|
Post by Sastu on Aug 15, 2008 8:12:10 GMT 2
Perjantai 15.8. 2008. -Me ollaan yhtä-
|
|
|
Post by Sastu on Aug 15, 2008 20:05:29 GMT 2
Perjantai 15.8. 2008 -Lastausta-Sastu 49hm
|
|
|
Post by Sastu on Aug 16, 2008 7:17:15 GMT 2
Lauantai 16.8. 2008 -Missä ovat Oona, Ros ja Jaakko hevosineen?-
-Missä loput kolme on porukasta, Anne kysyi hämillään.
Vähän aika sitten tapahtuneen sätkykohtauksen jälkeen hevoset olivat lähteneet kuin ilotulitus. Kun Anne sai Humun hallintaansa, meillä muilla ei ollut vaikeuksia saada hevoset kuntoon. Mutta emme tienneet, missä oli Blondi, Rensu ja Tiia ratsastajineen?
-Mitä jos niiden hevoset ryösti metsään, Carkki ehdotti.
-Toivottavasti ei. Niillä poluilla jos kaatuu niin voi tapahtua kauheita, Anne sanoi vakavana.
Kylmä väristys kulki läpi selkäni. Rensu. Mitä jos sille sattuisi jotain? Olin myös muista huolissani. Mutta Rensu…
Huoleni vain kasvoi entisestään, kun kävimme tapaturmapaikalla, eikä heistä näkynyt merkkiäkään.
Jatkoimme matkaa Annen ohjastuksella.
Kylmä hiki alkoi nousta selkääni. Anttu aisti jonkin olevan hullusti, ja alkoi tempoilla allani. Anttu kolisutti kuolaimiaan ja sen korvat pyörivät kuin propellit.
Taputin sen kaulaa, ja yritin rauhoitella Anttua äänelläni.
“Oona on hyvä ratsastaja. Ja Rensulla on hyvät jalat”, vakuuttelin itselleni, jotta pysyisin rauhallisena.
Anttu rauhoittui, mutta yhä silloin tällöin se hermoili.
-Kaikki on hyvin, poika, kunhan pysytään yhdessä, kuiskasin kurottaen vähän eteenpäin.
Hieroin rauhoittavasti Antun kaulaa. Olin kumminkin huolissani.
“Mutta mulla on Anttu, tapahtui mitä tapahtui” muistutin jatkuvasti itselleni. “Rakas Anttu”.
Annen huoli oli suunnaton.
Leevi hirnui kimeästi.
Hetkeksi tuli hiljaista.
Sitten kuulin kiljahduksen, läheltä, ja olisin tuntenut sen äänen vaikka unissani.
-Rensu, kuulutin.
Sitten yhtäkkiä Blondi törmäsi Leeviin.
Kaikki oli huojentuneita.
Katseeni kohtasi Oonan katseen hetkeksi. Oona tiesi varmaan, että olisin huolissani.
Tarkistin parin muun tytön kanssa Blondin. Sen tehtyämme menin rauhoittelemaan Rensua, joka elvisteli “vieraille”. Otin orin suitsista kiinni, ja rapsutin sen otsaa.
Iltanuotiolla, jolloin paistettiin makkaraa, (minulle kasvismakkaraa) olimme kaikki tyytyväisiä, että selvisimme hengissä päivän kokemuksista. Nyt kyllä uni maistuisi!
Sastu 50hm
|
|
|
Post by Sastu on Aug 17, 2008 8:02:38 GMT 2
Sunnuntai 17.8. 2008. -Taukoilua raunioilla-
|
|
|
Post by Sastu on Aug 18, 2008 8:43:14 GMT 2
Arki, here I come.
Kävelin koulureppu selässäni Seppelettä kohti. Oli aika aikainen aamu, ja usva peitti pellot ja niityt. Menisin kouluun vasta 11.00, joten minulla olisi hyvin aikaa oleskella tallilla.
Seppeleen punainen tallirakennus paljastui edessäni. Hevoset rouskutteli aamuheiniänsä tarhoissa, osa kinaten tarhakaverin kanssa. Anttu ja Cassu eivät välittäneet toisista, vaan keskittyivät ruokaan.
