8.12. Koulutunti - Istunnan hiontaa

[Anne]

Mukaan 8 9 osallistujaa, hoit. & y-om.
(Laskutaito rulaa taas..)

2.12. asti ilmoittautua saavat sellaiset, jotka eivät ole käyneet niin paljon tunneilla, tämän jälkeen saavat ilmoittautua kaikki.

Hevostoiveita voi esittää ja oman hoitsunsa saa varata ratsuksi.

Robert - Venna
Melody - Eela
Lexie - Eppu
Meeri - Frank
Miia-Mari - Myntti
Fiia - Elmo
Loviisa - Reino
Pipsa - Humu
Nilla - Pampula

- Nousemme selkään jo poikkeuksellisesti tallin pihalla! kailotin tallissa niin, että kaikki varmasti kuulivat.

Pian porukka oli saatu hyiselle pihalle ja ratsastajat ratsujensa selkään.

- Tänään on luvassa istuntaharjoituksia. Minulla on tapana käyttää välillä epätavallisia opetusmetodeja ja tänään kokeilemme yhtä niistä. Teemme alkukäynnin tässä lähimaastoissa, valaistuilla ratsastusteillä. Sen jälkeen siirrymme maneesiin.

- Eli eli: teemme tämän maastokäynnin rentoutta hakien. Jokainen saa aluksi visioida mieleensä lännenelokuvista tutun lännenratstustyylin ja hakea sitten sen asennon. Ja koko alkukäyntien ajan leikitte länkkäriä siellä hevostenne selässä, eli sellainen rento ote, aivan kuin viettäisitte monta tuntia päivästä hevosen selässä. Sitten lähdetään!

Kävelin letkan kärjessä kentän ohi valaistulle ratsastuspolulle. Välillä vilkaisin taakseni ja katsoin, kun porukka jolkotteli rennosti. Maassa oli aavistus lunta ja taivaalta ripotteli lisää. Saavuimme takaisin maneesille kymmenen minuutin päästä.

- Pitäkää vielä rento länkkäriolemus ja menkää kaartoon!

Kun ratsut seisoivat siistissä rivissä, aloitin tunnin pohjustamisen:

- Eli tämän alkukäynnin tarkoitus oli hakea rentoutta istuntaan. Ja yhtä rennolta teidän istunnan pitäisi tuntua myös kouluratsastusistunnassa. Usein kuitenkin vaaditaan vuosien työ siihen, että lihakset kehittyvät tarpeeksi ja asennot automatisoituvat niin, että tällainen rentous tulee luonnostaan, kun kiipeää hevosen selkään. Ja matkalla tähän rentouteen korjataan asioita uudestaan ja uudestaan.

- Nyt pyydänkin seuraavan tunnin aikana, että jos tunnette jännityvänne, ottakaa uran sisäpuolella käyntiin ja hakekaa hetkeksi rentoa länkkärimeininkiä. Sitten, kun keho on rento, jatkatte tehtävää. Tällä myös varmistetaan se, että hevonen pysyy rentona.

- Voitte siirtyä uralle ja ottaa ohjat. Normaali istunta!

- Lännenratsastuksessa on myös se hyvä puoli, että siinä usein paino jakautuu niin kuin pitääkin, eli puolet istunnalle ja puolet jalustimille. Sama homma nyt. Jalustimia pitää hieman painaa alas, kuitenkin rennosti. Vaikeus tulee siinä, että alapohkeen tulee olla kyljessä kiinni samalla. Usein tämä jännittää jalkaa. Siksi reisi pitää pitää rentona ja polvi irti satulasta. Se miten paljon painoa jalustimille annetaan on helppo visioida, kun kuvittelee huippukouluratsastajaa tekemässä laukanvaihtoa joka askeleella. Jos jalustimella ei ole paljoa painoa, jalustin lähtee siinä tohinassa irti. Jos on liikaa, ja jalka jännittyy, apuja ei pysty viemään joka laukka-askeleella läpi.

- Pipsalla hyvä jalka! Nosta leukaa ylemmäs.

- Sitten kevyttä ravia! Haetaan reipas ravi ja tasapainoinen kevennys. Nousette rennosti ylös, jalka pysyy paikallaan! Katse pois hevosen niskasta!

- Loviisa, polvi irti satulasta! Sun jalustin karkaa alemmas siksi, että puristat polvella ja paino jää sinne. Kuvittelet molemmille jalustimille yhden neljäsosan painostasi.

- Melodylla rauhallinen kevennys. Pyöräytä hartiat taakse, äläkä nojaa eteen niin paljon. Kevennyksessä eteen päin nojaus tarkoittaa hevoselle merkkiä kiihdyttää ja kuumalla hevosella se on suuri virhe.

Pyysin pian kaikki käyntiin ja ottamaan jalustimet kaulalle ristiin.

- Kaikki pidentävät istuntaa. Pieni notko alaselkään ja kyynärpäät kylkien kohdalle. Jalkaterät eteenpäin.

- Miia-Mari voi siirtää jalkaa hieman taaemmas. Lexie kääntää varpaat reippaasti eteen ja nyrkit kunnolla pystyyn.

- Siirretään hevoset raviin ja pysytään harjoitusravissa. Ravin täytyy säilyä rentona, jotta voitte siellä istua. Jos hevonen kiihdyttää, tai muuten vaan haluatte, voitte tehdä voltteja ja ympyröitä. Ja muistakaa siirtää käyntiin, jos huomaatte, että koko juttu menee ihan pipariksi. Sitten kävelette hetken rentona ja uudelleen!

- Aluksi ei tarvitse välittää vauhdista. Jos tuntuu, että ravissa on vaikea olla, menkää aluksi todella hiljaa.

- Robert, tee voltti ja sitten hetkeksi käyntiin. Venna rupeaa helposti tikittämään, ja silloin tästä harjoituksesta ei tule mitään. Nosta kohta uusi, rento ravi.

