|
Post by Jusu on Oct 6, 2023 18:12:08 GMT 2
Tietysti hevoset sekoilevat tarhoissaan kuin irti päästetyt Artsilan kanat. Robert on siinä. Se katselee niitä, ja Josefina katselee sitä, ja Josefina yrittää päättää, näyttääkö Robert sen mielestä huvittuneelta, tympiintyneeltä vai täydellisen välinpitämättömältä.
"Ja, niin. Tällaista täällä on", Josefina sanoo ja Robert nyökkää.
Ne on hiljaa. Se on kummallista hiljaisuutta. Huonoa ja kömpelöä. Josefinan on vaikea olla.
"Hevoset käyttäytyy yleensä tosi hyvin", hän selittää, ja heidän silmiensä edessä Granni päättää esittää rumimman luimistusirveensä Laralle, jonka kanssa on löytänyt (pääasiassa) yhteisen sävelen. Naapuritarhassa Riesa villitsee Pikin laukkasinkaisuun ja saa Ringalta ruman uhittelevan irvistyksen yrittäessään saada senkin mukaan leikkiin.
"Kyllä mä voin joskus tuurata", Robert lupaa sävyttömästi, vähän kuin teini, jonka äiti on pakottanut sen hakemaan töitä. Ehkä sen äiti onkin pakottanut sen. Se muistuttaa taas, että sillä on työkin, että se ei pysty sitoutumaan mihinkään, ei mitään säännöllistä, mutta joskus jotakin kuitenkin.
"Kiva", Josefina sanoo ja hymyilee ekaa kertaa niiden tapaamisen aikana aidosti, huojentuneena. "Ainakin kun meillä on se kisareissu, kuun puolivälissä, sitten voitaisiin tarvita."
Robert nyökkää ja kohauttaa olkiaan. Että kyllä se voi, ei sillä ole kai mitään kummempaakaan.
"Vähän outoahan tää on", Josefina naurahtaa helpottuneena, kun heillä nyt on jonkinlainen sopimus siitä, että Robert Harrington auttaa Ruskamäen hevosten hoidossa silloin kun he tallinomistajina yrittävät päästä kilpailemaankin hevosillaan, yhtä aikaa. "Tai siis, että me — me pidetään ihan omaa tallia."
Robert päästää jonkin äännähdyksen, joka saattaa olla naurahdus. Se pudistaa päätään.
"Ei oikeestaan", se sanoo, ja kun se sen sanoo, on sen vuoro hymyillä ensimmäistä kertaa tapaamisen aikana aidosti, toisella suupielellä.
Josefinan sydämessä läikähtää ilahtuneesti ja lämpimästi.
Joku tässä maailmassa ajattelee, että on täysin oikein ja luonnollista, että Rasmus ja Josefina omistavat yhdessä tallin ja kodin.
Seuraava sana: satsuma
|
|
Sisu
Perustallilainen
hmm? miks katot mua noin?
Posts: 208
Hoitoheppa: Susu
Koulutaso: HeB
Estetaso: 80cm
|
Post by Sisu on Oct 7, 2023 7:01:04 GMT 2
Aamiaispöydässä on hiljaista, ja tunnelma on ulkoilman tavoin mitäänsanomaton. Sisu istuu pienen ruokapöytänsä ääressä omenamehulasi edessään ja kuivahtanut juustosämpylänpuolikas kädessään, juuri se puolikas joka oli haljennut miltei kahtia Sisun yrittäessä väkipakolla repiä puoliskot erilleen huonon veitsen epäonnistuttua tehtävässään. Kurkkuviipale tipahtaa auttamatta pöydälle, kun leipää yrittää haukkaista, ja salamana pöydän alle ilmestyy karvaisten kerjääjien lauma. - Hus! Hus! Sisu hätistelee kerjäläiset nimeltä Aaro ja Sasu kauemmaksi, mutta ei ehdi huomata isojen koirien takana hiiviskelevän kissan siluettia. Meowchael Jackson - joskus myös Moukka, Riiviö tai ihan vain Jackson - hyppää koirien ohi sulavasti ruokapöydän päälle ja tepsuttelee itsevarmasti kohti äkkäämäänsä vihreää herkkua. Sisu huokaisee syvään, ja noukkii kurkkuviipaleen äkkiä turvaan sämpylänsä päälle ennen kuin mustavalkoinen rosvo ehtii apajille.
