Taigan Hoitokirja

[wear]

24.12.09 torstai - HYVÄÄ JOULUA!

- Tää taitaa kuule olla meidän kolmas yhteinen joulu, juttelin Taigalle pukiessani sille paksua toppaloimea päälle. Tamma seisoi rennosti aitan käytävällä hiljaa pöristen. Taiga kääntyi hitaasti seuraamaan tekemisiäni kun pyörittelin pinteleitä ponin jalkoihin. Vähän väliä Taiga tuuppi samettiturvallaan hellästi käsiäni. Sekin oli tänään erityisen hyvällä tuulella. Taisi joulumieli olla tarttunut poniinkin.

Jossu, Anne, Jaakko ja Elli kävelivät minua vastaan tallipihalla. Toivotin heille hyvät joulut ja kiipesin nopeasti Taigan kyytiin. Keräsin ohjat käsiini ja hoputin Taigan reippaassa käynnissä tallipihan poikki metsäpolulle. En kaivannut juuri nyt ihmisten seuraa. Halusin vain nauttia joulumaastosta rakkaan ponini kanssa kahdestaan. Siitä oli tosiaan jo aika pitkä aika kun viimeksi minulla oli aikaa lähteä Taigan kanssa metsälenkille rauhoittumaan. Koko syksy oli mennyt lähinnä maneesissa uraa kiertäen, mitä nyt välillä kerkesin alku- tai loppukäynnit kävelemään maastossa. Muutenkin taisi tämä syksy olla mennyt lähinnä Tinttiä hoitaessa, Taiga oli jäänyt vähän vähemmäkke huomiolle. Pieni omantunnonpistos tuntui ikävästi rinnassa. Nojauduin eteenpäin tamman pyöreällä selällä ja kiedoin käteni ponin pörröisen kaulan ympärille. Taiga pärskähti tyytyväisenä.

Lumi oli peittänyt kaiken alleen. Melkein puolimetriä paksu hanki peitti polun alleen mutta onneksi tunsin metsät jo todella hyvin, osasin ilman polkuakin suunnistaa oikeaan suuntaan. Puikkelehdimme puiden lomitse ja saavuimme pian vanhalle kärrytielle. Taiga siirtyi itsekseen rauhalliseen raviin. Tamman maha huojui tasaisesti puolelta toiselle. Minun oli helppo vain istua täysin rennosti kyydissä.

Palailimme tallille kierrettyämme kesantopellon ympäri ja käytyämme nopeasti laukkaamassa vähänmatkaa laukkasuoralla. Metsä oli ihanan rauhallinen. Vedin syvään kirpeää pakkasilmaa keuhkoihini ja puhalsin ilmat suunkautta ulos.

Tallissa Aimie jo odottelikin meitä. Tyttö oli vetänyt paksun ja pörröisen pipon syvälle päähänsä ja kietoutunut ihanan lämpimän nököiseen toppatakkiin. Huomasin palelevani katsellessani kateellisena Aimien suloisen lämpimää vaatetusta. Liu´uin alas Taigan selästä ja ojensin ponin ohjat Aimielle. - Viittitkö riisua suitset ja vaihtaa sen ohuemman talliloimen sillävälin ku mä käyn vaihtamassa verkkarit jalkaan? Kysyin Aimielta joka nyökkäsi heti. Hymyilin tytölle kiitollisena, moiskautin Taigalle pusun turvalle ja kiiruhdin oleskeluhuoneeseen.

Kipittäessäni takaisin aitalle oli Aimie jo hoitanut Taigan ja pesi parhaillaan tämän varusteita. - Voi kiitos ei sun olis tarvinnut, huoahdin hämmästyneenä. Tyttö oli myös kerennyt viikata loimet ja heittää Taigalle päiväruoat. Aimie naurahti hyväntuulisesti. - Ei tosta ollut mitään vaivaa. Ja hei pitäähän sitä edes yrittää olla vähän kiltimpi tällee jouluna, Tyttö tokaisi silmää iskien. - Siitä tulikin mieleen... sanoin ja ryhdyin tonkimaan laukkuani. Aivan laukun pohjalta löysinkin etsimäni; punaruudulliseen lahjapaperiin paketoitu pieni paketti, jonka ojensin hymyillen Aimielle. - Kiitos tosi paljon kun oot jaksanut autella mua Taigan kanssa ja hyvää joulua! sanoin ja halasin punatukkaista tyttöä nopeasti. Aimie otti lahjan hämmentyneenä vastaan. - Voi kiitos wear, tyttö huoahti hymyillen. Taiga oli tullut karsinan ovenpieleen seuraamaan touhujamme. Poni kurkotti päänsä pitkälle oven yli, hörähti vaativasti ja tuuppaisi käsivarttani. - Aijuu, meinasin ihan unohtaa sut! huudahdin nauraen ja kaivoin pussillisen porkkanoita laukustani. Taiga heilutteli päätään tyytyväisenä sivulta toiselle ja tömisteli karsinassaan. - Hyvää joulua sullekkin poniseni, sanoin hymyillen onnellisena.

wear&taiga

328 hm

[Deleted]

25.12 Luminen maasto

Singing, sucking too hard on your lollipop,
or love's gonna get you down,
sucking too hard on your lollipop,
or love's gonna get you down.
Say love, say love,
or love's gonna get you down.
Say love, say love,or love's gonna get you down

Kuuntelin ipodia kun taitoin matkaa Seppelettä kohti.
Wear oli antanut luvan liikuttaa Taigaa hieman näin mammaloman jälkeen,
ja tottakai olin suostunut. Taigahan on ollut yksi lemppareistani alusta lähtien.
Matka tuntui ikuisuudelta sillä odotin niin kovasti maastoretkeä jonka olin luvannut tehdä.
Lumi oli juuri sopivaa, ei liian märkää ja sitä oli paljon! Oli kirkas aamupäivä, mikäs sen
rattoisampaa kuin viettää joululomapäivä tallilla. Pian näkyviin tuli suuri tallirakennus
ja piha. Näin tutun kasvon harjauspuomilla.
- Cäpä! huudahdin ja riensin halaamaan tyttöä.
- Missä sä oot ollut, suo ei oo näkyny pitkään aikaan!? tuo kysyi kummastuneena.
- Noh, selitän sulle illalla mesessä, sanoin ja hymähdin.
Tuo nyökkäsi ja minä tallustelin aitalle jossa Taiga asusti.
- Hei tammakulta, lässytin ja kurkistin karsinaan jossa Taiga mussutti tyytyväisenä
päiväheiniään. Hymähdin ja kipaisin hakemassa harjat. Heinät olivat jo melkein lopussa
kun palasin karsinalle. Aloitin harjaamisen normaaliin tapaan jo kuvitellen istuvani tamman
jykevässä selässä.

No, niin siinä sitten kävi. Istuin tamman paljaassa selässä tonttulakki
kiinnitettynä tuon korvaan. Taputin onnellisena Taigan kaulalle. Jos joku olisi kysynyt,
miltä tuntuu, en olisi osannut vastata mitään. Tuntui vain niin täydelliseltä.
Lähdimme pitkin ohjin tallustelemaan tallin pihasta kohti suuria maastoja. Muutama lumi-
hiutale leijaili ohitseni. Oli niin hiljaista ja rauhallista. Jossain raakkui varis. Aurinkokin
välkähti pilvien takaa luoden täydellisen pakkaspäivän. En voinut pidätellä hymyäni.
*Maisk Maisk* maiskutin koottuani ohjat. Annoin Taigalle kevyesti pohkeita ja tuo teki
työtä käskettyä ja nosti tasaisen ravin. Ravailimme siinä metsän keskellä.
Yht'äkkiä kuulin laukka-askelia. Joku oli tulossa kovaa vauhtia takanamme. Taigakin tuntui
jännittävän lihaksiaan. Pian kulman takaa tupsahtivat kaksi ratsukkoa laukaten. He hidastivat
vauhtiaan huomatessaan meidät. Tunnistin toisen Jokeriksi ja Flooraksi.
- Ai hei Roosa, Jokeri tervehti. - Mitäs sä täällä mettässä Taigan kanssa teet.
- Mooii, sain luvan Wearilta käydä Taigan kanssa maastolenkin, vastasin hymyillen.
Pian tunnistin toisen ratsukon Elkuksi ja Epuksi.
- Ai Floora osaa nykään laukkaakkin, sanoin naurahtaen.
- Mjoo, se vähän ryöstää välillä, Jokeri vastasi. - Mut me jatketaan matkaa.
Moikkasin ja kun nuo olivat hävinneet kulman taakse nostin Taigalla taas ravin.

Pian saavuimme maastoesteradalle, mutten suinkaan ajatellut hypätä ilman satulaa, vaan
ohitimme esteet käynissä jotta Taiga ei vain sattuisi innostumaan esteiden kohdalla.
Radan ohitettuamme nostin taas ravin ja yritin keventää. Vaivalloista oli mutta kyllä se alkoi
pian luonnostua. Oikaisimme hieman lumisen pellon läpi laukkapätkälle ja nostin Taigalla
laukan. Tamma yritti hieman lujempaa mutta sain tuon pidätettyä ettei vain liukastuttaisi.

Saavuimme kävellen pian tallinpihaan, ja laskeuduin satulasta. Taputin tamma kaulalle
kiittäen mahtavasta retkestä. Vein Taigan karsinaansa ja otin suitset pois ja katsoin että
tammalla on vettä. Pesin kuolaimet ja vein ne ristitettynä satulahuoneeseen. Lämmittelin
hetken ja vein Taigalle lopuksi leivänkannikan.
- Nähdään taas, kuiskasin tuon korvaan ja lähdin sitten tyytyväisenä kotiinpäin.
Kenties, johtaako tieni taas joskus Taigan luo.

~ Roosa
Apu Taigan liikutuksessa.

