Taigan Hoitokirja

[Aimie]

keskiviikko 27. lokakuuta
Lenkkipotretti

Käytiin lokakuun alussa (7.10) Taigan kanssa lenkillä meidän yksvuotistaipaleen kunniaksi, ja tässä kuva onnellisesta kaksikosta.

Aimie ja Taiga 16 HM

[Aimie]

lauantai 30. lokakuuta
Hoitaja-hoitsu-valmennus 5.8

Katselin huolestuneena teräksenharmaata taivasta - jos kohta ei sataisi, antaisin toisen jalkani. Kiristin tottuneesti Taigan mahavyötä, ja kuten olin arvellutkin, ensimmäiset pisarat kopsahtelivat päähäni ja satulan nahkaiselle pinnalle. Pomppasin vikkelästi selkään ja katsahdin ympärilleni. Tämänkertainen valmennus oli ponivoittoinen lukuun ottamatta Sirpan hoidokkia Topia.

Huomasin Annen lähestyvän meitä ja hän pysähtyi tarkastamaan satulavyötä.
"Ellen väärin muista, niin täällä oli hieno maneesikin", virnistin säätäessäni jalkkareita.
"Tosiratsastaja ei pientä sadetta pelkää", Anne tokaisi. "Hepat joutuu kiertämään maneesia talvella ihan tarpeeksi, joten kesällä ollaan ulkona niin paljon kuin mahdollista."
Nainen käski pidentää parilla reiällä jalustimia ennen kuin lähti kävelemään kentän keskelle ja avasi sateenvarjonsa.
Niinpä niin, hymähdin itsekseni ja ohjasin Taigan uralle pitkin ohjin. Onneksi olin varustautunut pientä tihkua kestävällä takilla, joten en ehkä kastuisi kovin pahasti. Taiga venytteli kaulaansa ja käveli suht reippaasti - sateinen ilma tuntui miellyttävän sitä.

"Ottakaa ohjat, ja reipasta kevyttä ravia", Anne huudahti ja sai aikaan tohinaa. Taiga hidasti askeltaan kun keräsin ohjat, mutta siirtyi silti kiltisti raviin. Anne muistutteli vielä, että hevosen askeleen pitää lentää ja lapojen avautua. Virnistelin itsekseni, että mitenköhän tarkistaisin avautuisivatko Taigan lavat, mutta pidin silti huolen, että ponin tempo ei muistuttanut matelua. Tein paljon taivutteluja, sillä niiden kanssa oli enemmän vaikeuksia kuin pidätteiden saamisessa läpi.

"Olen laittanut tallinpuoleiselle sivulle puomin. Ratsastakaa sen yli pari kierrosta normaalisti ja pyrkikää viemään hevonen puomin keskeltä yli. Niiden parin kierroksen jälkeen teette sitten puomin jälkeen voltin. Uralle pitäisi silloin palata niin, että ylitätte puomin keskeltä", Anne selitti seuraavaa tehtävää.


Taiga ei ollut moksiskaan puomista, harppasi vain yli kevyesti. Taputin tammaa kaulalle, ja seurasin miten Fiia ylitti puomin Pellalla ja teki voltin perään. Omalta osaltamme voltin tekeminen ei tuottanut vaikeuksia, sain jopa sihdattua Taigan kohtuullisen hyvin puomille voltin jälkeen. Homma ei ollut kovin yksinkertainen, vaikka se siltä vaikutti päällepäin. Päätinkin kokeilla sitä joskus kahdestaan Taigan kanssa.

"Vaihdetaan suuntaa itsenäisesti etuosakäännöksellä ja sitten harjoitusravia."
Kieli keskellä suuta sain Taigan jotenkuten kääntymään, vaikka se yrittikin lähteä valumaan eteenpäin. Kun äkkäsin mitä tein väärin, sain tamman kääntymään ja jatkoimme lennosta raviin.


Nyt Anne oli lisännyt toisen puomin pitkälle sivulle, ja sen lisäksi kolmannen melkein keskelle kenttää. Purin huulta kun kuuntelin Annen selitystä. Noinkohan helposti tuo menisi, tuumin.
"Tarkoitus on siis mitoittaa voltin koko ja ajoittaa lähtöpiste oikein, jotta koko juttu onnistuu. Toiselle suoralle olevalle puomille tullaan hevonen suoristettuna, ja taas keskeltä yli", Anne muistutti. "Sirppa ja Topi sieltä ensimmäisinä."

Topin mentyä viimeisenkin puomin yli ohjasin Taigan ensimmäiselle puomille. Anne kehaisi meitä ja huomautti, että temmon tulisi säilyä voltille käännyttäessäkin. Sainkin poniin liikettä, ja ylitimme keskellä olevan puomin melko hyvin, vaikka Taiga valahti hiukan pitkälle, ja tein pienen mutkan, jotta pääsisimme keskelle puomia.
"Hyvä! Suorista Taiga, ja pidä jo seuraava puomi mielessä."
Uralle palaaminen oli helpompaa, ja muistin Annen ohjeiden mukaisesti suoristaa Taigan ajoissa. Seuraaville kerroilla paransimme omasta mielestäni koko ajan, minäkin muistin pitää katseen eteenpäin, enkä vilkuilla liikaa puomeille, jolloin Taiga seurasi siirtynyttä painoani ja meinasimme ylittää puomin aivan jostain muualta kuin keskeltä.


Tehtyämme harjoitusta toiseen suuntaan, Anne ilmoitti että seuraavaksi jatkaisimme laukassa.
"Otetaan ensin pari kierrosta laukkaa uraa pitkin, laukaten puomien yli ja vasta sitten laukkavoltti mukaan. Siirillä väärä laukka, Maiss, tee uusi nosto!"
Taigan laukka oli aluksi tahmeaa, mutta kun ajoin tarpeeksi sitä eteenpäin löytyi sopiva tempo. Taiga ylitti puomit varmasti niin kuin ravissakin. Laukkavoltti venähti, ja Taiga rikkoi raville, mutta sain sen nostamaan uuden laukan. Seuraava voltti sujuikin paremmin, pidin ulkopohkeen tiukkana ettei poni päässyt suurentamaan volttia itsekseen.

Muutaman kerran jälkeen Anne käski ottaa loppuravit ja alkoi nostella puomeja pois.
"Oikein hyvä, kaikki! Sitten loppukäynnit metsässä Topi kärkenä", Anne sanoi ja järjestäydyimme jonontapaiseen naisen avatessa meille kentän oven. Ennen kuin hävisimme metsään, Anne toivotti vielä meidät tervetulleiksi seuraavillekin tunneille.

Aimie ja Taiga 17 HM

[Aimie]

lauantai 13. marraskuuta
Ilta

Jos en ollut laskeskellut (tai siis oikeastaan arvellut) ihan väärin, tähän aikaan tallilla ei pitäisi olla enää juurikaan väkeä. Kello oli jo yli kuuden, mutta olin silti päättänyt lähteä käymään tallilla. Kotona oltiin ihmetelty myöhäistä lähtöäni, mutta olin vain mutissut jotain epämääräistä ja vetänyt vaatteet niskaan. Matka sujui pimeässä tavallista nopeammin: siinä meni bussipysäkki, tuossa suuri siirtolohkare ja nyt edessä näkyi jo kaarros, mistä pääsi tallille.

Yhtäkkiä tie oli täynnä keltaista valoa ja renkaiden ääntä, kun ohitseni kurvasi maastoauto takanaan traileri. Hämmästyneenä taiteilin itseni takaisin tasapainoon ja päätin mennä penkalle kävelemään. Ajaja ei ollut varmaankaan huomannut minua, kiitos puuttuvan heijastimen. Ehdin kulkea muutaman metrin, kun toinen auto trailereineen ohitti minut. Nyt en säikähtänyt, ja ajajakin taisi huomata minut, sillä hidasti ohittaessaan.
Aloin ihmetellä, miksi Seppeleestä päin lähti tähän aikaan illalla kaksi traikkua. Nopeutin askeleitani. Asiasta oli otettava selvää.

Tallipihalla ei näkynyt ketään. Tarhat olivat tyhjillään, sisältä tallista kuului muutama hirnahdus. Iltatallin teko oli varmaan jo aloitettu, tuumasin nojatessani polviini. Hengityksen tasaantumiseen meni hetki, vaikka olin ottanut vain pikku spurtin.
"Rapakunnossa", tuhahdin puoliääneen itselleni ja avasin oven talliin.

