Myntin Hoitokirja

[liinak]

6.12.2008 - Itsenäisyyspäivän hurmoksessa

Kuudes päivä joulukuuta! Avasin innoissani joulukalenterin luukun herätessäni aamuvarhain tallilel ähdön aikeissa.

"Hmp. Just se ku arvelinkin" mutisin siniristilipun kurkistaessa kuudennen luukun alta.

"Joulukalentereihin pitäisi laittaa jotakin muuta, kuin ennalta arvattavia kuvia" arvostelin joulukalenterin tekijöitä.

Ei-niin-yllättyneenä lähdin pukemaan lämpimää päälleni, sillä ulkona oli taas pientä aamupakkasta. Pieni pakkanen olisi pohjoisessa ihan normaalia, mutta Etelä-Suomessa pienikin, muutaman asteen pakkanen olisi suuri ongelma tavikselle, kuten minulle. En löytänyt villasukkia, enkä lapasia, en myöskään takkia.

"Mitä kummaa?" ihmettelin itsekseni.

"Hei neiti unohtelias!" kuulin selkäni takaa tutun äänen sanovan asiansa minulle kiusallisesti.

"Anna tänne ne navettakamat" narahdin veljelleni, joka piteli tallivarusteitani samalla nenästä kiinni pitäen.

"Annan, jos saan tunkee katsomaan sun haisukonia sinne tallille, vai mikä se nyt olikaan" hän vaati.

Yritin napata tallitakkini veljeni käsistä, mutta totesin sen olevan mahdotonta, sillä olin kuin pieru saharassa hänen rinnallaan.

"Ei, anna tänne ne!" karjahdin kuuluvalla äänelläni.

"En, ota mut tallille, tai menet ilman takkia" hän vaati.

Takkini heiluivat kiusallisesti nenäni edessä, joten annoin viimein periksi.

"Ookeeii! Oot siellä sitten nätisti, etkä bongaa sieltä elämänkumppania ittelles!" kerroin sääntöjä, luultavasti kuuroille korville, sillä sain vastaukseksi vain "joojoo, älä nyt mäkätä siinä".

Istahdin veljeni autoon, jota en tosin voi autoksi edes kutsua, romuvarasto, ruostekasa tai muu vastaava kuvaa tätä kulkuneuvoa paremmin. Tuntui oudolta istua pitkästä aikaa veljeni vieressä etupenkillä. Veljeni oli lähes kaksi metriä pitkä, minä häntä viitisenkymmentä senttiä lyhyempi. Ei olisi heti uskonut, että hän on veljeni, olimme niin erinäköisetkin!

"Täällä sitä sitten ollaan, muistithan ottaa pyykkipojan nenääsi" kiusoittelin veljeäni, kunnes astuin ulos raikkaaseen talli-ilmaan.

"Kamala krääsä!" veljeni totesi nyrpistäen nenäänsä.

"Täällä menee kuules koko päivä, kai sä täällä siihen mennessä opit hengittämään normaalisti ilman että tukehdut" varmistin vielä, ennen kuin jatkoimme matkaamme tarhoille.

Jaakko touhusi jotakin tarhojen luona, en saanut selvää, että mitä, mutta jotakin kummaa. Hän tervehti meitä iloisesti, tapansa mukaisesti vitsin murjauttaen.

"Moi Liina! Ohhoh, otitkos sä pilvenpiirtäjän tuolta New Yorkista mukaas viimematkalla?" Jaakko meinasi tukehtua omaan murjaisuunsa.

"No lähesjoo.."en saanut lausetta loppuun, kunnes Jaakko taas pisti jotakin väliin.

"Terveppä terve sinullekkin, olet kai Liinan hyvä kaveri?" Jaakko vilkaisi minuun iskien silmää.

"Jootota, toi on mun veli Joonas" esittelin pojat toisilleen. "Joonas, tossa on Jaakko, tallin tollanen yleishengaaja."

"Ookoo, no moro vaan sinne alaskin" veljeni tervehti hämillään olevaa Jaakkoa.

"Tota, mulla onkin tuolla sisällä vähän teenkeittohommia, nähään myöhemmin" Jaakko oikaisi ja lähti ripeästi kävelemään sisään talliin.

Myntti oli kuullut selvästi jutustelumme ja hirnui minulle tervehdykseksi.

"Heeippa kultsi!" tervehdin takaisin rakkalle hoidokilleni.

"Onko toi se maailmanvaltias täällä tallimaailmassa" Joonas kysyi.

"Joo on, varsinainen prinsessa" totesin hymyillesäni tamman suuntaan.

Laitoin tammalle riimun päähän ja lähdin taluttamaan sitä kohti tallirakennusta. Ulkona ei näyttänyt olevan juuri ketään, kiitin onneani, sillä kukaan ei saisi nähdä Joonasta, paitsi tietysti Jaakko, joka oli jo veljeeni tutustunut.

"Hyvä tyttö, Myntti pieni!" kuiskuttelin tammalle, riisuin siltä riimun karsinassa ja se laski turpansa heti maahan. Tamma alkoi kaivaa viimeisimpiäkin heinänkorsia turpeen joukosta.

"Mooi Liina!" kuului taas tallikäytävältä.

"Mooro" vastasin huutaneelle.

Vihdoin näin iloisen tervehtijän käytävällä, Carkkihan se oli, olisi pitänyt arvata. Jos joku on tallilla, se on Carkki!

"Mitäs sä täällä näin aikaisin.. Ja kuka toi on?" Carkki kysyi ripeästi omalla, varmalla tyylillään.

"Moi, en jaksanut nukkua ja toi on mun veli Joonas.." esittelin veljeni myös Carkille.

"Jaajaa" Carkki katsoi Joonasta päästä varpaisiin arvioiden tätä mielessään.

"Me tästä lähetään hakemaan noita kamppeita" keskeytin tuijottelun.

Vedin veljeäni hihasta perässäni kohti hoitotarvikkeita, jotka oli määrä hakea karsinan eteen. Kahmaisin mukaani harjapussin, suitset, juoksutusliinan, sekä jonkin ponin vanhan estesatulan.

Päätin tänään kokeilla satulaa Myntin selkään. Totuttelu tekee mestasin, vai oliko se harjoittelu? En nyt muista, mutta Myntille pätevät kummatkin sanonnat yhtä hyvin!

Harjasin tamman perusteellisesti Joonaksen jutellessa Carkin kanssa taaempana.

"Hmp. No, löysipähän Joonas parempaa seuraa, kuin sinut" hymähdin.

"Vaikka sinua parempaa seuraa saa Mynttiseni hakea urakalla!" totesin vihdoin.

Rapsutin tammaa kaulasta. Otin satulan käteeni ja liu'uttelin sitä tamman kaulaa pitkin sen selkään. Satulan osuessa sen kaulaan, tamma värähti.

"Tämä on ihan tavallinen varuste, ei se sinua pure" rauhoittelin nähdessäni Myntin silmien vilahtelevan sinne tänne jännityksestä.

Satula likuui kevyesti paikoilleen ja otin vyön käteeni. Kiinnitin vyön toiselle puolelle ja siirryin rauhallisesti kiinnittämään sen vielä toiselle puolelle. Myntti selvästi rentoutui.

"Hiieeenoostii.." sanoin rauhallisesti.

Satulavyö oli vihdoin löyhästi tamman ruumiin ympärillä kiinnitettynä. Suitset olivatkin tutumpi juttu tälle tammalle ja niitä ei ihmetelty niin kauaa ollenkaan, vaan ne sujahtivat kuin rasvattu tamman päähän!

"Joonaas, tänne sieltä!" kutsuin veljeäni orjapiiskurimaisesti.

Joonas luikahti kulman takaa luokseni ja kumartui, sillä huomasi, että minulla on jotakin asiaa.

"Tuu mun kanssa kävelemään tonne maneesiin, siellä voit jutella tyyppien kanssa jos siellä on jotakin muita" houkuttelin veljeni mukaani.

