Myntin Hoitokirja

[Mariel]

23.09.2008. - Myntin aarre -

Kaadoin kuumaa teetä muki täydeltä ja rojahdin sitten Johannan vierelle, vanhalle pölyiselle sohvalle.

" Moi " Sanoin ehkä vähän hysteerisenä.

" No moi " Tyttö vastasi ja jatkoi lehtensä lukua.

" Mitäs sulle kuuluu " Kysyin ja katsoin Johannan suuntaan.

" Hyvää, kiitos vaan kysymästä. Entäs itsellesi?" Hän sanoi.

" Ihan hyvää. Ottaa vaan nuo hevoset vähän voimille " Vastasin ja hörppin suutani polttelevaa teetä.

" Ainahan ne..." Johanna sanoi ja nakkasi lehden valtavaan pinoon.

Nyökkäsin ja kulautin lopun teen alas kurkustani, sitten laskin kupin tiskipöydälle ja kolistelin alakertaan.

Tuntilaiset riensivät sinne tänne ja minä näin parhaakseni häippäistä aitalle. Siellä ainakin oli yksi asia toisin. Nimittäin hiljaisuus!

Astelin aitan suuntaan ja väistelin samalla yön aikana ilmestyneitä vesilammikoita. Ne olivat kuin pieniä meriä, mutta ei niistä nyt sen enempää.

Avasin Bladen ja pikku prinsessan karsinan oven, samalla kaapaten harjapussin mukaani.

Kumpikin neiti käännähti suuntani ja toljottivat minua hetken. Jutustelin niille hiljaa ja annoin niiden nuuskia minut läpi kotaisin.

" Olenko se sama vanha tuttu? " Kysyin Myntiltä ja rapsutin sen otsaa.

Pikku neiti puski jalkaani ja tarrasi huulillaan kiinni harjapussista.
En ehtinyt sanoa mitään , kun pian tajusin, että Myntti pölli minun harjapussin.

Myntti painelikin ihmeellisiä askelia karsinaa ympäri ja kanteli hienoa saalistaan. Hetken päästä se laski pussi maahan ja rupesi kaivelemaan sen sisuksia.

Pian pahnoilta löytyi riimu, kaviokoukku, harja ja riimunnaru. Se jos mikä oli Myntille mieluinen. Vaavi kun nappsi sen suuhunsa ja riepotteli sitä ympäri karsinaa.

" Myntti pliis lopeta " Sanoin anovin silmin, mutta ei.

Myntti oli päättänyt pitää hienon aarteensa.

Riimunnarua en saanut vaikka miten yritin, joten ajattelin, että jos päästän Myntin pihalle, se unohtaa sitten narun.

Avasin karsinan oven ja annoin Myntin kirmata pihalle.

Se riehui "aarre" mukanaan, eikä antanut sitä kenellekkään vieraalle. Myös Anne ja Elli saivat mukavat naurut, kun huomasivat Myntin pöljäilyt.

Ja eipä aikaakaan kun kaikki nauroivat jo vatsat kipeinä, kun minä kävelin Myntin perässä ja tietysti vaavi piti riimunnarunsa.

" Äh! Antaa olla " Sanoin hyvin tuskallisena ja istahdin nurmikolle.

Sitten äkkäsin Myntin lähestyvän minua. Se laahusti vierelleni ja tiputti narun syliini. Oikein hämmästelin sen ystävällisyytä.

" Oletkonyt varmasti tosissasi? " Kysyin ja vastaukseksi sain vain välinpitämättömän inahduksen sekä pois laukkaavan varsan.

" Mä voitin 6-0 " Sanoin iloisena ja kapusin ylös nurmikolta.

Lähdin aitan suunnalle ja onnekseni pikku neiti olikin siellä juuri ruokailemassa. Keräsin kaikki tavarat paikoilleen ja lähdin uudelle tee kierrokselle, sillä Myntti oli nyt liikuntansa saanut.

~Mariel

15HM

[Mariel]

24.09.2008. - Myntin mallin uran alku -

Sade piiskasi oleskelutilan ikkunaa ja pelkkä katseleminen sai minulle kylmät väreet.

" Että pitääkin olla syksy " Lausahdin ja kiskaisin harteillani olevaa vilttiä tiukemmin ympärilleni.

" Pian tuo menee ohi " Pöydän ääressä istuva Chao sanoi.

Hymähdin ja yritin keskittyä johonkin muuhun. Ajatus vain koko ajan harhaili sinne tänne.

" En mie voi täällä kyykkiä " Sanoin ja nakkasin viltin syrjään ravaten nopsasti alakertaan.

Talli vaappui hiljaisuudessa. Kukaan tai ketkään eivät olleet tulleet tallille, eikä tuntejakaan tänään pidetty.

" Hienoa " Sanoin salamyhkäisesti ja otin seinustalta kottikärryt sekä talikon. Sitten viipotin nopeasti aitalle.

" Moi neidit " Lausahdin Myntille, jonka jälkeen tajusin Bladen olevan tipo tiessään.

" Dreamer on varmaan vienyt Bladen " Sanoin ja rapsutin Myntin otsaa.

Lykkäsin kottikärryt karsinaan ja Myntille pulisten , aloitin karsinan siivouksen.

Myntti nuuski kottikärryyn ilmestyneitä läjöjä ja onnistuipa neiti nämä samaiset kärryt kaatamaankin.

" Voi että sun kanssas " Tiuskaisin ja nostin kärryt pystyyn, aloittaen läjien siivoilemisen uudestaan.

Hetken päästä oli läjät tiessään, samain kottiset. Puhtaita pahnoja ei tarvinut, joten päivän pakollinen putsaus oli nyt suoritettu.

" Nyt on siun vuoro " Sanoin Myntille ja otin harjapussin esille.

Vaavin tehtevänä olikin nykyään pitää riimua pitempiä aikoja ja näköjään Dreamer oli jo tämän homman tehnyt. Ei se mitään, sillä paljon olisi minullakin vielä tehtävää.

Kaappasin pehmeän harjan käteeni ja aloin putsamaan jalkeilla olevaa Mynttiä. Varsa kun osasi olla jo hyvin aikuismaisesti harjauksen ajan.

Myntti sulki söpösti silmänsä, harjauksen ajaksi ja lepuutti Bladen tapaan takajalkaansa. Sitä voisi jo käytöksen puolesta luulla isoksi hevoseksi.

Saatuani Myntin jokaisen karvan ojennukseen, oli yleinen kavioiden nostelu hetki. Menin oikealle puolelle ja käänsin selkäni Myntin päähän päin. Sitten liu´utin kättäni jalkaa pitkin, vuohiseen asti ja sanoin napakasti "nosta". Myntti antoi nätisti jalan maasta ja sama toistui muiden koipien kanssa.

" Olet sinä kyllä upea vaavi " Sanoin ja halasin hoidokkini kaulaa.

Myntti tiesi että se oli hyvä tyttö, joten se esitti oikein ylpeää.

