eda
Uusi ihmettelijä
Posts: 20
|
Post by eda on Sept 3, 2008 7:44:56 GMT 2
Saapuessani Seppeleen pihaan kirosin hiljaa mielessäni. Minun oli pitänyt tulla jo monta päivää sitten, heti koulun jälkeen, mutta minuun oli iskenyt pehemmanlaatuinen flunssa, niinpä olin riutunut kotona ikävöiden Rensua.
Marssin ensimmäiseksi Ransun tarhalle. Ori kurotti kaulaansa tervehtiäkseen ja tutkiakseen taskuni. Se tarkasti kaikki taskuni läpikotaisin, ja töykki vielä kassianikin. "Menen hakemaan riim- ATSIUH!". Huokaisten raskaasti kävelin talliin. Katsahdin vielä Rensun karsinaan, ja päätin siivota sen ensin.
Otin varustehuoneesta talikon, lapion, kärryt ja rätin. Menin takaisin karsinalle ja pyyhin kipot ja kupit. Sitten aloin lapioida lantaa kärryyn. Muukin turve näytti likaiselta, joten päätin tehdä suursiivouksen. Ven yhteensä kolme kärryllistä turvetta lantalaan, kunnes karsina oli aivan tyhjä. Hain neljä kärryllistä puhdasta turvetta ja asettelin ne pehmeästi karsinaan. "Puhh...", mutisin ja pyyhkäisin hikeä otsaltani, mutta tyytyväinen virne nousi kasvoilleni. "Noin! Ja nyt se riimu...".
Kävellessäni tarhalle mietin mitä tekisin Rensun kanssa. "Jos vaikka esteitä liinassa?", ehdotin orille, joka höristi korviaan sanan "esteitä" kohdalla. Ollessani portilla se ravasi minua kohti, ja suoritti sitten bravuurinsa: pukkilaukalla pois ja takaisin. Rensu heitti pari kertaa päätänsä ja hyppäsi sitten pystyyn. "Noniin, riittää jo. Olet jätkä, juu.", puhelin hevoselle. Laitoin riimun kiinni ja talutin vastustelevan Rensun ulos tarhasta.
Laitoin orin puhtaaseen karsinaansa, ja silmäilin sitä hieman. Sen jalat olivat mutaiset, mutta ne saisi märällä sienellä ja rätillä. Ne otinkin harjapakista ensinmmäiseksi ja hoidin jalat. Harjasin Rensun putipuhtaaksi ja hoidin kaviot. "Hyyvää...", sanoin pojalle avatessani karsinan oven. Vein riimun ja -narun varustehuoneeseen ja palasin suitsien, liinan ja pintelien kanssa. Ensin kiepautin pintelit takajalkoihin. Kun yritin suitsia Rensua, se näytti taas luonnettaan ja heitti päätään niin että etukaviot irtosivat lattiasta. "Hei, nyt loppu!", oomensin ja villikko laski päänsä alas. Laitoin remmit kiinni ja klikkasin liinan suitsiin.
Talutin Rensun meneesiin, koska ulkona oli märkää. Lämmittelin oria vähän aikaa käynnissä ja ravissa, sitten aloin koota muutamia pikkuesteitä pitkille sivuille. Maiskautin Rensun ensin ympyrällä raviin, ja siitä päästin sen laukkaan. Siirryin yhden esteen viereen ja toin Rensun ympyrältä esteelle. Se hyppäsi upeasti, mutta näytti siltä kuin olisi halunnut sanoa osaavansa PALJON enemmän, ja että moiset minit olivat sille loukkaus. Vein sen ravissa pitkälle sivulle, jossa se hyppäsi kauniisti parinkymmenen sentin sarjan.
Asettelin puomeja ympyräksi, jonka keskelle menin itse. Maiskautin orin raviin, ja ensin se osui kaikkiin puomeihin. Laitoin ne takaisin paikoilleen ja otin uudestaan ravin. Nyt Rensu ymmärsi hidastaa hieman, ja kulki kaula kaarella kaikki puomit. "Hyyyyyyvä!", kehuin oria ja aloin värkätä isompaa estettä.
Vein Rensun kentän lyhyelle sivulle, ja lähdin juoksemaan pitkän sivun suuntaisesti, isolle esteelle. Se hyppäsi esteen hyvin, vaikka ponnistikin liian läheltä. Sujautin Rensulle porkkananpalan ja jatkoimme treenejä. Noin kahden tunnin harjoitusten jälkeen kokosin esteet pois, ja annoin orin jäähtyä käynnissä.
Kun Rensu oli taas karsinassaan, vein varusteet paikoilleen ja harjasin sen. Se oli ehtinyt hiota, jotan laitoin sille hetkeksi loimen. Hetken päästä otin loimen pois ja talutin Rensun tarhaan.
|
|
eda
Uusi ihmettelijä
Posts: 20
|
Post by eda on Sept 3, 2008 14:47:53 GMT 2
Hyppäsin bussista ulos mulkaisten kuljettajaa. Olin aivan varma, että hän oli tehnyt bussin "lämmitysjärjestelmän rikkoutumisen" tahallaan, koska olin ainut matkustaja. Olin päättänyt ottaa Rensun kanssa nyt iltapäivällä rauhallisemmin, huomioonottaen aamun rankat treenit. Kävellessäni tihkusateessa Seppeleelle kaavailin mielessäni rauhallista maastokävelyä sateen loputtua.
