|
Post by Elkku on Jan 16, 2010 11:32:08 GMT 2
16.1.2010
Silmäilin uteliaana uusia hoitajia. Oli se iloista, että heilläkin oli hevonen tai poni jolla voisi ratsastaa ja mahdollisesti lelliäkkin. Minulla niitä oli kaksi ja olin salaa ihan tyytyväinen apuhoitaja pestiini, koska kaipaan vielä itsevarmuutta Januksen kanssa ennenkuin nousisin sen selkään. Katselin vain edessä olevaa hapanta Janusta, joak mietti varmasti mitä tahansa, että saisi pääni pyörälle.
Januksen talutus talliin tuntui ikuisuudelta. Välillä se kiemureli melkein vapaaksi ja välillä taas "säikähti" joitain ihan liian normaalia asiaa. Päivästä oli tiedossa janusmaisen rauhaton. Tallissa meinasin kiinnittää sen käytävälle, mutta punastelin rutkasti, kun monet tuijotti Januksen edes takas menoa ja minä en saanut sitä kuriin. Häpäisemänä talutin Januksen karsinaan. Ehkä minun ei aina kannattaisi ajatella heti mitä Janus aikoisi tehdä, voisin yrittää vaan olla, ajattelin.
Harjailin Janusta sen karsinassa ja olin kuin en piitannut sen pirullisista ja yllätyksillisistä taklauksilta. Huulta purren ja naama ihan punaisena sain sen aina pois. Lynn sattui kohdalleni ja sain pari saanaakin vaihdettua. Keskustelimme lähinnä onnekkaista uusista hoitajista ja siitä kuka pääsisi Riinan hoitajaksi. Välillä aihe siirtyi Janukseen, kun se halusi osan huomiostani.
Lopulta sain kaviotkin putsattua. Vein steppaaja kuninkaamme tarhaan ja palasin talliin. Halusin auttaa tehdä kaikkea mahdollista mitä voisin Januksen hyväksi tehdä. Ryhdyinpä tekemään mielestäni tylsintä hommaa ensin. Satulan ja suitsien kuuraamista. No eipähän jää Alinan hommaksi. Olin niin hiljaisella päällä taas, että annoin Jokerin kysellä minulta että tulisinki heidän kanssa luistelemaan. Sitten Alina livahti satulahuoneen oven ohi. - Alina! huudahdin. Askeleet palasivat. - Niin? - Voiks sä puhdistaa Januksen karsinan? Ite harjasin Januksen jo ja ois kiire luistelemaan, selitin pikaisesti. - Tottakai, Alina vastasi sen ihmeellisempiä sanomatta ja hävisi jonnekkin.
Sain varusteet puhdistettua ja lähdimme Jokerin kanssa tallin pihalle odottamaan hänen äitiänsä, joka veisi meidät luistelemaan.
9HM
|
|
|
Post by Elkku on Jan 20, 2010 19:12:10 GMT 2
Opettaja tallille osa 2/2
*Koulussa* Matematiikan luokassa raikui räkätys ja hihitys, kun kerroimme Niinan säälittävästä tippumisesta. - Sit se vaa anto rahat Jossulle ja lähti vihaisesti pois, hihitin muille. En vain saanut sitä kuvaa pois, kun Niina lentää Tiian selästä ja Silja-tyttö katsoo kalpeana vierestä. Ajatuskin siitä sai jo uuden hihityksen minulle käyntiin. - Elina! Tuleppas tänne vähän juttelemaan, kuului se tuttu ja ärsyttävä ääni, jopa vähän varoittavana. - Mitä mä taas oon tehny, mutisin niin hiljaa muille, ettei ope kuullut. Niina talutti minut ulos luokasta käytävälle.
