18. maaliskuuta 2012 -
I'll make a man out of youShitshitshit, kelasin liukastellessani Seppeleen tutulle ja (epä)turvalliselle pihalle. Kiitos viime viikkojen keväisen sään, lumet olivat todellakin menneen talven lumia ja tilalla oli paikoittainen jääkerros odottamassa huhtikuun aurinkoa. Viime kuukausien wanhojentanssiharjoitukset olivat pitäneet mut tiivisti poissa tallilta, ja sen jälkeen työssäoppimisjakso, mutta nyt, melkein kolmen kuukauden tauon jälkeen pääsin taas vetämään lipat pihamaalle. Nätti lauantai-ilta, ei siinä mitään. Kello oli about seitsemän kaheksan pintaan, olin rohkeasti soittanut Jossulle päivemmällä ja kysellyt, olisiko mulla vielä Venna-rakkaan hoitopesti. Ja oli, kuulemma liikutusvuorokin "lomalta paluun kunniaksi". Ohjeena oli tullut, että jos kaikki muut ovat jo safkansa saaneet niin mun piti heittää Vennalle sen karsinan edessä oleva kulho. Selvä.
Tallin ikkunoista loisti lämmin valo ja saatoin jo kuulla korvissani yläkerran iloisen puheensorinan naurulla säestettynä ja lämpimän kahvin ja kaakaon tuoksu melkein iski jo kasvoille. Hymy hiipi korviin asti väkisinkin tallin ovea avatessa. Harmi, että kahvi/kaakao -mix oli portaiden päässä, aromikas hevosenhaju löi hajuaistilta silmän mustaksi ja huulen auki saman tien. Tätä se pidempi tallitauko aina teetti. Ensimmäisenä vastassa oli pippurista hoitoponiaan (jonka nimen olin ehtinyt lomailuni aikana unohtaa) puunaava Inkeri, joka myös bongasi meikäläisen.
"Oho, ootsä pahastikin eksyksissä?" se kysyi ensimmäiseksi pokerinaamalla.
"Heko heko, pätkä, tossa oli vähän wanhoissa pyörähtelyä ja semmosta", tokaisin vastaukseksi ja potkaisin maassa lojuvan raipan sivummalle. Inkeri hiljeni, nostin katseeni raipasta tytölle poikkeuksellisen hiljaisuuden takia ja kurtistin kulmiani toista katsoen.
"What?" huulilta pääsi kun tilanne oli pelottavan outo. Inkeri ei ikinä ollut hiljaa. Pudistin vielä päätäni ja kohotin kulmaani kysyvästi. Kädet eksyivät höntsien taskuun. Pätkältä pääsi muutama tavu naurua.
"Sä frakissa", se tirskahti kun tassuttelin yläkertaan johtavien portaiden juureen. Nousin pari ekaa porrasta, kunnes nojauduin taaksepäin kaiteeseen tukeutuen ja siirsin katseeni takaisin Inkeriin. Ylempää kuului oven avaus ja pala puheensorinaa, sekä muutama askel.
"Naura vaan, mä frakissa tuun todennäköisesti piinaamaan sun päiväunia seuraavat viis vuotta", virnistin ja käännähdin, vain saadakseni kevyen läimäisyn otsalohkoon ohikulkevalta Ellulta.
"Ihan kun kukaan uneksis teikäläisestä frakissa", se huusi vielä ulko-ovelta. Hiton naiset. Pätkältä karkasi vielä pari naurahdusta sinä aikana kun pakenin yläkertaan.
Yläkerran lämmössä hengaili Meeri, sekä pari tytskyä, jotka tunnistin Linaksi ja Pilviksi. Tuoreen kahvin tuoksu leijaili ilmassa ah-niin-kutsuvasti, mutta mieli teki teetä. Tsekkasin vedenkeittimen toiveikkaana, mutta ilmeisesti ei ollut Melodyn tallipäivä - milloin sillä edes oli niitä kun ei ollut näkynyt pieneen ikuisuuteen! - kun se kerran huusi tyhjyyttään. Samalla kuulumisia lähinnä Meerin kanssa vaihdellen napsin kuivia keksejä pöydältä. Keskustelun aikana istahdin Pilvin viereen päätypaikalle ja potkasin Adidakset jalasta. Popsittuani keksit ja innostettuani myös Pilvin ja Linan pienen esittelytuokion jälkeen keskusteluun, nousin ylös aikeissa vetää höntsät pois ratsastushousujen päältä.
"Et kai siinä alas strippailemaan!" Meeri henkäisi kauhistuneena.
"What is wrong with you! All of you!" rääkäisin loukkaantuneena ja potkaisin pökät jalasta. Uudet, tummanharmaat synttärilahja-Pikeürit pääsivät vihdoin testiin. Tyttöset jotain jutustelivat meikäläisestä, mutta jätin tuollaiset egoa loukkaavat keskustelut muille korville, ja suuntasin sukkasilteni kaapeille. Saappaat odottelivat tyytyväisinä tauosta kaapin alaosassa. Noukin ne ja kypärän matkaani, hanskat tungin punaisen takin taskuihin. Istahdin takaisin puheensorinan pariin ja osallistuin saappaita säätäessäni jopa keskusteluun Annesta ja sen miehekkeestä, josta mulla ei ollut kyllä mitään hajua.
