|
Post by Pyry on Nov 24, 2014 17:07:36 GMT 2
21.11.2014
”Hopsis vaan ja sä olet jo kyydissä!” Pyry mutisi jotain vastaukseksi ja ponnisti jakkaralta satulaan. Jalustin tuntui kylmältä jalassa. Reino lähti laiskasti liikkeelle ja kulki uralle itsekseen. ”Ota vaan alusta asti oma asento haltuun, lihasmuisti kehittyy nopeasti”, ruunan vierellä kävelevä Tuulia neuvoi. Tyttö jättäytyi hienotunteisesti muutaman metrin päähän ratsukosta, mutta Pyryn salaisen toiveen mukaisesti ei jäänyt liian kauas kentän keskelle. Rentouta hartiat, kanna käsi, älä käännä alaselkää notkolle, anna jalan laskeutua pitkänä, polvi rennoksi, älä tuijota korviin… ”Tää vois olla ehkä helpompaa, jos ei muka tietäisi mitä pitäisi tehdä”, Pyry kommentoi Tuulialle. ”Sisäinen monologi pysyisi vähän hiljaisempana.” Tuulia naurahti. ”Koeta vaan keskittyä rentouteen, kyllä se muu tulee ajallaan.” Reinon rennot askeleet narskahtelivat lumen päällä, se sai kulkea melko pitkällä kaulalla.
”Ravaatteko vähän, niin saa tilsat pois kyydistä?” Epämääräinen mutina ei auttanut ja poika painoi pohkeet ruunan kylkiin. Reino käänsi vasenta korvaansa taaksepäin, mutta päätti olla kuuntelematta apua. ”Pyydä uudestaan vaan ja päättäväisemmin.” Tällä kertaa ruuna nosti hitaan jolkotteluravin, johon Pyry päätti tyytyvänsä. Hevonen pärskähteli ja Pyry yritti keskittyä omaan asentoonsa. Rentorentorentorento, ajatus kulki askelten mukana. ”Hyvä!” Tuulia hihkaisi ratsukon siirtyessä lopulta käyntiin.
”Pärjäätkö sä sekunnin itseksesi, jos mä haen meille heijastinliivit?” Pyry nyökkäsi varovaisesti ja antoi Reinolle enemmän ohjaa. Se katseli korvat hörössä kentän laidalla pomppivaa punatulkkua. Älä pelästy älä pelästy älä pelästy. Tahtomattaan Pyry jännittyi ja tuttu mantra alkoi pyöriä päässä. Reinoon tällä ei tuntunut olevan mitään vaikutusta ja hevosen lähestyessä lintu sai rauhassa lentää kauemmas. Tuulia käveli takaisin kenttää kohden pukien keltaista liiviä samalla päälleen. ”Mä voin pitää Reiskaa, niin saat tän päällesi”, hän sanoi ojentaessaan liiviä Pyrylle. Reino nuuski tytön lapasia kiinnostuneena. Tuulia avasi kentän portin ja kolmikko lähti kävelemään kohti maastolenkkiä. Lamput eivät olleet vielä syttyneet ja päivän valo jaksoi jopa lämmittää hieman. Reinon askeleet keinahtelivat mukavassa rytmissä ja hiljalleen Pyry malttoi jälleen rentoutua satulaan. Tuulia käveli rinnalla reippain askelin puhuen koulustaan ja ponistaan. ”Olis joskus kiva nähdä sitä sun ponia”, Pyry vastasi ja sai Tuulian innostumaan. ”Joo, lähde joskus pihatolle mukaan, se olisi tosi kivaa!” Pyry hymyili tytölle ja rapsutteli Reinoa kaulalta. Hevonen tuntui lämpimältä ja turvalliselta.
24.11.2014
Päivä oli päässyt jo hämärtymään, kun Pyry ehti tallille asti. Reino jolkotteli alkeistunnilla, jonne poika oli varustanut hoidokkinsa ratsastajan avustuksella. Hevosten jäädessä kiertämään uraa jatkotuntilaisten kanssa, Pyry luikahti maneesista ulos pimeälle tallipihalle. Onneksi lumi valaisi maisemaa. Pyry jatkoi matkaansa kohti tallia, silmäkulmassa näkyi pimeyden keskeltä kiiluva oranssi piste. Piste hehkui hetken ja laskeutui sitten alemmas, valkoisen savupilven leijaillessa sen yläpuolella. Kasper katseli ilman mukana ylemmäs nousevaa tupakansavua ja nyökkäsi Pyrylle tervehdykseksi. Muutaman haparoivan sivuaskeleen jälkeen Pyry kohdisti matkansa Kasperin seuraksi tallin nurkalle. ”Mitäpä sinä?” ”Samaa vanhaa”, Kasper vastasi ja katsoi Pyryä kysyvästi. ”Samaa vanhaa”, Pyry vastasi äänettömään kysymykseen. Pojat hiljenivät ja jäivät katselemaan tallipihaa. Lumi kimalsi lamppujen valon osuessa siihen. Humu ja Eela hamuilivat vielä tarhassaan, turvat lumessa, toivoen löytävänsä muilta suun ohi karanneita heinänkorsia. Hiljaisuus ei tuntunut vaivaannuttavalta ja Pyry luotti siihen, että tallityöntekijä häätäisi pojan takaisin sisälle, jos seura ei kelpaisi. Pyryn päässä raksutti ajatukset kovalla vauhdilla, stressaavan aamupäivän jälkeen olo oli voipunut. Tänään, usean viikon vitkuttelun ja poissaolojen jälkeen, hän oli kävellyt koulunsa kansliaan ja jättänyt eropaperinsa. Vielä hän ei osannut sanoa oliko tämä vuoden pahin virhe, mutta koulussa turhanpäiväinen istuminen oli alkanut ahdistaa, päivä päivältä enemmän. Ajatukset tuntuivat ristiriitaisilta, toisaalta nyt hänellä oli rauhassa aikaa miettiä seuraavaa askeltaan, toisaalta takaraivossa stressasi opintotuen loppuminen, työpaikan hankkiminen, vanhemmille asian selittäminen… Väsynyt huokaus karkasi huulilta ja sai Kasperin vilkaisemaan sivusilmällä Pyryä. ”Mun pitäisi mennä töihin”, Pyry totesi lakonisesti. ”Aa, ymmärrän ahdistuksen”, Kasper totesi sihauttaen tupakkansa lumeen. ”Et sattuisi tietämään ketään, joka tarvitsee töihin ihmistä jolla ei ole mitään todistusta, eikä oikein tietoa siitä mitä itse osaa?” Kasper naurahti Pyrylle. ”Toihan kuulostaa melko tutulta, varo vaan, kohta säkin päädyt Annen orjaksi”, Kasper jatkoi ja etsi hanskojaan takkinsa taskuista. ”Mut mä lupaan ilmottaa heti, jos näen työpaikkailmotuksen noilla kriteereillä.” ”Kiitti hei”, Pyry naurahti takaisin ja huiskautti kättään hyvästiksi tarhoille päin kulkevalle Kasperille. Hän vilkaisi taivaalle, Otava tuikki pimeydessä ja hengitysilma nousi kiemurrellen sitä kohden.
