Siken hoitovihko

[Pipsa]

5.tammikuuta 2009 Jättipulla

- Kellä Sikke, sillä onni, hyräilen viskaten lantapapanat kottikärryihin.
- Katos, sähän voisit mennä vetää ton Idolssiin, Kristian virnistää.
- Varo vaan, mulla on aseista pahin - lantaa roppakaupalla, irvistän kohottaen talikon päällä olevia lantakikkareita uhkaavasti. - Varo vaan, tai täältä pesee…
- Jos heität niin.. poika aloittaa.
- Niin mitä? virnistän ylpeänä, kipaten lannat talikosta kottikärryihin. - Mulla riittää panoksia vielä vaikka kuinka paljon… Ei sanaakaan, tai oot menn- siis lannattu.
- Jaahas, jos sie heität niin olet… HEINÄTTY! poika virnistää minun huomatessani tämän sylissä olevan heinäkasan.

- Mitäs nuoripari täällä kinastelee? Wear virnistää kurkaten tallin lisäosaan.
- Nokka umpeen tai oot kohta lannattu, hihkaisen kohottaen talikkoani.
- Ja heinätty, Kristian täydentää.
- Joojoo, tulin vaan kertomaan että nyt oleskelutilassa saa pullia ja pipareita jotka on jääny Annelta jälelle, tyttö hihkaisee iloisesti kadoten pian.
- Etkö viitsis muuten auttaa vähän tän karsinan kanssa, kun muuten miulle ei jää yhtään pullanmuruakaan? pyydän poikaa.
- Okei, mutta vastapalvelukses sie saat tuoda miulle huomiseksi 500grammaa irtokakkeja? poika virnistää viekkaasti.
- Kiristystä! parahdan ajatellen paljonko karkit maksaisivat.
- Ota tai jätä, 490grammaakin kyllä riittää.
- 400g!
- 450!
- 420!
- Okei, sovittu, poika hymyilee.

Nopeasti poika tarttuu Seran karsinaa vasten nojaavaan talikkoon, ja alkaa hommiin. Alta aikayksikön olemme valmiita, ja voimme suunnata kulkumme kohti oleskelutilaa. Ensimmäisenä avatessani oven silmiini osuu lautasenpäällä lojuva suuren suuri pulla. Samaan aikaan Kristianin kanssa syöksymme kohti pullaa, minun saadessa kaapattua se itselleni.
- Epistä, se on miun pulla! poika ulahtaa katsoen pullaa.
- Eipäs oo, vaan miun!
- Olkoon, mutta tuo on miun! Kristian sanoo osoittaen vieläkin isompaa pullaa.
- Okei, pidä se hyvänäs, mie pien tän.

Hitaasti alan mussuttamaan maukasta pullaa, Kristianin taas haukkoessa henkeään.
- Apua, tää on myrkytetty! poika parahtaa etsien käsiinsä vesilasia. Wear, Fiia ja Alina taas nauravat mahakippurassa, vilkuillen Kristiania nauraen yhä enemmän.
- Se on vaan Chiliä, Alina virnistää pojan löytäessä lasin - ja jopa juomista.
- Vaan! Poika huudahtaa kaataen suuhunsa täyteen vettä.
- Jekku päivässä pitää lääkärin loitolla, Fiiakin virnistää.
- Niinköhän, Kristian mumisee hiljaa, selvästi suunnitellen kostoa.

Vähin äänin hiippailen ulos tallista, tarhojen luo. Sikke on jo hakeutunut portin luo, odottaen selvästi sisälle pääsyä. Ensimmäistä kertaa tamma taitaa oikeasti ilahtua minun tulostani, ja se hörähtääkin heti huomatessaan minut.
- Joojoo, pääset sisälle ja ruokaakin saat ainakin vähän, naurahdan kaapaten aidalla roikkuvan riimunarun käteeni. Nyt koko matka talliin sujuu normaalia nopeammin, poni ei pysähdy ainoatakaan kertaa hirnumaan muille hevosille, tai kiskomaan takaisin tarhoihin. Viime askeleet ennen karsinaa saan roikkua oikein kiinni riimunarussa, ettei tamma juoksisi täyttä päätä karsinaansa.

