Taigan Hoitokirja

[wear]

17.08.09 maanantai - Today is a day when the world stops

Painoin jyskyttävän pääni vasten kylmää seinää. Minulla oli pakottava tarve päästä makuulle ja sulkea silmäni. Olin väsynyt, hyvin väsynyt. Viimeisen vuorokauden aikana en ollut nukkunut silmäystäkään ja nyt minulla oli melkein huono olo. - Wear tule nyt jo oleskeluhuoneeseen hetkeksi lepäämään, mä pyydän että joku muu pitää sun poniasi silmällä, Jossu vaati tuohtuneena. Vilkaisin ainakin tonnin painavien silmäluomieni alta Jossun ystävällisiä kasvoja, ja tartuin lopulta tämän ojennettuun käteen. Jossu auttoi minut pystyyn ja saatteli oleskeluhuoneeseen. Rojahdin helpottuneena kulunneelle ja vähän rähjäiselle sohvalle. Jossun suljettua huoneen oven ponkaisin taas ylös ja ryntäsin ikkunalle josta saatoin nähdä aitalle. En voinut olla hymyilemättä kun sain silmiini Taigan rauhallisen olemuksen, ja pienen karvaisen otuksen joka hapuili emänsä nisille. Tuo pikkuinen otus käveli vielä vähän huterasti. Sen takajalat eivät oikein seuranneet etujalkoja ja varsan eteneminen oli lähinnä huvittavan näköistä.

Kaikki oli alkanut eilen illansuussa kun olin saapunut tallille Taigaa taluttelemaan. Tamma oli tullut aivan normaalisti tarhan portille minua vastaan, tuuppinut uteliaana käsiäni herkkujen toivossa ja haistellut taskujani. Olin aivan tavalliseen tapaan pujottanut riimun ponin päähän ja pujahtanut sen kanssa ulos tarhan portista. Tamman maha oli tosiaankin jo todella iso, ja hyvä kun se enää mahtui ulos portista! Pella jäi varsoineen norkoilemaan laitumen portille ja huusi Taigan perään pettyneenä. Sekin olisi kai halunnut vähän lenkkeilemään. Tällä kertaa en kuitenkaan voinut ottaa Pellaa mukaan, sen varsa oli vielä senverran pieni, ettei se luultavasti jaksaisi kovin pitkää lenkkiä kiertää. Niimpä siis lähdimme Taigan kanssa kaksin liikkeelle. Tai siis oikeastaan kolmistaan, jos Taigan masussa matkustava varsa laskettiin.

Kävelimme maneesin takaa kiertävää metsäpolkua seuraten lyhyen lenkin lähimetsikköiden ympäri. Taiga käveli reippaasti. Se haisteli innoissaan metsässä tuoksuvia hajuja. Se kulki koko ajan korvat höröllä ja uteliaana ympärilleen katsellen. Välillä tamma innostui nyhtämään lähellä kasvavista puista lehtiä suuhunsa, tai poikkeamaan polulta lähimmän mustikkamättään luo aterioimaan. Sain ihan tosissani kiskoa ponia irti varvuista joita se ahtoi mahaansa aivan innosta piukeana. - Taitaa tuo kopukka olla vähän nälkäinen! Kuului huvittunut naurahdus jostain läheltä kun minä kiskoin hiki hatussa tammaa eteenpäin. - No tottakai kun sen täytyy syödä kahden edestä, vastasin napakasti Artsille. Mies istui tumman hevosen rattailla tupakka toisessa suupielessä. Suuri, musta tamma näytti vähän hermotuneelta ja se pälyili vieroksuen melkein ojassa kököttävää Taigaa. - Ai että on tolla varsa vatsassa? Mä mietinkin että miten toi poni nyt noin paljon on lihonut, Artsi sanoi ja nauraa röhötti hetken. Huokaisten vilkaisin rattailla istuvaa miestä. Mitä sen Jossun päässä oikeen liikkui kun tuollaiseen mieheen oli silmänsä iskenyt? Jätin kuitenkin asian omaan arvoonsa, ja saatuani Taigan liikkeelle lähdin jatkamaan matkaa. - Kuule flikka, musta tuntuu että sun kannattaa vähän seurailla ton ponisi vointia, mulla on vähän sellainen kutina perseessä että tuo varsoo ihan pian! Artsi vielä huikkasi peräämme ja maiskutti sitten hevosensa liikkeelle. Tumma hevonen lähti kiitämään lennokasta ravia kapeaa hiekkatietä pitkin. Sora lensi korkealle kärryn pyöristä, ja muutama kivi osui minuunkin. Huokaisin taas syvään. - Eiköhän sitten palata takaisin tallille? tokaisin Taigalle, ja poni tuuppasi minua käteen ystävällisesti.

Palattuamme tallille hoidin Taigan yökuntoon ja talutin tamman takaisin varsalaitumelle. Pella tervehti ystäväänsä pitkällä ja kimeällä hirnahduksella. Tarhan portilla Taiga pysähtyi hetkeksi ja jäi tuiottamaan laitumen takana siintävää metsää. Sen jälkeen tamma katsahti minuun ja ryhtyi liikkumaan hiukan hermotuneena edestakaisin. Se peruutti kauemmas portilta ja viskoi päätään. - Ei hätää murunen, mene nyt vaan hetkeksi vielä tarhaan, Jossu hakee teidät sisälle muutaman tunnin päästä, maanittelin ja pian Taiga rauhoittuikin. Poni vilkaisi vielä kerran minuun ja asteli sitten sisälle tarhaan.
Saatuani Taigan tarhaan kiirehdin tallinseinää vasten nojailevalle pyörälleni ja lähdin kiireellä polkemaan kotiin. Taigan laskettuun aikaan oli vielä ainakin viikko, eihän vielä mitään voisi tapahtua? Eihän?

Tujotin täysin keskittyneenä Täydellisiä naisia sohvan nurkkaan käpertyneenä kun kännykkäni pärähti soimaan. Kuka oikein kehtasi häiritä minua kesken hyvin tärkeän televisio-ohjelman? Ensin en edes ajatellut vastata, mutta kännykän piipatessa yhä vaativasti vilkaisin ruudulta soittajan nimen. Sydämmeni taisi jättää muutaman lyönnin väliin kun luin nimen. Tärisevin sormin painoin vihreää luuria ja painoin kännykän korvalleni. - Wear!? Hyvä kun sä vastasit, mä oon soittanut jo muutaman kerran ja enhän mä vaivaisi sua jos ei olis ihan pakko. Kuule, sun kannattaa tulla pikavauhtia Seppeleeseen, Taiga ei voi oikein hyvin. Se on tosi hermostunut, hikoilee ja on ihan vauhkona. Musta tuntuu että se alkaa varsomaan. Me kuitenkin soitettiin jo eläinlääkärille, ihan varmuuden vuoksi. Tuu säkin kuitenkin tänne, musta tuntuu että Taiga tarvitsee sua... Josefiinan hermostuneen äänen kuuleminen sai minut täysin paniikkiin. En kuitenkaan osannut liikkua mihinkään suuntaan, vaan jäin järkyttyneenä istumaan aloilleni. Jäädyin totaalisesti. Apua mitä minä tekisin jos Taigalle nyt kävisi jotain? Olisi pitänyt tämän kerran kuunnella Artsia, ei se mies ihan tyhjäpää voinut hevosasioissa olla. Minun olisi pitänyt jäädä Taigan luokse tarkkailemaan tilannetta.

Koska vanhempani eivät olleet kotona ja mopostani oli bensa loppu, jouduin taas turvautumaan vanhan joponi apuun. Hyppäsin vauhdilla pyörän kyytiin ja lähdin polkemaan paniikissa kohti Seppelettä. Koskaan, ei siis koskaan matka ollut tuntunut näin pitkältä. Vaikka poljin eteenpäin jalat maitohapoilla, en näyttänyt pääsevän yhtään eteenpäin. Turhautuneena vilkaisin taas kännykkääni, joka näytti nyt melkein puoli kymmentä illalla. Tie oli jo hämärä, eivätkä katulamputkaan palaneet näin kesäisin. Polkiessani siinä pitkin mutkaista hiekkatietä huomasin kyynelten valuvan polttavina poskiani pitkin. Räpsytin nopeasti silmäni kuiviksi ja jatkoin polkemista.

Seppeleeseen päästyäni kompuroin vauhdilla sisälle aittaan. Pysähdyin nähdessäni joukon ihmisiä seisomassa Taigan karsinalla. Jossu puhui hiljaisella äänellä eläinlääkärin kanssa ja molempien ilme oli hyvin vakava. Elli seisoi Jaakon kanssa vähän kauempana ja Annekin oli päässyt paikalle. Anne huomasi minut ensimmäisenä ja asteli luokseni. Nainen kietoi kätensä ympärilleni ja halasi lohduttavasti. - Kyllä tää tästä, Anne mumisi ja johdatteli minut Taigan karsinalle. Poni makasi hikisenä maassa. Sen pää makasi oljilla, kupeet kohoilivat hyvin tiiviisti, ja jalat haroivat ilmaa. Tamma näytti hyvin tuskaiselta. Muutaman minuutin välein rankat supistukset vavisuttivat tamman ruumista. Haukoin hetken henkeäni epäuskoisena. Taiga näytti kovin pieneltä ja hauraalta. Tamman silmät olivat kiinni ja sen sieraimet laajentuneet. Astuin hitaasti sisälle karsinaan. - Sille kannattaisi antaa nyt tilaa, Taigalla on kovia tuskia, Kuulin eläinlääkärin sanovan tiukasti. En kuitenkaan kuunnellut, suljin korvani kaikkien puheilta, näin vain rakkaan ponini kovissa tuskissa ja peloissaan. Se oli kovin yksin kipujensa kanssa. Hiippailin varovasti tamman pään viereen ja kyykistyin polvilleni olkien päälle. - Hei rakas, kuiskasin ensin aivan hiljaa. Taigan silmät avautuivat välittömästi. Poni tuiotti minua tummilla silmillään. Näin heti sen katseesta että tamma todella oli peloissaan. Sen suuret silmät kimmelsivät. En ollut koskaan nähnyt tammaa peloissaan. En koko sinä aikana jonka olin viettänyt ponin kanssa, en ikinä ollut aistinut sen oikeasti pelkäävän. Nyt tamma suorastaan tärisi. Sitä sattui ja se pelkäsi. Laskin käteni hitaasti tamman kaulalle. - Rakas sulle ei ole mitään hätää. Mä oon tässä koko ajan lupaan sen. En jätä sua yksin, kuiskutin Taigalle. Poni hörisi aivan hiljaa, painoi sitten silmänsä kiinni, ja uusi supistus vavisutti tamman ruumista. - Nyt Taigan pitäisi ruveta kohta ponnistamaan, sipustusten väli on jo kovin tiheä, Eläinlääkäri kuului selostavan Jossulle ja Annelle. Nämä mumisivat jotain vastaukseksi, minä en enää jaksanu kuunnella. Kyyneleet poskia pitkin valuen silittelin Taigan hikistä kaulaa.