Astuin viileään talliin. Huomasin Ellin lakaisevan tallin käytävää selkä minuun päin. Hipsin varovasti Ellin taakse, niin, ettei hän nähnyt minua. Kurkotin tämän pään lähelle.
-Pöö, sanoin hiljaa, ja sain Ellin hyppäämään ilmaan hiukset pystyssä.
-Huii, Elli kiljaisi, ja kääntyi katsomaan minua sydän pamppaillen.
Hetken rauhoituttuaan Elli pystyi jo puhumaan.
-Ei saa säikytellä noin, Elli sanoi vielä kiihdyksissään.
-Okei, vastasin ja menin satulahuoneeseen.
Hain Antun suitset ja harjapakin ja vein ne puomin luokse ulos. Katsoin tarhalle päin, jossa hevoset olivat syöneet heinänsä. Ainut vain, että Mari ei ollut tarhassaan.
Mari… tuo nimi toi kaipuuta.
“Ei, en saa ajatella näin, sillä on parempi, ja se eli hyvän elämän” käskin itseäni, ja pyyhkäisin kyyneleen silmäkulmastani.
Sieppasin riimunnarun kouraani ja hain Antun tarhasta. Mutta koinkin elämäni yllätyksen.
Anttu hörähti mulle. Matalasti ja hiljaa, mutta kyllä, kyllä se oli hörähdys.
-Poika… sanoin, kun onni sumensi silmäni. -Ihana, ihanampi, ihanin, mun poika, jatkoin silittäen Antun kaulaa.
Olin onneni kukkuloilla. Oli minulle ennenkin hevoset hörähdelleet, mutta että Anttu…
-Mennääs nyt, kun toi Cassu on tuolla toisella puolella tarhaa, sanoin ottaen Antun kiinni ja avasin portin ja suljin sen.
Cassu lähti hirnuen tulemaan portille.
-Sori poika, mut mä vien nyt tän, naurahdin katsoen Anttua.
Talutin leppoisan Antun puomille. Otin harjapakista harjoja ja aloin harjaamaan Anttua tuttuun tapaan. Putsasin myös tietysti kaviot ja setvin harjan ja hännän.
Kävin hakemassa nopeasti kypäräni vintiltä, minne se oli jäänyt, ja kiiruhdin se päässäni nopeasti takaisin ulos.
Suitsin Antun helposti, ja ruuna näytti tyytyväiseltä, kun en heittänyt sille pakkopaitaa selkään.
Käänsin Antun tallipihalle, pompin hetken sen vieressä, ja ponnistin selkään. Ja yllätys, pääsin sinne.
Taputin ruunaa, ja pyysin sitä liikkeelle. Leppoisasti Anttu meni maastopolulle. Nautin Antun isosta askelluksesta. Ihanaa, kun ei ollut kiire. Ja Anttu oli samaa mieltä luultavasti.
Yllättävän nopeasti tulimme pieneen risteykseen, ja käänsin Anttua vasemmalle vievää polkua pitkin. Sitten hiljaisuuden katkaisi puhelimeni soittoääni. Anttu säpsähti hermostuneesti.
-Soo, poika, ei mitään hätää, sanoin taputtaen Anttua ja kaivoin kännykkäni taskusta.
-No, mitä nyt, vastasin kaverilleni.
-Kai sä tuut kohta? Sä lupasit olla varttia vailla yksitoista tässä koulun pihalla, ja kello on jo kymmentä vailla, kaverini huusi minulle.
-Ota easysti, mä tuun kouluun, ja selitän sulle tän jutun, vastasin, ja katkasin puhelun.
Laitoin kännykkäni taskuun nopeasti.
-Anttu, mä oon pahoillani, mä lupasin et mennään vaan käyntiä, mutta meijän ope tappaa mut, jos mä en ilmesty suht hyviin aikoihin, selitin Antulle, joka pärskähti, kun annoin ravipohkeet.