Reino&Pyry 11 hm
|
|
|
Post by Pyry on Nov 21, 2014 17:52:32 GMT 2
Halloweenin kauhujututMutainen Reino käveli Pyryä vastaan tarhan portille. "Oletpa sä kauniina, näytät ihan ruttopotilaalta", Pyry kommentoi ruunan rupuista ulkonäköä. Siitä se ajatus sitten lähti... Komeat ruttopojat!~~~ ”Pyry, muutkin tahtoo päästä vessaan!" Oveen koputettiin vaativasti. "Pyryyyy!” Kyseinen Pyry hinkkasi naamaansa raivoisasti wc:n peilin edessä. Lopulta hän huokaisi ja avasi oven lukon. Cella läväytti oven auki. ”Mitä sä täällä kuppaat, hus hus hus”, blondi nainen huitoi ja koetti työntää Pyryä oviaukosta pois. Ovi paukahti kiinni pojan nenän edestä. ”Mulla on pieni ongelma”, hän aloitti oven takaa. ”Joo, just nyt ei ole aikaa ongelmille, odota pari minuuttia”, oven toiselta puolelta kuului. ”Sä et tiedäkään miten hankalaa on koettaa kuoriutua tästä asusta kiireessä!” Pyry rapsutti nenänpäätään ja irvisti vihreäksi muuttuneelle sormelleen. Hetken päästä ovi aukeni, tällä kertaa rauhallisemmin. Cella koetti selvittää hiuksiaan ja pyyhki otsaltaan hikeä. ”Eikä sulla ole aavistustakaan miten kuuma tässä asussa tulee”, hän puhahti ja katsahti sitten takaisin Pyryyn. ”Mikä oli ongelman nimi?” ”Tää tota…” poika aloitti vaivaantuneena ja hinkkasi poskeaan. ”Tää väri ei taida olla vesiliukoista.” Cella katseli toista hetken hölmistyneenä ja repesi sitten nauruun. ~~~ ”Äh, mun puhelin sekoilee taas”, heikosti vihertävä Pyry mutisi itsekseen. Jostain salamana ilmestyi Inkeri istumaan sohvalle Pyryn viereen kysellen pikanopeudella puhelimen merkin ja mallin ja muut tärkeät ominaisuudet. ”Äh, tää on tämmöinen vanha palikka”, Pyry vastasi näyttäen tytölle kärsinyttä (ja Inkerin ilmeestä päätellen iänikuista) puhelintaan. ”Pitäisi varmaan päivittää”, hän jatkoi hymyillen laimeasti. ”Joo”, Inkeri sai lopulta sanottua vaikka näyttikin järkytyksestä kauhistuneelta. Selkeästi lähes antiikkinen matkapuhelin oli liikaa joillekin. ”Jos vaikka hankkis semmosen missä olis kamera!” Pyry innostui. ”Miten sä… kestät?” Inkeri sanoi, lähes kuiskaten. ”No hö, ihan hyvin, tänkin mä hankin vasta viime vuonna, sain käytettynä kaverilta.” Inkeri pyöräytti silmiään ja teeskenteli pyörtyvänsä. ~~~ ”No entäs tämä. Maapallon viimeinen ihminen istui huoneessa. Yhtäkkiä oveen koputettiin.” Pyry hiljeni dramaattisesti. ”Pfffttt”, Eetun suunnalta kuului. ”Mun päiväunetkin on pelottavampia.” ”Joo ei tarvitse kertoa enempää, kiitos Eetu”, Salma kommentoi nopeasti saaden muut nauramaan. Eetu vilkaisi muihin närkästyneenä, hento punakin taisi kohota kasvoille. ”Unista puheen ollen, näin viime yönä ihan hirveetä painajaista”, Rosa aloitti. ”Esiintyikö siinä nimeltä mainitsemattomia ravimiehiä, eikun eihän se sitten olisikaan painajainen”, Cella keskeytti nopeasti ja sai Rosalta täysosuman ohimoonsa, aseena toimi viaton popkorni. ”Hyst hiljaa! Tallissa oli ihan liian paljon hevosia karsinamäärää kohden ja puolelta puuttui vasemmasta etusestä kenkä. Kaikilta samasta jalasta! Ja kahvinkeitinkin hajosi!” ”Ai hirveetä!” ”Rosan rankka elämä!” Rosa mulkaisi kommentoijia. ”Yrittäkää itse levätä seuraavan päivän suuria pippaloita varten, kun poneja tunkee ovista ja ikkunoista sisään ja naulatkin katoaa!” Tuulia taputti Rosaa päälaelle sympaattisena ja tarjosi popkornia. Pyry katsoi miettiliäänä eteensä ja alkoi sitten kertoa omasta painajaisestaan. ”Mä näin yksi yö unta, että internet katosi koko maailmasta ihan yhtäkkisesti.” Hiljaisuus laskeutui tupaan. ”Toi on ehkä maailman pelottavin ajatus”, Britta sitten sanoi hiljaa. Muut nyökkäilivät vakavina. "Pelottavampaa kuin Kasperin naama krapula-aamuna." Kaikki vilkaisivat kommentin lausunutta Fiiaa. "Siis kunhan nyt kuvittelin millainen näky se olisi!" hän lisäsi nopeasti. Tuvassa heräsi henkiin uusi naurunremakka.
