|
Post by Robert on Dec 21, 2011 17:07:54 GMT 2
8. joulukuuta 2011 - Istunnan hiontaa "What? Mä luulin, että tää on koulutunti", lähes parahdin kun Annelta kävi käsky suunnata maastoon. Ja vielä jotain länkkäri-istuntaa hakian, what! Joo, toki mä perusrentoilin paljon hevosen selässä, etenkin yksin mennessä ei aina huvittanut tehdä töitä vaan kävellä vaan chillinä. Nyt kuitenkin sen rentouden hakeminen oli jossain olan takana. Miten ollaan rennosti?? Miten!
Lopulta (mun helpotukseksi) päästiin tuttuun ja turvalliseen maneesiin. Melody näytti kovin epätoivoiselta Eelan, jolla oli selkeästi kovin tammamainen PMS-bitch -päivä, kanssa. Pieni juttutuokio tuskin piristi tyttöä, mutta enpä itsekään odottanut innolla westerntuntia vaikka ratsuna olikin varmajalkainen poni. Lohduttauduin vähän sillä, että maahan ei olisi pitkä matka.
Maneesissa Anne vielä luennoi tunnin pointtia, rentoa istuntaa, hetken ajan kun hengailtiin kaarrossa. Keskityin koko puheen ajan etsimään satulasta mukavaa asentoa, mutta sellaista ei tuntunut edes olevan. Yhtäkkiä satula oli ihan liian pieni mun perseelle vaikka viikko sitten olisin voinut vaikka vannoa, että tämä satula oli tehty minun arsekokoni mukaan!
Tunti tuntui alkavan ainakin melko helposti - ihan tavallisella kouluistunnalla kevyttä ravia. Vennallakin näytti olevan ihan okei fiilis, verrattuna kameli-Eelaan, jonka ajoittain oudoille liikeradoille tuli hymyiltyä kerta jos toinenkin. Kuin karman isku, heti tuli komento ottaa jalustimet ristiin kaulalle ja siirtyä harjoitusraviin. Nouuu.
"Shitshitshitshit", mutisin itsekseni kun poni lähti tökstökstöks-tahtia raviin. Seuraava hokema sisälsikin vain please-sanaa, ja hidastin vauhtia itselleni mukavaksi. Edelleen tamma kulki oudossa paketissa ja askeleen pituus oli kaksi senttiä. Ihan varmasti oli. Anne neuvoi tekemään voltin ja saamaan hevosen käyntiin, aloittaen näin uudelleen rentouden hakemisen. Seuraava informaatio lonkan kahdeksikosta oli semiuusi juttu, olin tietty kuullut, mutta ei mulle oltu ikinä neuvottu niin. Kokeilin, ja se tuntui ihan käsittämättömän utopiselta, joten keskityin vain tasapainon säilyttämiseen ja annoin lantion svengata omaa tahtiaan.
Unohduin ehkä liikaa jännitämään ja keskittymään siihen, etten heittelisi tasapainon osalta ja antaisi näin ponille vääriä apuja, ja Anne muistuttikin sisäohjan myötäyksestä ja kehuista kaulalle. Tämä myös kertoi, että näytin jännittävän reisiä ja että ne piti rentouttaa. Helpommin sanottu kuin tehty. Viimeistään työn takana olleissa ympyräharjoituksiksassa tuli soija päälle! Piti ensin saada Venna kulkemaan ympyrää ja sitten pystyi vasta keskittymään Annen ohjeisiin. Onnistuneiden kertojen jälkeen siirsimme käyntiin pitkin ohjin ja tuli käsky ottaa se länkkäri-istunta. Kun se sujui kaikilta (ainakin joten kuten, itse vain yritin edes näyttää rennolta...), saimme ottaa rakkaat jalustimet takaisin. Seuraavaksi oli luvassa laukkaa, joka sujui yllättävän kivasti, tai ei ainakaan tullut Annelta noottia ja Vennakin pelitti sen verran mukavasti, että itselläkin oli kivaa. Siihen oli hyvä lopettaa, ja loppuraveissa, kun poni haki itsekseen eteen-alas, tuli onnistumisen fiilis! Vaikka ei meistä ihan westernratsukoksi kyllä ollut...
8HM
|
|
|
Post by Robert on Dec 21, 2011 17:07:02 GMT 2
8. joulukuuta 2011 - Istunnan hiontaa "What? Mä luulin, että tää on koulutunti", lähes parahdin kun Annelta kävi käsky suunnata maastoon. Ja vielä jotain länkkäri-istuntaa hakian, what! Joo, toki mä perusrentoilin paljon hevosen selässä, etenkin yksin mennessä ei aina huvittanut tehdä töitä vaan kävellä vaan chillinä. Nyt kuitenkin sen rentouden hakeminen oli jossain olan takana. Miten ollaan rennosti?? Miten!
Lopulta (mun helpotukseksi) päästiin tuttuun ja turvalliseen maneesiin. Melody näytti kovin epätoivoiselta Eelan, jolla oli selkeästi kovin tammamainen PMS-bitch -päivä, kanssa. Pieni juttutuokio tuskin piristi tyttöä, mutta enpä itsekään odottanut innolla westerntuntia vaikka ratsuna olikin varmajalkainen poni. Lohduttauduin vähän sillä, että maahan ei olisi pitkä matka.
