|
Post by Chao on Apr 29, 2011 22:59:44 GMT 2
29.4.2011 - Wondering back, like it's my first time near you...
Seisoin kädet puuskassa tallikäytävällä, toiselta käsivarrelta riimunnaru roikkuen. Kasvoni punoittivat kiukusta, mutta hengittelin syvään, jotten olisi räjähtänyt. Kukaan ei olisi kuitenkaan kuullut poksahdustani, kun talli oli täysin äänetön. Ja minä olin kadottanut hevoseni. Tiesin tasan tarkkaan missä Riinan karsina oli. Ja missä tamma tarhaili. Ja kuka sillä milloinkin ratsasti, mutta nyt olin saanut sen kadotettua. Ja olin siitä harvinaisen vihainen. Tunsin kuinka puna levisi korviini asti ja hengitin jo miltei hyperventiloiden. Jos joku olisi sattunutkin paikalle, olisi tämä poistunut vauhdilla ja äänettömästi - näytin varmasti aivan vesikauhuiselta. Onneksi sain hillittyä itseni ja suuntasin kiukkuni kohti tamman tarhaa.
Tyhjää täynnä.
Samoin kenttä ja maneesi, sekä neidin karsina. Siis mitä hittoa. Olin takaisin tallikäytävällä, mutta suuttumukseni oli vaihtunut hämmennykseen. Elli eksyi pahaa aavistamatta talliin. "No heipähei, meidän mammalomalainen!" Mulkaisin Elliä ja katseesani oli varmasti vielä hitunen kiukkua, koska nainen jähmettyi niille sijoilleen ja olin kuulevinani nielaisun. "Missä... Riina... on...?" Sihisin kysymyksen hampaideni välistä. Kiukku valtasi taas alaansa. Näin synnytyksen jälkeen mielialat muuttuvat melko vauhdilla hormonien ollessa yhä sekaisin kuin seinäkello. "Öö... tarhassa?" Elli änkytti ja etsi jo katseellaan hätäuloskäyntiä. "Eipä ole." Äänestäni kuulsi iva. "Sitten se on karkuteillä, koska ei Annekaan oo ratsimassa ja Lynnki lopetti." "Perhana." Tokaisin ja suuntasin ulos tallista. 'Hemmetin hemmetin hemmetti... Samperin tammat, en enää ikinä hanki tammaa, ruunia vaan. Joo, ruunat on helppoja ja ihania...'
Jatkoin kiroilua mielessäni juostessani maneesin ohi kohti maastoja. Minneköhän tarhastaan pois päässyt hevonen suuntaa siihen aikaan keväästä, kun uusi ruoho on muutaman millin mittaista? Perhanan perhana.
Siellähän se kökötti. Laitumen tolpat ja langat oli syksyllä kerätty talvisäilöön, mutta tämä neiti ei tosiaan ollut unohtanut, missä herkkuja pursuava taivas sijaitsi. Kellanvihreä nurmi reunusti vaaleanraudikon hahmon, joka erottui selkeänä sinistä taivasta vasten. Vihelsin tammalle, joka nosti päänsä uudesta kevätruohosta, käänsi sen suuntaani ja hirnahti pitkän ja kimeän tervehdyksensä, kuin kutsuen minutkin lounaalle kanssaan.
Naurahdin kevyesti ja tunsin kiukkuni valahtavan ulos varpaideni kautta. Kävelin Riina luo, eikä tamma tehnyt elettäkään lähteäkseen karkuun. Tuli vissiin siihen tulokseen, että minua näkee jo muutenkin niin harvoin. Rapsutin vaalean tamman otsaa samalla kun kiinnitin riimunnarun riimuun. "Et sä voi tänne kuule tulla syömään tai tänne ei kesäksi kasva mitään..." Höpisin tammalle lähtiessäni taluttamaan sitä pois laitumelta. Riina hlrähti pehmeästi käteeni lämmintä ilmaa ja olin taas kuin taivaassa.
Lähdimme rinta rinnan kohti tallia, sinisen kevättaivaan laskeutuessa päällemme ja auringon naureskelevan säteitään selkiemme takana.
Tunsin sisimmässäni samanlaista riemua, kuin sinä päivänä, kun tapasin Riinan ensimmäisen kerran...
|
|
|
Post by Anne on May 11, 2011 8:44:12 GMT 2
PKK-CUP-osallistumiset:Riina kisaa PKK-cupissa koulussa ja esteillä. EsteetPAIKKA | LUOKKA | TULOS | Järnby | 100cm | | Järnby | 120cm | |
KouluPAIKKA | LUOKKA | TULOS | Järnby | Helppo A | | Järnby | Vaativa B | |
|
|
|
Post by Anne on Jun 16, 2011 9:13:48 GMT 2
16.6.2011 Kesäistä kynimistä
- Mitä sä olet mennyt tekemään?! Chao huudahti järkyttyneenä ja sai samalla sylissään nuokkuvan vauvan aloittamaan aikamoisen huutokonsertin. - Ei kilpahevosen harja voi ryntäisiin asti yltää. Nyt se on siisti ja sen saa vielä leteillekin. Kun on näitä kilpailujakin koko kesä luvassa, puolustelin.
Riina seisoi sidottuna harjauspuomiin ja luimisteli tilanteelle. Ilmeisesti tammakaan ei pitänyt uudesta, kynitystä hiustyylistään.
- Se.. se näyttää ihan kaljulta, Chao miltei kyynelehti. - Parempi kalju kuin epämääräisesti letitetty, kilometrin pituinen jouhikimppu. Varsinkin esteradoilla, sanoin tyynesti. - Okei, okei, sä sillä nyt kisaat, niin saat päättää. Mutta jos mä vielä joskus tästä pääsen hevosen selkään, niin mä saan päättää. Sitä paitsi Riina on ehkä liian iso sulle, Chao sanoi.
Se oli totta. Tamman säkä heilui yli kymmenen senttiä päälakeni yläpuolella ja lyhyet jalkani yltivät hädin tuskin puoliväliin tamman kylkiä, selässä istuttaessa siis. Kuitenkin ratsastukset olivat sujuneet mallikkaasti viime aikoina, vaikka tiesinkin, että Riina on enemmän Chaon kaltaiselle pitkälle ihmiselle sopiva.
Chao lähti toimistoon rauhoittamaan lastaan ja jäin vielä nyppimään muutamia jouhia Riinan harjasta. Kunnon hoitaja sille tarvittaisiin. Joku, joka pärjää kisamatkoillakin ja muutenkin hankalan hevosen kanssa. Toivottavasti sellainen löytyisi.
|
|
|
Post by Anne on Jun 17, 2011 20:18:17 GMT 2
Riina ♥
|
|
Jeccu
Perustallilainen
Posts: 169
|
Post by Jeccu on Jul 3, 2011 8:02:35 GMT 2
3. heinäkuuta 2011 - Pieniä ihailuksia Tutustumisia Seppeleeseen ja Riinaan En uskonut sitä todeksi. Kaunis vaaleanrautias hevonen seisoi noin kaksi metriä edessäni. Se oli todella ihana, kaunis, mahtava. En viitsinyt häiritä hevosen karsinarauhaa, joten päädyin katselemaan tammaa hieman pidemmältä. Olin ihan otettu, koska minut oli valittu tuon kauniin hevosen hoitajaksi. Mahtavaa. Oli kuuma päivä. Linnut lauloivat ja aurinko porotti, pilvet leijailivat niin kevyinä taivaalla ja välillä peittivät auringon. Onneksi. Varjossa oli varmastikin 30 astetta ja auringossa 60. Siltä ainakin tuntui, koska heti kun käveli ulos pihalle oli jo ihan yltäpäältä hikinen. En voinut seistä ikuisuutta tuijottamassa sitä ihanaa hevosta, joten minun oli pakko liikkuakin. Vaikka olisin mielelläni istunut siinä ja katsellut tammaa ikuisuuksia, en vain voinut. En edes viitsinyt. Mitä sitten kun Anne tulisi ihmettelemään Seppeleen sulkeutumisaikana kun minä tuijottelin hänen tammaansa silmät pyöreinä? Ei ehkä antaisi kovin hyvää vaikutusta minusta, vieläpä kun olin ensimmäistä päivää tallilla. Kävelin käytävää pitkin pois siitä osasta, missä Riina oli. Tuntui haikealta lähteä tamman luota edes hetkeksi, koska olisin hyvin voinut roikkua tamman kaulassa koko vuodenkin. Tai ehkä ei, ei nyt liioitella. Olin hieman eksynyt. Talli oli jotenkin niin suuri ja oli niin monta erilaista käytävää ja suuntaa mihin pystyi kävellä. Tullessani tallin "risteytykseen" katselin molemmille sivuille. Yksi vei ulos, ja niin toinenkin. Eli väärä paikka. Astelin eteenpäin ja hahmotin edelläni kaksi ovea. Jatkoin matkaani oville. Seisoskelin katsomassa ovia. Tuumin mikä oli mikä. En tiennyt yhtään, enkä viitsinyt avata ovia katsoen mitä se sisältäisi, koska jos joku niistä huoneista olisikin ollut yksityinen? Oli kuitenkin pakko kokeilla. Koitin avata vasemmanpuolista ovea, mutta se ei auennut. Lukossa. Mitäköhän se olisi piilotellut? Toinen ovi oli auki, ja se näytti olevan jonkinsortin varustehuone. Satulat olivat seinällä roikkumassa ja suitsetkin roikkuivat koukuissaan, keskellä huonetta oli satulapuomi jossa oli yksi satula. Varmasti joku oli putsailemassa sitä, tai siis aikeissa. Koska kukaan ei istunut puunaamassa sitä juuri tällä hetkellä. Huoneessa oli myös ovi, joka huomattavasti johti pihalle. Sinne en minä tarvinnut, tarvitsin vain löytää jonkinlaisen hoitajienhuoneen. Menin ulos satulahuoneesta ja katsoin vasempaan. Siellä oli rappuset. En tiennyt minne ne veivät, mutta kokeilemalla se selviytyisi. Lampsin rappuset ylös ja saavuin huoneeseen joka sisälsi lokeroita. Se tarkoiti vain yhtä asiaa: lähellä oli oleskelutila. Kävelin ovelle missä oli merkki ettei saappaita saanut ottaa sisälle. Löysinpäs sen. Avasin oven ja katsoin sisään. Sohvalla istui joku lehteä selailemassa. Hän tervehti minua. Tervehdin tietenkin takaisin pienellä hymyllä ja suun liikuttamisella. Se oli perustapani tervehtiä. Keskellä lattiaa oli suloinen, ruskea rahi. Rahin toisella puolella oli pöytä joka oli koristeltu pullalautasella. Pullia tosiaan oli jäljellä vain kaksi. Kahden tolpan takana oli pöytä ja kaksi penkkiä molemmin puolin pöytää. Seinällä oli mikro ja sen alla jonkinlainen kaappitila. Mikron yläpuolella oli hylly missä oli pientä tavaraa. Tarkastettuani oleskeluhuoneen laitoin laukkuni pienen pöydän alle, ennen kuin pujahdin ulos koko huoneesta. Palattuani alakertaan en jaksanut enää seikkailla. Eikä siihen ollut tarvettakaan. Kävelin vain takaisin Riinan karsinalle, ja liimauduin karsinaanoveen kuin saastainen itikka. Tamma sukelsi taaksepäin karsinassaan. Seisoskelin siinä katselemassa tammaa pitkän aikaa. Ojensin käteni hevosen nuuhkittavaksi, mutta sain vastaukseksi vain virnistyksen. Tamman korvat olivat taka-asennossa. » Mooi, voinkos auttaa? » kuulin jonkun kysyvän. Käännyin katsomaan häneen ja näinkin Annen. » Ai, hei, mä tässä, Jeccu. Tota, mietin vaan että mitäs mä voisin Riinalla tehdä? » » No, sä voisit vaikka harjata. Riina ei oo menossa tunnille tänään. Eikä se kyllä tunneille menekään, koska se on mun ja Chaon polle » Anne totesi. » Mutta, mulla olis vähän kiire nty, koska tuntilaiset alkaa tulla, ja se on mun tunti, joten pitääpä alkaa mennä. » » Selvä, kiitos paljon! » Riinan harjakoppa oli suloinen. Siihen oli kirjoitettu käsin kaunokirjoituksella "Riina". Nappasin tamman riimun karsinanovelta. Avattuani karsinanoven Riina katseli minua ujon sorttisena. Laitoin riimun tamman päähän ja kiinnitin sen kunnolla. Silittelin rauhassa Riinan päätä. Tamma koitti nostaa päänsä korkealle etten ylettynyt siihen, mutta yletyin kuitenkin. Rapsuttelin tamman säkää, ennen kuin laitoin harjakopan alas maahan. Otin käsiini kumisuan ja harjailin Riinaa rauhassa. Olin oikeastaan todella innostunut saadessani harjata Riinaa, mutta en näyttänyt sitä. Riina antoi minun harjata ihan kiltisti. Hiljalleen se alkoi laskea päätään, ja pian pää oli tavallisella tasolla. Harjasin pitkään kaikilla harjoilla ja tarkkaan, sillä olihan tämä ensimmäinen kerta kun olin täällä Seppeleessä. Saatuani Riinan harjattua, olin hieman työtön. Ilma oli viilennyt ja tuntilaiset häärivät tallissa. Muut hoitajat auttoivat tuntilaisia. Vein tamman harjapakin takaisin varustehuoneeseen. Katsoin tamman varusteita ja ihailin, että varmasti joku päivä saisin laittaa ne tamman päälle ja lähteä ratsastamaan. Äh, no, en voinut tietää sitä vielä. Tunti alkaisi pian. Tuntilaiset taluttajinee ja apureinee menivät ulos kentälle. Ulkona oli kaunis sää, eikä enää ollut niin hiostavaa. Istahdin kentän ulkopuolella olevalle penkille ja seurasin tuntia. Voisinhan minäkin oppia jotain samalla, vaikka kertauksena. Jeccu ja Riina osa 1
|
|
Jeccu
Perustallilainen
Posts: 169
|
Post by Jeccu on Jul 4, 2011 7:23:43 GMT 2
4.7
Vedin takkini kaulusta ylöspäin, jotta se lämmittäisi jotenkin kaula-aluettakin. Oli aika kylmä, kuutisen astetta ja tuuli aivan mielettömästi. Oliko tämä muka se niin kutsuttu kesä? Siltä ei tuntunut ainakaan. Pitihän ilman kuitenkin olla vaihteleva, totta, mutta ei en näin kylmä tarvinnut olla. Toivottavasti iltapäivää vasten alkaisi lämmitä. Nykäisin tallinoven auki ja astuin sisään. Sisällä tallissa oli ihan hiljaista; hevoset olivat ulkona eikä tunteja ollut vielä moneen tuntiin. Ensimmäinen tunti pidettäisiin kello kolmelta.
