Siken hoitovihko

[Pipsa]

28.tammikuuta.2009

i285.photobucket.com/albums/ll49/pipsa_02/bertsukke.jpg

Iso, siksi linkkinä

[Nana]

~ Painajainen 31.1.09

Solsikke ja Nana hyppäävät taas 140cm champion-luokan voittoon! Varmaa se on, vielä kunniakierroksen verran. Ajatella, 14vuotias tyttö ja pieni vuononhevonen hyppäävät huipputasolla! mutta mitä nyt, tamman jalat pettävät ja se kaatuu! Nana on lamaantunut, ambulanssimiehet paikalle.. nopeasti! Hevonen hoidetaan kun ehditään..

Nopeasti jalat ovat spagettia, ja lyön pääni kovaan kivilattiaan. Ajatukset häviävät päästä ja.. JOSEFIINA! Tyttö läpsii minua poskille ja koittaa herättää. Lopulta nousen vaivalloisesti, ja kerron olevani kunnossa. Uni tuntuu vielläkin aidolta, ja poskeltani vierähtää katkera kyynel.

Pakkanen paukkuu ulkona ja kimeä hirnunta kruunaa söpön näyn – ponitarhan asukit laukkaavat pukitellen ja pomppien. Tai ainakin osa, kun taas ponikolmikko Pella, Hilla ja Taiga rapsuttelevat rauhassa toisiaan.

''Moi.'' ääni takanani sanoo.
''Terve.'' vastaan tylsähkösti.
''Tota tiiätsä mistä väristä Pipsa pitää?'' Kristian kysyy katsellen heiluvia jalkateriään, yrittäen peittää punastumisensa.
''Voipi olla että ei kovin synkistä väreistä, käy kysymässä itseltään.'' rohkaisen nuorta miestä, joka tallustelee kädet taskussa oritarhalle, jossa Pipsa lepertelee Bertille.

Uni pyörii mielessäni, kun tuijotan pitkiä minuutteja kohti tyhjyyttä. Huokaisen syvään, ja mietin, mitä olisi menettää jompi kumpi tammoista. En uskalla edes ajatella.

Sydän pumppaa nopeasti, kun Sikke ravailee luokseni. Otan kiinni sen riimunnarusta, ja vien sisälle turvaan pahalta maailmalta. Suljen vuoniksen syleilyyni, enkä päästä irti – en vaikka mitä tapahtuisi.

Olisitko
elämäni
viimeinen elämäni rakkaus

Alan harjailla Sikkeä, ja taas unohdun ajatuksiini täysin.

Tahdon oikeesti olla sinun
enkä vain
leikisti rakastaa
ootan sua kuin
kuuta nousevaa.

Pian ajatus katkeaa, koska neiti haluaa kauneusharjauksensa keinolla millä hyvänsä.

[Pipsa]

Shinquan pitämällä maastotunnilla

- Huomenia tytöt! Shinquan huudahdus raikuu ilmassa tämän ilmestyessä kuin tyhjästä ilmoitustaulun luokse, jossa suurin osa odotteli jo tunnin alkua. Tyttö harppoo ilmoitustaululle, kiinnittäen lappusen, joka sisälsi maastotunnin ratsut.
- Sikke-polle pääsee maastoilemaan, naurahdan rennosti, vilkaisten katselemaan muiden tyytyväisiä reaktioita saamistaan ratsuista.

- Hei! Toivottavasti sitten pidätte retkestä, ja nyt vaan laittamaan pollet, Shinqua hymyilee ottaen suunnan kohden satulahuonetta, ryhtyen saalistamaan Palmikon varusteita. Haukotellen tarraan Siken harjapakin kahvaan, lähtien kiikuttamaan sitä reippain ottein lisäosalle.
- Moi tyttö, pääsetkin nyt oikein kunnon lenkille, naurahdan silittäen käytävälle kurkkivaa vuononhevosneitokaista. Rauhallisesti avaan harjapakin, yritän pidättää käytävälle innoissaan menossa olevaa tammaa ja vilkuillen huolestuneena kelloa vähän väliä myöhästymisen pelossa - siinä onkin tekemistä aivan tarpeeksi.