- Jes! inahdan yllättäin, saaden tamman vilkaisemaan minuun. - Huomenna on vapaapäivä, virnistän osittain itsekseni , osittain Sikelle.

Pipsa & Sikke

PS. Ihana Anne tuo siun tekemäsi kuva

[Pipsa]

6.1.2009 Sattumia

Sikke oli jo alkanut muistuttaa karvapalloa, niin paljon karvaa oli vähässä ajassa kasvanut. Vähitellen olin alkanut jo hieman katua päätöstäni antaa tammalle kasvaa paksun talvikarvan, sehän näytti yhä pulleammalta, mutta tosin voisinkin syyttää karvaa pulleuden tekijäksi. Parhaillaankin se laidunsi tarhassaan muiden hevosten seurassa. Hiljalleen alan lähestyä tarhoja, etsien katseellani poniani. Tietenkin huomaan sen melkein heti - tietenkin piehtaroimassa.

Minut huomatessaan Sikke nousee mahdollisimman nopeasti ylös, ja tulee lähemmäs porttia. Huokaisten avaan portin kiinnittäen riimunarun vuonohevostamman riimun, lähtien kuljettamaan sitä kohden tallia. Pakkasta on jo luultavimmin yli 10 astetta, onneksi kuitenkin olen hetkessä jo lisällä lämpimämmässä tallissa.
- Mooi, olikos siellä ulkona kylmä? Sastu hymyilee Antun karsinasta.
- Aika kylmä, ja tuulee vielä sitäkin kovemmin, kerron virnistäen.
- Yyh, siinä tapauksessa mie pysyn sisällä, tyttö jatkaa virnistäen. Takaisin virnistäen jatkan matkaa Sikke vierelläin kohti sen omaa karsinaa, laskien tamman irti karsinaansa, kääntyen oleskelutilaan.

- Moi, hymyilen tunkeutuen sohvalle Dreamerin viereen.
- Moro Pipsa, Kristian hymyilee puistattavan komeaa hymyään. - Mitäs sulle kuuluu?
- Ihan hyvää, vastaan yrittäen olla punastumatta, ja piilottaen punottavan naamani vanhan Hevoshullun taa. - Ooks sä allerginen, kun sun naama on noin punane? Mariel vilkaisee minuun. Voihän rähmä, nyt kaikki kurkkisivat punertavaa naamaani.
- Varmaan, nielaisen nolostuneena. - Mu-mun pitää mennä kattoo Sikkeä. Vauhdilla pakenen huoneesta, pysähtyen vasta vuononhevoseni karsinalla. Mutta kuten sanottu, ei pidä nielaista ennen kuin tipahtaa. Lisää nolauksia tulossa, pysykää siis kanavalla!

- Heippa kulta, hihkaisen avaten karsinan oven, yllätyksekseni nähden jonkun aivan muun kuin Siken. Olen vähällä lehahtaa tulipunaiseksi katsoessani Jaakkoa, joka parhaillaan puhdistaa juomakuppia.
- En tiennytkään että olen näin suosittu, Jaakko hymähtää, minun nopeasti kadotessa paikalta. Tarkemmin katsoessani huomaan Siken olevan laitettu Blondin karsinaan, sillä Blondi itse taisi parhaillaan olla tunnilla. Varovaisesti käyn kaappaamassa harjapakin, ja mennen sen kanssa sisälle karsinaan.

- Onkos kukaan nähnyt Seran harjapakkia? Kat huhuilee. Taas säikähdän, sehän oli minulla kädessäni! Nolona käyn palauttamassa pakin Katille, etsien Siken harjapakin käsiini. Nopeasti suunnittelen hankkivani harjapakin jollaista ei olisi kellään Seppeleessä, silloin ainakaan en voisi väärää harjapakkia mukaani ottaa. Jälleen kerran mennessäni ponin karsinalle, astun sisään.

