|
Post by Pipsa on Jun 5, 2008 10:31:35 GMT 2
|
|
|
Post by Pipsa on Jun 12, 2008 11:09:54 GMT 2
Pitkästä aikaa
Lasken painavan reppuni sohvan viereen ja lätkähdän sohvalle. - Että voi olla kuuma, tuhahdan Rosille, ja alamme juttelemaan leiristä. - Siitä tulee taatusti mahtavaa, ajattele vaikka uittamista ja leirikisoja, nojatuolissa istuva Juuli intoilee. Nyökkään hymyillen. - Auh! Karjaisen itikan purressa minua. - Mitä nauratte? Toi sattu oikeesti, sanon muka suuttuneena hekottaville Rosille ja Juulille. - Mut hei, pitää nyt alkaa mennä kattoo Peetuu, pitäs keretä vielä ratsastaakin ja harjata se, se possu on taatusti sotkenut ittensä pahimmassa muta kohdassa, huikkaan Juulille ja Rosille, minkä jälkeen lähden vihellellen orin karsinan luo. Nostan riimunnarun ja riimun lattialta, ja lähden tarhoille.
- Beert! Tänne poika! Kutsun hiirakkoa oria, joka höristää korviaan, ja pitkin askelin ravaa luokseni. - Hyvä poika, kehun sitä ja taputan kaulalle. - Noniin, pysyhän paikoillas, puhelen orille, joka liikkuu innokkaasti. Viimein saan laitettua orille riimunnarun, ja kiinnitettyä siihen riimun. Avattuani tarhan portin, lähdemme kulkemaan tallirakennusta kohden. Annan orin syödä pari voikukkaa, minkä jälkeen saan sen talutettua harjauspuomille. Sidon riimunnarun puomiin, ja hölkäten lähden hakemaan harjapussia, joka löytyykin orin karsinan edestä. Se mukanani hölkkään takaisin orin luo. Taputan sitä ja aloitan harjauksen.
Nojaan siihen kevyesti ja vedän kättäni orin jalkaa pitkin, jolloin se nostaa takajalkansa puhdistettavaksi. Sen puhdistettuani onkin ori valmis, ja ryhdyn laittamaan suojia. - Hmm.. Missä suojat? Pälätän etsiessäni suojia, ja ensimmäisenä päätän laittaa etusuojat. Liutan suojaa jalkaa pitkin, ja sen tullessa oikealle kohdalle kiinnitän suojan tiukalle. Toisenkin etusuojan laitto sujuu hyvin, ja ryhdyn takasuojien laittoon. Vasemman takasuojan laitossa ilmenee kuitenkin ongelmia, ori alkaa nostella jalkojaan minkä ehtii. - Nyt! Ärähdän orille, joka ihme kyllä parin komennon jälkeen lopettaa nostelemisen, ja saan suojat laitettua, minkä lopuksi taputan oria.
Hiljaisena lähden satulahuoneelle päin. Varovaisesti nostan ruskean satulan syliini ja ähisten nappaan vielä suitset, joita lähden kuskaamaan ulos harjauspuomille. Huomaan Lillyn ilmestyneen rapsuttelemaan Bertiä, joka nauttii siitä. - Moi! Mites sulla ja Sentillä menee? Tervehdin tyttöä. - Hyvin, ajateltiin mennä tänään maastoon Carkin ja Palmikon kanssa, tyttö vastaa hymyillen. Nostan satulan orin selkään, ja liikautan sitä oikealle kohdalle. Kiinnitän satulavyön ja ryhdyn suitsia laittamaan, samalla jutellen Lillyn kanssa.
Suitsittuani orin, otan riimun sen kaulalta, ja lähden taluttamaan oria kentälle, joka on tyhjä. - Tänään mennäänkin kunnolla koulua, tai ainakin yritetään, juttelen orille kiristäessäni satulavyötä, missä saan tapella hetken. Satulavyön ollessa sopivan tiukka, vedän jalustimet alas ja alennan niitä reilusti. - Eikun ratsaille! Naurahdan orille ja nousen sen selkään.
Säädettyäni jalustimet sopiviksi lähdemme käynnissä kulkemaan kaviouraa. Lämmittely kestää jonkun aikaa, minkä jälkeen jatkan hetken erilaisia voltteja, täyskaartoja ja muita kuvioita ravissa, jolloin vuononhevonen muuttuu taipuisammaksi allani. Kokorataleikalla teemme pohkeenväistön ravissa, joka sujuu hevoselta helposti. Kehun sitä ja yritän hiukan koota sitä, mikä onnistuukin yllättävän hyvin.
Ravattuamme melko pitkään, siirrymme rauhalliseen laukkaan. Orin nostettua laukan, ohjaan sen kokorataleikkaan, jonka jälkeen teemme laukanvaihdon. Toisen laukanvaihdon jälkeen hiljennän Bertin käyntiin. Pysähdys, ja siitä peruutus, minkä jälkeen suoraan ravi, sujuu orilta hyvin. Istun syvälle satulaan, ja tyytyväisenä totean istunnan parantuneen, ja istun harjoitusravissa paremmin. - Kantapäitä vielä alemmas, niin hyvin menee, Elli huikkaa kentänlaidalta leveästi hymyillen, taluttaen samalla Celeä.