Tamman ollen viimein puhdas viimeistä korvakarvaa myöten satula selässä ja suitset päässä tyydyn tekemisen puutteessa kuuntelemaan muiden iloista puheen sorinaa silitellen haikeasti paikoillaan höseltävää Sikkeä.
- Pipsa pistähhän menoksi, muut on jo pihalla, Carkki virnistää minun sännäten matkaan ponin kipittäessä perässäni, minun kaartaen tallipihalle ja kiskoen jalustimet alas, kiristäen satulavyötä ja nousten satulaan.

- Onko kaikki valmiina? Shinqua kysyy vilkaisten kunnon hevosten konkkaronkkaa lähettyvillään.
- Juu, vastaan muiden kuorossa lyhyt sanaisesti silittäen tammaani.
- Sitten ratsastetaan j-o-n-o-s-s-a, ei ryhmässä, tyttö jatkaa vetäen henkeä välillä. - ja järjestys on: Mie ja Palmi, Elkku ja Eppu, Lynn ja Sentti, Veronica ja Tiia, Pipsa ja Sikke, Jokeri ja Floora, Shina ja Humu, Brenna ja Manki, Sanni ja Aksu, ´Henni ja Pella ja Ilu sitten pitää peräpäätä Pikulla, ettei kukaan karkaa. Ok?

Hymyillen käännän innokkaana menossa olevan tammuliinin läikikkään Tiian perään, komentaen tamman reippaan pituisin ohjin kävelemään kaikessa rauhassa kohden Shinquan mukaan ensimmäistä kohdetta, minulle ennestään jonkin verran tuttua Pyöstin vuorta.

Tie kaartelee lumisena eteenpäin, tytön lähettäen komennon ryhtyä lyhentämään ohjia pikkuhiljaa.
-Otetaan hiukan ravia, ei laukkaa! Shinqua karjaisee jonon nokasta, Siken lähtien pienestä liikkeestä reippaaseen raviin pirteästi. Pienen ravi tuokion jälkeen tyttö nostaa kätensä käyntiin siirtymisen merkiksi.

Matka jatkuu käynnissä hieman vilkkaammalle tielle, vuononhevosen kuunnellen ääniä korviaan pyöritellen, pysyen kuitenkin aisoissa ilman erityistä temppuilua. Rekat tosin saivat suurimman osan hevosista säikkymään.

Seuraava kääntyminen on vasemmalle meidän palatessa lumiselle polulle.
- Halukkaat voi sitten kiipeillä, ja jos on eväitä voi niitä nyt syödä, Shinqua hymyilee liusuen Palmikon selästä, ryhtyen ahtamaan kitaansa herkullista leipää, minun vilkuillessa nälkäisenä vierestä.

Kiipeilyn ja eväiden jälkeen laukkasuora lähestyy entistä uhkaavammin, hevosten alkaessa innostua tutusta kohdasta.
- Kaikki pysyvät sitten toisten hevosten takamuksista kaukana, ja pitävät pollet kokoajan hallitussa laukassa, mutta voihan tietty niiden antaa laukatakkin oikein kunnolla, tyttö huudahtaa Palmikon selästä antaa sen käskyn, hevosten ampaistessa reippaaseen laukkaan lumen pöllytessä.

Sikke ampaisee matkaan pää ylhäällä yrittäen kiriä isojen hevosten perään lumisella alustalla, tehden pikkuruisen pukin innoissaan, pistäen entistä kovempaa menoksi, minun antaen ponin mennä reippaasti, pikkuiselle tekisi hyvää päästä purkamaan ylimääräistä energiaansa.

Päätään heitellen ja silmiään muljautellen tamma viimein vaihtaa käynnille, halukkaana laukkaamaan lisääkin tarpeen vaatiessa. Pikkuruisia teitä pitkin kaartelemme Seppeleen pihaan pitkin ohjin.
- Toivottavasti oli hauskaa, Shinqua hymyilee laskeutuen suomenhevosen selästä.
- Kiitos kun tulitte tunnilleni!
- Ei vaan kiitos siulle, kun pidit meille mukavan tunnin, naurahdan taputtaen hymyillen poniani.

