Siken hoitovihko

[Pipsa]

15.tammikuuta 2009 Pienen pieni halihetki

- Joojoo, tuun kohta, mutisen katkaisten puhelun nopeasti. Sikke hamuaa porkkanalta tuoksuvaa kättäni innoissaan, vaikkei siinä olekkaan mitään.
- Sait jo pikku porkkananpalasesi, joten turha kerjätä, naurahdan minua ruuanhimoisesti katsovalle tammalle. Vähitellen poni kohottaa päänsä ylös, ja katsoo minua suoraan silmiin. Se hörähtää hiljaa, katsoen kuin lävitseni. Tuntuu kuin se näkisi jotain, mitä minä en. Minun tekisi mieli sanoa jotain, mutten tahdo rikkoa hiljaisuutta.

Taivaalla loistat kun musta on maa
voi kuinka sinua kaipaankaan
Jos rakkaus on ikuinen
ei aikakaan
voi lohduttaa ikävän kantajaa
mun liekit palaa, sun valolle vaan

Pystyn näkemään silmissäni Kamun, Sipen, Celen, Marin hoitajien surun, miltä tuntuisikaan, jos menettäisin jokun rakkaimmistani? Yhtäkkiä Sikke pärskähtää kuulostaen hermostuneelta, ja saa salamana surulliset ajatukset katoamaan mielestäni.
- Mitäs sie nyt pärskähtelet? kysyn hiljaa vastausta odottamatta.

- Ootko sie jo valmis? Isäni ääni kantautuu karsinan suulta.
- Ööh, oota hetki, mumisen etsien harjapakista juuri ostamiani muistilappuja.
- Tämäkö oli se Nikku? mies kysyy Siken katsoessa tätä kiinnostuneena.
- Sikke, ei mikään Nikku, murahdan kirjoittaen nopeasti lappuun muutama lausetta;
”Ei herkkuja, laihduttaa! Nana, jos ratsastat huomenna muista pintelit! T: Pipsa”

Varovaisesti halaan ponin tukevaa kaulaa, kiinnittäen riimun sen riimunaruun. Tarkoituksenani olisi viedä se ainakin hetkeksi ulos, tuskin se loimea tarvitsisi. Tamma seuraa minua rauhallisesti, tänään se tuntui siis olevan rauhallisella tuulella.

Naksauttaessani riimunarun irti, Sikke ravaa muutama askelta muiden luo. Nopeasti minuun katsahtaen se köpöttelee Taigan luokse, hirnahtaen sille kaverillisesti.

Pahoittelen sekavuutta, ja lyhyyttä, inspis katosi kesken kirjoituksen

Sikke & Pipsa

[Nana]

~ Lauantai 17.1.09

Sikke nosti tuuhean häntänsä ylväästi ylös, lähtien sitten ravaamaan kauas pois.
Vihelsin kovaa ja korkealta, vuononhevosen kävellessä hitaasti, varovaisilla askeleilla luokseni. ''Mie se tässä!'' naurahdin ja tartuin sitten viininpunaiseen riimuun.

``Toivota onnea
mun täytyy voittaa
toi vahvempi luonne

MUT MÄ TULIN VOITTAMAAN
silti vaikka tiedän
ettei rakkaudesta kukaan
palkintoja saa

Mä tulin voittamaan.´´

Vihreästi välkehtivät silmäni katsoivat kauas kaukaisuuteen – näkyi vain suuri, punainen tallirakennus ja henkeäsalpaavan korkeat kuusipuut.
Sikke kuopaisi etujalallaan hermostuneesti, sanoen 'mennään jo.'. Talutin tamman reippain ottein talliin lämmittelemään.

Pyöritin harjaa ympäri tukevaa kroppaa.
''Jalat ok.''
''Kengät hyvin.'' juttelin itsekseni.

Kiiruhdin satulahuoneelle, josta nappasin Siken lämpimän fleeceloimen. Poni puuskahti rauhallisesti, ja sen silmäluomet painuivat hitaasti ja raskaasti kiinni. ''Sie oot mun oma rotunainen.'' kuiskasin, kävellen sitten hiukset ankarasti heiluen pihalle.

''Pyhä jumala. saanko kyydin, sillä komea autosi on tässä vieressäni ja tiedän että oot hereillä '' lähetin Jaakolle, miehen vastatessa pian kylmästi ja puhelinlaskussa säästellen: ''ok.''