Hymyillen jatkan harjoitusravia, josta siirryn kevyeeseen raviin, ja nykäisen oria kevyesti jalalla, jolloin ori lähtee nopeampaan raviin. Painan kantapäitäni vielä alemmaksi, ja tällä kertaa ohjaan vuononhevosen pääty-ympyrälle, jossa hiljennän sen käyntiin. Annan hieman pidempää ohjaa ja taputan reipasta oria kaulalle. - Huisit kun täällä on kuuma, puhelen orille, ja silitän sen hikeentynyttä kaulaa. Pian itikka kuitenkin ilmestyy inisemään korvani juureen, ja kannustan orin reippaaseen raviin.
- Moi, voiaanks me tulla? Karoliina kysyy iloisesti Maria taluttaen. - Joo, totta kai, me ollaan kohta lähössä, vastaan ja hiljennän orin jälleen käyntiin. Pikaisesti hoidamme vielä loppukäynnit, minkä jälkeen käännän ratsuni kaartoon, ja taputan sitä vielä kaulalle, ennen kuin laskeudun alas sen selästä, ja pian olemmekin jo kulkemassa tallirakennusta kohden.
Tallissa talutan orin pesuboksille, jonne sidon sen ja alan huuhtomaan viileällä vedellä sen jalkoja, ja selkää. - Noniin, siinä se olikin, hihkaisen orille ja taputan sitä kaulalle. - Hei, älähän töni, naurahdan orille, ja tönäisen sitä kevyesti, ja avaan solmun riimunnarusta. - Noniin, mennäänhän nyt poika, komennan sitä ja sen kanssa lähdemme kävelemään karsinoille, jonne sidon sen, jälleen kerran ravuri-tyyliin, ja alan kuivaamaan hevosta pyyhkeellä.
- Ja nyt ulos, sanon sille hymyillen ja lähden Leevin perässä taluttamaan vuononhevosta kohden oritarhaa. - Valmiina? Carkki hihkaisee pidellen innokasta hevosta, joka on valmiina ampaisemaan. - 3,2,1, NYT! Carkki huutaa, ja yhtä aikaa laskemme hevoset, jotka kirmaavat täyttä vauhtia muiden orien luo. Ihaillen katselen hoitohevostani, joka ylväästi laukaten tavoittaa viimein muut hevoset.
|
|
|
Post by Pipsa on Jun 14, 2008 11:43:15 GMT 2
There's nothing good in this morning... Tänään on päivä jolloin kaikki väsyttää,millään ei ole väliä, ajattelen halaten oriin kaulaa. Kaikki vain väsyttää, kaikki johon on luottanut pettää. Mikään ei enää koskaan samalla lailla kuin ennen. Itkettäisi halatessani orin lämmintä kaulaa, mutta en kehtaa, tekisi mieli juosta pois kaikkialta, mutten voi. Tuntuu kuin mikään ei kestäisi, kaikki hyvä katoaisi. Kiinnitän orin vaaleaan riimuun riimunarun, joka roikkuu ovessa. Avaan oven lähtien harppomaan vuonohevonen perässäni ulos, pois tallista, jonnekin.
Ori katsoo minua ihmetellen, ja pysähtyy tarhojen kohdalla. Tiuskahdan orille, saadakseni sen liikkumaan, mikä toimii, mutta ori jää katsomaan minua surullisesti, silmissään ihmetystä. Menen sitä lähemmäs antaen sen laskea päänsä syliini. Alan nyyhkyttämään vasten sitä, se katsoo minua ymmärtävästi ruskeilla silmillään. Hevosen nostettua pää sylistäni , jatkamme matkaa kohti liekkijärveä. Hävittyämme pois näkyvistä, kiinntän riimunarun, riimun tehden niistä “ohjat” . Hinaudun selkään ison kiven päältä, ollen välittämättä onko minulla ei kypärä vai ei.
-It's hard for me to love myself right now I've waited, hated, blamed it all on yo, l ( Sonata arctica Paid in full ), laulan hiljaa orille.
Ori tuntuu allani varmalta ja vahvalta. Ajatuskin että se voisi säikähtää tuntui tyhmältä. Hiljalleen siirrän jalkani laukka-apujen asentoon, nostaen laukan. Bert laukkaa allani pehmeästi, sulaudun sen liikkeisiin ja annan sen itse päättää tahdin. Kuuluu vain kavioiden kopinaa, tuulen ujellusta orin kiitäessä eteenpäin. Tunnen kyyneleen nousen silmäkulmaani, vauhdista tai surusta, sitä en tiedä. Nojaudun orin enemmän orin kaulalle ja annan sen laukata aina vain kovempaa. Katselen ohi vilahtelevia puita ja pidätän orin raviin. Nojaudun halaamaan sen kaulalle. Ori hiljentää vauhtinsa tasaiseen käyntiin. Silitän orin lihaksikasta kaulaa. Kuinka pitkä aika siitä olikaan, kun ensisilmäyksellä olin rakastunut lempeään hevoseen, sen lempeään katseeseen ja ruskeisiin silmiin…
- Hyvä poika, kehun oria hiljaa kuiskaten. Kyyneleet tulvivat uudelleen silmäkulmaani, liun alas selästä, orin viereen. Painan kasvoni sen kaulaa vasten ja annan kyyneleiden kastella vuononhevosen harmaan turkin. Ori tönäisee minua lempeästi turvallaan ja hörähtää. Bert painaa päänsä syliini. Suukotan sen otsaa ja lähden kävelemään vähän matkan päähän. Ori kulkee vierelläni, surullisesti katsoen. Otan kiinni hevosen riimunnarusta, ja kiven päältä ponnistan takaisin sen selkään.
