Kurbuksen Hoitokirja

[Emmy]

Haliterapiaa
16.9.2016

Istuin maneesin katsomossa ja nojasin kaiteeseen. Kamera lepäsi sylissäni viltin peittämien polvien päällä. Katseeni seurasi Kuuttia joka ratsastajan ohjaamana laukkasi juuri esteelle. Se oli tänään ollut aika kenkku ja heittänyt jo kertaalleen selässä istuneen pienen junnutytön hiekkaan. Tyttö ei ollut ollut siitä moksiskaan, siisuuntunut vaan ja näyttänyt Kuutille kuka käskee. Tyytyväisenä seurasin nyt, kun Kuutti hyppäsi hyvin yli Pirren possupinkistä okserista.
-Hyvä Kurttu.. kuiskasin hiljaa itsekseni.
-Okei ja seuravana Elmolla sitten! Pirre huikkasi. –Muut voi siirtyä jo ravailemaan loppuraveja.
Nousin pystyyn ja näpsäisin kameran päälle. Nappasin vielä pari kuvaa Kuutista ja selasin sitten saatuja otoksia. Ne eivät olleet kauhean hyviä, maneesissa kun oltiin. Napsautin kameran pois päältä. Maneesi tömisi, kun lopulta kaikki ratsukot olivat ravissa. Askeleet peittivät melkein alleen kattoon ropisevan sateen ja ulvovan tuulen.

Ulkona oli jo pari päivää riehunut lannistumaton syysmyrsky, vettä, tuulta, kylmää.. Päivällä oli satanut jopa rakeita. Melko masentavaa säätä.
Pikkuhiljaa ratsukot siirtyivät käyntiin ja minä rupesin keräilemään itseäni. Viikkasin viltin siististi penkille ja pujotin kameran hihnan pään yli. Kopistelin alas katsomosta ja suuntasin ovelle. Vedin hupun tiukasti pään yli ja sinkosin ovesta ulos kumarassa, ettei kamera kastuisi.

Tallissa suuntasin askeleeni heti yläkertaan. Kuivasin kameran ja pudotin sen laukussa kaapin pohjalle. Otin kaapista pari porkkanaa ja suljin sitten oven. Junnutyttö pärjäisi varmasti Kuutin kanssa, joten poikkesin hetkeksi oleskeluhuoneeseen.
Sohvalla istui Clara ja Aurinko. He olivat yhdessä syventyneet jonkin hevoslehden artikkelin pariin. Pöydänääressä istui yksinäisen näköinen Anni.
-Kurja ilma, totesin, kun pujotin jalkani penkin yli.
-On, tosi harmaa.. Anni totesi ja kiepautti pelipakan pöydän reunasta ja sekoitteli sitä pari kertaa.
-Pelataanko?
-Joo, valmistaudu häviämään.
Pelasimmekin Annin kanssa pari peliä stressiä, ja peittosin kaksi kolmesta. Sen jälkeen pelasimme vielä yhden lännennopean, jonka Anni taas voitti.
-Tasapeli? Anni ehdotti.
-Sovitaan niin! Totesin ja hymyilin. –Mä lähen nyt paijaamaan Kuuttia.
-Tuun kanssa, Anni sanoi ja nousi.

Menimme yhdessä alakertaan ja erosimme Kuutin karsinalla, kun Anni jatkoi pidemmälle käytävälle Lailan karsinalle.
-Hei Pupu, totesin Kuutille, joka käänsi päänsä heti kuullessaan ääneni.
Poni tuli luokse ja painoi ison ihanan päänsä syliini. Paijailin ruunaa siinä hyvät viisi minuutti ja minusta tuntui että kaikki harmi maailmassa valui pois. Sade rummutti edelleen peltokattoa, mutta kuulosti lähinnä rauhoittavalta. Varsinaista haliterapiaa.
-Oot Kuutti ihana, kun sulta saa ilmasta terapiaa, totesin ja kikatin itsekseni.
Painoin pääni Kuutin pitkään harjaan ja hengitin ihanaa hevosen tuoksua, voiko olla mitään ihanampaa? Tämä on kyllä paikka jossa ei voi tuntea stressiä. Paijailin Kuutin kaulaa ja painauduin vasten sen lämmintä lapaa. Syksy, sade ja ihana pörröinen lämmin hevonen.
-Toin sulle jotain, sanoin vihdoin ja kaivoin taskusta mukaan ottamani porkkanat.
-Herkkuja mun ihanalle, totesin ja pudotin porkkanat Kuutin ruokakuppiin.
Ruuna meni heti ahdaasti rouskuttelemaan samansa namipalat.
-Tiesin että tykkäisit, sanoin ja annoin lapasen peittämän käteni levätä Kuutin kaulalla. –Herkkupylly.

Emmy & Kurbus 56HM

[Emmy]

Hummani hei
16.10.2016

Juokse sinä humma,
kun tuo taivas on niin tumma,
ja kahden tässä hiljaa mennään
humma on tytöllä ainoa aarre,
ja sellaista ei ole kellään
hummani hei, hummani hei, huputiti hummani hei

Emmy & Kurbus 57HM

[Emmy]

Vapaalla
27.10.2016

Käsi lepäsi ruunatarhan aidalla. Päivä oli tyyni, kirkas ja erittäin kylmä. Minulla oli riikinkukonsininen kuoritakkini päällä ja sen alla varmaan kolme paitaa fleecestä huppariin. Kädet oli peitetty paksuihin lapasiin ja päähän oli vedetty villapipo. Katselin tarhassa viimeisiä päiväheiniä hamuavia ruunia. Katse seurasi erityisesti vaaleaa Kurbusta. Puolitoistavuotta olin hoitanut tätä vaaleaa ruunaa ja syyskuussa tuli neljä vuotta täyteen kun ensikertaa astuin sisään Seppeleen ovesta. Neljä vuotta. Se oli pitkä aika.

Pujahdin aidan välistä tarhan puolelle. Vislasin matalalla nuotilla, johon Kuutti kiinnitti huomionsa. Se käänsi korvat höröön ja oli selkeästi kiinnostunut. Vislasin uudestaan ja Kuutti keinahti liikkeelle. Verkkaisesti ruuna tuli luokseni ja painoi ison päänsä syliini. Olin liikuttunut eleestä ja paijasin ruunan lämmintä päätä. Hetken olimme vain siinä kaksin, rauhassa ja sitten pujotin riimun ruunan päähän ja talutin sen portista ulos.

Kylmä kipristeli poskipäitä ja ilmassa oli pakkasen tuntua. Lämpöasteet olivat varmasti nollassa ja korkeintaan muutaman asteen plussan puolella. Taivas oli selkenemään päin ja samaa vauhtia pilvipeitteen kanssa haihtui kaikki lämpö taivaan tuuliin. Ensiyönä olisi varmasti pakkasta.
Pujahdin kiitollisena tallin ovesta sisään ja suljin sen Kuutin perästä. Ovi kolahti kuuluvasti hiljaisessa tallissa. Oli se suloinen hiljainen hetki tuntien välissä: edelliset tuntilaiset pyörivät kentällä ja seuraavana tunnin tuntilaiset eivät olleet vielä tulleet. Käytävällä kuului karsinoissa olevien hevosten puuhastelu ja muutamat askeleet, jotka kuuluivat hiljaisella käytävällä aavemaisina: kuin en eivät kuuluisi kenellekkään.