Istuin punaiseen trailerinkuljetusmaasturiin ja nautin Jaakon tekemästä synnistä;
100 km/h ajosta viidenkympin alueella. Lumi roiskui ympäri maita ja mantuja- mutta se ei haitannut.

[Pipsa]

Shinquan pitämän peruskoulutunnin maksu

Harppoen talutan ponini Siken maneesiin, jossa Lynn ja minulle uudempi tuttava Shina seisovatkin jo kaarrossa. Kuullessani maneesin oven aukeavan jälleen, Shinqua astelee sisään hymyillen.

-Ja ei muuta kuin ponin selkään, opettajamme kehottaa jatkaen pian. -Ja tällä kertaa täällä on uusi henkilö, Shina, joka on Humun apuhoitaja. Tervetuloa tallille!
-Ki-ki-kiitos, Shina vastasi ujona Humun vierestä.
-Sekä uusi ratsu. Solsikke! Toivottavasti Sikke tykkää kouluratsastuksesta, "Kinkku" virnistää hieman minun yrittäessä saada tiukattua satulavyötä. Poni pullistelee niin paljon kuin osaa, joten kiristys ei olekkaan niin helppoa.

Pidennän jalustimia muutamalle reiällä, niinkuin tunnin opettaja neuvoo. Ohjaan Siken liikkeelle oikeaankierrokseen, antaen sen kulkea löysin ohjin. Tamma tuntuu allani mukavalta, joskin reippaalta.
-Ottakaa ohjia ja hevoset kunnolla liikkeelle. Taigalle tiukemmat ohjat. Sikellä hyvä käynti, kuten myös Humulla. Poneilla täytyy siis olla eteenpäin pyrkimys ja ryhdinkin pitää olla hyvä. Shina laittaa jalkojaan hiukan taaksepäin ja Pipsa nostaa kädet harjan tuntumasta. Lynnillä ihan kivasti, paitsi selkä suoraksi ja pohkeita niin ettei niitä huomaisi, tyttö huutelee ohjeita muille. Ohjeitten mukaisesti nostan käsiäni ylöspäin, pidättäen hieman ponia.

-Pysähdyksestä sen verran että, ottakaa ensin se puolipidäte ja sitten pidätys pysähdykseen käynnistä, Shiqua neuvoo meitä.
- Lynn voisi ottaa Taigan kanssa pysähdyksen seuraavan kirjainmerkin kohdalla. Annat ensin puolipidätteen ja teet sitten pysähdyksen. Istu syvälle satulaan ja seis! Hyvä. Se meni hienosti. Seuraavaksi Pipsa ja Sikke. Ota seuraavalla kirjainmerkillä, kuten Lynn, niin pysähdys, tytttö selittää.

Tehden puolipidätteen, josta pysäytän ponin kokonaan.
- Nätisti pysähdys meni Sikelläkin, mutta se jatkoi ennenaikaisesti. Yritän seuraavalla kerralla pitää niin kauan se pysähdyksessä kuin haluat, mutta äskön pysähdys oli silti hieno, tämä kommentoi pysähdystäni. Teemme vielä pysähdyksen, jonka jälkeen vaihdamme suuntaa täyskaarrolla.

-Ottaa ohjat ja reipas käynti! Sitten ravia pitkillä sivuilla! Sikke ja Pipsa voisivat aloittaa. Sikelle hiukan enempi pohkeita ja kantapäät alaspäin, Pipsa, opettajamme jatkaa. Parhaani mukaan yritän toteuttaa näitä ohjeita. Aina välillä ponini sai niinsanottuja "pukkipuuskia", joihin olin onnekseni jo jonkun verran tottunut.
-Nyt saatte ottaa käynnin, mutta reipas tempo pysyy, tyttö vihdoin komentaa.

Otsaltani alkaa valua hikeä, mutta yritän pitää Siken reippaassa käynnissä.

-Ottakaapa suunanvaihto jälleen täyskaarrolla. Sitten jälleen ravia! Pipsa keventää kunnolla. Eihän äskeinenkään ravi ollut edes paha, Kinkku virnistää.
-Puhu omasta puolestasi. Itseppä et ole täällä selässä raatamassa, Lynn puhisi, minun virnistäessä.
-Totta. Mutta harmi että minä olen tunninpitäjä, tämä vastasi Lynnille.