[Pipsa]

3.helmikuuta 2009 vaan elämää, ei sen enempää

Kylmä tuuli yltää luihin ja ytimiin, saaden ulkona olijat hytisemään kylmästä - paitsi tietenkin ne, jotka olivat viisaasti osanneet valita lämpimät ulkovaatteet. Ei hetkinen, se keli oli ollut eilen, ei tänään. Tänään möllötti taivaalla ihme kyllä tuo suuri kellertävä pallero - aurinko. Keli ei silti ole lämmin, ei sinne päinkään. Kylmä kyllä edelleen, mutta alle pakkasrajojen. Olihan koulussakin tänään ollut luistelua, vaikka siellä kyllä oltaisiin ulkona vaikka jääkaudella.

- Tää on vaan elämää, ei sen enempää, Nana hoilaa harjaillen Siiriä.
- Moikka moi, virnistän. Tyttö säpsähtää. - Mutta, miulla on kiire kattomaan Sikkeä! Pikaharponnallani kipitän lisäosalle, jälleen kerran yhden vuononhevosen asuinpaikalle.
- Sikkee, hymyilen raottaen karsinan ovea. - Mitäs tyttö? Onko ollu ikävä? Tamma yrittää tunkea ohitseni ulos karsinasta, menettäen kuitenkin pian innostuksensa.
- Tänään saat purkaa turhia energioita, meille on nimittäin sovittu treenit, virnistän kahmaisten harjapakin syliini. - Kyllä, kuulit oikein, naurahdan ponin naurattavalle ilmeelle, vaikka se mitään tuskin ymmärsikään sanoista “treenit”, vaikka kuka sitä tietää. Reippain toimin harjailen ilmeisesti Nanan jäljiltä puhtaan ponin, painaltaen satulahuoneelle pikaista vauhtia, kahmaisten satulan ja suitset telineistään, pysähtyen katsomaan tummaa satulaa.
- Nana onkin tehny hyvää työtä, mutisen vilkaisten vielä kerran siistiä satulaa, porhaltaen takaisin karsinalle. - Nooniin, hieno tyttö, juttelen palaten karsinalle ja sujahtaen karsinaan sisälle. Kaikessa rauhassa nostan satulan ponin selkään oikealle kohdalle, kiinnittäen satulavyön. Tottunein käsin suitsitan tamman ja laittaen pintelit. Seuraavassa hetkessä olemmekin jo pihalla maneesiin menossa.

- Hrr.. voisi olla hieman lämpimämpi, mumisen kohottaen takinreunustani.
- Älä kuule muuta sano, takaani tuleva Jaakko murahtaa. Virnistän hiljaa miehen huomaamatta, ja kirin hieman vauhtia. Tuuli tuntuu tiukentavan otettaan, minun tuntiessa kasvoillani kylmän tuulahduksen. Pian vedän raskaan oven auki, tuoden Siken myös sisälle. Tamma tuntuu kulkevan perässäni vastahakoisesti, aina se yrittää pysähdellä kääntäessäni sen kaartoon. Kun taas lasken jalustimet alas, ja kiristän satulavyötä, yrittää ponini pullistella parhaani mukaan.
Tällä kertaa pullistelu yritys onnistuu ponin kannalta, sillä saan jonkun aikaa hammastepurren vyötä kiskoa. Varovaisesti työnnän jalkani jalustimeen, valmistautuen ponkaisemaan maasta vauhtia.
- Seis! parahdan Siken lähtiessä kohti uraa, minun yrittäessä hyppiä yhdellä jalalla perässä. Käskyäni tamma ei ota kuuleviin korviinsa (tosin olen alkanut epäillä sitä kuulemista…), joten kiskaisen jalkani jalustimesta, pyllähtäen maneesin hiekkaan. Mulkaisen eteenpäin marssivaa ponia murhaavasti, nousten ylös ravistaen hiekkaa housuistani. Nopeasti mieleeni pälkähtää, että Ellinhän piti pitää treenit, joten…

- Hei Pipsa, anteeksi että tulin myöhässä - miksi Sikke on irti? maneesin tuleva nainen ällistelee.
- Tuota, se on pitkä juttu, hymyilen salaperäisesti kaapaten ohikävelevän Siken kiinni.