Kaikki oli ohi reilussa tunnissa. Taiga makasi nyt täysin velttona. Pitelin yhä ponin päätä sylissäni. Taiga hengitti nyt jo vähän tasaisemmin. - Kuule rakas nyt sun täytyy yrittää nousta pystyyn ja huolehtia varsastas, kuiskasin Taigalle. Nousin varovasti ensin itse ylös ja menin sitten vähän sivuun jotta Taiga pääsisi ylös. Hetken tamma vain makasi aloillaan. Kohta tamma kuitenkin kohottautui ja nousi vaivalloisesti pystyyn. Tamma tiesi heti mitä tehdä. Se asteli hitaasti pienen tumman mytyn luokse, joka makasi karsinan nurkassa. Taiga nuoli pienen mytyn kuivaksi ja haisteli ja tuuppi sitä hellästi turvallaan. Varsa makasi hetken pöllämystyneen oloisena aloillaan ja ryhtyi sitten hyvin varovaisesti kokeilemaan jalkojensa pitoa. Anne, Jossu ja Elli huokailivat ihastuneina varsan koikkelehtiessa pitkillä ja kapeilla jaloillaan karsinaa ympäri. Minä katselin myös täysin hämmentyneenä tuota pikkuruista otusta joka yritti uhkarohkeasti kiiruhtaa äitinsä luokse. Taiga näytti kovin helpottuneelta ja keskittyi täysin uuden vaavelinsa hoitamiseen. Taas kyyneleet nousivat silmiini. Tällä kertaa en edes jaksanut pyyhkiä niitä pois. Hymyillen seurasin rakkaan ponini ja sen suloistakin suloisemman varsan touhuja.

- Se on komea oripoika, Anne tokaisi katseltuamme jonkin aikaa Taigan ja varsan touhuilua. Nyt tumma ori pysyi jo hiukan paremmin jaloillaan ja oli löytänyt jo tiensä Taigan nisille. - Joko sä olet ajatellut minkä nimen ajatteli tolle antaa? Anne tiedusteli. Nainen vilkaisi minuun rohkaisevasti hymyillen. Katselin hetken mietteliäänä varsaa. Se näytti vähän höpsöltä pitkine jalkoineen, pyöreine korvineen ja pitkulaisine turpineen. Minulle tuli siitä heti mieleen talitintti. Se häsläsi joka puolelle pienen linnun tavoin, yritti säntäillä eri suuntiin, ja sotkeutui vähän väliä jalkoihinsa. Hömötiainen olisi ollut osuvampi nimi, mutta Talitintti kuvasi sitä silti jotenkin paremmin. - Kyllä mä olen jo jotain miettinyt, sanoin virnistellen.

Kun kaikki muut lopulta lähtivät omiin hommiinsa, minä jäin yksin hiljaiseen aittaan. Pujahdin nopeasti sisälle Taigan karsinaan ja istuuduin turpeelle aivan ovenpieleen. Pieni varsa seisoi ensin vähän ujona emänsä takana mutta reipastui sitten kun Taigakin asteli heti luokseni ja painoi päänsä syliini. Laskin hitaasti pääni Taigan päätä vasten ja suukotin tamman otsaa. - Sä selvisit hienosti, kuiskasin. Taiga katseli minua luottavaisena paksun otsatukkansa alta. Nyt sen tummissa silmissä oli tutumpi katse. Ne eivät enää kimaltaneet pelokkaina, vaan niissä oli rauhallinen, lempeä ilme. Sivelin hyvin hellästi Taigan turpaa olin juuri suukottamassa tammaa uudestaan kun tunsin pienen kosketuksen käsivarressani. Utelias oripoika säikähti ensin haistaessaan minua. Se syöksähti nopeasti taaksepäin, ja päätyi pyllähtämään hämmentyneenä turpeelle. Taiga vilkaisi vähän kummastuneena varsansa touhuja. Äidillisesti se kävi tuuppaamassa varsan pystyyn, ja pian ori tuli uudemman kerran moikkaamaan minua. Tällä kertaa se uskaltautui nuuhkaisemaan kättäni, ja sitten se taas syöksyi äitinsä taakse piiloon. Nauraen seurailin orin toilailuja. - Miltäs kuulostaisi Taiga jos sun upean poikasi nimeksi tulisi Taigan Talitintti? Musta se kuvaa tota höpönassua aika hyvin, tokaisin nauraen. Minulla oli ihanan helpottunut olo. En voinut kuin hymyillä onnellisena.

wear&taiga&tintti

[wear]

Elikkä siis nyt on Taigankin vaaveli syntynyt! : ) Vielä ei komistuksella ole kuvia eikä sivutkaan kovin kummoiset ole, mutta saa tutustua rauhassa; www.freewebs.com/sitraa/tintti.htm : )

[Siiri]

se on täällä? ei voi olla totta! ((: et tidäkkään kuinka kauan oon jo tinttiä odotellut! vallan ihana oripoika. onkos ponille suunitteltu jo tulevaisuus?

[wear]

siiri // jep nyt on oripoika täällä viimein :--D Ponin tulevaisuudessa on vielä vähän miettimistä, mutta vieroituksen jälkeen ori muuttaa Flieniin : )

21.08.09 perjantai - vielä on kesäpäiviä jäljellä

Taiga tuuppi tyytyväisenä käsiäni. Olin juuri antanut sille muutaman sokeripalan, ja tietenkin ahne pieni porsas oli heti kärttämässä lisää. - Kuules kultsu sun pitää ajatella sun linjoja! Ei sitä nyt koko aikaa voi nameja syödä, puhisin Taigalle ja jatkoin sen puhtaaksi sukimista. Tintti haisteli uteliaana karsinan sisäpuolelle nostamaani harjakoria. Se oli häärännyt harjojen kimpussa jo reilun puolituntisen ja yhä reipas orivarsa löysi lisää ihmeteltävää. Sen mielestä kumisuka oli erityisen mielenkiintoinen, se taisi tuntua suussakin vähän hassulta. Taiga vilkuili välillä varsansa touhuja ja keskittyi sitten taas harjailusta nauttimiseen. Varsa oli tosiaan vasta muutaman päivän ikäinen, mutta oli kasvanut jo hurjan paljon. Yhä se kuitenkin horjui vähän pitkin koipiensa päässä eikä oikein tajunnut vielä missä sen jalat alkoivat ja mihin loppuivat. Taiga oli ollut muutaman päivän varsan syntymän jälkeen ollut aika uupunut mutta alkoi nyt jo vaikuttaa suhteellisen normaalilta. Hymyillen suukotin Taigan otsaa ja pujotin sitten ponille riimun päähän.

Aurinko paistoi autiolle tallipihalle ihanan lämpimästi. Taiga käveli rauhallisena vierelläni ja Tintti loikki sen vierellä virkeänä. Ori pyrähteli vähän väliä muutaman metrin eteenpäin ja palasi sitten turvaan äitinsä luokse. Kovin kauas oripoika ei vielä onneksi uskaltanut. Taiga lähti kiihdyttämään vauhtiamme lähestyessämme varsalaidunta. Pella varsoineen odottelikin meitä jo portin pielessä. Tammat tervehtivät toisiaan iloisella hirnunnalla. Pieni ja pörröinen Svantekin tuli uteliaana portille kaveriaan vastaan. Sekin oli jo kasvanut ja oli selvästi Tinttiä isompi.
Päästin Taigan irti portin sisäpuolella ja tamma lähti heti reippaasti ravaamaan vähän kauemmas Tintti sekä Pella aivan kannoillaan. Svantekin seurasi emäänsä muutaman metrin päästä. Ponit vaikuttivat kaikki varsin tyytyväisiltä elämäänsä ja minäkin saatoin jättää ne rauhallisin mielin nauttimaan kesäpäivästä.

wear&taiga&tintti

[wear]

23.08.09 sunnuntai - energinen pikkukaveri

- Toi sun varsa on kyllä kieltämättä aika energinen, Fiia huomautti naureskellen istuessamme varsalaitumen aidalla ja seuratessamme ponien laiduntamista. Kaikki muut paitsi Tintti seisoskelivat rauhallisina suuren tammen alla varjossa ja nyhtivät tuoreita ruohonkorsia suuhunsa. Tintti ei malttanut olla hetkeäkään aloillaan. Se loikki ja pyöri, hyppeli ja juoksenteli muiden ympärillä. Yrittipä varsa jopa pukittaa, mutta päätyi turvalleen maahan. Svante vilkaisi kaveriaan vähän kummastellen, kun tämä pönki ylös hiekkaisesta maasta, pudisti itsensä puhtaaksi ja jatkoi sitten samaa vauhdikasta menoaan. - Musta vähän tuntuu että Tintistä tulee aikamoinen rasavilli isona, Fiia totesi katsellessame yhä orin riehumista. - Sitä mäkin odotan kauhulla, vastasin virnistellen.