- Harjoitusravissa siis haette rytmin raviin. Lonkka tekee ravin mukana kahdeksikon muotoista liikerataa. Tätä voi myös kokeilla käynnissä, periaatteessa käynnissä pitäisi ratsastaa aina samalla tavalla lantiota kahdeksikkoa liikuttaen. Mutta suurin osa perusratsastajista lintsaa tästä ja vain vemputtaa lantiota edes taikaisin.

- Fiia! Muista hengittää! Ei tämä ole kuoleman vakavaa. Hengittele rauhassa, tunne hevosen liike ja nauti. Yliyrittäminen on yhtä paha kuin aliyrittäminen.


- Miia-Mari, anna hieman ohjaa Myntille. Myntti ei ole vielä kauaa ollut tuntiratsuna, ja se on kohtuu herkkä suustaan. Anna sille tilaa ja keskity omaan työskentelyysi. Tämän tunnin tarkoitus ei ole ratsastaa hevosia muotoon, vaan löytää rentous ja oikea asento.

- Robert, selkeitä myötäyksiä sisäohjalla ja jopa kaulan silittelyjä välillä. Avaa hieman enemmän reisiä, tai oikeastaan rentouta reidet täysin. Ensin haetaan jäntevyys alapohkeeseen ja vasta myöhemmin päästään harjoittamaan yläreisien käyttöä. Koska lantio ja yläreidet vaikuttavat hevosiin eniten, on ne ensin saatava rennoiksi, että voidaan niiden pikkulihaksia treenata sopiviksi.

- Lexiellä polvet irti satulasta anna jalan roikkua pitkänä. Eppu on iso hevonen ja siellä on vaikea istua, mutta jos Eppu nyt tekisi jonkun äkkiliikkeen lentäisit selästä kuin leppäkeihäs, koska et noin jännittyneessä asennossa voi myödätä hevosen liikkeitä!

Moni ratsastaja alkoi saada ravista kiinni, joten siirryimme seuraavaan harjoitteeseen.

- Jokainen tekee molemmissa päädyissä ympyrät. Käännätte ympyröillä liioitellusti hartiat ympyrän keskelle. Katse ympyrän seuraavaan puolikkaaseen. Parin ekan ympyrän ajan tutkiskelette missä istuinluut ja paino ovat.

- Nilla enemmän ulkohartiaa eteen ja sisähartiaa taakse. Taivu vyötäröstä! Katse jo ympyrällä eteen, pään tulisi olla yhdeksänkymmenen asteen kulmassa! Hyvä korjaus!

- Nyt kun pari kertaa olette tulleet, siirrätte seuraavalla ympyrällä painon sisäistuinluulle. Sama vyötäröstä asetus säilyy. Hevosen pitäisi pienentää ympyrää ja ehkä hidastaa hieman vauhtia.

- Hyvä, Melody! Hieman enemmän ulko-ohjaa, että Eela ei lähde väistämään. Se on todella herkkä!

- Pipsa ei kallista kylkeä, vaan annat painon laskeutua sisälle. Noin, paljon parempi!

- Siirretään hetkeksi käyntiin! Pitkät ohjat ja jokainen hakee taas länkkäri-istunnan!

Hevoset pärskivät ja venyttelivät kaulaansa. Ratsastajat hakivat pitempää istuntaa. Kun jonkin aikaa oltiin kävelty, pyysin ottamaan jalustimet alas jalkoihin.

- Huomaatteko nyt, että se rento länkkärimeninki ei hirveästi eroa ilman jalustimia ratsastettaessa? Jalustimien kanssa jalka hakeutuu hieman eri paikkaan, mutta nyt painon pitäisi olla osittain taas alhaalla jalustimilla ilman, että kantapäitä painetaan alas. Ja tässä vaiheessa usein huomaa, jos jalustimet on säädetty eri pituisiksi.

- Kerätään ohjat ja valmistellaan laukannosto. Nyt haetaan laukkaa, jossa polvet eivät purista satulaa, lantio myötää liikettä ja katse ohjaa hevosta. Edelleenkään ei yritetä mitään sen kummoisempaa, vaan rentoa laukkaa jalka pitkänä.

Ratsukot yksi toisensa jälkeen pyrähtivät laukkaan.

- Nilla, anna jalan roikkua vasten jalustinta. Jos jännität reisillä, se on hevoselle merkki pysähtyä! Pampulan laukka paranee varmasti, jos rentoudut!

- Fiia, nojaa hieman taakse. Sulla on tapana pikkuisen nojata laukassa eteen. Hyvä!

- Loviisa, kyynärpäät lähemmäs vartaloa! Usein käy juuri noin, kun siirtyy isomman hevosen selkään, että kädet karkaa eteen. Kaiken kokoisilla hevosilla ratsastetaan samalla tavalla.

- Meeri, rennompi nilkka! Ota vaikka välillä kevyt istunta, jos tuntuu, että istunta jännittyy!

Laukan jälkeen laitoin ratsukot vielä ravailemaan ja ottamaan loppukäynnit.

- Loppukäyntien aikana mietitte ja haette itsellenne hyvän, rennon asennon sinne lihasmuistiin, niin ensi kerralla on hyvä palata hevosen selkään.

[Anne]

Tarina tullut vihdoin!

[Nilla]

"Pampula!" mä huudahdin ilmoitustaulua katsoessani.
"Reino!" Loviisa matki mua.
Mä katsoin tyttöä ja naurahdin. "No ei, oikeasti tosi mukava mennä jollakin muulla nyt, kun pitkään olen ratsastellut vain Aksulla."
Loviisa hymyili ja sanoi menevänsä vaihtamaan samantien ratsastuskengät. Mä sen sijaan menin katsomaan Pampulaa, joka pyöri poniboksissa Siirin kanssa.
"Heippa vaan", mä hymyilin ja silitin Pampun kaulaa. Voi kun se oli pieni! Tavallaan oli onni, että olin jääny näin lyhyeksi, kun vielä pystyi menemään tällaisilla suloisuuksilla.