Tallissa olivat vain Josefiina ja Elli, jotka selvästi yllättyivät nähdessään minut.
"Aimie! Aika myöhäinen aika tulla tallille. Mutta... mitäs sulle?" Josefiina alkoi pulputtaa.
"Hyvää vaan, ei ihmeitä... Äsken meinasin jäädä vaan melkein auton alle", vastasin.
"Saatpahan syyttää itteäs, missäs neidin heijastin on?" Elli piruili ja virnistin vaivautuneesti takaisin.
"Veikkaan, että törmäsit niihin traileriautoihin", Jossu arveli heittäessään Bladelle ruokaa. "Eka osa Seppeleen uudistuksia, siis."
Vasta nyt tajusin katsella kunnolla ympärilleni, ja huomasin jotain erilaista. Bladea vastapäätä oli ainakin Antun karsina tyhjillään. Elli huomasi kuikuiluni, ja kertoi Antun lisäksi Seran, Pikun ja Cassun lähteneen.

"Ahaa... joko uudet asukit on löytyneet?" kysyin ja yritin peitellä hämmästystäni.
Jossu nyökytteli. "Kyllä vaan. Mutta kuule, nyt kun sä oot täällä, voisit auttaa iltatallin teossa. Tästä saat kottarit, heinää riittää hyvin sekä Taigalle että Pellalle... ja tossa kummankin iltamössöt, ole hyvä. Kippaa safkat niille ja tarkista, että kummatkin on kunnossa, ne karvamammutit ei tarvii loimia. Kiitoksia!"
En ehtinyt edes sanoa puolta sanaa, kun Josefiina oli kasannut minulle tehtävää. Elli nosti minulle peukkua, ennen kuin käännyin heinieni kanssa ovesta ulos. Tallin pääomistajan ja papupadan kanssa ei keskustelusta selvinnyt ilman tehtäväkuormaa.

Pella ja Taiga ottivat minut vastaan onnellisesti höristen, ja viskasin molemmille ensin mössöt ruokakuppiin ja sen jälkeen jaoin heinät tasan kummankin ponin kesken. Jätin ponit ruokailemaan rauhassa ja vein kottarit ja ämpärit takaisin paikoilleen rehulaan. Sammuttelin vähän valoja, eipähän Josefiinalle jäisi niin paljon tekemistä.
Palatessani tammojen luo ne mutustelivat vielä heiniään, mutta ruokakupit ammottivat kummatkin tyhjyyttään. Ruokatauko pidetty, aika hoitaa Taiga. Hoidokkini katseli minua uteliaasti kun harjasin sen huolimattomasti pölyharjalla läpi. En jaksanut syynätä sen kasvanutta turkkia sen tarkemmin, väsymys oli alkanut yhtäkkiä painaa. Tarkistin vielä kaviot ja heitin kaviokoukun takaisin pakkiin ja pamautin sen kiinni. Käväisin vielä silittelemässä Pellaa ja kokeilin samalla russin jalkoja, ja katsoin kaviot. Kaikki kunnossa, onneksi.

Keräsin tavarani ja tarkistin että tärkeimmät - mp3-soitin ja kännykkä - olivat vielä tallessa. Edessä olisi muutaman kilometrin matka kotiin, käveltävä olisi sillä en jaksanut soittaa kotiin ja anoa kyytiä. Taiga seurasi puuhiani ja unohduin rapsuttelemaan sitä. Muutokset olivat usein hyviä, mutta parasta oli että itselleen tärkeimmät asiat pysyivät paikoillaan. Hyräilin jotain kappaletta hajamielisesti ja tönäisin hellästi taskujani hamuilevaa Taigaa. Vielä viimeiset silitykset, sitten olisi lähdettävä.

Aimie ja Taiga 18 HM

Inspis tuli Jossun tarinasta, ja päätin sitten kirjoittaa väsymyksestä huolimatta. Vuorokausikin ehti vaihtua (!! murh), eli siis eiliselle tarkoitettu. :D

[wear]

14.11.2010 - syysilta

Paljon oli ehtinyt tapahtua. Minun edellisestä talli-vierailustani oli taas kulunut tovi. Koulussa piti kiirettä eikä aikaa tuntunut olevan taaskaan mihinkään. Inhosin syksyä yli kaiken, silloin seinät tuntuvat kaatuvan päälle ja kaamos on masentavaa. Inhosin pimeyttä ja sateista keliä. Halusin kovasti talven jo tänne! Mikä tahansa voitti tämän muta-ajan. Tallustin mietteissäni pimeää hiekkatietä tallia kohti. Päivä alkoi jo kääntyä illaksi. Katulamput valaisivat sentään vähäsen tietäni. Seppeleessä oli kuulemani mukaan käyty läpi aika suuriakin muutoksia: hevoskanta oli muuttunut muutamalla, hoitajia oli lopettanut ja uusia tullut tilalle, ja koko tallin systeemiä oltiin muokkailtu. En ollu tästä todellakaan pahoillani, muutokset ovat yleensä vain hyvästä ja tulevat varmasti tarpeeseen.

Heti ensimmäiseksi halusin nähdä rakkaan ponini. Kiiruhdin aittaan ja syöksyin Taigan karsinalle. Poni oli jo torkkumassa ja säpsähti äkillistä ilmestymistäni. Se otti muutaman sivuaskeleen ja katseli minua pimeästä arkaillen. - Ei hätää tyttö, minä se vaan tässä! rauhoittelin tammaa ja pujahdin sisälle karsinaan. Vaikka viime kerrasta oli pitkä aika, tamma silti tunnisti minut. Ponin korvat kääntyivät innokkaina eteenpäin ja se tuli haistelemaan minua. Tarkasti Taiga kävi minut läpi, haisteli uutta takkiani ja sen vähän vierasta tuoksua uteliaana. Poni nuuhki käteni ja löysi lopulta taskulleni. Kaivoin tammalle muutaman namin. Taiga popsi ne nopeasti parempiin suihin. Katsellessani rakasta poniani tunsin taas piene syyllisyyden pistoksen sydämmessäni. Minun täytyisi ryhtyä järjestämään enemmän aikaa ponille. Se ansaitsi parempaa. Ja olihan tamma toki päässyt lihomaankin viime kuukausina. Sen kesäkilot eivät olleet vieläkään lähteneet. Vilkaisin tamman todella isoa mahaa hiukan huolissani. Pian se ei oikeasti mahtuisi ovesta ulos!

Nautin reilun tunnin ponin seurassa, harjailin ja silittelin sitä. Taiga nautti huomiosta. Se tunki koko ajan rapsuteltavaksi eikä saanut tarpeeksi pusuista ja haleista (eikä todellakaan nameista). Puettuani tammalle paksun talliloimen takaisin päälle, toivotin sille hyvät yöt, pudotin vielä muutaman namin ponin ruokakuppiin ja hiivin sitten kaikessa hiljaisuudessa ulos aitasta, kotia kohden.

-wear

[wear]

16.11.2010 tiistai - räjähdysaltis dynamiitti

- Saako teidän seuraan liittyä? Kuului maneesin ovelta kirkas ääni. Siirsin Taigan käyntiin ja käännyin katsomaan ovelle. Sastun iloinen naama kurkisti sisälle. - Kyllä täällä varmaan on tarpeeksi tilaa sullekkin, huikkasin ja siirsin Taigan nopeasti käyntiin. Sastu talutti hevosensa keskelle maneesia ja ponnisti nopeasti ratsunsa selkään. - Mitäs sulle nykyään kuuluu? Sä et ookkaan pyöriny täällä talleilla vähään aikaan.. Sastu kyseli säädellessään jalustimia sopiviksi. Luulin kuulevani tytön äänessä pienen syytöksen sävyn, tai sitten vain kuvittelin. Hämmennyin hetkeksi ja siirsin Taigan taas käyntiin. Poni oli tänään menopäällä ja närkästyi hidastellessani sitä liikaa. - Ihan hyväähän mulle, ihan järkyttävä kiire ollut vaan tässä viime aikoina, sanoin vähän puollustellen. Sastu hymyili minulle ystävällisesti. - Joo mä ymmärrän, tää hevosenomistajan arki ei oo mitään ruusuilla tanssimista. Hirvee kiire ja stressi koko ajan! Tyttö puuskahti ja hoputti hevosensa käyntiin. Rensu laahusti väsyneen oloisena uraa pitkin.