Samassa Sisu muistaa pöydällä olevan satsuman, jonka oli ottanut jääkaapista osaksi aamiaistaan. Sen piti olla nimenomaan jääkaappikylmä, ei huoneenlämpöinen, kädenlämpöinen tai kissanlämpöinen. Mutta koko satsuma oli unohtunut täysin Sisun uppoutuessa lukemaan edessään olevaa ratsastuslehteä, joka pursusi kansainvälisten ratsastajien ja suurien areenoiden nimiä ja kuvia, kertomuksia tuhkimotarinoista joissa ratsastuskoulussa joka tunnilla pudonnut oppilas oli nyt toteuttanut haaveensa olympiakullasta, ja kaikkea muuta sellaista, josta Sisu ei uskaltaisi koskaan edes unelmoida. Olipa lehdessä ollut myös eräs tuttu nimi... omenamehu oli juuttua kurkkuun Sisun lukiessa lehden keskivaiheilla ollutta Haastattelunurkan palstaa: Eedi Myllyojan menestys on vaatinut menetyksiä ja kovaa työtä. Sisu oli antanut silmiensä vaellella musteella painetuissa kirjaimissa, yrittänyt kuvitella sanat Eedin sanomiksi ja kokea, millaista olisi tuntea Eedi ilman sitä kiusallisuuden ja syyllisyyden verhoa, joka niiden välille oli laskeutunut kauan sitten. Haastattelusivun nurkkaan oli painettu kuva hymyilevästä Eedistä jonkin Ilvessuon hevosen vieressä, Sisu oli varmasti nähnyt kyseisen hevosen joskus käydessään Ilvessuolla Eedin kanssa, mutta ei ollut osannut yhdistää kuvaa yhdenkään karsinan nimikylttiin. Rinnassa oli alkanut puristaa, ja Sisun oli ollut lopulta pakko työntää koko lehti sivuun luettuaan koko haastatteluartikkelin viiteen kertaan.
Sisun epäonneksi Jacksonkin huomaa pöydällä lojuvan satsuman, ja yhdessä hetkessä kissa on tarttunut siihen etukäpälillään, ja upottaa hampaansa mehukkaaseen sitrushedelmään kuin juuri tappamansa hiiren tuoreeseen lihaan. Satsuman kirpeys ei tunnu hätkähdyttävän kissaa lainkaan, kun sen neulanterävät, viisikuisen pennun hampaat rei'ittävät hedelmäraukan neulatyynyn lailla kynsien yrittäessä uppoutua syvemmälle hedelmälihaan pitääkseen saalista paikallaan. Lopulta Jackson tönäisee pahoinpidellyn satsuman pöydältä alas, ja se tipahtaa kumahtaen keittiön lattialle. Muutaman metrin lattialla pyörittyään Jackson hyppää perään ja alkaa vierittää saalistamaansa satsumaa ympäri kämppää koirien seuratessa ihmeissään vierestä.
Sisu tarttuu ratsastuslehteen uudestaan, ja tuijottaa Haastattelunurkan kuvaa. Sen pitäisi ehkä näyttää haastattelusivu joskus Eedille, jos se ei itse tilaa lehteä, sillä se oli oikeastaan aika kiva artikkeli. Ehkä Sisu voisi tehdä sen jo seuraavan kerran, kun ne törmäävät tallilla.
---
Sana seuraavalle: tuoksukynttilä
|
|
Manny
Perustallilainen
“The richness I achieve comes from Nature, the source of my inspiration” - Claude Monet
Posts: 235
Hoitoheppa: Arktik
Oma heppa: Naya
|
Post by Manny on Oct 7, 2023 22:47:14 GMT 2
( Mannyn spin off: )
Jackie on levoton. Se läähättää, pyörii ja vingahtelee, kun Manny siirtelee olohuoneen ahtaaksi käyneessä tilassa sohvapöytää edestakaisin. Missään ei ole hyvä. Pöydän pinta on kulunut ja siihen on pinttynyt jotakin - varmaan Riiniksen kynsilakkaa - mutta Manny ei ole ajatellut hankkia uutta. Se pöytä on ollut hyvä ja palvellut jo vuosikaudet, joten suottako hän heittäisi sitä menemään. Ei se edes klenkkaa paljoa, etenkään kun sen yhden jalan alle tunkkaa sanomalehden tai taitellun vessapaperihylsyn.
Oikeasti Manny on ahdistunut. Tai ei ehkä ahdistunut, mutta jollain tasoa - kyllästynyt? Se kaipaa muutosta, jotain uutta sen elämään. Nyt kun se on päässyt uutuuden makuun oltuaan kesän Kanadassa, irtisanouduttuaan töistä, leikattuaan hiuksensa ja ostettuaan hevosen - mikä olisi seuraava kohde, minkä uudistaa? Ehkäpä uusi asunto?
Jackie vinkuu ja Manny seuraa sen katsetta sohvan alla vaanivaan Nemesikseen. Mannyn asunnossa on nyt kaksi ihmistä, kaksi koiraa ja yksi kissa. Se on aivan liikaa pieneen kaksioon.
Manny muistaa yhden vanhan, pikkuruisen marakassin, joka sillä on ollut hyllyssä jo pitkään. Se voisi sopia Nemesikselle leluksi. Manny kääntyy katsomaan kirjahyllyynsä, muttei lyhyen etsimisen jälkeen löydä marakassia. Mihin se on mennyt? Tilalla on vain kynttilöitä, joita Manny ei muista nähneensä. Se nostaa yhden ja tuo sen lähemmäs kasvojaan tarkasteltavaksi - vaniljan aromi leijailee samantien sieraimiin. Tuoksukynttilä. Pakko olla Riiniksen jäljiltä.