Maneesissa Anne vielä luennoi tunnin pointtia, rentoa istuntaa, hetken ajan kun hengailtiin kaarrossa. Keskityin koko puheen ajan etsimään satulasta mukavaa asentoa, mutta sellaista ei tuntunut edes olevan. Yhtäkkiä satula oli ihan liian pieni mun perseelle vaikka viikko sitten olisin voinut vaikka vannoa, että tämä satula oli tehty minun arsekokoni mukaan!
Tunti tuntui alkavan ainakin melko helposti - ihan tavallisella kouluistunnalla kevyttä ravia. Vennallakin näytti olevan ihan okei fiilis, verrattuna kameli-Eelaan, jonka ajoittain oudoille liikeradoille tuli hymyiltyä kerta jos toinenkin. Kuin karman isku, heti tuli komento ottaa jalustimet ristiin kaulalle ja siirtyä harjoitusraviin. Nouuu.
"Shitshitshitshit", mutisin itsekseni kun poni lähti tökstökstöks-tahtia raviin. Seuraava hokema sisälsikin vain please-sanaa, ja hidastin vauhtia itselleni mukavaksi. Edelleen tamma kulki oudossa paketissa ja askeleen pituus oli kaksi senttiä. Ihan varmasti oli. Anne neuvoi tekemään voltin ja saamaan hevosen käyntiin, aloittaen näin uudelleen rentouden hakemisen. Seuraava informaatio lonkan kahdeksikosta oli semiuusi juttu, olin tietty kuullut, mutta ei mulle oltu ikinä neuvottu niin. Kokeilin, ja se tuntui ihan käsittämättömän utopiselta, joten keskityin vain tasapainon säilyttämiseen ja annoin lantion svengata omaa tahtiaan.
Unohduin ehkä liikaa jännitämään ja keskittymään siihen, etten heittelisi tasapainon osalta ja antaisi näin ponille vääriä apuja, ja Anne muistuttikin sisäohjan myötäyksestä ja kehuista kaulalle. Tämä myös kertoi, että näytin jännittävän reisiä ja että ne piti rentouttaa. Helpommin sanottu kuin tehty. Viimeistään työn takana olleissa ympyräharjoituksiksassa tuli soija päälle! Piti ensin saada Venna kulkemaan ympyrää ja sitten pystyi vasta keskittymään Annen ohjeisiin. Onnistuneiden kertojen jälkeen siirsimme käyntiin pitkin ohjin ja tuli käsky ottaa se länkkäri-istunta. Kun se sujui kaikilta (ainakin joten kuten, itse vain yritin edes näyttää rennolta...), saimme ottaa rakkaat jalustimet takaisin. Seuraavaksi oli luvassa laukkaa, joka sujui yllättävän kivasti, tai ei ainakaan tullut Annelta noottia ja Vennakin pelitti sen verran mukavasti, että itselläkin oli kivaa. Siihen oli hyvä lopettaa, ja loppuraveissa, kun poni haki itsekseen eteen-alas, tuli onnistumisen fiilis! Vaikka ei meistä ihan westernratsukoksi kyllä ollut...
|
|
|
Post by Robert on Dec 19, 2011 23:32:22 GMT 2
Meilläkin rouva hevonen on ollut erittäin harvinaisen kiltti - luulee saavansa enemmän lahjoja. Raukkaparka, saa uudet pintelit, kouluhuovan ja kisakouluhuovan sekä lupasin jo leipoa sille kaljamallasleipää kun tuntui niin tykästyvän!
Täälläkin kamala kiire, tuntitarinaa ehdin jo aloittaa, mutta en lopettaa ainakaan tässä ihan heti! Mutta sen verran pikainfoan, että minun pikkutiimi veti sijat 1, 3 ja jaettu 4 esteiltä sekä koulusta sijat 5 ja 7 raviohjelmasta ja 1 helposta Cstä!! Jumpe maneesi kaikui etenkin helppo C -voittajalle, tekee kyllä tuolle tytölle hyvää kun se on aina ollut niin epävarma oman osaamisensa suhteen ja nyt voitti kakkosen melkein kolmella prosentilla! Hepat sai kehuja kotona, samoin tyttöset! Nyt pistetään hetkeksi pillit pussiin, ens kaudella sitten enemmän seurakisoja ja vaativimpia luokkia!
|
|
|
Post by Robert on Dec 16, 2011 15:50:59 GMT 2
Multa löytyy todistuksestä tämän puolen vuoden ajalta vain kakkosia ja kolmosia, sekä yksi nolla jos en ryhdistäydy ja vie yo-pakettia englannin opettajalla, mikä tarkottaa sitä, että pitää raahautua lukiopuolelle ja huoh.