Pelastettuani Rensun sateesta ori oli yltä päältä mudassa. Suoraan vesipilttuulle, siis. Huuhtelin jalkojaan nostelevan Rensun lämpimällä vedellä jaloista, ryntäiltä ja vatsan alta. Sateen ansiosta ei poika ollut kovin likainen, läpimärkä ainoastaan. Kuivailin sitä vanhalla pyyhkeellä parhaani mukaan. Jätin Rensun talliloimi päällä kuivattelemaan aamun jäljiltä putipuhtaaseen karsinaansa ja syömään noutamiani heiniä: Jaakko hoiti päiväruokinnat.
Istuin hoitajien huoneessa kahvimuki kädessä. Myönnän, kahvinjuonti on paha tapa mutta minkäs teet. Katselin seinät peittäviä hevosjulisteita pää kallellaan. Nousin muki kädessä ylös ja aloin selata hoitajakaappien nimiä. Ada, Fiia, Iana, Sastu ja Wear...listä oli loputon. Siitä ajatukset pomppasivat Sastuun. Hänestä ei Eda loppujen lopuksi tiennyt paljoakaan, hän ei ollut koskaan edes nähnyt tyttöä. sen hän vain tiesi, että Sastun täytyi olla hyvä hevosten kanssa, koska hän pärjäsi Rensulle ja ahkera: karsina oli aina siisti, mikäli Sastu oli käynyt lähiaikoina. "No, kyllä aikojen on joskus pakko osua päällekkäin.", totesin ja ryystin kahvini loppuun.
Sade ei tahtonut loppua, vaan yltyi myrskyksi. Ikkunasta näin Jaakon tuovan hevosia sisälle kiireellä. Sitten alkoi kuulua hirnuntaa, kolinaa ja rouskutusta: hepat olivat saaneet ruokansa. Vaihdoin ikkunaa, juuri sopivasti nähdäkseni Jaakon ruokaämpäreineen marssivan aittaan. Päätin mennä morjenstamaan ja laskeuduin alakertaan. Vedin hupun pääni suojaksi juostessani aittaan.
"Moi!", tervehdin Jaakkoa. "No moi. Taidat olla uusi, en ole ennen nähnyt sinua?" "Jep. Eda.", sanoin ja ojensin käteni. Kättelimme ja Jaakko esittäytyi: "Jaakko. Olen Seppeleen virallinen paskankärrääjä ja ja hevosten purulelu." "Heh, heh, tosi hauskaa." "Nojaa, kyllähän minä hevosista tykkään. Viihdyn työssäni." "Sitähän minäkin.", tokaisin ja katsoin ulos painelevaa Jaakkoa.
"Moikka, poika! Oletkos kuivunut?", kyselin Rensulta joka nassutti heiniään (kaikki muu oli jo mennyt) ja katsoi minua sivusilmällä. "Ajattelin mennä kanssasi maastoon käppäilemään, mutta se taitaa jäädä?". Rensu hörähti, kuin myöntävästi, ja jatkoi syömistä. Maneesikin oli varattu, Jaakko oli varoittanut minua häiritsemästä tiukkaa jatkotuntia putkahtamalla tammojen ja ruunien joukkoon orilla. Rensu ei selvästikään halunnut, että sen syömistä häirittiin, ja mulkoili minua närkästyneenä.
Otin vinkistä vaarin ja häivyin karsinasta. Suuntasin takaisin hoitajien huoneelle, jossa tapasin ensimmäiseksi Josefiinan.
"Hei!", tyttö tervehti. "Uusi hoitaja, vai? Mikäs polle?" "Joo, mun nimi on Eda." "Siis... E-D-A?" "Jep. Tai siis Ellinda oikeesti. Syytä vanhempiani!", naurahdin. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun joku toisti nimeni epäilevästi. "Okei... Mut siis mikä heppa?" "Rensu." "HÄH?" "Nii... Rensu." "Eikö se ole hieman...Tai siis onko sinulla kokemusta? Eikun siis-" "Tiedän millainen hevonen Rensu on, ja rakastan sitä sellaisena!" "Oikea asenne!". Tytön suupielet kaartuivat hymyyn ja hän nikkasi poistuessaan alakertaan.
Talliporukka vaikutti kivalta, mutta sisälläni paloi pieni pelko. Pelko siitä, ettei Sastu hyväksyisi minua, että hän pelkäisi minun erottavan hänet Rensusta, että hän vihaisi minua alusta loppuun. "Sen aika näyttää.", huokaisin ja istuuduin lukemaan lattialla ajelehtivaa Hevonen-lehteä.
Minulle ei ollut vielä kaappia. Minua ei tunnettu vielä. Mutta pääasia oli, että sain olla Reimari-nimisen suomenpuoliverioriin kanssa, jota rakastin.
|
|
|
Post by Sastu on Sept 4, 2008 6:20:48 GMT 2
"Saisiko olla vielä pesun jälkeinen föönaus?"
