Taigan Hoitokirja

[wear]

11.06.09 torstai - hurjastelua

- Taiga yritä nyt edes! kivahdin tammalle, joka peruutteli hermostuneena, viskoi päätään ja polki jalkaansa täysin tympääntyneenä touhuiluumme. Yritimme jo ainakin kuudetta kertaa saada Taiga peruutettua vanhojen kärryjen eteen, mutta poni toikkaroi ja laittoi kaikin voimin vastaan. - Sähän tykkäsit tästä touhusta viimeksi! tiuskaisin Taigalle sen hypättyä taas sivulle juuri ennen kärryjä. Alinakin alkoi hermostua. Tyttö oli luvannut auttaa minua Taigan valjastamisessa ja kärryjen eteen saamisessa, mutta nyt touhusta ei meinannut tulla mitään. - Äh, mitä jos vaan annetaan olla, Taiga ei vaikuta kovin yhteistyöhaluiselta, Alina ehdotti muutaman minuutin yrittämisen jälkeen. - Ei, kyl tää vielä tästä. Se vaan laittaa ihan periaatteesta vastaan, se oikeasti oli viimeksi ihan innoissaan päästessään pitkästä aikaa kärryjen eteen, vastasin, ja jatkoin tamman kanssa tappelua.

Vielä muutaman minuutin vastustelun jälkeen Taiga viimein nöyrtyi, lopetti vastaanhangoittelun, ja peruutti täysin rauhallisesti ja kiltisti kärryjen eteen. Minä kiirehdin laittamaan remmit paikoilleen, ja tarkistin vielä kertaalleen kaikki soljet. Alina jäi hetkeksi tuijottamaan ponia suu auki. - Miten se nyt tollai? Alina kysyi hämmentyneenä. - Taiga nyt on vaan vähän jääräpäinen välillä, minä tokaisin, talutin tamman muutaman askeleen eteenpäin ja kiipesin sitten kärryille istumaan. - Hyppää säkin kyytiin. Tosin nää on vähän huterat kärryt mutta eiköhän nää kevyttä käyttöä kestä, sanoin virnistellen, ja Alina kiipesi varovaisesti viereeni istumaan. Maiskautin Taigan liikkeelle.

Köpöttelimme ensin rauhallista vauhtia hiekkatietä pitkin melkein kesantopellolle asti. Siellä käännyimme vähän kuoppaiselle vanhalle kärrytielle, jossa hoputin Taigan raviin. Tamma siirtyi tyytyväiseen hölkkään. Nyt se oli taas aivan innoissaan päästessään pitkästä aikaa vetämään kärryjä, eikä äskeisestä kiukuttelusta ollut enää merkkiäkään jäljellä. Kärryt huojuivat vähän polun kuopissa, ja kääntyessämme loivassa kaarteessa oikealle, Alina melkein sinkoutui vastakkaiseen suuntaan kärryn huojahtaessa voimakkaasti sivulle. Tyttö sai kuitenkin juuri kädellään kiinni reunasta, ja säilytti tasapainonsa. - Tässähän tulee melkein yhtä huono olo kun vuoristoradassa, Tyttö valitti vatsaansa pidellen päästessämme taas vähän tasaisemmalle polulle. Minä virnistin huvittuneena, ja hoputin Taigaa vähän lisäämään vauhtia. Poni vastasi hyvin ääniapuihini ja lähti hölkkäilemään vähän reippaampaa vauhtia eteenpäin.

Kiersimme tällä kertaa vähän pidemmän lenkin. Ohitimme nopeasti lähitalli Zardan ja uimarannan, jossa meillä oli kesällä tapana käydä poneja uittamassa. Saavuimme aika pian tanssilavan ja pikkuisen kyläkaupan luokse. - Pysäytä tähän, mulla on vähän rahaa mukana ja nyt tekis kyllä jätski hyvää! Alina huikkasi innoissaan. Hidastin Taigan ravin ensin käynniksi, ja seisautin sitten ponin aivan pikkuisen kaupan oven edustalle. Alina hyppäsi ketterästi alas rattailta ja pujahti sisälle kauppaan. Minä jäin Taigan kanssa odottamaan ulkopuolelle. Poni tiiraili siinä odotellessamme uteliaana ympärilleen. Sen korvat sojottivat tiukasti eteenpäin, ja tamman katse oli utelias. Taiga ei ollutkaan tainnut ennen käydä täällä. Minäkin loikkasin alas kärryiltä ja kävelin Taigan pään luo. Silittelin hymyillen ponin pehmoista päätä. - Olet sie kyllä aika monilahjakkuus, kuiskasin sille. Taiga tuuppasi hellästi turvallaan olkaani.

- Mä ostin sulla suklaatuutin ja ittelleni mansikkaa, kai se käy? Alina kysyi saapastellessaan ulos kaupasta. Tyttö oli jo avannut oman jäätelönsä ja litkutti sitä innoissaan. - Joo käy oikein hyvin, en mä nyt enää tota sun kuolaamaa jäätelöäs enää haluaisikaan, vastasin nauraen. Alina ojensi virnistellen jäätelön minulle. Kiipesimme molemmat taas kärryjen kyytiin ja lähdimme jatkamaan matkaa.

Palasimme Seppeleeseen reilun tunnin jälkeen lähdöstämme. Loikkasimme molemmat alas kärryiltä, riisuimme valjaat Taigalta ja veimme ponin yhteistuumin takaisin ponitarhaan. Alina auttoi minua vielä raahaamaan kärryt latoon, jonka jälkeen tämä sipsutti Janustaan hoivailemaan. Minäkin suuntasin kulkuni talliin, ja uupuneena raahauduin oleskeluhuoneeseen lepäilemään.

wear&taiga

302 hm

[Siiri]

3# hoito
11.06.09

Nousin portaat ylös oleskeluhuoneeseen ja löysin uupuneen Wearin köllöttelemässä sohvalla lukemassa hevoslehteä. ''Mikäs nyt on ku täällä vaan vierut?'' kysyin tytöltä joka nousi laiskasti istumaan minut nähtyään. ''Taigan ja Alinan kanssa oltiin ajelulla. Tua ulkona on vaan niin kuuma ja aurinko paistaa ja Taigakin onnistu viä jotain säätään,'' Wear vastasi oikaisten taas pitkäkseen ja syventyessään lehteensä. Istuduin tytön jalkopäähän ja jatkoin: ''Vai että sillä voi ajaakkin?'' Wear havahtui taas ja vastasi venytellen: ''Juu, Taigsu on oikea monitoimiponi!'' Tytön huulille levisi leveä hymy kun hän ajatteli rakasta poniaan. Kiinnostukseni heräsi ja tulin hyvin uteliaaksi mutta päätin kuitenkin estellä kysymystulvaa nousemalla ja vaihtamalla puuheenaihetta viskaisten eväsreppuni nurkkaan. ''Mitäs mä voisin tehä? Pitiks mun tänään mennä sen ponin kaa maastoon käveleen?'' kysyin Wearilta joka nousi sohvalta. ''Ööh, jos tehdään niin että vaik nyt peset noi Taigan varusteet eka ja sit iltapäivällä menisit sinne maastoon niin jos ei ois niin kuuma ni voisin tulla mukaan!''