- Ensiksi haluaisin puhua siitä, että miksi käytte sellaisella tallilla? Se on hyvin vaarallinen noin nuorille tytöille, Niina kysyi ja tuijotti minuun huolestuneena. Päässäni kihisi. Tuota inhoin eniten, miksi täytyi esitää jotain äitiä ja olla huolissaan ja puuttua asioihini! - Tiedän mitkä tallit ovat turvallisia minulle kuten Seppele, murisin hampaitten välistä. Halusin hänen niinniin hyvin tajuta kuinka häntä juuri nyt vihasin. - Oletko sinä ihan varma? Minusta siellä oli hyvin epäilyttävää porukkaa? Pia jatkoi esiintymistä psykologina. Hah, Niina oli varmaan nähnyt siellä Artsin. - Antaisit itse toisen mahdollisuuden Seppeleelle kun loppujen lopuksi oli tippuvan lumen syytä se että tipuit, mutisin turhautuneen Niinalle. Hetkinen, mitä olin mennyt sanomaan?! Jos Niina antaisi toisen mahdollisuuden niin hänhän tulisi taas Seppeleeseen! Voiei...
*Seppeleessä* Jauhoin purukumia samaan aikaan, kun kuuntelin oleskeluhuoneessa muiden mielipiteet Niinan "paluusta". - Ehkä se voi tullakkin, Sophie arvaili. - Äh, tuskin jaksaa puuttua moiseen, Cäpä veikkasi. Pelkäsin kumminkin Sophien veikkausta. Entä jos Niina ilmestyy lähi päivinä? Yritin pyyhkiä ajatuksen pois, mitä se minua liikuttaa? Olen kuin häntä ei sitten olisikaan. Päätin lähteä huoneesta pois. Aihe alkoi ottaa jo päähän.
Päätinpä lähteä Janusta hakemaan tarhasta. Avasin portin ja nappasin pikku piruni haltuuni. Happamana Janus seurasi minua ulos tarhasta. Äkkiä se hyppäsi sivuun ja lopuksi pystyyn. Sitten Janus laukkasi viilettäen tallin kulmaan. Varmaan heinien luo. Kävelin kulmalle ja henkäisin silmät suurena. Niina! Yltä päältä mudassa. Katsoin vieressä olevaan muta lammikkoon. Varmasti ainut koko tallin pihalla. - Mitä-tämä-on! Niina sylkäisi ja oli hämmästystä täynnä. - Mutaa, vastasin näsäviisaasti. - Kenen tuo hevonen on? Mitä se tuossa tekee? Miksi sen annetaan juosta vapaana mutalammikoiden yli ja sotkea ohikulkioiden takit? Niina äimäili. Pyörittelin silmiäni. Punastuksen poikanen hiipi kasvoilleni. - Se taisi päästä minulta vahingossa karkuun, mutisin ja katsoin maahan. Mikä häpeä... Otin Januksen nolona kiinni ja teeskentelin etten kuulisi niitä sanoja jotka eivät olleet kirjoitus kelpoista.
Talutin Janusta talliin. Niinan Silja-tyttö katseli Pikkua ja rapsutti sen turpaa. Taisi pari porkkanan palaakin antaa. Jätin Januksen karsinaan, kun hain sen harjapakin. Jos Niina tulisi talliin ja näkisi Januksen käytävällä happamasti temppuillen niin se olisi jo liian noloa minulle.
Harjailin Janusta, joka töni välillä minua seinän väliin. Mutta onneksi Janus oli kiinni, niin se ei pystynyt niin hyvin taklaamaan minua kuin olisi pystynyt. Pikkuhiljaa laitoin taas loimen Januksen selkään. Lähdin taluttamaan Janusta takaisin tarhalle ja se yrittikin samaa temppua jolla oli äsken päässyt vapauden makuun. No mutta nyt en päästänyt irti. Janus luovutti ja sain sen tarhalle asti ja avasin tarhan portin. Päästin Januksen irti ja se veteli innokkaana pukki loikkia.
En ollut huomannut, että Niina oli nähnyt senkin. Ajatteli varmaan, että Janus oli sekoamispisteessä, mutta oikeasti Janus oli vain iloinen ja päästeli virtojaan. Samassa Jokeri talutti pystyyn hyppivää Flooraa talliin päin. Niinakin katsoi. Voivoivoivoivoivoivoi.... Luuli varmaan, että Jokerilla oli joku hengen hätä. Tai hänen ilmeensä siltä näytti. Pidättelin saapuvaa hihitys kohatusta, mutta en pystynyt. Käännyin ja hihittelin itsekseni, kun kuljin bussipysäkille.