" Kyllä tuo ylpeys pian kaikkoaa " Supisin ja otin riimunnarun esille. Sen mitä Myntti eilen riepotteli pitkin maita ja mantuja.

Kiinnitin lukon riimuun ja katselin Myntin ensireoktiota. Vaavi tempaisi päätään ylös, mutta lopetti pian. Seuraavaksi se otti narun suuhun, mutta tämäkin loppui pian.

" Hienoa!" Totesin ja avasin karsinan oven.

Rankka sade oli vaihtunut ärsyttäväksi piskutukseksi, mutta se ei nyt saanut haitata.

Annoin riimunnarua enemmän ja kannustin Myntin mukaani. Varsa epäröi sateeseen tuloa, mutta vähän ajan päästä se innostui vain lisää ja lisää.

" Easy body " Lausahdin ja tarrasin tiukemmin kädessäni olevasta riimunnarusta.

Myntti sipsutteli rinnallani ja kiskoi milloin mihinkin suuntaan. Maltillisesti opetin tammaa kulkemaan talutuksessa ja reilun 10 minuutin päästä oli neiti taltutettu. En kuienkaan sano että Myntti olisi maailman paras taluttaa, mutta seurata se osaa!

Kuljimme aittaa ympäri ja kierros kierrokselta Myntin suoritus parani. Se haki jo oikeaa tyyliä kävellä rinnallani ja minusta tuntui jo ihan siltä että se halusi olla joku malli, joka kävelisi tyylikkäästi catwalk, mutta jos Mynttiä kiikutettaisiin näyttelyihin se tulis varmasti menestymään!

~Mariel

16HM

[Mariel]

25.09.2008. - Good Girl -



* Tarinakin on tulossa, jos kerkiän kirjoittaa, mutta tuo nyt ensi hätään ;D

17HM

[Mariel]

26.09.2008. - Joskus täytyy vain karata -

[Anne]

No niin, Myntille voikin sitten totuttaa suitsia suuhun ja vähän talutella metsissä ihan yksinkin. 7.10 myntti täyttääpi jo 1 vuotta. Sitten voidaankin jo aloittaa ajokoulutus. =)

Hienosti on teillä lähtenyt käyntiin, Mariel!

[Mariel]

Oi! Kasvoipa se yllättävän äkkiä. Noh täytyy tottua siihen että se on jo "iso" tyttö.

05.10.2008. - Nautitaan tästä, vieläkö voidaan -

Puiden viimeisetkin lehdet laskeutuivat tiheäksi matoksi hevosten suurten laitumien peitoksi. Pian olisi jo talvi ja hevoset viettäisivät vain pienen osan ajastaan ulkona. Tulisi pimeä ja liukkaat kelit.

" Kylläpä se kesä meni äkkiä..." Huokaisin syvään ja raskaasti.

Mynttikin oli jo isompi tyttö ja sipsutteli jo riimunnarun päässä oikein mallikkaasti. Huomenna pitäisi kokeilla jo suitsien laittoa.
Ajatus siitä miten Myntti retuuttaa minua peräsään pitkin maita ja mantuja, oli oikeastaan aika hauska.

Yhtäkkiä heräsin ajatuksistani, kun tunsin Myntin tuuppaavan minua.

" Ai niin sä " Sanoin ja tartuin harjapussiin.

Myntti nuuhki minua innoissaan ja hörisi milloin millekkin.

Hymyilin ja tartuin reippaasti pehmeään harjaan. Se oli jo kulunut melkein puhki, joten huomenna kun palaisin tallille. Toisin neidille varastoistani uudet harjat ja tietysti ne olisivat jo aikuisempaa makua.

Nappasin Myntin riimun alle kiinni riimunnarun ja sidoin sen kiinni. Hetken aikaa se pällisteli ja kiskoi päätään. Sitten se tartui vetosolmun päästä ja kiskaisi. Taas se oli vapaa.

" Okein ole sitten nuin..." Tuhahdin ja aloitin harjauksen, pehmein, pitkin vedoin.

Myntti katselin touhuiluani kiltisti ja nopsasti sainkin neitosen karvapeitteen tyydyttävään kuntoon.

Seuraavaksi nappasin kaviokoukun ja jalka toisensa jälkeen nostin ja putsasin kavion. Tämä homma oli Myntille selvästi liian tylsää. Se kun rupesi kokeilemaan peffani kovuutta terävillä hampaillaan.

" Myntti nuin EI tehdä! " Komensin neitiä tiukkaan äänen sävyyn ja kai loukkaukseksi se käänsi päänsä sivuun.

Päätäni puistellen laskin viimeisen kavion maahan ja huvikseni vielä selvitin sormin hänän ja harjan mini takut. Sitten Myntti olikin jo ns. bilekunnossa.

Kiinnitin riimunnarun uudestaan Myntin riimun alle ja talutin sen ulos karsinasta.

Viereisen karsinassa majaileva Blade hirnui kovasti se kun varmaan kaipali Mynttiä luokseen. Pikku neiti olisi varmaan sännännytkin äitinsä luo, mutta sen aika oli nyt tullut. Myntti oli nyt iso tyttö joka osaisi olla jo ilman äitiään.

Vetaisin takkini hupun päähän ja katsoin Mynttiä, joka viipotti jo niin kaukana kuin vain riimunnarua riitti. Se oli selvästi iloinen siitä että sai vihdoin mennä, eikä tarvinut odotella.

Lyhensin välillämme olevaa riimunnarun ja hölkkäsin Myntin vierelle. Neiti inahti ja kuin merkiksi jatkoimme hölkkäämistä, rinta rinnan.

Tasainen hiekkatien suora näkyi edessämme, me emme pysähtyneet, me vain juoksimme eteen päin. Lopulta irrotin riimunnarun Myntin riimusta ja katsoin kuinka se säntäsi pukkilaukkaan.

Katselin neitosen menoa ja jo 50 metrin päähän se pysähtyi ja katsoin minuun. Minut valtasi lämmin, hyvän olon tunne ja yhtäkkiä ryntäsin jouksuun, jota jatkoin Myntin kera.

" Nautitaan vielä tästä kun ollaan nuoria! " Huudahdin ja hymyilin. Tämä oli yksi ihanimmista päivistä, ikinä...

~Mariel

19HM

[Mariel]

06.10.2008. - Suitsia on pakko purra -

Pisarat ropisivat aitan huopakattoa vasten, taisaisina rummutuksina. Henkäisin syvään raitista syysilmaan ja silitin samalla sylissäni olevaa Mynttiä, tai siis vain sen päätä. Neiti sulki silmänsä ja henkitti syvään. Se rentoutui mukavasti juuri ennen harjausta.

" Odotappas vain hetki, niin ruvetaan harjaus hommiin " Supisin ja jatkoin Myntin silittelemistä.

Hetken päästä Myntti aukaisi silmunsa ja kampesi jaloilleen. Se oli valmiina uuteen koitokseen.