Putsattuani karsinan sekä tehtyäni muut tallihommat menin sateeseen hakemaan Rensua.
-Rensu! Tuus nyt takasin maan kamaralle, komensin korkeuksissa lentelevää oria.
Rensu malttoi hetken päästä laskeutua neljälle jalalleen, ja laitoin sille riimun. Vielä ori yritti pystyyn, mutta Rensu kyllä tiesi, kuka minä olin, ja kenelle ei kannata urputella.
Talutin syöksähtelevää oria kohti tallia. Sain pidättää rutkasti, mutta aika lailla kokemusta orin kanssa löytyi, ja monet metkut tiedettiin. Koko ajan piti kokeilla, josko se riimunaru olisi vähän löysempi...
Talutin Rensun sateen läpi talliin. Syksy oli saapumassa, ja sen näki: hevoset muuttuivat käveleviksi mutakököiksi käytyään tarhassa.
Kiinnitin Rensun pesuboxiin, ja päätin samalla pestä orin kokonaan, shamppoilla sun muilla välineillä, vaikkei ori siitä välittäisi.
Aluksi kastelin Rensun kokonaan, ja rapsutin kaiken mudan pois. Siinä kesti, mutta Rensu käyttäytyi oikein herrasmiesmäisesti, kerrankin!
Huuhdeltua Rensun aloin jynssätä kaiken maailman shamppoita sen karvaan. Niistä tuli hyvä tuoksu. Rensu yritti pelleillä, mutta aavistan, että oikeasti se vain tykkäsi, kun sitä puunattiin. Ja hierominen teki hyvää verenkierrolle.
Shamppoon hetken oltua Rensun karvassa aloin pestä sitä pois, huhhuh. Rensu alkoi jo kyllästyä, ja takajalat eritoten alkoivat liikkua jo levottomina.
-Ei tää vielä pääty tähän, sanoin Rensulle huuhdeltuani sen.
Sitten seurasi ehkä Rensun kanssa haastavin osuus: harjan ja hännän puhdistus.
Selvitin jouhet, ja huuhtelin ne huolella. Sitten levitin niihin shamppoota, jota kehuttiin näin: "Panee harjan ja hännän kestävimmiksi, suoriksi, kiiltäviksi ja näyttämään tuuheammilta".
-Kaikkeen ei pidä uskoa, Rensu, sanoin orille.
Harjan sai vielä jotenkuten pestyä, mutta häntä oli Rensulle viimeinen pisara. Rensu oli mielestään seissyt liian kauan pesuboxissa.
-Noniin, ei kestä kauaa, puhelin rauhoittavasti.
Ja hetken päästä olikin valmista. Sade oli muuttunut tihkuksi, mutta ilma näytti synkeältä. Jäin Rensun kanssa tyhjälle tallikäytävälle, ja kiinnitin sen siihen.
Aloin kuivata Rensua pyyhkeillä ja hikiviilalla. Rensu rauhoittui vähän, ja antoi suorittaa mukisematta hoitotehtäviä.
Nyt Rensua ei olisi tarvinnut edes harjata, mutta harjasin silti oria pestyillä harjoilla.
-Mennäänkö maneesiin ennen tuntien alkua vähän työstämään laukkatehtäviä ja koululiikkeitä, kysyin Rensulta.
En kysellyt vastauksen perään, vaan laitoin Rensulle pintelit ja suitset, sekä liinan. Otin vielä raipan noin varmuuden vuoksi.
Maneesissa lämmiteltyä aloin väkertää Rensun kanssa laukan rytmiä, koottua laukkaa, ja jopa laukkapohkeenväistöä. Laukkapainoitteisia harjoituksia -sitä Rensu kaipasi!
// eikös kannattaisi alkaa tehdä niin, että kerta meitä on kaks, niin kumpikin tekee vain 1 HM/päivä, koska Rensun pitää saada olla myös yksin. mitäs mieltä Oona on?
|
|
|
Post by Reega on Sept 4, 2008 6:56:27 GMT 2
Vuorotelkaa. Esim. tänään on jo Sastu hoitanu, niin Eda ei sitten hoida enää tänään, tai jos huomenna Eda ehtii ennen Sastua hoitmaan niin sitten Sastu ei enää hoida. Yksinkertaista. Tai sitten teemme niinkuin Sastu ehdotti
|
|
eda
Uusi ihmettelijä
Posts: 20
|
Post by eda on Sept 4, 2008 14:13:17 GMT 2
Mielestäni Sastun ehdotus on perempi, koska hän kirjoittaa yleensä siinä 6:42-tyyliin ja minä aikaisintaan puoli yhdeksältä, taikka iltapäivällä. Joten, sovitaanko että yksi tarina/päivä/henkilö?
|
|
|
Post by Reega on Sept 4, 2008 15:39:33 GMT 2
Sopii mulle
|
|
|
Post by Sastu on Sept 5, 2008 7:47:32 GMT 2
Sankarit eivät pakene.
-Yritäs ny käyttäytyä, komensin oria taluttaessani sitä talliin.