|
|
|
Post by Pyry on Nov 20, 2014 14:37:20 GMT 2
Kauhujuttuja”Pyry, muutkin tahtoo päästä vessaan!” Oveen koputettiin vaativasti. ”Pyryyyy!” Kyseinen Pyry hinkkasi naamaansa raivoisasti wc:n peilin edessä. Lopulta hän huokaisi ja avasi oven lukon. Cella läväytti oven auki. ”Mitä sä täällä kuppaat, hus hus hus”, blondi nainen huitoi ja koetti työntää Pyryä oviaukosta pois. Ovi paukahti kiinni pojan nenän edestä. ”Mulla on pieni ongelma”, hän aloitti oven takaa. ”Joo, just nyt ei ole aikaa ongelmille, odota pari minuuttia”, oven toiselta puolelta kuului. ”Sä et tiedäkään miten hankalaa on koettaa kuoriutua tästä asusta kiireessä!” Pyry rapsutti nenänpäätään ja irvisti vihreäksi muuttuneelle sormelleen. Hetken päästä ovi aukeni, tällä kertaa rauhallisemmin. Cella koetti selvittää hiuksiaan ja pyyhki otsaltaan hikeä. ”Eikä sulla ole aavistustakaan miten kuuma tässä asussa tulee”, hän puhahti ja katsahti sitten takaisin Pyryyn. ”Mikä oli ongelman nimi?” ”Tää tota…” poika aloitti vaivaantuneena ja hinkkasi poskeaan. ”Tää väri ei taida olla vesiliukoista.” Cella katseli toista hetken hölmistyneenä ja repesi sitten nauruun. ~~~ ”Äh, mun puhelin sekoilee taas”, heikosti vihertävä Pyry mutisi itsekseen. Jostain salamana ilmestyi Inkeri istumaan sohvalle Pyryn viereen kysellen pikanopeudella puhelimen merkin ja mallin ja muut tärkeät ominaisuudet. ”Äh, tää on tämmöinen vanha palikka”, Pyry vastasi näyttäen tytölle kärsinyttä (ja Inkerin ilmeestä päätellen iänikuista) puhelintaan. ”Pitäisi varmaan päivittää”, hän jatkoi hymyillen laimeasti. ”Joo”, Inkeri sai lopulta sanottua vaikka näyttikin järkytyksestä kauhistuneelta. Selkeästi lähes antiikkinen matkapuhelin oli liikaa joillekin. ”Jos vaikka hankkis semmosen missä olis kamera!” Pyry innostui. ”Miten sä… kestät?” Inkeri sanoi, lähes kuiskaten. ”No hö, ihan hyvin, tänkin mä hankin vasta viime vuonna, sain käytettynä kaverilta.” Inkeri pyöräytti silmiään ja teeskenteli pyörtyvänsä. ~~~ ”No entäs tämä. Maapallon viimeinen ihminen istui huoneessa. Yhtäkkiä oveen koputettiin.” Pyry hiljeni dramaattisesti. ”Pfffttt”, Eetun suunnalta kuului. ”Mun päiväunetkin on pelottavampia.” ”Joo ei tarvitse kertoa enempää, kiitos Eetu”, Salma kommentoi nopeasti saaden muut nauramaan. Eetu vilkaisi muihin närkästyneenä, hento punakin taisi kohota kasvoille. ”Unista puheen ollen, näin viime yönä ihan hirveetä painajaista”, Rosa aloitti. ”Esiintyikö siinä nimeltä mainitsemattomia ravimiehiä, eikun eihän se sitten olisikaan painajainen”, Cella keskeytti nopeasti ja sai Rosalta täysosuman ohimoonsa, aseena toimi viaton popkorni. ”Hyst hiljaa! Tallissa oli ihan liian paljon hevosia karsinamäärää kohden ja puolelta puuttui vasemmasta etusestä kenkä. Kaikilta samasta jalasta! Ja kahvinkeitinkin hajosi!” ”Ai hirveetä!” ”Rosan rankka elämä!” Rosa mulkaisi kommentoijia. ”Yrittäkää itse levätä seuraavan päivän suuria pippaloita varten, kun poneja tunkee ovista ja ikkunoista sisään ja naulatkin katoaa!” Tuulia taputti Rosaa päälaelle sympaattisena ja tarjosi popkornia. Pyry katsoi miettiliäänä eteensä ja alkoi sitten kertoa omasta painajaisestaan. ”Mä näin yksi yö unta, että internet katosi koko maailmasta ihan yhtäkkisesti.” Hiljaisuus laskeutui tupaan. ”Toi on ehkä maailman pelottavin ajatus”, Britta sitten sanoi hiljaa. Muut nyökkäilivät vakavina. "Pelottavampaa kuin Kasperin naama krapula-aamuna." Kaikki vilkaisivat kommentin lausunutta Fiiaa. "Siis kunhan nyt kuvittelin millainen näky se olisi!" hän lisäsi nopeasti. Tuvassa heräsi henkiin uusi naurunremakka.
|
|
|
Post by Pyry on Oct 31, 2014 12:53:49 GMT 2
Kausimerkki kuulostaa tosi hyvältä idealta, toimii varmasti inspiraation lähteenä ja esimerkin mukaiset haasteet vaikuttaa hyviltä! Hoitajakokouksia vähän kaipailisin, olisi kiva saada vähän palautetta välillä että miten hommat hoitsun kanssa tuntuu etenevän ja kenties jotain ehdotuksia jatkoon. Kokoukset voisivat olla vain halukkaille, niin työmäärä niiden suhteen pysyisi kenties maltillisempana?
|
|
|
Post by Pyry on Oct 31, 2014 9:56:24 GMT 2
"Öh, näyttääkö hyvältä?" Oleskeluhuoneessa alkoi kuulua hillitön hihittely. "Aika hot!" Rosa nauroi. "No, onneksi ei ole liian tiukkaa sentääs", Tuulia huomautti. Pyry teki yllättävän sujuvan mallipyörähdyksen sohvan edessä, pöydältä tipahti vain tuorein Hippos ja Tuulian hanskat. Poika oli pukeutunut usean numeron liian suureen lainattuun mustaan kisatakkiin, vaaleat ratsastushousut pussittivat tyylikkäästi. "Valmiina metsästämään?" Rosa kysyi kun sai hihityksensä kuriin. "Joo, Salma lupautui mulle turvaksi", Pyry vastasi yrittäen samalla saada housuja istumaan päälleen paremmin. Vielä pitäisi tunkea numeron liian pienet saappaat jalkaan. "En kyllä tiedä mitä tästäkin tulee..." hän mutisi mitatessaan saapasta jalkapohjaansa vasten. "Kauneuden eteen tulee kärsiä", Rosa totesi tietävään sävyyn. Pyry mulkaisi naista vähintäänkin murhaavasti. Rosa lähetti kannustavan lentosuukon ja oikoi samalla täydellisesti istuvaa kisatakkiaan. ~~~ "Kaikuu äänes sun, kun sen lausun. Tällä timanttia, hiiltä, kultaa. Tosiasiassa vaan multaa." Salma pohdiskeli hetken. "Voiskohan se tarkoittaa louhosta? Se olisi ainakin fiksusti metsästysmajankin lähellä." Pyry kohotti olkiaan. "Sä täällä olet pidempään pyörinyt, näytä tietä vain!" Ratsukot lähtivät ravitallin pihalta. "Sinne on muutama kilsa matkaa, siinä on pari hyvää suoraa, voidaan mennä vähän reippaammin", Salma iski silmää. Pyry katsoi kimon ponin selässä istuvaa hieman jännittyneenä, mutta nyökkäsi sitten. Kaksikon (tai siis nelikon, eihän hevosia sovi unohtaa!) suunnistusreissuun oli kuulunut useampi ravipätkä, matkalla Artsilaan Bonnie oli innostunut laukkailemaankin. Salmaa nauratti ponin kiire ja Pyryn primitiivisen kauhistunut reaktio, toki vasta sen jälkeen kun tämä oli varmistanut pojalta, ettei hän ollut liiaksi pelästynyt vauhtia. Reino tuntui tietävän minne ratsukot olivat matkalla ja oli pidentänyt askeltaan kuin mikäkin tähtijuoksija. Aluksi vauhdin lisäys oli tuntunut selkään pahalta, mutta Reinon ravatessa tasaiseen tahtiin korvat hörössä eteenpäin, Pyrykin oli saattanut hetkeksi rentoutua