Itsekkin nousin ylös ja nappasin harjapakin, jonka tänään olin tuonut Myntille kuin lahjaksi.

Neiti nuuski pakin ja sen sisältämät uudet punaiset harjat tarkkaan. Lopuksi se päästi myöntevän hörähdyksen.

Tartuin pehmoiseen vartaloharjaan ja aloitin vetelemään Mynttin turkkia kuosiin.

Välillä varsa sulki silmänäsä ja leputti takastaa toisena hetkenä se katseli minua silmät lautasen kokoisina ja nosteli päätään.

" Ihan nätisti nyt..." Lausahdin ja harjasin viimeiset kohdat.

Annoin Myntin vähän aikaa taas rauhoittua, ennen kuin rupesin putsamaan kavioita.

" Ole nyt aloillasi senkin sammakko! " Murahdin vähän kiukkuisena Myntille, joka koko ajan kiskoi jalkaansa.

Työläiden minuuttien jälkeen totesin Myntin puhtaaksi. Mietein pitkän tovin, että kokeiltaisiinko niitä suitsia tänään vai sitten myöhemmin. Myntti kun oli jo nuin levoton.

" Parempi nyt kuin ei milloinkaan..." Sanoin itselleni ja tartuin naulassa roikkuviin, vielä uuden kaikeisiin suitsiin.

Myntti lähsteyi innokkaana näitä uusia "mustia" naruja ja nuuhki niitä pitkään ja hartaasti. Se kokeili jopa nahan kovuutta hampaillaan.

Pysäytin jyystämisen ennen kuin koko suitset olisivat Myntin mahassa. Neiti tuijottikin minua kiukkuisena. Se kun olisi halunut pistää poskeen nuo maukkaat suitset.

Onneksi suitset olivat vielä kuolaimettomat, joten tämän pitäisi olla helppoa.

Lyhentelin poskihihnat kuosiinsa, jonka jälkeen annoin pikku neidin taas nuuskia suitsia. Tällä kertaa jäi kuitenkin suitset purematta.

Varovasti sujautin ohjat neitosen kaulalle. Myntti kavahti taakse päin, mutta siihen se sitten jäikin. Rauhallisin ottein sujautin niskahihnan Myntin pienten korvien taakse. Sitten oikaisin remmin ja pistin ne löysästi kiinni.

Myntti pällisteli suitsia ihmeissään, mutta tiukkaa ei näyttänyt olevan.

Aloitin pitkät kehut, halit ja rapsut, jonka jälkeen keräsin suitset pois. Myntti oli selvästi oppimisen haluinen ja Annen mukaan ei ajokoulutukseenkaan ole enään kauan aikaa.

~Mariel

20HM

[Anne]

[Mariel]

21.10.2008. - She -



21HM

[liinak]

8.11.2008 - Ollaan kavereita, ei olla.. -

Huh! Katsoin kotona lämpömittaria, vaikka näin loppusyksyllä ja talvella sitä voisi sanoa pakkasmittariksi. Mutisin itsekseni jotakin hömpötystä ihananista kanariansaarista ja plussa-asteista.

"Miksei me asuta kanarialla ja miksei Suomen lämpötila ole plussan puolella ympäri vuoden?"

Pohdin hetken päähäni singahtaneita kysymyksiä, mutta työnsin ne takaraivooni, pysyvästi pois päivän aikataulun tieltä. Katsoin kelloa. Kello oli jo puolen päivän paikkeilla, joten päätin lhäteä kiireesti tallille katsomaan uutta hoidokkiani. Jännitin ensinäkemistä aivan liikaa ja olisin varmasti hyppinyt riemusta, elleivät muut bussissa matkustajat olisi aikoneet lähettää minua terveyskeskukseen aivotärähdyksen syytä epäillen.

Vihdoin saavuin bussipysäkille, josta tosin olisi vielä kävelymatkaa. Kävelin reippaasti päästäkseni mahdollisimman nopeasti tallille ja osittain myös pitääkseni itseni lämpimänä.

"Enää hetki Liina, rauhoitu.." mietin hermostuneisuuttani. Kumpa se johtuisi vain ensimmäisen kerran jännityksestä, vai olisiko tänään väärä päivä? Olisinko aivan osaamaton? Millaisen villivarsan olen ottanut hoitaakseni? En tiennyt vastauksia.

Nyt vatsanpohjassani kutkutti niin monta perhosta, että olisin voinut vaikka lähteä lentoon. Näin sen kokonaisuudessaan. Näin ensikertaa Seppeleen tallin! Talli näytti kotoisalta ja uskoin voivani viihtyä siellä. Toivoin vain, että tutustuisin edes muutamaan tallityttöön, jotta saisin hieman seuraa Myntin lisäksi tietysti! Avasin tallin oven ja lähes törmäsin mustatukkaiseen tyttöön.

"Hei! Oletko uusi täällä? Minä olen Karoliina" hän tervehti iloisesti.

"Juu Hei. Olen Liina ja tänään nyt ensimmäistä päivää täällä" vastasin helpottuneena törmätessäni mukavan oloiseen tyttöön.

"Selvähän se! Kuulin Annelta, että Myntille on uusi hoitaja otettu. Sinä olet siis kaiketi tamman uusi hoitaja?" Karoliina selvitti asiaa itselleen.

"Kyllä vain. Onhan tässä hieman totuttelua Seppeleen tavoille, mutta kaipa minä jotenkin pärjään!"

Siinä me vaihdoimme vielä muutamat valitut sanat, ennen kuin erkanimme omien puuhiemme pariin. Olin vieläkin hieman eksyksissä, mutta toivoin paikkojen sijaintien tälläytyvän muistiini ikuisesti, en halunnut toisella kertaa näyttää enää yhtä aloittelijalta, kuin tänään. Katselin tallin käytäviä, kunnes tummanpunaruunikon puoliverisen karsinan ovesta kurkkasi iloinen naama.

"Hei, olet varmaankin Liina. Olenkin etsinyt sinua" nainen aloitti keskustelun.

"Kyllä juu. Liinahan minä" sanoin hieman hämilläni. Miten hän tiesi nimeni? Hänen oli pakko olla..

"Hyvä, voimmekin lähteä katsomaan Mynttiä, sitä pikku villikkoa. Ainiin, arvasitkin varmaan. Minä olen Anne" nainen sanoi astellessaan jo kohti tallin ovea viittoen minut peräänsä.

Kävelimme yhdessä tovin, kunnes saavuimme tarhan portille. Anne vihelsi kovaan ääneen, jolloin olin nolona, koska en osannut itse viheltää. Ajattelin varmasti liian suurin kirjaimin, sillä Anne sanoi kuin ajatukseni lukenut:

"Kyllä Blade ja Myntti kutsumallakin tulee, mutta olen vain niin tottunut viheltämään."