[Siiri]

Taiga Tuuvan-tallilla
02.01.2010



Ittellän on tää pokkari ja sitä tossa pari päivää sitten lueskelin. Päätin sitten jakaa teidän kanssa oivaltamani asian. (-: Eli mun mielestä toi kuvan poni näytää ihan Taigalta, ja sit toi varsa tietenkin on pikku-Tintti. Kuvan ihmiset on minä (vas), Wear ja Aimie. En nyt tiiä näyttääkö noi tyypit niin hirveesti Aimielta ja Wearilta, mut mun mielestaä hiusten värit nyt ainaki on suht samat ja mäkin näytän jonkun verran tolta tyypiltä mikskä itteni nyt nimesin.

♥: Siiri
(12 HM)

Kuvan (c) www.egmontshop.fi/WebRoot/egmont/Shops/egmont/498F/CEA9/84C7/488E/5435/0A28/1015/765E/TUUVA6_lr.jpeg

[wear]

kyllä noissa on Taigan kanssa tosiaan jonkunverran samaa näköä, suloinen kuva kyllä! : ))^^


05.01.2010!! - uusi vuosi, samat vanhat kuviot

Nojailin rennosti tarhan lumisee aitaan. Taivas oli tumma ja pilvinen, lunta satoi niukasti, oli tavallinen talvipäivä. Taiga seisoi paksuun toppaloimeen puettuna muutaman metrin päässä minusta ja tuijotti tummilla nappisilmillään. Ne olivat niin kovin ystävälliset ja rakastavat, pohjattomat suklaajärvet. Tamma keinautti päätään hiukan sivulle ja asteli muutaman askeleen lähemmäs. Taiga työns sitten turpansa syvälle lumihankeen ja pärisi. En voinut olla nauramatta lumen pöllytessä ympäriinsä. Taiga loikkasi muutaman metrin taaemmas ja jäi rutistelemaan turpaansa tyytymättömänä. Lumi taisi olla hiukan kylmää, ainakin sen verran pöllämystyneeltä pikkuneiti näytti.

- Heitteletkö sä Taigaa lumipalloilla vai miten sä kiusaat tota pikkuponia? Tuttuakin tutumpi ääni kysyi takaani. Haistoin vienon tupakan- ja heinäntuoksun. Sen enempiä miettimättä käännyin ja hyppäsin nauraen Chaon kaulaan. Tyttö halasi minua nopeasti ja päästi sitten irti. - Siitä on kuule pitkä aika kun sua oon viimeksi nähny, Chao tokaisi hymyillen ja siirtyi tarhan aidan viereen. Seurasin nopeasti tyttöä, tai noh naista, joka kaivoi taskustaan rennosti tupakan ja sytytti sen. Kiipesin aidalle istumaan ja seurailimme Taigan touhuja. Poni oli nyt hyvin kiinnostunut lumen alle hautautuneista heinistä, joita se kaivoi parhaansa mukaan kavioidensa avulla ulos piilostaa. - Niin ei oo sua nyt näkyny täällä... Mutta mä kuulin että sulla on ton Jaakon kanssa jotain vispilänkauppaa? kysyin heti ensimmäiseksi silkkaa uteliaisuuttani. Halusin tietenkin kuulla viimeisimmät juorut, varsinkin kun olin nyt viimeaikoina ollut vähän ulkona tallin tapahtumista. Chao tuhahti vähän turhautuneen oloisena, kohautti hartoitaan ja veti sauhut kessustaan. Tytön puhaltaessa savuja ulos seurasin niiden hälvenemistä kylmään pakkasilmaan. - Tai siis en mä tarkottanu udella että ei tarvii sanoo mitään josset sä haluu... kiirehdin selittämään huomatessani Chaon vähän vaivautuvan. - Mitäs muuta sulle kuuluu? Tiedustelin ja Chao käännähti nyt katsomaan minua suoraan silmiin. Tämä veti ensin viimeiset sauhut ja heitti sitten savukkeen lumeen. - Mitäs tässä, ei sen kummempia. Oikeestaan vois jopa sanoo että ihan hyvää kuuluu, sulle? - Hyvää oikeestaan. Tai noh vähän ongelmii koton ja tällee mut siis muuten oikein hyvää. Taigan kanssa on sujunu tosi hyvin, sehän alkaa kohta muistuttaa ihan anorektikkoa kun mä en ole ruokkinut sitä tarpeeksi, pitäis varmaan kaksinkertaistaa sen ruoka-annokset ja heinät, vastasin Chaolle naureskellen. Tyttö vilkaisi huvittuneena Taigan pyöreääkin pyöreämpää, melkein maassa asti laahaavaa mahaa ja näin tämän suupielien kaartuvan huvittuneeseen virneeseen. - Mutta hei mukava kuitenki kuulla että sulla on kaikki ihan jees, Chao tyytyi tokaisemaan ja nappasi Taigan riimunarun aidalta. - Otetaanpas sitten tämä yksi möllykkä sisälle, muutkin hepat haluu vielä tän päivän aikana ulkoilemaan! virnistin Chaolle joka lähti taluttamaan Taigaa aitalle. Tajusin vasta nyt että minulle oli tosiaan ollut vähän ikävä tuota rääväsuista ja tummatukkaista tyttöä. Hymyillen lähdin hipsimään Chaon ja Taigan perässä aittaa kohti.

Chao auttoi minua harjaamaan ja varustamaan Taigan. - Ohhoh, ootpas sä ollut wear ahkera, nää Taigan suitset suorastaan kiiltää puhtauttaan! Chao kehaisi kiinnittäessään poskiremmiä paikoilleen. - Luuletko sä ihan tosissas että mulla olis energiaa ja aikaa johonkin tollaseen? Kuules kaikki kunnia kuuluu tän punkeron hoitajalle ja muutamalle liikuttajalle jotka auttelee mua tämän kanssa, selitin minua tarkkaavasesti tuijottavalle Chaolle. - Jaahas, mä luulin oikeasti että sä lasket vaan harvat ja valitut Taigan luokse, vielä jokin aika sitten sä taistelit kynsin ja hampain siitä ettei kukaan vaan koskisi Taigaan ja ettei kukaan pääsisi kiusaamaan sitä tai mitään muutakaan. Susta on tullut kerrassaan pehmo wear! Chao sanoi naureskellen hyväntuulisesti. Nojaah, ehkä minä tosiaan olin vähän pehmo tätä nykyään, mutta hoitajasta ja liikuttajasta ei ollut mitään muuta kuin hyötyä, he olivat olleet korvaamaton apu minulle.

Laitettuamme Taigan kuntoon talutin ponin pihalle ja kiipesin sen kyytiin. Chao heilautti kättään hyvästeiksi ja lähti viipottamaan päätallia kohti. Seurasin katseellani tytön menoa ja huomasin hymyileväni.

wear&taiga

329 hm

[Siiri]

Köpsöttelyä maastossa
06.01.2010

i711.photobucket.com/albums/ww117/sirkkuliisa/taikamaasto.jpg

Oltiin siis Taigan kanssa köpsöttelemässä tuolla maastossa. Tallin lähistöllä puskassa kyykki joku paparazzi, jota Taiga vähän kammosi, mutta pääsimme kuitenkin sen ohi ilman mitään suurempia ongelmia. (-: Tälläisen kuvan se sitten nappasi! Sori oikeesti mun kamera raiskas ton kuvan, se oli oikeesti paljo nätimpi. Panostin tohon piirrustukseen joten värityksestä tuli sitten vähän mitä sattu. Laitoin linkkinä ettei se olisi täällä saastuttamassa tätä nättiä päiväkirjaa. Piirsin tän siis jo pari viikkoo sitten, ja päätin etten laita tätä tänne mutta tuli sitten laitettua.

♥: Siiri
(13 HM)

[Deleted]

Estereeniä 18.01.

Istuin hallakon risteytysponitamman selässä säätäen tuon satulan jalustimia muutaman reijän lyhyemmäksi.
Olin kasannut suurehkolle ulkokentälle matalia, n. 50-senttisiä ristikoita ja pysyjä. Olin palanut innosta
kun sain luvan Wearilta saada käydä liikuttamassa tammaa tänään. Ajattelin tietenkin esteitä – olinhan palavasti
tykästynyt tuohon lajiin. Taigakin saisi hieman pomppittua äitiysläskejänsä pois. Mutta mitään tehokuntoliikuntaa en rupea
tekemään, pientä liikuntaa vain. Näpäytin tamman liikkeelle ja lähdimme kiertämään uraa pitkin. Muutama lumihiutale laskeutui
hiljalleen luoden mukavan rattoisan talvitunnelman. Maanesissa raikui tuntien äänet, mutta kentällä oli täysin rauhallista. Nostin
rauhallisen ravin jota tasapainoitin pienillä puolipidätteillä. Kevensin rytmissä ja tein pieniä voltteja ja taivutuksia. Huomasin sivusilmällä kun ratsukot lähtivät maneesista ja iloinen puheensorina täytti ilman. Taiga tuntui aika energiseltä pienen liikutustauon jälkeen. Nostin laukan, joka tuppasi menemään liian reippaaseen tahtiin. Antelin siinä puolipidätteitä ja tein voltteja ravissa.

Ohjasin Taigan ristikolle, jonka matka loppui lyhyeen. Taiga kielsi, joka ei ollut suurin ihme, viime hyppytuokiostahan oli jo pitkä tovi. Annoin tamman haistella hieman estettä, liekö mitään hyödyttävän. Nostin uuden laukan, jonka jouduin korjaamaan väärän laukan takia. Lähestyimme nyt matalaa ristikkoa. Tuin tammaa pohkeilla ja myötäsin hieman ohjaa tamman hypätwssä jättiloikan esteen yli. Siirsin Taigan raviin ja taputin tammaa.

» Hyvinhän se meni, yritetäänkö uudelleen? kysyin tuolta.

