Taigan Hoitokirja

[Lina]

15.12.2010 - Jälleen juoksutusta


Koulun jälkeen taas juoksutusta maneesissa. Juoksuttajan näkökulmasta suurinpiirtein...

__________________
Taiga&Lina 8 HM
__________________

[Lina]

19.12.2010 - Se siitä vaivasta.

Varpaani olivat jo jäässä, vaikka vasta äsken olin tallille saapunut. Naamanikin taisi olla jääkerroksen sisällä... Oli todella kylmä ilta. Harmi että kaulahuivi oli jäänyt kotiin... No, itseppähän en sitä laittamaan suostunut. Huokasin hiljaa, ja avasin kohmettuneilla sormillani tien Taigan boksiin. Onnekseni tamma oli sisällä.
- Terve tyttö...
Livahdin sisään aitan lämpöön. Oli kerrassaan helpottavaa päästä pois pakkasesta. Päätinpä sitten Taigaa katseltuani harjata ponineidin ainakin. Sivelin kylmillä sormillani tuon kaulaa. Ponineiti ei kuitenkaan kylmistä sormista piitannut. Se vain pärskähti, ja ryhtyi tutkimaan taskujani.
- Ei mulla oo mitään tällä kertaa... En mä sulle voi herkkuja joka kerta antaa.
Taiga ei tietnekään puhettani valitettavasti ymmärtänyt, vaan kävi taskuni tarkkaan läpi. Vasta aivan varma oltuuan hallakko luovutti.

Harjasin Taigan huolellisesti ja setvin sen jouhetkin. Tamma kuoppi maata närkästyneenä. Se ei näyttänyt olevan kovin mieltynyt paikoillaan seisomiseen. Hyräilin hiljaa ja aloin selvitella sitten hallakon otsaharjaa.
- Moi.
Äänen kuullessani, nostin päätäni aitan ovelle. Yllätyksekseni Wear seisoi ovella.
- Ajattelin ratsastaa Taigalla... Tahdotko satuloida sen sillä aikaa kun käyn vaihtaa saappaat?
Tuskin siinä ajassa ponineidin valmiiksi ihan saisin, mutta päätin suostua.
- Juuh. Mun pitää tosin mennä pian...
- Ok. Noh, tulen kohta.

Suitsitus onnistui kohtuu helposti. Taiga otti mielellään kuolaimet vastaan. Satulan kanssa oli hieman ongelmia. Satulavyö ei meinannut ylttää kiinni mitenkään.
- Onkohan tää jonkun muun hevosen satulavyö vai pullistelet sä Taiga?
Viimein sain satulavyön edes ensimmäiseen reikään. Samassa huolestuneen näköinen ratsastaja ilmestyi aitan ovelle.
- Taigalla on väärä vyö... Putsasin satuloita ja vyöt vahingossa vaihtu... Tässä oikee.
Katsoin järkyttyneenä nuorehkon tytön antavaa vyötä. Olinko ponnistellut turhaan? Huokasin raskaasti ja irrotin satulavyön.
- Tässä.
Otin sitten Taigan satulavyön vastaan. Urakka pitäisi aloittaa alusta. Toivottavasti Taiga ei olisi pullistelevaa tyyppiä...

Wear olikin jo ilmestynyt odottelemaan ratsuaan. Annoin tamman ohjat toiselle.
- Meettekö te maastoon?
- Joo.
Katsoin sitten Taigan perään. Noh, itse voisin vaikka siivota karsinan sillä aikaa.

Pian olikin jo lähtö edessä. Ulkona satoi näemmä lunta. Vastahakoisesti sitten astelin ulos aitan lämmöstä. Kylmä tuulenpuuska otti minut heti vastaan. Vaikka taivas oli pimeä, ulkona oli valoisaa. Kiitos kirkkaana hohtavan lumen. Ensikerralla, tallille meno voisi olla ainakin hitusen jännittävämpää. Wear oli luvannut, että saisin ratsastaa Taigalla ensiviikolla. Ja tuo pitäisi ehkä tunninkin meille.
__________________
Taiga&Lina 9 HM
__________________

[Lina]

21.12.2010 - Satula kutsuu!

Tänään olisi se päivä. Tänään ratsastaisin ensimmäistä kertaa Taigalla. Tätä hetkeä oltiin odotettu. Astelin hermostuneena kohti tallia. Hidas lumisade verhosi maisemaa.
Viimeiset koulupäivät olivat kuluneet hitaasti, vaikkei päivät edes pitkiä olleet. Saavuinkin viimein tallipihaan. Vaikkei kello ollutkaan paljoa, ei talli kovinkaan autio ollut. Olisikohan Wear täällä? Tuo oli lupautunut pitämään tunnin meille tarvittaessa. Lähdin sitten kohti aittaa. Yllätyksekseni sitten Wear ilemstyikin aitasta. Taiga oli jo valmiiksi satuloitu, ja asteli tytön perässä ulos.
- Ootko sä valmis?
- Joo... Mennäänkö me maneesiin?
Tonen nyökkäsi ja antoi Taigan ohjat minulle.
- Tulen kohta perässä.
Vilkaisin Wearin perään ja taputin hallakkoa. Lähdin sitten johtattelemaan Taigaa kohti maneesia. Toivottavasti Taiga olisi suhteellisen kiltti ratsu. Olisi noloa lentää selästä.

Sain säädettyä jalustimet, joten nokka kohti satulaa. Laitoin kypärän päähäni, ja ponnistin ponineidin selkään. Taiga tuntui olevan hieman ihmeissään, ja katsahti minuun epäröiden. Se kai mietti, miksei satulassa ollut Wear.
- No niin Taiga... Oleppas nyt kiltisti.
Otin ohjat käteeni, ja pujotin jalkani jalustimiin. Pitäisiköhän meidän mennä jo uralle? Hain katseellani Wearia. Taiga kuitenkin nytkähti liikkeelle oma-aloitteisesti kärsimättömänä. Nykäisin ohjista pysäyttääkseni tamman.
- Prr... Odotetaas omistajaasi Taiga...

Viimein Wear saapui. Taiga oli jo kärsimätön, ja hieman hämillään. Miksei lähdetty jo liikkeelle?
- Olisittehan te voinut jo lähteä kävelemään...
- Pätin odottaa sua.
Viimein annoin Taigan sitten lähteä liikkeelle. Tamma vaikutti energiseltä. Ponin askeleet olivat aivan muuta mitä olin odottanut. Olin odottanut paljon tahmaisempia ja pienempiä askeleita.
- Pidätä sitä vähän. Ja rentoudu vähän Lina!

Vähän ajan päästä aloin rentoutumaan. Olin aivan turhaan jännittänyt. Taigahan oli perin muakva poni. Vaikkei kuitenkaan mikääna automaatti ollutkaan... Mutta mitä ratsastus olisi, jos hevoset tottelisivat ratsastajan pientäkin oikkua sokeasti?
Olimme jo ottaneet muutaman ravipätkän, pari suunnanvaihtoa, runsaasti voltteja ja pysähdyksiä.
- Ottakaa vielä yks ravipätkä. Kohta voidaan kokeilla laukkaa...
Nyökkäsin Wearille, ja kokosin taas hieman ohjia. Annoin pohkeita Taigalle. Tamma sitten lähti ravaamaan. Aloin keventämään heti kun sain ravin tahdista kiinni. Hallakko pärskähteli ja heitteli hieman päätään.

- Ja sitten laukka!
Annoin ponille laukkapohkeet. Taiga siirtyi raviin. Vaati vielä muutaman mauskautuksen ennenkuin se siirtyi keinahtelevaan laukkaan. Tamman askeleet kiidättivät meidät pian taas maneesi toiseen päähän. Hallakon laukka askeleet olivat kerrassaan mahtavia!
- Kulmat kunnolla! Ohjat tuntumalle kunnolla!
Kokosin vähän lisää ohjia käsiini, ja koitin saada Taigan menemään kulmatkin kunnolla. Muutaman kierroksen jälkeen, Wear sitten ilmoitti että oli aika hidastaa käyntiin. Hallakko siirtyikin melko nopeasti laukasta käyntiin.
- Hyvä. Mun täytyy tästä lähteä, mutta voitte varmaan ottaa loppukäynnit ominpäin?
- Juu. Kiitos tunnista muuten!

Ohjasin lopulta Taigan keskelle, ja nousin pois satulasta. Taputin hallakkoa.
- Hyvä tyttö Taiga...
Nostin vielä jalustimet, ja lähdin taluttamaan tammaa kohti aittaa. Ratsastus oli ollut perin mukavaa. Etenkin kun alla ei ollut kukatahansa tuntiratsu, vaan oma hoitohevonen. Tuntiratsut olivat toki ihania, mutta aina omassa hoitsussa oli jotain enemmän.

Taiga oli perin tyytyväinen päästessään eroon varusteista. Tamman mieltä nosti selvästi myös palkkioksi saatu porkkana. Huolsin ponineidin varusteet ja vein paikoilleen. Sitten olisi edessä operaatio harjaus. Voisimpa sen jälkeen viedä Taigan tarhaankin sen jälkeen... Voi tätä hoitamisen onnea! Maneesissa oli ollut lämmin, mutta olin jostain syystä silti kylmissäni. Hmph. Heti kun Taiga oli hoidettu, suuntaisin oleskeluhuoneeseen patterin äärelle. Kotiin ei olisi vielä kiire... Tosin joulu olisi jo ovella, ja paketteja oli vielä paketoimatta. Ehkä sittenkin menisin vain suoraan kotiin tämä jälkeen...
- Olen ostanut sullekkin joululahjan, sanahdin Taigalle, ja aloin harjaamaan tammaa.

____________________
Taiga&Lina täydet 10 HM
____________________

[Lina]

23.12.2010 - Yksi päivä jouluun on...