Kavioiden kopse kuului jo lähempää ja tarhan peränurkasta ravasi mustanruskeaan vivahtava tammavarsa perässään varmasti sen huolestunut emä. Varsa oli suloisin, mitä olin nähnyt moneen vuoteen! Ihastelin varsaa pitkän aikaa, kunnes Anne katkaisi päällemme laskeutuneen hiljaisuuden.

"Tässä se Myntti sitten on. Ei mikään ihmevaavi, mutta todella kiltti ja onhan se suloinenkin" Anne kehui ylpeyttä kukoistavaa varsaa.

"Kyllä, se on todella suloinen" myönsin Annelle, joka sen ehkä oli jo huomannut.

Päätimme ottaa varsan sisään, jotta pääsen puuhastelemaan sen kanssa. Talutin Mynttiä ja se tuli kummastellen perässäni, mutta ihme kyllä sentään tuli! Myntti katseli minua suurilla silmillään, jotka olivat varmaan vielä lisää paisuneet hämmästyksestä, kun hoitajana on tänään joku punatukkainen ja lyhyt ihmetys Marielin sijasta.

Matka ei kestänyt montakaan minuuttia, kun olimme hevosten kanssa jo tallissa. Riisuin Myntiltä riimun ja se jäi mielellään karsinaansa siksi aikaa, kun hain harjapakin karsinan edustalle. Päätin lähteä taluttelemaan Mynttiä ja tutustuisimme sitten matkalla, ajattelin ainakin. Astuin sisään karsinaan pölyharja kädessäni. Annoin Myntin hieman nuuskia itseäni. Myntti hengitti syvään turpa kiinni lapasissani. Pitkän odotuken jälkeen Myntti ikäänkuin 'hyväksyi' minut palvelijakseen ja antoi minun harjata itseään.

"Olet sinä kyllä hieno tamma" kuiskutin varsaa harjatessani. Kasvoillani paistoi aito onnellisen ihmisen hymy.

Harjasin tammaa kauan, jonka jälkeen jokainen karva oli ojennuksessa ja harjan jouhet kiilsivät, kuin auringon paisteessa. Oli vihdoin ja viimein kavioiden putsauksen vuoro. Annoin tamman hetken aikaa hengähtää, ennen kuin alkaisin kaivelemaan varsan kavioita. Vihdoin pääsin ahertamaan kavioiden kanssa. Ensin Myntti ei ymmärtänyt, että minäkin voin nostaa sen kavioita, mutta pienen selvityksen jälkeen sain putsattua kaikki kaviot Myntin seisoessa oikein mallikelpoisesti.

"Hienosti Myntti!" kehuin varsaa ja rapsutin sen otsaa.

Myntti pärskähti hyväksyvästi ja tuntui, kuin sekin olisi sanonut minulle jotakin. Tosin en tiedä, mitä se yritti pärskähdyksellään minulle viestittää, joten hymähdin vain hassulle varsalle takaisin.

Otin riimun taas käteeni ja sujautin sen Myntin päähän samalla jotakin rauhoittavaa sopertaen. Myntti hamusi kädestäni herkkuja, mutta huonoksi onnekseni minulla ei ollut taskussa murustakaan mistään hyvästä, ainoastaan karkkipapereita, joiden sisällöt mutustin innokkaasti bussimatkalla.

Lähdin tamman kanssa ulos. Kirpeä talvipakkanen nipisteli kasvojani, mutta päätin kaikesta kivusta huolimatta lähteä pienelle lenkille metsään. Tuuli ulisi korvissani. Olin kylmissäni, mutta samalla en olisi milloinkaan halunnut lähteä metsästä, olihan minulla sentään Myntti narun nokassa.

"Siinä sinun silmissäs
Siinä sinun sydämessäs
On maailman kaunein lumisade ja ikkuna.." lauloin Jipun kappaletta, jonka olin kuullut radiosta edellispäivänä.

Myntti kuunteli lauluani. Se oli kovin imartelevaa, sillä lauluääneni ei ollut kovastikkaan kehumisen arvoinen. Olin ylpeä varsasta. Itsestäni. Kaikesta ympärillä olevasta. Sillä hetkellä en ymmärtänyt mitä tapahtui. Olin ollut lähes unessa, enkä edes huomannut, että pikku Myntti oli innokkaasti napostellut piponi aivan kuolaiseksi ja sain sen juuri ja juuri pelastettua Myntin mahaan joutumiselta. Nauroin.

"Voi höpsö! Tätäkö se teettää, jos ei tuo herkkuja, siinä tapauksessa pipokin kelpaa vai?" kysyin Myntiltä, joka seisoi hölmistyneenä takanani.

Nauroin vielä lisää. En osannut odottaa tällaista varsaa hoidokikseni ja olin vain enemmän iloinen, kun huomasin tammalla olevan myös joitakin jekkustelupiirteitä. Mietin, millainen Myntistä tulisi vanhempana? Tulisiko siitä hieno kouluratsu, olisiko sillä hyppykapasiteettia, vai olisiko siinä ainesta valjakkoajoon?

Ihmeekseni olimme kiertäneet jo pienen lenkkimme loppuun ja saavuimme tallin pihapiiriin. Vein Myntin hetkeksi karsinaan, jossa aloin taas harjata neidin jo valmiiksi kiiltävää karvapintaa. Harjasin karvat ojennukseen ja puhdistin kaviot, tällä kertaa ilman alkuselvittelyjä. Rapsuttelin neitiä vielä muutaman minuutin, jonka jälkeen varsa alkoi tepastella karsinassaan levottoman oloisesti. Katsahdin kelloon.

"Hmm.. Hevoset saavat pian heinät tarhoihinsa" mutisin itsekseni.

Hapuilin Myntin riimua, mutta näin sen kadonneen koukusta. Ihmettelin tapahtunutta, kunnes näin punaisen riimun katoavan boxiin. Kurkistin karsinan ovesta sisään ja näin riimun Myntin suussa.

"Aika mennä ulos, vai mitä luulet höppänä?" kysyin varsalta naurahdellen.

Myntti taisi olla samaa mieltä kanssani, sillä se tepasteli kovaa vauhtia tarhalle päin. Ei mikään ihme, sillä Blade oli viety jo takaisin tarhaan. Päästin Myntin vapaaksi ja neiti sanoi kiitokset pukittamalla komean sarjatulituksen laukatessaan ympäri tarhaa.

"Voi sitä pientä hassua.." hymähdin.

Lähdin takaisin talliin korjaamaan tavaramme kasaan. Tallissa ei ollut muita. Minua jäi niin harmittamaan viheltämistaidottomuuteni, että aloin epätoivoisesti harjoitella viheltämistä. Monien, monien kummallisten vingahdusten jälkeen sain yhden onnistuneen äänellisen pihahduksen huulieni välistä. Kuulin taputusta.

Nurkan takaata kurkkasi huvittuneen näköinen tyttö. Hän oli tainnut kuulla pihahdukseni ja jatkanut salakuuntelua läpi vingahtelujen viidakon.