10HM
|
|
|
Post by Anne on Jan 27, 2010 18:22:52 GMT 2
Alina yritti saada riiviömäisen Januksen tarhasta kiinni. Mutta Janusta ei niin vain huijata! Spessu Alinalle!
|
|
|
Post by Alina on Feb 2, 2010 20:44:25 GMT 2
^ Kiitokset Anne, Janus täysin oma itsensä. 020210 Kääriydyin tiukemmin Seppeleen oleskeluhuoneen vilttiin - ulkona pyrytti ja piponi oli lennähtänyt useampaan kertaan päästäni, kun kävelin tallille. Yläkerta oli täynnä valittavia hoitajia, mukaanluettuna parhaimmat tallikaverini Fiia ja Wear, sekä Januksen apuhoitaja Elkku. - Mä en uskalla lähteä hakemaan Janusta sisään, koko poni on varmaan tuosta tuiskeesta ihan sekaisin, Elkku tokaisi ja tuijotti ulos ikkunasta. Suurin osa hevosista oltiin jo tuotu hoitajiensa toimesta sisään, kuten Josefiina oli jo puoli tuntia aikaisemmin käskenyt. - Mä vaan lusmuilen, kyllä mä kohta otan itseäni niskasta kiinni ja käyn kiskomassa sen ponin sisään, hymyilin brunetelle joka oli jo käynyt hakemassa Epun sisään. Kaikki hevoset olivat täysin hermoraunioina pelkästä kurjasta säästä, mutta jos Janus käyttäytyi normaalisti samalla tavalla kuin tallin rauhallisimmat nyt, en voinut edes kuvitella mitä tämä päivä tulisi olemaan. - ETKÄ TUU PÄÄLLE! karjaisin tuohtuneena, kun hoidokkini oli lähdössä jo sisään ennenkuin olin saanut edes porttia avattua. Jenna pujottautui Jambon kanssa tarhasta edellä, ehkä eestiläisen rauhallisempi käytös saisi myös Januksen rauhoittumaan - vaan toisimpa kävi. Portista ulos päästyämme alkoi armoton kiljuminen ja hyppiminen. Varmoin ottein sain connemaran hetkeksi rauhoittumaan vierelleni, mutta pian sama show jatkui. Olin varma siitä, että riimunnaru pettäisi ennen kuin olimme päässeet talliin. - Voi luoja sun kanssasi! Edes silloin tällöin voisit käyttäytyä! räyhäsin tähtipäiselle tuholaiselle, joka kiilasi Jambon takamukseen, pyörähti eteeni sivuttain ja koitti rynnätä entistäkin lujempaa talliin. Seisahduin paikoilleni, pyöräytin narun ponin turvan ympäri ja annoin senkin hetken seisoa. Viittilöin Jennan jatkamaan matkaa, vaikka tyttö selvästi epäröi. - Kyllä mä nyt pärjään sun kanssasi, murisin silmiään pyörittelevälle Janukselle. - Luuletko, etten mä halua sisään yhtään sen enempää kuin säkään? Luuletko että musta on täällä mukava riidellä sun kanssasi, kun haluaisin vaan takaisin oleskeluhuoneen lämpöön ja liimautua viltin kanssa patteriin? Ovi paiskautui kiinni perässämme. Käytävä ammotti tyhjyyttään, kunnes Lynn pöllähti rappusista. - No selviydyittehän te sisään, kumpikin yhtenä kappaleena, blondi virnisti ja käveli Januksen toisella puolella suuntanaan Sentin karsina. - Musta tuntuu että ainoa joka tässä olisi miljoonana palasena, olisi Janus, töksäytin ponia murhaavasti mulkoillen ja talutin sen karsinaansa. - Välillä mä hiukan pelkään sua, Lynn tirskahti ja tervehti kultaista puoliverihoidokkiaan lämpimästi. - En