Myntin Hoitokirja

[Anne]

DWB-tammojen koulimista:




Anne ja Riina, Myntti ja Liina & Jossu taluttamassa. Pientä maastoilua.

[liinak]

1.5.2009 - Vihdoin vappupirskeet!


Myntti pisti show'n pystyyn ja näytti kauniit taitonsa nostella kavioita. Eihän espanjalaisessakaan käynnissä kaviot ihan nooin ylös nouse, mutta ompahan Myntillä jotakin taitoa, josta voi olla ylpeä. Kouluradoilla tuomarit eivät tosin Myntin erikoisosaamisesta innostuisi..

[liinak]

8.5.2009 - Aatshiu!

"Hophop" äiti huusi keittiöstä. Kello oli jo kahdeksan ja minun pitäisi olla tallilla. Lähdimme lääkäriin pitkään jatkuneen flunssani vuoksi ja pakkohan minun oli ehtiä morjenstamaan tammaa.

Äiti istui jo autossa, kun minä hoipertelin silmät puoliummessa autoon. Sain heitettyä auton oven kiinni ja äiti oli saman tien kaasuttamassa ulos pihaportista. Ummistin silmäni ja nukahdin auton penkkiin. En saanut kuitenkaan nukuttua kauaa, sillä äiti tönäisi minut ripeästi hereille. Huomasin automme olevan parkissa tallin pihalla, joten nousin autosta venytellen ja yrittäen pidättää haukotustani. Kävelin tallin uumeniin ja äiti jäi odottamaan autoon. Ei kai hän voisi bisnesnaisena saapua tallilta tuoksahtavilla vaatteilla töihin!

Kaivoin Myntin varusteet esille ja kannoin ne karsinan ovelle. Lähdin tallustelemaan ulos kohti tarhailevia kaviokkaita. Myntti nypräsi turpa maassa etsien viimeisimpiä heinänkorsia mutalillun joukosta. Koetin viheltää, mutta vihellyksen sijaan sain aikaan mehevän aivastuksen lentävine räpäklimppeineen. Minua alkoi itseänikin jo ällöttää lentävät räkäpallerot, mutta sitä paremmalla syyllä minun piti ehtiä lääkäriajalleni. Raotin tarhan porttia ja aivan nenäni edessä Myntti jo pällisteli minua ja punoittavaa nenääni. Nappasin tamman pään syliini ja pujotin riimun sen päähän. Sain taas pärskäistä limaa kurkustani. Kävelin verkkaisesti mutakuorrutteista tietä. Katsahdin autoon, ja miten sattuikaan, äiti naputti rannekelloaan, joka selvästi suomenkielellä tarkoitti, että oli laitettava vauhtia.

Harjasin Mynttiä pitkin vedoin, jokapuolella leijuva pöly ei helpottanut flunssaani, vaan räkiminen jatkui myös sisätiloissa. Hoitelin tamman karvaa puoliksi nukkuen ja sainkin herätykseksi kunnon tönäisyn. Koitin herätä ja laittaa samalla vaihtia toimiini. Otin suitset käteeni ja pujottelin niitä Myntin päähän. Koitin asetella ne mahdollisimman suoraksi, mutta huomasin sen olevan vain ajanhukkaa, jokaisella kerralla kun aivastin uudelleen, repäisin suitsia entistä enemmän vinoon.
"Hmh, antaa olla noin, ne on ihan kauniisti" mumisin itsekseni etsiessäni satulaa. Mihin kummaan olin sen laittanut?
Etsin satulaa ensin käytävältä tuloksetta, joten lähdin hakemaan sitä uudelleen muiden varusteiden joukosta. Puolitiessä näin satulan heinien päällä. Mietin miten se sinne unohtui. En voinut miettiä kauaa, kun puhelimeni soi. Äiti halusi vain muistuttaa, että nyt täytyy toimia ripeästi. Arrrgh, ärsyttävää tuollainen jatkuva nalkutus! Puin tammalle satulan ja lähdin nopeasti kentälle.

Hyppäsin selkään pienen alkukävelyn jälkeen ja lähdin taivuttelemaan Mynttiä varovaisesti suuntaan jos toiseen. Myntti kuunteli tarkkaavaisesti ja totteli moitteettomasti. Hymy levisi kasvoilleni ja jatkoin tehtäviä hyvän päivän kunniaksi. Kymmenisen minuutin jälkeen annoin tamman hieman levätä ja venyttää itseään. Kävelin muutaman kierroksen löysillä ohjilla ja keräsin ne jälleen. Asettelin tammaa saadakseni sen kuulolle ja otin muutaman askeleen ravia. Hidastin taas käyntiin. Taputin kovasti, sillä nämä olivat ensimmäisiä kertoja ravia ilman liinaa! Olin niin ylpeä tammasta! Otin vielä muutaman ravinoston molempiin suuntiin ja annoin löysät ohjat jälleen. Kävelin mielestäni muutaman minuutin, mutta sain muistutuksen jälleen soitolla, että pitäisi olla jo lähdössä. Kävelin silti vielä hetken, tulin alas ja annoin Myntille muutaman porkkananpalasen taskustani. Lähdin taluttamaan tammaa talliin.

Karsinassa toimin nopeasti, harjasin ja puhdistin kaviot pikavauhtia, sillä en halunnut myöhästyä lääkäristä! Siivosin tavarat nopeasti käytävältä paikoilleen ja katsahdin kelloa.
"Voi hemmetti! Se on jo noin paljon!" parahdin.
Jaakko tupsahti paikalle juuri oikeaan aikaan, kerrankin. Jaakko on yleensä paikalla juuri silloin, kun ei haluaisi kenenkään kuulevan asiasta, tottakai Jaakko silloin pongahtaa nurkan takaa. Mutta nyt, juuri sopiva ajoitus!
"Jaakko! Vie tuo neiti pihalle ku mun on ihan pakko nyt lähtee lääkäriin, mul on nii hirvee flunssa, et pakko hakee jotakin parannusrohtoa!" huusin jo juostessani ovea kohti.
"Just joo! Kaikki työt vaan Jaakolle, tosi reiluu!" kuulin Jaakon sanovan, mutta olin jo liian kaukana huutaakseni jotakin typerää vastaukseksi.

Kiisin autoon ja äiti tietenkin valitti, kun en ollut vaihtanut vaatteitani, mutta raskaalla kaasujalalla lähdimme tallinpihasta pölypilvi meitä seuraten. Äiti kaahasi kyllä niin kovaa, että voin kerrankin sanoa, että onneksi poliisit eivät olleet lähettyvillä. Viimetipassa ehdin lääkäriin ja sainkin antibioottia flunssaan. (:

- Liina K.

[liinak]

9.5.2009 - Aamun sarastus
Heräsin jo aikaisin aamulla, siinä seitsemän aikoihin istuin keittiössä mutustamassa leipääni. Veljeni ilmestyi keittiöön silmäpussit polvissa roikkuen. Näin tilaisuuteni ja, tottakai, käytin sen.
"Isovelikulta, sinä komea veljeni..." aloitin anellen.
"No mitä sä nyt haluut? Kampaajarahaa vai?" Joonas arvuutteli.
"Joo tota.. Voitsä viedä mut kohta tallille?" sain viimein sanotuksi.
"Huoh, kai mä sit voin. Ku sulla pikkusella pikkusiskolla ei oo ajokorttia.." hän kiusoitteli.
"No hmh, mitäs on tollaset kalkkisvanhemmat, mut lähetään tossa puolen tunnin sisällä?" tokaisin.
En jäänyt enää odottamaan vastausta, sillä saisin kuitenkin vain muminat ja kiroamiset tälläisestä aamuhäslingistä.

Hain vaatteeni kaapista ja aloin pukea niitä virkeästi päälleni. Huomasin piristyväni koko ajan, vaikka normaalisti olisin painunut takaisin sänkyyn. Pakkasin mukaan äitini kuivattamat leivät, hän rakasti kaikenlaisia eläimiä ja hemmotteli ne nähdessään aivan piloille. Se on ehkä syy, miksi meillä ei ole kotieläimiä..

Samassa Joonas singahti ovesta ulos. Vilkaisin kelloa. Muutamaa minuuttia vaille puoli kahdeksan. Laitoin vauhtia askareisiini ja olinkin juuri puolelta veljeni auton penkillä. Lähdimme äänekkäästi pihaltamme, eihän tuollaisella autonrotiskolla voinut hiljaa lähteäkkään. Vanhemmat vain eivät suostuneet ostamaan kallista ja uutta autoa, sillä tämäkin auto oli jo neljäs. Edellisten autojen nokat olivat olleet lytyssä milloin mistäkin syystä.