Muutenkin Kanadassa vietetyn ajan jälkeen koko asunto tuntuu suorastaan vieraalta. Kaikki tuntuu löytyvän paistinlastasta lähtien väärästä paikasta, sikäli että löytyy laisinkaan, ja Manny hymähtää. Kissa rapistelee lattialle pudonnutta kuittia, Jackie seuraa sitä herkeämättä katseellaan ja Manny laskee kynttilän takaisin kirjahyllyyn. Sitten se vetää takin niskaan ja astelee ulos koleaan syysiltaan.
Startatessaan turhaan autoaan matkalla ostamaan kissanlelua, Manny tuumii, että ehkä se sittenkin sijoittaisi seuraavaksi toimivaan ajoneuvoon.
Sana seuraavalle: puukkojunkkari
|
|
Vanamo
Uusi ihmettelijä
Posts: 6
|
Post by Vanamo on Oct 8, 2023 15:55:44 GMT 2
Lokakuun kahdeksantena päivänä Vanamo sai vanhimmalta veljeltään viestin, että äiti aikoo myydä heidän kotitalonsa Lapualla. Se mietti, pitääkö aikuisen miehen vieläkin uskoa kaikki mitä äiti sanoo – sehän oli väittänyt laittavansa talon myyntiin niin kauan, ettei touhotuksen alettua Vanamon nuorin veli ollut edes syntynyt vielä. Tällä kertaa äiti oli kuitenkin ollut tosissaan, oli hankkinut asunnonvälittäjän ja neuvotellut hinnasta.
Vanamo purki viestin aiheuttaman tunnetulvan edessään lepäävään porkkanasämpylätaikinaan. Ei hän ollut sentimentaalinen talosta vaan enemmänkin huolissaan veljistään (sekä itsestään, mikäli joutuisi osalliseksi talon ja sen pihapiirin siivoamiseen, jotta talo koskaan menisi kaupaksi).
Veljien menestys elämässä oli suoraan verrannollinen heidän ikäänsä. Mitä nuorempi, sitä paremmin pyyhki. Nuorimmainen oli kolmesta veljestä ainoa, joka kävi päivätöissä (hitsaajana - oli saanut paikan, kun Vanamo rukoili lukioaikaisen poikakaverinsa isää ottamaan sen töihin) ja pysytteli erossa päihteistä. Ei sillä ollut motivaatiota edetä uralla tai pyrkiä pois toksisen kylän liian pienistä piireistä, tai sitten se tunsi painetta jäädä katsomaan isompien veljiensä perään. He olivat ihan puhtaasti puukkojunkkareita molemmat.
Vanski tunsi piston omassatunnossaan, kun ei auttanut – tai yrittänyt – enemmän. Hän oli lähtenyt Lapualta heti kun näki siihen mahdollisuuden, ja oli päättänyt, ettei koskaan palaisi. Nyt hän oli saavuttanut resurssit, pois lukien henkiset, pakottaa veljensä oikeille raiteille. Äiti oli sen suhteen jo luovuttanut.
Hän mietti, pitäisikö ostaa koko talonrotjake itse ja pakottaa veljet muuttamaan sieltä – hankkimaan töitä ja elättämään itsensä. Ajatuskin tästä sai sämpylätaikinan repeämään Vanamon käsissä niin, ettei siitä ehkä tulisi sämpylöitä enää ollenkaan.
Sana seuraavalle: ostopäätös
|
|
Tiiu
Uusi ihmettelijä
Posts: 22
|
Post by Tiiu on Oct 9, 2023 15:20:21 GMT 2
"Söpö ja kompakti mummonmökki" -- niin luki ilmoituksessa. Söpö on ja kompakti juu -- vaan vasta paikanpäällä Make näki lahot etuportaat, maalia rapisevat seinät ja sisällä niin matalan katon, että yhtään pidempi sai varoa päätään.
Parempi, kuin vanhempien nurkissa pyöriminen. Maken ainoa huoli oli enää Tiiu, mutta Tiiu oli vakuuttanut niin monta kertaa olevansa jo Vanha ja Viisas, että viimein Make uskalsi lähteä asuntoa katsastamaan. Olihan se kämpännyt Liinun luona jo niin tiiviisti, että kaikki tarvittava yhteisen elämän alkuun oli jo paikoillaan laatikoissa, kaapeissa ja naulakoissa, mutta Makella oli silti pinttynyt ajatus kunnyksistä ja niiden yli kantamisesta.
Olkoon vaikka lomamökki, jos ei muuta.
Onneksi Liinu ei ole mikään hujoppi saati hienohelma, Make tuumasi ja allekirjoitti sopimuksen. Se ajaisi täältä suoraan rautakauppaan ja ryhtyisi tuumasta toimeen.