Hetken kuluttua istun jo hevosenselässä, aloittaen ravaamista.
- Pohkeita pohkeita, sen pitää liikkua, ei madella kuin täi tervassa! Kantapäät alemmas ja kädet ylemmäs, kulma kyynerpäähän ja raavia mars! Elli kommentoi tiukasti, ryhtyen virittelemään esteitä.
Tavalliseen tapaansa vuononhevonen siirtyy innokkaasti raviin.
- Rauhallinen kevennys, lyhyempi ohja ja käsi ei lepää siellä alhaalla! Voltti nyt! nainen jatkaa raahaten estetolppia ja -puomeja oikeille paikoilleen. Hiljaa hymyillen nostan kättä hieman, tehden voltin.
- Nyt uudestaan, tällä kertaa voltti, ei kananmuna! nainen jatkaa vilkuillen sivusilmällä.
- Ryhdisty nyt hyvä ihminen, mutisen itselleni, paneutuen täysin siihen hetkeen.

Sikke alkaa kulkea käynnissä (johon olimme siirtyneet aiemmin) kulkea jo hienosti Sikeksi.
- Melko hyvä, nyt se kulkee jo rennommin kun siekään et törötä jännittyneenä siellä. Nyt voit sitten ottaa rauhallista laukkaa koko maneesissa, nainen komentaa hymyn poikasen käväistessä tämän kasvoilla. Huolimattomasti Sikke ryntää laukkakäskystäni ravin kautta turhan vauhdikkaaseen laukkaan, joka hiljenee kuitenkin yllättävän helposti, ponin laukatessa viimein rauhallisesti.
- Hyvä, nyt menee hyvin, kun saat tuollaisen temmon pidettyä niin hyvin menee, Elli hymyilee. - Nyt ota laukkaa vielä parikertaa molempiin suuntiin, sitten hetkeksi käynti ja pitkät ohjat, sitten päästään viimein hyppäämään ja lopussa voitaisiin ottaa väistöjä. Nyökäytän päätäni, tehden täyskaarron.

- Nyt sitten nostat rauhallisen laukan, ja hyppäät ensimmäisenä nämä kaksi 60cm ristikkoa, selvä? nainen kysyy. Nyökkään jälleen liuttaen ohjaa lyhyemmäksi, nostattaen vuononhevosella rauhallisen ja hallitun laukan, tehden loivan käännöksen kohden esteitä. Tamma höristää korviaan, koventaen tempoa hieman ja enemmän, jollen estäisi sitä, esteen lähestyessä vauhdilla. Poing ja lika on poissa - tosin tässä tapauksessa on sanottava poing ja poni on esteen toisella puolen, jatkaen rauhallisesti seuraavalle esteelle, ylittäen senkin hienosti. Hymyillen taputan ponia.

[Pipsa]

4.helmikuuta 2009 Pakkasella tarhailua



Pipsa & Sikke

[Pipsa]

5.helmikuuta 2009 Talvilenkki

Istun vihreässä nojatuolissa katsoen ulos huuruisesta ikkunasta. Puiden oksat natisevat lumen painosta hiljaa, ja aina välillä niistä tipahtaa lunta valkoiseen maahan. Huone on tyhjä lukuun ottamatta minua.

- Moi! huoneeseen tulviva hoitajajoukko virnistää.
- Moi, vastaan normaalia hiljempaa.
- Mikäs noin masentaa? Wear hymyilee istuutuen viereeni.
- Väsyttää vain, huokaisen yrittäen saada hymyn kasvoilleni.
- Hyvä, ajattelin muuten kysäistä tulisitko miun ja Taigan kanssa maastolenkille? tyttö ehdottaa yhä hymyillen.
- Kai mie voisin, kun pitäs ton Sikekin saaha vähän liikuntaa, suostun hetken ajattelun jälkeen.
- Hyvä! nähdään sitten kohta, Wear virnistää lähtien alas minun vierelläni. Varsinainen “talliosa” on tyhjä, ellei käytävällä seisoskelevaa Jaakkoa lasketa. Jo tutuksi käyneellä tavalla käännyn lisäsiipeen, jossa Sikke asusteli.
- Pampula, Blondi, Floora… luettelen lisäsiiven asukkaita ääneen. - Ja pikku pullapallo, naurahdan katsoen ponini karsinaan. Vaikeaa ei ole arvata mitä poni karsinassaan puuhaa, siispä tietenkin syömässä heinän jämiään. Minut huomatessaan tamma kohottaa hieman päätään, ja hörähtää hiljaa. Avatessani karsinan oven riimu kädessäni, ei poni tee mitään muuta, kuin jatkaa syömistään.
- Nostappas nyt pää ylös, mumisen hampaitteni välistä yrittäen saada riimun tamman päähän.
- Nooin, hyvä tyttö, kehun tammaa sen nostaessaan päänsä ylös heinistä.
PAM!
Nopeasti kurkistan ulos, kohti Seran karsinaa, josta ääni kuului. Karsinasta hoipertelee ulos järkyttyneen näköinen Tappi, ja karsinasta katsoo vieläkin järkyttyneemmän näköinen Sera.
- Ööh, oot sie ihan okei? kysyn hölmistyneenä.
- Tota, luulisin, poika virnistää. Hetkessä paikalle syöksyy Kat, joka säntää rauhoittelemaan säikähtänyttä tammaa. Hymyillen palaan Siken harjaukseen, ponin tökätessä minua selkään.