Kiepautin Kuutin sen omaan karsinaan ja pujotin siltä riimun pois päältä. Karsinan ovi kolahti kiinni ja räpläsin salvan lukkoon. Pudotin riimun karsinan ovessa olevaan koukkuun ja kävelin rauhakseen satulahuoneeseen. Siellä oli Tuulia ja Ada. He juttelivat jostain ja hetken kuunneltuani sain kiinni mistä.
-Haluun kyllä kokeilla varusteetonta ratsastusta Soltun kanssa uudestaan, Ada hehkutti.
-Se on kyllä huippua, Tuulia, joka oli jo pitempään harrastellut samaa Rosan kanssa.
-Sori, en halua salakuunnella, mutta mua on poltellu kokeilla Kuutin kanssa samaa, haluutteko nyt lähtee maneesiin?
-Mä en voi, ratsastin Soltulla jo aikasemmin tänään ja.., Ada vilkaisi kelloa. -..Mun pitäis jo itseasiassa mennä.
-Mä voin tulla, Tuulia totesi. –Huiskankin kanssa olisi kiva kokeilla samaa, vaikka meillä on aika tuore yhteistyö.
-Kivaa! Tokaisin.

Palasin harjojen kanssa Kuutin karsinalle. Pujahdin sisään ja vaalea ruuna käänsi oitis kauniin turpansa minun suuntaan.
-Hei nöpöläinen, tänään kokeillaan jotain uutta! Totesin innoissani ja napsautin harjapakin auki.
Rupesin sukimaan Kuutin jo pidentynyttä karvaa. Hevoset kasvattivat talvikarvaa niin että kohina kävi ja varsinkin pihaton asukit alkoivat jo muistuttaa jääkarhuja. Varsinkin Edillä oli sille erittäin tunnusomainen nallekarva jo hyvässä kasvussa.

Vain riimu päässä ja itsellä tietenkin kypärä matkassa, suuntasimme Tuulian ja Huiskan vanavedessä maneesiin. Olimme tarkistaneet, että se oli tyhjillään, tunnit olivat vielä kentällä. Vaikka moni ratsastuskoulu olisikin tunnit siirtänyt jo pimeyden ja kylmyyden takia maneesiin, Anne pyöritti tuntilaisia viimeiseen asti kentällä. Sitten kun tulisi lunta ja pakkasta, siirrettäisiin tunnit maneesiin. Minusta oli ainakin kivaa mennä mahdollisimman pitkään ulkona, maneesikausi tuntui aina niin kovin pitkältä.

Maneesissa kiipesimme ratsujemme selkään. Riimut jäivät maneesin reunalle ja itse kiepautin kaulanaruksi jalustinhihnan, jonka olin irrottanut Kuutin satulasta.
-Jännää! Totesin Tuulialle, joka oli jo saanut Huiskan liikkeelle ja uralle.
-Niin on, en oo aikasemmin menny Huiskalla ilman varusteita.
Minua jännitti oikeasti. En ollut kauheasti tutustunut tällaiseen ja Patronin kanssa ehkä kerran tai kaksi menty riimulla. Painoin kuitenkin pohkeeni Kuutin kylkiin ja se keinahti normaalisti liikkeelle suunnaten automaattisesti uralle. Annoin Kuutin kiertää uraa yhden kierroksen ja sitten aloin jo ohjailemaan sitä kävelemään hieman uran sisäpuolelle. Tein tätä usein tunneillakin, yleensä käveltiin joko uran sisä- tai ulkopuolella. Oli kuitenkin yllättävän vaikeaa saada Kuutti pysymään halutulla linjalla ilman varusteita. Kuutti oli vissiin sitä mieltä, kun ei ole suitsia päässä, niin hän saa päättää missä kävellään.

Kun olin saanut Kuutin pysymään halutulla linjalla, aloin kokeilemaan kääntämistä. Yllätyin positiivisesti miten herkästi Kuutti otti vastaan pelkän painoavun. Itsellä oli kyllä käsissä pitelemistä, jotenkin ne tuppasivat hamuamaan näkymättömiä ohjia joista kääntää. Kuutti tuntui kuuntelevat joka hetken ja jokaisen harjoituksen jälkeen pelkkää painoa ja pohjetta paremmin.
Kun olo oli varma, rupesin kokeilemaan ravia. Ensin ihan pieniä pätkiä siirtymisien kautta. Liikkeelle Kuutti lähti hyvin, mutta hidastamisessa oli välillä ongelmia: ruuna tuppasi vähän innostumaan.
Oli ihanaa kyllä ratsastaa ilman mitään varusteita, ihan erilainen tunne, kuin treenata hikihatussa kaikki kamat päällä. Tämä oli rentoa ja ihanaa tekemistä, jossa tunsin olevani lähellä Kuuttia.

Siirtymisten kautta pikkuhiljaa rupesin työskentelemään ravin kanssa pidempää pätkää. Ihan kauhean kaunista suoritusta en saanut Kuutin kanssa ravissa, lähinnä se oli sellaista jolkottelua. Kuuttia ei kauheasti kiinnostanut ravata koottuna tai muutenkaan ryhdikkäästi. Mutta minulle kävi tämäkin, oltiinhan tässä ekaa kertaa ilman varusteita, saavutus oli jo, että olin kyydissä ja Kuutti totteli minua edes vähän.

Jolkottelimme ravia jonkin aikaa ja sitten rauhoittelin Kuutin käyntiin ja kävelimme ihan vapaasti hetken.
-No mites sujuu? Tuulia huikkasi Huiskan selästä.
-Tää on ihanaa! Sain sanotuksi. Muuta ei tullut mieleen, kuin että tämä oli ihanaa, rentouttavaa ja rauhoittavaa.
-Pitäs tehä useemmin, jatkoin.

En halunnut koetella onneani liikaa, joten laukat jätimme väliin tällä kertaa. Maneesiin tulikin porukkaa, joten päätimme pistää hevosille riimut päähän ja lähteä maastoon taluttelemaan.
Metsä oli jo melkein naku: puissa oli enää muutama lehti ja osassa ei yhtään. Syksy oli hyvää vauhtia jäämässä taakse ja kohta saisi odotella jo ensilumia. Lunta odotin kyllä, jos on kylmää niin voisi sitten samalla olla lunta.
Ilmassa oli jo selkeä pakkasen tuntu ja tuoksu. Aurinko laski hiljalleen melko komein syksyn värein. Kuuttin hengitys oli lämmin ja kohosi huuruna tummenevaan iltaan. Vilkaisin Tuuliaa, jonka kasvoilla oli seesteinen ilme. Tänään oli rauhallinen ja rentouttava päivä.

Käveltyämme tutun lenkin palasimme talliin, jonka valot loistivat pimeään kuin lyhdyt. Seppele näytti aina niin ihanan kotoisalta ja kutsuvalta. Varsinkin pimeällä ja kylmällä oli ihanaa palata lämpimään talliin.