Tallitie oli kuoppainen ja auto kolisi ja pomppi koko matkan epämääräisesti. Joonas ei ollut moksiskaan, mutta minusta se tuntui oudolta, olinhan viimeksi istunut äidin mersun kyydissä, joka ei pitänyt moista mekkalaa. Saavuimme vihdoin tuskallisen matkan päätteeksi pihapiiriin, joka huokui hiljaisuuttaan.
"Hei tuu hakee mut joskus sit ku soitan.." huikkasin.
"No heihei, on mullakin elämä, millon oot tulossa?" Joonas kysyi huolissaan.
"No ei kukaan jätkistä oo hereillä parin tai kolmen tunnin päästä.." sanoin.
"Joo, totta.. No haen sut sit sillo joskus ku soitat" Joonas myöntyi.
"Joo kiitti, moido!" sanoin ja paiskasin auton oven kiinni.

Tallissa kaikuivat kavion äänet, kun aamutallin työntekijä vei hevosia ulos.
"Voin ite sit viedä Myntin ku oon hoitanu sen!" huusin tallin uumeniin.
"Joo, hyvä" sain hiljaisen vastauksen jostakinpäin tallia.
Menin tamman karsinalle ja siellä se makoili samalla lähettyvillä olevia heiniä napostellen. Lähdin hakemaan tamman varusteita ja annoin sen hetken vielä lepuuttaa jalkojaan.

"Kuules neiti, nousisitkos ylös?" sanoin Myntille, joka makoili ketarat oikosenaan karsinassa.
Myntti ei ollut kuullakseenkaan. Menin sen viereen istumaan. Se katsoi minua hetken, mutta tunnisti tutuksi ihmiseksi ja käänsi päänsä minun viereeni. Myntti nuusti pitkään taskujani ja nousi vihdoin ylös. Se alkoi kaivaa taskuani turvallaan.
"Joojoo, tiiän tiiän, sä haluut jotakin nannaa.." sanoin hiljaa ja ojensin yhden leivänkannikan tammalle. Otin pölyharjan ja harjailin tammaa pitkin vedoin. Olin vieläkin flunssainen joten sain köhiä turvepölypilven ympäröidessä minut. Myntin karva alkoi näyttää jo hieman kiiltävämmältä ja vaihdoin pölyharjan kaviokoukkuun. Muistelin, kuinka vaikeaa oli nostaa kavioita ihan hetki sitten.. Kun Myntti oli niin pieni varsa vielä, itsepäinen sellainen. Nyt Myntistä oli kasvanut hieno leidi tänne landelle.

Nostin syliini juoksutusvyön ja asettelin sen Myntin selkään. Ajattelin pitkästä aikaa ohjasajaa taas. Myntti oli selvästi tyytyväinen vaihtoehtoon, sillä on paljon rankempaa, pitää miettiä kaikkea jännää ratsastukseen liittyvää ja tälläinen rennompi ja tutumpi vaihtoehto on välillä virkistävää. Otin myös suitset ja pujottelin ne Myntin päähän. Ohjat laitoin vasta ulkona.

Lähdin taluttamaan neitiä kentälle. Saimme kääntyviä katseita tarhailevilta hevosilta ja Myntin ylpeä mamma, Blade hörähti lempeästi tyttärelleen. Myntti hirnahti takaisin, mutta jatkoi määrätietoisesti astellen eteenpäin kohti kenttää. Olin itse sellainen työmyyrä, että välillä oli vaikeaa antaa tammalle jonkunmoista vapaapäivää, mutta eilisen ratsastusreissun hyvitykseksi annoin tammalle kevyemmän päivän ohjasajaen sitä. Siirryin pikkuhiljaa tamman taaksen ohjat kädessäni ja maiskautin lähdön merkiksi, Myntti lähti reippaasti kävelemään eteenpäin. Minä sain hiihtää kovaa vauhtia perässä, etten vetäisi vahingossa ohjista. Myntti käveli korvat höröllä ja kääntyi pienestäkin avusta. Olin ylpeä neidin kehityksestä.

Otin pätkän ravia, vain pätkän, koska flunssani takia en voinut kovastikkaan juosta. Myntti nosti päätään ja ravasi pitkin ja lennokkain askelin. Energiaa ja eteenpäin liikkumisen iloa tammalta ei ainakaan puuttunut. Jos olisi puuttunut, niin se olisikin ollut jo huolestuttavaa, nuorella hevosella pitää olla liikkumisen iloa! Vaihtelin suuntaa ja tein voltteja ja kiemuroita. Myntti kuunteli tarkkaavaisesti ja vastasi apuihini. Otin pienen pätkän laukkaa ympyrällä ja se sujuikin nopeasti, Myntti lähti kuin ammus pinkomaan, mutta onnekseni se pysyi ympyräuralla. Otin ravin kautta käyntiin ja siirryin tamman vierelle taputtamaan sen kaulaa. Keräsin ohjat ja lähdin taluttamaan tammaa maastoon. Kävelimme jonkin matkaa ja koko matkan Myntti kulku pää rennosti roikkuen. Taputtelin tammaa paljon, se oli kehittynyt paljon pienessä ajassa. Käännyimme takaisin tallille, jolloin Myntin askelkin alkoi kiihtyä, naurahdin ja ruahoittelin tammaa, jotta pysyisin itse näillä tappijaloilla sen vauhdissa mukana. Kävelimme talliin sisään ja laitoin tamman kiinni käytävälle. Se ensin ihmetteli, mitä teen, mutta muisti, että niin on tehty ennenkin, joten ihmettelyt jätettiin sikseen.

Riisuin tamman varusteista ja harjasin sen vielä kerran pölyharjalla läpi, sekä putsasin kaviot. Annoin sille vielä muutaman leivänkannikan taskustani ja taputtelin vielä paljon. Otin riimunnarun ja kiinnitin sen Myntin riimuun. Lähdin taluttamaan sitä kohti tarhaa ja päästin sen nyhtämään heinänkorsia tarhaansa. Katselin hetken neidin menoa, kunnes huomasin kellon olevan jo puoli yksitoista. Soitin kiireesti veljelleni, sillä hänen kaverinsa heräisivät siinä puolessa tunnissa - tai useimmat heistä, joillakin unenlahjat riittävät paljonkin pidempään.
"Moro, kuules, tuu nyt hakee mut täältä tallilta" sanoin luuriin.
"Mitäh, joo kai, lähen koht kunhan pääsen täält sängystä ylös." sain vastaukseksi.
"Mitää?! Ootko nukkumassa?" huusin puhelimeen.
"Joo, äläkä karju siellä. Lähen iihan pian.." Joonas mutisi unisena.
"Joo, lähe sit kanssa. Soitan viel uudelleen koht et jos oot nukkumassa. Sit kyllä.." uhosin.
"Joojoo, tuun tuun, herään just ja laitan vaan takin ja kengät ja tuun.." Joonas myöntyi.

En sitten tiennyt kuinka kauan sitäkin saisi odotella, mutta soitinpahan ainakin. Korjasin Myntin varusteet käytävältä paikoilleen ja lakaisin vähän turvemöykkyjä käytävältä. Kuulin tallin sisälle asti kolisevan auton kaartavan pihaan, joten tiesin, että se oli Joonas. Kävelin ripeästi pihalle ja istahdin veljeni autoon. Hän melkein nukkui ratissa. Lähdimme kotiin kymmenien haukotusten ja venyttelyjen jälkeen. Auto tuntui rämisevän kahta kovemmin, kuin tulomatkalla. En sitten tiedä..

- Liina K.

[liinak]

tällainen kummallinen maastokuva, Myntti vähän hermoili maastossa, kun piti kiireesti päästä kotiin syömään..

[liinak]

15.5.2008 - Vammaisia kerrakseen
Läähätin tallin pihassa kuin kuolemaa tekisin. Olin juossut bussipysäkiltä tallille ja huomasin, ettei matka ollutkaan niin kevyt juosta. Raahauduin sohvalle istumaan ja kaadoin itselleni mukiin vettä. En ikinä juo vettä, mutta nyt minun oli pakko saada lasillinen. Anne ilmestyi ovenraosta.

