|
Post by Sastu on Sept 11, 2008 6:42:04 GMT 2
Ei ehkä kaunein, ei ehkä kiltein
-Taiga on voittanut hirveästi näyttelyitä, Wear kehui, ehkä hieman ylpeällä äänellä.
-Blade jää toiseksi. Sekin on voittanut paljon, Dreamer ylisti hoitsuaan.
-Mut Humu on saavuttanut PP-MVA arvonimen, repikää siitä, Magnet sanoi iloissaan.
Kun muutkin sanoivat jotain hoitsujensa menestyksestä, panin minäkin parastani Antun puolesta.
-Anttu on käynyt yhdissä näyttelyissä, ja se menesty hyvin. Mut sen sijoitukset koulussa, kentässä tai esteillä on ihan loistavat.
Muut miettivät hetken.
-Tosi on, Magnet aloitti. -Satulahuoneen seinällä Antun kamojen kohdalle on ilmestynyt paljon ruusukkeita, sinivalkoisia ja muitakin värejä, hän jatkoi.
Sitten kaikki lähtivät, minä massan mukana. Suunnistin Antun karsinalle, jossa ruuna hamusi maasta heinänkorsia.
Anttu nosti päätään kuullessaan minun tulevan.
-No minä se vain olen, sanoin ruunalle, jonka korvat pyörivät.
Hain uuden harjapakin, ja harjat saatuani aloin harjaamaan likaista ruunaa.
Olin ihan omissa maailmoissani. Olin alkanut ajattelemaan elämääni. Mitä minulle oli tapahtunut, oikeasti. Mitä Anttu olikaan tehnyt vuokseni.
Anne keskeytti mietiskelyni.
-Sä saat ratsastaa sillä taas tänään, sen ratsastaja perui tulonsa, nainen sanoi rapsuttaen luimivaa Anttua.
-Käy mulle, sanoin iloisesti.
Jatkoin harjaamistani Annen mentyä. Puhdistin kaviot, ja hain varusteet itselleni ja Antulle.
Kiepautin pinteleitä Antun jalkoihin. Se seisoi hyvin paikoillaan.
Kun heitin satulan selkään, Anttu alkoi riehumaan. Pari potkua seinään, näykkimistä, luimistelua, ihan kaikkea.
-No no, komensin ruunaa, joka rauhoittui vasta kun talutin sen ulos.
Talutin Antun kentälle ja hyppäsin selkään. Säädin jalustimet maastopituudelle, ja kiristin vyötä. Sekä ohjasin Antun maastotielle.
Kun olimme matkanneet jonkun aikaa, aloin nauttimaan matkasta.
-Kuule Anttu, aloitin. -Mä oon miettinyt asioita. Ennen, kun mä sain sut hoitsukseni, en olisi koskaan kilpaillut koulussa vaikeeta B'tä. En koskaan olisi ees harkinnut. Kouluratsastus tuntui niin... vaativalta, ja hermot olisi koko ajan pinnassa. Mut nyt, kun mä oon ratsastanut sulla, kilpaillut sitä vaikeeta B'tä, mä oon tajunnut, et kouluratsastus on kuin tanssia. Sä oot tehnyt mulle siitä mieluisan, ja mä oon hyvin kiitollinen siitä, jatkoin.
Anttu pärskähti. Se ei ymmärtänyt, miksi nyt ei ravattu.
Annoin pohkeet, ja Anttu lähti pitkällä ohjalla ravaamaan, pää alhaalla.
-Sä et oo kiltein, mut ei sun tarvikkaan olla. Sä et ehkä oo joidenkin mielestä kaunis, mutta mulle sä oot kaikista kaunein, jota kauniimpaa ei voi kuvitella. Ennen kaikkea, sä oot rakas, josta mä en koskaan luovu, sanoin kovaan ääneen, ehkä vähän uhmakkaasti.
Maastoesteaukio näkyi edessä. Anttu nosti jo valmiiksi laukan, enkä halunnut pidätellä sitä. Mitä turhaan. Se on paras.