Huomenna edessä pienet yhdistetyt harkkakisat lähitallilla, ja mua jänskättää! Itse en mene kun tulisi paha mieli jos veisi rusetteja lapsilta, mutta kumpikin miun "kisaryhmistä" lähtee! Oon kotitallilla pitänyt 2-3 oppilaan kahta ryhmää, joille pidän tunnin viikossa. Kummassakin on sellaisia 10-12-vuotiaita tyttöjä, jotka tykkäsi mun ratsastustyylistä ja saivat mut sinne "opettajaksi". Nää on ekat ulkopuoliset kisat kaikilla, kouluryhmä lähtee paukuttaa kaksi raviohjelmaa ja yksi helpon Cn, esteryhmästä kaikki menee 60cm! Oon niin ylpee mun pikkusista, puoli vuotta kohta ollaan työskennelty ja aika paljon ollaankin työskennelty!
|
|
|
Post by Robert on Dec 12, 2011 22:35:40 GMT 2
Tykästyin kyllä kovasti Rosien persoonalliseen kirjoitustapaan! Ihan huisin kiva tuo uusinkin!
|
|
|
Post by Robert on Dec 12, 2011 19:59:37 GMT 2
Robsie tahtoo leikkiä Sherlock Holmesia myös!
|
|
|
Post by Robert on Dec 12, 2011 19:21:09 GMT 2
12. joulukuuta 2011 - Joulutortut vs. Mince pies Pahaa aavistamattomana olin saapunut tallilla neljän aikaan iltapäivällä, aikeissa puunata Venna putipuhtaaksi loskakelin jäljistä ja koristella sen karsina. Vaan ei, mut oli raahattu osittain vasten tahtoani leipomaan. Jossu hengaili pöydän ääressä kadehtittavan lämpöisen näköiset villasukat jalassaan, selaillen maanantain iltapäivälehtiä ja paikallissanomia. Radio rokitti tällä kertaa kotimaisia joululauluja, en ollut satavarma artisteista, mutta levy oli ilmeisesti jokin kokoelma. Various artists ja niin edelleen. Riisuin takkini ja katsahdin kohti tyttöjoukkiota, joka kuunteli innolla Jossun tarinoita Seppeleen menneistä joulujuhlista ja -koristeluista. Ensisilmäyksellä tunnistin joukosta Nillan, Inkerin, Meerin ja Saran. Lisäksi Jossua vastapäätä istui punatukkainen tyttö vierellään tuttu ja turvallinen Melody. "So.... Mitä me leivotaan?" ehdin kysäistä, ottaen pari askelta kohti muita, kunnes takaani rynnisti kaksi vanhempaa tyttöä, vai pitäisikö sanoa nuorta naista, kauppakassien kanssa. "No pipareita tietty! Ja joulutorttuja!" joku hihkaisi. "Ja kääretorttua!" "Piparkakkutalo ainakin tehdään", Inkeri totesi innokkaasti muiden hälinän seasta. Tölläsin hieman hölmistyneesti tyttöjen vouhotusta kauppakassien purkamisen ja reseptien muistelemisen kanssa. Itse en kuollaksenikaan muistanut kuin muutaman perinteisen leivonnaisen reseptin. Tassuttelin parin metrin päähän Jossusta, edelleen muita tutkaillen.
"How 'bout mince pies? Or banoffee pie? Or spotted dick?" kyselin, vilkuillen lähinnä Melodyn suuntaan, joka innostui samaan syssyyn puhumaan joulumausteista ja fudgesta. Viimeinen ruokalaji, tai leivonnainen, aiheutti tytöissä jonkin verran huvittuneisuutta, ja jouduin jo selittelemäänkin kyseisen spotted dickin olevan hedelmäistä vanukasta.. Jostain kumman syystä muut eivät suostuneet ottaa menuun hedelmäistä vanukasta tai banoffia, mutta mince pie, jonka selitin olevan brittiversio joulutortusta, suostuttiin tekemään. Myös Melody onnistui kuvailemaan unelmafudgensa niin hyvin, että se otettiin muitta mutkitta listoille. Aiemmin kauppakassian kanssa sisään rynnänneet tytöt, joiden nimiksi olin kuullut mainittavan Jeccu ja Riella, pääsivät tällä kertaa riesasta ja Melody passitti Jossun käymään kaupalla puuttuvien ainesosien vuoksi.
Piparien leipominen kävi yllättävän rennosti, tosin en osannut arvostaa mustan hupparini sotkeutumista vehnäjauhoilla, mutta kun muillakin alkoi naamat, hiukset ja vaatteet pikkuhiljaa muuttua valkoiseksi, opinpahan itsekin pitämään hauskaa. Jossu saapui kaupasta valitellen kun piparit olivat jo uunissa ja Inkeri ja Miiraksi itsensä esitellyt punatukka suunnittelivat piparkakkutalon osia. Pääsimme kuin pääsimmekin torttuleivontaan, jonka Sara julisti Suomi vs. Englanti -kilpailuksi. Ilmoitin tietty mielipiteeni kyseisen skaban reiluudesta (kaksi vastaan miljoona), mutta mutinoilleni viitattiin kintaalla ja kehotettiin ryhtymään töihin. Melody nakitti mut likaamaan käteni voin nyppimisessä ja taikinan valmistuksessa kun se itse alkoi työstämään täytettä, Suomesta kun ei mitä ilmeisimmin valmista mincemeatia löytynyt. Sivusilmällä vahtasin, mitä kaikkea tyttö seokseensa lisäsi. Jossu taikoi meille muffinssivuoan ja suostui vielä kaivamaan jostain brandyakin lirauksen. Saatiin hetkeksi apua Suomen puolelta kun Inkeri tarjoutui voitelemaan vuoan. Yhteistuumin saatiin aikaiseksi pohjat tortuille ja Melody oli juuri aloittamassa täytteen lisäämistä.