Palasimme yhtämatkaa talliin ja kiipesimme rappuset ylös oleskeluhuoneeseen. Työnsimme oven auki, ja jähmetyimme samantien ovensuuhun. Toisillemme virnistellen katselimme sohvalla kuhertelevaa pariskuntaa. - Kröhöm! Fiia kakoi kurkkuaan saadakseen näiden kahden huomion. Jossu ponkaisi ensimmäisenä ylös sohvalta ja oikoi paitaansa. Artsi kömpi hänkin ylös kulahtaneelta sohvalta ja jäi hiukan nolostuneena seisomaan taaemmas. - Sori jos me keskeytettiin jotain, mutta me ajateltiin vaan tulla keittämään kupilliset kahvia. Jos se vaan teille sopii? Tiedustelin Jossulta naurua pidätellen. Nainen lehahti aivan tummanpunaiseksi kasvoiltaan. - Me ei kuherreltu vaan tutkittiin sohvan päällysen kuntoa. Ja kuten perusteellinen tutkimuksemme osoitti, siihen tarvitsee hankkia uusi päällys, Jossu selitti vähän takellellen. - Mutta siis joo tulkaa vaan keittämään kahvia, mä olinkin juuri lähdössä, Jossu sanoi ja katsahti merkitsevästi Artsiin. - Öhmm niin juu pitää tästä lähteä juu, Artsikin mumisi ja kiirehti Jossun perässä ulos huoneesta. Kun ovi heidän perässään oli työntynyt kiinni, minä ja Fiia purskahdimme nauruun. - Voi raukat, saatiin ne rysän päältä kiinni! Fiia hikotteli naurun lomassa. - Näiksä Jossun ilmeen kun me saapasteltiin sisään!? Niiden täytyis tosiaan hankkia itselleen joku vähän turvallisempi kuhertelupaikka! hihitin vatsaani pidellen.

Saimme lopulta itsemme koottua ja kahvinkin keitettyä, joten palasimme sitten varsalaitumelle tarkistamaan ettei Tintti ollut vielä saanut muita hermoromahduksen partaalle yli-energisyydellään. Taiga kyllä tosin näytti vähän kyllästyneeltä varsan toilailuihin. Tamma seisoi aivan tarhan portissa kiinni ja hirnui meidät huomatessaan kimeästi. - Mammaloman jälkeen Taigan täytyy näköjään päästä vielä hermolomalle, sen verran rasittuneelta se näyttää jo nyt, Fiia tokaisi naureskellen lähestyessämme varsalaitumen porttia.

Päätimme viedä Pellan ja Taigan varsoineen lyhyelle lenkille lähimaastoon. Kovin pitkällehän varsat eivät jaksaisi tallustella, mutta halusimme silti että tammat pääsisivät edes hetkeksi vähän liikkumaan. Laitumella ne kun eivät tehneet juuri mitään muuta kuin ahmivat ruohoa suuhunsa niin paljon kun kerkesivät. Taigakin oli yhä hyvin tuhdissa kunnossa, eikä pieni kävely tekisi sillekkään pahaa. Niimpä pujotimme riimut Taigalle ja Pellalle ja lähdimme taluttamaan niitä leirimökkien edestä kiertävää tietä pitkin kohti maneesin takaa kiertävää metsäpolkua. Tintti ja Svantte seurasivat suhteellisen rauhallisina äitiensä vierellä. Tinttikään ei uskaltanut riehua ja riekkua kun ei tuntenut enää seutua jossa kävelimme. Se ei ollut ikinä ennen edes käynyt tallialueen ulkopuolella ja nyt sillä riitti ihmettelemistä. Silmät pyöreinä orivarsa tuijotti isoja kiviä ja suuria mäntyjä, pieniä mustikkamättäitä ja solisevia puroja. Taiga käveli taas täysin rentona ja nautiskellen eteenpäin. Vähän väliä tamma tosin pysähtyi maistelemaan lähipuiden lehtiä tai havuja.

Kierrettyämme tallialueen veimme tammat varsoineen takaisin laitumelle. Tintti ja Svante pinkaisivat heti portilta kiitolaukkaa laitumen toiseen päätyyn ja Pella sekä Taiga jäivät portinpieleen napostelemaan niille tuotuja päiväheiniä. Seurasimme Fiian kanssa tammojen touhuilua vielä hetkisen ja lähdimme sitten laahustamaan takaisin tallille.

wear&taiga&tintti

[wear]

30.08.09 sunnuntai - tavallista puuhastelua

Taiga laahusti vähän uupuneena pitkin kapeaa metsäpolkua. Tamma oli yhä kovin lihavassa kunnossa, eikä minulla ollut mitään vaikeuksia istua sen levessä selässä. Taigalla oli vain riimu päässään ja olin pujottanut riimunarun väliaikaisiksi ohjiksi. Myös Tintti oli lähtenyt pienelle metsäretkellemme mukaan. Varsa oli kasvanut jo huimasti, ja jaksoi hypellä ja juoksennella polun puolelta toiselle. Onneksi varsa ei vielä kuitenkaan ominpäin lähtenyt huitelemaan minnekkään, vaan pysyi muutaman metrin etäisyydellä Taigasta. Tintti oli vielä vähän hassun näköinen tummalla karvapeitteellään ja hapsottavalla harjallaan. Orin korvat näyttivät luonnottoman isolta, ja siitä tuli mieleen enemmän muuli kuin hevonen. Itsekseni naureskellen hoputin Taigaa vähän reippaampaan käyntiin, tamma laahusti melkein etanan vauhtia eteenpäin.

Saavuimme pian kesantopellon laidalle. Yleensä Taiga olisi tässä kohdassa ja rynnännyt pää kolmantena jalkana pitkin pellonlaitaa, mutta nyt se vain tyytyi seisahtamaan aloilleen ja nyhtämään kosteaa ruohoa maasta. - Kuules Taiga sulle voisi tehdä ihan hyvää pieni ravipätkä, tokaisin tammalle ja painoin kevyesti pohkeilla tamman kylkiä. Taiga ei kuitenkaan liikahtanutkaan, vaan tyytyi vain luimistamaan korviaan nyrpeänä. Seuraavaksi, kun poni ei monista kehotuksista huolimatta suostunut edes kävelemään eteenpäin, hyppäsin alas sen selästä, ja talutin tamman metsänrajaan. Tintti seisoi hölmistyneenä vieressä, kun minä kävin taittamassa läheisestä varvukosta yhden vitsan käteeni. Kiipesin sitten takaisin Taigan selkään, ja napautin nyt oksalla tammaa pohkeen taa. Taiga hypähti kummastuneena eteenpäin, ja suostui sitten ravaamaan vähän matkaa pellonlaitaa seuraten. Tintti loikki hyvin epätietoisena aivan Taigan perässä.
Ravattuamme kerran koko pellon ympäri annoin Taigan kävellä. Ponin kunto oli tosiaan aivan pohjalukemissa, sillä tamma puuskutti jo nyt ja hikosi kaulastaan. Taputin tammaa tyytyväisenä kaulalle ja käänsin sen kotia kohti.

Takaisin Seppeleeseen päästyämme olivat molemmat, Tintti sekä Taiga, aivan uupuneita. Vein ponit sisälle lepäilemään hetkeksi, ja heitin Taigalle sylillisen heiniä eteen. Tarkistin vielä että juoma-automaatti toimi, ja sen jälkeen jätin Taigan varsoineen rauhaan ja sipsuttelin itse oleskeluhuoneeseen kahvia keittämään.

wear&taiga&tintti

[Nana]

Anteeksi samana päivänä, sain eilen valmiiksi, en muistanut laittaa. Wear, en jaksanut kirjoittaa kokonaan uutta tarinaa, joten yhdistin tähän sen vanhan aloitetun liikutustarinan.

10. elokuuta Taigalla ratsastus vaihtelun vuoksi, ja Tinttiä tapaamaan


Bussi haisi kaikkea muuta kuin hyvälle; tuore sprayaus näkyi ja lemusi istuimien selkämyksissä, sekä samassa kyydissä tuntui istuvan yllättävän monta ilmavaivallista henkilöä. Vähän väliä kuului ''Pruut'' ja silloin valmistauduin pidättämään hengitystäni. Onneksi kylmään päivään oli luvassa vähän piristystä; Wear oli luvannut minulle tunnin ajan ratsastusrääkkiä Taigalla.

Talli tuoksui tuoreelle heinälle. Nuuhkaisen ilmaa syvään sisäni ennen kuin tepastelen tamman karsinalle, jossa se jo odottaakin heiniään innokkaasti mutustellen. Ipod pauhasi yhä samaa, yli puoli tuntia sitten laitettua kappaletta, johon aloin jo kyllästyä.

Satulahuoneessa etsin harhaillen Taigan satulaa ja suitsia, sillä olin jo niin kaavoihin kangistunut hoitoponini varustepaikkojen suhteen. Lopulta löysin kuin löysinkin tälle risteytykselle kuuluvat varusteet, eli satulan, suitset, huovat ja muut härvelit.

''Noniin, mennääs, tyttö'' komensin hiukan laiskan näköistä, melkein nukkuvaa Taigaa. Maiskautin topakasti ja neiti lähti kiltisti sipsuttaen perääni. Tallissa oli jo hiljaista, ja olin varma että saisin ratsastaa maneesissa aivan yksin.

Ponnistin selkään, jossa satula keikkui ja asetin jalustimet paikoilleen. Ne olivat melkein saman kokoiset, mitkä niiden piti olla, mutta silti lyhennys tuli tarpeen tässäkin asiassa. Annoin pohkeita ja risteytysponi alkoi laiskasti vaappua eteenpäin. “Noo, nyt, kyllä illastakin reeni voi olla tarpeen. Ruoka maistuu paremmin, kun liikut kunnolla.“ puhelin kiltin oloiselle Taigalle.

Mentyämme käyntiä muutaman kevyemmän kierroksen, annoin pohkeita reippaaseen raviin ja aloin tehdä voltteja sekä askeleen pidennyksiä ja lyhennyksiä. Taiga rentoutui pikkuhiljaa, kun pidin käteni pehmeinä jännittämättä lihaksiakaan turhaan.

Oli ihanaa kuinka puolen tunnin hiessä väännetyn rääkin jälkeen Taiga alkoi kulkea kaula kaarella, kuolainta purren odottaen seuraavaa tehtävää jännityksessä. Poni tuntui erinlaiselta kuin Siiri, sillä nyt en saanut jokaisesta yritetystä tehtävästä pukkia tai pahimmassa tapauksessa kiitolaukkapukkia.