Jos kaikki hoitokertani lasketaan, niin koossa 77HM
|
|
|
Post by Sastu on Sept 15, 2008 8:24:18 GMT 2
Kaikki on ennallaan//haluan vielä sanoa, että Anttu on mulle yhtä tärkee kun Rensu, vaikka nyt Rensu onkin mun oma. Anttu ei jää toiseksi.
|
|
|
Post by Sastu on Sept 16, 2008 13:54:29 GMT 2
// Toivottavasti ymmärsit jutun sotkuisista kuvista huolimatta...
|
|
|
Post by Sastu on Sept 17, 2008 6:26:36 GMT 2
Kür
-Ootko sä Anttuparka kuules lihonut, kysäisin ruunalta kiristäessäni satulavyötä maneesissa.
Olin saanut luvan ratsastaa Anttua maneesissa, ja treenata sillä koulua, tarkemmin Küria.
-Mihin mä nokkani pistän... mutisin, ja vilkaisin katsomoon, jossa oli pari tyttöä.
En olisi kyllä koskaan ratsastanut koulua kunnolla, ellei minulla olisi helppo hevonen.
-Mut seuraavan kerran hypätään, eikä oteta Annelta mitään ehdotuksia, kuten nyt tämä Kür, jatkoin.
Ponnistin selkään, ja mittasin jalustimet, mitä piti pidentää. Tein sen samaan aikaan, kun Anttu käveli löysin ohjin uralla.
Lopulta keräsin ohjat, ja Anttu lähti automaattisesti ravaamaan.
-Soojaa, mä kyllä kerron, millon se ravin aika on, rauhoittelin ruunaa.
Kun Anttu sitten siirtyi käyntiin, työskenteli hyvin käynnissä, hipaisin alapohkeella sen kylkeä, ja Anttu lähti kilttinä poikana ravaamaan.
Aluksi paljon koottua ja lisättyä, taivuttelua ja sen sellasta verryttelyksi. Saatiin lihakset lämpimiksi, minulta ja Antulta.
Lopulta pyysin kootun laukan kootusta ravista, melkein kokonaan istumalla. Anttu reagoi heti, ja siirtyi pyöreään laukkaan.
Kun siirsin käyntiin, Anne saapui maneesiin radion kanssa. Totuttelimme Antun radioon, ja sen ääneen, samalla kun kuuntelin soittoa, ja Annen puhetta, mitä missäkin kohdassa pitäisi tehdä.
-Okei. Yritetään, Anne sanoi, ja niinpä aloitin matkani surman suuhun.
Otin ohjat kevyelle tuntumalle, ja ohjasin Antun keskihalkaisialle. Pysähdys, neljä sekunttia, ja musiikki alkoi. Samaan aikaan pyysin Antun koottuun raviin, jossa se melkein tahti paikoillaan. Siitä sitten käännöksiin, piruetteihin.
Anttu oli upealla päällä; se nosteli jalkojaan, pysyi pyytämättä muodossa, kuunteli istuntaa, ja näin ollen sai katselijat huokailemaan.
Nostin kootun laukan. Pieni voltti, kokorataleikkaa vaihtaen laukan joka toisella askeleella.
Olimme Antun kanssa kuin pienessä kuplassa koko musiikin loppuun asti.
-Hyvä Anttu ja Sastu! Askeleet menivät lähes kaikki täsmälliseen aikaan, Anne kehui taputtaen. Muutkin alkoivat taputtaa.
-Ei täst ois tullut mitään, jos mul ois ollu joku muu kun Anttu. Puhtaasti tän ansiota, sanoin taputtaen ruunan kaulaa.
-Vieläkö esteet on sun päämäärä, Anne kysyi ohjaten tuntilaisia kaartoon.
Hymyilin ilkikurisesti.
-Kysytkin vielä. Esteet on parhaita, sanoin.
Loppuverryttelyksi annoin Antun ravata kaula pitkänä reipasta ravia kumpaankin suuntaan.
Laskeuduin alas selästä, ja kävin hakemassa Antulle loimen Annen pitäessä sitä. Otin satulan pois, loimitin Antun, ja vaihdoin suitset juuri hakemaani riimuun, ja talutin Antun ulos maneesista.
Ei satanut. Onneksi. Ohjasin hikisen Antun maastopolulle, jota pitkin oli tänäkin aamuna joku jo mennyt, samaan aikaan kun nautin ratsastamisesta maneesissa, Seppeleen oman Maxin kanssa.
|
|
|
Post by Sastu on Sept 18, 2008 6:32:15 GMT 2
Ihmisiä on erinlaisia
Kävelin Seppeleelle kuten aina ennenkin. Mutta astuessani talliin iloinen rupattelu loppui, ja kaikki välttelivät katsettani.