Hetkessä jo talutan ponia perässäni ulos raikkaaseen pakkaspäivään, etsien Wearia katseellani.
- Kerkesinpäs eka, hehheh, mumisen kiristäen vielä hieman satulavyötä.
- Kerrankin, virnistää takaani tyttö, jonka kanssa minun on tarkoitus lähteä maastolenkille.
- Mitäs toi tarkoitti? virnistän leikilläni.
- Ei mittään, tyttö naurahtaa taputtaen hoitoponinsa Taigan kaulaa, ryhtyen virittelemään satulavyötä.

Hetkessä ponit kulkevat peräkkäin, Wearin pulistessa jostain elokuvasta, minun kuunnellen vain puolella korvalla.
- Pipsa kuuntelet sie? tyttö vilkaisee minuun.
- Täh? tai siis joo tietty, virnistän viattomasti.
- Ääh, sie et ikinä kuuntele, tyttö nurisee. - Ravataan nyt.
- Joo, kyllä hei mie tuon kuulin! hihkaisen kannustaen Siken raviin. Tyttö huokaisee silmiään pyöräyttäen. - Toivo taitaa olla jo mennyttä, tämä mumisee.

- Puilla on lehdet ja kuulla on tähdet, minulla ei ole mitään kun sinä lähdet, kuiskaan taputtaen vuononhevostani. - Älä sie koskaan jätä minnuu, kuiskaan niin hiljaa, että vain Sikke sen kuulee.
- Otetaan käynti! jatkan hihkaisten Wearille, tämän siirtäen hoitoponinsa reippaaseen kävelyyn.
- Miten vanha Sikke olikaan? tyttö kysyy hymy suin posket punottaen.
- Se on 7-vuotta, hymyilen Siken nostaen korviaan nimensä kuulleessaan. - Höpsö! Paljos Taiguli on?
- 9v, tyttö hymyilee. - Mitäs siulle on muuten kuulunu?
- Hyväähän miulle, täällä tallilla oon kuten ennenkin hengaillu, nyt on kyllä vähän kiireitä ollu, huomennakin ois matikan kokeet, naurahdan rennosti.
- Joo, miullakin on ollu kiireitä, tyttö naurahtaa. - Mutta nyt, laukataan!

Virnistäen komennan tammaani laukkaan, sen vastatessa komentoon innokkaasti. Lumi pöllyää laukatessamme pitkin tietä, ja aina välillä saan lunta naamallenikin. Ponit kiitävät pitkin lumista maastoa, minun ja Wearin nauttiessa täysin siemauksin. Pompahdan ilmaan satulasta Siken pukittaessa innokkaasti, mutta jatkaessa kuitenkin tasaista laukkaamista.
- Talvi on nyt todella tullut!

Pipsa & Sikke

[Nana]

[Pipsa]

6.2.2009 Porkkana perjantai



Pipsa & Sikke

[Pipsa]

Veronican estetreenin maksu

Lumi narskahtelee hevosten kavioiden alla niiden kipittäessä lumisadetta karkuun lämpimään maneesiin, tosin lumeentuminen ei vaikuta olevan ratsastajienkaan mieleen. Sikke luimistaa, lähtien reippaasti muiden perässä lämpimämpään maneesiin, pois inhottavasta lumisateesta. Veronica seisoo jo maneesissa, vilkuillen mihin suurin piirtein alkaisi esteitä kokoamaan.