Emmy & Kurbus 58HM

[Emmy]

Keskiaikapäivä
24.9.2016

Letitin Kuutin harjaa ja sormeni tärisivät niin, ettei hommasta meinannut tulla mitään. Seppeleen keskiaikapäivä oli kerännyt paljon väkeä ja kohta meidän pitäisi astella kentälle pukunäytöksen merkeissä. Jännitti. Itsellä oli jo päällä sopivasti riitelevä violettikeltainen narrinasu, joka kulkuset kilisivät aina kun liikuin. Kuutti sai päälleen hatun, huovan sekä rintaremmin ja väreihin sopivat pintelit. Koristelin myös serpentiinipaperilla Kuutin ohjat.
Kun olin saanut letin vihdoin valmiiksi, pujotin vielä suitset herran päähän ja työnsin kilisevän pääni käytävälle. Sieltä kurkki muitakin erilaisiin pukuihin sonnustautuneita hoitajia, joten olisimme varmaan kohta valmiita lähtemään.

Astelimme tallin ovesta ulos ja nousimme pihalla selkään, jotta voisimme ratsastaa kentälle. Menimme sinne pienissä ryhmissä. Ratsastin Annin ja Lailan vanavedessä kentälle, Laila poukkoili vähän hermostuneena. Mietin tarttuisiko se Kuuttiin, mutta eikö mitä, ruuna pörhisteli polleana ja energisenä pitkin kenttää. Show-off.

Päästelimme Annin kanssa vähän vauhdillakin ja ratsastimme ravissa pois kentältä. Minua hymyilytti, sehän oli ollut pääasiassa hauskaa. Alkujännityskin oli kadonnut melkein heti. Vielä pääsimme koko populan kanssa kentälle vetämään kierroksen yleisön aplodien saattelemana.

Pukunäytöksen jälkeen kiirehdimme viemään hevoset pois, jotta ehtisimme katsomaan keskiaikanäytöstä. Näytös oli kyllä upea ja sitä oli kiva katsella. Sen jälkeen olikin aikaa ennen turnajaisia. Nekin jännittivät vähän.

Kuutti kuopi maata hermostuneesti. Meidät oli jaettu joukkueisiin ja olimme Annin ja Jirin kanssa narrijoukkue. Odottelimme vuoroamme, että pääsisimme suorittamaan tehtäviä. Renkaanheitto ei sujunut kauhean hyvin, Kuutti ei tahtonut pysyä paikallaan, se oli liian innoissaan. Jousiammunta sujui vähän paremmin ja pää me seivästettiin erinomaisesti ja kuljetettiin vauhdikkaasti maaliin asti. Kuutti ei meinannut maalilinjankaan jälkeen pysähtyä. Tyypillä on vähän virtaa.
Meidät oli vielä Kuutin kanssa valittu meidän joukkueesta turnajaisiin. Turnajaiset vasta hauskaa olivatkin. Onnistuin iskemään Wilmaa kypärään ja Adaa rintakehään, minua taas iskettiin päähän Mikaelan toimesta. Kuutti oli ihan täpinöissään koko hommasta eikä meinannut pysyä suitsissaan.
Se oli ihan hikinen turnajaisten jälkeen, niin paljon se oli touhottanut. Olimme lopullisessa tuloksissa Annin ja Jirin kanssa toisia! Hyvä me! Vielä kunniakierros ja sitten pääsin viemään hikisen Kuutin talliin.

Hoidin Kuutin huolella, harjasin sen ensin ja puristelin sitten sienellä vettä hikisiin kohtiin, ettei ne jäisi kutisemaan. Kuutti sai vielä kevyen loimen päälle, ettei palelisi märän karvan kanssa. Veimme yhdessä hevoset pihalle ja hilpaisimme sitten kurnivien vatsojen kanssa syömään.

Ilta jatkui railakkaana iltaohjelman muodossa, oli ihan sairaan hauskaa ja hauskapidosta ei meinannut tulla loppua. Kukaan ei mennyt nukkumaan ihmisille sopivaan aikaan.

Emmy & Kurbus 59HM

[Emmy]

Halloweek
24.-30.10.2016

Pukuratsastus

playing cards and lucky chip

Vaellus

Aamun väsyneet tunnelmat

Makuupussi tuntui ihanan lämpimältä enkä millään olisi halunnut nousta. Kahvilatiloissa, jossa punkkasimme oli jo hälinää kun aamuvirkuimmat sebeläiset olivat nousseet tekemään aamupalaa ja pakkaamaan tavaroita lähtöä varten. Rutistin silmäni kiinni ja kääriydyin paremmin makuupussiini. Ei ihan vielä.
-Emmyyy, rise and shine! Salma kiusasi ja tuli kutittelemaan minua.
-Go awayyyy! Sanoin ja käperryin yhä paremmin makuupussiini.
-Joku ei selkeesti oo aamuihminen, Salma sanoi jollekin ja nauroi.
Minua ei sillä hetkellä naurattanut, en todellakaan ollut aamuihminen ja sen saivat varmasti kaikki huomata. Aamut eivät olleet suosikki vuorokauden aikaani, nouseminen ylös ennen puoltapäivää oli aina maailman vaikein homma.

Kohta oli kuitenkin pakko nousta ja pukea kylmät vaatteet päälle. Unisena söin aamupalaa ja jaoin muutaman murhaavan katseen liian aamuvirkuille vaeltajille. Minulle ei kannattanut aamulla puhua, osakseen sai vain murinaa.

Suurin osa porukasta oli tosin yhtä väsynyttä kuin minä, eilinen ilta oli mennyt pitkäksi ja yöunet jääneet vähäisiksi.
-Piristytään kun päästää tonne rapsakkaan syysilmaan, Fiia intoili ja sulloi samalla makuupussia kasaan.
-mmm.. vastasin ja yritin silmät ristissä etsiä toista villasukkaani.
Sulloin itsekin makuupussini takaisin suojapussiin ja pakkasin reppuni. Vedin takin päälle ja nappasin kypärän ja hanskat. Muutkin oli valmiita lähtemään, joten talsimme ulos, tosiaankin melko rapsakkaan syysaamuun.

Oli kyllä tosiaan kaunis syysaamu, niin kaunis kuin aamu syksyllä voi olla. Ilmassa oli raikas tuoksu ja viileä ilma oli piristävä. Aurinko nousi ja värjäsi taivaanrannan haalein värein. Puissa oli kauniit syksyn värit ja maa oli lehtien peitossa.
Porukka pulisi innoissaan eilisillan halloween säikyttelyistä ja illan jatkuneista kummitustarinoista, kun heitimme ylimääräiset kamat auton kyytiin ja suuntasimme hevosten luo.

Meidän ryhmän hevoset asustelivat valjastuskatoksissa, joten hipsimme niiden suuntaan. Jokainen haki oman hevosensa varusteet ja laitoimme ne kuntoon rattoisan rupattelun jatkuessa. Selkeästi jokainen sai syksyn kauniista ilmasta uutta virtaa ja tokkuraisimmatkin (eli minä) alkoivat pikkuhiljaa heräillä.
Talutimme varustetut hevoset ulos ja kiipesimme selkään. Porukka oli valmis lähtemään matkaan ja takaisin kohti kotoisaa Seppelettä.