-Öö... moi, tervehdin ihmeissäni ihmisiä.
Sain vastaukseksi jotain epämääräistä mutinaa. Jossukin, joka yleensä tulee heti tervehtimään ja kertomaan uutisia, katosi satulahuoneeseen hiljaa.
Kohautin harteitani. Astelin Antun karsinalle, ja yllätyksekseni Jaakko putsasi sitä.
-Ai moi. Kiva kun siivoot sen karsinan, ettei mun tarvi, sanoin Jaakolle.
Mies nousi pystyyn.
-Mm. Annel on asiaa teikäläiselle. Toimistossa, Jaakko sanoi kylmästi.
Lähdin kävelemään ihmeissäni toimistoon. Mikä kaikkia vaivasi?
Koputin oveen, ja avasin sen. Anne katsoi papereista minuun, ja naisen ilme oli vakava.
-Sul oli asiaa, sanoin.
Anne huokaisi.
-Puhu mulle rehellisesti, jooko, Anne sanoi.
Nyökkäsin.
-Oon kuullu juttuja että... tai no, oletko sä piiskannut Anttua raipalla karsinassa ja tarhassa, Anne töksäytti.
Silmäni suurenivat, enkä tiennyt, miten reagoida. Lopulta naurahdin.
-Hei C'moon, miks mä sellasta tekisin? Miten mä voisin? Mä taistelen eläinrääkkäystä vastaan, ja tyypit tulee kysymään, et piiskaanko mä mun hoitsua, sanoin puoliksi nauraen, puoliksi vakavasti.
Annen ilme suli hymyyn.
-Mä uskon sua. Sori tää homma, mut piti varmistaa, Anne sanoi hymyillen.
-Joo ei mitään. Hyvä että saatiin tää homma hoidettua, sanoin, ja lähdin toimistossa.
Katseet kääntyi minuun.
-Hei c'moon kaikki! Luulettekste, et mä satuttaisin eläintä tahallisesti? Järki käteen, naurahdin tallissa, ja Mariel tuli halaamaan minua.
-Mä tiesin, ettei se ollu totta, tämä iloitsi, ja muutkin alkoivat hymyillä.
Jaakko tuli karsinan puhdistuksesta.
-No neiti on hyvä ja hakee sitten kimon herran sisään, Jaakko naurahti.
Menin hakemaan Anttua, ja ruuna odotti portilla.
-Moikka poika! Mites menee, hymähdin ottaessani luimivan Antun narun päähän.
Talutin Antun nopeasti talliin, ja Jossu toi sen harjapakin.
-Tack, kiitin, ja pian olinkin ahkerassa harjaushommassa.
Kun olin hoitanut Antun, lähdin hakemaan sen kamoja.
Laitoin Antun nopeasti valmiiksi, ja ratsastaja tuli silmät suurina luokseni.
-Ai sä hoidat sitä vielä, tämä sanoi koppavasti.
-Tietty, vastasin.
Tyttö repäisi ohjat, ja Anttu säikähti.
-Ota rauhallisesti sen kanssa, neuvoin.
-Joo joo, kyl mä tiiän mitä mä teen, tyttö kiukutteli.
Kun he olivat lähdössä Antun kanssa, tyttö vielä sanoi:
-Ehkä tällä kertaa et saanu potkuja, mutta kyllä musta tulee vielä Antun hoitaja, parempi sellainen!
Tajusin, että toi ipana halus erottaa mut Antusta. Olin lähdössä heidän perään, kuristamaan ihmisen, mutta kun olin lähdössä, käsi tarttui ranteeseeni.
Käännyin.
-Ei siit ois muutenkaan mitään apua, Ada sanoi rauhallisesti.
Huokaisin.
-Ei niin. Parempi vaan, et unohdan koko homman. Anne saa päättää tollassista tyypeistä, sanoin, ja Ada nyökkäsi.
Menimme Adan kanssa vintille, ja katsoin haikeasti ulos.
"Kukaan ei erota meitä" mietin. "Jos yrittää, joutuu tekemisiin mun kanssa".
|
|
|
Post by Sastu on Sept 19, 2008 8:36:44 GMT 2
Just me and you -rapsutteluhetki
Anne ripusti listan talliin. Silmäilin kaikkien tuntien nimet, enkä huomannut Antun nimeä. Hymyilin pienesti.