Matkalla ulos Make kolautti otsansa ovenkarmiin.
Seuraavalle sana: myöhässä
|
|
Matthias
Uusi ihmettelijä
Posts: 49
Koulutaso: VaA
|
Post by Matthias on Oct 9, 2023 23:34:23 GMT 2
Tarina Saanuska-tuntilaisen näkökulmasta
”Saanuska rauhoitu, kyllä ne tytöt laittaa sulle hevosen kuntoon.”
”Saanuska, äiti tekee nyt vielä tämän ja sitten mennään.”
”Saanuska nyt anti olla.”
Mä en tiedä mikä siinä oli, että äidin ikäiset vanhukset alkoi muuttumaan kuurosokeiksi heti kun niiltä tarvitsi jotain. Kai ne karisti pois kaikki kuolemaisillaan olevat aivosolut ja muuttui äidin kaltaisiksi vähä-älyisiksi, jotka tahallaan viivästeli niin, että aivan varmasti oltaisiin mahdollisimman myöhässä. Äitiä ei yhtään kiinnostanut vaikka sanoin sille, että tänään se ei todellakaan voinut jäädä lorveksimaan, vaan meidän piti olla ajoissa. Se ei yhtään älynnyt miten noloa oli mennä jonkun Valtterin tai Jasmiinan laittamalla hevosella, tai Täipään. Täipää oli pahin kaikista. Ihokin meni ihan kananlihalle kun mietti sitä. Kuvotus sai mut lyömään meidän auton oven kiinni niin että pamahti.
”Saanuska, nyt loppu!” Äiti seisoi meidän Fordin vierellä, toinen käsi oman puolensa ovella, toisella se skrollasi jotain sen puhelimen sinivalofiltteröidyltä näytöltä. ”Meillä on vartti”, mä huudahdin ja olisin halunnut läimäyttää auton oven uudelleen kiinni, kovempaa kuin äsken. Mun puolesta koko auto olisi voinut vaikka heilahtaa tai haljeta kahtia tai räjähtää. Me oltiin tässä äitin takia. Äitiä oli muutenkin ihan turha yrittää pyytää auttamaan tallilla, tai joo, osasi se hakea varusteet satulahuoneesta, mutta se valitti aina siitäkin. Se olisi voinut edes laittaa jonkun muun takin ettei sen tarvitsisi kotona narista siitä miten hajut tarttui täällä. Ei Hannes ja Emmy voinut sille mitään, että hevoset nyt vaan haisi vähän.
Mä jätin äidin siihen paikkaan parkkipaikalle ja juoksin talliin. En siis oikeasti juossut vaan pikakävelin, en mä nyt niin tyhmä ollut. Enkä mä halunnut, että kukaan karsinoista kurkkiva jatkokurssilainen oikeasti luulisi, että mä olin joku aloittelija, joka ei tiennyt tallisääntöjä. Niissä oli varmaan muutenkin uusia nyt kun uudet kurssit oli alkanut. Niin moni oli vaihtanut ryhmää, että Ötökkäkin oli jotenkin päässyt mun kanssa samalle tunnille. Mä en jäänyt odottamaan äitiä vaan hain raipan odotustilan ämpäristä ja pikakävelin ilmoitustaululle. Koopan ja Dipin perässä olevat ruudukot oli harmaammat pyyhityistä nimistä, mun nimi oli laitettu pyyhityn päälle Koopalle.