"Hei Liina, näin ku tulit tänneppäin, ni aattelin kysyä.. Miks sä läähätät tolleen?" Anne katsoi minuun kummastuneena.
"Mä.. tulin... tosta pysäkiltä... juosten" sanoin edelleen puuskuttaen.
"Jaa, no mut mun piti kysyy, et tuutko mun kanssa maastoon? Aarttelin keritä vihdoin ja viimein ratsastaa maastolenkin Palmilla. Mun on pitäny tehä sellanen maastolenkki jo kuukausia sitten mut en oo kerenny ollenkaan!" Anne selitti tohkeissaan.
"Tänään kun Carkki, eikä Jenni oo tulossa, niin pääsen vihdoin itse ratsastamaan" Nainen jatkoi energiaa pursuten.
"Joo... Laitan ton... Myntin ihan.. pian kuntoon." Jatkoin vaivalloista puhumista.
"Kiva, vihdoin pääsen senkin mamman kyytiin pitkästä aikaa" Anne sanoi iloisesti. Anne heitti heipat ja katosi ovesta tallin puolelle. Minä läähätin sohvalla vielä hetken, kunnes sain itseni koottua ja lähdin keräilemään Myntin tavaroita ratsastusta varten.

Anne harjaili jo hyvässä vauhdissa Palmikkoa, joka nautti harjauksesta ylähuuli vipattaen. Tiesin, että Myntti oli pölyinen kuin mikä, joten aioin harjata sen oikein perusteellisesti. Harjailin Mynttiä, harjasin pitkin vedoin sen kaulaa ja etenin valkoisen sukan harjaukseen tamman etujalassa. Pomppasin metrin taaksepäin, kun näin Myntin jalan. Se oli turvonnut yhdeksi limpuksi ja tamma näytti aristavan sitä. Huikkasin Annen paikalle ja nainen katsoi jalkaa kulmat kurtussa.
"Tähän on varmaan joku potkassut ja sinne on mennyt joku bakteeri.." hän sanoi pettymyksen sävy äänessään.
"Joo. Mä kylmään sen ja puhdistan noilla aineilla." sanoin ja ryhdyin toimeen. Hain puhdistusainetta ja laimensin sen vanhaan limsapullooni, joka oli sattumoisin ollut Myntin harjapussukassa. hain sideharsoa ja teippisidettä. Puhdistin jalan ja laitoin siihen hauteen. Menin Annen luo. Hän seisoi Palmin karsinassa ja harjanvedot eivät olleet enää niin ripeät ja innokkaat.

"Kyllä Myntin jalka paranee" sanoin lohduttavasti. "Ei siinä mitään pahaa ole."
"Eii, en minä sitä.. Mietin miksi silloin aina tapahtuu kaikkea, kun minun pitäisi mennä ratsastamaan?" Anne sanoi.
"Höpsis! Kyllä minullekkin aina sattuu kaikenlaista ihan muuten vain! Joskus jotakin vakavampaa ja joskus jotakin vähemmän vakavaa" sanoin ja astuin sisään Palmin karsinaan.
Astuin suoraan lattialla olevan harjan päälle ja tietenkin nyrjäytin nilkkani.
"Outs.. Dääm hei! Miks mun nivelsiteet aina pettää!" murahdin nilkkaani pidellen.
"Mä sanoin. Mä oon menossa ratsastamaan niin kaikkea sattuu just silloin.." Anne huokaisi.
Anne talutti minut takaisin sohvalle ja laitoimme kylmäpussin kohotetun jalan päälle. Anne sitoi jalkani pieneen pakettiin ja soitin vanhempani hakemaan minut tallilta.
"Heei äiti.." aloitin varovaisesti.
"No hei kulta! Pitäiskö sut hakea tallilta?" äitini sanoi pirteästi.
"Juu, ja sit pitäis hakee sairaalasta muutamaks päiväks kepit.." sanoin.
"Miks? Mitä nyt on tapahtunut? Onko jalka murtunut vai menikö nivelsiteet vai mitä on käynyt?" äitini muuttui pirteästä hysteeriseksi.
"Kaikki on ihan okei, nivelsiteet vaan petti, ei mitään vakavaa.." rauhoittelin hysteerisenä pulppuavaa vanhempaani.
"Okei, haen sut ja sitten haetaan kepit." hän sanoi huokaisten helpotuksesta.

Vein Myntille vielä Annen avustuksella omenan ja istuin sen seurana, kun odottelin äitini saapumista. Siinä ei mennyt kauaa, äitini oli hysteerisyyden vallassa ajanut tietenkin yliraskaalla kaasujalalla ja tullut pihalle ennätysajassa.

"Heippa kulta!" sanoin Myntille ja muiskautin pusun tämän turpaan. Anne lupasi huolehtia Myntin jalasta, joten sairaalassa saatiin huolehtia siis minun jalastani.



- Liina K.

[liinak]

23.5.2009 - Diivojen duetto
Jalkani oli jo paremmassa kunnossa nivelsidevanutuksen jälkeen. Pääsin jo kävelemään hyvin jalkani kanssa ilman keppejä. Toki jalka vielä hieman kiristeli kävellessä, mutta klonkaten etenin tallin uumeniin.

Hain tamman tarhasta. Se pörhisteli rintaansa ja nosti kaulansa mielettömän korkealle kaarelle. Myntti kasvoi hetkessä kymmeniä senttejä korkeammaksi. Tunsin itseni pieneksi öttiäismöttiäiseksi maan kamaralla tamman liihotellessa yläilmoissa.

"Sooh tyttö.." Sanoin Myntille.
Myntti hyppeli sik-sak -kuviota tien reunasta toiseen. Koetin pysyä tamman tahdissa, mutta omat jalkani eivät kyenneet samanlaiseen tahtiin Myntin tanssissa. Matka tuntui kilometrien pituiselta, mutta vihdoin pääsimme talliin. Myntti halusi kovasti nuuskuttaa Leevin kanssa. Leevin ja Myntin romanssi ei kuitenkaan kestänyt sen pidempään, sillä Myntti heitti takapäätään ja hätisti Leevin pois diivamaisella hännänheilautuksella. Leevi nyrpisti turpaansa, mutta painui sitten karsinan takaseinään mököttämään saatuaan unelmaneidiltään pakit suoraan päin naamaa.

Myntti seisoi ylväänä karsinassaan ja minulla oli kova työ saada se palautettua maan pinnalle. Myntti hörisi karsinassaan ja tervehti kaikkia paikalle saapuvia hevosia ja niiden hoitajia. Myntti oli syrjäyttänyt entisen kuningattaren paikoiltaan, kuka sitten entinen kuningatar lieneekään. Harjasin tamman pölyisen karvapeitteen kiiltäväksi. Myntin oikeassa etusessa olikin puunaamista, sillä jalan valkoinen sukkakuvio, ei näyttänyt enää valkoiselta, lähinnä ulosteenruskealta. Kuurasin ja kuurasin Myntin jalkaa kyykyssä oleskellen. Oma jalkanikin alkoi väsyä ja istahdin karsinan oven viereen käytävälle.

"Moikka, mitäs sä siinä istuskelet?" Carkki yllätti minut istuskelemasta.
"Mooi.. Noo, mun jalka venähti tossa vähän aikaa sitten ja vähän toi jalka vielä on kipee, et ei oikeen pysty olee tuol kyykys" selitin suu vaahdoten.
"Aa, no kiva.. Mä aattelin mennä Leevillä hyppäämään!" Carkki innostui.
"Joo, mä tuun kattomaan heti ku oon harjaillu" sanoin tytölle.
"Jep!" Carkki huikkasi kadotessaan varustehuoneeseen.

Palasin Myntin karsinaan puunaamaan sen jalan sukkaa. Se alkoi hiljattaen näyttä valkealta ja pyyhkäisin kosteuden otsaltani. Katsoin kelloani ja huomasin sen näyttävän puoli kuutta. Olin puuhannut Myntin karsinassa yli puoli tuntia sen sukan kanssa. Lähdin kiireesti seuraamaan Carkin ja Leevin hyppelyitä kentälle.

- Liina K.

[liinak]

2.6.2009 - Päättymätön rakkaustarina

Havahduin aamulla ensimmäisten auringonsäteiden sarastaessa huoneeseeni. Aamu oli kostea ja usva peitti naapurin pellot, kaunis kesäaamu ikkunasta katsottuna. Ulos astuessani tallille lähdön aikeissa sain kylmän viiman paljaille käsivarsilleni ja kylmä pakotti minut sisälle kaivamaan lisää vaatteita ylle. Pian olin kuin tynnyri, niin täynnä vaatekerroksia, että itse liikkuminenkin ahdisti. Pengoin vanhan pyöränromun varastosta ja lähdin vaivoin polkemaan tallille. Tie oli kuoppia täynnä ja pyöräni kolisi ja rämisi, odotin jo aikaa, jolloin pyörän aika olisi ummessa ja se hyytyisi tienposkeen. Koko matkan minua häiritsi melu, jonka pyörä sai aikaan. Tallipihassa unohdin tyystin ärsyyntymiseni. Tallin ympäristö ei ikinä ollut näyttänyt niin kauniilta! Hevoset laidunsivat täydessä hiljaisuudessa ja sumu leijaili niiden ympärillä. Yhtäkkiä unohdin kaiken kauneuden, kun Jaakko leikkasi hiljaisuuden.