Plääni sopi minulle paremmin kuin hyvin sillä itsekkin olin riisunut hupparini jo matkalla sillä ulkona oli tarpeeksi lämmin että voi olla teepaidalla. Hyppelin portaat alas ja seinänviertä laahustaen matelin satulahuoneeseen. Etsin Taigan ruskean satulan käsiini ja heitin sen satulahuoneen keskellä olevalle pukille ja kaivoin satulasaippuan ja sienen esille. Kastelin sienen hanan alla ja rupesin säätämään saippuan kanssa. Rasiassa olevaa kiinteää saippuu oli helppo hieroa sieneen ja sain nopeasti satulan ensin kasteltua ja sitten hinkkasin sitä saippualla. Myös Wear piipahti satulahuoneella: ''Toin Taigalle uuden puhtaan huovan ku se vanha näyttää olevan jo aika pölynen että vaihda tääkin sit jossain vaiheessa. Putsasin satulan loppuun ja kuivasin sen pienellä pyyhkeellä ettei nahka menisi pilalle. Irrotin myös jalustimet ja laitoin ne likoomaan ämpäriin ennen kuin kävin ohjien kimppuun. En irroittanut ja puhdistanut jokaista palaa erikseen sillä en ollut kovinkaan varma pystyisinkö kokoamaan ohjat uudelleen. Siinä olisi haastetta kerrakseen, sillä helppo tehtävä tämä oli vain jos sen osaisisi. Sain aikaan kuitenkin aika hyvää jälkeä ja olin valmis noin kolmen varttitunnin jälkeen. Kiinnitin vielä uuden satulahuovan paikoilleen ja nostin sitten kamat takaisin paikoilleen.

Nyt pääsisin itse ponin kimppuun. Kirmasin ulos tallista suoraa tarhoille. Kävelin päärakennuksen ohi ja huhuilin Taigaa portilta: ''Taigsu hei! Taigaa! Taigaponii! Pullaa!'' Vaikka mitä huutelin, Taiga ei tainnut oikeen vielä muistaa että olin sen huoltaja ja minun kanssani olisi aina varmasti kivaa. Kaikki ponit höristivät korviaan kun nousin valkoiselle aidalle istumaan ja huhuilin vielä lisää: ''Taigsupulla kuules,'' Taiga nosti päänsä ruohosta ja käveli pari askelta minua kohti, nyt poni seisoi vain enään parin metrin päässä. Otin riimunnarun aidalta mukaani ja kävelin hitaasti Taigaa kohti. Poni katsoi minua kummasttuneena, mutta tuli sitten toisiin ajatuksiin kun näki housujeni takataskussa pari minttunamia. ''Ehei, poni. Wear on kuules sanonu että ihan sun parhaaks en syötä sua läskiks,'' juttelin ponille samalla kun otin sen kiinni aavistaen sen mieliteon. ''Sitäpaitsi, parempi et sä nyt syöt kesällä ennemmin tätä ruohoo ku jotain tehtaassa valmistettuja nameja jotka myydään muovisissa pakkauksissa. Niin sitä pitää, suosia suomalaista ja yrittää elää egoloogisesti,'' joku tirskahti takanani ja sulki tarhan portin. Se oli, Wear, joka oli tullut hakemaan poniaan sisälle.

''Äläs kuule naura mulle, mää annan tässä vaan vähän egoloogisia vinkkejä sun ympärillöystävällinen-to-be ponilles,'' hymähdin ja katsoin pitkään hymyilevää tyttöä. ''Juu, juu. Ei siitä mitään haittakaan voi olla,'' tyttö hekotti huvittuneena. ''Aiheesta toiseen - päätin harjata Taigan ulkona, jos sulla ei oo mitään sitä vastaan?'' kysyin Wearilta joka oli jo ryhdistäytymässä. ''No hyvä, luulin jo et olit juonut jotain limsaa vahvempaa kun tollee hekotat...'' Wear katsoi minuun hämmentyneenä: ''Kai sitä ihminen saa nauraa jos on siihen aihetta?'' Hän kysyi suuttunutta leikitellen. ''Tjaa, ihan miten tykkäät,'' myönnyin kaivaen harjatoosasta kovan harjan jolla harjasin kuivuneen kuran pois ponin karvasta. Wear, joka oli koko matkan kävellyt poninsa takana, nojasi nyt tamman takapuoleen painaen päänsä ponin pehmeään karvaan. Kun viimeinenkin hiekanmurunen oli harjattu pois karvasta, alkoin taivas harmaantua ja pilvirintama vyöryi hitaasti auringon eteen. ''Aselepo!'' älähdin katsoen pilviin kun sade vyöryi kastellen meidät kaikki kolme. '' No, viedään tää poni nyt ainakin sisälle, taitaa se taluttelumaasto jäädä ensi viikkoon.''

Siiri & Taigaponi
3 HM

[wear]

18.06.09 torstai - pikavisiitti poninpulleron luona

Huh että Taiga osasi olla hiekkainen. Poni oli möyrinyt, pyörinyt ja hyörinyt tarhan mutaisimmassa kohdassa, ja hiekan kuivuttua sitä ei niin vaan enää irrotettaisikaan. Poni tuntui oikein hinkanneen itseään maata vasten, niin syvälle se oli saanut pölyn ja lian kiinnittymään. Käsilihakseni joutuivat todella koville puunatessani Taigaa puhtaaksi. Poni seisoi kyllästyneenä aittatallin edessä, löysästi harjauspuomiin kiinni sidottuna. Poni haukotteli makeasti ja vaihtoi painoa puolelta toiselle. Nyt tamman vatsakin oli alkanut kasvaa. Poni pyöristyi silmissä, ja alkoi muistuttaa päivä päivältä enemmän ilmapalloa, sen vatsa turposi kuin taikina! Hymyillen pysähdyin paijailemaan tamman vatsaa. Painoin korvani sitä vasten ja yritin kuunnella kuuluisiko sisältä mitään elämänmerkkejä. Taiga ei kuitenkaan pitänyt minun kiehnäämisestäni sen vatsanvierellä, ja tympääntyneenä poni polkaisi jalkaansa ja luimisti korviaan. - okei okei, en koske sun vatsaasi, puhahdin nauraen.
Olin tänään vain nopealla pikavisiitillä Taigan luona tarkastamassa, että silla oli kaikki hyvin. Harjailtuani tammaa reilun tunnin ajan vein sen takaisin karsinaan, heitin sylillisen heiniä eteen ponin eteen ja puin sille vielä viltin päälle. Viime päivinä sää oli ollut erityisen huono ja saiteinen, mutta Taiga oli siitä huolimatta viettänyt suurimman osan ajastaan ulkona, joka taas lisäsi vilustumisen riskiä. Puin Taigalle sille joululahjaksi ostamani ruutuloimen, jonka jälkeen suukotin vielä tamman turpaa ja lähdin sitten hiippailemaan kotia kohti.

wear&taiga

303 hm

tää oli vaan tällänen nopea pikahoito, lähdetään huomenna aamulla taas mökille niin pidän vielä taukoa : )

[Siiri]

Juoksutusta vai juoksentelua?