"Hei, olen Dreamer" tyttö tervehti.
"Vein Bladen jo ulos ja ajattelin, ettei se haittaa sinua."

"Joo, olen Liina. Tuon Myntin uusi hoitaja" vastasin pirteästi.

"Jees. Opettelet viheltämään varmaankin, kun tuolla tavalla vingahtelet" hän sanoi erityisen huvittuneena. Melkein nauraen, jolloin Bladen harjapakki putosi hänen kädestään.

Nauroimme molemmat.

"Kyllä vain. Kai minun vingahtelusta joskus tulee oikea vihellys, vaikkei se ole lähelläkään sitä" sanoin edelleen nauraen iloisesti.

"Ei se mitään, minä osasin viheltää jo ennen, kuin puhua, joten minun ei pahemmin ole tarvinnut opetella" hänkin jatkoi nauraen samalla Bladen harjapakin sisältöä korjaten.

Autoin Dreameria keräämään harjat takaisin laatikkoon. Olihan se minun vikani, että toinen melkein tukehtui omaan nauruunsa, kun kuunteli minun 'vihellystäni'. Dreamer kiitteli kovasti ja lähdimme täysin eri suuntiin. Hän lähti syvemmälle tallin uumeniin ja minä kohti ulko-ovea.

"Heippa!" huusin ovelta lähtöä tehdessäni.

"Heei!" kuului tallin uumenista vaimeana kaikuna.

Vilkaisin kännykkääni. O-ou! Bussi on pysäkillä tasan kymmenen minuuti kuluttua. Kauhistuin. Aloin juosta, sillä seuraavan bussin tuloa en jaksaisi odottaa, siihen menisi varmasti ikuisuus! Seppele jäi pian taakseni, mutta vannoin, että tänne tulisin vielä monen monta kertaa uudelleen. Minun ja Myntin yhteinen taival olisi vielä edessä.

- liina k.


Liina ja Myntti sateen piekseminä metsässä kävelyllä.

[liinak]

11.11.2008 - Hiihtoratsastusta -

Puristin ämpärillisen vettä kastuneesta takistani. Olin aivan läpimärkä saatuani Myntin sisälle talliin.

"Mooi" sanoin uupuneena Carkille, joka touhuissaan tuhrasi jotakin kummaa Leevin karsinassa.

"Moi" tyttö vastasi kuin automaattisesti.

"Huh, kun tuolla ulkona sataa niin kovasti. Ollaan Myntin kanssa ihan märkiä ja vielä pitäisi lähteä taluttelemaankin!" huokaisin epätoivoisena katsoen päätään viskovaa neitiä vieressäni.

"Joo.. Mä aattelin mennä tuonne maneesiin vääntämään jotakin tavallista. Sullahan on tuo Myntti hoidokkina? Sillä et kyllä vähään aikaan ratsastele" Carkki totesi ja myönsin, hän oli enemmän kuin oikeassa.

"No ei sillä niin väliä. Saanhan minä auttaa Annea tämän pikkutyttösen koulutuksessa ja sitten isompana Myntistä tulee vielä hieno ratsu. Toivon vain, ettei sitä myytäisi pois" sanoin yhtäkkiä haikean oloisena.

"Eihän sitä myydä! Anne ei voi myydä sitä, kuin hätätapauksessa, onhan se niin hauska tapaus, tuo Myntti" Carkki sanoi ja huomasin hänen olevan jälleen oikeassa.

Keskustelumme hiipui ja keskityimme kumpikin omiin palleroihimme. Myntti oli selvästi odottanut pitkään ja kaivoikin huomaamattani periksiantamattomana taskujani herkkujen varalta. Silitin Myntin otsaa.

"Voi hömppä. Kyllä minä niin sinua rakastan" kuiskutin sen korvaan.

Aloitin rapaisen neidin puhdistusoperaation. Myntti luotti minuun selvästi enemmän, kuin viimekertaisella käynnilläni. Myntti kerjäsi huomiota ja sen suloinen luonne kuoriutui yhä paremmin esiin kovan ulkokuoren alta.

"Tänään laitamme suitset ja lähdemme pienelle kävelylle" selostin varsalle päivän ohjelmaa.

Hain Myntin suitset. Annoin Myntin tarkastella tuomaani narukasaa ja tarkastelu kesti pitkän tovin. Lopulta Myntti antoi epäluulon vallassa laittaa suitset päähänsä, joka sujui yllättävän hyvin. Kehuin tyttöä.

"Hyvä tyttö! Juuri nooin" sanoin varsalle, joka oli kehuista hyvinkin mielissään, tai ainakin näytti sellaiselta.

Matka maneesille alkoi tuulen ja sateen saattelemana. Myntti tepasteli vierelläni. Huomasin, ettei sade ollut sen mieleen.

"Sooh tyttö. Ei mitään hätää" rauhoittelin Mynttiä.

Äkkiä huomaamattani eteemme ilmestyi hahmo keskellä pimeyttä. Pelästyin varmasti yhtä kovasti, kuin Myntti! Myntti pomppi sinne tänne ja yritin hysterian valtaamana saada neitiä hallintaan. En mahtanut lyhyenä ihmisenä vahvalle varsalle mitään ja huomasin liukuvani maassa varsan perässä.

"Myynttiii, sooooh!" yritin rauhoitella varsaa.

Kuulin naurua ja samaan aikaan supinaa..

"Hiih, Myntistä tuleekin hyvä vetohevonen..!
".. pitäisiköhän auttaa?"
" Minä otan sen kiinni, kas noin!"

Huomasin vauhtini hiipuneen ja Myntti oli pysähtynyt. Nousin ylös. Näin ympärillämme paljon ihmisiä ja repesin nauruun.

"Hiihh! Mynttihän on oikea sirkussankari, hiihtoratsastuksessa tämä hevonen pärjäisi aivan mainiosti!" sain soperrettua nauruni seasta.

Muutkin nauroivat mahat kippurassa. Kiitin tyttöä, joka oli ottanut Myntin kiinni. Hän kertoi nimekseen Pipsa. Kiitin Pipsaa yli kaiken ja jatkoimme Myntin kanssa reissuamme kohti maneesia.

Maneesissa taluttelu meni hyvin ja sirkustemppumme olisi unohtunut, ellen olisi pyyhkäissyt kosteaa naamaani kuraisella lapasellani.

Myntin liikuntapäivä oli nyt ohi ja sain vihdoin tamman kiikutettua takaisin talliin. Myntti oli väsynyt, eikä ihmekkään, kun jaksaa minua vetää perässään! Harjasin tamman kertaalleen ja vein tavarat paikoilleen. Palasin vielä karsinalle.

"Hei sitten neitokainen, kauniita unia!" kuiskasin.

- liina k.