ja nauttia kyydistä. Hän oli iloinen, että Salma oli lähtenyt seuraksi suunnistukseen. Bonnien ratsastajaa ei tuntunut haittaavan rauhallinen tahti eikä Pyryn alla hiljaa kävelevä Reino onneksi lähtenyt ponin ajoittaiseen apua-metsässä-rasahti-nyt-tulee-kuolo -sohellukseen. Nuoret olivat jutelleet koko matkan, molemmilla oli kokemusta kisakentistä, tosin eri vinkkelistä katsottuna. Rauhallisesta vauhdista huolimatta vaikutti siltä, että he ehtisivät hyvissä ajoin suunnistuksen loppuun. Viikonloppuun kuuluisi vielä ankaraa juhlintaa metsästysmajalla ja laukkakisojen seuraamista. Salma keskeytti Pyryn pohdiskelut. "Tässä on hyvä hiekkatie edessä, otetaanko vähän ravia?" Pyry hymyili Reinon selästä. "Mennään vain!" ~~~ Pyry huokaisi onnellisena saadessaan vetää sopivan kokoiset kengät jalkaansa. Muut epäsopivat vaatteet hän oli riisunut päältään niin pian kuin mahdollista. Kupariset Gepardit (kas kun ei Kivettömät Rusinat) suoritti sound checkiään parhaillaan. Pyry kietoi kätensä lämpimän mukin ympärille ja puhalsi maustettuun teehensä. Inkeri toisteli juuri Siirin toilailuja metsissä ja männiköissä muiden nyppiessä havunneulasia tytön hiuksista. "Mites Pyry, lähdetkö Halloweenina meidän kanssa baanalle?" Cella kysyi ilmestyen äkisti Pyryn viereen. Kuuma tee livahti väärään kurkkuun ja hetken yskittyään poika sai aikaiseksi myöntävän vastauksen. Cella kohotti kulmiaan ja nauroi. "Koeta nyt olla tukehtumatta ennen sitä!" Baanalle. Liekkijärven baanalle. Huh huh, pikkukylän illan ihmeet olivat jääneet vielä kokeilematta, varmaan ihan syystäkin, Pyry mietti. No, ei pidä antaa ennakkoluulojen pilata mahdollisesti mukavaa iltaa. Kuka tietää, josko pääsisin kokemaan paikallista korttelirallia traktorin kyytiin...Bändi alkoi olla esiintymisvalmiudessa, ohjelmistoon kuului ikisuosikkien lisäksi uudempaakin materiaalia, joka sai nuoremmat tallilaiset heilumaan tanssilattialle. "Soittakaa Paranoid!" joku rääkäisi. Maja räjähti aploodeihin tutun alkuriffin alkaessa soida. ~~~ "Mitä häh täh?" "Te voititte!" Pyry tuijotti typertyneenä Tuuliaa. "Hevosmiestaidot, hölmö, voititte Reinon kanssa", tyttö selitti kärsivälliseen sävyyn. "Ai. Oho. Tai siis jee", Pyry tuuletti lopulta hämmentyneenä. Mitä tämä nyt sitten on, mähän osaan jotain? Pyry ajatteli hämmästellen ja heikosti punertaen otti taputukset ja onnittelut vastaan. Viikonloppu alkoi olla ohitse, takana oli laukkakisat, joissa tallin väki oli kannustanut Siirin hienoon voittoon ääni kähisten ja Pyryn mieltä lämmitti Reinon lämpimien puhallusten lisäksi pieni kisavoittokin. Syksy oli lähtenyt hienosti käyntiin, eikä olisi enää pitkälti seuraaviin pippaloihin. Pyry&Reino 9 hm
|
|
|
Post by Pyry on Oct 30, 2014 21:05:44 GMT 2
"Kaikuu äänes sun, kun sen lausun. Tällä timanttia, hiiltä, kultaa. Tosiasiassa vaan multaa." Salma pohdiskeli hetken. "Voiskohan se tarkoittaa louhosta? Se olisi ainakin fiksusti metsästysmajankin lähellä." Pyry kohotti olkiaan. "Sä täällä olet pidempään pyörinyt, näytä tietä vain!" Ratsukot lähtivät ravitallin pihalta. "Sinne on muutama kilsa matkaa, siinä on pari hyvää suoraa, voidaan mennä vähän reippaammin", Salma iski silmää. Pyry katsoi kimon ponin selässä istuvaa hieman jännittyneenä, mutta nyökkäsi sitten. Kaksikon (tai siis nelikon, eihän hevosia sovi unohtaa!) suunnistusreissuun oli kuulunut useampi ravipätkä, matkalla Artsilaan Bonnie oli innostunut laukkailemaankin. Salmaa nauratti ponin kiire ja Pyryn primitiivisen kauhistunut reaktio, toki vasta sen jälkeen kun tämä oli varmistanut pojalta, ettei hän ollut liiaksi pelästynyt vauhtia. Reino tuntui tietävän minne ratsukot olivat matkalla ja oli pidentänyt askeltaan kuin mikäkin tähtijuoksija. Aluksi vauhdin lisäys oli tuntunut selkään pahalta, mutta Reinon ravatessa tasaiseen tahtiin korvat hörössä eteenpäin, Pyrykin oli saattanut hetkeksi rentoutua ja nauttia kyydistä. Hän oli iloinen, että Salma oli lähtenyt seuraksi suunnistukseen. Bonnien ratsastajaa ei tuntunut haittaavan rauhallinen tahti eikä Pyryn alla hiljaa kävelevä Reino onneksi lähtenyt ponin ajoittaiseen apua-metsässä-rasahti-nyt-tulee-kuolo -sohellukseen. Nuoret olivat jutelleet koko matkan, molemmilla oli kokemusta kisakentistä, tosin eri vinkkelistä katsottuna. Rauhallisesta vauhdista huolimatta vaikutti siltä, että he ehtisivät hyvissä ajoin suunnistuksen loppuun. Viikonloppuun kuuluisi vielä ankaraa juhlintaa metsästysmajalla ja laukkakisojen seuraamista. Salma keskeytti Pyryn pohdiskelut. "Tässä on hyvä hiekkatie edessä, otetaanko vähän ravia?" Pyry hymyili Reinon selästä. "Mennään vain!" Kiitos paljon kivasta tapahtumasta! Ja jee, onneksi hevosmiestaidot on hallussa vaikka ratsu ei välillä olisikaan.
|
|
|
Post by Pyry on Oct 27, 2014 16:53:09 GMT 2
Jos joku vielä kaipailee rennosta vauhdista nauttivaa seuraa ketunmetsästykseen, niin napatkaa hihasta kiinni! (Tosin yksityisviesti saattaa olla kätevämpi )
|
|
|
Post by Pyry on Oct 22, 2014 15:51:57 GMT 2
Mutainen Reino käveli Pyryä vastaan tarhan portille. "Oletpa sä kauniina, näytät ihan ruttopotilaalta", Pyry kommentoi ruunan rupuista ulkonäköä. Siitä se ajatus sitten lähti... Komeat ruttopojat!
|
|
|
Post by Pyry on Oct 18, 2014 20:00:50 GMT 2
Reinon Pyryn päiväkirja
17.10.2014
En olekaan kirjoitellut pikään aikaan. Syksy tuntuu kuluvan aika vauhdilla, vaikka muuta aluksi vähän pelkäsin. Että päivät valuisivat samanlaisena puurona eteenpäin, yhtäkkiä tulisi talvi, olisi pimeää, istuisin kotona, pimeää, koneella istumista, pimeää. Eikä minkäänlaista sosialisointia. Mutta nyt sitten vietänkin aikaa tallilla, istun ihmisten kanssa keskustelemassa ja kertomassa huonoja vitsejä, olen ulkona päivittäin ja olen tyytyväinen. Tyytyväinen, melkeinpä jopa iloinen, jos hurjaksi ryhdytään. Reino on tosi rento tyyppi, sitä ei näytä ahdistavan mun sähellys ja eikä se edes hurjasti näyttänyt loukkaantuvan vaikka istuin perunasäkkinä sen selässä. Ehkä se on vaan alistunut kohtaloonsa. No toivottavasti ei, eilen sain jopa hörähdyksen. Tosin oli kylmää, ruoka-aika lähestymässä ja mulla taskussa ehkä jotain rapisevaa. No, hörinä kuin hörinä, iloista meininkiä joka tapauksessa.