Anttu lähti pitkin, rennoin askelin ravaamaan. Ja aika laiskasti.
Tulimme nopeasti takaisin tienhaaraan, ja hetken päästä pidätin Anttua.
Hetken päästä tulin tallipihalle. Hyppäsin Antun selästä, ja vein ruunan laitumelle.
-Kiitos poika, tästä hetkestä. Sä oot hirttämisen arvoinen, sanoin ruunalle, joka ravasi Cassun luokse.
Vein kamat paikoilleen, ja lähdin juoksemaan tielle. Tullessani mutkaan näin ihan edessäni Marin, ja pysähdyin. Ja samalla hetkellä tuli auto kulmasta järkyttävää ylinopeutta.
Hetken päästä tajusin tilanteen.
-Kiitos, Mari, kiitos, kuiskasin tuuleen, ja kuulin tallilta hirnahduksen.
-Kiitos ja hyvästi.
Sastu 52hm
|
|
|
Post by Sastu on Aug 19, 2008 7:34:11 GMT 2
Nautitaan elämästä, vielä kun voidaan!Sastu 53 HM
|
|
|
Post by Sastu on Aug 20, 2008 6:08:37 GMT 2
Yksityisalue-Private.
|
|
|
Post by Sastu on Aug 21, 2008 6:14:53 GMT 2
Ja läskit lentää.
Puunattuani ja kuurattuani Rensun, totesin hampaat irvessä, että Anttu oli ihan minun kiusakseni käynyt karsinan mutaisimmassa kohdassa piehtaroimassa.
-Niimpä tietysti, mutisin ja näin Jaakon virneilevän naamataulun.
Katsoin tuimasti miestä.
-Mitä säkin siinä töllötät?! Eiks oo mitään tehtävää? Mä voin käydä sanomassa Annelle, että sä kaipaat lisää töitä, uhkasin miestä, jonka hymy loppui siihen ja tämä kääntyi hampaat kirskuen kannoiltaan tallia kohti.
-Siitäs sai, jatkoin ilkikurinen virne huulilla. -Ja sinä, pieni possuni, tulet nyt sisään, komensin tarraten ruunan riimuun.
Ruuna väitti vastaan, mutta komentaessani sitä kunnolla, niin vaihtui ääni kellossa. Anttu käveli perässäni mulkoillen minua.
Talliin saapuessamme huomasin Hensun tallikäytävällä vapaana. Eikä ketään lähettyvillä.
-Kismet! Juuli, joku, tulkaa viemään tää läskimaha omaan karsinaansa, huusin.
-Anttuako tarkoitat, Jaakko sanoi pöllähtäen riimu kädessä Hensun luo.
En välittänyt edellisestä ilmaisusta.
Jaakko oli jo Hensun pään vierellä, kun tamma päätti kokeilla miestä. Se alkoi luimuilla ja näykkiä, ja sai Jaakon perääntyvän kaksi askelta.
-No jos sä et uskalla… aloitin lempeästi.
-Helkkari, kyllä mä uskallan, Jaakko tiuskaisi lähestyen uudestaan Hensua.
Ja sama toistui. Naurahdin.
-Lähesty sitä varmasti. Se varmasti tietää sut, ja tuleekin muistamaan sut pelkurina, jos jatkat noin. Mee rohkeasti sen viereen, ja sujautat riimun. Komennat, jos se tekee ylimääräistä. Yksinkertaista, Jaakkosein, neuvoin.
Mies teki nolona ohjeiden mukaan, ja niin Hensu pääs omaan karsinaansa. Itse talutin myös puoliksi nukkuvan Antun karsinaansa.
Menin katsomaan listoja. Antulla ei tänään ollut tunteja, sillä tunnit olivat vähän vähemmän ratsastaneille.
-Yes, yes, yes, mutisin ajatellessani, että saisin taas omia Antun kokonaan itselleni.
Sitten Anne tulikin lisäämään yhden tunnin lisää tälle päivälle.
-Eiks lista ollutkaan valmis, kysyn.
-Ei, kun tuolle tunnille tulikin tarpeeksi osallistujia, Anne vastaa rustaten nimiä listaan.
