|
Post by Josefiina on Jun 5, 2009 8:26:17 GMT 2
- Hoitaja: Alina
- Apuhoitaja: Elkku
|
|
|
Post by Josefiina on Jun 5, 2009 12:24:22 GMT 2
5.6. - Janus saapuu Seppeleeseen
Ulkona puskee melkoinen viima, välillä tihkuttaa. Nojaan raukeana päätäni auton ikkunaa vasten. Kuskinpaikalla toikkaroiva Jaakko kääntelee rattia tottunein ottein, ja hyräilee radiosta soivan hittibiisin tahdissa. Vilkaisen peruutuspeilistä auton taakse. Valkoinen traileri hinautuu perässämme vakaan näköisesti.
”Arvaas alkaako tallilla sirkus, kun tytöt tajuaa että saatiin uus poni”, Jaakko hymähtää rikkoen hiljaisuuden. ”Epäilemättä.” Pyöräytän silmiäni virnistäen. ”Janus kun vielä on tollanen sydäntenvalloittaja. Mutta ihanaa olla tallinomistaja, kun saa itse könytä kaikkien ponskien kanssa ja häätää muita kauemmaksi..” ”Reilukerho kokoontuu”, Jaakko toteaa kuivakasti ja kääntää auton Seppeleen pihaan.
Hyppään reippaasti ulos autosta ja hihitän, kun trailerista kuuluu jo kovaäänistä mölinää ja potkimista. Janus ei viihdy yksin, sen edellinen omistaja ilmoittikin. Avaan traikun sivuoven ja rapsutan ruunivoikon harjantyveä. Ruuna kyhnyttää kättäni kärsimättömänä ja yrittää vähän näykätäkin. Jaakko kiirehtii laskemaan lastaussillan ja aukaisemaan ovet. Pujahdan ponin vierelle; se linttailee minua seinään levottomana. Janus ei jaksaisi odottaa enää hetkeäkään ja suorastaan syöksyy lastaussiltaa alas. Minä roikun riimunnarun perässä nauraen. ”Hupsu poni!”
Janus pysähtyy keskelle tallipihaa sieraimet levällään, korvat pystyssä. Sitten se hirnahtaa kokeilevasti. Ruuna on huomattu, ja vastauksia satelee monelta suunnalta. Janus hirnahtaa uudestaan, kovempaa. Nyt miltei kaikki tallin hevoset huutavat kukin omilla desibeleillään takaisin. Janus pärskähtää iloisesti ja viskelee päätään, steppaillen reippaasti edestakaisin. Katselen ponia tyytyväisenä. Tässä se on, uusi asukkaamme. Sataneljäkymmentäsenttinen connemara löytyi sattumalta. Ei sillä ole tuloksia eikä oikein sukuakaan, mutta jokin tässä ruunassa vain... iski. Niin. Koeratsastus oli yhtä hulabaloota, Janus kun vei minua 6-0: ryösti, pukitteli, hyppi pystyyn ja teki outoja sivuloikkia. Pysyin kuitenkin kyydissä, hysteerisesti nauraen. Se Januksessa juuri on parasta: se saa minut hymyilemään. Kävin katsomassa ponia useamman kerran, kunnes totesin, että meille se lähtee. Ja nyt, kun katselen energistä villikkoa tallini pihalla, olen yhä varmempi asiasta. Janus kuuluu Seppeleeseen!
”Vie se sisään, mä haluun röökille.” Jaakko herättää minut transsistani ja aukaisee tallinoven. Lähden reippaasti johtamaan ponskia sisälle. Se seuraa innokkaana, yrittäen rynniä ohitseni.
Tallissa on hulinaa, mutta kun astun Januksen kanssa sisään, kaikki hiljenevät. Hoitajien päät kääntyvät karsinoista, parin random-hengaajan leuat loksahtavat auki. Janus ei ole millänsäkään. Se hirnuu korviavihlovasti ja polkaisee etukaviollaan betonilattiaa. Talutan ponskin tyynesti Siken viereiseen karsinaan. Ehdin juuri laittaa oven salpaan (teen sen huolellisesti, koska Janus on varsinainen kahlekuningas) ja kääntyä ympäri, kun karsinan luona on noin miljoona uteliasta tallityttöä. ”Mikä toi on?” ”Onks se se uus heppa?” ”Mikä sen nimi on?” ”Saaks sillä ratsastaa?” ”Mä haluun sen leirihoitsuks!” ”Mä haluun sen HOITSUKS!” ”Mäpäs!” ”Mä sanoin ensiks -” ”Mä oon käyny täällä pisimpään, ni mä saan sen, eiks niin Josefiina?” Vilkaisen Janusta ja huomaan, miten se alkaa tosissaan hermostua ihmistulvasta. ”NYT HILJAA JA KÄYTÄVÄLLE!” karjaisen naama punaisena ja popula liikehtii vähin äänin kauemmas. ”Tää uus heppa on Think's Trajanus aka Janus, meidän tallin uusi tuntsari. Mutta se siirtyy tuntikäyttöön vasta eka päivä elokuuta, onko selvä?” Porukka nyökyttelee arasti. ”Ja hoitajaa ei tarvita, koska Januksella on jo hoitaja, Alina. Toinen kaitsija otetaan myöhemmin.” Hengähdän syvään. ”Anteeks mun raivari, mutta hysteria on aika raivostuttavaa. Meillä oli Jaakon kanssa pitkä hakumatka Reporannasta, ja mä tarvin nyt ruokaa ja unta.” Livahdan takaisin Januksen karsinaan ja napsautan riimunnarun kiinni ponin riimuun. Riisun siltä 'pikaisesti' kuljetussuojat – se on hankalaa, ruuna kun liikehtii jatkuvasti. ”Ai perhana!” Tähtipäinen söpöläinen onnistuu linttaamaan jalkani kavionsa alle. Silmät kivunkyynelissä aukaisen karsinanoven ja lähden taluttamaan ponia ulos, uteliaiden katseiden seuratessa menoani.
Heti ulos päästyämme Janus alkaa kiljua ja hyppiä. ”Relax, take it easy...” hyräilen hiljaa ja taputan ruunivoikon kaulaa. Se saisi tutustua Seppeleeseen rauhassa. Talutan ponia kohti maneesin viereistä minitarhaa. Matka sujuu hitaasti, Janus kun pysähtelee vähän väliä ja huutelee hevosille napakasti. Joka kopukka liimautuu aidan viereen tuijottamaan tulijaa. Viimein olemme minitarhalla. Astun sisään, käännän ponin nokka porttia kohden ja laitan portin kiinni. Vasta sitten päästän Januksen vapaaksi. Saan varoa sen viuhuvia kavioita, ruuna kun viilettää täyttä höyryä tarhan toiseen päähän. Siellä se vinkuu ja inahtelee, kuopii maata ja ravistelee itseään. Tarkistan, että tarhassa on raikasta vettä ja jätän sitten ponin rauhoittumaan. Matka uuteen kotiin oli pitkä, ja kodin vaihtaminen on epäilemättä Janukselle stressavaa.
