Harjoitus tekee mestarin
19. helmikuuta 2012
Mä istuin turhaantuneena taukohuoneessa ja pyörittelin lyijykynää sormissani. Matematiikankirja- ja vihko olivat avoinna pöydällä, mutten saanut mitään aikaiseksi. En kertakaikkiaan mitään.
Tosiaan, olin siis tullut koulusta suoraa äidin kyydillä tallille. Äiti oli ottanut kotoa ratsastuskamppeet mukaan ja siinä samalla oltiin sitten käyty heittämässä mun isosisko sen lentopalloharkkoihin. Mä olin luvannut mennä illalla Rosien ja Mirrin kanssa maneesiin ratsastamaan, meillä oli suunnitelmissa mennä puomeja. Mutta tytöt tulisivat vasta myöhemmin.
Mutta kun tuolla satoi lunta niin sankasti ja tarjoutui autokyyti, niin olin tullut sitten jo aiemmin. Ja kun aikaa oli, niin olin päättänyt tehdä läksyt tallilla ennen ratsastusta.
Matematiikankirja lensi kuitenkin pian takaisin reppuun. Mä olin saanut yhden tehtävän tehtyä, mutta sekin oli todennäköisesti mennyt ihan päin mäntyä. Repun kävin heivaamassa kaappiini ja siellä törmäsin Inkeriin ja Jennyferiin, jotka molemmat istuivat toinen jalka sylissä varpaitaan hieromassa.
"Tuolla tuulee ja sataa lunta ihan tosi paljon! Ja me kaks järkevinä lähettiin maastoon", Inkeri marisi.
Mä naurahdin. "Ja nyt varpaita palelee?"
"No joo", Jennyfer tuhahti ja kääntyi ottamaan villasukkansa kaapista.
Mä heilautin kaapinoveni kiinni ja sanoin heille heipat, jonka jälkeen kipitin portaat alakertaan. Sisällä olivat vain Siiri, Alma, Topi ja Toivo. Siispä mun pitäisi lähteä suoraa tuonne surman suuhun, kauhean lumimyräkän sekaan. Mutta joskus oli uhrauduttava, rakkaidensa tähden!
Aksu juoksenteli Pellan kanssa kilpaa tarhan reunoja pitkin. Ne molemmat näyttivät oikein pirteiltä pukitellessaan ja leikkiessään. Mun kasvoilleni levisi hymy niitä katsellessani. Pian mä kuitenkin loikkasin aidan välistä sisälle tarhaan ja väistelin muita poneja, jotka eivät kuitenkaan olleet niin virkeällä päällä kuin tuo kaksikko. Mut nähdessäni Aksu pukitti ja juoksi vielä muutaman kierroksen, mutta seisahtui sitten paikoilleen, jolloin mun oli helppo ottaa se kiinni.
Aksu oli tänään tosiaan vilkkaalla päällä. Sitä sisään taluttaessani se kiirehti kokoajan edelle, sekä hyppi ja pomppi minkä vain ehti. Karsinaankin se juoksi sisälle kauhella vauhdilla ja oikein riuhtaisi mut mukanaan sisään.
"Noh, rauhoituhan nyt", mä naurahdin ja irrotin riimunarun ponin päitsistä.
Kietaisin sen karsinanoven tankoon kiinni ja kaivoin harjalaatikon pohjalta kovan harjan. Aksu oli ihan luminen, joten vaikka harjasinkin kaikki hiutaleet pois sen päältä, poni oli silti ihan märkä. Mä päätin laittaa sille ihan hetkeksi fleeceloimen päälle ja ottaisin sen pois sitten, kun alkaisin oikeasti valmistella ponia ratsastusta varten.
Kaksi tuntia mä odottelin tallilla Rosieta ja Mirriä. Mutta itsepähän olin halunnut näin aikaisin tulla. Ne tunnit mä vietin taukohuoneessa Inkeri ja Jennyferin kanssa, koska kumpikaan niistä ei halunnut missään nimessä mennä ulos. Ne molemmat näyttivät vieläkin palelevan maastoreissun jäljiltä.
"Kuinka pitkään sä meinaat Nilla täällä olla?" Jennyfer kysyi pian ja istahti sohvannurkkaan, jonka jälkeen hän yritti vääntää termospullonsa korkin auki.
"Meillä oli tarkoituksena mennä Rosien ja Mirrin kanssa maneesiin puomeja ratsastamaan. Että ehkä sen jälkeen", vastasin pyöritellen yhtä hiussuortuvaani.
Inkeri istui lattialla seinään nojaten ja mussutti tyytyväisenä äitinsä tekemää eväsleipää. Hetken aikaa taukohuoneessa oli ihan hiljaista, mutta pian ovi aukesi ja Rosie pelmahti sisään.
"Päivää taloon!" se huudahti.
Mä nousin sohvalta jotenkin reaktionomaisesti.
"Missä Mirri?" mä kysyin sitten.
