|
Post by Wenla on Oct 22, 2014 9:18:19 GMT 2
Halloweenpuvut olleet kaikilla aivan upeita! Salman uusin tarina oli ihana ja sen jaksoi lukea kiinnostuneena ihan alusta loppuun saakka! Lopuksi päästään ToniInksuEetu-keissiin, jonka en olis kyllä aatellut saavan tämmöstä käännettä Mut hyvä se oli niinkin, voisin huomenna kirjoitella päätöksen hommalle, ellei joku kerkeä ensin =)
|
|
|
Post by Wenla on Oct 20, 2014 11:42:25 GMT 2
Cella vaikuttaa mukavalta tyypiltä, suhun olisi kiva tutustua paremmin kirjoitat mahtavia tarinoita, joita on todellakin ilo lueskella! Sun piirrokset on myös kauniita ja eläväisiä (:
|
|
|
Post by Wenla on Oct 16, 2014 13:30:34 GMT 2
Luna on hahmona tosi herttainen ja söpö, en tiiä mistä tämä mielikuva Mukava tyttö ollut chatin puolella, jonka tarinat ovat myös ihanan pirteitä ja kuvat värikkäitä! Suhun olisi mukava tutustua paremminkin (:
|
|
|
Post by Wenla on Oct 15, 2014 15:19:28 GMT 2
/kursivoidut tekstit on tonin minä- kertojasta (: 15.10.2014 / Toni is BÄK /
Eilen illalla äiti oli yllättäen ilmoittanut Tonin paluusta kuvioihin. Dramaattisesti ilmaistuna. Oikeastaan se oli vain todennut että Toni tulee pariksi päivää tänne, eihän kellään ole mitään sitä vastaan? ja sitten homma oli sillä selvä. Huomioithan, että ei mun mielipidettä kysytty. Pikemminkin musta tuntui, btw ekaa kertaa elämässäni, että Toni saisi mennä mihin tahansa muualle, kuin meille. Se änkeäisi satavarmasti mun mukaan tallille, ja viimekertainen Inkun ja Tonin tapaaminen ei mennyt hyvin. Mutta eihän multa kysytty. "Sillä oli kuulemma asiaa jollekkin tytölle. Joku Ilona tai Inkeri taisi olla." ******
Toni oli pelmahtanut mopoautollaan pihaan iltapäivästä, kertoi tulleensa Helsingistä. Sillä oli syyslomaviikko ja plaaplaaplaap. Kun mä olin tekaissut kouluhommat ja työntänyt naamaani vauvanruokaa, aloin tehdä lähtöä tallille. "Mä tuun kuule sun mukaan, älä yritä livistää," blondi totesi äänensävyllä, joka kertoi, että vastaväitteitä oli turha esittää. "Yhellä eholla. Et totta hemmetissä järkkää semmosta shouta niinku viimeks, right?" huokaisin vetäessäni tallitennaria jalkaan. Mulla oli kädessäni pussi, johon olin sullonut ratsastuskamani. Toni kohautti olkiaan, eikä sanonut mitään. Mä istahdin malttamattomana ratin taakse ja aloin rummuttamaan tiukkoihin farkkuihin kiedottua jalkaani. Kerkesin jopa tööttäämään, ennen kuin serkkutyttöni pompahteli paikalle vaaleat hiukset hulmuten. Puraisin huultani ja käänsin katseeni tielle. Tää päivä saattaisi jopa muuttaa mun elämää iloisempaan suuntaan, riippuen olisiko se tietty henkilö vaivautunut tallille. Tuskin se edes tiesi, milloin olin tulossa Liekkijärvelle. Puhelimessa olin painottanut, että muutaman viikon sisällä.
Seppeleeseen johtava soratie oli täynnä kellastuneita lehtiä, jotka tanssivat hiljaa tuulessa. Metsä näytti karulta, ei ollenkaan sellaiselta kuin kotona, jossa puut loistivat vielä ruskan väreissä täysissa voimissaan, aivan kuin eivät tietäisikään lähestyvästä talvesta. Pysäköin mopoauton huolellisesti toisen kaaran viereen ja hoputin puhelintaan räpläävää Wenskiä ulos autosta. Tai, olisin voinut sanoa myös Wenu, Wensi, Weenu. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tallissa oli jo jonkin verran elämää, kun monta noin mun ikäistä neitokaista laitteli hevosiaan kuntoon. Joku punapää jopa vilkaisi mua arvioiden. Virnistin laiskasti takaisin ja laskin kohmeisen käteni taskuun. "Mä aattelin mennä vähäksi aikaa yläkertaan. Gitalla ei oo tunteja tai mitään. Sää voit mennä ettiin Inkerin, tiiän että palat halusta puhua sille. Ja muista, ei minkäänlaista teatteria," serkkuni ilmoitti portaiden alapäässä ja harppoi ne sutjakkaasti ylös. Hemmetin hemmetti. Heitin mustan ketturepun kaappini eteen ja raahauduin itse taukotuvan puolelle. Rosa, Britta ja Clara moikkasivat mua nopeasti. Niillä taisi olla joku tärkeä juttutuokio menossa. Kukaan ei ollut keittänyt vettä, joten tyydyin olemana kuivin suin - alakertaan en jaksanut enää limsan perässä raahautua. "Hei muuten, onko Inkeri tallilla?" tajusin kysyä keskeyttäen tyttöjen kiivaan keskustelun. Rosa näytti miettivältä, kunnes huomasin, että älylamppu syttyi sen pään yläpuolella. "Se sano et se vissiin siivoo Sirpsun karsinan, et pitäs se olla joo. Mitäs sulla sille?" Rosa selitti ja pyyhkäisi täydellisen kiiltävänpöyhkeäntuuheansähköttömän hiussuortuvan takaisin korvan taakse. "Tonilla olis sille jotain asiaa," kohautin olkiani ja väänsin kankean kehoni paarempaan asentoon. Jalkoja särki lihaskuntoa ja venyttelyä sisältäneen liikuntatunnin vuoksi. Mulla oli ihan hyvä peruskunto, mutta ajanpuutteen