Emmy & Kurbus 60HM !!

[Emmy]

Paljon lunta ja pakkasta
16.12.2016

Pakkanen oli taas kiristynyt ja puut olivat saaneet tuoreen lumipeitteen. Kaikkialla oli supervalkoista ja ihanan talvista. Joulufiilis oli aistittavissa: tallissa soivat joululaulut (Kasperin iloksi) ja muutenkin talli oli saanut jouluisen ilmeen. Minulla oli ihana fiilis ja tuntui super ihanalta olla tallilla. Olin viimeaikoina päässyt aika harvoin käymään, joten olin nyt erityisten iloinen tallille pääsystä. Kuutti oli tarhassa ja meninkin ensin moikkaamaan sitä.

Mustassa loimessa oleva vaalea hevonen söi heiniä muiden kanssa. Vislasin matalalla nuotilla, kuten aina teen ja Kuutti kohotti päätään. Se huomasi minut ja lähti tulemaan luokseni. Sukelsin portin ali ja kävelin ponin luokse.
-Hei nöpö, mitä kuuluu? kysyin ja silitin Kuutin karvaista päätä. Toinen tunki melkein syliin.
Kuutti sai leipäpalansa ja sitten jätin sen viimeistelemään päivällistään. Hakisin sen sisälle hieman myöhemmin.

Kopistelin yläkertaan ja potkin kuomat pois jaloista. Avasin taukotilan oven ja minua vastaan hyökkäsi remakka naurun aalto. Taukohuonessa oltiin selkeästi joulutunnelmissa ja osa varmaan juhli jo joululoman alkua.
-Emmyyy! miten musta tuntuu ettei sua oo näkyny ikuisuuksiin? Cella kailotti sohvalta.
-On tullu käytyä vähän vähemmän, mulla on ollu kauheesti töitä ja lukukauden loppu yliopistossa on painanu vähän päälle, vastasin ja skannasin samalla huoneessa olijat.
Sohvalla Cellan lisäksi istuivat Fiia, Salma ja Inkeri. Lattialla korttia pelaamassa taas Katsu ja Simona sekä Clara joka ei kuitenkaa tainnut enää pelata. Tupapöytä oli täynnä ja siellä istuivat, Sandra, Wenla, Nette, Elsa, Aurinko, Loviisa, Wilma ja Alviina.

Heitin pöydälle tuomani suklaarasian. Aurinko vilkaisi minua kysyvästi.
-Saa ottaa sanoin vastaukseksi ja samassa sekunnissa puolet karkeista oli hävinnyt.
Otin itsekkin yhden ja käärin sen auki. Mutustelesani suklaata mietiskelin mitä puuhaisin Kuutin kanssa. Kuutti menisi alkeistunnilla vasta neljältä, joten sen kanssa voisi höntsäillä jotain, vaikka pelolla.

Toppahaalari tuntui lämpimältä kun hetken päästään kävelin ulkona kirpeässä pakkasessa tarhoille. Kuutti lähti iloisesti mukaan nyt kun päiväheinät oli syöty. Se tuli rauhallisesti perässä kun kävelin kohti tallia. Sisällä kiepautin ponin omaan karsinaan ja riisuin siltä loimen. Kuutti oli kasvattanut melkoisen talvikarvan, joka veti vertoja jo Edinkin jääkarhuturkille. Vein loimen kuivumaan ja hain samalla Kuutin harjat ja suitset.

Karsinalle palattuani harjasin Kuutin kevyesti ja heitin sille suitset päähän. Kohta talutin karvakasan jo pihalle. Nousin kyytin ja suuntasin ponin askeleleet kohti maastoja. Metsä oli taas uskomattoman kaunis. Puut olivat kauniin valkoiset ja tuore hanki narisi Kuutin kavioiden alla. Oli ihanan rauhallista ja seesteistä. Kirpeä pakkanen nipisteli poskia ja hengitys kohosi huuruna kylmään ilmaan. Vedin syvään henkeä ja huokaisin, kertakaikkiaan ihanaa.

Hetken polkuja kierreltyämme oikaisin tutulle pelolle. Siirsin Kuutin raviin ja tuuppailin kevyesti. Kuutti liikkui hyvin ja mielellään. Se pörisi suloisesti ja liikkui innokkaasti. Hetken ravailtuani, siirsin ruunan käyntiin ja nostin laukan. Kuutti lähti laukkaan vauhdikkaasti, mutta pysyi lapasessa. Kylmä viima nosti kyyneleet silmiin, mutta nautin jokaisesta askeleesta täysin rinnoin. Olin kaivannut tätä.

Muutaman laukkapätkän jälkeen ravasin vielä hetken ja palasimme sitte tallille, kun alkoi hämärtää. Pihassa tulin alas ja talutin Kuutin talliin. Karsinassa riisuin siltä suitset ja harjasin ruunan pikaisesti. Vilkaisin vielä kaviot ja tiputin sitten ruokakuppiin pari porkkanaa kiitokseksi. Taputin Kuuttia kaulalle ja suukotin sitä otsalle.
-Olet rakkain.

Emmy & Kurbus 61HM

[Emmy]

Aattoratsastus
24.12.2016

Emmy & Kurbus 62HM

[Emmy]

RKM 2016
26.11.2016-1.1.2017

KOULUVALMENNUS 27.11. - Ylipirteä höpsö

Ensimmäinen RKM-valkka, huhhuh. Tästä se lähtee. Noin viikon päästä olisi ensimmäiset osakilpailut ja minua jännitti hurjasti jo nyt. Meillä ei viimevuonna Kuutin kanssa mennyt ihan kauhean häävisti; katsotaan, miten me pärjätään tänä vuonna.

Maneesissa oli koko joukko ratsukoita säätelemässä jalustimia ja kiristelemässä vöitä. Ilmassa oli valmennuksen tuntua ja Anne kentän laidalla näytti hurjan tiukalta. Luvassa olisi varmasti paljon hikoilua. Olin säätänyt jalustimet mielestäni jo epämiellyttävän pitkiksi, mutta silti Anne kehotti pidentämään niitä vielä reiällä. Vielä reiällä? Really?

Kuten aavistelinkin, valmennuksesta tuli todella tiukka ja jokainen sai pistää parastaan, sillä vain paras kelpasi Annelle. Tunnin aikana sai myös rääkätä kehon lisäksi aivoja ja pohdiskella vastauksia moniin kiperiin kysymyksiin koskien omaa hevosta ja sen ratsastamista.

Miten saan juuri tämän hevosen lämmittelyajassa toimimaan? Mitä täytyy tehdä ja kuinka ratsastaa?
Kuuttiin tutustuneena tiedän, että se pitää saada lämmittelyssä keskittymään. Ylipirteä höpsö touhottaa usein kisapaikalla omiaan, ja jos lämmittelyssä siihen ei saa mitään tatsia, ei radallakaan hyvin silloin mene. Kuutin kanssa minun pitää muistaa itse olla rauhallinen, eikä lähteä hepan häröilyyn mukaan. Myös keskittymisharjoitukset kuten siirtymiset alkuun auttavat Kuuttia tajuamaan, että hei, tässä pitäisi tehdä töitä.