- Voiko kenelläkään olla näin huono tuuri, mutisen tammalle, kaivaen tällä kertaa oikeaa harjapakkia, ryhtyen harjaamaan vuononhevosta, toivoen, että tänään ei enää sattuisi enempää mokauksia ja noloja tilanteina, mutta eiväthän toiveet aina toteudu… Toteutuisiko tällä kertaa?

- Pysy nyt paikoillaas, murahdan Sikelle, puhdistaen vielä viimeiset purut sen vaaleasta karvasta.
- Noniin, nyt kaviot… Hiieno tyttö, puhelen tammalle, puhdistaen sen jokaisen kavion, eli kaikki neljä rauhallista tahtia. - Pipsa, sä lupasit lähteä tänään mun kaa maastoon, Nanan iloinen ääni kuuluu.
- En kai? En mä oikein jaksas… mumisen. - Ajattelin mennä maneesissa.
- Et kai sä haluis mennä maneesissa ja tipahtaa kaikkien kattoessa? tyttö hymyilee.
- Kai mä sitten tuun, hymähdän. - Hohhoijaa, mikä nolouksien päivä!

Pipsa & Sikke

[Nana]

~ Viuh! 6.1.09

Siken karvainen pylly lentää komeassa kaaressa kohti taivasta. Toisen, kolmannen ja neljännen kerran. Vuonohevonen nousee energisesti takajaloilleen ja laukkaa sitten kauas tarhan toiseen päähän.
''Energiaa riittää.'' huokaisen ja painun sitten pyydystämään villitiikeriä.

Kellosta laskettuna seitsämän minuuttia, Jaakon mukaan lähellä kymmentä, kestää tamman pyydystyksessä. Ilta alkaa jo hämärtää ja muutama tähti on kerennyt
nousta taivaalle, kun raahaan rimpuilevaa Sikkeä sisälle.

Tallissa vallitsi roihuavan palonsa menettänyt, surumielinen tunnelma. Hoitajien oleskeluhuone oli pimeä ja tallissakin oli muutamat valot sammuteltu. Onneksi Sikke ei pelännyt vähän väliä seinää pitkin liukuvia jäälauttoja, joiden pitkä matka oli alkanut mustalta katolta.

Pehmeä pölyharja kosketti tamman herkästi värähtelevää jalkaa. Rauhallisin ja painokkain liikkein harjasin hetkessä korviaan höristävää Sikkeä. Halasin suurta ponia kaulasta ja lepertelin sinulle tavalliset 'rakastan sinua' saarnat.

Ilta vierähti jo yön puolelle, ja Carkki yritti kaikin keinoin houkutella minua pois. ''Hetki viellä.'' anelin, saaden pälätellä Sikelle kaikki, mitä mieltäni painoi. Nappasin kaviokoukun ja imuroin turpeen kovantuntuisista kavioista.

Astelin tallin ovelle, ja vilkaisin sieltä viellä vuonikseen. Iskin silmää ja hihitellen hyppelehdin pihalle.

Tyttö sä oot
mun kultani vaan
älä lähde
älä liidä
pois mun puristuksista
Auringonlaskuun
käy rakkautemme tie
ei sitä tiedä,
minne se vielä vie.

Nana & Sikke

[Nana]

^{Sikke säikähti, Pipsa lensi.}

Nana & Sikke

[Pipsa]

Tarhasta haku

[Nana]

~ Runoisa tarinanpätkä 8.1.09

Jotkut nenää nyrpistää, mutta minä en tallihommista pois jää.
Sikke seinää potkaisee, ja kaurakasan hotkaisee.
Ulkona tapahtui jänniä; Jaakko veti känniä.
Ja Sikke säikähti lukkia, ja veteli pari jättipukkia.

Elli hevoshullun tilasi, mutta Sentti idean pilasi.
Karkasi näes juuri tarhasta, kyse ei ollut Ellin näköharhasta.

Vuonis roikkuu riimusta karsinassa,
on Loviisa harjauksessa auttamassa.
Ohjaan tyttöä kilttiä,
kun Jenna ahmii pilttiä.