Hain Antun harjapakin, ja menin ruunan karsinalle.
-Ei töitä tänään, kerroin Antulle. -Ei miltään taholta, jatkoin.
Aloin harjaamaan Antun karvaa. Jokainen harjanveto sai Antun sulkemaan silmiänsä, kunnes se lopulta oli puoliunessa.
-Taitaa tehdä hyvää, hymähdin Antulle.
Jäin aina rapsuttelemaan Anttua kutisevista kohdista. Hännän tyvestä Anttu nosti päänsä ja venytti ylähuultaan.
Etesin harjauksessa hitaasti, mutta oli ihanaa, kun ei ollut kiire minnekkään. Anttukin nautti, vaikkakin aina luimuili. Sen näki pojan ilmeestä.
Putsasin kaviot kaikessa rauhassa. Näin kenkien olevan aika kuluneet.
-Pitäis kengittää taas, sanoin Antulle hiljaa.
Selvitin harjan ja hännän. Nekin olivat kasvaneet taas hurjaa vauhtia.
-Parasta, että mä huollan sut nyt ihan kunnolla, totesin Antulle rapsutuksen lomassa.
Tosin Antun karvaa en pessyt, siitä ei ollut kauaakaan, kun sen kilpailuihin pesin. Hain sakset, kavioöljyä ja kaksi sientä. Talutin Antun käytävälle.
Aluksi lyhensin Antun pitkäksi kasvaneen harjan. Niks naks, ja Antun näykkäiseminen.
-Lopetas nyt, komensin ruunaa.
Lyhensin häntää vain vähän, sillä Antulla oli hyvin tuuhea, ja ihanan pitkä häntä, joka näytti todella hyvältä kilpailuissa.
Sitten kävin hakemassa kengitystarvikkeet. Olin jo kengittänyt parilla tallilla, ja käynyt kengityskursseja, joten ei pitäisi tulla ongelmia.
Irroitin kuluneet kengät, ja muotoilin viilalla kavion oikean malliseksi. Kokeilin uusia kenkiä, ja sopivat löytyivät. Naulasin ne kiinni.
Pian öljysinkin jo kavioita.
-Sulla on kohta täysin terveet kaviot, hymisin Antulle, joka otti torkut.
Putsasin vielä sienellä Antun silmänympärykset ja sieraimet, (huhhuh, olipahan homma!) ja toisella ruunan sukupuolielimet. Anttu ei tykännyt yhtään.
Rapsuttelin vielä pitkän aikaa ruunaa. Lopulta jouduin siirtämään Antun karsinaansa, kun tuntilaiset palasivat.
-Nyt sä oot tallin kaunein, kuiskasin ruunalle, ja päästin sen irti karsinassa.
Ruuna torkahti.
Sastu 82 HM
|
|
|
Post by Sastu on Sept 20, 2008 11:14:03 GMT 2
// taas huonolaatuinen sarjis.. -.-' sori...
//muoks. vitsi, se näkyy huonosti! toivottavasti saat selvää...
|
|
|
Post by Sastu on Sept 21, 2008 10:05:17 GMT 2
Esteitä
-Sastu, mones jaffapullo sulla on menossa, Chao kysyy naurahtaen.
Mietin hetken.
-Oisko kolmas. Muthei, et tiiäkkään, kuinka Rensu taas näytti luonnettaan tänään, protestoin.
-Haha. Mennään kattoo loput siitä tunnista, mikä menee maneesissa, Chao sanoo nousten penkiltä.
-Jos autat mut ylös täältä maasta, naurahdan, ojentaen kättäni tyttöä kohti.
Pian rämistelemme tallin läpi maneesille.
Hevoset ravasivat keskiympyrällä. Silmääni pisti heti Eppu, joka näytti nukkuvan. Epun edessä ravasi Anttu, sekin melkein nukkuen.
Raivasimme tilaa katsomosta.
-Eihän Eppu näytä ees väsyneeltä, Chao puhahti.
-No Anttu sitten! Se on varmaan taas löllytellyt koko tunnin, sihisin.
Ratsastajat eivät saaneet mitään tolkkua hevosiin. Ne tottelivat nätisti, menivät kauniisti, mutta ratsastajat eivät vaatineet niiltä mitään.
-Mennäänkö hyppii maastoesteitä noilla kahdella, kysäisen Chaolta.
Tytön ilme kirkastuu.