Ori kulkee valppaana, korvat höröllä valmiina toteuttamaan komentojani. Puristan kengilläni sen kylkiä ja maiskautan hiljaa. Pienestä liikkeestä ori vauhdilla nostaa reippaan ravin. Yritän sulautua orin liikkeisiin. Tullessamme tasaisellamme tielle, nostamme rauhallisen laukan. Ori rentoutuu laukassa, ja annan sille enemmän ohjaa. Maasto näyttää sadunomaiselta, niin rauhalliselta ja kauniilta. Paikka on hiljainen, lukuun ottamatta lintujen laulua. Annan orin vetää päänsä maahan, ja syödä heiniä. - Noniin, mennään nyt, kuiskaan hiljaa orille ja maiskautan sille. Vastahakoisesti hevonen nostaa päänsä ylös ja lähtee kulkemaan eteenpäin, ylös kapeaa polkua. Kaukana näen pienen lammen, ja annan orin juoda.
Hiljaa hyräilen. Ilma on viileähkö, joka on oikeastaan mukavaa. Kannustan orin jälleen laukkaan, tuulen vire hyväilee hiljaa kasvojani. - Hyvä poika, ei mitään hätää, kuiskaan hiljaa orille.
|
|
|
Post by Pipsa on Jun 17, 2008 10:36:51 GMT 2
17.6.2008 Seitsemäskymmenes kerta
Leirinlomassa päätin tulla pikaisesti vilkaisemaan Bertiä. Hilpeänä vihellellen avaan orin karsinan oven. Vuononhevonen hörähtää minulle ja tönäisee lempeästi päällään. - Mikäs noin ilostuttaa? Lilly kysyy hymyillen satula sylissään. - Seitsemäskymmenes kerta, vastaan hilpeänä, ja kiinnitän riimunnarun orin riimuun. - Mikä on seitsemäskymmenes kerta? tyttö kysyy ihmeissään. - Oon käyny hoitamassa sitä seitsemänkymmentä kertaa, vastaan hymyillen. - Oot sä menossa ratsastaa tällä? jatkan.
- Joo, voitkin varmaan auttaa mua… Lilly alkaa pälättää vauhdilla. Nyökkään ja nappaan harjan harjapussista, jolla alan vauhdikkaasti harjata oria vasemmalta puolelta. Ori nauttii saamastaan huomiosta, jonka ansiosta suojien laittokin sujuu helpommin. Minua pidempi Lilly nostaa satulan hevosensa selkään ja kiristää sen. Minä vuorostani saan laittaa suitset, jotka saankin yllättävän helposti.
Lillyn perässä lähden kohti kenttää, jossa Lilly pian nouseekin orin selkään. - Äärh! Unohin raipan, Lilly tokaisee, ja pysäyttää orin luiskahtaen sen selästä. - Pipsa, voit lämmitellä Peetuu sillä aikaa jos haluut, tyttö sanoo hymyillen ja ojentaa ohjia. Kiitollisena otan ne ja nappaan kentän laidalta kypäräni, jonka laitan päähäni. Alennan reilusti jalustimia, ja ähisten nousen orin selkään.
Kannustan orin rauhalliseen käyntiin, jossa saavumme uralle. Temme voltteja, täyskaartoja, sekä muita liikkeitä, ja vähän ajan kuluttua nostamme reippaan ravin. Vuononhevonen tuntuu olevan tänään erityisen energisellä päällä, ja yrittää kiihdytellä, mutta saan sen kuitenkin hallittua. Nykäisen kevyesti sen hiukan pulleita kylkiä, ja ori lähtee vauhdikkaampaan raviin. Ohjaan hevosen voltille, jossa hiljennän hiukan vauhtia. Seuraavasta kulmasta teemme kokorataleikan, ja alan ihmetellä missä Lilly oikein viipyy.
Ohjan orin pääty-ympyrälle, jossa komennan sen nostamaan laukan. Ori epäröi, ja lähtee hirmuvauhdilla tikittävään raviin, josta yritän nostaa laukan, mikä osoittautuukin vaikeaksi. Hiljennän orin käyntiin, josta nostan tällä kertaa suoraan laukan. Istun laukassa syvään satulaan, ja nautin orin voimakkaista liikkeistä.
Laukassa teemme voltteja, ja pian huomaan Lillyn kävelevän kohden kenttää. - Mikäs sulla kesti? Kysyn tytöltä hymyillen. - Jouvuin ettimään mun raippaa joka paikasta, ja se olikin Sentin karsinan luona, Lilly vastaa. Ohjaan orin kaartoon, ja taputan sitä kaulalle. Sen jälkeen luiskahdan alas selästä.
Katselen hetken ratsukon esteiden hyppimistä kentällä, ennen kuin lähden viileään talliin. Päätän siivota orin karsinan pikavauhdilla. Käyn hakemassa talikon ja kottikärryt, minkä jälkeen alan mättämään lantakasoja ja likaisia alusia kottikärryihin. Työ sujuu nopsasti, sillä Bert oli selvästikin ollut paljon tarhassa.
Kippaan vielä äsken hakemani puhtaat aluset karsinaan ja levittelen ne pikaisesti, minkä jälkeen karsina onkin valmis. - Pipsa, Annella on jotain asiaa leiristä, Carkki viittoilee minulle, ja yhdessä lähdemme vauhdilla kulkemaan kohti leirimökkejä.
|
|
|
Post by Pipsa on Jun 22, 2008 16:14:20 GMT 2
Totuus vai Tehtävä?