Pipsa huikkaa treenaavansa pian,
sillä aikaa ehdin kyllä hinkata lian.
Kristian tallille katsomaan tulee,
On Wearilla leivottuna creme brulee.

Tallilla saa kyllä nauraa aina,
arkena ja sunnuntaina!
Pipsa pian Siken haluaa,
sitä ennen varustehuoneen läpi kaluaa.

Nyt on tamma valmis suoraan edessä,
Pikku on aivan kuravedessä.

Nana & Sikke

[Pipsa]

9.1.2009 Sikke + Kristian = ?

- Moi Pipsa, Kristian hymyilee.
- Kristian! Oot sä valmis? naurahdan hymyillen pojalle.
- Joo, mutta vaan vähän aikaa, ja sinne mehtään, eikä sanaakaan kenellekään, tämä mumisee.
- Joojoo, mutta eka laitetaan Sikke kuntoon, jos joku huomaa, sanot vaan että pakotin sut harjaamaan Sikkeä, totean.
- Kyllä äiti, poika murahtaa. - Eiks tota laiteta mitenkään kiinni?
- Voiaanhan me laittaa, hymyilen. - Annas riimu ja riimunnaru miulle.
- Tääkö?
- Just se, riimunnaru vielä, noniin, sähän oot luontainen hevosihminen.
- Pöh…
- Se oli kuules kauniisti sanottu.
- No vauhtia nyt, joku tullee! poika vinkaisee. Päätäni pudistellen kiinnitän Siken nopsaan.
- Noniin, nyt voi herra tulla!

Hetkessä seisomme metsän siimeksessä, minun pidellessä tammaa paikalla pojan noustessa selkään.
- Onko nää jalustimet sopivat? kysyn katsellen ratsukkoa.
- Joo on, poika nyökkää minun taluttaessa ponia hitaasti eteenpäin. Kohta irrotan riimunarun, kävellen kuitenkin aivan ratsun vieressä. Sikke tuntuu olevan normaalia ehkä hieman rauhallisempi, joka on hyvä pojan kannalta.

- Rennosti istu vaan siellä, jatkan.
- Ääh, tää on kamalan tylsää, ei yhtään vauhtia, Kristian jupisee.
- Pöh, tästä löytyy kuule kummasti vauhtia, naurahdan. - Pidätä hieman, sitten löysää, hyyvä.
- Mä tuun kyllä nyt alas täältä, poika mumisee.
- Ookkei, huokaisen, pysäyttäen tamman, painaen oman kypärän päähäni. Kristianin laskeutuessa, nousen itse vuononhevosen selkään. - Katotaanhan sitten laukkasuoralla lähteekö tästä vauhtia.

Maiskautan tammalle, antaen sille pitkät ohjat, ponin liikkuessa kaikessa rauhassa eteenpäin, kaula pitkänä. - Sä saat nyt tyytyä juoksemaan perässä, virnistän pojalle, lyhentäen ohjia pikkuhiljaa.
- Kohta ravataan, juokset sä perässä, vai käännytkö nyt jo tallille?
- Kai mä voin juosta täällä laukkasuoralle asti, niin nään, pääseekö tuo pulla muka kovaakin…
- Sittenhän näät, naurahdan hiljaa.

- Hei kato Sastu on tulossa tännepäin, hihkaisen huomatessani valkoisen hevosen kauempana.
- Onneksi en olekkaan enää selässä, poika mumisee harppoen perässäni.
- Nyt saat juosta perässä, mumisen hiljaa nostaen ravin. Sikke ravaa nopeaa vauhtia, pojan yrittäessä pysyä perässä. Irrotan toisen käteni ohjasta heipatekseni Sastua, joka heilauttaa myöskin kättään. Kääntyessäni hetken päästä katsomaan taakseni, on Kristian jäänyt muutama metriä jälkeen.
- Etana! Pistähhän vähän vauhtia kinttuihis! tokaisen hiljentäen tamman käyntiin.

- Mäkö muka etana? poika mutisee. - Pistä kuule ite vauhtia siihen poniis!
- Just joo, sä et kuule pysys pitkään tän perässä, naurahdan. - Laukkasuora onkin tossa jo.
- Nonnii, pistäkäähän sitten menoks! poika virnistää.
- Yritähhän tulla joskus perässä sitten!