Kävelin yläkertaan hoitajienhuonetta kohti. Siellä oli aika hiljaista, ulos ei ainakaan kuullut mitäään. Jätin kenkäni oven ulkopuolelle ja avasin oven. Sohvalla ei istunut ketään eikä muuallakaan huoneessa ollut ketään. En kai minä nyt yksin koko tallissa voinut olla? Kävelin pientä keittiönurkkausta kohti. Mikro oli ihan siistissä kunnossa, eikä sitä tarvinnut puhdistaa mitenkään. Mikä tietenkin oli ”todella” harmillista, koska mielelläni olisin halunnut siivota jotain. Ehkä Riinan varusteet oli puhdistuksen tarpeessa?
Oli pakko tunkea jalat takaisin kenkiini, koska en halunnut kävellä sukkien kanssa alakerrassa. Mistä tiesi jos pian astuisikin lantakasaan ja sitten sukat tuoksuisivat oih niin ihanalle? Ei kiitos. Satulahuoneessakaan ei ollut ketään, mikä alkoi hieman mietityttää. Oliko tänään joku pyhä päivä jonka olin missannut, vaikkapa jouluaatto tai uusivuosi? Jouluaattona täällä olisi varmasti joku, tai ainakin joulupäivänä... En keksinyt kylläkään mitään pyhäpäivää joka tänään olisi, vaikka en kyllä tarkstanut kalenteriani tänään. Joten, mistä sen tiesi, vaikka olinkin missannut jotain? Riinan varusteet eivät toisinsanoen olleet puhdistuksen tarpeessa, mutta pintapuhdistuksen ne kyllä ihan varmasti kestäisivät. Eikä pieni pesu satulasaippualla ollut niille pahaksi, joten ihan hyvin voisin tarttua toimeen.
Satulan puhdistaminen kävi nopeasti. Vedin hellästi sienenpalasella satulan ylitse enkä hosunut. Mihin minulla muutenkaan olisi ollut kiire? Aloin pikkuhiljaa avata takkiani ja lopulta laskinkin sen lattialle. Tallissa ei ollut yhtä kylmä kuin ulkona, onneksi. Tallissa oli tällä kertaa lämpimämpää. Kun satula oli puhdistettu, siirryinkin suitsiin. Kun osat olivat irrotettu alkoi niittenkin puhdistus. Suitset taisivatkin olla hieman enemmän puhdistuksen tarpeessa kuin mitä satula oli. Armottoman puhdistuksen jälkeen aloin koota suitsia yhteen. Se oli hieman hankalaa kun en ihan tarkalleen tiennyt miten ne olivat olleet, koska olin vain ottanut ne irti. Otin Epun suitset avuksi ja tarkastelin siitä jonkinverran miten koota Riinan suitset. Helpostihan se kokoaminen kävi, mutten tiennyt oliko se tarkalleen oikein. No, ratsastaja saisi säätää niitä sitten.
Siivottuani jälkeni satulahuoneessa, ihmettelin ihmisten määrää tallissa. Nyt paikalle oli tupsahtanut noin miljoona ihmistä. Ei ehkä ihan, mutta paljon niitä taas oli. Oli pakko kysyä joltakulta mitä kello oli. » Moi, voisitkos kertoa mitä kello on? » » Tietenkin, öö, se on puol kakstoista. » » Ookoo, kiitti. » Puoli kaksitoista? Mitä ihmettä. Olinko oikeasti ollut satulahuoneessa puhdistamassa kamoja yli tunnin? Tietenkin niitten putsauksessa kesti jonkin aikaa, mutta vaikea sitä oli ymmärtää. Palasin takaisin Riinan karsinalle ja avasin oven ammolleen. Karsina oli likainen, eli siivouksen tarpeessa. Kävin hakemassa talikon ja kottikärryn, jonka jälkeen aloin heitellä lannat kottikärryihin. Viskominen otti voimille, mutta habahan siinä kertyi.
Tänään kyllä sitten oli oikea siivouspäivä. En ymmärtänyt mistä olin saanut sellaisen siivoustaudin, mutta tykkäsin siivoa tallissa. En tykännyt siivota kotona, se oli jotenkin niin ärsyttävää, koska piti aina vain siivota poikaystävän – toisisanoen possun – jäljet. Eikä se sitten itte voinut laittaa vaatteensa nätisti kaappiin eikä voinut silittää niitä ennen käyttöä, vaan likaiset vaatteet se heitti lattialle ja otti jotain kaapista, ja ellei käyttänyt sitä niin heitti lattialle sen ja otti jotain muuta. Inhaa. Kottikärryjä en saanut täyteen lantaa, mutta kun karsinakin oli saanut pintasiivouksen niin kipaisin tyhjentämässä kottikärryt. Laitoin talikon ja kottikärryt paikoilleen ennen kuin vipelsin takaisin tamman karsinalle. Katsoin riimua ja otin sen käsiini. En tiennyt kävisinkö hakemassa Riinan ihan vain harjausta varten, vai mitäkö tekisin. Kello oli pian kaksitoista, joten ehtisinhän minä tehdä jotain Riinan kanssa. Paljonkin, oikeastaan.
» Hei Jeccu! » Anne tupsahti luokseni. » Hyvä että sä oot täällä. Mulla on vähän toimistohommia, mitkä saan valmiiksi noin tunnissa, ja sitten aattelin jos menisin ratsastelemaan Riinalla, niin voisitko sä ystävällisesti laittaa tamman valmiiksi mulle? » » Mielelläni! » » Hyvä! Tuu vaikka koputtamaan toimistonoveen jos en oo tullut kun oot valmis. » » Ookoo. » Siitähän sainkin sitten töitä. Kipitin tarhoille tamman riimun kanssa ja pujahdin sisään tarhaan missä Riina oli. Tamma huomasi tuloni ja näytti siltä että lähtisi karkuun. Muttei sitten lähtenytkään, vaan jäi paikoilleen ja luimisteli hetken. » Hei Riina » juttelin tammallee ja laitoin riimun hevosen päähän. » Tänään saat liikuntaa. » Kiinnitin Riinan käytävällä. Kävin hakemassa hevosen harjapakin ja laskin sen maahan noin kaksi metriä tamman jaloista. Kuka tiesi jos tamma villiintyisi ja alkaisi kaviollaan hieman leikkiä, jolloin harjat saisivat kyytiä? Nappasin käteeni kumisuan ja body-harjan. Harjausurakka alkoi.
Tammalta ei irronnut enää niin kovasti talvikarvaa, vaikka sitä jossain paikoin olikin hieman enemmän kuin muualla. Talvikarva oli kuitenkin lähtenyt jo aika paljon, mikä oli hyvä Riinalle. Kuka nyt haluisi paksun talvikarvan kanssa mennä ulos laiduntamaan? Haettuani satulan ja suitset asetin satulan hellästi tamman selkään. Suitset roikkuivat karsinanovessa riimun paikalla, odottaen vuoroaan. Otin Riinan harjantupsut pois satulan alta ja varmistin että satula oli jotakuinkin suorassa. Tämän jälkeen aloin kiristää satulavyötä. Hymyilin tyytyväisenä kun Riina ei suhtautunut asiaan oikeastaan mitenkään. Hieman ärtyneenä korvat liikkuivat ja tamma näykki ilmaa, mutta ei sitten tehnytkään mitään muuta. Kun satula oli valmis, oli aika siirtyä suitsiin. Laitoin ohjat kaulalle ja irrotin riimun, nostin suitsia ylöspäin, niin että kuolaimet siirtyivät tamman turvan alle. Riina aukaisi suunsa ja sain kuolaimet pujotettua sisään suuhun. Kun suitset olivat kunnolla hevosen päässä aloin hieman kiristellä suitsia. Ne olivat hieman löysät, joten minun piti hieman kiristää niitä. Olin siis aika hyvin koonnut suitset. Kiinnitin leukaremmin ja turparemmin, jonka jälkeen talutin tamman omaan karsinaansa.
Koputin toimiston oveen ja kuulin sisältä Annen joka antoi luvan tulla sisään. » Riina olisi valmiina nyt » sanoin. » Ai, no hyvä. » Anne nousi paikaltaan ja laittoi kypärän päähänsä. Nainen seurasi minua Riinan karsinalle ja otti hevosensa ulos karsinasta. Riina suhtautui Anneen ihan kiltisti; ei välittänyt vaikka nainen otti suitsista ja alkoi taluttaa tammaa ulos pihalle. Tamma olikin tottunut Anneen. Seurasin ratsukkoa kun he etenivät pihalle, ja sain roikkua jalustimessa kunnes Anne oli selässä. Jalustimet olivat Annen mittaiset, joten hänen ei tarvinnut säätää niitä. Kiristin satulavyötä reiällä Annelle, ja nainen kiitti ennen kuin alkoi kävellä tietä pitkin Riinan selässä. He näyttivät mahtavilta. Yläkerrasta en tarvinnut hakea mitään, koska minulla ei ollut mitään siellä. Kello oli yhden paikkeilla ja minulla oli nälkä. Minulla ei ollut edes ruokaa mukana tallille, joten kävelin ulos pihalle autoni luokse. Anne saisi keretä itse ottaa varusteet pois tammaltaan, koska siinä vaiheessa minä en enää ollut täällä. Eiköhän hän pärjäisi ihan hyvin.