"Nousemme selkään jo poikkeuksellisesti tallin pihalla!" kuulin Annen huutavan, kun olin laittamassa pienelle ratsulleni kuolaimia.
Laitoin ohjien soljet kiinni ja kun olin saanut itsellenikin kypärän päähäni ja ratsastushanskat käteen, nostin Pampulalta ohjat kaulalta ja talutin sen pihaan.
Kaikki kiristelivät satulavyönsä ja säätelivät jalustimet, jonka jälkeen lähdimme poikkeuksellisesti maastoon kävelemään alkukäynnit. Ihan mukavaa vaihtelua!
Alkukäyntien tarkoituksena oli saada oma ratsastusasento rennoksi ja samalla saada tietenkin myös hevonen rentoutumaan. Anne neuvoi, että kannatti ajatella länkkärielokuvista tuttua ratsastustyyliä, joten yritin jotenkin muistella niitä harvoja lännenratsastuselokuvia, joita olin katsonut. Pampula käveli allani hiukan laiskasti, mutta ainakin se oli rento. Naurahdin hiukan ja koitin sitten taas keskittyä ja pian sainkin mielestäni ihan kohtuuhyvän ja rennon asennon.

Alkukäyntien jälkeen palasimme maneesille ja menimme kaartoon, kun Anne selosti meille tehtävän. Maneesissakin tarkoituksena oli hakea rentoa ratsastusta, tunnin tarkoituksenahan oli hioa istuntaa.
Annen selostaessa ohjeita maneesin keskellä, pyrin aina kuuntelemaan ja koittamaan, josko voisin tehdä jotain paremmin. Tunsin välillä jalkojeni jännittyvän kun yritin pitää pohkeitani kiinni Pampun kyljissä, irrotin kuitenkin polveani hiukan irti satulasta ja koitin pysyä rentona.
Annen kehottaessa meitä ravaamaan, hain taas ensin hiukan rennompaa asentoa ja asetin jalustimet hyvin jalkaan niin, että keventäminen olisi mahdollisimman vaivatonta. Sitten näpäytin pohkeeni ponin kylkiin ja Pampula eteni laiskaa ravia uralla. Käytin pohkeeni, mutta koska se ei auttanut, otin raipan käyttööni. Ratsuni koki herätyksen ja kiihdyttikin vauhtiaan hiukan, ei kuitenkaan liikaa. Jalkani jännittyi hiukan keventäessä, mutta eihän keventäminen ihan täysin rennolla jalalla onnistukaan.

Ravailujen jälkeen otimme jalustimet kaulalle ristiin. Kävelimme hetken ja sitten otimme taas raviin, varoin etteivät polveni nousisi liian ylös ja että ne kuitenkin pysyisivät hitusen irti satulasta. Koitin pitää jalkani rentona, mutta se oli vähän vaikeaa. Tunsin Pampulan jännittyvän, joten Annen ohjeiden mukaan siirryin hetkeksi uran sisäpuolelle käyntiin ja hain rennompaa istuntaa, jonka jälkeen palasin uralle ravaamaan. Jalkani rentoutuivat hiukan ja tein muutamia voltteja sinne tänne, ettei Pampulan kaula olisi liian jäykkä. Sain välillä huomautuksia ponin kaulan tuijottamisesta, joten yritin katsoa menosuuntaan.
Sitten meidän kaikkien piti tehdä pääty-ympyrät, käytin sisäpohjettani jottei Pampula pienentäisi ympyrää. Tuijottelin taas välillä sen niskaa, vaikka yritin välttää sitä.
"Nilla enemmän ulkohartiaa eteen ja sisähartiaa taakse. Taivu vyötäröstä! Katse jo ympyrällä eteen, pään tulisi olla yhdeksänkymmenen asteen kulmassa!" Anne huusi.
Tein työtä käskettyä ja pian sainkin pienen kehun hyvästä korjauksestani.

Siirryimme taas käyntiin ja annoimme ratsuille pitkät ohjat. Pampula pärskähti ja ravisti päätään hiukan. Kävelyjen jälkeen otimme jalustimet takaisin ja aivan kuten Anne sanoi, nyt huomasi, jos jalustimet olivat eripituiset. Ja toinen niistä tosiaan tuntuikin ehkä yhdellä reiällä lyhyemmältä, joten siinä kävellessämme pidensin sitä pikaisesti ja otin sitten ohjat. Nyt olisi vuorossa laukkaa, joten valmistelin Pampulaa hiukan, otin raville ja nostin laukan. Ensin nousi väärä, joten pyysin sitä takaisin raviin ja yritin uudestaan. Kehuin yhdellä taputuksella kaulalle, kun poni nosti oikean laukan ja yritin sitten keskittyä kunnolla. Pohje tuntui taas jännittyvän hiukan, joten yritin hakea lantiolla laukkaa myötäilevää liikettä ja samalla rentouttaa jalkaa. Se onnistui jotenkuten, mutta polvi tuntui edelleen pysyttelevän satulassa kiinni. Tuntui, että ellen jännittäisi jalkojani ihan vähäsen, ne heiluisivat mukana miten sattuu.
"Nilla, anna jalan roikkua vasten jalustinta. Jos jännität reisillä, se on hevoselle merkki pysähtyä! Pampulan laukka paranee varmasti, jos rentoudut!" Anne neuvoi.
Korjasin jalkani asentoa jalustimessa ja yritin rentouttaa reittäni. Pampulan laukka tosiaan tuntui vähän jäykältä, yritin ihan tosissani rentoutua ja lopulta ponin laukka todella paranikin hiukan.

