|
Post by Alina on Jul 31, 2009 19:23:30 GMT 2
aamuinen tervehdys - 31.07
Kumosin lopen rikkinäisen, ruosteen punaisen äitini ikivanhan pyörän kasteiseen pihanurmeen Seppeleen valkoisen tallirakennuksen edustalle. Nykäisin tallin käytävään johtavan oven auki ja lähdin kulkemaan karsinoiden editse tarkistaakseni, oliko Janus vielä karsinassaan - - Ota noi, saat vähän auttaa mua, Jaakko sanoi tyrkäten sylini täyteen heinää. Räpyttelin järkytyksestä silmiäni ja tuijotin neuvottomana heiniä. - Mihin mä nää -? - Vie ne vaikka sinne tarhaan missä on Anttu, Topi, Jambo ja jotain muita, mies murahti ja huitoi kädellään perääni ikäänkuin hoputtaakseen. Vastentahtoisesti mutisten lähdin viemään heinäkasaa tarhaan, jossa myös Janus tällä hetkellä väsyneenä käyskenteli. - Hei pieni, hymyilin ja ojensin käteni hoidokkini haisteltavaksi. Pujahdin aidan raosta tarhaan sisään ja kiskoin koko lauman perässäni peremmälle tarhaan - oli parempi viedä joukkio jo näin alkuun viettämään aikaa aamuheinien parissa aitauksen perukoille, kuin että ne söisivät loppujen lopuksi iltapäivällä toinen toistaan herkullisempia pikkulasten innokkaita, rapsutteluun ojentuneita sormia, tuumin luoden Anttuun niin väkinäisen pirteän katseen, kuin vain tähän aikaan aamusta osasin.
Istahdin tarhan portin edessä möllöttävälle kivelle nauttimaan kesäisestä aamusta. Saatoin nauttia hiljaisuudesta, kun pienet ratsastajat eivät säteilleet innokkuuttaan pitkin tallipihaa juoksentelemalla ympäriinsä, kiljumalla kuin syötävät tai hinkuen ystävilleen osoitellen vanhempia hoitajia siitä, miten muutaman vuoden päästä olisivat takuuvarmasti samassa asemassa. Oikeastaan tämä kaikki miinus tekikin Seppeleestä niin ainutkertaisen ihanan ratsastuskoulun, etten pahemmasta edes voinut kuvitella haaveilevani. Heinäkasa hupeni nopeasti olemattomiin ja kun Janus sitten katsoi olevansa kylläinen kuivaheinästä, se tuli kurkottelemaan aidan ali lisää syötävää jo muutenkin isoon massuunsa. Tyytymättömänä poni pärskähti, kuopsutti etujalallaan maata ja iski sitten pelottavalla tavalla katseensa minuun. - Okei, mä otan sut sieltä mut sit sä pääset samalla töihin, naurahdin, nappasin maasta riimunnarun jonka Jaakko ilmeisesti oli laiskuuttaan siihen jättänyt, napsautin lukon ruunan päitsiin ja nykäisin sen portin raosta nopeasti ulos. - Syödään hetki, sitten mä lähden puunaamaan sua, tokaisin, laskin riimunnarun löysäksi ja istahdin takaisin kivelle, jolla aikaisemminkin olin istunut.
- Joko sä sen ponin tuot takaisin? Vastahan mä sen ulos vein! Jaakko ärisi lakaistessaan lisäosan käytävää. - No anteeksi että mä pidän huolta mun velvollisuuksistani, kuten varmasti tiedät, murahdin takaisin, loin Jaakkoon jos-et-pidä-päätäsi-kiinni-niin-oot-vainaa-katseen ja käännähdin sitten kannoillani kohti satulahuonetta. - Ja katsokin, että se poni varmasti pysyy siellä karsinassa, heitin vielä, ennen kuin kokonaan kadotin näköyhteyden päätään pudistelevaan tallimestariin. Hetken kuluttua olin jo täydessä työn touhussa Januksen kimpussa. Parhaani mukaan koitin harjata connemaran nopeasti - halusin päästä pois Jaakon murahdusten ja kertakaikkisen ärsyyntyneiden katsahdusten ulottuvilta. Heitin tummanruskean satulan ruunan selkään, kiristin rivakasti satulavyön ja nappasin käsiini sitten sen ohjat. Leviteltyämme mahdollisimman paljon karsinan puruja pitkin tallia, pääsimme ulos kirkkaaseen aamupäivään. Aurinko oli jo suhteellisen korkealla, kun pääsin kiristämään satulavyötä vielä entisestään, pudottamaan jalustimet ja ponnistamaan Januksen selkään. - Moi! virnistäen huikkasin uupuneelle Nanalle, joka rysäytti pyöränsä vasten tallin seinää. - Huomenta, voi herran jestas miten aamutalleilu onkin rankkaa, tyttö huokaisi, nojautui vasten tallin seinää ja veti syvään henkeä. - Ai, musta toi matka oli aika piristävä kun sen taittoi pyörällä, hymähdin tekohämmentyneenä ja jatkoin matkaa kohti kenttää. Eiliseltä jatkokurssin estetunnilta oli jäänyt muutama mitättömän kokoinen ristikko kentälle, joten tänään olisi luvassa pientä jumppaamista. Oikeastaan esteet olivat niin pieniä, että jäi nähtäväksi, viitsisikö Janus hypätä niitä ollenkaan.