jotenkaan yhtään ihmettele, ainoa ihmettelemisen aihe on se että Januksen pitää olla yleensä tällainen mulkero, tiuskahdin ja sidoin ruunan tiukasti karsinan kaltereihin. - Tää pelleily alkaa pikkuhiljaa nousta päähän, huokaisin. - Ääh, kyllä se siitä. Kunhan vaan jaksat rakentaa teidän välille luottamusta, lohduttavasti Lynn tokaisi ja liu'utti Sentin oven takaisin kiinni. - Tällä kärsivällisyydellä, i don't think so, virnistin ja pyysin tyttöä hakemaan Januksenkin harjakopan. Satulahuoneen oven napsahdettua kiinni käänsin katseeni takaisin ruunivoikkoon poniin, joka seisoi karsinansa puruilla kuin pieni enkeli. Silmissään pieni pilke se pärskähti ja hamuili sitten lapasiani lohduttavasti. "Enhän mä tehnyt mitään, äiti, enhän?" Januksen rauhoituttua hetken uskalsin laskea sen irti kahleistaan. 140-senttisen hetken pyörittyä itsekseen jatkoin harjailua, mietin kaikkia huoliani ja tuudittauduin hiljaisuuteen. Kello oli jo kahdeksan, tunnit olivat loppuneet aikoja sitten. Ehdin tottua ajatukseen, että hoitoponini olisi aina tämä rauhallinen otus joka se tällä hetkellä oli, mutta ei - oli turha edes herätellä toiveita siitä, että Januksen villi luonne joskus rauhoittuisi. Karvamasu tulisi aina olemaan oma jäärä itsensä, se poni johon olin viime kesänä tutustunut, eikä se siitä muuttuisi. Oma kultainen idioottini, jonka ei edes tarvinnut muuttua. #20
|
|
|
Post by Alina on Feb 3, 2010 21:21:56 GMT 2
030210 Eilinen lumimyräkkä oli laantunut. Tallin pääuloskäynti napsahti kiinni takanani ja jalkani johdattivat minut suoraan Januksen karsinalle jonka ovi oli auki. Pysähdyin. Pieni kauhuntunne valtasi kroppani ja käteni värähtelivät. Josefiina astui ulos toimiston ovesta hurja paperipino sylissään. - Missä Janus? Kaikkienhan pitäis olla tähän aikaan sisällä? piipitin seisoen edelleen jaloillani. - Siellähän se, omassa karsinassaan, nainen vastasi huolettomasti. - Mun pitäisi mennä silppuamaan nää ennen tuota seuraavaa, jotain vanhoja tuntilaislistoja, hän jatkoi virnistäen ja jätti minut tuijottamaan peräänsä. Käänsin katseeni takaisin hoidokkini karsinalle ja niinpä - musta harjapehko vilahti kaltereiden takana. - Hih, sä olet ihan hassu, pieni vaaleatukkainen tyttö kikatti, kun Janus tuuppi tuota korvat hörössä vatsaan turvallaan. - Hei, keskeytin kaksikon ja nojauduin karsinan kulmaan. - Oho, tyttö säikähti ja sai myös Januksen säpsähtämään. - Kyllä sä mut tunnet, höpsö, hymyilin ja siirryin rapsuttelemaan connemaran päätä rauhoittaakseni sitä. - Ömm, mä olen Suvi, pieni blondi vierestäni kimitti ujosti. - Ja mä Alina, Januksen hoitaja, mumisin, kuin olisin puhunut itsekseni. - Mun isosiskoni menee seuraavan tunnin Januksella, itsensä Suviksi esitellyt jo hieman rohkaistui. - Mä sain luvan harjata tätä, tyttö jatkoi ja taputti hoidokkini lapaa. Ihme kyllä, en saanut harteilleni minkäänlaista mustasukkaisuuden