Januksen uusi, eka hoitaja Seppeleessä on siis Alina, tuumiskelen matkalla päärakennukseen. Olen valintaani enemmän kuin tyytyväinen. Tyttö on vastuuntuntoinen, osaava ja luotettava. Pellan puunaaminen on viime aikoina käynyt Alinasta vähän tylsäksi, ja Janus on hänen mukaansa unelmien täyttymys. En malta odottaa, mitä uudesta ruunasta kuoriutuu. Olemme Alinan kanssa sopineet, että minä hyörin myös Januksen kanssa, se kun tarvitsee tehotreeniä pystyäkseen toimimaan tulevassa tuntsarin ammatissaan.
Vielä päärakennuksen portailla katsahdan maneesin suuntaan. Siellä se on – uusi, kaistapäinen, rakas ponimme. Hymyilen itsekseni. Mitähän Janus tuo tullessaan?
|
|
|
Post by Alina on Jun 5, 2009 17:31:02 GMT 2
karkuri - 05.06
Josefiina oli eilen tekstannut minulle uudesta ponistaan, Januksesta, joka aamulla oli kotiutunut Seppeleeseen. Kaaos saattoi olla nyt illasta hieman rauhoittunut ja ruuna itsekin oli päässyt hieman kotiutumaan, joten saatoin käydä edes kurkkaamassa sitä. Josefiina oli yllättäen tulossa juuri tallin etuovesta ulos, ja nyt hän taluttikin minua minitarhalle jossa uusi poni seisoi. - Millä myrkyllä sä oot saanut kaikki innokkaat karkotettua Januksen ympäriltä pörräämästä? kysyn hämilläni, kun kaikki hoitajat ja hoitsuttomat istuvat hiljaa ja tyytyväisinä kentän laidalla seuraamassa tuntia. - Mä itsekin vähän mietin sitä, ehkä Jaakko on piilotellut tänne jotain rotanloukkuja tai suihkautellut parfyymejään, tyttö naurahtaa ja nojautuu sitten tarhan aitaa vasten. Janus heittää päätänsä korkealle ja silloin tällöin ravistelee takkuista harjaansa - onhan poni jo kerennyt piehtaroimaankin. - Se taitaa kaivata vähän harjausta, Josefiina tokaisee hetken ruunan menoa ihasteltuamme ja luo minuun merkitsevän katseen. - Voi olla, hymyilen ja suhteellisen varmana nappaan aidalta narun. Seisahdan kuitenkin tarhan sisälle pujottauduttuani. Janus hivuttautuu varovaisin askelin luokseni, käännähtää sitten ympäri ja sivaltaa ilmaa muutaman kerran hännällään. - Äp, Josefiina älähtää, kun olen lähdössä machoilijan perään. - Anna sille hetki aikaa, kyllä se tulee sun luokse, hän neuvoo ja otan sitten astumani askeleen takaisin.
Odolteltuamme aikamme, ruunivoikko vihdoin antaa kiinni. Kreivin aikaan - taivaalta alkoi jo ripsiä sadetta, ja tummat pilvet enteilivät rankempaakin myräkkää. - Mä jätän teidät kahden kesken ja käyn pelastamasta Sastun alkeistunnin pidosta, musta tuntuu että se alkaa pikkuhiljaa kypsyä hommaan, Josefiina sanoo, taputtaa olkapäätäni kuin sanoakseen "pärjäile" ja lähtee sitten rauhallisesti hölkkäämään takaisin kulman taakse. Ennen Janusta otan askeleen tallin ovesta sisään. - Taas täällä, hymähdän aittaan tottuneena. Ehkä lisäosa hieman parantaisi asiaa, en voi sanoa että olisin koskaan ollut innoissani käytävällä pyörivästä sekamelskasta ja äänekkäästä tuntilaisjoukosta. - Ai moi, Seraa harjaileva Kat tervehtii ja tulee käytävän puolelle vaihtamaan harjaa. - Tää on nyt ilmeisesti se Janus, tyttö jatkaa ja vinkkaa silmäänsä. - Jep, virnistän ja pyöräytän ruunan karsinaansa. - Jossun mielestä se on harjauksen puutteessa, pärskähdän ja käsken Kattia vahtimaan Janusta, se kun on kuulemma aika nero kaikenmaailman lukkojen kanssa. Koitan mahdollisimman nopeasti käydä satulahuoneessa, kun jo kuulen ryminää käytävältä. - JANUS! kuulen Katin huudahtavan. Voikko pyyhältää hirmuista vauhtia satulahuoneen ohitse, kun juuri olen astumassa sen tietä poikki - liian myöhään. - Ovet kiinni! karjaisen tytöille, jotka ovat lähinnä tallin ulko-ovia. Säikähtäneinä he inahtavat ja siirtyvät pois vapauttaan tavoittelevan ponin tieltä. - Voi **, kuiskaan hiljaa ja mietin, miten tyhmä ihminen voi olla. Juoksen ovesta ulos, kun Aksu Januksen mukaan vetäytyneenä pyrkii myös ulos. - Kukaan muu ei sitten muuten karkaa, rähähdän welshille joka pakittaa muutaman askeleen oven tieltä, jota olen juuri laittamassa mahdollisimman varovaisesti kiinni. Pyörähdän ympäri. Silmäni tavoittelevat karannutta Janusta, joka varmasti pyyhälsi jo ties missä. - Jossujossujossujossu! puuskutan kentän laidalle juostessani ja saan pienet tuntilaiset ihmettelemään. - Janus pääsi jo karkuun.
- Miten poni voikin olla noin helvetin fiksu, auton ratissa istuva Jaakko nauraa kun kaahaamme pitkin maastopolkuja. - Säpä sen sanoit, murahdan. - Sun pitää nikkaroida sille joku turvajärjestelmä siihen karsinan oveen, ettei se pääse karkuun, jatkan ja katsahdan miestä, jonka hymyn sain hyytymään. - Jos Jossu niin sanoo, Jaakko nielaisee äänekkäästi ja jatkaa tähyilyä. - Tuossa! hän huudahtaa ja osoittaa auton tuulilasista pellolle. Janus syö selvästi onnellisena ruohoa, ja tasanko vaikuttaa aivan preerialta. Jarrut kirskuen Jaakko pysäyttää maasturinsa, jonka takakontista ryntään hakemaan jos jonkinlaisia herkkuja - ämpärillisen kauraa ja leipiä, joilla oli tarkoitus houkutella Janus kiinni. Kävelen vähän matkaa ojalta kohti laiduntavaa hoidokkiani, mutten suinkaan sen luokse, tai edes lähelle sitä. Poni on jo huomannut minut, muttei ilmennä minkäänlaista kiinnostusta edes ruokia kohtaan. - Tseh tseh, tuu nyt vaan tänne, anon ja heitän palan leipää lähemmäs Janusta. Se hörähtää, kävelee tarjotun herkun luokse ja tulee sitten hakemaan luotani lisää. - Noooin, hieenostiii, rauhallisesti puhelen venyttäen sanojani, rapsuttelen sen päätä ja annan hetken syödä. Januksen huomaamatta kuitenkin kiinnitän narun sen riimuun, nousen ylös lähtien sitten taluttamaan takkuturkkia kohti Jaakon autoa. Asetan ämpärin takaisin takakonttiin. - Lähde sä vaan takaisin tallille, me kävellään, huikkaan miehelle ja käännähdän suuntaan, josta Jaakon kanssa tulimme. Ihailen maisemia ja Januksen rauhallisuutta, juurihan se oli juossut kilometritolkulla tälle pellolle. - Josefiina ihan selvästi ymmärsi mitä tarkoitin, kun sanoin haluavani vähän vauhtia elämään, virnistän ja rapsutan Janusta sen korvien välistä.