- Ajatteles Taiga, huomenna on jo joulu.
Rapsutin tammaa otsasta, ja kiinnitin riimunarun tuon riimuun. Lähdin taluttamaan hallakkoa sisälle. Huomenna en harmikseni pääsisi tallille. Ja tänäänkin aika oli kortilla. Olin tuonut Taigan joululahjan jo tänään tallille. Se saisikin sen etuajassa... Onnenpekka. Itse olin kuolannut lahjoja jo siitä lähtien kun ne olivat kuusen alle pistetty. Mitäköhän tänä vuonna saisin?

Harjailin Taigaa aitassa. Yritin tehdä huolellista jälkeä, mutta se ei tuntunut onnistuvan, kun ponineitisemme ei suostunut pysymään aloillaan.
- Hetki vielä! Sussapa on taas energiaa... Harmi etten kerkee viedä sua lenkille... Pääset kohtapuoliin tarhaan!
Noh, eipä hallakko sanoistani piitannut, vaan jatkoi samaan malliin. Sain tamman jotenkuten harjattua, ja setvin vielä tuon jouhet. Vilkaisin pikaisesti rannekellooni. Olinpas ollut nopea! Minulla olisi vielä melko paljon aikaa... Ehtisinkö viedä sittenkin Taigan pienelle lenkille? Satuloimaan tuskin ehtisin, jos mielisin edes kymmenenminuutin lenkille. Joten paras mennä kävellen.

Lumisade oli tauvonnut. Pimeys oli jo laskeutunut. Pian taivaalle syttyisivät ne tuhannet tähdet. Joulumieli kaipasikin jo tähdenloistoa seurakseen.
Kävelin Taigan vierellä pitkin metsätietä. Hiljaisuus vallitsi metsässä. Sen rikkoi vain Taigan ja minun askeleet. Hetki oli suorastaan lumoava. Ponineitisellämme tuntui olevan hoppu, joten jouduin useampaan kertaan hidastamaan tammaa. Ne hetket saivat minut toivomaan, että saisin pitemmät jalat. Pysyisin Taigan vahdissa silloin helpommin...

Lenkki päättyi aivan liian aikaisin mielestäni. Vaikka ulkona oli kylmä, kävely olisi voinut jatkua vielä ainakin puolituntia... Seppele kuitenkin pian tuli näkyviin lumistne puitten takaa. Tuhahdin ja taputin Taigaa.
- Tallilla ollaan, kuiskasin tammalle. Kuiskaus sopi jotenkin paremmin tähän hilaijseen hetkeen.
Olin jo viemässä hallakkoa tarhaan, kunnes muistin että minunhan piti antaa Taigan joululahja. Veinkin tamman aittaan, ja lähdin hakemaan lokerohuonseesta vaatimatonta joululahjaa Taigalle.

- Onkos täällä kilttejä poneja?
Naurahdin sanojeni jälkkeen, ja ojensin Taigalle punaisella rusetilla varustetun porkkanan. Olinhan ostanut tammalle myös riimunarun, mutta se oli jäänyt kotiin. Noh, Taiga saisi sen joulun jälkeen. Ojensin porkkanan tammalle, ja otin siitä rusetin pois. Eihän hallakko olisi sitä varman syönyt, mutta koskaan ei voinut olla liian varovainen.
- Hyvää joulua Taiga! Vaikka se vasta huomenna onkin...


______________________
Taiga&Lina 11 HM
______________________

[Lina]

26.12.2010 - Tallitytön perus talvipäivä

Olin kerrankin pukenut päälleni hieman enemmän. Löytyi kaulahuivi ja jopa paksumpi takki. Tosin, suunnitelmissa olikin ulkona ratsastusta. En toki maastoon ollut tokalla kerralla menossa, mutta olin päättänyt ratsastaa kentällä. Eihän aina voinut ratsastaa maneesissa, vaikka talvi olikin. Avasin aitan oven. Vastassa oli tietenkin pörröinen ponineiti.
- Mitäs Taiga? Tänään pääsetkin liikkumaan...
Rapsutin hallakkoa kaulalta. Joulu oli vilahtanut ohi, ja uusivuosi edessä. Olin löhönnyt viimeiset pävät suurimmaksi osaksi sohvalla. Olin tänään ottanut kuitenkin itseäni niskasta kiinni, ja raahannut itseni tallille.

Olin sitten hipsinyt kuitenkin lokerohuoneelle vaihtamaan tennarit ratsastussaappaisiin. Kuuntelin hetken lokerohuoneila käytävää keskustelua joululahjoista. Itse olin saanut kameran, ja hevoskamaa yllinkyllin. Ja suklaata... Olin ollut jouluna aivan ähkyssä. Noh, radiokin oli paketista palljastunut je levy. Ja ties mitä muuta...
- Mä lähden nyt Taigaa harjaamaan...
Nousin penkiltä, ja suuntasin kohti aittaa.

Taigan harjaus oli sujunut yllättävän vauhdikkaasti paksusta talviturkista huolimatta. Laskin tamman selkään satulan, ja suoristin huopaa. Ponineiti yritti hidastaa satuloimisoperaatiota steppaamalla boksissaan.
- Oles nyt edes hetki paikoillasi että saan vyön kiristettyä...
Sain vyön ensimmäisiin riekiin, ja pian seuraaviin. No, vyön voisi vielä kiristää ulkona. Nyt vain suitsia hakemaan!

Taiga eteni uralla verkkaiseen tahtiin. Luminen kenttä oli autio. Olimme siis Taigan kanssa kahden. Luntakaan ei satanut. Täydellinen hetki! Noh, kyllähän kylmä tosin oli hieman. Varpaat jäätyisivät alta aika yksikön... Ensikerralla kyllä pitäisi ottaa villasukat! Tunsin kuinka hallakon askeleet nopenivat, ja tein pidätyksen.
- Eipäs vielä nosteta ravia...
Keräsin hieman ohjia käteeli, ja painoin kantapääni kunnolla alas. Ohjasin Taigan voltille. Kohta voitaisiin ottaa ravia.
- Sammeko liittyä seuraan?
Kentän portilla seisoivatkin Sara ja Aksu.
- Tietenkin saatte!

Nostin sitten Taigalla ravin, ja ohjasin tamman uudemman kerran voltille etten törmäisi toiseen kentällä olevaan ratsukkoon. Sara näytti vasta lämmittelevän Aksulla. Syvä hiljaisuus vallitsi välillämme, mutta ainakin olisi keskittymisrauha. Sarakaan ei näyttänyt pistävän pahitteeksi hiljaisuutta. Hallakon askeleet kiidättivät meidät pian jo toista volttia ennenkuin huomasinkaan. Hidastin tammaa ja ohjasin Taigan uralle.
- Vaihdetaanko suunta?
Ehdotukseni sai Saran nyökkäämään joten vaihdoin hallakolla suuntaa. Taputin Taigaa kaulalle, ja annoin tuon kävellä pari keirrosta.

Runsaiden volttelen, peruutuksien ja ravipätkien jälkeen päätin nostaa Taigalla laukan.
- Me otetaan pieni laukkapätkä Taigan kanssa jos käy?
- Ottakaa vaan. Mekin voitais Aksunkaa vähän laukata...
Annoin sitten ponineidille laukkapohkeet, ja hallakko kirjaimellisesti hypähti laukkaan. Horjahdin hieman satulassa, mutta sain tarrattua satulasta kiinni. Hidastin Taigan takaisin käyntiin.
- Mikäs teille tuli?
- Me otataan alusta vaan tää laukkaan lähtö...
Istuin tiiviisti satulaan, ja annoin Taigalle taas laukkapohkeet. Tällä kertaa tamma siirtyi siististi ravin kauta laukkaan.

Noin tunnin ratsastuksen ja loppujäähdyttelyiden jälkeen ohjasin Taigan keskelle kenttää.
- Me lopetetaan nyt...
- Okei. No, me jatketaan vielä hetki Aksun kanssa.
Nyökkäsin Saralle, ja liuvuin alas Taigan selästä. Taputin tammaa kaulalle, ja nostin jalustimet. Sitten vain nokka kohti lämmintä aittaa... Varpaideni ympärillä olisi varmaan jääkerros. Ainakin jalkani olivat aivan tunnottomat. Taiga pärski ja asteli reippaaseen tahtiin vierelläni.

Purin Taigan varusteet ja harjasin hallakon. Edessä olisi vielä karsinan siivousta ja tarhaan vienti. Pesin kuolaimet ja ripustin suitset paikoilleen. Nappasin Taigan loimen syliini, ja lähdin taas kohti Taigan boksia.
Laitoin hallakolle loimen päälle, ja vilkaisin karsinan lattiaa. Karsinansiivouksesta tulisi kyllä suuri uraka... Huokasin hiljaa ja lähdin sitten viemään Taigaa kohti tarhaa.

Tammasemme jäi sitten onnellisesti tarhaansa, ja minä lähdin suorittamaan operaatio karsinansiivousta. Noh, tulisipa siivotessa ainakin lämmin... Myös ajatus siitä ettei koulua tulisi olemaan vähään aikaan lämmitti mieltä. Lomiahan oli jo nyt paljon, mutta en ollut sitä tyyppiä että viihtyisin koulussa. Voisin mielummin olla vaikka kaiken sen ajan tallilla... Tosin siihenkin voisi kyllästyä. Ajatuskin puistatti. Tällä hetkellä en voinut kuvitellakaan että tallilla oli voisi kyllästyttää. Koulu oli pakkopullaa ei tallille meno. Ja niin se tulisi olemaankin.