Tamma ampaisee kevyestä kosketuksesta liikkeelle, liitäen eteenpäin hurjaa vauhtia.
- Ei mene vai kovaa?! hihkaisen kauas jääneelle Kristianille, hiljentäen laukan tempoa rauhallisemmaksi, pysähtyen laukkasuoran lopussa, tamman viskellen päätään innokkaana.
- Soo, joo rauhassa, ootetaas että se etanakin kerkeä tänne, joo, puhun Sikelle. - Ei menny kovaa vai?
- Kyllähän se aika kovaa pääsi, mutta ei nyt kauhean, poika mumisee.
- Just joo, naurahdan tälle.

Hiljaa annan tamman kulkea venyttäen päätään, Kristianin madellessa perässä.
- Siulla on kyllä kauhian huono kunto, mumisen jääden taas hetkeksi odottamaan poikaa.

Pipsa & Sikke

[Pipsa]

[Nana]

~ Halihetki 10.1.09 (yhteishoito)

Hiljaa pimenevä ilta imi sisäänsä viimeisetkin äänen rippeet, samalla kun ihmiset treenasivat suihkulaulua lämpimän veden tippuessa heidän ihonsa pinnalle. Itse olin lähtenyt kylmässä pakkasessa, miltei yöllä, kohti suurta ja mahtavaa Seppeleen tallia.

Painoin Ipodin päälle ja huidoin ympäriinsä tanssien rytmikkään musiikin tahtiin. Ennen kuin huomasinkaan, Seppele häämötti näköpiirissä. Repäisin korvanapit korvistani ja juoksin naama punaisena sisään äärimmäisen lämmintunnelmaiseen talliin.

Hymyilin huomatessani Fiian sisällä porkkanoita hakemassa. ''Mo.'' sanoin miltei äänettömästi ja hiippailin sitten Siken karsinalle. Halin ja paijasin vuonistammaa,
ja annoin sen haistella lapasiin verhottuja käsiäni.

Sitten tepastelin kauniis shetlanninponin luokse. Nappasin sen turvan käsieni väliin ja suukottelin sitä karvaiselle, mutta aina niin pehmeälle turvalle.

Sidoin Siken käytävälle aivan Siirin karsinan viereen, jotta voisin paijata molempia. Tammat hermostuivat, kun nuuhkivat toisiaan varovasti.

Rapsutin pitkien otsaharjojen alta 'kutituskohtaa.' Kohta vein pienehkön ponin, Sikke-tamman omaan karsinaansa lepäilemään; ei hevoset ilman unta elä!

Juoksin rehuhuoneelle Jaakon ja Fiian avuksi ruokia laittamaan. ''Tässä sulle tää kasa valmiiksi, vie Siirille!'' Jaakko sanoi ojentaen minulle hirvittävän kasan heinää, ilman että näin kasan takaa.

''No ei ihme et sulla tuota läskiä on.'' sanoin nauraen, juosten hakemaan seuraavaa annosta. Sitten odotin pakkasessa kyytiäni, saaden sen vihdoin jäätyneen nenäni eteen.

Nana, Sikke & Siiri

[Nana]

_{juutota en ollu ainakaan minä joka ratsasti sikellä ja kun sikke riehu ympäri maneesia niin lens tollee hölömösti. :-< Mut en tippunu, yeh!} En menny ilm. satulaa, unohtu!

Nana & Sikkepukkikone

[Pipsa]

12.1.2009 Liian hyväsydäminen(kö?)

Huaah, taas, jälleen kerran. Niin, hyvää hyvyyttäni olin lupautunut siivoamaan tallin lisäosan karsinat, jonka lisäksi pitäisi ratsastaa Sikellä, toivon mukaan Johanna menisi Bertillä, ja Pampula menisi tunnilla. Tuttu juttu, eli selvä homma - rankka koulupäivä siis. Mutta, ei kai kukaan hullukaan jätä omaa poniaan ja kahta hoitohevostaan yksin julmaan maailmaan? Okei, ei nyt ihan julmaan, mutta kuitenkin… No, juttu taitaa olla kaikille jo selvä vai? Sitten astukaamme sisään tarinaan.