"What about pecan nuts?" kysyin, nojasen kyynärpäälläni keittiötasoon välttääkseni sen sotkemista taikinaisilla käsillä. Melody katsoi mua kuin hullu, pudisti päätään ja kertoi, että sellaiset hömpötykset eivät kuuluneet näihin torttuihin. Tyttö aloitti tyytyväisenä kallistamaan kulhoa, kunnes uhkasin taikinakäsilläni tekeväni jotain dramaattista, ellei ne pecanpähkinät ilmestyisi sekaan. Olin nähnyt niitä Jossun kaapissa, ja nainen pitkin hampain luopua salaisista lauantaiherkuistaan. Yhtä pitkin hampain Melody hienonsi niitä pienemmiksi ja lisäsi sekaan. "You happy, mister?" "Indeed", virnistin ja katselin tytön tarkkaa annostelua. Asettelin kansia torttujen päälle, suomiporukan katsellessa epäileväisinä torttujamme. Kansien koristelusta oli kuitenkin kaikille iloa, niihin syntyi niin sydämiä kuin joulukuusiakin, hevosenpäitä kuin kavionjälkiäkin... Muut jäivät juttelemaan sisälle ja itse lähdin uhmaamaan loskaista keliä hakeakseni Vennan sisälle. Olin erittäin päättäväisin mielin edelleenkin puunaamassa ja koristelemassa.
Venna tuli sisälle enemmän kuin mielellään, ja samaan aikaa sisälle olisi tahtonut myös moni muu poniotus. Tamma oli paketoitu kaulakappaleelliseen sadeloimeen - mun onnekseni - ja oli märkä tasan päästään, jaloistaan ja hännästä. Avasin kaulakappaleen tarrat ja loimen soljet, ja vedin koko setin tamman päältä pieni irvistys kasvoillani. Vennakin vaikutti erittäin tyytyväiseltä päästessään eroon märästä loimestaan. Ripustin ninjaillen loimen hetkellisesti kuivumaan pitkin pituuttaan Vennan karsinan loimitelineeseen. "Such a nasty weather", huokaisin jauhoturvalle vetäessäni harjalla sen ponimaisen pörröistä talvikarvaa. Päätin jättää jouhet ja pään vielä sikseen, antaa tamman kuivua vielä hieman. Pahimmat pölyt ja pyörteet hoidettiin juuri- ja pehmeällä harjalla. Jalkoihinkin jätin kajoamatta, sen verran hurmaavilta loskabootsit Vennan jaloissa näyttivät... Pyyhin juuri kosteita käsiä mustiin höntsiini kun Melody ja Meeri toivat hoidokkinsa sisään ja puhuivat yhteen ääneen siitä, että viiden minuutin päästä päästiin vertailemaan torttuja ja sitten kasaamaan piparkakkutaloa! Huokaisin vahingossa ääneen, ja kostoksi sain Melodylta tuntuvan potkun persuksille ohittaessani Eelan karsinaa. Lopulta raahauduin tyttöjen saatua loimet kuivumaan takaisin sisälle, ja pakko sanoa, mince piet eivät ole ikinä maistuneet niin hyviltä suomalaisen torttujen rinnalla. Tytöille ei oikein maistunut, Melodyn (ja Jossun, koska pecan nuts!) kanssa popsittiin koko vuoallinen hyvillä mielin.
Talliin sain lähteä taas yksinäni, muiden jäädessä kokoamaan ja koristelemaan piparkakkutaloa. Venna olikin jo kimpaantunut huomionpuutteesta ja sain hyvän aikaa rapsutella tammaa ennen kuin se otti leppyäkseen. Onnekseni neiti ei ollut sen pahemmin nokkaansa ottanut. Kävin metsästämässä sattarista tököttien joukosta vähintään kivikautiselta näyttävän suihkepullon, jonka kyljessä mainittiin sen auttavan jouhien selvittelyssä. Ja siinä olikin työ! Vennan kiharainen harja oli pahemmin takussa mitä se ulkoa päin näytti, puhumattakaan hännästä! Kevyen vartin jälkeen sormeni huusivat jo hoosiannaa, mutta urheasti letitin selvitettynä paljon paksumman oloisen harjan ranskanletille ja päätin pitää pienen tauon. Tauko sisälsi Vennaan nojailua ja haukottelua, kunnes hyökkäsin hännän pariin. Ihan ei uskaltanut seistä suoraan ponin takana, vaikka Venna tuntuikin olevan rennolla tuulella ja selkeästi tyytyväinen siihen, että sai olla sisällä huomion keskipisteenä. Hännän selvittelyyn kului mukavasti enemmän aikaa, ja sain jopa pestä loppupiiskan kurasta ja muusta epämääräisestä. Samalla vedessä hyökkäsin myös jalkojen kimppuun, jättäen hännän kuivumaan itsekseen. Parinkymmenen minuutin jälkeen itkin selkääni kyykyssä kun en päässyt ihan heti ylös ja rutisin itsekseni jotain huonoista polvista. Venna meinasi tuupata mut kumoonkin! Muutaman lisäminuutin rutistuksen jälkeen näin jälleen tamman sukat. Nousin ylös tuskaisesti mutisten ja hetken pitelin selkääni, joka ei oikein diggaillut puolen tunnin kyykkimisestä. Fudging sukkajalat, ajattelin hieraisten niskaani, ja samalla muistin, että Melody oli jättänyt fudgensa valmistamatta. No, ehkä ensi kerralla.
