|
Post by Sastu on Aug 28, 2008 19:02:43 GMT 2
Pieni ori alkaa piristyä.
|
|
|
Post by Sastu on Aug 29, 2008 7:21:42 GMT 2
Kaikki palaa pikkuhiljaa takaisin paikoilleen... mutta ei ihan.
-Rensuu, huutelin orille tarhaan.
Rensu nosti päätään. Se hirnahti, tuli pari askelta porttia kohden, kääntyi ja lähti ravaamaan toiseen suuntaan. Huokaisin. Rensu oli alkanut parantua.
Sujahdin aitojen välistä tarhaan. Lähdin kävelemään kujeilevaa Rensua kohti, kun se lähti laukkaamaan minua kohti.
Ori ja minä väistimme yhtä aikaa toisiamme. Rensulla riitti energiaa.
-Hullu, älä rasita ittees liikaa, komensin oria, eikä se kuullut sanaakaan.
Lopulta parin laukkarundin jälkeen Rensu antoi itsensä kiinni. Otsallani oli syvä ryppy. Ei tehnyt hyvää suoraan flunssasta rasittaa hevosta.
Talutin orin puhtaaseen karsinaansa. Päästin sen oleskelemaan riimulla karsinassa, kun olin laittanut alaluukun kiinni. Harjapakki odotti ulkopuolella.
-Katotaas nyt... mutisin alkaen tarkistaa Rensun jalkoja.
Vähän kuumat, muttei aristanut tai muuta sellaista. Onneksi.
-Sun pitää ottaa vähän easymmin, käskin oria, joka katsoi minua.
Otin Rensulta loimen pois, ja laitoin sen alaluukun päälle. Hain pari harjaa, ja aloin harjata oria. Sain työskennellä kauan etenkin jalkojen ja mahan parissa, sillä ne olivat aivan kuraiset. Hännästä puhumattakaan.
-Tässä kuluu ikuisuus, totesin ryhtyen hommiin.
Olin puunannut Rensua jo pitkään, kun kuulin Oonan pirteän äänen karsinan ulkopuolelta.
-Moikka! Mites Rensu tänään voi, tämä kysyi.
-Veti laukkarundia tarhassa, sanoin.
-Eikai? Tarkistiksä sen jalat? No, ainakin Rensu on saanut energiansa takaisin, Oona pölötti.
Sitten hän tuli tarkastamaan oria. Mittaili kuumetta, minkä minäkin olin pari päivä sitten tehnyt, ja muutenkin arvioi oriansa.
-Se voi olla jo ilman loimea, hän totesi vieden loimen pesukoneeseen.
Hoidettuani Rensun hain sen suitset, ja palasin takaisin laittamaan ne Rensun päähän. Rensu alkoi tanssahtelemaan, ja otti jopa mieluusti kuolaimet suuhunsa.
Laitettuani remmit kiinni lähdin taluttamaan Rensua maastopolulle johtavaa tietä pitkin, kun Oona huutaa perääni, käskien pysähtymään.
Pysäytin vastahakoisen orin, ja Oona tuli paikalle.
-Mulle tuli eilen muuten yks hoitsupyyntö Rensulle, tämä aloitti.
Kangistuin.
-Hoitsupyyntö, toistin.
Oona nyökkäsi.
-Jep. Mä mietin, et kun sulla on nyt näitä hoitohevosia, niin mä ajattelin suostua...Oona paljasti.
Se tuli liian äkkiä. Mutisin jotain epäselvää maastoonlähdöstä, ja pakenin Rensun kanssa paikalta. Oona jäi seisomaan taaksemme.
Kaikki oli tullut liian äkkiä. Toinen hoitaja... Rensulle? En ollut tottunut jakamaan hoitohevosiani. Mutta päätös ei ollut minun.
-Kyl mä ymmärrän hyvin, et kaikki haluaa Seppeleestä hoitsun, mut se tuntuu liian... vaikeelta, purin sydäntäni orille.
Katsoin sen ylvästä olemusta, machoilua, kaikkea, mihin siinä olin tottunut.
-Mä en haluu, et kukaan tulee koskaan meijän väliin, sanoin sille. -Sä et oo mun, mut... kyl sä tavallaan oot mun, ainakin ollu tähänasti. Oon saanut omia sut ittelleni, jatkoin.
Rensu pärskähteli tyytyväisenä ulkoilmassa.
-Kukaan ei saa tulla koskaan meijän väliin. Koska mä rakastan sua, kuiskasin orille tuuleen.
|
|
eda
Uusi ihmettelijä
Posts: 20
|
Post by eda on Aug 29, 2008 9:13:22 GMT 2
Bussi jarrutti ja puhahti. "Viimein!", ajattelin, vaikka olin matkannut vasta alle kummenen minuuttia. Hyppäsin ulos bussista heti kun ovet avautuivat, ja näin edessäni vehreän sekametsän, jonka keskellä kiemurteli piskuinen hiekkatie. Olin lähdössä kävelemään tietä pitkin, kun takaa kuului "Maksu unohtui, likka!". Kääntyessäni katsomaan näin bussin etuovella punoittavanaamaisen kuskin joka nyrkkiään puiden käski tulla maksamaan ja HETI! Yleensä en unohda muisia asioita, mutta hevoskuumemittari näytti nyt niin isoja lukemia, että arvelin sen johtuvan siitä. Maksoin kuskille bussin mummojen mulkoillessa minua paheksuvasti, luulen sen johtuvan kirkuvanoransseista ratsastushoisuistani ja viininpunaisesta poolopaidasta, ja kirkkaanpunaisesta, vielä normaalia enemmään sotkussa olevasta tukastani. Heilautin tallikassini olalle, mulkaisin mummoja pahasti ja lähdin hiekkatietä pitkin kohti Seppelettä ja Reimaria.