"Mitä kummaa? Pettävätkö vanhat silmäni taas? Täällä joku heppatyttö tähän aikaan aamusta!" Jaakko kummasteli silmät lautasen kokoisina.
"Mmm.. joo kai sitten.." sanoin edelleen silmät tiiviisti tapittaen kaunista maisemaa.
"Oot ihan kuollu, mut meen töihin ku mädäm käskee kuitenkin kohta" Jaakko sanoi pilke silmäkulmassa.
Että, se mies aina jaksoi murjoa vitsejä joka tilanteessa, ei ikinä voinut olla hiljaa, aina pitää aukoa päätään vääränä ajankohtana! Palasin maan pinnalle ja lähdin verkkaisesti kävelemään kohti hoidokkini tarhaa. Siellä neiti söi tiiviisti turpa maassa viimeisiä korsia aamuheinistä. Sujautin riimun sen päähän ja silmät puoliummessa lähdimme kävelemään kohti tallia.

Ulkona oli niin kaunis ilma, että päätin harjata ulkona. Kiinnitin tamman harjauspuomiin ja käskytin Jaakon katsomaan Myntin perään, kun itse juoksin hakemassa harjoja. Kun saavuin puomille harjapussi kainalossa ja suitset toisessa kädessä, en nähnyt Jaakkoa missään. Myntti sen sijaan seisoi onnekseni vielä kiinni hoitopaikallaan, mutta kuten arvelin, Jaakko oli päättänyt painua omin nokkinensa takaisin tallipuuhiin. Myntti oli ehtinyt piehtaroida tarhassa ja oli aivan mutainen. Sain pöllyttää sen karvaa tovin kumisualla, kunnes vihdoin totesin pölyharjankin tehoavan tuohon mutapeitteeseen. Rapsutin ja kuurasin mutaa irti Myntin tummista karvoista, joka onnistui nähdäkseni melko hyvin. Karva alkoi taas saada kiiltoa ja värikin palasi tummaksi harmahtavan ruskean sijaan. Aloin pukea itselleni kypärää ja käsineitä. Olin nyt itse valmis pieneen kävelylenkkiin, mutta vielä Myntin kunnostus. Irrotin tamman harjauspuomista ja sujautin sille suitset päähän. Kun suitset olivat paikoillaan, olinkin jo valmis! Aioin mennä ilman satulaa, hetken kentällä ja hetken tutuilla maastoteillä.

Kävelin käyntiä kentälle. Olin pukeutunut kylmän aamun mukaisesti, mutta usva oli jo tipotiessään ja lämpöasteet nousivat huimaa vauhtia. Sain ensitöikseni ottaa muutaman vaatekerroksen pois. Ratsastin rentoa käyntiä ja Myntti käveli tahdikkaasti korvat pään sivulla lerputtaen. Tein taivutteluja ja kiemurauria, Myntti ei aivan koko aikaa jaksanut keskittyä ja sain palautella sitä unelmien parista takaisin työtehtäviin. Tein muutaman ravisiirtymisen ja annoin pitkät ohjat. Suuntasimme maastoon, metsän uumeniin. Myntti käveli korvat höröllään hitusen puuskuttaen. Taputin tamman kaulaa, kehuin sitä hienosta päivästä.

Palasimme tallille ja siellä oli jo töysi tohina päällä. Hipsin hiljaa takaisin harjauspuomille siistimään ratsuni. Harjasin tamman nopeasti ja vein sen takaisin tarhaan. Kuten olin arvellutkin, neiti meni heti piehtaroimaan ja oli tyytyväinen jälleen mutakerroksestaan. Hymyilin itsekseni ja palauttelin tavarat paikoilleen. Huokaisin ja kiipesin takaisin pyöräni satulaan. Leijuin yläilmoissa, Myntti oli käyttäytynyt tosi upeasti. Tottakai rämisevä pyöräni pilasi fiilikseni ja pyöräilin suu mutrussa kotiin kiroamaan pyörääni.

- Liina K.

[liinak]

5.6.2009 - Kyllä meitsi osaa!



- Liina K.

[liinak]

13.6.2009 - Unelmien hevoskesä

Hengitin raikasta ilmaa, kesän tuoksu kantautui nenääni ja aurinko pilkisti vihdoinkin pilvien takaa. Ihanaa, vihdoin kesä palasi, viimeiset päivät olivat yhtä myrskyä ja näytti siltä, että muutama lämmin päivä vastasi koko kesää ja syksy alkoi puhaltaa kylmiä tuuliaan. Olin aivan taivaassa! Rakastin kesän lämpöä talven jääkylmän ilman ja villasukkien käytön jälkeen. En tietenkään voinut luopua rakkaista villasukistani kesäksikään, nukuin aina villaiset sukat jaloissani, mutta päivisin ne saivat olla piilossa peiton alla.

Tallilla oli täysi hulina meneillään! Tuntilaiset ryntäilivät harjapakit kainaloissa ja kypärät päässä hölskyen, jotta kerkiäisivät ajoissa tunnille. Hoitajat yrittivät rauhassa harjata hevosiaan ja kuvittelivat, että ympärillä on rikkomaton hiljaisuus, näin ei kuitenkaan ollut. Katselin pientä tyttöä, joka kantoi Pampulan tavaroita. Häneltä putosi muutama harja, ja menin auttamaan.

"Tässä, nämä tippuivat sulta." sanoin ja annoin pienelle tytölle harjat käteen.
"Kiitti! Mulla on kauhea kiire kun äiti oli tyhmä ja oli pitkään töissä niin en ehtinyt tulla aikaisemmin!" tyttö sanoi kulmat kurtussa.
"No mä autan sua, niin laitetaan tämä poni nopeasti kuntoon, niin ehdit tunnille" sanoin.
Pieni tyttö innostui ja otti harjan käteen ja tottuneesti veteli pitkiä vetoja pitkin Pampulan kaulaa.
"Mä tykkään tosi kovin Pampulasta, se on mun lempiponi täällä Seppeleessä! Ja Anne on tosi mukava, ja Pipsa ja Loviisa. Oon joskus nähnyt ne kun ne on auttnut mua Pampun kanssa." Tyttö selitti silmät säkenöiden.
"Juu.." myöntelin vastaukseksi.
"Mä haluisin täältä Seppeleestä hoitoponin, mutta oon vähän liian pieni vielä.." tyttö sanoi laskien katseensa maahan.
"Kyllä sä vielä kasvat! Sitten sä voit hakea hoitajaksi tänne Seppeleeseen! Mäkin odotin ja odotin, kunnes viimein raahauduin tänne ja sainkin mitä ihanimman hoitohevosen, tuon Myntin tuolla käytävän päässä.." selitin tohkeissani.
"Voi, se on sulonen, mutta tosi ISO!" tyttö sanoi.
"Noo, onhan se aika.." sanoin.
"Oho, kello onkin jo noin paljon! Laitetaas Pampulle kamat päälle!" sanoin tytölle, joka piteli jo suitsia kädessään.
"Laitan nää suitset ni laitakko sinä tuon satulan?" hän selitti väännellessään suitsia kädessään.
"Jep, laitetaan nopeasti.." ehdin juuri ja juuri sanoa, kunnes huomasin, että Panpulalla oli jo suitset päässään ja tytöllä turvaliivi ja kypärä päällään. Laitoin vauhtia satulan laittoon ja kiristin tytölle satulavyön valmiiksi. Sanoimme heipat ja tyttö kiitti kovasti avusta. Hymyilin ja lähdin hakemaan Myntin harjoja.