_________________
Taiga&Lina 12 HM
_________________

[wear]

* Tasainen rouskutus vallitsi aitassa. Minäkin työnsin pääni syvemmälle heinäkasaani ja ryhdyin popsimaan päiväheiniä parempiin suihin. Nälkä kurni jo vatsassa, edellisesti ruokailusta olikin kulunut jo aika kauan aikaa. En ymmärtänyt ihmisiä, jotka yhä vähensivät ruoka-annoksiani, väittäen että olin muka saanu ylimääräisiä kiloja! Ja höpsis, nämä olivat vain talven varalle kerättyä lisäravintoa. Eihän näin kylmää talvea selviä elossa ilman kunnon varustautumista! Joten siis nytkin, edellisten päivien tapaan, heinäkasani oli säälittävän pieni, samoin kun ruokakupissa oli ollut tuskin kourallinen kauraa ja grundia. Muutaman porkkanan olin sentään saanut joulun kunniaksi.
Heinien loputtua kiersin tyytymättömänä puhisten karsinaani ympäri. Yritin ovesta kurkkia viereiseen karsinaan, jossa Humu majaili. Mahassa kurni yhä. Hirrveä nälkä! #Pöörr, Humu kuule, ole kiltti ja sujauta mulle vähän heinää! Mun omat ihmiset on päättänyt laittaa mut dietille, eikä minun herkkä vatsani kestä tälläistä. En edes pysty nukkumaan päivänokosia mahani valittaessa kauheaa nälkää koko ajan!# Yritin maanitella suomenpienhevosta. Humu ei kuitenkaan lämmennyt idealle, hörähti vain kyllästyneesti ja jatkoi syömistä. Luimistin harmistuneena ja tyydyin etsimään turpeen seasta heinänkorsia.

Sain viimein nukuttua vähän aikaa, vaikka mahassani velloi kauhea näläntunne koko ajan. Säpsähdin hereille kun kuulin jonkun räpläävän karsinan ovensalpaa. - Hei Taigaseni! Kuului ovelta tuttu ääni. Vääntäydyin ylös lämpimältä turvepediltäni ja astelin ovelle. Viimein oli omistajanikin suvainnut saapua paikalle. Hörähdin tervehdykseksi ja kävin haistelemassa vaaleatukkaisen tytön taskut läpi herkkujen varalta. Jouduin kuitenkin taas pettymään, mitään ei löytynyt vaikka kuinka yritin tunkea turpaani syvälle tytön toppatakin taskuihin. Harmistuneena tuuppaisin omistajani käsivartta. Tämä suukotti nauraen turpaani ja kävi sitten hakemassa harjakorin. - Olen pahoillani tyttönen, mutta ei mulla taaskaan ole sulle mitään hyvää, sä olet kuntokuurilla! Muiden ihmisten Weariksi kutsuma tyttö sanoi naureskellen. Hyvin tympääntyneenä tyydyin kuitenkin seisomaan aloillani omistajani harjaillessa minua.

Omistajani työnnettyä kylmät metallipalat suuhuni ja nostettua painavan nahka-häkerryksen selkääni tämä talutti minut pihalle ja kiipesi selkääni. Päälleni tyttö oli pukenut paksun villaviltin, joka oli kieltämättä ihanan lämpöinen. Vaikka minulla olikin kadehdittavan paksu ja ihana talvikarva, näillä pakkasilla oli hyvä varustautua sään mukaisesti. Omistajani antoi minun kävellä omaa tahtiani ja valita reittimme, kuten tavallisesti aina alkulenkistä. Reippaasti harpoin polvenkorkuisessa lumessa maneesin takaa kiemurtelevaa polkua seuraten eteenpäin. Vähän väliä sorruin napsimaan läheisien kuusien havuja suuhuni. En voinut vastustaa niiden makua ja tuoksua! Omistajani vain nauroi minun kurotellessa läheisen puun oksia.
Käveltyämme vähän matkaa tunsin kevyen puristuksen kyljissäni ja tiesin sen olevan merkki siirtyä raviin. Hölkkäsimme melkein laukkasuoralle asti. Kiihdytin vauhtia lähestyessämme suoraa. Tiesin mitä laukkasuoralla tehtiin, ja en voinut olla innostumatta vähän. Viskoin päätäni ja narskuttelin metallipalaa suussani. Mennään jo! Yritin vihjailla omistajalleni, joka pidätteli vielä vauhtiani. Vasta aivan suoran alussa tunsin otteen höllenevän ja siirryin laukalle. Viima tuntui ihanalta. Kiristin tahtia. Vauhdin huuma sai minut vähän liiankin innokkaaksi ja heitin muutaman ilopukin. Tunsin omistajani tasapainon häviävän, ja yhtäkkiä jokin välähti silmäkulmassani alaviistossa. Tuntui oudon kevyeltä. Hidastin kummastuneena tahtia ja käännyin katsomaan taaksepäin. Näin paljon kauempana omistajani nousevan ylös lumihangesta. Mitä Wear tuolla teki? Vielä äsken me laukkasimme kilpaa tuulen kanssa ja nyt tyttö tönötti lumikasassa? Hidastin ravin käynniksi ja pysähdyin sitten pohdiskelemaan tilannetta. Omistajani ei ikinä pitänyt siitä jos hävisi kesken matkan kyydistä. Siitä ei ikinä seurannut mitään hyvää, mökötystä ja hampaiden kiristelyä vain. Pohdin tilannetta pienessä päässäni. Mieleni teki lähteä karkuun ja laukata takaisin tallille. Matkalla voisin napata muutaman ison havun mukaani ja mutustella niitä! Mutta eei, eihän se olisi kovin reilua. Olin myös huolissani vaaleatukkaisesta tytöstä. Käännyin hitaasti ympäri ja lähdin tallustamaan tämän luo. Tyttö pudisteli juuri suurimpia lumia takistaan. Tuuppasin rakasta kaksijalkaista ystävääni anteeksipyytävästi käsivarteen. Tämä vilkaisi minua vähän turhautuneena, mutta laski sitten kätensä kaulalleni. - Ei se mitään muru, ensi kerralla vaan voisit ottaa vähän rauhallisemmin, mulla meni lunta housuihin ja takin kauluksesta sisään ja kenkiinkin ja mä jäädyn kohta joten nyt nopeasti tallille! tyttö tokaisi, suoristi kypäränsä ja kiipesi takaisin selkääni. Kääntelin korviani hämmentyneenä. Ihmisystäväni ei vaikuttanut ollenkaan vihaiselta. Kumma juttu, yleensä nuo kaksijalkaiset suuttuivat todella tälläisistä jutuista. Lähdimme käyntiä takaisin kotia kohden.

Tallipihassa Wear laskeutui alas ja seurasin tätä omaan karsinaani. Tyttö riisui varusteeni ja harjasi minut pikaisesti. Sen jälkeen tämä mumisi jotain kuumasta kaakaosta ja vaatteiden vaihdosta, mutta minä en jaksanut enää keskittyä. Ihmisystävä heitti minulle pienen kasan heiniä eteen, joiden kimppuun ryntäsin heti. En voinut ottaa riskiä että riutuisin olemattomiin, joten täytyi pitää huolta ruokailuista. *

-taiga&wear

[Lina]

2.01.2010 - Eksyksissä

- Ehhei, ei ole herkkuja valitettavasti Taiga!
Mumahdin, ja työnsin ponin päätä kauvemmaksi. Taakse oli jäänyt taas kerran raketit ja uusivuosi.Kohta joutuisi palaamaan kouluunkin...
- Olikos pelottavia raketteja?
Rapsutin hallakon päätä ja huokaisin. Minulla ei ollut hajuakaan mitä seuraavaksi tekisin. Aitta oli hiljainen. Ei uskoisi, että siellä asui peräti kolme ponia... Pian hiljaisuuden kuitenkin viimein rikkoi Humun hörähdys. Vilkaisin lähes yhtä aikaa Taigan kanssa Humun boksia kohden, mutta itse vedin katseeni pian taas Taigaan ja sitten taas karsinan lattiaan.

Vein Taigan siten tarhailemaan, koska päätin siivota hallakon karsinan kunnolla. Kottikärryt & tallikon haettuani ryhdyin sitten hommiin. Karsinan siivous oli yhtä työtä, mutta ainakin hommassa tuli lämmin. En ollut taaskaan pukenut kovin lämpimästi. Mutta mitä sille voin, etten pitänyt mistään pistelevistä villatakeista tai sukista?
- Humunkin karsinan saa siivota.
Säpsähdin hieman. Ääni lähti Humun hoitajasta, joka seurasi Humun boksista työtäni.
- Jos hinnasta sovitaan.... Niin, ja lisäyksenä sitten vielä säikytyskulut. Sanahdin toiselle huvittuneena. Enhän minä nyt ilmaiseksi urakoisi.
- Joo, siinä tapauksessa voit unohtaa sanani, tuo vastasi.
Kippasin sitten viimeiset lannat kottikärryihin. Sitten vain kiikuttamaan kuormaa lantalaan... Miksi sinnekkin piti olla niin pitkä matka? Vastahakoisesti poistuin aitasta. Kottikärryjen työntöä hankaloitti vielä lumikin. Toivottaasti en kaatuisi...

Hain Taigan tarhasta. Hallakko tuntui ihmettelevän asiaa suuresti. Miksi nyt heti pitäisi takaisin aittaan mennä? Tamman metsästys kestikin vähän aikaa, mutta ajo päättyi kuitenkin voitokseni. Onneksi.
- No niin, tulehhan nyt. Mennään lenkille maastoon!
Ja olipas hyvä ilmakin! Maastoon en vielä ratsain edes viitsinyt mennä. Olinhan ratsastanut Taigalla vasta kaksi kertaa. Tosin poni oli osoittautunut perin kuuliaiseksi ratsuksi... Haaveilinkin jo kesästä. Taigan kanssa siitä tulisi oikea unelma kesä. Voisimme laukata pelloilla ja rannoilla... Siitä tulisi mahtavaa. Tosin, ponin hoito ei toki pelkästään ruusuilla loikkimista ollut. Sen huomasi minusta ja Taigasta tälläkin hetkellä. Taiga hidasteli sitä enemmän, mitä lähempänä aitta oli.
- Meinasitko sitten kaikki energiasi aittaan mennessä käyttää?
Tuhahdin, ja nykäisin riimusta. Hallakko kuoppi maata ja lähti sitten vastahakoisesti taas aittaa kohden.