Vastaako tarpeeksi nopeasti apuihin? Kuinka hevonen taipuu? Kumpi puoli on vaikeampi? Tukeeko ohjaan, puskeeko lapaa ulos, vastaako sisäpohkeeseen?
Kuutti vastaa yleensä nopeasti apuihin, mutta saattaa reagoida voimakkaasti, jos apu on liian voimakas. Vasen on meille ehdottomasti vaikeampi puoli, osalta oman vinouden vuoksi. Sisäpohkeeseen Kuutti reagoi yleensä ihan hyvin, mutta lapaa se rupeaa puskemaan toisinaan huomaamatta. Se pitäisikin pitää kouluradalla mielessä.

Pidentääkö askelta? Oma istunta säilyy? Siirtymiset askellajin sisällä?
Keskiravi ja keskilaukka. Ne suurimmat kompastuskivet ohjelmassa. Varsinkin keskiravi. Minusta tuntui että se oli ihan loputtoman vaikeaa. Tuntui etten saanut Kuutista irti pitkää askelta. Vaan nopeaa ja lyhyttä. Laukka on minusta helpommin säädeltävää, joten sen kanssa onnistuttiin vähän paremmin. Oma istunta täytyy muistaa pitää hyvänä vaikka askellaji vaihtuisi. Se meinaa aina keikata vähän etukenoon, niin kuin esteratsastajalla, kuten Anne asiasta huomautti.

Laukka ja vastalaukka. Pysyväthän tiet kunnossa, ympyrät suurina ja kulmissa käydään? Onhan kontrolli jokaisella askeleella?
Kuutti tykkää oikoa kulmia, mutta itse tykkään ratsastaa kulmiin, joten yleensä ei oiota, jos kuskilla on kaikki palaset hallussa, eikä heppa saa mennä miten mielii. Ympyrän koko on aina ollut melko vaikea määrittää, joko niistä tulee ihan hehtaarikokoisia, tai sitten niin pieniä silmukoita, että jalat menee solmuun. Se onkin iso muistettava, pitää ympyrät oikean kokoisina.

Omat vaikeat palat ohjelmasta. Mitkä ne ovat?
Ohjelmassa meille vaikeimmat palat ovat Kuutin keskittyminen, ettei se lähde liitelemään pää pystyssä ja minulta katoaa kontrolli. Se on vähän sellainen touhottaja, joten kouluradat on aina sen kannalta haaste. Tehtävissä vaikeita paloja on edellä mainittu ympyröiden koko ja sitten keskikäynti, että saisi sitä pitkää askelta.

Valmennuksen jälkeen oli yllättävän hyvä fiilis ja olin tyytyväinen Kuuttiin. Oltiin molemmat melkein yhtä hikisiä ja karsinassa ruuna sai ansaitun palkkion, paljon taputuksia ja leipää sekä porkkanaa, mamman hienoin!

ESTEVALMENNUS 27.11.2016 - harmoninen ratsukko

Harmonisesti esteeltä toiselle (not)..

KOULUVALMENNUS 27.12.2016 - Tiimipelaaja

Team Emmy & Kurbus!

ESTEVALMENNUS 28.12.2016 - Formulakuski

”Emmy tämä ei ole formulakisa, joten ei tarvitse viipottaa niin kauhean kovaa!” Pirre huusi hieman kiukkuinen vivahde äänessään. Minkäs minä sille mahdan, jos Kuutti oli juuri tänään päättänyt, että haluaa olla maailman nopean nelijalkainen ja kiitää maneesia ympäri kuin mikäkin sekopää, ilman että minulla, pienellä ihmisellä on mitään sanottavaa siihen?

Käänsin Kuutin varmaan kuudennellesadannelle voltille sen valmennuksen aikana. Mitä pienempi voltti, sitä paremmin sain vauhdit pois. Rehellisesti minua ihan pelotti, milloin käännän niin pienelle, että me ollaan Kuutin kanssa sen jälkeen maneesin hiekassa. Tuntui välillä, että Kuutti ei katso jalkojaan, vaan viipeltää menemään pää viidentenä jalkana, ja että kohta ollaan komeasti esteiden seassa.

Noh, pientä liioittelun makua kenties, mutta oikeasti välillä tuntui, ettei mulla ole mitään tatsia tähän hevoseen, onnea vaan kisoihin ja silleen.
”Nyt Emmy tehdään pari keskittymisharjoitusta.” Pirre kyräili. ”Sä et voi lähteä Kuutin hölmöilyyn mukaan, vaan pitää oma pää kylmänä ja rauhoittaa ratsastus.” hän jatkoi tiukasti.
”Jos tuntuu, ettei sulla ole kontrollia, rauhoita ensin itsesi. Se yleensä jo tepsii.”

Harjoitusten jälkeen Kuutti kuunteli minua jo vähän paremmin. Menoamme voisi jopa kutsua esteratsastukseksi, eikä formulakisaksi. Hypyt olivat selkeästi hallitumpia ja Kuutti tuntui kuuntelevan minua hieman paremmin.

”Nyt alkaa näyttää meno, siltä että siellä on kyydissä esteratsastaja.” Pirrekin jopa kehaisi. Hymy käväisi huulilla, ehkä näistä kisoista tulee jotain muutakin kuin sairaalareissu sen päätteeksi, kun olen lentänyt esteen sekaan.

Hei, pitää sitä vähän huumorintajua olla, vai mitä?

FINAALI HEB, 1.1.2017 - Darrassa

Lähettäjä: Emmy
Vastaanottaja: Fiia
Viesti: Missä oot? Sun piti olla täällä jo puol tutia sitte?

Lähettäjä: Fiia
Vastaanottaja: Emmy
Viesti: Darrassa. Lähen nyt.

Tämä oli aamuinen viestikeskustelumme, kun neiti-elämänsä-pahimmassa-krapulassa saapui tallille noin tuntia liian myöhään.

Olin seurannut hieman huolestuneesti Fiian menoa eilisillan uudenvuodenbileissä. Punatukka oli santsannut boolin kanssa aika useasti ja tiesin, ettei se ollut ihan kevyttä kamaa, ainakaan sen jälkeen kun jätkät kävin vähän ”parantelemassa” sitä. Muistutin Fiiaa lähtiessäni (aikaisin) kotiin, että huomenna on finaali ja se oli lupautunut mun kisahoitajaks.

”Älä nipota Emmy, nyt on uusvuos ja tarkotus juhlia!!” Fiia oli vastannut minulle. Olin pyöritellyt silmiäni ja lähtenyt kotiin nukkumaan, jotta olisin tänään levännyt.

Koululuokka oli alkamaisillaan ja minä seisoin närkästyneenä pihamaalla ja vilkuilin ympärilleni. Minulla oli ihan pirun kylmä ja hirveä vessahätä ja Fiia ei näy missään. Juuri kun meinasin kiroillen lähteä etsimään Kuutille jotain toista pitäjää, Fiia kipittää paikalle haukotellen.
”Missä sä olit?” kysäisin odottamatta sen kummemmin vastausta ja tyrkkäsin Kuutin ohjat naisen käteen. ”Pidä, mä käyn vessassa.”