Nostin uuden laukan ja ohjasin tuon uudelleen samaiselle ristikolle. Painoin pohkeet kiinni ja tuo hyppäsi, tälläkertaa hiukan tasaisemmin. Taputin jälleen. Nostin ravin ja ravailin hieman, tein taas voltteja ja taivutuksia ja vaihdoin suunnan. Siirsin taasen laukkaan, ja tälläkertaa käänsin pystylle. Huomasin Taigan pienehkön epävarmuuden mutta tiukkojen pohkeiden avulla tästäkin selvittiin kunnialla yli.
Nostin vielä laukan loppuverryttelyiksi, jonka jälkeen annoin pitkät ohjat. Tämä riitti tältäerää.

------------------

Liikutusapu.
~ Roosa

[Aimie]

lauantai 23.1.2010 » Tallitytön sweet escape

(Pistä alkuperäinen Gwenin esittämä Sweet Escape soimaan ja nauti huumorilla omasta versiostani! ;D)

Wuuhuu, jiihuu
Wuuhuu, jiihuu
Wuuhuu, jiihuu
Wuuhuu, jiihuu

Jos voisin paeta, lähtisin vaan
Mutta ensin, kerronpa taas
Sori kamut, ei aina jaksa teitäkään
Kohti jotain muuta taidan matkustaa
Siellä mua jokin parempi odottaa
Mutta ei saa mököttää, en itselleni mitään voi

[Kertosäe]
Jos voisin paeta, kohteeksi ottaisin oman maailmani
luokse lempityttöni (ainiaan) voisin jäädä
Sanopa, eikö ois ihanaa? (paetaan)
No tietty, vaikka vähän paha tyttö joudun olemaan (huh huh)
Jää ehkä kotityöt tekemättä (mitä väliä)
Älkää kuitenkaan marisko, tallityttö taas menossa on (pakenee kauas pois)

Haluan täältä pois, Taigan luo
Haluan kauas pois, jee

Saat minut hetkeksi hellittämään, stressaajan rauhoittumaan
Hei, auta mut pois, ei tätä jaksa kukaan
Lähdetään pomppimaan, ehkä vähän kouluratoja kokeilemaan
Hikitreenien sijaan maastoon peltolaukoille
Hei kulta, nyt sekoillaan vähän
Vähän laiskottaa, tuu jo pelastamaan
Ei ehkä hetkeen nähty, mut ei siitä suututa
Älä pystyyn loikkaa, anna mun selkään istahtaa

[Kertosäe]
Jos voisin paeta, kohteeksi ottaisin oman maailmani
luokse lempityttöni (ainiaan) voisin jäädä
Sanopa, eikö ois ihanaa? (paetaan)
No tietty, vaikka vähän paha tyttö joudun olemaan (huh huh)
Jää ehkä kotityöt tekemättä (mitä väliä)
Älkää kuitenkaan marisko, tallityttö taas menossa on (pakenee kauas pois)

Wuuhuu, jiihuu
Wuuhuu, jiihuu (paetaan)
Wuuhuu, jiihuu (paetaan)
Wuuhuu, jiihuu

Kohti jotain muuta taidan matkustaa
Siellä mua jokin parempi odottaa
Mutta ei saa mököttää, en itselleni mitään voi

[Kertosäe]
Jos voisin paeta, kohteeksi ottaisin oman maailmani
luokse lempityttöni (ainiaan) voisin jäädä
Sanopa, eikö ois ihanaa? (paetaan)
No tietty, vaikka vähän paha tyttö joudun olemaan (huh huh)
Jää ehkä kotityöt tekemättä (mitä väliä)
Älkää kuitenkaan marisko, tallityttö taas menossa on (pakenee kauas pois)

Wuuhuu, jiihuu (Haluan täältä pois, kauas pois)
Wuuhuu, jiihuu (Taigan luo)
Wuuhuu, jiihuu (Haluan pois)
Wuuhuu, jiihuu (jee)
Wuuhuu, jiihuu
Wuuhuu, jiihuu

Aimie ja Taiga 6 HM

[wear]

24.01.2010 sunnuntai - Gravity

The ways of this world are grabbing a hold
Won't let me go, won't let me fly by
It’s taking it's toll down on my soul
‘Cause I know what I need in my life
Don't let me lose my sight of You
Don't let me lose my sight

Valkoisena hohtava lumi oli peittänyt kaiken harmauden ja pimeän masennuksen alleen. Oli kirkasta, hyvin kirkasta. Kävelin silmiäni siristellen valoisan tallipihan poikki kohti ponitarhaa. Täytyi myöntää että minulla oli vähän huono olo. Päätä kivisti ja silmiä melkein särki valoisuus. Näin kuitenkin jo kaukaa hallakon ponitamman siluetin. En voinut estää pientä hymyä kiipeämästä poskilleni. Näin rakkaan ponini seisovan tukevasti kaikilla neljällä jalallaan polviin asti ulottuvassa lumessa, paksu musta harja tuulessa heiluen ja pörröinen talvikarva pörhöllä. Tamman korvat sojottivat tiukasti eteenpäin ja se seurasi minua tiukasti. Portille päästyäni kiipesin - en kovinkaan ketterästi mutta kuitenkin - tarhan portin ylitse ja lähdin tarpomaan tammaa kohti. Se kuitenki lähti samassa hölkkäämään tarhan toisesta päädystä minua vastaan, ja kuullessani tuttuakin tutumman, ilahtuneen hirnahduksen pääsevän tamman suusta, sydämmeni sykähti onnesta. Yhä leveämpi hymy kasvoillani kiiruhdin rakkaan ponini luokse.

I don't want to fall away from You
Gravity is pulling me on down
I don't want to fall away from You
Gravity is pulling me to the ground

Aitassa Taiga seisoi tottuneesti käytävällä minun riisuessa siltä toppaloimen ja riimun. Tamma seisoi toista takajalkaansa lepuuttaen vapaana käytävällä. Kävin nopeasti ripustamassa loimen kuivumaan ja nappasin harjakorin mukaani Taigan omasta tarvikelaatikosta. Palatessani Taiga seisoi yhä käytävällä, mutta oli hiippaillut Hillan karsinan ovelle ja tammat nuuskivat toisiaan kiinnostuneina. Hilla näykkäisi leikkisästi Taigaa karsinan oven yläpuolelta, ja sai Taigan pomppaamaan säikähtäneenä taaksepäin. Vahingossa tamma tönäisi hötkyillessään minut kumoon, ja harjakori lensi hienossa kaaressa lattialle. Minä kömmin nopeasti ylös lattialta ja ryhdyin kiroillen keräämään harjoja takaisin koriin. Takapuoleen sattui vietävässti, olin onnistunut kaatumaan ikävästi kaviokoukun päälle. Taiga seisoi muutaman metrin päässä ja katseli minua vähän anteeksipyytävänä. Tamma asteli vähän lähemmäs, ja tuli tuuppaamaan hellästi käsivarttani. Yritin hetken pidätellä hymyäni. - Mun pitäis olla sulle näreissäni, aiheutit mulle luultavasti ihan mojovan mustelman takapuoleen, mutta ehkä mä annan sulle tällä kertaa anteeksi, sanoin naureskellen Taigalle. Suukotin tammaa ohimennen otsalle ja jatkoin sitten harjojen keräilyä takaisin koriin.

I want to fly
Into the sky
Turn my back on this WHOLE world AND
Leave it all behind
This place is not my home
It's got nothing for me
Only leaves me with emptiness
And tears in my eyes

Taiga sai nautiskella vielä vähän aikaa harjailusta, ja saatuani tamman jotenkuten puhtaaksi puin sille ruskearuudullisen talliloimen päälle ja talutin ponin karsinaansa. Tyytyväisenä poni jäi mussuttamaan sinne iltaheiniään minun keräillessä viimeisiä tavaroita kasaan ja lakaistessa nopeasti aitan käytävä puhtaaksi.
Olin jo lähdössä kävelemään kohti bussipysäkkiä, kun tallin parkkipaikalla Chao otti minua hihasta kiinni. - Hei neiti minne matka? Täällä on aika kylmä tarpoa lumihangessa, että jos kyyti kelpaa niin hyppää vaan mukaan! Chao hihkaisi iloisesti. Olin todella helpottunut ja ilahtunut tytön ilmestyessä paikalle, kyyti todella kelpasi! Pakkasta oli melkein - 20 astetta enkä minä ollut taaskaan muistanut varustautua kunnolla. - Kotiinpäin olisin matkalla ja jos sä huolit mut kyytiin niin se olis ihan mahtavaa, sanoin ja Chao naurahti. Kävelimme rupatellen Chaon autolle ja kiipesimme sisälle lämmittelemään. Pian köröttelimme kapeaa hiekkatietä poispäin Seppeleestä.

wear&taiga

330hm

[wear]

26.01.2010 tiistai - turhautumista

Ehkä sitä pitäisi vähän reipastua ton koulunkäynnin suhteen. Edellisen kerran olin istunut melkein yli viikko sitten oppitunnilla, eikä minua pahemmin ollut muutenkaan masentavassa oppilaitoksessa näkynyt. Olin ottanut vähän "omaa lomaa" eikai se nyt niin kovin paha asia voinut olla? Kyllä sitä opiskella kerkesi myöhemminkin, elämä oli elämistä varten, eikö totta?

Jalat upposivat syvälle puuterilumeen. Tunsin valkoisten jääkiteiden valuvan talvisaappaiden sisäpuolelle ja pureutuvan ikävästi paksunkin villasukan läpi iholle. Irvistellen pompin pienen pupujussin tavoin eteenpäin lumessa, eikä mennytkään kauaa kun saavuin tallin pihalle.

Oleskeluhuoneen ovella riisuin saappaani ja ravistelin niistä lumet eteiseen. Heitin kengät patterin viereen kuivumaan ja sipsutin sukkasillani huoneen toiselle puolelle. Rojahdin sohvalle Cäpän ja Chaon väliin. Jossu istuin vähän kauempana, naama tiukasti hevosurheilulehteen liimautuneena. Nainen nosti nopeasti päänsä kuullessaan tuloni, nyökkäsi hymyillen ja jatkoi sitten lukemista. Cäpä ja Chao moikkasivat hekin iloisesti.