”Neve kävi kysymässä voidaanko meidät vaihtaa kun sä sanoit, että tuut myöhässä…” Milja oli ilmestynyt jostain mun taakse, se oli yksi ainoista kivoista ja oikeasti hyvistä tallilaisista. Äiti aina varasi mun rästitunnit Miljan ryhmään, joten tottakai meistä oli tullut kavereita. Se kävi muutenkin aina välillä turhanpäiten tallilla ja pystyi siksi katsomaan mun tunteja. Ainut huono puoli siinä oli se, että se oli ujo ja vasta vitosella. ”Äh, mä oisin halunnut kokeilla Dippiä”, esitin tippuvani maahan pettymyksestä. Mun päässä hälytti. Oliko Milja ihan tahalleen pyytänyt, että ne hevoset vaihdetaan, että se pääsisi menemään jollain uusista? Ei, se oli Milja, joka ei varmaan uskaltaisi. Siksi mä hymyilin sille. ”Mut hyvä et sä pääsit nyt menee sillä. Sähän tykkäsit siitä?” ”Joo, mut se on aika laiska… Sä et varmaan pitäis siitä.” Mä naurahdin vähän. En varmaan pitäisikään, mutta en mä myöskään luottanut Miljan arvioon siitä oliko joku hevonen laiska vai ei. Se pelkäsi Peckiäkin, minkä takia me oltiin alunperin tutustuttu. Me saatiin Eedi varmaan menettämään puolet sen hiuksista kinuamalla siltä vaihtoja hevosjakoihin. ”Mä en kysynyt oisiksä voinut mennä Peckillä, kun aattelin ettet haluu et Tiiu hoitaa sitä”, Milja hymyili pienesti, mutta niin että sen isot etuhampaat näkyi. Samalla se sääti sen lainakypärän lenkkiä ja mua vähän hävetti se ettei sillä ollut vieläkään omaa. ”Mä oisin kuitenkin varmaan joutunut ite harjaamaan sen uudelleen tai jotain. Mä en ymmärrä miten siitä tuli hoitaja, kun mäkin meen Peckillä paremmin kuin se.” ”Ai- Musta Tiiu menee ihan hyvin?” Mulkaisin Miljaa ja se tiputti sen kasvot kohti lattiaa. Me ei kehuttu hoitajia, ei varsinkaan niitä joilla oli noussut hoitajakusi päähän. ”Niin no, sä et oo nähnyt tyyliin muuta kun sen kun se menee Maagilla. Niin ei sitä voi laskee. Kun Eedi aina opettaa niitä, jotka menee sillä paremmin, kun se on Aleksanterin hoitohevonen. Siis, kylhän sä nyt tiiät et Eedi tykkää siitä, tai siis kaikki tietää.” Milja tuhahti. ”Ehkä joo…” ”Ihan sama, tuutko huomenna?” Se ei edes ehtinyt vastata mun kysymykseen, kun Neve huusi sitä Dipin karsinalta ja me huomattiin kaikkien muidenkin tunnin hevosten olevan lähtövalmiita, karsinoiden ovet auki. Milja vilkaisi mua pahoittelevasti ja kipitti ihan liian tottelevaisesti Neven luokse kuin joku remmissä oleva puudeli. Raukka. Olisin toivonut, että se olisi edes vastannut niin olisin kysynyt haluiasiko se tulla taluttamaan huomenna ennen mun tuntia. Hoitajalistaan ei ollut vielä kirjoitettu mitään Fredin nimen perään, joten se oli vapaa. Mikään ei ollut parempi mahdollisuus näyttää Neven ja Tiiun kaltaisille, ettei niiden hoitajatitteli tehnyt niistä yhtään sen parempia kuin meistä muista. Milja oli itse sanonut, että Fredi oli vähän kuin Peck kakkonen. Se tarkoitti, että Tiiua piti estää viemästä Peckin lisäksi myös mun mahdollinen tuleva lemppari.
seuraavalle: avainnippu
|
|
|
Post by Salma on Oct 10, 2023 23:16:59 GMT 2
Jotenkin tilanne etenee siihen, että päivä on kääntynyt illaksi ja minä istun oleskeluhuoneessa ruutupaperinpala edessäni kirjaamassa ylös Blisin mahdollisia kohtaloita. Avainnippu lojuu vierelläni tupapöydällä. Olen ollut valmis lähtemään kotiin jo pari tuntia -- takki roikkuu avoimena harteillani -- mutta en ole kyennyt nousemaan pöydän äärestä. Kumarrun himmeän kattovalon alle ja kirjoitan rivin toisensa perään.
- kuntoutus --> paluu kilpakentille ~2 vuoden päästä? (kysy Kari-Matilta realistinen todennäköisyys + kyetäänkö nousemaan 120+-radoille)
- ei kisoja, seuraponin elämää (mistä kilpaponi + mihin mahtuu + ajankäyttö)
- vuokraaminen (mihin käyttöön + missä asuu)
- myyminen (millaiseen käyttöön + miten ei kiertoon)
Pyörittelen kynää kädessäni pientä tulevaisuuslistaani tutkaillen. Mikään vaihtoehdoista ei tunnu erityisen innostavalta -- lukuun ottamatta kilpakentille paluuta, tietysti, mutta tällä hetkellä se tuntuu hyvin kaukaiselta ja epävarmalta.
Kurotan ottamaan pöydällä lepäävän puhelimeni ja laitan huomiselle muistutuksen siitä, että soittaisin Viikkiin ja kysyisin Kari-Matilta, kuinka todennäköisenä hän esteponin tulevaisuuden Blisille vielä näkee.
--
Sana seuraavalle: ruuti
|
|
Valtteri
Perustallilainen
Posts: 111
Hoitoheppa: Sirius
Koulutaso: HeB
Estetaso: 120cm
|
Post by Valtteri on Oct 11, 2023 16:50:54 GMT 2
Haju oli kitkerä, se tunkeutui Valtterin sieraimiin ja vaikka yritti hengittää suun kautta, haju ei antanut periksi. Valtteri piteli toppatakista kiinni niin tiukasti, että pehmeä kangas melkein antoi periksi kynsien kaivautuessa yhä kovemmin siihen.
"Anna nyt ne vi**un rahat, äkkiä", mies huusi. Valtteri ei ollut ikinä ollut niin peloissaan.