"Mutta nyt menen katsomaan rakasta hoitoponia, joka on todennäköisesti ihan PMS-bitch tänään", päätin puheenvuoroni ällöistä facebook-pariskunnista ja nousin takaisin jaloilleni. Ei kyllä hittoakaan kiinnostanut lähteä maneesiin vääntämään, varsinkaan jos Venna oli oikeasti ihan PMS-bitch.
Inkeri oli kadonnut tallista ja käytävä huusi tyhjyyttään. Venna hengaili sisällä, mulkoili mua karsinastaan heti kun sain sen näkökenttääni. Poimin satulan ja suitset jo etukäteen messiin, mikä oli, obviously, virhe. Sen verran verenhimoisena pikkutamma mua kyttäsi. Huokaisin (Pikeürieni puolesta) ja laskin kamat karsinan eteen. Venna käänsi jo valmiiksi persauksensa mulle ja suhtauduin siihen semikyllästyneellä huokauksella avatessani karsinan ovea.
"Whaddap, buddy?" kysäisin ja taputin tamman lautasta. Se vilkaisi mua korvat luimussa. Siirryin taputtelemaan sen kylkeä ja lopulta kun pääsin lavalle asti, se käänsi päätään sen verran, että sai tsekattua oliko mulla herkkuja. Ei valitettavasti ollut, ja siitähän prinsessa vasta mykkäkoulun aloitti.
"Mä oon melkein liikuttunut", mutisin napatessani harjan käytävän puolelta. Olin kyllä ansainnut tuon käytöksen sataprosenttisesti. Vietin puoli tuntia leperrellen ja harjaillen Vennaa, yrittäen lepytellä sitä. Loppujen lopuksi tamman huomionkipeys vei voiton. Robert 1, Venna 0. Todellinen pistetilanne oli tietenkin aina Vennan puolelle, sen verran monta kertaa se oli ovelasti houkutellut mut pahimpaan suohon tarhassa tai heittänyt selästään kovalle tielle ihan parin sentin päähän pehmeästä lumipenkasta.
Lopulta päästiin puoli kahdeksalta kohti maneesia. Venna oli jopa nätisti, seurasi mua venkuilematta vaikka pidin ohjasta kiinni pikkusormen voimin. Ehkä se oli yhtä innostunut ajatuksesta vääntää maneesissa puoli kahdeksan aikaan illalla. Valot räpsähtivät päälle kuin ärsyyntyneinä vielä yhdestä ratsukosta ja maneesi näytti hetken ajan kärsivältä slummilta. Pureksin alahuultani sulkiessani maneesin ovea ja talutin sitten poniotukseni suunnilleen keskelle maneesia. En tiedä, että mikä pakkomielle sekin oli. Rakennus tuntui yhtäkkiä pelottavan suurelta ja autiolta, eikä oloa auttanut yhtään se kun pääsin vihdoin Vennan selkään. Olin tyystin unohtanut kuinka säälittäväksi mies saattoikaan olonsa tuntea pikkuponin selässä. Millonkohan kasvaisin ulos poneista... Loppuvuodesta olin täyttänyt 16 vuotta, sekin näkyi tasan tarkkaan papereissa eikä naamassa tai terveystarkastajan mitassa. Ärsytti semisti.
Olin sopinut itseni kanssa kohtuullisen kevyen, maksimissaan 40 minuutin koulutuuppauksen. Riittäisi mulle, riittäisi Vennalle. Poni tuntui yllättävän rennolta, se kulki kaula pitkänä maneesin aitoja seuraten eikä tarvinnut tehdä paljon mitään kun yleensä sai tapella siitä, että mistä kohtaa käveltiin. Itsekin rentouduin selässä, kuunnellen tamman askelia, nahkasatulan narinaa ja tuulen ujellusta. Keväässä ehdottomasti ärsyttävintä oli tuuli. Sää saattoi olla lämmin, mutta tuuli. Se oli sama ollut aina Brittilässäkin. Tosin keväisiä reissuja Brightoniin kylmä tuuli ei ikinä pilannut, se vain kuului Brighton-reissujen henkeen. Right?
"Okay, let's get down to business", totesin lopulta autiossa maneesissa muisteltuani muutaman kierroksen ajan Brightonia, Brittejä ja hyviä muistoja koko maasta. Venna oli heti hereillä, ehkä sitä pitkästä aikaa huvitti tehdä töitä? Hetken päästä (haettuani sopivaa ohjastuntumaa ja korjattua lahnailuistuntani kouluistunnaksi) siirsin raviin ja tykästyin saman tien Vennan rentoon, mutta reippaaseen liikkumiseen. Fiilistelin vaikka kuinka kauan ihan vaan sitä, miten poni liikkui. Ravailtiin pitkin poikin maneesia mitään sen kummempaa tekemättä, korjailin omaa asentoa ja kevennystapaa. Poni hakeutui paikoittain peräänantoonkin! Hyräilin itsekseni Mulanista tuttua
I'll Make A Man Out Of You -biisiä, koska siinähän lauletaan, että let's get down to business jajajaja-- You get it.