Sen tehtyään tämä lähti toimistoon. Katson uudestaan listoja. Anttu menisi yhden keskivertotunnin.
Kävelin toimistoon.
-Anne, onks toi tunti mihin Anttu menee niin rankka, kysyn pistäen pään ovesta sisälle.
-Noo ei oikeastaan, ainoastaan ratsastajien istunnalle se on rankka, tämä vastaa nostamatta päätään paperista.
-Käyhän, että mä ratsastan Antulla vielä sen jälkeen, utelen.
-Miten vaan, nainen kysyy välinpitämättömästi.
Käyn satulahuoneessa hakemassa harjat ja Antun kamppeet. Tunti siirrettiin ensimmäiseksi, ja nyt ei olisi paljon aikaa.
Harjasin Antusta pahimmat kurat (jota oli paljon) ja roskat pois, pölypilven leijuessa karsinan yllä. Putsasin kaviot, ja aloin laittaa Anttua kuntoon.
-Mikä ihmisiä vaivaa, kun lupaa tulla tunnille, eikä sitten tulekkaan, ainakaan ajoissa, mutisen pidellessäni Anttua maneesissa, muiden kävellessä jo uralla.
Odotimme kymmenen minuuttia, kun Annen kehottamana talutan Antun maneesista, haen kypäräni ja hyppään Antun selkään kentällä.
Alkukäyntien jälkeen Anttu ravasi reippaasti. Elli käveli ohi moikaten, ja pyysin tätä rakentamaan esteitä, kun en itse ehtinyt.
-Voin pitää myös tunnin, nainen ehdotti.
-Jos vain viitsit, sanoin.
-No eipä mulla muutakaan tekemistä ole, tämä vastasi, ja voin vaikka vannoa, että tämän silmät kirkastuivat, kun rakensi esteitä.
Olin lämmitellyt Antun hyvin, kavaleteillä ja pienillä ristikoilla.
-Noniin, tuolta kulmasta nostat laukan, teet loivan kaarteen tähän isolle ristikolle, jatkat suoraan, teet kaarteen ja ohjaat tänne laineelle, Elli ohjasti näyttäen lainetta.
Nyökkäsin, ja aloitin. Tietystä kulmasta nostin laukan, ja tein loivan kaarteen katsoen seuraavaa estettä. kun olimme linjalla, aloin valmistelemaan. Ja pian huomasinkin jo ratsastavani Ellin luokse.
-Se meni hyvin, tosin ehkä tempo voisi vähän hiljentyä, nainen sanoi arvioiden.
Lisäsimme rataan vielä pari estettä, ja sen jälkeen vielä pari, kunnes meillä oli kunnollinen esterata.
Anttu oli hyvällä tuulella, ja sen näki. Se kuunteli, ja hyppäsi ilmavasti ja korvat höröllä. Se puuskutti, muttei väsymystään, vaan intoaan.
Hyppäsimme radan viimeisen esteen, ja hiljensin Antun käyntiin, taputtaen ja antaen pitkää ohjaa.
-Lopetetaan tähän, sanoimme Ellin kanssa yhtä aikaa.
Hyppäsin alas selästä, ja heivasin satulan Antulta Ellille. Tämä vei sen paikalleen minun ponnistellessa takaisin selkään.
Yllätyksekseni näin Ellin taluttaen Bladea, ja näin vilahduksen Dreamerista.
-Lähetkö mun kaa alkukäynneiksi maastoon? Meille se tosin on loppukäynnit, mut so what, kysäisin Elliltä.
-Voisin lähteäkin, tämä vastasi, ja ohjasin Antun kentältä reippaan, tanssahtelevan Bladen perään.