Poni pärskähti ja hengitti syvään ja veti kaulaansa pitkälle kun päästin ohjit roikkumaan vapaana pitkän treenin jälkeen. Pyyhin hikeä myös omalta otsaltani, vaikka maneesissa ei ollutkaan järin kuuma.

“Kävellään hetki ja lopetetaan sitten, Tintti ei ole ennen ollut yksin karsinassa. Hätäilee jo varmaan.“ huokaisen, ottaen maneesin laidalta vesipullon. Taiga laahustaa rentona, pitkillä ohjilla ympäri uraa.

Talutin Taigan pois tyhjästä maneesista. Taputtelin sitä koko lyhyen matkan ajan, sillä se oli erittäin hienosti koko ratsastuksen. Hetken aikaa laukatessani olin jo unelmoinut ongelmattomista ja sujuvista kilpailuista.

“No mitäs Tintti Nanan kultamussu?“ kysyin avaten narisevan aitan oven. Istuin turpeille, välittämättä siitä, että housut saattaisivat mennä jopa pilalle. Rapsutin kesyksi muodostunutta, mutta silti rasavilliä oriita. Sen päässä oli sille selvästi ylisuuri sininen riimu, jota se kantoi ylpeydellä, ja ennenkaikkea rakkaudella.

“Moi Taiga ja Tintti...“ sanoi joku raottaen karsinan ovea. “Ja Nana!“ Wear iloitsi. Nousin seisomaan ja kopistelin turpeet housuistani. “Tinttiä katsomassa, ja ratsastin Taigallakin, kun se aikoinaan jäi. Kuten sovittiin.“ kertasin päivän tapahtumia.

“Kiva kuulla. Lähdetkös muuten kaakaolle, syysilma on jo alkanut käydä kylmäksi?“ Werkku kysyi.
“Kysytkin! Juostaan kilpaa!“ huudahdin ja otin roiman etumatkan, kun tyttö jäi viellä ihmettelemään mitä olin huutanut.

NTT

[Anne]

Löysin tällaisen vanhan linen (varmaan syksyltä 08) kansiosta, jä nopsasti väritin se:

[Siiri]

It's here!
05.09.2009

Istuin taas pitkästä aikaa bussissa, jonka määränpäänä oli Seppele. Ajan kuluksi kaivelin vaaleenvihreän Marimekko-olkalaukkuni taskuja, siinä toivossa että löytäisin jotain. ''Mun kännykkä,'' tokaisin puoliksi ääneen kun vedin sivutaskusta ulos kännykkäni, jonka olin kadottanut pari viikkoa sitten. Näytössä luki: ''9 viestiä vastaanotettu''. Ryhdyin rauhassa tutkimaan viestejäni siillä kuluisi vielä hyvä tovi ennen kuin olisin tallilla. ''Voihan hillosipuli, miten näitä voi näin paljon olla. Eihän kukaan mua ikinä kaipaa!'' Viimeisin viesti oli Jennalta, joka ilmoitti minulle lähtevänsä viikonlloppuristeilylle Ruotsiin. Kävi kateeksi, minä vain täällä istuin päivtä oitkät koneella ilman oikeata elämää. Kipeenäkin olin ollut keskellä viikkoa, en ollut päässyt tallillakaan käymään. Nyt kuitenkin olin ottanu itseäni niskasta kiinni, ja raahautunut tallille. Loput kahdeksan viestiä olivat Seppleläisiltä. ''Siis mitä vittua ne multa haluaa?'' kysyin puoliääneen ja vieressä istuva nainen katsoi minua peheksuen. Mutsin anteeksipyynnöt ja syvennyin takaisin viesteihin.

Luin ensin Wearilta saapuneet kolme viestiä, viimeisin kuului näin: ''No, koskas aiot oikein tulla katsomaan ja käymään täällä. Kaipailemme sua!'' Mitä minun muka piti tulla katsomaan, eihän Wear ikinä ennenkään ollut pyytänyt minua tulemaan. ''Sua ei kuulunu eilen ni Nanski otti sen mukaan.'' - ''Nana liikuttaa Taigan tänään, voit tulla kaitsimaan Tinttiä siks aikaa.'' Siis kuka kumma oli Tintti? ''Arvaa mitä? Taiga on varsonut! Taiga sai pienen hallakon ori-varsan 17.08 klo 17:01.'' Siis - Taiga on varsonut!

''Mun poni on varsonut, Taiga ompi varsonut!'' lallattelin kun hyppelin hiekkatietä kohti Seppeleen tallia. Ryntäsin sisään talliin ja olin juosta päin vastaan kävellyttä Jokeria. ''It's here, it's here!'' hihkaisin tarttuen tyttöä kasistä ja pyörittäen tätä ympäri. Päästäessäni irti kovassa vauhdissa, Jokke lensi komeassa kaaressa täynnä oleviin kottareihin. ''Voi hyvä luoja, pitääkö vielä tulla siihen lantakasaan istuskelemaan? Kaikkea te likat keksittekin.'' Jaakko päivitteli, sillä oli juuri saanut vaihdettua purut Bladen karsinaan. Uhrikseni joutui myös Pipsa, joka oli juuri harjannut Pampulan. Pipsa vielä komeammassa kaaressa suoraa kohti Jaakkoa, mutta mies kerkesi juuri ottaa sivuaskeleen, kaatuen itsekkin Jokerin seuraksi kottikärryihin. Pipsa oli säilyttänyt tasapainonsa jotenkin ja vaappui nyt sinne tänne Flooran karsinassa. ''Sori, oon vaan niin ilonen, mut mun pitää nyt oikeesti joutaa. Moido!''

Hyppelin portaat yläkertaan ja nakkasin nopeasti kassini sohvalle. Lähdin huoneesta niin nopeasti kuin olin tullutkin. Koikkelehdin portaat alas katsomatta eteeni. Olin ihan toisessa maailmassa. Mietin jo mitä kaikkea voisin ponieni kanssa tehdä ja mitä kaikkea pikku Tintille voisi opettaa. Tuurillani tietenkin joku sattui silloin paikalle, ja kolautin pääni yhteen Liisan, kassun hoitajan kanssa. ''Sorge, olin ihan omissa ajatuksissani. Eihän suhun sattunu?'' Liisa pudisti päätään: ''Mut suhun varmaan sattu, mennään peseen se tonne vessaan.'' Katsoi tyttöä kummastuneena, hän oli varmaankin saanut vähintään aivotärähdyksen ku horisi jotain omiaan. Liisa kuitenkin tarttui minua päättäväisenä kädestä ja talutti minut vessaan. Katsoin itseäni peilistä, sitten katsoin Liisaa. ''Siis mitä tossa portaissa äsken tapahtu?'' Liisa löi käden otsaansa. ''Ääliö, hyppelit ihanomissa ajatuksissat ja me lyötiin päät yhteen. Nyt sulta tulee..'' - ''..Verta nenästä. Mut arvaa mitä, mun tammuska sai vaavin!'' jatkoin huuhdellen nenäni. ''Öö, se synty jo pari viikkoo sit. Tintti on jo iso poika!'' Lähdimme katsomaan poneja laitumelle, jossa ne nauttivat kesän viimeisiä ruohotuppoja.

''Tuollahan ne!'' Liisa hihkaisi nähdessään Taigan juoksemassa kilpaa Hillan ja Pellan kanssa. Tintti sen siaan jahtasi perhosta ja yritti saada ystävänsä Svantenki mukaan leikkiin. ''Oijoi, Hilda voittaa mammaponit mennen tullen. Mun rouva on tosi hyvässä kunnossa!'' portin luona seissyt Josefiina kehaisi, ''Mitäs te?'' Hyppäsin aidalle istuun. ''Mitäs me, tulin katsoon Taigan varsaa. Flunssassa oon ollu ni en oo päässy sitä katsoon.'' Lumoutuneena tuijotin pikkuista Tinttiä joka kirmasi äitinsä luokse turvaan kun Jossu avasi laitumen portin hakeakseen Hillan sisälle. Fiksuna ponina Hilla tajusi lähteä pakoon kun Jossu lähestyi sitä uhkaavasti. Hildan johtamana koko ponijoukkio jähti huimaan laukkaan. ''Perkele poni, ei ruveta nyt esittäään. Antaudu vaan kiltisti! Jooko?'' Josefiina maanitteli islantilaista joka oli ravannut lähemmäs.

Josefiina tarttui Hillan riimun ja talutti sen portille. ''Jossu, hei, miks Hilda on täällä varsalaitumel? Eihän sen kuuluis täällä olla? Kysyin muistaen että Kiiran ja Palmin kuuluisi olla Pellan, Taigan ja varsojen kanssa täällä. ''Hyvä kysymys. Ponille tuli ikävä sen bestiksii, päätin tuoda sen laiduntaan tänne hetkeks aikaa.'' Kuunitelimme Jossun selostusta samalla kun tartuin Taigan riimuun ja rapsutin Tintin pikkuista päätä. ''Hei kultaseni, hei, oletkos sinä hieno pikku varsa? Oletkos, olet.'' lässytin vauvalle sen hamutessa hiuksiani. ''Ja mamma! Onnee Taiga! Oon pikku mammasta niin ylpee, niin ylpee. Toosi, toosi ylpee. Mitäs teille muuten kuuluu?'' Pörrötin Taigan etuhiuksia, Talutten ponin ulos portista. Tintti hyppeli vieressä, kiinnostuen sillon tällön jostai muusta. Poninalku palasi kuitenkin aina mammansa luokse turvaan. Läksimme Hillan ja Jossun perässä aittaan.

''Voi, tavallisesti musta ois tuntunu hirveen pahalta jättää Pella yksin sinne tarhaan, mut nythän sil on Svante'', tokaisin käytävällä Jossulle samalla kun tyttö nuori nainen etsi kumisukaa Hillan harjarykelmästä. ''Mm'', Josefiina mumisi aloitellessaan ponin harjaamista. ''On muuten kuullu vähän huhuja susta ja tästä Artsilan Artsista, vai kuka lin onkin,'' virnistin rapsutellessani vuoroin Taigaa ja vuoroin Tinttiä. ''Miten hitossa kaikki jaksaa jauhaa siitä koko ajan, ku ei meidän välillä sillee oo mitään. Mä käyn vaan harjaileen sen ponei. Mun ainoo rakkaus siinä paskaläjässä on Kopse, uljas ja komea kopseeni.'' Jossu tarinoi, jotenkin tunsin että tässä oli selityksen makua. Syvennyin kuitenkin nyt hetkeksi vain omiin poneihin, lopettaen toisten yksityiselämään puuttumisen.