- Vihdoin, henkäisen kun olen saanut harjaussession päätökseen. - Hei sori, mä en yhtään tajunnut kun sen karsinan salpa napsahti auki, Kat pahoitteli kun tuli satulahuoneesta viemästä Seran varusteita. - Joo, ei se mitään. Ehkä tohon karsinaan pitää hommata ketju ja 10 munalukkoa ettei se karkaa enää, nauran. - Homma on jo hoidossa, Jaakko säikäytti tupakka suupielessään savuten, kun kantoi ketjua ja lukkoa Januksen karsinalle.
1HM - Sori, en voinut olla hoitamatta. : D
|
|
|
Post by Alina on Jun 6, 2009 12:00:16 GMT 2
kesytetään villiponi - 06.06
- Ootko sä nyt ihan varma? epäröiden kysyin Josefiinalta, joka intoa puhkuen kiristi Januksen satulavyötä. - Tottakai mä olen! Ja uskon tuntevani sua sen verran, et kestät tän selässä ainakin puolituntia, tyttö vakuutteli, veti räväkästi jalustimet alas ja tarjosi ponin ohjia minulle. - No, yrittänyttä ei laiteta. Pakotan sut kävelemään vähän matkaa tässä vierellä, myönnyin huultani purren. Asetin saappaani jalustimeen ja ponnistin, kun Josefiina tuki satulaa Januksen toisella puolella. Malttamattomana ruuna otti muutaman sivuaskeleen, mutten päästänyt sitä lähtemään ennenkuin se rauhoittui. Connemara tuntui ratsastettavanakin mahtavalta - sen askeleet olivat reippaita ja pitkiä, eikä jatkuvasti tarvinnut olla hoputtamassa. Korvat hörössä se katseli ympärilleen, kuin ei ikinä olisi ollut kentällä. Eilisen sateen jälkeiset vesilätäköt tulvivat kentän kulmissa, muttei Janus ollut moksiskaan. - Ota vaan jo vähän ohjia, huomaamattani kentän laidalle siirtynyt Josefiina opasti ja hymyili leveästi. Varovaisesti lyhensin vuorollaan kumpaakin ohjasta ja kuin napista painamalla Janus pysähtyi. Hämilläni painoin pohkeet ponin kylkiin, mutta se ei liikkunut. Hipaisin ruunan lapaa raipalla ja tuo pienen pieni hipaisu aiheuttikin järkyttävän kohtauksen - Janus otti muutaman laukka-askeleen ja heitti takapäänsä korkealle ilmaan. Menon jatkuessa kuninkuusravien loppusuoran tapaan keikahdin satulasta jaloilleni päästämättä otetta Januksen ohjista. Ehkä yhtä hämmentyneenä kuin minä poni pysähtyi ja tuijotti Josefiinaa, joka seurasi tilannetta sivummalta. - Mitä ihmettä te oikein teette? tyttö lopulta tajusi kysyä. - En mä tiedä, sekoillaan, naurahdin ja nousin takaisin satulaan. Keräsin ohjat takaisin tuntumalle käveltyämme neljäsosan kentästä. Tällä kertaa Janus ei pysähtynyt.
Pukkisarjojen, pystyyn hyppimisten ja monien putoamisten jälkeen minulle riitti. - Otan lopputilin, ähkäisin, kun jo seitsemättä kertaa nousin ylös kentän hiekasta. Jokaisella kerralla kun vain olin päästänyt irti ohjista, Janus oli juossut suoraan Josefiinan luokse. - Tällä ponilla on jotain mua vastaan, hymyilin ja nousin taas takaisin ruunan selkään kävelläkseni loppukäynnit. - Tuskin, teidän pitää vaan vähän harjoitella, Josefiina virnisti ja sujahti aidan ali kentän ulkopuolelle. - Mulla on kuitenkin nyt velvollisuus mennä kattomaan talliin onko siellä kaikki kunnossa, tietysti pitää myös hätyyttää ne loput laiskat hoitajat sieltä yläkerran sohvalta auttamaan pienempiä, hän jatkoi heilauttaen kättään. - Niin, nyt meidän pitää pärjätä ihan kahdestaan ja mä en muuten tasan tipu enää loppukäyntien aikana, huomautin ruunivoikolle, joka ei edes korvaansa lotkauttanut. Hymähdin ja pudistelin päätäni, ehkä tämä vähän piristäisi ja saisi nauttimaan enemmän Pellan yksitoikkoisuudesta. Eikä aikaakaan, kun jo paino- ja pohjeapuja käyttäen käänsin ratsuni kentän keskelle. Olimme Josefiinan kanssa tulleet siihen tulokseen, että ruunan hampaat oli raspattava - ehkä se oli vain turhan herkkä suustaan, tai sitten sitä koski.
- No? Kat virnuili, kun huomasi tallissa mutaisen selkämykseni. - Tipuin seitsemän kertaa, ponilla on vissiin jotain vikaa suussa kun se ei anna suunnilleen koskea ohjiin. - HAH! Mäkin oon tippunut Seralta, mut yhden ratsastuskerran maximi tippumismäärä on jäänyt yhteen, sä teet Alina historiaa, tyttö nauroi ja jatkoi tammansa satuloimista. - Joo, mähän teen aina, vastasin kieltäni näyttäen ja siirryin sitten takaisin Januksen puoleen. - Sä olet kyllä ihan uskomaton. Meidän pitää harjoitella käyttäytymistä sun kanssas, muuten meidän yhteiselosta ei tuu mitään, puhuin ruunalle jota ei näyttänyt kiinnostavan tippaakaan.
2HM
|
|
|
Post by Alina on Jun 7, 2009 12:50:17 GMT 2
toinen karkumatka - 07.06 Taas jäin puremaan pölyä, kun mahdottomilla voimillaan Janus oli kiskaissut minut turvalleni matkalla tarhasta talliin harjaukseen. - Taasko? Jaakko hörötteli ja tuuppasi kylkeäni likaisella kengänkärjellään. - Mä oon ihan voimaton, alan käymään salilla tai jotain et saan vähän enemmän habaa, tiuskaisin ja nousin ylös. Pudistelin vaatteeni hiekasta, sylkäisin suustani kilon hiekkaa ja asetin kädet lantioilleni. - Joo, eli taas pääset kuskiksi, virnistin sitten haluttomalle Jaakolle ja nipistin miestä poskesta. Ilmeisesti kieltävänä vastauksena hän inahti, mutta kun jo istuin lähtövalmiina maasturin pelkääjän paikalla ei auttanut muu kuin lähteä. 3HM
|
|
|
Post by Alina on Jun 8, 2009 22:21:29 GMT 2
suuren ponin elämää - 08.06
Katseellani seurasin Josefiinan ja Januksen menoa kentän laidalta. Connemara hypähti sulavasti laukkaan, kun sen ratsastaja antoi eleettömät avut ja maiskautti kevyesti. Muutaman laukkaympyrän, suunnan- sekä laukanvaihdoksen jälkeen tyttö ratsasti puuskuttavan, kuolasuisen ruunan aidan viereen ja pudotti jalustimet jaloistaan. - Olit oikeessa, raspaus tais todella auttaa, Josefiina aurinkoisesti hymyili, ohjasi Januksen sitten takaisin uralle jäähdytelläkseen sen rennolla ravipätkällä ja kymmenen minuutin loppukäynneillä. - Viethän sen sitten tarhaan, kunhan oot kylmännyt siltä jalat ja saanut sen harjattua, tyttö suutaan maiskuttaen varmisti. - Jestas sentään kun tuo kenttä pöllyääkin, pitää vissiin laittaa Jaakko kastelemaan se, tallinomistaja jatkoi ja taputti Januksen hikistä kaulaa. - Taas oot löytänyt kunnon ponin, virnistin ja rapsutin ponin korvantaustaa. - Ainakin sillä kestää kunto, Josefiina naurahti ja astui edellämme talliin.