Lyhyen kavelyn jälkeen edessäni avautui kaunein tallipiha, jonka olin koskaan nähnyt. Oikealla puolellani orit hirnuivat tarhoissaan, vasemmalla oli komea, hyvinhoidettu tallirakennus. Kävelin hevosia, ihmisiä ja ratsukkoja vilisevään pihaan, ja päätin udella Reimarista. Pysäytin tiikerinkirjavaa tammaa taluttavan tytön, joka arveli Reimarin olevan tarhassa. Päätin kuitenkin ensin käväistä tallissa.
Talliin mentyäni kurkkailin ovista toimistoa etsien. Rehula- ei, WC- ei, kiipesin rappuset ylös- ei todellakaan... Lakeuduin takaisin alas ja havaitsin pesuboxin vieressä vielä yhden oven. "Haa, löytyi!", huudahdin katselin ympärilleni: ei ketään missään. "Höh.", ajattelin, ja päätin pistäytyä tallin puolella. Kävelin käytävällä näkemättä kuitenkaan Reimari-kylttiä minkään karsinan ovessa. Kysyin ensimmäiseltä vastaantulevalta, missä Reimarin karsina on. "Aitassa, tuosta ovesta ulos ja siitä suoraan sinne pikkurakennukseen.", tyttö opasti ja osoitti vastapäistä ovea. "Kiitos avusta!", sanoin ja lähdin matkaan. Ovesta ulos, hm, pikkurakennus... Haa, löytyi. Selasin karsinoiden nimikylttejä. "AHA, Reimarin karsina!", huomasin ja kurkkasin sisään. Vain turvetta, heinänrippeitä ja muutama lantakikkare. "Siisteys ensin.", huokaisin, hain päätallista talikon, lapioin ja kottikärryt, siivosin karsinan perusteellisesti ja aloin sitten miettiä, minne lykkäisin mokoman kakkakasan. Menin kottikärryineni päätalliin, jossa joku tyttö tarjoutui viemään ne, "kun olin kerran uusi", ja häipyi jonnekin. "Aha.", mietin. Päätin suunnata kohti Reimaria.
Haettuani Riimun ja narun varustehuoneesta, kävelin kohti oritarhoja. Silmään pisti heti hurjasti laukkaava ja pystyyn hypähtävä tummanrautias. "Reimari...", huokasin. "Kylläpä se on kaunis.". Avasin tarhan portin ja menin sisään. Istuuduin aidan lähettyville ja kuten arvelinkin, tuli utelias ori tutkimaan uutta tyyppiä. Rapsuttelin Rensua vähän aikaa, ja laitoin sitten riimun päähän. Klikkasin riimunnarun soljen kiinni ja maiskautin. Avasin portin ja otin Reimarin ulos. Talutin suhteellisen nätisti kävelevän orin boxiinsa ja hain herran harjat. Vaikka oli vasta varhaissyksy, oli Rensu onnistúnut löytämään jostain mutaa eikä todellakaan ollut jättänyt tilaisuutta väliin. Niinpä aloitin kumisualla ja karkealla harjalla. Sitten keskikova-, pehmeä- ja pölyharja. Lopuksi kaviot. Ne menivät pienistä vastusteluista huolimatta. "Ainiin, ja pää. Missäs se pääharja on... Niin, tuossa.". No se tuotti ongelmia. Rensu viskoi päätään minkä kerkesi ja temppuili. "Nono, ihan rauhassa...", puhelin orille hiljaa. Se rauhoittui, ja sain harjattua päänkin. Päätin ensin tehdä tuttavuutta maastakäsin, ja päätin lähteä maastoon. Laitoin riimun ja -narun kiinni ja päästin herran boxistaan.
Rensu käveli pää korkealla, ympäristöään tarkkaillen polulla vieressäni. Puhelin orille, muttei se vaikuttanut kuuntelevan. Puhelin soi äänettömällä, vilkkui ja tärisi tarkussani: Oona.
-Moi! -No moikka, Oona täällä. -Kiva! Ollaan Rensun kanssa kävelemässä... -No se on ihan hyvä. -Joo... -Niin sellaista asiaa minulla vaan, että- -Wouwouwou, rauhoitus nyt vähän, ihan iisisti vaan! -?!?!?! -Sanoin Rensulle. -Aaa... Temppuileeko se? -Vähän -No sellainen se on... -Huomasin -Niin, että menisin nyt ratsastamaan -Ok -Voidaan sitten sopia sinun ratsastuksestasi -Joo, hyvä. -Nähdään! -By! Piip,piip,piip...
"Vai että ratsastamaan...Rensu?", mietin ja katsahdin oria. "Loistavaa, loistavaa, MUAHAHAA!", se näytti ajattelevan katsoessaan minua pilke silmäkulmassa. Huokaisin. Olin rakastunut oriin jo nyt. Kävevelimme vielä noin vartin, ja Rensu sai kaksi kärpästä yhdellä iskulla: parturoitua puskat ja välipalaa.
Kun palasimme tallille, oli Oona valmiina. Rensu päätti vaihteeksi hieman esittää, ja nousi pystyyn. "No, hieman käytöstapoja!", komensin heti ja rauhoittelin sitten herraan rapsuttelemalla ja puhelemalla rauhallisesti. Sillä välin oli Oona tullut Rensun ja minun viereen. "Hei!", sanoin ja hymyilin. Hän teki samoin. Oona otti Rensun riimunnarun ja talutti sen boxiinsa. Hän vinkkasi minut mukaansa hakemaan varusteita. "Ja Rensulla käytetään näitä...", Oona sanoi ja räytti suorakuolaimisia, turparemmittömiä suitsia. "Selvä.", myöntelin, nostin satulan käsivarsilleni ja menimme laittamaan oria kuntoon.
Kun homma oli tehty, talutti Oona Rensun kentälle ja nousi selkään. Katselin aidanvierestä ihaillen, kuinka Oona sai Rensun rauhoittumaan silmissä ja liikkumaan kauniisti. Vartin kuluttua Oona pyysi minua tekemään muutamia esteitä ja tein työtä käskettyä. Rensu hyppäsi upeasti ja haaveilin vielä joskus pääseväni radalle orin kanssa.