14HM
|
|
|
Post by Alina on Sept 4, 2009 22:03:40 GMT 2
jotain janusmaista - 04.09
Takerruin Januksen harjaan kuin siinä olisi roikkunut koko elämäni, ponin pidentäessä askeltaan saavuttaakseen itseään puolet nopeamman Liinun kiinni. Välimatka kuitenkin pian lyheni, kun ruunikkoa ratsastava Josefiina jarrutteli ratsuaan laukkasuoran loppuun. Janus siis näki tilaisuutensa tulleen - se rummutteli toisen ratsukon ohi mahdollisimman nopeasti, pysähtyi vasta muutaman metrin päähän suoran jälkeen ja kiljaisi sitten perässä jolkottelevalle Liinulle voitonriemuisesti steppaillen. - Kahjo poni, pärskähdin, taputin ruunan kaulaa ja painoin pohkeeni sen kylkiin kun Josefiina ennätti ratsuineen vierellemme. Loppumatka sujuisi varmasti kävellen. - Melkoisen löydön olen tehnyt, blondi suomenhevosen selästä totesi hymyillen ja tuijotti Janusta tiukasti. - Aika uskomattoman, joo, virnistin, osittain tyytyväisenä mutta osittain pitäen connemaraa maailman hupsuinpana otuksena.
Maastolenkki päättyi Seppeleen pihaan. Tallissa Josefiinan ja Liinun, sekä minun ja Januksen tiet erosivat, kun itse lähden viime talvena rakennettuun lisäosaan hoidokkini kanssa ja tallinomistaja Kamuliinin kanssa käytävän toiseen päähän. Pyöräytin ruunivoikon omaan karsinaansa. Avasin rutiinin mukaan satulavyön, suitsien soljet ja rahtasin varusteet kapeaan käytävään, harjalaatikon oikealle puolelle. Nappasin vasempaan käteeni piikkisuan, oikeaan pölyharjan ja aloitin perusteellisen harjauksen, eikä aikaakaan, kun joku työnsi päänsä karsinan ovesta sisään. - Jestas, Siiri! hengähdin kun tukkapehko heilahti pienen shetlantilaisen silmiltä. - PONI! Nana hengästyneenä ärähti pelmahtaessaan paikalle, nappasi tamman hopeisesta harjasta kiinni ja kiskoi sitten sen pään takaisin käytävään. - Taas karkuteillä, tyttö mutisi, virnisti sitten ja pujotti pienen punertavan riimun raudikon päähän.
Kaksikko katosi nopeasti paikalta, eikä jättänyt jälkeensä kuin hämmentyneen Januksen joka huomaamattani litisti minut itsensä ja seinän väliin. Ynähdin, tuuppasin ruunan kauemmas, mutten edelleenkään saanut sitä irrottamaan katsettaan kulmasta, jonka taakse hemaiseva pikku-Siiri katosi. Napsautin sormiani ja sain Januksen vääntämään maailman herttaisimman irvistyksen turvalleen - omaperäisesti se nosti ylähuulensa pystyyn esitelläkseen hammasrivistöään ja pyöräytti silmänsä lähes ympäri. - Januksen mieli on tutkimaton, Jassu filosofioi ja pyöritteli päätään nojaillen karsinan kulmaan. - Mitä, onko tää oikeesti joku säikäyttäkää-Alina-hengiltä-päivä kun kaikki tuntuu vaan ilmestyvän tyhjästä? naurahdin vaikka sydämeni lyö edelleen kurkussani. - Joo, tallikiusaaminen on aika yleistä, tyttö virnisti, ennen kuin alkoi kertomaan minullekin tästä uudesta Seppeleen lahjasta, Siken pienestä vuonohevosvarsasta.