Aa, ketunmetsästys lähestyy uhkaavasti, en todellakaan tiedä mitä siellä on tapahtumassa. Oon vähän niin kuin lupautunut lähteväni suunnistukseen, en tajua kyllä mikä aivopieru sekin oli. Toivottavasti löntystellään hitaalla tahdilla rastien perässä ja tullaan maaliin ensi viikolla. Tai otetaan pieni ravipätkä ja ollaan jo aamuyöstä valmiina. Hevosmiestaitokisat ei sentään stressaa ihan käsittämättömän paljon, mutta entäs kaikki iltasosialisointi ja aaa! Ehkä osaan olla nolaamatta itseäni täysin, koetan osata puhua kokonaisilla lauseilla ja näin edelleen. Ja Halloween-bileetkin! Hirveästi menoa ja meininkiä. Asu on onneksi jo valmiiksi ideoituna ja ratsastaminen ei ole ehkä niin vaativaa siellä.
Sosialisointi tallilla on ollut... mielenkiintoista. Mulle (kuulemma harvinaisen) mukava Kasper on ollut viime päivinä mutiseva pahan ilman eläin. Uusia hoitajiakin on ilmestynyt (jes, en ole enää yksi niistä ”uusista tyypeistä”), niihinkin voisi osata tutustua. Ehkä jossain vaiheessa törmään niihin käytävällä (mun tapauksessa kirjaimellisesti) ja osaan esittäytyä. Nadja ja... Cellako se oli? Toivottavasti kukaan ei ole vielä hirveän verisesti loukkaantunut huonon nimimuistini ansiosta. Kuulemma jotain romantiikkariitadraamaakin on ollut liikkeellä, mutta yritän pysyä semmoisista erossa. Toivottavasti ei ole tarttuvaa. Mitäs muuta tallilaisista? Tuulia on ottanut kontaktia, mikä on aina tosi kivaa, olenhan tunnetusti niin taitava tutustumaan uusiin ihmisiin. En ole ihan varma, mitä se ajattelee musta, kuvittelen(ko?) saavani siitä jotain jänniä viboja...
Eka ratsastus Reinolla on vielä toistaiseksi jäänyt ainoaksi, joku päivä pitäisi taas kivuta selkään, etten ala miettimään asiaa liiaksi. Tuntipuksuhan vaan puksuttaa tasaisesti eteenpäin, voisin varmaan saada hermoromahduksen ja parkua ääneen tai jäykistyä pökkelöksi eikä tyyppi edes huomaisi mitään. Monen mielestä tollaiset hevoset on kai aika tylsiä ja mitäänsanomattomia, mutta tykkään tykkään tykkään! Kohta varmaan rupean piirtelemään pieniä Reino-sydämiä seiniin ja vihkoihin, on vaan oikeasti tosi kivaa tykätä taas jostain hevosesta. Ja pitää koettaa muuten muistuttaa itseäni siitä joku päivä, että juttelisin Annen tai muun kanssa niistä ajohommista. Luulen että se voisi olla kiva juttu!
Jossain vaiheessa pitäisi taas raahautua etelään päin sukuloimaan. Ääh, ahdistaa jo valmiiksi tulevat puheenaiheet. Mistä me edes puhuttaisiin? Opiskelusta? No, ei oikein suju, en tiedä haluunko opiskella tietokoneen näpsyttelijäksi, opinnot tuntuu tosi turhauttavilta. Ehkä voisi koettaa sitä lukiota uudestaan. Joka tapauksessa, opiskelu on aihe, josta en jaksaisi nyt vääntää porukoiden kanssa. Mun kaveririntamasta? Opiskelukavereita ei oikeastaan ole tullut hankittua (luulen että siellä koulussa käyminen voisi auttaa) ja sosialisointi tapahtuu oikeastaan tallilla. Ja siitähän mä en tahdo niiden kanssa puhua. Etenkään Tuulin. Se repisi housunsa innosta tai ties mistä muusta tunteesta, jos saisi tietää että heppailen taas. Ja miksi ihmeessä mä hoidan jotain tuntipalleroa, kun hänellä olisi tarjottavana upeaa kisahevosta hienoissa puitteissa ja josko lähtisit kisareissulle ja josko hoitaisit ensi viikon liikuttelut ja olis kiva jos samassa opettelisit kenkäämään kun tää kullannuppu lennättelee poposia jalastaan vauhdilla... Joo, ei kiitos. Siinäpä mun puheenaiheet perheen kanssa olisikin. Jep jep, ehkä sairastun flunssaan enkä millään pääse lähtemään reissaamaan Helsinkiin asti...
Treenasin eilen salaa (niin kuin joku nyt hirveästi täällä kämpässä vakoilua harjoittaisikaan...) valjastusjuttuja Youtuben avulla. Ja joo, olen lukenut ja katsonut paljon ratsastusvideoitakin. Eilenkin unohduin niin hartaasti lukemaan yhden koulutuupparin blogia niin, etten ehtinyt avata konsolia koko illan aikana. Vakavaa! Tutkin myös rahatilannetta illalla sillä ajatuksella, että jotkut ratsastushousut ei olisi ehkä ihan turha ostos. Mitähän tästäkin vielä seuraa..?
Tänään kävin kävelemässä Reinoskan kanssa, oli ihmeellinen valoilmiö nimeltään aurinko näkyvissä pitkästä aikaa. Olen nyt pyrkinyt kirjottelemaan itselleni ylös tekemisiäni Reinon kanssa, harmittaa kun ei ole hirveästi mitään muistoja tallessa siskon entisistä hevosista. Yksi tallin hevosista muistuttaa ihan Tuulin ensimmäistä ponia, hauska kimo pippuripakkaus Bonnie nimeltään. Äh, ei pitäisi ajatella liikaa entisiä hevosjuttuja, alkaa vain ahdistaa.
Mutta onneksi talven tullen on yksi asia mikä ei ikinä ahdista! Yksi asia, jonka takia olen niin iloinen että saan asua poissa isommasta kaupungista. Kotiin kävellessä tähtitaivas oli nimittäin ihan törkeän upeana, tämän takia pidän talvesta ja kylmyydestä ja pimeästä. Tähdet tulevat kunnolla näkyviin, ihan kuin kesän ajan poissa ollut ystävä tulisi taas takaisin. Nyt menee herkäksi, mutta menkööt, toivon että ne tämän asunnon vakoojaninjat ei liikaa naureskele mun päiväkirjamerkinnöille.