Jeccu ja Riina osa 2
|
|
Jeccu
Perustallilainen
Posts: 169
|
Post by Jeccu on Jul 8, 2011 8:36:27 GMT 2
8.7 - Chao tulee Kaahailin tallille tuttua tietä pitkin. Tästä päivästä tulisi mahtava päivä; Chao oli ilmoitellut Annelle että tulisi tervehtimään Seppelettä ja Riinaa, ja Annehan oli siitä ilmoitellut minulle, jospa haluaisin tavata Chaon. Innoissani minä olin, tästähän tulisi aivan mahtavaa. En tiennyt mitä odottaa, koska en koskaan ennen ollut tavannut Chaoa, mutta koska olin kuullut hänestä paljon juttua Seppeleellä, niin eihän sitä pystynyt kuvitella kuin hyviä. Varmasti oikein kiva tyyppi, johon mielellään tutustuisin. Ajatukset valloittivat pääni. En oikeastaan ymmärtänyt että parkkeerasin autoni muitten seuraan, ja että astuin ulos autostani. Kävelin automaattisesti tallinovea kohti, astuin sisään ja riensin Riinan karsinalle. Ei kai Chao vielä ollut tullut? Riinan karsinalla ei ainakaan ollut ketään. Oli pakko jäädä siihen tuumimaan hetkeksi. En viitsisi mennä muuallekaan odottelemaan Annea ja Chaoa, jäin vain tamman karsinalle. Karsinanovi oli auki, karsina tyhjänä. Astuin sisään karsinaan ja katselin tyytyväisenä ympärilleni. Joku oli siivonnut Riinan karsinan. Varmasti Anne, joka halusi tamman karsinan olevan hyvässä kunnossa kun niin sanottu pääomistaja saapuisi? “Miten Riina sitten voi? Hyvässä kunnossa? Kiltti ollut…?” kuulin jonkun kyselevän uteliaana, samalla kun kaksi naishenkilöä lähestyi minua ja Riinan karsinaa. “Hyvin se Riina voi, tammalla on uusi hoitajakin. Lynn lopetti ja päätin hoidella Riinaa ensiksi ihan yksin, mutta sitten päädyinkin hakemaan tammalle hoitajaa kiireitteni takia. Nyt sillä on sitten Jeccu hoitajana… Sen pitäis ilmestyä tässä jossain vaiheessa…” Anne totesi vilkaisten rannekelloaan. “Ettei se vaan olis tuo nuorineiti tuolla?” Chao vilkkuili uteliaana minuun suloinen vauva sylissään. Vauva nukkui ja nojasi pienellä päällään Chaon olkaa vasten. “On, olipas se ajoissa. Hei vain Jeccu!” Anne tervehti. “Moi”, tervehdin heitä molempia hieman ujosti. Chao käveli eteeni ja ojensi kätensä minua kohti. “Chao, kiva tutustua.” “Jeccu, ja samoin. Ihana tavata sut vihdoinkin.” Chao hymyili. Naisella oli mustat hiukset ja kapeat kasvot. Oikein kaunis nainen, olin jopa hieman kateellinen. Chao vilkaisi sisään Riinan karsinaan. “Oohoo, vai että ihan siivottu karsinakin.” “Tietenkin, pidetään paikat aina kunnossa”, Anne totesi iskien silmää minulle salaa. Hän virnisti. Chao vilkaisi Anneen. “Noh, missäs se mun tamma sitten on?! En kai mä nyt tullut tänne vaan karsinaa vilkkuilemaan.” “Jaajaa, joo, samassa tarhassa kuten aina. Jeccu voiskin tulla sun mukaan. Jeccu, ota riimu ja -naru messiin niin otat tamman sitten sisään Chaon tutkittavaksi.” Nyökkäsin pienesti ja tein töitä käskettyä. Kävelimme Chaon kanssa hiljaisuuden valloittamana Riinan tarhaa kohti. “No, kerroppas että mitäs oot suunnitellu?” Chao kysyi pian. “Siis Riinan suhteen.” “Enpä mitään suunnitellut ole… Haluisin vaan pyöriä messissä jonkin aikaa ja toivoisin että jossain vaiheessa pääsisin kiertelemään kilpailuja sun tai Annen kanssa.” Hymähdin. “Riina on sen verran ihana, etten mielelläni luopuis siitä.” “Aiaiaiai, et oo vielä nähnytkään!” Chao hihitti. “Riina on ihana, ihan äitiinsä tullut… Voih, aina yhtä ikävä Sipeä.” Olin aivan hiljaa. “Sipe on siis Riinan äiti?” “Joo, tai, oli. Se on nyt vihreillä laitumilla laukkaamassa auringonlaskua kohden… Äh, no, eiköhän tää vaihe oo tultu ohitettua jo.” Pieni taapero heräsi henkiin. Se katseli mihin oli tullut ja otti sitten otteen äitinsä nenästä. Se päästi kuitenkin pian otteensa ja katseli äitiään. “Ihana vauva!” totesin silmät säihkyen. “Onhan tää, oikea herra.” Riina seisoskeli pidemmällä tarhassaan. “Riiiiiiiiiiiinaaa!” Chao huudahti, ja se sai Riinan lisäksi pienehkön poninkin kiinnostumaan. Hiirakko poni alkoi kävellä luoksemme. Riinakin yhtyi kävelemiseen ja molemmat pollet kävelivät omaa reittiään ja tahtiaan meidän luokse. Hymyilin. “Ai tällanenkö se Riina sitten on?” kysyin Chaolta. “Kunhan se luottaa ihmiseen niin kyllä se sitten on oikea söppänä” Hymyilin. “Mennäänkös takaisin talliin Riiviön kanssa?” Riiviö. Mikä mahtava lempinimi. Ihana nimi! “Joo, mennään vaan.” Laitoin riimun tamman päähän ja avasin portin. Hiirakko ponikin halusi pujahtaa ulos, muttei päässyt. “Tuo on muuten Pella”, Chao totesi hymyillen. Rapsuttelin ponin päätä. Se oli suloinen. Talutin Riinan omaan karsinaansa. Vauva katseli ihmeissään suurta hevosta ja tunki kätensä suuhunsa. Napsautin riimunnarun irti tamman riimusta. “Voitkos sää ottaa tän pikkusen? Mä kattelen Riinaa sillä välin”, Chao kysyi ja tyrkytti vauvaa syliini. Otin pienen vauvan syliini ja katselin sitä. Se oli suloinen pikkupoika. Chao pujahti sisään Riinan karsinaan ja alkoi tutkiskella tammaansa. “Voih, pian mä pääsen ratsastamaan taas!” Chao huokaisi katsoen hevostaan. “Ja sitten mä todennäköisesti oon täällä ja laitan sen valmiiks sulle.” Chao tirskahti. “Kyllä kai.” Hetken kuluttua Chao nappasi vauvansa takaisin. “Ehkä meiän nyt pitäisi mennä kotiin. Taitaa pojua vähän väsyttää.” Hymähdin pienesti. Suuntasin katseeni Riinaan. Se oli suuri, mutta edelleen yhtä suloinen, oma itsensä. “Noh, kiitos, kiitos nyt, pidäpä hauskaa ja oli kiva tavata!” Chao sanoi. “Pidä hyvää huolta Riinasta!” “Takuulla. Oli joo kiva tutustua. Moimoi!” Chao käveli ulos tallista vauvansa kanssa. Katsoin Riinaa. Otin harjapakista kumisuan ja aloin reippaasti harjailla tammaa. Tulihan tästä kiva päivä - olihan se Chao kiva. Jeccu ja Riina osa 3
|
|
Jeccu
Perustallilainen
Posts: 169
|
Post by Jeccu on Jul 8, 2011 23:03:22 GMT 2
8.7(Oikeasti 9.7...) - Enkelit “Uittopäivä!” tytöt hihkuivat tallinkäytävällä rientäen. Nuorehko tyttö talutteli ihanannäköistä vuonohevosta tallinkäytävää pitkin, ja heidän edellä käveli tyttö Shetlannin-ponin kanssa. “Hei, odottakaa mua!” pieni tyttönen totesi ja veti Shetlannin-ponia mukanaan. Hymyilin. Joku päivä minäkin voisin hihkua että olin menossa uimaan Riinan kanssa. Joku päivä, muttei tänään. Ei tänään, tänään olisi vain rauhallinen ja rento päivä, jolloin harjaisin tamman ja ehkä huuhtelisinkin pesurissa. Riina tassutteli oikein mallikkaasti takanani. Lampsimme ensiksi pesurille, mikä onneksi oli tyhjä. Katselin ympärilleni. Tarvitsin joku joka pitäisi kiinni tammasta huuhtelun ajan. Tai ehkä se toimisi näinkin. Pitelin tiukan otteen riimunnarusta samalla kun käänsin kraanan päälle. Letkun päästä alkoi tulla vettä. Aloin suihkutella pienesti tammaa. Vettä ei tullut voimakkaasti, joten pystyin huuhtelemaan Riinan ihan näinkin. Hieman tamman korvat liikkuivat taaksepäin eikä tamma vaikuttanut kovin iloiselta. Mutta tyytyväinen tamma kuitenkin olisi kun se oli puhdas ja olisi taas viileätä. Saatuani tamman huuhdeltua, suljin kraanan. Vieressämme ämpäri oli täynnä vettä. Nappasin käsiini pesusienen ja upotin sen vesiämpäriin. Puristin liialliset vedet pois pesusienestä, ja otin saippuapullon. Laitoin pesusieneen hieman saippuaa jonka jälkeen aloin hieroa tammaa. Riina ei vieläkään näyttänyt ihan tyytyväiseltä. “Voi kuule, miten sut saa tyytyväiseks?” kysyin tammalta virnistäen. “Muut poniotukset tykkäis tästä.” Kun tamma oli yltä päällä saippuassa, aloin huuhdella saippuaa pois. Vesi valui hitaasti lattiakaivoon. Suljin taas kraanan ja otin käsiini hikiviilan. Vasta sen jälkeen huomasin seinissä olevat rinkulat, mihin sai hevosen kiinnitettyä. Virnistin ja kiinnitin Riinan niihin. Sen jälkeen aloin vetää hikiviilalla kaikki ylimääräiset vedet pois. Pesuboksin seinät olivat hienosti koristeltu pienillä, vaaleanvihreillä marmorilaatoilla. Ihastuin ihan korviani myöten pesuriin, niin nätti se oli. Seppele oli kyllä ihana paikka. Aivan mahtava. Rakastin koko paikkaa. Se oli unelmien talli. Vielä pyyhkeellä valmistelin Riinan pyyhkimisen. Ja kuivahan tammasta tuli. Lyhyt karva kuivui suht helposti ja se oli helppo saada kuivaksi. Onneksi. Rapsuttelin hevosen vatsaa. Riina oli ihana. Unelmien täyttymys. En vieläkään pystynyt uskoa todeksi sitä, että hoidin Riinaa täällä Seppeleessä. Kävelimme Riiviön kanssa pois pesurilta. Talutin Riinan omaan karsinaansa ja napsautin riimunnarun irti. Siihen jäin katselemaan hevosta taas vaihteeksi. Joku asteli hiljaa viheltäen käytävää pitkin. Ääni vahveni. “Ai Jeccu! Sähän oot täällä taas vaihteeksi”, Anne virnisti hymyillen. “No hyvä, hyvä, laitapas tamma valmiiksi mulle ratsastukseen. Satula ja suitset, ei mitään muuta.” “Selvä!” totesin hymyillen. Harjapakista nappasin käteeni kumisuan. Avasin karsinanoven ja pujahdin sisään Riinan luokse. Heti se hevonen mykistyi ja oli ihan paikoillaan taas. Korvat liikkuivat taakse. “Jos mä yrittäisin satuttaa sua tai tappaa sut, niin miks ihmeessä Anne olis ottanut mut sun hoitajaks?” kysyin tammalta virnistäen. “Älä huoli, sä oot niin ihana polle etten kyllä tappaisi sua. Ja siinä vaiheessa Chao tappaiskin mut…” Virnistin ja aloitin harjauksen. “Nosta”, sanoin hevoselle ja nyin kaviosta. Ei se noussut. “Nosta”, toistin ja nyin taas hieman kaviosta. “NOSTA!” inisin ja nostin kavion väkisinkin maasta. Nousihan se. Puhdistin kavion puhtaaksi ja siirryin seuraavaan. “Nosta.” Työnsin tamman peppua vasempaan, jolloin kavio nousi. “Hyvä tamma.” Olin todella surkea viheltäjä, mutta muuten olisin ihan varmasti viheltänyt jotain trupaduulia samalla kun puhdistelin tamman kaviot. Harmi vaan että ne nousivat hieman kankeasti yläilmaan, eikä automaattisesti. Noh, minkä sille voi. Jos olisin sanonut sen ääneen Riinalle olisi se varmasti todennut että nostin ne kaviot huonosti… Onneksi hevoset eivät puhuneet. Tiputin kaviokoukun harjapakkiin ja suljin karsinanoven. Kipaisin hakemassa tamman varusteet satulahuoneesta. Takaisin tullessani laitoin suitset roikkumaan karsinanoveen ja satulan otin mukanani sisään. Tamma oli lähes liimautunut karsinanseinään. Suljin oven ja kiersin tamman toiselle puolelle. Työnsin hevosen pois seinänvierestä niin että se seisoi lähes keskellä karsinaa. Kun mahduin asettelemaan satulaa laskinkin satulan selkään ja otin Riinan jouhet satulan alta. Annoin satulavyön roikkua alas maahan ja asettelinkin satulaa hieman paremmin. Kiersin tamman taas toiselle puolelle ja aloin kiristellä satulavyötä. Toiseen reikään sain satulavyön mahtumaan, ja siihen se jäi. Laitoin satulansiiven tipahtaa satulavyöremmien ylitse, ja siirryin karsinanovelle ottaen suitset siitä roikkumasta. Laitoin ohjat tamman kaulalle ja otin pois hevosen riimun. Se tipahti alas maahan pienellä klonkahduksella. Tamma otti kiltisti kuolaimet suuhunsa ja sulki silmänsä kun laitoin suitset tamman päähän. Otin hellän otteen tamman korvasta ja laitoin sen remmin alta - oli ihana tunnustella tamman korva. Pian remmi olikin korvien takana ja suitset oli muodokkaasti tamman päässä. Kiinnitin leukaremmin ja odottelinkin sitten Annea. Rapsuttelin Riinaa hetken. Koputin toimistonoveen. “Mm’m”, Anne äänteli sisältä. “Ai, Jeccu, joo, tulen.” Anne nousi tuoliltaan ja käveli perässäni taas vaihteeksi Riinan karsinalle. “Jaahas Riiviö, mennäänpäs maneesiin työskentelemään. Siellä on mukavan viileetä.” “Se on pesty nyt ja harjattu ihan kunnolla. Jah.. No, ei oo muuta kommentoitavaa.” “Ai oikein pestykkin!” Anne katseli minua vaikuttuneena ja siirsi sitten katseensa Riinaan. “Hyvähyvä, tules Riina.” Nainen nappasi otteen