Jaakko lakaisi tallin käytävää, kellon lyödessä tasan yhdeksän. Janus nyhti takamukseni alta iltaheiniään - en halunnut päästää poniruunaa vielä silmistäni. Connemara pukkasi polveni tieltään ja omituisen rauhallisena jatkoi syömistä. - Mulla on aika levoton olo, hymähdin ja vastustelin halua rapsutella tumman hapsuharjan alta pilkottavaa epämääräistä tähteä. - Ei sillä, mutta mä en vaan jaksaisi syödä jatkuvasti. Hevosilla on muuten aika jännä elämä, kun ne vaan syö, seisoo karsinassa, seisoo tarhassa, käy tunneilla, joskus kisaa, seisoo tarhassa, seisoo tarhassa, seisoo edelleen tarhassa, sekoilee vähän ja seisoo taas tarhassa. Eikö susta oo aika tylsää olla hevonen? selitän, mutta saan vastaukseksi vain mussutusta. - Tai sitten sä olet tyytyväinen siihen mitä sulla on, hymyilen ja nousen sitten toisen heinien päältä. - Tosi surullista, että joku on istunut sun ruokiesi päällä ja sä syöt ne sitten ilman valittamista, tuumaan ja katselen, kuinka äskeinen istuma-alustani katoaa nopeasti Januksen suuhun.
15HM
|
|
|
Post by Elkku on Sept 8, 2009 14:53:11 GMT 2
Uusia ideoita uudelle hoitajalle..1HM Tästä se apuhoitajan ura lähtee. : D No harjailin Janusta varmuuden vuoksi käytävällä ja hän näytti kovasti pohtivan, miten tämän tytön pää pistetään pyörälle.
|
|
|
Post by Alina on Sept 12, 2009 9:38:04 GMT 2
uusia tuttavuuksia - 12.09
- Herran jestas, pihahdin, kun Josefiina äärettömän hyvällä yrityksellä koitti saada tallin uutta möhköfanttia liikkumaan. Janus rinnallani lähdin astelemaan kentälle ja ruuna hyppelehti innoissaan eteenpäin. - Liiku .. nyt .. senkin .. läski kaakki, blondi ratsunsa selässä ähki. - Aloha, huvittuneena hymyilin ja heilautin kättäni tervehdykseen. - Oho, moi, Josefiina helpotuksen häivähdys äänessään hengähti ja pysäytti pohjoisruotsalaisen kohdallemme. Janus oli ilmeisesti tutustunut karvaiseen tammaan kauempaa, muttei ollut päässyt tekemään lähempää tuttavuutta sen kanssa. - Tässä on meidän Alma, tallinomistaja puuskahti ja taputti ruunikon hiestä kihartunutta karvapeitettä kaulalla. - Eksoottista, sarkastisesti virnistin - miten jokin niin tavallinen, kuin merkitön ruunikko möhkylä saattoi olla niin mahtava jo ensisilmäyksellä? - Tälle tulee olemaan käyttöä maastotunneilla, kentällä tää ei pahemmin mitään osaa, Josefiina tokaisi. - Toistaiseksi. Sä kun olet tuollainen taikuri, niin saat mistä vaan ponista kelvon ratsastuskoulukäyttöön, kannustin. - Hyvänä esimerkkinä Hilla, vaikka sen selkään ei nousekaan kukaan muu kuin sä ja Lynn. Mutta sä olet tehnyt siitä silti hevosen. - Sillä on joku salainen ufotutka, saat etsimällä etsiä jos meinaat löytää toisen yhtä heikkohermoisen otuksen kuin meidän Hilla. Naurahdin ajatukselle Hillan elektronisesta mikropiirikatseesta jolla se havaitsi ties missä maneesin pimeissä kulmauksissa pelottavia mörköjä tai pieniä vihreitä miehiä. - On se valkoinen islantilainen aika omalaatuinen tapaus.
- Alina! Elkku hihkaisi hymy korvissaan kun Januksen kanssa pelleilimme sisään tallikäytävään. - Onko mulle mitään hommia, mä hoidin jo Eppusen ja koitin vähän putsailla Januksenkin tavaroita, saisinko mä tehdä jotain? tyttö selitti ja käveli vierelläni connemaran karsinalle lisäosaan. - Musta tuntuu että vaikka sua miten orjuuttaisi, et koskaan kyllästyisi, hymyilin ja sidoin riimunnarun karsinan oveen roikkumaan irrotettuani sen Januksen päitsistä. - No kyllä mullakin on joku raja, Elkku hieman punastui. - Mutta viikonloput on ihan totta tylsiä, koska sillon on aikaa vähän enemmän kuin tarpeeksi. - Mm, tietysti joo. No, ehkä sä voit vähän palvella mua ja auttaa varustamaan Januksen, eikö? Mee aluks etsimään Fiia ja käske sitä lähtemään mun kanssa maastoon, ottakoot vaikka Svanten liinanpäähän tai jotain, virnistin ja suljin ruunivoikon karsinan oven, kun se jo innokkaasti oli puskemassa sieltä käytävään. Yhtä matkaa kävelimme aina satulahuoneen ovelle asti, kunnes itse menin siitä sisään hakemaan hoidokkini harjakopan sekä varusteet ja Elkku jatkoi matkaansa.