tunnetta, mitä jo hetken olin odotellut. Pikkutyttö oli saanut Januksen herkän puolen esiin - kyllä tuo poni taisi todella rakastaa lapsia. Juttelin Suvin kanssa niitä näitä, tutustuin hänen isosiskoonsa Annaan ja saatoin kolmikon maneesille. - Kuulin vähän juttua, että Janus on aika kahjo ratsastaessa. Sä varmaan ponin hoitajana tiedät, minkälainen se on? Anna kysyi ohimennen ja käänsi katseensa toiveikkaana puoleeni. - No niin, se on vähän ihmisestä kiinni. Herkkä otus, tarkka avuista ja kannattaa kokeilla mihin se reagoi, hymyilin. En halunnut haukkua ruunan vaikeutta heti pitkin tallia, ensikertalaiset saisivat itse kokea henkilökohtaisesti minkälainen rakas karvamassuni oikeasti olikaan. Autoin Annan nopeasti Januksen selkään ja siirryin takaisin tallin puolelle. - KENELLÄ ON KÄRRYT JA TALIKKO? karjaisin ja sain takanani kävelleen Pipsan nauramaan. - Sä olet ihan selvästi hyvällä tuulella, silmiään pyyhkien tyttö hihitti, jatkaen samalla matkaansa yläkertaan. - Lynniä siteeraten, mä todella pelkään sua välillä, Pipsa huudahti naurunsekaisena mennessään. - No perhana, tuhahdin. Olisi kerrankin mukava putsata Januksen karsina itse, vaikkei poni seisonutkaan polviaan myöten tarpeissaan. Jo hetken lusmuiltuani koin velvollisuudekseni tehdä aina tilaisuuden tullen kaiken mahdollisen. Putsaillessani karsinaa sain purkaa itseäni luovasti talliradiota huudattaen ja talikon kanssa tanssien. Kellon lähestyessä tasaa aloin lopetella the partyanimalin leikkimisen - olisi ennen kaikkea noloa, jos joku pääsisi todistamaan Alinan todellista olemusta, siis aivosolujen täyttä nollautumista. Kippasin kottikärryjen sisällön lantalaan, rymistelin niiden kanssa sisään ja vein paikoilleen. Janus olikin jo karsinassaan, kun palasin hakemaan talikkoa. Annan ohimolla valui hikipisara, vaikka ulkona oli -10 astetta pakkasta. - Ilmeisesti jouduit tekemään töitä, virnistin ja nappasin talikon käteeni. - Melkoinen kokemus, Anna naurahti hengästyneenä ja nykäisi satulan ruunivoikon selästä. - En voi kuitenkaan antaa kuin positiivista palautetta, tällaisia ratsastustunteja haluan myös jatkossa. Kommentti sai hymyn huulilleni - oli hyvä, että edes joku osasi nauttia työläistä ratsastuskerroista, kerta toisensa jälkeen tuo kuitenkin alkoi käymään työstä. Tallipäiväni alkoivat heittäytyä laidasta laitaan, toisena Janus saattoi käyttäytyä kuin itsestään epätietoinen pässi ja toisena taas kuin enkeli. Ainakin ponin herkkä puoli oltiin vihdoin saatu kaivettua esiin, pikkulapsien kautta. #21
|
|
|
Post by Elkku on Feb 27, 2010 10:47:09 GMT 2
Salainen ase11HM Omakivaa, jee. ^^
|
|
|
Post by Elkku on Feb 28, 2010 10:02:53 GMT 2
Pinkki riimu12HM Hehee, taas jotain läppää. ^^ Tein tän ja edellisen kauan sitte eli oli ne pakko lisätä jossain vaihees. (: // Uppis, sori ylimääränen valkonen tila kun en jaksanu paintil muokkaa. ): Sryy..