Talli oli ihmeesti hiljentynyt ja karsinoista kuului harjojen kolinaa ja suhinaa, kun hoitajat saivat vihdoinkin harjailla hoidokkejaan hiljaisuuden ympäröiminä. Myntti oli selvästi piehtaroinut mutaisessa tarhassaan ja olikin saanut mukavan mutapanssarin ylleen.
"Voi sua possua!" sanoin huokaisten. Otin kumisuan käteen ja yritin pyöritellä osittain kuivunutta mutaa irti tamman karvapeitteestä.
"Äh, mä luovutan!" sanoin tuskallisen puolitoistatuntisen jälkeen.
"HEI! Mäpäs pesen sut" sanoin saaneeni oikein välkkyidean.
Myntti ei ollut yhtä iloinen ideasta, se ei halunnut millään kävellä pesupaikalle vaan venytti kaulaansa mahdollisimman pitkäksi minun kiskoessani sitä narun toisesta päästä.
"Tänne sieltä!" sanoin kiukkuisena. Myntti ei ollut kuulevinaankaan. Otin tukevamman asennon ja nojasin koko painollani naruun, joka oli kiinni Myntin riimussa. Vihdoin Myntti päätti astua askeleen eteenpäin ja tietenkin naru löystyi ja lämähdin takamukselleni märälle lattialle. Myntti sätkähti pläjäystä ja astui monta askelta taakseppäin. Huokaisin taas. Otin otteen riimunnarusta ja päätin talutella tammaa muutaman kierroksen kentällä. Ratsastajat ja varsinkin Anne katselivat Mynttiä hieman kummastellen.
"Se on vähän piehtaroinut" tokaisin ja lähdin takaisin talliin yrittämään muutamaa huijaustemppua, jotta tamma saataisiin pesupaikalle. Otin porkkanan ja houkuttelin sillä Mynttiä pesupaikalle. Tamma ei tullut vaan nypisti nokkaansa porkkanalle. En jaksanut yrittää enää enempää.
"Jaakkooo!" huusin epätoivoisena.
"Äh, mitäs täällä joku huutaa kesken mun tupakkatauon?" Jaakko tuli nyrpeänä sisälle talliin.
"Mä en saa tätä konia tonne pesupaikalle, oon yrittäny vaikka kuinka kauan!" ärähdin.
"Jaahas.. Miesten habaa tässä sitten vaan tarttetaan.." Jaakko sanoi omahyväinen ilme kasvoillaan ja pullisti hauislihastaan.
"Noo, ehkä toi sun haba sitten riittää.." sanoin kun näin pienen värähdyksen Jaakon lihaksessa.

Jaakko tarttui Myntin naruun jykevästi ja lähti päättäväisesti kävelemään kohti pesupaikkaa. Matka kuitenkin stoppasi äkkiä, kun Myntti veti jarrut pohjaan. Jaakko ärähti Myntille, jonka silmät paisuivat lautasen kokoisiksi, Jaakko nykäisi narusta uudelleen ja Myntti käveli pesupaikalle varovaisin askelin. Katsoin tapahtumaa sivusta. Silmäni olivat ainakin yhtä laajentuneet kuin hoidokillani!
"Mut.. mut.." änkytin kun katsoin Mnytin seisovan sidottuna pesupaikalla.
"Katsos nyt, miesten haba ei oo mitään verrattuna naisten hab... Eikun naisten haba ei oo mitään verrattuna miesten habaan!" Jaakko sanoi ja taputti hauislihaksiaan.
"joojoo.. ihan sama, nyt pesen tän mutapanssarin pois." tokaisin.
"Voi hitto! Mun tauko meni nyt tossa, kiitti vaan!" Jaakko sanoi puolestaan ärtyneenä. Hän ei kuitenkaan jaksanut viljellä enempää ärräpäitä vaan lähti kiltisti laahustamaan kohti työurakkaa.

Myntti katsoi kummissaan lorisevaa vettä, joka ryöppyi letkun päästä. Valelin vedellä tamman jalkoja ja se alkoi pikku hiljaa tottua veden kosketukseen. Aloi pikkuhiljaa valuttaa vettä pitkin sen kylkiä ja kaulaa, jolloin se hieman säpsähti.
"Ei mitään hätää... Samaa vettä tää vaan on" sanoin ja jatkoin hiljalleen kastelemaan tamman selkää. Sain vihdoin kasteltua koko hevosen ja rapsuttelin samalla pahimpia kuraläikkiä irti, kun vesi sulatti pienimmät kuraläiskät. Vihdoin Myntti alkoi näyttää taas normaalin väriseltä, joten suljin vesihanan. Vedin suurimmat liikavedet pois hikiviilalla ja kuivasin karvoja vähän pyyhkeellä. Hain lämpimän fleeseloimen ja puin sen Myntille. Se sai nyt kuivaa hetken. Sain Myntin juuri karsinaan, kun edellisen tuntilaisia alkoi taas virrata seuraaville tunneille. Melu alkoi taas hiertää korviani, joten päätin kirjoittaa pienen lapun ja kiinnittää sen Myntin karsinaan.
"Heippa Iltatallin tekijä! Voisitko ottaa Myntiltä loimen pois ja laittaa sen kuivumaan, kiitos! terv, Liina K."

Lähdin tallista hiljaisin elein, sanoin kyllä heipat hoitajille ja hipsin ulos meluisasta tallista. Lähdin polkemaan kotiin verkkaista vauhtia, olin aivan poikki pienestä tappelustamme pesupaikalle menosta. Näin jälkeenpäin minua nauratti suuresti, mutta itse pattitilanteessa alkoi jo hieman ärsyttää. Seuraavalla kerralla Myntti menee jo varmasti sutjakkaammin pesulle, kun huomasi sen olevan vaaratonta huvia.

- Liina K.

[liinak]

18.6.2009 - Suloinen poika, parempi mieli

Oleskelutilassa oli vilskettä enemmän kuin voisi kuvitellakkaan! Kaikki hoitajat olivat iskeytyneet sinne juuri samaan aikaan kuin minä ja yritin raivata itselleni tilaa sohvilta. Jotenkin vain tuntui, ettei takamukseni olisi sopiva mihinkään rakoon.
"TIIVISTÄKÄÄ!" Karjaisin ja muut katsoivat minua vähän kummissaan, mutta alkoivat vihdoin painautua yhä lähemmäs toisiaan.
"Ei me mitään tiivistetä!" Nana sanoi ja kaappasi minut syliinsä istumaan. Tyttö kutitti minua ja nauroin, kun muut huokaisivat helpotuksesta.

"Mitääh?" huudahdus herätti meidät kaikki ja hiljennyimme saman tien. Yuff kaiveli kaappeja ja heilui lempimuki kädessään etsien suodatinpusseja.
"Eiks täällä oo yhtäkään, ei missään?" Tyttö parahti epätoivoisena. Keikki ryntäsi hoitajapartnerinsa kanssa penkomaan paikkoja ja heitä onnisti, yksi suodatinpussi löytyi jostain nurkasta ja Yuff sai keitettyä kahvinsa. Hän hörppi sitä helpottuneena ja nautiskellen. Ääni oli noussut samalle volumelle, mitä se oli ollut hetki takaperin. Katsahdin kelloon ja päätin heittää heipat hoitajille. Ensimmäiseksi sanoin melko hiljaa 'heippa'. Kun kukaan ei vastannut, alkoi pieni ja ärsyttävä tunne nälviä minua sisältä. Ärsytys pulppusi sisältäni ja huusin kurkku suorana 'HEIPPA!', jolloin sainkin monet heipat takaisin.

Vihdoin pääsin rappuset alas, tuntui kuin olisin kävellyt niitä ikuisuuden! Myntti oli vielä ulkona laitumella, joten sain vetää kumisaappaat jalkaan, sillä pelkäsin uppoavani vähintään polviin asti mutaliejuun. Mumisin itsekseni:
"On se ihan kiva kun sataa, mut kui aina tälleen ärsyttävään aikaan pitää sataa ja sit kaikki paikat on yhtä paskaliejua ja sitten mä uppoon tänne ja mul on villasukat ihan likaiset ja sit mua ärsyttää ja kaikkee ja äähh.."
Purin ärsytystäni puhumalla yksin. Tai oikeastaan luulin, että olin puhunut yksin. Näin aidan tolpalla istuvan Kristianin ja kun sain nokkani ylös jaloistani, näin seuraavan tolpan nokassa istuvan Jaakon, joka parhaansa mukaan pidätteli nauruaan.
"Naura vaan! Äää! Kui sä aina oot siinä jossai ku mul on kauhee angstipäivä!" Mäkätin siinä jalat jumiutuneena mutaan.
Jaakko ei saanut sanaa suustaan, vaan nauroi ja nauroi. Tuhahdin ja päätin lähteä lompsimaan Myntin luo. Näkemisen arvoiset sitruuna-appelsiini-kuvioiset saappaani olivat jämähtäneet mutaan ja astuin sukkasillani liejuun.
"No voi jumalaut!" kirosin. "Kui just mulle käy tälleen?" Ärähdin.
Jaakko nauroi entistä enemmän ja piteli mahaansa, kun yritin repiä jumiutuneita saappaitani irti mudasta.
Kristian ei nauranut, tai sitten hän pidätteli nauruaan ihmeen hyvin. Kun huomasin pojan ilmeen ja silmien muljottaen Jaakkoa, aloin itsekkin nauramaan. Naurulleni ei tullut loppua vaan lähdin siten sukkasillani kävelemään kohdi Myntin laidunta. Jaakon nauru tössäsi siihen paikkaan ja hän jäi toljottamaan menoani villasukat mudassa käheästi räkättäen.