Sastu 55 HM
|
|
|
Post by Sastu on Aug 22, 2008 11:08:01 GMT 2
|
|
|
Post by Sastu on Aug 22, 2008 17:16:12 GMT 2
Kun on hyvä päivä...
|
|
|
Post by Sastu on Aug 23, 2008 10:46:23 GMT 2
Sä teet mut hulluks.Sastu 58 HM
|
|
|
Post by Sastu on Aug 23, 2008 16:40:43 GMT 2
Always my mind
|
|
|
Post by Sastu on Aug 24, 2008 9:16:09 GMT 2
Maan pinnalle
Putsasin Antun karsinaa riuskin ottein. Halusin nopeasti saada tallihommat tehtyä, ja päästä tunnille, jolle Anne oli minut luvannut. Tosin, Anttua mulle ei oltu luvattu, mutta uskon, että Anne tietää minun haluavan sen.
Kävin kippaamassa kottikärryt lantalaan ja palautin paikoilleen.
Tullessani talliin huomasin kuhinaa listojen luona. Menin seisomaan kaikkien taakse, ja näin pituuteni ansiosta listojen nimet ja hevoset.
"Roosa... Maria... Magnet... Pipsa... Sastu! Yes, yes, yes, Anttu!" mietin, ja heilautin nyrkkiäni.
Sitten näin tunnin kohdalla lukevan Ilman satulaa-tunti. Nyökkäsin hyväksyvästi. Mukava päästä väkertämään ilman satulaa. Tällöin on lähellä hevosta, ja tuntee sen liikkeet paremmin.
Nappasin riimunnarun mukaani, ja suuntasin tarhoille. Siellä pikku possuni laidunsi tyytyväisenä, aavistamatta, mitä tuleva tuo mukanaan.
Kävelin ruunan luokse, mutta sepäs laittoikin korvat luimuun, ja ravasi kauemmaksi.
-Vai että tälläinen päivä, huokaisin kyllästyneenä, ja lähestyin uudestaan Anttua.
Rapsutin Cassua, joka oli Antun vieressä, ja lähestyin aina askeleen kerrallaan Anttua, yhä rapsuttaen Cassua. Lopulta olin niin lähellä, että sain sen otsatukasta kiinni, ja sujautin nopeasti riimun sen päähän. Vähän protestia Anttu näytti, mutta hengissä selvisimme portille, ja siitä puomille.
Kiinnitin Antun puomiin ja lähdin hakemaan Antun harjapakkia sekä muita kamppeita. Hain kypäräni vielä, ja palasin ruunan luokse, ja näin sen viereen ilmestyneen Leevin.
-Heippa tuleva isäukko, naurahdin orille, joka tutki minua. -Sori, mulla ei oo sulle mitään, jatkoin orin tunkiessa päätään taskuihini.
Huomasin Carkin saapuvan paikalle harjapakin kera.
-Moikka! Lähös ratsastamaan, vai, kysyin puhisevalta tytöltä.
-Joo, pakko, kun toi yks on taas ollu niin energinen, se on lennättäny Nanaa sun muuta sellaista... tyttö selitti seuraten esimerkkiäni ryhtyä harjaamaan.
Harjasimme poneja kunnon vedoilla. Leevi oli pirteällä päällä, kuten aina, ja Carkki sai komentaa oria. Itsekkin jouduin aina välillä komentamaan, mutta Antulla meni se sentään kaaliin.
Pian huomasin olevani jo jäljessä kamojen laitossa, joten heitin vain äkkiä Antun jalkoihin pinteleitä ja suitsin ruunan äkkiä. Laitoin nopeasti kypärän päähäni, ja talutin Antun maneesille, sillä pilvet uhkailivat sadetta.
Anne ja Elli punttailivat ratsastajia selkään, kuten minutkin. Kuulin Pipsan valittavan hevostaan, joka oli yllätyksekseni Humu, sillä Magnet ratsasti Pampulallaan.
-Ja uralla ohjat, Anne aloitti.
Pian siirryimme raviin, ja Pipsa yritti pysyä Humun pompottavassa ravissa.
-Pipsa, nojaa vähän taakseppäin, niin helpottaa, Anne ohjasti.
Yhtäkkiä edessämme oleva Taiga sai sätkyn, kun maneesin ovi avautui, ja peruutti sekä pukitti Anttua päin. Anttu kavahti pystyyn, ja kääntyi kentän keskustaan päin. Pysyin aluksi mukana, mutta äkkikäännöksen ansiosta roikuin puoliksi Antun selässä, kunnes kapsahdin maahan.