|
|
|
Post by Alina on Mar 4, 2010 22:13:13 GMT 2
040310 Laahustin Januksen karsinalle - ehkä puoli tuntia aikaisemmin olin laittanut Lynnille anovan viestin, josko blondi voisi hakea hoitoponini sisään. Olin liian väsynyt taistelemaan ruunivoikkoa tarhasta, varsinkin jos se oli tänään mahtavalla tuulella, kuten tavallisesti. - Hei armas hoitoponini, mitäs sun elämääsi oikein kuuluu? mumisin innottomana. Hymy ei ollut nousta huulilleni millään. Vaativa pärskähdys, harjan heilautus ja tuima katse, olivat ainoat asiat jotka Janukselta sain. - Mä tiedän että sä haluat tarhaan tekemään jotain typerää, mutta käyttäydy ihan mun mielikseni. Mä en jotenkaan millään jaksaisi sun pelleilyäsi. En varsinkaan tänään. Harjaushetki onnistui jotenkuten käytävässä aina siihen asti, ennen kuin joku tuli herpaannuttamaan Januksen huomion piikkisuasta, jota se keskittyneenä pyöritteli lattialla. Tuo poni poti ilmiselvää adhdta. Ei lievää, enemmänkin jotain maksimaalista. Suoristelin vielä tallin pihassa satulahuopaa. Puhelin samalla rauhoittavaan sävyyn hoidokilleni enkä voinut olla kiinnittämättä huomiota vähän matkan päässä kuiskutteleviin tyttöihin, jotka loivat lähinnä ihailevia katseita suuntaani - ihailevia, mutta silti jollain tapaa oudoksuvia. Tiesin että olin hullu. Puhuin ponille ja luulin että se jopa kuunteli, mutta kun vilkaisin Januksen touhuja, se seuraili korvat hörössä pihassa ryntäileviä tuntilaisia. Rauhoittelemiset olivat siis menneet täysin kuuroille korville. Tuskinpa kaviokas edes tajusi joutuvansa töihin. Januksen satula narahti kun ponnistin sen selkään. Eiköhän ylimääräinen hyöriminen alkanut heti, mutta tottuneena nappasin ohjat tiukasti toiseen käteeni ja tiukkailin satulavyötä toisella. Myös jalustinten oikeaan mittaan säätäminen onnistui aivan loistavasti. Voisin sanoa, että olin varsin ylpeä itsestäni - tiesin että jonain päivänä tulisin toimeen tasapainoni kanssa. Rentouduin satulassa täysin hetkeksi, elätellen toiveita myös Januksen hetkellisestä rauhoittumisesta. En halunnut päästää connemaraa minnekään, ennen kuin se rauhoittuisi. Muutamalla pikku pidätteellä sain palleron kaikki neljä tassua maahan samaan aikaan ja huokaisemaan otuksen syvään. - Hienoa, tuhahdin. Pyöräytin Januksen turvan kohti maastopolkujen alkua - okei, oli aika riskialtista lähteä yksin maastoilemaan, varsinkaan kun ajatukseni ei toiminut haluamallani tavalla, mutta ehkä hetkeksi voisin unohtaa kaiken. Kaiken huolen, mokailun ja laajan skaalan asioita, jotka olin onnistunut pilaamaan pienen ajan sisään. Janus keksisi minulle varmasti muuta ajateltavaa. #22
|
|
|
Post by Alina on Mar 5, 2010 20:57:12 GMT 2
050310 Ei, en todellakaan tiennyt mitä olin tekemässä, enkä ollut niin varma Josefiinastakaan. - Nyt kun mulla on aikaa, ainakin parin tunnin verran, mä voin tuunailla sun itseluottamustasi tän kahjon kanssa, blondi virnisteli Janukseen nojaillen. Ruuna oli energiaa täynnä, mutta paikallisena poppamiehenä Jossu sai sen rauhoitettua. Löisin vaikka vetoa siitä, ettei maailmasta löytynyt yhtäkään hevosta jonka kanssa tuo tyttö ei tulisi toimeen. - Mulla on vähän sellainen fiilis, ettei mulle riitä pelkkä kypärä, tokaisin kun kiskaisin kärsineen turvakypärän päähäni. - Se riittää loistavasti, Josefiina hihkaisi. Tuota itsetietoista ilmettä en saisi ikinä, koskaan, milloinkaan pyyhittyä tallin pääjehun kasvoilta - en varsinkaan silloin, kun tuo oli saanut jonkun päättömän idean miten parannella hoitajien suhteita hoitohevosiinsa. Pyörittelin epävarmana