Harjasin ensin piikkisualla Taigasta kaiken kuivuneen kuran irti. Sitten harjasin siitä pölärillä kaiken sen hiekan pois. Harjasin lopuksi vielä sen pehmeällä harjalla jalkoja myöten sekä otin kaviot. Seuraavaksi selvitin ponin harjan ja hännän kaikista takuista. Pikkuinen Tintti olis selvästi kiinnostunut puuhistani joten sipaisin sitäkin pari kertaa hyvin pehmeällä harjalla. Silloin Tintti katsoi vuoroin minua, selkäänsä ja harjaa hölmistyneenä. Virne levisi kasvoilleni kun katselin pikkuista ponia joka tapitti minua suurilla silmillään, selvästi hämmentyneenä. Taigakin nosti päänsä hainäkasasta, sillä se halusi tietää mikä oli saanut sen touhottavan varsan hengähtämään. Rapsuttelin hölmistynyttä varsaa korvan takaa ja silitin sen pikkuista ruumista. Hetkessä varsa unohti harjan ja alkoi taas kiehnaamaan äitinsä ympärillä. Nousin ylös ja astuin ulos karsinasta. Nojauduin puolioveen ja jäin katselemaan miten hyvä äiti, pikkuinen Taiga-palloni oli.

Siiri & Taiga & Tintti
9 HM

[wear]

voiii aivan ihana kuva Anne! : )

05.09.09 lauantai - Pirulainen pukeutuu karvaan

Tintti kiisi villisti pukitellen ympäri mutaista tarhaa. Se sai pienillä kavioillaan yllättävän paljon mutaa lentelemään ympäriinsä ja minäkin sain väistellä mutapalloja ihan tosissani. Tarvoin polviin asti yltävässä mutasohjossa kohti ponilaumaa, jotka seisoskelivat tietenkin tarhan toisessa päädyssä. Luultavasti ne ihan piruuttaan jäivät sinne töpöttämään, eivätkä millään suostuneet vapaaehtoisesti tulemaan portille. - Voi samperi! kirosin saappaani juuttuessa syvälle mutaan. Kiskoin kaikin voimin jalkaani irti mutasohjosta, mutta laihoin tuloksin. Kokeilin vielä kerran kiskaista kengän irti, keräsin kaikki voimani ja vetäisin molemmin käsin saappaasta. Se irtosikin varsin helposti, mutta koska olin vetäissyt sitä niin kovalla voimalla, kaaduin suoraan taaksepäin, ja muksahdin takamukselleni mutaan. Juuri sillä hetkellä, maatessani väsyneenä, märkänä ja hyvin uupuneena kirjaimellisesti korvia myöten mudassa, oli todella lähellä etten ruvennut vollottamaan. Kaikki tuntui tosi lohduttomalta, ja tuntui että mulla olisi ollut vielä ainakin sata asiaa tekemättä. Tuijotin synkkää taivasta mietteliäänä ja vielä vähän itkua nieleskellen. Hetken annettuani hengityksen tasaantua vääntäydyin varovasti ylös mudasta, pudistelin suurimmat liat pois ja lähdin tarpomaan poneja kohden. Ne seisoskelivat yhä suuren tammen varjossa rauhallisina.

Talutettuani Taigan sisälle ja saatuani Tintinkin lopulta teljettyä sisälle karsinaan, sidoin ison ihrapalleroiseni aitan käytävälle ja ryhdyin siinä harjailemaan sitä. Taiga oli taas jo näin alkusyksystä kasvattanut itselleen paksun talvikarvan, josta irtosi jokaisella suanvedolla isoja tuppoja. Taiga nautti harjailusta. Se lepuutti toista takajalkaansa ja tamman alahuuli lerputti pitkällä alhaalla. Hoidettuani Taigaa reilun puolituntisen huomasin tamman vaipuneen kevyeen uneen. Ponin silmät olivat kiinni ja se hengitti tasaisesti kupeet kohoillen. Silittelin kevyesti tamman lämmintä kaulaa ja painoin suukon ponin otsalle. Taiga heräsi säpsähtäen suukottaessani sitä.

Saatuani Taigan puhtaaksi otin Tintin käsittelyyn. Pujotin varsalle riimun päähän ja otin sen riimunarussa käytävälle. Taiga seisoi varsan kanssa käytävällä, muuten harjaamisesta ei olisi luultavasti tullut mitään. Annoin Tintin ensin haistella harjoja vähän aikaa ja ryhdyin sitten hyvin varovaisesti mutta päättäväisesti sukimaan oria pehmeällä harjalla. Ensin Tintti seisoi täysin jäykkänä ja jännittyneenä aloillaan. Taigan läsnäolo kuitenkin rauhoitti varsaa ja kohta se jo rentoutuikin hiukan. Tintti ryhtyi uteliaana kääntyilemään ja hyörimään käytävällä, ja onnistui varsa muutaman kerran tallomaan minun jaloillenikin. Onneksi ori ei vielä painanut paljoa ja varpaani säästyivät muutenkin suhteellisen ehjinä. Tintti keksi myös tuuppia ja näykkiä minua jaloista, eikä ilkikurinen varsa olisi millään meinannut lopettaa touhujaan. Jouduin komentamaan Tinttiä muutaman kerran aika kovastikkin, eikä varsa siltikään kuunnellut. Se jatkoi riehumista, ja onnisti puraisemaan minua pienillä hampaillaan kipeästi takalistoon. Loikkasin ainakin puolimetriä ilmaan ja kiljaisin kivusta. Tintti näytti varsin tyytyväiseltä itseensä. Ori seisoi aitan käytävällä jalat harottaen ja silmät ilkikurisesti vilkkuen. Kipeää takapuoltani pidellen mulkaisin varsaa vihaisesti. Siitä tulisi luultavasti aikamoinen kiusankappale isompana. Juuri kun ori oli tekemässä seuraavan pyrähdyksensä takapuoleni kimppuun, Taiga näykkäisi varsaa lavasta. Ei tietenkään lujaa, mutta juuri sopivasti, jolloin ori seisahtui hämmästyneenä. Varsa katsahti äitiinsä kummastuneena mutta rauhoittui samantien. Se tepasteli lauhkeasti kuin lammas Taigan perässä karsinaan ja jäi sinne mutustelemaan muutamaa heinänkortta. Taiga vilkaisi vähän väsyneenä varsaansa ja katsoi sitten minua. - Nyt mä ymmärrän sua, toi varsa osaa olla aika pirullinen välillä, naurahdin Taigalle.

wear&taiga&tintti

314 hm

[wear]

07.09.09 maanantai - Love like this

Kihisin ja puhisin kiukkuissani. Päätä särki ja maha oli kipeä. Lisäksi jalkojani särki liikuntatunnin jäljiltä ja kantapohjissa oli ikävästi hiertävät rakot uusien ballerinojen takia. Koulu oli perseestä. Istuttuani ensin kaksi tuskaista tuntia tunkkaisessa matikanhuoneessa, ei kidustu ollut lähelläkään loppua, vaan vielä oli kärsittävä lähes 100 vuodelta tuntuva aika kemian luokassa muiden asiaan aivan yhtä kyrsiintyneiden ihmisten seurassa. Opettajamme yritti takoa päähämme tyhjänpäiväiseltä kuulostavia kaavoja erilaisten kaasujen reagoinnista muiden aineiden kanssa, mikä minua ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Olisin voinut takoa päätäni pulpetin kanteen tai hypätä ulos ikkunasta milloin tahansa, mutta olin liian turtunut liikkuakseni edes sen vertaa. Olin järjettömän helpottunut kun päivä viimein päättyi, ja minä sain kerätä tavarani viimeisen tunnin jälkeen. Viimein pääsisin lähtemään Seppelettä kohti.

Vaikka kello näytti jo vähän yli neljää saapuessani tallin pihalle, ja myöhästyttyäni ensin bussistakin, olin harvinaisen hyväntuulinen. Päivä näytti vain paranevan loppua kohden, vaikkei siihen kyllä niin paljoa edes tarvittu. Aamunikin oli alkanut erittäin huonosti, myöhästyin ensimmäiseltä tunnilta nukuttuani pommiin, eikä pitkä koulupäivä pelkkiä lukuaineita kovin paljon mieltäni piristänyt. Nyt olin kuitenkin tallilla, ja kiirehdin suorinta tietä aittaan rakkaan ponini ja erittäin suloisen (vaikkakin nykyään varsin omapäisen) varsan luo.
Taiga tervehti minua iloisella hörähdyksellä. Tuttuun tapaansa tamma roikkui karsinan puolioven yli ja killitti minua tummilla nappisilmillään vaativaisena. Tiesin että tamma oli herkkujen toivossa, mutta jouduin vesittämään neitosen toiveet. - Sä olet edelleen dietillä, tokaisin ponineidille ja pujahdin sisälle sen karsinaan. Tintti tuli myös iloisena minua vastaan ja töytäisi pikkuisella turvallaan vatsaani. Ori oli taas kasvanut, sen karva oli yhä ihanan pörröinen ja varsan korvat näyttivät vieläkin aivan liian suurilta sen päähän verrattuna.

That's why you keep on runnin
in and out of my mind.
As the years they'll roll by,
Baby, now I know why
I keep comin back to you.