- Älä sano, ettet mukamas oo ennen vesiletkua nähnyt, huokaisin närkästyneesti kun Janus steppaili edessäni ja oli muutaman kerran jyrätä ylitseni. - Et muuten tuu mun päälle! ärjäisin connemaralle, jota jo neljättä kertaa toruin samasta asiasta. Suihkutin letkulla vettä ensin ponin jalkoihin, sitten ryntäille ja lopulta sain suihkutettua koko hikisen Januksen märäksi. Kylmäsin vielä muutaman minuutin ruunan jalkoja, jotten saisi niskoilleni niiden äkillistä nesteytymistä. Hikiviilalla nopeasti pyyhkäisin ponin karvapeitteeltä suurimman osan vettä, ennen kuin lähdin taluttamaan sitä ulos. - Käydään vähän piehtaroimassa, niin et jää jumiin sun karsinaan, nauroin, kun samalla suojasin kädellä kasvojani ravistelevalta Janukselta. Matkasimme tallin seinustalle hieman totuttelemaan ensin laidunruohoon, jonka jälkeen seisahduimme aukion hiekka-alueelle. - Piehtaroi nyt, niin ei jouduta seisoskelemaan tässä koko päivää pikkutyttöjen ihmeteltävänä, hoputin ruunaa, joka vain tähyili ympärilleen.
- JAAKKO! huusin kauhuissani. En ollut jäänyt odottelemaan pitkäksi aikaa Januksen piehtaroimista, koska minun tapaani myös poni itse alkoi jo hieman kyllästyä seisoskeluun. Nyt tuo 140 senttinen oli pyörähtänyt karsinansa pohjalle ja jäänyt jaloistaan kiinni karsinan seinään. - JAAKKO! Missä helvetissä se mies on kun sitä eniten tarvitaan? räyhäsin lisäosassa, kun jo onnekseni kuulin juoksuaskelia. Jaakko kannoillaan Josefiina ryntäsi paikalle ja hätyytteli ylimääräiset tuntilaiset ja hoitajat pois paikalta. - Älä säkään tuu tänne, ettei käy mitään, Josefiina käski ja loikki karsinaan auttamaan Jaakkoa. Pian Janus oli taas jaloillaan, mutta entistäkin likaisempana. - Siinä sulle poni harjattavaksi, Jaakko naurahti ja taputti selkääni. - Joo, kiitos kovasti, sarkastisesti vastasin Jaakolle, mutta asiallisesti vielä kiitin Josefiinaa. - Niin just, oisit vaan piehtaroinut siellä pihalla, virnistin ponille, joka uudemman kerran ravisteli ja pärskähti sitten. Paikalle tuomastani harjakopasta nappasin juuriharjan ja piikkisuan. - Nyt saatkin sitten kunnon harjauksen, by Alina, infosin Janukselle joka välinpitämättömästi vilkaisi suuntaani ja jatkoi sitten tylsistyneenä tähyilyä tallikäytävälle.
4HM
|
|
|
Post by Alina on Jun 10, 2009 22:35:06 GMT 2
keskiviikko - 10.08
Kiristän Januksen satulavyötä, kun ruuna itse pullistelee minkä jaksaa. Vihdoin järkkymättömällä päättäväisyydellä ja periksiantamattomuudella saan lukot oikeisiin reikiin, mutta joudun hetkeksi ottamaan tukea pirullisesta tähtipäästä. Huokaan syvään, kunnes tuttuun tapaan pujotan saappaan kärjen jalustimeen ja muutaman hypyn jälkeen ponnistan satulaan. - Voi **! Pysyt paikallas kun nousen selkään, ärähdän, kun Janus on karata altani. Rauhoitan tilanteen vetämällä syvään henkeä, kuten Wearin kanssa olimme harjoitelleet - viime aikoina olen hermostunut pikkuasioista ja tulistunut herkästi, joten tytön pikainen "kurssi" on todella tullut tarpeeseen. Avaan silmäni ja katseeni kiinnittyy heti Fiiaan, Pellaan, Weariin sekä Taigaan - nelikko suuntaa kohti maastoja. Janus pärskähtää lopen kyllästyneenä ja ottaa muutaman levottoman askeleen taaksepäin. - Hmph, sun takiasi me ei voida lähteä maastoon koska oot tollanen ** sekopää, läksytän ponia, luon vielä kaihoten katseen pikkutammojen perään ja käännän sitten ruunan kohti kenttää. Ehkä sitten joskus kesän lopussa mekin päästään hiukan maastoilemaan, mietin ja taputan connemaran lapaa.
Uskaltaudun antamaan Janukselle kevyet laukka-avut, vaikka ruuna koko 45 minuuttia on riehunut, heittänyt takapäätään ja spurttaillut tarpeettomasti. Ponin kapeat jalat rummuttavat rytmikkäästi kentän pohjaa, kun vauhdikkaasti etenemme uralla. Aina vauhdin kiihtyessä muistelen erillisillä ratsastustunneilla saamiani ohjeita, ja käännän tarpeen vaatiessa kiirehtivän ratsuni voltille. Laukan rauhoituttua ja Januksen rentouduttua nousen kevyeen istuntaan, antaen ponille hieman pidempää ohjaa. - Nooooooooiiin, hiiiiienosti, nautinnollisesti sanoja venyttäen kehun, ja taputan hoidokkiani. Yhtä putoamista lukuunottamatta tämän päivän treeni meni yllättävän hyvin ja olin tällä hetkellä varmasti maailman ylpein sekä onnellisin ponin hoitaja.
Hiljaa hymyillen talutan Janusta kentältä takaisin talliin, kun vesisade kevyesti tippuu niskaamme. - Kreivin aikaan, huokaisen, avaan tallin oven ja astun sisään. Heitän raipan hoitoponini karsinan viereen ja patistan ponin itsensä sisään karsinaan. - Nyt sä saatkin sitten olla ihan rauhassa, höpötän iltaheiniään syövälle Janukselle ottaessani siltä satulaa pois.