Myntti oli selvästi kuullut tuloni, sillä se odotti poispääsyä jo portilla. Bladekin oli ilmaantunut portille vartomaan hoitajaansa Dreameria.
"Voi Blade.. Dreami tulee ihan pian hakemaan sut pois täältä mudan keskeltä.." lohdutin tammaa ja rapsutin sen otsaa.
Nappasin Mynttivintiön kiinni ja lhädin taluttamaan sitä samaista reittiä takaisin. Ongin matkan varrelta saappaat mukaani. Olin tunkemassa niitä takaisin jalkaan, kunnes tajusin sukkieni olevan yltäpäältä mutakuorrutteessa.
"No vooi ny.." sanoin ja kaappasin saappaat takaisin kainalooni ja jatkoin matkaa kengittä. Tallissa oli hieman epämukava olla ilman kenkiä, varsinkin kun sukat olivat nyt mitä olivat. Laitoin Myntin pikaisesti kuntoon ja lähdin maastoon kävelemään. Lähdin ilman satulaa maastoon, jotta Myntti tietäisi systeemin 20. päivä uintiretkellä.

"Ainii, hitto! Mä en pääse Myntti sun selkään!" sanoin epätoivon partaalla. Olin tänään huomattavan kireä ja äreä, toivottavasti oma olotilani ei siirtyisi Mynttiin.
"Hei! Kristian, tuus tänne!" huusin, kun näin pojan hipsivät pois tallilta.
"Damn, luulin ettei kukaan huomais ku aattelin hiippailla pois.." Kristian sanoi tympääntyneenä.
"Joo-o.. Saat lähtee heti ku mä oon tän konin selässä, okei?" Ehdotin diiliä.
"No jaahas. Onneks oon niin habakas et saan sut nostettuu sinne" hän komeili ja minulle tuli mieleeni putkahti kerta, jolloin Jaakko sai Myntin suostuteltua pesuboksiin. Kristian muistutti joissain määrin serkkuaan Jaakkoa.
"Okei, mä lasken kolmeen ja sitten puntsit mut tänne selkään.. yks, kaks. KOLME!" sanoin ja yhtäkkiä istuinkin vakaasti tamman selässä.
"Okei, heelppo juttu!" Kristian sanoi ja hymyili.
Ajattelin hiljaa 'just niin, ihan ku Jaakko'. Samantien huomasin sanoneeni sen myös ääneen. Kristian vain nauroi lisää.
"No en nyt ihan, mut kiva jos joku on sitä mieltä." hän sanoi huolettomasti.

Annoin Myntille pohkeita ja ohjasin sen kohti tietä. Myntti epäröi ja jäi steppaamaan paikoilleen.
"Ääh, älä nyt viitsi.. Mennään vaan!" kannustin tammaa, joka viskoi päätään ja ei kyllä millään halunnut lähteä maastoon.
"No mä autan.." Kristian sanoi ja otti toisesta ohjasta kiinni taluttaen Mynttiä kohti maastoreittiä. Myntin oli pakko totella ja pian kävelimme maastossa pitkin tietä. Minä Myntin selässä ja Kristian vieressä kävellen.
"Mihin suuntaan oot menossa?" Kristian kysyi äkkiä.
"Ööö, aattelin mennä tonne Artsilaan ku oo kuullu et Jossu on käyny siellä ajamassa, jos vaikka näkisin ku se hurjapää vetelee kärryillä kurvit suoriksi" sanoin. "Mihin sä?"
"No juu, oon menossa kattoo Tappia, se on kai töissä, ni tuun samaa matkaa sitten.." Poika sanoi hymyillen.
"Jaa, no kiva" sanoin ja hymyilin takaisin.

Juttelimme matkalla kaikenlaista skoottereista ärsyttäviin pikkusiskoihin. Matka oli pian päätepisteessään ja näin Artsin selittämässä arvokkaista hevosistaan jollekkin vaaleahiuksiselle naiselle. Katsoin hieman tarkemmin ja tunnistin naisen Josefiinaksi.
"Joo.. Hei meen kattoo miten tolla Jossulla menee.." sanoin mahdollisimman hiljaa, vaikka sekin kuulosti, kuin hiljaisempi ihminen olisi huutanut.
"Jeeps, mä meen kattomaan Tappia! Nähään taas!" Kristian sanoi ja virnisti.
"Juu nähään!" sanoin iloisesti.

Kävelin Myntin kanssa Jossun luo, joka hiki hatussa yritti kuunnella Artsin neuvoja valjastuksesta. En viitsinyt keskeyttää, Jossuhan olisi voinut mennä sekaisin. Naureskelin itsekseni, Jossuhan oli jo sekaisin! Vihdoin Jossu sai valjaat paikoillaan tepastelevan Kopseen päälle ja Artsi toi kärryt. Jossu tuli sivuun ja antoi Artsin näyttää miten kärryt kiinnitetään.
"Niin kattos ny flikka! Näin ne kärryt laitetaan, kyl sun pitäs opetella, et sää osaat sitten laittaa ku sust tulee se r-a-v-i-k-u-s-k-i.." Artsi sanoi kiusoittelevaan äänensävyyn.
"Nojoo-o, siihen menee kuules hetki aikaa." Josefiina sanoi pyyhkien hikeä otsaltaan. Artsi oli laittanut kärryt ennätysajassa ja Josefiinan oli aika kiivetä kärryille. Josefiina kiipesi kuskin paikalle ja Artsi pelkääjän paikalle. Enpä tosin usko, että Artsi siinä istuessaan kummemmin pelännyt. Katsoin Josefiinan hurjaa menoa, kun he kaahasivat metsätielle. Pienen hetken kuluttua heistä ei kuulunut muuta, kuin Artsin opastava ääni: "Ei noin, ku kovempaa!". Lähdin hymyillen kävelemään kohti Seppelettä.

Myntti oli loppumatkan paljon rauhallisempi ja käveli mielellään tien reunassa, toisin kuin matkalla Artsilaan. Myntti pärskähteli ja nautti lintujen laulusta ja kavion kopseesta hiekkatietä vasten. Viheltelin ja lauleskelin omia sävelmiäni. Omia sävelmiä vihellellessä tai laulaessa ei ole vaaraa, että äänentoisto olisi epävireessä. Mieleeni putkahti taas näky suloisesti hymyilevästä Kristianista. Hymyilin itsekseni näylle ja ajattelin, miten joku voi näyttää niin suloiselta hymyillessään.

- Liina K.

[liinak]

8.7.2009 - Brennan ja Mankin päivä

Katsoin nenääni nyrpistäen tamman ruokakuppiin. Se tulvi kuolaa ja ruuan sekoitusta. Kylmät väreet ja ällötys-tunne hiipivät läpi koko kehoni. Pudistin päätäni, mutta ryhdyin toimeen ja työnsin käteni kuppiin kerätäkseni jääneet ruuantähteet. Myntti katsoi touhujani kummissaan, Mitä siellä on, kun se on noin ällöä? Yäääk, ajattelin kun uskaltauduin avaamaan silmäni ja nostin ensimmäisen kourallisen lillua pois kupista. Myntti käänsi päänsä pois ja ryhtyi nyhtämään karsinan pohjalle jääneitä heinänkorsia, Just, ruokaa se vaan on, ei mitään jännää, TYLSÄÄ! Sain juuri ja juuri kupin puhtaaksi, jonka jälkeen päätin olla koskematta siihen enää neverever!