-Hyvä idis! Mennään vaan, ja katsastetaan myös laukkasuora, Chao hihkaisee.
Tunnin päätyttyä olimme jo valmiina kypärät päässä hevosten luona. Ánnella ei ollut mitään sitä vastaan, että lähtisimme pomppimaan poneilla esteitä, joten pian olimme jo matkalla maastoon vieretysten.
-Ravataan jo, Chao sanoo, ja pian tallin suurimmat ruunat kiitävät maastossa.
-Onks kivaa olla tallilla taas, kysäisen hymyilevältä tytöltä.
-Arvaa! Tääl on vähän asiat muuttuneet, mutta onneksi Epi, Riina ja tytöt eivät ole paljoa muuttuneet, tämä sanoo.
Saavuimme pian maastoesteaukiolle. Chao päättää mennä ekaksi, ja nostaakin jo laukan. Minä pidättelen Anttua, joka haluaisi lähteä kaverinsa perään.
-Nyt, sanon, nousen kevyeen istuntaan ja annan ohjaa sen verran, että Anttu nostaa laukan.
Valmistauduin ensimmäiseen hyppyyn. Puolipidäte, pohkeet kiinni... ja pian olimmekin jatkamassa matkaa.
Vene, puunrungot, vesiesteet, kaikki Anttu ylitti epäröimättä. Se ei pelännyt mitään!
Pian saavuimme Epun ja Chaon luokse.
-Huh, Epi juoksi kuin höyryveturi! Meinas riistää, Chao huokaisi jatkaessamme matkaa käynnissä.
-Anttu pysyi koko ajan hyvässä laukassa ja hyppäsi hyvin, kehuin antaen pitkää ohjaa.
Tummat pilvet kerääntyivät pian yllemme.
-Jatketaanko vai käännytäänkö? Voi tulla ukkonen, Chao sanoi, ja sitten jyrähti.
-Käännytään vaan. Mennään sit joskus toiste kahdestaan maastoon, sanoin, ja käänsimme ruunat Seppeleelle päin.
Ravasimme melkein koko loppumatkan. Saavuimme kuitenkin Seppeleelle käynnissä.
-Mitäköhän tulis, jos mentäis joskus maastoon Riinalla ja Rensulla, Chao naurahti.
-Vois olla, että me ei enään palattais, kikatin.
Laskeuduimme alas hevosten selistä. Taputin Anttua.
-Sä oot hyvä vastapaino Rensulle, sanoin taluttaen sen talliin, sadepisaroiden tavoitellessa maata.
Sastu 84 HM
|
|
|
Post by Sastu on Sept 22, 2008 9:00:04 GMT 2
Mustia pilviä, kunnes aurinko tulee...
Se on sitä, mihin tää maailma pysty ei.
-Noniin, tää on tehty monesti ennenkin, sanoin ruunalle, joka irvisti satulanlaitolle.
Laitoin vyön toiseen reikään.
-Anne, kauan tunnin alkuun on, kysyin satulahuoneen lähellä pörräävältä naiselta.
Tämä katsahti kelloonsa.
-Kymmenen minuuttia, tämä vastasi.
-No laitoinpa mä sut aikasin kuntoon, sanoin hiljaa ruunalle rapsuttaen sen otsaa.
Anttu luimi.
-Joojoo, se olen minä, rauhoittelin.
Hetken päästä tuli Antun ratsastaja, ja ystävällisesti annoin hänelle Antun ohjat.
Menin auttamaan maneesiin ratsastajia. Kiristelin vöitä, punttasin selkään, autoin jalustimien kanssa, pidin hevosta kiinni sun muuta.
Lopulta kaikki olivat uralla, ja minä pakenin paikalta.
Menin siivoamaan Antun karsinaa. Hyräilin hiljaa juuri radiosta tullutta kappaletta. Herkkää, mutta silti vahvaa.
-Hei Sastu, ootko sä hereillä, Jossu kysäisi hiljaa karsinan ovelta.
-Joo, sanoin hiljaa.
-Kaikki hyvin, Jossu jatkoi.
-Joo, vastasin.
Vein kuorman lantalaan, ja palautin kottikärryn ja talikon niille kuuluvilla paikoille.
Puhdistin Antun vesiautomaatin ja ruokakupin. Sitten menin maneesille.
Tunti oli loppunut, ja ratsastaja huomasi minut.