Laukan jälkeen otimme loppuravit ja siirryimme sitten kävelemään. Kiitin Pampulaa taputtamalla sitä kaulalle, tunti oli mennyt ihan hyvin ja ponikin oli ollut tosi mukava ratsastaa. Haimme lopuksikin vielä rentoa istuntaa ja siinä kyllä onnistuin, kun irrotin jalkani jalustimista ja roikotin niitä rennosti pitkänä.

Kiitos jälleen mukavasta tunnista, Anne! (=

[Melody]

8. joulukuuta 2011
Annen koulutunti

Vedin jalustimet alas mieli mustana. Viime päivät meillä oli mennyt hienosti, Eela oli ollut suorastaan enkelimäisen kiltti ("varmaan se tietää, ettei tuhmat hevoset saa jouluna lahjoja", joku nuoremmista hoitajista oli ehdottanut) ja puihin satanut kimalteleva talvi tuntui kaiken kuran ja loskan ja nälkäänsä räksyttävien harakoiden jälkeen niin ilahduttavalta, että olin melkein huomaamattani liittynyt oleskeluhuoneen nurkissa lymyilevään joukkoon, jonka ilta loppui vasta kun Josefiina (silloin tällöin jopa kirjaimellisesti) hutki sen luudanvarrella ulos ovesta.
Tietenkään hyvät ajat eivät voineet jatkua ikuisesti, mutta älyttömälle hölmöilylle olisi löytynyt tuhat ja yksi parempaa ajankohtaa kuin Annen koulutunti. Synkeänä asettelin valkoisen mohairkaulahuivin suojaamaan kasvojani kiristyneeltä pakkaselta, kokosin ohjat vasempaan käteeni ja ponnistin kevyesti satulaan. Jo pinteleiden laittaminen oli ollut sellaista kolinaa ja ryminää, että (tässä kohtaa kasvoillani oli niin julman vahingoniloinen hymy, että olisin voittanut Vuoden mielipuoli –palkinnon mennen tullen) maltoin tuskin odottaa, että pääsisimme esittelemään Annelle taitomme ja ennen kaikkea huikaisevan yhteistyömme.

Ilta oli ehtinyt pimentyä ja ikävä viima pyöri lumisen pihan nurkissa, joten tyytymätön nurina oli varsin ymmärrettävä vastaus Annen ilmoittaessa, että alkukäynnit tehtäisiin maastossa. Ratsastuksenopettaja viittoili tallin kulmalta lähtevälle ratsastuspolulle.
– Jokainen saa aluksi visioida mieleensä lännenelokuvista tutun lännenratsastustyylin, Anne ohjeisti. – Eli sellainen rento ote, aivan kuin viettäisitte monta tuntia päivästä hevosen selässä.
Jos vielä hevosella olisi sellainen rento ote, ajattelin synkästi melkein suistuessani satulasta Eelan loikatessa pois polulta ties mitä oravankarvaa säikähdettyään. Maneesille ehdittyämme olin välttänyt putoamisen tasan kahdeksantoista kertaa eikä mielialaani nostanut lainkaan se, että hilpeän näköinen Robert keltaisessa laskettelutakissaan suuntasi muitta mutkitta meitä kohti. Minua ei varsinaisesti huvittanut kuulla, että Eela näytti hirveltä. Tai näin joulun hengessä ehkä porolta.
Robert pysäytti Vennan tyylipuhtaasti tasajaloin.
– I'm surprised you decided to take this western-thing so seriously, hän virnisti.
– Pardon?
– You're not wearing gloves.
Ellei ratsuni levoton poukkoilu olisi estänyt minua laskeutumasta satulasta, olisin todennäköisesti rynnännyt hakkaamaan päätäni lähimpään puuhun. Ei näin, Melody, ei näin.
Robert ratsasti meidät kiinni ja veti kasvoilleen vakuuttavimman ilmeensä.
– But don't worry! I am here to save you helpless girls from evil faeries and dragons and… darkness and… Here, take your gloves.
Väläytin pojalle surkean hymyn.
– Thanks.

Alkuun tunnista ei tahtonut tulla yhtään mitään. Eela rymysi maneesin seinänviertä kaula ihmeellisellä mutkalla ja minä yritin epätoivoisesti istua alas harjoitusraviin ilman jalustimia, mutta kuten arvata saattaa, onnistuin vain melkein putoamaan muutaman kerran lisää. Turhautuneena hidastin tamman käyntiin uran sisäpuolelle ja hain Annen tolkuttamaa rentoa westernistuntaa. Se, etten osannut rentoutua hevosen selässä, oli kuin en osaisi rentoutua omassa sängyssäni.
Lopulta löysin mukavan asennon satulassa ja hengähdin helpottuneena tuntiessani, kuinka Eela hakeutui pyöreämmäksi ja keveni edestä. Jäljellä olevat viitisentoista minuuttia Anne laittoi meidät ratsastamaan hevoset huolellisesti rennoiksi hieman pidemmälle ohjalle ensin reipasta tahtia etenevässä laukassa ja sen jälkeen kevyessä ravissa. Eela venyi lähes pyytämättä kuolaimen perään ja kun istuin kokeeksi hetken alas harjoitusraviin, minulla ei ollut mitään hankaluuksia pysyä satulassa. Rentoudella oli ratsastuksessa aivan valtava merkitys, sitä ei käynyt kiistäminen.
– Loppukäyntien aikana mietitte ja haette itsellenne hyvän, rennon asennon sinne lihasmuistiin, niin ensi kerralla on hyvä palata hevosen selkään, Anne ohjeisti ratsastajien antaessa hevosilleen pidempää ohjaa.
Ratsastaessani maneesin ovesta pakkasen lomassa kieppuvien lumihiutaleiden täyttämään ulkoilmaan en voinut olla tuntematta itseäni hieman typeräksi. Viimeiset kaksitoista vuotta rento istunta on ollut sinulle samanlainen itsestäänselvyys kuin 1+1=2, mutta kun päädyt ensimmäistä kertaa uuden ratsastuksenopettajan rentoa istuntaa käsittelevälle tunnille, älä missään tapauksessa istu rennosti. Way to go, Melody. Ensi kerralla paremmin.