Pyry&Reino 8 hm
|
|
|
Post by Pyry on Oct 17, 2014 11:38:50 GMT 2
Hevostaitokisat! /diit. Pyry voisi lähteä metsästämään ketunhäntää rennossa tahdissa käynnissä ja ravissa, seura kelpaa :>
|
|
|
Post by Pyry on Oct 14, 2014 16:11:16 GMT 2
Kiitos kivoista kommenteista kaikille! :>
Lunalta kiva ja värikäs maastokuva! Claralta kanssa aivan ihana syksyinen kuva, mahtavat värit! Cellalla tosi mukaansatempaava kirjoitustyyli ja hieno kuva, tykkään tyylistäsi! Annen arkikuvaidea ja -toteutus ihan mielettömän hieno, juuri tästä arkisesta ratsastuskoulumeiningista tykkään Seppeleessä! Tuulian piirustustyylistä pidän kanssa kovasti, äidin muotokuva oli hieno!
|
|
|
Post by Pyry on Oct 14, 2014 16:03:08 GMT 2
Maitoa en juo, joten mehu!
Hampurilainen vai hot dog?
|
|
|
Post by Pyry on Oct 11, 2014 19:09:59 GMT 2
30.9.2014 Alkeistunnilla, viimeinkin
Pyry tuijotti avonaisen kaappinsa sisältöä. Puolityhjä vesipullo ja kasaan myllätty huppari. Poika nosti hupparia, ratsastuskypärä kurkisti sen alta. Pyryn yllätykseksi kypärä ei ollut kärsinyt kaapin pohjalla lojumisesta. Se näytti jopa melkein yhtä uudelta kuin mitä se oikeasti olikin, Pyry oli koettanut sitä päähänsä vain sovittaakseen sitä. Perinteinen samettipotta kaupungin tavaratalon urheiluosastolta. No, ei ainakaan harmittaisi liikaa, jos kypärä osoittautuisikin turhaksi ostokseksi. Pyry nappasi kypärän käteensä ja painoi kaapin oven kolahtaen kiinni.
~~~
Tallin puolella oli täysi tohina päällä, Kasper ja Salma yrittivät paimentaa pieniä ratsastajia ystävälliseen (Kasperin tapauksessa tosin 'ystävällinen' ei ollut ehkä kuvaavin sana) sävyyn. Pian kaikki tuntilaiset oltiin saatu oleskeluhuoneeseen. Pyry tunsi olevansa väärässä paikassa väärään aikaan. Onneksi Sentin ujohko hoitaja oli myös tulossa tunnille. Veri kohisi korvissa ja Pyry hätkähti kuullessaan äänensä. Anne katsoi häntä odottavana. ”Niin että sä olitkin aiemmin ratsastanut enemmän?” ”Öhm, joo. Tai siis... Joo”, Pyry takelteli. Anne nyökkäsi pienesti hymyillen ja jatkoi gallupkierrostaan ja Pyry vannotti oppivansa vielä jonain päivänä vastaamaan muiden ihmisten kysymyksiin kokonaisilla lauseilla. ”Salma on luvannut auttaa Reinon kanssa”, Anne sanoi tuntilaiset haastateltuaan ja virnisti perään. Tummatukkainen nainen heilautti kättään Pyrylle hymyillen. Pyry vastasi tervehdykseen hymyilemällä, tosin hymy tuntui vääntyvän jännittyneillä kasvoilla irvistykseksi.
Malliesimerkkipari Kasper ja Huiska demonstroivat hevosen hoitoa. Pyry jättäytyi nojailemaan karsinan seinään päästäen pienemmät ratsastajat seuraamaan toimitusta lähempää. Pian tuntilaiset hajaantuivat kukin ratsunsa luo, Pyry käveli Reinon karsinan luo Salman kanssa. ”Sä et varmaan tässä hoitamisessa hirveästi tarvitse apua?” Salma kysyi pojalta hymyillen. Pyry pudisti päätään vastaukseksi ja alkoi harjata hoitohevostaan. Epämukavuutta lähentelevä hiljaisuus laskeutui karsinaan. Salman katse kaartoi karsinan seinillä ja Pyry oli varma että koko talli kuuli kuinka kovaa hänen oma sydämensä hakkasi. Hän tarvitsisi jotain muuta ajateltavaa, ja pian. ”Sähän ratsastatkin sillä kimolla ponilla”, hän katkaisi hiljaisuuden. Salman kasvot sulivat hymyyn. ”Joo, Bonniella. Kaksi vuotta ollaan jo paiskittu hommia yhdessä.” Painostava hiljaisuus katosi Salman päästessä puhumaan sponsoriponistaan ja Pyrykin innostui kyselemään tallikaveriltaan lisätietoja ponista. ”Se taitaakin olla vähän energisempi tapaus?” Salma naurahti. ”No jos tahtoo vähätellen asian ilmaista niin joo!” Yhdessä he hakivat Reinon varusteet Salman kertoillessa viimeisimmästä kisareissustaan Bonnien kanssa. Pyry nosti satulan hoidokkinsa selkään ja vatsasta vihlaisi jälleen. Salmakin huomasi tunnelman muuttuneen ja jäi hiljaisena katsomaan Pyryä, joka tuntui yhtäkkiä unohtaneen miten satulavyö kiristetään. ”Oletko sä ihan okei?” hän kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. Pyry pudisti päätään. ”Lievästi sanottuna mua pelottaa ihan törkeästi”, poika vastasi hiljaa. Ja äkkiä Pyryn suusta purkautui ulos kaikki sisälle kertyneet ahdistuksen ja pelon aiheet. Se, miten vaikealta hevosen selkään nouseminen oli aina tuntunut, kun siskon terävä katse tuntui vain etsivän virheitä. Se, miten hermostuneen hevosen lihakset olivat pingottuneet Pyryn alla ennen kuin se päätti päästä ratsastajastaan eroon rajulla pukkisarjalla. Se, miten pahasti hän oli pelästynyt tajutessaan myöhemmin kuinka huonosti putoamisessa olisi voinutkaan käydä. Vuodatuksen jälkeen karsinaan laskeutui jälleen hiljaisuus. Pyry huokaisi, häntä hävetti oma avautumisensa. Hän kiristi satulavyön ensimmäisiin reikiin ja tunsi punan nousevan kasvoilleen. Mitä Salmakin hänestä ajattelisi? ”Mä luulen, että pelkääminen on ihan normaalia”, Salma aloitti, kuin vastaukseksi Pyryn ajatuksille. Pyry vilkaisi häneen ja alkoi suitsia Reinoa. ”Tässä hommassa ollaan kuitenkin tekemisissä ison eläimen kanssa ja riskit on sen mukaiset. Kyllä muakin joskus jännittää”, Salma myönsi ja hymyili pienesti Pyrylle. ”Ja se on varmaan pohjimmiltaan ihan hyvä asia, pysyypähän hereillä ja perillä tilanteesta. Kunhan se ei muutu liian hallitsevaksi tunteeksi.” Pyry kiristi suitsien soljet kiinni ja katsoi Salmaan pohdiskelevasti. ”Ja usko vaan, Reinolla ei ole tapana lingota ratsastajia selästään. Vai mitä, Reinoska?” Salma jatkoi ja rapsutti ruunaa otsasta. Pyry naurahti vastaukseksi. ”No joo, se ei vaikuta kaikkein hurjimmalta ratsulta!” Poika katseli hoidokkiaan, joka siirsi painoaan toiselle takajalalleen ja narskautti kuolainta suussaan. Silmät puoliummessa ja korvat laiskasti sivuille roikkuen Reino näytti alkeisratsun malliesimerkiltä. ”Ehkä me selvitään”, Pyry sanoi puhaltaen jännityksen pois kehostaan. ”Eiköhän mennä sitten.”