Taiga oli kerrankin todella menotuulella, se poukkoili uralla ja yritti purra kuolaimeen kiinni. - Taigalla vähän menokenkä vipattaa? Maneesiin juuri sisälle astellut Pipsa kysäisi nauraen Siken selästä. Tytön rauhallinen norjanvuonohevonen katseli uteliaana Taigan toilailuja. - Joo onhan se kiva että poni liikkuu reippaasti eteenpäin, mutta tää on jo vähän liikaa! vastasin Pipsalle ja yritin pysäyttää Taigaa. Poni luimisti korviaan, otti vielä muutaman vastahakoisen raviaskeleen ja siirtyi sitten tikuttavaan käyntiin. Tämä seurasi siitä kun en käynyt tarpeeksi usein tallilla ratsastamassa Taigaa kunnolla, poni alkoi käyttäytyä huonosti, kun sillä oli aivan liikaa ylimääräistä energiaa. Toivoin todella ettei maneesiin tulisi enää ketään muita seuraamaan Taigan huonoa käytöstä..

Sain ponin kulkemaan edes hetkisen rauhallisesti, mutta nostaessani seuraavassa kulmassa laukkaa, poni innostui AIVAN liikaa. Se singahti pukkilaukkaa eteenpäin, puri kuolaimeen kiinni ja heitti villisti takapäätään ilmaan. Minä en ollut laisinkaan osannut varautua tähän- ja kuten arvata saattaa- mätkähdin pepulleni maneesin pohjalle. Sastu ja Pipsa pysäyttivät kummastuneina hevosensa. Taiga laukkasi yhä kiitolaukkaa maneesia ympäri. Rensu alkoi myös hermostua. - Mitä äsken tapahtui? Oleksä varma että toi pukkilaukkaa ympäri maneesia viipottava otus on Taiga? Ei tää oo ollenkaan sen tapaista! Pipsa huudahti hyvin hämmentyneenä. Tyttö pysäytti poninsa viereeni. Ilmalento oli saanut ilman pakeamaan keuhkoistani ja jouduin hetken hengittelemään maassa. Taiga kiisi yhä ympyrää maneesin toisessa päädyssä. - Mä en tiedä mikä tota otusta vaivaa! sain viimein sanottua. Kampesin itseni ylös ja lähdin ottamaan poniani kiinni. Nyt se oli viimein rauhoittunut ja seisoi muutaman kymmenen metrin päässä minusta puuskuttaen raskaasti. Ponin hengitys höyrysi viileässä ilmassa. Sen kupeet kohoilivat ponnistuksesta. Kävelin lähemmäs Taigaa. Ponin korvat pyörivät villisti ympyrää sen seuratessa minun liikkeitäni. Taiga näytti siltä kuin se olisi aikaissa taas lähteä karkuteille. - Heei, rauhassa vaan kaveri... rauhoittelin tammaa ja sain napattua sen vapaina heiluvista ohjista kiinni. Minun tosiaan täytyi ruveta käymään aktiivisemmin tallilla, Taiga kaipasi liikuntaa ja kunnon treeniä, sehän alkoi muistuttamaan räjähdysaltista dynamiittia!

Kiipesin takaisin Taigan selkään ja ratsastin vielä reilun puolituntia. Nyt tamma käyttäytyi jo paremmin, se jaksoi keskittyä saatuaan purkaa ylimääräiset energiansa. Ratsastuksen jälkeen vein Taigan suoraan tarhaan. Päästyään vapaaksi poni jatkoi riehumista - se taisi tosiaan olla aivan tylsistynyt pelkkään karsinassa seisoskeluun ja tarhailuun, jota se oli joutunut kestämään viime kuukausien aikana näköjään aivan liikaa. Nyt asiaan tulisi muutos, minä reipastuisin ja ennen ensi kisakautta Taiga olisi superkunnossa!

wear&taiga

[wear]

23.11.2010 tiistai - "They dont know how long it takes, waiting for a love like this..."

Tuijotin särisevää ruutua. Kirjaimet hyppivät silmissä ja minun oli vaikea keskittyä. Aimien kerrottua luopuvansa hoitajan pestistä, olin kuumeisesti metsästänyt uutta apulaista itselleni. Taiga vaati niin paljon aikaa ja huomiota, joita minulta ei vaan kertakaikkiaan riittänyt tarpeeksi. Siirsin katseeni tietokoneen ruudusta ulos. Pieni ruskeanharmaa orava juoksi terassin kaidetta pitkin. Se jätti pienet tassunjäljet lumeen. En saanut ajatuksiani kasaan. Kaikki asiat pyörivät yhtenä suurena pallona kehää päässäni. Olin jo viimeviikolla saanut monia innokkaita hoitaja-ehdokkaita, joukossa ihan kivankin kuuloisia tapauksia, mutta vieläkin arvelutti. En halunnut ihan ketä tahansa pienen ponini kanssa puuhailemaan.

Saavuin tallille puoli yhdeksän maissa aamulla. Pihassa oli todella hiljaista, tähän aikaan ei ollut juuri ketään liikkeellä. Minun ohittaessa päärakennusta, astelivat juuri sopivasti Jaakko ja Jossu pihalle peräkanaa. Molemmat moikkasivat minua iloisesti. - Katos pikku tsirbulaa ei ookkaan vähään aikaan näkyny! Jaakko huikkasi silmää iskien. Mies kaivoi askin taskustaan ja sytytti rennosti tupakan. Jossulla oli yhä kahvimuki kädessään ja tämä siemaili siitä vähän unisen oloisena. Hymyilin ujosti Jaakolle takaisin. - Että kun ramasee, viime yönä oli niin hirvee lumimyräkkä etten mä saanut ollenkaan unta.. Jossu sanoi silmiään hieroen. - Mä ainakin nukuin kuin pieni vauva, Jaakko tuhahti virnistellen ja veti pitkät savut tupakastaan. - Joo mäkin valvoin jonkin aikaa sen myrskyn takia, sanoin Jossulle ja vilkuilin ympärilleni. Maata peitti todella paksu lumikerros, viime yönä oli tosiaan tupruttanut lunta ihan kunnolla. - Mutta Wear sustahan me saadaan apua noihin tallihommiin, ollaan muutenkin jäljessä aikataulusta. Anne kävi hoitamassa aamuruokinnat, mutta boksit pitäis vielä siivota ja hevoset loimittaa ja viedä pihalle... Jossu selitti ja lähti tarpomaan pihan poikki. Seurasin kiireesti perässä. Jaakko tallusti hitaasti perässämme, vedellen viimeisiä sauhuja.

Lupauduin auttamaan Jossua ja Jaakkoa tallitöissä, ja sain vastuulleni aitta-karsinoiden siivoamisen ja niiden hevosten tarhauksen. Hommassa ei onneksi kulunut kovinkaan kauaa, olihan minulla vain kolme karsinaa putsattavana. Jätin Taigan vielä sisälle ja vein muut ulos nauttimaan pakkas-säästä. Lakaisin vielä nopeasti käytävän ja sujahdin sitten harjakori mukanani Taigan karsinaan. Poni jauhoi vielä aamuheiniään, minun astellessa sisälle se nosti pikaisesti päätään, hörähti, ja tunki turpansa takaisin heinäkasaan. - Kaikkien näiden vuosien jälkeen, vieläkin ruoka vie voiton mun seurasta? Naureskellen pörrötin tamman paksua otsatukkaa ja nappasin harjakorista pölyharjan.

Ponineiti ei ollut tänään kerennyt liata itseään joten harjaus sujui sutjakasti. Kaivoin Taigan paksun ruutuloimen esille, tomutin siitä pölyt pois ja heitin tamman selkään. Sitäkään ei ollut tullut käytettyä viime talven jälkeen ! Kipaisin vielä hakemassa tamman suitset, irrotin niistä turpahihnat ja sujautin ne ponin päähän. Taiga seisoskeli vähän unisena boksinsa ovella minun hääräillessä sen ympärillä. Asettelin vielä kypärän omaan päähäni ja talutin Taigan sitten pihalle. Aurinko pilkotti vähän pilvien takaa, ilma oli kirpeä ja lunta melkein polveen asti. Könysin itseni Taigan selkään ja vedin viltin jalkojeni ympärille lämmittämään. Käsissäni minulla oli paksut villalapaset. Tallipihalla Jossu tuli vastaan taluttaen muutamaa minulle täysin tuntematonta ponia. Pysäytin Taigan ja jäin seuraamaan ponien menoa. Vasemmalla puolellaan Jossulla oli pieni, kimo ratsuponi, joka vaikutti varsin energiseltä poukkoillessaan puolelta toiselle. Toisella puolella taas tiikerinkirjava tilastohevonen, joka lönkytti tasaisesti aivan Jossun olkapäässä kiinni. - Eikös olekkin komeita tapauksia nämä uudet? Nainen tokaisi pientä ylpeyttä äänessään. - On, tosi kivan näkösiä ! vastasin nyökytellen. Kimossa oli jotain hyvin kiehtovaa, sen liikkeet näyttivät mukavan ilmavilta. Sitä olisi kyllä kiva kokeilla joskus. Taiga närkästyi odotteluun, ja ryhtyi kuopimaan maata. - Mutta hei me lähdetään tästä Taigan kanssa pienelle energian-purku- maastolenkille! Huikkasin Jossulle ja annoin Taigan jatkaa reipasta käyntiä. Poni oli herännyt unestaan ja suorastaan hyppeli lumihangessa eteenpäin.