Metsätie oli lähes autio. Puhdas, valkea lumi oli kerrassaan sokaiseva. Taiga asteli vierelläni valppaana. Kellohan ei ollut edes kahtatoista, ja koko maa taisi olla vielä unten mailla. Mutta se ei haitannut. Nautin siitä täysin siemauksin. Kenkäni upposivat vähän lumeen, mutta menoa helpotti aurattu tie. Maastopoluille emme harhailemaan kyllä lähtisi. Ne olivat jo aikapäiviä sitten peittyneet lumeen. Mitähän siitäkin olisi tullut? Näin jo sieluni silmin itseni uponneena lumeen. Hrr... Vilunväreet lähtivät kulkemaan ajatuksestakin.
- Juostaanko vähän Taiga?
Hallakko ei tietenkään vastannut, höristi vain korviaan. Pidin juoksemista itse hyvänä ideana, joten lähdin hölkkäämään. Taiga ymmärsi heti mistä oli kyse, ja lähti laukkaamaan. Tuon askeleet kiidättivät hallakon pian edelleni.
- Prr! Ravia, eikä laukkaa Taiga!
Nykäisin ponineidin riimunarusta. Hallakko hidastikin pian raviin, kun huomasi etten pysynyt perässä. Taiga itse olisi varmaan tahtonut laukata... No, vaikka tuo olikin poni, se ei kyllä näyttänyt vauhtia haittaavan... Vai olinko minä sitten hidas?

- Misäs me oikein ollaan Taiga?
Katselin meitteissäni ympärillemme. Olimme jossain metsäaukiolla. Mistähän päästäisiin takaisin Seppeleeseen? Purin huultani ja haravoin katseellani maastoa. Lumi oli muuttanut maisemia melkoisesti, enkä ollut mikään maastoteiden asiantuntia.
- Taidettiin eksyä...
Vilkaisin Taigaa mietteissäni. Ponineiti voisi johdattaa meidät ehkä kotiin, mutta niin kävi vain sarjakuvissa... Päätin sitten edetä vain suoraan pöheiköm läpi, niin voisimme hyvällä tuurilla päästä tutulle maantielle, joka veisi tallille. Otin askeleen kohti lumikasaa, ja jalkani upposikin syvälle lumeen. Ehhei. Täm ei ollutkaan hyvä idea. Vedin jalkani pois lumesta. Taiga katsoi minua kummissaan. Taputin tammaa ja tuhahdin. Ehkä sittenkin valitsisimme toisen tien... Huomaisikohan joku että olisimme poissa? Lähetettäisiinkö joku etsimään meitä? No, tuskin... Ainakaan aivan heti. Oli pakko löytää tallille omin päin.

Olin löytänyt kuin löytänytkin toisen tien. Harhailimme sitä pitkin yhä syvemmälle metsää. Paikat aina tuntuivat entistä vieraammalta. Taiga tuntui taas olevan lopen kyllästynyt samoilemiseen, ja hallakko alkoi hermostua. No, taisi tarttua minusta.
- Kyllä me päästään vielä kallille...
Samassa näin tutun hevosen. Sehän oli Sikke! Vuonnohevonen kulki lumessa energidesti kohti meitä. Ja tuota näytti taluttaan tamman oma omistaja Pipsa. Tuon tunsinkin jo ties mistä. Pipsahan oli ollut viime kesänä samalla leirillä, ja salaiseksi ystäväksikin tuo oli päätynyt.
- Moi! Mitäs te Siken kanssa täällä?
- Öh... Ollaan aamuisella maastolenkillä?
- Me... Tota... Eksyttiin Taigan kanssa... Osaatko neuvoa meidät takaisin Seppeleeseen?
Mutisin hieman nolona, ja vilkaisin ponineitiin, joka otti muutaman askeleen kohti Siekkeä.
- Toki. Yksinkertaisesti voitte seurata omia jälkiänne takaisin tallille!
Silmäni varmaan laajenivat lautasen kokoisiksi. Jäljet? Että olin ollut tyhmä! Eihän luntakaan edes satanut, joten se olisi ollut ylihelppo tehtävä.
- Sä olet nero Pipsa! No, kiitti avusta...

Päästin Pipsan ja Siken jatkamaan maastolenkkiään, ja lähdin itse Taigan kanssa jatkamaan. Jälkien seuraus onnistui helposti, ja olimme pian taas tallilla. Vein hallakon lämpimään aittaan, ja itsekkin nautin päästessäni lämpöön. Vilkaisin nopeasti myös kännykän kelloa. Aikaa olisi vielä, joten ehtisin harjata hallakon. Ja ehkä jopa ehtisin käydä lämmittelemässä jonkun patterin vieressä ennen kotiin lähtöä...

Olin juuri astumassa talliin, kun kännykkäni alkoi soida. Vastasin, ja jäin suosiolla ulkopuolelle puhumaan. Äiti sieltä vain kutsuikin kotiin...
- Joo, joo mä tuun kohta...
Tuhahdin, ja suljin sitten luurin. No, se siitä lämmittelystä. Lähdin sitten suuntaamaan kohti kotia. Edessä olisi varmaankin taas tylsä koti-ilta. Ehkäpä jopa pikkusiskon kaitsimista... Ajatus puistatti. Kävelevän katastrofin vahtiminen ei houkutellut. Päätin käydä vielä pikaisesti heittämässä heipat Taigalle. Saisimpa vielä venytettyä kotimatkaa hitusen...
______________
Taiga&Lina 13 HM
______________

[Lina]

10.01.2011 - Tavallista parempi päivä tallilla

- Täällä ollaan taas, julistin Taigalle.
Tamma ei näyttänyt niinkään asiasta riemastuvan, nosti vain päätään heinien parista. Taputin hallakkoa kaulalle.
- Ja tänään saatkin liikuntaa...
Niinpä niin. Aijjoin ratsastaa Taigalla maneesissa. Se olisi varmaan tyhjä, kun suurinosa olisi koulussa vielä. Niin. Koulupäivämme oli päättynyt miltein kaksi tuntia aikaisemmin, kun piti. Lähdin sitten miltein kirjaimellisesti pomppimaan talliin. Pitäisi käydä viemässä reppu lokerohuoneille. Olin nimittäin tullut suoraan koulusta.

Lykkäsin satulan Taigan selkään, ja suoristin tuon satulahuopaa. Taiga luimi hieman. Se taisi tietää mitä oli edessä. Olin tänään tavallista iloisemmalla tuulella. Ja syy oli kuin yksi kysymysmerkki. Voisi uskoa että koulupäivän jälkeen, olisin masentuneempi. Etenkään kun mokoma ei oikein ollut minun paikkani. Pakkopullaa päivästä toiseen... Kai se johtui Taigasta. Kiristin vielä satulavyön, ja lähdin hakemaan tamman suitsia. Olin jo suunnitellut suurinpiirtein mitä maneesissa tekisimme. Tiedossa olisi ties mitä hauskaa... Nappasin sitten hallakon suitset ja palasin Taigan luo. Ryhdyyin sitten suitsittamaan tammaa, joka sujui kohtuullisen halposti. Suu ei toki automaattisesti auvennut, mutta se ei haitannut, saati pilannut hyvää tuultani. Suitsitettuani tamman, lähdin taluttamaan tuota maneesiin. Muistin viime tingassa kuitenkin kypäräni, joten Taiga joutui odottamaan vielä hetken boksissaan.

- Oletko sä voittanut lotossa Lina?
Pipsa taisi ihmetellä sitä kestohymyäni, joka oli suoraansanoen taijjottu kasvoilleni heti kun pääsin koulusta.
- En tietääkseni, hymähdin ja nappasin kypäräni reppuni vierestä.
- Tiedätkö muuten onko maneesissa ketään, kysyin sitten Pipsalta.
- Ei tietääkseni, tuo vastasi.
- No, mä menen nyt ennenkuin Taiga kyllästyy odottamaan. Moikka!

Ponnistin sitten perin tyytyväisenä hallakon selkään jalustimet säädettyäni. Olin koonnut pienen radan maneesiin. Siihen kuului pujottelua, puomeja ja paljon muuta hauskaa. Taiga vilkuilikin rataa uteliaana, kunnes sitten oma-aloitteisesti töksähti liikkeelle. Se oli menossa tutkimaan pujottelua. En ollut vielä saanut toista jalkaani pujotettua jalustimeen, joten horjahdin, ja tarrasin nopeasti tamman ohjista saadakseni tamman pysähtymään. Tuo pysähtyikin sitten lopulta, ja sain jalustimen jalkaani. Ohjasin lopulta Taigan uralle. Se tuntui liikkuvan energisesti, mutta pitihän silti lämmitellä. Ohjasin hallakon muutamalle voltille, ja annoin sen kävellä pitkin ohjin.

Vähän ajan päästä, kokosin ohjia ja nostin ravin. Sain melko nopeasti ravin rytmistä kiinni, ja kevensin tamman selässä. Taiga otti muutaman laukka-askeleenkin, ja jouduin hieman pidättämään tammaa. Taisi Taiga jo tahtoa temppuradalle... Itsekkin olin innostunut asiasta. Into näemmä tarttui hevosiinkin. Hidastin sitten parin kierroksen jälkeen taas käyntiin, ta taputin Taigaa. Kohta voisimmekin jo aloitella temppuradan parissa.

Nyt olikin aika aloitella. Päätin mennä ensin radan ravissa. Ohjasin Taigan puomeille, jotka hallakko suorittiki tarmokkaasti. Vain muutaman kerran kaviot kolahtivat puomeihin. Ohjasin sitten tamman kahden puomin väliin, missä oli tarkoitus pysähtyä. Hallakko oli hieman kummissaan, kun kesken rataa täytyi pysähtyä. Se meni pari askelta yli puomien, vaikka pysähdys piti saada puomien sisään. Laitoin Taigan peruuttamaan takaisin puimien sisään, ja annoin sen seisoa siinä hetken. Sitten nostin taas ravin, ja matka jatkui pujottelulle. Poni pujotteli kartiot hienosti, ja siirryin sitten viimeiseen osuuteen. Kahdeksikkoon. Sekin meni hienosti, ja tyytyväisenä sitten siirsin Taigan uralle. Taputin ponia tyytyväisenä.
- Hienoa Taiga, kehuin ja taputtelin tammaa. En toki siltä vähepää tai enempää ollut odottanutkaan.