''Blöö!'' hyppäsin seinän takaa puoliovelle, joka oli Taigan karsinan kohdalla auki. Taiga säpsähti yllätyshyökkäystäni ja peruutti varmuuden vuoksi askeleen taakseppäin. Luulin Wearin olleen karsinassa sisällä sillä luulin näkeväni hänen kävelemässä tännepäin, kun olin viemässä reppuani ylös oleskeluhuoneeseen. ''Aijaa, ei Werkku ollukkaan täällä - väärä hälytys!'' nostin vielä kädet ihan varmuuden vuoksi ilmaan samalla kun Taiga mulkoili kummallista hoitajaansa, ajatelleen tietenkin: ''Mikäköhän ongelma tollakin on?'' Laskin harjapakin oven viereen ja raotin varovasti karsinan ovea. Taiga ymmärsi, että sen olisi vähintään pakko hyväksyä minut tälläisenä, joten poni tuli luokseni ja nuuhki taskuni silkin-pehmeällä turvallaan. ''Ei mulla pulla kuules oo taaskaan sulle mitään, sitäpaitsi, oot jo tarpeeks pullukka ton vauvamasus kanssa... -'' säpsähdin jopa omia sanojani: '' - voi Taigsu pikkunen! Susta tulee mamma!'' Rutistin tamman kaulaa ja painoin pääni sen tuuheaan harjaan. Rapsutin sen pehmeää turpaa ja silitin sen pyöristyvää massua. Poni katsoi minua taas vähän kummastuneena mutta laski sitten päänsä siinä toivossa, että löytäisi pari heinänkortta rouskutettavaksi. ''Olisin kuules Taiga niin mielelläni lähtenyt sun kanssa maastoon käveleen muuta pitää odottaa että Werkku palaa, ettei nyt ihan ekalla kerralla eksytä - vaikka kyl sä varmaan osaisit takas.'' Poni nosti heti päänsä ylös kun kuuli sanat 'maastoon' ja 'käveleen'. Raitis ilma tekeisi taatusti varsulle hyvää mutta en raskinnut lähteä.

Rapsutellessani Taigan pehmeää masua ja sen mulkoillessa minua pahantuulisesti, mieleeni juolahti ajatus, jota en ollut ennen edes ajatellut. ''Mitäs sanoisit Taigsu - .. niin tota kun Werkkukaan ei oo täällä sua liikuttamassa, niin mitä jos juoksuttaisin sua ihan vähän liinassa kentällä!'' Taiga mulkaisi jälleen kerran minua: ''Okei, okei, jätän sun masus rauhaan...'' Jatkoin hoitoponini harjaamista sillä emme olisi varmaan kovinkaan edustavan näköisiä jos pieni likainen poni juoksentelisi kentällä pikkutytön juoksuttamana. Tietenkään minusta ei tämän isompaa saisi, mutta pikku Taigsun voisi aina harjata puhtaaksi. Vaihdoin mudan irroittaneen kumisuan pehmeämpään pölyharjaan ja puunasin silläkin ponia hyvän tovin. Pahaa avistamatta, kaviokoukku kädessä, tartuin sitten vuorostaan ponin etukavioon, kun se säpsähti jotain. Hermostuneena poni polkaisi minun pitelemän jalan varpaalleni ja hyppäsin pystyyn työntäen ponin pois jalaltani. Yläpuolellame, pieni varpusemo oli istunut katossa olevalle poikkipuulle istumaan. Jostain aitanraosta sekin oli päässyt sisään. Otettuani loputkin kaviot, päätin häätää varpusen pois häiritsemästä pikku poniani. Vaikka kovasti yritin, minkäänlainen mellakointi ei saanut pikkulintua lähtemään. Hain varustehuoneesta Taigsulle juoksutuspäähineen ja puin sen sille samalla kun poni odotti kummastuneena mitä tulisi tapahtumaan. Vasenta takasta lepuuttaen ja häntä heilahdellen, se nuokkui karsinassaan ennen kun maiskautin sen liikkelle.

Minä edellä marssimme kentälle, missä kukaan ei tällä hetkellä treenannut, eikä tälle iltapäivälle ollut tuntejakaan luvassa joten oletin että saisin juoksutella ponia rauhassa pari minuuttia. Sen kauempaa en uskaltaisi sitä juoksuttaakaan sillä en halunnut poninrasittuvan ennen varsulin syntymää. Tuotuani ponin kentälle, lähdin vähitellen ensin käynnissä kasvattaamaan ympryrää ympärilleni. Annoin ensin ponin kävellä ihan itsekseen ilman piiskaa, mutta ponin verryttä lisäsin vauhtia maiskuttaen ja hieman piiskan apuakin tarvittiin. Poni ravasi hienosti muodossa kaula kaarella... - ei, jos sanoisin noin, valehtelisin. Taiga lönkytti kuuliaisesti pitkällä kaulalla. Yritin saada ponia edes vähän muotoon, ja se olisi onnistunut ellei jotain odottamantonta olisi tapahtunut. ''Ei!'' huusin kun juoksutusnaruni napsahti katki. Hölmö ponikulta jäi kuitenkin juoksemaan ympyrälle ja tukahdutin naruni paidan hihaan, sillä paikalle oli saapunut pari innokasta Taiga-fania seuraamaan tilannetta. Pyysin ponin käyntiin ja se totteli edeleenkin huomaamatta että oli vapaana. Pysähdyksenkin se totetutti. Vasta kun pudotin narun maahan ja astelin poni luo, se tajusi olevansa vapaana ja lähti viilettämään pää viidentenä jalkana toiseen päähän kenttää. Onneksi jättimäinen kenttä oli rajattu neljään osaan kouluaidoilla, eikä kantavana oleva ponimamma joutanut hyppäämään niistä yli. Kävelin Taigan luo toiseen päätyyn huhuillen: ''Ponskii, hei, nyt ei ihan oikeesti ois aikaa tälle!'' Kentän laidalla olevat kakarat tuijottivat kentälle pöllämistyneinä. Kun pääsin poni viereen, se ampaisi täyteen neliin ja kiisi toiseen päätyyn. ''Hei Taiga ihan oikeesti...'' huusin juoseten ponin perään. Katsomopäädyssä neito heittäytyi piehtaroimaan ja sain sen päähineestä kiinni. Talutin likaisen ponin takaisin sisälle harjattavaksi. Ehkei tämä juoksutus ollutkaan kovin hyvä idea.

Siiri & Taigsu + se pikkunen
4 HM

[wear]

22.06.09 maanantai - kaksi ponimammaa

- Meillä on sitten ruoka viideltä, silloin on oltava kotona! Äiti muistutti ainakin sadannen kerran lyhyen automatkan aikana kotoamme tallille. Tuhahdin turhautuneena, heilautin kättäni hyvästiksi ja työnsin auton oven auki äidin pysäytettyä Seppeleen parkkipaikalle. - Jos sä et ole silloin kotona niin et kyllä tällä viikolla enää tallille mene! Mummu ja ukki on tulossa kylään ja he todella haluavat nähdä sua pitkästä aikaa. Lisäksi mä teen karjalanpaistia ja uusia perun.. Loppu aidin lauseesta jäi kuulumattomiin minun työntäessä auton oven tylysti kiinni. Käännyin vielä vilkaisemaan taakseni, ja huomasin äidin kaasuttavan myrtsinä pois parkkipaikalta. Ihan oikein sille. Vanhempani olivat pakottaneet minut viikonlopuksi mökille, vaikka olivatkin juuri edellisellä viikolla luvanneet että saisin jäädä kotiin. Niimpä osoitin mieltäni, ja olin päättänyt olla kuuntelematta heitä, ainakaan nyt vähään aikaan.