Kohtapuoliin päätin tehdä jotain hyödyllistä, ja menin siistimään Rensun harjoja ja muita varusteita. Katsahdin kelloa: tunti aikaa. Urakkaan upposi vartti, ja kohta Oona jo tulikin ratsastamasta. "Minulla on kiire juuri nyt... Voisitko hoitaa Rensun?", hän pyysi. "Tottakai!", vastasin iloisesti ja otin Rensun ohjat. Päätin riisua orin boxissaan, ja talutin hieman vastahakoisen herran sinne. Riisuin satulan ja suitset ja hoidin orin. Kello näytti kahdeksaa. Katsahdin pihalle juuri sopivasti nähdäkseni Oonan lähtevän. Vilkutin muttei hän huomannut. Rensu puhalsi poskelleni kuumaa, hevosentuoksuista ilmaa. Oona oli jättänyt karsinan viereen ämpärin ja heinää sekä lapun: "Voisitko ruokkia Rensun? Heinät kaukaloon ja ämpärin sisältä ruoka-astiaan. Kitos!". Kurkkasin kippoon: pellettejä, kauraa, melassia, vitamiineja ja ripaus suolaa. Kaadoin pojan sapuskat ruoka-astiaan ja laitoin heinät heinäverkkoon. Sillä aikaa, kun herra söi, marssin talliin puhdistamaan satulan ja suitset. Samalla vilkaisin kelloa: vartti aikaa. Lähtiessäni varustehuoneesta törmäsin iltatallin tekijään. "Ruokin Rensun, sille ei enää tarvitse antaa sapuskaa.", ilmoitin. "Hyvä kun kerroit.", tyttö hymähti ja jatkoi puuhastelua. Marssin aittaan sanomaan hyvät yöt Rensulle ja rapsuttelin sitä vielä hetken. Sitten lähdin hiekkatietä pitkin bussipysäkille. Tallipäivä oli ollut parempi kuin ikinä voisin kuvitella.
|
|
eda
Uusi ihmettelijä
Posts: 20
|
Post by eda on Aug 29, 2008 9:17:11 GMT 2
Anteeksi kaksi juttua: 1) En tiennyt Rensun olevan toipilaana ja 2) Sastulle: anteeksi. Paljon. Oikeesti.
|
|
|
Post by Reega on Aug 29, 2008 13:22:59 GMT 2
Hyvä ensimmäiseksi tarinaksi, kannattaa vain lukea hieman aikaisempia tarinoita niin pääsen orin käytöksestä ja hyvinvoinnista perille : D
Eikä sinun Eda keneltäkään tarvitse anteeksi pyydellä, kaikki me olemme olleet kerran täällä uusia, ja aina meidät ovat useimmat ottaneet hyvin vastaan : )
|
|
|
Post by Sastu on Aug 30, 2008 7:47:21 GMT 2
Irtoilevia kenkiä
Kävelin paksu, yli-iso college päällä tallille. Hengitys höyrysi. Näin jo tarhat, mutta niissä ei ollut yhtään hevosta. Hevosia alettiin jo pitelemään yöt sisällä.
Kävin tallissa hakemassa Rensun harjapakin ja suitset, sekä pinteleitä, ja palasin orhini luokse.
Avasin yläluukun kokonaan auki ja alaluukun sen verran, että pääsin luikahtamaan karsinaan.
-Moikka Rensukkaiseni, kuiskasin orille, joka tuli pöyhentämään hiukseni ja tekemään karkkitarkastuksen.
-Sorry boy, saat vasta töiden jälkeen, sanoin Rensulle ottaen pari harjaa harjapakista, ja alkaen harjaamaan Rensua.
Ori nautti harjauksesta täysin siemauksin. Rapsuttelin sitä kovasti, ja Rensun ylähuuli tavoitteli taivasta. Naurahdin kevyesti.
Kun olin putsaamassa Rensun kaviota, vasenta takasta, niin huomasin, että Rensulla ei ollut kenkää enään siinä. Jatkoin hoitamistani painaen puuttuvan kengän mieleen.
Hoidin Rensun loppuun, ja kävin tarhassa haeskelemassa sen kenkää, ja löysin kuin löysinkin sen, ja se oli vielä jopa käyttökuntoinen.
Kävin viemässä hepat ulos, paitsi Rensun, ja vein sitten Rensun tallikäytävälle kiinni. Hain kengityskapineet, ja Rensun irronneen kengän.
Näytin kamppeita Rensulle, ennen kuin aloin viilaamaan sen vasenta takasta. Sitten kokeilin kenkää kavioon, ja se sopi siihen hyvin. Naulasin kengän kunnolla Rensun takaseen kiinni, ja samalla irroitin kyllä muistakin jaloista kengät, viilasin kaviota ja laitoin kengän takaisin, jos oli sopiva.
-Noniin, sanoin, kun olin vienyt kengityskamppeet takaisin paikalleen.
Talutin innostuneen Rensun karsinaansa, ja laitoin sille pintelit takasiin sekä suitset päähän, ja talutin Rensun kentälle.
Aloin tehdä maasta käsin-harjoituksia. Pysähdyksiä, peruutuksia, etu-ja takaosanväistöjä sekä pohkeenväistöjä, ja tietysti paljon taivutteluita jne.
-Herätellään sun taitoja, sanoin nyrpistyneelle orille.
Rensu teki kaikki ihan hyvin loppujen lopuksi, mutta aluksi Rensu oli kuin kanki-kaikkonen, ja nyrpisteli nenäänsä väännöille.
Sain orin kuitenkin tekemään halutut asiat, ja lopulta talutin sen karsinaan onnistuneesta työstä, ja palkitsin sen porkkanalla.
Kun talutin Rensua, se vain punki pystyyn, mutta komensin sitä, ja se tiesi, että mua sen on ihan turha yrittää viedä tai komennella.