- Vika järvessä on mätämuna! Wear hihkaisee ja rupeamme vauhdilla kannustamaan ratsujamme veteen. Ensimmäisenä järveen syöksynyt Juuli tuulettaa voittoaan, joka kostautuu Hensun liikahtaessa, ja pian litimärkä Juuli pärskähtää pinnalle, yrittäen päästä takaisin sen selkään. Minä ja Wear olemme tippua selästä, nauraessamme Juulin turhille yrityksille päästä tamman selkään. - Tuu pois sieltä vedestä ja nouse ton kiven päältä, Wear ehdottaa hihittäen. - Kyllä mä ton keksin, Juuli sanoo selitellen. Ohjaan orin syvemmälle veteen, jonka se tekee mielellään, päästäkseen pois paarmojen hampaista.
- Juuli hei! Muistithan sä ottaa eväät? Kysyn rannalla aurinkoa ottavalta tytöltä. - Ööö.. Eiks Wearin pitäny ottaa ne? Tyttö vastaa tehden hölmistyneen ilmeen. - Ei voi olla totta! Et kai sä unohtanu eväitä, parkaisemme Wearin kanssa. - Ei hätää, kyl mä ne muistin, Juuli virnistää. - Senkin, Wear ja minä parkaisemme jälleen samaan aikaan. Liun alas orin selästä, ja talutan sen puun luo. Riisun siltä suitset, ja laitan nopeasti riimun tilalle, sitoen ori puuhun. Suitset laitan roikkumaan oksasta. Istuudun viltille Wearin ja Juulin viereen, alkaen penkoa eväitämme Juulin repusta. Pian mussuttelemmekin tyytyväisinä juustovoileipiä auringon lämmittäessä ihanasti…
Levitän pyyhkeeni, jolle käyn ottamaan aurinkoa. Katselen ulapalla uiskentelevia lokkeja ja nautin päivän lämmöstä. - Hevoset on irti! Juuli karjaisee täyteen ääneen ja melkein pomppaan ilmaan. - Beert! Hensuu! Taigaa! Kutsun järveen painaneita hevosia. Hoitohevoseni käännähtää minuun päin, eikä huomaa Juulia, joka nappaa kiinni sen riimunnarusta. - Yks otettu kiinni, tyttö virnistää ja lähtee taluttamaan oria puun luo, johon olin sen sitonut.
- Taigaa! Wear kutsuu ponia, joka ilkikurinen pilke silmäkulmassaan vilkaisee tyttöön, mutta jatkaa matkaa Hensun kanssa. Juuli kipittää laituria pitkin tammojen luo, ja kurottautuu ottamaan kiinni Hensun riimusta, ja viime hetkellä horjahtaa jälleen kerran veteen. Alamme Wearin kanssa ulvoa naurusta katsellessamme Juulia, joka on entistä märempi, mutta saa napattua tammat kiinni. Niiden riimuista kiinni pitäen tyttö ui meidän luoksemme ja alamme kuivata hevosia.
- Harmi kun sä et päässyt leirille, kannattaa tulla ens kerralla, Juuli alkaa pälättää leiristä Wearille. - Ja sitä paitsi, tulin toiseksi kisoissa, Juuli virnistää. Alamme nauraa tytön ilmeelle Wearin kanssa. - Hei ollaan pullon pyöritystä, Juuli osoittaa tyhjää juomapulloa. - Joo, naurahdan ja istumme rinkiin. Juuli saa arvon pyöräyttää ensimmäisenä pulloa, joka määrää Wearin totuuteen tai tehtävään. - Totuus vai tehtävä, Juuli kysyy hihittäen. - Ööö… Tehtävä, tyttö naurahtaa. Alamme Juulin kanssa supisemaan, mikä olisi sopiva tehtävä. - Pääset heittämään talviturkkis tuolta laiturilta, tyttö kertoo virnistäen.
Hihittäen katselemme laiturilta varovaisesti jääkylmään veteen hyppäävää Wearia, joka ui äkkiä laiturin päätyyn, ja nousee laiturille litimärkänä. Ojennan tälle pyyhkeen, jonka tyttö kierii heti ympärilleen. Sama ilkikurisuus silmissä kuin hoitoponillaan Wear pyöräyttää pulloa, joka tällä kertaa pysähdettyään osoittaa Juulia, joka katsoo meitä virnistäen. - Totuus vai tehtävä? Wear pääsee tällä kertaa kysymään Juulilta. Tyttö päättää ottaa hänkin tehtävän, ja alamme tällä kertaa Wearin kanssa keksimään hyvää tehtävää.
- Pepsi pullolla mä ratsastan, ratsastan, Juuli kailottaa “ratsastaen” Pepsi pullolla ympyrää kypärä päässään. Hihittelemme vielä, jonka jälkeen tyttö pääsee jälleen pyöräyttämään pulloa. - Ouu nou, totuus, hihitän pullon osoittaessa minuun. - Nyt keksitään joku hyvä juttu, Juuli virnistää ja alkaa supattaa hihittävälle Wearille. - Kerro jotain ihastuksesi ulkonäöstä, Juuli kysyy.