Kiitos tunnista!

[Robert]

8. joulukuuta 2011 - Istunnan hiontaa
"What? Mä luulin, että tää on koulutunti", lähes parahdin kun Annelta kävi käsky suunnata maastoon. Ja vielä jotain länkkäri-istuntaa hakian, what! Joo, toki mä perusrentoilin paljon hevosen selässä, etenkin yksin mennessä ei aina huvittanut tehdä töitä vaan kävellä vaan chillinä. Nyt kuitenkin sen rentouden hakeminen oli jossain olan takana. Miten ollaan rennosti?? Miten!

Lopulta (mun helpotukseksi) päästiin tuttuun ja turvalliseen maneesiin. Melody näytti kovin epätoivoiselta Eelan, jolla oli selkeästi kovin tammamainen PMS-bitch -päivä, kanssa. Pieni juttutuokio tuskin piristi tyttöä, mutta enpä itsekään odottanut innolla westerntuntia vaikka ratsuna olikin varmajalkainen poni. Lohduttauduin vähän sillä, että maahan ei olisi pitkä matka.

Maneesissa Anne vielä luennoi tunnin pointtia, rentoa istuntaa, hetken ajan kun hengailtiin kaarrossa. Keskityin koko puheen ajan etsimään satulasta mukavaa asentoa, mutta sellaista ei tuntunut edes olevan. Yhtäkkiä satula oli ihan liian pieni mun perseelle vaikka viikko sitten olisin voinut vaikka vannoa, että tämä satula oli tehty minun arsekokoni mukaan!

Tunti tuntui alkavan ainakin melko helposti - ihan tavallisella kouluistunnalla kevyttä ravia. Vennallakin näytti olevan ihan okei fiilis, verrattuna kameli-Eelaan, jonka ajoittain oudoille liikeradoille tuli hymyiltyä kerta jos toinenkin. Kuin karman isku, heti tuli komento ottaa jalustimet ristiin kaulalle ja siirtyä harjoitusraviin. Nouuu.

"Shitshitshitshit", mutisin itsekseni kun poni lähti tökstökstöks-tahtia raviin. Seuraava hokema sisälsikin vain please-sanaa, ja hidastin vauhtia itselleni mukavaksi. Edelleen tamma kulki oudossa paketissa ja askeleen pituus oli kaksi senttiä. Ihan varmasti oli. Anne neuvoi tekemään voltin ja saamaan hevosen käyntiin, aloittaen näin uudelleen rentouden hakemisen. Seuraava informaatio lonkan kahdeksikosta oli semiuusi juttu, olin tietty kuullut, mutta ei mulle oltu ikinä neuvottu niin. Kokeilin, ja se tuntui ihan käsittämättömän utopiselta, joten keskityin vain tasapainon säilyttämiseen ja annoin lantion svengata omaa tahtiaan.

Unohduin ehkä liikaa jännitämään ja keskittymään siihen, etten heittelisi tasapainon osalta ja antaisi näin ponille vääriä apuja, ja Anne muistuttikin sisäohjan myötäyksestä ja kehuista kaulalle. Tämä myös kertoi, että näytin jännittävän reisiä ja että ne piti rentouttaa. Helpommin sanottu kuin tehty.
Viimeistään työn takana olleissa ympyräharjoituksiksassa tuli soija päälle! Piti ensin saada Venna kulkemaan ympyrää ja sitten pystyi vasta keskittymään Annen ohjeisiin. Onnistuneiden kertojen jälkeen siirsimme käyntiin pitkin ohjin ja tuli käsky ottaa se länkkäri-istunta. Kun se sujui kaikilta (ainakin joten kuten, itse vain yritin edes näyttää rennolta...), saimme ottaa rakkaat jalustimet takaisin. Seuraavaksi oli luvassa laukkaa, joka sujui yllättävän kivasti, tai ei ainakaan tullut Annelta noottia ja Vennakin pelitti sen verran mukavasti, että itselläkin oli kivaa. Siihen oli hyvä lopettaa, ja loppuraveissa, kun poni haki itsekseen eteen-alas, tuli onnistumisen fiilis! Vaikka ei meistä ihan westernratsukoksi kyllä ollut...

[Pipsa]

Humu astelee eteenpäin rennoin, joustavin askelin. Annen käskyn mukaan olen eläytynyt länkkärimeininkiin; ohjat ovat rennosti yhdessä kädessä ja istun mukavassa takanojassa jalkojen roikkuessa pitkinä maata kohden. Pystyn melkeinpä kuvittelemaan meidät kulkemassa letkana pitkin kuivaa aroa, auringon paahtaessa niskaan. Jostain kuuluu kojootin yksinäinen ulina…

”Nyt mennään maneesille”, Annen hihkaisu palauttaa minut takaisin kylmään Suomeen lumen keskelle. Maneesissa käännymme kaartoon, naisen selostaessa hieman erilaisten alkukäyntien tarkoituksesta ja koko tunnin ideasta, joka tiivistettynä on rennon istunnan etsiminen. Komennosta siirrymme kaikki kulkemaan uralle normaalissa istunnassa ohjia kasaillen. Humu vaikuttaa oikein mukavalta, se kulkee sopivasti eteenpäin ja tuntuu virkeältä.