-Seis, kaikki seis, Anne kuulutti, ja otti kiinni Antun ja Taigan, ja niin minä sekä Wear pääsimme hyppäämään takaisin selkään.
-Sori, Wear muodosti sanan huulillaan.
Huiskautin kättäni merkiksi, että mitäs tuosta. Ja niin tunti jatkui, ja lopputunnista Anttu rauhoittui, ja alkoi tarjoitumaan peräänantoon, sekä kuunteli täydellisesti.
-Noin! Tosi hyvä, Sastu, nyt se Anttu on rentona, ja te näytätte tosi hyvältä ratsukolta, ihan tosissaan tosi hyvältä, Anne kehui, saaden hymyn pyrkimään huulilleni.
Wear pyysi minua mukaan maastoon vielä, ja suostuin.
-Sori siit jutusta, Wear sanoi anteeksipyytävästi.
-Hei, tällästä tää hevoselämä on, naurahdin, saaden Wearinkin hymyilemään.
Sastu 60 HM
|
|
|
Post by Sastu on Aug 25, 2008 12:57:28 GMT 2
//pahoittelen tönkköä sarjakuvaa
|
|
|
Post by Sastu on Aug 26, 2008 6:33:08 GMT 2
Ratsastusta alkeellisilla välineillä.
-Se Aksu nyt heti hallintaan, niin kuin ois jo! Pitäis nyt tän tasoiset osaa ratsastaa, hyvä jumala, Anne huusi naama punaisena.
Katsoin maneesissa olevaa tuntia. Anne oli jo pitkään vaikuttanut väsyneeltä, ja vähän ehkä myös turhautuneelta.
Aksun ratsastaja teki kaikkensa pitääkseen pelleilevän ruunan kurissa. En tuntenut ratsastajaa, mutta sääliksi kävi. Poni nimittäin teki kaikkensa, ettei olisi tarvinnut tehdä töitä.
-Ei tästä tuu mitään, Anne tuhahti. -Mene sen Aksun kanssa pari askelta laukkaa, ja hiljennä. Sitten saatte lähteä maastoon Eppu kärkenä, nainen jatkoi kävellen ohitseni.
Aksun ratsastaja meni vähän laukkaa, ja hiljensi. Avasin ratsukoille oven, ja Epulla menevä mies kiitti. Pian ratsukot katosivat metsään, ja minä menin putsaamaan Antun karsinaan.
Heitin ruunan tekemät jätökset kottikärryihin, ja hyvin, hyvin, hyvin väsynyt Iana purjehti talliin taluttaen Tiiaa. Katseemme tavoittivat toisensa.
-Koulutreeniä, tyttö huokaisi väsyneesti.
Laskin talikon nojaamaan karsinaan, ja menin Tiian karsinalle.
-Mä voin huoltaa tän tänään, lupasin kuolemaa tekevälle tytölle.
Tämä kääntyi katsomaan silmät loistaen, mutta huokaisi ja käänsi katseensa.
-Tää on mun homma, ja mun pitää tehä se, Iana vastasi.
-Ei, sun pitää saada juotavaa, ennen kun pyörryt. Mene nyt vintille, niin mä huolehdin Tiiasta, sanoin jyrkästi.
-Kiitos, tyttö vastasi huokaisten, ja halasi minua.
Naurahdin.
-Mene nyt, hush, hätistin tyttöä.
Riisuin Tiialta satulan ja suitset, ja vein ne paikoilleen. Otin Tiian harjapakin, ja aloin harjata tammaa.
Hetken päästä sain homman valmiiksi ja näinkin Epun tulevan jo ovesta, Anttu perässään. Sujautin Tiialle riimun ja talutin sen tarhaan.
Palasin talliin ja näin, ettei Antun ratsastaja uskaltanut enään mennä karsinaan otettuaan suitset ja satulan pois.