- Ööö… Sillä on mustavalkoset hiukset…… ruskeat silmät… Neljä jalkaa… Ja nimi alkaa B:eellä, alan hihittää. Hihittäen alamme suitsia hevosia ja lähdemme ratsastamaan Seppeleeseen päin.
|
|
|
Post by Pipsa on Jun 24, 2008 12:45:33 GMT 2
|
|
|
Post by Pipsa on Jun 25, 2008 12:20:38 GMT 2
Maastoesteitä
- Pikku Peetukka, puhelen hiirakolle vuononhevoselle selvitellessäni sen paksua häntää. - Ääh, miks sulla pitää olla noin paksu häntä, voihkaisen orille, mutta jonkun ajan kuluttua häntä on melko siisti. Taputan oria kaulalle ja rupean puhdistamaan sen kavioita. - Nosta nyt, ähisen hevoselle, joka on päättänyt pitää jalkansa tiiviisti maassa. Maiskautan pari kertaa ja nojaudun hiukan hevoseen, mutta turhaan. - Senkin lurjus, nyt jalka ylös, tuhahdan sille ja liutan kättäni uudelleen jalkaa pitkin, jolloin hevonen viimein nostaa jalkansa, ja saan puhdistettua sen, kuten muutkin kaviot.
- Noniin, nyt herra on valmis, hyrr, kun täällä on kylmä, tuhisen orille, ja kurkotan kauempana olevaa takkiani kohden, jonka vauhdilla puen päälle. - Lilly! Moi, tervehdin ohitse kulkevaa tyttöä. - Moi, ootkos menossa ratsastamaan? Tämä vastaa. - Joo, virnistän silitellessäni Bertiä, joka on alkanut tutkia Lillyn taskuja herkkupalojen toivossa. - Höpsö, mut hei, miun pitää mennä, pitäs keritä hoitamaan tuo Sentti, Lilly sanoo iloisesti, ennen kuin lähtee kävelemään tallin ovea kohden.
- Mitä tänään tehtäisiin? Hihkaisen orille. - Koulua, maastoa, esteitä, vai maastoon ilman satulaa, vai kentällä ilman satulaa, iloisesti kysäisen orilta, joka hirnahtaa ensimmäiselle ilman satulaa jutulle. - Mä päätän että mennään… saman kun sä, kahella äänellä, maastoon ilman satulaa on voittanut! Hihitän vuononhevoselle, joka katselee minua hiukan ihmeissään. - Uups…, jatkan hihittämistä hevoselle huomatessani tuntilaisten joukkion katselevan minua ihmetellen. - Oota hetki, hihkaisen.
- Suitset ja sa.. Ups, satula ei tullukkaan, puhelen laskiessani satulan takaisin paikoilleen. Käännyn ottamaan suitsia, ja lähden ne mukanani marssimaan takaisin orin luo, jonka ympärille huomaan pari tuntilaista kertyneen. Hymyillen tunkeudun orin luo ja alan laittamaan sille suitsia. - Kato nyt.. Ei toi mitään suitsia osaa laittaa, nuori tyttö, joka ei tietääkseni ole tuntilainen kuiskuttaa toiselle, joka punastuu minun vilkaistessani heihin päin. - Kannattaa opetella puhumaan vähän hiljempaa, tuhahdan tytöille luoden leveän hymyn. Jatkan suitsien laittoa, mutta päätän käydä sittenkin hakemassa satulan.
Nappaan vauhdilla satulan syliini, ja se mukanani loikkelehdin talliin. Kurkotan nostamaan satulan orin selkään, ja laitan martingaalin lisäksi vielä suojat, ennen kuin irrotan orin riimunnarut, ja lähden sitä taluttaen ulos tallirakennuksesta. Ulkona ilma on ihanan raikas, mutta myös viileä. Syvään henkeen vedän raikasta tuoksua, kuunnellen hiljaista linnunlaulua. Kiristän pikaisesti satulavyön, ja lasken jalustinta niin, että pääsen selkään. Ponnista, minkä tuloksena pian istun lyhentämässä jalustimia.
Saatuani jalustimet sopiviksi otan ne jalkaani ja komennan Bertin liikkeelle, antaen ohjien olla löysinä. Ori painaa päänsä alas, ja parikin kertaa saan estää sitä syömästä, ennen kuin otan enemmän ohjaa ja kannustan vuononhevosen reippaaseen raviin. Tie jatkuu tasaisena arvioiden vielä 100metriä, jonka jälkeen edessä on iso ylämäki. Ori alkaa hidastaa hiukan vauhtia, jonka estän antamalla pohkeita.
- Hyvä herra, nyt ei hidastella, puhelen orille joka hirnahtaa vastahakoisesti. Kuitenkin ylämäessä hiljennän käyntiin ja nojaan eteenpäin. Orin lähtiessä kulkemaan ylöspäin löysennän hiukan ohjaa, jotta hevonen saisi käyttää kaulaansa. Hiukan vaivalloisesti ori nousee polkua ylöspäin, askel askeleelta. Pian olemme lähellä ensimmäisiä maastoesteitä. Nostan laukan, jolloin ori nostaa päänsä ylös ja höristää korviaan. Edessämme näkyy tukkieste, joka on melko helpon näköinen. Bert lähtee tasaiseen laukkaan, ja esteen kohdalla ponnistaa yli esteen. Yritän pysyä mahdollisimman hyvin selässä, samalla pitäen hyvän istunnan, joka osoittautuukin vaikeammaksi kuin kuulostaa.
Nopeasti käännän katseeni suureen puunrunkoon, jota orikin katsoo hiukan kammoksuen. Hevosen yrittäessä hidastaa komennan sitä eteenpäin, lopettamaan epäröinnin. Hiukan epäröiden menemme yli, kohti seuraavaa estettä eli kaatunutta venettä. Vene oli este jota hevonen ei epäröinyt vaan meni rohkeasti yli, isolla ilmavaralla. Seuraavana suuntaamme kohden ensimmäistä tukkiestettä, jolla ori oikein syöksyy sille, ja hyppää hirveän kaukaa. Pelkään hevosen kompastuvan, mutta selviämme kuitenkin loputkin tukkiesteet hengissä, taputan oria kaulalle ja annan sen hiljentää laukan tahtia.