- Nouskaa selkään ja laittakaa estejalustimet ja satulavyö tarpeeksi kireälle, tyttö hymyilee hieman jännitystä katseessaan, raahaten kaksi puomia keskelle.
Tottunein liikkein kiristän satulavyötä ja kiskon jalustimet alas, Siken seisoen esimerkillisesti paikoillaan, kunnes sen viimein komennan sen liikkeelle. Ylpeästi hymyillen annan ohjien roikkua löysinä vuononhevosen tasaisessa askelluksessa.

- Voltteja ja kiemurauria reippaassa käynnissä! Veronica komentaa napakasti hetken jälkeen. Lyhyemmin ohjin napsautan tamman reippaampaan käyntiin, mikä käykin sen kanssa helposti. Hymyillen vaisusti ryhdyn toteuttamaan tehtävää eli ryhtyen vääsäämään hieman erikoisen näköisä voltteja ja kiemurauria.

- Ja sitten ravia ja suunnanmuutos! tyttö komentaa vilkuillen ravaavia ratsukoita. Herkästi poni lähtee yllättävän rauhalliseen raviin.
- Hienoa Pipsa! Sikke menee todella pehmeästi eteenpäin, Veronica hymyilee, siirtyen kommentoimaan Sentin selässä ryhdikkäästi istuvaa Shinquaa alias Kinkkua.

- Sitten siirrytte takaisin käyntiin ja teette siirtymiä pysähdysten, käynnin ja ravin välillä, tyttö jatkaa.
- Sama Pipsalle, älä anna sen Siken määrätä sinua vaan määrä sinä sitä, Veronica hymyilee saaden minut säpsähtämään ajatuksistani. Seuraava komento oli ryhtyä ylittämään puomit.

Jokaisen ylitettyä puomit omalla tyylillään, siirtyi vuoro viimein viimeisiin, minuun ja Sikkeröiseen. Päätään heitellen tamma lähtee matkaan, ylittäen puomit pienellä hypyllä.
- Vapaita laukannostoja tähän kierrokseen kentällä! tyttö käskee huutaen, ryhtyen pystyttämään noin 50-75cm esteitä. Reippaasti Sikke nostaa rauhallisen laukan.

Molempiin suuntiin tehtyämme vapaita laukannostoja, alkoi tositoimet.
- Noniin, sitten alamme tositoimiin ja muodostakaa tähän jono. Ekaksi Kopsu ja Kalle, sitten Pipsa ja Sikke, sen jälkeen Shinqua ja Sentti, viimeisenä, muttei vähäisimpänä Bert ja Henni.
-Voitte ravailla volteilla, kun odottelettevuoroanne, mutta älkää tulko kenenkään eteen, tyttö jatkaa.Tällä kertaa meidän, minun ja Siken, vuoro olikin toisena.

Heti Veronican annettua lähtöluvan, siirtyy poni turhan vauhdikkaaseen laukkaan, minun yrittäessä hiljentää sen vauhtia kiireen vilkkaa. Tamma tajuaa vauhdin itsekkin liian kovaksi, kieltäytyen.
- Muuten hyvä Pipsa, mutta älä anna sen laukata noin lujaa esteelle tai voi käydä huonosti, tyttö nuhtelee.
- Okei, mutta tää vähän innostu, mumisen nolona, olisihan minun pitänyt tajuta pidättää ponia jo heti alussa. Tällä kertaa Sikke kuitenkin nostaa laukan rauhallisemmin, tehden hienon hypyn esteen ylitse.
- Hyvä Pipsa nyt se hyppäsi tosi hyvin, tyttö hymyilee tyytyväisenä. Taputan vuononhevoseni kaulaa.

Seuraavana oli vuorossa jumppasarja, sekä jumppasarjan takana piilotteleva ristikko, jonka hyppy sujui kaikilta oikein hyvin. Jumppiksen ja ristikon jälkeen hypittiin vielä muuria, joka sujui hyvin sekin.

[Pipsa]

9.2.2009 Sikke säntäilemässä



Pipsa & Sikke

[Nana]

~ Sydämen ääni 6.2.09

''Päivä kaunis alkanut on.. ja öö.. tyttö mahdoton..'' hoilottelin vieressäni kävelevälle Dreamerille. Tyttö hihitti, ja juoksi sitten tarhoille hypäten rakkaan hoitsunsa Bladen kaulaan. Sikke höristi korviaan ja katosi sitten yhä lähemmäksi aidan reunaa, kohti ystäväänsä Pellaa. Pipsa raahasi lantakärryllistä Kristian pikkusormensa ympärille kieritettynä. Huokaisin, ja astuin sisään talliin. ''Saanko ne kottikset?'' kysyin varovaisesti. Tyttö nyökkäsi, ja lähti hihitellen pihalle. Siivottuani jok'ikisen kokkareen ojennuin ottamaan riimunnarun ja lähdin tarhoille.