Päästin energisen orin tarhaan, ja katsoin sen perään, ennen kuin menin putsaamaan sen karsinan, kupit ja varusteet.
|
|
eda
Uusi ihmettelijä
Posts: 20
|
Post by eda on Aug 30, 2008 11:07:16 GMT 2
Kävelin hiekkatietä pitkin kohti Seppelettä. Olin pakkautunut useisiin villapaitoihin ja puseroihin, ja tallikengistä pursusi villasukkaparien varsia. Vilkaisin rannekelloa, joka näytti kuutta. "Samaa näyttää varmaan lämpömittari, mutta miinuksen puolella...", mietin hampaat kalisten. Ja kuinka ollakaan, Seppeleeseen saapuessani tallin seinässä riippuva mittari näytti -6:tta.
Arvelin Reimarin olevan yön jäljiltä karsinassaan, ja olin oikeassa. "Hei poika...", kuiskasin hiljaa hörisevälle Rensulle. Harjapakki lojui oven vieressä. Nappasin sen käteeni ja menin karsinaan. Arvelin eilen illalla olleen yhtä kylmää, Rensulla oli näet vihreä loimi yllään. Avasin soljet ja riisuin loimen. Ripustin sen väliaikaisesti roikkumaan karsinan oveen ja aloin harjata Rensua.
Urakan päätyttyä lähdin päätalliin loimi toisessa kädessäni ja harjapakki toisessa. Asetin molemmat paikalleen ja otin suitset, joihin kiinnitin lyhyehkön juoksutusliinan: olin päättänyt ottaa orin kanssa ihan rauhallisesti tänään.
Ronttasin verusteet karsinalle ja Rensu steppasi innokkaana pääsemään hommiin. Suitsitin innosta tärisevän kauramoottorin ja talutin sen ulos. Ensi töikseen Rensu hirnui pitkään ja hartaasti ulkona käpsytteleville nelijalkaisille. Talutin orin kentälle, jossa ensin laitoin sen kävelemään ihan rauhallisesti ympyrällä. Siitä ei menohaluinen Rensu pitänyt, vaan poukkoili kuin Duracellpupu. Sitten poika päätti hidastelun olevan turhaa, ja lähti laukkaan. "Soo...", hiljensin orin vauhdin taas käyntiin.
Hetken kuluttua lyhensin liinaa niin, että olin aivan Rensun vierellä. Taivutin sitä niin kauan, että se oli tehnyt sekä etu- että takaosakäännöksen ympärilläni. Sitten pidensin liinaa ja menin kentän keskelle. Rensu seurasi minua, mutta käännytin sen takaisin ympyrälle. Maiskautin orin rivakkaan käyntiin ja aloimme tehdä pysähtymisharjoituksia. Aluksi ne eivät sujuneet ollenkaan: Rensu oli selvästi sitä mieltä, että pitäisi mennä eikä meinata, eikä varsinkaan pysähdellä. Lopulta alkoivat pysähdyksetkin sujua, ja sain orin rauhoittumaan.
Hetken kuluttua päätin taas taivutella: teimme Rensun kanssa kaikenlaisia harjoituksia pienenpienistä volteista maastakäsin-pohkeenväistöön. Koska ori tuntui "kädessä" niin hyvältä, arvelin Sastun tehneen lähiaikoina taivutusharjoituksia. "Hyvä se vain on, saat sinäkin hiukan hommia.", puhelin lisättyä käyntiä harjoittavalle orille.
Lopulta kiitin namilla ja rapsutuksilla tehdystä työstä, mutta poika näytti vieläkin yli-energiseltä. Kävin karsinalla vaihtamassa liinan riimunnaruun, ja lähdimme maastoon köpsöttelemään. Rensun mielestä köpsöttely oli maailman turhin keksintö (heti satulan ja suitsien jälkeen) ja sen se myös osoitti pyrkimällä raviin heti, kun silmäni vältti. Katselin ympärilleni ja kuuntelin lintujen laulua. Lämpötila mateli yhä pohjamudissa, ja hengitys höyrysi minun kävellessä Rensun vierellä.
Äkkiä eteemme osui jotain Rensun mielestä tosi pelottavaa: KÄPY! Siitä ori sai hyvän tekosyyn nousta pystyyn. "No!", komensin Rensua ja se katsoi minuun kuin sanoakseen: "Hmph, nähtävästi en voi pomottaa sinua.". Loppulenkin aikana ori ei edes yrittänyt temppuilla.
Talliin palattuamme alkoi lämpötila olla nousussa, se oli kohonnut jo nolliin. "Ihan hyvä vaan.", sanoin. "Saat sinäkin sitten mennä tarhaan ilman loimea.". Lenkkimme aikana oli talliin alkanut ilmestyä elämää: hevoset oli viety ulos, muutama hoitaja istui pihapenkillä kehumassa, kuinka hyvin heidän hoitsunsa menivät koulutreeneissä. Vein Rensun aitta-karsinaansa ja riisuin suitset. Huuhdoin kuolaimet ja puhdistin sekä rasvasin suitset. Sitten asetin ne paikalleen ja nappasin harjat. Rensu oli ehtinyt jäähtyä lenkkimme aikana, joten sen harjaamiseen ei kulunut kuin hetki. Tarkastin vielä kaviot, jotka olivat ok. Annoin orille vielä aamusafkat niitä vaativalle kaviokkaalle, mutta vasta kun se lopetti kolistelun.
Jäin istumaan heiniään rouskuttavan Rensun karsinaan. Katselin hevosen kauneutta, maailman pientä täydellisyyttä. Poskeni olivat jäässä. Rensu kääntyi, laski päänsä polvieni ylle ja puhalsi poskelleni lämmintä ilmaa.