”Lännenratsastuksessa on myös se hyvä puoli, että siinä usein paino jakautuu niin kuin pitääkin, eli puolet istunnalle ja puolet jalustimille. Sama homma nyt. Jalustimia pitää hieman painaa alas, kuitenkin rennosti. Vaikeus tulee siinä, että alapohkeen tulee olla kyljessä kiinni samalla. Usein tämä jännittää jalkaa. Siksi reisi pitää pitää rentona ja polvi irti satulasta. Se miten paljon painoa jalustimille annetaan, on helppo visioida, kun kuvittelee huippukouluratsastajaa tekemässä laukanvaihtoa joka askeleella. Jos jalustimella ei ole paljoa painoa, jalustin lähtee siinä tohinassa irti. Jos on liikaa, ja jalka jännittyy, apuja ei pysty viemään joka laukka-askeleella läpi”, Anne selittää. Hetken kuvittelen mielessäni itseni Totilaksen selkään laukanvaihtoja tekemään, pyrkien pitämään jalan rentona, sekä olemaan puristamatta polvella, mikä minulla tuli esiin joskus, useimmiten isoaskelisten hevosten selässä.

”Pipsalla hyvä jalka! Nosta leukaa ylemmäs”, opettaja kehuu, pienen hymyn kohotessa kasvoilleni. Pian seuraa komennus siirtyä raviin.

Humu siirtyy terhakkaan raviin, minun keskittyessä keventämiseen normaalia tarkemmin. Jalka aloillaan, käsi aloillaan, ei taka- tai etunojaa… Perusjuttuja, mutta sitäkin tärkeämpiä. Hetken kevenneltyämme pyytää Anne meitä käyntiin ja ottamaan jalustimet kaulalla. Jotain tällaista olin aavistanutkin, mutta silti ajatus ponin ompelukonemaisen tikittävästä ravista ei tunnu houkuttelevalta. Ilman jalustimia olisi toisaalta helpompi istua.
Kun suomenpienhevonen siirtyy raviin, pyrin keskittymään rentoon istuntaan täysin. Muutaman kerran joudun hiljentämään vauhdin käyntiin Humun ja itseni jännittyessä liikaa, mutta vähitellen ravissa reippaampikin vauhti alkaa jo tuntua suht mukavalta.

”Jokainen tekee molemmissa päädyissä ympyrät. Käännätte ympyröillä liioitellusti hartiat ympyrän keskelle. Katse ympyrän seuraavaan puolikkaaseen. Parin ekan ympyrän ajan tutkiskelette missä istuinluut ja paino ovat”, Anne opastaa meidän kaikkien ravin alkaessa sujua mallikkaammin. Teen ohjeiden mukaisesti, säilyttäen istunnassa aikaan saadun rentouden. Myös Humu vaikuttaa oikein tyytyväiseltä.

Tämän jälkeen otamme vielä laukkaa, jonka tarkoitus on sama – etsiä sitä rentoa istuntaa. Laukassa se tuntuu sujuvan helpommin, osasyynä varmastikin Annen vähän aikaa sitten pitämä laukkapainotteinen koulutunti, joka oli sujunut ihan kivasti Toivon kanssa.

Laukan jälkeen oli vuorossa vielä pätkä ravia ja käyntiä. Tunnin jälkeen oli hyvä ja rentoutunut olo; jälleen kerran olin saanut hyviä harjoituksia, joita tehdä itsekseen Siken kanssa.

Ennen jalkautumista annan Humulle sen ansaitsemat, roimat taputukset. Tallissa se saisi kyllä vielä porkkanan, olihan joulu jo ihan pian ovella…

[Loviisa]

MAKSU

Reino käveli allani nätisti. Yllätyksekseni olin saanut Reinon tälle tunnille.
Tänään harjoittelisimme istuntaa, Anne oli käskenyt meidät aluksi maastoon länkkäreitä leikkien.
Katselin muista mallia ja yritin tehdä samoin. Istuin todella rennosti satulassa ja Reinokin vaikutti jo aika rennolta.

”Pitäkää vielä rento länkkäri olemus!” Anne huusi, kun menimme kaartoon.
Kun olimme rivissä, Anne alkoi kertomaan mikä tämän tunnin pontti oikein oli.
”Eli tämän alkukäynnin tarkoitus oli hakea rentoutta istuntaan. Ja yhtä rennolta teidän istunnan pitäisi tuntua myös kouluratsastusistunnassa.” Anne selosti meille.
Kun olimme tajunneet suurinpiirtein tunnin idean lähdimme uraa pitkin normaalissa istunnassa. Anne kertoi meille ohjeita samalla kun ratsastimme.
Yritin keskittyä istuntaani kunnolla.
Seuraavaksi siirryimme reippaaseen raviin, annoin Reinolle pohkeita ja se lähti ravamaan reippaasti.
”Hyvä Reino!” sanoin.
”Loviisa, polvi irti satulasta! Sun jalustin karkaa alemmas siksi, että puristat polvella ja paino jää sinne. Kuvittelet molemmille jalustimille yhden neljäsosan painostasi. ” Anne kertoi minulle.
Yritin kuvitella että jalustimille tulisi neljäs osa, ja samalla yritin irrottaa polveni satulasta. Se oli yllättävän hankalaa sillä olin tainnut oppia jo siihen että polveni olisi satulassa kiinni.
Reino ravasi hienosti allani.

Seuraavaksi kevensimme käyntiin ja otimme jalustimet pois.
”Kaikki pidentävät istuntaa. Pieni notko alaselkään ja kyynärpäät kylkien kohdalle. Jalkaterät eteenpäin!” Anne komensi.
Laitoin jalkateräni suoraan, ne olivatkin hiukan lipsuneet sivulle päin, kun ei jalustimia ollut.
Sitten nostimme hevoset harjoitusraviin. Nyt kuvittelin että jalkani olisivat miljoona kiloa niin pysyisin selässä pomppimatta.
Menimme Reinon kanssa alussa ika hitaasti ravia sillä minun oli vaikea pitää istunta kunnossa kovemmassa vauhdissa.
Hetken päästä tajusinkin jo miten saan istuntani hyväksi ja kiristimme hiukan vauhtia. Oikeastaan menimme ihan normi ravia.