- Pipsa odota! huikkasin tallin ovesta juuri sisälle pujahtavalle tytölle, joka pysähtyi kuullessaan nimeään huudettavan. - Ai moi Wear! Mitäs sulle? Taiga ainakin näyttää voivan oikein hienosti, sen vatsa on jo tosi iso! Pipsa virkkoi hymyillen. - Hyväähän mulle kuuluu. Taigan voinnista mulla ei ole hajuakaan, mun vanhemmat pakotti mut keskelle metsää viikonlopuksi ja sitä ennen oltiin siellä gotlannissa se viikko eli mä vaan todella toivon että Taigalla on kaikki hyvin, selitin Pipsalle kävellessämme vieretysten tallikäytävää pitkin kohti oleskeluhuoneeseen vieviä rappusia.
Hoitajien huone oli jo täynnä porukkaa. Ihmiset nauroivat ja rupattelivat pienissä ryhmissä eri puolella huonetta. Minä ja Pipsa kävelimme suoraan kuluneelle mutta varsin mukavalle sohvalle, jonne rojahdimme Nanan, Brennan ja Alinan viereen. - Ai katos, sieltä se meidän maailmanmatkaajamme saapuukin, Alina sanoi virnistellen. Heitin tyttöä leikkisästi sohvatyynyllä, mutta Alina nappasi nauraen tyynyn käsiinsä. - Sulla on kyllä harvinaisen huono heittokäsi, katos mä näytän miten tätä tyynyä pitää käsitellä... Alina huudahti, ja viskasi tyynyn minua kohden. Siitä syntyikin sitten muutaman minuutin mittainen tyynysota, joka loppui lopulta siihen, että minä makasin lattialle tyynyjen alla, ja Alina nauroi mahaansa pidellen vieressä. - Kyllä mä sulle vielä näytän, kivahdin suuttunutta esittäen. Alina kuitenkin heilautti kättään vähätellen ja auttoi minut sitten pystyyn. - Sä olet sen verran pikkiriikkinen pirpana ettei susta ole mulle mitään vastusta, Alina sanoi nauraen.

Muutaman minuutin levättyäni sohvalla loikoillen vääntäydyin ylös, ja laahustimme Pipsan kanssa alas talliin. - Lähetkö mun seuraksi maastoon talutteluretkelle? Taigan kun täytyis saada vähän liikuntaakin ettei sen kunto nyt ihan kokonaan rapistu ton mammaloman takia, selitin Pipsalle joka nyökytteli heti innostuneena. - Joo tottakai, mä vaan hoidan Pampulan nopeasti ja sitten voidaan lähteä. Jos vaikka sovitaan että nähdään 20 minuutin päästä tossa pihalla? Pipsa ehdotti ja nyt minä puolestani nyökyttelin. - Sopii hyvin.
Kiirehdin ulos tallista suoraan ponitarhalle. Näin jo kaukaa kahden isomahaisen ponin siluetit, kun ne seisoskelivat suuren tammen varjossa tarhan perällä. Nyt kun Pellakin oli astutettu, niin Taiga oli viettänyt vielä normaaliakin enemmän aikaa hyvän poniystävänsä seurassa. Ne kiehnäsivät koko ajan toistensa kyljessä, ja seurasivat toisiaan kaikkialle. Tarhan portille päästyäni vihelsin muutaman kerran. Taiga nosti heti uteliaana päätään ja lähti lampsimaan portille päin. Pella seurasi tiiviisti Taigan kintereillä. En voinut olla hymyilemättä seuratessani kahden isomahaisen ponitamman taivallusta. Ne näyttivät vieläkin töppöjalkaisemmilta ja pienemmiltä kuin normaalisti nyt kun niiden mahat olivat niin järkyttävän suurikokoiset.

Taiga hörisi iloisesti päästyään luokseni. Tamma puski päätään vastan olkapäätäni ja tunki turpansa syvälle syliini. Suukotin ponin otsaa ja kiedoin käteni tiukasti sen kaulan ympärille. - Vaikka mä olinkin aika kauan poissa niin en mä sua ole hylännyt, kuiskasin Taigan karvaiseen korvaan. Poni tuhisi tyytyväisenä turpaansa sylissäni lepuuttaen. Pellakin oli huomiota ja rapsutuksia vailla. Sekin halusi osansa haleista ja suukoista. Pella tunkitin itsensä aivan minun lähelleni ja tuuppi vaativaisena käsivarttani. Ponin ilme oli sen verran suloinen, että en voinut olla halaamatta Pellaakin pikaisesti.
Kun sitten sain Taigan pyydystettyä riimunarun toiseen päähän, ja olin jo kulkemassa ponin kanssa ulos portista, Pella ryhtyi hirnumaan sydäntäriipaisevasti. Se ei halunnut jäädä tarhaan ilman Taigaa, ilmaisi asiansa varsin selkeästi. Pella ravasi edestakaisin portin edustalla, kuopi maata ja hirnui. Taiga katseli ystävänsä touhuja uteliaana. - No otetaanko me Pellakin mukaan metsäretkelle? Tiedustelin Taigalta, joka oli nyt seisahtunut aloilleen, eikä suostunut liikkumaan eteenpäin. Se tuijotti minua vaativasti, ja ymmärsin kyllä mitä tamma halusi. Huokaisten palasin tarhalle ja napsautin riimunarun kiinni myös Pellan riimuun. Tamma rauhoittui välittömästi, ja käveli täysin rauhallisena perässäni päätallin edustalle.

Pipsan taluttaessa Pampula ulos tallista pääsimme viimein lähtemään. Lähdimme seuraamaan maneesin takaa kiertävää polkua, joka kiemurteli metsän poikki vanhalle kärrytielle, ja sieltä kesantopellolle. Taiga ja Pella kävelivät koko matkan tyytyväisinä vierekkäin. Pampulalla taas oli vähän liikaa energiaa, ja poni syöksähteli Pipsan ympäri kuin rasvattu salama. Poni ei seisahtunut hetkeksikään, ja kun Pipsa sai sen lopulta kävelemään edes hetken rauhallina vierellään Pampula lähti taas riekkumaan. Poni hyppi tien toiselta laidalta toiselle, pyöri ympyrää ja syöksähteli eteenpäin. - Äähh, mä en jaksa enää pidellä tätä! Pipsa voihkaisi päästyämme kesantopellolle. Katsoin Pipsaa myötätuntoisena. - Mä olen kyllä ihan tyytyväinen että nää kaksi mammaa osaa käyttäytyä kunnolla, sanoin nauraen. Pipsa vilkaisi minuun tuohtuneena. - Voidaan kyllä ihan hyvin vaihtaa näitä talutettavia jos sä haluut vähän äksöniä elämääsi, tyttö sanoi ja virnisti ovelasti. - Ei kiitos, mä tyydyn näihin kahteen, vastasin nauraen.