Vielä ennen lähtöäni vein orin tarhaan, jossa se veti heti jumalattomat laukkaspurtin. Huokaisin hymyillen Rensulle. Poika mikä poika. Hain vielä kottikärryt, talikon, vettä ja pesusienen. Ensin puhdistin Rensun heinäverkon, ruoka- ja juoma-astiat, ja sitten kävin karsinan kimppuun. Se ei ollut kovin likainen, arvelin Oonan tai Sastun siivonneen sen juuri. Otin kuitenkin kaiken likaisen pois, ja kuinka ollakkaan, osasin jo ihan itse suunnistaa lantalalle ja kaataa kikkareet kärrystä. Hain vielä hieman uutta kuiviketta, tarkistin että kaikki on tehty, moikkasin Rensua ja lähdin kotiin.
|
|
|
Post by Sastu on Aug 30, 2008 11:50:27 GMT 2
Mä hoidan viikonlopun aamutallit, eli Rensu oli jo ruokittu, mut ei voi mtn.
|
|
|
Post by Sastu on Aug 31, 2008 7:36:14 GMT 2
Kesän viimeinen uintireissu
Harjailin hyräillen Rensua puomissa. Ori oli taas rauhallisuuden perikuva, hyppi ja pomppi sinne tänne.
-Noniin, ja sit rauhotutaan, komensin oria.
Olin päättänyt viedä Rensun vielä tänä kesänä yhdelle uintireissulle, sillä järvet olivat kylmentyneet huomattavasti, nytkin jo alkoi olla aikas jäätävää.
-Sä et sit pääsekkään enään uimaan tänä kesänä enempää, sanoin orille, joka vihdoin malttoi kuunnella.
Suitsitin Rensun, ja laitoin ohjien tilalle liinan. Sitten ohjasin sen puomin luota maastopolulle, jossa se tanssahteli korkeasti astellen.
Pian vastaamme tuli Magnet Palmikon kanssa. Rensu terästäytyi entisestään, ja pyrki pystyyn. Ainut vain, että minä ennakoin tilanteen, ja lopulta kävelimme Rensun kanssa taas kahdestaan.
-Ravataanko, kysyin orilta, ja tiesin kyllä vastauksen.
Siirryin kevyeeseen hölkkään. Aluksi Rensu lähti raviin pukittaen, mutta hiljensin senkin menon kevyeksi hölkäksi.
Kun Rensu oli rauhoittunut ja alkanut kuuntelemaan, lähdin "ravaamaan" Rensun kanssa kovaa. En juossut, mutta niin kovaa kumminkin, että Rensu sai venyttää vähän jalkoja.
Hiljensin käyntiin. Kävelimme pitkän matkaa, ja kun molempien hengitys oli tasaantunut, lähdin hölkän kautta juoksemaan täysiä, ja Rensu pomppi innoissaan vierelläni, kumminkin koko ajan kuolaimella. Rensu meni kevyttä, lyhyttä laukkaa.
Pian saavuimmekin järvelle. Rensu alkoi ihan kunnolla puhisemaan, änki ja änki veteen, ja kun ei päässyt, alkoi vikuroimaan.
Riisuin itseltäni kengät ja sukat, sekä nostin housuni ihan ylös. Sitten lähdin kävelemään Rensun kanssa rantaviivalle.
-Ihan rauhassa, sanoin.
Kun vesi kosketti varpaitani, niin vilunväristys kulki lävitseni. Rensukin huomasi veden kylmyyden, mutta ei välittänyt.
Kävelimme pari kertaa rantaviivaa pitkin pitkän pätkän, ja sitten menin syvemmälle.
Vesi oli kylmää, eikä ilmakaan kovin lämmin ollut.
Nyt Rensu joutui jo nostelemaan jalkojaan.
Sitten annoin Rensun mennä syvemmälle päästäen liinaa vapaaksi. Ori syöksähti aaltoihin innoissaan, ja pian sainkin sen tajuamaan, että sen piti uida rantaviivan mukaisesti.
Vielä syvemmällä Rensu pääsi, ja sai kunnolla uida, ja siitäkös se nautti!
Pitkän aikaa Rensu ui, varmaan puolituntia, ellei tuntiakin, kunnes nousi vedestä läpimärkänä.
Vetäisin kengät jalkaani, ja lähdimme Rensun kanssa rämpimään tallille. Kesä alkoi nyt olla ohitse, viimisen uinnin myötä.
|
|
eda
Uusi ihmettelijä
Posts: 20
|
Post by eda on Aug 31, 2008 11:27:44 GMT 2
Marssin ripeästi kohti Seppelettä. Jo kauas tielle erottui selvästi hevosten kimeä hirnunta niiden ottaessa ilon irti ensimmäisistä syyspäivistä. Ja kuinka ollakkaan, ensimmäisenä loikkivien hevosten joukusta erottui pystyyn hyppivä, pukittelkeva ja laukkaspurtteja vetävä Rensu, joka (yllätys, yllätys!) piti myös kaikista kovinta ääntä.
Mennessäni tarhaan riimun ja -narun kanssa ei ori ollut huomaavinaankaan minua. Istuin odottamaan. Muutaman kerran Rensu pyyhkäisi ohi niin että mutapaakut lentelivät, muttei antanut kiinni. Kaivoin taskustani porkkanaa ja aloin maanitella oria luokseni. Rensu pysähtyi, ravasi suoraan minua kohti ja söi porkkanat. Ojentaessani käteni kohti oria, Rensu, ilkikurinen pilke silmissään, loikkasi kauemmas, kääntyi yhden kavion varassa ja repesi pukkilaukkaan. Se paineli suoraan tarhan toiseen päähän: sille puolelle, jolla toinen oritarha sijaitsi. Topi ilmestyi toisen tarhan aidan viereen, jota Rensu ei sietänyt alkuunkaan: se steppasi, hirnui hurjasti ja hyppi pystyyn kavioillaan huiskien.
Sitten tapahtui se, jota ei olisi saanut tapahtua. Rensu lähti pois aidan vierestä, kiihdytti laukkaan ja lähestyi aitaa uudelleen. "Ei!", kiljaisin, mutta liian myöhään: ori oli jo ylittänyt aidan sulavasti ja lähestyi kiitolaukassa Topin tarhaa. Kapusin ennätysvauhtia aidan yli ja toiselle puolelle. Juoksin uhittelevan Topin tarhalle Rensun lähestyessä ennennäkemättömässä vauhdissa. Kun Rensu oli aivan vieressäni, aikeissa tehdä Topista silppua, karjaisin "EI!!!", niin kovaa kuin kurkusta lähti ja levitin käteni. Ensin Rensu hyppäsi pystyyn silkasta pelästyksestä, sitten laskeutui kaikille neljälle käviolleen.