Haukottelen leveästi, kohentaen asentoani sohvalla.
- Moi Pipsa, Mariel hymyilee, tai varmaankin, silmät kiinni on katsos hieman vaikea nähdä…
- Eeei! karjaisen verta hyytävästi, kierähtäen alas sohvalta, kömpien pystyyn. - Voi ei!
- Mikäs nyt? tyttö vilkaisee minuun hieman huvittuneena.
- Mä lupasin siivota lisäosan kaikki karsinat, kun niitä ei oo siivottu, koska Jaakko on kuulemma kipee, höslään huitaisten kättä Marielin suuntaan. - Moikka Markku, sun kohtalo on jäähä yksin nyt tänne!

Voi että ihmiset osaavatkin luvata sitä sun tätä, varsinkin jos ne lupaukset piti vielä toteuttaa. Eihän muutaman karsinan siivoaminen muuten olisi paha ollut, mutta kun tänään oli juuri se päivä. Juuri oli ollut kaikki kauheat koulutunnit ilkeitten opettajien kytätessä vieressä mielipuoliset ilmeet kasvoillaan, yrittäen keksiä miten rääkkäisi oppilaita mahdollisimman suurella kasalla läksyjä… Ja yksi toinen juttu missä ihmiset sattuvat olemaan hyviä - ajattelemaan kaikkea muuta kuin sitä mikä pitäisi tehdä.

- Talikko ja kottikset, on mulla siinä…. öö… lottikset? riimittelen itsekseni.
- Pipsa riimien keksimisessä on huono, ei korista naamaa sen koiran kuono, Kristian virnuilee.
- Kuule, sulla on tasan kaksi sekunttia painua muualle tai tuli kuonon, mulkaisen tähän happamana.
- Just joo, säkö muka yltäsit ees mottaamaan mua? poika virnistää.
- Kuule, ykskin sana vielä, nii se oli sun viiminen teko, murahdan löysentäen otettani kottikärryihin.
- Pätkä, Kristian irvistää, lähtien nenä pystyssä ohitseni.

Okei hei, se oli mahtava tilaisuus, jollasta ei voi vaan yksinkertaisesti jättää käyttämättä. Sitä paitsi, kuka tahansa olisi tehnyt sen, myös se, jos ite olisi ollu siinä tilanteessa. Ja mähän varoitin sitä, joten ottakaa kaikki opiksi, että pientä mutta pippurista Pipsaa ei sovi ärsyttää…

Tyytyväisesti virnistellen työnnän jalkani itsevarmasti taapertavan Kristianin eteen, tämän tupsahtaessa mahalleen maahan.
- Mä vaan ajattelin vähän kattoa, tuossa näyttää olevan aika hieno ja pulska hämähäkki, tämä selittää.
- Joojoo, nyt ollaan tasapelissä, naurahdan, tipsutellen talikon ja kottikärryjen luo, kuskaten ne lisäosalle mitäpä muutakaan kun karsinan siivousta varten.

- Pah, on tääkin sitä hevoselämää mahtavimmillaan, lannan mättämistä, jupisen itsekseni, mättäen lantakikkareita karsinan oven tuntumassa oleviin kottikärryihin, suunnaten ensimmäisenä putsaamaan Siken karsinaa. - Mä pien kyllä sille possulle puhuttelun, että pittää olla siistimpi, tai joutuu dieetille, se taitas toimia…
- Moro Pipsa, Wear virnistää ovelta. - Krisu päivitteli just tuol-, tyttö kerkeää aloittaa.
- Krisu? Et kai sä vaan sano Kristiania Krisuks? vilkaisen tähän.
- Ei kun sillä on niin pitkä nimi… tyttö mutisee punastuen.
- Ettet vaan säkin tykkäis siitä? irvailen tietäen kyllä tytön kannan.
- En varmana, tämä toteaa tyynesti. - Tartteekko apua?
- Oi kiitos pelastava enkeli, tää on ihme! virnistän. - Ruvetaas hommiin kamu!