Kiersimme maneesin takaa tuttua reittiä metsänhalki vanhalle kärrytielle. Sieltä koukkasimme taas metsäreittiä kesantopeltoa kohti. Taiga tunnisti reitin ja tiesi minne olimme matkalla. Kesantopelto oli toiminut jo monen vuoden ajan hyvänä laukka-kisa paikkana. Pellon pohja pysyi yleensä aina hyvänä ja sen reunoja pitkin kulki tasaiseksi tallattu polku jota pääsi laukkaamaan. Metsänreunassa, kesantopellon joo häämöttäessä edessä, annoin Taigan vaihtaa kiireisestä ravistaan laukalle. Poni loikkasi pienen ojan yli kepeästi ja kiristi laukan vauhtia. Kesantopellolle päästyämme annoin ponin taas pidentää laukkaa. Poni tuntui olevan täynnä energiaa ja se halusi yhä kiristää tahtia. Viltti liehui takana ja ponin harja hulmusi tuulessa. Kirpeän kylmä tuuli sai silmäni vuotamaan ja siristellen tiirailin eteenpäin.
Kun olimme kiitäneet koko kierroksen pellon ympäri, Taiga siirtyi raville. Se viskoi päätään innostuneena ja puhisi. Kumarruin silittämään tamman kaulaa.

Paluumatka tallille sujui vähän rauhallisimmissa merkeissä. Taiga oli saanut suurimmanosan energiastaan purettua ja tallusti nyt täysin tyytyväisenä ja rauhallisena eteenpäin syvässä lumihangessa. Vähän väliä poni pysähtyi kuopimaan lumikasoja tai maistelemaan havunoksia polun vieressä kasvavista kuusista. Annoin Taigan valita tahdin ja reitin kotiin. Minulla ei ainakaan ollut tällä hetkellä mikään kiire.

wear&taiga

345 hm

[Lina]

30.11.2010 - Leppoisaa tutustumista -

Kävilin tallille tavallista iloisempana ja nopeampaa tahtia. Ilta hämäreni. Mutta ei, en ollut menossa tallille pitämään tuntia, tai tunnille. Enkä edes iltatallia tekemään. Nyt, olin menossa hoitamaan. Minut oli viimeinkin hyväksytty hoitajaksi. Ja vielä Taigalle. En ollut pahemmin poniin tutustunut, mutta yksärihän poni olikin. Talli näytti piirtyvän vimein näkyviin. Jännitys laukesi vähitellen.

Siinä se nyt seisoi. Olin koko päivän miettinyt sitä. Odottanut siitä lähtien kun sain tietää pääseväni sen hoitajaksi. Taiga. Tamma seisoi tarhan perällä ja katseli minua uteliaasti. Raotin hieman porttia ja luikahdin sisään.
- Taigaa!
Huudahdukseni rikkoi hiljaisuuden. Taiga ei kuitenkaan tehnyt elettäkään tullakseen luokseni. Noh, piti mennä sitten hakemaan poni. Suljin portin, ja lähdin talsimaan kohti ponia. Lumi narskui kenkieni alla. Hrr... Olipas taas kylmä. Lumi narskui kenkieni alla. Sidoin nopeasti hiukseni ponnarille, ja vedin takin hiuksieni päälle.

Taiga otti epäluuloisena pari askelta taakse. Seisahduin ja ojensin kättäni ponia kohti.
- En mä sulle pahaa tee... Tule sisälle, sanailin tammalle lempeällä äänensävyllä.
Poni nuuhkaisi kättäni hieman. Se pärskähti, ja höristi korviaan. Tyytyväisenä taputin Taigaa kaulalta.
- Tules nyt sisälle....
Kiinnitin riimunarun Taigan riimuun, ja maiskautin. Poni lähti seuraamaan minua talliin. Ilo pulppusi sisälläni. Itseänikin ihmetytti olotilani. Olinhan taluttanut hevosia ja poneja sisälle ja ulos miljoona kertaa. Taiga olisi mieluusti jäänyt näemmä ulos. Se yritti hidastella.

Talutin Taigan sen boksiin. Irroitin riimunarun ja taputin tammaa. Samassa wear ilmestyi boksin ovelle. Katsahdin tyttöön, hieman empien.
- Sä toitkin sen jo sisään.... Siis sun nimes oli Lina?
- Joo... Sä sitten taidat olla wear?
- Jep. Mutta mä taidan tästä mennä kotiin...
- Okei.

wear lähti, ja jäin taas kaksin Taigan kanssa.
- Pitäisi kai harjata sinut...
Samassa tunsin kännykkäni tärisevän taskussani. Viesti. Ja äidiltä. Käski tulla kohta kotiin... Lähetin nopeasti vastauksen, jossa selitin vielä harjaavani ponin. Vaikka eipä äitini mitään hevosista tiennyt... Sujautin kännykän taskuuni ja taputin Taigaa.

Metsästin kuumeisesti ponin harjoja, mutta löysin ne piakoin. Nappasin muutaman harjan, ja kaviokoukun varmuuden vuoksi. Sitten suunnistin takaisin Taigan luo. Pääti sitoa tamman varmuuden vuoksi, vaikka se boksissaan olikin. Ettei vain sattuisi vahinkoja... En tahtonut tyriä heti ensimmäisenä päivänä.

Harjasin Taigan huolellisesti, vaikka alussa tamma hieman pyörikin karsinassaan. Kävin viemässä vielä harjat taikaisin, ja palasin vielä ponin luo.
- Olet kyllä upea poni Taiga...
Rapsuttelin Taigaa hieman. Se näytti nauttivan siitä. Hymyilin itsekseni. Taas höpisin ponille, joka ei kuitenkaan ymmärtäisi mitään.
- No, mun pitää mennä... Palaan huomenna.
Lähdin karsinasta, ja suljin portin huolellisesti perässäni.

Pimeys oli jo laskeutunut. Kävelin tallipihan poikki. Se oli melko autio. Joku ratsukko vielä treenasi näemmä kentällä. En kiinnittänyt nyt huomiota kuitenkaan juuri minnekkään. Ajatukset risteilivät päässäni, kuin sukkulat. Taiga oli vaikuttanut kiltiltä, varsin mukavalta tapaukselta. Tulisin varmasti huomennakin tallille.

// Tälläisen lyhyehkön tarinan nyt aluksi väsäsin. //

Lina & Taiga 1HM ( Tästä se nyt alkaa! )

[Lina]

1.12.2010 - Ken lumituiskussa taivaltaa? -

Seisoin tallin pihassa. Pimeys oli taas ehtinyt ennen minua. Pahus. Huokasin hiljaa, ja lähdin astelemaan kohti Taigan boksia. Taigahan ei asunut tallissa, vaan aitassa.
Olikohan tamma sisällä? Vedin hieman vetoketjuani ylöspäin, vaikkei se ylemmäksi enempää juuri mennytkään. Lunta sateli hitaasti taivaalta, verhoten maisemaa. Joulukin oli tulossa... Siirsin kuitenkin muut asiat pois mielestäni. Nyt oli keskityttävä taas talli asioihin.

Onnenpotku oli käynyt. Hallakko tamma seisoi karsinassaan, ja pureskeli heiniä. Työnnyin sisään Taigan boksiin.
- Täällä ollaan taas Taiga... Muistakos minut?
Tamma nuuhkaisi toiveikkaasti minua. Pian turpa työntyi kuitenkin taas heinien pariin, kun herkkuja ei löytynyt.
- Sori. En tuonut sulle mitään...
Silittelin tamman kaulaa. Olipas taas holjaista... Huomenna tulisin varmaan aikaisemmin. Pimeys ja tallitouhut eivät mielestäni sopineet yhteen.

Harjasin taas huolellisesti ponin. Työstähän se kävi. Taiga kasvattaisi varmaan kiitettävän talvikarvan... Poni oli tosi pörröinen.
Setvin vielä jouhet, ja vein sitten hoitokamppeet paikoilleen.