Pian käännymme ja edessämme häämöttää vesi-este, jolle ori lähestyy tasaisella vauhdilla, mutta lähempänä estettä saan kunnolla antaa pohkeita hevoselle, mutta viimein se kuitenkin ylittää esteen tyylikkäästi. Seuraava kolmois-puunrunko este sujuu hyvin, ja siirrymme kohden viimeistä, kolmion muotoista leveää 50cm korkeaa tukkiestettä, jonka ylitse ori loikkaa jättihypyllä, niin, että olen lentää selästä, mutta hyvällä tuurilla pysyn kuitenkin selässä. Käännän katseeni taaksepäin, ja kannustan orin vauhdikkaammin kohden ylämäkeä, jonka lähellä huomaan tutun ratsukon.
|
|
|
Post by Pipsa on Jun 29, 2008 9:24:14 GMT 2
29.6.2008 Auringon ja sateen hetkiä
Aurinko porottaa taivaalla täysiään, ja useaan kertaan pyyhkäisen hikeä otsaltani. Myös ratsunani oleva normaalisti vauhdikas RD Sigebertus kiertää päätä alhaalla roikottaen. Silitän orin hikistä kaulaa, ja viskaan takkini kentän laidalle. Käännän katseeni kentän ympäristöön, vihertävä ruoho on vallannut paljon sen ympäristöstä, tuhansine muine kukkineen ja kasvineen. Katselen hiukan läheisessä tarhassa laiduntavia poneja, joihin lukeutuu Pikku, Taiga ja Pella. Hymy leviää kasvoilleni huomatessani tuntilaisten jonon lähestyvän kenttää. Liun alas selästä, ja ennen tuntilaisten tuloa kentän luo talutan Bertiksi kutsutun vuononhevosen kohti maastopolkua, jota pitkin voisimme mennä Liekkijärvelle, tai jollekin muulle vesilätäkölle vilvoittelemaan, kentälläkään menossa ei olisi järkeä, sinnehän läkähtyisi.
Kuuntelen pusikoista kantautuvia ääniä, jolle kavioiden kopina antaa rytmiä. Tunnen orin jännittyvän allani. Hymähdän hiljaa ja annan ohjien edelleen olla löysinä. - Bert rakas, kuiskaan hiljaa orille, ja satulasta halaan sen jäntevää kaulaa. - Auh, inahdan itikan pistäessä käteeni, ja vauhdilla läppään sitä. Maiskautan orille, ja annan sille pohkeita, jolloin saan sen nostamaan reippaan ravin. Metsän täyttää lintujen laulaminen, ja kaukaa olen kuulevinani hiljaisen hirnahduksen. Käännähdän hirnahduksen suuntaan, mutta kun ketään ei näy, kannustan orin laukkaan, oli laukkaamisen aika.
Annan orin laukata vielä hetken, ennen kuin pidätän sen käyntiin. Ympäristöä tarkkaillessani huomaan, että pian alkaisi hiekkatie, jonka vierellä olisi pari taloa. Hymyillen katselen Bertin lähellä liitelevää perhosta, joka laskeutuu läheiseen kukkaan. Hiljennän orin vauhtia sukeltaessamme puiden suojasta tielle, jolla ohjaan vuononhevosen reunaan. Aurinko on jatkanut porotustaan, ja pieni tuulenvire olisikin toivottua toivotumpi.
Kuumudessa ori ei jaksa säikähtää ohitse kulkevaa autoa, jonka vauhtia kuski hiljentää kohdallamme. - Vitsit kun tekis mieli jäätelöä, puhelen silitellen orin kaulaa. - Vaikka jotain pehmistä, jatkan kuvitellen ison jäätelön silmieni edessä… Hätkähdän hereille auton vilahtaessa täysiä ohitsemme, varmasti ylinopeutta. Bert tekee jättimäisen sivuloikan, ja saan vaivoin napattua kiinni orin harjasta. - Mikä törkimys.. Puhisen raivoissani orille, jonka saan pikaisesti rauhoitettua, ja pääsemme kauemmas taloista.
Oriakin ötökät näyttävät häiritsevän, kuten myös minuakin, ja jälleen kannustan sen reippaaseen raviin, karkuun verenhimoisia itikoita. Huomaankin jo Liekkijärven kaukana, jossa epäilenkin jo monen muun olevan vilvoittelemassa. Rantaan saapuessamme olen onnellinen etten ottanut orille satulaa, sillä se hetkessä on kerennyt jo syvälle. - IIK! Ei noin kovaa! Kiljun vuononhevoselle joka käskyistä ja pidätteistäni huolimatta ampaisee jääkylmään veteen, ja vasta nyt tajuan ihmetellä, ettei rannalla ole ketään muuta.
Pian hevonen on jo kerennyt jo melko syvälle. Aurinko alkaa mennä pilveen, ja voimakas tuulenvire ravisuttelee poninhäntääni. Maiskautan seisahtaneelle orille, ja kannustan sen rannalle päin, sillä en haluaisi jäädä ulos ukkosen ja sateen alkaessa, kuten taivas lupailee.