vuoksi mun urheilu oli rajoittunut suunnilleen kerran viikossa ratsastukseen ja koululiikuntaan. "Onko se sun supersöpö serkkus taas täällä?" Britta kysyi ja nojautui eteenpäin. "Jotain sen suuntaista se kerto äitille eilen puhelimessa. Toivottavasti ei järkkää semmosta kohtausta ku viimeksi, jos joku muistaa miten siinä kävi," naurahdin. "Uuuuuuuu. Coooool. Mii laaik," Britta huokaisi. Jos olisimme piirretyssä elokuvassa, bruneten pään ylle olisi mitä luultavimmin muotoutunut ajatuskupla, jonka sisällä komeili kenenkäs muunkaan kuin rakkaan serkkupoikani babyface. Me muut nauroimme. "Hei älkää luulko et mä tykkäisin siitä. On se ihan söpö ja sillee, mutta en oo ehkä vielä päässyt yli siitä yhestä," Britta naurahti. Clara katsahti tyttöä tietäväisenä. Mä olin aivan ulapalla, mutta lohdutin itseäni ajatuksella, että Rosakaan ei välttämättä tietäisi mistä tyttö puhui. Tai pikemminkin kenestä. Paikansin vihdoin ja viimein (vartin etsinnän jälkeen, gaash Inkeri oot työläs tapaus) kääpiöblondin norkoilemasta tarhan pielessä, rapsutellen vielä kääpiömpää ponia, ilmeisesti sitä Siiriä, josta Wenla oli mulle kertonut abaut sata ja yks vuotta sitten. Btw, ne näytti aika söpöiltä yhdessä. Aukaisin suuni, mutta Inkeri ehti ensin. "Miten sä oot täällä?" "Sanoinhan että tuun parin viikon sisään." "Mä aattelin tyylii viikonloppuna." "Haittaako sua sitten, että mä olen täällä?" "Sanoinko mä niin?" "Siltä se kuulosti." "Harmi."
Siinä vaiheessa mua itketti. Oikeasti, mua salskeaa nuorta, komeaa, kunnollista miestä itketti. Vedin Inkerin halaukseen, ja lievästi sanottuna se näytti yllättyneeltä. Mutta se halasi takaisin. Mä olin niin kaivannut tota tyttöä. Sen halausta. Sen kanssa kinastelua. Sen ääntä. Sen katsetta. Sen lyhyyttä. Inkeriä, samaa vanhaa Inkeriä. Puhelimessa se oli kertonut olevansa pahoillaan kaikesta ja mä olin uskonut. Hyvä niin.
Talli oli rauhallinen, terapiatunnin hevoset oli hoidettu pois, joten käytävällä ei notkunut ketään ylimääräistä. Jos olisin nopea, saisin tamman hoidettua ennen seuraavan tunnin ratsastajien tuloa. Olin ajatellut vetää kentällä ensimmäisen kunnon koulutreenin Gittulin kanssa, saa nähdä miten onnistuisi. Hikeen asti en aikonut vetää, sillä tamma oli eilen tehnyt kolme tuntia töitä. Vedin kypärän päähäni ja napsautin leuan alle menevän 'lukon' kiinni. Kiristin vielä tamman poskihihnan ja olimmekin valmiita kentälle. Astellessani kentälle, näin sivusilmällä Tonin ja yllätyksekseni myös Inksun, jotka näyttivät kävelevän sulassa sovussa. Vihdoin ja viimein. Korvissani suhisi, mutta en antanut sen haitata. Mittasin nopeasti jalustimet ja kapusin kyytiin. Gitta askelsi reippaasti eteenpäin, sen korvat heiluivat äänten mukana ympäriinsä ja välillä se päästi naamastaan hauskan kuuloisia pärskähdyksiä. Pyytäessäni Gitan raviin, se päästi äänekkään pierun. Ja sitten se olikin menoa se. Tamma säpsähti ja kiihdytti ravin laukkaan. Laukan mukana tuli pari pukkihyppyä ja taas uusi kiihdytys. Lopuksi se pysähtyi syömään portin pieleen, ihan kuin se olisi unohtanut äskeisen kiitolaukkapukki pyrähdyksensä. Kyllä, luit oikein. Gitta oli tosiaankin säikähtänyt omaa pieruaan. Gitta taipui esimerkillisesti pääty-ympyröillä, joten päätin kokeilla laukkaa. Laukka nousi nätisti, ja se oli kuin itsestään eteenpäinpyrkivää. Myötäsin lantiolla mukaan liikkeeseen, ja keskityin pitämään istuntani hyvänä. Tavoittelin rentoa laukkaa, jonka sainkin kahden kierroksen jälkeen. Hiljensin hetkeksi käyntiin ja annoin ponille kunnon taputukset. Ne se oli todellakin ansainnut. Mä ja Inkeri istuimme satulahuoneessa naureskelemassa vanhoille hyville ajoille ennen Roberttia ja mun äidin kuolemaa. Inkeri nauroi suloista kikatusnauruaan. Oi että mä rakastin sen kuuntelemista. "Muistatko joskus kuutosella, kun se yks Aleksi kiusas sua? Okei loppupeleis se tykkäs susta, mutta unohdetaan se. Sitten mä tulin ja löin sitä poskelle. Ja esittelin mun muskeleita sen jälkeen. Kaikki tytöt piti mua sankarina koska ette tykänny siitä missään mielessä," naureskelin. Inkeri kikatti. "No muistan! Muistakko sillon, öää olikohan kakkosella kun värjättiin meijän naamat täyteen punasia pilkkuja ettei olis tarvinu mennä kouluun. Ei menny iskään ihan täydestä..." Inksu virnisti. Kyllä, olimme maalanneet molempien naaman täyteen punaisia pilkkuja, siinä toivossa, että vanhemmat olisvat luulleet meillä olevan vesirokko. Kiersin käteni Inkerin ympärille. halusin vain halata, rutistaa, halata ja rutistaa, koska olimme sopineet. Ovi aukesi, ja sisään pelmahti ruskeatukkainen poika, joka katsoi meitä silmät selällään. "Mitä hemmettiä?"