-Tarviitko sä apua, kysyin ystävällisesti minua arvioltaan vuoden vanhemmalta tytöltä.
-En, tyttö sanoi kylmästi. -Mä osaan kyllä, tämä jatkoi.
-No mene sit hakemaan noi pintelit pois sen jaloista. Ja Antulla pitää olla aina hoitaessa riimu ja riimunnaru, tiedostin tytölle, joka vain tuhahti minulle.
Huokaisin, otin Antun riimun ja riimunnarun, ja astuin karsinaan. Aluksi Anttu luimuili oikein kunnolla, mutta kerran komennettuani sitä, niin se tajusi, että pomo oli saapunut paikalle.
Sujautin Antulle riimun, ja jäin pitämään riimunnarusta.
-No, nyt sä voit ottaa ne pintelit pois huoletta, sanoin taputtaen Anttua.
Tyttö tuli vähän nolona karsinaan, ja kyyristyi penteleiden puoleen. Nopeasti tyttö sai ne pois Antun jaloista, ja kysyin tytöltä, halusiko tämä harjata Anttua vai harjaanko minä.
-Mulla on vähän kiire, tyttö sanoi happamasti.
-Okei, mä hoidan homman, vastasin huolettomasti, ja tytön kadotessa päästin Antun oleskelemaan riimulla karsinaan, ottaessani harjapakista pari harjaa.
Harjasin ruunaa, joka ei ollut tippaakaan väsynyt. Tarkistin kaviot ja taputtelin Anttua, kun tein päätökseni. Hain toisen riimunnarun ja heitin kypäräni päähäni. Kiinnitin riimunnarut Antun riimuun, ja talutin Anttua pihalle. Olin ennenkin ratsastanut riimunnaruilla, mutta oli hauskaa päästä kokeilemaan samaa Antulla, tosin ruunan happaman mielentilan vuoksi päätin mennä kentällä.
Asettelin riimunnarut kaulalle, ja ponnistin. Ekalla en onnistunut, mutta toisella pääsin selkään. Päätin ratsastaa kentällä, koska sää oli ihan ok, tosin pilvinen, ja maneesissa oli tunti meneillään. Fiona tuli kentälle taluttaen Ristoa.
-Kai tänne sopii tulla, tyttö vielä kysyi.
-Joo, totta kai. Kyllä me mahdutaan, ei Anttu nyt niin iso ole, sanoin, alkaen jo ravaamaan.
Anttu oli mielissään, kun ei ollut suitsia, ja se esitti yhtä kauneimmista raveistaan.
Menimme puolen tunnin ajan reippaita ravitehtäviä, ja hidastin Antun käyntiin. Taputin sitä kiitokseksi hienosta ratsastuksesta.
Krister oli katselemassa ratsastusta, ja huomasin sen vasta nyt.
-Moi, tervehdin kävellessäni ohi.
-Terve vain. Ratsastit tosi hyvin, rennosti, mutta kumminkin aika tarkasti, mies kehui.
-Kiitos kuuluu Antulle. Tää on niin taitava, vastasin.
-Sähän harrastat lännenratsastustakin, Krister kyseli.
-Joo. Mut en kyl ratsasta sitä yhtä hyvin kun sinä, vakuutin.
-No mä voisin joskus opettaa, mies ehdotti.
Mietin hetken.
-Se ois mukavaa, vastasin.
Sitten mies kääntyi maneesista tulevan Annen puoleen, ja minä tiputtauduin Antun selästä. Talutin ruunan suoraan tarhaan, ja otin riimun pois.
-Noniin, juokses sinne Epun luo, naurahdin.
Tallissani ollessa Anne oli turhautunut, ja hermot pinnassa.
-Anne… aloitin.
-Niin, nainen vastasi.
-Sun kannattais pitää lomaa. Sä oot väsynyt, ja turhautunut. Ja hermot vähän pinnassa. Kyllä me pärjätään täällä, ehdotin.
Nainen mietti.
-No, ehkä se oisi hyvä, tämä vastasi. -Mietin asiaa, Anne jatkoi.
Sastu 62 HM
|
|