Hölmistynyt ori tuijotti minua hengästyneenä. Ennenkuin se tajusi tilanteen, olin jo marssinut sen luokse, sieppasin otsatukasta kiinni ja marssitin vastahakoisen Rensun karsinaansa: riimun palasin hakemaan myöhemmin. Kun olin jättänyt orin karsinaansa rauhoittumaan, käyskentelin tallipihassa mietteliäänä. Olin aina rakastanut hevosia sydämeni pohjasta, ja niinpä jo hevosen tiukka komentaminen sai minut epäilemään itseäni.Toisaalta, jos Rensu olisi päässyt Topin tarhaan, ne olisivat luultavasti tappaneet toisensa parissa minuutissa. "Hmm...", mutisin kävellessäni takaisin Rensun luo.
Ori ei näyttänyt ottaneen nokkiinsa: avatessani karsinan oven ja astuessani sisään Rensu tuli heti luokseni ja painoi päänsä rintaani vasten. Silitin sitä kaulasta. Rensu päätti laittaa minuun vipinää: se tarrasi hampaillaan huppariini ja alkoi vetää. En voinut muuta kuin nauraa: ori ei todellakaan pitänyt minua pelottavana; kunnioitettavana korkeintaan.
Hain harjapakin ja harjasin siihen nöyrtyvän Rensun.Karsina oli juuri siivottu, ja tarkistin vielä juomakipot, jotka olivat putipuhtaita. "Sastu on tehnyt hyvää työtä!", puhelin orille. Laitoin sille riimun ja vein kentälle. Tänään tekisimme auktoriteettiharjoituksia. Päästin Rensun vapaaksi ja se veti parit laukat. "Ptruu!", komensin: ei vaikutusta. "PTRUU!", sanoin lujempaa. Rensu pysähtyi ja katsoi minuun. "Hyvä, hieno poika...", kehuin ja tiesin pysähtymisen olevan vauhtihirmulle ÄÄRIMMÄISEN haastavaa. Maiskautin orin käyntiin seisten yhä kentän keskellä. Lähes heti Rensu sortui ravaamaan. "Rauhassa, meneppäs nyt vaan käyntiä!", sanoin sille seisten yhä kentän toisessa päässä.
Harjoitukset menivät hyvin: Rensu totteli askellajivaihdoksia todella hyvin, tuli luokseni kutsusta, samoin lähti käskystä kaemmas, siirtyi pyynnöstä ja seurasi kuin koira. Olin todella tyytyväinen, ja palkitsin oria ruhtinaallisesti nameilla, rapsutuksilla ja kehuilla. Taluttaessani Rensua talliin, se nappasi vielä itse lisäpalkintoja: tallipihan ruohotupsut saivat kyytiä. Vein hepan karsinaansa ja sutaisin vielä nopeasti harjoilla. Siivosin aitanedustan, lakaisin sen ja pesin pinnat haalealla vedellä. "No, eikähän ala olla hommat tehty. Morjens, Rensu!", huikkasin ja lähdin kotia kohden.
|
|
eda
Uusi ihmettelijä
Posts: 20
|
Post by eda on Sept 1, 2008 7:35:12 GMT 2
Hyppäsin bussista ulos sekä talli- että koululaukku selässäni. Juoksin koko matkan Seppeleelle asti, sillä tarkoituksenani oli hoitaa Rensu ennen kouluunlähtöä.
Tallille saapuessani Rensu oli jo ulkona tarhassaan. Kävin heittämässä koululaukkuni toimiston oven viereen ja kävelin Rensun karsinalle. "Voih...", huokaisin, kun näin karsinan olevan aivan likainen. Kävin siis noutamassa talikon ja kottikärryt, ja kävin toimeen. Lapioin lannan ja märät kohdat kärryyn ja kävin kippaamassa lastin lantalaan. Haettuani sienen ja vettä kävin ruoka- ja juomakippojen kimppuun. Olin tyytyväinen vasta, kun koko karsina hohti puhtaana.
Menomatkalla tarhalle nappasin vielä riimun mukaan, ja aloin huhuilla Rensua. Ori seisoi tarhan keskellä jalat aivan mudassa ja käänsi päänsä minua kohti. Rensu löntysteli luokseni ja pyydystin sen riimuun. Lähtiessämme tarhasta ori yritti rynniä ohitseni, mutta pysäytin sen siltä seisomalta. "Kuules, poika, taidat päästä jalkapesulle!", puhelin Rensulle, joka tunnisti sanan "pesulle", ja yritti riistäytyä käsistä. Sidoin orin pihalle harjauspuomiin ja hain harjapakin. Aloin harjata Rensua rivakasti, sillä en todellakaan halunnut myöhästyä koulusta. Ori oli todella likainen, mutta jalat olivat kyllä kaiken huippu, niinpä harjattuani talutin Rensun päätallin pesukarsinaan.
Pesukarsinan nähdessään ori laittoi jarrun pohjaan ja viskoi päätään. "No no, ihan rauhassa.". Kovan työn ja tuskan takana oli saada Rensu rauhoittumaan ja menemään pesukarsinaan. Aloin huuhtoa sen jalkoja haalealla vedellä kunnes ne olivat puhtaat. Sitten talitin Rensun pois karsinasta (ja herra todella tuli ulos vauhdilla) ja kuivasin jalat vanhalla pyyhkeellä. Vein Rensun karsinaansa siksi aikaa kun palasin laittamaan pesukarsinan takaisin kuntoon. Otin samalla rehulasta Rensun sapuskat mukaan ja vilkaisin kelloa. "Apua! Jo puoli yhdeksän!", kiljaisin ja kävin pikapikaa antamassa Rensulle sapuskat. Sen syödessä siivosin karsinan ympäristöä ja kävin vielä putsaamassa satulan ja suitset.