Wenla & Gitta 12 HM
|
|
|
Post by Wenla on Oct 15, 2014 13:31:45 GMT 2
Salmalta ehkä ihanin kuva ikinä ! Inkun uusimmat tarinat olleet ihanan erilaisia, jaksoin lukea ajatuksella läpi Rosan tarina oli ihan mainio, loppukohtaus oli ybersöpö. Tulee tytöille juoruamisen aihetta :-D / edit. Annen arkikuvat olivat aivan ihania <3 lisää näitä Tykkäsin myös Tuulian tarinasta!
|
|
|
Post by Wenla on Oct 11, 2014 21:34:51 GMT 2
Anne - Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki! Ihan mahtavaa, kun jaksat pitää sebeä pystyssä vielä tänä päivänäkin. Ja vieläpä näin aktiivisena! Mahtavat piirrokset ja tarinat! Ilman Annea sebe ei ois sebe =) Britta - Mukavaa juttuseuraa, voisin tutustua vieläkin paremmin! Tarinat huippuja, eläväisiä ja hauskoja. Ja piirrokset kauniita! Plussana sovit Hypelle kuin voisilmä puuroon Cella - En ole oikein tutustunut, mutta varmaankin mukava. Clara - Piirrät ja maalaat ihania kuvia! Olen kade... Sun tarinat on kans hirmu kivoja ja mitä olen jutellut niin oikein mukava tyyppi ! Daniel - Aktiivinen ja idearikas, kuvat ihan mahtavia ja chatissa mukavaa juttuseuraa! Eetu - Lähes samat kuin Britalla, plus että tykkään Eetusta hahmona sikapaljon Elina - En ole erityisemmin tutustunut, mutta varmasti mukava. Piirrät myös nättejä kuvia! Emmy - Rakastan sun piirtotyyliä! Ihanan omaperäinen ja kaunis, me like. Tarinatkin superkivoja! Chatissa myöskin mukavaa seuraa. Olisi kiva tutustua enemmänkin. Fiia - Ihailtavaa, kuinka jaksat vieläkin olla noin aktiivinen! Sovit Elmolle superhyvin, tarinat on ihania ja chatissakin kivaa juttuseuraa! Helge - Tosi kiva tyttö, sovit Vennalle ja Bladelle hyvin! Sun tarinat on kivoja ja piirrokset ihania! Inkeri - Ylimukava! Sun tarinat on mahtavia ja piirrokset aivan ihania! Sirppa on justiinsa täydellinen ponski sulle =) Jason - Huippuhahmo! Tarinat on aivan upeita ja hauskoja. Hahmon takana hauska tyyppi, jonka kanssa on mukava jutella chatissa Jesse - En ole pahemmin tutustunut, mutta piirrokset ihan ylimageita! Oon ihan kateellinen Tarinat on myös mukavaa luettavaa! Karoliina - En oikein tunne, mutta sulta on tullut mukavaa luettavaa! Kasper - Tarinat ihan parhautta! Hauskoja vertauskuvia ja hauska hahmo. Toimii 8) Kirsikka - Taas joudun sanomaan, että en tunne :-D Mutta sun tarinat on ihan sikakivoja, toivottavasti aktiivisoituisit taas ! Kuú - Upeita piirroksia ja maalauksia! Tarinat ihanan tunnelmallisia, kuten kuvatkin =) Ja tapahtumat on ainakin sivustaseuraajana näyttäneet kivoilta. Loviisa - Jotenkin soma hahmo, en tiedä mistä tällainen mielikuva Tarinat on kivoja, sovit Frankille hyvin! Luna - Taas jotenkin soma ja hellyyttävä hahmo Söpöjä kuvia ja pirteitä tarinoita! Ootte Humun kanssa hyvä pari 8) Nadja - Kivaa kun tulit takaisin! Arskan päikystä löytyvät tarinat olivat tosi kivoja, toivottavasti näemme jatkossakin sellaisia =) Nuutti - Persoonallinen hahmo! Ei aivan tavallinen ponipoika :-) Tarinat jotenkin mukaansatempaavia. Lailalle huippuhoitaja! Odelie - Lähes samat kuin Jasonille Vanhempaa sukupolvea, jonka huomaa ihanista tarinoistakin! Pihla - Pellalle oiva hoitaja! Chatissa mukavaa juttuseuraa. Piirrokset suloisia ja tarinat hauskoja! Pipsa - En oikein tunne, mutta tarinat superkivoja! Plussana tietysti supersöpö-Sikke 8) Piritta - Justiinsa sopiva esteopeksi! Tunnit kivoja, samoin piirrokset ja tarinat! Väinö on täydellinen :3 Pyry - Mukavaa juttuseuraa, voisin tutustua paremmin =) Ja kuten Inkku sanokin, mukava lukea tarinoita kolmannesta persoonasta. Kuvat on myös tosi nättejä! Rosa - Mahtava hahmo, oikeasti! Kössille juurikin se sopiva! Ja hahmon takana edelleen hauska tyyppi Tarinat välillä ihan sairaan pitkiä. Miten oikeen pystyt? Salma - Ilman Salmaa sebe ei ois sebe! Mahtavia tapahtumia järkkäät, pisteet siitä. Piirrät persoonallisia ja värikkäitä kuvia! Tarinat on aina takuuvarmasti hyvää luettavaa Sandra - En oikein tunne, mutta kirjoitat ihania tarinoita Aristolle :-) Sussu - Kivaa juttuseuraa, hienoja piirroksia, hauskoja tarinoita! Sovit huippuhyvin Rotalle! Tuulia - Tajuttoman ihania kuvia, käytät hienosti värejä! Tarinat hauskaa luettavaa ja chatissakin hyvää seuraa. Wenla - Joku aloneri / Käytin varmaan liikaa sanoja ihana, kiva, mukava, mahtava, kaunis, hauska. Whatever. Plus, älkää häiriintykö liiallisista hymiöistä :-D
|
|
|
Post by Wenla on Oct 11, 2014 17:06:01 GMT 2
muumit, ehdottomasti =)
piirtäminen vai kirjoittaminen?