- Haluatkos ulos?
Puhelin taas hevoselle, tällä kertaa karsinan ulkopuolelta. Taiga oli lopettanut heinien mutustelun, ja kuunteli minun höpinöitäni.
- Mennään pienelle kävelylle vaikka...
Päätin laittaa kävelyn aijaksi ponille loimen. Lunta satoi, ja Taiga kastuisi, kun lumi sulaisi sisällä. Ja kuivaaminen olisi vielä pitkäkestoisempi operaatio kuin harjaus... Etenkin tämän ponineidin kohdalla...

Taiga asteli perässäni reippain askelin ulos.
- Hyvä tyttö...
Tarkoitus ei ollut käydä pitkällä kävelyllä. Aivan pieni lenkki riittäisi. Vain sen verran että voisin tutustua poniin lisää, ja antaas ille samalla hieman liikuntaa. Tallinpihassa seisoi muutama tuttu keskustelemassa. Uteliaat katseet kääntyivät suuntaamme.
Kiusallisista katseista välittämättä, talutin Taigan kohti maastopolkua. Poni riuhtoi hieman riimunarua. Se olisi tahtonut kai mennä jotakin omaa reittiään...
- Joku toinen kerta, jooko? Nyt käydään vaan ihan pieni lenkki....

Ponineiti lopetti sitten riuhtomisen ja tepasteli tiellä pitkin askelin. Yritin pitää vauhdin hiljaisena. Lumisade peitti maisemaa, joten autoa ei välttämättä heti havaitsisi. Samassa lumisateesta ilmestyi ratsukko. Tunnistin poniksi Aksun. Ja Sara näytti selässä keikkuvan. Saran tunsinkin tunneilta.
- Iltaa!
Tyttö tervehti aurinkoisesti. Seisssautin Taigan, vaikka poni olisikin halunnut jatkaa.
- Moi....
- Mitäs sä Taigaa taluttelet?
- Oon nykyään sen hoitaja.
- Ai niin.
Ehdimme puhua vain hetken, mutta Aksu näytti kyllästyvän seisomiseen. Se lähti kävelemään kohti tallia.
- Me taidetaan Aksun kanssa mennä...
- Juu... Me jatketaan sitten Taigan kanssa.

Käännyimme vähän aikaan jatkettuamme tallille. Heti käännöksen jölkeen, tamman tahti nopeentui.
- Prr.... Tulipas sinulle taas hoppu tallillle!
Jarruttelin ponia, vaikka se sinnikkäästi tallille kiskoikin. Pian riimunaru kuitenkin luiskahti märistä lapasistani.
- Taiga!
Poni lähti ravaamaan tyytyväisenä kohti tallia. Juoksin Taigan perään, ja sain kun sainkin riimunarusta kiinni. Taiga näytti pettyvän tästä.
- Senkin karkuri... Onneksi pakomatkallasi oli lyhyet jäljet... Pitää näemmä olla tarkkana sinunikin kanssasi.
Lumi tuiskusi vasten kasvoja, tarpoassemme vasten lumisadetta. Taigaa tämä ei haitannut, mutta minulla oli ongelmia.

Loppumatka sujui muuten rauhallisissa merkeissä. Taiga kyllästyi yrittämään enää karkaamista. Se ei tosin ollut vieläkään tyytyväinen tahtiimme, vaan yritti nopentaa kävelyvauhtia.
Pian kuitenkin saavuimme tallille. Kylmä ei tullut, kiitos Taigan. Jouduin koko ajan jarruttelemaan.
- No niin perillä...
Päästin Taigan boksiinsa. Se asteli sinne tyytyväisenä. Vein Taigan riimunarun paikoilleen, ja ryhdyin riisumaan loimea.

Lysähdin Taigan karsinan nurkkaan istumaan. Poni katsahti minuun kummissaan.
- Lämmittelen vaan hetken... Sitten jätän sut rauhaan....
Naurahdin ponineidille, joka tuli tuuppimaan minua. Silittelin tuota hetken. - Nousen ihan kohta...

Heipat Taigalle jätin, mutta sitten koti taas kutsui...
Ja lumisade ei ollut vieläkään loppunut. Tulisi taas kylmä matka kotiin. No, talvesta tulisi kylmä...
Aloin harkita jo vakasvasti paksumpaa takkia. Lisäksi, käteni olivat puuduksissa. Seppele jäi taakseni, ja askeleet veivät kohti kotia. Lumi narskui kenkien alla. Olin iloinen, mutta väsynyt. Se oli taas todistettu. Poninkaan hoito ei ollut sen helpompaa kuin hevosen.
_____________________
Taiga&Lina 2 HM
_____________________

[Lina]

3.12.2010 - Hetkessä voi tapahtua mitä vain

Autiota. No, ei aamulta voinutkaan odottaa surta ruuhkaa. Eipä ainakaan ollut kovin pimeää...
Seppele näykyi kauvempana. Luntakaan ei satanut. Mahtava ilma! En luutavasti pääsisi illemmalla Taigan luo, joten tämä aamu oli ainut hetki. Lumi narskui kenkieni alla. Pian pääsisi taas tallille. Enää ei ollut kovinkaan pitkä matka.

Missä Taiga oli? Hallakko ei ollut boksissaan tai tarhassaan.
Kävelin hermostuneena talliin. Ehkä joku tietäisi Taigasta.... Ensimmäisenä tunnistin käytävältä Saran, Pipsan ja Josefiinan. Päätin hetken empimisen jälkeen kysyä Taigasta Pipsalla.
- Öh... Tiedätkö missä Taiga on?
- Joo. Se on maneesissa.
Mieleni teki hakata päätä seinään. Olisihan se pitänyt arvata! Wear varmaan treenasi sillä...
- Kiitti.
Lähdin tallista suuntaamaan kohti maneesia. Vai siellä se Taiga oli...

Katselin katsomosta, kun Taiga meni maneesissa. Ja kuten arvasin, wear keikkui satulassa. Toinen ratsasti hyvin... Ja ponineiti kulki hienosti. Itselläni ei Tiagan selkään kiirettä ollut. Kunhan tutustuttaisiin paremmin... Eikä ponin omistajakaan, minua tainnut vielä kunnolla tuntea.
Huomasin, että wear näytti lopettelevan Taigalla. Nousin, ja lähdin kulkemaan kohti pysähtynytta ratsukkoa. Wear liukui juuri Taigan selästä alas.
- Ratsastit hyvin.
Wear näytti hieman säpsähtävän äkkinäistä ääntä takana. Itse olin tyytyväinen, että uskalsin aloittaa itse puhumisen.
- Ai... Kiitti.
Kiusallista. En keksinyt enää mitään sanottavaa. Wear kuitenkin ratkaisi ongelmani.
- Viitsitkö hoitaa Taigan pois? Mulla on kiire...
- Juuh...
- Ei siis ole pakko.
Otin kuitenkin Taigan mielelläni vastaan.
- Mä meen nyt...
- Moikka!

Talutin ponineidin tuon omaan boksiin.
- Älä nyt pyöri! Vapautan sut vain satulasta!
Sain satulavyön auki, vaikka Taiga pyörikin karsinassaan. Vein satulan paikoilleen ja riisuin suitset. Se kävikin helpommin. Laitoin vielä riimun tamman päähän, ja vein suitset paikoilleen, pestyäni kuolaimet. Palasin pian kuitenkin Taigan luo.
- Tahdotkos tarhaan?
Tamma ei tietenkään vastannut, mutta päätin viedä hallakon tarhaan ainakin siksi aikaa, kun puhdistaisin karsinan. Laitoin Taigalle loimen, ja kiinnitin riimunarun.
- Tulehhan nyt... Ei me lenkille mennä senkin hölmö!
Ponineiti vastusteli ensin, mutta huomattuaan etten antanut periksi, se lähti kävelemään perässäni. Se kai luuli että menemme talutuslenkille taas...

Taigan mieliala nousi huomattavasti ponin huomatessa että pääsi tarhaan. Se syöksähti tarhaan kuin raketti. Lumi pöllysi. Vauhti hiljentyi vasta muiden hevosten luona.
Katselin hetken aidalta Taigan menoa, kunnes havahduin haaveistani. Piti mennä siivoamaan se karsina. Aikaa ei ollut koko päivää...

Kippasin lannat lantalaan, ja vein kottikärryt paikoilleen. Karsinan siivous oli käynyt yllättävän nopeasti. Tahtoisikohan Taiga jo sisään? Otin kuitenkin riimunarun, ja lähdin kohti tarhoja. Jos Taiga ei tulisi luokseni, se saisi jäädä tarhaan.