Pienen hetken mentyämme käyntiä, jatkoimme peruutuksilla.Minun vuoroni tullessa, peruutan muutama askelta.
- Sikellä hyvin, mutta Pipsa pitää kantapäät alhaalla, Shinqua haukottelee. Tyttö kertoi meidän kaikkien tehneen hienon pysähdyksen, ja kehuikin meitä. Yhdessä Lynnin kanssa päätimme mennä jäähdyttelemään maastossa hieman.

Pipsa & Sikke

[Nana]

Aamuisia väriensekotteluleikkejä miulla. (= sori, roskaan tätä hoitokirjaa.

[Pipsa]

19.1.2009 Tarhailua auringon paisteessa



Pipsa & Sikke

[Nana]

~ Lukkojen takana 19.12.09 ^{Inspiraatio by Ilu}

Illan kirkkaat ikkunoihin jätetyt loisteensa menettäneet jouluvalot latistivat tunnelmaani entisestään. Kuski ohjasi suurehkoa ja ränsistynytta bussia vain polvellaan. Samalla hän puhui puhelimessa niitä näitä. Kuka tietääkään.

Bussin uneentyydyttävä hyrinä sai minut melkein nukahtamaan, mutta säpsähdin kuullessani kimeän ja miltei tyhjässä bussissa kaikuvan Stop-merkin äänen. Yep, aina se sama, vanha mutta loistonsa säilyttänyt Seppele oli nyt näköpiirissä ja oli aika hypätä ulos ja jäädä haistelemaan raikasta talvi-ilmaa.

Liukas maa sai minut sipsuttamaan kuin Christina aguilera konsanaan, mutta jatkoin matkaa mahdollisimman reippaasti. Hiljaa avaimet helkkävät pillifarkkujen taskussa, minun pinkoessa juoksemaan niin kovaa kuin jaloista lähtee.

''Mitä jos se on totta?'' pohdin miettiessäni eilistä untani.

Kävely tulee yhä raskaammaksi, sitä enemmän mitä lähemmäksi. Lopulta kohde kuitenkin siintää edessä iloisine ihmisineen ja tarhassa pukittelevine tuntiponeineen.

Tallissa on kuitenkin hiljaista. tai ehkä vähän liian hiljaista. Lattialla ei kuulu olevan kuin pientä ritinää, joka tulee siitä että oleskeluhuoneen ikkunat paukkuvat toisiaan vasten täydellä paineella.

Tottuneesti istun satulahuoneen nurkkaan ja nappaan syliini Siken pölyiseksi mennee satulan. Satulasaippua jököttää paikoillaan, joten nappaan sen käteeni ja hinkkaan aavemaisen äänettömästi.

''Sikke hiljempaa!'' huudan kuullessani tamman protestisen elämöinnin. Yhtäkkiä joku astuu satulahuoneen ovelle ja sulkee sen ennen kuin ehdin sanoa mitään. Rynnistän ovelle ja rynkytän sitä kaikin voimin, mutta turhaan. Mitä minä nyt tekisin?

Yön hiljaisina tunteina painaudun lämpimän loimen päälle ja saan viimein unta. ''Kyllä ihminen on tyhmä, kun ei ota kännykkää satulahuoneeseen.'' huokaan, silmien lupsahtaessa kiinni,

''Häh?'' ovat ensimmäiset sanani kun Jaakko heiluttaa minua ympäri lattiaa. ''Nana mitä sie täällä teet.. ja miten sie tänne pääsit kun Shinqua lupasi lukita ovet...?'' Jaakko ihmettelee kurtistaen kulmiaan. ''Mie oon niin pieni et kinkku ei varmaan nähny mua tuolta nurkasta ja.. mä yritin ihan tosi huutaa ja muuta.'' nyyhkytän painautuen varovasti miehen kylkeen.

''Nonih, nyt lähetään sitten kouluun, mie vien sinut.'' Jaakko vastaa. Kohta huristelen jo pois tuppisuuna tallityöntekijän komeassa autossa. ''Miksi mie?'' kysyn vielä kerran. ''Miksi mie?''


Nana & Sikke

[Nana]

20.1.09 Me ollaan vuoniXii

Vuononhevonen, Bert, kiljaisee Sikelle.
Kuulee Humu äänen ja änkää likelle.
Minä vain hohotan,
ja käteni kohotan.
Huutelen tammaa,
ja katselen Siiri-mammaa.