|
|
|
Post by Wenla on Oct 11, 2014 16:53:41 GMT 2
Lokamaasto 11.10.2014 Listassa, mun nimen perässä luki tuttu ja turvallinen Gitta. Olin innoissani, koska ensimmäinen yhteinen tunti tammulin kanssa sekä mun ensimmäinen maastokertani Sebessä hoitajana. Tästä tulisi ylikiva reissu. Harpoin satulahuoneeseen etsimään hoitoponini harjoja ja varusteita, mulla oli näet hieman kiire. Kello oli varttia vaille ja moni oli jo pistänyt kopukkansa selkään satulan. Maastoon oli lähdössä mulle periaatteessa aika tuttu porukka, ehkä hienon estehevos-Tollon omistaja Jesse oli mulle tuntemattomin. Naapurikarsinassa Tuulia kiristi lehmäponin satulavyötä. "Jännittääkö?" kysyin, kun olin saanut tamman toisen kyljen harjattua. Tuulia kääntyi ja vilkaisi minuun virnistäen. "Ei yhtään. Entäs sua?" eloveenatyttö naurahti ja astui ulos hoitoponinsa karsinasta. "Joo. Koska aa, eka maasto kerta sebes hoitajana ja bee, eka yhteinen tunti Gitan kans. Anne kyllä sano että Gitta on maastossa ylivarma mut mua jännittää silti väsen. Ja koska hirvenmetästys on alkanu," selitin ja kiikutin satulan unisen tamman selkään. Gitta oli tosiaan yhtä väsyneen näköinen kuin minä kouluaamuisin. Ilkeillä se ei viitsinyt, mistä olin kiitollinen. Olin jo valmiiksi vähän myöhässä aikataulusta, enkä juuri nyt kaivannut hammaskaluston jälkiä takapuoleeni. "Älä turhia jänskätä. Voin luvata että kaikki sujuu hyvin," Tuulia hymähti. Kiristin nopeasti satulavyön ja nappasin karsinan ulkopuolelta Gitan suitset. Pujotin kuolaimet helposti tamman suuhun ja heitin violetit ohjat satulankarrelle. Pistin vielä kypärän päähäni ja laitoin poskihihnan kiinni. Pian Anne tuli jakamaan kaikille heijastinliivit, hän ei halunnut että yksikään ratsukko tulisi ammutuksi. Sukelsin heijastinliivin sisään ja otin Gitan ohjat käteeni. Anne käski kaikkia tulemaan piakkoin pihalle, ennenkuin asteli Reinon kanssa ulos tallista. Pihalla mittasin jalustimet sopiviksi ja kiipesin satulaan. Kun kaikki olivat valmiita järjestäydyimme jonoon. Minut ohjattiin Humun ja Elmon väliin. Luna hymyili mulle leveästi ja mä hymyilin takaisin. Pakkasta oli ehkä korkeintaan yks aste, joten mä olin pukenut viime talvena ostetun pinkin ufotakin. Ufotakilla tarkoitin nyt muodissa olevaa takkia, joista olin kuullut myös nimityksen makkaratakki. En henkilökohtaisesti ollut niiden fani, mutta mustan perushuivin kanssa se näytti ihan kivalle. Huppua siinä ei ollut (!!!), joten mun rakastama tuubihuivi sai jäädä hyllylle. Emme kerenneet kävella kauaakaan, kun Anne jo käski kahdentoista ratsukon letkan raville. Ravin jälkeen siirsimme raviin ja kerkesin jo antaa Gitalle pitempää ohjaa. "Ja sitten kaikki tekevät joko pohkeenväistöä tai avotaivutuksia, oman tason mukaan!" Anne kailotti. Just joo, olin tullut maastoon enkä millekkään koulurääkille. Keräsin kumminkin nopeasti ohjat tuntumalle ja asetin kuolonmustan kaulaa vähäsen vasemmalle. Siirsin vasenta pohjetta hieman taaksepäin ja kopautin Gitan kylkeä. Tsadam, se tosiaan teki mitä käskettiin. Olisimpa ollut nyt kentällä, kun Gitta tuntui paremmalta kuin koskaan (siis verrattuna kahteen edelliseen ratsatsuskertaan...). Avotaivutusta en ollut koskaan edes tehnyt, joten sitä en lähtenyt edes koittamaan. Vesi lensi silmistäni, kun nelistimme reippaasti laukkapolkua pitkin. Laukkasuoran jälkeen jatkoimme yhä laukassa, mutta hieman hitaammassa tempossa. Gitta pärskähti tyytyväisenä, kun pyysin sitä käyntiin ylittääksemme tien. Laukka jatkui tein jälkeen, taas hieman reippaammin. Gitta nosti säikähtäneenä päätään, kun kauempaa metsästä kuului laukaus. Jep, metsästyskausi. Kukaan hevosista ei kuitenkaan lähtenyt viemään, vaikka pari niistä pelästyikin astetta kovemmin. Taputan tammaa kaulalle rauhoittaakseni sitä. Ruskan värit siinsivät kauniisti ohittaessamme yhä useampia puita. Kun siirsimme hevoset loppukäynteihin alkoi ratsastajien suusta kuulua iloista pajatusta. Muakin hymyilytti. Maasto oli mennyt täydellisesti, ihan kuten Tuulia sanoi. Takanamme Elmo hirnahti, kun saavuimme Seben pihaan. Kaikki jalkautuivat leveät hymyn naamallaan tallin pihamaalle. Suukotin Gittaa turvalle ja ja nostin pikaisesti vielä molemmat jalustimet. Tämä ei varmasti olisi viimeinen maastomme Seppeleessä! Wenla & Gitta 11HM/ huijasin nyt ja laskin tänki hoitokerraks