Janus seisoi täysin puhtaana edessäni kiiltelevät varusteet yllään. - Alina, lopeta ihailu ja nouse sen ponin selkään, Fiia hoputti Pellan kyydistä. Svante oltiin jätetty Tintin seuraksi aittaan, joten pääsimme viettämään vihdoin sen odotetun, rennon maastolenkin nelistään. Elkku piti Januksen ohjista kiinni, kun itse ponnistin ruunan selkään - siinä samassa alkoikin päivän kettuilu. Ruuna otti sivuaskelia, peruutti, heitti mitättömästi takapäätään ja keuli, kuin mikäkin rodeohevonen. Ilman jalustimia toivomus selässä pysymisestä oli toivoton, joten suosiolla laskeuduin kaiken sähläyksen keskellä takaisin maahan. Kultainen apuhoitaja tarjoutui hieman kävelyttämään Janusta, joka edelleen steppaili ja hiljaa riisti tilannetta käsistä. Fiia loi minuun merkitsevän katseen. - Sulla on muuten aika seko hoitoponi, hän tokaisi. - Ai, miten mä en oo huomannut? naurahdin ja siirryin taputtelemaan Pellaa, joka seisoi täysin rauhallisesti paikallaan, kuten tavallisesti.
16HM
|
|
|
Post by Elkku on Sept 14, 2009 17:39:08 GMT 2
Janus, kuin kiemurteleva juoppo
Olin tullut kauniina, aurinkoisena päivänä Seppeleeseen, minnekkäs muualle? Olisi ollut hieno päivä harjata Janus harjauspuomilla, mutta toisen meistä se ei tainnut ollakkaan kovinkaan kivaa. Janus oli steppaillu ja riuhtonut itseään niin paljon irti, että oli pakko viedä se talliin. Tuntuihan se kurjalta harjata sisällä, mutta oli ainakin muitakin tallissa. Innokkaat tytöt, joita en tuntenut, harjasivat lähes innoissaan käytävää. Kunpa ymmärtäisin heitä, näin kauniina päivänä olisin itse vaikka maauimalassa, ellei olisi "pakkorutiinia".
Harjasin Januksen loppuun, vaikka se teki vähän omiaan. Se oli huomattavasti erillainen kuin Eppu! Aloitin puhdistamaan kavioita. Jos olisin kehdannut, olisin pyytänyt jonkun innostuneen tytön pitelemään Janusta, mutta sellainen ei kävisi päinsä! Janukselle oli pakko pärjätä. Se kulki eteen, taakse, sivuille päin ihan kuin joku juoppo kiemurtelemassa kapakkaan. Ajatus vähän hihitti, mutta yritin saada Januksen pysymään paikallaan. - Ihan rauhassa veikko, sanoin matalalla äänellä ja yritin rauhoittaa ruunaa. Sitten se äkkiä pysähtyi. - Tarvitseksä apuu? Alina kysyi hymyillen. Hän oli kuin enkeli taivaasta tähän tilanteeseen! - No joo, ku tää kiemurtelee kuin juoppo, sanoin ja pyyhin hikeä otsaltani. Tallissa oli vähän kuuma ja homma hiosti. - Miten niin? kysyi Alina ja katsoi kiltisti seisovaa connemaraa. Voi hitto, ajattelin. - Ööh.. Tota, voiks sä vähä kattoo Janusta ku se haluu kai kiusaa mua tai jotain ku äsken se kiemusteli oikeasti, sanoin vaikeasti.
Sain homman hoidettua. Janus ei melkein liikahtanutkaan. - Sovittaisko et hoitaisin Janusta vain sun seurassa? Se ei näytä oikein kunnioittavan 15cm sen säästä pitenpää kääpiöö, kysyin aika hiljaa. Onhan se noloa, kun hoidan tallin melkein isointa hevosta muitta mutkitta, mutta tämmöisen ponin kanssa tulee ongelmia. - Voinhan mä, mutta vietäiskö Herra Kiemurteleva Juoppo tarhaan? Alina kysäisi virnuillen ja minä sain holtittoman nauru kohtauksen.