"Joo, no kai mä tuun.." sanoi Joonas vaisusti.

"Hyvä, sit mennään ennen ku muutat mieles!" sanoin ripeästi ja lähdin edeltä kävelemään Myntin kanssa. Viitoin veljeäni seuraamaan perästä. Veljeni lähti laahustamaan jätämäämme turvevanaa pitkin.

Maneesissa oli kylmä, ilma oli huurustunut.

"Hrrrr.." värisin kylmyydestä.

Mietin millaiset oltavat miulla olisi ollut, jos en olisi huolinut veljeäni mukaani. Minulla ei olisi lapasia, villasukkia eikä takkiakaan. Kyllä se velipoika sitten keksi asiat, joista kiristää.

"Hmp. Eihän täällä ole ketään" Joonas vinkui.

"No ei niin, kuka hönö tänne tähän aikaan aamusta tulee, no ei ketään!" kivahdin, kuin se olisi ollut itsestäänselvyys.

"No älä hiilly napero!" veljeni alkoi kaivaa verta nenästään.

"Ole itse hiljaa, älä jaksa koko ajan siinä ruikuttaa, itse pyysit mukaan tallille, tämmöistä täällä on, tylsää ja ikävää, lähe sit kotiin, jos ei kiinnosta!" huusin kurkku suorana.

Veljeni hiljeni vihdoin ja saatoin aloittaa työskentelytn kahdestaan, vain kahdestaan Myntin kanssa.

"Maisk, maisk. Menes vähän iisoommalle ympyrälle.." puhelin tammalle.

"Nooooiiiin, hyvä!" kehuin, kun Myntti totteli omaksi yllätyksekseni.

Myntti käveli kauniisti pitkällä askeleella rennosti unohtaen satulan selässään. Rennosti se tosiaan käveli, lukuunottamatta pieniä hännänviskontoja, sekä päänheittelyitä, jotka hidastivat vauhtiamme murto-osasekunnilla. Ainakin se tuntui niin lyhyeltä ajalta.

"Hop, RA-VI, Hop!" kannustin Mynttiä ravaamaan.

Myntti hytkähti liikkeelle energiseen raviin, se lähes lensi, jalat eivät hipaisseetkaan maankamaraa, vaan ravi liisi pitkin suorin askelin isolla ympyrällä. Pääni meni pyörälle moisesta ihailusta.

"Käääyyntiiin, prrrr" hidastin tamman vauhtia.

Olin ylpeä Myntistä, olin yrittänyt opettaa sille juoksutusta, vihdoin se oli onnistunut! Ihailin tamman virheettömiä siirtymisiä. Myntti keskittyi täydellisesti tehtäväänsä!

"Ja LAUK-KA, HOP!" kajautin hiljaiseen maneesiin.

Myntti ampaisi pyöreään laukkaan, hiekka vain pöllysi sen takana, kun se laukkasi kauniisti itseään kantaen. Miten näin pieni varsa voi kulkea näin kauniisti? En löytänyt siihen muuta selitystä kuin "Myntti onkin niin erityinen varsa". Sen oli oltava se syy. Myntti oli yksinkertaisesti paras!

"Soooohhh.." hidastin vaihtia jälleen.

"Ja seeiiisss.. Ooooo.." sanoin matalalla äänellä.

Myntti hiljensi vauhtiaan hiljalleen ja vihdoin pysähtyi. Keräsin liinaa ja kävelin tamman luokse.

"Mami, näiksä mut, näiksä kun mä lensin?" se tuntui kysyvän innoissaan.

"Kyllä, kyllä mami näki kultapieni" kuiskasin tammalle.

"Eiks tää draama voi nyt jo loppuu?" Joonas halkaisi hiljaisuuden.

Havahduin tosielämään ja hymyilin Joonakselle.

"kyl tä nyt on jo loppu, nyt vaan kävelen hetken ja sit mennään takasin talliin ja sit lähetään kotiin syömään, mul on kauhee nälkä!" vastasin pirteämmin kuin aikaisemmin.

"Hah! Aina vaan ruoka mielessä!" Joona skin nauroi iloisemmin.

Lähdimme iloisin mielin maneesista ja palasimme talliin. Joonas tuli luokseni ja halusi tietää erään asian.

"Saanks mäki harjaa tota pikkuriiviötä?" Joonas kysyi puoliksi nolona, puoliksi oikeasti kiinnostuneena.

"Joo, ota toi tolleen käteen ja sit harjaat tohon karvan kasvamissuuntaan.. Juust noiin" neuvoin avutonta veljeäni.

Harjasimme Myntin yhdessä ja veimme tavarat paikoilleen. Myntti jäi sisälle syömään heiniään ja me lähdimme autolle päin. Autossa kysyin Joonakselta:
"Eihän täällä tallilla niin kamalaa oo?"

"No ei nyt sit kai oo, ihan kiva toi sun Myrtti poni" hän vastasi ammattimaisesti.

"Siis Mynttiä tarkoitat?" repesin nauramaan.

"Siis öö juuu!" veljeni repesi hulvattomaan nauruun.

"On se kiva kun on tuollainen hujoppiveli, ainakin joskus" totesin ja luulen puhuvani taas kuuroille korville.

- Liina K.

[liinak]

10.12.2008 - Alkoholistitamma juonut vahingossa energiajuomaa?

"Myynntti, pian pian mamin luokse!" kutsuin tammaa peränurkasta ja pian nopea kavionkopse kantautui minunkin korviini, Myntti oli siis tulossa ja kovalla vauhdilla!

"Hyyvää, soooh pprrr" rauhoittelin neitiä sen tullessa vieläkin pukkien saattelemana kohti porttia. Hetken näytti siltä, kuin se olisi aikeissa juoksta suoraan aidasta läpi!

Myntillä oli selvästi energiaa, se viskoi päätään villisti ja hyppeli pystyyn vähän väliä.

"Onkos neidillä pientä liikunnan tarvetta?" kysyin Myntiltä toimittajamaisesti ojentaen kuviteltua mikrofonia kohti tamman turpaa. Sain vastaukseksi näykkäisyn ja arvasin, että Myntti kuvitteli kämmeneni sisään herkullisen omenan tai porkkananpalasen. Avasin nyrkkini pikapuolin ja Myntti näytti surkeimman ilmeensä, jonka se saa naamalleen väännettyä.

"Voi raukkapieni!" säälin tammaa.

Otin Myntin riimunvarteen kiinni ja lähdin taluttamaan. Tällä kertaa olin laittanut turvakärkikengät, sillä liian monta kertaa varpaani olivat turvonneet tästä Myntin pienen kavion läjähdyksestä jalkani päälle. Jospa nämä turvakärjet oikeasti tepsisivät?

Myntti näytti kävellessään aivan orilta, se puuskutti raskaasti ja nosti kaulansa korkealle kaarelle tepastellessaan levottomasti vierelläni. En voinut muuta kuin hihittää tamman touhuja.

"Mitäs seuraavaksi? Vaihdetaanko naisellinen tyyli miehekkääseen frakkiin ja suoriin housuihin?" kysyin tammalta mietteliäänä. Tähän en kylläkään saanut vastausta. Toisaalta vanha sanontakin on olemassa "hiljaisuus on myöntymisen merkki". Kaipa se sitten oli myötävä vastaus Myntiltä, kuka sitä ikinä saa tietää?

Laitoin Myntin karsinaansa ja aloin harjata sitä pitkin ja mahdollisimman rauhallisin vedoin. Siirryin sen kupeiden kohdalle, jossa harjasin hieman hiljempaa. Myntti katsoi minuun korvat luimussa ja häntä viskoen. Huomasi, että joka puolelta pitää harjata kunnolla, ei mitään hienosteluja! Harjasin siis kupeetkin hieman voimakkaammin ja tämän seurauksena Myntti rentoutui hetimiten.

"Olet sinä kyllä kumma tamma!" ihastelin sen persoonaa.