|
|
|
Post by Wenla on Oct 11, 2014 16:47:21 GMT 2
Lokamaasto 11.10.2014
Listassa, mun nimen perässä luki tuttu ja turvallinen Gitta. Olin innoissani, koska ensimmäinen yhteinen tunti tammulin kanssa sekä mun ensimmäinen maastokertani Sebessä hoitajana. Tästä tulisi ylikiva reissu. Harpoin satulahuoneeseen etsimään hoitoponini harjoja ja varusteita, mulla oli näet hieman kiire. Kello oli varttia vaille ja moni oli jo pistänyt kopukkansa selkään satulan. Maastoon oli lähdössä mulle periaatteessa aika tuttu porukka, ehkä hienon estehevos-Tollon omistaja Jesse oli mulle tuntemattomin. Naapurikarsinassa Tuulia kiristi lehmäponin satulavyötä. "Jännittääkö?" kysyin, kun olin saanut tamman toisen kyljen harjattua. Tuulia kääntyi ja vilkaisi minuun virnistäen. "Ei yhtään. Entäs sua?" eloveenatyttö naurahti ja astui ulos hoitoponinsa karsinasta. "Joo. Koska aa, eka maasto kerta sebes hoitajana ja bee, eka yhteinen tunti Gitan kans. Anne kyllä sano että Gitta on maastossa ylivarma mut mua jännittää silti väsen. Ja koska hirvenmetästys on alkanu," selitin ja kiikutin satulan unisen tamman selkään. Gitta oli tosiaan yhtä väsyneen näköinen kuin minä kouluaamuisin. Ilkeillä se ei viitsinyt, mistä olin kiitollinen. Olin jo valmiiksi vähän myöhässä aikataulusta, enkä juuri nyt kaivannut hammaskaluston jälkiä takapuoleeni. "Älä turhia jänskätä. Voin luvata että kaikki sujuu hyvin," Tuulia hymähti. Kiristin nopeasti satulavyön ja nappasin karsinan ulkopuolelta Gitan suitset. Pujotin kuolaimet helposti tamman suuhun ja heitin violetit ohjat satulankarrelle. Pistin vielä kypärän päähäni ja laitoin poskihihnan kiinni. Pian Anne tuli jakamaan kaikille heijastinliivit, hän ei halunnut että yksikään ratsukko tulisi ammutuksi. Sukelsin heijastinliivin sisään ja otin Gitan ohjat käteeni. Anne käski kaikkia tulemaan piakkoin pihalle, ennenkuin asteli Reinon kanssa ulos tallista. Pihalla mittasin jalustimet sopiviksi ja kiipesin satulaan. Kun kaikki olivat valmiita järjestäydyimme jonoon. Minut ohjattiin Humun ja Elmon väliin. Luna hymyili mulle leveästi ja mä hymyilin takaisin. Pakkasta oli ehkä korkeintaan yks aste, joten mä olin pukenut viime talvena ostetun pinkin ufotakin. Ufotakilla tarkoitin nyt muodissa olevaa takkia, joista olin kuullut myös nimityksen makkaratakki. En henkilökohtaisesti ollut niiden fani, mutta mustan perushuivin kanssa se näytti ihan kivalle. Huppua siinä ei ollut (!!!), joten mun rakastama tuubihuivi sai jäädä hyllylle. Emme kerenneet kävella kauaakaan, kun Anne jo käski kahdentoista ratsukon letkan raville. Ravin jälkeen siirsimme raviin ja kerkesin jo antaa Gitalle pitempää ohjaa. "Ja sitten kaikki tekevät joko pohkeenväistöä tai avotaivutuksia, oman tason mukaan!" Anne kailotti. Just joo, olin tullut maastoon enkä millekkään koulurääkille. Keräsin kumminkin nopeasti ohjat tuntumalle ja asetin kuolonmustan kaulaa vähäsen vasemmalle. Siirsin vasenta pohjetta hieman taaksepäin ja kopautin Gitan kylkeä. Tsadam, se tosiaan teki mitä käskettiin. Olisimpa ollut nyt kentällä, kun Gitta tuntui paremmalta kuin koskaan (siis verrattuna kahteen edelliseen ratsatsuskertaan...). Avotaivutusta en ollut koskaan edes tehnyt, joten sitä en lähtenyt edes koittamaan. Vesi lensi silmistäni, kun nelistimme reippaasti laukkapolkua pitkin. Laukkasuoran jälkeen jatkoimme yhä laukassa, mutta hieman hitaammassa tempossa. Gitta pärskähti tyytyväisenä, kun pyysin sitä käyntiin ylittääksemme tien. Laukka jatkui tein jälkeen, taas hieman reippaammin. Gitta nosti säikähtäneenä päätään, kun kauempaa metsästä kuului laukaus. Jep, metsästyskausi. Kukaan hevosista ei kuitenkaan lähtenyt viemään, vaikka pari niistä pelästyikin astetta kovemmin. Taputan tammaa kaulalle rauhoittaakseni sitä. Ruskan värit siinsivät kauniisti ohittaessamme yhä useampia puita. Kun siirsimme hevoset loppukäynteihin alkoi ratsastajien suusta kuulua iloista pajatusta. Muakin hymyilytti. Maasto oli mennyt täydellisesti, ihan kuten Tuulia sanoi. Takanamme Elmo hirnahti, kun saavuimme Seben pihaan. Kaikki jalkautuivat leveät hymyn naamallaan tallin pihamaalle. Suukotin Gittaa turvalle ja ja nostin pikaisesti vielä molemmat jalustimet. Tämä ei varmasti olisi viimeinen maastomme Seppeleessä! /kiitos mahtimaastosta!