Olin ylpeä itsestäni, sain kupin putsattua ja nyt olisi vielä aikaa lähteä ratsastamaan. Mietin, että olisiko se kannattavaa, kamalan kuuma päivä ja ratsastuksen johdosta me molemmat vuodattaisimme ämpärillisiä hikeä! Ei, ei tullut kuuloonkaan. Otin riimun ja narun, sujautin riimun tamman päähän ja lähdin taluttamaan sitä metsän siimekseen, jossa olisi edes vähän enemmän varjoa ja toivon mukaan myös vähän viileämpää. Päättäväisesti lähdin kävelemään kohti metsikköä, mutta Myntti osoitti selvästi, ettei ollut maastoilutuulella, se laittoi jarrut pohjaan ja lähti pakittamaan takaisin tallille!
"Kuules poni! Me mennään maastoon!" sanoin ja peruutin muutaman askeleen, kunnes lähdin jälleen kävelemään metsää kohti. Siinä tapellessani tamman kanssa huomasin Brennan.
"Heei Brene! Tuu mun kanssa maastoon kävelemään!" huusin tytölle.
"En mä nyt ehdi, pitää pakata kaikkii kamoja ja kaikkea.." Brenna sai sanotuksi.
"Mihin sä nyt oot lähdössä? Kisat edessä? Mä en kyllä muista mitään kisoja näiksi lähipäiviksi.." keskeytin tytön puheen.
"Ei, ei. Me muutetaan Mankin kanssa pois Seppeleestä.. Tää ei oikein tunnu enää kodilta, muutettiin mankin kanssa pieneen Seppeleeseen.. Nyt Seppele on sellanen WOW-talli, paljon porukkaa ja niin.." Brenna selitti alakuloisena.
"Voi eiii!" sanoin surullisena. "Ette te saa lähteä!"
"Joo, me nyt lähetään, mut kyllä me vielä nähdään!" tyttö sanoi ja halasi minua. Jäin tietysti sanattomaksi ja jäin silmät seisoen töllöttämään, kun Brenna lähti hakemaan Mankia laitumelta pakatakseen sen kuljetusvaunuun. Yhtäkkiä päätin, etten haluakkaan lähteä maastoon. Palasin takaisin talliin ja Mynttikin näytti helpottuneelta, Tulit sitten vihdoinkin järkiisi ihminen, ei tuonne maastoon voi tälläisellä paahteella mennä!

Brenna talutti Mankin käytävälle, kiinnitti sen riimunnaruilla ja alkoi puunaamaan ruunaansa. Katsoin tytön touhuja, kunnes kyyneleet ilmestyivät silmiini, näköni sumeni ja piilouduin Myntin karsinaan, jottei kukaan näkisi minua. Mietin, miksi itkin, sillä voisinhan käydä katsomassa Brennaa ja Mankia milloin vain, tai melkein milloin vain. Saisin nähdä taas Brennan iloiset kasvot ja Mankin kujeilevan poninpärstän ja kaikki muistot palaisivat mieleeni. En ikinä unohtaisi heitä, voisimme pitää yhteyttä ja nähdä välillä toisiamme. Brennakin varmasti haluaa tulla joskus katsomaan Seppeleeseen, miltä täällä taas näyttääkään. Pyyhkäisin silmäni hihaani ja nousin ylös lattialta. Köhäisin ja jatkoin taas harjaamista. Kukaan ei ollut nähnyt surkuttelujani, mutta toisaalta, ei siitä olisi ollut mitään haittaakaan.

Vein harjoja pois, kun näin Brennan pukevan ponilleen kuljetussuojia. Kipaisin äkkiä viemässä harjat paikoilleen ja juoksin pihalle, jossa jo muutama muukin seppeleläinen heilutti hyvästejä Brennalle ja Mankille. Manki hirnahti kimeästi kuljetuskopista ja Brenna heitti heipat meille ja astui autoon. Auto lähti lipumaan poispäin Seppeleestä. Me kaikki hyvästelijät jäimme seisomaan ja tuijottamaan auton punaisia perävaloja. Kaikki seisoivat aivan hiljaa, kunnes joukon keskeltä joku huudahti:
"Mitä Kiira tekee tuolla aidan tällä puolella?!"
Kaikki käännähtivät katsomaan ja Kiira hirnahti tervehdykseksi. Kova hälinä alkoi ja haettiin riimua, haettiin narua.. Suuri porukka lähti metsästämään tuota pirullista varsaa. Minä painuin talliin hyvästelemään Myntin. Tai sanomaan vain heipat tältä päivältä, tulisin taas pian uudelleen.

- Liina K.

[liinak]

9.7.2009 - Viritetyt mopot kuskeineen maastossa

"Ah, ihana kun on kesäloma!" sanoin nautiskellen Myntin tasaisesta askelluksesta maastossa.
"Joo! Tosi reilua, kesäloma! Pyh sanon minä! Mulla mitään kesälomaa oo, ku järjestelen koko ajan tallin asioita!" Josefiina tuskasteli Hillan kipittäessä tiheään tahtiin Myntin vierellä.

Ravasimme taas pienen pätkän ja nautin hiusten hulmutessa hieman kosteassa aamussa. Väistelin parhaani mukaan oksia, jotka hyökkäsivät kasvoilleni pusikosta. Josefiinalla tätä ongelmaa ei ollut, sillä hänen ratsunsa tuskin ylsi pienimpiä pusikkoja korkeammalle. Myntti oli suotuisa poniystäväänsä kohtaan ja ravasi hillitysti ja rauhallisesti normaalin kiitämisen sijasta. Hilla ravaili Myntin vieressä varsin tyytyväisen oloisena.

"Otetaan taas käyntiin!" Josefiina ilmoitti ja siirsi jo Hillan hitaampaan askellajiin. Tein samoin omalle ratsulleni ja jatkoimme matkaamme jälleen käynnissä. Pulputimme taukoamatta ja hevoset kuuntelivat tarkkaavaisesti tuoreimpia uutisia.

"Tosi harmi kun Brenna ja Manki lähtivät.." aloitin.
"Joo, heillä oli aina pilkettä silmäkulmassa ja Manki oli ihan mahtiponi!" Josefiina täydensi soperrustani.
"Ainiin! Ja Hennikin lopetti hoitamisen, löytyyköhän Cassulle uusi aktiivinen hoitaja?" pohdin odottaen vastausta.
"Emme saa vielä tietää, ehkä pian, ehkä emme milloinkaan.." Josefiina sanoi mietteliäänä.
"Nyt teillä onkin sitten yksi vapaa karsina, siinä melkein Myntin vieressä!" sanoin pirteästi.
"Joo, saat sitten ihailla uutta asukkia oikein toden teolla!" Josefiina yhtyi pirteään tunnelmaan. Höpötimme kaikenlaista, kunnes huomasimme saapuneemme jo laukkapätkälle.
"Nyt Josefiina, tässä kuuluu laukata!" hihkaisin ja annoin hellät laukkapohkeet Myntin sinkaistessa jo laukkaan.
"Joo, näköjään!" Josefiina huusi peräämme ja päästi vihdoin steppailevan Hillankin laukkaamaan.

Laukkasimme huimaa vauhtia ja tällä kertaa Myntti ei aikonut odottaa kaveriaan vaan antoi palaa! Se laukkasi pitkin ja rennoin askelin. Mieleeni putkahti ensimmäiset kertani Myntin selässä, kuinka paljon se olikaan kehittynyt ja kasvanut. Taputin tamman kosteaa kaulaa ja siirsin sen ravin kautta käyntiin ja pysäytin tamman. Jäimme odottamaan jännittyneenä kun Hilla ja Josefiina syöksyisivät, kuin tykin kuula metsiköstä. Tällä kertaa vain Hilla saapui yksinään, yllättäen ilman kuskia. Ponkaisin alas Myntin selästä ja otin Hillan kiinni. Se puuskutti ja puuskutti, hirnui ja puuskutti. Lähdin kävelemään laukkasuoraa takaisin, jos Josefiinalle olisi tapahtunut jotain vakavampaa.

"Perkeleen poni!" Ääni kajahti mutkan takaa. Tunnistin sen Josefiinan pärräilyksi.
"Äärgh! Pitikin pelästyä! Siis se oli vaan tyhmä KIVI!" Tyttö jatkoi ja en tyytynyt enää leveään virneeseen vaan purskahdin nauruun!
"Ahhahhah!" nauroin hervottomasti. Josefiina toljotti minua kummissaan ja virne levisi hänenkin kasvoilleen.
"Ei kai sulle käynyt pahasti?" sain sanottua naurunpurskahdusteni lomasta.
"No en mä tässä seisoisi jos mulla olis pää halki!" Josefiina vinoili ja otti poninsa ohjat kädestäni. Nousimme jälleen selkään ja päätimme kävellä loppumatkan tallille.

- Liina K.