Paluumatkalla tallile Pampula alkoi vähän rauhoittua. Se kulki jo suhteellisen kiltisti Pipsan vierellä, mitä nyt vähän hyppeli ja kiskoi riimunarua. Pipsa huokaisi syvään päästessämme turvallisesti Seppeleen tallipihaan. - Mä en kyllä ihan heti lähde uudestaan tän kanssa talutteluretkelle maastoon, Pipsa huoahti.
Pipsan vietyä Pampula takaisin talliin, ja suljettua pikku tihulainen omaan karsinaansa, minä vein Taigan ja Pellan takaisin niiden omaan tarhaan. Päästin tammat portilla irti, ja laiskasti ne laahustivat vähän matkaa poispäin portilta, pysähtyivät sitten ja ryhtyivät nyhtämään tuoretta ruohoa maasta. Minä seurasin hetken tammojen laiduntamista, vilkaisin sitten kelloani ja huomasin sen näyttävän kohta puoli viittä. Ehkä voisinkin olla tällä kertaa kiltti tyttö ja kuunnella äitiä, ehtisin nimittäin juuri sopivasti viideksi kotiin jos nyt kiirehtisin bussipysäkille. Vilkaisin vielä viimeisen kerran rauhallisina laiduntavia ponimammoja, ja lähdin sitten kävelemään bussipysäkkiä kohti.

wear&taigamamma

304 hm

[wear]

27.06.08 lauantai

- Missäs sitä on eilen oltu kun tuon näköinen olet? Nana tiedusteli virnistellen. Huitaisin väsyneenä kädellä tyttöä kohden ja rojahdin oleskeluhuoneen sohvalle. Että osasi olla huono olo. Päätäkin kivisti eikä oloani helpottanut laisinkaan tukkoinen nenä tai kipeä vatsa. Tallille minun oli silti pakko tulla, velvollisuudet kutsuivat. - ääh, mua sattuu joka puolelle, valitin Nanalle joka tutki minua nyt huolestuneena. - Sun pitäis mennä kotiin, tämä sanoi tiukasti. - E-e-en mä voi, pitää hoitaa Taiga, puhahdin, väänsin itseni ylös sohvalta ja kiirehdin ulos oleskeluhuoneesta ennen kuin Nana ehtisi estää minua.

Taiga seisoi vähän mutaisen ponitarhan portilla Pellan ja Hildan välissä. Tammat hirnuivat ja kuopivat maata hiukan hermostuneina - ne halusivat selkeästi sisälle. Koko edellisen viikon ilma oli ollut mitä ihanin, mutta juuri tänään, kun päiväni oli muutenkin varsin synkkä ja harmaa, peitti taivasta paksu pilvimassa ja vettä tihutti tasaisin väliajoin. Kiipesin vaivalloisesti portin yli toiselle puolelle ja moikkasin jokaista poninpulleroa vuorollaan. Taiga sai kuitenkin kaikista lämpimimmän halauksen ja suukon. Poni hörisi hiljaa minun hyväillessä sen pehmoista kaulaa.

Pujahdin Taiga perässäni ulos tarhan portista ja talutin tamman suoraan maneesiin. Halli oli hyvin hiljainen ja pimeä minun astellessa sisälle Taiga perässäni. Napsautin valokatkaisijasta valot päälle ja vedin oven kiinni perässämme. Päästin Taigan sitten irti, ja kävelin itse vähän keskemmälle. Taiga otti ensin muutaman raviaskeleen, hölkkäsi minua ympäri muutaman kerran ja pudotti sitten käynnille. Tamma kiirehti perääni ja tuli tuuppaamaan selkääni kevyesti. Sipaisin tamman kaulaa kevyesti kädelläni. Taiga tuntui niin pehmoiselta ja turvalliselta. Huokaisten pysähdyin ja suukotin nopeasti Taigan turpaa.

Annoin Taigan ravailla ja laukata vielä hetken ajan. Tamman vatsa oli taas pyöristynyt ja sen menoa oli aika huvittavaa katsella. Vatsa hölskyi puolelta toiselle mutta ei näyttänyt haittaavan Taigan menoa. Tamma laukkasi ja ravaili suhteellisen normaalisti ja innostui joka pukittamaan muutaman kerran. Nauraen seurasin ponin ilonpitoa.
Kävelytettyäni Taigaa reilun puolituntisen talutin sen sisälle talliin ja hoidin huolella. Rapsuttelin tammaa kauan ja hain sille iltaruoat odottamaan. Ennen kotiinlähtöäni heitin vielä heinät Taigalle eteen ja puin tammalle kevyen viltin selkään.

wear&taigapallo <3

305 hm

[wear]

08.07.09 keskiviikko - pienet mussukat

Taiga oli taas pyöristynyt. Nyt sen vatsa oli todella valtava ja aivan pian olisi sen aika varsoa. Katselin vähän huolestuneena Taigaa. Se seisoi täysin rentona edessäni, pää sylissäni rauhallisesti lämmintä ilmaa puhallellen. Sivelin hellästi kämmenellä ponin päätä. Mitä jos sen varsominen ei sujuisikaan hyvin? Mitä jos tapahtuisi jotain ja Taigalle kävisi huonosti? Se oli kuitenkin jo suhteellisen iäkäs ensisynnyttäjä. Mitä jos se todella menehtyisi varsoessaan? Pudistelin hitaasti päätäni. En antaisi ikinä itselleni anteeksi jos Taigalle kävisi jotain. Minähän tämän koko varsaidean keksin.
- Mikäs wearia painaa? Jossu kysäisi astellessaan sisälle aitta-tallin ovesta. Tämä sulki hiljaa oven perässään ja käveli Hillan karsinalle. Vaalea islanninponi tuli ilahtuneena omistajaansa vastaan. - Ei tässä mitään.. Tai no oikeastaan mua vähän huolestuttaa tää varsominen. Tai siis, mitä jos Taigalle käy jotain? kysyin Jossulta. Käännyin katsomaan tyttöä punaisin silmin. Kyyneleet tunkivat esiin. Jossu käveli heti lähemmäs ja kietoi kätensä ympärilleni. - Ei Taigalla oo mitään hätää, mä uskon että kaikki sujuu ihan niinkuin kuuluukin, Jossu vakuutteli. Katsoin tytön kasvoja luottavaisena. Ehkä jossu olikin oikeassa. Toivottavasti hän oli.

Hoidimme molemmat omat tammamme hiljaisuuden vallitessa. Olimme molemmat vaipuneet omiin mietteisiimme. Taiga näytti nauttivan harjailusta. Sen luona ei ollut taas ainakaan reiluun viikkoon kukaan käynyt, ja sen kyllä huomasi tamman karvan kunnosta. Ponin karva tuntui vähän rasvaiselta ja sen harja oli takussa. Syvään huokaisten tartuin kumisukaan ja ryhdyin sillä pyörittelemään ponia läpi.
Saatuamme molemmat ponimme suhteellisen puhtaiksi, pujotimme niille riimut päähän ja lähdimme taluttamaan niitä ulos tallista. Pihalla paistoikin jo aurinko eikä ilmakaan ollut kovin kylmä. Päätimme lähteä lyhyelle maastolenkille, ihan vaan saadaksemme ponit vähän liikkeelle. Jossun mukaan Hillakin oli päässyt pyöristymään hiukan viime aikoina ja sille reipas kävelylenkki tekisi vain hyvää.