Palattuani Fiia auttoi minut kyytiin. Ja pääsimme maneesin lämpöön odottelemaan omaa vuoroamme. Minua jännitti ihan hirveästi, mikä tietysti tarttui Kuuttiin ja se sinkoili allani kun mikäkin ylikimmoisa kumipallo.
”Fiia, tuleeko tästä mitään?” Kysyin päätään hierovalta kisahoitajaltani.
”Tottakai tulee, hyvin se menee! Nyt on uusi vuosi ja kaikki menee paremmin. Paitsi tää mun olo.” Fiia sanoi ja virnisti.
Minuakin jopa huvitti (ensimmäistä kertaa tänään) Fiian krapula. ”Hyvin se menee..” toistin Fiian sanat kuiskaten. ”Hyvin se menee..”

Kohta jännitys kohosi vielä korkeammalle, kun oli meidän vuoro ratsastaa kouluradalla. Voi herranjumala, mihin keittoon sitä on taas lusikka työnnetty. Olisin vaan jättänyt ilmoittautumatta koko kisoihin.

Ravasimme kohti alkutervehdystä ja Kuutti kiemurteli allani. Lupaava alku, jos siitä lähdetään. Tervehdyksen jälkeen se oli menoa se.

Fiia seisoi Kuutin vierellä, kun hyppäsin alas.
”Sehän meni hyvin!” Fiia tokaisi ja näytti jo voivan paremmin.
”Ai meni?” kysyin, odottamatta sen kummemmin vastausta. Tuntui ettei minulla ollut mitään muistikuvaa radasta, mutta silti sellainen fiilis että about kaikki oli mennyt pieleen.

Ehkä Fiia vain sanoi, että se meni hyvin, vaikka oikeasti se oli mennyt ihan pieleen. Lähdin kävelemän Fiian ja Kuutin vanavedessä talliin. Vielä olisi esteluokat. Ehkä ne menisivät sitten oikeasti hyvin.

FINAALI 85CM, 1.1.2017- Ilmeet kuin elokuvista

"Sehän meni ku elokuvissa!" Fiia totesi minulle radan jälkeen.
"Ei se nyt niin hyvin menny.." totesin. "tai no meni se aika hyvin..." lisäsin ja virnistin.
"Emmy! Kato, sain ihan superhyvin kuvan susta ja Kuutista nelosesteellä!" Salma huikkasi ja hölkkäsi maneesin suunnalta meidän luokse.
Kameran näytöllä komeileva kuva oli tosiaan hyvä. Ainakin Kuutti oli siinä edukseen.
"Taidat Fiia olla oikeassa, että meni kuin elokuvissa. Ainakin noi mun ilmeen on kun jostain komediapätkästä... jeesus sentään!" totesin ja repesimme kaikki nauramaan.

Emmy & Kurbus 63HM

[Emmy]

Piristävä pakkanen
29.1.2017

Käsi upposi Kuutin paksuun talvikarvaan, kun silitin sen pehmoista kaulaa. Se oli ollut lohdullinen halikaula viime aikoina, olin ottanut aika raskaasti Frankin lähdön, varsinkin kun se oli tullut kovin yllättäen. Rakas nallekarhu oli ollut minulle ihan supertärkeä ja yksi ehdoton lemppareistani Seppeleessä. Frank oli ollut hoitajakurssini ratsu ja oli sillä mennyt monet tunnit. Frankin kanssa olin uskaltautunut kokeilemaan haastavampiakin juttuja ja se oli aina se luottoratsu. Oli vaikea kuvitella, että lempeäkatseinen Frank ei enää työntäisi päätään karsinan luukusta ja hörisisi suloisesti aina kun sille antoi porkkanaa.
Ikävä oli kova, mutta suru helpottaa aikanaan, oli kuitenkin paljon uusia hevosia, kuten maailman-suloisin-lyyli ja veljekset Polar ja Arktik.

Silitin Kuutin kaluaa ja liu’utin sen pitkää karvaa sormieni lomitse.
-Susta on tullu kyllä yks jääkarhu, totesin hiljaa ja silitin vaalean läsin peittämää päätä. -Mun pikku Teddy.
Tammikuu oli jatkunut kylmänä ja lumisena, nytkin ulkona paukkuivat yli kahdenkymmenen asteen pakkaset. Oli onneksi sunnuntai, joten hepat eivät huhkineet tunneilla. Mielessä piirteli pieni lenkki maastossa, mutta enemmän houkutteli lämmin kaakao oleskeluhuoneessa.
Tartuin kuitenkin vielä pölyharjaan ja suin rauhallisesti Kuutin pitkää karvaa sen pöristessä vieressä rentoutuneen oloisena. En voinut olla naurahtamatta, kun ruunan huuli venyi pitkälle ja hamusi vastapalveluksesi takkini hihaa. -Hupsu.
Kuutin vuohiskarvatkin olivat niin pitkät, että ne olisi voinut letittää. Lightbolb! Kyykistyin etujalan luo ja rupesin oikeasti letittämään pitkäksi päässeitä jalkakarvoja. Tuloksena oli tyylikäs ranskanletti ja oman elämän my little pony. Letitin vielä toisen etujalan ja sitten heittelin harjat koppaan ja suukotin Kuuttia turvalle.
-Hei höpönassu, nyt jätän sut rauhaan, totesin ja pudotin vielä lähtiessäni pari porkkanaa, levän ja omenalohkon Kuutin kuppiin.

Tiputin harjat satulahuoneeseen ja vaihdoin ohimennen Kuutin satulan huovan puhtaaseen, viskaten vanhan pesupinoon. Satulan ja suitset pitäisi kyllä lähiaikoina putsata, kisoista kun on jo muutama viikko aikaa, koska silloin ne taitaa olla viimeksi putsattu.

Kipaisin portaisiin ja yläkertaa. Potkin talvimonot jaloista ja livahdin olohuoneen lämpöön. Sunnuntai oli hiljainen päivä, eikä oleskeluhuoneessakaan ollut kuin Salman, Nette ja Wilma sekä sohvalla Wenla ja Sandra.
Salmalla oli taas edessään pitkä lista selkeästi tulevan kevään kilapiluja, joihin hän mietiskeli osallistumista poninsa kanssa. Kiilauduin Salman viereen ja silmäilin listaa.
-Aika paljon, totesin.
-Ei me näihin kaikkiin, kunhan tsekkaan mitä kevät tuo tullessaan, Salma totesi ja laski listan pöydälle. -Mitä sulle kuuluu?
-Ei erikoista, hankittiin kyllä Henrin kanssa kissa! Vastasin.
-Oi, ihanaa! Onko se ihan pentu? Salma hypetti.
-On joo, osaa kyllä käydä jo laatikolla ja on muutenkin tosi fiksu. Ja ihan hirveen suloinen, ottas näytän sulle kuvan.

Noin seitsemäntuhannen kissakuvan jälkeen päätimme Wenlan ja Sandran kanssa lähteä pienelle maastoköpöttelylle. Kovalla pakkasella ei kannattaisi tehdä mitään rasittavaa, joten köpsöttelisimme maastossa lyhyen lenkin.