Uusi laukaus, eristeitä ja paloja katosta ropisi pojan niskaan.
Mies lähti, helsinkiläisen pikkukaupan kassan takana ollut nainen rupesi soittamaan poliisille, käski heidän lähteä nopeasti kotiin. Valtteri ei päästänyt irti Annan takin hihasta ennen, kun he olivat taas kotona. Loskaiset kengät jättivät märät läntit eteisen lattialle.
Isä huusi, mikset pitänyt siskoa turvassa. Olisi se pitänyt tietää, että tuollainen nössö oli vaan seissyt nurkassa toimettomana. Valtteri muisti miten oli pitänyt huolen, että Anna pysyi selkänsä takana. Ei uskaltanut sanoa sitä isälle.
Äidille ei sitten kerrota. Äiti huolestuu. Äiti tulee huomenna takaisin työmatkalta.
Turpa kiinni.
Valtteri käy suihkussa, katsoo huuruisesta peilistä isän jättämää mustelmaa käsivarressaan
Haistaa ruudin vielä nukkumaan mennessään.
---
Seuraavalle sana: hyökyaalto
|
|
Neve
Uusi ihmettelijä
Posts: 12
|
Post by Neve on Oct 12, 2023 14:27:53 GMT 2
Neve ja Tiiu seisovat satulahuoneen lähistöllä. Tiiu on ottanut valokuvia Nevestä ja Koopasta, ja Neve katselee otoksia. Ihan hyviä, Nevellä on kuvissa iloinen hymy ja Koopakin näyttää suloiselta. Kuvat on otettu Koopan karsinassa, joten valotus on hieman kellertävä, mutta muokkauksella niistä saisi varmasti ihan kivannäköiset.
Neve ja sen isä ovat lähdössä Barcelonaan lomalle, ja Neve on luvannut tuoda Tiiulle tuliaisia. Ne juttelevat ja intoilevat yhdessä Neven tulevasta matkasta, miettivät millaisia kaikkia siistejä jäähilejuomia rannalta saisi ja Tiiu ei osaa päättää, haluaisiko se Marvel- vai Star Wars -aiheisen t-paidan basaarista tuliaiseksi. Neve lupaa lähettää kuvia kaikista cooleista jutuista mitä se löytää, ja Tiiu saisi itse valita parhaan.
Nevestä olisi kiva, jos Tiiukin pääsisi mukaan. Neve ei ole ikinä ollut ystävän kanssa reissussa, ei se ole käynyt edes huvipuistossa kavereiden kanssa.
Eihän sillä ennen ollut kavereita.
Satulahuoneesta kuuluu voimakasta kiroilua. Säikähdys humahtaa ylitse hyökyaallon lailla, ja Neve jähmettyy, kun punahiuksinen nuori nainen tulee ulos satulahuoneesta silmät salamoiden. Tiiu tarttuu Neveä kädestä ja vetää sen kauemmas turvaan, ennen kuin punapää näkee ne.
"Vitun vittu! Isan pintelit on leikelty!!"
Neven sydän hakkaa. Se ei halua syytä niskoilleen, vaikkei se edes tiedä, mitä pintelit ovat, ja vaikkei se ole tänään edes käynyt satulahuoneessa.
Sana seuraavalle: hirviö
|
|
Kiril
Perustallilainen
Posts: 247
Hoitoheppa: Paahtis
Koulutaso: ???
Estetaso: ???
|
Post by Kiril on Oct 13, 2023 14:14:31 GMT 2
Joskus vuosia sitten:
"Shhh, ei se oo mikään monsteri", mä yritän pitää ääneni rauhallisena.
Hyttynen on vakuuttunut siitä, että metsäpolun päässä meitä venaa joku pieniä pelokkaita hevosia syövä hirviö -- sellainen, joka nyt vain on sattunut naamioitumaan naapurin halkopinoksi. Sivuloikka miltei ojaan, hätääntynyt pakitus, sitten Hyttynen jähmettyi tapittamaan tuulessa tempoilevaa pressua. Siitä on kulunut jo nolon pitkä hetki.
"Kato jos se tulis Monon perässä?", Taina ehdottaa.
Hyttystä ei kuitenkaan tunnu tyynnyttävän se, kuinka rauhallisesti vanha ylväs kimo kävelee hirviötä kohti. Se näkee, ettei hyökkäystä tapahdu, mutta silti kaikki yritykset saada se liikkuun ees pari askelta oikeeseen suuntaan on turhia. On syksyn vika helle ja ötökät syö meitä elävältä. Niskaan porottaa suora auringonvalo kuusenlatvojen lomasta ja mä oon äkkiä aika varma, etten muistanut aurinkorasvaa. Taina alkaa turhautumaan.
"Jos me vaan käännytään takas?"
"Sit toi ei suostu tuleen tänne päinkään jatkos. Venaa--", mumisen ja teen maailman varovaisimman, hitaimman äläpliis-justnyt-sinkoa-minnekään-laskeutumisen maahan.