Olemme kerenneet jo hiekkatielle, jonka varressa on pari taloa, ennen kuin sade varsinaisesti alkaa, ja pian se kovenee entisestään. Taivaalla jyrähtää, ja saan tosissani rauhoitella vuononhevosta, joka alkaa liikkua hermostuneena. - Soo rauhassa, ei mitään hätää, rauhoittelen oria ja komennan käynnissä sen liikkeelle. Jälleen kerran jyrähtää, tällä kertaa ensimmäistä kovemmin.
- Enää ihan vähän matkaa, juttelen Bertille silitellen sen kaulaa. Sataminen on hiljentynyt, ja hyvä niin, sillä olemme molemmat litimärkiä, osittain uimisen, osittain sateen vuoksi. Seppele näkyy jo kaukana horisontissa, ja parin minuutin kuluttua pääsemme vihdoin tallin luo, jossa liun alas orin selästä, ja sitä taluttaen lähden kohti tallirakennusta.
Pian ori seisoo käytävällä sidottuna, ja aloitan operaation Bert kuivaksi, apunani pyyhe, jolla alan vauhdikkaasti kuivaamaan. Kuivaus sujuu reippaaseen tahtiin, ja hetken kuluttua ori pääsee karsinaansa mussuttelemaan iltaruokiaan. Sanon sille vielä hyvät yöt, ennen kuin lähden kotiin päin.
|
|
|
Post by Pipsa on Jun 30, 2008 9:33:16 GMT 2
|
|
|
Post by Pipsa on Jul 3, 2008 12:58:33 GMT 2
Kouluvääntöä
- Moi söpöliini, tervehdin hiljaa hörähtävää oria. Avaan karsinan oven, jonka suljen perässäni. - Harmi että eilen sato kaatamalla koko yön, puhelen hevoselle silittäen sen lihaksikasta kaulaa. - Jokos sä muhun tylsistyit? Tuhahdan orille, joka alkaa mussuttaa vasta saamiaan heiniä, ja päätän lähteä kipaisemaan oleskelutilassa.
Lötkähdän sohvalle ja vilkaisen oven seinällä olevaa kelloa. - 8.45, mutisen haukotellen. Talli on tyhjillään, luultavasti olen ainut hoitaja, joka on paikalla. Painan pääni vasten sohvatyynyä, ja yrityksistäni huolimatta pian vajoan syvään uneen, jossa kaikki on hyvin…..
- Pipsa herätys, Lillyn kirkas ääni kajahtaa huoneessa, ja hätkähdän tyynyn lentäessä minua päin. - Lilly, moi, tervehdin tyttöä haukotellen. Nousen istumaan sohvalle, ja kipaisen hakemaan repustani hiusharjaa, jolla pikapikaa selvitän hiukseni ja vetäisen ne poninhännälle, ennen kuin lähden marssimaan alakertaan.
- Moi Ros, tervehdin Blondin karsinasta kurkkivaa tyttöä. Ros nyökkää minulle vastaukseksi, ja jatkaa tamman hännän harjausta. Rapsuttelen harmaata vuononhevosta hetken kaltereiden välistä, ennen kuin päätän napata sen riimunnarun, ja avata karsinan oven. Ori suorastaan ampaisee karsinastaan, ja täysiä viilettää ohitseni. - Hevonen irtaillaan, kuulen jonkun hihkaisevan, ja näen suurin piirtein Annen ikäisen naisen nappaavan orin kiinni, jota taluttaen hän lähtee luokseni.
- Öh.. Moi, tervehdin hiukan ujostellen. - Hei, oikein komia hevonen siulla, nainen vastaa iloisesti hymyillen. - Ei se miun oo, hoitsu vaan, jatkan ja otan naisen ojentaman riimunnarun. - Mie oon muuten Lotta, kengittäjänä täällä Seppeleessä, nainen jatkaa. - Mie oon Pipsa, tän Bertin ja tuon Pampula shettiksen hoitaja, vastaan hiukan hymyillen. - No, tästä pitää mennäkin, Annella oli jotain asiaa, Lotaksi esittäytynyt nainen huikkaa, ja lähtee reippaasti kävellen kohden toimistoa.
Sidon Bertin käytävälle, ja nappaan maasta velton harjapussin, jolla alan harjaamaan innosta puhkuvaa oria, joka ei malttaisi odottaa ulos pääsyä. Hevosen into kuitenkin laantuu, kun olen saanut sille satulan selkään, ja ori muuttuu samassa huomattavasti rauhallisemmaksi. Suitset vielä laitettuani saan suojat orille ihmeen nopeasti, olin taatusti juuri tehnyt ennätykseni suojien laitossa!
Pian ori seisookin käytävällä valmiina, minä ottamassa riimua sen kaulalta, mikä käykin äkkiä, ja pääsemme matkalle kohden kenttää, jossa tänään olen päättänyt ratsastaa kaikenlaisia juttuja, vaikka alkaisi kaatamalla sataa. Jo kentälle päästyäni, alkaa sää enteillä kovaa sadetta, täysin minun tuuriani.
Hetken kuluttua kierrämme jo kenttää ravissa, tehden paljon voltteja ja muita kuvioita. - Voit lainata miun ponikannuksia jos haluut? Lilly saa minut säpsähtämään. - Lilly! Joo, voisin mie, en nyt paljoo oo kannuksilla ratsastellu, mutta yhellä toisella tallilla oon useasti menny, alan pölisemään tytölle, ja laskeudun selästä, jonne pian menen takaisin, kannukset jaloissani.