tamman ohjista ja asetti kypärän päähänsä. Annoin ratsukon mennä edellä ja seurasin heitä parin metrin välillä. Anne ohjasi Riinan suoraan maneesiin. Kävelin reippaasti heidän perällä. Niin kova vauhti heillä oli. Keskellä maneesia Anne alkoi kiristellä hieman satulavyötä. Laskin toisen puolen jalustimet, ja uskoin niitten olevan ihan sopivan pituiset. “Roikutko?” Anne kysyi. “Juu.” Ja niinpä roikuin jalustimessa kun Anne hyppäsi selkään. Nainen pujotti jalkansa jalustimiin ja käynnisti Riinan moottorin. Riiviötamma alkoi kävellä kiltisti uraa päin, mihin Anne myös halusi. Nainen antoi tammalleen pitkät ohjat. Se näytti mahtavalta. Seurasin kaksikon töitä uteliaana. Olisi ihana istua tuossa itsekin. Anne oli sen verran lyhyt että hänen jalkansa eivät ylettyneet edes puoliväliin hevosen kylkiin. Muttei se näyttänyt haittaavan ratsukkoa yhtään. Koska olin vain parisen senttiä pidempi kuin mitä Anne oli, oli minulla siis ihan sama homma. En minäkään ollut pitkä, joten tuskin minunkaan jalkani ylettyisivät hädin tuskin puoliväliin Riiviön kylkiin. Mitä väliä, pystyihän Riinalla kuitenkin ratsastaa. “Kiinnostaako tän kattominen noin kovasti, kun jaksat noin pitkään tuossa istuskella?” Anne ihmetteli tirskahtaen. He kävelivät tällä hetkellä. Raviosuus oli juuri mennyt ohi. “Kiinnostaa, kiinnostaa! Näytätte upeilta. Olis mahtavaa istuu tuolla selässä…” “No tule sitten.” Tirskahdin. “Ei kun siis oikeasti. Tule vaan, mä kävelen teiän vieressä.” Katsoin naista silmät pyöreinä. En tiennyt olisinko hämmentynyt, iloinen tai itkisinkö onnesta. Tunteet menivät sekasortoa sisälläni. “… Mu-mulla ei oo edes varusteita”, totesin. “Äh, ei meiän päillä nyt niin paljon eroa voi olla kuitenkaan”, Anne totesi ja hyppäsi alas Riinan selästä. TÖMPS. Niin pitkä matka Annella oli alas maahan. No hoho, ei saanut kiusata. Enkä kiusannutkaan. Samalla tavalla Anne voisi minua kiusata kun itse hyppäisin alas tamman selästä. Mutta nyt? Riinan selkään? Apua. Nousin tuoliltani ja kävelin jäykkänä heidän luokseen. Anne oli riisunut kypäränsä ja asetteli sen päähäni. “Perfect!” nainen totesi katsoen kypärää ja minua. “Älä pelkää, sun kasvoilla on väärä virne. Sun pitäis hymyillä.” “Ei tässä ihan pysty”, totesin hymyillen. Anne punttasi minut tamman selkään. Ei helvetti, en tiennyt että Riinan selkä oli noin korkealla. Lähes kaksimetriseltä tamma tuntui. Yletyin lähes kattoon. Höpöhöpö, katon ja minun pään väliin mahtuisi vielä kolme Riinaa. Tai ehkä kaksi. “Ja pohkeita”, Anne totesi. Kankeana annoin tammalle pohkeita. Muistinkin vasta silloin että tamma oli hyvin herkkä. Se ei liikahtanutkaan. Vain heitteli päätään. Annoin paljon, paljon pienemmät pohkeet, että jalkani vain tökkäsivät ihan pienesti tamman kylkeen. Siitä tamma lähti käyntiin. Anne käveli Riinan vierellä. Hymyilin ja katselin tamman korvien välistä reittiämme. Halusin nipistää itseäni, koska uneksin. En tosiaan halunnut herätä tästä ihanasta unesta, halusin vain jatkaa sitä. Uni oli ihana, aivan mahtava, ja huomattavasti unta. Nipistin itseäni. Ei se tavallaan tuntunut missään, mutta tiesin että olin hereillä. Oliko tämä siis oikeasti totta? Riina käveli kiltisti uraa pitkin. “Tehdäänpä vaikka voltti, niin näen miten ohjailet Riinaa”, Anne sanoi. Jaloillani käänsin tamman voltille, ja otin suuhun hieman tuntumaa. Tamma kääntyi kiltisti voltille, mutta voltista tuli ehkä hieman turhan pieni. “Oho”, totesin virnistäen. “Täähän ei olekkaan tällanen automaattivaihteinen masiina.” Virnistin. “No ei tosiaankaan!” Anne tirskahti. “Aivan muuta paitsi automaattikone.” “En oo ratsastellu sellasilla pitkään.” “Mutta hyvin se sujuu kunhan siihen taas hetken päästä tottuu…” Käännyimme voltilta takaisin uralle. “JA RAVIA!” Anne yllytti. Anne naurahti. “Ei sun oo pakko ellet halua.” Tökkäsin tammaa hellästi kylkeen jalallani. Aloin keventää kun tamma nosti reippaan ravin. En pystynyt hymyillä kun keskityin liikaa siihen ratsastamiseen. Tamma liikkui sulavasti allani, enkä vieläkään uskonut että minut oli asetettu tamman selkään. Minut, kun Anne itse pystyisi istua selässä ja työskennellä ihan itse ja yhtä sulavasti kuin Riinakin. “Hyvin menee, muista kuitenkin että Riina on herkkä, joten suusta EI saa vetää!” Anne seisoi keskellä kenttää. “Eiks sun pitäny juosta meiän vierellä?” “En kai mä nyt ala siinä kaloreita polttamaan!” Anne virnisti. “Nojoojoo, hyvin tuo menee kuules. Ihan hyvin. Kai mä uskallan sulle antaa Riinaa ratsasteltavaksi muutenkin. Muttei vielä. Ei yksin.” Hihkaisin sisälläni. Ihanaa. Jatkoimme jonkin aikaa ravailua. “Jaa, sitten käyntiin. Voit pysäyttää tohon kaartoon niin mä hyppään takaisin selkään.” Niinpä käänsin tamman kaartoon keskelle kenttää ja hyppäsin alas selästä. Meinasin kellahtaa pepulleni hiekkaan kun unohdin että ilmavaraa olikin niin paljon. “Hui! Onpas korkealla!” tirskahdin. Annoin kypärän takaisin Annelle. Punttasin Annen selkään ja siitä Anne jatkoikin. Ensin käynnissä, sitten hetken ravissa, ja hän nosti laukan. Siinäpä he laukkasivat sulavasti ja leijailevati uraa pitkin. ”Kaksi enkeliä, kaksi puhdasta sielua. Kaksi mahtavaa persoonaa, lentäen yhdessä missä vain.” “Huhheih, olipas mahtavaa”, Anne totesi ja hyppäsi takaisin maan kamaralle. Hän löysensi satulavyötä ja taputteli hevostaan. “Mahtavaa. Kiitos Jeccu. Vietkö tamman pois?” “Kiitos itellesi! Oli mahtavaa istuu tamman selässä. Juu, vien pois.” Anne hymyili. Otin otteen tamman ohjista ja talutin Riinan tallin sisään. Karsinan luona otin satulan pois tamman selästä, ja laitoin sen roikkumaan karsinanovelle. Satulahuopa oli lämmin ja ehkä hieman kostea, samalla hyvin karvainen. Olipa tammasta nyt lähtenyt paljon turkkia taas vaihteeksi. Otin suitset pois tamman päästä ja laitoin riimun sen päähän. Kiltisti tamma katseli ympärilleen. Nyt sitä ei haitannut että olin sen lähellä. Rapsuttelin ja taputin tammaa. “Hyvä, hyvä, olet mahtava.” Suljin karsinanoven ja vein varusteet pois. Pesuboksissa pesin tarkasti tamman kuolaimet ja ristitin suitset. Vein ne sitten pois. Palattuani takaisin Riinan karsinalle tunnustelin tamman selkää. Se ei ollut kostea, mutta lämmin se oli. Tamma alkoi juoda. Annoin hevoselle rauhaa hetkeksi ja laittelin harjat uuteen järjestykseen. Kun tamma oli juonut ja se oli valmis syömään tarhan ruohoa taas vaihteeksi, napsautin riimunnarun kiinni riimuun ja talutin tamman perässäni ulos. Tarhan luona hiirakko ponitamma oli oikein onnellinen kun sai Riinan takaisin. Se seisoskeli aidan vieressä ja kerjäsi rapsutuksia. “Kuka sä oot? Oot todella ihana kuules.” Päästin Riinan tarhaansa. Suljettuani portin palasin takaisin rapsuttelemaan ponia. Se oli suloinen. “Heippa Riinuska ja tuntematon-poni”, sanoin hevosille ja kipitin takaisin talliin. Tytöt kävelivät tietä pitkin aivan märkinä, mutta tyytyväisinä. He juttelivat innoissaan toistensa kanssa ja naureskelivat. Heilläpä oli tiukka ystävyyssuhde, mutta minä en vieläkään tuntenut ketään. Olinkin tällainen vanha kääkkä johon kukaan ei halunnut tutustua. Kävelin Riinan karsinalle. Olin huomattavasti ollut henkari suussa koko loppuajan, siltä se ainakin tuntui. Poskien lihakset olivat hieman jäykät. Venyttelin niitä hetken ennen kuin laitoin riimun roikkumaan paikoilleen. Otin pehmeänharjan käteeni ja pujahdin sisään varustehuoneeseen. Otin satulan alta satulahuovan ja aloin puhdistella sitä armottomasti. Nypin pari tupsua pois satulahuovasta, mutta eniten kyllä harjasin sen puhtaaksi. Ei se kyllä kovin puhtaaksi tullut… Mutta parempi kuin ei mitään. Jeccu ja Riina osa 4
|
|
Jeccu
Perustallilainen
Posts: 169
|
Post by Jeccu on Jul 9, 2011 1:31:45 GMT 2
Rapsuttelin tammaa, joka taas kerran oli jaksanut minua ja höpötyksiäni. Riina oli sitten ihana hevonen. Vaikkei ehkä ollutkaan mikään helppo ja mä-työnnän-pääni-sun-syliin- poni, oli Riina kuitenkin omalla tavallaan aivan liian ihana ollakseen totta. Unelmahevoseni. Salainen unelmani, jonka halusin toteuttaa. Ja tässähän se nyt oli, toteutettuna. Vanhahkosta MP3’sestani paukkui korvaan Avenged Sevenfoldin parasta biisiä, Afterlifea. Hyräilin biisin mukana. Biisi oli mahtava ja hieman erilaista vaihtelua nykyisiin teinipoppeihin. Mihin se maailma olikaan nyt suunnannut. Harjalla vedin pitkin, rennoin vedoin tamman turkispäällystä. Hevonen seisoskeli kiltisti paikoillaan temppuilematta - olihan se alkanut tottua minuun hieman. Kiltisti se tähyili ympärilleen, paitsi että yhteen suuntaan kokoajan, ja antoi minun harjailla. Paras kohta biisissä tuli. Lauloin hiljaa mukana. Meni matalalle, mutta mitä siitä? Riinahan lauluani kuitenkin vain kuunteli. “Give me a chance to be that person I wanna be… Oh Lord I try so hard but you gotta let go of me” lauleskelin. Biisi loppuikin jo hetken päästä, mutta kova meno jatkui Nirvanan Smells Like Teen Spirit- biisillä. Virnistelin tammalle joka alkoi virnistellä minulle. Mutta huonostihan minä virnistelyn esittelin; hymyilin aina virnistelyjen välissä. Oli se niin mukavaa. Maailman menot jatkuivat Riinan karsinan ulkopuolella. En tiennyt maailmanmenosta paljon mitään, olin niin kiintynyt siihen hetkeen. Kun MP3’sesta alkoi tulla vain huonoa musiikkia, tyydyin sammuttamaan sen. Virnuilin surullisena tammalle. “Musiikki loppu”, sössöttelin tammalle. “Lauletaanko?” Ja siitähän meidän yhteiset, kauniit laulut alkoivat. Itse lauloin jotain aivan kummallisia ruotsalaisia lauluja joita olin lauleskellut pienenä, esim. Bää Bää vita lamm ja paljon muuta. Riina yhtyi lauluun pienillä hörähdyksillä ja pärskähtelyillä. En voinut muuta kuin naureskella. Tallin radiostakin tuli jotain musiikkia. Hiljenimme Riinan kanssa ja kuuntelin musiikkia tarkalla korvalla. En tiennyt oikein tarkkaan mitä radiosta tuli, enkä sitten jaksanutkaan välittää siitä sen tarkemmin. Otin käteeni kaviokoukun ja aloin nostella Riinan kavioita. Tänään Anne menisi ratsastamaan Riinalla. Olin saanut hommikseni - taas kerran - laittaa tamman valmiiksi naiselle. Sopihan se minulle - saisinpahan ainakin tehdä töitä Riinan kanssa. Kynsien alla oli vaikka kuinka paljon likaa, mutta mitä siitä. Kun ei pissis ollut, niin pystyi helposti vain toteamaan, että evvk. Putsattuani tamman kaikki neljä kaviota, kuulin askeleita jotka oli suunnattu tamman karsinalle. “Moi, miten täällä sujuu?” “Hyvin sujuu, pitäisi vielä tuoda varusteet…” kerroin Annelle. Pujahdin ulos karsinasta ja suljin karsinanoven perässäni. Kävelin varustehuoneeseen ja jätin Annen siihen hellimään tammaansa. Satulahuoneesta otin mukaani tuttuun tapaan satulan, sen - putsatun - satulahuovan ja suitset. Kuolaimetkin oli pesty ja olin jopa ehtinyt kuurata suitsia jonkin verran ennen kotiinlähtöä pari päivää taaksepäin. Nyt tammalla oli kuin olikin puhtaat varusteet. Kyllä nyt kelpasi. Laskin satulan tamman selkään. Anne piteli suitsia samalla kun laittoi kypärän päähänsä. Hymyilin ja aloin kiristellä satulavyötä. Kuten aina, jätin satulavyön toiseen reikään killumaan. Anne saisi taas kiristellä satulavyötä hypätessään selkään. Kun satula oli suorassa ja muutenkin hyvin selässä, antoi Anne minulle suitset. Laitoin ohjat kaulalle ja tarjosin tammalle kuolaimia. Kiltisti kuten aina hevonen sulki silmänsä ja otti kuolaimet suuhunsa. Nostin suitsia ylöspäin ja laitoin ne tamman päähän. Kun kaikki oli valmista, suljin leukaremmin ja otin ohjat kaulan ylitse. Ojensin ohjat Annelle ja