|
|
|
Post by Wenla on Oct 10, 2014 17:10:15 GMT 2
Patron Bonnie Sentti huspois
|
|
|
Post by Wenla on Oct 9, 2014 16:10:01 GMT 2
Ica on iloinen, pirteä ja varmasti mukava tyttö! Kirjoitat kivoja tarinoita Soltulle, joita on aina ilo lukea! Jaksat myös hyvin aktiivisesti osallistua Seben elämään, vaikka et vielä hoitajakaartiin kuulu. Toivottavasti sinua onni potkaisee hoitajahauissa =)
|
|
|
Post by Wenla on Oct 7, 2014 15:52:15 GMT 2
7.10.2014 / Kuukausi yhdessä, monta vielä edessä / Eilen meni rikki kuukausi. Oliko siitä oikeasti muka yli kuukausi kun kuulin tämän syksyn parhaan uutisen? Kyllä, maaginen kolmekymmentä päivää oli mennyt rikki maailman ihanimman raivostuttavimman ponin kanssa. Kauheasti muisteltavaa ei kyllä ollut, olin kiivennyt Gitan selkään tasan kaksi kertaa, mutta nyt lokakuussa olin ilmoittautunut tammulin kanssa este- ja maastotunnille sekä - 'iik niin jännittävään' - ketunmetsästykseen. Totta puhuen mua jännitti enemmän edessä häämöttävä estetunti kuin ketunmetsästys. Hyppäys kun oli aina ollut mun lempipuuhaa, enkä ollut sitä vielä Gitan kanssa harrastanut. Se olisi mun eka tunti Pirkitan kanssa, jatkotunnilla olin fiilistellyt Kössin kanssa. Mua oli pelottanut jopa turhankin paljon kavuta ruunan selkään, mutta kaippa se sitten ihan hyvin meni. Ja sitäpaiten, olin eka hoitajista joka sai testata Kössiä! Mutta oikeasti mulla oli myös vähän nolot fiilikset, kun pyöräilin kohti Seppelettä. Viimeisestä visiitistäni tallille oli yli seitsemän kokonaista päivää, mutta minkäs teet, koeviikolla ei paljon tallilla lusvittu. Ja asiasta seuraavaan, kaikki varmaan haluavat tietää mitä Tonin ja Inksun välillä tapahtui? Kysykää Inkulta, sen asiahan se oli. Tosin, Toni oli jo lähtenyt isänsä kanssa takaisin Hämeenlinnaan ja meillä oli kotona vihdoinkin rauhallista, plussana se, että Vanessakin osasi puhua muusta kuin Tonista ja sen erinomaisuudesta. Parkkeerasin pyöräni pihalle ja väistelin mutalätäköitä samalla kun astelin kohti tallia. Hevoset seisoskelivat tarhoissaan, eikä silmiini osunut yhtään ihmistä. Kello oli toki vasta puoli kaksi, joten suurin osa talliväestä istuisi vielä koulun penkillä odottamassa kellon sointia. Gittaa ei näkynyt heppatarhassa, joten se toimisi tänään terapiaratsuna, kuten lähes joka tiistai. Kovin moni tallin hevoskatraasta ei sopinut vammautuneiden lapsien ratsuksi, mutta Gitta sopi. Siitä sai jopa olla vähän ylpeä, että oman hoitoponin selkään uskalsi laittaa kenet tahansa. Talli oli kuin pysähtynyt. Hevoset seisoivat karsinassa, tosin karvaisen suomenhevosen karsinassa hääräsi pikkupoika, jonka tunnistin oitis Jasoniksi. Kävelin Gitan karsinan ohi Huiskan boksille ja moikkasin poikaa. "Ai moi," se sanoi ja suoristi reippaasti selkänsä. "Tiedäksä missä Anne on?" kysäisin ja raputin ovenraosta suomineidon turpaa. "Se tais mennä hakemaan parin ratsastajan kanssa varusteita," poika totesi ja kohensi hieman piponsa asentoa. "Tuleeko Gittakin tälle tunnille?" "Joo, kerta se on sisällä," hymyilin ja kerroin vieväni repun nopeasti yläkertaan. Kun kaikki hevoset oli saatu kaartoon minä, Anne ja Jason huokaisimme helpotuksesta. Tunti oli niin aikaisin, että kaikkien hevosten hoitajat eivät päässeet auttamaan ja puoletkaan terapiaratsastajista tai heidän vanhemmistaan eivät osanneet laittaa hevosta kuntoon. Ja se yksi ratsastaja joka osasi, tuli tunnille vasta kun kaikki muut olivat jo selässä. Mulla oli siis kädet täynnä työtä Gitan ja Myntin karsinoiden välillä juoksemisessa. Selvisimme kuitenkin kunnialla, joten pointsit meille siitä. Mua ei onneksi tarvittu taluttamaan, sillä yliomistautuneet vanhemmat halusivat taluttaa kullankalliita pienokaisiaan, ettei vain mitään sattuisi. Kun Gitta juoksi tunnilla oli mulla hyvää aikaa puhdistaa sen juomakuppi ja ruokakuppi. Onneksi Gitta oli niin hieno leidi, että piti ne aika puhtaina, ellei joitain ruuanrippeitä siellä täällä laskettu. Löydettyäni varustehuoneeesta jonkun ikivanhan rätin ja tiskiharjan suunnistin takaisin tallin puolelle. Päässäni soi sen hetkinen lempibiisini Lilly Woodin kappale Prayer In C. You, you never said a word, you didn't send me no letter. Don't think i could forgive you. See our world is slowly dying, i'm not wasting no more time. Don't think i could believe you.