Istuskelin hetken oleskeluhuoneessa juttelemassa muiden kanssa ja lähdin sitten lampsimaan aittaa kohti kuivat talvisaappaat jaloissani.
Moikkasin Taigaa nopeasti, harjasin sen ja varustin käytävällä. Tamma näytti olevan todella uninen, jöpötti vain paikoillaan minun puuhaillessa sen ympärillä. Tamma ei viitsinyt edes moikata minua, tuuppasi vain ohimennen turvalla käsivarttani. Taisimme molemmat olla vähän väsyneitä.

Talutin Taigan suoraan maneesiin ja kiipesin tamman selkään. Satula tuntui kovalta takapuolen alla ja ohjatkin lipsuivat vanhojen ratsastushanskojeni lävitse. Oli pitkä aika siitä kun viimeksi olin ollut kunnolla ratsastamassa Taigalla. '
Poni löntysti hyvin hitaasti ja laiskasti eteenpäin pitkin uraa. Se tuntui aivan samalta kun niinä aikoina kun tamma toimi tuntiponina ja sen suu oli kumia ja kyljet rautaa. Taiga ei juurikaan reagoinut apuihin, ja siirtyi raviin vasta raipan napautuksesta.

Hidastin Taigan käyntiin tuskaisen puolituntisen jälkeen. Olimme molemat tamman kanssa hikisiä, vaikkemme olleet juurikaan saaneet mitään aikaiseksi. Poni tuntui taantuneen. Se ei osannut enää edes ravata kunnolla ja se liikkui tahmeasti. Sen liikkeissä ei ollut tuttua lennokkuutta eikä pehmeyttä. Tällä treenillä olin saanut vain itseni, ja Taigan ärsyyntyneeksi. Poni korvat olivat liimautuneet niskaan. Se viskoi päätään tyytymättömänä ja väisteli apujani. Neuvottomana pysäytin ponin ja laskeuduin alas sen selästä. - Mitä jos jätetään tää treenaaminen tänään tähän, ja jatketaan joku toinen kerta, puhelin Taigalle silitellen rauhoittavasti sen kaulaa. Poni hörähti hiljaa ja painoi päänsä syliini. Se taisi olla asiasta kanssani samaa mieltä.

Tuskastuttavan treenimme jälkeen vein ponin talliin ja hoidin sen huolellisesti. Taiga sai lämpimän villaviltin selkäänsä ja tuoreen pinon heinää eteen.

wear&taiga

331hm

[Aimie]

lauantai 6.2.2010 » Hoitaja-hoitsu-valmennus

Suin jännittyneenä Taigan paksua talviturkkia ja mietin, mitä tulisimme pian alkavalla Annen valmennuksella tekemään. Olin ilmoittautunut mukaan innosta hihkuen, ja nyt tuskin jaksoin odottaa tunnin alkamista. Viereisessä karsinassa Pellaa siistivä Fiia vaikutti lyhyen keskustelun jälkeen yhtä innostuneelta. Heitin satulan valkoisine huopineen ponitamman selkään ja kiristin vyön. Taiga katseli minua ärsyyntyneenä.
"No, vedä nyt se vatsa sisään äläkä irvistele siinä", huokaisin ja sain kuin sainkin vyön kiinnitettyä toiseen reikään. Sitten suitset päähän ja kypärä omaani, olemme valmiita. Pakkaslukemat paukkuivat ympäri Suomen, joten olin kiskonut päälleni paksuimmat talvitamineeni - unohtamatta kolmia käsineitä.
"Ongelmia?" heleä ääni naurahti takaani. Wear!
"Ai, moi! Tavallaan joo..." hymähdin punaposkiselle tytölle. "Autatko laittamaan tän toisen hanskan? Mulla on niin monet hanskat päällekkäin, etten saa otetta."
"Annas kun äiti auttaa", Wear virnisti. "Mihinkäs ootte menossa? Siihen Annen valmennukseen, vai? Tuunko kattomaan?"
"Joo. Ei, ei, et tuu kattomaan!" säikähdin. "Kerron sitten kaiken kun tullaan."

Fiia huikkasi minulle menevänsä jo, joten kaappasin Taigan mukaani ja vaapuin se perässäni maneesiin. Maneesissa minua tervehti pipopäinen Anne ja vastasin hymyillen tervehdykseen. Siirryin kaartoon ja katsahdin muita tuntilaisia. Meitä oli vain neljä, mistä olin tyytyväinen: Sanni Aksun kanssa, Fiia Pellansa ja Pipsa sekä Pampu. Kaikki ponit olivat kasvattaneet kunnon talvikarvan, joten ne näyttivät entistäkin suloisemmilta. Taisimme Taigan kanssa olla itse asiassa porukan isoin ratsukko. Tai ainakin Taiga oli poneista isoin, oman sadankuudenkymmenenyhden senttini kera en viitsinyt ruveta kehumaan mitään.

Kapusin kepoisasti Taigan pyöreään selkään ja sovitin jalustimet jalkaani. Ne tuntuivat suurin piirtein hyviltä, ehkä yhdellä voisi pidentää. Kysyin asiaa vielä Annelta, joka kävi tarkistamassa vyömme ja tarkistamassa muuten hevosten varustuksen. Nainen nyökkäsi, ja käski sitten meidän aloittaa alkukäynnit pitkin ohjin.

Hetken päästä keräsimme ohjat. Taiga hidasti tahtiaan heti, kun huomasi ohjien lyhenevän. Maiskutin rohkaisevasti ja annoin pohjetta, että tamma uskoisi ettei nyt ollut aika hidastella.
"Aloitetaan kevyessä ravissa!" Anne huudahti. "Siirtykää kahdeksikon muotoiselle uralle ja sen keskellä aina kevennyksen vaihto. Kevyt ohjastuntuma ja antakaa ponien venyttää kaulaa ja taipua rennosti."
Taiga lähti rentoon, ehkä turhankin rentoon, raviin ja aloin keventää. Tamma kuljetti minua kiltisti eteenpäin ja sain keskittyä keventämään oikein. Edellä kulkeva Aksu oli kuin toisesta maailmasta: poni liikkui kuin tulisilla hiilillä ja Sanni vaikutti vähintäänkin hermostuneelta. Anne ohjasi kuitenkin ratsukkoa heti, ja pian hekin liikkuivat rennommin. Minä yritin keskittyä oikeaan kevennykseen, josta minulle usein huomauteltiin.

Taivuttelimme ja ravailimme aikamme, kunnes Anne komensi meidät hetkeksi käyntiin. Silitin Taigan kaulaa ja vedin pitkäksi venähtänyttä otsatukkaani pois silmiltä. Lämmin oli tullut jo, sen huomasi litistyneistä hiuksista.
"Jalustimet jalasta ja kaulalle ristiin!" Anne herätti minut aatoksistani. Kumarruin kaappaaman jalustimet käteeni ja hetken jouduin hakemaan tasapainoani. Ilman satulaa homma olisi ollut lasten leikkiä; liukkaan satulan päällä topparatsastushousuni liukuivat ees taas ja jouduin pinnistelemään että pysyin keskellä satulaa.
Hommaa ei myöskään helpottanut se, että siirryimme harjoitusraviin. Tosin toisen pitkän suoran kuljimme keventäen, mikä tiesi kipeitä lihaksia loppuviikolle.
"Keskittykää istuntaan ja jalkojen rentouteen! Syvä istunta, tarkastelkaa istuinluiden paikkaa! Lantiosta myötäystä ravin tahtiin! Keventäessä keskittykää ponnistamaan ylös reisien ja polvien avulla! Varokaa turhaa pohkeilla paukutusta!" Anne pajatti täyttä vauhtia, ja yritin ottaa kaikki ohjeet huomioon. Irvistelin kun yritin nousta kevennykseen, housuni tuntuivat olevan sitä täysin vastaan. Samaan aikaan oli vielä pidettävä Taiga säällisessä tahdissa, tasapaino kurissa ja muistettava tuhat muuta ratsastuksen perusasiaa. Kiitin onneani, etten ollut Pipsa, jolla oli täysi tuska keventää tikitysravia Pampulalla.

Kun olimme kärvistelleet jonkin aikaa, Anne antoi meidän armollisesti siirtyä kokonaan harjoitusraviin.
"Tehkää omaan tahtiin voltteja ja yrittäkää saada poneja taipumaan. Aimie, muista ulko-ohjan ja pohkeen tuki voltilla. Taiga karkaa nyt voltin sisään. Muista, sinä määrät voltin koon, Taiga ei saa omin päin pienentää sitä."
Nyökkäsin ja puristin tiukemmin pohkeella. Tamma yritti vieläkin sitkeästi oikoa kavereiden luo, mutta pysyin tiukkana. Jauhoin voltteja ja pääty-ympyröitä uudestaan ja uudestaan, ja yritin saada hoitsuni uskomaan kuka määrää.

"Voitte tehdä myös omaan tahtiin siirtymisiä käyntiin. Käynnissä voitte ottaa poneja lyhyempään muotoon. Voitte tehdä ihan vain muutaman askeleen siirtymisiä. Muistakaa, että ratsun täytyy ravata aina ensimmäisestä askeleesta lähtien reippaasti, ja käyntiin siirtymisen täytyy olla selkeä", Anne selvitti. "Hyvä, Sanni! Aksu tottelee nyt hyvin!"
Päätin ottaa Annen ehdotuksesta onkeeni, ja päädyin tekemään siirtymisiä. Käyntiin siirtymiset sujuivat kyllä mainiosti, mutta toiseen suuntaan eivät yhtä lahjakkaasti. Neiti osasi varmasti ravata reippaasti, mutta oli jättänyt tänään ilmeisesti hitaamman vaihteen päälle. Terävä pohkeiden napautus sai tamman kuitenkin heräämään, ainakin hetkeksi.