nainen avasi karsinanoven. “Kiitoksia paljon, taas. Jäätkö talliin?” Anne kysyi. “Jään, jään, hoidan tamman pois sitten kun palaatte reissultanne.” “Okei, hyvä, selvä, koska mulla on hieman toimistotöitä vielä.” “Jeps.” Anne ja Riina tassuttelivat ulos pihalle. Nytpä pystyin tarttua toimeen. Kipaisin hakemassa talikon ja kottikärryt. Kaikessa rauhassa nostelin lantakasoja kottikärryihin. Karsina tyhjentyi aika nopeaa vauhtia, ja turpeetkin alkoivat olla vähissä. Kun kottikärryt olivat täynnä, karsina siivottu, aloin ajelemaan kottikärryjen kanssa kohti lantalaa. Kyllähän ne kottikärryt jonkin verran painoivat, mutta kerran kun omisti kunnon hauikset, niin kyllähän sitä pärjäsi ihan hyvin. Lisättyäni lantaa suurehkoon lantakasaan, vein kottikärryt ja talikon paikoilleen. Kävin hakemassa turvetta ja kävelin pienehkön sylillisen kanssa takaisin Riinan karsinalle. Tiputin turpeet lattialle ja aloin jalallani levitellä niitä hieman, tyhjiin kohtiin. Kaikki heinät oli syöty karsinanlattialta ja se näyttikin vähän tyhjältä. “Kuules, sä, Riinan hoitaja, laitas tammalle ruokaa lattialle”, blondi nainen tuli sanomaan minulle. “Rehulasta kipaise hakemassa heinää ja ota tammalle kauratkin samalla. Kaadat ne sitten tohon kauralaariin.” “Okei”, vastasin hymähtäen ja kävelin rehulaan. Nappasin mukaani sylillisen heinää ja yhteen käteen otin tamman rehukipon. Menin karsinalle ja tipautin heinät lattialle kauralaarin alle. Kaurat siirsin karsinassa olevaan kauralaariin ja veinkin sitten kaurakipon takaisin rehulaan, pieneen kasaan missä oli monta muuta kaurakippoa. Kaikissa kipoissa luki hevosten nimet. Niitä oli aika monta… Istuskelin pihalla ihan maassa vain harjailemassa harjoja. Puhdistelin harjoja mahdollisilta jouhilta ja tamman karvapeitteestä. Piikkisuka varsinkin oli aika täynnä karvapeitettä. Olihan se ollut käytössä, varsinkin nyt näin talviturkin irtoamisaikana. Kumisuka ei tarvinnut yhtään puhdistamista. Eikä bodyharjastakaan nähnyt niitä jouhia, mutta puhdistelin kaikki harjat kuitenkin huolella. Kun harjat oli puhdistettu, laitoin ne takaisin harjakoppaan jonkinlaiseen järjestykseen. Kyllä ne vielä myöhemmin tänään taas sekoittuisivat, kunhan vain tarttuisin harjasta otteen. Jotain harjaa etsiessäni jo koko harjakoppa oli ihan sotkettu. Vein harjakopan takaisin paikoilleen, loimitelinelle. Riinan loimi oli tuotu siihen. Viikkasin sen jotenkin hienosti ja laitoin sen takaisin roikkumaan. Riimu roikkui karsinanovessa. Käytävällä oli aikamoinen lantakasa, mikä haisi. Virnistin ja riensin hakemaan talikkoa. Jos ei kukaan muu siivonnut sitä niin minä. Nostin lantakasan mikä painoi jonkin verran, ja riensin sen kanssa lantalaan. Onnistuinpa pari kertaa tiputtamaan lantakasan matkalla, mutta sain sen näppärästi siinä jalalla takaisin talikon päälle. Heitin lantakasan muitten sekaan. Kyllä sitä lantaa nyt riitti. Monta pussillista. “Ai, veitkö sä sen lantakikkareen pois tallinkäytävältä jo?” oranssitukkainen tyttö kysyi minulta hymähtäen. “Vein, juu.” “Ai, no kiitos paljon! Januksella kun ei ole tapoja”, tyttö iski silmää minulle. “Oon muuten Alina. Enpä oo nähny sua täällä ennen?” “Kiva tutustua! Oon Jeccu. Riinan uusi hoitaja.” “Vai että Riinan hoitaja! No, kiva tutustua, pitääpä rientää kotia päin.” “Selvä. Törmäillään.” Tyttö hymyili. Hän käveli pihamaan halki, ja minä jäin siihen katselemaan talikkoni kanssa. Jatkoin itsekin matkaani talliin ja vein talikon paikoilleen. Katselin sisään Riinan karsinaan. Puhdas karsina, uutta turvetta ja rehut ja heinät valmiina. Toivottavasti Anne ja Riina nyt tulisivat piakkoin. Puhdistelin viimeiset kohdat satulassa. Kun satula oli vihdoin ja viimein saatu putsattua, laitoin satulasuojan sen ylle ja satulan takaisin paikoilleen. Siivosin satulasaippuan ja pesusienen palasen takaisin paikoilleen ja ihailin hetken lopputulosta. Huokaisin hymähtäen ja kävelin ulos satulahuoneesta. Lampsin takaisin Riinan karsinalle. “Täältä tullaan”, Anne sanoi hymyillen. Naisen tullessa minulle hän ojensi suuren hevosen ohjat minulle. “Kiitoksia!” Talutin Riinan sisään sen karsinaan ja aloin riisuskella varusteita. Tyytyväisenä hevonen alkoi mussutella rehuja suihinsa. “Huhhu, olipas taas treeniä. Hyvä ratsu Riina kyllä on, pakko myöntää. Pian säkin vetelet tuolla peltoja pitkin kiitolaukkaa auringonlaskuun”, Anne hekotti. “Se oiksi aika mahtavaa muuten.” “No olis!” “Varsinkin Riinalla…” Anne virnisti katsoen kattoon. “Pitääpi totutella sillaseen ajatukseen.” Tirskahdin. “Ihana puhua jollekin Riinasta, kun joku muukin on siitä innostunut. Kun himassa puhun Riinasta nii poikafrendi vaan huokailee ja hymyilee. Ei taida ymmärtää ihan hevosten lumoa.” Anne nauroi. “Vai että sellanen ihastus Riina on. Jaa’a, ei taida Kristiankaan ymmärtää ihan Riinan päälle… Mutta, Josefiina ymmärtää. Ja varsinkin Chao!” “Jaa, no Chao, no sepä vasta ymmärtääkin!” “Joo’o… Mutta, ei noi toimistotyöt itsestään tekeydy.” “Eipä, ei…” “Näkyillään taas. Tuutko huomenna?” “Mitä luultavemmin…” “Selvä. Huomenna en kyllä varmaankaan mee ratsastelemaan, eli saat omia tamman ihan ittellesi… Juoksuta vaikka maneesissa.” “Okei!” Hymyilin naiselle. Anne vilkutti. Vilkutin takaisin vaikkei Anne enää katsonutkaan suuntaani. Saatuani suitset pois tamman päältä sai Riina vihdoinkin syödä ihan vapaasti. En viitsinyt alkaa pujotella riimua nyt tamman päähän, vaan annoin Riinan olla ihan noin vain. Otin satulan pois niin että vatsa saisi taas täyttyä ilman mitään kiristystä. Taputtelin tammaa. “Sä oot mahtava, vaikka tiesitkin sen jo. Mä en tiedä miten monta kertaa oon toistellu samaa, mutta voisin toistella sitä päiväkausiin. Love ya.” Annoin hevoselle suukon. Suukotin sitä selkään, ja taputtelin vielä tammaa. Kiersin Riinan toiselle puolelle ja kävelin ulos satula sylissäni. Riimu ja harjapakki, pesty loimi, roikkuivat kaikki karsinanovella. Tyytyväisenä otin satulan ja suitset mukaani. Ensin vein satulan paikoilleen satulahuoneeseen jonka jälkeen kipitin pesuboksiin puhdistelemaan kuolaimet. Saatuani ne pestyä kuivasin ne vielä pyyhkeellä, joka roikkui pesuboksin seinällä. Ristitin suitset ennen kuin vein ne paikoilleen satulahuoneeseen. Istuskelin satulahuoneessa ja katselin ulos. Rentouduin. Samalla odottelin että Riina oli lounastanut valmiiksi, jonka jälkeen voisinkin heittää tamman takaisin tarhaan. Janotti. Vielä pieni hetki tallilla, ja sitten suuntaisinkin kotia kohti suihkuun. Ja sitten ehkä rannalle, vähän pulahtamaan järviveteen ja ottaa aurinkoa rannalla… Saisi mukavan rusketuksen. Noin puolisentuntia oli kulunut kun istuskelin satulahuoneessa tuumimassa kaikenlaista. Palasin takaisin Riinan karsinalle ja katsoin sisään. Rehulaari tyhjä ja heinät syöty. Melkein. Nappasin tamman riimun karsinanovesta ja avasin karsinanoven. Pujotin riimun tamman päähän ja kiinnitin sen huolella. Mistä sen tiesi jos matkalla tulisi jotain mikä säikytteli tamman ja siitä se sitten pääsisi irti riimusta? Talutin Riinan pihan halki tarhoille. Avasin tarhanportin ja päästin tamman sisään. Kiltisti se hevonen käveli kavereittensa luokse. Tunnistin taas saman hiirakon gotlanninrussponin joka laidunsi samassa tarhassa Riinan kanssa. Se oli edelleen suloinen. Ja pieni. Jeccu ja Riina osa 5 // En oo yhtään yliaktiivinen tai mitään. Tylsää, istun autossa...
|
|
Jeccu
Perustallilainen
Posts: 169
|
Post by Jeccu on Jul 21, 2011 14:40:19 GMT 2
Kesä... Talvi // Ihmettelen mistä päähäni oon saanu että Pella ja Riina on samassa tarhassa. Jäät olivat vasta sulamassa, vesilätäkköjä löytyi sieltä täältä. Linnut olivat alkaneet laulaa ylhäällä puitten oksissa, aurinkokin näkyi hentojen pilvien takaa. Oli loska sää ja hieman kylmä tuuli. Kevät oli vasta tulollaan. Kismitti. Miten ikävä pystyikään olla talven kylmyyttä ja sitä mahtavaa lumen määrää, lumen narskuntaa jalkojen alla kun käveli väristen pihamaan halki. Olihan kesäkin ihan okei, luultavasti, mutta kuitenkin oli ikävä talvea… Halusin pukeutua lämpimästi ja sytyttää kynttilöitä kotona, kietoutua vilttiin sohvalle ja katsoa leffaa, samalla kun joi kuumaa kaakaota… Mutta ei. Nyt oli kesä, kuuma kuin mikä, niin että hiki valui otsalta. Oikein kuuli miten hikipisarat tipahtivat alas maahan. Huokaisten ajoin lantalaan kottikärryjen kera. Raahasin talikkoa perässäni, mikä teki jäljet pölyiseen maahan. Koska oli niin kuuma alkoi myös hiekka pöllyttää aivan kamalasti, eikä se ollut hauskaa tai mukavaa kenellekään. Tallitytöt aivastelivat ja virnistelivät, hiekkaa meni silmiin ja monet vain tuskastelivat. Olin yksi niistä henkilöistä. Mutta entäs parhaat puolet kesässä? Leirit, retket ja mahdollisuus istahtaa ulos aurinkotuoliin ja hankkia rusketusta, ehkä lukea jotain hyvää kirjaakin samalla. Oli niin vihreää ja valoisaa, pystyi mennä ulos ilman kenkiä ellei jaksanut laittaa niitä päälleen ja pystyi käydä rannalla uimassa! Kesän huonoimmat puolet olivat ehdottomasti se kamala kuumuus joka kidutti ihmisiä hirmuisesti. Siihen ei pystynyt millään tavalla suojautua, niin kuin kylmyyteen. Talven parhaat puolet on ehdottomasti joulu, ja se miten pystyi tuntea itsensä niin kotoisaksi ja mukavaksi. Pystyi rentoutua kotona ja laskea pulkkamäessä kavereitten kanssa, hihkua ja tassutella kaduilla… Pahimmat puolet talvessa taitaa olla miten nopeasti kaikki pimenee… Se karmiva tunne kun kaikki pimenee… Mutta nyt oli kesä, oli mukavaa vaikka kuumaa. Ei tarvinnut ajatella aina niin negatiivisesti, sillä nyt piti nauttia jostain mitä sai! Kesä oli ihana aika vuodesta, kuten kaikki vuodenajat. Niin syksy ja kevätkin… Mutta silloin ei pystynyt nauttia leireistä ja kavereista välttämättä yhtä paljon. Miksei ihmiset ikinä olleet tyytyväisiä? Kipitin Riinan karsinalle ja vilkaisin sitä. Tamma oli ulkona, pörriäisten seassa, eikä tykännyt siitä yhtään. Mitkään sprayt ja hoitoaineet eivät auttaneet; helikopterit - aka paarmat - purivat ihan kamalasti ja pörräsivät hurjina jopa ratsastajien ympärillä. Tunnit olivat keskeytetty heinäkuun ajaksi helteitten takia. Eihän kukaan jaksanut raahautua tunnille tässä kuumuudessa. Mutta halusin ratsastaa Riinalla. Anne oli sanonut että se hänen puolestaan oli aivan se sama, ratsastinko tammalla vai ei, sillä nainen luotti minuun. Hymyilin ajatellessani miten minä ja Riina etenimme tasaisessa laukassa esteelle, Riina ponnisti ja minä nojauduin tamman kaulaa vasten… Miten ihanaa se olisi. Nappasin tamman riimun käteeni ja kävelin ulos tallista hyräillen itsekseni. Oli ihana olla tallilla. Olin niin onnellinen saadessani sen tilaisuuden. Tamma söi ruohoa parhaillaan mutta nosti päänsä huomatessaan minun lähestyvän sitä. Hymyilin tammalle ja kävelin sen luo. Tällä kertaa Riina ei näyttänyt mitään merkkejä siitä että olisi lähtenyt pakoon, vaikka käänsikin päänsä pois ja siirsi korvat taka-asentoon. Virnuillen laitoin riimun hevosen päähän ja talutin sen perässäni. Kaunis ruotsalainen puoliverinen jäi katsoskelemaan pidemmältä touhujamme Riinan kanssa. Sen nimi oli Pirelli, ja se oli kaunis. - Et sää sitten oo saanu kummempaa harjausta. Missäs Tinka luuraa? kysyin hevoselta joka tutkiskeli minua korvat hörössä, kuunnellen tarkasti sanoja, ihan kuin se olisi ymmärtänyt mitä puhuin. Vaimea hörähdys pääsi ilmoille. Hevonen lähti tassuttelemaan meitä päin, nosti suurehkon turpansa minua kohti ja lörpötteli alahuultaan. Hymyilin ja silittelin hevosen