päätäni. Fiia punttasi minut Januksen paljaaseen selkään. - Kiitos Fiia kaikesta, sä olet mun tärkein ystäväni, arvostan sua todella. Mun on pakko sanoa tää kaikki mun sydämeltäni, koska musta on 30 minuutin päästä kaksi erillistä osaa - pää ja kroppa, tuhisin hakiessani hyvää asentoa connemaran selkärangalta. - Sun touhusi vaikuttaa siltä, että sä koitat naulata perseesi sinne ponin selkään, Josefiina nauroi ja maiskautti sitten suutaan äänekkäästi. Ruunivoikko lähti reippaasti liikkeelle. Katsahdin taakseni, ja näin Fiian hymyilevän, huolimatta hänen yrityksestään peittää virne. Homman nimihän oli siis se, että Josefiina oli päättänyt saada minut luottamaan Janukseen. Tämä luottamus oli viime aikoina hieman rakoillut ponin vilkkaan luonteen vuoksi. Otettiin siis käyttöön samat keinot kuin Pellan kanssa - pääsin, tai oikeastaan jouduin vikeltämään Januksella yhden puolituntisen. Jos jotain oli jäljellä, niin ei ainakaan ehjä selkäranka. Jo 15 tuskaista minuuttia olin pelleillyt jos johonkin suuntaan Januksen selässä. Juoksutusraippa viuhahti taas silmäkulmassani, korvia huumaava napsahdus ja Janus nosti pyörivän laukan. Josefiina sai ponin toimimaan maasta käsin paremmin, kuin minä ikinä sen selässä tulin saamaan. - Alina, blondi töksäytti ja kohotti toista kulmaansa uhkaavasti. Takerruin Januksen harjaan yhä tiukemmin, yrittäen vääntää kasvoilleni mahdollisimman anovaa ja suloista ilmettä. - Alina, hän toisti. - Ei armoa. - Voi luoja sun kanssasi, sä koitat tappaa mut, inahdin ja hellitin puristusta. Alaselkä joustaa, alaselkä joustaa, kantapäät alas, varpaat ylös, jalat rentona, pohkeet lähellä kylkiä, istu, istu, istu, pidä laukka yllä. Hengitin syvään, laskin kädet rentoina sivuille. Perhoset lentelivät vatsassani - ei, enemmänkin ne sotivat vatsassani. Suljin silmäni, keskityin istuntaani täysin. Ravissa olin muksahdellut alas muutaman kerran pelkkää epävarmuuttani, mutta laukka tuntui olevan niin paljon enemmän askellajini. Pyörivä, aaltomainen liike joka keinutti eteenpäin. - Ja kaaaurapuuuro, Josefiina venytti ja sai Januksen töksähtämään takaisin raviin varoittamatta. Niinpä siis muksahdin alas ja makasin taas kentän pohjalla. - Etkö sä kestä siellä selässä hetkeäkään? nainen murisi leikkimielisesti, ojensi kätensä ja kiskoi minut ylös. Katsoin syvälle hänen tummiin silmiinsä, enkä mitenkään voinut pidättää totaalista repeämistä. - Mikä ihme sulle tuli? Josefiina hymähti ja koitti saada minut takaisin järkiini. - Mikä ihme sun sanavalintojasi vaivaa? Ihan kaurapuuroko? sekaisena hihitin ja kampesin itseni takaisin Januksen selkään. Vuorostaan Josefiina sai pudistella päätään. Loppukäyntejen ajaksi Jossu irrotti liinan Januksen suitsista ja ohjailin ponia pitkin poikin kenttää pelkillä pohje- ja painoavuilla. Koko touhu saattoi näyttää ulkopuolisesta aika koomiselta, mutta jos totta puhutaan, minusta se oli vain hauskaa. Ilman ajatusta seilailin ympäri kenttää kymmenen minuuttia, kunnes liinan lukko napsahti takaisin kuolainrenkaaseen ja kentän portti avautui. Roikuin Januksen kaulalla tallin ovelle asti. - Ja alas, unikeko, kylkeäni tökäten Josefiina käski, ojensi liinan käteeni ja avasi oven puolestani. - Ja kiitos, sinä mielipuoli, hymyilin lähtien sitten edeltä sisään. #23
|
|
|
Post by Elkku on Apr 24, 2010 8:17:32 GMT 2
24.413HM Kyllä sydän hyppäs kurkkuun, kun hiffasin etten ollut Janusta melkein kahteen kuukauteen hoitanu.... Anteeksi siis epäaktiivisuuteni. ): Kuvassa Janus on piehtaroinut mudassa ja hieroo päätänsä jalkaa vasten.