Kun tympäännyin hinkkaamaan kuppeja puhtaaksi kävin nopsasti viemässä tavarat takaisin satulahuoneeseen. Ajattelin mennä yläkertaan, mutta suunnitelmani muuttuivat, kun kuulin monen hevosen askeleet tallikäytävältä. Talsin reippaasti birgitan karsinalle, jonka luona tummatukkainen tyttö ja hänen äitinsä seisoivat avuttoman näköisinä. "Tarvitteko te apua?" hymyilin ystävälisesti ja sipaisin hiussuortuvan pois kasvoiltani. "No itseasiassa meillä olisi vähän kiire kotia ruokaa laittamaan, että jos sinä hoitaisit..." pikkutyttö tuuppaisi äitiään ja sanoi, että haluaisi auttaa hoitamisessa. Äiti katsahti tytärtään kauhistuneena, mutta myöntyi sitten. "Hän on vasemmasta silmästään sokea, joten voisitko katsoa että tuo hevonen ei tee mitään ilkeyksiä?" äiti sanoi niin hiljaa, ettei tyttö kuullut. Nyökkäsin ja pujahdin nopeasti karsinan puolelle. Autoin ratsastajaa riisumaan kuolonmustalta satulan ja suitset sekä harjaamaan. "Mikä sun nimi muuten on?" tajusin kysyä, samalla kun tyttö harjasi innokkaana Gitan etukaviota. "Mä olen Elli-Roosa, mutta kaikki sanoo mua Elliks," hän kertoi ja soi minulle pienen hymyn. "Selvä, Elli. Mä oon Wenla ja tää Gitta on mun hoitoponi. Tykkäsitkö sä ratsastaa tällä?" jutustelin ja poniinin kaulaa. Se oli niin hieno, kun puolisokea tyttökin pystyi sitä hoitamaan lähes ilman avustusta. Olin liian ylpeä tammulista, oli se vaan paras. "Oi Gitta on aivan ihana, yks mun lempsuista," Elli vastasi ja halasi hoitohevoseni kaulaa. Kun Elli ja hänen äitinsä olivat lähteneet, olin hellinyt Gittaa hetken aikaa kuukausipäivämme vuoksi. (Se oli jo eilen!!!! Parempi myöhässä kuin ei milloinkaan...) Kävin hakemassa reppuni yläkerrasta ja suuntasin se kainalossa heppatarhalle. Tarhan aidalla istuskeli tyttö, jonka tunnistin Kúuksi. Moikkasin häntä hymyillen ja otin repustani mustan Nikonin kameran. Ajattelin ottaa muutaman kuvan omaksi huvikseni, kun kerran kamerankin olin jostain syystä napannut tallille mukaan. "Hei kuule, haluaistko sä tulla kuvaamaan mua ja Eelaa, kun aattelin mennä kevyesti ilman satulaa kentällä? Se kun oli kolme päivää vapaalla, siis viikonlopun plus perjantain, ja tänäänkin menee vaan yhden tunnin ja sekin on aika rento koulutunti. Eela kaipaa vähän lisäliikuntaa," Kúu kääntyi yllättäen minuun päin ja loi kasvoilleen kauniin hymyn. "Toki, moneltako?" suostuin ja käänsin katseeni takaisin kameraan. "No kello on nyt jotain vähän vaille neljä, niin jos nähtäis kentällä vaikka vartin yli neljä? Mä lähen nyt harjaamaan Eelaa, kun toin sen jo sisälle," Kúu totesi ja hypäsi alas aidalta. Tokaisin pikaisen okein ja keskityin kuvaamaan Windiä ja Hestiaa jotka kirmailivat innostuneena pitkin tarhaa. Laila seisoi varsamahansa kanssa tarhan keskellä heinäpaalin luona ja katseli laikkutammoja, kuin ne olisivat olleet maailman typerimpiä eläimiä. Ehkä ne olivatkin, who knows.Nikonin järjestelmäkamera surisi tyytyväisenä, kun otin videota Kúun ja Eelan laukkapätkästä. Eela kulki rennossa muodossa ja sen paljaassa selässä istuva tyttö hymyili kameralle iloisesti. Kúun tumman kutrit liehuivat vahdikkaasti, kun hän käänsi tamman pääty-ympyrälle. Eela näytti nauttivan paljon rennosta ratsastuksesta, kun sen ei tarvinnut miettiä ratsastajan apuja tai mitään muutakaan. "Kaikki ois täydellistä mutta Eelan selkä on niin kelju," brunnette nauroi siirtäessään hevon käyntiin. "Tämmönen luinen ja terävä, jos meen yhtään liian eteen nii ai kauheeta." "Gitalla ei oo yhtään parempi, joten älä huoli, et oo ainut joka joutuu kärsimään hevosten luisevuudesta," virnistin ja nappasin Kúun ihanasta ilmeestä kuvan. "Mä laitan nää kuvat sulle vaikka viestillä tai sitten facebookissa." "Joo se olis kivaa!" Kúu sanoi aidosti hymyillen ja taputti Eelaa joka tutki turvallaan kentän pintaa. "Mä voin joskus tulla vastavuoroisesti kuvaamaan sua ja Gittaa, vaikka sillon estetunnille, oliko se nyt 17 päivä?" "Jos vaan sillon pääsen, niin kattelisin enemmän ku mielellään osaanko enää edes hypätä," virnistin. Mua paleli hiukan pelkällä tuulitakilla, päivemmällä oli ollut yllättävän lämmin keli, mutta nyt mun teki mieli vetää ylleni toppatakki, päähän ylipaksu pipo ja käteen lämpimät tumppuut. Wenla & Gitta 10HM !!!!