suurta päätä. Iso hevonen se oli. Kiinnitin Riinan autiolle tallinkäytävälle molemmin puolin, missä kukaan tuskin koskaan kävi. Olihan samassa siivessä Riinan kanssa pari muuta hevosta, mutta autio ja hiljainen se paikka kuitenkin oli. Eniten kaikki hoitajat pyörivät muilla käytävillä, jotka olivat täynnä hevosia mitä hoidettiin kuntoon milloin mihinkin. Olin oikein tyytyväinen kun olin käynyt Seppeleen sivuilla katselemassa hevosia, sillä nyt tiesin pari pientä faktaa hevosista. Tiesin jopa kaikkien Riinan tarhakavereitten nimet, vaikka niitten muistaminen tuottikin hieman tuskaa ja vaikeuksia. Kumisualla aloin hieroskella tammaa. Turkista irtoi ja pöllysi kauheasti turkkia ja siihen sekoittunutta hiekkaa. Sitä sekoitusta ei ollut kiva saada silmiin, ei tosiaankaan. - Uh, coming true, nuorehko nainen sanoi minulle taluttaessaan ponimaista, tummanruunikkoa hevosta Riinaa ja minua päin. Hetken seisoskelin hölmistyneenä siinä ilman että tein mitään, katselin vain naista ja hevosta. Pian kuitenkin tajusin napsauttaa Riinan irti yhdeltä puolelta ja työnsin Riinan jonkun karsinaa päin. Niin pääsi naikkonen - joka esitteli itsensä Carkiksi - ja hänen hevonen eteenpäin, huomattavasti sen hevosen karsinaan. - Leevi ei näytä yhtään tykkäävän paarmoista jotka tosin tykkää siitä, Carkki virnisti. - No ei varmaan kukaan oikeen viihdy niitten seurassa… - Eipä taida ei. Näitä puolia mä inhoon kesässä… Miksei kesä vaan voi olla kesä ilman kaikkia ärsyttäviä itikoita? Kuka sä muuten oot? Tirskahdin ja hymyilin vielä jälkeenpäin. Kiinnitin Riinan taas vielä toiselta puolelta ja huomasin Riinan irvistelevän. Niin nätit hampaat sillä oli. - Mä oon Jeccu, Riinan hoitajana siis täällä pyörin. - Ahaa, sä siis oot Jeccu. Tunnetko sä jo jonkun näistä muista hoitajista? - Enpä oikeestaan… En oo vielä tutustunu kehenkään, paitsi Alinan oon tavannu. - Jaa. Eiköhän sitä vielä ehi tutustua, tosin… Riinan hoitaminen sujui hiljaa ja tarkasti. Carkki jutteli minulle aina välillä ja vastasin hymähtäen naiselle. Oli mukava tutustua uusiin ihmisiin vaikka näinkin uuden puolen itsessäni - en kai vain ollut oikeasti ujo? Ei, en voinut olla ujo. En yleensä ollut ujo. Riina ihmetteli varmasti missä Anne luurasi, kun aloin suitsia ja satuloida tammaa. Laitoin kypärän päähäni ja talutin Riinan lopulta hieman jäykkänä pihalle. Palasimme kuitenkin pian sisään ja ruiskuttelin tamman ylle hieman aineita, jotta kaikki mahdolliset paarmat pysyisivät loitolla. Koska tammalla oli jo satula päällään oli hieman vaikea laitella ainetta, mutta sain sen kuitenkin jotenkin tammalle. Näin oli meidän paljon mukavampi mennä pihalle ratsastelemaan. Hieman kankeana jännityksestä kiristin kentällä satulavyötä. Riina päätti luimia minulle, kun ei tykännyt että kiristin satulavyötä. Virnistelin takaisin suuresti, mikä valitettavasti ei tepsinyt… Siitäkö Riina innostui ja alkoi virnistellä entistäkin enemmän! Saatuani jalustimetkin mahdollisimman hyvin säädettyä näin maastakäsin, pujotin - tai koitin - jalkani jalustimeen. Hieman hankalaahan se tietenkin oli, kun en ollut sen kummemmin ketterä enkä mikään akrobaatti, mutta päädyin kuitenkin roikkumaan satulan yli. Riina ponkaisi käyntiin ja käveli laiskistuneena uraa pitkin vaikka en ollut edes selässä. Nykäisin ohjista hieman ja laskin toisen jalkani tamman toiselle puolelle. Asetin jalkani jalustimiin ja koitin pysähdellä Riinan joka mielellään olisi jo alkanut kävellä uraa pitkin. Onneksi tunteja ei nyt pidetty, joten saimme Riinan kanssa työskennellä rauhassa. Vaikka kuuma olikin, eikä se ollut kovin hauskaa kun me molemmat hikoilimme kuin porsaat. Lopulta ja vihdoin annoin Riinan kävellä uraa pitkin. Kokosin ohjat heti alusta lähtien vaikken ottanut vielä yhtään tuntumaa suuhun. Annoin Riinan ensin lämmitellä, ja itsekin tutustuin tamman käyntiin. Hoh, pystyikö niinkin tehdä. Raippaa ei tällä hevosella tarvinnut. Eikä myöskään mitään paukutteluja pohkeilla; pienikin liike jalalla ja hevonen ampaisi täyttä vauhtia eteenpäin. No ehkei ihan, mutta melkein. En liikkunut selässä turhia, vaan istuin paikallani selkä suorana, ja koitin muistella pitää kantapäät alaspäin suunnattuna ja kädet niin että käsivarsi oli 90 asteen kulmassa. Melkein. Kokosin ohjat käsiini ja lyhensin hieman sisäohjaa, annoin ulko-ohjan olla hitusen pidempi. Sain tuntuman hevosen suuhun ja siitä olikin helppo lähteä ravaamaan. Tamma ravasi nätisti uraa pitkin ja minä kevensin. Ravasimme pitkään, eikä se näyttänyt haittaavan tammaa yhtään. Hieman se ärsytti, kun paarmat ärsyttivät Riinaa, joka viskoi päätään ja jouduin kokoajan kokoamaan ohjia uudelleen kun tiputin ohjat käsistäni. Meinasin myös pari kertaa lennähtää selästä kun hevonen viskoi päätään niin pitkälle eteenpäin, ja yhtäkkiä. Ei ollut helppoa ratsastaa kentällä paarmojen seassa näin kesällä. Pian kuitenkin Riina lopetti päällä riehumisen ja minä jopa pysyin selässä. Käänsin tamman pääty-ympyröille ja asettelin tamman parhaani mukaan. Sain helposti Riinan käännettyä, sillä hevonen päätti olevansa hyvällä tuulella tänään. Hieman hankalaa se kuitenkin oli, sillä olin hieman kankeana kun ratsastin näin suurta, osaavaa hevosta. Hetkisen jälkeen rentouduin lopulta. Kevensin tamman tahtiin ja aloin hidastella hevosta käyntiin. Rauhassa annoin hevosen kävellä, mutta pidin ohjat silti koottuna käsissäni. Yhtäkkiä salama iski harmaansinisellä taivaalla ja pidempänä ukkonen jyrähti. Riina pelästyi salamaa ja peruutti hermostuneena. Tamma pompahti pari kertaa koittaen hypätä pystyyn, mutta rauhoittelin hevosta. - Sååh, ei mitään hätää… Painutaanko sisään? Hyppäsin alas tamman selästä ja löysensin satulavyötä parisen reikää. Nostin jalustimet ja hipsuttelimme sisään Riinan kanssa mahdollisen nopeasti, sillä vesisade alkoi. Vettä tuli voimakkaasti ja paljon. Tallista riensi monet ihmiset hakemaan hevosia sisään - tyttökatrasta johti Anne ja Josefiina. Riina säpsähti juoksua mutta tallusteli perässäni kiltisti. Menimme sisään talliin, pysähdyimme samalle paikalle käytävällä ja aloin riisua tammalta varusteita. - Hyvä tyttö, kehuskelin tammaa ja taputin sen hikistä kaulaa. Vietyäni varusteet paikoilleen koppasin Riinan mukaani ja lähdimme hiljaa hipsuttelemaan pesuboksia päin. Kiinnitin tamman ja huuhtelin hevosen kokonaan. Tamma näytti nauttivan pesusta, vaikka irvistelikin parhaillaan. Laitoin suihkun jälkeen letkun paikoilleen sulkien sen, otin korista hikiviilan ja aloin kuivata tammaa. Kiltisti hevonen seisoi paikallaan ja malttoi seistä siinä sen ajan kunnes olin valmis. Riina katseli samaa pistettä pesuboksin seinässä. Taputin tamman märkää turkkia ja talutin hevosen sen karsinaan. Koppasin tamman ylle vielä kevyen viltin. - Hei hei kultapieni, sanoin hevoselle ja silitin sen päätä. Siitäpä ei Riina oikein tykännyt, ja se osoitti mieltään asiasta. Pian Janus ja Myntti, Leevi, Rensu sekä Topi, ja pari muuta hevosta tuli pitämään Riinalle seuraa. Koska en jaksanut alkaa putsailla varusteita tällä kertaa, sipsuttelin yläkertaan ja istahdin hieman kuluneelle sohvalle, vaaleatukkaisen tytön viereen joka kertoi nimensä olevan Lynn. Toisella puolellani istui puna-/oranssitukkainen tyttö joka esitteli itsensä Fiiaksi. Sisään tuli enemmän porukkaa ja sain tutustua kaiken kaikkiaan uudestaan Carkkiin, Maissiin, Loviisaan, Pipsaan ja Sastuun. Mahtavaa. Jeccu ja Riina - 6HM
|
|
Jeccu
Perustallilainen
Posts: 169
|
Post by Jeccu on Aug 21, 2011 8:05:56 GMT 2
Aurinko oli vaeltanut tummien pilvien taakse, eikä siitä näkynytkään kuin pari pientä vilausta aina välillä. Pilvet kuljeskelivat eteenpäin lujaa vauhtia, kuin niillä olisi ollut kiirre. Ne olivat todella synkkiä, ja toivoin ettei sade yllättäisi meitä tänään. Koulut olivat alkaneet, monet olivat kiireisiä ja enää sitä ei sitten ehtinytkään talleilemaan niin paljon kuin olisi toivonut ja halunnut. Ratsastushousuissa, vaaleansinisessä adidas hupparissa, sekä pitkävartisissa ratsastussaappaissa kävelin Seppelettä kohti, leveä hymy naamallani. En vain olisi malttanut odottaa, sillä halusin nähdä Riinan sekä Annen, ehkä Jossun, ja pari muuta hoitajatyttöä, joitten kanssa sitten voisinkin keskustella niitä näitä. Sekä toki valittaa koulusta, missä ei yleensäkään ollut mitään kiinnostavaa. Käytävällä vallitsi huima sekasorto. Tyttöjä riensi paikasta toiseen ja jotkut auttelivat pienempiä, jotkut istuivat jossain ja juttelivat äänekkäästi, jotkut taas pyörivät hoitohevosensa luona. En ymmärtänyt tätä kiirettä; nythän oli sunnuntai ja huomenna taas koulua! Piti ottaa rauhallisesti ja rentoutua hoitohevosensa kanssa, eikö? Tytöt kiiruhtivat kaikki vuorollaan ulos, ja haihtuivat johonkin. En enää kuullut missä he liikkuivat, sillä olin liian lumoissani taas. Hipsuttelin onnellisena Riinan karsinan luo, ja vilkaisin kaikkia karsinoita vuorollaan. Mikään hevosista ei ollut siellä, jokainen karsina oli tyhjä. Riinankin. Vaaleatukkainen tyttö asteli Leevin vierellä kohti orin karsinaa. Tyttö ei näyttänyt huomaavan minua, asteli vain ohitseni ja katsoi pitkälle eteensä. Orin karsinan luona he pysähtyivät, tyttö avasi oven ja talutti hevosen sisään. Vasta hänen käännyttyä hän huomasi minut, tervehti pienellä nyökkäisyllä, enkä minä voinut tehdä muuta kuin hymähtää ja tervehtiä samalla tavalla. Päässäni laitoin aivosolut koville. En tiennyt viitsisikö sitä ratsastaa tammalla nyt, kun en ollut käynyt hevosta moikkaamassa hetkeen. Ehkä sitä voisi juoksuttaa ja ottaa iisisti, vaikka olisinkin mielelläni kavunnut sen suuren hevosen selkään. Nappasin riimunnarun käteeni ja kävelin ulos tallista, suurta heppatarhaa kohti, missä Riina ja monet muut kauniit hevoset laiskottelivat. Laila, Pirelli, Myntti... Muitten hevosten nimet olinkin aivanut unohtanut. Pujahdin aidan ali ja katselin Riinaa hymysuin. Päästyäni tamman lähelle aloinkin jutella sille, ja nopeasti pujautin riimun sen päähän. Tamma haisteli minua korvat hörössä, ja antoi minun liikkuakin ilman että vetäisi päänsä kaksi metriä poispäin. Myntti ravasi aidan vierellä ja oli todella kaunis. Kaikki tammat tässä tarhassa olivat. Jouduin lopettamaan ihasteluni ja viemään Riinan karsinaansa, sillä siinä seisominen ei varmasti ollut kovinkaan viisaan näköistä. Kiinnitin tamman käytävälle molemmin puolin kiinnitettynä, ihan huvin vuoksi vain. Näin olin tottunut tekemään harjauksen aikana. Astelin satulahuoneeseen ja hain mukaani tamman harjapakin, jonka laskin alas maahan Riinan viereen. Otin käteeni ensin kumisuan, ja aloin harjata tammaa pitkin vedoin, sekä tarkasti, jotta lähes kaikki lika nyt irtoaisi tamman turkista. Harjattuani yhden puolen siirryin toiselle, ja jatkoin siellä. Putsattuani hevosen kaikilla harjoilla, nappasin käteeni kaviokoukun, ja aloin puhdistella tamman kavioita. Tamma luimisteli hieman ja virnisteli, mutta siitä huolimatta nostin kaikki kaviot vuorollaan ja puhdistin ne tarkasti. Harjausprosessin jälkeen kävin hakemassa juoksutusliinan sekä vikellysvyön, jonka sitten laitoin tamman selkään satulahuovan ylle. Satulahuopa oli tumman vihreä joka sopi tammalle täydellisesti. Se näytti niin muodikkaalta ja somalta, aww. Kiinnitin liinan tamman riimuun ja irrotin hevosen molemmilta puolilta. Talutin Riinan perässäni ulos kentälle, missä työt alkoivatkin. Ensin hevonen sai hipsutella rauhassa ympärilläni. Itse kääntyilin vain tässä pienesti, ja