”Jokainen tekee molemmissa päädyissä ympyrät. Käännätte ympyröillä liioitellusti hartiat ympyrän keskelle. Katse ympyrän seuraavaan puolikkaaseen. Parin ekan ympyrän ajan tutkiskelette missä istuinluut ja paino ovat.”
Kuuntelin Annen sanoja tarkasti. Kun tulimme päätyyn annoin sisäpohjetta että sain Reinon tekemään ison ympyrän, samalla käänsin hartioita niin miten Anne oli käskenytkin.
Muutaman kerran mentyämm Anne kertoi seuraavan tehtävän jossa paino piti sisäistuinluulle.
Tämä oli minulle vaikeaa. Tunsin Reinon jännittyvän ja menimme uran sisäpuolelle ottamaan käyntiä ja löytämään sen rentouden.
Kun Reino alkoi taas rentoutua siirryimme takaisin uralle.
Lopuksi, Annen neuvojen avulla tajusin miten ympyrät piti tehdä.
Siirryimem käyntiin ja otimme pitkät ohjat. Etsimme taas sen länkkäri-itunnan. Kun olimme kävelleet jonkinaikaa, Anne käski meidän ottamaan jalustimet alas.
Kun olimme rennosti menneet käynnissä, aloimme valmistelemaan laukkaa joka olisi saatava rennoksi. Minun pitäisi varsinkin kiinnittää huomiota polviini niin etteivät ne puritaisi satulassa kiinni.
Lähdimme laukkaan Reinon kanssa, yritin kovasti että istuntani olisi hyvin. Anne huomautti minulle kyynerpäistä ja oikaisin ne lähemmäksi vartaloa.
Kun kaikki olimme laukanneet oli enää loppukäyntien aika.

Kiitos tooosi kivasta ja opettavaisesta tunnista!
Ja mää olin unohtanut tän ihan kokonaan. :---D Mut toivottavasti ei haittaa!

[Fiia]

Alan aavistella, ettei tuntimme tule olemaan ihan tavallinen, kun kuulen Annen äänen raikuvan tallissa: ”Nousemme selkään jo poikkeuksellisesti tallin pihalla!” Kiinnitän kylmin sormin Elmon turparemmin, vedän ohjat ponin kaulalta ja lähden taluttamaan sitä Pipsan ja Humun perässä ulos miettien samalla, mitä ihmettä Anne on varallemme keksinyt. Selkään nousu on aina ennen tapahtunut säntillisesti kaarrossa joko kentällä tai maneesissa. Tallipihan läpi puhaltaa viiltävä tuuli ja Elmo säpsyilee vähän väliä. Satulavyön kiristettyäni vedän jalustimet alas ja ponnistan kevyesti sen selkään. Ruuna pärskähtää ja ottaa muutaman ristiaskeleen saaden lähellä seisovan Eelan nakkelemaan niskojaan Melodyn alla.

Anne selittää jutun juonen, kun olemme kaikki valmiita.
”Tänään on luvassa istuntaharjoituksia. Minulla on tapana käyttää välillä epätavallisia opetusmetodeja ja tänään kokeilemme yhtä niistä. Teemme alkukäynnin tässä lähimaastoissa, valaistuilla ratsastusteillä. Sen jälkeen siirrymme maneesiin. Eli eli: teemme tämän maastokäynnin rentoutta hakien. Jokainen saa aluksi visioida mieleensä lännenelokuvista tutun lännenratstustyylin ja hakea sitten sen asennon. Ja koko alkukäyntien ajan leikitte länkkäriä siellä hevostenne selässä, eli sellainen rento ote, aivan kuin viettäisitte monta tuntia päivästä hevosen selässä. Sitten lähdetään!” nainen kailottaa joukolle ja lähtee itse kärkenä valaistulle ratsastuspolulle. Sekalainen seurakuntamme tulee hänen perässään. Minä yritän muistella lännenratsastajien tyyliä Bonanzassa ja kaikissa niissä muissa ohjelmissa, joita katsoin pienempänä silmä kovana lähinnä kauniiden hevosten takia. Yritän rentoutua ja nojata kevyesti taakse, vaikka täydellisen lötkön olon saavuttaminen tuottaakin hyisessä säässä ongelmia – olkapäät tahtovat väkisinkin nousta ylös ja jalat jännittyä.

Kymmenen minuutin kuluttua seisomme maneesissa alkukaarrossa, leikkien yhä lännenratsastajia. Anne selittää rentouden tärkeydestä kouluratsastuksessa ja ohjeistaa meitä ottamaan käyntiin ja hakemaan parempaa, rennompaa oloa uran sisäpuolella aina, kun tunnemme jännittyvämme. Anne puhuu asiaa – varsinkin nyt Elmon kanssa olen huomannut, että hevonen reagoi äärettömän nopeasti, jos ratsastaja ei ole rento, eikä sitä voi vaatia pehmenemään, jos ei itse myötää sen liikkeitä. Yritän pitää tämän mielessä, kun aloitamme käynnillä normaalissa istunnassa. Anne puhuu jalkojen asennosta, painon jakautumisesta satulassa ja muistuttaa alapohkeen pitämisestä lähellä. Saatan kuvitellakin, mutta Elmo tuntuu heti paljon paremmalta, kun keskityn hetkeksi omiin jalkoihini ja annan niiden valua pitkälle alas ponin ympärille.