- Alinaa, vastaan tuleva Josefiina venyttää ja kurkottautuu satulan ja suitsien ylitse halaamaan minua. - Miten meni? tallinomistaja kysyy pirteänä hymyillen ja ottaa avuliaasti satulan kannettavakseen. - Äärettömän hyvin, tipuin kerran mutta muuten Janus oli kuin unelma, selitän iloisena ja nopeasti huuhdon kuolaimet pesukarsinassa kraanan alla, ennen kuin kokoan se siistiin nippuun ja ripustan satulahuoneessa paikalleen. - Jes, tehän edistytte sitten, Jossu ehkä hieman myöhäisenä vastaa, mutta silti hehkuu intoa ja ylpeyttä - kuten minäkin.
- Kuule poni, tokaisen, kun hetken olen istunut Januksen karsinan seinää vasten nykyisellä vakiopaikallani. - Sovitaanhan niin, että susta tulee mulle kunnon ratsu ja päästään pian maastoilemaan, neuvottelen hiljaisen ystäväni kanssa. - Etkä sä enää keljuile ja ole rasittava, eikös juu? jatkan ja nappaan lattialta siihen pudonneen heinänkorren. - Ja että me joskus voidaan laukata auringonlaskuun pellon poikki, hymyilen ja kuvittelen tuon taianomaisen hetken mielessäni.
5HM
|
|
|
Post by Alina on Jun 12, 2009 20:53:41 GMT 2
ohjasajoa - 12.06
Eilisen ajoreissun jälkeen Wearin ja Taigan kanssa olin inspiroitunut taas Januksen kanssa puuhailun suhteen - tänään ruuna pääsisi tutustumaan ohjasajon saloihin, mutta saa nähdä uskaltaudummeko tummien pilvien takia tallin ovesta ulos. - Huspois, tyhmät pilvet, puhun itsekseni näpytellessäni loistavaa ideaani Josefiinalle. Sateesta ei ole tietoakaan, mutta luuloharhaisena ihmisenä pelkään henkeni edestä ilman todellista syytä. - Kuule Alina, kyllä sä nyt Januksen kanssa uskallat kentälle lähteä. Tuolla ei sada enää vähään aikaan! kahvia hörppivä Yuff vakuuttaa ja luon naiseen "ootko oikeesti tosissas?" -katseeni. - Ja sähän voit suojautua sen mahan alle jos alkaa satamaan, ettet sula, hän nauraa ja läikyttää kupista kahvia puserolleen. Valkoisen villapaidan tuhrima kahvi olisi oletettavasti polttanut, mutta ilmeisesti aina-niin-vakaakätinen-Yuff oli läikyttänyt vatsansa hermoston tunnottomaksi eikä välinpitämätöntä hymähdystä lukuunottamatta edes älähtänyt. - Hehe, vastaan sarkastisesti naisen tunnottomuutta hetken ihmeteltyäni ja samassa kännykkäni piippaa. - Joo, ihme että Jossu edes antaa mun ohjasajaa ponia kun se muuten niin kovasti suojelee mun henkikultaani, jatkan luettuani tekstiviestin. - Hah, no ehkä se ajattelee ettei sulla oo kovinkaan luotettava itsesuojeluvaisto, Yuff nyökytellen sanoo. Heiluttelen päätäni lapsellisesti ja äänettä matkin Blondin hoitajaa - miten joku voi edes epäillä sanoinkuvaamatonta itsesuojeluvaistoani?
Pengoin satulahuoneen vanhojen tavaroiden joukosta rumat, likaiset, mitäänsanomattomat tummanruskeat valjaat, jotka sopivat Janukselle kuin nyrkki silmään niitä sovitettuani. - Nää mun on sitten kai kelpuutettava, haluttomana myönnän ja asetan silat remmeineen hetkeksi tuolille hakeakseni vettä. Otan sienen, satulasaippuan ja käyn töihin - hankaan pinttynyttä likaa, puunaan valjaat mahdollisimman puhtaaksi ja rasvaan ne. Irrotan aisaremmit mahavyöstä sekä muut ylimääräiset lärpäkkeet, jota emme tänään tarvitse. Irrottamani osat laitan kuitenkin talteen, laittaakseni ne myöhemmin takaisin paikoilleen. Avaan satulahuoneen oven ja törmään Fiiaan. - Moi! kiljahdan huomaamattani ja syöksyn heti halaamaan ystävääni. - Hei, mitä sä noilla teet, tyttö naurahtaa osoittaen olkapäälläni lepääviä valjaita. - Kaikki nauraa mulle tänään, valitan ensin, kunnes jatkan. - Mutta siis, sain taas ihan hirmu hyvän idean, mä alan ohjasajamaan Janusta! - Ahaa, mä raahauduin tänne asti hakeakseni Pellan varusteet, Fiia puuskahtaa. - Sulla on nykyään niin helppoa, kun hoidokin karsina tossa satulahuoneen vieressä. - Niin no, miten sen ottaa. Mutta mulle kehittyi hyvät jalkahabat kun ravasin aitalta tänne, virnistän ja taputan olemattomia reisiäni. Tiemme eroavat satulahuoneen ovella, kun jatkan matkaani Januksen karsinalle.
- Noniin, rakas ruunaseni, huokaisen, kun pääsen häntäänsä vispaavan Januksen kanssa kentälle. - Let me see ur talent, jatkan mumisten ja maiskautan, hoputtaen connemaraa reippaampaan käyntiin. Janus ihmettelee hetken valjaita ja kävelee tunnustellen, mutta pian tottuu niihin ja jatkaa menoaan normaalisti. Enää edes ilmassa viuhuva pitkä ajoraippa ei haittaa, vaan ruuna ottaa käskyt kuuliasesti vastaan. Sateen jälkeisiä vesilätäköitä kierrellen kävelemme, teemme voltteja ja kohta myös ravaamme. Minulla on vaikeuksia pysytellä Januksen perässä, mutta ruunan itsensä se tajuttua alamme päästä jyvälle ohjasajon saloista. - Sä oot kyllä upea, hymyilen Januksen korvantaustaa rapsuteltuani. 20 minuutin harjoituksen jälkeen päätämme tämän päivän liikutuksen täysin kuivina.
- No? tallin ovella vastaan tuleva Yuff kysyy, Blondi varustettuna vierellään. - En kastunut! hihkun ja seuraavaksi kehun mahdottoman monipuolista hoitoponiani, joka yllättävän nopeasti tottui uusiin varusteisiinsa ja pitkään ajoraippaan. - Jes, hyvä te. Huomenna uusiksi, valkoisen noricumin tallista ulos taluttava Yuff onnittelee. - Musta tuntuu ettet sä oikein viehätä Blondia, sanon tamman perään hirnuvalle Janukselle lisäten, ettei se enää ole vaikutusvaltainen ori. Talutan ruunivoikon talliin, sen omaan karsinaan.
- Vähitellen mä alan pitämään susta, kuiskaan Januksen perään, kun se kirmaa tarhan portilta Jambon, Antun, Leevin ja Topin luokse aitauksen perukoille.