Sain vihdoin Myntin kuraturkin harjattua puhtaaksi, joten aloin laittaa tammalle suitsia päähän.

"Tänään menemme maneesiin riehumaan, tosin liinan päässä" kerroin tammalle suunnitelmistani.

Myntti ei ollut kuulevinaan mitä sille kerroin, se oli niin keskittynyt suitsien laittoon, ettei viitsinyt kuunnella mitän muuta, joka pilaisi täydellisen keskittymisen. Laitoin suitsien kuolainrenkaaseen kiinni juoksutusliinan ja lähdimme kohti Seppeleen maneesia.

Myntti huvitteli jo matkalla pukittelemalla ja päätään viskomalla tepastellessaan pienin balettiaskelin vieressäni.

"Mitäköhän tämän päivän työskentelystä on tulossa?" kysyin Myntiltä jälleen.

Tuntui kuin kukaan ei olisi kuunnellut minua, ei se toki haitannut ollenkaan. Aloin laulaa tylsyyttäni korjatakseni.

" She calls out to the man on the street
sir, can you help me?
Its cold and Ive nowhere to sleep,
Is there somewhere you can tell me?

He walks on, doesnt look back
He pretends he cant hear her
Starts to whistle as he crosses the street
Seems embarrassed to be there

Oh think twice, its another day for
You and me in paradise
Oh think twice, its just another day for you,
You and me in paradise"

Pääsimme vihdoinkin maneesin ovelle.

"Tullaan!" kajautin kuuluvasti.

Avasin oven ja näin maneesin huutavan tyhjyyttä. Myntti yritti epätoivoisesti kutsua ystäviään komealla hirnahduksella, mutta kukaan ei vastannut.

"No, aloitetaas työt nyt, että saadaan joskus valmiiksikin" sanoin yllättävän reippaasti.

Ohjasin Myntin liinan päässä ympyrälle ympärilleni. Aloitimme vasemmasta suunnasta, sillä se oli Myntille huomattavasti helposmpi suunta. Kun hieman löysäsin otettani lensi Myntin takapää kevyesti ilmaan ja siitä lähti villi pukkilaukka käyntiin.

"Oooooooo.." sanoin madaltuvalla äänellä hiljentääkseni tamman vauhtia.

Hiljennysyritykseni ansiosta sain nähdä vielä korkeammat pukit.

"Hmph. Antaa sitten laukata jos niin kovin haluaa.." mutisin.

Siinä samassa Myntti hiljensi vauhtiaan, tosin vain vähän sillä ravi oli juuri laukan ja ravin siirtymisrajalla. Jos tekisin yhdenkin innoittavan eleen, Myntti lähtisi laukkaan. Tiesin sen.

"Soooohh.." rauhoittelin taas tammaa. Tällä kertaa se toimi, sillä Myntti siirtyi kevyesti käyntiin.

"Hiieeeeno tyttö!" kehuin sitä.

Aloitin työskentelyn muutamilla siirtymisillä, jotka menivät yllättävän hyvin. Tein siirtymiset molempiin suuntiin, oikealle ne olivat vähän heikompia, mutta treenasimme niitä kovasti ja loppua kohden nekin menivät lähes yhtä hyvin kuin vasemmalle.

"Onko neidin tasapaino hieman huono, etkö pysy yhdellä jalalla pystyssä?" kyselin innokkaalta tammalta.

Myntti katsoi minua tympääntyneenä ja teki pienen pystypompun.

"Kahdella jalalla ainakin pysyn" se tuntui sanovan ylpeänä itsestään.

Tein hieman temponvaihteluita vielä ennen kuin lähdimme maneesista. Olin tyytyväinen tammaan.

"Pian laitammekin sinulle satulaa selkään ja kärryjä perään" sanoin koreilevalle tammalle.

- Liina K.

[liinak]

13.12.2008 - Haaveet kaatuu?



- Liina K.

[liinak]

17.12.2008 - Jotakin jäynää

"Heei tyttönen" tervehdin tammaa ja pusutin sitä turvalle.

"Pärsk!" Myntti vastasi ja yritti silmät ristissä katsoa, mitä kummaa tein sen turvalle.

"Hih!" kikatin sydämeni kyllyydestä tamman kummastuneelle ilmeelle.

"Tänään kokeillaan jotakin tosi jännää" paljastin vihdoin salaperäisesti.

"Mitä sä nyt teet, lähdettekste karkumatkalle?" Jaakko yllätti minut.

"No ei hölmö!" naurahdin. "Me laitetaan ajovaljaat päälle ja lähetään vetämään rekeä!"

"Ei Myntillä voi vetää rekeä!" Jaakko kinasi vastaan!

"No ei ehkä vielä.. Me lähetään ohjasajamaan taas" paukautin ja salaperäisyys koko jutusta hävisi taivaan tuuliin.

"Jaaa, no mitäs sä sitä tammankäppyrää huijaat? Se oikeesti luuli, et jotakin jännää tapahtuu!" Jaakko torui minua.

"No jaahas. Mene sinä nyt taas huijaamaan jotakin muuta, hmp.. Paraskin puhuja.." mutisin itsekseni Jaakon palaten töihin vihellellen.

"Nyt harjataan sinut ihan putipuhtaaksi" lausahdin innoissani.

Mynttiä jaksoi kiinnostaa harjailu ja kavioiden puhdistus.. Niin, tällä kertaa. Myntti oli innokkaalla ja energisellä päällä, onneksi Myntti oli ihana persoona, en haluaisi ikinä hoidokikseni tylsähköä ja elämäänsä kyllästynyttä hevosta! Myntti oli juuri minulle tarkoitettu!

"Muistathan Myntti, tässä on nää valjaat sulle, tää tulee selkään ja tää tohon hännän alle.." esittelin kummastuneelle tammalle jo tutuiksi tulleita ajovarusteita.

"Hmm.. Mitäs vielä tarvitaan?" Kysyin tammalta, joka oli painanut päänsä syliini.

Rapsutin tamman otsaa. Se sulki silmänsä ja rentoutui täysin syliini. Onneksi se luoti minuun, ensimmäisiä hoitokertoja lukuunottamatta.. Niitä ei saa muistella tässä vaiheessa enää.

"Ainiin! Namupaloja ja suitset sulle ja sitten lapaset ja kaulahuivi mulle!" heräsin muistikatkoksesta.

Otin pikaisesti tarvitsemani ja lähdimme Myntin kanssa kohti maneesia, toivottavasti tuntilaisia ei vielä ilmestyisi maneesiin, vaan saisimme olla rauhassa. Edes pienen hetken.

"Huhuuu! Tullaan!" kailotin avatessani maneesin ovea.

Maneesi oli tyhjä. Valot pimeänä ja huurre ikkunoissa.

"Noniin! Aloitetaas hommat tyttöseni!" sanoin pirteänä.

Olin täynnä energiaa! Halusin tällä kertaa tehdä tamman eteen oikeasti vaivalla töitä. Olihan se osaksi minun vastuullani millainen ratsu ja valjakkohevonen Myntistä tulisi. Kylmät väreet hiipivät selkäpiissäni. Jos Myntistä ei tulisikaan ihanaa ja tottelevaista ratsua, vaan pukitteleva hirviö? Hylkäsin ajatukset ja aloin työstää hevosta.

"Hop, Hop! Nooin, hiienostihan sinä menet!" hehkutin tamman osaamista.

"Sitten RA-VI HOP!" käskytin tamman ravaamaan.

Minulla oli ajo-ohjat kädessäni ja Myntti ravasi kauniisti ympyrällä. Kuvittelin reen tamman perään ja haaveilin kyydissä istumista. Ehkei siihen menisi kovinkaan kauaa enää?

"Soooohh.." rauhoitin tamman menoa, sekän lähes lensi!

Katselin ylpeänä tamman menoa, se ravasi hallitusti ja energia hehkui sen pitkästä, lennokkaasta, tahdikkaasta ravista.

"Noniin, LAUK-KA!" kannustin tammaa nostamaan laukan ja se teki työtä käskettyä.