"Aimie ja Taiga ympyrälle!" Anne huudahti ja ohjasin risteytysponin tämän luokse. Ravailin hetken ympyrälle Annen katsellessa meitä haukan silmin. "Katsotaanpas lähemmin sun istuntaa. Myötää enemmän kädellä, kantapäät enemmän alas. Varo, ettei polvet karkaa harottamaan samalla. Hyvä!" nainen kehaisi kun muutin asentoani. Muista Aimie, kantapäät...
"Taiga on välillä ympyröillä jäykkä ja vasemmassa vielä jäykempi. Ota oikea ympyrä", Anne sanoi. Vaihdoin suuntaa ympyrällä ja jatkoin tasaista ravia. Anne huomautti, että tamma oli ajautunut etupainoiseksi, treeniä kaivattaisiin lisää.
"Nosta, Aimie, laukka!"
Kiristin hieman ohjasotetta, annoin laukkapohkeet ja maiskautin terävästi. Taiga suorastaan loikkasi laukkaan. Jatkoimme menoa samalla ympyrällä, ja tamma yritti taas aikaisemmin yrittämäänsä temppua, pienentää ympyrää. Huulta purren painoin pohkeen tiukemmin tamman kylkeen yrittäen saada sen tottelemaan.
"Varmaan parempi laukkailla aluksi suorilla. Taigalle kannattaa ottaa martingaalit jatkossa käyttöön, niin sen selkä vahvistuu", Anne totesi. Annen ohjeesta siirryin takaisin uralla ja jatkoin laukkaa. Meno sujui paljon paremmin kuin ympyrällä. Parin pätkän päästä hidastin raviin ja kehuin tammaa runsain taputuksin.

Laukat jäivät siihen, lopputunnin ajan pääasiassa ravailimme. Käyntiä emme juurikaan menneet, tunti oli varsin vauhdikas. Loppukäynneissä olimme kumpikin, minä että Taiga, melko hikisiä.
"Tällä kertaa oli tällainen kevyt tunti pakkasesta johtuen. Ravityöskentely on tärkeää, ja muistakaa harrastaa sitä, jos ratsastatte yksinkin. Hieno työtä, kaikki!" Anne kertoi vielä loppuun. Pistin asian korvan taakse, ja päätin toteuttaa sen ehkäpä jo seuraavan kerran kun hyppäisin Taigan selkään kentälle tai maneesiin.

Taigan karsinalla meitä odotti ruokakuppeja puhdisteleva wear. Taiga töni omistajaansa lempeästi ja sai wearin nauramaan, ettei hänellä mitään herkkuja ollut. Hymähdin väsyneenä ja aloin purkaa tammaa. Vietyäni satulan ja suitset heitin tammalle pari huopaa niskaan, ettei se vilustuisi. Taputin vielä Taigaa ja heitin ruokakuppiin omenanpuolikkaan.
"Se on kiitos hyvin menneestä tunnista", tokaisin ja hymyilin innolla omenan kimppuun hyökänneelle Taigalle.

Aimie ja Taiga 7 HM

[wear]

21.02.2010 sunnuntai

- Älä jaksa mä pääsen kyllä itsekin! kivahdin ja riuhtaisin äitini käden irti olkavarrestani. Tämä seisahtui aitan ovelle vähän hämmentyneenä. Minä vedin paksun toppatakkini suoraksi ja jatkoin hitaasti aitan käytävää eteenpäin, kohti aivan viimeistä ja reunimmaista karsinaa. Viikko sitten olin joutunut leikkaukseen. Ei mitenkään kovin isoon tai vakavaan, mutta minulla oli kahden ja puolen viikon liikuntakielto, ja koska leikkaushaavat olivat alkaneet vuotamaan ja minut oli kiidätetty loppuviikosta ambulanssilla sairaalaan, oli äitini hiukan ylihuolehtiva, eikä suostunut jättämään minua ilman valvontaa tallille. En minä häntä siitä moittinutkaan, ymmärsin hyvin tämän huolen. Jos tekisin asioita liian reippaasti ja varomattomasti, voisivat haavat uudestaan revetä ja se taas ei olisi laisinkaan hyvä asia. Toipumisaikani pitenisi puolella jos haavat vielä aukeaisivat. Niimpä minun oli siis otettava varovasti.

Kurkkasin rakkaan ponini karsinaan. Taigalla oli päiväruokailu vielä vähän kesken, ja ponin ruokakupista kuului tasainen rouskutus. Avasin hitaasti karsinan oven salvan ja astuin sisäpuolelle. Suu täynnä murkinaa poni nosti päänsä ruokakupista ja tiiraili minua hetken hämmästyneenä. Se asteli nopeasti lähemmäs, tuuppasi hellästi kättäni, päätti sevästi sitten että ruoka oli minua paljon mielenkiintoisempaa ja palasi ruokakupilleen. Hymyillen kävin ponin kokonaan huolellisesti lävitse haavojen ja muiden haavereiden varalta. Löysin vain pikkuruisen naarmun tamman vasemmasta takajalasta, vähän kintereen alapuolelta. Poni oli tainnut purkaa patoutunutta energiaansa tarhassa riehuen ja jotenkin onnistunut kolhimaan jalkansa. Kävin hakemassa puhdasta paperia jolla pyyhin naarmun, ja laitoin sitten vähän betadinea siihen. Haava oli ihan pikkuruinen pintanaarmu, joka kyllä paranisi omia aikojaan.

Hoidellessani Taigan haavaa äitini oli hipsinyt karsinan ovelle. - Pärjäätkö sä nyt varmasti? Huimaako yhtään? Onko huono olo? Sattuuko jonnekkin? Äiti tarkasteli minua päästä varpaisiin huolestuneena. - Mä oon ihan kunnossa, ilmotan kyllä jos tulee huono olo! Mä käyn maneesissa vähän juoksuttamassa Taigaa ja tuun sitten tänne takaisin, sä voit vaikka mennä päärakennukseen Jossun tai Annen kanssa kahvittelemaan, mä en jaksa kun sä kyyläät mun jokaista liikettä! Tuhahdin ja pyyhälsin äidin ohitse karsinan ovesta ulos.

Äitini poistuttua aitasta hain varustelaatikosta juoksutusvyön, suitset ja liinan. Pujotin suitset tamman päähän, irrotin niistä ohjat ja laitoin liinan kiinni. Puin sitten ponille vyön ja kiinnitin kaikki remmit. Taiga oli tänään energisellä tuulella. Se oli jo tunkemassa ulos karsinastaan kun minä vasta kieritin pinteleitä sen jalkoihin. Toppuuttelin tammaa hetken, ja saatuani varusteet paikoilleen nappasin juoksutuspiiskan kainalooni ja lähdin kävelemään innosta sivuille pomppiva poni perässäni kohti maneesia.
Maneesissa olikin aikamoinen liikenne. Anne oli ratsastamassa Topilla, Jossu pyöri ympyrää Hillan kanssa, Pipsa kevensi Siken kanssa uraa pitkin, Sastu koitti saada riehaantuneen Reimatrin rauhoittumaan ja Elkku oli Epun kanssa hallin toisessa päädyssä ravailemassa. Minä kävelin duracel-pupuni kanssa sisälle ja valtasin itselleni yhden nurkan maneesista. Taiga sai ensin kävellä muutaman kierroksen molempiin suuntiin isolla ympyrällä ympärilläni. Siirsin sen sitten maiskutuksella raviin, ja ponihan lähti reippaasti liikkeelle! Kuin pienen sähköiskun saaneena Taiga singahti eteenpäin. Se pukitteli, hyppi ja riehui sydämensä kyllyydestä. Anne pysäytti Topin vähän matkan päähän ja tiiraili Taigan menosa hyvin kummastuneena. - Enpä oo ennen nähny Taigan noin riehaantuvan! Anne totesi naureskellen. - Sillä on vähän energiaa jäänyt varastoon.. vastasin Annelle ja keskityin sitten pitämään ponini jotenkuten aisoissa.

Hetkisen riehuttuaan Taiga asettui ja alkoi ravaamaan tasaisemmin. Työskentelin sen kanssa kaikissa askel-lajeissa reilun puolituntisen ja jäähdyttelin tamman sen jälkeen. Taiga oli vähän hionnut lavoistaan. - Se näytti aika energiseltä tossa aluksi, Sastu huikkasi naureskellen Reimarin selästä. Tytön hevonen oli yhä todella hermostunut, se pyöri ympyrää ja loikki sivuille. - Ei se sen tään vedä vertoja sun hevoses energisyydelle, heitin takaisin nauraen ja lähdin taluttamaan Taigaa ulos maneesista.

Aitassa äitini jo odottelikin minua hermostuneen oloisena. - Vieläkin on ihan hyvä olo, tiukaisin ja talutin Taigan sisälle aittaan. Riisuin ponilta suitset ja juoksutusvyön, kieritin pintelit pois jaloista ja heitin paksun villaviltin ponin yhä vähän kostealle selälle. Äiti tuli auttamaan minua varusteiden paikalleen laittamisessa ja kun minä kipaisin päätallissa, äiti antoi Taigalle päiväheinät ja vaihtoi villaviltin talliloimeen. Palasin vielä aitalle antamaan Taigalle muutaman porkkanan ja suukon turvalle.

wear&taiga

332 hm

[wear]

26.02.2010 perjantai - pakkasta

Oli kylmä. Todella kylmä. Sormet kohmeessa ja posket punaisina helottaen saapastelin sisälle talliin. Napsautin valokatkaisijasta katossa roikkuvan yksinäisen lampun päälle. Se valaisi edes vähäsen pimeää aittaa. Pipo syvälle päähän painettuna ja kylmissäni, mutta hymyssä suin kävelin kapean käytävän päähän. Riuhtaisin Taigan karsinan oven auki ja tervehdin edessäni seisova karvakasaa. Suukotin nopeasti tamman otsaa ja painaudin hetkeksi sen kaulaa vasten. Hengitin syvään risteytysponin tuoksua. Se tuoksui heinälle, turpeelle, kauralle, talvelle, porkkanalle, hyvin kotoisalle ja niin kovin tutulle ja turvalliselle. Taiga tuuppi hellästi selkääni silkkiturvallaan.