7HM + toinen jouluaskare!
|
|
|
Post by Robert on Dec 11, 2011 18:46:15 GMT 2
Me ollaan sellaisen ~100km päässä pääkaupungista, koulussa valmentaa kansallisen tason ratsastaja ja esteillä maajoukkuevalkku, mutta noi on aina kimppavalmennuksia entisen ratsastuksenopettajan ja sen tyttären kanssa niin sen takia on niin halpoja. Kumpikin aika lailla tuurilla saatuja ja oon kyllä niin ilonen, että on tullut hevospiireissä hankittua yhteyksiä, joiden kautta tällaisia aarteita löytyy!
Lisäksi löysin ensi vuodelle todennäköisesti ylläpitoon heA-tasoisen suokkiruunan. Kuulemma erittäin kehityskelpoinen ja nöyrä ratsu, jos pääsisi vaikka isompiin kekkereihin sen kanssa ;--)
|
|
|
Post by Robert on Dec 11, 2011 17:56:19 GMT 2
Ketkä tahtoisivat osallistua leivontakekkereihin mun seuraavassa tarinassa ;)
|
|
|
Post by Robert on Dec 11, 2011 11:58:55 GMT 2
Mä oon ilmeisesti löytänyt itselleni huippuvalmentajat, koska kouluv. ottaa 25e yksityisestä ja estev. 40e kahden ryhmässä :--D Kuukaudessa valmennuksiin kuluu näppärät 740e, oi tätä valmentautumisen iloa. Tohon vielä kisakulut päälle... Asutteko pääkaupunkiseudulla vai miksi yksityistunnit on ton 50e? Vai onko ratsastuksenopettajana joku kansallisen tason ratsastaja tmv?
|
|
|
Post by Robert on Dec 10, 2011 17:37:52 GMT 2
10. joulukuuta 2011 - Sleigh bells ring, are you listening?
Liukastelin kohti Seppelettä päättäväisin mielin. Viime päivät olivat menneet yllättävän rauhallisesti, niin koululla, kotona kuin tallillakin. Vennakin taisi olla joulu mielellä - ensimmäinen maastoreissu muiden kanssa ilman satulaa, muutama reipas koulutuuppaus ja monet taluttelureissut olivat sujuneet aika mutkattomasti. Tietenkin tamman persoonallisuus näkyi joka päivässä, olihan se kuitenkin melkoinen humoristi. Olin kehittänyt itselleni aivastusnuhaflunssan - jokapäiväinen tallilla hengailu johti hypotermiaan ilmeisesti useammin kuin kotona codin tahkoaminen tai lanit kaverilla...
Surffailin tasapohjaisilla kengilläni Seppeleen pihaan. Autojakaan ei ollut pihassa Jossun just-stopping-by -tyyliin pysäköityä Fordia lukuunottamatta, ja piha näytti muutenkin aika koskemattomalta. Ohut lumikerros oli satanut maahan aamun aikana, sillä nyt näytti olevan tyyntä lumirintamalla - vihdoinkin. Pääovi oli auki ja tyttö sekä ratsastustamineet päällä oleva Tia jumittivat siinä, luultavasti odotellen seuruettaan. Päätin siis slippailla vielä hetken liukkaalla pihalla ja suunnata satulahuoneen sisäänkäynnille. Vielä pari metriä ovelle ja vedin ehkä tyylikkäimmät lervat ikinä, liukuen metrejä kauemmas ovesta siinä samalla. Suljin silmäni ja lojuin maassa lievästi kyrpiintyneenä.
"Slippery, huh?" Melody kysäisi silmät vahingonilosta tuikkien samalla kuin sen ja Eelan varjot laskeutuivat ylleni. "Really now?" kysäisin silmät edelleen ummessa, ääni huokuen sarkasmia. Samassa sainkin pari kourallista lunta naamaani. "Come on, silly", tyttö tuhahti avattuani silmäni ja tarjosi kättään. Toisella oli ihan selkeästi jotkut huomattavasti pitävämmät kengät, koska pääsin itse ylös eikä Melody ollut lähelläkään kaatumista. Matkalla pelastimme mukaani mukaamme myös Ellun ("Ei luoja, tälle pihalle täytyy tehdä jotain!"), joka luisteli tallikengillään pihassa kuin New Yorkin keskuspuiston luisteluradalla. Melody kävi heittämässä loimitetun Eelan karsinaansa ja tuli sitten seuraksi portaita yläkertaan kipuamaan. Suljetun oven takaa kuului joululaulujen yli puheensorinaa. "Uskaltaako tonne mennä?" kysäisin Ellulta huvittuneena. En ollut paljoa hengaillut muiden kanssa, lukuunottamatta Ellua itseään ja Melodya. Tyttö vilkaisi meihin perässätulijoihin ja pyöräytti silmiään hymy suunpielessä.