-Hoidan Antun mieluiten tänään itse, mies sanoi ja talutti Antun ohitseni.
Seurasin ratsukkoa talliin. "Mikäs siinä, jos uskaltaa" mietin.
Anttu oli omassa persoonassaan, mutta se ei näyttänyt vaivaavan ratsastajaa. Hän ei välittänyt Antun luimuilusta, komensi vain.
Ratsastaja lähti harjaamatta Anttua, joten tartuin harjaan ja aloin sukia ruunan karvaa.
Kun olin harjannut Antun läpi, halasin sitä kaulasta. Suukotin sen karvaa, ja nojasin päällä sen kaulaan.
Hetken kaikki oli täydellistä, kunnes Anttu päätti, että halusi vielä tarhaan, ja näykkäisi minua pehvasta.
-Jauts, joojoo, naurahdin, koska ajattelin, että se oli vain sen tapa näyttää tykkäävänsä minusta, tai ainakin pehvastani.
Laitoin Antulle riimun, ja talutin sen tarhaan.
-Nährään huomenna, sanoin ruunalle päästäessäni sen tarhaan.
Kun olin lähdössä tallilta, käännyin katsomaan vielä tarhaan, missä ruuna laidunsi. Anttu laukkasi pää minuun päin, rennosti, silmät loistaen, pää ylhäällä, korvat hörössä...
|
|
|
Post by Sastu on Sept 23, 2008 14:40:20 GMT 2
Koulutähdestä estetykiksi//selitys, miksi kuva on tosi huono: 1. hiiri rikki 2. lopussa tuli kiire 3. en osaa piirtääSastu 86 HM
|
|
|
Post by Sastu on Sept 24, 2008 6:39:39 GMT 2
Hyvästi.
Kirosin mielessäni.
Oli jo keskipäivä, kun saavuin tallille. Talli oli tyhjillään, yhtäkään hoitajaa ei näkynyt. Paitsi Ros, jolla oli vissiin vapaapäivä töistä, ja ratsasti nyt Blondia.
Nyökkäsin tervehdykseksi. Enempää en jaksanut.
Raahustin rauhallisen, luimivan ruunan tarhaan. Se irvisti.
-Älä hei viitti. Vaikka mä tuun omituiseen aikaan, niin en mä mitään erikoista sulle tee, sanoin, melkein kuiskaten.
Ruuna aisti oudon mielentilan, eikä tiennyt, mitä pitäisi tehdä. Sen korvat pyörivät edestä sivuille.
Otin ruunan riimusta kiinni, ja ohjasin sen pois tarhasta talliin.
-Kato kato, joku lintsaa, Jaakko sanoi karsinanpuhdistushommista.
-Enhän. Mul on lupa olla pois koulusta, vastasin.
Jaakon kulmakarvat nousivat, ja mies hörähti nauruun.
-Aijjaa, niinhän ne kaikki sanovat, Jaakko naurahti.
-Pidä nyt se sun turpas kiinni tai.., uhkasin jo oikeasti vihaisena.
-Oho oho, likkahan äkämystyy, Jaakko sanoi hyväntuulisesti.
Olin juuri sanomassa jotain todella pahaa, mutta radio, joka oli ollut auki, keskeytti minut.
-"Oli kyllä aikamoinen välikohtaus tämä Kauhajoki-jupakka..."
Jaakko huomasi pysähtymiseni.
-Kai sä oot kuullu tosta, Jaakko sanoi vakavammin.
Huokaisin.
-Liiankin hyvin, vastasin lyhyesti, lähtien hakemaan harjapakkia ja Antun pinteleitä sekä suitsia.
Kun palasin, Jaakko ei ollut enään tallissa.
Menin Antun luokse, joka kurkkaili karsinan ovelta ihmetellen, miksi muut saivat olla ulkona.
Anne tuli toimistosta, eikä aluksi edes huomannut minua.
-Eikai haittaa jos mä meen Antulla maastoon? Kevyesti käyntiä ja ravia, kysyin niiskuttaen.
Anne säikähti.
-Mitä sä täällä tähän aikaan teet? Etkö sä ole koulussa, nainen aloitti.
-Lupa olla poissa, vastasin. -Niin haittaako, jatkoin.
-Eikai siitä nyt haittaa ole, nainen vastasi, ja jäi katsomaan harjaustani.