Laukka nousi suuresta ponnistuksesta ja jatkui pyöreänä ja se pyöri kauniisti eteenpäin.

Samalla maneesin ulkpuolelta kuului vaivainen ääni:
"Tullaan!"

Maneesin ovi avautui huomaamattani. Olin täysin keskittynyt Myntin työstämiseen, eikä Mynttikään tainnut huomata keskittymisensä lomassa maneesiin tulevaa henkilöä.

"Hiieno tyttö!" kehuin tammaa.

"Sooohhhh.. raauhassa käääyyyntiiiin" sanoin matalalla äänellä.

Myntti siirtyi hetken kuluttua käyntiin ja käveli energisesti pitkää käyntiä. Olin ylpeä tammasta ja ihmettelin suuresti sen kadehdittavaa keskittymistä.

"Moikka! tehän olitte oikein työntouhussa!" kuulin takanani jonkun sanovan.

Katsoin taakseni ja näin Annen seisovan maneesin ovella.

"Mooi! Joo, me vähän jotakin yritetään vääntää.." sanoin naiselle vastauksena.

"Mynttihän menee oikein kivasti, hieno että ootte saanut noin paljon aikaan tässä koulutuksessa, kun oma aika on ollut vähän kortilla viimeaikoina kun on noita uusia hevosia tullut ja tunnitkin on vielä.." Anne selosti.

"Joo, ymmärrän täysin. Kiva, jos oon ollut avuksi" sanoin iloisena ja suoranaisesti ylpeänä.

"Kiittele tammaa kovasti! Siitähän tulee varmasti kiva tuntiratsu aikanaan, kun se vähän rauhoittuu ja taidot karttuu" Anne iloitsi.

"Varmasti, Myntti on kyllä aivan mahtava!" kehuskelin tammaa, joka näytti mahdollisimman ylväältä.

Lähdimme maneesista tuntilaisten vihdoin tullessa. Maastolenkki ei ollut pahitteeksi kummallekkaan, ei minulle, eikä varmasti Myntillekkään. Haaveilin ajasta, jolloin pääsisin itse Myntin selkään. En voisi uskoa sitä todeksi, että tämä pieni tamma olisi joskus ratsu ja minä olisin sen selässä, niin uskomattomalta, kuin se kuulostaakin, olin varma, että niin kävisi vielä joskus.

- Liina K.

[liinak]

18.12.2008 - Muistikatkoksia

Kaikki alkoi tänään normaalisti, menin kymmeneksi kouluun ja ruotsin tunti vuodatti minut kuiville. Koko pitkän koulupäivän kruunasi kotitalouden tunti, jolla siivosimme koulun wc-tiloja. Kamalaa hommaa tosiaan. Koko wc tuoksahti wc-ankalta ja kävelimme koulun käytäviä pitkin takaisin köksän luokkia. Lattiat olivat juuri vahattu ja otimme leikkimielisen juoksukilpailun pitkin koulun tyhjää käytävää.

Yhtäkkiä tapahtui jotakin niin kummalista, tai ei kummallista tapaturma-alttiille tytölle, nimittäin minulle. Liukastuin lattian vahauksen johdosta ja sain lievön aivotärähdyksen. Minut kiidätettiin sairaalaan, jossa oli sitten noloa todeta, etten muista enää mitään. Pääsin sairaalasta vielä samana iltana kotiin, vaikka muistini pätki edelleen.

Tulin iloisesti vihellellen tallille. Vanhempani olivat varoittaneet minua muistikatkoksista, mutta "ei mun muisti nyt mitään petä"-lauseet alkoivat olla jo liian tuttuja vanhemmilleni, etteivät he jaksaneet enää paasata asiaa eteenpäin. Lähdin kohti tarhoja ja muistini toimi vielä ihan hyvin, ainakin minusta tuntui siltä.

Otin riimun, tutkailin sitä hetken ja laitoin sen Myntin päähän. Lähdin taluttamaan Mynttiä kohti tallia ja matkalla törmäsin Jennaan.

"Mut, mut.." tyttö änkytti.

"Moi, onks jokin hätänä?" kysyin äimistyneeltä tytöltä.

"Joo on, meetsä Jambolla tunnille, vai kui sä viet sitä sisään? Ja kui sil on Epun riimu ihan vinksinvonksin päässä?" Jenna ihmetteli silmät lautasen kokoisina.

"Siis häh?" ihmettelin ääneen. "Eikstä ookkaan Myntti ja onkstää riimu väärinpäin?!"

"Joo, tota onks sun muisti ihan kunnossa?" Jenna kysyi varmuuden vuoksi.

"Joo, kyl se on, mut ota sää tämä Jumbo, vai mikä se oli.." sopersin.

Jenna ottin hoidokkinsa omiin, ehkä turvallisempiin hoiviin ja lähdin hevosen metsästyksen pariin uudelleen. En millään muistanut missä Myntti tarhaili. Ähs! Päätin soittaa Annelle, oliko Myntti vaihtanut tarhaa ja missä se nyt olisi. Soitin Annelle.

"Moro!" puhelimesta vastasi tuttu ääni.

"No moi!" sanoin innoissani. "Missä toi Myntti tarhailee, onko se vaihtanut paikkaa?"

"Siis mitä sinä nyt soperrat neiti Liina?" ääni ihmetteli.

Tunnistin äänen äitini ääneksi! Voi kamaluus, olin soittanut äidilleni, jonka nimi oli Anna. Nyt olin pulassa.

"öhm, tuota äiti.." yritin selittää.

"Kuules neiti, nyt minä tulen sinne ja saat hoitaa Myntin ihan rauhassa, mutta minä toimin nyt apumuistina!" äiti sanoi päättäväisesti ja kertoi lähtevänsä hetimiten tallia kohti.

Voihan kökkö! Miten muistini nyt muka näin pettää? Ei se ikinä ole tehnyt minulle tepposia, joten miksi nytkään tekisi. Unohdin sillävälin tapahtuneen liukastumisen ja en tajunnut ollenkaan syyttää muistini häviämisestä aivotärähdystä.

Äiti kaartoi pian tallin pihaan ja tervehdimme toisiamme. Onneksi äiti oli pienenä ratsastanut ja osasi käsitellä hevosia, sillä juuri silloin minä en osannut. Haimme Myntin tarhasta, kun olimme varmistaneet Annelta, missä Myntti oli. Hän ihmetteli kummasti miksen muista, mutta äiti selitti tapaturmani ja sen vaikutuksen muistini katoamiseen.

Myntti ihmetteli, miksen minä hoivannut sitä ja osannut puhdistaa kavioita, mutta Myntti rentoutui minun läsnäolostani, vaikka se hieman äiti ensitöikseen jänistikin.

Maneesiis päästyämme äiti alkoi heti komentamaan minua.

"Nyt sinä et liikuta Mynttiä, vaan minä teen sen, sinä et tuossa kunnossa voi tehdä mitän, tuskin pysyt tolpillasi! Huomaatko, heilut koko ajan! istu nyt alas ja anna mamin näyttää miten tää hevostelu toimii" äiti saarnasi.

Annoin periksi ja jäin paikoilleni katsomaan äidin työskentelyä hoidokkini kanssa. Myntti hyppi pystyyn ja hieman pukkaili, sillä se kammosi äitiä ensimmäiset 15 minuuttia, kunnes Myntti lähti toimimaan. Se lensi kauniissa ravissaan pitkin maneesia muiden ratsastajien ihaillessa.

"Hei, aika supermami toi sun äitis!" Chao sanoi minulle nähdessään äidin ja Myntin työskentelyä.

"Joo, onhan se ratsastanut monta vuotta.." mutisin.

Äiti tuli luokseni Myntti vanavedessään.

"Tää ponsku on ihan mahtava, en ihmettele että tykkäät siitä tosi kovasti" äiti hehkutti naama punaisena - onnesta tai juoksemisen tuskasta.