pidin huolta siitä, että tamma oli skarppina ja keskittyi. Olihan se hieman vaikeata; viisitoista vuotias ohjasi sata seittemänkymppistä hevosta kentän keskeltä. Mutta siinä oli haastetta, ja niistä tykkäsin. Hetken kävelyn jälkeen aloin maiskutella tammalle. Vasta jälkeenpäin huomasin, että raippa olisi ollut hyvä keksintö, mutta mistäs minä nyt sellaisen voisin taikoa esille? Vilkaisin tallioven suuntaan ja näin miten monta tyttöä hipsuttelivat siellä, mutta koska en tuntenut ketään, oli minun hieman vaikeata pyytää heitä tuomaan raippaa. Hetkinen, tunsinhan minä. Vaaleatukkainen, lyhyt tyttö, ikuinen poniratsastaja. - Maiss! huudahdin ja sain Riinan mielenkiinnon. Hevonen pysähtyi ja alkoi kuunnella keskusteluamme. Maiskuttelin tamman takaisin liikkeelle, ja jopa onnistuin! - Mitä Jeccu? - Voitko tuoda pitkähkön raipan? - Enköhän voi, tyttö vastasi ja katosi sisään talliin. Hetken päästä tyttö hipsutteli kentän luo ja heitti minulle raipan. - Kiitti paljon! Nyt työt vasta voisivatkin alkaa. Tökkäsin tammaa hellästi raipalla lautasille, ja sainkin hevosen liikkumaan reippaammin. Vielä kerran, ja Riina olikin ravissa. Ihanan herkkä polle. Hetken ravailun jälkeen, kun tamma alkoi ähkiä ja pähkiä, annoin hevosen hidastaa takaisin käyntiin. Siinä tahdissa tamma sai kävellä, pärskiä ja hieman yskiäkkin. Hiekkaa oli tainnut pöllytä hieman sieraimiin... Tamman rakennus oli mahtava. Se oli niin sulavaliikkeinen, kaunis hevonen, että oikein värisytti. Enhän minä oikeasti voinut olla tämän kauneuden hoitaja, enhän? Vieläkin jamasin samassa pisteessä; ihmettelin jos tämä kaikki oli totta. Mutta koska kukaan ei ollut (vielä) häätänyt minua Riinan luota, oli tämän kaiken pakko olla totta. Hetken jälkeen hiekka sai taas pöllytä, kun yllytin tamman ravaamaan. Kaviot laahustivat hiekkaa pitkin, kun Riina ravasi reippaasti, päätä ravistellen ja vetäen sitä eteenpäin. Ja taas tamma sai hidastaa käyntiin. Pitkän kävelyn jälkeen tamma sai ottaa ravin, ja siitä nostaa laukan, ja siitä takaisin raviin hetken päästä, ja loppukäynnit. En tiedä miten, mutta jotenkin tähän kaikkeen oli kulunut noin tunti. Palattuamme takaisin talliin, oli Riina jonkin verran hikinen. Poikkesimme pesukarsinalla missä huuhtelin tamman kunnolla läpi, ja sen jälkeen nappasin käteeni hikiviilan, jolla aloin tammaa kuivata. Otin tamman oman riimunnarun ja vaihdoin sen liinan tilalle. Talutin hevosen ulos pihalle, vein Riinan takaisin tarhaansa, ja katsoin, miten hoitsuni alkoi piehtaroida hiekassa, jonka lopputuloksena olisi ollut uusi pesu. Oli ihanaa, kun hevoset kunnioittivat työtä. Vein riimun ja -narun takaisin paikoilleen, liinankin sekä harjapakin. Tuon jälkeen hipsuttelin laiskasti yläkertaan ja istahdin sohvalle Maissin viereen. Huoneessa oli monta muutakin tyttöä. Kuuntelin mitä he juttelivat ja kikattelin aina välissä, ellen sitten keksinyt mitään muuta sanottavaa. 7 hoitokerta
|
|
Jeccu
Perustallilainen
Posts: 169
|
Post by Jeccu on Sept 11, 2011 20:19:09 GMT 2
- Siiri seiso paikallasi! Maiss yritti käskeä ponia. - Pampula myös! Loviisa jatkoi. Ponit olivat aivan täpinöissään, seistessään pihalla ja odottaessa että hoitajat istahtaisivat selkään. Shettiskaksikko oli menossa maastoon. Vatsanpohjassa oli outo tunne, kun tuumin, mitä tänään voisi tehdä. Mielestäni ei irronnut toive siitä, että lähtisin maastoon Riina-kullan kanssa. Mutta kuka tulisi mukaani? Oranssitukkainen nainen käveli vastaani tallinkäytävällä, huikaten iloisen tervehdyksen, ja jatkaen matkaansa. Josefiina hääri Toivon karsinassa, siis oman suomenhevosensa kanssa. Astelin tutusti rappusia kohti ja nousin ne ylös, riensin kaapilleni ja tungin laukkuni sinne. Oli mahtava sunnuntai aamupäivä. Ulos oleskeluhuoneesta asteli Ellu, Pipsa sekä Fiia - tutut naamat, jotka näki tallilla lähes joka kerta kun tulin. Fiia tervehti minua kun asteli vikkelästi ohitseni. Tervehdin takaisin ja siirryin katsomaan Ellua ja Pipsaa. - Hei, tervehdin heitä, ja sain pirteät tervehdykset takaisin. Suljin kaapinoven ja astelin alakertaan uudestaan. Rauhassa kävelin tallinkäytävää pitkin, katselin ympärilleni ja tervehdin kaikkia tuttuja. Myös Josefiinaa tervehdin kun kävelin Toivon karsinan ohitse. Tunsin itseni ujoksi kun tallin pääjehu oli tallilla. Riinan karsina oli puhdas, kuten aina. Joku ennätti aina puhdistaa sen ennen tuloani, mikä toisaalta oli ihan kivaa, koska silloin minä pääsin touhuamaan Riinan kanssa. Koppasin riimun käsiini ja tallustelin pihalle kaikessa rauhassa. Ulkona oli kaunis ilma. Taivas oli sininen ja pumpuliset pilvet leijailivat hitaasti eteenpäin omaa tahtiaan. Jotkut ohittivat toiset, kun taas jotkut jämähtivät hetkeksi paikoilleen. Pilvet muodostivat erilaisia hahmoja, mutta en ehtinyt katsella niitä. Riina valloitti mieleni ja halusin vain sen luokse. Tamma nosti päätään rennosti ja vilkaisi suuntaani. Sen korvat menivät höröön ja hevonen katseli minua aivan paikoillaan. Ainoastaan suu mussutteli ruohontupsuja jotka tamma oli suuhunsa noukkinut. Kuului vaimea hörähdys, mikä sai minut hämmentymään. Katselin Riinaa ja kävelin rauhassa hevosen luo. Se hörähti vielä kerran vaimeasti ja alkoi töniä minua hellästi. Painoin kasvoni tamman lämmintä turkkia vasten ja hymyilin. Silitin tammaa samalla. Pujotin riimun syövän hevosen päähän. Kyykistyin laittamaan riimun kiinni, ja nostin tamman pään ruohikosta. - Menoksi, sanoin hevoselle ja aloin taluttaa sitä tallia kohti. Nätisti se seurasi minua, käveli rauhassa, aivan kuten leijuva enkeli. Se oli niin kaunis, ihana, hento hevonen. Ja mikä parasta: edelleen minun hoitohevoseni. Päästyämme sisään talliin ohitimme monet hevoset, kun ne nuokkuivat karsinoissaan. Riina vaikutti jonkinlaiselta prinsessalta, kun se eteni tietään pää korkealla, aivan kuten kaunis arabi. Virnistin ja kävelin tyytyväisenä Riinan karsinalle, kävelin sisään karsinaan ja käänsin tamman kun se tuli kokonaan sisään karsinaan. Tamma alkoi tyytyväisenä syödä löytämiään aamuruoan jämiä. Napsautin riimunnarun irti, laitoin sen roikkumaan oveen ja suljin karsinanoven perässäni. Suuntasin askeleeni kohti satulahuonetta, mistä poimin mukaani tamman harjapakin. Luikin pihalle missä otin piikkisuan käsiini, ja aloin nyppiä kaikkia jouhia irti siitä. Siinä kesti tovi, sillä se oli hankalaa työtä. Pölyharjan puhdistin vetämällä sitä piikkisukaa vasten. Kaikki vanhat pölyt ja karvat irtosivat ja lähtivät lentoon, kuten suuri pölypilvi, joka teki matkaansa johonkin tuntemattomaan. Kaikki harjat puhdistelin ja lopulta suuntasin takaisin tamman karsinalle. Siellä se odotteli pirteänä ja energisenä. Olisi hyvä aika mennä kuluttamaan tamman energiaa vaikka metsikössä laukkaamiseen. Nuorehko, vaaleatukkainen mies käveli luuta käsissään ja aloitti tallinkäytävänpuhdistus session. Tervehdin häntä pienellä nyökkäyksellä ja pujahdin sisään Riinan luo. Laitoin harjapakin alas maahan ja kiinnitin riimunnarun hevosen riimuun. Peruutin tammaa hieman, sillä se meinasi jyrätä minut ja luikkia ulos. - Vai että on Riina sun hoitohevoses? mies aloitti varmasti viisaan keskustelun. - On joo. - Tiesitkö että Josefiinakin on hoitanu Riinaa joskus? Mykistyin ja katsoin miestä. Dramaattisesti hän jatkoi käytävän puhdistusta samalla kun vilkuili minua. Naamalleni kohosi pieni hymynpoikanen. - Oon mä sen jostain kuullu, vastasin, ja kiinnitin Riinan karsinan kaltereihin. Vilkaisin mieheen samalla kun otin harjapakista kumisuan, ja aloin harjata tammaa. Hevonen seisoi nätisti paikallaan ja koitti raapia etujalkaansa, mutta riimunnaru oli sen verran kireällä ettei hevonen pystynyt. Virnistin ja rapsuttelin jalkaa tamman puolesta. Se virnisti minulle ja nosteli jalkaansa välillä. - Mä oon by the way Jaakko. - Jeccu, kiva tutustua. Lopetin harjauksen puhdistamalla tamman kaviot. Hevonen nosti ne minulle nätisti ja piteli ilmassa, vaikka näyttikin sanovan minulle en mä nyt näitä yksin jaksa kantaa hei, kanna, kanna, haba, haba! Virnistin tyhmälle aatteelle ja suljin karsinanoven. Menin kohti satulahuonetta, otin mukaani satulan sekä tamman suitset, ja menin takaisin Riinan luo. Avasin karsinanoven jonka jälkeen asetin satulan tamman sään ylitse. Liu’utin satulan paikoilleen ja suoristin satulahuopaa, ennen kuin aloin kiristää satulavyötä. Tamma virnisteli ja näykki ilmaa näyttääkseen ettei tykännyt tästä, ei sitten yhtään. - Riina joo, tiedän ettet tykkää tästä, mutta sun täytyy nyt vaan kestää. Saatuani satulavyön kiristeltyä jonkin verran, säädin jalustimet sopivan mittaisiksi jonka jälkeen laitoin ohjat tamman kaulalle. Tavalliseen tapaan riimu pois ja kuolaimet suuhun, korvat niskahihnan alta ja otsatukka otsahihnan ylitse. Pitkä poskihihna kiinni ja redi. Tungin kypärän päähäni ja vilkaisin Jaakkoa. - Heippa, sanoin hänelle ja talutin Riinan perässäni pihalle. Siellä oli kahden henkilön pieni joukko - Pipsa Siken kanssa ja Ellu Humun kanssa. He väsäilivät vielä satulavöitä ja säätivät jalustimia. - Tytöt, oottekste menossa maastoon? kysyin heiltä. - Joo ollaan. Ootko säkin? Ellu kysyi ja vilkaisi minua sekä Riinaa. - Oon… Aattelin että seura olis kivempaa. - Tuu mukaan ihmeessä! Pipsa vastasi ja hymyili. Ellu nyökkäsi ja jatkoi satulan kanssa. - Kiitos, sanoin heille ja parkkeerasin Riinan Humun viereen. Kiristin satulavyötä pari vyötä, ennen kuin loikkasin selkään. Tuntui ihanalta ja rauhoittavalta istua Riinan selässä. Lyhensin jalustimia vielä reiällä, jolloin ne tuntuivat sopivan mittaisilta minulle. Odottelin vielä että Pipsakin pääsi Siken selkään, ennen kuin aloimme kävellä hiekkatietä pitkin. Riina tassutteli rauhassa ja leppoisasti tietä pitkin, katseli ympärilleen korvat hörössä. Katselin itsekin ympärilleni, hymyilin ja juttelin tyttöjen kanssa. Oli ihana kävellä rennossa metsässä. Joskus vielä laukkaisimme Riinan kanssa auringonlaskua kohti, aivan varmasti. Jollain kauniilla pellolla, syksyisenä iltana, kun tamman sisällä puhkuisi energiaa. Nyt Riinalla kuitenkin oltiin ratsasteltu aika tiuhaan, eli tammalla ei ollut sisällään liiallista energiaa, mikä toisaalta oli aika mahtava juttu. Höyryjä ei tarvitsisi päästellä ulos ainakaan. Kävelimme siihen asti, kunnes Ellu ehdotti ravipätkää. Mutkikas hiekkatie oli muuttunut pitkäksi, suoraksi pätkäksi, mikä vain suorastaan kehaisi itseään loistavaksi ravipätkäksi. Me molemmat Pipsan kanssa suostuimme, jolloin keräsimme ohjia käsiimme jotta saimme tuntuman hevosten suuhun. En tarvinnut muuta kuin painaa hellästi pohkeella saadakseni Riinan liikkeelle. Olihan tammalla sittenkin hieman liiallista energiaa. Hevonen ryösteli välillä ohjia, mutta kun huomasi että minulla oli niistä tukeva ote, eivätkä ne irronneet käsistäni millään, se pian lopetti ryöstämisen ja eteni hiekkatietä pitkin lujaa. Humu ja Sikke tulivat vierellämme yhtä kovaa tahtia. Me kaikki nautimme. Hetken ravailun jälkeen oli aika hidastaa taas käyntiin, ja antaa hevosten ottaa hieman taukoa. Ravimatkamme oli kuitenkin ollut aika pitkä, ennen kuin ensimmäinen mutka sattui tulemaan vastaan. Muodostimme jonkinlaisen jonon, kun autojen ääntä alkoi kuulua edeltäpäin. Lonksutimme tietä pitkin rauhassa ja katselimme Liekkijärven kauniita maisemia. Lehdet alkoivat jo tipahdella puista, ja oksat olivat lähes kaikki ilman minkäänlaista suojaa. Jotkut puut olivat edelleen täynnä vihreitä lehtiä, mutta jossain paikoin lehdet olivat keltaisia. Näki jo, miten syksy oli saapunut. Oli aika laukata. Painoimme hevosille pohkeita raviin, ja napautimme niille laukkapohkeet. Vikkelästi Riina nosti laukan, laukkasi rauhassa tietä pitkin ja levottomana nosti pari pukkia. Hämmennyin mutta pysyin onneksi kyydissä. Tytöt nauroivat takanani. Istuin ylös satulassa ja annoin tammalle ohjia. Se juoksi lujaa, Humu ja Sikke perässään. Kylmähkö tuuli painoi naamaani vasten. Silmäni kuivuivat ja niitä kirveli jonkin verran, mutta en piitannut siitä. Laskin naamaani hieman alemmas ja räpyttelin silmilläni, jotta niitten kosteus palaisi. Istahdin alas satulaan ja vedin hellästi ohjista, saadakseni tamman hidastamaan raviin, ja siitä oitis käyntiin. Jatkoimme kävelyä, ja huomasimme kaikki pian, miten maastolenkki oli päätynyt samaan kohtaan mistä se oli alkanutkin; tallinpihaan. Kiitin tyttöjä mahtavasta lenkistä ja liu’uin alas Riinan selästä. Taputin hevosta ja virnistin, kun se ei ollut yhtään hikinen kaulalta. Kävelimme tamman kanssa sisään talliin, luikimme molemmat tamman karsinalle. Otin varusteet pois ja vein ne omille paikoilleen satulahuoneeseen. Tamman selkä oli hieman kostunut satulan jäljiltä, joten laitoin hevosen ylle huovan. Kaivoin taskustani puolikkaan porkkanan ja tarjosin sen Riinalle. Hevonen otti sen korvat hörössä suuhunsa, mutusteli sen iloisena ja katseli ympärilleen ruskeilla silmillään. - Sä olet ihana, kuiskuttelin hevoselle, jääden katselemaan sitä ihaillen. 8 hoitokerta Sori kun tää tuli Fiian tarinan päälle. ):