Niinpä Ellu työnsi meidät edellä oleskeluhuoneeseen, jossa puheensorina hetkeksi taukosi. "Robert ja Melody, tossa on Inkeri, Fiia, Jolanda, Nilla ja Rosie", Ellu esitteli hyväntuulisena talsien itse saman tien jääkaapille. Jäätiin seisomaan awkwardeina oven eteen. Porukasta mulle tuttuja oli tasan Nilla - käytiin itsenäisyyspäivänä maastoilemassa ilman satulaa Nillan, Meerin, Ellen ja Saran kanssa. Eipä tullut kyllä paremmin tutustuttua kenenkään tytöistä kanssa, mutta ainakin helppo lähteä tutustumaan, right? "Bonjour", totesin ja vilkaisin talliin tuotuun mankkaan. "Glee Christmas Album?" kysäisin tunnistaessani tutut äänet, jotka raikasivat naapurihuoneesta aina öisin kun Jenkkilässä oli tullut uusin jakso... Punahiuksinen tyttö nyökkäsi ja kysyi, eikö me oltu tavattu aikaisemminkin. Kohotin kulmaani ja painin tieni Inkerin ja Fiian puolelle pöytää. "Silloin sun ihan ekana päivänä?" Fiia virnisti ja mullakin vihdoin napsahti - ahaa! Juteltiin hetki tyttöporukan kanssa asioista ylipäätään, Ellu kävi vaihtamassa kaapistaan hieman tukevammat kengät ja tuli komentamaan mut hiekottamaan pihaa kanssaan kun tallipoika-Jaakko oli luultavasti vieläkin nukkumassa. Kello taisi olla tosiaan vasta yhdentoista pintaan? Rosie ilmoittautui mukaan, joten lähdimme pian kolmisteen tarpomaan kohti lapioiden ja hiekan etsintäreissua...
Lopulta löydettiin autolleen kipittäneen (ja liukastuneen) Jossun avulla hiekkasäkit ja lapiot. Tyttöjen mielestä oli loogisinta aloittaa hiekottaminen alkutiestä ja mun mielestä tallin ovelta, eikä saatu sovintoa aikaiseksi, joten tytöt lähti yhden säkin kanssa kauemmas. Vitsi tota naisten logiikkaa, kaikista loogisinta aloittaa hiekottaminen omista jaloista ja edestä siitä eteenpäin omat jalat turvallisesti on unslippery ground, duh. Hiekottelin siinä yksinäni pihaa katsellen aina välillä kun tyttöset vetivät milloin missäkin lervat. Naureskelin juuri Rosien uusinta liukastumista kun tyttö oli heittänyt hiekkaa hieman kauemmas ja samassa sainkin takaraivooni napakan tuuppauksen. "Manners", Melodyn ääni muistutti ja käännähdin katsomaan tyttöä - kohdatenkin Eelan turvan! "Ai sä täällä mua pahoinpitelet", taputin tamman turpaa ignooraten selässä istuvan Melodyn. Tuhahtava tyttö jatkoi matkaa ja potkaisi mua matkalla kevyesti olkapäähän kieltä näyttäen. Keskityin jälleen hiekoittamiseen ja hetken päässä kohtasinkin Rosien ja Ellun. "No, kumman logiikka oli parempi? Verrataan housujen lumisuutta?" kysäisin osoittaessani Ellun polvia, joista näki "muutamat" kosketukset maanpintaan. "Joojoo", tytöt mutisivat ja seuraavaksi sainkin tuntuvan lumipesun palkinnoksi ansiokkaasta logiikastani ja hiekoitustyöstäni. Unfair. Tallille palattiin naama, etenkin nenä punaisena ja huuli vertavuotavana, koska onnistuin telomaan itseni omaa lapiooni
"Tsiisus, mitä kävi?" Inkeri kysyi semijärkyttyneen kuuloisena kun saavuttiin kolmisin virnuillen takaisin oleskeluhuoneeseen. Ellu selitti tapahtumat suurpiirteisesti, välillä jouduin muistuttamaan esimerkiski hienosti logiikastani ja liukasteluskaban voittamisestani... Mussutin talliin tuotua pullaa kun tyttöporukka mietti, millä huulen voisi paikata. Kieltäydyin laastareista, koska hei, miltä sellainen näyttää huulessa?! Pulla maistui ihan jättebralle, ja ilmoitin samassa lähteväni ponskini kanssa työn touhuun - vähän rentoa tuuppaamista ilman satulaa ja that's it.
Vaan Ventturapa olikin pahalla päällä, taisi olla se aika kuukaudesta. Toin persukseni kulinaristisista aromeista nauttivan neidin sisälle ja huomasin, kuinka muutamiin karsinoihin oli ilmestynyt jo joulukoristeita. Ilmoitin Vennalle arvon neidin karsinan koristelusta lähipäivinä, ja sain vastaukseksi terävän nykäisyn tallitakin helmasta. Harjatessani tammaa, huomasin aina välillä sen salaisesti nauttivan taas huomiosta. Ja heti kun se huomasi, että mä huomasin, niin sain sen tuta nahoissani! Meinasin muuttua itsekin jouluiseksi seinäkoristeeksi punaisen takkini kera...