Hetken päästä Anne pyytää meidät raviin. Elmo liikkuu reippaasti omalla moottorilla, mutta yllättävän pehmeän tuntuisena edestä. Se ei nyi ohjaa eikä yritä koko ajan lisätä vauhtia, vaan polkee alleen.
”Katse pois hevosen niskasta!” Anne huikkaa kaikille yhteisesti ja minä tajuan langenneeni jälleen tavallisimpaan virheeseeni. Minulla on paha tapa jäädä tuijottelemaan ratsuni niskaa ja omia käsiäni, vaikka tiedänkin, että siitä pitäisi pyrkiä aktiivisesti pois. Muutaman kierroksen ravailtuamme Anne käskee ottamaan hetkeksi käynnin, nostamaan jalustimet ristiin kaulalle ja kiinnittämään huomiota istuntaan.
”Siirretään hevoset raviin ja pysytään harjoitusravissa. Ravin täytyy säilyä rentona, jotta voitte siellä istua. Jos hevonen kiihdyttää, tai muuten vaan haluatte, voitte tehdä voltteja ja ympyröitä. Ja muistakaa siirtää käyntiin, jos huomaatte, että koko juttu menee ihan pipariksi. Sitten kävelette hetken rentona ja uudelleen! Aluksi ei tarvitse välittää vauhdista. Jos tuntuu, että ravissa on vaikea olla, menkää aluksi todella hiljaa”, Anne neuvoo. Pyydän Elmon raviin ja yritän pysyä rentona, mutta poni reagoi heti satulassa heilumiseeni ja kiihdyttää vauhtia. Teen ympyrän ja jarrutan sitten hetkeksi käyntiin, haen itseeni rentoutta ja sitä kautta Elmoon pehmeyttä ja pyöreyttä.

Seuraavaa yritys ei ole sekään kovin kehuttava. Ruuna ravailee hissunkissun, kun minä yritän hampaat irvessä rentoutua. Periaatteessa tiedän, mitä minun pitää tehdä, mutta se ei vain onnistu, kun jännitän hevosen liikettä vastaan.
”Fiia! Muista hengittää! Ei tämä ole kuoleman vakavaa. Hengittele rauhassa, tunne hevosen liike ja nauti. Yliyrittäminen on yhtä paha kuin aliyrittäminen”, Anne muistuttaa, kun ravaan ohi. Puhallan ilmat keuhkoistani ulos ja tajuan todella pidättäneeni hengitystäni. Tiedän tekeväni niin esteradalla, mutta minulle tulee hassuna yllätyksenä, että lopetan hengittämisen myös sileällä, kun keskityn oikein kovasti. Kiinnitän hetkisen ajan huomiota pelkästään hengitykseen, ja jo se saa minut rentoutumaan. Elmon ravissa istuminen ei tunnu enää ollenkaan niin vaikealta kuin vielä äsken, ja poni alkaa kulkea paremmassa muodossa, pitkänä toki, mutta ei niska jäykkänä.

Hetken ravattuamme Anne selittää tehtävän: molemmissa päädyissä ympyrät, joiden aikana huomio keskitetään istunnan tarkkailuun ja siihen, kuinka se vaikuttaa hevoseen. Elmo on herkempi istunnalle kuin luulinkaan. Se kääntyy heti helpommin ja paremmalla tuntumalla, kun käännän katsettani ja hartioitani ympyrän keskipisteen suuntaan. Kun siirrän painoa sisäistuinluulle, ruuna lähtee pienentämään ympyrää, kuitenkin melko epävarmana siitä, mitä siltä odotetaan. Huomaan, että Elmon ravi on heti parempi, kun en näe niin paljon vaivaa ratsastaakseni siitä hyvää. Rauhallinen perusravi tulee aika lailla luonnostaan, kun istun itse rentona ja annan hevosen liikkua eteen.

Ravitehtävän jälkeen kävelemme hetken pitkin ohjin ja otamme jalustimet jalkaan. Kuten aina ratsastettuani ilman jalustimia, tuntuvat ne liian lyhyiltä. Paino kuitenkin jakautuu Annen ohjeiden mukaan nyt paremmin, jalka painuu alas lähelle hevosen kylkeä.
”Kerätään ohjat ja valmistellaan laukannosto. Nyt haetaan laukkaa, jossa polvet eivät purista satulaa, lantio myötää liikettä ja katse ohjaa hevosta. Edelleenkään ei yritetä mitään sen kummoisempaa, vaan rentoa laukkaa jalka pitkänä”, Anne päättää hetken kuluttua. Kerään ohjat, teen pienen voltin saadakseni ponin ohjan ja pohkeen väliin ja nostan sitten laukan. Elmo nostaa ripeästi, mutta on vähän turhankin ponnekas ja etenee vauhdilla ollen melko kehnosti avuilla.

”Fiia, nojaa hieman taakse. Sulla on tapana pikkuisen nojata laukassa eteen. Hyvä!” Anne huutaa. Huomaan todella nojaavani eteenpäin. Pyöräytän olkapäät ja hartiat taaksepäin ja yritän istua syvälle satulaan etukenoa välttäen. Huomaan muutoksen heti: Elmon vauhti tippuu pyytämättäkin pykälän, se rentoutuu ja alkaa tehdä paremmin töitä. Toiseen suuttaan laukka on jo alusta alkaen helpompi. Loppuraveissa Elmo tuntuu jo hyvin pehmeältä ja rauhalliselta – se vastaa apuihin vikkelästi, mutta ei juokse pois alta. Lopuksi Anne käskee meidät käyntiin ja muistuttaa vielä hyvästä istunnasta. Minä taputan ratsuani kaulalle, päästän ohjan pitkäksi ja pyörittelen hetken nilkkojani. Samalla päätän tästä lähtien keskittyä jatkossa entistä tiukemmin omaan rentouteeni ratsastaessani.

Kiitokset opettavaisesta tunnista ja pahoittelut myöhästyneestä maksusta!