Sovimme, että minä saisin taluttaa Januksen. Kuvailuni osui lähes kohdalleen. Janus steppaili ja teki kaikenlaista omakivaa, kun näki muut hevoset. Taisi tulla kiire sillä! Hidastelin ruunaa, jolla oli pää korkealla ja kiepautin riimun narun sen turvan ympäri. Se rauhoitti sen menoa jo hieman. Alina avasi tarhan portin ja minä päästin Januksen tarhaan ja hymyillen katsoin sen menoa muiden hevosten luokse. - Nyt minun vain kannattaisi tutustua rauhallisesti Janukseen ja puhdistaa karsinaa ja varusteita, mutisin itselleni, kun Alina oli jo lähtenyt talliin. Katsoin vielä jonkin aikaa Janusta ja sitten päätin itse lähteä kotiin.
2HM Anteeks jos tarinan nimi on vähän.. tyhmä...
|
|
|
Post by Elkku on Sept 19, 2009 12:39:18 GMT 2
Asennetta!3HM Toivottavasti tajuutte. ;P
|
|
|
Post by Elkku on Sept 25, 2009 9:37:03 GMT 2
Taas se karkas...4HM Tein ny skoles tän ja oon ihan tyytyväinen. (: Ruohoon meni aikaa.... Tausta on kerranki erillainen. Mut joo, ärsyttää ku tulee aina vaa noit sivulaukkapääkorkeel kuvia. ): En ois saanu tehä tietenkää. ^^
|
|
|
Post by Anne on Oct 4, 2009 17:23:32 GMT 2
Spessu Alinalle! Sori vesivärityö ilman taustaa tai mitään. Tuli vaan ispis. =)
|
|
|
Post by Elkku on Oct 18, 2009 15:07:08 GMT 2
Januksen mutakylpy5HM Meni vajaa tunti ton tekemiseen. Olin hakemassa Janusta tarhasta, mutta herra veteli sikeitä mutalammikossa mutahirviön näköisenä. Ja ite virnuilen ja yritän ajatella jotain positiivista. x))
|
|
|
Post by Alina on Nov 1, 2009 20:52:33 GMT 2
Kiitos Anne ihan älyttömästi hienosta spessusta, oot tajuttoman taitava käyttämään vesivärejä. (: suhteellinen sunnuntai - 01.11 - Jaanuuus! kiljuin jo tallin ovelta asti, riimunnarua heilutellen. Ilottomasti ruuna pyöräytti päänsä ääneni suuntaan, mutta sitten taas keskittyi Jambon rapsutteluun. - Poni pieni, mennään nyt, hymyilin hoidokilleni ja ojensin kättäni tarraamaan sen kirkkaaseen riimuun. Ojentuvan käteni hoksattuaan Janus löntysteli Antun viereen, kuin turvapaikkaan. - Mitä tää nyt oikein on? naurahdin, reippaasti kävelin kaksikkoa kohden, kunnes taipaleeni pysähtyi pelkästä säikähdyksestä. Anttu oli vetänyt valkeat korvansa kiinni niskaansa ja väläytti hampaitaan, kuten sille ominaista oli. - ANTTU! #¤!@?&%! puoliverisen hoitaja sihisi huuliensa välistä. - Sori, Sastu hymyili, nappasi nopeasti kimon kiinni ja talutti sen portin kautta talliin. Nopean välikohtauksen jälkeen käännähdin takaisin Januksen suuntaan. - Säkin saisit sitten joskus lämmetä mulle samalla tavalla, kuin Anttu Sastulle, virnistin ja epäröimättä otin ponin riimusta kiinni. - Jo puoli tuntia myöhemmin tuijotin Pellan harmaata takamusta. Tamma oli viime aikoina ollut kuulemma hieman maassa, joutuessaan eroon ensimmäisestä varsastaan, mutta nyt se katseli mielenkiintoa täynnä ympärilleen, puhalteli ohuita höyrypilviä koleaan ilmaan ja välillä huiskautti häntäänsä varoituksena, kun Janus uskaltautui liian lähelle. - REKKU! TÄSSÄ! äijämäinen karjahdus kantautui vähän matkan päästä - selvästi vanhentuva parrakas mies katsoi suuri vastenmieli kasvoillaan meitä kohden ja piteli urisevaa pystykorvaansa kuin vihaista tappajaa. Pella tuijotti korvat hörössä karvakasaa, enkä pystynyt olla kuvittelematta, mitä tamma ajatteli: "no onhan sillä neljä jalkaa, mutta miten se on noin pieni?". Janus kuitenkin soolosi aivan omiaan, vaikka leppoisan pikkutamman seura sitä vähän rauhoittikin. Ruuna pyörähti kerran itsensä ympäri, hyppäsi sitten ojan yli umpimetsään, takaisin tielle, luimaisi julmasti juuri räksytyksen aloittaneelle koiralle ja kiihdytti sitten raviin Pellan ohitse. - Joo, ei ollut noin kamalaa, vokaaleja venytellen rauhoittelin jännittynyttä connemaraa, istuin raskaasti satulaan ja yllättävän pienellä sarjalla puolipidätteitä sain sen takaisin käyntiin. - Hiljainen lumisade saatteli meidät takaisin Seppeleen pihaan. Fiia oli matkan aikana halkeillut yhä uudestaan ja uudestaan Januksen pienelle hepulille, omatkin ilmeeni olivat olleet varmasti näkemisen arvoisia "varsinkin siinä vaiheessa, kun raukka loikkasi siitä ojan yli". - En mä jotenkaan yhtään ihmettele, jouduin itsekin tyrskähtämään - en halunnut edes tietää, miltä mahdollisesti olin voinut näyttää. Valuin alas hoidokkini selästä väsyneenä, Januksen kanssa tappeleminen kun tosiaankin otti voimille. Ruuna jaksoi edelleen kettuilla, vaikka tähän mennessä sillä oli ollutkin suhteellisen mukava päivä ja olin säästynyt kaikelta ylimääräiseltä pelleilyltä. - Osaathan sä olla ihan siedettävä, ainakin välillä, satulavyötä löysätessäni mumisin ponille, joka hengähti syvään ja ravisteli siistityn harjansa sekaisin. 17HM - kökökökkö, repesin itsekin kun luin tän. Jossulle valtava anteeksipyyntö, oon laiminlyönyt taas vaihteeksi Januksen tyystin. Koitan nyt loppuvuodesta vähän ryhdistäytyä.