Tyypilliseen tapaansa se punki ja änki pystyyn, yritti ottaa spurtteja sun muuta kivaa. Koko ajan sai olla komentamassa.
Rensun päästyä puhtaaseen karsinaan menin hakemaan harjapakin, ja palattuani takaisin aloin harjata sen tervettä karvaa. Kun Blondi käveli ohi, alkoi hirveä meteli.
-Hys nyt, komensin oria.
Kun alue oli rauhallinen, Rensu enään vain pörähteli. Mutta kun vaikka hiirikin meni ohi, alkoi kamala melu.
Kännykkä värähti tiedottaakseen tekstiviestistä. Keskeytin harjauksen ja lähettäjäksi paljastui Oona. "Moikka, sä oot varmaan Rensun luona? Laitatko sen kuntoon ja juoksutat hetken? Tuun pian viemään sen maastoon ja ratsastaa Bladella ja sopimaan pari juttua. ~Oona".
-Nyt sä pääset maastoon, tiedostin orille, samalla kun vastasin Oonalle jotain lyhyttä.
Hoidin Rensun loppuun, ja kävin hakemassa kaiken maailman suojat, pintelit sun muut varusteet Rensulle, ja aloin panssaroida sitä.
Pian Rensu kävelikin ulkona liinan päässä. Se tarkkaili ympäristöään, ja vastaili tallikavereiden huutoihin. Pian hevoset saisivatkin päiväheinät, päivä kun alkoi jo olla.
-Ravia, komensin Rensua.
Ori lähti lisättyyn, liitävään raviin, ja kun pidätin, se nousi pystyyn.
-Noniin, joo joo, sanoin kyllästyneellä äänellä, ja patistin orin uudestaan raviin.
Ja sama meno jatkui, molempiin suuntiin. Juoksutin Rensua pääosin reippaassa laukassa, par aikaa ravissa kun Oona saapui.
-Mä käyn vaan vaihtaa vaatteet, tämä huusi, ja Rensu tunnisti äänen, johon se vastasi hirnahtamalla.
Ei kestänyt kauaa, kun Oona palasi kypärä päässä ja raippa kädessä kentälle. Pysäytin Rensun kaartoon, tarkistin vyön ja autoin Oonan selkään.
-Se on aika reippaalla päällä, kuten yleensä. Juoksutin sitä kyllä aika paljon reippaassa laukassa, selitin Oonalle irroittaessani liinaa.
-Kiva! Me käydään varmaan peruslenkki, Oona sanoi iloisesti.
-Olkaa sit varovaisia, sanoin vielä maastopolulla kävelevälle ratsukolle.
-Aina, Oona vastasi ja katosi ryteikköön.
En tiennyt mitä oikein tekisin, kun olin putsannut Rensun karsinan ja kaikki maailman kipot ja kupit, useaan otteeseen. Lopulta päätin mennä katsomaan juuri alkannutta tuntia, tosin Anttu ei siihen osallistuisi.
Tunti meni, eikä ratsukko palannut. Menin vintille, josta näki tallipihaan. Istuuduin penkille, ja tuijotin ulos.
-Mitäs täällä tuumitaan, Ada kailotti saapuessaan vintille.
-Ei mitään. Odotan Oonaa ja Rensuu maastosta, sanoin, ja peittelin huolestunutta ääntäni.
-Äh, kyllä ne kohta tulee. Mut tää tyttö läks nyt kouluttamaan läskimakkaraa, Ada sanoi ja katosi.
Lopulta päätin soittaa Oonalle, mutta tyttö ei vastannut. Se oli viimeinen pisara. Jotain oli sattunut.
Ponkaisin ylös, ja tiedän, minun olisi pitänyt kertoa jollekkin, mutta en ehtinyt.
Kävelin ripein, kirein askelin polkua pitkin. Siinä erottui monien kavioiden painautumia.
-Missä te ootte, kuiskasin hiljaa.
Sitten vislasin. Pitkään ja kuuluvasti. Olin alkannut vislata, kun hain Rensua tarhasta.
Juuri, kun ajattelin, että turhaa, kuului kimeä hirnunta, jonka olisin erottanut mistä vain. Rensu.
Ääni kuului laukkasuoran luota. Lähdin kävelemään nopeasti eteenpäin, ja kun saavuin laukkasuoran luo, näin sen päässä hevosen pää alhaalla.
-Rensu, huusin, ja lähdin nopeammin kävelemään orin luokse.
Se seisoi hievahtamatta, huohottaen ja hermostuneena.
-Oi kaunis poikani, missä on Oona, kysyin orilta.
Sen korvat pyörivät kuin propellit. Sitten se meni laukkasuoran sivulle, ja kuulin Oonan vingahduksen.
Menin pusikkoon, ja näin Oonan silmäkulma auki. Tyttö ei päässyt nousemaan, sillä tämän jalat olivat ojassa.
-Miten kävi, kysyin kiskaisten Oonan pois ojasta puhtaalle nurmikolle.
-Kyy, tämä sanoi kiertelemättä.
Rensu oli takanamme, ja pitelin sen ohjaksista kiinni.
-Mä nostan sut satulaan, sanoin, ja laitoin jalustimet oikein.