Niin ja kahdestaan rupatellessahan se siivoaminen käy paljon vauhdikkaammin, kuten nytkin, ja pian, tai no miten sen nyt ottaa, oli koko lisäosa nauttimassa puhtaista karsinoista.

- Nyt sä Sikke-possu saat hyvän neuvvon, älä sotke, tai muutin Pipsa hermostuu, mutisen harjaten reippain vedoin paikoillaan seisovaa vuononhevosta. - Ja me mennään tänään maneesissa jotakin, en tiiä vielä mitä, juttelen ponille. - Vaikka sä meuhkatkin aina, nii sä oot silti tosi hyvä poni. Tamma vilkaisee minuun happamasti. - Ai sä et tyydy olemaan tosi hyvä? naurahdan silittäen Sikkeä.

- Pipsa kiltti, Wear hymyilee koiranpentu-ilme naamallaan.
- Noo? Antaa tulla, hymähdän kumartuen puhdistamaan tamman etu kaviota.
- Niin, kun mäkin autoin sua siivoomaan, nii etkö sä auttas mua siivoamaan aitan karsinat?
- Okei okei, mä oon kyllä aivan liian hyvä sydäminen, huokaisen hymyillen Wearin pyöritellessä silmiään.

Pipsa & Sikke

[Pipsa]

13.1.2009 Maastoilua

- Sikke älä nyt viiti, mumisen tammalle, joka kuopiii sulaneesta lumesta muodostunutta vesilätäkköä.
- Äiti kato miten hieno ori! Eräs pikkupoika hihkaisee osoittaen Sikkeä. Naurahdan hiljaa taputtaen ponini kaulaa - vai ori muka?
Lyhennän hieman ohjaa muutaman lenkkeilijän ohittaessa minut ja tamman. Poni pärskähtää tympääntyneesti, siitä paljon mukavempaa olisi juoksennella ympäriinsä, eikä vain madella eteenpäin vieraitten ihmisten lähettyvillä. Vilkuilen katseellani huomaisinko jonkun tutun ihmisen, mutta ketään tuntemaani ihmistä ei näy kauempanakaan. Väkeä ohitseni lappaa kuin merenmutaa, joiden joukossa tunnistan kuitenkin odottamani ihmisen.
- Wear ja Nana! hihkaisen tyttöjen kääntyessä katsomaan minua.
- Kauheasti tätä väkeä, Nana huokaisee silittäen Siiriä.
- Niimpä, miten teillä muuten kesti noin kauan? utelen.
- Se on sellainen pitkä juttu, Wear ehtii sanoa ennen kuin Nana ehtii avata suutaan.

- Nooh, aikaahan meillä olisi, virnistän.
- Valmistaudu kuulemaa kauhean pitkä stoori, Nana virnistää aloittaen kertomisen. Hymyillen kuuntelen tytön tarinaa ja hevosten kavioiden tasaista kopinaa. Pakkasta ei ole ulkona luultavasti lainkaan, joka saa toppatakkini tuntumaan tukahduttavan kuumalta. Pian olen saanut kuulla jo koko tarinan Nanan ja Wearin tulomatkasta, ja olemme kulkeneet jo pitkän matkan eteenpäin.
- Ravataanko? Wear ehdottaa hymyillen.
- Juu, hymyilen komentaen Siken liikkelle. - Mikä väenpaljous täällä muuten on? Tai siis miks?
- En tiiä, Nana kohauttaa olkapäitään.
- En miekään, Wear hymyilee. - Ravataan nyt!

Käyntiin hiljentyneet ponit siirtyvät jälleen reippaaseen raviin, Siken heitellessä päätään jonon kärjessä.
- Tää pikkasen haluis mennä kovempaa, naurahdan pidättäen tammaa.
- Sirkkeli kans, Nana huutaa perältä. - Sähän oot Werkku hiljaa.
- Joo, mietin vaan meiän Ruotsin koetta, vaikutti menevän aika penkin alle, tyttö huokaisee.
- Tuttu juttu, hymyilen. - Otetaanko taas käynti?
- Okei.
- Okru tikru.
- Okru tikru?
- Eiks meiän pitäny ottaa käynti?
- Ai nii.
- Otetaan nyt sit!
- Joojoo...