Hyttynen ei liikahdakaan, sen kaula on hiestä märkä. Mä silittelen sitä jonain epätoivoisena rauhoitteluyrityksenä. Toivon, et osaisin puhuu hevosta niinkun joku kornin hevossarjiksen päähenkilö, et voisin sanoo: Tajuun kyl. Mut toi on oikeesti vaan halkokasa, lupaan.
Taina ratsastaa Monon kanssa meidän ohi uudestaan ja uudestaan, me yritetään saada Hyttynen löytään joku turva kaverinsa kanssa kylki kyljessä kulkemisesta. Lopulta se ottaa kaks ja puol askelta eteenpäin. Sit me käännytään takaisin.
Pyöräillessäni pihatietä kotiin mä mietin, et tänkin ajan oisin voinut käyttää järkevämmin studiolla treeneissä. Kotona teen sen kohtalokkaan virheen et tsekkaan instan. Ryhmäläiset on postanneet: ne on tänään harjotelleet vaikka ja mitä. Rasmus hehkuttaa, miten se on viimein saanut kohdilleen sen hyppysarjan, jota on hionut pienen ikuisuuden. Se aikoo häikäistä pääsykoetuomarit.
Mun tekee mieli rojahtaa lattialle ja jähmettyy vaikka yheks parkettilankuista. En rojahda. Pakko liikkua.
Seuraavalle sana: kärähtänyt
|
|
Matthias
Uusi ihmettelijä
Posts: 49
Koulutaso: VaA
|
Post by Matthias on Oct 14, 2023 9:40:03 GMT 2
Hetken kaikki vain tuijottivat toisiaan, Valtteri vaahtosammutinta kantaen, Matthias keltainen uunikinnas kädessään ja Kiri hutaralle tuolille kiivenneenä. Palosammutin piipitti keittiön katossa Kirin yläpuolella. Sammutamisvalmiina paikalle juosseen Valtterin rinta kohosi raskaasti.
"Mitä te teette?" Se kysyi. "Pizzaa", Matthias heilautti kättään kohti uunipellillä olevaa mustaa ympyrää. Vaaleiden kulmien väliin oli noussut syvä ryppy. Ylhäällä Kiri naurahti stressaantuneesti. "Joo koitettiin kokata, mut toi on kyl vähän enemmän kun vaan kärähtänyt." Hälyttimen nappulaa painettiin monta kertaa, kun se ei yrityksistä huolimatta hiljentynyt Kiri nappasi laitteen irti katosta ja alkoi poistamaan pattereita. "Ada tais olla vielä liikkeellä? Soitetaan sille, et tuo ruokaa. Tän keittiön vois tuulettaa ennen kun kukaan enää kokkaa mitään." Valtteri laski palosammuttimen tömäyttäen lattialle ja kaivoi jostain puhelimensa. Matthias tyhjensi mustuneen leivinpaperin roskikseen sanattomana.
Savusalontien kaaoksesta oli tullut kotoisaa, ja vaikka Matthiaksen välit olivatkin ehkä aavistuksen kiusalliset muiden asukkaiden kanssa erinäisistä syistä, ei se tarkoittanut etteikö Matthias jo ikävöinyt täydessä talossa asumista. Olihan aika Savusalontiellä tulossa päätökseensä.
seuraavalle sana: kultakala
|
|
Kiril
Perustallilainen
Posts: 247
Hoitoheppa: Paahtis
Koulutaso: ???
Estetaso: ???
|
Post by Kiril on Oct 15, 2023 13:25:28 GMT 2
Jess, eka kierros kesti huikeet 17 päivää!! Juna lähtee uudelleen liikkeelle seuraavasta merkinnästä. Sana on edelleen kultakala.
|
|
Rasmus
Uusi ihmettelijä
Posts: 27
|
Post by Rasmus on Oct 15, 2023 14:45:18 GMT 2
Lokakuisen kisapäivän päättävä 130-luokka näyttää helpolta ja pieneltä. Carri on hypännyt jo aiemmin päivällä Medium Tourin 140-luokassa toiseksi kohtuullisen nopealla nollaradalla, ja se tuntuu edelleen rennon hyväntuuliselta ja hyvävoimaiselta. Kymmentä senttiä matalampien esteiden ei pitäisi tuottaa orille mitään vaikeuksia.
Eivätkä tuotakaan, mutta sillä ei ole lopputuloksen kannalta mitään väliä, kun mun muistini on kuin kultakalalla. Parhaimpina päivinäni olen vaivatta opetellut vaikka tusinan kisarataa niin hyvin, että osaisin ne takaperin unissani, mutta nyt pidempi kisatauko painaa päässä ja jäsenissä. Kolmen puhtaasti hypätyn esteen jälkeen mä eksyn kartalta. Carri heilauttaa korviaan hämmentyneenä ja hämmentyneeksi mä tunnen itsenikin, kun pyörin ympyrää esteiden ympärillä ja yritän löytää seuraavaa. Lopulta keltainen pysty numero neljä ilmaantuu eteemme, mutta hevoselle vähän liian nopeasti: se kolauttaa puomin etujaloillaan alas hyvästä yrityksestä huolimatta.