Tarhoilla minua odotti yllätys; tummahiuksinen poika. Hän oli söpöin koskaan näkemäni ja sydämeni pomppasi ilmaan. Kuka oli tuonut tänne unelmieni prinssin?
''Tässä on Miro.'' esitteli Kristian ylpeänä. Miro seisoi hiljaa ja katsoi minua sinisillä silmillään. Eksyin totaalisesti silmiin ja seisoin suu ammollaan. Poika oli söpö (tämän näköinen: th01.deviantart.com/fs19/300W/f/2007/237/1/6/i_was_lost__was_i_found__by_saturdayx.jpg), pitkä ja suloisempi kuin kukaan muu.

Pipsa ravisteli minua ja kyseli vointiani. Vastasin kylmästi ''OK'', ja katsoin kuinka Kristian naurahti. Miro hymyili varovasti. ''Mie oon Nana.'' rohkaisin itseäni esittelemään itseni. ''Miro.'' pojan ääni värähti ja hän kosketti kättäni kättelyn merkiksi. Värähdin, ja vedin syvään henkeä. Ihastuminen oli täysin normaalia.

''Mikäs sut tänne tuo?'' kysäisin rohkeasti.
''Nooh, lyötiin vetoa Kristianin kanssa, että kumpi meistä hyppää ensin 50cm puhtaan radan esteillä'' poika sanoi.
''Hahah, teillä on paljon opittavaa..'' tyrskähdin.
''.. Ja mie ja Nana autetaan teitä siinä mielellään'' Pipsa jatkoi ja antoi minun nähdä virneensä.
''Ja Mirolla on koirakin. lisäksi se tuli tänne varmaan kimuleita bongaamaan'' Kristian hekotti.

Kävelin reippaasti pois paikalta Siken kanssa. Tartuin pölyharjaan ja hieroin Sikkeä viimeistä solua myöten. ''Sikke-kulta, eikö elämä olekin joskus niin ihanaa?'' hymähdin ja tartuin kaviokoukkuun. Maiskutin, ja tamma nosti ylpeänä likaisen kavionsa ylös.

''On se, vaikka et voikkaan sitä sanoa.''

Nana & Sikkeneito

[Pipsa]

13.helmikuuta 2009 Luistelua ja kipeänä oloa

- Kukas täällä noin yskii? Anne kysyy kurkistaen toimiston ovelta.
- Tuo tonttu, joka tulee kipeenä tallille, Jaakko toteaa lakaisten käytävää.
- Tiedoksi vaan Jaakkoseni, ei ole muuta kuin nuha, yskä ja kurkku kipeä enää, tuhahdan miehelle aivastaen. Anne katsoo minuun hetken arvioivasti, ennen kuin palaa paperitöiden pariin. Niiskuttaen laahaan itseni Siken luo lisäsiipeen. Poni kurkottaa hitaasti katsomaan mistä askeleet kuuluvat, hirnahtaen hiljaa.
- Heippa tyttöseni, hymyilen hiljaa rapsuttaen ponin otsaa. - Voitaiskin tänään mennä maneesissa jotain, ei nyt maastoon, jatkan mietiskellen.
- Sinuuhan ei oo näkynytkään muutamaan päivään, Nana virnistää kulkiessaan luokseni.
- Juu, kipeenä oon kotona enimmäkseen virunut, virnistän.
- Kuumetta vai? tyttö hymyilee.
- Vähän, tosin kurkku oli sairaan kipeä, tosin on se vähän vieläkin, selitän pujottaen riimua ponini päähän. - Sikke älä nyt kehtaa kiusata vanhaa ja sairasta kamua.
Pieni yskähdys johtaa valtavaan yskänpuuskaan.
- Pipsa hei oot sie ihan kunnossa? Wear virnistää hyvän tuulisesti. - Yskä vaivaa vai?
- Enemmän kun vaivaa, mie kuolen kohta tähän yskään, mumisen hiljaa. - Nyt se kurkkukipukin alko.
- Noo, mie taian häipyä Siirin luo ennen kuin tuo tarttuu minuunkin, Nana naurahtaa tehden käännöksen. - Muistakaa, että jollekin te ootte pelkkä muru, mutta mulle te ootte koko pulla!