Sovitin Vennan Mulan-musikaaliini ja sain hetkessä sopivan koreografian aikaiseksi. Pakko mennä Vennan kanssa joskus kür-luokkaan tällä biisillä. Oli hyvä fiilis räjähtää laukkaan Lingin ja kumppanien soolojen jälkeisessä kertissä. Olin ehkä jopa niin fiiliksissä, että kun päästiin nurkasta ja jossain pääkoppani syövereissä soi nupit kaakossa
mysterious as the
dark side of the moOOOOOOON niin annoin Vennan laukata ei-niin-kontrollissa ja nousin itse jalustimille ja levitin käteni. Sooloilessani kenraalin osuutta sain ohjattua kuuliaisen ja ihan mukana leikkivän prinsessatamman vain pohjevoimilla suurelle keskiympyrälle. Se laukkasi rennosti, nätissä muodossa eikä paljoa välittänyt siitä, että ohjat olivat löysällä tai että sen ratsastaja oli täyskahjo. Fiilistelin kenraalisooloa ja saatoin ehkä liikaa eläytyä
how could I make a man
out of you -kohtaan muun muassa kädet-nyrkissä-rinnalle-ja-siitä-hitaasti-ilmaan -eleellä.
"Mitä helvettiä?"
WHAAAAAT. Musiikit seis, Venna seis, minä seis ja alas maahan. Venna veti jäihin kuultuaan maneesin sulkeutuvan oven, meikä täysin valmistautumattomana vedän kuperkeikan sen kaulaa pitkin ja pään yli maahan, siitä jotenkin tyylikkäästi kosimisasentoon, jossa hetken keimailtuani nousin ylös kuin ninja.
"Yes?" kysyin maneesiin saapuneelta Linalta pokerinaaman pitäen. Venna seisoi vähintään yhtä pokerinaamalla takanani, tunsin sen turvan hipaisevan selkämystäni. Lina vain risti käsivartena ja katsoi mua huvittuneena.
"Jos yrität väittää, ettet ite ikinä vaan fiilistelisi Mulania, niin valehtelet", totesin vakavana ja keikautin itseni takaisin Vennan selkään. Jatkoimme ravilla, poni toimi vähemmän-hyvin, mutta edelleen kuitenkin hyvin, joten annoin sille jo pidempää ohjaa.
"Kauanko sä kattelit", ennemminkin mutisin kuin kysyin ravatessani lyhyen sivun ohi.
"Jotain selviytymisestä ja sillee", Lina vastasi ja huomasin tämän pidättelevän naurua.
"Fuck off", heitin hyväntuulisena ja jatkoin kappaleen sävelmän hyräilyä. Siis Mulan-kappaleen.
"Heeei, mun piti vaan tulla kertomaan, että tehtiin jo iltatalli niin ruoki Venna käytävällä vaikka", tyttö virnisti ja teki jo lähtöä maneesista. Great, viimeistään ensi viikonloppuun mennessä olisin virallisesti Mulan-jätkä tai kenraali Li. Jälkimmäinen ei edes niin kovasti haittaisi. Pienestä itseni (ja Vennan) häpäisemisestä huolimatta oli hyvä fiilis kaikesta. Poni oli ollut loistava paitsi kouluheppana niin myös stunttiheppana. Siirsin ravien jälkeen käyntiin ja heitin jalustimet pois jaloistani. Rentouduttiin kumpikin. Ikkunoista paistoi ankea, kylmä ilta, ja vaikka maneesissa ei ollutkaan erityisen lämmin, ei mua kyllä uloskaan houkuttanut lähteä. Kuitenkin pitkien loppukäyntien jälkeen liu'uin alas, nostin jalustimet ja löysin satulavyötä. Venna vaikutti vielä pirteältä, mutta samaan aikaan jotenkin raukealta. Hassua.
Tallissa kävi tasainen kauran rouske, muuten se oli hiljainen. Yläkerrasta ei kuulunut mitään eikä ulos ollut paistanut edes tuttu vinttivalo. Tallin lämpö otti kylmettyneen (ja häväistyn) ratsukon syleilyynsä. Pari hevosta nosti päätään kaurojaan mussuttaen kun talutin Vennan niiden ohi ja iskin sen lähelle omaa karsinaansa kiinni. Varusteet pois, fleece niskaan, vettä tarjolle ja sitten ruoka nassun eteen. Istahdin ponin lähelle, nojailemaan seinään ja tarkkailemaan sen syöntiä. Hiljasta. Aina välillä Venna tuuppasi mua turvallaan heittäen samalla vähän kauramössöä mun päälle. Hymyilin itsekseni ja taputtelin hiljaisena sen kaulaa tai lapaa aina ajoittain. Välillä mietiskelin, miksi edes vaivauduin toimimaan draamakuningattaren orjana useamman kerran viikossa. But nah, it's moments like these that make me do it.
10HM!