Saappat upposivat syvälle lumeen. Taiga harppoi perässäni rennosti. Ponin ei ollut vaikea edetä lumessa, vaikkei sekään kovin pitkiä koipia omistanut. Riimunarun olin heittänyt ponin kaulan yli, se sai vapaasti kävellä perässäni, ei se kuitenkaan minnekkään lähtisi, luotin poniin jo sen verran tämän kahden vuoden yhteisen taipaleemme takia.

Metsässä olin hyvin hiljaista. Ja hyvin pimeää. Lähellä kulkevan hiekkatien varrelta loistavien katulamppujen valo ei yltänyt metsäpolulle ja koska aurinkokin oli aikoja sitten laskenut mailleen, täytyi meidän tamman kanssa edetä hitaasti, jos mielimme pysyä polulla. Väsyin lumessa tarpomiseen todella nopeasti. Olimme tuskin päässeet tallipihan viereisen metsikön läpi hiekkatielle kun minä jouduin uupuneena seisahtumaan hetkeksi. Leikkauksen takia kuntoni oli todella huonossa jamassa, enkä lääkärin mukaan edes saisi hengästyttää itseäni, joten päätin jatkaa matkaa vähän mukavammin, ponin selässä matkustaen.

Taigan selässä matka sujuikin kaikkien osapuolien puolesta paljon paremmin. Taiga laahusti omaa, hidasta tahtiaan metsäpolkua seuraten kesantopellolle, jossa vähän ravailimme ja lähdimme sitten palaamaan tallille. Palatessamme oli vielä pimeämpää kuin tulomatkalla. Hyvä kun näki muutaman metrin eteenpäin, sen jälkeen näkyi vain mustaa. Oli säkkipimeää. Pellot näyttivät syviltä, mustilta kuopilta, ja metsät pelottavan tummanpuhuvilta. Taiga asteli varovasti eteenpäin liukkaalla polulla. Tamman selkä oli pehmoinen ja pientä horjumista lukuun ottamatta kyyti tasaista.

Meidän sankareiden palatessa hyiseltä reissultamme, kiiruhdin nopeasti sisälle aittaan, peittelin Taigan paksulla loimella ja yritin lämmitellä omiakin varpaitani patterilla. Saatuani veren jotenkuten taas kiertämään vein Taigalle sen iltaheinät ja sekoittelin iltaruoat valmiiksi. Heitin tammalle murkinat eteen ja kävin vielä rapsuttelemassa karvakasaa hiukan. Keräsin sitten tavarani ja lähdin uhmaamaan sääukkoa pakkaseen.

wear&taiga

333 hm

[wear]

27.02.2010 lauantai - here with you

Taiga lähestyi estettä vaivattomasti. Se eteni reipasta laukkaa, korvat höröllä ja innokkaasti. Laskin askeleita. Puolipidätys. Kevyt maiskutus. Ja hyppy. Hengitys tuntui raskaalta. Taiga liiteli kevyesti esteen yli. Tamma laskeutui tasapainossa toiselle puolelle. Kaarsin esteen jälkeen loivasti oikealle ja laskin askeleita seuraavalle esteelle. Korkea okseri kohosi edessämme. Se näytti vähän pelottavalta, mutta samalla todella houkuttelevalta. Taas pyolipidäte. Yksi-kaksi-kolme-neljä-hyppy. Taiga keräsi lyhyen kroppansa tiukasti alleen, ponnisti takajaloillaan ja liisi helpon oloisesti esteen yli. Minä nojauduin vähän eteenpäin, siirsin painon jalustimille ja nappasin tukon mustaa harjaa sormieni väliin. Taas selvisimme hienosti esteestä.

Annoin tamman laukata vähän matkaa ja otin sen sitten raviin. Taiga ravisteli päätään ja pärski. Suupielet melkein korvia hipoen kumarruin taputtamaan hallakon kaulaa. Anne seisoi kentän keskellä. Nainen näytti hukkuvan syvälle paksuun toppatakkiinsa. - Toi taisi olla paras rata mitä mä olen teidän ikinä nähnyt suorittavan loppuun asti, Anne tokaisi. Kuulin naisen äänessä aitoa ihmettelyä. - Mä luulin että te olisitte vähän ruosteessa Taigan kanssa. Viime hyppykerrasta on sentään jo jonkun aikaa, ja viimeksi kun mä näin sut hyppäämässä ton kanssa, se oli vähän tahmeaa menoa. Missä välissä te ootte kerennyt kehittymään noin paljon? En voinut olla nauramatta. Oli todella hyvä olo. Oli kiva onnistua jossakin pitkästä aikaa. Taiga oli tuntunut ihanalta koko tunnin ajan. Poni oli tänään hyväntuulinen ja työskenteli mielellään, mitä se ei ollut tehnyt pitkiin aikoihin. Olin todella ylpeä ponistani.

Annen ohjeistuksessa hyppäsimme vielä muutaman kerran pienen muurin. Sen jälkeen jäähdyttelin Taigan ja siirsin sen käyntiin. Anne ryhtyi keräämään esteitä kasaan. Seuraavaksi olisi koulutunti ja esteet olisivat siellä vain tiellä. - Tosi hyvin sujui teidän kahden yhtesityö tänään! Oikeasti, mä olen yllättynyt teidän edistymisestä, Anne tokaisi. Nainen loi hyväksyvän katseen minuun ja pujahti sitten maneesin ovesta pihalle. Annoin ohjien valua aivan pitkiksi ja Taiga venytti tyytyväisenä päätään. Poni oli hionnut vain hiukan. Selkeästi sen kunto oli kohentunut viime viikkoina. Liu´utin kättäni tamman kaulaa pitkin. Sen pehmeä karva tuntui ihanalta sormien alla. Olimme tulleet pitkän tien tamman kanssa. Muistin oikein hyvin kuinka pikkuruisen puomikasankin ylittäminen oli meille saavutus. Muistin hyvin pitkät maastolenkit kesäpäivinä, turhauttavat hetket syysilmoilla kun kuurasin iltamyöhällä tammaa puhtaaksi, kun se taas kerran oli kieriskellyt tarhassa ja saanut itsensä aivan kuraiseksi. Muistin istuneeni monta tuntia Taigan karsinassa sen ollessa kipeänä. Muistin ensimmäiset hörähdykset. Muistin sen tunteen, kun huomaa toisen luontokappaleen luottavan sinuun ehdoitta. Pitävän sinusta juuri sellaisena kuin olet. Vaatimatta mitään takaisin. Niistä ajoista oli kauan. Todella kauan.

Kiersin Taigan kanssa lyhyen lenkin hiljaisessa metsässä. Lunta tuprutti yhä taivaalta. Hiutaleet muistuttivat pieniä pumpulipalloja. Luonto oli kaunis talvisin. Kaikkialla oli ihanan hiljaista ja rauhallista. Imin silmilläni maisemia. Vedin syvään henkeä. Luonto tuoksui raikkaalle. Taigan paksu harja heilui vähän tuulessa tamman harppoessa lumessa eteenpäin. Minulla oli niin hyvä olla.

wear&taiga

334 hm

[Aimie]

perjantai 5.2.2010 » Pitkästä aikaa

Kopistelin lumet tallikengistäni ja hypähdin sisään talliin ja suunnistin suoraan yläkertaan. Kurkkasin nopeasti tallin puolelle, jossa oli yllättävän hiljaista. Huomasin Jassun puunaamassa pystyharjaista Sikkeä ja moikkasin ajatuksissaan ollutta tyttöä.
"Kiitos säikäytyksestä!" Jassu älähti ja heitti minua päin pölärin.
"No älä nyt sentään riehumaan rupea", hekotin ja nappasin harjan vierestäni. Vein sen takaisin harjapakkiin, joka oli Siken karsinan ulkopuolella. Tamma intoutui tekemään minulle ruumiintarkastuksen.
"Ahne, mikä ahne", Jassu puuskahti päätään pudistellen, mutta hänen ilmeensä suli pian hymyyn.
"Se taisi haistaa tämän suklaan..." totesin ja kaivoin esiin puoliksi syödyn Daim-suklaan. "Haluatko?"
"Kysyt vielä! Tänne ja heti!"

Siken harjaus sai jäädä kun lähdimme herkuttelemaan suklaalla olkkariin. Jassu huomasi myös otsallani keikkuvat wanna-be-pilottiaurinkolasit ja päätti hauskuuttaa niitä upottavalla nojatuolilla istuvaa Laurenia. Seuraavaksi lasit pääsivät koristamaan Laurenin nenää ja minä tarjosin virnistellen poseeraavalle tytölle suklaata.
"Me ei ollakaan taidettu varsinaisesti jutella ikinä", virkoin ison palan lohkaisseelle tytölle. "Mutta kuitenkin, mä olen Aimie ja hoitelen Taigaa."
"Lauren, Alman hoitaja", Lauren sanoi hiukan hämmästyneenä. Tosin hänen suunsa oli niin täynnä suklaata, että kuulosti siltä kuin hän olisi sanonut "Lauwwen, Aaman fhoidaja".

Päädyimme juttelemaan ja kummastelemaan sitä miten tyhjä talli onkaan. Paikalle sattunut hengästynyt Maiss valaisi meitä kertomalla meneillään olevasta alkeistunnista. Yhtä nopeasti kuin oli tullutkin, hän katosi mukanaan raippa - ilmeisesti se oli ollut lähin paikka, josta raippa oli voinut olla. Tai sitten tyttö oli haistanut suklaani ja tullut raipan hakemisen varjolla hakemaan palan siitä (levy alkoi olla loppu), tosin eihän sen nyt voinut olla mahdollista - ainakaan toivottavasti kaikkien herkkuja ajatellen.