Harjattuani Taigan puhtaaksi ja hiukan suittuani Tinttiä kävin oleskeluhuoneessa vaihtamassa ratsastusvarusteet päälle ja palasin sitten aittaan. Pujotin Taigalle riimun ja otin tamman käytävälle varustettavaksi. Taiga oli hiukan kummissaan satulasta selässään eikä poni tajunnut edes luimistella kiristäessäni satulavyötä. Siitä tosiaan taisi olla jonkin aikaa kun tammalla oli viimeksi varsusteet päällä, tai että joku olisi ratsastanut sitä. Pujotin vielä suitset tammalle päälle ja talutin sen sitten pihalle. Kivutessani Taigan kyytiin Jossu käveli paikalle. - Ohhoh, tuolla mammutillako ajattelit ratsastella? nuori nainen kysyi nauraen. Pienet hymykuopat loistivat Jossun poskilla. - Pitäähän Taigankin ruveta huolehtimaan linjoistaan! Ja ei tää mullekkaan pahaa tee. Tän norsun liikeelle saamiseen saa käyttää varmaan jonkin verran voimaa, vastasin virnistäen. - Jos viittit nii kattoisitko vähän ton Tintin perään. Se on nyt yksin tulla tallissa, kyllä se varmaan ihan hyvin pärjää mutta ihan varmuuden vuoksi..? kysyin ja Jossu nyökkäsi heti. - Tottakai, ihan mielellänihän minä sen pikkuisen viikarin perään katon.

Maneesissa oli pimeää ja hyvin autiota. Oli hassua olla pitkästä aikaa hiljaisessa hallissa. Se kaikui tyhjänä ja Taigakin vierasti vähän paikkaa. - Me ollaan kuule oltu täällä tosi useasti, ei sulla oo mitään pelättävää höpsö, mumisin tammalle napsauttaessani valokatkaisijaa. Taiga pärskähti muutaman kerran ja rentoutui sitten. Hetken tamma vilkuili epäluuloisena ympärilleen ja säpsähti hiukan katsomon edessä. Nauraen kehotin ponia kävelemään reippaammin.
Taigan jalat harppoivat kaviouraa pitkin rennosti. Tamman askel oli pitkä ja yllättävn reipas. Vaikka tamman kunto oli harvinaisen huonossa jamassa, se taisi myös olla innoissaan pienestä ratsastelutuokiostamme. Käveltyämme muutamia kierroksia molempiin suuntiin minä keräsin ohjat käsiini ja pohkeilla keräsin tammaa alleni. En vaatinut siltä vielä paljoakaan, Taiga tuskin edes jaksaisi kovin kauaa pitkän tauon jälkeen.
Taiga siirtyi raviin pienemmä pohkeen painalluksella. Tamma ravasi ensin lähes hätäisesti ja kiireisesti, sain jopa pidätellä sitä vähän ja koota tamman ravia. Vaihdoin oman kevennykseni ulkojalalle ja keskityin tasaamaan ponin tempoa.

Kevyen veryttelyn jälkeen Taiga alkoi lämmetä. Se alkoi taipua paremmin ja oli kuulolla avuille. Hetken päästä tamma jo kulki kuolaimella, ohjan ja pohkeen välissä. Tuntui ihanan tutulta saada tamma kuuntelemaan. Taiga oli hyvin kevyt ratsastaa ja se tuntui ymmärtän minua puolesta ajatuksesta. Tamma oli niin tuttu ja turvallinen, se totteli pienintäkin painoapua ja sen meno oli vaivatonta. Pyysin Taigaa pidentämään vähän raviaan ja poni totteli heti. Se ravasi lennokkaasti pitkin maneesin keskihalkaisijaa. Tamman jalat kumisivat hiljaisen hallin pohjaa vasten. Taiga siirtyi vaivattomaan harjoituslaukkaan seuraavassa kulmassa ensimmäisistä avuista. Se pärski laukan tahdissa ja eteni tasaisesti maneesin uraa pitkin. Käänsin seuraavasta kulmasta Taigan taas keskihalkaisijalle ja tamma vaihtoi helposti laukan puolessa välissä. Tuntui hetken että olisin tamman kanssa yhtä, oli niin kevyt ja hyvä olla.


Well this life tried to keep us apart
you keep callin me back to your heart
Let me hear you say
arent you glad you found me,
wrap you all around me,
never find a love like this.

Tunnin treenin jälkeen Taiga oli aivan hikinen. Olin ehkä vaatinut tammalta vähän liikaa ensimmäiseksi treenikerraksi kuukausiin, mutta onneksi tamma ei vaikuttanut muuten kovin uupuneelta. Se käveli reippaasti ulos maneesista eikä laittanut pahakseen vaikka päätin jäähdytellä sen maastossa - päin vastoin - Taiga näytti tyytyväiseltä päästessään haistelemaan sateen jäljiltä raikasta ilmaa. Syksykin alkoi jo uhkaavasti lähestyä. Pian pitäisi ruveta itsekkin toppautumaan erilaisiin untuvatakkeihin ja talvisaappaisiin, sillä jo nyt ohuen tuulitakkini läpi puri kylmä tuuli. Puista putoilleet lehdet rapisivat Taigan jalkojen alla. Syksy sai puut loistamaan oranssin ja punaisen sävyissä. Minulla oli ihanan seesteinen olo. Istuin nautiskellen Taigan tasaisessa kyydissä. Oli taas vain minä ja Taiga. Aivan niinkuin ennenkin. Mikään ei ikinä muuttaisi sitä.

You're the only one that knows me,
love it when you hold me,
never find a love like this
Let me hear you say
Now I'll never be lonely,
look at what you are shown me,
never find a love like this.


wear&taiga&tintti

315 hm

sanat; Natasha Bedingfiel - Love like this

[wear]

22.09.09 tiistai - Peruspuuhastelua

Taiga puski sametinpehmoisella turvallaan käsiäni. Se puhalteli ilmaa sieraimistaan ja tuuppi minua vähän vaativaisena. Tiesin tamman haluavan herkkuja mutta periaatteisiini kuului etten jaellut niitä tammalle turhaan. Se oli vieläkin vähän tuhdissa kunnossa eikä tarvinnut yhtään lisäravintoa. Niimpä taputin vain ponia kaulalle ja pujahdin ulos karsinasta. Taiga jäi katselemaan perääni tympääntyneenä. Pieni varsa hyöri Taigan jaloissa, se loikki ja hyppi energisenä, eikä antanut äidilleen hetken rauhaa. Tintti oli tosiaan varsin reipas oroipoika, ja välillä sen touhuaminen kävi minunkin hermoilleni. Olin kuitenkin päättänyt olla hermostumatta varsaan, pian se kasvaisi ja järkevöityisi, ainakin toivottavasti.

Harjattuani Taigan, sekä hiukan Tinttiäkin, pujotin Taigalle riimun ja talutin tamman pihalle. Pikkuinen orivarsa vipelsi perässä innokkaana. Kävelimme tallipihan poikki varsalaitumelle, jossa Pella varsoineen jo odotteli ystäväänsä aivan portinpielessä. Päästin Taigan portilla vapaaksi, ja poni ravasi laiskasti Pellan luokse. Tammat tervehtivät kimeällä hirnunnalla ja ryhtyivät sitten tuttavallisesti nuuhkimaan ja rapsuttelemaan toisiaan. Tintti sekä Svante ryhtyivät samantien riehumaan. Svante oli vielä sen verran Tinttiä isompi ja vanhempi, että pikkuinen varsa jäi aina välillä isomman jälkeen. Sinnikkäästi Tintti kuitenkin yritti pysyä Svanten vauhdissa, välillä muksahdellen turvalleen maahan. Varsa nousi kuitenkin joka kerran jälkeen takaisin pystyyn ja leikki saattoi jatkua.

Palasin ripeästi aittaan ja nappasin seinää vasten nojailevat kottikärryt ja talikon mukaani. Ryhdyin reippaasti nostelemaan likaista turvetta ja lantaa kärryihin. Koko karsinan putsaamiseen vierähtikin reilu kaksikymmentäminuuttinen. Kun olin viimein valmis, kävin kippaamassa likaisen turpeen lantalaan ja hain uutta tilalle. Sen jälkeen tartuin vielä luutaan ja lakaisin aitan käytävän puhtaaksi. Kun minulta liikeni vielä muutama vapaa minuutti, järjestelin Taigan varusteet ja kävin sitten heittämässä tammoille heinää tarhaan. Sen tehtyäni pakkasin kamat ja lähdin lampsimaan kotiinpäin.

wear&taiga&tintti

316 hm

[wear]

03.10.09 lauantai - Syysillan pimentyessä

Ilta oli jo pitkällä minun astellessa pimeään aittaan sisälle. Aurinko oli aikoja sitten laskenut taivaanrannan taa, ja ilma oli syksyisen kolea ja hyvin tumma. Sipsutin ohuessa villapaidassa ja kulahtaneissa farkuissa aitan käytävää vähän eteenpäin, napsautin valot päälle ja kiirehdin Taigan karsinalle. Tamma oli aivnn unenpöpperöinen ja tapitti minua tummilla silmillään kummastuneena. Se haukotteli makeasti ja asteli sitten muutaman askeleen lähemmäs boksin ovea. Tintti oli ollut täysin unessa minun saapuessa paikalle, ja nyt varsa kömpi vaivalloisesti pystyyn pehmoiselta turvepatjalta. Pieni ori seisoi jalat harottaen Taigan vieressä ja yritti selvästi tajuta tilanteesta jotain. Näin varsan ilmeestä että sen pikkuiset aivot tekivät kovasti töitä, saadakseen tiedon perille asti. Hymyilin väsyneesti Tintin kysyvälle katseelle ja pujahdin niiden seuraksi karsinaan. Taigakin oli hiukan kummastunut myöhäisestä vierailuajasta, mutta otti tyytyväisenä sille tarjoamani namipalat ja rapsutukset vastaan.

Vietin reilun kymmenenminuuttisen Taigan ja Tintin seurana. Suljin sitten karsinanoven, ja järjestelin hetkisen Taigan loimia ja muita varusteita siisteiksi pinoiksi hyllykköön. Käsiini sattui Taigan viimetalvena käyttämä ruskearuudullinen puuvillaloimi, ja pinosin senkin kasan päälimmäiseksi. Muutaman päivän päästä, kun säät tästä vielä vähän kylmenisivät, pitäisi Taigankin ruveta käyttämään loimea tallissa. Tammalla oli kuitenkin jo senverran paksu talvikarva kasvatettuna, ettei vielä ollut mitään hengenhätää.