Itse vedin päälle toppahaalarin ja otin Kuutille satulahuoneesta fleeceloimen. Kokoloimi lämmittäisi paremmin kuin pelkkä viltti.
Kuutti olikin harjattu, joten heitin sille vain suitset ja loimen päälle. Ilokseni jalkojen letit olivat vielä koossa ja kikatin hieman niitä katsoessani. Taisi Kuutti taas nolottaa mamman puuhailut.
Ulos päästyämme Salmakin huomasi Kuutin kauniit jalkakoristeet.
-Emmy, et oo tosissas, voi Kuutti-parka! Hän totesi ja nauroi.
Salman osoitettua letit esille, Wenla ja Sandrakin yhtyivät naureskelemaan niille.
-Kuuttia niin nolottaa kävellä ton näkösenä, Sandra, joka keikkui jo Ariston kyydissä, totesi.

Kun kaikki olivat päässeet selkään, suuntaisimme kohti maastoja Kuutti ja Aristo kärjessä, tytöt tulivat perässä, Gitta viimeisenä.
Vaikka pakkanen oli kova ja nipisteli jokaista ihosolua joka ei ollut peitetty tai suojattu, oli metsä uskomattoman kaunis ja talvinen. Lumi oli puissa isoina paakkuina ja laskeva aurinko sai pakkaslumen kimmeltämään, niin että silmiin sattui. Kylmä ilma oli raikas ja puhdas, oli ihanaa hengittää, vaikka jokaisella hengenvedolla meinasi nenä jäätyä umpeen.

Suurimman osan lenkistä kävelimme ja poikkesimme pienen pätkän jäällekin, jossa otimme rauhallisen laukkapätkän. Ravasimme lumenpeittämää metsätietä, jota reunustivat hohtavan valkeat, lumiset pellot ja auratut kinokset. Oikaisimme käyntiä pellon yli, ja juuri kun alkoi hämärtää, pääsimme takaisin valaistulle lenkille. Lamppujen syttyessä Seppele tuli näkyviin ja ratsastimme hevoset pihaan.
Lenkki oli ollut ehkä puolen tunnin mittainen, mutta jotenkin erityisen piristävä ja voimaannuttava. Kovissa pakkasissa on aina sitä omaa taikaansa, jonka vuoksi sitä raahautuu tieten tahtoen ulos. Minulla oli oikeastaan niin paljon päällä, että kaikkien kerrosten alla oli melkeinpä hiki.

Talutimme hevoset sisään. Jätin Kuutille fleecen päälle ettei se palelisi reissun jälkeen. Suitset vein satulahuoneeseen. Istahdin hetkeksi istumaan ja mietin, kuinka iloinen kaikesta huolimatta taas olin. Tallilla olo piristää aina!

Emmy & Kurbus 64HM

[Emmy]

Hankitreeniä
5.2.2017

Ilalla pellolla vähän treeniä syvässä hangessa. Vaikka pakkasta oli vain alle 10 astetta, oli viima silti melko pureva.

Emmy & Kurbus 65HM

[Emmy]

Arjen keskellä
5.3.2017

Arjen keskellä ehdin käydä vähän köpöttelemässä Kuutin kanssa metsäaukealla. Linnun laulu ja aurinkoinen maaliskuu toivat mieleen jo lähestyvän kevään.

Emmy & Kurbus 66HM

[Emmy]

Mondaymood
6.3.2017

Hiukseni valuivat verhoksi kasvojeni eteen, kun olin kumartunut puhdistamaan Kuutin takakavioita. Ruuna riiputti rentoutuneena päätään ja kääntyi tökkäisemään minua peppuun. ”Olisiko kohta valmista?”, se tuntui sanovan.
Suoristin selän ja pyyhkäisin pitkät hiukset olan yli. Kampaus oli kiristänyt, joten olin päästänyt hiukset hetkeksi vapaaksi, mitä en juuri koskaan tallilla tee, sen epäkäytännöllisyyden vuoksi. Annoin käteni kulkea Kuutin pyllyn päällä, kun kiersin toiselle puollelle hevosta puhdistaakseni vielä viimeisen kavion. Liu’utin kättäni Kuutin vaalenevaa jalkaa pitkin ja se nosti sen äänettömästä käskystä. Rapsuttelin turpeen, mudan, hiekan ja lumen sekoituksen pois kavioin pohjasta ja laskin jalan.
Taputin Kuuttia kaulalle ja heitin kaviokoukun harjakoppaan.

Kuutti sai jäädä putsattuna karsinaan odottelemaan tuntilaisia, jotka olin säästänyt melkein puolentunnin mittaiselta harjaussessiolta. Vaihtuva talvikarva ja Kuutin piehtaroiminen turpeessa olivat tehneet karvasta ikuisen projektin. Lopulta pienen aherruksen jälkeen ruuna oli ruvennut näyttämään jopa säädylliseltä, eikä siltä, ettei sen hoitaja olisi viikkoon käynyt harjaamassa sitä.

Suljin karsinan oven ja otin harjapakin mukaan. Palautin sen omalle paikalleen satulahuoneeseen. Poistuessani melkein törmäsin vastaan tulleeseen tyttöön. Aivot rekisteröivät hetken typerän toljotuksen jälkeen uuden kasvon, et tunne tätä henkilöä, kysy jotain, tuntuivat aivot viestittävän. Niinpä avasin suuni.
-Sori, melkein kumosin sut! Mä oon muuten Emmy! Esittäydyin pirteästi ja ojensin käpälän.
-Ömh.. moi, Inka., tyttö sopersi ja ojensi kätensä ja kättelimme.
-Mä hoidan Loekea, Inka lisäsi.
-Aijaa, se on tosi ihana! Mä hoidan Kuuttia, sanoin ja hymyilin.
Huomasin, että Inka oli kenties hieman vaivaantunut keskustelustamme, joten siirryin hieman, jotta tyttö pääsi satulahuoneen puolelle. En häirinnyt häntä sen enempää, vaan luikin yläkertaan.