Ravaa Sikke luokseni,
tänne asti vuokseni.
Olen siitä ylpeä,
saa rakkaudessa kylpeä.

Ponin harjalla siistin,
kaviokoukulla kaviosta liat viistin.
Loimen selkään heitän,
ja karsinan uudella heinällä peitän.

Tänään en Sikellä aijo ratsastaa,
sillä en ehdi, enkä saa.
Auto pian pihaan hurauttaa,
sitä ennen ehdin vielä saippuat suitsiin lurauttaa.

Kun kaikki on hyvin,
niin täytän vatsani onnenjyvin.

Nana & Sikkeli

[Pipsa]

22.1.2009 Kun ilta hämärtyy



Pipsa & Sikke

[Nana]

Irvistelyä

[Pipsa]

23.1.2009 Pöyree

Lunta tuiskuttaa edelleen, upottaen maisemaa syvemmäs maidon värisen vaippansa syvyyksiin. Lumi vaimentaa ponien kavioiden kopinan niiden kävellen perätysten kapealla polulla.
- Pipsa? Wear vilkaisee Taigan selästä.
- Nii? hymyilen pidättäen vuononhevostani. - Mä en koskaan ratsasta isommalla ponilla kun sä.
- Täh? tyttö kohottaa kulmiaan.
- Ääh, sä oot ihan pöyree, huokaisen silmiäni pyöräyttäen.
- Pyöree? Sanoit sä että mä oon pyöree?! tyttö kivahtaa. - En kai? tämä lisää huolestuneena.
- Mä sanoin pöyree, p-ö-y-r-e-e, ei p-y-ö-r-e-e, hymähdän silittäen Siken kaulaa.
- Mitä eroa sillä muka on? tyttö jupisee. - Kuulitko Taiga mitä se sano?
- Mä sanoin pöyree, vai mitä Sikke? hymyilen.
- Just joo, mitäs se sitten tarkottaa? tyttö mutisee hymyillen.
- Mä kerron sitten tallilla, joten pistetään vauhtia näihin! virnistän.
- Hei toi on epäreilua! Wear naurahtaa siirtäen Taigan reippaaseen raviin.

Pian ponit sipsuttelevat eteenpäin rauhallisessa käynnissä reilun mittaisin ohjin päät alhaalla.
- Sä saat kertoo sitten miks sä sanoit mua pyöreeks, tyttö virnistää.
- Mä sanoin pöyree, en pyöree, koska et sä pyöree oo, mulkaisen tähän hymyillen.
- Sulla on muuten uus takki, jatkan. - Mistä oot ostanu? Sopii sulle.
- Ai kiitti, ostin sieltä hesen lähellä olevasta kaupastaa, mikä sen nimi nyt olikaan…

Keskenämme pulisten ponit kahlaavat paksussa lumikerroksessa kaikessa rauhassa lumisateen päättyen viimein, tuloksena kuitenkin jo reilu lumikerros paikoittain, lumiset puut ja lumiset ratsastajat - muun muassa minä ja Wear.
- Miun kypärä on ihan lumessa, mumisen ravistellen päätäni. - Vaikuttaa kyllä enemmän että tää ilmasto on kylmenemässä, ei lämpenemässä, täällä on nimittäin kauhian kylmä. hyrrrr………
- Sä oot kauhee…. kylmäkalle? tyttö virnistää.
- Älä vaan sano että se on vaan pukeutumiskysymys, sitä kuulee jo turhankin paljon kotona, naurahdan.
- Joo, mutta mä kävin kato yks päivä kaupungilla ja löysin tosi ihania neuleita, tyttö hymyilee leveästi.
- Huomaatko muuten mitään erilaista mun hiuksissa…? virnistän.
- Hmm… öö… ää… Sä oot käyny kampaamossa, noi on hitusen lyhyemmät, tyttö naurahtaa.
- Hyvä Wear, virnistän silittäen Sikkeä.