Oona oli kevyt, mutta helpolla ei päästy. Rensu onneksi seisoi paikallaan, ja lopulta sitten Oona saatiin satulaan.
-Pidä etukaaresta kiinni, mä talutan. Mitä siis tapahtu, kysyin.
Oona irvisti.
-Kun me oltiin laukattu tää suora, ja mä aloin hidastaa, niin kyy luikerteli pusikosta, ja Rensu kapsahti takasilleen, Oona aloitti. -Mä tipuin, ja kyy lähestyi mun päätä, mutta Rensu inhoaa käärmeitä, ja niinpä se päätti tappaa sen, tämä jatkoi.
Kun käännyin katsomaan taakse, näin pitkän, littanan olion.
Rensu oli tappanut kyyn, ja jäänyt Oonan luokse? Se oli uskomatonta.
Tallilla Oona pääsi operoitavaksi, ja mä aloin hoitamaan väsynyttä Rensua. Kun viilensin sen jalkoja, tajusin, minkälainen sankari Rensu oikeasti oli. Ties mitä olisi voinut käydä.
Hoidettuani Rensun toin sille päiväheinät.
-Oikea uroteko, Rensu, sanoin sille. -Onneksi Oonalle ei käynyt pahempaa, niinkun ei sullekkaan, sankari, jatkoin ja otin sen ison pään syliini.
|
|
|
Post by Sastu on Sept 7, 2008 16:38:51 GMT 2
One day of my life without you -and I come grazy
Oona juoksutti Rensua okseria kohti. En tiennyt, kauan tyttö oli ratsastanut orilla, mutta Rensu ainakin hikosi, eikä Oonakaan pirteältä näyttänyt. Kumminkin ratsukko liiti esteen yli, tyylikkäästi ja varmasti.
-Hyvä! Hieno hyppy ja ajoitus! Alastulossa sä oisit voinut keskittyä enemmän, kehuin Oonaa, joka huomasi vasta nyt minut.
-Helppohan sun on sanoo, kun et ratsasta tällä pippuripakkauksella, tämä huokaisi, siirtäen Rensun käyntiin ja antaen pitkää ohjaa.
Oona hyppäsi Rensun selästä.
-Viittitkö loppuverkata tän, ja huoltaa? Ku mä en nyt jaksais, Oona sanoi tarjoten Rensun ohjia.
-No ehkä mä nyt tän kerran, vastasin leikilläni.
Oona katosi pian paikalta, ja minä heitin satulan Rensun selästä.
-Onks se rääkännyt sua, säälin oria, joka huohotti kuin viimeistä päivää.
Oona toi Rensun loimen, ja minä aloin loimittaa Rensua.
-Meette varmaan maastoon kävelemään, Oona arveli.
-Joo, varmasti. Ei tää jaksa ees ravata, sanoin taluttaen Rensun maneesista.
Oona naurahti.
Rensu piti ylvästä ryhtiään, vaikka näki, että sitä väsytti.
-Rentoudu vaan. Kauneimmatkin väsyvät joskus, rauhoittelin Rensua.
Käveltyämme pitkän matkan Rensu vihdoin malttoi laskea päätänsä ja hengittää syvästi. Koko sen olemus rentoutui.
-Nooin, hieno poika, kehuin oria taputtaen.
Kävelimme pitkän aikaa, ja kun Rensun hengitys tasaantui, käännyimme takaisin tallille päin.
-Huomenna tehdään sitten jotain hauskaa. Oiskos laukkapiruettien opettelu sopivaa, pilailin. -No ei. Jotain OIKEIN kivaa, eikös, jatkoin.
Vihdoin saavuimme tallin pihaan, joka oli täynnä ihmisiä. Talutin Rensun pesuboxiin, ja aloin tunnustelemaan sen jalkoja. Vähän vielä kuumat.
Riisuin pintelit, ja aloin suihkuttaa letkulla Rensun jalkoja. Ori alkoi pelleillä suuren yleisön edessä, ja minä komensin sitä ja yritin kestää.
Pian talutinkin sen karsinaan ja riisuin suitset ja loimen. Aloin harjata Rensun hiestä kiiltävää karvaa.
-Sit kun oon hoitanut sut, pääset tarhaan vielä ennen iltaruokia, ja mä teen tallihommat, ihan kaikki, tuplatarkasti, sanoin Rensulle puunatessani sen karvaa.
|
|
eda
Uusi ihmettelijä
Posts: 20
|
Post by eda on Sept 8, 2008 7:45:35 GMT 2
Kun olin heittänyt tallikassini hoitajien huoneeseen ja napannut riimun mukaan ohikulkiessani, suuntasin kohti laidunta. Pyydystin orin riimuun, ja taluttaessani sitä talliin se näytti luonnettaan yrittämällä pystyyn. Nykäisin riimunnarusta ja Rensu laskeutui neljälle jalalle. "Kuules, poika, tänään me menemme maastoon!", raportoin luimivalle Rensulle, jonka korvat nousivat heti pystyyn kuin antennit. Jaakko näytti siivonneen karsinat, joten vain laitoin Rensun sinne mutustamaan kupissa oleevaa sapuskaansa. Sen syödessä menin putsaamaan satulan ja suitset.