|
|
|
Post by Elkku on Nov 21, 2009 18:45:25 GMT 2
Pelon yli
Katselin oleskeluhuoneen ikkunasta ulos loskaista tallipihaa. Kunpa se kunnon talvi jo tulisi, ajattelin. Huokaisin ja kuuntelin muiden keskusteluita. Itse en jaksanut osallistua niihin. Jokeri ja Ilu juttelivat jotain hevosistaan ja Jassu ja Pipsa repeilivät omille jutuilleen. Sitten vieressä istuva Jokeri kääntyi puoleeni. - Mikset sä ole pitkään aikaan hoitanu Janusta? Jokeri kysyi ja napsi karkkipussistaan karkkia. Voih, Jokeri kai luuli että pystyisin helposti puhua siitä aiheesta. - Öö.. Ei oo tullu mieleen, yritin keksiä jotain ja käänsin katsettani pois. Jokeri nyökkäsi.
Hetken aikaa pyörittelin silmiäni ja mietin kuumeisesti. Pitäisikö kertoa Jokerille? -Hyvä on, mä kerron. Mä oon alkanu hieman pelkää Januksen kaltasia hevosia ja poneja, kuiskasin parhaan kaverini korvaa. - Ai sen takii mitä se Doti sulle teki? Jokeri kysyi. Nyökkäsin. Muistin vielä mustan ponin joka luimi ja hyökkäsi kimppuuni. Sitten haaleasti sen miten maassa katsoin, kun sitä rangaistiin... Ajattelin, kuinka itkeneen näköisenä olin mennyt hakemaan buranaa ja rasvoja lepyyttääkseni kipua. Se oli kuin klommo minun hevosharrastukselleni.
Hiljaa katselin sormiani. - No entä jos mä tuun sun kaa? Jokeri kysyi yhtäkkiä. - Jaa... En mä nyt tiiä... mutisin. - Tuu nyt! Ei semmonen poni kokonen meitä voita! Jokeri kannusti ja veti minut ylös sohvasta.
Siinä sitten olimme. Januksen tarhan edessä. Siinä se mokoma mulkoili meille ja kuopi. - Niin, kumpi ensin? kysyin. - Mennään yhdessä, Jokeri vastasi. Minä tartuin riimunnaruun ja Jokeri veti sähköaidan alimmaisen kohdan pois, jotta pääsimme sisään tarhaan. Janus luimi ja näykki ilmaa, mutta silti kiinnitin riimunnarun riimuun. Jokeri avasi ylimmäisen sähköaidan ja sitten mentiin! Janus heitti päätä ja steppaili. Pysäytin sen ja Janus alkoi kulkea ympyrää. Siinä samassa sain riimunnarun kiedottua turvan ympärille. Yritin hidastaa sen vauhtia ja onneksi olimme jo pian tallissa.
Katseet käytävältä kääntyivät, kun hirnahteleva Janus astui tyylikkäästi sisään. Minä lähes roikuin sen mukana. - Jokeri! Laita tää toiselta puolelta kiinni, huudahdin Jokerille. Jokeri teki työtä käskettynä ja napsautti toisen riimunnarun Janukseen kiinni, joka oli karsinan kalterissa kiinni. Oli siis tarkoitus harjata Janus taas käytävällä. Sitten Jokeri piti Januksen riimusta kiinni, kun itse kiinnitin kädessä olevan riimunnarun toisella puolella käytävän karsinankalteriin. - Nyt se on vihdoin kiinni, sanoin.