Venna taisi itsekin diggailla ajatuksesta ei satulaa. Sen verran paremmaksi sen fiilis näytti muuttuvan kun talutin sen suitset ja ratsastusloimi päällä ulos tallista. Huulea jomotti hieman, mutta ainakaan se ei vuotanut enää verta. Mama tykkäisi - eihän huomenna ollutkaan kuin vuosittaisen joulukortin perhepotrettikuvaukset! Voin jo kuvitella sen motkottamisen ("how, in the name of god, did you get your lip that swollen? oh my good god...") ja ylimääräisen sähläyksen... Maneesi huusi tyhjyyttään, mikä ei yhtään haitannut meitä. Nousin ovella selkään ninjailleni itseni sinne katsomoa korokkeena käyttäen. "You didn't seem to mind", mutisi Vennalle ja ohjasin sen sisään avoimesta portista. Leikimme hetken länkkäriratsukkoa ja suljin portin selästä käsin - awesome! Aloin hyräilemään monelle tuttua Winter Wonderland -kipaletta Frank Sinatran tyyliin. Aloitettiin verryttely chillisti kävellen pitkin ohjin vaikka kuinka kauan. Kokeilin myös aikani Vennan sietokyvyn rajoja - ajoittain makasin selässä rennosti, kokeilin maailmanympärimatkaa ja ratsastin väärinpäin. Venna didn't seem to mind, ilmeisesti päivästi oli tullut todella hyvä yhtäkkiä! Ravissa meni aikansa, että mieleni muisti, kuinka lantiolla myödättiinkään. Kuitenkin, lähti meno sujumaan ja Vennakin tuntui ihan oikeasti hyväntuuliselta. Päätinpäs ottaa siitä kaiken irti, ja lähteä sittenkin maastoon.
Lunta alkoi jälleen sataa, aluksi pieninä hiutaleina ja lopuksi järkyttävän kokoisina jalkarätteinä. Tyyni ilma säilyi silti, tuulta ei näkynyt, kuulunut, saatikka sitten tuntunut. Venna tallusteli rennosti pellonpiennarta pitkin, vilkuillen välillä ympärilleen korvat hörössä. Taputin tammaa kaulalle ja jäin mietiskellen rapsuttamaan sen säkää. Polkumme alkoi pian nousta metsikköön, ja hokkikengillä varusteltu Venna nosti ravin innokkaasti pyynnöstä. Nousin pieneen kevyeen istuntaan ylämäen ajaksi ja jatkoin ravailua päästyämme tasaiselle polulle. Joulubiisejä jälleen hyräillen, ravasimme läpi metsikön lumisateessa. Venna sai kulkea kohtuullisen löysin ohjin, luotin siihen jo yllättävän paljon ottaen huomioon tamman veijarimaisen luonteen. Ajoittain se ravisteli päätään, mutta muuten löntysteli rentoa ponin ravia koskemattomassa lumessa.
Edessä paljastui pitkä suora keskellä aukiota. Se päättyi muutaman sadan metrin päähän jälleen metsän alkuun. Nousin ja kurotuin hieman eteenpäin, kohti Vennan korvia. Kysyin siltä, maittaisiko vähän vauhdikkaampi meno ponille. Kysymykseni tueksi (en ollut kummoinenkaan hevosen taitaja, enkä uskonut Vennan osaavan sen enempää ihmistä) otin hieman ohjaa itselleni, joka tuntui olevan aina tammalle merkki siitä, että kohta mennään kovempaa. Se kiihdytti hieman askeltaan ja tunsin, kuinka sen kaviot samalla alkoivat nousta korkeammalle ja korkeammalle sen tallustaessa lumessa innokkaana. Kiitin onneani hyvästä tasapainostani, tuntui, kuin askellajiratsastukseen jalostetulla hevosella olisi mennyt!
Tarjosin tammalle valmistelut laukkaan ja painoin lopuksi laukkapohkeet sen kylkiin, nojautuen hieman eteenpäin keventäen istuntaani. Ja se oli menoa! Poni pinkaisi innokkaaseen laukkaan tarjoten pieniä ilopukkeja, ja kiihdytysvaihe tuntui samalta, kuin pillastuneen konin kyydissä istuminen! Lopulta Venna tasasi laukkavauhtinsa keskimääräistä reippaampaan ja oli välillä itsekin seota askeleissaan kun se innosta soikeana heitteli niin päätään kuin takapäätäänkin... Nauroin selässä, ei voinut olla kuin hyvä fiilis tämän reissun jälkeen! Aina välillä sain selkääni lunta tamman kavioista tai vaihtoehtoisesti kuolaa sen ravistellessa päätään, luonnollisesti jälkimmäinen ei ollut yhtä hauskaa, mutta melkein yhtä hauskaa!