Tarha oli tyhjä. Portti oli auki. Missä hevoset olivat? Oliko joku vienyt ne sisälle?
Samassa ohitseni syöksyi Sikke. Sen kannoilla roikkui Aksu. Ja viimeisena laukkasi Taiga. Olivatko ne karanneet?
Pian ohitseni kiirehti Pipsa ja Sara.
- Lina! Tuo kauraämpäri tai jotain äkkiä!
Tein kuten käskettiin, ja hain kauraämpärin hätiin. Mielessäni oli pienoinen kauhukuva. Olinko jättänyt itse portin auki? Vai olivatko ponit karanneet omin avuin?

Saimme viimein ponit kiinni. Taiga, Sikke ja Aksu näyttivät närkästyneiltä. Ne olisivat halunneet vielä pari kierrosta. Sen siaan me ihmiset olimme hengästyneitä.
- Huh... Vien nyt Siken sisälle...
- Miten ne pääsivät tarhasta ulos?
Kysymykseni sai Saran tuhahtamaan.
- Jotkut ipanat oli käynyt tarhassa ja jättänyt portin auki...
- Ne saa kyytiä kun kerron Jossulle!
Naurahdin. En pystynyt kuvittelemaan Josefiinaa antamassa kyytiä kellekkään.

Ihmettelin suuresti tapahtunutta, harjaillessani Taigaa sen boksissa. Kun olin vienyt Taigan tarhaan aidalla ei ollut ketään kakaroita. Noh, olivatpa sitten nopeita... Syöksyivät heti tarhaan taputtelemaan hevosia kun ketään ei ollut paikalla...
- No niin Taiga... Mun täytyy tästä lähteä.
Taiga pärskähti.
- Ai niin... Melkein unohdin... Toin sulle jotain...
Hallakko nosti pätään kiinnostuneena kun kaivoin taskustani esiin porkkananpalan. Se alkoi heti hamuilla sitä suuhunsa.
- Etpäs saa vielä! En aijjo opettaa sua pahoille tavoille!
Mutta Taiga tönäisi vain kättäni, jolloin porkkananpala tipahti maahan. Ponineidin pää ojentui pian porkkanan luo, ja pian Taiga porkkanan suihinsa imaisi.
- Ota sitten senkin ahmatti... Mutta mä meen nyt.
Taputin hallakkoa kaulalle ja lähdin kohti kotia. Koulukin odotti....


Otin Taigasta nopeasti kuvan ennen tarhaan menoa. Kuva epäonnistui, koska en ehtinyt säätää kännykän kameraan parempia asetuksia. Aika tuntui olevan kortilla.
__________________
Taiga&Lina 3HM
__________________

[Lina]

4.12.2010 - Rento maastolenkki

Neljäs luukku kalenterista. 20 päivää jouluun. Ja löydän itseni lattialta aamulla. Haukotttelin hieman, ja nousin seisomaan. Olin kai vierinyt unissani lattialle...
Vilkaisin pikaisesti kelloa ja petasin sänkyni. Kohta voisi mennä Taigan luo...
Kävin pukemassa ja syömässä. Viikonloppu oli kyllä parasta aikaa. Pääsi aamulla tallille.
Hiivin eteiseen ja puin ulkotakkini päälle. Valitsin tallikengät jalkaani, ja raotin ovea. Nappasin nopeasti repun eteisen nurkasta. Olin pakannut sinne jotain Taigaa varten...
- Meen tallille! Moikka!
Ennenkuin äiti ehti kapinoida vastaan, paiskasin oven kiinni ja käänsin nenän kohti Seppelettä.

Taiga seisoi tarhassa, varsin unisen oloisena. Se kohtoti päätään uteliaanan nähdessään minut. Avasin portin ja livahdin sisään. Riimunaru oli kädessäni, ja ponineiti näytti havaitsevan sen. Suljin portin varmuuden vuoksi.
- Taga!
En huhuillut ponia kovin kovaa. Vähemmälläkin saatiin hiljaisuus rikottua. Tallilla ei näyttänyt olevan juuri ketään... No, ei kello tosin paljoa ollut.
Hallakko otti empien pari askelta kohti minua.
- Tule vain tyttöseni...
Taiga ei kuitenkaan liikkunut. Lähdin sitten itse ponia vastaan.

Vein hallakon tuon boksiin.
- Arvaa mitä? Mä ostin jotain sulle...
Otin repustani kaksi uutta harjaa, kaviokoukun ja riimunarun. Taiga nuuhki tavaroita, japärskähti sitten. Taputin hieman tammaa. Nyt ei tarvitsisi aina lainata wearin hankkimia Taigan harjoja. Aloin harjata uudella harjalla hallakkoa. Se seisoi tälläkertaa nätisti paikoillaan.
- Hmm... Ulkona on kaunis ilma. Mennäänkö lenkille?
Puhelin tammalle ja harjasin tuota huolellisesti. Niin... Taigakin saisi liikuntaa. Vaikken vielä ollut selkään kiipeämässä vielä lähiaikoina.

Loimi päälle, ja menoksi!
Kiinnitin riimunarun Taigan riimuun ja avasin boksin oven. Hallakko tepasteli ulos, hieman empien. Se taisi miettiä, mitä oli edessä.
Lähdin ohjaamaan Taigaa tutulle reitille. Tamma käveli takanani hieman jäykästi. Noh, kyllä se siitä kohta virkenisi... Toivon mukaan.

Metsä oli hiljainen. Ainut ääni minkä kuulin, oli lumen narskunta. Lunta satoi hitaasti.
- Ompas hiljaista...
Silitelin Taigaa samalla kun kävelin sen rinnalla. Äkkiä metästä kuului rasahdus. Hallakko valpastui, ja kohotti päätään uteliaana. Katsoin ensin Taigaa ja sitten samaan suuntaan kuin tamma. Joku ratsukko lähestyi... Tunsin poniksi Pampulan. Ratsastaja taisi olla Loviisa... Tytön olin pari kertaa tallilla nähnyt.
- Moi!
- Mä säikähdin teitä...
- Anteeksi... Olitko sinä muuten Lina?
- Joo.
- Minnes teillä on matka?
- Pienelle kävelylenkille...
- Me voidaan varmaan tulla Pampulan kanssa mukaan?
- Juuh. Tulkaa vain.

Tie oli melko leveä, joten mahduimme kävelemään rinnakkain. Noh, eihän Loviisa kävellyt, mutta Pampula käveli. Kumpikaan ei viitsinyt rikkoa hiljaisuutta.
- Mitä kautta me mennään?
Loviisan ääni lopultakin syrjäytti piinaavan hiljaisuuden.
- Sä voit päättää...
Taiga tönäisi minua kylkeen. Horjahdin hieman, mutta naurahdin vain hallakolle.
- Taiga tosin taitaa haluta päättää reitin, Loviisa naurahti.
- Sori Taiga... Se on Loviisan vuoro. Sä päätit alkumatkan reitin.
- Ei kai haittaa jos lenkistä tulee aika lyhyt?
- Mua ei anakaan haittaa.

Rauhallinen talutuslenkki oli pian ohi. Seppele tuli näkyviin.
- Mä meen nyt talliin hoitamaan Pampulan...
- Moikka!
Katsoin kuinka tuo nuorehko tyttö hyppäsi ponin selästä, ja lähti taluttamaan kohti tallia. Itse vein Taigan tuon oman boksiin.

Taiga oli piristynyt, kuten olin arvellutkin. Se oli viimein herännyt kunnolla, ja seisoi nyt virkeänä boksissaan. Silittelin hallakin päätä. Tälläiset hetket olivat lumoavia.
- Inhottavaa rikkoa tämä hiljaisuus, mutta mun pitää mennä.
Hallakko pärskähti.
- Tulen vielä illalla... Tahdot varmaan tarhaan? En usko että tahdot seistä karsinassa...

Vein Taigan tarhaan. Eihän se voinut kokopäivää sisällä seistä...
Tulisin luutavasti vielä illalla ainakin hakemaan sen sisälle. Ellei sitten wear olisi ehtinyt jo tehdä sitä.
- Hei sitten Taiga!
Taputin Taigaa vielä tarhan portilta ja päästin sen irti. Se asteli muiden hevosten seuraan. Itse hetken katseltuani, lähdin suuntaamaan kohti kotia.


Rapsutteluheetkiä karsinassa. Onnistuin tyrimään itseni piirron. Olen siinä hommassa surkea.
_________________
Taiga&Lina 4HM
________________

[Lina]

05.12.2010 - Uusia tuulia

Minulla oli tänään uusi liikutusidea Taigalle. Innoissani harjasin tammaa.
- Kohta pääset kokeilemaan jotain muutakin...
Toivoin että maneesi olisi tyhjä. Aika oli hyvin huono sinänsä, koska talli tuntui kuhisevan porukkaa. No, olihan viikonloppu. Toivoin että muut menisivät ratsastamaan maastoon tai kentälle. Olihan sinänsä akunis ilma... Noh, voisin mennä kentälle jos maneesissa olisi paljon purukkaa.