Jokeri haki harjapakin ja harjasimme sen yhdessä. Minulla oli helpottunut olo. Ei Janus mikään hirviö ole. Eihän ratsastuskoulu hankkisi mitään villihevosta talliinsa. Vihdoin aloin jopa hymyilemään. Janus se jaksoi olla vekkulimainen, mietin, kun puhdistin sen etukaviota. Se nimittäis näykkäisi. En välittänyt, vaan jatkoin. - Tää ei taida olla sulle mitään erillaista? kysyin Jokerilta. Hänhän hoiti Flooraa, josta en itse saanut selkoa. - Niinpä. Noniin. Nyt Janus on valmis, Jokeri sanoi ja katsoi loppu tulosta. Janus oli taas siisti ja etenkin olin ylpeä harjasta. Se ei ollut enään niin paha takkupesä niinkuin ennen.
- Viedäämpä se takaisin tarhaan, sanoin. Silloin Josefiina tuli käytävää pitkin. - Ei teidän tarvitse. Pian hevoset kumminkin haetaan sisälle ja ne saavat iltasapuskansa, Josefiina sanoi. - Ok, vastasin. Irrotimme Jokerin kanssa riimunnarut ja minä talutin Januksen sen karsinaan. Kun tulin ulos karsinasta, Janus mulkoili siellä minua. Hah, minä selvisin! Olin tyytyväinen, kun lähdin tallin pihalle Ilun ja Jokerin kanssa odottamaan Jokerin äitiä, joka oli tulossa hakemaan meitä.
6HM Huh, on tääki huoli poissa niskoilta. ^^'
|
|
|
Post by Alina on Nov 30, 2009 22:20:54 GMT 2
301109 Lumi tuprusi hiljalleen alas maahan, peittäen limaiset lehdet alleen. Huomenna alkaisi joulukuu - moni varmasti odotti jo joulua, kuten minäkin. Vaikka nyt olin käynyt jo muutaman viikon kuukauden hiljaiselolla, alkoi jaksamukseni pikkuhiljaa palata ja varmasti taas pian kuuluisin Seppeleen vakiokalustoon. Fiia rutisti minut lämpimään haliin, sanaakaan sanomatta. Taistelimme Januksen kiinni tarhasta, joka todentotta oli yllättävän vaikea homma. Ruuna rauhoittui palasta kuivattua ruisleipää, joka olikin tämän otuksen ehdoton herkku. Se käveli vierelläni aittaan asti, jossa yksi karsina ammotti tyhjyyttään Hillan ollessa Lynnin hikitreenissä maneesissa. Olimme Fiian kanssa yhdessä tuumin päättäneet lähteä maastoretkelle, ratsuja vaihtaen. Olisi varmasti mahtavaa mennä Pellalla pitkästä aikaa. Harjailin Janusta kylmän viileästi - connemara seisoskeli tavallisesta rasavillipersoonastaan poiketen hiljaa aloillaan, saadessaan suuren heinäkasan nokkansa eteen. Pitihän ponia hiukan välillä huijata. Talutin ruunivoikon aitan edustalle, jossa Fiia jo russtamman kanssa odottelikin. Ojensin entiselleen palanneen Januksen ohjat tytölle, joka suuri epäilys kasvoillaan tarttui mustiin rihmoihin. Levottomana pari seilasi pitkin pihaa, kun itse sain seurata esitystä Pellan selästä. - Sä olet aika avuton, tyrskähdin, kun Fiia vihdoin pääsi ratsunsa selkään. Hän vain pudisteli päätäänvastaukseksi. Lenkki eteni nopeasti - ehdimme säikkyä muutamaa oravaa sekä kolostaan kaivautunutta peltomyyrää, tiaisten viimeisiä pyrähdyksiä sekä Artsin rekkaa, joka möyri kaukana pellolla kohti omaa talliaan. Pella oli oma entinen itsensä - tasaisen rauhallinen, pieni pulla, jonka selässä oli mukava matkustaa maisemia katsellen. Janus taas käyttäytyi pässimäisesti, kuten sille oli tapana ja Fiialla olikin melkoinen pidätteleminen, vaikka toimimmekin Pellan kanssa jarruna. Matka päättyi Seppeleen pihaan, josta jatkoin Januksen kanssa takaisin talliin, ponin omaan karsinaan. Siellä riisuin siltä varusteet, harjasin läpikotaisin ja istuin ruunan päiväkirjaan kirjoitellen karsinassa, ennen kuin Jaakko tuli hätistämään ulos. - Kaikkea sitä, saisitte hävetä kun istuskelette täällä puoleen yöhön! mies karjaisi vielä minun ja muutaman muun tytön perään. kahdeksastoista hoitomerkintä
|
|
|
Post by Elkku on Dec 3, 2009 10:59:19 GMT 2
Runo
Vihdoin Elkku tallille laahustaa Hoitopäiväkirjaan raahustaa Miten Janus karkasi Ja Ilu taas marmasi Sentään päivän kiltein oli Eppu Jonka ratsastuksen jälkeen oli kipee peppu Minä harjasin Januksen Silloin sain ajatuksen Jos joskus nousisin sen selkään Minä kai sitä loppuelämän pelkään Siksi annan ajan kulua Eihän pakko oo ratsastaa jollen halua Onhan Epun kanssa vielä töitä Kun ei mahaan mahdu vyötä On se herkkuja syönyt liikaa Periaatteessa siinä ei ole vikaa Mutta silloin kun se oikeasti haittaa En voisi sille enään satulaa laittaa
7HM Pikapika.....