Kävelimme melkein tunnin lenkin samoillen ympäri metsiä ja peltoja. Taiga jaksoi hienosti vaikka loppumatkasta se vähän hyytyikin, ja sain melkein raahata sen perässäni takaisin tallille. Hilla sentään jaksoi koko matkan uupumatta, ja se sai puolestaan kiskoa Jossua perässään.
Takaisin Seppeleeseen päästyämme veimme Taigan sekä Hillan ulkoilemaan ponitarhaan. Myös Pella haettiin tammojen seuraksi, ja ne olivat ikionnellisia päästessään yhdessä tarhailemaan. Tammat seisoivat aivan vieretysten, kyljet toisiaan vasten ja nyhtivät rauhallisina lyhyttä ruohoa maasta. Ne nauttivat elämästä.

wear&taiga <3

306 hm

[Siiri]

Päivän aikataulu
10.07.09

klo 13:30 - Saavuin tallille pyörällä. Parkkasin sinisen joponi aitan seinää vasten ja ryntäsin katsomaan rakasta Taigapalloani. En kuitenkaan löytänyt Taigaa aitasta joten lähdin etsimään sitä tarhasta. Sieltähän Taiga löytyikin. Myös Pella-mamma ja Hilla tarhailivat ponin kanssa. Ponskin vatsa oli pyöristynyt hirmuisesti viime näkemästämme.

klo 13:50 - Viimeinkin sain ponin kiinni sen jälkeen kun se oli taas nöyryyttänyt minua antamalla jahdata itseään ympäri tarhaa. Myös Pella oli alistunut mukaan tähän leikkiin sekä mammoja oli tietysti villitsemässä energistäkin energisempi Hilla, jolle ei ainakaan vielä ollut vaavia tiedossa. Tältä vaivalta säästyi Fiia, koska olin juuri saanut Taigsun kiinni kun tyttö tuliu hakemaan Pellaa. Taiga kiikissä, oli Pellakin helpompi ottaa kiinni. Sääliksi kyllä kävi Hillaa, joka jäi surullisena katselemaan tovereidensä perään kun marssimme takasin aitalle.

klo: 14:10 - Aloitin ruskean poni harjaamisen. Huom! Taigsu on ruskea vain silloin kun sen on piehtaroinut itsensä sellaiseen kuntoon, että pikkulapsetkin pelästyvän kun näkevät tämän mörököllin. Sen karva oli kuivuneen mudan ansiosta värjäytynyt lähes ruskeaksi ja sen harja sojoitti sotkuisena kaikkialle. Sain napattua ponista pari suloista kuvaa joita saaatan myöhemmin laittaa tänne sen hoitikseen.

klo: 15:00 - Pieni poni on nyt puhdas! Aikaa jäi tietenkin myös Taigsun rapsutteluun, josta se nautti suunnattomasti. Todetuksi tuli kuitenkin se, että nyt kun ponski on pyöreenä, sen masuun ei ole koskemista. Rapsutellessani sen massua, se luimi ja näykki ilmaa minua kohti mutta vahingossa käteni tietenkin osui sopivasti tielle ja nyt siinä komeilee ponin tyylikäs hammaskalusto.

klo 15:15 - Taluttelin namua pihalla ja vähän lähimetsikössäkin. Taiga oli tosi hienosti eikä näin lyhyessä ajassa ehtinyt onneksi väsyäkkään. Kun kävelimme Taigan oman tarhan kohdalle, se alkoi kiskoa tarhalle päin joten kävimme rapsuttelemassa tarhassa nököttävää Hilppaa. ''Älä huoli Hilla, kyllä sä kohta saat Taigsun sinne seurakses...''

klo 15:40 - Kävin oleskeluhuoneessa syömässä äidin tekemät evääni ja luin pari iartikkelia heppalehdestä, joka oli sopivasti tyrkyllä pöydällä.

klo 15:55 - Hain Taigan sisältä ulos tarhaan Hillan seuraksi ja poni näytti suuresti nauttivan siitä että sai bestiksensä takasin tarhaan. Heti kun olin päästänyt Taigan vapaaksi, se lähti innokkaasti jahtaamaan Hilla hippaleikin merkeissä. Onnistuin nappaamaan revittelevistä ponskeista pari suloista kuvaa. Taiga juoksi pallomasunsa kanssa vikkelästi ja ketterästi, niinkuin sitä ei yhtään haittasi vatsassa kehittyvä pikkuinen. Hilla sen sijaan nousi jopa pystyyn ja pukittelikin oiken energisesti. Taiga kuintenkin väsähti nopeasti ja sitten tammat köllähtivätkin nurmikolle pitkäkseen.

klo 16:20 - Taigan tarhaillessa. Puunasin sen varusteita sisätiloissa. Suitset otin palaskiksi ja satulankin rasvasin sekä liotin jalustimet ja kuolaimet.

klo 16:45 - Kävin vielä moikkaamassa kolmea tammaa, Pellakin oli nimittäin tuotu tarhaan, jotka rouskuttivat hilpeästi ruohoa tarhassaan.

klo 16:50 - Suuntasin ajoneuvoni kohti kotia jättäen Taigan ja Seppeleen taakseni. Huomenna lähtisin kahdeksi viikoksi lomalle ja vasta sitten pääsisin takaisin Taigaa kaitsimaan ja sen varsulia tai vauva masua ihailemaan.

Siiri & Taiga
5 HM

[wear]

15.07.09 keskiviikko - Söpöilyä sadesäällä

Märkä kura lotisi lenkkareideni alla ja tunsin ikävästi kuinka vesi tuli läpi kengän pohjasta. Sukkani kastui heti aivan läpimäräksi, eivätkä jalkani siis säästyneet kosteudelta. - Tääkin vielä, jupisin yrittäessäni harppoa suurimpien vesilammikoiden ylitse aittatallia kohti. Vettä tuli taivaalta kuin saavista kaatamalla jo kolmatta päivää eikä säätiedotusten mukaan helpotusta ollut luvassa. Tavallistakin syvempään huokaisten vedin aitan oven auki ja astelin sisälle.

Aitassa oli sentään vähän kuivempaa. Kiskoin samantien märät kengät jaloistani ja tungin ne Taigan varustekaapin perälle kuivumaan. Löysin Hillan tavaroiden joukosta Jossun vanhat kumisaappaat. Jossu tuskin pahastuisi jos lainaisin tämän koinsyömiä saappaita muutaman tunnin ajaksi. Löydettyäni itselleni vielä kuivan villapaidan ja lämpimät hanskat käteen, pääsin viimein Taigan karsinalle asti tammaa tervehtimään.

Kurkistin ensin varovasti sisälle karsinaan, etten häiritsis tammaa jos tämä olisi vaikka nukkumassa. Taiga oli kuitenkin varsin virkeänä pystyssä, ja nyhti heinäverkostaan korsia suuhunsa. - Hei kulta. Mites sä olet täällä pärjäillyt? Onkos Siiri käynyt hoivailemassa sua? lepersin Taigalle pujahtaessani sisälle tamman karsinaan. Taiga hörisi ilahtuneena tunnistaessaan minut. Pörrötin hymyillen ponin paksua otsatukkaa, ja siirryin sitten tutkimaan tamman edelleen suurentunutta mahavarustusta.

Harjasin Taigan reippain vedoin puhtaaksi ja harjasin sen takkuisen tukan ojennukseen. Talsin sitten ulos karsinasta ja kävin trakistamassa Taigan hoitokirjasta mitä Siiri oli tamman kanssa puuhaillut viime hoitokerralla. Siiri oli kiitettävästi hoitanut kyllä hommansa tähän asti; kamat olivat lähes joka kerta puhtaina eikä ponin puhtaudessakaan ollut valittamista. Täytyisi muistaa kiittää Siiriä tämän tekemästi työstä seuraavalla kerralla kun näkisimme. Tyttö oli kylläkin ilmoittanut lähtevänsä matkoille nyt vähäksi aikaa, mutta eiköhän me Taigan kanssa pärjättäisi vähän aikaa omillamme. Olimmehan tulleet ihan hyvin toimeen melkein kaksi vuotta ihan kaksistaankin.