6HM
|
|
|
Post by Alina on Jun 13, 2009 21:39:09 GMT 2
riskipeliä - 13.06 7HM
|
|
|
Post by Alina on Jun 17, 2009 19:43:41 GMT 2
on/off - 17.06
- Ei voi olla totta, puhisin, kun pumppaan satulatonta Janusta ravissa eteenpäin. Aurinko ei ollut tänään edes vilahtanut tumman pilvimassan takaa, mutta silti ruuna on verrattavissa kameliin joka ei ole saanut vettä yli 30 päivään. On toisaalta hyvä, ettei Januksesta tänään löydy energiaa kuin pienestä salamapallosta - minulla kun ei ole tukenani kuin ponin takkuinen harja. - Sä oot kyllä laiskuuden perikuva, huokaisen, kun pujottelen viisi kartiota mitkä aikaisemmin päivällä olen käynyt kentälle asettamassa. Itsekin väsyessäni jatkuvaan patistamiseen pidätän Januksen käyntiin ja annan sille pitkät ohjat. Venyttelen jäseneni, pyörittelen ranteet sekä nilkat vetreiksi, ja ojentaudun sitten halaamaan hoitoponini kaulaa. Siinä muutaman hetken makoiltuani silmät ummessa taputan ruunan lapoja ja ohjaan sen sitten kentän keskelle kaartoon.
Istahdan tallin edustalla olevalle kivelle ja lasken riimunnarun täyteen pituuteensa, jotta Janus saa nyhtää rauhassa maasta ruohoa. - No kyllä sä vaan söisit, tuhahdan ja virnistän sitten. Janus kohottaa pian päänsä korkealle ilmaan, nostaen myös korvansa hörölle. Kulman takaa pihaan kaartaa Jenna ja Jambo, jotka aiheuttavat Janukselle jonkinasteisen kohtauksen - kuin Hillasta mallia ottaneena se peruuttaa, pukittaa, nosta päänsä entistäkin korkeammalle, hieman keulii ja röhähtää sitten tyytyväisenä kuin mikäkin muuli. - No joko lopetit? hymyillen kysyn, kun olen leppoisasti seurannut connemaran touhua vain riimunnarusta kiinni pitäen. Jenna pieni järkytyksen värähdys äänessään kysyy mitä tapahtui, mutta jo liian tottuneena vastaan Januksen sähläävän vain omiaan. Lyhyessä ajassa olen tajunnut ruunan vain vetävän omaa rooliaan, ei se kuitenkaan pelkää - onhan se uskomattoman rohkea ja peloton poni.
Januksen jo toistamiseen harjattuani heitän juuriharjan takaisin koppaan, paikalle johon se kuuluu. Täsmällisyyttäni sekä ehdotonta perfektionismiani säästelemättä olen myös Januksen harjakopan järjestänyt tiettyyn järjestykseen ja asettanut etiketin, jota ilman harjat saisivat lojua kopan pohjalla. - You're perfect, hymyillen höpötän Janukselle, joka hamuaa paitani kaulusta. Rapsuttelen ruunivoikon otsaa sen erikoisen muotoisen tähden kohdalta ja painan pääni hetkeksi sen turpaa vasten, aiheuttamatta täydellistä kohtausta. - Susta ei oikein välillä ota selvää, tokaisen, kiinnitän sitten riimunnarun Januksen päitsiin ja lähden taluttamaan sitä tarhaan. Muutamaa säpsyilyä lukuunottamatta matka Januksen, Jambon, Antun, Leevin ja Topin aitaukselle sujuu asiallisesti sekä ilman ylimääräisiä mutkia kuten karkailuja ja muita sekoiluja. Pyöräytän ruunan tarhaan pää minua kohden, irroittaen sitten riimunnarun ja pukaten ponille hieman vauhtia. Päätäni pudistellen palaan takaisin tallille, suljettuani ensin tarhan portin.
Janus on poni mitä ilman tekosyitä haluan hoitaa - ailahtelevainen, ehkä hieman päästään sekaisin oleva isohko connuherra jonka kanssa en koskaan tulisi kokemaan tylsyyttä. Toisinaan tuo ruuna tuntuu vihaavan minua, toisinaan saatamme tulla toimeen. Yhtenä päivänä se sekoilee, esittää ja koittaa luistaa kaikista hommista, seuraavana se on herttainen pieni nallekarhu jonka olisin voinut tuntea jo vuosia. Tuossa ponissa on tutustumista hieman liikaa ja saatoin olla itse ponia nopeampi. Luottamus Janukseen on vaikea ansaita, ja juuri toivon vihdoin herättyä koet karvaan pettymyksen ihaillessasi ruunan jännityksestä pingottuneita lautasia kun se villisti kirmaa näköetäisyydeltäsi.
8HM - Tulipa taas näääiin realistinen. : ( Hate myself.
|
|
|
Post by Alina on Jun 18, 2009 9:03:45 GMT 2
aropupu - ft. PF-team - 18.06 Tuuli on riepotellut puita jo aamusta. Tulimme Fiian kanssa auttamaan Jaakkoa ja Josefiinaa aamutallissa, minä siivoamalla tallin lisäosan ja Fiia aitan. Josefiina vihdoin myönsi minulle kauan odottamani maastolenkin Januksen kanssa, mutta kuten tavallista, asetti rakas tallinomistajamme yhden ehdon - näin aluksi minulla on lupa lähteä vain Fiian ja Pellan kanssa, vaikka muutama muukin ystäväni oli yhteistä maastolenkkiä kanssani kysellyt. - Mä oon odottanut tätä päivää innolla, Fiia sanoo hymyillen, kun talutan Janusta harjauspuomille. - Mmm, hymähdän suu supussa, vaikka miten yritän esittää asiani piirun verran ystävällisemmin - taas olen joutunut Januksen pissityksen uhriksi, sillä ruuna korskahtelee ja steppaa orimaisesti vierelläni. Sidon riimunnarun tukevasti harjauspuomiin, asetan toisessa kädessä kantamani harjakopan jonkin verran Januksesta etäämmäs sen tallomisetäisyydeltä ja virnistän sitten Fiialle. - Samoin, mutta saa nähdä pääsenkö mä edes tän selkään. - Älä huoli, Pellan rauhallinen olemus kyllä rauhoittaa sun sekopääruunasikin, hiukkanen epäilystä kasvoillaan Fiia sanoo ja suuntaa katseensa sitten takanani mesoavaan Janukseen. - Muuten .. tyttö jatkaa ja pyöräyttää minut hoitoponiani kohden. Tällä kertaa connemara on iskenyt terroristitaidoillaan ja hampaillaan harjauspuomiin. - Sä olet kun mikäkin 3-vuotias! älähdän, näpäytän tiukasti sormellani ruunan turpaa, saaden sen sitten lopettamaan. Huokaisen syvään, käännähdän taas kohti Fiiaa mutta punatukka on jo matkalla aitalla paijaamaan hiirakkoaan. - Mä en voinut vastustaa, kuiskaan Pellan karsinan ovesta, ennenkuin astun sisään. Tamma tuttavalliseen tapaansa karkaa heti Fiian harjauksesta haistelemaan tulijaa, hörähtää ja pakittaa tieltäni takaisin edelliselle paikalleen. - Se on kyllä herttainen mahansa kanssa, huomioin russin suurta vatsaa ja suuni kääntyy leveään hymyyn, vaikka tarkoituksenani olikin vain vienosti