Maissin kadottua keskustelumme kääntyi minun poissaolooni ja kerroin pitkät pätkät tytöille matkastani. Siitä keskustelu kääntyi pikkusisaruksiin (mainitsin miten rasittava murkkuikäinen siskoni jaksoi olla) ja siitä alkeisratsastajien temppuihin.
"Liisalla on kyllä varsinainen kiukkupussi talutettavana", Fantan korkannut Sirppa liittyi keskusteluun. "Suoraan sanottuna ihmettelin miten se oikein kesti sitä likkaa..."
"Pikkuiset on kyllä suloisia", naurahdin. "Mutta onneksi niitä ei tarvitse talutella joka se päivä. Mulla on vain huollettavana tuo Wear."
"Heh heh, Aimie, ei kannata nauraa vielä. Tuo muistetaan", sohvalle aiemmin rojahtanut ja hevoslehteen uppoutunut Lynn tokaisi kulmiaan kohotellen. "Kyllä Jossu sulle hommia keksii, kunhan vaan näytät tarpeeksi toimettomalta. Ja me voidaan aina vinkata sille elämäänsä liian tyytyväisestä yksärihoitajasta..."
"Huh, sä pelotat mua", sanoin ja tönäisin Lynniä leikkisästi. Salaa mielessäni otin tytön sanat tosissani, täytyisikin vastedes näyttää mahdollisimman kiireiseltä Jossun, Annen tai Jaakon näköpiirissä. "Pitäis varmaan oikeasti tehdä jotain hyödyllistä. Ketä kiinnostaa tulla ratsastamaan, ulkona varmaan jos alkeistunti on maneesissa?"
Lauren ja Jassu suostuivat mukaan, ja niin lähdimme pistämään hevoset ratsastuskuntoon.

Taiga seurasi minua reippain askelin kohti kenttää, jota ei oltu aurattu. Siinä erottui kuitenkin kaviouran tapainen, eikä loppujen lopuksi lumi haitaksikaan ollut. Taiga tempoili vieressäni ja siinä tuntui olevan kunnolla virtaa. Tamman kärsivällisyys ei meinannut riittää, kun yritin epätoivoisesti vetää porttia auki ja samaan aikaan pitää sitä hallinnassa. Lauren ja Jassukin olivat vielä sisällä, juuri kun niitä olisi tarvittu. Karjahtaen sain viimein portin auki ja talutin steppailevan Taigan kaartoon.

Viimein toisetkin saapuivat pörröisten ratsujensa kanssa - taisimme olla varsin huvittava näky kolmen jättimäisen talviturkin omaavan hevosen kanssa. Päätimme ottaa ihan rauhallisesti ja tehdä omia juttujamme, tosin päättää aina yhdessä askellajin vaihdosta. Tasapainoni joutui varsinaiseen tulikokeeseen, sillä ulkoilma oli ilmeisesti saanut ponirouvan melkoisen riehakkaalle tuulelle. Perä lensi niin monta kertaa, ettei sitä voinut laskea edes kahden käden sormilla (ainakin siltä tuntui), tamma kiihdytteli aina kun herpaannuin vähän ja teimmepä jopa muutaman oikein mainion laukkapiruetin Taigan säikkyessä kottareita kuljettavaa Ilua ja maneesin katolta tippuvaa lunta. Ensin tamma suorastaan hyppäsi laukkaan ja teki sitten yllättäen käännöksen päinvastaiseen suuntaan.

Jassu ja Lauren seurasivat toisilleen naureskellen rodeoesitystämme ja puursivat itse rauhassa. Kun he olivat valmiina laukkaamaan, minä ohjasin Taigan pääty-ympyrälle ja otin rauhallisesti ravia kaksikon laukatessa. Tänään ei laukattaisi tämän kahjon kanssa, kun ravissakin oli jo pitelemistä. Huokaisin itsekseni etteivät sormeni olleet ainakaan kylmettyneet jatkuvalta pidättämiseltä. Muutenkin tunsin oloni varsin hikiseksi ja olin varmasti punainen kuin tomaatti.

Loppuverryttelyissä Taiga oli vihdoin rauhoittunut, oikeastaan aivan lopussa. Sen kuntohan ei yltänyt aivan samalle tasolle tuntiponien kanssa, joten se väsähti helpommin. Nytkin se ei reagoinut kunnolla pohkeeseeni, kun yritin saada sitä reippaampaan tempoon.
"Eiköhän lopetella jo", sanoin ja siirsin Taigan käyntiin antaen samalla pitkät ohjat. Tamma venytteli ja pärskähteli tyytyväisenä. Vihdoin sain rentoutua kokonaan ja vain istua rauhassa ilman pelkoa että ratsuni ryntäisi yhtäkkiä kiitolaukkaan.
"Olipa melkoinen tunti", Lauren tokaisi.
"Todellakin, Siken kanssa oli työtä", Jassu nyökytteli. "Ja tuli suorastaan kuuma, kun katsoi sun taistelua, Aimie."
"Kuuma mulla onkin", huokaisin. "Nyt mä haluan vain suihkuun ja kattomaan telkkaria sohvalle..."
"Siitä tulikin mieleen, että bussi lähtee reilun puolen tunnin päästä", Lauren huomautti vilkaistuaan kännykkänsä kelloa. "Lähteekö jompikumpi sillä kotiin?"
"Mä lähden. Nähdään pihalla kunhan ollaan saatu hepat purettua?" ehdotin ja Lauren nyökkäsi.

Hetken päästä hyppäsimme alas ratsujemme selästä ja lähdimme raahustamaan kohti tallia ja minä aittaa. Taiga oli hionnut, joten sai selkäänsä lämpimän loimen. Kateellisena katsoin kun tamma sai jäädä mukavaan talliin loimi niskassaan ja minä joutuisin vielä matkaamaan bussilla ja kävellen kunnes pääsisin kotiin - ja suihkuun.
"Olet säkin yksi pöhköpää, riehua nyt ja väsyttää ittensä", höpötin ja pörrötin tamman pörröistä harjaa. "Hei sitten."
Lauren odotteli jo pihalla Lynn seurassaan, ja niin lähdimme iloisesti jutellen kohti bussipysäkkiä. Eikä loppujen lopuksi lumipesuiltakaan vältytty.
_________________________________

Tykkäsin kirjoittaa tätä tarinaa ja se syntyi aika nopeasti mittapuullani. Mutta en näköjään ikinä pysty kirjottamaan lyhyitä tarinoita, tästäkin tuli reilun kahden A4:sen pituinen, hitto vieköön :D

Aimie ja Taiga 8 HM

[Aimie]

perjantai 19.3.2010 » Tallipuuhailua ja hankilaukkaa

"Jeeeeees, viimein se on ohi!" hehkutin Seppeleen tallipihalla vastaan tulleelle Jaakolle. Poukkoilevaa Riinaa taluttava mies ei näyttänyt kovin ilahtuneelta, jo valmiiksi steppaileva tamma oli saanut aika sätkyn riemunkiljahduksestani.
"No, mikä niin?" Jaakko ei ilmeisesti kuitenkaan voinut olla kysymättä.
"Koulu. Vihdoin viikonloppu!" vastasin suurin piirtein innosta pomppien. Vihdoin vapaus, ja aikaa olla tallilla!
"Viikonloppu... meikäläiselle se tietää jonkinlaista viihdettä, jos tuo Jossu suo vapaata", Jaakko puuskahti ja jatkoi matkaansa. Ketään muita ei näkynyt mailla halmeilla, eihän kello ollut kuin kahdentoista paikkeilla. Tunnit eivät olleet vielä alkaneet, ja kaikki hoitajat sekä muu vakiporukka istuivat joko koulun penkillä tai töissä.

Mutten minä! Englannin opettajani oli sairastunut tai lähtenyt lomille, joten luokkamme oli riemunkiljahdusten sävyttämänä komennettu viikonlopun viettoon. Tänään ei olisi mihinkään kiire, joten olin päättänyt tulla käymään Seppeleessä pitkästä aikaa. Tauosta suuret kiitokset koululle.
Rallattelin OneRebublicia mennessäni kohti aittaa katsomaan Taigaa. Tammaa ei kuitenkaan näkynyt karsinassaan. En jaksanut lähteä tarhaan vain katselemaan hoitsuani, joten päätin mennä vaihtamaan vaatteet oleskeluhuoneeseen. Sen jälkeen voisin muita tallikavereita odotellessa siivota Taigan karsinan ja puhdistaa sen varusteet.

Tallissa ei näkynyt juuri ketään, monet hevosetkin näkyivät olevan ulkona. Tai ainakin ne, joilla oli tarpeeksi talvikarvaa olla ulkona pienessä pakkasessa. Kävin taputtelemassa karsinoissa seisovia yksilöitä, ja monet puoliveriset näkyivätkin olevan sisällä lämmin loimi niskassa. Josefiina oli myös paikalla; hän istui toimistossa nakuttelemassa tietokonetta vimmatusti.
"Moi!" huikkasin toimiston ovelta.
Josefiina hätkähti ja katsahti minuun. "Ai, moi! Mutta mitkäs vaatteet sulla on päällä?"
"Juu, ei ihan perustallivaatteet..." myönsin katsoessani villakangastakkiani, mustia farkkulegginsejäni, tennareita, violettia kaulahuiviani ja lempilapasiani. "Pääsin koulusta vähän aikaa sitten ja päätin tulla heti tänne."
Jossu nyökytteli ja kysyi mitä aion puuhata tänään. Vastasin siivoavani Taigan karsinan ja puhdistavan sen varusteet, mille nainen nyökytteli tyytyväisenä.
"Jos jaksat, niin voit puhdistaa Hillan ja Pellan karsinat."
"No, katotaan nyt mitä ehdin..." virnuilin. "Ajattelin pyytää joitakin tyttöjä maastoon ratsastamaan, kunhan saapuvat tänne asti."
"Aa. Mutta työ ennen huvia!" Jossu muistutti ennen kuin hävisin nauraen ylös.