Vilkaisin hymyillen rakasta poniani. Se roikotti päätään karsinan puolioven ylitse ja katseli uteliaana minua. Tuo pieni ja pörröinen poninpullero oli minulle aivan korvaamattoman rakas. Muut näkivät siinä ehkä vain hiukan liian tukevan, vähän laiskan ja höpsön harrastuskaakin, mutta minulle se tulisi aina olemaan tärkeä ja rakas omalla tavallaan.

wear&taiga

307 hm

[wear]

15.07.09 torstai

Viimein aurinkokin päätti näyttäytyä. Monen sadepäivän jälkeen lämpimät auringonsäteet tuntuivat tavallistakin ihanimmalta. Silmiäni siristellen katselin auringon kultaamaa tallipihaa. Pihan toisessa päässä, minitarhan portilla seisoskeli tutun näköinen henkilö. - Dreamer?! Huusin kokeeksi. Kun tyttö kääntyi kysyvänä ympäri ja hymyili huomattuaan minut, kiiruhdin tämän luo. - Suakin näkee pitkästä aikaa! Huoahdin Driimille. Tämä virnisti takaisin. - Joo no on ollu aika paljon kaikkea muuta... Mutta hei mä kävin moikkaamassa Taigaa tossa vähän aikaa sitten. Herranjestas sentään se on iso! Se ei oikeasti kohta enää mahdu sisälle aitan ovesta! Driimi virkkoi. - Niimpä niin, vastasin ylpeyttä äänessäni. Driimi hymyili minulle vielä nopeasti ja lähti sitten kiiruhtamaan päätallia kohti. - Sori pakko mennä, lupasin ratsia Bladen tänään, tyttö huikkasi ja hävisi sitten näkyvistä. Minä kohautin olkiani ja lähdin katsastamaan Taigan karsinan kunnon.

Minulta pääsi hyvin pitkä ja tuskastunut huokaisu kun kurkistin sisälle Taigan boksiin. Se oli todella likainen. Likaista turvetta oli kaikkialla, lantakasoja melkein joka nurkassa, ja heinät oli siroteltu pitkin karsinaa saaden sen näyttämään vieläkin likaisemmalta, jos se nyt enää edes oli mahdollista. Otsa kurtulla palasin pihalle, nappasin kottikärryt ja talikon mukaani ja palasin niiden kanssa Taigan karsinalle. Ei auttanut kun ryhtyä hommiin.
Lopultakin, ainakin puoli tuntia hikoiltuani ja ähkittyäni, sain viimein karsinasta likaisen turpeen pois, ja kärräsin sen lantalaan. Sen jälkeen hain muutaman täyden kottikärryllisen puhdasta turvetta ja tasoitin sen karsinan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Heitin vielä pienen kasan heiniä Taigaa odottelemaan boksin nurkkaan ja ihailin hetken työni tulosta. Nyt kun karsinan ikkunasta vielä tuli sisään muutama auringonsäde, boksi todella näytti varsin kodikkaalta ja puhtaalta. Itsekseni tyytyväisenä myhäillen lähdin lampsimaan koht ponitarhoja, Taiga saisi nyt tulla hetkeksi sisälle pikaista harjausta ja tarkistusta varten.

Sidottuani Taigan aitan kapealle käytävälle, hain tamman harjat ja ryhdyin hinkkaamaan sen mutaista karvapeitettä puhtaaksi. Poni torkahti lähes heti kun olin aloittanut harjaus-session. Nauraen seurasin tamman alahuulta, joka roikkui jo melkein lattiaa hipoen.
Tökin Taigan hereille saatuani sen harjattua puhtaaksi. Poni havahtui kauneusuniltaan hereille suhteellisen helposti, mutta meinasi unenpöpperössä kävellä seinää päin. Nauraen pujotin tammalle riimun päähän ja peruutin sen ulos aitasta. Taas Taiga joutui hetken siristelemään silmiään kirkkaassa auringonvalossa, ennen kuin pääsimme jatkamaan matkaa. Johdattelin ponin tuttua reittiä maneesin takaa kiertävää metsäpolkua pitkin vanhalle kärrytielle. Taiga näytti nauttivan lenkistämme. Se käveli koko matkan korvat tiukasti höröllä, reippaasti eteenpäin kävellen. Oli kyllä pakko myöntää, että minäkin nautin saadessani hetken vain hengitellä sateen jäljiltä raikasta ilmaa.

wear&taigapallo

308 hm

[Siiri]

Suloinen uni
31.07.09



Näin unta Taigasta ja Taiga Juniorista. Syy lienee siinä että Pellakin jo oman varsansa sai eli ei Taigankaan synnytykseen voi olla enään hirveen pitkää aikaa. Lisäksi ponin vatsa vaan pyöristyy ja pyöristyy, eikä loppua meinaa millään tulla!

terv: Siiri & Taigaparas + vaavi
6 HM, sori että oon hoitanut ponia paljon epäaktiivisemmin kuin mitä lupasin, syksyn myötä kyllä ryhdistyn!

[wear]

Siiri // tosi sulonen kuva! : ) eikä toi epäaktiivisuus juurikaan haittaa, mäkin olen lomaillut nyt muutaman viikon tässä, mut sitten kun koulu alkaa ja pääsee takas arkirytmiin niin eiköhän se siitä : ) Mäkin alottelen nyt vähän aktiivisemmin kirjottelemaan kun Taigan varsulikin syntyy ihan viikon sisällä ; )

[Siiri]

Se on ihan pian täällä!
12.08.09

Joukko iloisesti rupattelevia hoitajia istuivat oleskeluhuoneessa hörppien mehua ja jutellen niitä näitä. Astuin ovesta sisään ja katseet kääntyivät minuun. ’’Sori, en kai keskeyttänyt mitään?’’ kysyin nopeasti luikkien kaapilleni, josta kaivoin vanhat repeytyneet vanssit sekä tallifarkkuni, jotka menin sitemmin vaihtamaan. ’’Juu, ei mitään, kattelin vaan ku oot ihan märkä... Sataaks ulkona!?’’ Ilu katsoi hämmentyneenä perääni, kohauttaen sitten olkapätään. Nakkasin tennarini ja koulussa päällä olleet farkkuni kaapin pohjalle ja rymistin ulos. ’’Joo, taitaa siä viä vähän ripsuttaa. Lähen tästä kattoon tota Taigsuu!’’ ehdin vielä huikata ennen kun jalkani kantoivat minut rappuja pitkin alakertaan ja ulos tallista. ’’Dääm,’’ manasin kun huomasin että vettä tuli ulkona kuin saavista kaatamalla. Jäin siihen sateeseen miettimään lähtisikö aitalle vai ei. ’’Herranen aika, tyttö hyvä! Tuun nyt sassiin pois sieltä sateesta!’’ kuulin joksenkin tutun äänen huutavan takaani. Lynnihän se siellä huitoi minulle auki olevasta ovesta. ’’Mitä sää siellä sateessa seisoskelet? Eikö sulla ois parempaa tekemistä kuten esimerkiksi puunata hoitsuasi? Ketä sä nyt hoisitkaan...’’ Prinssin hoitajana Varpusuosta tuntemani Lynn kyseli. ’’- Taigaa mä hoidan. Jäin vaan tohon pohtimaan et mennäkkö vai eikä mennä. Tääl nimittäin sataa aikaa tavalla!’’