[liinak]

10.7.2009 - Palvelija työssään

Tänään päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja hain pesusienen, mukanani tuoman sinisen muumiämpärin ja nahkasaippuaa. Kaikki tämä enteili pahinta, varusteiden puhdistusta. Pyyhkäisin hoitohevoseni valjaita sormellani ja sainkin huomata sormeni hautautuneena pölyyn. Pudistin päätäni ja ihmettelin miten on mahdollista, että näin on päässyt käymään! Olenhan minä huolehtinut Myntin varusteista viimeksi... ööö... no, viimekerta ei juuri nyt muistunut mieleeni, mutta varmasti olin puhdistanut ne tässä lähiviikkoina, lähikuukausina, toivottavasti edes lähivuosina!
"Turha valehdella itsellesi hyvä Liina-neiti", ajattelin edelleen päätäni pudistellen. "Onneksi Anne ei ole huomannut tätä pölyhaarniskaa, hän olisi jo potkaissut minut pellolle hoitajan pestistä!" Ryhdyin siis toimeen! Kuinkakohan kauan siitä on aikaa, kun viimeksi olen putsannut kenenkään varusteita? Hmmm, todella kauan. Hyvä, että muistin edes mitä piti tehdä.
"Kasta sieni veteen, purista ylimääräiset vedet pois ja pyörittele sitä vasten saippuaa.. Nooin.. Sitten hankaa lika pois nahasta ja pyyhkäise pyyhkeellä! Voilá!" selostin toimiani.

Yllätyin, kuinka paljon suitsien otsa- tai turpahihnasta voi lähteä niin paljon likaa, pölyä ja kaikenlaista muuta töhnää, joka takertuu suitsiin ratsastaessa. Huokailin kerta toisensa jälkeen. En saisi näitä ikinä putsatuksi! Läträsin vedellä ja vaahdotin saippuaa ympärilleni ja vasta suitset putsattuani huomasin istuvani saippualillun keskellä! Ei auttanut, kuin hakea iso pyyhe ja kuivata lattiaa välillä, etteivät jo puhtaat osat likaantuisi uudelleen ja näennä silloin urakkani olisi ollut täysin turhaa. Kuivasin ja jynssäsin lattian ainakin siitä kohtaa puhtaaksi ja istahdin jälleen työskentelemään varusteurakan pariin. Suitsien puhdistus oli jo takanapäin ja viimeistelin suitset hohdokkaaksi valjasöljyllä, jonka olin napannut mukaani kotoa. Olin ostanut sen entiselle hoitohevoselleni ja todennut sen olevan mahtavaa ainetta! Kokosin suitset ja paketoin ne siistiin pakettiin. Siirsin suitset syrjään ja aloitin urakoimaan satulaa. Satulan puhdistus sujuikin yllättävän nopeasti, se ei ollutkaan niin likainen! Samassa muistin syyn; eihän satula päässyt likaantumaan, kun istuessani satulassa pyyhkäisin kaikki liat pois takamukseni heiluessa satulan istuinosassa! Hymähdin ja jatkoin rivakasti puhdistusta.

Ennen kuin huomasinkaan, olin puhdistanut ja öljynnyt kaikki Myntin varusteet. Olin kertakaikkiaan ylpeä itsestäni ja niin saisi olla Mynttikin! Olin uurastanut tuntikaupalla pinttyneen lian parissa ja saanutkin sen yllättävän hyvin irti kaikista nahkapaloista. Vein tavarat paikoilleen ja kaappasin harjapakin mukaani. Otin pakista muutaman harjan ja lähdin kävelemään kohti laitumia. Päätin harjata tamman laitumella, mutta sopimuksen harjattava puolisko ei ollutkaan ihan yhtä mieltä minun ajatusteni kanssa. Myntti ei halunnut seistä sekuntiakaan paikoillaan, että olisin saanut harjattua siitä edes suurimmat pölyt vekeen. Sainkin täten mahtavan idean! Laittaisin sille riimun ja pitäisin narusta kiinni, jolloin se ei pääsisi pakoilemaan minua! Hahaa, mikä loistoidea! Mutta.. Tietenkin! Olin unohtanut riimun talliin, kun olin harjaillut sitäkin puhtaaksi tuhansista karvoista. En millään jaksaisi hakea riimua tallista! Katsoin ympärilleni. Dreami oli selvästi hakenut jo Bladen sisälle, ja viereisellä laitumella kirmailivat villit shettikset, vai olivatko ne edes siellä? Pitkän ruohon seasta vilahti Siirin pukitellessa ruskea poninpersusta, joten sain varmuuden epäilyksiini.

Hetkeä myöhemmin Myntti seisoi paikallaan ja minä harjasin sitä virne naamallani. Myntti ei tosin jaksanut olla yhtä innostunut, sillä se ei ymmärtänyt miksi olin änkenyt sille päähän aivan liian pienen riimun, lähes varsariimun kokoisen, shetlanninponin riimun! Mitä hieno puoliverineiti teki sellainen pienten pullaponien kapistus nenällään!
"Tärkein ei ole suinkaan se, miltä näyttää.. Ajatus oli tärkein!" ajattelin ja toivoin myös Myntin ajattelevan niin.

Hinkkasin ja hankkasin, rapsuttelin ja harjasin varmasti tuntikausia tätäkin tammaa. Koitin saada vähänkin likaa irti, mutta en millään saanut kaikkea sitä mutaa ja hiekkaa irti, joka sen karvapeitteen seassa piileskeli. Annoin vihdoin periksi ja päästin Myntin ulkonäkötuskistaan ottamalla siltä Siirin riimun pois päästään. Pää ylhäällä, hyvin ylvään ja loukkaantuneen näköisenä Myntti ravasi laitumen toiseen päähän ja närppi sieltä vähän ruohoa. Se taisi vetää koko puutarhan nenäänsä, tähän tapaukseen ei enää herneet ja melonit riitäkkään! Palautin Siirin riimun ja aidan välistä shetikkatamma katselikin minua veikeänä. Toin vielä Myntin riimun paikoilleen laitumen viereen ja lähdin kohti kotia, kyllä tässä nyt olikin jo muutama (muutama ja muutama..) tunti vierähtänyt hevosta ja varusteita jynssätessä!

- Liina K.

51 HM
(Jossu merkitsi, koska hoitomerkintöjen päivitys henkilöt-sivulle on sun kohdalta yhtä tuskaa kun et niitä itse merkkaa :D)

// sori jossu! nyt sitten merkkaan, ettei sulla oo mitään tuskia laskiessasi noita merkintöjä :D

[liinak]

31.7.2009 - OOT JOKU IHANIN! <3

Olin kotiutunut vihdoin rippileiriltä ja ensimmäiseksi halusin tietenkin moikata rakasta hoidokkiani Mynttiä! Ryntäsin heti kotiin tultuani hakemaan tallikamoja ja pyyhälsin uudella skootterillani tallille ennätysvauhtia. En voi sanoa, etten olisi ajanut koko matkaa täysillä, sillä en halunnut odottaa pienintäkään hetkeä kauemmin minun ja Myntin jälleennäkemistä.

Tulin huohottaen ja juoksujalkaa talliin huudellen.
"Missä Myntti on, missä se tamma on?" pälätin hätäisesti itselleni.
"Äääh, missä se tamma voi olla?! Hitto!"
Sitten löin itseäni kädellä otsaan! Tietenkin, se on ulkona, eikä täällä tallissa. Lähdin juoksujalkaa pinkomaan kohti laitumia ja näin kauniiden päiden nousevan ruohosta. Hevoset seurasivat minua katseellaan kummistuneena sillä juoksin lähättäen ja käsilläni huitoen kohti Myntin laidunta. Myntti nosti muiden hevosten tavoin turpansa ylös ruohikosta ja hörähti minulle tervehdykseksi. Avasin portin ja rynnistin hoidokkini luokse halailemaan ja suukottelemaan sitä. Olin niin onnellin jälleennäkemisestämme! Myntti alkoi kyllästyä touhuamiseeni ja asetti taas turpansa mutustamaan ruohoa. Hymähtelin itsekseni. En viitsinyt häiritä tammaa, olihan kaunis auringonpaiste ja lämmin ilma. Istahdin laitumelle ja katselin neidin napostelua pienen matkan päässä. Katsoin tammaa päästä varpaisiin, vai miten sen nyt sanoisi kun kyseessä on hevonen.. hmmm.. turvasta kavioihin taai jotenkin sinneppäin. Minusta näytti siltä, että Myntti olisi kasvanut tämänkin muutaman viikon aikana kauheasti, sekä korkeutta, että henkistä kasvua näkyi selvästi tammassa. Ihailin sitä jonkun aikaa, kunnes sain sellaisen paarmalauman ympärilleni, että lähdin taas huitoen ja puuskuttaen pois. Hevoset varmaan ajattelivat, että eivät nuo ihmiset ikinä ole tyytyväisiä..

- Liina K.

52 hm