Äiti halusi taluttaa Myntin vielä talliin ja hoitaa sen valmiiksi unten maille. Äiti oli niin innostunut taas hevosista, etten kyllä toisi sitä enää tallille, en ikinä! Äitihän ryösti minun roolini tällä tallilla ja äidin rooli on olla kotona ja siivota. Hmp, minusta ei mitään siivoojaa tehdä, joten saapa äiti tottua ajatukseen!

- Liina K.

[liinak]

19.12.2008 - Aammukukkujat vai tajuttomat?

Kömmin silmät ristissä Myntin karsinan luokse. Avasin karsinan oven hitaasti. Energiavarat olivat totisesti kulutettu loppuun viimeyönä. Myntti senkun paukkasi oven turvallaan auki ja tuli morjenstamaan yht energisenä kuin aina.

"Sä oot sentään nukkunut" sanoin yhä haukotellen.

"Eksä sit oo vai?" Jaakko yllätti minut jälleen ikuisella kiusallisella äänensävyllään.

"No en hönö!" karjaisin.

"Etkä, sähän oot tosi pirteen näköinen, mä en katsos oo nukkunut ku kakstoista tuntia, joten oon aivan poikki. Jos sä viittisit putsaa nää loput karsinat ja kattoo hevosten vesiämpärit täyteen?" Jaakko tuumasi innoissaan.

"Hmph, jos en nyt kuitenkaan.." mutisin vastaukseni pojalle, jonka kasvoilla sädehti kirkas hymy.

"Ei mutta joo!" Jaakko innostui ideastaan. "Ota sää tää talikko niin mä voin sitten hoitaa Myntin!"

"Mynttiä en vaihda talikkoon!" sanoin päättäväisesti, vaikken vieläkään vaikuttanut heränneeltä.

"No joojoo, ei sitten, mutta huomenna sä voit auttaa, juuhan?" Jaakko piristyi entisestään.

"Mut jos sä oot noin pirteä, ni mikset kuluta kaikkee energiaas näihin tallihommiin?" kysyin Jaakolta.

"No.. En vaan käytä, mut nyt on jo kiire, kun et auta mua" Jaakko alkoi syyttää minua.

"No kipinkapin hommiin sitten miekkonen!" Kannustin Jaakon hommiin.

"Huh, vihdoinkin kahden, ei täällä varmaan kovin moni ole näin aamusta" kuiskutin Myntille.

Kellohan oli vasta puoli kahdeksan paikkeilla. Ehdin tallille ennen koulun alkua, olihan kouluun aikaa vielä muutama tunti. Harjasin Mynttiä mukama reippain vedoin, Myntti katsahti minuun ja tönäisi minut jälleen hereille.

"Anteeksi tyttö, oon vähän väsynyt" myönsin.

Vihdoin tamman karva kiilsi puhtaana ja silkkisenä. Tartuin kaviokoukkuun ja aloin nostelemaan kavioita. Myntti yritti herättää minut viskomalla jalkojaan ja tekemällä kavioiden putsauksesta haasteellista.

"Sooh, älä nyt viitti, heräsin jo!" kivahdin.

Myntti jatkoi kiukuttelua ja sai minut vihdoin hereille.

"Okei tyttö, sitten mennään maneesiin!" sanoin jo hieman pirteämpänä.

Viheltelin maneesin ovella, vaikka uskoin, ettei siellä olisi ketään. Ei, erehdyin. Anne oli ratsastamassa Sentillä. Niin kauniisti, kuin Sentti liikkuikin! Ihailin ratsukon menoa, mutta Myntti ei antanut minulle hetken rauhaa katsella vaalean hevosen liidokasta ravia.

"Älähän nyt Myntti, kumpa sinustakin tulisi yhtä hieno, kuin Sentti!" ihailin ääneen.

Lähdin toteuttamaan unelmaani pohjakoulutuksen merkeissä. Laittelin taas ohjat valmiiksi ohjasajoa varten. Siirryin Myntin taakse ja käskytin sen liikkeelle. Myntti lähti pukin kera raviin.

"Soohh, kävellääs ensin.." sanoin innokkaalle tammalle.

Myntti siirtyi pienestä pidätteestä käyntiin ja kehuin tätä kovasti. Kävelimme ympyröitä ja taivuttelin hieman tammaa, ei toki pelkällä ohjalla saa runkoa taipumaan, mutta niskasta Myntti asettui yllättävän hyvin!

"Hiienoa Myntti!" kehuin tammaa.

"Hop, RA-VI" sanoin ja maiskautin siirtymisen merkiksi.

Myntti hötkähti raviin ja meni kaunista ja pitkää ravia, minä toki perässä roikkuen. Käänsin Myntin ympyrälle ja helpotin hommaani seisomalla vähän sivussa. Näin minun ei tarvitse juosta koko ajan Myntin perässä, olihan sillä valtavat askeleet!

"Kääyyntiin, prrr.." rauhoittelin liitävää tammaa.

Pieni ja sen perään vähän isompi pidäte saivat Myntin vastahakoisesti siirtymään käyntiin. Myntti oli levoton, sillä oli älyttömästi energiaa purettavana! Tamma viskoi päätään ja vinkuroi, kun kastemato.

"Hei tyttöö" yritin kiinnittää tamman huomion minuun.

Tamman korvat kääntyivät minne sattuivat, mutteivat ainakaan takaviistoon minua kuunnellakseen! Huokaisin, no, Myntti oli ollut niin monta päivää aivan loistava, joten kai silläkin saa välillä olla hulivilipäiviä? Kyllä, toki sai olla! Kävelin ja ravasin vielä muutaman pätkän toiseen suuntaan ja sitten lähdimme maneesista. Katsahdin kännykkääni. Hui! Kello oli jo varttia yli yhdeksän! Koulu alkaisi kymmeneltä ja minun olisi ehdittävä varttia vaille kymmenen bussiin! Miten aika olikaan mennyt niin nopeasti?

Purin Myntin kaikesta roinasta ja harjasin vielä kertaalleen. Myntti oli tyytyväinen kun vein sille vielä muutaman porkkananpalasen palkkioksi hyvästä työstä. Sitten minun oli kiireenvilkkaa juokstava bussipysäkille, jotta ehtisin kouluun.

- Liina K.


19HM

[liinak]

29.12.2008 - Bodaus alkaa!

"Puuh, Lääh.." Puuskutin kävellessäni reipasta tahtia tarhoille. Ei olisi pitänyt syödä niin paljoa jouluna. Söin ainakin kaksi taatelikakkua, joulutorttuja, kinkkua, laatikoita, lohta, rosollia.. Ja ai niin, kalkkunaakin taisi olla kaikkien muiden herkkujen jälkeen listalla.

Myntti odotti minua tarhan portilla, en meinannut tunnistaa neitoa ollenkaan! Tuntui kuin se olisi kasvanut lyhyempää lyhyempänä poissaoloni aikana hurjasti!

"Höörrrr.." Myntti tervehti minua samenttisella äänellään.

"No heippa Mypä!" tervehdin takaisin vähemmän samenttisella äänelläni.

Myntti katsoi minua loukkaantuneena, "Hmph, joku Mypä" se ajatteli aivan varmasti, tai niin sen katseesta olisi voinut helpostikkin tulkita.

"Nojoojoo, Myyntti-neito" lepyttelin tammaa.

Ilme pienen tamman kasvoilla muuttui taas leikkisäksi ja sen silmät loistivat keppostelun alkamisen kunniaksi, jälleen kerran.

"Heei, pysyhän paikallasi siinä.." mutisin Myntille. En millään saanut riimua tamman korvien taakse, olinhan minä niin lyhyt ja Myntti oli saavuttanut jo melkoisesti korkeutta, olihan siitä jo minun mitalleni vertaa.

"Aaarrggg.. Miksi mun muu perhe on sellasia hujoppeja ja mä tällänen räkänokka!" kivahdin. Myntti ei tuntunut välittävän kiukunpuuskastani ollenkaan, häntä tötteröllä se pomppi vierelläni kuin vietereillä varustettuna.