Hymyillen silittelen vuononhevosen lämmintä karvaa sen seisoen hiljaa aloillaan.
- Moi Sikke, Wear hymyilee tamman haistellessa tämän kättä. - Oot sie kyllä sulonen!
- Totta kai, tullu omistajaansa, virnistän. - Kato nyt, eikö ookkin samaa näköä?
- Hehee, molemmilla on vaan yhtä sotkuiset hiukset, tyttö tokaisee nauraen, silittäen ponin kaulaa tehden täyskäännöksen suuntana tietenkin, mikäpä muukaan kuin Taigan karsina.
- Aah tätä rauhaa, ei mitään kiirettä laittaa sua ratsastuskuntoon, hymyilen vilkaisten ulos karsinasta ja napaten harjapussin syliini, ryhtyen harjaukseen vuononhevosen seisoen kiltisti ilman sitomistakin.

- Otetaanpa nyt kaviot, mumisen tonkien harjapussista kaviokoukkua. - tässä, hihkaisen ottaen käteeni punaisen kaviokoukun. Varovaisesti otan kiinni tamman etujalasta maiskuttaen hieman. Hellyttely hetkistä nauttivan ponin jalka nousee helposti, ja pääsen puhdistamaan siitä liat pois, niin kuin muistakin kavioista. Hätkähdän hieman huomatessani Siken karsinan edessä jokseenkin eksyneen näköisen tytön, joka epätoivoisesti vilkuilee ympärilleen.
- Ööh, tarvitset sie apua? yritän kysyä mahdollisimman ystävällisesti karsinasta.
- Tota etsin Annea, satutko tietämään missä se ois? tyttö kysyy ujonkuuloisesti.
- Katoit sie jo toimistosta? haukottelen rapsuttaen Siken otsaa.
- Joo, mutta Anne ei ollut siellä, tyttö kertoo.
- Sit kannattaa kattoo maneesilta, hymyilen kääntyen Siken hännän selvitykseen.
- Okei, kiitti neuvosta, tyttö sanoo jonkinlainen virnistys kasvoillaan.

Näen kuinka tyttö katoaa ulos ovesta, minun jäädessä aivan yksin lisäsiipeen - ellei hevosia lasketa.

Kun vihdoin katson tamman olevan puhdas loikin satulahuoneelle hymyillen. Ällistyksekseni kukaan muu ei ole huoneessa, missäköhän kaikki oleskelivat? Kurkistaessani ulos pienestä ikkunasta saan kysymykselleni vastauksen, sillä Maikku ja Magnet lähestyvät tallia hymyillen luistimet mukanaan.
- Ooh, vähänkö Liekkijärvellä on hyvä luistella! ilosta loistava Carkki hihkaisee minulle.
- Oi onko? hymyilen.
- Jep, sinne oli kolattu lumet pois pieneltä alueelta, tyttö selittää. Nyökäten kaappaa Siken varusteet, kantaen ne “omistajansa” luo. Poni alkaa jo vaikuttaa vähitellen tylsistyneeltä puunaamiseen, siitä näyttäisi olevan paljon mukavampaa päästä ulos piehtaroimaan.

- Joo-o, eiköhän siulla ole ollut jo tarpeeksi vapaapäiviä, naurahdan itsekseni - tai ponille tarkemmin sanottuna. Nopeasti nostan satulan matalaan selkään, siirtäen sen oikealle kohdalle. Satulavyön saan hädin tuskin ensimmäisen reikään hetken kiskomisen jälkeen. Kuolaimet taas pujahtavat helposti suuhun, ja remmit muutenkin kiinni.
- Tadaa, valmista on! hihkaisen ihaillen lopputulosta. - Nyt mennään, hymyilen lähtien taluttamaan ponia perässäni.

Pipsa & Sikke-pallo

[Nana]

<3 Ei mene perjantait siken kanssa huonosti

[Nana]

Anteeks toinen peräkkäinen kuva mut hyvää ystävänpäivää :/

[Pipsa]

14.2.2009 Ystävänpäivä



Pipsa & Sikke