[liinak]

16.11.2008 - Voiko aamuilla olla viimeinen käyttöpäivä? -

Kävelin koleassa säässä kokhti Seppelettä. Vanhempani olivat niin väsyneitä, etteivät olleet vaivautuneet tuomaan minua tallille, vaikka kuinka anelin ja kohdistin anovan ilmeen suoraan vanhempieni silmiin. He olivat ehkä liian tottuneita siihen katseeseen ja jättivät sen kokonaan huomioimatta.

Olin aivan varmasti noussut väärällä jalalla tänä aamuna, sillä olin vieläkin täynnä kiukkua talsiessani loskaista hiekkapihaa kohti tallin ovea. Tänään minulla olisi huono päivä, enkä kieltänyt sitä itseltänikään. Päivä alkoi jo tarpeeksi huonosti, mitäköhän seuraavaksi?

Kuin kysymykseeni olisi vastattu ja sain Jaakon vastaani tallin ovella. Hiukseni olivat lähes pystyssä ja silmäni ummessa tällätavoin yhdeksän aikoihin.

"Mitäs sinä? Näytätkin oikein pirteältä tänään" Jaakko sanoi kiusoittelevasti tavanomainen virne naamallaan.

"Ääh. Älä viitsi" sanoin tympääntyneenä.

"Siinähän on se kuuluisa naantalin aurinko-ilme!" Jaakko jatkoi ratketen nauramaan.

"Hhmh" mutisin toivoakseni tarpeeksi kovaa, että se olisi keskeyttänyt Jaakon hervottomaksi levinneen kikatuksen.

Miksi minun juuri tänään piti törmätä ensimmäisenä Jaakkoon. Kävelin Jaakon ohi talliin ja kuulin kiusoittelun jatkuvan, vaikka olin harpponut tallin uumeniin niin kovaa, etten kuullut enää tarkkaan, mitä Jaakolla oli sanottavaa. En kyllä voi sanoa, ettei se haitannut minua pätkääkään.

Kaappasin ärtyneenä harjapussin, ja avasin Myntin karsinan oven raolleen. Pienestä raosta tunki ulos silkin pehmeä turpa, joka nuuhki minutläpikotaisin. Naurahdin ja silitin tamman otsaa, joka oli myöskin tullut esiin oven raosta.

"Voi tyttöpieni, olethan sinä suloinen" supisin tammalle ja sen korvat kääntyivät kuuntelemaan tarkasti puhettani.

Hymyilin ensimmäistä kertaa tänä päivänä. Myntti sai minun suunpieleni aina kohoamaan ylöspäin, en yksinkertaisesti voinut sille mitään. Otin perusharjan käteeni ja aloin vedellä kuralaikkuja pois Myntin karvasta. Myntti nosti ylähuultaan, joka alkoi väpättää kovasti sen nauttiessa harjauksesta. Nauroin taas, onhan se kiva jos voi nauttia oman hoidokkinsa seurassa. Niin minä ainakin teen.

Aika vierähti kuin unelomoidessa ja aloin laittaa myntille suitsia. Myntti tunnisti heti omat suitsensa ja laski päänsä minun käsivarrelleni, kuin odottaen innolla suitsien laittoa. Kehuin tammaa koko operaation ajan, vaikkei Myntillä näyttänyt olevan minkäänlaista kammoa suitsia kohtaan, siinä se vain piti ylväästi päätään ojennuksessa kun kiinnitin remmeleitä sen pään ympärille. Vihdoin olimme valmiita kävelylenkillemme.

Kun tulin ulos tallista kuulin huutoa. Joku huusi nimeäni. Se oli Wear. Häni oli juuri tullut aittarakennuksesta taigan kanssa.

"Heipsan!" hän tervehti pirteänä. "Lähtisitkö meidän kanssa maastoon?"

"Jees! Odota vain kun me tullaan sinneppäin" huutelin tallin ovelta Wearille.

"Minneppäin lähdetään?" hän kysyi minulta.

"En oikein tunne vielä näitä maastoja, sano sinä minne mennään niin me seurataan Myntin kanssa täältä taka-alalta" ehdotin tytölle, joka oli juuri kivunnut Taigan selkään.

"Lähdetään vaikka tuonne laukkasuoralle päin ja tullaan sieltä sitten takaisin päin, jos sopii?" hän varmisti.

"Totta kai!" innostuin ajatuksesta.

"Oletkos sinä muuten kauan käynyt täällä?" Wear alkoi kysellä.

"Een oikeastaan, muutaman kerran olen Mynttiä hoidellut, kun Mariel ei enää ehdi niin usein käymään" vastasin tytölle.

"No miltäs tämä Seppeleen elämä on tuntunut?" Wear jatkoi.

"No mitäs, ei mitään kummempaa, tosi kiva talli kyllä" myönsin.

"Niin, minäkin tykkään kovasti, Taiga on tosi kiva, tykkään siitä tosi paljon!" Wear sanoi ylpeänä rapsutellen hoidokkiaan.

Matkamme kului jutellen ja rupetellen kaikesta maan ja taivaan välillä olevasta asiasta. Myntti käveli vieressäni koko matkan, kuin olisi jo iso hevonen. Sitä se ehkä yritti minulle viestittää, mutta ajattelen Myntin edelleen pienenä varsana suuressa maailmassa.

Tiemme erosivat, kun Wear jatkoi matkaansa maneesille ja minä jäin tallin kohdalle. Menimme Myntin kanssa sisään ja kävelimme karsinaan, jossa Myntti meni heti makuulle. Arvasin lenkkimme olleen väsyttävä sen pienille jaloille, mutta hyvin Myntti jaksoi keskittyä kävelyyn ja rauhallisena olemiseen. Kehui tammaa kovasti ja maltoin pitkän empimisen jälkeen jättää sen rauhassa lepäämään.

Lähdin hiippaillen tallista, oli niin hiljaista ettei hiljaisuutta halunnut pilata kovalla töminällä. Hiljaisuus jäi leijumaan tallin ylle kävellessäni poispäin tallista, kohti kotia.

- Liina K.

[liinak]

18.11.2008 - hevosen hoito-opas, vinkkejä aloittelijoille, sekä hieman taitavammillekin! -



Omistan tämän kirjan Myntille, joka on kärsinyt kirjasen valokuvissa, onnekseni Myntti oli melko rauhallinen..

"Mrrgh. Tottakai oli, Myntti on aina maailman rauhallisin!" mielessäni soi, vaikken viittinyt sitä omistustekstiin kirjoittaa, etteivät muut hoitajat latistuisi heidän hevostensa lähtiessä karkuteille toimenpiteitä tehtäessä.

Mukavia hoitokertoja kaikille lukeneille!

- liina k.

Liina K 7 HM. Ihania kuvia!

[liinak]

22.11.2008 - Liikennesäännöt -

"Vhuur" värisin kylmissäni.

Viimeöinen lumimyräkkä oli saanut aikaiseksi komeat lumikinokset, jotka eivät olleet kuin harmiksi. Liikkuminen vaikeutui ja peilijää lumen alla oli vaarallista. Muistan kahden vuoden takaisen kädenmurtuman liukastumisen seurauksena. Että minä vihasinkin talvea niin kovasti!