Mietin hetken paikoillani, mikä tätä tammaa oikein riesoo, miksi se on näin energinen ja ei millään pysyisi paikoillaan? Annoin asiat olla, kun havahduin Myntin pomppuihin, jotka nousivat hetki hetkeltä yhä korkeammalle ja korkeammalle.

"Heei.. Soooohh ipana!" yritin taltuttaa tätä viidakoitunutta puskavarsaa.

Myntti heilutteli päätään iloisesti hyppyjensä tahtiin ja takajalat leijuivat ilmassa silloin, kun etupää pääsi höyhenen kevyesti koskettamaan välillä maata. Minulle tuli epävarma olo. Mitäköhän tästäkin päivästä tulisi? Huokaisin kovaan ääneen ja Myntti käänsi vihdoin korvat minua kohti, toki edelleen vielä rajusti pomppien.

"Tyttöpieni" anelin. "Jos lopettaisit tuon hillittömän pomppimisen ja keskityttäisiin bodaukseen ja yritettäisiin saada nää joululäskit pois vyötäröltä?" yritin kuulostaa mahdollisimman houkuttelevalta.

Myntti ei korvaansakaan lopsauttanut ja minulla alkoi pikkuhiljaa kiehua pääni sisällä. Hermoni olivat katketa sillä minuutilla! Päästin riimunnarun irti ja Myntti jatkoi hetken hyppimistä paikoillaan.

"Noniin, pura nyt energiaasi toope!" karjaisin tammalle.

Myntti teki työtä käskettyä ja lähti villiin pukkilaukkaan. Myntti pysähtyi kuitenkin aidan viereen ja jäi sinne seisomaan. Ennen kuin ehdin edes suutani aukaisemaan aidan viereisestä pusikosta juoksi jänis tarhan poikki villisti pomppien. Katsoin villiä menoa kysymysmerkki pääni päällä, kun Myntti pomppi kanin perässä vähintäänkin yhtä villisti. Purskahdin nauruun ja uusiavioisen kanipariskunnan meno pysähtyi kuin seinään.

Räkätin aivan hulvattomasti ja huomasin että Myntti, sekä kani katsoivat minua kummissaan. Hetken siinä ihmeteltyään kani jatkoi matkaansa kohti toista aidan reunaa ja Myntti käveli kummastunut ilme kasvoillaan kohti tarhan porttia. En saanut nauruani tukahdutetuksi, joten nauroin hervottomasti koko matkan taluttaessani Mynttiä talliin.

Taluttaessani edelleen hyppivää Mynttiä kohtasin monta kummastunutta ilmettä ja monta kääntyvää päätä, jotka kummastelivat tätä outoa parivaljakkoa ja olivat törmätä ovenpieliin ja kävellä ojaan. En voinut lopettaa nauramista!

Karsinaan asti päästyäni otin Myntiltä riimun pois ja nauroin edelleen. Myntti tutki sillä välin taskujani ja yritti kaivella namupalasia, joita ei löytänyt. Viimein tamma päätti naksauttaa sormeni poikki hampaillaan, kai sormetkin porkkanasta menevät?

"Senkin ilkikurinen pikkuriiviö!" toruin tammaa sormiani pidellen. Lähdin vielä maastokävelylle, jotten häiritsisi tuntilaisia hekotuksellani ja Myntti jatkuvalla hyppelyllä.

- Liina K.

[liinak]

Aattoratsastus - maksu



- Liina K.

[liinak]

30.12.2008 - Uusi lumiaura pukkivaihteella

"Hiphei tammasein, tänään onkin hauska päivä!" huudahdin unessa nuokkuvalle tammalle.

"Tänään päästäänkin näyttämään miksi sinä olet oikein kasvanut!" sopertelin kieli solmussa innostuksesta.

Myntti katseli touhuamistani välinpitämätön katse silmissään.

"Pyh, mikä mäntti" Myntti katsoi minua kuono koholla, kuin mikäkin hienostorouva.

"Mitä! Olet itsekkin tälläinen mudassa möyrivä toukka! Älä katso mua tolla tavalla" kommentoin Myntin ilmettä suorasanaisesti.

Myntti ei antanut periksi vaan jatkoi mökötystään. Noh, saapa nähdä mitä tuon mökö-Myntin sisästä purkautuu kun pistetään aura taakse kolisemaan.

"Huhhuh! Ootas Myntti vähäsen, nyt menee överiksi!" Elli huusi Myntin takaa ajo-ohjissa roikkuen.

"Niin, kuules Myntti, ihan raaauhassa" sanoin Myntin vieressä kävellessäni, tai tässä tapauksessa hengästyneenä juostessa.

Olimme laittaneet Myntin valjaisiin kiinni kevyen puuauran, joka tosin ei aurannut lunta, kuten piti, vaan veti siksakkia Myntin poukkoillessa tallitiellä reunasta reunaan. Myntti ei ehkä ihan vielä ollut valmis valjakkohevonen, mutta lupaavalta näytti - "no ei todellakaan näyttänyt, vain hurjimmissa painajaisissani!" ajattelin.

Myntti pukitteli villisti ja yritimme kovasti selittää villille varsalle, että huomasimme jo sen takapään olevan heliumitäytteinen, vaan Myntti ei meitä ollut uskoakseen. Takajalat sinkoilivat sinnetänne ja pelkäsin kuollakseni jonkun karatepotkuista osuvat takana seisovaan Elliin. Elli teki tottuneesti taidokkaita väistöliikkeitä ja pääsin itsekkin rauhoittumaan. Tosin rauhoittumiseni ei kauaa kestänyt, kun Myntti päätti hypätä varpailleni oikein kunnolla!

"Aaarrrgggg! Hemmetin poni, nyt rauhoitut" nykäisin ärtyneenä liinasta.

"Näin sitä käy kun pelleilee Liinan kanssa, NIIIINN!" karjaisin lauseen toisen perään.

Myntti pysähtyi kuuntelemaan ja katsoi minua kummissaan. Myntti ei ymmärtänyt, mitä pahaa hän oli tehnyt, että noin kovin piti päin naamaa huutaa. Elli pääsi myös hengähtämään. Sillä hetkellä Myntti seisoi kauniisti aura perässään, vaunuhevoselta se melkein näyttikin.

"Sitten raauhassa, askel kerrallaan.." hillitsin itseni ja samalla myös hevosen vierelläni.

Lähdin kävelemään hitaasti pitäen napakasti liinasta kiinni, jonka toisessa päässä Myntti seurasi esimerkkiäni kuuliaisesti. Yhtäkkiä se oli kuin toinen hevonen, temppuilu oli tiessään!

"Sen pukkivauhde taisi mennä jäihin" Elli hihitti rentoutuessaan ohjien päässä.

Kuulin Ellin sanat, mutta olin liian keskittynyt vastatakseni, en saanut sanaa suustani vaan katsoin Mynttiä ja Myntti katsoi minua. Se katsoi minuun suklaanruskeilla silmillään ja sen silmistä heijastui luottamus, suuri ystävyys, joka oli välillemme kehittynyt syksyn vaihtuessa talveksi.

Talutimme Mynttiä kohti tallia, Elli siirtyi ottamaan auraa irti, minä kun en keskittymiseltäni vieläkään kyennyt tekemään mitään järkevää ajatusteni ulkopuolella.

"Menkäähän siitä.." kuulin Ellin sanovan ja vinkkaavan kohti tallia.

Lähdin kävelemään Myntti vanavedessäni kohti perimmäistä karsinaa, Myntin omaa kopperoa. Riisuin rauhallisesti puhuen suitset, sekä valjaat ja vein ne paikoilleen. Palasin pian karsinaan ja harjasin Myntin pehmeän karvan pallokasasta ojennukseen.

"Hih, sieltä karvan alta paljastuikin pieni poni!" sössötin kuin vauvvalle, tai olihan Mynttikin vauvva.