Saatuani tavarat siististi paikoilleen, suukotin Taigaa turvalle ja kävelin sitten aitan ovelle. Napsautin valot pois päältä ja vedin oven takaani lujasti kiinni. Kipitin ripeästi tallipihan poikki päätallin ovelle, ja riuhtaisin sen nopeasti auki. Kiirehtiessäni sisälle talliin olin törmätä minua vastaan kävelevään Anneen. Nainen säpsähti äkillistä saapumistani ja huudahti pelästyneenä. - Apua wear mitä sä täällä hiippailet tähän aikaan? Anne kysyi säikähdyksestä kimeällä äänellä. Minäkin olin aivan yhtä pöllämystynyt kuin Annekin ja yritin änkyttää jotain epäselvää vastaukseksi. - Mä vaan... siis kun kävin Taiganluona... ja bussin ajattelin kattoa oleskeluhuoneen aikataululistasta... en mä tarkottanu.. siis sori, sain vastattua Annelle joka yhä piteli toisella kädellä sydänalaansa. - Voi herranjesta sä aiheutat mulle vielä sydänkohtauksen! Anne huoahti ja pian naisen kasvot sulivat hymyyn. - Sä vaikutat kyllä aivan yhtä pelästyneeltä kun minä! Pian me molemmat kupsahdetaan tohon maahan sydänkohtaukset saaneina! Tuuhan tonne toimistonpuolelle nii keitetään vaikka kupilliset kahvia että päästään sitten jatkamaan matkaa molemmat kotia kohden, Anne sanoi, nappasi tiukasti minut käsipuoleensa ja johdatti toimistoon.

Jaakko, Jossu, Elli sekä Artsi istuivat toimiston sohvalla hiljaisella äänellä jutellen. - Katsokaas millaisen eksyneen lampaan mä tuolta tallista löysin! Anne hihkaisi huoneen ovelta ja kiskoi minut esille. - Tollasen pienen blondinko löysit!? No kyllä täällä aina tollasella pienelle flikalle on tilaa, anna sen vaan tulla peremmälle jos se uskaltaltais vaikka tänne mun viereen istua! Artsi räkätti sohvanurkasta. Mies oli selkeästi terästänyt kädessään olevaa kahvia jollain vettä vahvemmalla, sen verran huomasin miehen silmien killittävän. Tuijotin ujona kengänkärkiäni ja yritin livahtaa Ellin viereen puupenkille istumaan. Ystävällinen punapää työnsikin minulle samantien kuuman kahvikupin käteen ja tarjosi lämpimiä sämpylöitäkin. Kieltäydyin sämpylöistä mutta kahvin otin kiitollisena vastaan. - Me täällä ollaan vaan vähän iltaa istumassa, mutta ihan pian suunnataan varmaan kotia kohden... Jossu selitti minulle ja vilkaisi Artsia merkitsevästi. - Niin no, kuka on menossa kotiin ja kuka ei... Artsi naurahti ja hörppäsi mukistaan. Jossu pyöräytti kyllästyneenä silmiään.

Minun saatua kahvikuppi tyhjennettyä aloin tekemään lähtöä. Kiitin kahvista ja keräsin nopeasti tavarani mukaani. Toimiston ovelle päästyäni Jossu kiirehti perääni ja tarjoutui heittämään minut autollaan kotiin. - No jos siitä ei oo mitään vaivaa, sanoin ja olin mielessäni tuhannesti kiitollinen Jossulle. Ulkona oli jo todella pimeää ja seuraava bussi tulisi reilun puolentunnin päästä tallinpysäkille. - Ei tietenkään, mun täytyy kuitenkin käydä vielä huoltoasemalla ja kello on jo oikeasti tosi paljon. Mulle tulis vaan huono omatunto jos päästäisin sut tonne pimeeseen ihan yksinäsi, Jossu tokaisi hymyillen. Vastasin nuoren naisen hymyyn kiitollisena.

Kiipesin Jossun pienen henkilöauton etupenkille reippaasti ja vedin oven perässäni kiinni. Jossu käynnisti auton ja peruutti tallinpihasta hiekkatielle. Päästyämme maantielle Jossu painoi radion päälle ja ryhtyi hyräilemään hiljakseen sen tahdissa. Minä tuijotin ulos pimeyteen. Olin hyvin väsynyt mutta onnellinen. Onnellinen siitä että Taigalla ja Tintillä oli kaikki hyvin, ja että tiesin olevani aina tervetullut Seppeleeseen, tapahtuipa mitä tahansa.

wear&taiga&tintti

317 hm

[wear]

08.10.09 torstai - Huolia kerrakseen

Taiga ravasi lennokkaasti maneesin keskihalkaisijaa pitkin. Tamma kulki hyvin kuolaimella ja liikkui mukavan tasaisesti. Se kuunteli hyvin apuja ja tuntui ihanan kevyeltä ratsastaa. Taiga ei ollut pitkiin aikoihin ollut ollut näin kiva, ja nyt kun se kulki kerrankin oikeasti hyvin, olo oli taivaallinen. Tuntui että olin edistynyt tamman kanssa johonkin suuntaan.
Hidastin Taigan ravin käynniksi ja annoin sille pitkät ohjat. Taiga ei jaksanut vielä kovin pitkää treeniä, ja nytkin, reilun puolentunnin ratsastus oli saanut tamman aivan hikiseksi. Jäähdyttelin Taigan oikein huolella kävelemällä sen kanssa ympäri maneesia.

Kun Taiga oli saanut tarpeeksi puhallettua ja se oli vähän kerennyt tasoittumaan, ohjasin sen ulos maneesin ovesta ja laahustimme varsin hitaassa tahdissa aitalle. Pysäytin Taigan aitan ovelle ja loikkasin alas. Nostin jalustimet ylös ja löysäsin satlavylötä. Siinä touhuillessani tulin vilkaisseeksi Taigan satulaa vähän tarkemmin. Se oli tamman vanha tuntisatula, todella kulunut ja kovin nuhruuntunut. Siitä repsottivat polvipaikat melkein irtonaisina ja takakaari oli pahasti kulunut. Jalustinhihnatkin olivat nähneet parhaat päivänsä jo aikoja sitten. Sama koski tamman suitsia ja satulavyötäkin. Tietysti olisin halunnut ostaa Taigalle uudet varusteet, mutta raha oli niukassa. Juuri muutama päivä sitten olin keskutellut vanhempieni kanssa Taigan tallimaksuista. Nyt kun Tinttikin oli syntynyt oli karsinavuokra vähän noussut, mikä ei tietenkään ilahduttanut vanhempiani. He olivat kuitenkin lupautuneet maksamaan vielä tämän kuun tallivuokran, mutta seuraavan kuun vuokraan joutuisin keräämään itse rahat, tai muuten meidän täytyisi luopua Taigasta. Siihen en ollut todellakaan valmis ja olin luvannut tehdä kaikkeni saadakseni rahat kokoon. Jossu olisi luultavasti ymmärtäväinen asian suhteen ja saisin vuokraa varmaan alemmaksi auttamalla tallitöissä. Otsa mietteliäässä rypyssä huokaisin syvään ja talutin Taigan sisälle aittaan.

Tamma aisti matalan mielialani, ja riisuessani siltä varusteita aitan käytävällä tamma tuuppi hellästi käsivarttani. Se katsoi minua tummilla nappisilmillään lohduttavasti ja puhalteli lämmintä ilmaa sieraimistaan. Se halusi vakuuttaa minulle että kaikki kääntyisi vielä hyväksi. Muutama yksinäinen kyynel vierähti poskelleni kun hautasin pääni syvälle Taigan paksuun harjaan ja kiedoin käteni tamman lämpimän kaulan ympärille.
Hetken siinä surkuteltuani lohdutonta kohtaloani ryhdistäydyin, ja riisuin loput varusteet Taigalta. Otin suitset jo aitan käytävällä Taigalta pois, ja Taiga käveli tottuneesti omaan karsinaansa avattuani sille oven. Tintti odotteli jo malttamattomana karsinan ovella mammansa saapumista. Pieni ori päästi ilahtuneen hirnahduksen Taigan tallustaessa sisälle karsinaan. Minäkin sujahdin hetkeksi ponien seuraksi boksiin. Rapsuttelin ja puhaltelin ilmaa Tintin turpaan yrittäen näin totutella sitä ihmisen läheisyyteen ja kaikenlaisiin hoitotoimenpiteisiin. Tintti oli yhä varsin varovainen ja minun silitellessä varsan päätä se seisoi jännittyneenä aloillaan. Vähän ajan kuluttua Tintti kuitenkin taas rentoutui ja ryhtyi innokkaana järsimään lenkkarieni nauhoja.

Reilun puolentunnin kuluttua heitin Taigalle iltaheinät karsinaan ja sipsutin oleskeluhuoneeseen. Huone oli kerrankin täysin tyhjä ja hiljainen, ja tyytyväisenä käperryin kulahtaneen sohvan nurkkaan kahvikuppi kädessäni. Helpotti kun sai edes hetken olla yksin. Varsinkin raha-asiat ahdistivat minua todella paljon tällä hetkellä, ja vielä kun Taigan entisen hoitajan Siirinkin kanssa asiat olivat mutkistuneet kun tyttöä ei ollut kuulunut pitkiin aikoihin tallille. Pitäisi jostain löytää uusi hoitaja tammalle, sen verran kiireinen olin nykyään itsekkin. Kuin tilauksesta asteli oleskeluhuoneeseen sisälle punatukkainen tyttö tummissa ratsastushousuissa. Tämä säpsähti vähän huomatessaan minun röhnöttävän kahvikuppi kädessä sohvalla. - Sori jos mä häiritsen mä vaan käyn hakemassa mun takin ja meen sitten.. Tyttö sanoi ja pujahti nopeasti naulakolle. - Joo ei mitään, etä sä häiritse ollenkaan. Mä vaan tulin keittämään kahvia ittelleni kun ulkona on niin pirun kylmä. Talvi taitaa olla jo tulossa, puhelin tytölle joka katseli minua vähän ujosti. Olin ennenkin nähnyt tytön pyörivän tallilla, lähinnä tunneilla tai muuten vain hengaillen. Hoitoponia ei tällä vielä tainnut olla. Tytön kasvot olivat siis varsin tutut mutta nimeä en saanut mitenkään mieleeni. Tyttö oli jo kiiruhtamassa oleskeluhuoneen ovelle kun sain todellinen kuningas idean. - Hei oota vähän! Huusin tytölle joka jähmettyi ovensuuhun. Tämä palasi takaisin sisälle näyttäen varsin säikähtäneeltä. - Mikä sun nimes on? tiedustelin tytöltä. - Aimie, tämä vastasi hiljaa. - Mä vaan mietin, että sullahan ei ole vielä hoitsua vai kuinka? kysyin. Tyttö pudisti päätään hämmentyneenä. - Niin että olisitko sä kiinnostunut Taigan kanssa vähän auttelemaan? Tytön suu loksahti auki. Tämä tuijotti minua silmät lautasen kokoisina. - Ai siis minä vai? Ihanko oikeasti sä haluaisit mun hoitavan sun ponia? Aimie toisti hyvin kummastuneena. Näin tytön silmistä miten tieto lopulta pääsi perille ja tämä sisäisti asian. Leveä hymy levisi tytön kasvoille. - Eikun siis tietenkin joo siis ihan mahtavaa! Aimie huudahti ja hetken tyttö näytti siltä kuin olisi aikonut suorastaan hypätä halaamaan minua. Tyttö kuitenkin hillitsi itsensä ja ryhtyi heti kyselemään lisää tehtävistään hoitajana. Selitin Aimielle hoitajan toimeenkuvaan kuuluvat tehtävät ja annoin vielä numeroni tälle kaiken varalta. Juteltuani Aimien kanssa reilun puolituntisen tytön oli lähdettävä kotiin, mutta tämä lupasi tulla heti seuraavana päivänä hoitamaan Taigan. Minä jäin vielä hetkeksi sohvalle makoilemaan. Edes yksi huoli oli nyt pois päiväjärjestyksestä.