- Soo, hyyvä Sikke tyttö joo, hymyilen pysäyttäen vuononhevosen. - Nyt ollaan sitten viimeinkin tallilla.
- Jep, Wear hymyilee liusuen alas hoitoponinsa selästä. Luisutan jalustimet jalastani jalkautuen ponini selästä. Reippaasti löysään satulavyötä nostaen jalustimet ylös, ja kääntyen lumisella tallipihalla tallirakennuksen suuntaan. Harpon sisälle talliin, kuunnellen hevosten tuttuja ääniä.
- Kävitkös maastossa? Kat kysyy minulta kurkistaen Seran karsinasta.
- Joo, Wearin kanssa pikkulenkki tehtiin, hymyilen kaartaen Siken kanssa sen omaan karsinaan. Hymyillen avaan satulavyön, nostaen sen varovaisesti syliini. Tamma yrittää päästä käsiksi karsinansa pohjalla oleviin heinänkorsiin, mutta sitä ennen riisun suitsen ponin kauniista päästä.

Virnistäen vilkaisen heinien kimppuun käyvää Sikkeä, sulkien karsinan oven, ja suunnaten kohti satulahuonetta.
- Hei tuolla oleskelutilassa on Ellin leipomia pullia, ja jos haluut niitä maistaa, niin kannatta olla nopea, Carkki virnistää nostaen Palmin satulan syliinsä.
- Uuh, hyvä kun sanoit, virnistän jo melkein haistaen pullat.
- Oleppas hyvä, tyttö hymyilee.

Hymyillen säntään nopeasti Siken luo, harjaten sitä hieman. Vilkaisen käytävälle kuullessani iloista puheen sorinaa, nähden pari tyttöä.
- Oot sie ikinä nähny Solsikkea? tummahiuksinen kysyy kaveriltaan.
- Joo, mitä siitä? tämä kysyy.
- Se ja se harmaa Bert sais varmasti söpön varsan, tummahiuksinen selittää virnistäen.
- Jep, toinenkin myöntää. Hymy nousee pakostikin kasvoilleni edes ajatellessani kahden vuoniksen varsaa, vaikkei varsa kyllä vielä tulisi kyseeseenkään.

- Sie oot kyllä lutunen, hihkaisen halaten tamman tukevaa kaulaa.
- Pipsa, sä lupasit, Wear virnistää.
- Niin mitä mä lupasin? naurahdan.
- Kertoo mitä se yks juttu tarkottaa, tyttö hymyilee.
- Ainiin, se tarkottaa vaan hölmöä, jotain murretta, virnistän tytön ilmeelle, puhjeten raikuvaan nauruun.

Pipsa & Sikke

[Nana]

~ Ruokasota 23.1.09 _{Yhteishoito (taas) ihan inspiksen takia.}

Hoitajien huoneessa kaikuu iloinen puheensorina, jotkut ovat omassa jengissään kiinni kynsin ja hampain ja jotkut taas heittävät läppää sinne sun tänne. Jaakko keittää tapansa mukaan astetta vahvempaa kahvia, joka tuoksahtaa aika.. viemäriltä. Montaa innokasta huutoa ei tule, kun Jaakko kysyy että maistuisiko muillekkin. Vain yuff nostaa arasti kätensä, mutta se onkin arkipäivää – harvoin Yuffia ilman kahvia näkee.

Jaakko kilttinä miehenä kiikuttaa kahvia toisessa päässä huonetta räsyisellä sohvalla rötköttävälle Yuffille. Jalka kuitenkin luiskahtaa alta, ja pian kahvit ovat uuden uutukaisella matolla. Säpsähdän, ja pomppaan pystyyn ennen kun saan kuumat juomat päälleni. ''Varo vähän!'' kiljaisen.

Kun kahvi on saatu siivottua, Ros heittää leikkisästi voileipänsä viimeisellä, kinkulla täytetyllä palalla miestä. Jaakko virnistää ja ottaa pöydältä kaurakeksin, jolla alkaa pommittaa Rosia. ''Nyt loppu!'' Anne sanoo tulipunaisena, Jaakon nolostuessa.

Nopeasti tallitytöt hajaantuvat ja kipittävät omien hoitsujensa luokse. Itse päätän tänään kokeilla samaan aikaan talutusta ja ratsastusta kahdella täysin arvaamattomalla sukupuoleltaan tammoja edustavilla ritariratsuilla.

''Pipsa.. sopiiko et meen maastoilemaan vähän näiden kaa.. siis istun Siken selkään ja otan siirin ja..'' kuiskuttelin tytölle joka nappasi kottarit ja ojensi käteeni valmiiksi varustetun Siken. Ponnistin Siken selkään häpeilemättä, vaikka olinkin melkein varma putoamisestani.