Edessä oli vielä radan suoristus laukassa. Nostin Taigalla laukan, ja ohjasin taas puomeille. Tamma tosin yllätyksekseni loikki puomit, kaksi puomia kerralla. Käänsin tamman voltilla takaisin, ja hidastin puomien ajaksi raviin. Seuraavaksi oli edessä pysähdys. Tällä kertaa Taiga tiesikin mitä puomien välissä oli tarkoitus tehdä, joten tekikin melkoisen äkkijarrutuksen. Lensin selästä välittömästi, mestarillisesti puomin toiselle puolelle. Taiga tuijjotti minua kummastuneena. Nousin hieman närkästyneenä maasta, ja kiipesin takaisin selkään. En toki aloittanut rataa alusta, vaan annoin Taigan jatkaa taas pujotteluun. Se olikin melkoista western ratsastusta. Seuraavaksi oli edessä kahdeksikko, joka sujui suorastaan mainiosti. Annoin Taigan vielä laukata kentän ympäri, ennenkuin hidastin tamman käyntiin, ja halasin tammaa tyytyväisenä.
- Hieno poni Taiga! Sinähän suoritit sen kuin mestari!
Noh, itsekkin olin pudonnut mestarillisen upeasti. Mutta enpä sitä pistänyt pahakseni. Olivathan mestaritkin pudonneet useammankin kerran.

Loppujäähdyttelyjen jälkeen, siivosin radan pois ja lähdin viemään Taigaa aittaan. Olin hieman väsynyt, mutta yhä melko iloisella tuulella. Purin Taigan varusteet miltein ennätysajassa ja aloin puunaamaan tammaa harjan kanssa. Olin jo muutamanviikon haaveillut kesästä tamman kera. Tyytyväisenä sitten heitin harjan takaisin harjapakkiin ja rydyin puhdistamaan akvioita. Sain kuitenkin todeta, ettei niissä juuri mitään putsattavaa ollut.

Katselin hetken Taigaa, jonka olin vienyt tarhaan. Nojailin aitaan aivan uppoutuneena ajatuksiini. Pian kuitenkin tunsin tönäisyn, joka sitten palautti minut ajatuksistani.
- Taiga, mitäs sinä olet vailla?
Noh, tiesinhän minä. Herkkuja tietenkin. Rapsutin tammaa otsasta hieman hymyillen.
- Tuon sulle huomenna jotain....
Huomattuaan ettei herkkuja tippuisi, Taiga palasi kavereittensa luo. Itse taas päätin lähteä noutamaan reppuni, ja suunnata kotiin ennenkuin äiti alkaisi pommittaa lukuisilla tekstiviesteillä.
_______________
Taiga&Lina 14 HM
_______________

[wear]

16.01.2011 sunnuntai – Pieniä huolenaiheita

Kävelin hyvin hermostuneena edestakaisin päätallin käytävää. Huulta purren yritin pitää ajatukseni koossa. En halunnut panikoida turhaan. Kyllä tämä tästä jotenkin hoituisi..

Päivä oli alkanut hyvin normaalisti. Aamupalan jälkeen olin suunnannut tallille, hakenut Taigan tarhasta, harjannut sen ja laittanut kuntoon. Tarkoitus oli vetää kunnon hikitreeni maneesissa. Taiga oli hyvin pirteällä tuulella, se hyppeli sivuttain ja viskeli päätään. Alkulämmittelyjen jälkeen aloitin suunnitelman mukaan ensin muutamalla avo- ja sulkutaivutuksella saada Taigan keskittymään ja siirtämään energiansa treenaamiseen riehumisen sijaan. Taiga tekikin lopulta hyvin töitä. Harjoittelimme puolisen tuntia pitkällä sivulla muutaman puomin avulla väistöjä ja suoristamista. Taiga tuntui vähän tahmealta vasemmassa kierroksessa väistöissä, mutta toisaalta poni oli aina kulkenut paremmin oikeaan kierrokseen.

Laukassa tein tempon vaihteluja ja askeleen pidennys-harjoituksia. Taiga rykäisi laukannostossa tapansa mukaan liian vauhdikkaasti eteenpäin ja sain todella tehdä töitä saadakseni sen vähän tasoittumaan ja nostamaan laukan rauhallisemmin ja tasaisemmin. Muutamien kymmenien laukannostojen jälkeen poni lopulta suostui nostamaan laukan rauhallisemmin, joten annoin sen palkinnoksi kävellä hetken pitkin ohjin. Poni oli todella hikoillut, joten päätin lopettaa treenin siihen. Loppuverryttelyjen jälkeen vein Taigan takaisin talliin, riisuin sen varusteet, loimitin ponin ja heitin sille kasan heinää ja päiväruoat eteen.

Olimme perheen kanssa ruokapöydässä syömässä päivällistä, kuten aina sunnuntaisin meillä oli tapana. Isä oli todella pistänyt parastaan, ruoka oli herkullista. Rauhallisen jutustelun keskeytti äitini puhelimen pirinä. – Annetaan sen soida, tuskin soittajalla mitään tärkeää asiaa on. Syödään nyt rauhassa ruoka loppuun ennen kuin rynnätään muihin asioihin, Isäni sanoi vaativasti, kun äiti oli nousemassa pöydästä vastatakseen. Olkiaan kohauttaen äiti istui alas ja jatkoi syömistä. Puhelin ei kuitenkaan lakannut soimasta, vaan soittaja yritti yhä uudestaan tavoittaa äitiä. – Selkeästi soittajalla on jotain tärkeää asiaa, minä käyn pikaisesti vastaamassa, äiti huokaisi ja meni vastaamaan.

Muutaman minuutin päästä äiti tuli takaisin keittiöön hyvin huolestuneen näköisenä. – Tallilta soitettiin, Taigalla taitaa olla joku hätänä. Sanoivat että sinun pitäisi mennä sinne mahdollisimman nopeasti, äiti sanoi. Sydämeni taisi kirjaimellisesti jättää muutaman lyönnin välistä. Kurkkua kuristi ja minun oli vaikea hengittää. – Mitä? Mitä on tapahtunu? Kysyin ääni täristen kun sain itseni lopulta koottua. – E-en täysin ymmärtänyt mitä tallinomistaja sanoi, mutta hän sanoi että Taiga käyttäytyi oudosti eikä suostu nousemaan ylös, joten he epäilevät ähkyä.. Tuntui etten pystynyt hengittämään.

Saavuimme tallille vain kymmenisen minuuttia sen jälkeen kun olimme saaneet soiton. Josefiina tuli meitä parkkipaikalle vastaan. Nousin kiireesti autosta ja juoksin naisen luokse. – Me soitettiin jo eläinlääkäri kun Taiga on aika huonossa kunnossa, vaikuttaa ihan ähkyltä, mutta en osaa sanoa varmasti. Naisen sanat olivat kuin kova isku suoraan palleaan. Taas oli vaikea hengittää.
Ilu käveli ympäri tallipihaa Taigaa taluttaen. Poni käveli vastahakoisesti eteenpäin. Näytti että sitä sattui jokaisella askeleella. Poni yritti pysähdellä. Se ei jaksanut kävellä ja poni kääntyili vähän väliä näykkimään vatsaansa. Poni oli aivan hikinen ja sen kupeet kohoilivat hurjaa vauhtia. Juoksin Taigan luokse. Poni ei vilkaissutkaan minuun. Se todella näytti kärsivältä. Kyyneleet kirvelivät silmissä minun tarttuessa silittäessä rakkaan ponini kaulaa.

Eläinlääkäri saapui paikalle reilun kahdenkymmenen minuutin jälkeen. Josefiina selitti tälle tilanteen, ja nuori nainen ryhtyi heti toimeen. Talutimme Taigan päätalliin, jossa eläinlääkäri teki rektaalitutkimuksen todettuaan Taigalla olevan kaikki perinteiset ähkyn oireet. Sen jälkeen tämä letkutti suolistoon parafiiniöljyä ja vettä saadakseen suolistotukoksen liikkeelle. – Nyt olisi tärkeää pitää tamma lämpimänä loimien tai vilttien avulla, lisäksi rauhallinen kävelytys helpottaa ponin oloa. Lisäksi annoin tammalle B-vitamiiniliuosta ja kipulääkettä. Seurailkaa tämä päivä ponin oloa, sen pitäisi olla paremmassa kunnossa tuota pikaa. Nyt vaan ei heti alkuun rankkaa liikuntaa ja olkaa varovaisia sen ruokien kanssa, Eläinlääkäri sanoi ja hymyili minulle rohkaisevasti. – Sun ponisi on pian parempi kuin uutena, Tämä tokaisi ja lähti sitten minun vanhempieni kanssa hoitamaan laskutusasian toimistoon. Minä jäin rakkaan ponini luokse. Ilu oli ystävällisesti hakenut muutaman paksun loimen jonka puimme Taigalle . Lähdin sitten taluttamaan sitä ympäri tallipihaa. Poni käveli yhä hitaasti, se oli väsyneen oloinen ja silmistä oli kadonnut tuttu kiilto. Nyt ne olivat sameat ja puoliummessa.

Istuin koko loppuillan Taigan karsinassa ponin seurana. Sen olo oli helpottanut ja suolisto ruvennut toimimaan mutta tamma oli yhä väsynyt. Nojasin pääni karsinan kylmään seinään. Olin todella helpottunut että Taigalla oli kaikki taas hyvin. Pian poni olisi tosiaan taas kunnossa.

wear&taiga

PONI SIIS IHAN KEVYELLÄ LIIKUTUKSELLA SEURAAVAT VIIKOT ETTÄ TOIPUU KUNNOLLA! (:

[Lina]

23.01.2011 - Rauhallista lenkkeilyä & varusteiden puunaamista

Ja koulu odotti taas huomenna... Viikonloppu oli livahtanut ohi nopeasti. Haukottelin ja vedin vetoketjua ylemmäs. Kylmä oli taas kerran. Matka kohti Seppelettä oli taittunut mukavasti. Hiljainen ja luminen metsätie oli lähes autio. Kaivoin kännykkäni taskusta ja laitoin sen varmuuden vuoksi äänettömälle. Se ei olisi välttämättä ollut tarpeellista, mutta eipä ainakaan kuka
an päässyt häiritsemään.