Nappasin harjapakin ja palasin karsinalle myös suitset käsivarrella roikkuen. Harjasin pystyyn änkevän Rensun rivakoin vedoin ja pujotin päätään viskovalle orille suitset. Laitoin riimunnarun kiinni kuolaimiin, ja eikun matkaan.
Lähdimme kävelemään pikkutietä pikkujärvelle päin. Rensu tarkkaili pää korkealla ympäristöään ja steppasi rauhattomana, niinkuin aina. "Soojaa...", rauhoittelin Rensua ja taputin sitä kaulalle. Kohta oli poikettava vieläkin pienemmälle polulle, jotta pääsisimme järvelle. Otin Rensun kanssa pinen pätkän ravia, joka oli orin mielestä yhtäkuin laukka. Hidastin kävelyyn ja Rensu vastahakoisesti ravin kautta käyntiin.
Päästyämme rannalle otin kengät pois ja menin kahlaamaan. Rensu innostui heti ja roiskutti vettä kavioillaan niin, että loppujen lopuksi olin aivan läpimärkä. "Mennääs nytten.", totesin ja kiskoin jarruttelevan Rensun pois vedestä. Pikkupolulla Rensu näki oravan ja loikkasi takajaloilleen. Tyydyin vain huokaisemaan.
Tielle päästyämme päästin Rensun raviin, kunnes se yhtäkkiä pysähtyi. "Mitäs nyt?", kysyin ihmeissäni ja katsoin Rensun kanssa samaan suuntaan. Oksat havisivat ja katkeilivat tien toisella puolella. Rensu peruutti kauhuissaan. Lehviköstä loikkasi hirvi vasoineen, mylvien hurjasti. "Ei jumalauta.", sopersin. Rensu loikkasi komean loikan, riistäytyi irti ja laukkasi niin kovaa kuin ikinä pääsi Seppeleen suuntaan. Seisoin paikallani. Lopulta möhkäle lähti ja uskalsin hengittää. Juoksin, aivan kuin Rensu, Seppeleelle.
Siinä se oli. Rensu seisoi tarkalleen keskellä pihaa, hikisenä ja puuskuttaen. Otin se kiinni ja huuhdoin pesuboxissa. Karsinassa heitin sen päälle talliloimen ja jätin Jaakolle lapun, jossa pyysin katsomaan Rensun perään: itseni oli lähdettävä kouluun.
|
|
|
Post by Sastu on Sept 8, 2008 8:00:06 GMT 2
Mennään minne vaan, meitä kukaan ei voi saavuttaa
|
|
|
Post by Sastu on Sept 9, 2008 6:18:33 GMT 2
Vähän erinlaista koulutreeniä.
-Noniin, otas nyt ne kuolaimet suuhus, sanoin orille, joka yritti temppuilla kaikin voimin. -Nyt Rensu, ota ne, jatkoin, ja kutitin hammaslomasta.
Rensu aukaisi suun, ja sinne pujahti kuolaimet, salamannopeasti.
-Hyvä, kehuin rennommalla äänellä.
Kiinnitin tarvittavat soljet, ja talutin Rensun ulos, maneesille tarkemmin sanottuna. Rensu pyrähteli kuin varpunen kissan kynsissä, ja tässä tapauksessa minä olin se kissa.
Avasin ja suljin maneesin oven. Maneesi oli aika lämmin, josta olin kiitollinen, nimittäin mulla oli helskutan kylmä.
Kävelin Rensun vieressä uraa. Aluksi rentoa käyntiä, kunnes aloin kokoamaan ohjaa, ja nostin käteni kaulalle, ihan kuin siellä olisi ollut ratsastaja. Aloin pyytämään Rensua muotoon, ja kulkemaan ryhdikkäämmin sekä näyttävämmin. Sen toki ori osasi, näyttävää kävelyä, nimittäin.
Rensu oli herkkä ohjalle, mutta jotenkin... painavan tuntuinen, niinkuin se ei kantaisi itseään kunnolla.
-Maisk, alas kantaa vähän itseäs, sanoin, ja laitoin ohjat yhteen käteen, ja työnsin Rensua vähän pohkeen kohtaa.
Ori terästäytyi heti, ja vähän kerrallaan se alkoi astua enemmän alleen ja kantamaan itseään.
-Hyvä, oikein, kehuin Rensua.
Kun käynti oli alkanut näyttää vaikean B'een näköiseltä kootulta, ja Rensu piti saman käynnin volteilla ja pysähdyksien jälkeen, tuli aika kokeilla samaa ravissa.
-Ravia, sanoin, ja lähdin itse hölkkäämään Rensun lavan kohdalla.
Rensu lähti automaattisesti raviin. Se oli vähän tönkköä, ja pidättyväistä, joten aloin hölkätä nopeammin, ja annoin Rensulle vähän ohjaa.
-Maisk maisk, maiskuttelin, jolloin ori alkoi ravata nopeammin, ryhdikkäämmin ja jotenkin iloisemmin.
Päätin jatkaa huomenna ravissa samanlaisia hommia, sillä puoli tuntia käynnissä kunnon koulukäyntiharjoitteita ei tainnut olla Rensun lempipuuhaa.