Kun ori oli syönyt nappasin sen riimuun ja talutin tarhoille. Laitoin Rensun toiseen oritarhaan ja se jäi portille katselemaan, kun lähdin hakemaan koululaukkuani toimistolta. Kun otin koululaukkuni, jätin tallikassin puolestaan Seppeleelle, palaisin näet koulun jälkeen liiku¨ttamaan Rensua.
|
|
|
Post by Sastu on Sept 1, 2008 7:35:13 GMT 2
Oripoika osaa
Aamu oli kolea, kun saavuin tallipihalle. Ei satanut, mutta pirteä ilma oli vaihtunut koleaan ja viileään. Huokaisin.
Käytyäni tallissa hakemassa harjapakin menin Rensun karsinanovelle. Rensu nukkui pötköltään karsinassa.
-Unikeko, kuiskasin orille, joka nosti päätään ja huomattuaan minut nousi ylös ja alkoi hörinä.
-Eiks sulle oo annettu safkaa? Onks Jaakko nukkunut pommiin, kyselin säälivällä äänellä.
Ori hirnahti korvia huumaavasti. Nähtävästi ei.
-No mä meen hakee, sanoin.
Hain heinät kaikille, ja kun olin sekoittamassa ruokia niin Jaakko tuli puoliksi unessa rehulaan.
-Mmmitäh? Kuinka sä herranjumala jaksat nousta vuoteesta näin aikasin, tämä kysyi haukotellen.
-Joidenkin pitää katsos käydä kouluakin, ja eihän hevosia saa unohtaa, sanoin, kun viimeinenkin ruoka oli mitoitettu.
Ruokimme hevoset Jaakon kanssa, ja vastapalvelukseksi vaadin Jaakolta Antun ja Rensun karsinanpuhdistuksen.
-Kiristystä, Jaakko mutisi.
Putsasin Rensun varusteet tässä välissä, ja kun hommasta tuli valmista, Rensu oli jo syönyt heinätkin. Etsin hetken Rensun harjapakkia, kunnes muistin vieneeni sen jo Rensun karsinanovelle.
Tervehdin orinkoltiaista, joka tutki minut perusteellisesti.
Harjasin Rensun kunnolla ja huolella, niin, ettei siihen jäänyt pölyhiukkastakaan. Puhdistin kaviot, ja selvittelin hännän ja harjan, kuten aina, sormilla.
Hain satulahuoneesta suitset, pintelit ja liinan. Ohjat olin suitsista vaihtanut liinaan.
-Tänään joudut tekemään töitä selälläs, raportoin Rensulle, kun pintelöin sen jalat.
Suitsin vielä nopeasti, ja talutin Rensun maneesiin.
Ohjasin Rensun ympyrälle. Perinteisiä alkuverryttelyhommia, pysähdyksiä, temponvaihteluita, käynti-ravi-laukka-siirtymisiä yms yms.
Pysähdykset olivat Rensun mielestä, niinkun aina, hirveän tylsiä, mutta pienen komennuksen jälkeen Rensu yritti keskittyä.
Pian laitoin ravipuomeja ympyrän kaaren muotoisesti. Rensu innostui heti.
-Stoooppia, aina ei voida hyppiä esteitä, sanoin nähdessäni Rensun ilmeen "luuletko-et-mä-en-parempaan-pysty".
Työstin Rensua hullun lailla. Melkein hyvä ei riittänyt tänään, vaan sen piti olla HYVÄ.
Vaihdoin puomit laukassa ylitettäviksi. Rensu alkoi pomppia puomeja hullun lailla.
-Noniin, noniin, rauhoittelin Rensua. -Keskittymistä, kiitos, jatkoin.
Teimme Rensun kanssa kumpikin töitä puolitoista tuntia, ja kummatkin olimme rättiväsyneitä, vielä kun teimme samoja asioita toiseen suuntaan. Mutta Rensu meni loistavasti lopulta.
-Katos nyt, kyllä sä sen osaat, sanoin huokaisten.
Purin puomit oikeille paikoilleen, ja kävin tallissa heittämässä Rensulle loimen niskaan. Sitten suunnistimme yhdessä maastopolulle loppuverryttelyiksi. Kylmä tuuli puhalsi, mutta se ei haitannut. Rensu on mulle valo ja lämpö.
|
|
|
Post by Sastu on Sept 1, 2008 16:37:07 GMT 2
Omanlainen ori, hyvällä tavalla //teki mieli tehdä jotain pientä
|
|
|
Post by Sastu on Sept 2, 2008 6:19:43 GMT 2
Työtä ja raadantaa
Jaakko oli jo jakanut heinät, kun saavuin. Miestä itseään ei näkynyt missään, luultavammin mennyt takaisin nukkumaan.
Hain Rensun harjapakin, ja tulin orin luokse karsinan eteen, missä sillä oli jäljellä enään heinää. Niitä se sitten pyydysteli turpeesta, huomaamattakaan minua.
-Huomenta, Rensukkainen, tervehdin oria, jonka pää kapsahti ylös.
Se pyörähti karsinassaan, ja tunki turpansa hiuksiini, ja osittain kainaloon.
-Niin mäkin susta, naurahdin. -Mut nyt, nyt sut pitää harjata hyvin, jatkoin vetäen harjapakista pari harjaa.
Rensu änkesi turpansa ulos karsinasta, ja tutki ympäristöä kiinnostumatta minusta, joten sain rauhassa harjata orin.
Harjattuani Rensun putsasin sen kuraiset kaviot. Selvitin myös Rensun pitkän harjan ja hännän.
-Sul on ihanan tuuhea harja, hännästä puhumattakaan, ihailin Rensun jouhia.
Putsasin sienellä Rensun sukuelimet, ja toisella sienellä silmän ja sieraimen ympäryksen. Ori ei oikein tykännyt sukuelimien puhdistuksesta.
Hain Rensun suitset, joihin kiinnitin liinan, ja pintelit. Kietaisin pintelit Rensun jalkoihin, ja suitsitin vastahakoisen orin. Sitten talutin sen kirpeään ulkoilmaan.
Jatkoimme matkaa maastossa. Rensu puhalteli kirpeää ilmaa sieraimiinsa korkeentaen askeltaan.