- Siis oliko Taiga ontunut, utelin sitten Josefiinalta jonka olin toimistosta bongannut.
- Ilmeisesti, nainen totesi. - Okei.... Kuulinkin jo että kevyellä liikutuksella, mutisin ja lähdin kohti aittaa. Tamma oli luutavasti sisällä. Noh, ratsastushan sai jäädä, mutta eihän se tärkeintä ollutkaan. Päätin mennä Taigan kanssa rennolle kävelylenkille. Ilma oli mitä mahtain siihen tarkoitukseen, eikä ponineitisemmekään varmaan pistäisi pahaksi pientä liikuntaa.
- Oletkos jo paremmassa kunnossa Taiga, kysyin sitten aitasta läytyneeltä ponilta. Kävelin hallakon luo ja sivelin tammaa kaulalta.
- Lähdetäänkö pienelle kävelylenkille, kysyin Taigalta vaikkei siltä vastaussta tuskin tulisi herumaankaan. Hieman minua mietitytti tamman vointi. En ollut montakaan kertaa ähkyssä olleita hevosia hoitanut. Päätin käydä tämän jälkeen lainaamassa kirjastosta kirjan joka käsitteli hevosten sairauksia.

Harjasin ponin ennen lähtöä. Hallakko seisoi kiltisti paikoillaan koko ajan. Kehuin Taigaa lopuksi taputuksien kera. - En viitsi sulle nyt herkkuja antaa, mutisin tammalle. Vielä loimi selkään, ja sitten voitaisiin kääntää nokat kohti maastoa. Taiga kävelikin melko valppaasti perässäni ulos aitasta. Tallipiha ei ollut aivan autio, muttei kyllä kovin ruuhkaisakaan. Lähdin sitten kävelemään Taiga kannoillani kohti metsätietä.

Puhdas lumihanki kimmelsi lähes sokaisevasti ympärillä. Ainoat äänet kuuluivat Taigasta ja minusta. Tamma kävlei yllättävän innokkaasti perässäni. Lenkistä ei tulisi tulemaan pitkä.
- Hieno tyttö Taiga, kehuin hevosta ja taputin ponineitiä kaulalta. Pian Taiga kuitenkin tönäisi minua, aivan kuin patistaakseen minua jatkamaan matkaa. - No mennään sitten hätänhousu, naurahdin ja lähdin jatkamaan. Pahaksi onneksi huomasin että lunta alkoi putoilla hiljaa taivaalta. Noh, toivottavasti mitään myräkkää ei tulisi... Pian lumisade verhosikin maisemia.
- Käännytääs kohta takaisin Taiga....

Vähän ajan päästä olimmekin matkalla kohti Seppelettä. Taiga käveli rauhallisesti vierelläni. Välillä se seisahtui nuuhkimaan ja kuoppimaan lunta. Pian hiljaisuuden kuitenkin rikkoi rasahdus. Taigan pää kääntyi pian ääntä kohden ja tamma seisahtui aloilleen. Käänsin itsekkin katseeni kohti ääntä. Ketään ei näkynyt. - Ei siellä ketään ole Taiga. Tules vain, sanahdin sitten ja maiskautin hieman. Pian kuitenkin puiden välissä näki liikettä. Sydämmeni hypähti kurkkuun. Pian tielle kuitenkin säntäsi jänis, joka pian katosi metsään. Hhallakko kavahti hieman äkkiä ilmestynyttä pitkäkorvaa. - Se oli vain jänis Taiga... Prr... Rauhassa vain. Taiga rauhoittui nopeasti ja katsoi hetken jäniksen pakosuuntaan.
- No niin, jatketaas vain matkaa. Kohta päästään tallille.

Saavuimme pian taas tallille. Vein Taigan aittaan takaisin. - Hieno poni olet, kehuin jälleen tammaa ja rapsutin ponineitiä säältä. Taiga katsahti minuun pikaisesti mutta sillä tuntui olevan parempaa tekemistä heinien parissa. Itse päätin lähteä katsomaan millaisessa kunnossa Taigan arusteet oli. Sainkin sisällä todeta, että en tuntenut enää varpaitani. Hrr... Kävelin siitä huolimatta satulahuoneeseen ja etsin käsiini Taigan varusteet. Sainkin onnekseni todeta, että melko hyvässä kunnossa ne olivat.
- Mitä sä Lina täällä sukkasillas teet, kuului Loviisan ihmetteleä ääni.
- Mulla on varpaat ihan jäässä, vastasin ja vilkaisin nuoreen tyttöön joka kantoi Pampulan satulaa. Niinpä. Olin vetänyt kylmät saappaat pois jalastani. Eihän satulahuoneen lattia niin likainen ollut. Toinen nyökkäsi hyväksyvästi. Käänsin katseeni taas Taigan suitsiin ja sitten satulaan. Päätin sitten aikanu kuluksi alkaa satulaa kiillottamaan. Mutta ensin kävisin vaihtamassa toiset kengät.

- No, mä lähen nyt Taiga. Koitas toipua kunnolla, sanahdin tammalle ja halasin nopeasti hallakkoa. Pian jouduin kuitenkin jättämään tamman ja lähtemään kohti kotia. Äiti oli jo lähettänyt useamman tekstiviestin. Ja aiheena jälleen kotiintulo. Päätin jättää kännykän ensikerralla kotiin. Eihän se kiltti temppu olisi, mutta kuitenkin.

[wear]

09.02.2011 keskiviikko - verryyttelyä

Jalka syvälle jalustimeen - pieni ponnistus, ja istuinkin jo tukevasti satulassa. Työnsin toisenkin jalkani jalustimeen, painoin kevyesti pohkeillani ponin paksuja kylkiä ja keräsin vähän ohjia käteeni. Laiskasti lähti Taiga tallustamaan eteenpäin. Ähkystä parannuttuaan poni oli ollut kevyellä liikutuksella, lähinnä maastoilua ja taluttelua kentällä. Poni oli taas lähes oma itsensä - mitä nyt vähäisen liikunnan takia sen masu oli edelleen kasvanut. Hoputin ponin käyntiä ja pujahdimme maneesin ovesta sisälle.

Hiljaisessa maneesissa kuului vain Taigan jalkojen tasainen tamppaus maata vasten. Poni katseli uteliaana ympärilleen ja kerätessäni ohjat tiukemmin käsiin, ponin käynti reipastui. Ryhdyin hellästi taivuttelemaan Taigaa käynnissä joka kulmassa, ja tein muutamia isoja ympyröitä. Hetken kävelemisen jälkeen napautin pohkeilla tamman raviin. Laiskasti hölkäten Taiga siirtyi raville. Pieni napsautus raipalla sai kuitenkin poniin lisää puhtia.

Ravissa tein taas muutamia taivutuksia, voltteja ja pientä pohkeenväistöä. Poni liikkui ihan kivasti, mutta tuntui vähän tahmealta eikä oikein jaksanut työskennellä kunnolla. Se oli kuitenkin ihan ymmärrettävää pitkän tauon jälkeen. Laukkaa kokeilin muutaman kierroksen molempiin suuntiin, mutta sekin oli raskasta eikä ollenkaan lennokasta kuten yleensä.

Lyhyen loppuverryyttelyn jälkeen annoin ponin kävellä pitkin ohjin ympäri maneesia. Taputin ponin kaulaa ja pysäytin sen hetkeksi. Maneesiin ei ollu tulossa enää illalla tuskin ketään, joten kävin vetämässä oven kiinni. Riisuin Taigalta ensin satulan ja sitten suitset. Poni saisi hetken irrotella maneesissa vapaana. Poni oli kuitenkin ihan tylsällä tuulella. Riisuttuani suitset, poni otti muutaman raviaskeleen minusta poispäin ja siirtyi sitten taas käyntiin ja käveli luokseni. Kaivoin taskustani sille pienen namin jonka poni söi tyytyväisenä. Naureskellen kävelin hetken ympäri maneesia Taigan seuratessa tiukasti kintereilläni. Pujotin sitten suitset takaisin ponin päähän ja vein sen takaisin talliin.

-wear&taiga

[Lina]

01.03.2011 - Ensimmäinen maastolenkki & unohtelua

Tuntui kun siitä olisi ikuisuus, kun viimeksi olisin käynyt Seppeleessä. Eihän siitä tosin ollut kovinkaan kauvaa... Aikaa oli vienyt koulu suunnattomasti, mutta nyt näin hiihtolomalla olin vapaa siitäkin rääkistä. Tietenkin oli työ suostutella äiti muuttamaan lappiinlähtö suunnitelmat, mutta onnistuin keplottelemaan näin - koko hiihtoloma kotiseuduilla! Tyytyväisenä avasin tieni Taigan boksiin. Tammaa ei kuitenkaan näkynyt. Kai se oli viety tarhaan.

Tarhastahan Taiga löytyikin. Kävelin tamman luo nopein askelin. Taiga seisoi nätisti paikallaan kun kiinnitin riimunarun sen riimuun. - Hieny tyttö Taiga. Kai sinä nyt minut vielä muistat, vaikkei kauvaa ollakkaan tunnettu, mutisin ponineitiselle ja sivelin sen kaulaa perin tyytyväisenä. Lämmin karva oli miellyttävän tuntuista paljaiden sormien alla. Ähkystäkin tamma oli kuulemma jo toipunut... - Mennäänkös tänään vaikka ensimmäiselle maastolenkille, kysyin hevoselta. Vastaukseksi sain pärskähdyksen. Tulkitsin sen myöntymiseksi. Mitähän kaikkea Seppeleessä oli tapahtunut sillä aikaa kun olin ollut hiljaiselolla? Ainakin blondi oli muuttanut pois, ja jo aijemmin oli etsittykkin uutta karsinapaikan hakiaa. Se sai minut kaipaamaan hevosta - kuinka kiva olisikaan saada oma, ja tuoda se seppeleeseen! Äiti ei tosin ikinä myöntyisi... No, Taigakin oli ihana poni, joten kai oli parempi keskittyä siihen sataprosenttisesti.