/oon ylpee että sain tän tarinan väkerrettyä vaikka inspiä ei juuri ookkaan. kuvatkin saan koneelle varmaan huomenna tai torstaina =)
|
|
|
Post by Wenla on Oct 7, 2014 13:02:46 GMT 2
HAHMON TYYPPI: tallilainen HAHMON NUMERO: 3 NIMI: Iina Harjuvuori
Ulkonäöltään tiivistettynä muodokas babyface. Luonnostaan räikeänpunaiset, alaselkään asti yltävät kiharat hiukset, jäänsiniset ilmeettömät silmät, jotka eivät suo kellekkään yhtään ylimääräistä katsetta. Poikamangeetti, monien tyttöjen inhokki-ihminen. "Se sais ihan kenet tahansa mut sitä ei kiinnosta! Kauhee idiootti." Kerää luonnollisesti katseet kadulla kulkiessaan harvinaisemman ulkonäkönsä vuoksi, ei kuitenkaan ole ylimielinen. Keskivertoperheestä, ei luonnollisesti kulje tallilla tai muuallakaan merkkivaatteissa, vaikka niitä hänen ainatöissäolevat- vanhempansa tyttärelleen ostaisivatkin.
Iina on se tyttö, jolle alkeistuntilaiset luovat ihailevia katseita. Ratsastustaitojen takia, sillä luonteeltaan Iina ei ole mikään ilopilleri ja alkeistuntien vakioauttaja. Iina on suoraansanottuna itsekäs, arvioi uudet tuttavuudet ulkonäön perusteella. Iinaa ei kiinnosta muiden mielipiteet eikä ihmissuhteet, koko vaapa-aikansa hän tuhlaa tallilla ratsastaen tai muuten vain puuhaten. Kunnianhimoinen, tavoitteet korkealla pitävä neiti, jonka suurin haave on omistaa estepainotteinen talli täynnä jos jonkinmoista puoliveristä. Jos Iina sitten jostain syystä haluaa tutustua, on takaa-ajatuksena yleensä muista hyötyminen.
Päästää vain harvat ihmiset lähelleen, sillä pelkää jonkun läheisen menetystä, luonnollisesti myös sitä, että hänet unohdetaan. Lopen hieman yksinäinen, mutta työhullujen vanhempien takia siihen tottunut. Ruskamäki on tytölle kuin toinen koti, vaikka sieltä ei hänelle kavereita löydykään. Ujo Iina ei missään tapauksessa ole, uskaltaa kyllä ilmaista omat mielipiteensä, jotka yleensä pohjautuvat siihen mikä milloinkin on hyödyksi hänelle. Toisten etua punapää ajattelee harvoin, ehkä silloin kun kyseessä on oikeasti joku sydänystävä.
Tallinomistajan luottohenkilö vaikeiden hevosten ratsastuksesssa, kuin myös uusien hevosten testauksessa sekä joidenkin hevosten läpiratsastuksessa. Kiivennyt ponin selkään tätinsä mukana viisivuotiaana, eikä pelkää käytännössä mitään hevosiin liittyvää. Esteitä hypännyt ratana satakymmenen senttiä ja yksittäisenä jopa satakahtakymppiä. Koulupuolellakin vannoutunut perfektionisti: "Kehitys loppuu tyytyväiseen." Ei tykkää maastoilusta, ratsastusleikeístä tai turhasta kenttää ympäri- jolkotteluista.
Iinaa ei sebeläiset juuri kiinnosta, pari hevosta, mukaanlukien Sentti ja Alex kuitenkin herättävät ihailua tytössä. Sebeläisiä kohtaan yhtä tympeä kuin Ruskamäkiläisiä, ellei joku sebeläisistä osoittaudu sielunsiskoksi. Saattaa myös ärsyyntyä Seppeleen väkeen, sillä yhtään ylimääräistä Iina ei siedä tallilla häärimässä ja hengailemassa, ja mielipide kerrotaan aina hyvinkin nopeasti. Tarkoitus siis yrittää karkoittaa sebeläisiä ruskamäestä, mutta toki saattaa yrittää myös ystävystyä jonkun kanssa, mutta takaa-ajatuksena edelleen hyötyminen hänestä (:
|
|
|
Post by Wenla on Oct 7, 2014 12:41:19 GMT 2
Iines on pirteä ja mukavan oloinen hengailija ja jaksat aktiivisesti pyöriä foorumilla, vaikka et hoitajaporukkaan kuulukaan Sulla on tuntimaksuista päätellen myös tosi kiva kirjoitustyyli!
|
|
|
Post by Wenla on Oct 7, 2014 12:38:19 GMT 2
Aristo Gitta Edi Elmo Eela Frank Hestia Hype Laila Patron Pella Sentti Taiga Walma Bonnie Tollo
Rotta pois :-)
|
|