-Mukavan kirpeä ilma, eikö, kyselin Rensulta, joka pärskähti.
Vedimme pienen lenkin käynnissä, ja palattuamme tallille, menimme kentälle. Arvelin Rensun tykkäävän enemmän ulkona olemisesta.
Jatkoimme puomeilla, koska Rensu on ollut nyt flunssan jälkeen vähän sähläri, eikä niin tarkka jaloistaan, niin ehkä tämä olisi paras ratkaisu.
Asettelin Rensun kanssa puomit oikein, ja ohjasin sen ravaamaan niitä.
Ori oli vähintäänkin yhtä pirteä kuin ilma. Se piti päätä ylhäällä, eikä katsellutkaan puomeja. Heilautin kättäni, ja pyysin keskittymistä useaan otteeseen, kunnes Rensu suostui yrittämään.
Laukassa annoin Rensulle pidempää liinaa. Aluksi se sai juosta pari kierrosta menemättä puomeja, päästääkseen ylimääräiset energiat pois. Lopulta lyhensin käynnin kautta liinan oikeaan pituuteen.
Laukassa Rensu oli jo parempi. Innoissaan poika kyllä oli, ja sen arvaa. Mutta kun se lopulta keskitti energiansa ja intonsa keskittymiseksi, se meni loistavasti.
Kumpaankin suuntaan näitä tehtyämme suurensin ympyrää, ja otin puomit pois. Rakensin pari pientä kavalettia.
-Sosoo, ei rynnitä, komensin oria, joka oli tulta ja tappuraa.
Aluksi se ei kuunnellut yhtään, ja sainkin pidätellä sitä. Pitkän aikaa se vain laukkasi hypäten esteet keskittymättä.
-Vaikka ne on pieniä, sun pitää silti keskittyä, komensin.
Lopulta Rensu alkoi hangottelemaan vähemmän, ja keskittyi enemmän. Tosin ehkä siihen osana oli kolahdus, minkä se aiheutti, mutta ilman tapaturmaa.
Lopuksi siirsin Rensun ravaamaan ympyrälle ilman mitään puomeja. Nyt Rensu kulki äärettömän kauniisti, kaula kaarella ja kuolaimella, nostellen jalkojaan. Huokaisin. Saada hevonen menemään kauniisti, pitää tehdä työtä? Kyllä, kyllä se vain näin on.
|
|
|
Post by Sastu on Sept 3, 2008 6:24:31 GMT 2
Oliskos missään pukitussuojia tarjolla?
Rensu ravasi korkein askelin ympäri tarhaansa. Nojailin aitaa vasten unenpöppöröisenä.
-Karsinan siivous piristää, Jaakko neuvoi iloisena.
Huokaisin. Kaipa sitä voisi kokeilla.
Aloin hetken päästä lajittelemaan ulosteita puhtaista turpeista. Yllätyksekseni pikku hiljaa piristyin, ja vauhtini nopeni. Päätin samaan syssyyn putsata Antunkin karsinan.
Karsinahommista päästyäni palasin aidalle. Rensu ei pitänyt ruohotaukoja, vaan puksutti eteenpäin.
-Rensuu, huusin orille ja vislasin.
Ori pysähtyi välittömästi, nosti päänsä entistä korkeammalle ja käänsi kaulaansa minua kohti. Se näytti upealta, kuten aina. Vislasin uudestaan, ja Rensu hirnahti.
-Tule vaan, maanittelin jo parin askeleen ottanutta oria.
Kun Rensu oli portilla, se pysähtyi. Kun ojentauduin sitä kohti, se lähti liukkaasti laukkaamaan toiseen päätyyn, teki 180 asteen pyörähdyksen ja laukkasi portille uudestaan.
-Joojoo, mä tiiän, kuinka upea ja fantastinen sä oot, tokaisin orille naurahtaen.
Pyydystin kuraisen orin, ja lähdin taluttamaan pystyyn punkevaa ja ravaavaa mutapaakkua sisälle.
Vein Rensun vesiboxiin, ja Rensu yritti saada hampaisiinsa letkua.
-Älä luulekkaan, sanoin Rensulle sen melkein saadessa sen.
Huuhtelin huolella Rensun jalat ja mahanalusen, sekä ryntään. Muissa kohdissa ei ollutkaan mutaa. Kuivasin Rensun parhaani mukaan.
Talutin Rensun karsinaansa sen ollessa kostea. Hain harjapakin, ja aloin ahkerasti puunaamaan poikaa.
Hoidettuani se kokonaan, ja laitettuani suitset, liinan ja pintelit Rensulle, Oona tuli paikalle.
-Aiotko sä liikuttaa Rensun, kysyin Oonalta.
-Noo jos sä vaikka juoksutat meitä ilman satulaa, tämä vastasi, ja nyökkäsin.
Talutin Rensun maneesiin, punttasin Oonan selkään, ja heti Oonan ollessa selässä Rensu nousi pystyyn. Tyynnyttelin sitä, ja onneksi Oona pysyi selässä.
Ohjasin Rensun ympyrälle. Puhuimme Oonan kanssa kaikenlaista, mm. mitä mä oon Rensun kaa tehnyt jne.
Pyysin Rensulta ravia. Se punki pystyyn, mutta tähän tottuneena Oona pyysi sitä eteenpäin pitäen harjasta kiinni. Rensu aloitti riemukkaan pukkiravinsa, mutta minä pidätin, ja käskimme Oonan kanssa sitä eteenpäin.
Kymmenen minuutin kuluttua Rensu luovutti, ja ravasi jotenkuten kunnolla.
-Haluuksä laukata, kysyin Oonalta.
-Vois olla parasta jättää väliin, Oona nyökkäsi.
-Oon samaa mieltä, se on tehnyt töitä nyt pari päivää ihan kunnolla, jatkoin.
Laitoin Rensun vielä ravaamaan ja menemään käyntiä toiseen suuntaan, kun Oona hyppäsi alas, ja menin huoltamaan oripoikaa laidunkuntoon.
|
|