Harjasin tamman suht normaaliin tyyliin. Perinteisen taskutarkastuksenhan Taiga oli suorittanut, ja löytänyt porkkanan taskustani, mutta olin takavarikoinut sen vetoketjun taakse. Ponineitoamme näytti harmittavan suuresti ettei saanutkaan vielä porkkanaa. Tarkistin vielä kaviot, mutten löytänyt kiviä, tai putsattavaa joten aloin suitsittaa ponia. Talli oli hieman autiohko. Noh, olinhan melko aikaisin liikkeellä. Maneesi olisi varmaan melko tyhjä, mutta mieleni teki maastoon. Asetin sitten tuomani satulan tamman selkään ja suoristin satulahuovan. Sitten vain kiinnittämään satulavyötä. Jätin sen suht löysälle, koska kirsitäisin sen vielä tallipihassa.
- Odotappas siinä, niin haen vielä kypäräni, mutisin sitten tammalle.

Sidoin pitkät hiukseni vielä suht löysälle ponnarille. Sitten olinkin valmis! Vapautin Taigan kaulan ympärillä olevasta riimusta & riimunarusta ja talutin tamman ulos. Säädin jalustimet ja kiristin satulavyön vielä ennenkuin ponnistinkin jo slekään. Olipas ihanaa olla taas satulassa! Huokasin hiljaa ja painoin kevyesti pohkeeni tamman kylkiin. Käskystä ponineiti sitten lähti liikkeelle. Ohjasin tamman kohti tuttua maastopolkua - en tahtonut ottaa minkäänmoista eksymis-vaaraa. En meinaa ollut kovin hyvämuistinen, näiden reittien suhteen. Hiljainen lumeen hautautunut metsätie oli autio. Ei autoja, ei mitään muutakaan. Jossain raakkui varis. Olo oli jotenkin keväinen... Oli niin lämmintä, ja aurinkokin paistoi hieman. Olimme ensimmäsitä kertaa Taigan kanssa maastossa... Se kruunasi tilanteen. Ponineiti ei tosin osoittanut suurta innostusta asian puoleen - se löntysteli tietä pitkin kuin puoliunessa. Se kai ei pitänyt aikaisin maastoon menemisestä...
- Kyllä sä siitä kohta piristyt, lupasin ponille ja taputin sen kaulaa.

Tamman keinahteleva laukka kuljetti meidät nopeasti halki pellon. Pidin Taigan pellonreunassa. Lumi pöllysi hieman takanamme, ja puut vilahtelivat ohi. Vauhdin huuma oli lumoava. Kaikki kuitenkin loppui aikanaan.... Hiljensin Taigan vauhtia raviin ja lopulta käyntiin. Onneksi tamma oli suht helppo ratsu. Silitin tamman kaulaa ja kehuin sitä. Tamma käänsi päätään katsahtaakseen minuun mutta pian käänsi sen takaisin metsää kohti. Ohjasin ponineitisemme metsään haarautuvalle polulle. Lenkkiä ei valitettavasti ollut enää paljoa jäljellä... Hiljaisuus oli jatkunut koko lenkin ajan. Ajoittain tosin sen rikkoi joku lintu, Taigan askeleet tai tamman pärskähdys. Noh, sehän ei tietenkään haitannut minua. - Montahan kertaa, olen sanonut tämän, mutta olet todella hieno poni Taiga, totesin jälleen ja halasin satulasta käsin tammaa. Minulla oli käynyt todellinen tuuri kun olin ponineidin hoitsuksi saanut! Eihän se ollut mikään vitivalkoinen arabialainen täysiverinen joka suorittaisi kansallisella tasolla esteitä & koulua, mutta sitähän aina unelmahevonen ei ollutkaan. Minulle kelpasi mainiosti Taiga. Ja kaikkihan hevoset olivat minusta unelmahevosia... Noh, enpä tätä pidemmälle jaksanut pohtia vaan annoin katseeni kiertää metsässä.

Saavuimme yllättävän pian Seppeleen pihaan. Olipas lenkki kulunut nopeasti siinä haaveillessani! Tyytyväisenä taputin vielä tammaa ja tulin alas satulasta. Nostin jalustimet ja löysäsin vähän satulavyötä, ennenkuin talutin tamman boksiin. Taiga tönäisikin minua vaativasti päällään. - Ai niin... Se porkkana. Sinullapa on hyvä muisti, mutisin tammalle ja avasin vetoketjun. Hyvä ettei Taiga itse työntänyt turpaansa taskuun. Sain annettua sitten ponille kiitokseksi porkkanan jota se rouskuttikin tyytyväisenä koko sen lyhyen matkan aittalle.

Riisuin ponin varusteista ja hoidin melko huolellisesti. Olisi aika taas lähteä kotiin... Vilkaisin nopeasti kelloa. Tässähän oli vierähtänyt tunti, ja kohta toinenkin! Ja kännykän olin jättänyt ktoiin... Vaikkei se kovin viisasta ollutkaan. Tyytyväisenä sitten vilkaisin harjattua ponia ja heitin harjan harjapakkiin. Lähdin sitten kuljettamaan varusteita paikoilleen. Palatessani tallista ulos, huomasin Taigan löntystelemässä vapaana pihalla. Miten se ulos pääsi? Vilkaisin aittaa ja lämäytin kädellä otsaani. Ei voinut olla totta.... Olin unohtanut niinkin tärkeän asian kun aitan oven sulkemisen! Kiiruhdin Taigan perään. Onneksi se ei nyt viitsinyt leikkiä sen kummemmin hippaa, vaan antoi minun pyydystää itsensä kiinni. Huokasin helpottuneena ja lähdin taluttamaan Taigaa kohti aittaa. Nyt kyllä sulkisin huolellisesti portin....

Kumman sinä valitsisit? // Teki mieli väkertää paintilla jotain //
______________
Taiga&Lina 15HM
______________

[Lina]

27.3.2011 - Kesää odotellessa

Vesilammikossa läiskähti Taigan ravatessa siitä yli. Kevensin tamman askelten tahdissa. Kylmäkään ei juuri ollut. Kenttällä oli reilusti tilaa - olinhan ihme kyllä, yksin kentällä Taigan kanssa. Siirsin tamman käyntiin ja taputin kaulalle. - Hyyyvä Taiga, kehuin tammaa ja halasin sen pehmeää kaulaa selästä käsin. Iroitin sitten jalkani jalustimista ja ristin ne tamman kaulalle venytelläkseni hieman jalkojani jäähdytteyn aikana. Samassa huomasin kentän portilla liikettä. Tinka näemmä talutti Pirelliä kentälle. Uusi hevonen Seppeleessä - no, ainakin minulle, joka kuuli kaikki uutiset aina myöhässä.
- Ei kai häiritä, tamman omistaja sitten kysyi. - Joo, ette. Me lopetellaan Taigan kanssa, mutisin vastuakseksi hyväntuulisesti ja vilkaisin ihailevasti Pirelliin. Noh, Taiga pysyi silti suosikkinani.

Nostin sitten vielä jalustimet ja löysäsin satulavyötä ennenkuin lähdin taluttamaan Taigaa halki tallipihan. Väistelin lammikkoja parhaani mukaan, vaikka ratsasus-saappaat jalassani olikin. - Inhoan näetä lammikkoja, huokasin hiljaa Taigalle. No, kevät oliv asta aluillaan, ja niitä tulisi tuplasti lisää. Onneksi kesäkin tulisi suht pian! Olinkin jo jonkunaikaa haaveillut niistä kesä laukoista. Kuinka voisi käyttää t-paitaa, ja kiitää halki peltojen... Se oli ihanaa aikaa. Ja muistoissani oli myös ihana Seppeleen istuntaleiri! Jos Seppeleeseen tulisi tänä vuona leirejä, rinkuisin varmasti vanhemmiltani luvan päästä niille.

Purin sitten Taigan varusteista. Tamma seisoi kiltisti paikoillaan, pientä alkupyörintää lukuun ottamatta. En ollut ratsastanut Taigalla kovinkaan raskaasti, vain puolentunnin pikaisen ratsastuksen. Wearkin luutavasti ratsastaisi sillä tänään... No, enhän tosiasiassa sitä tiennyt, mutta olihan ulkona ihana ilma, ja sunnuntaisin tuntui todella monella olevan aikaa käydä tallilla. Seppele ei ollutkaan kovin hiljainen. Siirryin sitten harjaamaan hallakon ponineidin toista kylkeä huolellisesti, ja karistin turhanpäiväiset ajatukseni muualle. Koulussakin tuntui olevan kiirettä, eikä tallille aina päässyt kun tahtoi... Voi kun olisi jo kesäloma! Ja viikonloppujakin voisi pidentää päivällä...

Olin vienyt Taigan sitten tarhaan huolellisen hoidon jälkeen. Tamman hoitajana olo oli aivan mahtavaa. Tunsi itsensä paljon tarvitummaksi. Ennen oli pyörinyt tallilla vain tuntien merkeissä, ja joskus tunsi olevansa hieman ylimääräinen pyörä. Olin Wearille kyllä tuhannet kiitokset velkaa Taigan hoitajapesitstä. Tamma oli kiltti, ja ihana poni. Ajatteluni keskeyttikin pian Humun hoitaja, jonka olin monesti aitassa bongannut.
- Lina nukutko sä, tuo kysyi viattomasti. - Öö en oikeestaan. Taidan olla tiellä, hymähdin ja väistin huomatessani että tyttö koitti päästä lokerolleen. Olin itse tullut tänne vaihtaakseni ratsastus-saappaat, ja toisen olinkin jo ajatuksiltani ehtinyt jalasta kiskoa. Vedin sitten toisinkin pois ja vaihdoin tennareihin. Olihan tosiaan liian aikaista käyttää vielä niitä, mutta talvikengistä oli mennyt vetoketju rikki, joten ei jäänyt vaihtoehtoja.