Ravasimme pari kierrosta kumpaankin suuntaan niin, että pidin Rensua normaalisti ohjista, ja se sai venyttää kaulaansa.
Näin juoksutusnarun mikrofonipaikan vieressä, ja noukin sen mukaan. Laitoin ohjat "tuntumalle" ja solmuun, sekä kiinnitin liinan sitten kuolaimiin.
Ohjasin Rensun ravaamaan ympyrälle. Pian annoin luvan laukkaan, ja ori innostui kiitämään aluksi varmaan kahdeksan kierrosta putkeen. Lopulta se sitten pukitti, ja hiljensi vauhtiaan. Se tykkäsi.
|
|
|
Post by Sastu on Sept 10, 2008 6:18:57 GMT 2
Koulutreeni etenee, RAVIA!
Talikko oli ahkerassa käytössä käsissäni. Putsasin Rensun karsinan kuin jollekkin maailmankuulu Miltonille. No melkein, nimittäin Seppeleen omalle Rensumiltonille.
Huokaisin.
-Tulipas tehtyä, sanoin ottaen tukevasti kiinni kottikärryjen kahvoista.
Työnsin painavat kottikärryt lantalaan, ja hain turvetta karsinaan.
Levitin kottikärrystä turpeen, ja potkin sitä vähän nurkille.
-Levittäköön loput itse, totesin vieden talikon ja kottarit omalle paikalleen.
Puhdistin sienellä kipot ja kupit. Sain jynssätä oikein kunnolla, kunnes jyvät sun muut lähtivät.
Vihdoin totesin, että oli aika hakea the Rensuman. Hain sille karsinan eteen harjapakin. Sieppasin riimunnarun mukaani ja tallustin hyppivän orin tarhan portille.
-Rensuu, huusin, ja vislasin perään.
Ori teki laukassa täyskäännöksen porttia kohti, ja laukkasi portille.
-Oho, onkos sulla hyvä päivä tänään, kun oikein säteilet hyväntuulisuutta ja energiaa, puhuin Rensulle, kun laitoin riimun sen päähän.
Rensu oli täynnä virtaa. Taluttaessa se tutki ympäristöä kiinnostuneena ja säikkyi pienintäkin mahdollista asiaa. Naurahdin.
Talutin Rensun omaan karsinaansa. Päästin sen irti, ja ori kiersi karsinansa ympäri, nuuskien turvetta.
-Joo, sait lisää, selitin Rensulle otettuani harjat.
Aloin harjaamaan Rensua runsain vedoin. Se tutki ympäristöä mielenkiintoisena. Ori ei ollut edes hirveän likainen, joten perusteellinen harjaus sujui nopeasti. Selvitin Rensun harjan ja hännän, ja putsasin kaviot.
-Täähän sujui nopeasti ilman sun temppuiluita, sanoin orille, joka tapitti kysyäkseen, mitä seuraavaksi.
Lähdin karsinasta, ja hain satulahuoneesta Rensun puhtaat suitset sekä pintelit.
Palasin karsinalle, ja yllätin Rensun selällään. Kannustin orin pystyyn, ja aloin harjaamaan pölärillä oria nopeasti.
Pian laitoin sille pinteleitä ja sitten suitset.
-Maneesille, opastin oria, lähtiessäni taluttamaan sitä.
Pian olimmekin jo täydessä työssä. Käynnissä eilisen kertausta, sekä rentoa käyntiä. Ravihan oli tämän päivän pääasia.
-Ravia, komensin, ja Rensu lähti energisesti eteen.
Pidätin vähän käsilläni, jotka tänäänkin olivat oikealla ratsastajan paikalla.
Rensu hidasti kuolainta purren, ja alkoi automaattisesti astua alleen, juuri niinkuin pitikin. Sen takapää työskenteli armottomasti.
-Oikein hyvä, erinomaista, kehuin oria tosissani.
Se oli hyvin kevyt ohjalle, ja muutenkin hyvin mukavan tuntuinen. Rensu toimi automaattisesti, minun piti vain pysyä mukana. Sitten päätin mennä Rensun kanssa pohkeenväistöä.
Rensu oli vähän vänkyrä, ja haluton, mutta meni sen jotenkuten.
-Noniin, tän päivän aihe vaihtuikin pohkeenväistön hiomiseen, sanoin Rensulle alkaen työstämään sanottua asiaa.
|
|
|
Post by Sastu on Sept 11, 2008 6:17:05 GMT 2
Rensu -tammojenrakastaja
|
|
|
Post by Sastu on Sept 12, 2008 7:14:35 GMT 2
Ympäri mennään, yhteen tullaan.
Rensu oli täynnä virtaa, kun menin hakemaan sitä tarhasta. Se ei ollut huilahtanutkaan viimeisen kymmenen minuutin kuluessa, ravannut vain eteenpäin. “Harmi, että Oonan aika ei enään riitä Rensulle. Mutta onni minulle, se oli nyt minun” mietin, ja hyppäsin melkein onnesta ilmaan.
Vislasin.