virnistää. - Jätitkö sä Januksen sinne ihan yksin? Fiia sitten kysyy, jatkaen samalla hoidokkinsa harjaamista. - Joo, kyllä se pärjää. Tai ainakin sen pitäisi pärjätä, painotan ja sitten kurkkaan ovesta ulos, varmistaakseni Januksen olinpaikan. - Musta tuntuu että se kohta kuitenkin tajuaa miten kiskoa itsensä irti tuosta puomista, joten .. mutta mun oli kuitenkin saatava nähdä Pella taas pitkästä aikaa, huokaan ja jätän karsinan oven hieman raolleen siitä ulos astuttuani. Päätäni pyöritellen haen Janukselle tallista sen varusteet, ennen kuin palaan takaisin harjaamaan ruunaa lyhyeltä retkeltäni. - Valmis? Fiia huudahtaa Pellan selästä, kun kapuan itse Januksen satulaan. - Jep, hammasta purren nyökkään yrittäessäni saada Januksen pysymään nahoissaan. Se jatkaa samaa rataa kuin matkalla harjauspuomillekin - kaula kaarella pärskii, kuolaa, korskahtelee, ottaa sivuaskelia ja vispaa häntäänsä. - Okei, sitten mennään, Fiia naurahtaa ilmeisesti jokseenkin kivuliaalle ilmeelleni ja patistaa Pellansa liikkeelle. Ohjaan Januksen suoraan hiirakon häntään, enkä anna sen ohittaa edessämme lyllertävää ratsukkoa. Pella heilauttaa päänsä välillä sivulleen ja katsahtaa Janusta korvat luimussa - ilmeisesti pian varsova tamma ei erityisemmin välitä yli-innokkaasta ruunastani, joka mielellään kaahottaisi täyttä laukkaa pitkin maastopolkua. - NYT! huudahdan, kun riehakas ratsuni väläyttää hampaitaan ja on miltei puremassa sen tiellä olevaa pikkuponia. Peruutan muutaman askeleen, huokaisen ja yritän löytää sen todellisen ilon, joka varmasti jossain sisälläni piilee. - Musta tuntuu että käydään nyt vaan ihan pikainen lenkki, jos illalla joku pieni taas uudestaan? Fiia varoen ehdottaa. Nyökytän, puren vaihtelun vuoksi poskeani ja pidättelen valtavaa kyyneltulvaa. Ehkä maastoon lähteminen oli huono idea, ehkä koko Januksen hoitaminen oli huono idea - vihaan tuota ponia joka tapauksessa. Miksi sen pitää olla tuollainen aivoton pässi silloin, kun juuri luulen edes pienen luottamuksen kipinän välähtävän välillämme? Miksi sen pitää niskuroida silloin, kun teen unelmistani vihdoin totta ja pääsen sen kanssa maastoon? Kello ei ole edes vielä kahtatoista, kun palaamme. Fiia matkaa mitään sanomatta aitalle, itse jäätyäni harjauspuomille. Janus on nyt entistäkin kiukkuisempi - se hyppii sivuille ja väistää kosketustani. Hiljaa riisun siltä varusteet, harjaan sen ja selvitän sen jouhet. Puhtauttaan kimalteleva ruuna yrittää tahdonvoimallaan kiskoa itsensä irti, mutta vihaisuuttani en aio päästää riimunnarusta otettani. - Lopeta jo, tiuskaisen, nykäisen narusta ja avaan tarhan portin. Otan Januksen pään käsieni väliin. - Kuules nyt, senkin vikuroiva ääliö. Sun pitää ymmärtää, ettet sä aina voi vaan riehua, riehua ja riehua kuin mikäkin .. vikuroiva ääliö. En voi vaatia sulta ihmeitä, tai sitä että rakastaisit mua yli kaiken - saat vihata mua, potki multa vaikka pää irti. Mutta se, että väläyttelet hampaita Pellalle ja rellestät, ei toimi. Varsinkaan maastossa, kun mä vihdoin pääsen toteuttamaan todellista Alinaa ja edes pääsen maastoon. Opettele siis olemaan. Päästän irti ruunan päästä, mutta se ei tapojaan seuraten kimpoa heti Jambon tai Antun kimppuun. Janus tuijottaa hieman hämillään, korvat hörössä seuraten liikkeitäni. Poistun aitauksesta, pudistelen päätäni, välillä katson taakseni ja lopulta katoan Januksen näköetäisyydeltä. Pysähdyn kulman taakse, kurkistan sitten takaisin tarhalle - siellä poni edelleen seisoo, katse liimautuneena perääni. Vaikka toisinaan mielessäni käykin montako paria rukkasia Januksesta saisi, en todellisuudessa sitä vihaa. Vaikka se saa ihmisen hermoromahduksen partaalle ja aiheuttaa mahdollisimman paljon tuhoa sekä tietysti unohtamatta muiden tallilaisten luomia pahansuopia katseita, on siinä jotain, mikä minua erityisesti viehättää. Ei luonne, ei ratsastettavuus, ei ulkonäkö, ei mikään, minkä hoitsu-hoitaja-suhteestamme ulkopuolinen voisi havaita, ei mikään sellainen. En löydä sanaa sille tunteelle kun joskus erittäin harvoin tunnen olevani Janukselle jollain tapaa läheinen. Janus vaan on niin Janus, ettei siitä voi olla pitämättä. Ja kuten Josefiinakin sanoi: " Anna Janukselle yksi sormi, niin se vie koko käden ". 9HM
|
|
|
Post by Alina on Jun 19, 2009 14:12:41 GMT 2
juhannus - 19.06 10HM
|
|
|
Post by Alina on Jun 22, 2009 22:59:10 GMT 2
esteponi - 22.06
- Antaa mennä vaan, katsotaan miten sä saat sen hyppäämään, Fiia virnistelee, asettaessaan puomia puolen metrin korkeuteen. Päätäni pudistellen rullaan Januksen muotoon, muutaman kerran ohjaan sen pääty-ympyrälle kunnes käännän ruunan kohti pystyä. Se kiihdyttää, nakertaa kuolainta kun koitan pidättää ja loikkaa yli, tavalla kuin eleetön sinivalkoinen puomi olisi purrut sitä. - Jestas! epämääräisesti kiljahdan tasajalkapompun jälkeen, kun Janus syöksähtää täysillä eteenpäin ja tiputan toisen jalustimen jalastani. Takerrun ponin sekaiseen harjaan ja ajatukseni siirtyvät hetkeksi muualle. Harjankin voisin joskus nyppiä, mietin, mutta keskityn sitten täysin Januksen ratsastamiseen. Pujotan jalkani takaisin villisti kieppuvaan jalustimeen ja napakasti käännän vikurin esteponin pienelle voltille, jotta saisin sen hidastamaan. - Siinähän on virtaa, Fiia hämillään huudahtaa ja nostaa esteen korkeutta. - Joo, no tää onkin saanu pari päivää viettää pakkolomaa, naurahdan, vaikka samalla mietin oliko Josefiina treenannut höperöä. Hieman myötään, jotta saisin Janukseltakin hieman periksi. Ohjaan ruunan taas kohti estettä, saan pidätteetkin läpi ja ehkä metri ennen estettä annan connemaran ottaa vauhtia. - Ilmeisesti Janus ei suostu hyppäämään pieniä, Fiia nauraen puuskahtaa ja siirtyy sitten nostamaan toisen pystyn puomeja paikoilleen.