Katselin Taigaa portilta. Tamma ravasi muutaman kierroksen tarhassa ennenkuin omistautui sitten muille tarhassa oleskelioille. Huokasin hiljaa ja vilkaisin nopeasti kännykkäni kelloa. Kotiinlähtöaika. Haukottelin itsekseni jo ajatukselle että pitäisi vielä siivota huone, ja lukea kokeisiin. No, se oli joka tapauksessa edessä. Vilkaisin vielä hallakkoa ponineitiä. Onnenpekka. Tuon ei tarvitsisi huolehtia mistään juuri mitään. Lähdin sitten kävelemään kohti kotia. Toivottavasti pääsisin taas pian takaisin...

[wear]

Kiva Lina kun olet päässyt Taigaa hoitamaan, mulla on ollut hirveesti kiireitä ja aika on ollut tosi vähissä! Mutta siis hienoa kun oot muistanu käydä tammaa moikkaamassa

07.04.2011 torstai - kuratreeniä !

Hermostuneena kiiruhdin aittaan. Kietaisin pitkäksi kasvaneet vaaleat hiukseni poninhännälle ja saapastelin Taigan karsinalle. Viime vierailustani oli taas vierähtänyt tovi, mutta luotin siihen että poni sentään tunnistaisi minut. Ja kuten olin arvellutkin, poni nosti heti päänsä heinäkasasta, hörähti ilahtuneena ja käveli ovelle minua vastaan. Tamma nuuhki tarkasti käteni ja takkini, se tutki taskuni ja työnsi turpansa takkini avoimen vetoketjun välistä. Sivelin tamman kaunista valkoista tähteä. - Sä et tiedäkkään miten ikävä mulla on ollut sua, huokaisin ja painoin pääni hallakon päätä vasten. Hermostuneisuus oli poissa ja minut valtasi ihanan levollinen tunne.

Hetken hempeiltyäni Taigan kanssa, riisuin tammalta ohuen puuvillaloimen ja harjasin sen huolellisesti. Ensin kumisualla koko poni läpi, karvaa irtosi yhden jätesäkillisen verran ja hiekkaa sekä pölyä lensi ilmaan minun pyöritellessä tamman karvaa pitkin sualla. Irrotettuani karvat pyyhkäisin pölyharjalla suurimmat liat menemään ja sitten vielä vähän kovemmalla harjalla muut liat pois. Viimeiseksi putsasin kaviot ja harjasin Taigan paksuna hulmuavan harjan vähän siistimmäksi. Heti kun olisi enemmän aikaa se pitäisi nyppiä.. Ja harja sekä häntä lyhentää ja vuohiskarvat tasoittaa. Niin, siis heti kun olisi aikaa.
Kävin sitten hakemassa Taigan varusteet. Vanhat suitset pitäisi myös uusia, ainakin uusi turpahihna pitäisi hankkia, ja kuolaimetkin olisi kiva saada uudet. Huokaisten pujotin kulahtaneet varusteet tamman päälle. Vielä puoliksi rikkinäiset suojat jalkaan ja vanha, ainakin keskiaikainen satula selkään. Sen jälkeen olimme viimein valmiita. Pujotin vielä omaan päähäni kypärän ja talutin sitten Taigan pihalle.

Reippaan maastolenkin ja lyhyen ravailun jälkeen palasimme tallipihalle ja ohjasin Taigan ulkokentälle. Kenttä oli vielä aika huonossa kunnossa, aidat olivat painuneet vinoon paksujen lumipeittojen alla ja kentän pohja oli mutainen kevätsateide jäljiltä. Maneesi oli kuitenkin varattu joten oli pakko tyytyä tähän. Keräsin siis ohjat tiukasti käsiini ja hoputin Taigan raviin. Poni eteni reippaasti, joskin vähän laahustaen. Napautin kerran pohkeella tiukasti ja pidin kädellä vähän vastaan. Yritin saada tamman astumaan vähän enemmän alleen ja kokoamaan itseään. Tein kulmissa muutamia vastakaartoja ja harjoittelin muutamia väistöjä. Lyhyiden laukka-pätkien jälkeen Taiga alkoi jo liikkua vähän lennokkaammin.

Reilun tunnin treenin jälkeen kuraisella kentällä, sekä minä että ponini olimme molemmat niin kurassa, hikisiä ja likaisia, että oli todella aika lopettaa siihen. Annoin Taigan kävellä loppukäynnit ja ohjasin sen sitten päätallin eteen. Pysäytin ponin, laskeuduin alas ja vedin sen perässäni tallin punaisista ovista sisälle. Käytävällä kävi tuttu kuhina hoitajien harjaillessa ja varustaessa hoitohevosiaan seuraavaa tuntia varten. - Wear voi apua mitä teille on käynyt? ootko sä tippunut Taigalta kun oot noin kuranen? Voi ei sattuuks sua johonkin? Nyt äkkiä apua tänne Wear on tippunu!! Pipsa ryhtyi häsläämään huolestuneena. Tytön kulmat olivat syvässä kurtussa ja naama totinen. - Ei hätää Pipsaseni, en mä ole tippunut, treenattiin vaan Taigan kanssa tossa kentällä, siellä on aika kuraista joten en yhtää ihmettele jos me näytetään tällä hetkellä aika järkyttäviltä ponin kanssa.. Vastasin tytölle nauraen. Muut tallitytöt seurasivat kulkuani pesukarsinaa kohti hämmentyneinä. Taisimme todella olla järkyttävä näky likaisen ponini kanssa.

Pesukarsinassa riisuin Taigan varusteet ja pujotin sille lähimmässä koukussa roikkuvan riimun päälle. En sitonut ponia kiinni, koska tiesin sen osaavan seisoa nätisti pesun ajan. Tai ainakin toivoin niin. Käänsin hanan päälle ja laitoin veden haalealle. Taiga seisoi nautiskellen virtaavan veden alla. Pesin tamman huolellisesti kaulasta takajalkoihin. Kuraa tosaan irtosi ihan kiitettävä määrä, vesi valui alas hevosesta aivan tummanruskeana.
Pesun jälkeen kuivasin vähän tammaa ja heitin sille vohveliloimen selkään. Tamma ravisteli itseään muutaman kerran ja lähti sitten tyytyväisenä seuraamaan minua aittaan. Siellä hieno ponini sai päiväruoat ja muutaman ekstraporkkanankin. Katselin hetken Taigan rauhallista ruokailua ja ryhdyin sitten puhdistamaan kuraisia varusteita.

wear&taiga

351 hm

[Lina]

15.04.2011 - Ja viikonloppu edessä taas

Oli jotenkin kesäolo kävellessään ilman toppatakkia, tallikengissä kohti Seppelettä. Kesälomaa odottelin itse kovalla innolla. Olinkin jo siitä ehtinyt haaveilla ties mitä... Viime kesänä minulla ei vielä ollut hoitsua, ja se oli ollut silti riemun aikaa ratsastuksen kannalta. Leirejä, maastotunteja kesämaastossa... Voi sitä onnea. Ja tänä kesänä se vietettäisiin Taigan kanssa! Seppeleen rakennutkset piirtyivät pian näkyviin puitten takaa. Lisäsin hieman vauhtia. Olisin voinut tulla polkupyörälläkin, mutta päätin nauttia siitä kaikesta käymäjalkaa. Tosin jälkeenpäin kaduin päätöstäni - olisin jo Taigaa harjailemassa jos olisin tullut sittekin pyörällä.

Taigaa ei ollut näkynyt aitassa, joten osasinkin etsiä sitä tarhasta. Siellä mokoma olikin. Onneksi kura oli alkanut kuivaa, mutta tarhassa sitäkin valitettavasti löytyi mutana. Käteni kramppasi jo katsellessani kuinka Taiga piehtaroi nautinnollisesti tarhan mutaisammassa kohdassa. Livahdin aitojen välistä hakemaan tammaa. - Taiga, tules nyt, huhuilin tammaa ja kävelin sitä kohti. Ponineitisemme ei kuitenkaan halunnut lähteä, vaan lähti ravaamaan pois. Olin onneksi tällä kertaa varautunut siihen - aikaa ei ollut nimittäin tänään tallillakäyntiin hirveästi vaikka viikonloppu olikin. Joutuisin matkustamaan taas mummolle... Mielummin olisin kuluttanut ajan tallilla. - Katsos mitä minulla on, sanahdin ja kaivoin taskustani omenanpuolikkaan. Taiga seisahtui kauvemmaksi ja höristi korviaan, lopulta lähtien kävelemään luokseni. Hallakon saapuessa taputin sitä kaulalle ja ojensin omenan.

Koitin harjata sen minkä Taigasta lähti. Joutuisin luutavasti kuitenkin turvautumaan pesuboksiin. Taigan karvasta lähti runsaasti pölyä, likaa ja kuivunutta mutaa. Paljompa poni ehti itseään sotkemaan vähässä ajassa... Karvakin osoitti lähemisen merkkejä, ja sitäkin putoili melko paljon. Käteni oli jo uuvuksissa, mutta vielä olisi harjattavaa. Ja joutuisin luutavasti pesuboksiinkin turvautumaan.

Luovutin sitten suosiolla. Ei tästä ilman vettä mitään tulisi. Mutta pesemään en nyt ehtisi, joten hain vain hieman vettä ämpäriin ja pesusienen. Kostena pesusienen avulla sitten pyyhin mutaa hieman pois. Se ei kuitenkaan lähtisi ennenkuin muta kuivuisi. No, kyllä joku sen putsaisi kuivumisen jälkeen. Wear varmaankin... Taiga ei näyttänyt pistävän pahakseen puunaamista. Päinvastoin. Mietin jo ehtken oliko se nukahtanut, kun ponineiti niin rauhallisesti siinä nuokkui. Puhdistin ja tarkastin vielä kaviot, ja selvitin jouhet. Sitten alkoikin Taiga olla kunnossa, ja kellokin näytti lähtemis-aikaa. Kylläpä tallilla aika kului nopeasti... Aivan liian nopeasti!

Lyhyttä tällä kertaa! Liitän vielä kuvan myöhemmin.
Sen verran myöhässä musitin, etten kuvaa liitäkkään.
_____________________
Taiga & Lina 17 HM
_____________________