~~~
”...ja vielä ravia aina pitkät sivut ja käyntiä lyhyet.” Reino siirtyi keinuvaan raviin. Pyry nousi kevennykseen, jaloissa ei tuntunut olevan voimaa ja kädet karkasivat kumpikin omaan suuntaansa. Kypärän alla tuntui hiki, vaikka tunti oli ollut suurimmaksi osaksi käyntityöskentelyä. Huomenna lihakset olisivat jumissa ja sängystä nouseminen olisi tuskaa. Pyry yritti istua syvälle satulaan ja Reino siirtyi takaisin käyntiin. Selkään nouseminen oli ollut henkeä salpaavan pelottavaa, ensimmäiset kierrokset satulassa oli istunut jäykkä ja hevoseen tarrautunut stressikasa. Pyryn ihmetykseksi jännitys ei ollut siirtynyt Reinoon, se oli kävellyt tasaiseen tahtiinsa uraa pitkin. Salma käveli rauhassa kaksikon vierellä ja varmisteli välillä Pyryltä tuntemuksia. Ja kohta oltiinkin jo loppukäynneissä! Miten aika saattoi kulkea niin nopeasti ja miten ihmeessä Pyry oli pysynyt koko tunnin selässä? Reino venytti kaulaansa Pyryn antaessa sille ohjaa. Hän irrotti kätensä epävarmasti ohjasta ja silitti täplikästä kaulaa. Salma katsahti ylös poikaan ja hymyili, sanoi muutaman kannustavan sanan. Satulasta alas tultuaan Pyry tajusi miten jännittynyt hän oli ollutkaan, jalat eivät tuntuneet tukevilta ja päässä tuntui huippaavan. Hän löysäsi voimattomin käsin satulavyötä ja talutti muun jonon jatkona Reinon kentältä pois. ”Miltäs tuntui?” Salma kysyi vierellä kävellen. Pyryn kurkku tuntui kuivalta, otsalla valui kylmä hiki ja sormissa kihelmöi, kun veri alkoi jälleen kiertää niissä ohjista puristamisen jälkeen. Silti jostain syvältä alkoi kehoon levitä myös poreileva hyvän olon tunne. ”Ihan... hyvältä”, Pyry vastasi hetken pohdittuaan, omaksi yllätyksekseen. Ratsukot kävelivät talliin, kaviot kopisivat lattiaa vasten. Pyry käänsi Reinon karsinaansa. ”Te varmaan pärjäätte tästä eteenpäin, jos mä lähden pelastamaan Bonnien sisälle?” Pyry nyökkäsi vastaukseksi Salmalle. Nainen ehti jo kääntyä karsinalta pois, kun Pyry pysäytti tämän. ”Salma, hei”, hän aloitti epävarmasti. ”Kiitos, kun autoit... ja muutenkin.” Nainen hymyili Pyrylle. ”Eipä kestä! Voidaan lähteä joskus maastolenkille yhdessä nyt kun olet päässyt selkään takaisin.” ”Kunhan ei mennä kovaa”, Pyry lisäsi huolestuneen kuuloisena ja sai Salman lupaamaan vauhdin pysyvän maltillisena. Salman poistuttua Bonnieta hakemaan Pyry kääntyi Reinon puoleen ja varusteet riisuttuaan jäi hetkeksi rapsuttelemaan ruunaa sään kohdalta. ”Kiitos sinullekin, Reinoseni.”
Pyry&Reino 7 hm
|
|
|
Post by Pyry on Oct 11, 2014 19:08:14 GMT 2
Kiitos, Anne, ihanasta spessukuvasta!
Pyry tuijotti avonaisen kaappinsa sisältöä. Puolityhjä vesipullo ja kasaan myllätty huppari. Poika nosti hupparia, ratsastuskypärä kurkisti sen alta. Pyryn yllätykseksi kypärä ei ollut kärsinyt kaapin pohjalla lojumisesta. Se näytti jopa melkein yhtä uudelta kuin mitä se oikeasti olikin, Pyry oli koettanut sitä päähänsä vain sovittaakseen sitä. Perinteinen samettipotta kaupungin tavaratalon urheiluosastolta. No, ei ainakaan harmittaisi liikaa, jos kypärä osoittautuisikin turhaksi ostokseksi. Pyry nappasi kypärän käteensä ja painoi kaapin oven kolahtaen kiinni.
~~~
Tallin puolella oli täysi tohina päällä, Kasper ja Salma yrittivät paimentaa pieniä ratsastajia ystävälliseen (Kasperin tapauksessa tosin 'ystävällinen' ei ollut ehkä kuvaavin sana) sävyyn. Pian kaikki tuntilaiset oltiin saatu oleskeluhuoneeseen. Pyry tunsi olevansa väärässä paikassa väärään aikaan. Onneksi Sentin ujohko hoitaja oli myös tulossa tunnille. Veri kohisi korvissa ja Pyry hätkähti kuullessaan äänensä. Anne katsoi häntä odottavana. ”Niin että sä olitkin aiemmin ratsastanut enemmän?” ”Öhm, joo. Tai siis... Joo”, Pyry takelteli. Anne nyökkäsi pienesti hymyillen ja jatkoi gallupkierrostaan ja Pyry vannotti oppivansa vielä jonain päivänä vastaamaan muiden ihmisten kysymyksiin kokonaisilla lauseilla. ”Salma on luvannut auttaa Reinon kanssa”, Anne sanoi tuntilaiset haastateltuaan ja virnisti perään. Tummatukkainen nainen heilautti kättään Pyrylle hymyillen. Pyry vastasi tervehdykseen hymyilemällä, tosin hymy tuntui vääntyvän jännittyneillä kasvoilla irvistykseksi.