"Mamin pikku vaavi oli hieno tänään, täässä pieni palkinto" sanoin ja ojensin kämmenelläni porkkananpalan kohti Myntin turpaa.

Yhtä äkkiä, kuin olin porkkanan palan taskustani ottanut, porkkanan pala katosi parempiin suihin. Hymyilin jälleen. Tiedän, että minun hymyni ja ylenpalttinen nauruun repeäminen on herkässä, mutta tämä oli niin erilaista hymyä, niin levollisen tunteen tuoma hymy kasvoilla. Tämänpäiväiset alkutuhinat ja tuittuilut olivat jo putkahtaneet ulos muististani.

Hyvästelin tamman, hyvästelin taas seuraavaksi vuorokaudeksi, huomenna taas näkisin pienen kullanmuruni. Ei sitä jaksa edes ajatella, mitä kaikkea niin pieni tammanalku voi elämäänsä mahduttaa, kaikkea sitä iloa, kaikkea sitä surua ja ennenkaikkea pelleilyä ja hoitajansa kusetusta!

- Liina K.

23hm

[liinak]

5.1.2009 - Areenalla taiteilija Liina K.

Myntti pieni vatipää tarhassansa temmeltää.
Eipä huolet varsaa haittaa, kiitää bladen ohi nyt ohituskaistaa.
Myntillä on vauhti päällä, eipä sitä kukaan pysäytä!

Äkkiä pitää juosta pakoon, ettei joudu aidan rakoon.
Myntti tarhassa kovin spurttaa, yhtäkkiä menee se pukkilaukkaa!

Vihdoin kun tamma kiinni on, alkaa työnteko verraton.
Liina töistä kovasti tykkää, Myntti nyrpeää naamaa näyttää.
Suitset, suojat ja juoksutusvyö, tästä alkaa raskas työ.

Maneesissa Myntti luimistelee, Liina vain tammalle naurahtelee.
Myntti ei paikallaan haluaisi olla, niimpä se voittaa 6-0!
Liina yrittää kuria pitää, Myntti ei käskyistä jaksaisi välittää.

Tallissa tamma herkkuja kaivaa, pieniä namuja vatsaansa halajaa.
Myntillä rattoisa päivä taas oli, Liinan voimat loppuun suli.
Voi ja ei huudahti Liina, meinasi unohtua Myntille juoksutusliina!
Äkkiä purkamaan tammalta tavarat, ettei se ehdi itseään rikkoa.

Kaikki on tyttyväisiä päivän tuloksiin, vihdoin pääsee Liinakin jo kotiin!
Kamala nälkä tytöllä vieläkin, äidin sapuskoja maha kaipaakin.

- Liina K.

[liinak]

6.1.2009 - Kissanpäivät



- Liina K.

[liinak]

26.1.2009 - Hyvä minä, hyvä me, hyvä meidän hoitajamme!

"Huhuu" kajautin kovaäänisesti maneesin ovelta.
" Joo, tulkaa vaan sisään!" huusi takaisin sekalainen kuoro tallilaisia.

Olin jo puikahtanut maneesin ovesta sisään ja kaikki pällistelivät minua, kuin eivät olisi ennen mustahiuksista tyttöä nähneet.

"Mitäs täällä, ootte kuin aaveen nähnyt!" rikoin painostavan hiljaisuuden.
"No aika aave tosiaan, ei olla sua pitkään aikaan nähty!" sanoi pian Carkki, jonka takapuolen alla selvästi kiehui ja kovaa.
"Aaa, on ollut tosiaan tosi paljon kiirettä, eikä millään ehdi tallillakaan käydä" tokaisin. "Leevi ei oo viimenäkemästä kauheesti muuttunut."

Carkki heitti hymyn kasvoilleen ja jatkoi matkaansa maneesia kierrellen. Naurahdin kaksikolle, kun Leevi koetteli ilokseen Carkin hermoja. Tyttö ei ollut yhtä iloinen showsta jonka parivaljakko oli saanut aikaan.

"Me tullaan pian Mypsin kanssa tänne teidän seuraksi" ilmoitin, ennen kuin suljin raskaan maneesin oven perässäni.

Ulkona oli pikkupakkasta, ilma huurusi lämpimän hengityksen puuskahtaessa ulos suustani. Ihailin hiljaisuutta tallin ympäristössä - se ei tosin kestänyt kauaa. Hiljaisuuden rikkoi kovaääninen kiroaminen.

"Senkin idiootti, ootappas kun saan sinut kiinni ipana!" kuului selvästi Nanan kauas kantava ääni.

Karjaisua seuraten pieni Siiri - poni pinkoo minkä jaloistaan pääsee kohti ponien tarhoja, tunnollinen hoitajansa Nana tietenkin kauraämpäreiden kera perässä hiippaillen.

"Mooi neiti!" huudahdan salaperäisesti ponin metsästystä harrastavalle Nanalle.

Nana tyytyy moikkaamaan ja näyttämään "ole nyt jo hiljaa" -käsimerkkiä. Lähden auttamaan poninmetsästyksessä.

"Hei mä autan sua" yritin helpottaa tuskailevaa hoitajaa.
"Joo hyvä. Mee sä tonne niin mä hyökkään täältä sivusta" Nana kertoi sotasuunnitelmasta kädet villisti viskoen.
"Joo ja.. Hyökkäykseen!" yritimme lausahtaa mahdollisimman hiljaa sotajulistuksemme.

Siiri seisoi keskellä tallipihaa aavistamatta suunnitelmiamme. Tai no, siltä se näytti, mutta oikeasti se taisi tietää, mitä suunnittelimme. Minä hipsin ponin eteen kauraämpäriä heilutellen, kunnes Nana hyökkäsi suunnitelmiemme mukaisesti kiinni Siirin harjaan, jolloin ponin olisi pitänyt olla kahlittu, mutta ei! Siiri pinkaisi pakoon ja me molemmat horjahdimme kuraiseen maanpintaan.

"Noh, saimme ainakin sotamaalaukset!" kikatin mudan peitossa.
"Joo, toi poni on kyllä liian fiksu mun tasoiselle metsästäjälle!" Nana ryhtyi myös naureskelemaan tilanteelle.

"Nana! Liina! Mitä täällä tapahtuu?" Anne katsoo meitä ylhäältä pidellen vieressään etukavioitaan huitovaa ruutitynnyriä.
"Siis joo.." Nana aloitti vaisusti.
"Juu, Siiri karkasi ja me saatiin se melkeen kiinni, kunnes se huiputi meitä ja sit me kaaduttiin ja sit meil on tälläset sotamaalaukset ja.." Otin tilanteen tapani mukaan haltuun selitämällä päätöntä tarinaa.

Anne katsoi meitä silmät lautasen kokoisena, kunnes repsahti itsekkin nauruun.

"Voi teitä hoitajia!" hän naureskeli ja ojensi energiaa pursuavan Siirin Nanalle.

Huh! Vihdoin tämäkin oli ohi. Matkani maneesilta Myntin karsinalle oli kestänyt yllättävän kauan, vaikkakin matkalla sattui 'pieni' viivästys.

"Hei kultamussuni!" tervehdin Mynttiä, tai sen takapuolta, mikä lieneekään.

Tamma käännähti rivakasti ympäri ja katsoi kuka sitä killitti silmät pullollaan.

"Muistatko vielä minut?" puhelin neidille, joka oli vastassa minua kissankokoisin silmin.

Myntti päätti, että hän ehkä muistaa, mutta minun olisi annettava paaljon nameja, jotta henkilöt muistuisivat taas mieleen. Kaivoin taskustani hieman nahkean porkkananpalasen.

"Nooin, tässä sinulle. Tällä kertaa ei ole muuta.." sanoin.

Hain harjat karsinan viereen ja aloin harjata pölyharjalla tamman likaista turkkipeitettä. Pölypilvet leijailivat pitkin käytävää.

"Aaattsshiiiiu!" kuului aivastus käytävän toisesta päästä.