Hetken olimme ihan hiljaa. Anttu pärskähteli, kun aloin laittamaan pinteleitä, ja samaan aikaan Anne aloitti.
-Haluatko kertoa, miksi et ole koulussa?
Huokaisin maailman syvimmän huokauksen, jonka jälkeen en vain jaksanut enään pidätellä.
Kyynel muodostui silmäkulmaani. En halunnut itkeä, tiesin, että olin vahva. En sortuisi.
-Se tappoi Ellun, purskautin, ottaen tukea Antusta.
Anne ei ymmärtänyt.
-Siis kuka, nainen kysyi.
Kokosin itseäni hetken. Henkäisin syvään. Kerran. Toisen kerran.
-Kauhajoella... mun kaveri, Ellu... 16-vuotias.... sopersin.
Nojasin polviini, jotka olivat, kuten aina, hyvin kipeät. Mutta en välittänyt. Anne laski kätensä olkapäälleni.
-Ammuttiin, nainen kysyi hiljaa.
Nyökkäsin.
Kokosin voimia Annen lähdettyäkin. Anttu nuuhki tukkaani.
Lopulta tartuin kankein käsin Antun suitsiin. Kuin unessa, laitoin Antulle suitset, ja sieppasin lähimmän kypärän, vaikken tiennyt kenen se oli.
Tallipihalla menin jakkaralta selkään. Anttu lähti automaattisesti kulkemaan kenttää kohti.
Ohjasin sen pois.
Annoin Antun viedä. Ajattelin vain, että oliko taivas olemassa. Pääsikö teräväkielinen Ellu sinne.
-Mä kaipaan sua. Toivottavasti sä et kärsinyt. Mä muistan kaikki hauskat jutut, senkin, kuinka mustelmilla olin tapaamisemme jälkeen... vedin henkeä. -Niin, mä toivon, että sul on yhtä kivaa siellä, missä sä ikinä oletkin. Mä jatkan matkaa, koska tiedän, että sä tekisit samoin. Hyvästi, jatkoin, antaen Antulle ravipohkeet, ja pian liidimmekin jo jossain kaukana.
Sastu 87 HM
|
|
|
Post by Sastu on Sept 25, 2008 6:01:55 GMT 2
Lepoa ja rauhaa
|
|
|
Post by Sastu on Sept 26, 2008 8:20:17 GMT 2
Pitkään ollaan kuljettu, pitkään tullaan kulkemaan
"Kai tiedät kai tiedät et olet se tärkein mulle Kai vielä kai vielä saan olla se tärkein sulle
Kai tiedät kai tiedät etten koskaan jättäisi sua Kai vielä kai vielä rakastat sä mua..."
Kännykkäni soitti tuota samaa biisiä ties monetta kertaa. Osa hoitajista ei tykännyt ollenkaan räpistä, ja käski hiljentämään kännykän, mutta en voinut. Lauloin hiljaa, ties monennetta kertaa.
-Sastu voiksä hiljentää sen rakkineen, Nana pyysi.
-Niinpä. Minkälainen sun musamaku on, Jenna sanoi.
Mulkaisin tyttöjä huvittuneesti.
-No kaipa mä voin, kun meen hoitaa Anttua, vastasin, ja laitoin hiljemmälle.
Juoksin portaat alas. Anttu oli sisällä syömässä muiden kanssa heiniä.
-All I want is we could be always together I promise my love to you forewer and ever, lauloin Antulle.
Anttu luimi. En ollut varma, oliko se arkipäiväistä, epäilevää luimuilua, vai eikö lauluääneni miellyttänyt.
Otin Antun riimunnarun.
-Mennääs ulos. Ei tääl ruuhkaisessa tallissa voi olla, sanoin onnellisesti Antulle.
Talutin Antun tallista ulos. Vedin hyväntuoksuista syysilmaa keuhkoihini. Anttu iloitsi ulospääsystä.
-Mennään, mennään. Haluutko maastoon käppäilemään vai tarhaan, kysyin Antulta. -No mä päästän sut tarhaan Epun kaa, koska must tuntuu et sä oot siel mielummin rauhassa, jatkoin pölötystäni.
Vein Antun tarhaan. Eppu tuli Anttua vastaan, ja pian ne rapsuttelivat toisiaan.
Hyppäsin aidan päälle. Laitoin räppiä soimaan hiljaisella, ja hetken kaikki oli täydellistä; hyvää musiikkia, syys-ja talli-ilmaa, pieni kylmyys, hevosia...