Lynn mukanani juoksin sittenm kuitenkin sateessa aitalle. Sisällä oli kuivaa ja vielä ihanampi ponien tuoksu kuin tallissa. ’’Taigapullani, mitä mun mamma-to-beelle kuuluu tänään?’’ lässytin rientäessäni ponin karsinalle. Pysähdyin kuin seinään. ’’Tuus Lynn kattoon! Heti! Nopeesti, nopeesti! Lynn pelästyi ja otti pari juoksuaskelta päästäkseen luokseni. ’’O-onks se no-normaalii et ton masu on noin -iso! Jättimäinen! Ei noin pieni poni jaksa kantaa noin isoo mahaa!’’ sopersin, ja viimeisen lauseen jopa huudahdin. Lynn katsoin minua hymyillen, mutta vastasi sitten: ’’Höppänä, kyllä se on ihan hyvän kokoinen. Muistathan että se on jo viimeisiä viikkojaan kantavana! Tyttö hymähti. ’’Taiga- mitä!? Joko se vaavi niin pian tulee!’’ Heti ymmärrettyäni omien sanojeni tarkoituksen, rupesin hyppimään ja pomppimaan ylös alas pitäen Lynniä käsivarsita kiinni. Minua pari vuotta vanhempi tyttö katsoi minua kummastuneena hymyillen leveästi. ’’Rauhoitu, lapsi hyvä!’’

Taiga oli nuokkunut alahuuli suloisesti repsottaen, mutta nyt se katseli meitä kiinnostuneena. ’’Musta tuntuu ihan ku Taiga vakuuttais meille että kyllä, kyllä se on tulossa pian! Eikö niin Taiga! Avasin ponin karsinan oven ja riensin se kaulaan. Poni kuitenkin yritti ensin väistää märkää haliani mutta antoin kuitenkin itsensä minulle halittavaksi ja siliteltäväksi. ’’Voi Lynni, saako ihminen olla näin innostunut? Saati sitten onnellinen?’’ Paijailin Taigaa vielä hyvän tovin rapsutellen sen isoa massua. Siitä se ei kuitenkaan erityisemmin piitannu joten päätin ennemmin hyväillä se kaulaa ja päätä. Silittäessäni hellästi sen kaulaa, poni painoi päänsä syliini. Lynn katsoi viisaammaksi mennä hoivaamaan Hillaa ja jäin Taigan kanssa kaksin. Kävellessäni sateessa bussipysäkille, tekstasin Wearille seuraavanlaisesti: ’’Oikeesti Wear, se on täällä ihan just!’’

Siiri & Taiga
7 HM

[wear]

12.08.09 keskiviikko - But this isn´t just another love story[/i]

Tavanomainen intoni oli poissa. Kävelin hyvin hitain, melkein laahaavin askelin kohti aittaa. Jokainen askel, joka toi minua lähemmäs tallin ovea oli hyvin raskas. Jalkani tuntuivat painavan monta sataa kiloa. Muutama metri ennen ove pysähdyin. Tuijotin silmää räpäyttämättä tummanruskeaa puuovea. Yritin kurottautua oven kahvaa kohden mutta käteni ei totellut. Vaikka tiesin että sen olisi kuulunut kiskaista ovi innostuneena auki ja jalkani olisivat pitäneet kiidättää minut rakkaan ponini luokse, mitään ei tapahtunut. En saanut itseäni liikkeelle.

Tunsin pienen vilunväristyksen ruumiissani. Olin seissyt aloillani, ovea tuijottaen jo jonkin aikaa ja punnitsin mielessäni vaihtoehtoja. En voisi enää kääntyä ympäri ja rynnätä matkoihini, ei, sitä en voisi tehdä. Ainut vaihtoehto oli siis vain astella rohkeasti sisälle. Yritin taas saada itseni liikkeelle. Laihoin tuloksin. Tottakai olisin halunnut astella sisälle aittaan ja ripustautua rakkaan ponini kaulaan, ilman muuta! Mutta en voinut sille mitään että podin järkyttävää syyllisyyttä siitä, että viimehoitokerrastani oli yli kuukausi aikaa! Kokonainen kuukausi! Kuukauteen en ollut käynyt edes tarkistamassa rakkaani kuntoa, en edes vaikka se oli viimeisillään tiinenä. Minulla oli tosin ollut henkilökohtaisia asiota hoidettavana, mutta ei sekään oikeuttanut minua hylkäämään poniani näin. Tunsin taas väristyksen. Tällä kertaa se oli itseinhoa. Tunsin itseni huonoksi ihmiseksi. Tiesin myös että taisin vähän ylireagoida, mutta minulle kuukausi oli hyvin pitkä aika poissa seppeleestä. Tuntui että olin myös todella pihalla tallin viimeaikaisista tapahtumista.

- Ajattelitko seistä siinä koko yön? kuului vähän huvittunut ääni takanani. Käännyin vähän säikähtäneenä ympäri ja huomasin tuijottavani hyvin tuttuihin nauraviin silmiin. - Alina! Ihana nähdä sua! huudahdin vähän hämmästyneenä ja halasin tyttöä pikaisesti. - Sä olet ollut aika pitkän tovin poissa, Tyttö huomautti ja lähti kävelemään aitan ovelle. Kynnyksellä tyttö kääntyi ja katsoi minua kummastuneena. - Tuleksä sisälle? Tämä kysyi. Katselin hetken empien ympärilleni. Auoin suutani kuin kala kuivalla vedellä, mutta ennen kun sain edes vastatuksi Alinan kysymykseen, tyttö nappasi kädestäni kiinni ja kiskoi sisälle aittaan. Sisälle päästyäni olin yhtäaikaa helpottunut ja hyvin hämmennyksissä. Kävelin hitaasti Pellan ja Hillan karsinoiden ohi edes vilkaisematta niihin. Katseeni oli kiinnittynyt viimeiseen karsinaan, ja sen asukkiin joka tuijotti tummilla silmillään uteliaana aittaan tulijoita. - Hei, kuiskasin ensin aivan hiljaa. Hallakko risteytysponi käänteli uteliaana korviaan. Se ei heti tunnistanut minua. Se vain katseli kun kävelin yhä lähemmäs ja lähemmäs. Aloin käydä vähän huolestuneeksi. Mitä jos tamma ei enää edes muistaisi minua? Olinko tosiaan ollut liian kauan poissa? Huulta purren jatkoin kävelyä. Kun olin enää muutaman metrin päässä tammasta, se näytti viimein tunnistavan minut, ja päästi pitkän, hellän, ja matalan hörähdyksen. Olin vähällä purskahtaa itkuun silkasta helpotuksesta. - No hei rakkaani, muistithan sä, sanoin, nappasin tamman pään käsiini ja painoin suukon sen turvalle.

wear&taiga

[Siiri]

Vielä on kesää jäjellä
16.08.09



♥: Siiri & Taiga
8 HM