"Hei!" kuulin iloiset huudahduksen ja näinkin Josefiinan edessäni.

"Mooi" sanoin vaivautuneena.

Josefiina huomasi heti huokaukseni ja ärtymykseni. Hän yritti kovasti piristää minua.

"Mikäs nyt? Nyt on tosi ihanaa kun on vihdoin tullut lunta! Päästään Hillan kanssa vihdoin laukkailemaan tuonne lumen keskelle!" Josefiina uhkui intoa.

"Ongelma on siinä, etten yhtään tykkää lumesta ja talvesta, en sitten yhtään!" kivahdin ehkä hieman ärtyneenä.

Josefiina näytti pelästyneeltä, mutta korjasi tilanteen nopeasti iloisemmaksi.

"No, en minäkään tykkää talvesta ja jäästä, mutta lumesta kylläkin, jäällä liukastellaan ja kaatuillaan pepuillemme, se on sen talven tarkoitus, ettei pääse ratsastamaankaan kun pylly on niin kipeänä!" hän selvensi talven tarkoitusta minun nauraessani.

"Olet kyllä oikeassa! Kai tämä talvi on sitten ihan OK" myönsin.

Lähdin Myntin karsinalle, kunnes kuulin tutun hörähdyksen. Se oli Myntti, joka ilmeisesti halusi tervehtiä. Kävelin iloisesti tytön karsinalle, josta nappasin jo aiemmin tuomani suitset ja harjat.

"Hei tyttöpieni!" tervehdin Mynttiä.

Tuntui, kuin Myntti olisi kasvanut muutamassa päivässä pikkuvintiöstä aikuiseksi hevoseksi. Myntti oli niin fiksu tamma ja olin vähän liiankin ylpeä siitä.

"Olet kyllä hömppä tyttö" kiusoittelin.

Rupeasin ripeästi hoitotoimiin ja harjasinkin jo Myntin kiiltävää karvapeitettä puhtaaksi turpeesta. Myntti oli selkeästi ollut nukkumassa, sen silmät olivat ihan ristissä ja tamma hoiperteli veltoilla jaloillaan itsensä minun kylkeeni kiinni.

Silitin tammaa. Annoin sen hetken levähtää, ennen kuin alkaisin kiskomaan siltä jalkoja pois alta samalla kaviokoukun kanssa riehaten. Tamma levähti kuitenkin nopeasti ja kaivoi harjapussista kaviokoukun kuin merkiksi, että nyt voi aloittaa.

Nauroin. Myntti sai minun huonot päivätkin kääntymään hyviksi, siksi rakastin käydä Seppeleessä. Vanhempani eivät olleet kuiténkaan kovin iloisia, sillä koulumenestykseni ei ollut kovinkaan kummoinen. Vietin päiväni tallilla, tai vaihtoehtoisesti kavereiden kanssa koulun kulmilla.

Heräsin unelmistani, kun Myntti tönäisi minut turvallaan melkein kumoon. Se oli huomannut, etten keskittynyt sen puuhiin, vaan unelmoin jotakin omiani. Katsoin tammaa toruvasti, mutten kyennyt siihen kauaa, sillä Myntti näytti olevan hyvin pahoillaan.

"Ei haittaa pikkuinen" rapsutin tammaa sään kohdalta.

Jatkoin kavioiden putsailua, kunnes olin saanut kaikki kaviot nostettua ja kaivettua kaiken töhnän sieltä irti.

Nappasin karsinan ovesta pienet suitset, jotka asettelin Myntin kauniiseen päähän. Annoin pusun tamman turvalle, jonka jälkeen se antoi suukon minulle takaisin.

Olin jo valmis lähtemään, mutta pysähdyin miettimään. Myntillä oli olemassa myös ajovarusteet, joita ei oltu vielä kokeiltu.

"Hmm.." mietiskelin ääneen.

Päätin lopulta hakea punaisella pehmukkeella varustetut ajovarusteet ja kiinnitin ne Myntin selkään. Annoin Myntin kummastella varusteita, mutta ei se kauaa niitä viittinyt nuustaa.

Myntti antoi varusteiden painaa niskassaan. Kehuin tammaa koko ajan ja se kuunteli minua lakkaamatta korvat lörppyen rentona sivuilla.

Lähdimme varovasti kävelemään tallikäytävää pitkin ulko-ovi päämäränämme. Kun avasin oven, näin kinokset lunta. Parahdin. Olin unohtanut lumen hoitaessani Mynttiä. Yhtäkkiä muistin, mitä Josefiina oli sanonut ja vino hymy lävähti kasvoilleni. Lähdimme samoamaan lumikinoksien väliin metsätietä pitkin.

Taluttelin Mynttiä, eikä se näyttänyt välittävän varusteista mitään! Olin niin iloinen, ettei kukaan voi edes arvata kuinka paljon! Minulla oli maailman ihanin hoitoponi, kenellään ei olisi saman arvoista, sillä Myntti oli niin fiksu ja rauhallinen joka tilanteessa, ei sitä voi edes uskoa niin nuoreksi, mitä se on.

Myntin korvat sojottivat suoraan eteenpäin, kun upposimme metsän uumeniin. Tähän asti matkaa oli sujunut todella hyvin.

"Muista aina liikenteessä monta vaaraa ompi eessä, siksi aina valpas mieli, se on turva verraton .." lauleskelin päähäni pälkähtynyttä liikennelaulua.

Päätin ottaa ohjat käteeni ja siirtyä Myntin taakse ajamaan, kokeillakseni vain pienen pätkän, miten Myntti reagoi siihen, ettei sen vieressä olekkaan ihmistä vaan ihminen onkin sen takalistossa kiinni.

Lähdin varovaisesti siirtymään taaksepäin. Myntti käänsi päänsä katsomaan, minne ihmeeseen oikein olen matkalla. Kehuin tammaa.

"Hieno Myntti, juuri nooin.." jatkoin siirtymistä taaksepäin samalla, kun puhelin tammalle rauhallisesti.

Myntti seisoi ihmeen rauhallisesti paikoillaan, vaikka käänsi korvat niin luimuun, kuin hevonen vain saa. Tamma näytti aivan korvattomalta! Puhelin hieman kovemmalla äänellä, jotta se huomaisi, että olen vielä sen kanssa. Myntti rauhoittui hieman.

Olin vihdoin tamman takana ja maiskutin varovaisesti. Ensiksi Myntti otti muutaman raviaskeleen, kunnes malttoi kävellä rauhallisemmin. Virne levisi naamalleni. Kävelimme hetken aikaa ohjasajotapaan, kunnes ajattelin, että tämä saisi riittää tältä päivältä. Aloin siirtyä eteenpäin ja tietenkin liukastuin pyllylleni. Myntti säikähti ja lähti kiitämään ravissa eteenpäin.

"Mynttii, sooh!" huhuilin tammaa, joka veti minua vesihiihtoa perässään.