Tuon aivastuksen tuntisin vaikka uneni läpi, se oli Jaakko! Kurkkasin karsinan oven raosta käytävälle ja näin pärskivän miehen vieressään toinen pärskivä mies - tai lähinnä miehenalku.

"Olisitko Liina ystävällinen ja varoitat seuraavaksi näistä hiekkamyrskyistä, tuntuu kuin aavikolla ottais arskaa!" Jaakko sanoi vieläkin köhien.
"Juu, ehkä joskus sitten" sanoin pikaisesti ja palasin karsinaan.
"Niin, eksä seuraavaksi täytä viistoista? Mä voin ostaa sulle rikkaimurin, sellaisen käsikäyttöimurin, et voit siistiä sitä makkaraa siellä!" Jaakko murjaisi omasta mielestään hauskankin vitsin.
"Joo, se olis kyllä kiva.." sanoin ajatuksissani, sillä olin taas jo keskittynyt Myntin hoitoon, ei minulla ollut koko päivää aikaa jutella Jaakon kanssa, Myntti odotti päivän perusteellista puunaustaan!

Sankka pölypilvi alkoi vihdoin ja viimein pikkuhiljaa kaikota ympäriltäni ja päättelin suurimman pölyn jo lähteneen irti. Vaihdoin harjaa hieman lyhytkarvaisempaan ja aloin tehdä viimeistelyä harjaukseen. Myntti näytti taas harmaanrautiaan sijasta kauniin kiiltävältä mustanruunikolta!

"Nyt kammataan sun tukkakarvat ojennukseen!" päätin ja otin movisen kamman käteeni selvittääkseni tuota takkupehkoa.

Ähkin ja ahkeroin takkujen kanssa ja ihme kyllä, se alkoi tuottaa tulosta! Myntti näytti taas hevoselta, ei niinkään enää maailman viimeiseltä mammutilta tai jääkarhulta. Kavioiden putsaus oli vielä listassa, joten putsaamaan siis! Nostin Myntin sirot jalat yksi kerrallaan ja puhdistin nuo pienen pienet kaviot jokaista roskaa myöten. Myntti nautti puuhastelusta ja ummisti silmänsä rentoutuessaan hoivissani.

Jätin tamman uinumaan karsinaansa, korjasin tavarat ja lakaisin hieman käytävää. Avasin puhelimeni.

"Yksi viesti vastaanotettu" luki puhelimeni näytöllä harvinaisen rumalla fontilla. Olin aina inhonnut sitä puhelinta!

"Sori, vihaat varmaan mua yli kaiken, mutta haluaisin kysyä et voitko tulla mun kanssa joskus yhdessä ulos. ei siis silleen, mut kyl varmaan tiiät. - Elmo"

Hymy levisi kasvoilleni, en malttanut odottaa näkeväni ystäväni pitkästä aikaa. Ehkä olisimme enmmän kuin ystäviä, ehkä emme. Sen saa nähdä joskus, joskus kun on sen aika.

- Liina K.

[Anne]

Vaikka Myntin tiedoissa lukee vielä, että on 1 v, niin tamma täyttääkin jo kaksi. Satulaan voi totuttaa ajo-opettelun lisäksi =).

[liinak]

seelvä. laitellaan sayulaa selkään ((: nyt hoitelen siis aktiivisesti, mutta tosiaan näillä kuvilla tän käsivammaisuuden takia..

31.1.2009 - halipula kultaseni !



myntti näyttää ponilta, mutta ei se nyt leikisti ole ((:

[liinak]

1.2.2009 - Satula on mun uus pestis!



Tallille tullessani henkeni ei kulkenut kunnolla ja ääneni rähisi kuin korpilla. Olin tullut juosten ja kuntoni ei ollut huomattavassa kunnossa näin talvella. Kaikkihan kohottavat kuntoaan hiihtämällä tai luistelemalla, mutta minulla oli käytössä vain isoveljeni 43- kokoiset hokkarit, sekä kaksi vuotta sitten pieneksi jääneet sukset, jotka olivat siis n. 10 cm liian lyhyet ja monen monta kiloa kevyemmälle suunnitellut sukset. En ollut siis kovin talviurheilullinen.

Tallin ovi aukesi tapansa mukaisesti naristen ja lumiset kenkäni tömistivät kohti hoitajien huonetta. Läsähdin sohvalle toppavaatteissani ja tuntui kuin en olisi koskenutkaan sohvaan! Suljin silmäni ja aikaa kului ja kului. Vihdoin kuin sain silmäni auki, huomasin että olin makoillut sohvalla unelmoiden sen viisitoista minuuttia!

"Ohhoh!" huudahdin ihmeissäni. Minullehan tulisi järjetön kiire Myntin kanssa! Keräsin kädet täyteen tavaroita ja lähdin juoksu jalkaa Myntin karsinaa kohti. Tavarat lentelivät sinne ja tänne, osa tavaroista tippui matkalla ja harjapakkikin päätti juuri silloin levitä keskelle käytävää.
"Rauhoitu, rauhoitu.." hoin itselleni. Keräsin levinneet tavarat ja hengitin rauhassa sisään - ulos - sisään - ulos. Nyt toimeen! Aikaa ei olisi enää paljoa!

Pääsin vihdoin ja viimein Myntin karsinalle ja harjasin tamman putipuhtaaksi. Myntti ihmetteli uutta kapistusta karsinan ulkopuolella kovasti pärskien. Esittelin satulan Myntille ja tutkimme sitä yhdessä pitkän tovin. Myntti ei aluksi aikonut hyväksyä satulaa lähelleen, mutta pikkuhiljaa satulaa hivuteltiin kohti Myntin selkää. Sivelin tamman kaulaa ja kylkiä ensin pelkällä huovalla ja asettelin kauniin vaaleanpunaisen huovoan paikoilleen Myntin selkään. Myntti seurasi terävällä katseellaan kun otin itse satulan käteeni. Annoin tamman taas haistella satulaa, kunnes nostin sen kaulan päälle. Myntti hätkähti.

"Ei hätää pikkuinen" sanoin rauhoittelevasti.

Myntti rauhoittui, kuin se olisi ymmärtänyt mitä sille sanoin. Jatkoin rauhallisesti, mutta päättäväisesti satulan laittoa neidille.

"Hhuh, toivottavasti et kasva enää paljoa, sillä sitten en pääse selkääsikään!" huokailin.

Myntti oli kasvanut korkeutta jo niin paljon, että minä jäin jo toiseksi pituudessa. Asettelin satulan Myntin selkään ja annoin Myntin kummastella uutta tilannetta kaikessa rauhassa. Myntti ei pitänyt satulastaan ja ravisteli sitä selästään.

"Eiiii!" karjaisin ja sain viimetipassa satulasta kiinni, ennen kuin se koski maata.
"Ei Myntti, ei. Sitä pidetään selässä" selvitin satulan tarkoitusta toimituksesta hermostuneelle nuorukaiselle.

Nostin satulan paremmin syliini ja nostin sen uudellen Myntin selkään. Tällä kertaa pidin satulasta kiinni, ihan varmuuden vuoksi. Myntti suhtautui toiseen yritykseeni jo paremmin ja huomioi vaivannäköni hörisemällä. Tamman hörinä kulkeutui suoraan sydämeeni ja lämmin aalto pyyhkäisi ruumiini läpi. Oli hilkulla, etten itse tiputtanut satulaa Myntin selässä tunteillessani sydämeni kyllyydestä.

"Hiienosti!" sanoin iloisesti ja otin satulan pois tamman selästä. Harjasin Myntin karvapeitteen vielä kerran priimakuntoon ja kannoin harjat ja satulan kädet rutisten paikoilleen. Heitin tamman ruokakuppiin muutaman porkkanan ja lähdin tallilta kiireen vilkkaan, sillä minun piti ehtiä vielä lukemaan edessä hohtavaan koeviikkoon. Välillä koulua ei jaksaisi, mutta onneksi Myntti piristää elämääni kummasti!

- Liina K.

29hm