-Tää on se mun paikka, sanoin, ja käännyin katsomaan hevosia.
Sitten joku tönäisi minut tarhaan, ja tein voltin ilmassa. Plätsähdin maahan nauraen.
Katsoin, kuka se oli.
-Magnet, pihisin.
-Oli pakko, Magnet kikatti.
Anttu käveli luokseni, ja pöyhensi tukkaani. Puhalsin sen sieraimiin, saaden sen pärskähtämään. Se ei luiminut.
-Anne käski alkaa laittaa tunnille meneviä hevosia kuntoon, ja Anttu on siinä ryhmässä, Magnet kertoi.
-Kauhistus! Mä en oo ees viel harjannut Anttuu, sanoin silmät suureten.
Magnet naurahti.
-Anne huomas sen, ja vaihtoi toisen hevosen Antun tilalle. Mut se menee kaks tuntii peräkkäin, Magnet sanoi, avaten portin mulle ja Antulle.
Ei, kun siis MEILLE!
Sastu 89 HM
|
|
|
Post by Sastu on Sept 28, 2008 15:57:22 GMT 2
Toivomuksia
Tuntui, etten ikuisuuksiin olisi ollut Seppeleessä -tosiasiassa olin ollut kaksi päivää hoitamatta. Ikuisuushan on jokaiselle oma käsitys, eikö vain? No, minulle ikuisuus oli... ikuisuus.
Tähyilin tallipihalta tarhoille. Ei, Anttu ei ollut tarhassa. Kurkistin maneesiin, joka oli tyhjä.
Astuin talliin, ja kurkkasin Antun karsinaan, ja ihmettelin, kun ruunasein ei ollutkaan siellä.
-Mitä pelleilyä tää on, mutisin.
Sitten huomasin Alinan hoitelemassa rakastuneena Pellaa.
-Moikka Alina! Tiiätkö minne nää tyypit on piilottanut pienen Anttu-ponin, kysyin tytöltä.
-Metsään ne sen piilotti, tämä sanoi. -Raahas mukanaan maastotunnille, Alina jatkoi.
-Ookkei, thanks for information, vastasin huonolla englannillani. -Kuka muuten vetää tuntii, ja kauan ne on mahtanut olla siellä, kysyin vielä.
Alina mietti hetken.
-Vissiin Anne. Joo, kyllä se oli Anne. Kohta ne on ollu siellä tunnin, tyttö muisti.
Jäin juttelemaan Alinan kanssa ja rapsuttamaan Pellaa, kunnes kuulin Annen käskyn alas ratsailta, ja menin tallin ovelle.
Katseeni kiinnittyi valkoiseen hevoseen, ja tajusin, että Anne oli vetänyt maaston Antulla.
Kävelin kentälle, ja Anne antoi minulle Antun ohjat.
-Oles hyvä, tämä naurahti.
-Kiitos. Heti töihin vaan käsketään, sanoin rapsuttaen Antun kaulaa.
-Jepjep, Anne hymyili taputtaen Anttua.
Anne jäi rapsuttelemaan Anttua, kun löysäsin vyötä.
-Hei voinko mä ratsastaa huomen Antulla? Vedän läpi kisaohjelmat, vaikkakin niihin on aikaa, kysyin.
-Joo, yritän junailla sen sulle. Katsotaan, nainen vastasi lähtien mukaamme talliin.
Otin väsyneeltä Antulta kamat pois. Aloin harjata Antun hikistä karvaa.
Kunnon puhuri kävi tallin yllä, tunkeutuen ovenraosta talliin. Värähdin.
Aloin nojata Antun kylkeen. Pääni kulki Antun hengityksen mukaan, ja Anttu oikein hehkui lämpöä. Iso lämpöpatterini.
-Voikun voisin omia sut huomenna, kuiskasin Antulle. -Tehtäisiin kaikkea kivaa, jatkoin.
Anttu oli ihan puhki. Se vain nukkui.
Hain sille talliloimen, ja loimitin sen. Sitten meitä alettiin hätyyttelemään tallista.
-Hyvä yötä, Anttu, kuiskasin ruunalle.
|
|
|
Post by Sastu on Sept 29, 2008 9:00:17 GMT 2
Koulutreeniä, osa 111111111111...Sastu 91 HM
|
|