Malliesimerkkipari Kasper ja Huiska demonstroivat hevosen hoitoa. Pyry jättäytyi nojailemaan karsinan seinään päästäen pienemmät ratsastajat seuraamaan toimitusta lähempää. Pian tuntilaiset hajaantuivat kukin ratsunsa luo, Pyry käveli Reinon karsinan luo Salman kanssa. ”Sä et varmaan tässä hoitamisessa hirveästi tarvitse apua?” Salma kysyi pojalta hymyillen. Pyry pudisti päätään vastaukseksi ja alkoi harjata hoitohevostaan. Epämukavuutta lähentelevä hiljaisuus laskeutui karsinaan. Salman katse kaartoi karsinan seinillä ja Pyry oli varma että koko talli kuuli kuinka kovaa hänen oma sydämensä hakkasi. Hän tarvitsisi jotain muuta ajateltavaa, ja pian. ”Sähän ratsastatkin sillä kimolla ponilla”, hän katkaisi hiljaisuuden. Salman kasvot sulivat hymyyn. ”Joo, Bonniella. Kaksi vuotta ollaan jo paiskittu hommia yhdessä.” Painostava hiljaisuus katosi Salman päästessä puhumaan sponsoriponistaan ja Pyrykin innostui kyselemään tallikaveriltaan lisätietoja ponista. ”Se taitaakin olla vähän energisempi tapaus?” Salma naurahti. ”No jos tahtoo vähätellen asian ilmaista niin joo!” Yhdessä he hakivat Reinon varusteet Salman kertoillessa viimeisimmästä kisareissustaan Bonnien kanssa. Pyry nosti satulan hoidokkinsa selkään ja vatsasta vihlaisi jälleen. Salmakin huomasi tunnelman muuttuneen ja jäi hiljaisena katsomaan Pyryä, joka tuntui yhtäkkiä unohtaneen miten satulavyö kiristetään. ”Oletko sä ihan okei?” hän kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. Pyry pudisti päätään. ”Lievästi sanottuna mua pelottaa ihan törkeästi”, poika vastasi hiljaa. Ja äkkiä Pyryn suusta purkautui ulos kaikki sisälle kertyneet ahdistuksen ja pelon aiheet. Se, miten vaikealta hevosen selkään nouseminen oli aina tuntunut, kun siskon terävä katse tuntui vain etsivän virheitä. Se, miten hermostuneen hevosen lihakset olivat pingottuneet Pyryn alla ennen kuin se päätti päästä ratsastajastaan eroon rajulla pukkisarjalla. Se, miten pahasti hän oli pelästynyt tajutessaan myöhemmin kuinka huonosti putoamisessa olisi voinutkaan käydä. Vuodatuksen jälkeen karsinaan laskeutui jälleen hiljaisuus. Pyry huokaisi, häntä hävetti oma avautumisensa. Hän kiristi satulavyön ensimmäisiin reikiin ja tunsi punan nousevan kasvoilleen. Mitä Salmakin hänestä ajattelisi? ”Mä luulen, että pelkääminen on ihan normaalia”, Salma aloitti, kuin vastaukseksi Pyryn ajatuksille. Pyry vilkaisi häneen ja alkoi suitsia Reinoa. ”Tässä hommassa ollaan kuitenkin tekemisissä ison eläimen kanssa ja riskit on sen mukaiset. Kyllä muakin joskus jännittää”, Salma myönsi ja hymyili pienesti Pyrylle. ”Ja se on varmaan pohjimmiltaan ihan hyvä asia, pysyypähän hereillä ja perillä tilanteesta. Kunhan se ei muutu liian hallitsevaksi tunteeksi.” Pyry kiristi suitsien soljet kiinni ja katsoi Salmaan pohdiskelevasti. ”Ja usko vaan, Reinolla ei ole tapana lingota ratsastajia selästään. Vai mitä, Reinoska?” Salma jatkoi ja rapsutti ruunaa otsasta. Pyry naurahti vastaukseksi. ”No joo, se ei vaikuta kaikkein hurjimmalta ratsulta!” Poika katseli hoidokkiaan, joka siirsi painoaan toiselle takajalalleen ja narskautti kuolainta suussaan. Silmät puoliummessa ja korvat laiskasti sivuille roikkuen Reino näytti alkeisratsun malliesimerkiltä. ”Ehkä me selvitään”, Pyry sanoi puhaltaen jännityksen pois kehostaan. ”Eiköhän mennä sitten.”
~~~
”...ja vielä ravia aina pitkät sivut ja käyntiä lyhyet.” Reino siirtyi keinuvaan raviin. Pyry nousi kevennykseen, jaloissa ei tuntunut olevan voimaa ja kädet karkasivat kumpikin omaan suuntaansa. Kypärän alla tuntui hiki, vaikka tunti oli ollut suurimmaksi osaksi käyntityöskentelyä. Huomenna lihakset olisivat jumissa ja sängystä nouseminen olisi tuskaa. Pyry yritti istua syvälle satulaan ja Reino siirtyi takaisin käyntiin. Selkään nouseminen oli ollut henkeä salpaavan pelottavaa, ensimmäiset kierrokset satulassa oli istunut jäykkä ja hevoseen tarrautunut stressikasa. Pyryn ihmetykseksi jännitys ei ollut siirtynyt Reinoon, se oli kävellyt tasaiseen tahtiinsa uraa pitkin. Salma käveli rauhassa kaksikon vierellä ja varmisteli välillä Pyryltä tuntemuksia. Ja kohta oltiinkin jo loppukäynneissä! Miten aika saattoi kulkea niin nopeasti ja miten ihmeessä Pyry oli pysynyt koko tunnin selässä? Reino venytti kaulaansa Pyryn antaessa sille ohjaa. Hän irrotti kätensä epävarmasti ohjasta ja silitti täplikästä kaulaa. Salma katsahti ylös poikaan ja hymyili, sanoi muutaman kannustavan sanan. Satulasta alas tultuaan Pyry tajusi miten jännittynyt hän oli ollutkaan, jalat eivät tuntuneet tukevilta ja päässä tuntui huippaavan. Hän löysäsi voimattomin käsin satulavyötä ja talutti muun jonon jatkona Reinon kentältä pois. ”Miltäs tuntui?” Salma kysyi vierellä kävellen. Pyryn kurkku tuntui kuivalta, otsalla valui kylmä hiki ja sormissa kihelmöi, kun veri alkoi jälleen kiertää niissä ohjista puristamisen jälkeen. Silti jostain syvältä alkoi kehoon levitä myös poreileva hyvän olon tunne. ”Ihan... hyvältä”, Pyry vastasi hetken pohdittuaan, omaksi yllätyksekseen. Ratsukot kävelivät talliin, kaviot kopisivat lattiaa vasten. Pyry käänsi Reinon karsinaansa. ”Te varmaan pärjäätte tästä eteenpäin, jos mä lähden pelastamaan Bonnien sisälle?” Pyry nyökkäsi vastaukseksi Salmalle. Nainen ehti jo kääntyä karsinalta pois, kun Pyry pysäytti tämän. ”Salma, hei”, hän aloitti epävarmasti. ”Kiitos, kun autoit... ja muutenkin.” Nainen hymyili Pyrylle. ”Eipä kestä! Voidaan lähteä joskus maastolenkille yhdessä nyt kun olet päässyt selkään takaisin.” ”Kunhan ei mennä kovaa”, Pyry lisäsi huolestuneen kuuloisena ja sai Salman lupaamaan vauhdin pysyvän maltillisena. Salman poistuttua Bonnieta hakemaan Pyry kääntyi Reinon puoleen ja varusteet riisuttuaan jäi hetkeksi rapsuttelemaan ruunaa sään kohdalta. ”Kiitos sinullekin, Reinoseni.”
|
|
|
Post by Pyry on Oct 11, 2014 16:48:40 GMT 2
Kemia, fysiikka aiheuttaa aivokipua!
Maantieto vai biologia?
|
|