Rosie sulki oven perässään ja tuli sitten peremmälle. Tyttö oli ihan märkä lumisateen jäljiltä ja sen hiukset olivat vähän kihartuneet.
"Se soitti mulle kun olin tulossa ja sanoi ettei pääse. Sillä oli kai joku koe huomenna, joten se jäi kotiin lukemaan", Rosie vastasi. "Mutta kai me mennään silti ratsastamaan?"
"Joo, tottakai", hymyilin. "Mennäänkö samantien vai miten?"
"Jep, mennään vain."
Rosie jäi vielä yläkertaan vaihtamaan ratsastuskamppeitaan ja me sovittiin, että mä kävisin sillä aikaa laittamassa ne puomit valmiiksi maneesiin. Otin kaksi punamustaa puomia ja laitoin ne neljän laukan etäisyydelle toiselle pitkälle sivulle. Toiselle pitkälle sivulle laitoin sitten sinivalkoiset ravipuomit.
Kun palasin talliin, Rosiekin oli jo valmis ja harjaili Ediä ponin karsinassa. Mä astuin sisään Aksun karsinaan ja riisuin fleeceloime siltä pois, ei se oikeastaan hirveästi ollut kuivunut, mutta jonkin verran. Harjasin sen vielä nopeasti läpi ja putsasin kaviot, jonka jälkeen hain varusteet satulahuoneesta.
"Mä laitoin ne puomit niin, että toisella pitkällä sivulla voi mennä laukan lyhennystä ja pidennystä. Toiset puomit on sitten ravipuomit", mä huikkasin Rosielle Edin karsinaan samalla, kun kiinnitin Aksun satulavyön toiseen reikään.
"Okei, käy hyvin", mä kuulin vastauksen.
Ja kun me molemmat oltiin valmiita, me lähdettiin ratsujemme kanssa peräkanaa kohti maneesia. Siellä me tehtiin sitten vielä viimeiset säädöt satulavöille ja jalustimille. Kävelimme hetken aikaa pitkillä ohjilla, kunnes yhteisestä päätöksestä aloitimme kevytraviverryttelyn.
Tein Aksun kanssa paljon voltteja ja käynti-ravisiirtymisiä, jotta saisin puolipidätteet ja pohjeavut hyvin läpi koko ratsastuksen ajan.
Otin vielä muutaman laukannoston, jonka jälkeen lähdin Aksun kanssa menemään ravipuomeja. Se sekoili välillä askelissa, koska tuli niin reippaasti, joten jouduin tekemään puolipidätteitä vähän väliä. Ravipuomit tulimme ainakin neljään kertaan, ennen kuin pääsimme ne ilman askelsekoiluja.
Rosie tuli Edin kanssa puomeja vuorotellen Aksun ja mun kanssa. Edilläkin näytti olevan vähän vaikeuksia pysyä oikeassa tahdissa, mutta kyllä niilläkin sitten onnistui.
Sitten aloitimme laukkapuomien tulemisen. Rosie meni ensimmäisenä Edin kanssa, he nostivat laukan lyhyellä sivulla. Mä kävelin Aksun kanssa sillä aikaa toisella puolella. Olimme sopineet, että ensin tulisimme neljällä laukalla. Edi tulikin hyvin sopimallamme laukka-askelten määrällä, mutta kiemurteli hiukan.
"Ehkä sun kannattaisi koittaa pitää pohkeet kiinni, niin Edi ei kiemurtelisi", mä yritin neuvoa ystävällisesti.
"Joo, kiitti vinkistä", Rosie naurahti siirtäessään ratsunsa käyntiin.
Sitten oli meidän vuoromme. Aksunkin kanssa me nostettiin laukka lyhyellä sivulla, mutta suoraa laukatessamme poni vähän kiihdytteli ja tulikin puomivälin kolmella laukalla.
"Ehkä sun kannattaisi koittaa tehdä puolipidätteitä, niin Aksu ei kiihdyttelisi", Rosie virnisti.
Mä naurahdin. "Joo, kiitti vinkistä!"
Ja sitten me tultiin seuraava kiekka toistemme neuvoja noudattaen. Edi tulikin paremmin, mutta tällä kertaa se teki puolikkaan askeleen ennen toista puomia. Aksukin tuli paremmin ja tällä kertaa neljällä askeleella, mutta se teki toisen puomin yli aikamoisen loikan.
Tulimme vielä pariin kertaan, ennen kuin aloitimme loppuravit. Hetken ravailtuamme annoimme ratsuillemme pitkät ohjat ja juttelimme siitä, mikä oli mennyt hyvin ja mikä kaipasi harjoitusta.
Ratsastuksen jälkeen Rosie ja mä kerättiin puomit yhteistuumin pois ja vietiin ponit talliin.
17HMTiiän että tää ei nyt ihan käy kun on se maastakäsin työskentelyn kurssikin on nyt viikonloppuna, mutta mun oli pakko saada julkaista tää tänään, kun Liekkijärven oma säätiedotekin näyttää lumimyrskyä.. : D