wear&taiga&tintti

318 hm

[Aimie]

perjantai 9.10.2009 » Ponitytön unelma

Tärisin. Mahassa pyöri, päässä surisi. Hymyilin kuin mielisairas, en pystynyt tekemään muuta. Kipu kurkussani oli päivän mittaan pahentunut, mutten ollut voinut vastustaa ajatusta lähteä tallille. En mitenkään. Tunsin kuplivaa intoa istuessani valkoiseksi maalatulla aidalla hallakkoa Taigaa ja sen melko samanväristä orivarsaa, Tinttiä. Taiga laidunsi tummuvassa illassa rauhallisesti, Tintti sen sijaan riekkui ja temmelsi ympäriinsä. Pikkuorilla vaikutti olevan vähän tylsää, kun kaikki kaverit olivat lähteneet pois.
Rakas mp3-soittimeni soitti toistolla yhtä ja samaa kappaletta, menevää hard rockia, joka ei todellakaan sopinut tilanteeseen. Tämä tuntui niin uskomattomalta, en olisi ikinä edes pystynyt arvaamaan mitään tällaista. Wear oli valinnut minut Taigan hoitajaksi.

Maiskutin, rapistelin kädessäni olevaa suklaalevyn kuorta (jonka sisällön olin jo tuhonnut) ja yritin saada parivaljakkoa luokseni. Oikeassa kädessäni oli kaksi eriväristä riimunnarua, jotka olin piilottanut selkäni taakse. Rapistelu aiheutti sen, että Tintti katsahti uteliaasti minua kohti. Se epäröi hetken, mutta varsalle ominainen uteliaisuus voitti. Hymähdin. Taiga oli nostanut päätään, ottanut yhden askeleen aitaa kohti, mutta sitten huomannut maassa jotain kiinnostavampaa. Tintti antautui siliteltäväksi, tosin puisteleksi välillä kosketukseni alta pois, muttei silti voinut vastustaa rapisevaa karkkipaperia.

"Höpsö", mumisin ja värähdin, tällä kertaa kylmästä. Nousin pois aidalta ja hiivin kankeita jäseniäni puistellen portille. Taigakin oli siirtynyt lähemmäs, sitäkään ei nähtävästi kauheasti kiinnostanut olla ulkona kun lähilaitumien kaveritkin olivat jo kadonneet sisälle. Tamman karva oli jo pörheä ja enteili lähestyvää talvea. Astuin tamman eteen ja ojensin käteni haisteltavaksi. Taiga nuuhki sitä hetken, ehkä se mietti missä tuttu wear piileksi, kuka tämä uusi tyttö oikein oli? Silitin tamman kaulaa ja napsautin riimunnarun kiinni hallakon päitsiin. Tintti haisteli taskujani, eikä edes huomannut kun kiinnitin narun siihenkin.

"Sitten mennään", tokaisin ja avasin portin. Tintti pomppi ensin, eivätkä ne olisi kyllä mahtuneetkaan Taigan kanssa yhdessä portista ulos! Taigan maha oli venynyt ja vanunut varsan jäljiltä, vaikka wear olikin sitä varmasti ratsastellut Tintin syntymisen jälkeen. Kävelimme rauhassa kohti aittaa, Taiga oikealla, Tintti vasemmalla puolellani. Hetkeksi häipynyt kupliva tunne palasi taas hetkeksi. Tässä sitä oltiin, ja tämä tultaisiin toistamaan vielä monta kertaa. Mutta se ensimmäinen kerta, se tuntui aina erilaiselta ja oudon ihanalta kuten aina.
Yhtäkkiä Taiga pysähtyi. Se katseli poispäin aitasta pimeyteen. Katselin itsekin aikani sinne, mutten erottanut mitään. Tintti puisteleksi ja ihmetteli miksi oltiin pysähdytty.
"Taiga hei, ala tulla nyt", huokaisin ja nyin kevyesti riimunnarusta. Taiga ei liikkunut, se oli jämähtänyt paikalleen vaikka kuinka yritin maanitella sitä. En voinut jättää Taigaa yksin tallipihalle ja viedä sukkelaan kärsimätöntä varsaa karsinaansa. Tähän sitä sitten jäätiin.
"Nyt oikeasti, mulle tulee kylmä!" sanoin äkeästi ja vetäisin tiukasti narusta. Tamma muljautti silmiään ja iski jarrut päälle. Se vain katsoi samaan suuntaan, korvat höröllä. Pyöritin päätäni ja ajattelin että seisotaan sitten tässä vaikka ikuisuus, jos rouva niin haluaa. Hetkeen en kuullut ääntäkään, mutta sitten alkoi kuulua kaukaista kitinää. Höristin korviani ja yritin erottaa jotain pimeydestä. Ääni läheni lähenemistään, ja pian tallipihan valoihin ilmestyi pyörällä ajava tyttö. En tunnistanut häntä kaukaa, mutta Taigan hörähdys vahvisti asian. Tyttö oli wear.
"Taiga-tyttö!" wear huudahti ja syöksyi tammansa luokse. Taigan olemus muuttui täysin, sen ilme muuttui lempeästi ja tamma näytti onnelliselta ja luottavaiselta wearin silitellessä sitä.
"No, miten teillä on sujunut?" hän kysyi hetken kuluttua ujosti minulta. Olin tuijottanut Taigaa ja wearia sanaakaan sanomatta, yksikään sana ei ollut pälkähtänyt päähäni.
"Ai, juu... mitäs tässä. Hain nämä just tarhasta ja sitten jumituttiin tähän sua odottamaan", sanoin irvistäen hiukan.
"Vai niin! Taiga on vähän sellanen, kyllä se sulle aikanaan lämpenee", wear hymyili. "Mä menen tästä olkkariin, sä varmaan hoidat Taigan - ja Tintin, tietty. En mä sua unohtaisi, pikkumies!" tyttö hekotti sekoittaen nuoren orin harjaa.
"Juu", vastasin lyhyesti ja nykäisin kaksikon mukaani wearin kipitellessä tallia kohti. Avasin karsinan oven ja ponit astelivat kiltisti perässäni lämpöön. Käänsin kaksikon ympäri, laitoin oven kiinni ja irrotin riimunnarut. Taiga tarkisti heti ruokakuppinsa, johon olikin laitettu jo iltapöperöt.

Avasin aikaisemmin aitalle tuomani harjapakin. Se oli wearin oma, minä en ollut vielä ehtinyt ostaa omaani ja muita tavaroita. Sukiessani Taigan paksuuntuvaa turkkia mietin mitä kaikkea minun täytyisi sille ostaa. Mietin mitä kaikkea voisimme yhdessä tehdä. Mitä kaikkea meillä olisi edessä. Rauhallisia hoitotuokioita, tiukkoja treenejä, villejä maastolenkkejä, joulu... Tunsin taas kuplivan ilon ajatellessani kaikkea mitä voisimme yhdessä tehdä. Siirryin harjaamaan Taigan mahaa ja silloin tamma näykkäisi minua yhtäkkiä - varovasti tosin - käsivarresta. Se käänsi nopeasti päänsä, mulkoili vielä minun jatkaessa harjaamista. Mutta luottamus täytyisi hankkia ensin. Emme ehkä ikinä pääsisi samalle tasolle mitä sen ja wearin välinen luottamus oli, mutta kumminkin... Olinhan täysin uusi ihminen Taigalle, ei ihme että se suhtautui epäluuloisesti minua kohtaan.

Kun olin saanut Tintinkin hoidettua, istahdin hetkeksi karsinan lattialle oljille istumaan. Aloin taas rapistella huomaamattani suklaapaperia, unohduin syvälle ajatuksiini. Havahduin kun tunsin pehmeän puhalluksen kädelläni. Taiga haisteli suklaapaperia uteliaasti. Hymyilin ja ojensin varovasti käteni silittääkseni tamman otsaa. Rapsutin sitä tähden kohdalta ja katsoimme hetken toisiamme. Taigan tummista silmistä näkyivät minun vihreät silmäni. Sitten tamma nosti päänsä ylös ja jatkoi kesken jäänyttä syömistä. Minunkin ruoka-aikani taisi olla jo, joten nousin pystyyn ravisteltuani heinät pois farkuista. Taputin Taigaa nopeasti kaulalle ja astuin ulos aitan terassille. Tästä se alkaisi. Ponitytön unelma.

uusi hoitajaneito Aimie & itsepäinen Taiga-rouva 1 HM
(En malttanut olla laittamatta tätä jo tänään, huomiselle tämä hoito. :>)