Olohuoneen ovella potkin kengät jalasta ja astuin sisään. Huokaisin nähdessäni paljon tuttuja kasvoja. Vanhan pää menee ihan pyörälle, kun kerralla tulee kokojoukko uusia naamoja.
-Mitäs Emmylle kuuluu, Salma kysyi oitis istuttuani tukkipöydän ääreen.
-Jaa, aloitetaanko siitä kun sain sakon kännykkään puhumisesta ajon aikana, vai siitä kun Roope oksensi mun tyynylle? Kysyin kepeästi.
-Öö.. alota vaikka alusta, Salma sanoi ja nauroi.
-Joo siis ei oo totta, yks päivä kun olin tulossa yliopistolta, ja Henri soitti mitä tarttee kaupasti ei just sillon oo poliisit perässä, ja ne pysäytti mut, ja lätkäs sakon, SAKON, kouraan! Kuka saa sakon kännykkään puhumisesta AJON AIKANA?! lopetin hieman närkästyneeseen sävyyn.
Salmaa nauratti tarinani suuri dramaattisuus, hän kaivoi vahingoniloisuutensa alta hieman sympatiaakin ja lohdutteli minua.
-Oliko ne edes hyvän näkösiä, Salma kysyi kun sai lopetettua nauramisen.
-Oli itseasiassa molemmat, totesin. -Sittenhän vasta olis v*tuttanu jos molemmat olis ollut jotain mursuviiksiä.
-Entäs se Roope keissi? Salma tiedusteli.
-Nojoo, en tiiä mitä se kissa oli syöny ja miks sen piti just MUN tyynylle käydä oksentaa, mutta kuulin vaan kun se kako ja menin kattoo ettei se tukehu ja siellä se istu sängyllä ja yökkäs keskelle mun tyynyä, ei oo totta..! lotetin kertomukseni ja annoin Salmalle lisää naurunaihetta.
-Mikä noin naurattaa, kysyin pöydän ääreen istahtanut Cella.
-Emmyn kissa oksens sen tyynylle, Salma sanoi ja hihitti.
-Eikä!? Klassikko, Cella sanoi ja hekotti.
-Kiitti kaverit, sanoin muka loukkaantuneena. Oikeastihan juttu oli hervoton, ja kuten Cella oli sanotun, klassista kissaa.
-Tää on niin maanantaita.., puuskahdin lopuksi.

-Hei! uusia hoitajia, tokaisin yhtäkkiä. -Bethan tapasin pari päivää sitten ja Inkaan törmäsin äsken, mutta ketä muita?
-Ööh.. Cella sanoi ja mietiskeli. -Mä taisin nähdä sen Rotan hoitajan, olikohan sen nimi Fifi?
-Joo, Salma komppasi. -Ja Nettaa hoitaa Kikka ja Katsu pääs Lasselle.
-Maj ja Heljä Edin ja Elmon apuhoitajiksi, Cella lisäsi vielä.
-Okei, paljon siis uutta porukkaa, kivaa! Totesin. Oli mukavaa saada uusia naamoja tallille vaikka vanhojen lähteminen harmittikin.

Juttelimme hetken niitä ja näitä, kunnes jokainen hajaantui omille tahoilleen. Itse lähdin alas tarkastamaan tuntilista ja millä tunnilla Kuutti menisi. Se meni tänään kahdella tunnilla ja ensimmäinen alkaisikin vasta viideltä. Täällä hetkellä maneesissa oli terapiatunti menossa, joten päätin luikkia sinne katsomaan, tarvittaisiinko siellä taluttajia.
Maneesin ovella vislasin matalasti, samalla tavalla kun minulla oli tapana vislata Kuutille tai Patronille, kun hain niitä tarhasta, ja astuin sitten sisään.
Elli kääntyi katsomaan, kuka tuli sisään.
-Hei hyvä kun tulit, hän sanoi ja heilautti lapasen pettämää kättään suuntaani. -Meiltä puuttuukin yksi taluttaja ja kohta ruvetaan ravaamaan.
Kävelin maneesin areenalle ja Elli osoitti minulle ratsukon joka tarvitsi jeesiä ja ojensi riimunarun käteen. Ratsastaja osasi itse pysäyttää Reinon, jotta sain laitettua riimunarun kiinni kuolaimiin, sitten lähdimme liikkeelle.

Pieni viluisuus vaihtui hetkessä sopivaan pintahikeen, kun oli tarkoitus ravata. Sain siis maiskutella Reinoa eteenpäin, samalla, kun hölkkäsin itse vierellä. Maneesin pohja kumisi ratsukoiden kavioiden alla ja Ellin sanat kaikuivat ja kiersivät hallissa.

Talutin tunnin loppuun ja seuraavan ratsastajan kyytiin. Pyry hölkkäsi paikalle alkeistuntilaisia taluttamaan, joten teimme vahdin vaihdon ja itse pääsin talliin huilaamaan tämän kovin koettelevan urheilusuorituksen jälkeen.
Tallissa oli mukavan rauhaisaa, kuului vaan hevosten pientä puuhastelua kun ne kuopivat alusiaan tai etsivät turpeeseen jääneitä heinänkorsia. Hipsin käytävää pitkin ja pysähdyin Kuutin karsinalla. Vaalea pää ponnahti esiin kun se kuuli tutu askeleet. Huulet hamusivat huomiota ja kenties leipää. Kaivelin taskuistani sinne unohtuneen porkkanan palan, joita minulla usein on mukana, kun haen vaaleaa herraa tarhasta, jos se sattuisi sille päälle ettei sisälle meno huvita.
Ojensin lapasen peittämän käteni ja tarjosin porkkananpalaa ruunalle. Kuutti ahnehti herkun nanosekunnissa kitaansa ja rouskutti sitä tyytyväisenä. Pian ahneen turpa oli uudestaan oven yli herkkujen toivossa.
-Et saa, äläkä kerjää, ruma tapa, sanoin ja työnsin Kuutin pään pois.

Minulla ei ollut oikeastaan mitään tekemistä, ja junnutuntilaiset harvoin tarvitsivat avustusta hevosen laitossa, osaa vaan ärsytti jos hoitaja palloili vahtimassa. Siispä suuntasin yläkerran kautta pihalle auton luo.
Ulko-ovella joku tarttui minua hihasta, se oli Betha.
-Oot vissiin lähössä? Betha kysyi hieman arastellen.
-Joo, kuin niin?
-Voisitko millään heittää mut kotiin, tai edes vähän lähemmäs? Betha kysyi ja tuijotteli kengänkärkiään. -Iskän piti tulla hakemaan, mutta auto ei lähteny käyntiin?
-Joo tottakai, no problem! Sanoin ja hymyilin leveästi.
-Kiitos, ihanaa! Betha huokaisi selkeästi helpottuneen.
Minä vain hymyilin ja lähdin pihalle Bethan seuratessa perässä.

Emmy & Kurbus 67HM

[Emmy]

#ThrowbackThursday
16.3.2017

Maaliskuinen aurinko sulatti lumia ja loska lotisi kengissä. Kameraa selatessani silmiin osui kuitenkin kuva, joka oli otettu suunnilleen kuukausi sitten helmikuun kovilla pakkasilla. Olimme olleet rennolla maastoreissulla Sandran, Salman ja Yasminin kanssa. Päivä oli ollut aurinkoinen ja kova pakkanen nipistellyt poskia. Pellolle oli satanut uutta, hentoa puuterilunta, joka pöllysi hienosti ilmaan.

Huokaisin, talvipäivät olivat ihania, mutta voi kun oli ihanaa, kun kevät rupesi pikkuhiljaa puskea pintaan!

tb helmikuiseen maastoretkeen

Emmy & Kurbus 68HM

[Anne]

Treeniä



Kuutti ravaa hienosti omalla moottorilla. Keväistä treeniä aukiolla!

Spessu Emmylle!

[Emmy]

Ihana kuva! Kiitos Anne! En oo tajunnukkaan, että Kuutilla on tummat jalat :D

Kevättä rinnassa
13.5.2017

Kylmästä toukokuusta huolimatta, kevät oli saapunut ja siitä riemuitsimme Kuutin kanssa oikein olan takaa. Kyllä se kesäkin sieltä joskus tulisi!

Emmy & Kurbus 69HM