Taiga oli hoidettu. Kiinnitin riimunarun hallakon riimuun, ja lähdin taluttamaan kohti maneesia. Tamma tuntui olevan hieman hämillää. Miksi oltiin menossa maneesiin ilman varusteita tai juoksutuskamppeita? Taiga yritti itse lähteä kohti tarhoja.
- Pääset tarhaan pian... Sitten kun ollaan vähän liikuttu.
Taiga kieltäytyi sitten liikkumasta. Maiskusteluista, ja riimun nykimisestä huolimatta se ei liikkunut.
- Tule nyt!
Ehhei. Tamma ei hievahtanutkaan. Piti siis turvautua viimeiseen keinoon...
- Katsos mitä minulla on...
Kaivoin taskustani porkkanan. Taiga lähti heti liikkumaan.

Kuljetin tamman porkkanan avulla maneesille, ja annoin sitten sille porkanan. Minulla olisi vielä toinenkin palkinnoksi sitten lopuksi...
Maneesissa näytti olevan ainakin yksi ratsukko. Tunnistin Saran ja Aksun.
- Hei taas.
Saran ääni herätti minut ajatuksistani, ja kävlein Taigan kanssa peremmälle.
- Ei kai haittaa että olen Taigan kanssa täällä?
- Ei.
- Öh, voitko pitää Taigaa muuten hetken?
- Eiköhän onnistu.
Sara nousi Aksun selästä, ja otti Taigan minulta.

Kokosin nopeasti pienen temppu radan. Pari matalaa ristikkoa, kavaletteja ja pujottelua. Otin sitten Saralta Taigan takaisin.
- Kiitos.
Sara nousi takaisin Aksun slekään.
- Eipä kestä.
Lähdin taluttamaan Taigaa uraa pitkin. Pitihän hallakko lämmitellä.
Taiga katseli kokoamaani rataa uteliaana.

Hetken päästä, vein Taigan taas keskelle, ja talutin sen käynnissä radan läpi. Rata meni puhtaasti, paitsi että hallakko alkoi tuuppia päällään ristikoita, jolloin puomit putosivat. Nostin puomit takaisin paikoilleen.
- Eiköhän kokeilla ravissa.
Aloitimme kavaleteista. Hölkkäsin Taigan rinnalla. Ponineiti meni loistavasti kavaletit. Ohjasin tamman pujottelulle.Ponineiti hidasti käyntiin, mutta nosti pian taas ravin.
- Hyvä Taiga!

Jatkoimme vielä ristikoille, jolloin annoin Taigan nostaa laukan. Jouduin itse todella juoksemaan, että pysyisin ponineidin rinnalla. Taiga hyppäsi ristikot tyylikkäästi.
- Sepä meni hienosti! Pitäisiköhän kokeilla Aksun kanssa?
- Siitä vain. Se on hauskaa.
Huohotin hieman. Juoksu taisi olla paljon helpompaa Taigalle kuin minulle. Taputin tammaa ja lähdin taluttamaan sitä kohti uraa.
- Mennään kohta vielä kerran...

- No, me lähetään nyt.
Ilmoitin Saralle, korjattuani radan.
- Ok. Me tässä vielä vähän treenataan...
Lähdin sitten kuljettamaan Taigaa tuon omaan boksiin. Puhelimeni tärisi taas taskussani. Arvasinkin kuka ja mikä oli kyseessä. Äitini kutsuisi jo kotiin.
Avasin Taigan boksin oven, ja vein Taigan sisään.

- Tässä palkintosi.
Taiga otti porkkanan tyytyväisenä kädestäni.
- Ja kohta tarhaan...
Kaivoin känykän taskustani. Olin arvannut oikein. Äiti kyseli kotiin palaamisesta. Laitoin vastaukseksi että tulisin kohta.

_____________________________________
Taoga&Lina viides luukku kalenterista ja 5 HM
_____________________________________

[wear]

06.12.2010 maanantai - itsenäisyyspäivä

Itsenäisyyspäivä. Jokaisen talon ikkunasta paistaa kynttilän vieno valo, ja suurinosa taisi istua tälläkin hetkellä television ääressä seuraamassa linnanjuhlia. Minua ei pahemmin ne pirskeet jaksaneet kiinnostaa, joten tekemisenpuutteessa päätin poiketa tallilla.

Lunta oli ainakin puoleenreiteen. Sinne ei tietenkään oltu aurattu reittiä, joten jouduin kahlaamaan talvikengissäni raskaasti puhkuen perille. Kipusin muutaman rappusen ylöspäin ja karistelin lumet kengistäni aitan terassilla. Kiskoin Taigan karsinan oven auki, salpa oli hiukan kohmeessa pakkasten jäljiltä. Taiga oli nauttimassa iltaruokiaan. Poni nosti uteliaana päänsä ruokakupista kuullessaan jonkun tulevan. - Minä se sua täällä vaan häiritsen, sanoin ponille. Se häröhti ysätävllisesti ja jatkoi sitten ruokailuaan. Tamma oli saanut uuden hoitajankin tässä viime päivien aikana, ja tämä uusi tyttö, Lina, vaikutti pärjäävän hyvin ponin kanssa. Hymyillen sivelin Taigan paksua talvikarvaa. Tietenkin tamma oli, kuten monien edellistenkin vuosien tapaan, kasvattanut itselleen hyvin paksun ja pörröisen talviturkin. Noh, eipähän päässyt neiti palelemaan tuossakaan pakkasessa.
Hengitys höyrysi ulkona. Kävelin Taiga vierelläni pitkin hiekkatietä. Tie oli sentään aurattu ja eteneminen oli vähän helpompaa. Taiga tepasteli innokkaana vierelläni. Sen korvat kääntyilivät uteliaina ympäriinsä tamman kuunnellessa pimeässä kaikuvia ääniä. Taivas oli täysin pilveetön, tähdet tuikkivat kirkkaina.

Lyhyen iltakävelymme jälkeen palasimme tallipihalle. Jaakko asteli juuri sopivasti päärakennuksen kuistille iltatupakalle kun minä ja Taiga ohitimme talon. - Aika mielenkiintoinen aika käydä tallilla... Jaakko sanoi. Mies virnisti hyväntuulisesti. Ulkona oli hyvin pimeää, ja näin vain miehen tumman hahmot seisomassa kuistilla ja tupakan käryämässä tämän sormienvälissä rennosti. - Mieluummin mä täällä vietän itsenäisyyspäivän illan, vastasin Jaakolle kärkkäästi. Mies naurahti taas. - Voi kuule pikku tyttö, sun pitäis olla jo tähän aikaan nukkumassa. Vieppäs nyt toi ponikin jo omaan karsinaansa untenmaille niin pääset itekki kotio nukkumaan.. Jaakko sanoi. - Joo kyllä mä oon kohta lähdössä, tokaisin tälle. Taiga alkoi käydä kärsimättömäksi. Se repi riimunarua kädestäni ja kuopi lunta. - Tääl on kuule aika pimeetä ja on jo tosi myöhä. Sulla ei taida ees mennä mitään busseja? Mä voin heittää sut kotio, vie vaan se heppas sisälle niin päästään lähtemään! Jaakko tarjoutui. Mies veti viimeiset sauhut tupakastaan. - Ei sun tarvii, mut kiitos jos jaksat! vastasin miehen tarjoukseen kiitollisena ja lähdin nopeasti tallustamaan aitalle.

wear&taiga

346 hm

[Lina]

07.12.2010 - Anna pikkusiskonkin kokeilla!

Siellä Taiga taas seisoi. Toisella puolella tarhaa. Huokasin hieman ja livahdin aidan oli tarhalle.
- Tule nyt jooko....
Maanitteluni ei kuitenkaan tehonnut. Taiga vain nökötti paioillaan, ja tuijjotti minua. Se oli täysin haluton lähtemään sisälle.
- Ei sitten auta muu kuin tulla hakemaan sut...
Lähdin astelemaan kohti Taigaa. Lumi narskui jalkojeni alla. Taiga kuitenkin syöksähti heti laukkaan, ja laukkasi ohitseni kaukaa minut kiertäen.
- Taiga!
Tamma näytti nauttivan tästä. Se ei antaisi periksi kyllä vielä vähään aikaan...