|
|
|
Post by Alina on Dec 4, 2009 23:34:01 GMT 2
041209 Joulukuu oli alkanut hienosti, niin koulun kuin ihmissuhteidenkin osalta. Tämän perjantai-illan saisin siis rauhassa keskittyä talleilluun, ilman että kukaan häiritsisi. Olin kääriytynyt yläkerran oleskeluhuoneen lämpimään vilttiin, hörppimään kaakaota ja mussuttamaan Wearin käräyttämiä pipareita. - No ei niitä ole pakko syödä, tyttö tiuskahti. - Kyl nää alas menee, eihän nää kärähtäny ku reunasta, Taigan hoitaja Aimie korjasi oman kommenttini lipevästi. Itse vain pudistelin päätäni ja naureskelin sohvan pehmoisessa kulmassa. - Alina! joku karjaisi alakerrasta. Heitin viltin syrjään, asetin tyhjän kaakaokupin sivupöydälle ja ilman ihmeempää kiirettä astelin portaat alas. - Eli mun nimeäni turhaan kulutetaan täällä, mä taidankin palata sitten takaisin yläkerran lämpöön, virnistin ja käännyin kannoillani, vaikka en ollut vielä ehtinyt edes alimmalle portaalle. - Sun hoitoponisi on taas karannut, Josefiina valaisi, nappasi takkini hihasta kiinni ja raahasi ulos. - No oisit edes tarrannut korvaan, puuskahdin. Se connemara osasi kyllä vaikeuttaa elämää todenteolla, vaikka siitä hetkittäin aina osasikin nauttia. Riimunnaru ja leipäpussi kädessäni lähdin tallustamaan Jennan kanssa poikien perään - kaikki muut kyseisessä tarhassa oltiin saatu kiinni jo ajoissa, paitsi Janus ja Jambo. Oikea kauhukaksikko. - Meillä on käynyt melkoinen tuuri, Jenna tokaisi pitkän hiljaisuuden jälkeen. - Kerro mulle ensin mistä puhutaan, virnistin ja tuuppasin hieman tyttöä. Hän keinahti hieman reitiltään, mutta palasi takaisin vierelleni. - Niin, kun meillä on näin viisaat ruunat hoidokkeina. - Aivan. Tai joo, en mä siitä viisaudesta tiedä, mut kyl mä koen olevani tosi onnekas kun mulla on Janus, tuumasin. Kaksikko löytyi läheiseltä pellolta. Leipäpussi tuli todellakin tarpeeseen - monta kuivattua sämpylää ja ruisleipää lensi pitkin kohmeista maata, muttemme joutuneet enää leipäviljelyn jälkeen houkuttelemaan kumpaakaan karkuria liian pitkään. Tietysti Jambo oli helpompi kiinniotettava - olihan sillä ja Jennalla jo pitkä hoitotaival takanaan. Janus sinnikkäämpänä yksilönä vaati ensin muutaman ylimääräisen ruisleivän, kunnes pääsimmekin jo tassuttelemaan turvallisesti kotia kohti. Päivä päättyi hienosti - jokainen tavara ja eläin löytyi omalta paikaltaan, poikkeuksellisesti myös Wearin koira istui tytön äidin auton takapenkillä vaikka se normaalisti sähläsikin aina lähtöön asti. Matka bussipysäkille taittui Jennan kanssa nopeasti - taas yksi perjantai oltiin koettu ja Januksen kanssa yhteiseloa siedetty päivää vaille puoli vuotta. yhdeksästoista hoitomerkintä
|
|
|
Post by Elkku on Dec 25, 2009 17:42:28 GMT 2
Tarhassa riehumista8HM Hah, oli helppoo piirtää vesiväreil. : D Takajalat jätin suosiossa kuvasta pois. (;
|
|