Mä en kehtaa kääntyä katsomaan, minkälainen ilme kasvoillaan Josefina on seurannut rataamme, vaan ratsastan Carrin ulos maneesista katse visusti eteenpäin suunnattuna ja posket ilmeisen punaisina.
Seuraava sana: hämärä
|
|
|
Post by Liinu on Oct 16, 2023 14:20:12 GMT 2
Liinu seisoo keittiönsä ikkunalla ja tuijottaa pimeään yöhön. Vettä sataa ja tuuli tuivertaa nurkissa, joten hän haluaisi vain käpertyä sohvan nurkkaan viltin ja teekupin kera. Mutta hän haluaisi Markuksen seurakseen.
Mies oli ollut viime aikoina todella omituinen. Se ei ollut uutta, että Make teki töitä niskalimassa ja vietti vähäisen vapaa-aikansa Liinun kanssa, mutta nykyään miestä ei näkynyt hänen luonaan niin usein. Saattoi tulla vasta iltamyöhään kylään ja vapaapäivinään häipyi lähes heti herättyään johonkin.
Liinu ei ollut kysellyt, missä mies aikansa vietti, vaikka olisi halunnut. Hän ei ollut halunnut kuulostaa mustasukkaiselta pirttihirmulta, mutta väkisin epäillys toisesta naisesta piirtyi hänen mielikuviinsa.
Kun Markus sitten parin tunnin kuluttua saapuu paikalle, Liinu istuu hämärässä olohuoneessa eikä sano mitään. Ottaa kihlattunsa avosylin vastaan ja on niin kuin ei yhtään mikään vaivaisi mieltä.
Seuraavalle sana: kalterit
|
|
Jasmiina
Uusi ja innokas
Posts: 87
Hoitoheppa: April
|
Post by Jasmiina on Oct 17, 2023 12:40:37 GMT 2
Mä harjasin Aprilia kaikessa rauhassa, kuten hyvän ja tunnollisen hoitajaan tehtäviin kuului. Tai jos mä olin ihan rehellinen, niin lymyilin Aprilin karsinassa piilossa kaltereiden takana, koska olin nähnyt vilahduksen punaisista hiuksista, joihin en mielelläni törmännyt taukohuoneessa tai tallikäytävällä. Ei se ollut Riiniksen syy, että se oli vaan niin paljon kauniimpi ja taitavampi ja parempi kuin mä ja että lopulta Valtteri oli valinnut sen. Enkä mä aikonut Riinistä vihata. Mutta mielummin mä hinkutin nahkealla pesusienellä Aprilin sukkia taas valkoiseksi keskellä mutaisinta lokakuuta aivan ilman mitään syytä kuin että mä olisin joutunu sanomaana sille moi väkinäisesti hymyillen.
Tallikäytävältä kuului askelia ja mä kyyristyin vielä pienemmäksi karsinan pohjalla. Musta tuntui, että Aprilkin vilkaisi mua säälivästi, kun mä matelin siellä piilossa muilta. “Shh” mä mutisin Aprilille, kun mä yritin salakuunnella käytävältä kantautuvia ääniä. Kun mä en tunnistanut niitä, mä rentouduin. Saatoin jopa vähän hymyillä, kun ne kutsui Riinistä “hulluksi ämmäksi” ja Valtteria “vitun siaksi” ja se lohdutti edes vähän. Mutta sitten…
“Katoitsä sitä Hubertusratsastuksen osallistujalistaa ilmoitustaululla?” “Joo, aika paljon porukkaa… Näitkö et Tiiukin on menos?” “Jjep olis kiva nähä kun Peck tiputtaa sen johonkin kuralätäkköön… Mut huomasitko muuta?” “Ai miten nii?” “No kuka ei ollut ilmoittautunut….?” “Aa joo. Vähän säälittävää kyl. Vaik ymmärtäähän sen, kun ämmä ja sika on molemmat menossa. Onkohan ne nyt yhdessä?”
Äänet loittoni, enkä mä uskaltanut kurkata kaltereiden raosta, keille ne oli kuulunut. “En mä oo säälittävä”, mä mutisin Aprilille samalla, kun mä keräsin suivaantuneena hoitotarvikkeet takaisin harjakoriin. “Mehän todellakin lähetään sinne Hubertusratsastukseen…”
Ja vaikka mun kurkkua kuristi ajatus siitä, että mä varmaan joutuisin näkemään Valtterin ja Riiniksen yhdessä, mä raapustin nimeni listaan määrätietoisesti valmiina näyttämään kaikille, etten mä ollut mikään säälittävä.
Seuraavalle sana: kumisaappaat
|
|