Hiki virtasi, kun kärräsin kottikärryt lantalaan täydessä lastissa. Välillä täytyi pysähtyä hetkeksi, olihan aika saavutus jo näinkin pieneltä ja sirolta tytöltä siivota iso karsina. Vielä pitäisi hakea uusia kuivikkeita vanhojen tilalle. Vedin pipon tiukemmin korvien päälle, ja jatkoin matkaani. Hiljaista oli edelleen, mutta nautin siitä täysin siemauksin. Harvoin tallilla oli näin hiljaista.
Kun karsina oli kunnossa, päätin olla reipas ja putsata vielä vesi -ja ruokakupit. Noin, hyvältä näytti. Aitassa ei ollut yhtä mukavan lämmintä kuin satulahuoneessa, joten raahasin Taigan satulan, suitset, muutamat päitset sekä satulahuovat mukanani talliin. Satulahuovat pistin suoraan pyykkikoneeseen. Hetken ihmeteltyäni päätin kutsua Josefiinan apuun, ja tämä tulikin mielellään (eli luultavasti pelkäsi minun hajottavan koko laitoksen) apuun.

Kun huovat pyörivät koneessa otin käsittelyyn päitset. Helpoimmasta päästähän sitä aloitetaan, eikö? Otin käteeni kovan harjan ja aloin puhdistaa mudan ja muun töhnän kuorruttamia päitsiä. Jonkin ajan kuluttua sainkin selville mitkä päitsien alkuperäiset värit olivat ja tyytyväisenä hyökkäsin satulan kimppuun. Siinä ei onneksi ollut paljon tekemistä, kuten ei suitsissakaan. Tai ainakaan yhtä paljon. Aikaa vaikutti silti menneen, kello läheni jo kahta.
"Jokohan muilla loppuu koulu..." tuumailin ääneen viedessäni puhtauttaan kiilteleviä varusteita takaisin paikalleen. Nyt voisin kyllä pitää ansaitun lepotauon odotellessani muita. Heittäydyin upottavalle sohvalle ja heitin kengät jalasta. Kaappasin päälleni virttyneen peiton ja ensimmäisenä käteen sattuneen hevoslehden. Tässähän sitä kelpasi tappaa aikaa.

"Halloo, onko täällä ketään?" ovelta kuului. Nostin katseeni ja näin Jokerin.
"Mä vain", vastasin.
"Mites sä täällä näin aikaisin?" Jokeri kummasteli kaataessaan itselleen mehua. Kerroin päässeeni jo aikaisin opettajan sairastumisen ansiosta.
"Ehin siivota Taigan karsinan ja puhdistaa varusteet, ja tulin miettineeksi että kiinnostaisko lähteä maastoon hankilaukoille?" kysyin.
"Kysytkin!"
"Voitaisiin lähteä isommallakin porukalla... oliko alhaalla ketään?" sanoin nousten pystyyn. Enää ei väsyttänyt yhtään, olin aivan innostunut maastoretkestä.
"Näin Sannin ja Maissin, pyydetäänkö niitä?" Jokeri ehdotti ja hörppäsi loput mehut jotta pääsisimme ryntäämään alas saamaan lisäystä joukkoon.

Myös Liisa oli pelmahtanut tallille Cassua katsomaan, ja suostui ilomielin mukaan. Kolmisin etsimme käsiimme yhdessä jutustelevat Sannin ja Maissin.
"Ketä kiinnostaa hankilaukka!" täräytin ja hyppäsin Maissin kaulaan.
"Minua!" Sanni kiljahti vaikka katsoikin minua kummeksuen.
"Entäs Maissipalleroa?" Liisa kysyi.
"Joo, mutta milloin olitte lähdössä?" tämä kysyi vaivautunut ilme kasvoillaan.
"No, vaikka heti", Jokeri totesi. "Vai miten olit Aimie ajatellut?" Nyökyttelin, tätähän minä olin koko päivän odottanut. Vielä ei ollut kaiken lisäksi kovin pimeä, hämäräkään ei varmaan laskeutuisi vielä hetkeen.
"Ääh, kiva - Siiri menee just tunnille", Maiss huokaisi. "Toisella kerralla sit."
Katsoimme toisiamme harmissamme. Minun ei tarvinnut miettiä menisikö Taiga tunnille, eikä wear tai kumpikaan liikuttajista näyttänyt olevan paikalla. Cassu ja Floora olivat liian isoja tai vaativia alkeistunnille, ja Sannilla oli käynyt hyvä tuuri eikä Aksu ollut tänään tunneilla.
"Maiss hei, ei tää oo maailmanloppu! Tuu vaikka mun takapenkille, kyllä Taigsu jaksaa meitä kahta keijukaista kantaa", keksin.
Maiss kohotti katseensa ja hymyili. "No sitten mennään jo!"

Pian tallipihalla oli pieni joukko punaposkisia tyttöjä ja virkeitä hevosia. Liisa oli laittanut Cassulle lämpimän loimen niskaan, samoin Jokeri Flooralle. Aksu ja Taiga eivät paksujen turkkiensa ansiosta tarvinneet loimia.
"Kaikki valmiina?" kysyin ja katsahdin minuun tiukasti tarrautunutta Maissia. Muut nyökkäilivät ja niin lähdimme matkaan. Ratsastimme kaikessa rauhassa, ravailimme harvakseltaan. Aina kun nostin ravin, Maiss puristi minua vielä tiukemmin, että tuntui kuin en saisi henkeä. Tyydyin vain nauramaan, olin vakuuttanut Taigan olevan kiltti ja varma ratsu, ja sillä oli kaiken lisäksi paljon mukavammat askellajit kuin Siirillä. Silti Maiss piti minusta kiinni kuin henkihieverissä. No, ehkä takapenkillä matkustaminen ei ollut niin kivaa.

"Missähän olisi parhaat hanget?" Sanni mietiskeli lyhyen ravipätkän jälkeen. Lähestyimme jo risteystä, josta käännyttiin Seppeleen maastoesteille.
"Mitä mä muistan, niin maastoesteiden jälkeen on kesantopelto. Siellä on varmasti ainakin metri lunta", Liisa muisteli Cassun pärskähdellessä. Ruuna oli muiden tapaan reippaalla tuulella, ja oli jopa yrittänyt nostaa laukkaa ravipätkillä.
"Sinne siis", päätin. "Laukataanko vähän?"
Vastaukset hävisivät kavioiden jylyyn, sillä hevoset innostuivat täysin kuullessaan tutun sanan. Ensin Cassu, sitten Floora Aksun ja Taigan seuratessa lähtivät innokkaaseen laukkaan. Auraamattomalla tiellä oli jonkin verran lunta, ja se pöllysi komeasti hevosten nelistäessä eteenpäin.

Laukkasimme vain lyhyen matkaa ja annoimme hevosten kävellä pitkin ohjin ennen pellolla menoa. Taiga puuskutti hiukan; kahden ihmisen kantaminen kävi varmasti voimille.
"Käykö Maiss, että laukataan vuorotellen pellolla?" käännyin blondin puoleen.
"Aa, juu käy", tämä vastasi. "En olekaan ennen ratsastanut Taigalla."
"Kerta se on ensimmäinenkin! Taiga on tosi mukava."
"Aimie hei, vauhtia nyt! Ei jäädä yksin haahuilemaan", Jokeri huudahti kauempaa ja iskin pohkeet Taigan kylkiin saaden sen nostamaan lönkyttelevän ravin. Muut olivat ehtineet jo edemmäs, ja odottivat kärsimättöminä meidän lönkytellessä rauhassa. Matkaa ei ollut enää pitkälti, pian puut väistyivät edestämme ja edessämme odotti pitkä pelto metrisine lumikinoksineen.

Hetken maisemia ihailtuamme päätimme ottaa pienet laukkakisat. Minä menin tuomariksi antaen Maissin ratsastaa Taigalla. Karjaisin "än, yy, tee, NYT!" ja ratsukot lähtivät hirveällä vauhdilla kiitolaukkaan pölläyttäen lumet suoraan päälleni. En pystynyt naamani puhdistamiselta lumesta kertomaan muille kuka voitti, joten päätimme ottaa revanssin. Tällä kertaa minä hyppäsin Taigan selkään ja niin sitä mentiin. Mahassa kupli ja kaikki hekotimme ja kiljuimme kuin viimeistä päivää. Hevosetkin nauttivat laukkakisoista ja leikeistämme täysin rinnoin, kun tajusivat että nyt saa mennä niin kovaa kuin haluaa.

En osannut edes sanoa kuinka kauan oikein olimme kesantopellolla. Siinä vaiheessa kun hevoset saatika me itse emme enää jaksaneet kisailla, pimeä alkoi laskeutua ja sen mukana pakkanen kiristyä saaden meidät palelemaan, päätimme lähteä hitaasti valumaan takaisin tallille päin.
Jonkin ajan kuluttua tallipihalle saapuikin joukko lumisia ratsukoita, kylmästä hytiseviä ratsastajia ja puhaltavia hevosia. Kaikki vaikuttivat silti enemmän kuin tyytyväisiltä reissuun, kaikkien naama koristi nimittäin onnellinen hymy.
____________________________________

Tätä tarinaa on kirjoitettu viime kuun lopusta saakka, joten ei kannata ihmetellä vaihtelevaa kirjoitustasoa. Postasin tämän jo pari päivää sitten, mutta hoitopäiväkirjalistauksessa näyttää siltä etten olisi ikinä postannutkaan, joten pistän nyt uudestaan. o__o

Aimie ja Taiga 9 HM