Rauhassa ponit löntystävät eteenpäin pitkin ohjin.
- Arvatkaa muuten mitä, virnistän.
- No? Nana naurahtaa.
- Kerro, Wear hymyilee.
- Jännitys tiivistyy… Arvatkaa miks yks poika sano Sikkeä?
- Rumaks? Apinaks? Muuliks? Aasiks? Shettikseks? Nana arvailee.
- Puoliveriseksi? Söpöks? Hölmöks? HEI NYT MÄ KEKSIN! laihaks! Wear jatkaa Nanan arvailuja.
- Ehei, oriksi, virnistän.
- Aijaa, mä luulin että se on jotain erikoisempaa, Nana virnistää.

Taputan Siken kaulaa, ottaen ohjaa hieman lyhyemmäksi, tamman liikkuen rauhallisesti eteenpäin.
- Sä oot kyllä ihana, naurahdan nojautuen halaamaan ponin kaulaa.
- Käännytäänkö nyt, ettei kerkeä tulla kauheen pimeetä? Wear kysyy.
- Okei, hymyilen kääntäen Siken.

- Tää hevoselämä osaa kyllä olla ihanaa! Nana naurahtaa.

[Nana]

~ Tuttiritari 13.12.09

Jammaan tahdikkaasti käytävällä harjaten pölystä ruskeaksi muuttunutta Sikkeä.
''Sä oot rotunainen..'' lurittelee Jaakko käytävän toisessa päässä, minun revetessä pidättämättömään nauruun. ''Sä oot mun roomeo, sä oot mun Juulia..'' Ros hekottelee takaisin Jaakolle, miehen viskatessa tuoretta heinää Rosin päähän.

''Pipsuu! Tänäänkö te hyppäätte niitä kaksmetrisiä, eilen pääsitte vaan satakuuskymppiset niin jäi kyl harmittamaan.'' näyttelen, huomatessa Pipsan virnistyksen. ''Ei, ei tänään. Me mennään tänään vaan passagea, ja laukkapiruetteja.'' tyttö vastaa kylmänviileästi, vilkaisten minun uteliaaseen katseeseeni ja reveten sitten myös iloiseen nauruun. Koko tallissa on iloinen ja pirtsakka tunnelma, Annen julkistaessa tuntilistat.

Pipsa kipittää varustehuoneelle, minun kiivetessä pitkiä ja narisevia portaita pitkin ylös. Oleskeluhuoneessa näyttää olevan tyhjää, kunnes huomaan matolla lojuvan porukan; Jokeri, Abby, Ilu, Elkku. ''Tere.'' sanon tylsähkösti ja nappaan limuautomaatista fantaa.

Puristan keltaista juomaa kädessäni ja hihitellen heittäydyn heinäpaalin päälle, kulauttaen suuren osan pullosta kurkkuuni. Samalla hetkellä kuulen kopinaa Siken karsinan läheltä, ja pian kulman takaa ilmestyy hiukan punanaamainen Pipsa vuoniksensa kera.

''Määpä sain Humun!'' Pipsan jo aiemmin tutuksi tullut pikkusisko Sonja hihkaisee. Naurahdan ivallisesti, tepastellen sitten auttamaan Siirin ratsastajaa.

Kohta kenttä on tupaten täynnä, kun ratsukot liikkuvat. Pipsa tekee Sikellä volttia tamman hermostuessa ja heittäessä vain hiukan maasta nousevia pukkeja. ''Prr.'' tyttö rauhoittelee.

''Pipsa, viittisitkö mennä kentälle tai maastoon? on näes aika täyttä?'' Anne taivuttelee, hevosenomistajan suostuessa.

[Pipsa]

14.1.2009 Vuonis-voimaa



Sama myös Bertin hoitopäikyssä

Pipsa & Sikke

[Nana]