Loviisa kilttinä tyttönä kiikutti Siirin paikalle, ja rauhallisessa käynnissä lähdimme liikkeelle. Siiri yritti rynnistää, mutta Sikke kulki mahdollisimman hitaasti, pää alhaalla.

Kohta saavumme tienristeykseen. Tähän hetkeen asti kaikki on sujunut loistavasti, mutta entä sitten, kun ohittaisimme laukkasuoran? en uskalla ajatella..

Siiri pärski hiljaa, ja tarrasin tiukasti toisella kädelläni Siken pystyharjasta. Tammat kuopivat yhtäaikaa, ja sitten tapahtui se mitä aavistelin – molemmat ponit kiisivät täyttä höyryä, ja minä makasin maassa mahallani valitellen kipuja.

''Mun syytä!'' huusin hangaten verille raapeutunutta kättäni. Vastaani tuli kuitenkin Anne suuren lapsijoukon kanssa. ''Oltiin tässä juuri maastoreissulla, mistäs nämä elikot tuli?'' Anne kyseli uteliaana.

Selitin päivän tapahtumat, ja sillä hetkellä tajusin, että älä ikinä, ikinä lähde maastoon yksin kahden ponin kanssa. Älä ainakaan Ilolan eliksiirin ja Solsiken. Taputin tammojen kauloja ja annoin niille kehut jännittävästä reissusta.

Nana, sikke ja Siiri

[Pipsa]

24.1.2009 Sikke karkuteillä



Pipsa & Sikke

[Nana]

Haha, vihaan painttia seuraavat 10 vuotta.

[Nana]

~ Raunioiden kummitus 25.1.09

Sikke yrittää vyöryä ylitseni, kun talutan tammaa rauhassa tarhasta. Estän kuitenkin sen ja Sikke mulkaisee minua happamasti.
''Eiks ikinä, ikinä voida pitää vähän hauskaa?'' kysyy vuonis. Samalla tieltäpäin hölkkää punanaamainen Pipsa. ''Mites sie nyt noin hengästyit, eikö kunto kestä?''
kysyn virnistävältä tytöltä.

''No juokseppa ite pari kilsaa täydellä vedolla!'' tyttö kivahtaa. ''Olisit itekkin hengästynyt.'' Pipsa jatkaa sitten virnistellen.
''Hmhm.. no en.'' täräytän, jatkaen sitten matkaa kylmästä talvi-aamusta sisälle talliin lämmittelemään.

''Nana haeppa heinät Siirille..'' Anne antaa tiukat ohjeet. Kiipeän tikkaita ylös heinävintille, huomaten siellä silmät pyöreänä minua tuijottavan Kinkun. Huokaisen rauhallisesti, kun olen tutkinut Shinquan jokaisen raajan – vanha, tuttu tyttö on tallella. Pian portaita kiipeää ylös Pipsa, jonka kasvojen väri on jo tasaantunut entiselleen. Sitten tyttö jähmettyy, ja avaa suunsa kiljaistakseen, mutta kuiskaakin: ''Nana, mitä sie täällä teet?''.

Vastaan iloisesti, että haen Siirille heiniä tällä hetkellä. ''Mitäs täällä juoruillaan?'' puhuu yllättäen Jaakko heinäkasojen takaa. Vintillä on pimeää, ja Shinqua kertoo reissustaan Humun kanssa. Pipsa valahtaa lakananvalkoiseksi, kun Jaakko sanoo tietävänsä mistä on kyse. Mies karaisee kurkkuaan ja aloittaa sitten kertomuksen, meidän kaikkien ahtautuessa tiiviiseen rinkiin istumaan vierekkäin.

''Kaikki alkoi, kun raunio vielä oli kokonainen talo, asui siellä vanha erakko, Erkki Juhani, joka viihtyi yksinään, eikä välittänyt muista ihmisistä. Ennen hänen oli rikas ja arvostettu mies, mutta sitten hänen vaimonsa, kaunis Katariina Jaakon tytär kuoli pitkän sairauden jälkeen, mies kertoo. Mies masentui täysin, ja samana vuonna koko viljasato pilaantui. Miehen rahat menivät veron maksuihin, ja hänen ystävänsä haihtuivat kuin tuhka tuuleen. Erkki möi koko komean tilansa ja muutti pieneen taloon tänne Seppeleen lähettyville.''
''Mitä sitten tapahtu?'' minä vilkaisen mieheen hymyillen oudosti silmät kiiluen.
''Mies sekosi täysin. Nuoret pojat löivät vetoa, kuka uskaltaisi mennä sisälle taloon. Kukaan ei uskaltanut jäädä yksin pihaan, joten yhdessä he hiippailivat sisälle taloon. Olohuoneesta he löysivät verisen Erkki Juhanin ruumiin. Mies oli murhattu kylmäverisesti. Sanotaan, että mies kummittelee talossaan, etsien murhaajaansa jotta voisi kostaa tälle'', Jaakko lopettaa hyytävästi.