Suora alkoi lähestyä loppuaan ja huomasin metsäpolun lähtevän melko lievään alamäkeen. Venna ei kuitenkaan tuntunut ottavan pidätteitä kuuleviin korviinsa. Kyllähän se hidasti vauhtiaan, mutta askellajin vaihto tuntui olevan se vaikea juttu! Vaikka ajatus lumen peittoamaan alamäkeen syöksymiseen, edes hokkikengillä, ei ollut järin hauska ajatus, mua nauratti silti. Oli vain niin yksinkertaisen hyvä fiilis! Ja yhtäkkiä Venna vetikin jarrut pohjaan ja itse lensin tyylikkäästi kuperkeikalla tamman pään yli. Tai sinkosin. Tämän jälkeen liu'uin ja kierin ainakin kolme metriä eteenpäin kun tamma jäi pörheänä seisomaan kauemmas. Takin sisälle meni lunta, se nousi jonnekin korvien tienoille vetäen kaikki paidat alla mukanaan ja mustat höntsät imaisivat kaiken lumen itseensä. Nauroin katketakseni yhä enemmän, kunnes avasin silmäni ja näin edessäni - taas kerran - Eelan turvan. Se oli laskenut päätään ja tutkisteli nyt mua kummastuneena. Lopulta tamma hörisi naamalleni ja Venna tallusteli luokseni. Kuulin huvittunutta kikatusta yläilmoista ja jatkoin itsekin nauramista. Melody laskeutui Eelan selästä, auttaen meikäläisen taas kerran ylös. "That was about the coolest thing I've seen", tyttö tokaisi kun vedin takkini alas ja ravistelin lunta housuiltani. Melody oli jossain välissä ujuttanut toisen kätensä Vennan ohjien välistä ja pyyhki lunta olkapäältäni ennen kuin ojensi ohjat mulle. "Then you've seen nothing", virnistin takaisin ja ponnistin itseni maasta Vennan selkään. Melody kiipesi takaisin Eelan selkään kuin vettä vain, eikä tammammekaan tuntuneet olevan kovinkaan hermostuneita kohtaamisesta. Venna vähän pörisi, se oli ilmeisesti säikähtynyt kuin tyhjästä ilmestynyttä ratsukkoa. Mutta ainakin vauhti hidastui. Annoin tammalle pohkeet ja se lähti käynnissä ohittamaan Melodya ja Eelaa. "Always a pleasure, miss", sanoin ja nyökkäsin pitäen kypäräni lipasta kiinni. "Right..." kuulin huvittuneena mutinan (jota ihan varmasti seurasi silmien pyöräytys) takaani ja virnistin. Jatkoimme kumpikin omiin suuntiimme, meikä ja Venna huomattavasti rauhallisemmin. Loppumatkan ravit sujuivat huomattavasti rauhallisemmin, tammakin tuntui olevan jo normalisoitunut hetkelliseen intoon nähden.
|
|
|
Post by Robert on Dec 10, 2011 14:10:34 GMT 2
Inspiraatio huokuu päälle!
Olisi muuten kiva saada näin talvella loimitusohjeet kaikille hevosille, ärsyttää kun ei tiedä mitä kirjoittaa :--DD Olisiko tällainen mahdollista? Vaikka pelkkä listaus, että kellä loimet ja kellä ei :--)
|
|
|
Post by Robert on Dec 10, 2011 12:19:35 GMT 2
Eipä mullakaan tuo koululla käynti ole innostanut, maanantaina jäin kaverin viereen nukkumaan ja keskiviikkona jatkoin omalomalla :--D Torstaina ja perjantaina sentään pakotti itsensä lähtemään 4h yöunilla kun unirytmi was ruined! Tämähän kostautui: eilen menin klo 16 pintaan päiväunille, joilta heräsin klo 00 ja hetken ihmettelyn jälkeen jatkoin päiväunia yöunilla ja nukuin peräti klo 12 asti! Eli vähäiset 18h yöunia :--DDD
Vielä pitäisi tallilla käydä läpiratsastelemassa noita poltsuja... Mussun kanssa viimeksi ratsasteluiden jälkeen käytiin maastakäsin -juttuja ja toi hiffas takaosankäännöksen! Ja ratsastuskin oli silkkaa chillausta, käyntityöskentelyiden jälkeen otettiin pieniä ravi- ja laukkapätkiäkin, mutta koska kenttä oli jäässä niin ei sen kummemmin... Loppukäyntejä käveltiin vartti, joista puolet meikä selällään siellä selässä maaten ja puolet vatsallaan naama hevosen lautasilla <3 Onneksi on tollainen luottomussukkaotus!
|
|
|
Post by Robert on Dec 7, 2011 20:28:46 GMT 2
Toinen maailmansota ja Suomen talvi- ja jatkosota on sellaisia asioita, mistä voisin pulista varmaan muutamia tunteja. WW2n osalta etenkin Tyynenmeren ja Euroopan tapahtumista, olen ihan hulluna toisen maaimansodan aikaisiin tapahtumiin! <3 Muutenkin kiinnostaa sodat ylipäätään ja suunnitelmissa on kohta itsekin lähteä inttiin oppimaan lisää armeijan toiminnasta ja muusta.
Huomenna on kuvauskeikkaa, sen jälkeen ratsastan Ulan ja sitten pitäisi vielä pari muutakin kopua läpiratsastaa - ei huvittais! Etenkin kun toinen on ex-ravuri, mutta onneksi se on niin ratsu jo kun omistaja ehti kunnolla koulia ennen loukkaantumistaan. Sitten yksi tuntikopu, se uusi ponimme ja toinen yksäri kaipaa läpiratsastusta. Tuntihevoset jätän kyllä huomiselle, muuten menee koko ilta tallilla...
|
|
|
Post by Robert on Dec 7, 2011 15:13:48 GMT 2
Alma Edi Pampu Venna Siiri Laila Pella Sentti Tiia Janus Toivo Liinu Myntti Aksu Humu Frank Elmo Blade Eela
Reino pois.
|
|