-Noniin, oisko nyt juoksut juostu ja aika mennä harjaukseen, kysyin orilta, kun se viimein siirtyi käyntiin, ja köpötteli epävarmasti luokseni.
Laitoin sille nopeasti riimun päähän, ettei se viime hetkellä muuttaisi mieltään sisälle tulosta.
Talutin Rensua tallia kohti. Sitten se tajusi olevansa kiinni, ja räjähti kuin pommi; aluksi viisi kertaa pystyyn, ja sitten täyttä pukkilaukkaa tallipihalla.
Roikuin hetken mukana, kunnes Rensu vetäisi niin voimakkaasti narusta, että se irtaantui ottestaani, ja samalla matkani päättyi. Rensun tosin ei; se jatkoi matkaansa pukkilaukassa kohti maastoa.
-Shit, kirosin, ja lähdin perään.
Kävelin pari kertaa vislaten maastopolkua eteenpäin. Tulin risteykseen, ja käännyin vasemmalle.
Menin vähän matkaa eteenpäin kiroten mielessäni varomattomuuttani. Olin rentoutunut liikaa.
-Voihan saamari, huokaisin, kun yhtäkkiä kuulin kavion kopinaa. -Rensu, jatkoin melkein samaan sysssyyn.
Kavion kopina voimistui, ja pian erotinkin punakarvaisen orin juoksevan minua kohti.
Rensu näki minut, ja teki pari pukkihyppyä. Sitten se uhkasi juosta päälle, ja olisi vissiin vahingossa juossutkin, ellen olisi levittänyt käsiäni ja huutanut pysähdystä.
Rensu teki äkkipysäyksen metrin kauemmaksi minusta.
-Soojaa, ihan rauhallisesti, puhelin hermostuneelle orille hiljaa. -Ei mitään hätää, ei, jatkoin.
Puhelin seisahtuneelle Rensulle hiljaa, rauhallisesti. Seisoimme siinä pitkän tovin, ihan paikoillamme. Pienikin kädenliike, jos olisin tehnyt, olisi saanut Rensun juoksemaan, joten en tehnyt sitä.
Lopulta Rensu huokaisi, ja otti pari käyntiaskelta luokseni, ja painoi päänsä olkapäälleni.
-Just näin, poika. Nyt mä otan sun riimunnarusta, selitin, ja rauhallisesti, mutta varmasti, tartuin sen riimunnaruun.
Huokaisin. Taputtelin Rensua, Hyvin alkaa hevosenomistajan arki…
-Mennääs tallille, sanoin orille, ja lähdin taluttamaan oria Seppeleelle päin. -Tallilla suo odottaa superhoito, ei liikuttamista tänään, naurahdin, orin lähtiessä kävelemään perässäni.
|
|
eda
Uusi ihmettelijä
Posts: 20
|
Post by eda on Sept 15, 2008 7:32:35 GMT 2
Meillä oli kone p:nä ja korjauksessa Helsingissä, joten olen nytkin kirjaston koneella mut ei mtn., tässä nyt tarina!
"No!", komensin Rensua sen änkiessä pystyyn keskellä pihaa. Vastahakoisesti se laskeutui neljälle jalalle ja laitoin sen aittakarsinaansa. Jaakko oli nähtävästi jo laittanut ruoat, sillä lähtiessäni hakemaan harjapakkia karsinasta kuului tyytyväistä rouskutusta.
Palatessani olin napannut mukaani myös juoksutusvarusteet, jotka laitoin ovenkulmaan odottamaan. Mennessäni karsinaan Rensu hörähti lämpimästi. Aloin harjata oria, joka oli poikkkeuksellisen nätisti. Se antoi jopa harjata pään ja nostaa kaviot kunnolla.
Kun olin valmis, laitoin Rensulle kamat päälle ja talutin sen maneesiin. Päästessämme ovelle huomasin kuitenkin, että tunti oli juuri meneillään ja maneesi vilisi ratsukkoja. Teimme siis uukkarin ja suuntasimme kentälle.
Asetuin kentän keskelle ja pyysin Rensun ympyrälle ensin käynnissä. Sitten pyysin sen raviin. Rensu lähti kuin raketin suusta lisättyä kiitoravia, ja tyynnytin orin takaisin käyntiin. Menin lähemmäs Rensua ja maiskautin sen raviin. Pidätin heti narusta ja katsoin, ettei se mennyt hiukkaakaan liian lujaa. Väänsimme varmaan vartin ravia hitaammaksi, mutta sitten se alkoi sujua.
Tunnin treenien jälkeen kiitin Rensua ja päästin sen käyntiin. Kävelimme takaisin talliin. Harjasin Rensun ja heitin loimen päälle, koska tallissa oli harvinaisen kylmä.
Vein varusteet paikalleen ja palasin Rensun luo. Nyt kun sillä oli aikaa, se päätti tutkia taskuni. Rensu nappasi kännykkäni hampaisiinsa ja heilutteli sitä ympäriinsä. "Noniin, annapas se nyt tänne... Niin, olet sinä aika moderni heppa, joo, olet...", sanoin nauraen ja nappasin kännykkäni Rensulta. Taputin sitä kaulalle nauraen ja lähdin.
|
|