''Ihanko totta?'' kysyn hymyillen salaperäisesti. ''No mitenkäs muutenkaan?'' Jaakko kysyy.
''Pipsuu.. me lähetään raunioille!'' hihkaisen iloisesti. ''Voinks mie mennä Sikellä?'' kysyn anovasti tytöltä. Pipsa nyökkää. ''En halua tippua rauniolle ja joutua kävelemään..'' tyttö perustelee hyväksyntäänsä.

Pian olemme alakerrassa, ja hajaannumme hoidettaviemme luokse. Itse nappaan Siken selästä kuumottavan loimen pois ja halaan tammaa lujalla, varmalla ja rakastavalla rutistuksella. Sikke hörähtää hiljaa, ja vähän. ''Sä oot mulle niin rakas.'' huokaisen.

Harjaan rauhallisesti ponia, mutta kiihdytän vauhtia Pipsan hoputellessa Bertin karsinasta. ''Turparemmi enään!'' huudahdan ja kiskaisen turparemmin tiukalle.

''Kuuleko pipsteri, Nansteri ja Sikkeri valmiit!'' huudan naurahtaen ja hipsuttelen sitten pihamaalle Pipsaa odottelemaan. ''Sie meet ekana, Bert on paljon varmempi.'' hihittelen, meidän lähtiessä liikkeelle rauhallisessa käynnissä kohti kaukana odottavia raunioita.

Juttelemme kummitusjutusta koko matkan, ja yhä enemmän asia kiinnostaa kieroutunutta mielikuvitustani. ''Kato magnet ja palmikko!'' huudahdan, mutta muutaman sananvaihdon jälkeen on Magnetin ja Palmin kiirehdittävä tallille.
''Ravataanko?'' kyselee Pipsa. ''Ravataan vaan.'' vastaan, ja leppoisasti vuonis askeltaa lajitoverinsa perään. Pipsa säpsähtelee jokaista liikettä, ja minä vain hekottelen sille asialle. Pusikossa kahisee tavalliseen tapaan ja puiden korkeat latvat humisevat hyytävässä tuulessa.

Sikkeä alkaa jännittää ja minunkin asentoni on jähmeä kuin rautakanki. Rauniot näkyvät jo. Yhä lähemmäksi ne tulevat ja Siken askel alkaa upota syvempään valkoiseen lumeen.

''Näit sä ton?'' kysyy Pipsa yllättästi. Nyökkään, ja jatkamme hidasta askellusta kohti kivikasaa. ''joku liikkuu tuolla..'' Pipsa sanoo ja tunnen selvästi sen, että tyttö värisee – Bertkin on melkein kauhusta kankea, vaikkakin tunnettu varmana maastoheppana.

''Nyt se tulee! IIIIIIIIIIIIIIIIIIIKKKKKKKKKKKKKK!'' Pipsa huutaa niin kovasti kun hänen kurkustaan vain lähtee. Sikke askeltaa hermostuneesti sivuun. Nyt toinen vuoniksista tekee valtavan sivuloikan ja Pipsa luisuu hiekalle. Bert säntää Siken luo turvaan ja nappaan sen mustista, kiiltävistä ohjistaan kiinni.

''Kohta tuo saa sydärin, nyt ois aika lopettaa.'' sanoo tuttu tallipoika. ''Jj-jaakko ja Krisu?'' Pipsa sopertaa. ''OOTTE NIIN KUOLLEITA!'' Pipsa karjuu hurjemmalla äänellä kuin koskaan. ''Entä ponit..?'' soperran hiljaa, mutta ääneni katoaa talviseen ilta-päivään, kun Pipsa raivoaa miehille kunnialoukkauksesta.

Nana & Sikke

[Nana]

Meidän muisto puuhun kaiverrettuna



Unohdin pystyharjan, sry. :/