Ajattelin mielessäni liikennelaulua, jota juuri olin hetki takaperin laulanut. Palautin laulun mieleeni jälleen.

"..monta vaaraa ompi eessä, siksi aina valpas mieli, se on turva verraton.."

Tietenkin! Olin unohtanut valppaan mielen ja siksi Myntti kiitä nyt ylinopeutta kohti maastoesterataa. Äsh. Inhoni talvea, lunta ja ehdottomasti jäätä kohtaan palasi pääkoppani sisuksiin.

"Myntti, ei hätää tyttönen.." yritin rauhoitella tammaa suu täynnä sen takajaloista sinkoavaa lunta.

Toivoin ettei pikkuinen liukastu, sillä silloin voi käydä huonosti! Yhtäkkiä Myntti pysähtyi kuin seinään. Liu'uin vielä sen vierelle kovassa vauhdissa. Se nuuhkaisi minua ja katseli ihmeissään. Se huomasi, että olin palannut sen vierelle. Se oli selvästi iloinen.

Taputin tammaa ja nousin ylös lumen peitossa olevissa varusteissani. Myntti oli pysynyt puhtaana, eikä se ollut edes hikinen juostessaan kiitoravia pitkin metsikköä.

"Kyllä minulla aina sattuu ja tapahtuu" ajattelin samalla huomaamatta hymyillen.

lähdin kävelemään tamma vierelläni tallille päin. En mennyt enää sen taakse ajamaan, sillä se oli vastoin liikennesääntöjä, jos sen jälkeen mennään ylinopeutta hippulat vinkuen. Hymyilin edelleen. Naamani loisti, kuin aurinko, tällä kertaa oikeasti loisti!

Palasin tallin nurkille ja puhdistin vaatteitani, ettei kukaan huomaisi kömmähdystäni. Onnekseni kukaan ei ollut tallissa, joten sain olla Myntin kanssa ihan kahdestaan. Supisin sille salaisuuksiani samalla, kun otin siltä varusteita pois.

"Tästä ei sitten kerrota poliiseille, eihän Myntti?" hihittelin yksikseni.

Vein Myntin tarhaan ja siivosin jälkeni pikaisesti. Minulle oli syntynyt kauhea nälkä, joka nyt kitui vatsassani. Kävelin tallitietä kotiinpäin, kunnes jalkani liukui altani ja kaaduin pyllylleni. Tällä kertaa en kironnut talvea vaan repesin hervottomaan nauruun. Talvi oli itseasiassa ihan kiva. Mielipiteeni muuttuminen oli täysin Myntin ja Josefiinan syytä, täysin.

- liina K.

[liinak]

25.11.2008 - Pusuja sulle ja pusuja mulle

Kellon viisarit vilistivät eteenpäin tavallista nopeammin, kiire, kiire. En ehtinyt tekemään mitään kunnolla, sillä aikatauluni oli myöhästynyt aamusta lähtien ainakin tunnilla! Koko ajan tunsin oloni kiireiseksi, jopa silloin kun astuin Seppeleen rauhoittavaan talliin.

Hain nopeasti Myntin suitset ja juoksutusvälineet. Tänään olin päättänyt ehtiä juoksuttaman tyttösen maneesissa ennen tuntien alkua, siihenkin tulisi kiire. Myntti seisoi karsinassaan, kuin olisi jo kyllästynyt odottamiseen. Tyttö katsoi minua kummissaan, kun huidoin harjalla sen pehmeää karvapeitettä. Minulla oli edelleen kouluvaatteet ja Myntti tarkasteli vaatetustani arvostleva katse silmissään. Lopuksi se tyytyi pärskäyttämään kaiken räkänsä housuilleni.

"Voi ei Myntti!" parahdin. Olin edellispäivänä ostanut kyseiset housut ja nyt ne olivat aivan limassa.

Myntti katsoi minua opettavaisesti. "Mitäs laitoit tuollaiset tallille sopimattomat vaatteet" se tuntui sanovan.

"Hyvä on, hyvä on!" kivahdin kovaäänisesti tamman katseeseen viitaten.

Myntti peruutti muutaman askeleen kohti karsinan nurkkaa. Pysähdyin. Se oikeasti pelästyi minua. Yritin rauhoittua ja se onnistui jälleen, en tiennyt mitä tehdä, sillä olin pelästyttänyt viettoman tamman huonotuulisuuteni vuoksi.

"Myntti pieni, älä pelkää.." puhelin rauhoittavasti tammalle, joka kuunteli minua siömät lautasen kokoisena.

En yrittänyt lähestyä tammaa, vaan annoin senkin rauhoittua ja kuten olin aavistanutkin, se käveli luokseni, kuin hakien anteeksipyyntöä. Ymmärsin sitä täysin. Olin itse niin huonolla tuulella, etten edes itse jaksanut keskittyä siihen.

Tallista alkoi kuulua innokasta hihkuntaa.

"Voi ei! Tuntilaiset!" parahdin jälleen. Katsahdin kellooni ja huomasin ajan lentäneen siivillä eteenpäin. Toimitin harjausoperaation loppuun ja aloin laittaa varusteita. Myntti ei ollut moksiskaan kaikesta tavarasta sen päällä. Pian minulla olikin jo kaikki tarvittava ja lähdin pian pois tuntilaisten alta kohti maneesia.

Kävelimme vieretysten maneesiin, matka meni huomattavasti nopeammin kuin ennen. Maneesissa oli painostava hiljaisuus, ei sitä olisi halunnut rikkoa millään. Myntti helpotti tuskaani rikkomalla hiljaisuuden kunnon moiskauksella poskelleni.

"hihhih! Kiitos kultapieni!" hihitin.

Annoin tammalle suukon samalla mitalla, kunnes aloimme töihin. Menin molempiin suuntiin vähän reilut viitisen minuuttia, otin ravia ja hieman laukkaakin. Ihastelin tamman suurta, hyvin näyttävää askelta sen liitäessä eteenpäin häntä koholla.

"pruuutt.." rauhoittelin tammaa.

Samalla ovi aukesi ja sieltä rynnisti sisään villi tuntilaisten lauma. Otin tamman haltuuni ja seisoimme siinä vieretysten pahimman ruhka-ajan ohi, kunnes palasimme maneesin ovelle ja siitä kohti tallia. Myntti ei malttanut olla rauhassa, vaan se halusi stepata vierelläni kunnon tanssiaskeleita.

"pruuuutt.. sooh tyttö" koetin saada tätä lopettamaan, mutta en onnistunut. Myntti jatkoi tanssiesitystään tovin, mutta rauhoittui sittemmin lähempänä tallia.

Karsinaan päästyämme hoitelin Myntin jälleen kuntoon ja laitoin sille sisäloimen päälle, jottei se hikipäissään kylmettyisi. Muiskautin tammalle suukon.

"Hyvää yötä kultaseni, öhm, ja kauniita unia!" toivottelin tamman unten maille.

- liina k.