Viimein olin saanut metsästettyä Taigan. Huohotin väsyneenä tuon vierellä, ja nojasin tammaan.
- Sä sitten osaat tehdä elämästä vaikeeta...
Tamma seisoi paikoillaan perin tyytyväisen näköisenä. Lähdin taluttamaan hallakkoa aittaa kohti. Lumi satoi hiljaa ympärillämme. Ei sinänsä edes ollut kovin kylmä. Onneksi. Hengitykseni huurtui ilmaan. Mieleni teki lähteä taas talutuslenkille Taigan kanssa.

Taiga käveli vierelläni hieman laiskahkon oloisena. Rapsutin sen kaulaa.
- Koitas nyt piristyä! Ei tämä lenkki maailmaa kaada!
Tamma pärskähti ja seisahtui kuoppimaan maata. Nykäisin riimunarusta ja huokaisin.
- Älä viitti temppuilla nyt... Pieni lenkki vaan. Saat valita paluu tien.
Hallakko ei tietenkään sanojani ymmärtänyt, ja jäi paikoilleen. Seuraavalla riimunarun nykäisyllä, se lähti taas liikkeelle.

Palasimme tallillepian lenkin jälkeen. Tyrmistyksekseni huomasin äitini ja pikkusiskoni pihassa.
- Lina! Tuleppas tänne...
- Vien eka Taigan...
- Se hevonenkin voi tulla.
Huokaisin, enkä alkanut luennoimaan ponin ja hevosen eroitusta. Pikkusiskoni tuijjotti ponia riemuissaan.

- Saako sitä silittää?
Huokasin pikkusiskoni kysymykselle.
- Saa...
Taiga ei oikein pitänyt ajatuksesta. Se väisti siskoni kättä.
- Ehkä se ei nyt tahdo, mutisin.
- Lina, pikkusiskosi tahtoisi ratsastaa. Missä tallinpitäjä on?
- Tahdon mennä tolla, pikkusiskoni ilmoitti, ja osoitti Taigaa.
- Ei sillä saa ratsatsaa. Se on yksäri.
Vastasin äitini kysymykseen. Äitini jätti pikkusiskon huostaani.

- Tule.
Lähdin taluttamaan Taigaa kohti aittaa, ja pikkusiskoni seurasi innokkaana. Pyäräytin silmiäni, ja manasin äitini taivaan tuuliin. Miksi tuon oli pitänyt tuoda tuo ipana tallille? Nyt?
Kiinnitin Taigan ja aloin harjata. Pikkusiskoni katsoi vierestä. Olisin miltein voinut kuvitella tuon kuolan valuvan...

Äitini saapui pian aitalle. Pikkusiskoni ryntäsi heti valittamaan tuolle, ja kyselemään ratsastuksesta. Huokasin uudemman kerran, kun tuo väitti ettei ollut saanut tehdä mitään.
- Lina, anna pikkusiskosikin kokeilla!
- Äh... Ei se osaa...
- Aina voi opetella.
- Taiga ei sovellu siihen tarkoitukseen.
Äitini antoi viimein periksi.
- Tule Eveliina. Mennään kotiin.
- Tuleeko Linakin?
Ilmoitin äitini puolesta tulevani myöhemmin kävellen. Viimeinkin nuo poistuivat. Rapsutin Taigaa tyytyväisenä.
- No niin... Nyt ne kiusankappaleet katosivat.

Annella olisi kyllä kestettävää, kun pikkusiskoni ilmestyisi tunneille. Tai sillä, kuka tunnin pitäisi. Ajatuksiini uponneena siivosin Taigan karsinaa. Ponineiti itse oli viety tarhailemaan. Tämän jälkeen, varmaan joutuisinkin jättämään heipat Taigalle. Ja sitten kotiin...
Ajatuskin sai puistatuksen aikaan. Pikkusisko olisi siellä varmaan viidentuhannen kysymyksen kanssa. Ja kuka joutuisin vastaamaan?

- Heippa sitten Taiga. Sulla on onnea että asut tallilla!
Silittelin tamman päätä, ja istuin aidalla. Taiga kuitenkin lähti omiin oloihinsa, huomattuaan ettei minulla ollut mitään. Päätin vielä vitkastella kotiin menoa. Voisin vaikka puunata Taigan varusteet... Niin. Vitkastelisin vielä ruokailuun asti...
- Moi!
Tipahdin aidalta säikähdyksestä. Sara oli tullut niin yllättäin taakseni. Tuo purskahti nauruun.
- Moi... Et sitten yllättävämpää tapaa keksinyt?
Närkästynyt ääneni sai Saran hiljenemään. Kömmin ylös lumesta.
- Sori... En mä tiennyt että nukuit siinä.
- No, mä meen nyt puunaamana varusteita. Ja uskallakkin tulla säikyttelemään...
Sara naurahti. Lähdin kohti tallia. Edessä olisi satulan puunaamista ja suitsien kiillotusta. Mahtavaa. No, oli se voitti kyllä reilusti kotiin menon.

____________________
Taiga&Lina 6 HM
____________________

[Lina]

13.12.2010 - Liukastelua & juoksutusta

Koulun viimeiset koerumbat söivät aikaani. Viimein olin löytänyt aikaa taas Taigalle.
Pimeä oli jo laskeutunut. Olin jo käynyt aitassa. Mutta se oli ollut jälleen tyhjänä. Eli ponineidin tavoittaisi kai tarhasta. Huokasin, ja lähdin kohti tarhaa. Olin aivan jäässä.

Taiga löytyi. Ja tarhasta. Livahdin aidan ali tarhaan.
- Taigaa... Tules tänne.
No, toiveajatteluksi tamman tulo taas jäi- Miksi edes yritin? Huokasin, ja lähdin rämppimäämn kohti ponia. Toivottavasti se ei alkaisi nyt hippasille... Ihoa poltteli jo kylmyys. Omituinen tunne.
Sain kun sainkin kiinnitettyä ponineidin riimunaruun riimun. Lähdin taluttamaan Taigaa kohti aittaa.

Juuri kun pääsin tarhan portin ulkopuolelle, liukastuin. Taiga otti asiasta ilon irti ja lähti ravaamaan takaisin tarhaan. En kuitenkaan irroittanut nriimunarusta vaan laahauduin perässä.
- Prr! Taiga! Seis!
Huudoistani huolimatta ponineiti laahasi minut aina tarhan perälle asti mukanaan. Vasta sitten Taiga seisahtui ja pääsin nousemaan ylös.

Olin aivan kylmissäni harjatessani taigaa hallakon boksissa. Kohmeiset sormet eivät olleet parhaat mahdolliset siihenkään hommaan.
- Tulen pian Taiga...
Taputin tammaa, ja lähdin juoksujalkaa kohti tallia. Tallissa asettuisin heti patterin viereen....

- Ootko sä käynyt avantouinnilla? Josefiina ihmetteli.
- En ihan... Lumikylvyssä vain.
Liimauduin kiinni patteriin. Tilannetta eivät helpottaneet kummastuneet katseet. Ja minä arkana tietenkin olin punastumisen partaalla. En pitänyt tyijjotuksesta.

Pian olin toipunut patterin ääressä lumipesusta, ja olin palannut taas Taigan luo. Rapsuttelin tammaa tuon karsinassa. Päätin lähteä maneesiin juoksuttamaan hallakkoa. Olisikohan seppeleessä kapsoneita? Juoksutusliina oli pakko olla....
Lähdin kohti tallia. Edessä olisi juoksutusliinan metsästämistä, ja mahdollisen kapsonin etsimistä.

Onnistuin löytämään juoksutusliinan, mutta kapsonia en löytänyt.
Taiga ravasi ympärilläni, pärskien. Se yritti hidastaa muutaman kerran käyntiin, mutta pidin hallakon ravissa.
- Ravaappas nyt ylimääräiset energiasi pois suosiolla...

Puolen tunnin päästä annoin Taigan ottaa loppujäähdyttelyt. Taputin hallakkoa kaulalle, ja vaihtoin juoksutusliinan riimunaruun.
Ohjasin hallakon uralle ottamaan loppujäähdyttelyjä. Itse kävelin vierellä. Noh, josko siinäkin puuhassa tulisi lämmin?
Taigaa ei tuntunut väsyttävän, vaikka se käynnissä rauhallisesti vierellä kulkikin. Melkoinen energiapakkaus...
- Voisit jakaa mullekkin tuota lämpöä ja energiaa....

________________
Taiga&Lina 7 HM
_________________

[wear]

14.12.2010 tiistai

Tulin tallille jo yhdeksän aikoihin aamulla, ja koska sää oli mitä parhain maastolenkille, vein Taigan ulos, harjasin sen ja laitoin kuntoon maastoilua varten (: