Taigan Hoitokirja

[wear]

24.03.10 keskiviikko

Kiireistä. Tosi kiireistä. Huitaisin nopeasti pitkät, vaaleat hiukseni poninhännälle, nappasin laukun mukaani ja työnsin auton oven auki. Huikkasin äidille heipat ja mumisin jotain epäselvää siitä milloin olisin tulossa kotiinpäin. Posket punoittivat pakkasessa. Niitä kipristeli ja pisteli inhottavasti. Tallipihalla oli avan hiljaista. Eikä se ollut mikään ihme, kovin harva hoitaja pyöri tähän aikaan päivästä tallilla, he istuivat kiltisti koulunpenkillä tekemässä tulevaisuuttaan. Lukemassa ja puurtamassa. Laskemassa ja kirjoittamassa. Se juttu ei ollut minua varten. Olin vähän oman polkuni kulkia, en koskaan asettunut yhteiskunnan normeihin eikä minulla ollut tapana tanssia muiden mielipiteiden mukaan. Olin ehkä vähän ujo ja hiljainenkin, mutta minulla oli vahva oma tahto ja saatoin olla jääräpäinenkin. Taisimme Taigan kanssa muistuttaa enemmän toisiamme kun tajusinkaan.

Vedin tallin raskaan puuoven auki ja astuin sisälle. Aurinko paistoi sisälle ikkunoista kirkkaana. Tallikäytävä oli juuri lakaistu ja siivottu. Tallissa oli todella hiljaista, joten säikähdin todella kun eteeni yhtäkkiä ilmestyikin talikko kädessä häärivä Jaakko. Kävelin suoraan miestä päin. - Wohou naiset ei näköjään voi vastustaa mua, ne kävelee suoraan syliin, Jaakko sanoi kiusoittelevasti. Mies nauroi päälle hyväntuulisesti, ja koska minä olin melkein kaatunut yhteentörmäyksessäni, nosti tämä minut pystyyn ja ojensi maahan tipahtaneen laukkuni. Vaikka olin Jaakonkin tuntenut jo monia vuosia, ja tiesin että tämä tulisi aina muistamaan minut pienenä ja innokkaana heppatyttönä, jolta sojotti sekaisten hiusten seasta heinänkorsia ja jonka farkut olivat kuluneet käytössä lähes puhki ja saappaat haisivat hevosen lannalle. En voinut estää itseäni punastumasta. Kirkas puna levisi poskilleni ja korvia kuumotti. Onneksi talli oli sen verran hämärä ettei Jaakko tainnut huomata mitään. Mies hymyili minulle vielä ystävällisesti ja jatkoi sitten hommiaan vihellellen. Minä keräsin ajatukseni nopeasti kasaan ja jatkoin matkaani.

Vaihdettuani vaatteet kipitin aitalle. Suljin pienen aittarakennuksen oven perässäni ja kävin hetkeksi kylmälle lattialle istumaan. Päätäkin alkoi sopivasti särkeä. Oloni ei ollut muutenkaan kehuttava. Vääntäydyin kohta ylös lattialta ja kävelin Pellan ja Hillan karsinoiden ohi Taigan luo. Tamma oli jo aikaisemmin kuullut tuloni ja seisoskeli karsinan ovella kärsimättömän näköisenä. Poni hörähti pikaisesti ja tuuppasi turvallaan käsiäni.
Harjasin Taigan reippaasti. Ponista irtosi todella paljon karvaa. Taas oli se aika vuodesta kun tamman karvaa sai hinkata kumisualla sata tuntia, ja siltikin siitä yhä irtosi kilokaupalla irtokarvaa. Huokaisten lopetin karvoja vastaan taistelemisen, heitin tammalle villaviltin selkään ja pujotin suitset päähän. Vedin kypärän omaan päähäni ja talutin Taigan pihalle. Ehkä maastolenkki rauhoittaisi hermojani hiljaisessa metsässä.

Taiga askelsi tasaisesti polkua eteenpäin. Sen selkä keinui hitaasti puolelta toiselle. Ohjat roikkuivat löysinä käsissäni ja ponin tumma harja lainehti tuulessa.

wear&taigapallo

335 hm

[wear]

14.04.2010 keskiviikko - vanhan muistelua

- Tässä taas on kuva siitä vanhasta tallirakennuksesta ennen laajennusta, taitaa olla kyllä aika vanha tää kuva, varmaan kymmenisen vuotta ainakin... Anne selitti osoittaen pientä kuvaa albumin yläkulmassa, jossa pikkuriikkinen ja parhaimmat päivänsä aikoja sitten kokenut vanha tallirakennus komeili. Istuimme Annen, Jossun ja Jaakon kanssa päärakennuksen keittiönpöydän äärellä kahvia särppien ja vanhoja muistellen. Anne käänsi uuden sivun albumista. Se sivu oli kokonaan omistettu Kamulle. Yhdessä kuvassa vaalea ruuna kirmaili ihan pienenä varsana emänsä rinnalla, ja toisessa sitä totutettiinkin jo satulaan. Kuva-albumin sivut kertoivat Kamun elämäntarinan ihan vauvasta, kisakenttien kautta eläke-ikään asti. Viimeinen kuva oli taidettu ottaa vain vähän ennen Kamun kuolemaa. Siinä hevonen seisoi ylväänä omassa tarhassaan, kevät auringon saadessa sen karvan kiiltämään kultaisena. Sivu-silmällä huomasin Annen pyyhkäisevän pikaisesti silmäkulmaansa. Minäkin meinasin ruveta hermistelemään, mutta Annen kääntäessä taas uuden sivun, silmiini osui kuva Taigasta ja Pellasta muutaman vuoden takaa. Tammat makasivat vieretysten tarhassa, kirkkaassa auringonpaisteessa jalat sojottaen kohti taivasta. Kuvatekstinä luki "leidit landella aurinkoa ottamassa" enkä voinut olla nauramatta.

Kahvitaukomme jälkeen lähdimme Jossun kanssa lampsimaan aittaa kohti. Anne lähti ajamaan takaisin kaupunkiin ja Jaakko ryhtyi siivoilemaan tallia ja ruokkimaan hevosia. - Noita vanhoja kuvia kattellessa tulee aina vähän haikee olo, aika tuntuu kuluvan nii hemmetin nopeasti, Jossu virkkoi lähestyessämme aittaa. Nyökkäsin mietteliäänä. Aika tosiaan kului välillä aivan liian nopeasti. Muistin todella hyvin kun ensimmäisen kerran näin Taigan. Tai kun ratsastin sillä ensimmäisen kerran. Muistin ensimmäiset estekisani sen kanssa ja ensimmäiset kiitolaukat pellolla. Muistin kaiken kuin eilisen. Kaikesta tuosta oli kuitenkin kulunut jo vuosia. Enää niistä muistuttivat vain valokuvat ja hyvät muistot.

Taiga kurkotteli innokkaana tuttuun tapaansa karsinan puolioven yli. Se hörisi ilahtuneesti minun saapastellessa Jossun kanssa sisälle aitan ovesta. Moikkasin tammaa nopealle pusulla turvalle ja avasin sitten karsinan salvan. Pujahdin Taigan seuraksi sisälle ja rapsuttelin sitä hetkisen. Tamma tiputti yhä paljon talvikarvaa, ja sitä irtosi kokonaisina tuppoina sen kaulalta.
Harjailin tammaa reilun kymmenisen minuuttia ja kävin hakemassa sille muutaman namin takkini taskusta. Pujotin sitten tammalle riimun päähän ja se seurasi minua laiskasti pihalle. Aurinko porotti ihanasti korkealta taivaalta ja lämpötila hipoi pariakymmentä plusastetta. Taiga ravisteli itseään ja lähti sitten jo vähän reippaammin koikkelehtimaan perässäni kohti tarhan porttia. Sisälle tarhaan päästyämme riisuin Taigalta riimun ja pujahdin itse ulos tarhasta. Taiga jäi vähän nyrpeänä norkoilemaan portin läheisyyteen. Kiipesin tarhan aidalle hetkeksi tamman seuraksi. Taiga tuli heti tuuppimaan käsiäni ja puhisi tyytymättömänä. Sivelin hellästi Taigan siroa päätä kämmenellä. Poni laski päänsä syliini.

Taiga ravasi lennokkain askelin maneesin hiljaista sivua eteenpäin. Sen kaviot kumahtelivat tasaisesti kentän pohjaan ja hallin avoimista ikkunoista paistoi iloinen aurinko. Olin hakenut tamman reilun tunnin tarha-ulkoilun jälkeen sisälle, harjannut uudestaan ja varustanut. Nyt istuin sen vähän epämukavassa yleis-satulassa pitkästä aikaa.

Sain ponin takajalatkin ravaamaan napauttamalla kevyesti pitkällä kouluraipalla tamman kylkeä. Taiga säpsähti vähän raippaa, mutta ryhdistäytyi heti. Se kantoi itsensä paljon paremmin ja työnsi takaa eteenpäin. Keräsin kevyesti ohjilla tammaa vähän ylemmäs muotoon, niin ettei poni päässyt kuolaimen alapuolelle. Muutamien volttien ja suurien pääty-ympyröiden jälkeen siirsin Taigan sulavasti seuraavassa kulmassa laukkaan. Tamma liukui jo askel-lajista toiseen suhteellisen sulavasti. Taigan laukka oli ensin todella laiskaa ja se tuntui raahaavan jalkojaan perässään. Taas muistutin raipalla ponia pohkeen taa ja pian se liikkuikin jo paremmin.

Harjoittelin ahkerasti Taigan kanssa kaikenlaisia siirtymisiä saadakseni tamman herkäksi suusta sekä pohkeelle. Tein muutaman laukanvaihdoin lävistäjällä ja kokeilin kiemura-uralla säilyttää vastalaukkaa. Vielä muutaman väistö-harjoituksen jälkeen jäähdyttelin ponin oikein huolellisesti ja annoin ohjien valua pitkiksi sormissani. Taiga huokaisi oikein syvään astellessamme ulos maneesista. Tamma oli kauttaaltaan aivan hikinen ja vaikutti vähän uupuneelta. Ihan hyvä vaan, että se kerrankin teki kunnolla hommia. Vilkaistessani kelloa huomasin meidän ahertaneen tunkkaisessa maneesissa puolisentoista tuntia. Ei ihme että tamma hikoili.

Ratsastin muutaman kerran tallipihan ympäri ja ohjasin Taigan sitten päätallin oven eteen ja hyppäsin alas sen selästä. Riisuin nopeasti satulan ja jätin sen pihalle harjauspuomin päälle odottamaan. Talutin Taigan sitten sisälle hämärään talliin ja suuntasimme kulkumme suoraan pesuboksiin. Pella hirnui kimeästi ystävänsä perään, ja sai Taiga muutamalta muultakin iloisen hörinätervehdyksen.
Poni seisoi korvat luimussa pesukarsinassa. Pitelin ohjia löysällä ja komensin Taigaa seisomaan aloillaan. Hyvin nyrpeästi tamma asettui aloilleen ja vääntäessäni veden päälle ja säpsähti vähän sivulle. - Älä viitti olla tollanen neiti! Tiuskaisin Taigan taas karatessa vesisuihkun alta. Pian kuitenkin poni suostui seisomaan hetken aloillaan ja sain sen suihkuteltua selästä, mahan-alta ja jaloista huolellisesti. Kuivasin tamman paksulla frotee-pyyhkeellä ja sitten vein sen takaisin aittaan. Vielä talliloimi päälle imemään loput kosteudet tamman karvapeitteestä, ja olin tältä päivältä valmis lähtemään kotiin!

wear&taigapallo

336hm

[wear]

10.05.2010 maanantai - Nothing new

Taputin Taigaa kaulalle kiitokseksi onnistuneesta treenistä. Tamma ei ollu kovin paljoa hionnut mutta töitä se oli silti tehnyt kunnolla. Vedin jalustimet ylös ja löysäsin satulavyötä muutamalla reiällä. Taiga hengitti raskaasti ulos vyön löystyessä ja hörähti tyytyväisenä. Hymyilin tammalle ja lähdin kävelemään sisälle aittaan. Taiga seurasi tiivisti perässäni. Tamman tuupatessa hellästi samettiturvallaan selkääni tunsin taas pienen omantunnonpistoksen. Minulla ei kertakaikkiaan ollut Taigalle enää riittävästi aikaa. Tuntui että tamma jäi melkein kokonaan ilman huolenpitoa ja sen ansaitsemaa kohtelua. Tiesin että minun kuuluisi käydä sen luona useammin, mutta en millään ehtinyt. Nytkin olin ottanut koulusta muutaman tunnin "omaa lomaa" jotta kerkeäisin Taigan luo. Noh, kaikki muuttuisi kyllä sen jälkeen kun pahin koesuma ja muut kevätkiireet väistyisivät.

Riisuin käytävällä tamman varusteet ja harjasin sen. Napsin ponin harjaa ja häntää tasaisemmiksi ja heitin sille loimen selkään. Karsinaansa päästyään Taiga kellahti heti kyljelleen ja piehtaroi nautiskellen. Nojasin karsinan oveen ja seurasin tamman touhuja. Se pyörähti vielä muutaman kerran ympäri ja jäi sitten köllöttelemään pehmeälle alustalle. Taiga haukotteli pitkään ja huomasin ponin silmien nuokkuvan. Hipsin tamman viereen ja istahdin turpeelle. Taiga hamusi pehmeillä huulillaan käsiäni. Liuútin kättäni pitkin tamman pehmoista päätä ja suukotin sen otsaa. Se oli minulle niin kovin rakas.

wear&taigapullero

337 hm

[Aimie]

sunnuntai 13.6.2010
Pesutuokio

Istuin Palmikon pyöreässä selässä matkalla takaisin maastoreissulta Seppeleeseen. Ajatukset pyörivät päässäni, ja tuskin tajusin Saran huudahtavan että saapuisimme pian tallipihalle. Oli kulunut luvattoman pitkä aika siitä, kun olin viimeksi tallilla ollut. Mutta nyt ei ollut enää aikaa murehtia moisia, nyt olin täällä ja Taigan näkeminen ei ollut kaukana.

"Sitten alas selästä, kiitokset hevosille!"
Liu'uin varovasti alas Palmin selästä ja löysäsin vyötä. Taputukset tamma oli ansainnut, se oli kulkenut varmajalkaisesti eikä muiden pröystäilyistä huolimatta ollut lähtenyt vetämään kiitolaukkapukkisarjoja. Vetäisin ohjat kaulalta ja vilkuilin ympärilleni. Vesipisarat olivat alkaneet kopsahdella kypärääni ja halusin pian sisälle.
"Palmiii!" kuului iloinen huudahdus jostain tallin oven suunnalta. Pitkät mustat hiukset heiluen tyttö juoksi meidän luoksemme. "Tulittepa aika nopeesti! Menikö hyvin, olitko Palmi kilttinä?" hän leperteli ja rapsutti tammaa otsasta.
"Oli aika vauhdikas reissu, mutta Palmi oli kyllä tosi kiltillä päällä", kerroin. "Muuten, - Elena? (kysyin epävarmasti ja tyttö nyökkäsi) - viittisitkö hoitaa Palmin pois, ajattelin mennä katsomaan Taigaa."
Elena nyökkäsi, ilmeisesti tyytyväisenä että sai viettää hoitsunsa kanssa aikaa, ja häipyi suomenhevonen mukanaan sisälle.

Minä taas lähdin purkautumaan ratsastuskamoista aitalle. Pahaksi onneksi Taigan karsina oli tyhjä, ja tarkemmin katseltuani myös likainen. Samaa pystyi sanomaan ruokakupeistakin. Heitin kypärän ja hanskat huokaisten pois, kiristin ponnarini ja aloin työn touhuun hakemalla kottikärryt ja talikon.
Homma oli onneksi nopeasti hoidettu, vaikka aittakarsina olikin isompi kuin päätallin karsinat (ainakin siltä se tuntui…). Uusia alusia ei tarvittu, joten tyhjennettyäni kottarit kävin ruokakuppien puhdistuksen kimppuun.

"Viimein valmista", puuskahdin ääneen ja kaappasin haaleansinisen, jo parhaat päivänsä nähneen riimunnarun käteeni ja lähdin kohti tarhoja. Sade oli yltynyt karsinaa siivoillessani, ja juoksin mutaiseksi muuttuneella polulla niin vikkelästi kuin vain pystyin kaatumatta. Enää muutama metri... ja nyt näin jo Taigan kyhjöttävän melko lähellä tarhan aitaa. En jaksanut avata porttia, vaan loikkasin vähemmän tyylikkäästi (= kiipesin vaivalloisesti) tarhaan. Toivoin kovasti, etten joutuisi poninmetsästykseen, sillä ulkona oleminen ei houkutellut nyt yhtään.

"Taigaa, tänne tyttö. Mennään sisään."
Taiga katsoi minua uteliaasti, aivan kuin muistellen kuka tämä kastunut hiippari oli. Tamma näytti silti muistavan minut tai sitten vai halusi sisään karsinan lämpöön, sillä tallusteli rauhassa luokseni.
"Voi elämän kevät, sä olet ihan mudassa... Voisi luulla sua ruunikoksi tuon mutakerroksen takia", huokaisin katsellessani hoidokkini karvapeitettä. Taiga oli varmaan pistänyt elämän risaiseksi kun ei ollut niin kuuma, ja piehtaroinut itselleen komean mutapanssarin. Suljin portin ja suuntasin kohti päätallin pesukarsinaa. Toivon mukaan kukaan ei ollut juuri nyt siellä, pelkän harjan ja kumisuan avulla en tästä urakasta selviäisi. Taiga tepasteli tyytyväisenä vieressäni ja sen turkista valui koko ajan kuravettä. Tästä urakasta ei ihan hetkessä oltaisi valmiita!

Päätalli vaikutti melko hiljaiselta kun kiinnitin Taigan molemmin puolin pesukarsinaan. Poni katseli ympärilleen kun käänsin varovasti hanan päälle. Enempi varovaisuus olisi tullut tarpeen, sillä sain kasteltua toisen lahkeeni läpimäräksi. Vesi oli kuitenkin sopivan lämmintä, joten suuntasin letkun varovasti kohti Taigaa.
"En olekaan ennen pessyt sua... saa nähdä mitä tästä tulee", mutisin tammalle. En ollut ikinä älynnyt kysyä wearilta miten Taiga suhtautui pesemiseen, tai veteen ylipäätään. Nythän oli tosiaan kesä, ja hyvää aikaa lähteä joku päivä Liekkijärvelle uittamaan.

Likainen vesi valui alas viemäristä ja Taigan turkki alkoi hetki hetkeltä muistuttaa enemmän sen omaa väriä. Kun tamma näytti minusta tarpeeksi uitetulta, suljin hanan ja aloin vetämään enimpiä vesiä pois hikiviilalla. Aina välillä joku käveli ohitsemme, mutten alkanut juttelemaan kenenkään kanssa. Oli rentouttavaa vain olla hevosen kanssa, alkaa setviä jouhia ja mietiskellä kaikenlaista.
Ajantajuni katosi täysin, en tiennyt olimmeko olleet pesupaikalla tunnin vai kaksi, mutta eipä kukaan ollut ainakaan tullut vaatimaan paikkaa itselleen. Taiga nuokkui kuin puolinukuksissa kun harjailin sitä rauhassa pitkin vedoin. Miten olinkaan voinut ajatella joskus, enemmänkin kuin ohikiitävän hetken verran, luopuvani siitä? Nyt oloni tuntui niin turvalliselta ja mukavalta kun sain hoitaa ponia ja vain olla.

"Eiköhän mennä sitten kotiin, vai mitä tammaseni?" sanoin ja taputin Taigan puhdasta kaulaa. Irrotin ponin ketjuista ja laitoin mukaan nappaamani haaleansinisen narun sen päitsiin.
Matkalla aitalle Fiia tuli meitä vastaan, varmaankin Pellaa hoitamasta. Porkkanapäinen tyttö tervehti minua iloisesti ja vastasin tervehdykseen yhtä iloisesti.
"Sua ei olekaan vähään aikaa näkynyt", Fiia totesi. "Mutta hyvä nähdä suakin taas."
Hymähdin ja silitin Taigaa hajamielisesti. "Tänne on vaan mukava palata."

Aimie ja Taiga 10 HM

[wear]

1.7.2010 torstai - kesä!

Lämpimät auringonsäteet kurkistivat pilviverhon takaa, eikä aikaakaan kun jouduin taas riisumaan hupparin päältäni. Oli kuuma. Oli viimein kesä. Olihan tätä mahtavaa vuodenaikaa odotettukin jo viime vuoden synkistä syysilloista lähtien. Kietaisin ohranvaaleat hiukseni poninhännälle korkealle päälaelle ja lähdin sipsuttamaan tallipihan poikki ponitarhoja kohden. Olin itseasiassa juuri edellisenä päivänä palannut takaisin Suomeen Espanjasta, jossa vietin ensimmäisen kuukauden kesälomastani. Olimme lähteneet ulkomaille heti loman alettua, enkä sen takia ollut päässyt Taigapalleroistani moikkaamaan.

Pää kolmantena jalkana juoksin tarhalle, kiipesin aidan yli ja pysähdyin hetkeksi. Taiga nyhti Pellan ja Hillan kanssa matalaa ruohoa maasta ahnaastu mahaansa. Poni oli selkeästi pyöristynyt, sen maha raahasi melkein maata. Hymyillen vihelsin kerran ja kutsuin ponia nimeltä. Salamana Taiga nosti päänsä ruohikosta ja tähyili hetken ympärilleen yrittäessään paikantaa huutajaa. Pian tamman silmät osuivat minuun. Se seisoi hetken hölmistyneenä aloillaan ja yritti varmaan kaivaa aivoistaan tietoa, kukas tämä ihminen nyt taas olikaan? Odotin hymyillen ponin reaktiota. Hetken kuluttua taisivat tamman kaksi harmaata aivosolua viimein ruveta toimimaan, ja iloisesti hirnuen ja puhisten Taiga lähti ravaamaan minua kohden. Tarpeeksi lähelle päästyään se pysähtyi, tuuppasi minua leikkisästi turvallaan käteen ja haisteli varovasti kasvojani. Oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa rakasta poniani.

wear&taiga

seuraavaks jotain järkevämpää tekstiä (:

337 hm

[Aimie]

perjantai 16. heinäkuuta
Ah, Suomen kesä...

"Voi. Ei. Mä en selviä tästä ikinä. Kato nyt sitä!" Jokeri valitti kävellessämme riimunnarut heiluen kohti tarhoja. Pysähdyin hetkeksi virnistelemään lyhyttukkaiselle tytölle, joka hyppäsi hiekkaisen ja kuraisen Flooran luo. Hevoset nuokkuivat puoliunessa kiitos helteen, ja Margariinikin suostui kiinniotettavaksi vaikka Jokeri oli kertonut sen juoksevan häntä karkuun aina.

"Koita selvitä. Mä haen Taigan", sanoin ja lähdin kävelemään hoitoponini laitumelle päin. Vilkaisin taakseni ja näin miten Floora ja Jokeri matelivat kohti tallia. Jokerilla oli edessään kunnon puunaus ennen seuraavaa tuntia, minä taas olin päättänyt ratsastaa Taigan. Yksärin hoitamisessa oli se hyvä puoli, ettei tarvinnut tarkistaa tuntilistoja. Toisaalta jouduin aina Taigaa ratsastaessani miettiä minne menisin, etten olisi tuntilaisten tiellä.

Taiga seisoi lähellä aitaa kun saavuin paikalle. "No hei, mitä tyttö... ootpas sä hankkinut komean heinämahan. Tulepas niin mennään vähän treenaamaan sitä pois."
Taiga seurasi minua kiltisti harjapuomille aitan eteen. Kiinnitin riimunnarun vetosolmulla ja aloin sitten harjaamaan tamman pölyistä turkkia. Kuumuus oli varmaankin uuvuttanut Taigan, sillä se ei yrittänyt ponimaisia temppujaan mitä yleensä keksi pääni menoksi.

Olin juuri laskemassa satulaa Taigan selkään, kun huomasin silmäkulmastani jonkun blondin lähestyvän minua.
"Lynn!?"
"Moi, Aimie! Mukava kuulla sunkin ääntäsi", pellavapääksi palannut tyttö hymyili.
"Sulla on uusi hiusväri", hymähdin ja kiristin satulavyön.
"Ja sulla on, ööh, uudet kengät", Lynn sanoi ja katsahdin uudenkarheita ratsastuskenkiäni.
"Jep. Saappaat on näille keleillä turhan hikiset", selitin. Juttelimme vielä hetken, ja suitsittuani Taigan Lynn lähti omille teilleen. Hain vielä kypärän, hanskat ja raipan ja suuntasin sitten kohti kenttää. Muistini mukaan tunnit eivät alkaisi vielä hetkeen, ja kyllähän minä huomaisin jos joukko poneja ratsastajineen tulisi kentälle. Tarkoituksena oli vetää vain vähän koulua, joten ketään tuskin haittaisi jos pöllyyttäisin vähän kentän hiekkaa.

Alkulämmittelyjen jälkeen aloin taivuttelemaan Taigaa ravissa. Tein voltteja ja ympyröitä ja kokeilin myös pohkeenväistöä ravissa ja käynnissä. Hiki alkoi valua nopeasti pitkin otsaani, kun päätin ottaa parit laukannostot. Heinämahasta ja kuumudesta huolimatta Taiga jaksoi yllättävän hyvin, vaikka jouduinkin aika ajoin muistuttamaan sitä raipalla.

Huomasin pari ratsukkoa vähän matkan päässä kun annoin Taigan kulkea pitkin ohjin. Ilmeisesti he huomasivat minut, sillä ohjasivat ratsunsa luokseni. Uteliaana otin ohjat käteeni ja käänsin Taigan kohti porttia. Tunnistin Pampulan ja Loviisan, mutta Aksun ratsastajasta en ollut varma.
"Moi", tervehdin kumpaakin.
"Moi! Täällä sitä vaan koulua tuupataan", Loviisa naurahti.
"Jep. Mitäs te, maastoon menossa?"
"Joo. Tunti muuten alkaa viidentoista minuutin päästä, haluisitko tulla mukaan?" Aksun ratsastaja kysyi. Olin miettinyt pitkään mikä tytön nimi oli, mutta nyt muistin hänen olevan Sara. Ilmeisesti hän oli saanut hoitajahauissa Aksun huollettavakseen.
"Ai, kello on jo niin paljon. Totta kai mä tuun, kunhan ei pitkää lenkkiä tehä", innostuin ja pomppasin alas Taigan selästä avatakseni portin. Sara ja Loviisa käänsivät ratsunsa ympäri ja pian pääsimmekin jo matkaan.

Pyynnöstäni ratsastimme aika hidasta tahtia ja poikkesimme useasti metsän suojiin. Laukkasuoralle oli kuitenkin päästävä, mitä olisi maastoreissu ilman villiä laukkapätkää? Viileä metsä oli virkistyttänyt ratsujamme sen verran, että päästelimme kaikki menemään minkä kavioista lähti.
"Kiri, kiri, Pampula!" hihkuin kun Pampu alkoi jäädä hiukan Taigan ja Aksun jälkeen. No, minkäs shettis lyhyille koivilleen mahtoi, vaikka seurassa oli kaksi muuta aika matalaa ponia.
"Hyvä tyttö", Loviisa kehui raudikkoa kun sai meidät kiinni. Taiga puuskutti ja silitin hellästi vähän hionneen tamman kaulaa. Päätin antaa sille hiukan ohjaa, tuskinpa mitään sen kummempaa ehtisi enää sattua. Köpöttelimme rauhallisesti takaisin päin ja höpisimme niitä näitä.

Jossain vaiheessa tajusin taivaan pimenneen ja kaukaa kuuluvan kumeaa jyrinää. Hevoset kuuntelivat tarkasti ja huomasin kuinka Taiga jännittyi aavistuksen verran. Keräsin nopeasti ohjat ja yritin olla mahdollisimman rauhallinen.
"Soo, tyttö, ei mitään hätää", sanoin rauhallisella äänellä. Aksu steppaili vieressäni hermostuneena mutta Pampu kulki kuin ei olisi kuullutkaan mitään.
"Aimie, sä näytät vähän hermostuneelta", Loviisa totesi. "Et kai sä ukkosta pelkää?"
"En, en. Ravattaisko vähän?" ehdotin ja toiset nyökkäsivät. Pahaksi onneksi ukkonen tuntui liikkuvan samaan suuntaan kuin me, emmekä ehtineet kovin pitkälle kun alkoi sataa kuin saavista kaatamalla. Viilennys ei ollut ollenkaan pahitteeksi, mutta ukkosen jyrinä ja salamat eivät olleet ponien mieleen.

Ehdimme kuitenkin tallille ennen kuin ukkonen tuli aivan päälle, ja luikimme äkkiä sisään talliin - läpimärkinä tosin. Taiga oli hionnut sen verran, että päätin näyttää sille vähän kosteaa sientä.
"Oho, ette kai te uimassa käyneet?" toimistosta tullut Anne kysäisi nähtyä märät vaatteeni ja hiukseni.
"Melkein", hymähdin ja Anne virnisti minulle. Mahdoin olla aika näky, mutta ennen kuin pääsisin hakemaan vaihtovaatteet ja juoruilemaan muiden olohuoneeseen linnoittautuneiden hoitajien kanssa, hoitaisin Taigan kuntoon. Oli oma tila millainen tahansa, sen hyvinvointi meni aina edelle. Tai ainakin siltä tuntui.

Aimie ja Taiga 11 HM

[Aimie]

keskiviikko 21. heinäkuuta
Aamuhetki

Ilmoitustaulu oli täyttynyt yhtäkkiä uusista ilmoituksista. Sen arvasi jo taulun ympärillä pörräävistä tallilaisista. Josefiinan koulutunti - varmaan melkoista vääntöä ja kääntöä, arvelin ja päätin olla rustaamatta nimeäni listaan. No jaa, sehän olikin jo täynnä, tajusin astuessani lähemmäs taulua.
Kesänkaatajaisleiri elokuun toisella viikolla. Koulu olisi silloin tuskallisen lähellä. En edes halunnut miettiä koko koulua, vaikka siellä näkisi kavereita. Tänä vuonna olisi edessä ihan erilainen meininki kuin lukion ekana vuotena, enää ei olisi sitä tuttua luokkaa ympärillä. Leiri saisi ehkä unohtamaan koulun alun, mutta käänsin silti katseeni kohti uutta lappua.
Hoitajapäivitykset, niitä olinkin jo vähän odottanut. Nappasin ilmoituksen ohessa olleesta lappuvyörystä itselleni yhden ja täytin sen. Pari muutakin oli jo ehtinyt kirjoittaa vastauksensa. Aluksi ihmettelin vastauksien vähyyttä, mutta sitten muistinkin että oli vasta aamupäivä. Kaikki kai nukkuivat vielä...
Jambo ja Hilla muuttavat, luki seuraavassa lappusessa - sen tiesinkin jo. Siitä huolimatta että lapussa oli arveltu Jambon olevan vähemmän suosittuja tuntihevosia, olin huomannut muutaman tytön huokailevan kavereidensa kanssa eestiläisen perään.

"Huomenta!" Josefiinan aavistuksen uninen ääni tervehti minua ja herätti ajatuksistani.
"Ai, moi!"
"Sua ei usein näekään näin aikaisin täällä", nainen totesi.
"Jep, aamu-unisuus on yks mun huonoista puolista", naurahdin. "Tänään en vaan saanut enää unta ja päätin tulla tänne."
Josefiina hymyili ja lähti sitten omiin puuhiinsa toimistoon. Minä taas lähdin kävelemään kohti aittaa. Hain riimunnarun ja harjapakin ja jätin vielä mp3-soittimeni pakin päälle harjauspuomin viereen. Tuskin sitä kukaan olisi siitä ottamassa, eihän paikalla pyörinyt juurikaan porukkaa.

Sain haeskella Taigaa jonkun aikaa ennen kuin löysin sen. Sekin taisi olla aamu-uninen, sillä oli makuullaan ja nousi laiskasti ylös kun olin ensin saanut houkutella sitä enemmän kuin hetkisen nousemaan.
"Sori, tyttö, taisin herättää sut. Harjataan sut ja mennään sitten takasin, jooko", lepertelin Taigalle ja rapsutin sitä otsasta. Poni hörähti vaimeasti ja ojensin käteni sen kaulan ylin. Tuntui hyvältä tuntea jotain lämmintä ja pehmeää vasten itseään. Ihmisen ja maailman väliin tarvitaan jotain pehmeää - niinhän siinä jossain lakanamainoksessakin sanottiin. Niin me kävelimme koko matkan yhdessä puomille.

Sitaisin riimunnarun vetosolmulle, joka ei ikinä mielestäni onnistunut hyvin. Sain sen aina tehtyä jotenkin huonosti, että se löystyi ja välillä aukesi kokonaan. Taiga tuntui olevan vielä vähän unenpöpperössä, että tuskin lähtisi kipittämään mihinkään paikaltaan. Nyt kun en ollut menossa ratsastamaan tai ollut muuten hirveässä kiireessä, päätin käyttää koko harja-arsenaalini Taigan hoitamiseen.

Hieroin kumisualla muutamat erityisen mutaiset ja likaiset kohdat, joita ei onneksi monta ollut. Jotain iloa oli tästä kuumasta ja kuivasta ilmasta sentään oli, hevoset eivät päässeet rypemään kuralammikoissa. Sen jälkeen harjailin enemmän kuin muutaman tovin pölärillä Taigan toffeenruskeaa karvaa. Pölyä tuntui irtoavan tammasta ihan loputtomasti ja se toi minulle mieleen kissani, jonka karvanlähtö tuntui yhtä ikuiselta. Tartuin seuraavaksi pehmeään harjaan ja harjasin koko tamman läpi. Harjaaminen tuntui yllättävän terapeuttiselta: sai ajatella kaikenlaista ja tehdä jotain yksinkertaista - ja tietenkin olla hevoskaverin kanssa.

Olin sen verran ajatuksissani, etten huomannut mitä Taiga näki ja tajunnut miksi tamma nosti yhtäkkiä päänsä korkealle ja päästi kimakan hirnahduksen. Siitä syystä säikähdin niin paljon, että olin vähällä kompastua omiin jalkoihini. Tasapainoillessani minäkin näin syyn Taigan hirnahdukseen: Sikke ja Pipsa olivat palaamassa ilmeisesti maastoreissulta.

Pipsa huomasi minut ja heilautti kättään. "Moi!"
"Moi vaan", hymyilin tytölle, joka ohjasi ratsunsa lähemmäs meitä. "Aamulenkiltä tulossa?"
"Joo, ja voin sanoa että oli kivaa. Oli niin rauhallista. Suosittelen", Pipsa virnisti. "Voisinkin riisua Siken tässä, ellei haittaa?"
"Ei haittaa, Taiga on valmis, käväsen viemässä sen takasin tarhaan. Tuun pitämään sulle seuraa ja putsaan vaikka tän neidin satulan samalla", sanoin ja avasin vetosolmun.
Taiga seurasi minua rennosti lönkytellen ja annoin riimunarun olla aivan löysällä. Meillä ei olisi mikään kiire mihinkään, olisihan vielä loma.

Aimie ja Taiga 12 HM

[wear]

31.07.2010 perjantai - Pimenevä kesäilta

Päivä alkoi kääntyä jo hiljalleen illaksi. Aurinko ei enää lämmittänyt ja ilma tuntui viileältä. Kuivat kanervat rahisivat ponin jalkojen alla. Metsä oli hyvin hiljainen. Kesä oli ainakin tähän mennessä ollut hyvin kuiva, kuuma ja kiireinen, ainakin minun osaltani. Hetkeäkään en ollut ehtinyt olla aloillani, erillaiset velvollisuudet olivat repineet eripuolille Suomea ja ulkoimaillekkin. Olin jo ehtinyt väsähtää reissaamiseen ja oli ihanaa palata pitkästä aikaa kotiin. Taigan leveä selkä tuntui hassulta takapuolen alla. Sen liikkeet olivat vähän laahaavat ja laiskat - poni tuntui täysin nuutuneelta ja taisi se olla muutaman hassun lisäkilonkin kerännyt mahan kohdalle. Taiga oli saanut viettää lähes vapaan kesän. Se oli saanut laiduntaa ja ahtaa ruohoa mahaansa minkä jaksoi. Se kyllä näkyi ja tuntui ponissa. Nojauduin eteenpäin silittämään tamman kaulaa. Se tuhisi tylsistyneenä, ja kääntäessäni sen takaisin tallille johtavalle polulle, tuli poni neitiinkin vähän eloa.

Tallipihassa pysäytin Taigan ja laskeuduin kömpelösti alas sen selästä. Olimme kiertäneet vaivaisen puolentunnin lenkin maastossa, kävelleet melkein koko matkan ja silti jaloissa tuntui siltä kun takana olisi kahden tunnin hikitreeni. Sen siitä sai kun ei ollut melkein kuukauteen istunut ponin selässä! Sivelin hellästi Taigan kaulaa. Poni tuuppasi kärsimättömänä käsivarttani- sen ruoat odottivat sitä tallissa ja ponilla oli kiire niiden luo. Hymyillen lähdin kävelemään tallia kohden, Taigan seuratessa tiiviisti kannoillani.

Riisuin suitset ponilta ja päästin sen karsinaan. Harjasin ponin paksun, vähän hiekkaisen harmaan karvan nopeasti läpi ja kävin vielä tarkistamassa sen jalat. Taiga polki kärsimättömänä jalkaansa. Kaikki muut olivat jo saaneet iltaruoat ja neitihän ei malttanut enään odotella. - Senkin ahmatti, kyllä sä ne ruokas saat ihan varmasti, malta nyt muuta minuutti mieles, tuhahdin ponille, pörrötin sen otsatukkaa ja setvin vielä nopeasti tamman paksun harjan ja hännän. Sen jälkeen päästin neitosen tuskistaan ja heitin sille iltaruoat eteen. Taiga tunki heti innokkaana turpansa syvälle ruokalaariin ja ryhtyi massuttamaan herkkujaan. Seurasin hetken ponin ruokailua, järjestelin tavarat paikoilleen ja pujahdin aitan ovesta pimenevään iltaan.

wear

338 hm

[Aimie]

lauantai 7. elokuuta
► Can't catch tomorrow (good shoes [/ hoofs!?] won't save you this time)

Tarhastahakureissulla innostuin 'vähän' revittelemään musiikin tahtiin, ja Taiga hämmentyi hoitajatyttönsä tempauksesta sen verran, että päätti vähän keulia. Välikohtauksen jälkeen kipiteltiin sitten rauhallisemmissa tunnelmissa talliin.
Värit kusee, livenä näyttää paaaljon paremmalle.

Aimie ja Taiga 13 HM

[Anne]

22.8.2010 Karvapallero valmiiksi, sitten treenaamaan



Wear ja Aimie rapsuttelivat noin kilon karvaa irti Taiga-mammasta ennen satulointia.

Spessu Wearille kohta kolmen vuoden huikeasta Seppele-taipaleesta ja Aimielle ahkerasta Taigan hoitamisesta, tuntien pyörittämisestä ja yleisestä aktiivisuudesta!

[wear]

Kiitos anne ihanasta kuvasta! ((: piristi! Taigakin ihanan pörröisenä tossa ^^

24.08.2010 tiistai - Mörökölli!
Sade hakkasi maneesin kattoa voimalla. Tuntui kun hyökyaalto tai vähintäänkin hirmumyrsky olisi pyyhkinyt ylitsemme. Taiga säpsähti kovaa kohinaa vähän, rauhoittui kuitenkin nopeasti ja jatkoi ravaamista keski-halkaisijaa pitkin. Lynn keikkui hermostuneen Riinan selässä kireä ilme kasvoillaan. Tamma ei kestänyt kattoa voimalla hakkaavaa sadetta, vaan säpsähteli joka kulmassa. Joku minulle tuntematon tyttö laukkasi Aksulla ympyrää maneesin toisessa päädyssä, ja oli Annekin eksynyt ratsastamaan Humulla näin tiistaisen sadepäivän kunniaksi.

Taiga pureskeli kuolainta ja heilutteli päätään. Sitä ei ollut taaskaan kunnolla läpiratsastettu pitkiin aikoihin, ja sen todella huomasi. Tamma oli tahmea kun viikon vanha purkka, ei liikkunut pyynnöstä, eikä pyytämättäkään. Se kiemurteli ja viskoi karvaista päätään edestakaisin. Aloin hiljalleen turhautua. Ohjasin Taigan keskelle, pysäytin sen, ja pyysin ponia peruuttamaan. Ainoa vastaus oli korvien luimistaminen ja vihainen inahdus. – Ei taida Taiga olla tänään oikein yhteistyötuulella? Anne huikkasi Humun selästä. Tietenkin pieni suomenhevonen kulki kauniisti muodossa ja näytti täydelliseltä kilparatsulta. Verrattuna siis minun itsepäiseen aasiini. – Joo ei tästä tuu nyt yhtään mitään, puhahdin silmiä pyöritellen. Taigakin muljautti silmänvalkuaisiaan hyvin tyytymättömänä.
Muutamien hikisten minuuttien, pitkän tappelun ja monien epätoivoisten yritysten jälkeen luovutin – tänään Taiga ei aikonut tehdä mitään minun mielikseni. Tänään oli siis sellainen päivä. Nojaa, kai kaikille suotiin välillä mörökölli-päiviä. Annoin siis periksi ja heitin ohjat pitkiksi. Taiga venytti päätään ja pärskähti . – Sait ainakin tahtosi läpi, mutta anna olla viimeinen kerta kun käyttäydyt noin! mutisin Taigalle laskeutuessani alas sen selästä. Talutin ponia hetkisen edestakaisin mutaisella tallipihalla ja sipsutimme sitten suojaan sateelta sisälle aittaan.

- Wear! tyttö huudahti ja hyppäsi kaulaani. Takanani kävelevä Taiga säpsähti nopeaa liikettä ja astui muutaman askeleen peloissaan taaksepäin aitan käytävällä. Rauhoittelin hevosta ja käännyin sitten Alinan puoleen. Tytön kasvot loistivat ja tämä alkoi saman tien selittää kesälomastaan posket hehkuen. – Ihana muuten nähdä sua! Tämä puuskahti puheensa väliin ja jatkoi sitten selittämistä kesänsä kulusta. Riisuin samalla Taigan varusteet kuunnellessani Alinan höpöttelyä. Taiga seisoi rentona käytävällä minun hyöriessä sen ympärillä. Nyt se vaikutti taas aivan normaalilta, mikä lie siihen mennyt maneesissa. Yleensä poni oli itse auringonpaiste, aina hyvällä tuulella ja ystävällinen. Sivelin hellästi Taigan otsaa ja suukotin sen samettiturpaa.

Juteltuani Alinan kanssa vielä hetkisen, vein Taigan karsinaan ja annoimme yhdessä ponille iltaruoat. – Käydään hei keittämässä kahvit oleskeluhuoneessa, mä en oo vielä kuullut mitään sun kesästä! Alina hihkaisi ja nappasi kädestäni kiinni. Hymyillen kiiruhdimme pihan poikki nauttimaan kuumasta kahvista ja hyvästä seurasta.

-wear&taiga

[wear]

31.08.2010 tiistai - hämmennystä kerrakseen

Säätiedotusten mukaan tänään oli syksyn viimeisiä, edes vähän lämpimiä ja aurinkoisia päiviä. Puoliksi juosten, puoliksi hyppien kiirehdin tallipihan poikki aittaa kohti. Koulupäivät olivat nykyään todella pitkä ja uuvuttavia, eikä minulla muutenkaan ollut kovinpaljoa innostusta opiskeluun juuri tällä hetkellä. Tänään olin heti koulupäivän jälkeen päättänyt lähteä tallille käymään, oli jo kauhea ikävä rakasta karvapalloani ja muita tallikavereita.

Aimie seisoikin jo tallin edessä Taigan ohjaksia pidellen minun saapuessa lopulta paikalle. - Ei sun olis tarvinnut Taigaa laittaa mulle valmiiksi kuntoon! Mutta kiitos nyt kuitenkin, tää vaan helpottaa mua ja pääsen nopeammin pellolle laukkailemaan ja nauttimaan auringosta! Tokaisin Aimielle hymyillen. En tosiaankaan ollut muistanut, että olisin pyytänyt tyttöä varustamaan Taigaa itselleni, mutta kyllähän apu aina kelpasi. Katsahdin nopeasti Aimieen, ja huomasin tytön menneen vähän hämilleen. Tämä näpräsi ohjia hermostuneena. - Siis Taiga on menossa tunnille nyt, sähän olit sopinut Jossun kanssa että se käy muutaman tunnin viikossa, sellasilla kokeneiden tunneilla.. Aimie mutisi. Tosiaan! Nyt vasta muistin itsekkin. Olimme sopineet Jossun kanssa, että koulukiireideni takia Taiga kävi muutamalla ratsastuskoulutunnilla viikossa, jolla saimme samalla tallivuokraa vähän alemmas ja Taigan kuntokin pysyi edes jotenkuten kunnossa. Harmistuneena päästin ohjista irti ja jäin hetkeksi vähän hämilleni seisomaan. - Sori oikeesti, jos mä olisin tiennyt et sä tuut tänään, niin olisin peruuttanut tän Taigan tunnin, Aimie sanoi vähän pahoitellen. - Joo ei se mitään, mä meen vaikka vähän maastoon kävelemään sen kanssa ton tunnin jälkeen, sanoin ja hymyilin vähän. Taputin Taigaa nopeasti kaulalle ja lähdin sitten lampsimaan tallia kohden, Aimie lähti viemään Taiga kenttää kohti, jossa osa tuntilaisista jo odottelikin.

Vaihdettuani kouluvaatteet rähjäisiin tallivaatteisiin, palasin kentänreunalle seuraamaan meneillään olevaa tuntia. Taigalla ratsasti hyvin lyhyt ja hiukan tukeva, tummatukkainen tyttö. Tämä sai tamman liikkumaan yllättävän hyvin, vaikkakin oli hyvin kova pohkeella. Näin tytön potkaisevan ponini kylkiä jokaisessa kulmassa, ja tämä tuuppi muutenkin tamman kylkiä turhan usein. Taiga kulki nätisti eteenpäin, mutta huomasin sen korvien heiluvan edestakaisin epätietoisina. Se oli tyytymätön ratsastajaansa, joka käytti aivan liian kovia apuja. Katselin turhautuneena ponin menoa.

Tunsin jonkun tuijottavan minua. Annoin keskittymiseni Taigasta herpaantua hetkeksi, ja käännyin uteliaana katsomaan ympärilleni. Noin kymmenen metrin päässä minusta seisoi nuori poika, rennosti aitaan nojaillen. Pojan tukka oli sekainen, vaalea ja kihara, hänen silmänsä olivat tumman siniset ja katse pistävä. Poika katseli minua aidosti uteliaana. Tunsin samantien punastuvani korvia myöten, ja käänsin nopeasti katseeni takaisin kentälle. En ollut ennen nähnyt poikaa, ja tuntisin tämän kyllä jos poika kävisi tallilla useammin. Hänen täytyi siis olla jonkun tuntilaisen poikaystävä tai veli, joka oli tullut seuraamaan tuntia tänään. Saatoin yhä tuntea poskieni punoittavan. Yritin taas keskittyä Taigaan.

- En mä näistä hevosista paljoa ymmärrä, mutta ihan mielenkiintoisia elukoitahan noi taitaa olla, kun näin paljon täällä näitä pikkuflikkoja- ja vähä isompiakin pyörii.. kuulin jonkun sanovan aivan lähellä matalalla ja karhealla äänellä. Hämmennyin hetkeksi. Puhuiko joku minulle? Käännyin katsomaan vasemmalle, ja kohtasin taas pistävän tummansiniset silmät, tälläkertaa aivan vieressäni. - Joo onhan ne, ihan kivoja. Sain lopulta sanottua, ja taas punastuin. Käänsin katseeni kentälle. Tunsin pojan katselevan minua. - Käytkö säkin täällä tunneilla? Mun sisko on ihan hurahtanut tähän touhuun, se jaksaa viikko toisensa jälkeen vinkua multa kyytiä tänne.. Poika tokaisi naurahtaen. Vaaleat hiukset valuivat silmille. Tämä heilautti ne pois silmien edestä ja kääntyi taas uteliaana minun puoleeni. - Siis mulla on oma heppa, toi vähän harmaanruskea poni tuolla, sanoin ja osoitin toisella puolen kenttää hölkkäävää Taigaa. Poika nyökäsi. - Ihan kivalta karvamoottorilta näyttää.. Ainiin tosiaan, mä ihan unohdin esittäytyä. Mun nimi on Mikko. Poika sanoi, ojentaen kätensä. Tartuin ujosti tämän ojennettuun käteen. - Wear, sanoin vähän nolosti hymyillen. - Sun vanhemmilta ainakin löytyy mielikuvitusta, aika erikoinen nimi, Mikko sanoi hymyillen ystävällisesti. Minä naurahdin hermostuneesti, unohdin kokonaan seurata tuntia ja keskityin täysin tähän vieraaseen, hyvin mielenkiintoiseen ja salaperäiseen poikaan.

Tunti loppui aivan liian nopeasti, Jossu pyysi hevoset kaartoon kentän keskelle ja ratsastajat laskeutuivat alas ratsujensa selistä. Sen jälkeen ratsastajat lähtivät taluttamaan hevosiaan tallia kohden. Ensimmäisenä astui kentän portista ulos Anttu, jota talutti hyvin vaalea ja hento tyttö. - Mikko nyt vauhtia, mä riisun vaan Antulta varusteet ja sit meijän on pakko lähteä tosi nopsasti kotiinpäin! Tyttö huikkasi ja jatkoi matkaansa tallia kohden. Mikko nyökkäsi siskolleen. Minä seisoin hetken varpaitani tuijotellen paikoillani. - Mutta hei kuules, Wear, oli tosi kiva tavata, mun on nyt pakko mennä kun velvollisuudet kutsuu, poika sanoi hymyillen salaperäisesti. - Joo oli kiva tavata, sanoin, ja yritin hymyillä. Sain kuitenkin aikaiseksi vain vaivaantuneen virneen, ja tyydyin taas kääntämään katseeni. Poika naurahti hyväntuulisesti. - No mutta toivottavasti törmäillään vielä, Mikko tokaisi, hipaisi ohimennen käsivarttani, kääntyi ympäri ja lähti lampsimaan parkkipaikkaa kohti. Jäin täysin hämmentyneenä seisomaan paikoilleni.

Otin ohjat Taigan tuntiratsastajalta, kyselin vähän tunnin kulusta ja nousin sitten itse ponin selkään. Tummatukkainen tyttö kehui paljon Taigaa ja vaikutti muutenkin mukavalta, joten en jaksanut ruveta nipottamaan tälle Taigan liiallisesta potkimisista kylkiin. Keräsin narut käsiini ja ohjasin Taigan maneesin taka kiertävälle metsäpolulle. Poni asteli innokkaana. Se oli vähän hionnut kaulasta ja huomasin kyllä että poni oli ehkä vähän uupunut. Annoin ponin kävellä omaa tahtiaan, rauhassa ja kiirehtimättä. Nautin syysauringon viimeisistä lämmittävistä säteistä ja rakkaan ponini seurasta.

wear&taiga
340 hm

[Aimie]

perjantai 3. syyskuuta
Muistoja talvelta

Kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan yhden tammikuisen hoitomerkinnän, ikään kuin se olisi repäisty Taigsun oikeasta vihkosesta. ;) Tää on tosiaan kirjotettu tammikuussa, mutta sain vasta nyt koneelle asti.

Aimie ja Taiga 14 HM

Kiitos Anne ihanasta kuvasta, Taiga näköjään alkaa jo nyt kasvattamaan talviturkkia. ;D

[Aimie]

perjantai 24. syyskuuta
Syystuulia

Keltaiset lehdet tarttuvat kärsineiden mustien tennareiden pohjiin, ja tihkusade tekee punaisista hiuksista entistäkin pörröisemmät. Kuulokkeista kuuluu vaimea kohina, musiikki soi taas piirun verran liian kovalla. Askeleet ovat rentoja, mutta määrätietoisia. Jalat muistavat tutun reitin ja oikopolut, joiden kautta pääsee määränpäähän nopeimmin. Kiire ei ole, vaikka tytön ajatukset askartelevat asioissa, joita pitäisi olla tekemässä tälläkin hetkellä. Niillä ei ole kuitenkaan nyt mitään väliä.

Ilme kääntyy hymyyn vasta kun edessä näkyy tutun tallin piha. Nopea vilkaisu karsinaan kertoo hoitoponin olevan ulkona. Kävely kiihtyy hölkäksi, ja riimunnaru heiluu tytön kädessä edes takaisin.
Tarhassa ei kuitenkaan ole ketään. Tyttö puree ärsyyntyneenä huultaan ja potkaisee maata, niin kuin tekee unohtaessaan jotain tärkeää tai kun on tehnyt taas kerran jotain väärin. Huokaisten hän kääntyy ympäri ja hylkää riimunnarun aitan nurkalle. Mihin se siitä katoaisi.

Tallirakennuksessa on vilskettä; muutama hoitajatyttö moikkaa punakutrista sisään tulijaa, joka hymyilee ja vastaa tervehdykseen. Hän ei kuitenkaan jää jutustelemaan sen enempää, vaan kulkee kohti ilmoitustaulua.
Tyttö hymähtää itsekseen, kun lukee tutun nimen tuntilistasta. Tätä ei sitten opi millään, kun on tottunut tekemään kaiken toisin melkein vuoden. Tyttö hätkähtää: melkein vuoden. Raivokas laskutoimitus kännykän laskimen kanssa kertoo, että vuosipäivään on noin kaksi viikkoa aikaa. Päässä alkavat pyöriä ajatukset vuosipäivän juhlistamisesta, ja tyttö päättää mennä tuumiskelemaan asiaa lisää maneesiin.

Kun tyttö sujahtaa varovasti sisään maneesin sivuovesta, hän huomaa että ratsukot ravailevat jo loppuverryttelyksi. Hän kipuaa katsomoon ja naulitsee katseensa vaaleatukkaisen tytön ratsastamaan risteytysponiin. Tytön posket helottavat punaisina hänen kevennellessään kovaa tikuttavan ponin selässä. Pian keskellä seisova ratsastuksenopettaja kehottaa kaikkia siirtämään hevoset käyntiin ja ratsastajatyttö huokaisee helpotuksesta. Punatukkainen tyttö naurahtaa huomaamattaan yhteen ääneen puhisevalle kaksikolle.

Kun ratsukot kääntyvät kaartoon tyttö hylkää katsomon ja muiden hoitajien seuratessa kävelee auttamaan ratsastajaa, joka on jo saanut vyötä löysättyä. Hoitoponi tunnistaa tulijan, ja pidätyksistä huolimatta yrittää päästä tutkimaan toiko tuttu jotain herkkuja tullessaan.
"Hei, paikka nyt Taiga. Oliko kiva tunti?" Kysymyksen hän osoittaa pitkähiuksiselle tytölle, joka katsoo häntä uteliaasti.
"Joo! Taiga on tosi kiva!" tyttö kertoo silmät loistaen, ja alkaa selittää juurta jaksaen kuinka tunti sujui. Isompi tyttö nostaa jalustimet ja kysyy sitten haluaako toinen taluttaa ponin ulos. Tämä hihkaisee suostumuksensa, ja jatkaa sitten sujuvasti kertomustaan. Toinen jatkaa hymyillen kuuntelemista välillä nyökkäillen ja kommentoiden, kun pienempi vetää henkeä lauseiden välissä.

Aimie ja Taiga 15 HM

[wear]

1.10.2010 perjantai - Syksy fiilistelyä
Heti aitan luokse astellessani eteeni tupsahti Aimien hymyilevät kasvot. Tyttö hääräili ympäriinsä tavaroita järjestellen ja ryhtyi heti juttelemaan. - Mä tässä oon vähän pessyt noita varusteita ja tällästä pientä, sit harjasin jo Taigan ja jos sulle käy nii ajattelin lähteä käymään sellasella lyhyellä maastolenkillä ku tuolla on vielä niin kiva ilma ! Aimie sanoi ja hymyili taas aurinkoisesti. Hyvä että sentään joku oli hyvällä tuulella, minun päiväni nimittäin ei ollut sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Ensiksi olin nukkunut pommiin matematiikan kokeesta ja muutenkin lähes kaikki mitä olin tänään yrittänyt tehdä, oli mennyt tavalla tai toisella mönkään. Ei todellakaan ollu minun päiväni. Huokaisin syvään. - Kiva kun oot jaksanu auttaa ja tietenki saat mennä maastoilemaan jos haluut, mut mietin et tänään olis kiva käydä pitkästä aikaa vähä kärryillä ajelemassa, viime kerrasta onki niin pitkä aika jo, sanoin ja yritin saada kasvoilleni jonkun hymyntapaisen. Aimie taputti innostuneena käsiään. - Joo kuulostaa tosi kivalta! Mä voin lähteä metsästämään niitä kärryjä, jos sä kerrot koordinaatit! Aimie sanoi nopeasti. En voinut olla naurahtamatta tytön innostukselle. - Niitä säilytetään siinä varastossa maneesin lähellä. Tai mikä lato onkaan, sanoin ja Aimie kipaisi heti matkaan. Minä hipsin Taigan karsinalle ja pujahdin nopeasti sisälle. Poni huomasi vasta nyt tuloni ja hörähti hiljaa. Nopeasti se kävi haistelemassa minua ja palasi sitten heinäkasansa pariin. Poni nyhti heinää suuhunsa reippaaseen tahtiin. Silittelin hetken ponin kaulaa ja kävin sen jalat läpi hiertymien tai muiden haavojen varalta. Kaikki näytti kuitenkin olevan kunnossa, joten kävin hakemassa pintelit ja kieritin ne tamman etujalkoihin. Takajalkoihin pujotin suojat ja varustin ponin valmiiksi.

Aimien pää ilmestyi hetken kuluttua karsinan oven eteen. - Kärryt on nyt valmiina, onks Taiga ready to go? tyttö kysyi ja avasi boksin oven. Nyökkäsin ja talutin Taigan perässäni ulos. Poni siristeli silmiään kirkkaassa auringonvalossa. Se hailautti päätään innostuneena huomatessaan kärryt muutaman metrin päässä.
Valjastamme innokkaan Taigan kärryjen eteen ja nousemme kyytiin. Kärryt ovat hyvin vanhat ja vähän jo huterat, mutta kyllä ne vielä pienen lenkin kestäisivät. Maiskautan Taigan liikkeelle. Poni lähtee innokkaana tallustamaan eteenpäin. Kävelle päärakennuksen edestä hiekkatielle. Jatkamme matkaa kävellen melkein kesantopellon reunaan. Vasta siellä annan Taigan siirtyä raville. Koska tamma on pitkästä aikaa kärryjen edessä, se on ensin vähän varuillaan. Ponin korvat kääntyilevät ympäri ja sen ravi on ensin vähän töksähtelevää. Kärryt tuntuvat hassuilta, kun ne poukkoilevat kuoppaisella tiellä. Pian poni kuitenkin tottuu niihin ja jatkaa tasaisempaa ravia eteenpäin. Kova vastatuuli saa silmät vuotamaan. Muutaman kerran olimme lentää kärryjen kyydistä Taigan osuessa isompaan kuoppaan tai sen valuessa liian lähelle tienreunaa. Aimie nauraa hysteerisesti ja puristaa kädestäni ettei tipahtaisi kyydistä. Huomaan itsekkin nauravani. Autan tytön istumaan kunnolla viereeni ja hoputan Taigan vähän reippaampaan raviin. Poni tottelee innokkaasti. Harja tuulessa hulmuten poni kiitää vanhaa hiekkatietä eteenpäin.

Palaamme tallille vauhdikkaan lenkin jälkeen väsyneinä mutta iloisina. Taiga puuskuttaa vähän, ja riisuttuamme siltä varusteet pyydän Aimie taluttamaan ponia vähän aikaa, jotta sen hengitys vähän tasaantuisi. Tyttö nappaa avuliaasti riimunarun kädestäni ja lähtee taluttamaan Taigaa muutaman kierroksen kenttää ympäri. Minä vien kärryt paikoilleen ja muutkin tavarat omille paikoilleen.
Aimie lupasi hoitaa Taigan muuten kuntoon, ruokkia ja viedä tarhaan, joten minä pääsin lähtemään kotiin. Siellä odottivat historian kirjat lukijaansa. Huokaisten vedin pipon päähäni ja lähdin tallustamaan syksyisessä ilmassa hiekkatietä pitkin kotiin.