|
|
Jeccu
Perustallilainen
Posts: 169
|
Post by Jeccu on Sept 12, 2011 19:24:13 GMT 2
Asettelin tamman kulmiin. Hellästi Riinan kaviot koskettivat maata, kun hevonen ravasi kevyesti uraa pitkin. Suoristin tammaa pitkällä sivulla, pidin tammaa muodossa ja huomasin oman niskanikin menevän hieman myttyyn. Suoristin katseeni ja nostin päätäni, pitäen tammaa edelleen suorana, vasta kulmissa asettelin ja annoin hevosen taipua. Tuntui ihanalta osata jotain, ja varsin loistavalta kun hevonen oli herkkä ja osaava. Huomasin jonkun katselevan meitä kentän aidan toiselta puolen. Nopeasti katsahdin siihen suuntaan ja näin ruskeatukkaisen naisen, Annen, siellä. Hän hymyili ja katseli tyytyväisenä minua ja hoitohevostani. Ennen kuin saavutimme hänet istahdin syvästi satulaan ja hidastin tamman käyntiin. - Hei, tervehdin Annea iloisena. - Moikka moi. Miten sujuu neidin kanssa? - Hyvin. Tuntuu vaan vähän että neidillä olis paha päivä, mutta hyvin sujuu. - Näyttää aika loistavalta. Kun kevennät niin sun jalat menee vaan hitusen liian eteen, pidä ne siinä paikallaan vaan ja jatka. Mutta, mä en nyt tästä enempää häiritse, nähdään! Mä meen käväisemään kotona. Saat tänään muutenkin pitää Riinan ittellästi, Jossu pitää viiden ja kuuden välissä Jatko I tunnin, eli siihen pitää kenttä vapautuu. - Selvä! nyökkäilin ja jatkoimme kävelyä Riinan kanssa. Hetken päästä annoin tammalle laukkapohkeet ravista. Parin laukkapohkeen jälkeen neiti suostui nostamaan laukan, ja laukkasi kevyesti uraa pitkin. Joudun hymyillä sillä minusta tuntui niin ihanalta, kun myötäilin tahtia ja istuin syvällä satulassa. Peitin kasvoni syksyn sävyiseen kaulaliinaani ja jatkoimme matkaamme. Hetken laukan jälkeen hidastin tamman raviin, ja istuin edelleen satulassa. Menimme harjoitusravia puoli kierrosta, kunnes vaihdoimme suunnan rata poikkisuuntaa leikkaa kuvion kanssa. Huomasin etten keskittynyt kuvioon niin hyvin kuin olisi pitänyt, ja neitokainen sai mahdollisuuden livistää suoralta uraltamme, ja sai suorasta viivasta kaarevan viivan. Huokaisin ja virnistin itsekseni, mutta jatkoimme sitten pitkää uraa harjoitusravissa. Vasta hetken jälkeen napautin tammalle laukkapohkeet, ja sain hevosen pukittamaan pienen pukin, kun se vastusteli nostoa. Virnistin edelleen itsekseni mutta napautin pohkeita uudestaan, ja pian Riina suostui nostamaan laukan. Nyt olin tyytyväinen. Tähän suuntaan neiti innostui laukasta hieman enemmän, ja kiihdytti tahtiaan aivan huimasti. Hidastin hevosen tempoa puolipidätteellä ja pian neiti tyytyi laukkaamaan hieman hitaammin. Tyydyin siihen laukkaan ja hidastin Riinan raviin, alkaen keventää. Loppuravien jälkeen tamma sai kävellä puolikierrosta, josta sitten livahdimme ulos kentältä. Menimme tallinoven eteen pihalle, missä kiitin hevosta ja valuin alas kullan selästä. Satulakin oli aivan täynnä hevosen vaaleita karvoja, siis, vaaleita, hikisiä karvoja. Niin oli myös satulahuopa, ja aivan varmasti myös satulavyö. Huokaisu. Säädin jalustimet Annen pituisiksi ja nostin ne sen jälkeen. Talutin Riinuskan sisään talliin, hevosen omalle karsinalle, missä riisuin satulan sekä suitset, ja suitsien tilalle laitoin riimun neidin päähän. Riimunnaru oli suht koht löysällä, eli neitonen sai rapsuteltua jalkojaan ja hipsuteltua eteen tai taaksepäin. En vienyt satulaa tai suitsia pois, sillä tänään aioin pestä ne oikein kunnolla. Jos vain jaksaisin. Laitoin suitset roikkumaan Riinan karsinanoveen ja satulan jätin roikkumaan karsinanoven ylitse. Talutin Riinan pesukarsinaan, missä huuhtelin tamman ja varmistin että kaikki hiki ja muu lika irtoi hevosen turkista. Huuhtelin neidin ihan kokonaan, varsinkin jalat. Saatuani Riinaneidin huuhdeltua otin mustan hikiviilan käsiini ja kuivasin hevosen parhaani mukaan. Tässä hommassa olin varsin surkea. Neidin märät karvat tarttuivat kosteisiin käsiini, mikä ei koskaan ollut varsin mukavaa. Virnistin ja saatuani hevosen kuivattua, huuhtelin käteni ja kuivasin ne vaaleaan pyyhkeeseen joka roikkui peltikorissa. Talli hiljentyi huomattavasti kun Jossu ja hänen tuntilaiset menivät ulos kentälle. Huokaisin tyytyväisenä samaan aikaan kuin Riinakin huokaisi. Taputin hevosta ja talutin Riinan takaisin omalle karsinalleen. Karsinanovessa roikkui neidin loimi, jonka tyydyin laittamaan Riinan päälle. Vein tytön omaan tarhaansa kavereitten seuraksi, missä neito tyytyväisenä pärskähti ja seurasi kavereitaan. Jätin riimun tarhan luo ja menin takaisin talliin. Aloitin urakkani. Otin satulan aluksi ja puhdistin sen karvoista. Satulahuopa oli ihan hikinen ja likainen, joten koppasin sen pesuun, missä odotti muitakin likaisia loimia ja satulahuopia. Se ei ollut vielä menossa päälle, vasta kuudelta, joten se ehtisi vielä kuivata huomenna. Hain satulahuoneesta varasatulahuovan ja otin pölyharjan käsiini, alkaen harjata ja nyppiä karvoja pois satulavyöstä. Ollessani tyytyväinen lopputulokseen vein satulan paikoilleen satulahuoneessa, ja siirryin suitsiin. Otin pienen palan pesusientä ja vedin sitä satularasvaan, ja aloin nopeasti vain puhdistella suitsia. Kuolaimet pesin ihan urakalla ja kokosin suitset sen jälkeen. Laitoin ne paikoilleen ja siirryin tallinkäytävälle. Vilkutin Ellulle joka asteli rappusia kohti. Hän hymyili ja vilkutti takaisin. Virnistin ja seurasin häntä yläkertaan. Ellu istui siellä itsekseen, cocis purkki kädessään. Sujautin itsekin automaattiin kolikon ja napsautin nappia cociksen kohdalla, odotin että se tuli ja avasin sen. Istahdin sohvalle Ellun viereen ja aloimme jutella. - Vitsi Humu meni ihanasti tänään! tyttö hehkutti. - Laukka oli ihan nannaa, se meni niin tasasesti ja vieläpä … 9 hoitokerta
|
|
Jeccu
Perustallilainen
Posts: 169
|
Post by Jeccu on Sept 16, 2011 21:33:19 GMT 2
Pää oli täynnä räkää. Haudoin kasvoni paksuun, ruudulliseen kaulahuiviini ja napautin päättäväisesti raipalla hiekkaiseen maahan. Riina liikkui sulavaliikkeisesti liinan toisella puolen ja luimisteli korviaan joka kerta kun napautin pienintäkin apua neidolle. Parhaillaan tamma ravasi ylväästi, herkkäaskelisesti, kuin aatelinen. Oikeasti se vain oli aasi, mutta neiti ei vain sitä myöntänyt.
Aasi hyvällä, ei pahalla. Napautin vielä kerran raipalla maahan ja kuului ilkeä swish mikä sai Riinankin heräämään. Tamma laski päänsä ja uhkasi pukittaa, mikä minua ei hätkäyttänyt kerran kun olin niin pitkällä neidosta. Vielä kerran napsautus maahan ja sain tamman liikkumaan laukassa ympärilläni. Olin tyytyväinen.
- Hyvä Riina! Hyyvä tamma… jaa…. prrrrrt….. Hiljalleen sain tamman hidastamaan laukasta raviin, ja ravista laiskaan käyntiin. Eipä neiti nyt tänään sattunut olemaan kamalan yhteistyöhaluisella tuulella - sen näki. Lehdet tippuivat puusta minkä ehtivät. Maan ylle oli laskeutunut hento, punertava sekä kellertävä lehtipeitto, mikä toivottavasti lämmitti, että oli joksikin hyödyksi.
Syksy oli ihan kiva, mutta talvi sitäkin kivempi. Silloin sai myllertää lumessa vaikka oli kuinka vanha - vaikka 21 kuten minä. Ei sillä mitään rajaa ollut, leikkimisellä siis. Mikä parasta; pääsisi riehumaan Riinan kanssa lumeen ja laukkaamaan täyttä ja sataa lumista peltoa pitkin, jolloin tamma uppoaisi metrin mittaiseen lumeen! Whii! Lumilumilumi. Hihkaisin itsekseni ja virnistin. Enää en pystynyt odottamaan, halusin lunta nyt, juuri nyt.
Pää tuntui erittäin painavalta, ja tuntui surkealta olla nuhainen. Aate lumesta oli kuitenkin niin ihana, että unohdin surkean oloni hetkeksi ja hidastin Riinan ihan kokonaan. Kävelin tamman luo, vaikka se nyt ei suostunut seistä paikallaan hetkeäkään. Keräsin liinan käsiini ja vein neidin sisään talliin. Lämpimään talliin. Tuuli ei yltänyt sisään asti, mikä oli ihan kiva. Korvani olivat kylmät ja sitä mukaan varmasti ihan punaiset. Kuitenkaan se ei ollut minun vikani, ettei kukaan ollut keksinyt korville erillistä hattua taikka lapasta. Toki minäkin voisin sellaisen keksiä, mutta…
Viisaat aatteeni lopetti Jossu, joka vilkkaasti käveli sisään talliin. - Moikka! nainen sanoi hymähtäen ja tuli luoksemme. Annoin Riinan mennä omaan karsinaansa hetkeksi, ennen kuin veisin tamman joko ulos tarhaan, tai jättäisin sisälle. - Moi Jossu. - Onko Riina jo liikutettu tänään? - On joo. Kuin? - Ajattelin vaan kun me ollaan menossa pienellä joukolla maastoon, mihin mahtuis vielä pari tyyppiä… Aattelin jos halusit mukaan? - Kyllä mä mielelläni, vastasin, - mutta mun pää on täynnä räkää ja oon lunssanen, sekä Riina on jo liikutettu. - Aa… No… - Kiitti kuitenkin tarjouksesta! - Eipä mitään… Sitten me taidetaan lähtee, moikka. Nostin kättäni vilkutukseen ja käännyin Riinan puoleen kun Jossu lähti matkaan. Katsoin tammaa kysyvästi, mutta se ei näyttänyt piittaavan minusta lainkaan.
- Mitä mä nyt sulle teen? kysyin hevoselta ja virnistin. - Haluutko ulos? Oli vaikeata saada juttuihinsa mitään vastausta, kerran kun hevoset eivät - minun tietääkseni - osanneet puhua. - Haluaa ulos, mies äännähti vauvamaisesti takanani. - Riina. Haluaa. Ulos. Jaakon ilme ja asento oli aivan kuin Pikku Myyllä. Naurahdin miehelle ja hymyilin. - Kiitos vastauksesta, totesin ja avasin karsinanoven, saadakseni Riinan ulos. Aloimme yhdessä kävellä pihalle, Jaakon ja muittenkin ohitse. Päästin tamman tarhaansa ja suljin nopeasti tarhan portin. - Heippa Riinaseni, kiitos tästäkin päivästä, sanoin nuhaisena ja käänsin suuntaani. Kävelin takaisin talliin, suoraan yläkertaan, istahdin sohvalle ja käperryin pieneksi mytyksi. Aloin pienesti keskustella muitten hoitajien kanssa.
10 hoitokerta!
|
|
Jeccu
Perustallilainen
Posts: 169
|
Post by Jeccu on Sept 18, 2011 15:58:25 GMT 2
18.9.11 Kun ei yksinkertaisesti onnistu... [/size] Osa 1 Osa 2 Tuli joku aivan outo inspis. Omasta mielestäni toi onnistui ihan kivasti, kuitenkin se voisi olla vähän parempi. Otan tästä nyt hoitokerran - toivottavasti kelpaa! :'DD 11 hoitokerta
|
|