|
|
|
Post by Elkku on May 4, 2010 18:05:21 GMT 2
Luimuilua14HM Heeh, näyttää iha russilt. :'DD Ja väritys iha karsee ku en osaa kuivapastelleillakaan mitään hyvää aikaan. ;'D
|
|
|
Post by Elkku on May 12, 2010 19:03:54 GMT 2
Päivälenkki
Tarkistin varustukseni. Kännykkä, on, porkkanoita, on, turvakärkikengät, on, pitkä riimunnaru, on. Nämä olivat ensisijaiset varusteet, ennenkuin lähtisin Januksen kanssa yksin kävelyretkelle. Janus nyki itseään kauemmaksi minusta. Se halusi jo palavasti lähteä.
- Eli jos mua ei näy puolen tunnin päästä niin soita ambulanssi, vitsailin Jokerille. - Juujuu, Jokeri virnuili ja lähti takaisin talliin. Olin kaavaillut lähteväni pikku kävelylle Januksen kanssa. Lähdimme metsätietä pitkin tarpomaan. Aluksi Janus pisti hieman hanttiin heittelemällä päätään. Se lopetti kumminkin pian, kun ei saanut huomiota.
- Oletpas sä rauhallinen nyt, puhuin Janukselle. - Istahdetaanko tähän? kysyin. Janus vilkaisi minua ruskeilla silmillään. Se oli kylläkin äärettömän rauhallinen. Katselin sopivaa paikkaa missä minä voisin istua ja Janus syödä vaikka ruohoa. Sopivan paikan löydyttyä, istahdin kannon päälle ja Janus alkoi rouskuttaa ruohoa.
- En tiennytkään että sun kaa voi olla ihan tällee rauhassa, mumisin ponille. Otin taskusta porkkanan ja heitin sen Januksen turvan lähelle. Janus imaisi innokkaana porkkanan ja jatkoi vihertävän syömistä.
Päivä oli kertakaikkiaan täydellinen. Auringossa oli ollut hyvin kuuma, mutta varjoisassa metsässä oli mukavan viileää. Nousin kannon päältä, jotta suuntaisimme takaisin Seppeleeseen. Houkuttelin Januksen pois ruohon luota porkkanan avulla.
Pienen kävelyn jälkeen Seppele alkoi hahmottua. Seppeleen pihaan saavuttuamme Janus hirnui ja hörisi ilmoittaen olevansa nyt paikalla. Se sai vastaukseksi pari hörinää. Talutin Januksen käytävään ja kiinnitin sen. - Selvisit sitte hengissä? Jokeri vinoili. - Joo. Tää oli aivan ihana, kehuin ja jatkoin harjailua. Kavioiden putsauksessa Janus alkoi osoittaa taas piirteitään nykimällä jalkaansa otteestani ja välillä vetäisemällä sen maahan. En välittänyt siitä, vaan jatkoin sinnikkäästi. Hyvää mieltäni ei pyyhkisi pois mikään!
Talutin Januksen tarhaansa. Päästin sen irti ja halasin sitä. Janus kumminkin myrtsinä perääntyi ja ravasi muiden hevosten ja ponien luokse. Käväisin vielä viemässä Epulle pari porkkanaa ja sitten lähdin pyöräilemään kotiin.
15HM
|
|
|
Post by Anne on May 26, 2010 17:27:18 GMT 2
Elkku ja Janus istuntaleirin maastotunnilla 3.6.2010Taustalla tietenkin Hannah ja Tiia.
|
|
|
Post by Elkku on May 26, 2010 17:31:27 GMT 2
Siis tosi hieno!!! Tosi kiva nähä kuva mis on vaihteeks mä ja Janus. ((: Tää tuli ihan puun takaa! ^^ 16HM
|
|
|
Post by Alina on Jun 29, 2010 2:39:54 GMT 2
290610 alotin perjantaina, sain valmiiksi nyt, kuolin henkisesti tän kuvan kanssa, kiitän jumalaa siitä et sain valmiiksi
#24
|
|