Treenin jälkeen heittäydyn Januksen kaulalle, venytän käteni sen etujalkojen väliin ja pudottaudun sitten satulasta. Taputan ponin kaulaa enemmän kuin tarpeeksi, nostan sitten jalustimet ylös ja löysään satulavyön. - Hei mä tuun sitten auttaan sua, kunhan saan pestyä tän ja kylmättyä jalat, huikkaan vielä Fiialle, ennen kuin menetän näköetäisyyden tyttöön kokonaan. Vastaukseksi ystäväni hymyilee, raahaten samalla ensimmäistä puomia takaisin paikalleen. - Sä oot kyllä ihan kahjo, hetken kuluttua virnistän Janukselle joka viskoo päätään ja yrittää epätoivoisesti saada ohjaa suuhunsa. Avaan suitsien lukot, asetan ne käsivarrelleni ja ruunivoikolle päitset päähän sumplittuani lähden taluttamaan sitä suitset mukanani pesukarsinalle. - Oot nähnyt tän kyllä ennenkin, ärähdän ponille, joka hysteerisenä ottaa hätäisiä sivuaskelia kun otan seinälle ripustetun vesiletkun käteeni ja asetan suitset seinälle varattuun koukkuun.
Talutan märkää ponia tarhaan kentän ohitse. - Hah, kastuit vai? Fiia naurahtaa Nana vierellään. - Joo, ja sä sait apua? hymyilen, kun esteet kentältä on jo korjattu. Vain nyökkäyksen vastaukseksi saatuani jatkan matkaa tarhalle. Hymyillen lasken otteeni Januksen riimusta irti ja seuraan, kuinka se malttamattomana kirmaa monivärisen ruunalaumansa luokse ja lyöttäytyy yhteen kasaan syömään maasta ruohoa.
11HM - Öö, mä en kehtaa laittaa loma- ja taukoilmoituksiin viestiä näin pienen asian takia, mutta lähden keskiviikkona mummolleni Lohjalle kylään enkä siis pääse koneelle ollenkaan. Viimeistään maanantaina palaan ja koitan sitten tuona aikana kehitellä jonkun superhoitotarinan, missä ehkä tapahtuisikin jotain. :'D
|
|
|
Post by Alina on Jun 30, 2009 21:39:57 GMT 2
vikeltäjä vai vipeltäjä? - 30.06
Pitkin, hartain vedoin suin Januksen pölyistä karvapeitettä, kun samalla poni itse puhaltelee puruja ympäriinsä ja etsii jotain syötävää. - Mä tiesin että sä olet täällä! Fiia kiljahtaa leveä virne kasvoillaan yhtäkkiä pölähtäessään karsinan kulmalle. - No tästä pilvestä ei kyllä voi erehtyä, yskähdän ja astun käytävän puolelle tytön viereen. Tavastani poiketen vain huolettomasti heitän pölyharjan ja piikkisuan harjakorin viereen lattialle, ja käännähdän sitten taas Fiian puoleen. - Mm, sulla oli sitten ilmeisesti asiaakin, huokaisen ja lasken kummatkin käteni punatukan hartioille. - Joo, mä vaan sain ihan hirmuhyvän idean, hän hymyilee ja laskee omat kätensä minun hartioilleni. - Nimittäin, mä teen susta vikeltäjän! Ilmeeni vääntyy innokkaasta hymystä epäröivään irvistykseen. - Ai vikeltäjän? - Joojoo, siis mullahan on ihan oikeesti syykin tähän juttuun, hymyäänsä väräyttämättä Fiia tokaisee, liu'uttaa sitten oven kiinni ja varmistaa salvan, ennen kuin nappaa kädestäni ja lähtee kiskomaan minua satulahuoneelle.
- Yks, kaks, ja HOP! Fiia kannustaa puntatessaan minua Januksen selkään. Huterasti istahdan ruunivoikon selkään, tarraan sen harjaan kiinni ja kauhistuneena katson alas. - Mä en sitten ihan oikeasti halua pudota tänään, huultani purren henkäisen. - Et sä mitään tipu, Fiia vakuuttaa käskynomaisesti ja lähtee sitten taluttamaan Janusta kentälle. Tältä päivältä tunnit ovat loppuneet, joten kenttä on autio. Pujahdamme portista sisään, Fiia huitaisee möllöttävän connemaran kauemmas ja saa sen entistäkin hämmentyneemmäksi. - Onko se koskaan ollu liinassa? tyttö kysyy vaihteeksi vääntäen naamansa epämääräiseen irvistykseen, joka saa minut hymyilemään. - En mä oo tätä koskaan juoksuttanut, naurahdan, painan pohkeeni itsevarmempana Januksen kylkiin ja koitan pohkeillani ohjata sitä ympyrälle.
- Sä voit ihan hyvin päästää sieltä harjasta irti, Fiia naurahtaa, kun kierros kierrokselta näytän yhä enemmän matkustavalta alkeistuntilaiselta. - Joojust, sit kun päästän ni poni vetää hirveetä pukkilaukkaa jokaiseen ilman suuntaan ja tipun ja plaplapla .. selitän taukoamatta. - Hengitä välillä, liinan päässä tyttö purskahtaa ja saa Januksen säpsähtämään. - Soo, en mä sua syö. - Sä naurat meille! huudahdan pikkulapsen tapaan, kun Fiia pidättelee nauruaan. Huomaamattani irrotan käteni Januksen harjasta ja ristin ne puuskaan. - Ootte vaan niin koominen pari, mut hei sä vihdoin irrotit. Hämmentyneenä katson käsiäni ja lasken ne sitten Januksen kyljille lopulta rentoutuen.
Hetken kuluttua napakasti maiskautan hoputtaen Januksen raviin. Välillä haen tukea Januksen harjasta horjahtaessani suuntaan tai toiseen, mutta pian voin laskea käteni maata kohden samaan tapaan kuin käynnissäkin. Itsestäni ylpeänä saatan hetkeksi sulkea silmäni luottavaisena, mutta tosiaankin vain hetkeksi, ennen kuin taas keinahdan ruunan kompuroidessa omiin jalkoihinsa. - Mun tarkoituksenani olikin saada sut luottamaan siihen poniin, Fiia vinkkaa. Äkkipikaisesta kommentista hätkähtäen vilkaisen ystävääni ehkä hieman kysyvästi. - Niin, se poni ei voi luottaa suhun ennen kuin sä luotat siihen, tyttö jatkaa, saaden lauseellaan miettimään. Tosiaankin, ehkä mun pitäisi itse ensin opetella luottamaan Janukseen, ennen kuin alan vaatia siltä luottamusta, mielessäni tuumin. - Prrjaa. Tällä kertaa mä sain hirmuhyvän idean, nimittäin sä lähdet kävelyttämään mua ja Janusta maastoon loppukäynneiksi, virnistän, vaikka jo sanan "kävelyttämään" jälkeen Fiian ilme vääristyy turhankin haluttomaksi. Pienen sanaharkan jälkeen saan tytön onneksi innostumaan. - Sä sitten korvaat tän mulle jotenkin, ilkikurisesti tyttö virnistää ja saatan jo arvata, mitä hän tulee korvaukseksi vaatimaan.
12HM
|
|
|
Post by Alina on Jul 30, 2009 22:56:08 GMT 2
kawwwatuwwwpa - 30.07 13HM
|
|