Yritän koota ravia hiukan, istumalla raskaammin satulaan, työntämällä lantiota eteenpäin ylävartalon pysyessä pystysuorassa, ja vien pohkeita hieman taaksepäin, jolloin ori menee jotenkuten koottua ravia. Herkästi ori tottelee käskyjäni, luultavasti osittain kannuksien avulla, ja vähän vaikeammatkin liikkeet tuntuvat sujuvan hyvin.
- Teillähän sujuu hyvin, Elli kommentoi iloisesti kentän laidalta, ja saa hyvän tuuleni paraneman, mitä väliä olisi pienellä tihkutuksella, kun kerrankin kaikki tuntui menevän hyvin. Ori taipuu ja kulkee muutenkin erityisen nätisti, hiukan koottuna. Laukannosto sujuu hyvin. Laukanvaihto, ja vastalaukassa ori kiertää kenttää, minkä jälkeen se tekee toisen laukanvaihdon. Hymyssä suin kehun oria taputtamalla sitä hiukan hikeentyneelle kaulalle.
|
|
|
Post by Pipsa on Jul 12, 2008 9:13:59 GMT 2
Maastoreissu sateessa
Vauhdilla tönäisen pyöräni nojaamaan seinää, kun itse kiihyttelen täysiä kohden tallirakennusta, jota ennen kuitenkin hiljennän askelluksen rauhallisempaan, ja lampsin kohden karsinaa, josta kuulen tutun hörähdyksen, ori siis muisti minut. - Moi Bertsukkainen, kuiskaan vuononhevoselle, joka kiiruhtaa luokseni oven avatessani. Halaan pikaisesti orin kaulaa, ennen kuin rupean ottamaan sitä käytävälle.
Pian olenkin jo harjaamassa hevosta, Lilly oli selvästikin pitänyt siitä hyvää huolta, sillä karsinakin oli aika siisti. - Moi Pipsa, Lilly tervehtii ovelta hymyillen. - Moi, vastaan tervehdykseen hymyillen minäkin. - Aiot sie ratsastaa tännää Bertuskalla? Kysyn. - En varmaan kerkiä, kun pittää keretä tuolla Sentukallakin ratsastella, tämä vastaa hilpeänä, lähtien vihellellen kohden aittaa, jossa Sentti asustelee.
Kuljemme rauhallisessa käynnissä maastopolulla, päivä on vasta alkamassa, ilma on vielä ihanan kostea ja hiljaa tihkuttaa. Tiidididididaatidididididaa, raikaa kännykästäni, saaden orin pysähtymään, minkä jälkeen se yrittää lähteä menemään kovempaa, mutta onneksi saan hallittua sitä.
- Pipsa, vastaan puhelimeen närkästyneenä, kuka kehtasikin häiritä minun ja Bertin maastoreissun rauhaa? Soittaja on jo kerennyt lopettaa, joten laitan nopeasti kännykän äänettömälle, ennen kuin pääsemme jatkamaan matkaa reippaassa ravissa kulkien. Annan orin kulkea melko löysin ohjin.
- Oih kato Betsu miten nätti kukka, lausahdan orille, joka vilkaisee siihen hetken, ennen kuin hotkaisee sen vauhdilla suuhunsa. - Sisäinen kauneus on tärkeintä, alan hekottaa vuononhevoselle, joka näyttää entistä ylpeämmältä. - Hei ootahan, mä keksin, hihkaisen laskeutuessani satulasta.
- Tididididdadaa, ääntelen laskiessani koivun oksista tehdyn seppeleen orin kaulalle, jota pari apilaa koristaa. Bert katsahtaa minuun “Mikä toi on?” ilmeellään, mutta noustessani takaisin selkään sen kiinnostus seppelettä kohden haihtuu, ja entistä reippaammassa ravissa, kunnes laukkasuoralla nostamme viimein reipastahtisen laukan. Ori etenee pitkin askelin, nauttien minun antaessa sen mennä entistä kovempaa, ja viimein kuljemme hurjaa vauhtia maastopolulla.
Ennen kuin sukellamme takaisin metsään hiljennän innokkaan vuononhevosen ravin kautta käyntiin. - Kato tuolla on Pyöstin vuori, tokaisen Bertille, joka käännähtää näyttämääni suuntaan. Hymyillen taputan orin kaulaa. - Huih, karjahdan kännykkäni mätkähtäessä maahan, ja vauhdikkaasti kipuan alas satulasta, tarkistamaan kapulani kunnon. - Kunnossa on, huokaisen virnistäen pitäen orista kiinni.
- Hei katohan mitä tuolla on, en ookkaan ennen käyny täällä, puhelen hevoselle huomatessani jonkun raunioita vähän matkan päässä, ja luiskahdan alas satulasta. - Tule nyt, komennan lempeästi oria, joka hieman vastustellen lähtee perässäni. Kierrämme hieman raunioiden ympärillä ja säpsähdän nähdessäni vilaukselta jotain mustaa… - ÄÄÄÄÄKKK! KÄÄRMEE! APUAA! karjun kovaan äänen, enkä tiedä kuka meistä kolmesta säikähtää eniten, mutta käärme vilahtaa vauhdilla piiloon, hyvä niin, pian jatkamme matkaa mahdollisimman kauas, yhä ajatellen käärmeitä.
- Käärmeitä siellä, käärmeitä täällä, hiiolahiiola hoi, hoilaan mahtavalla lauluäänelläni virnistellen. Suuntamme kulkumme takaisin kohden Seppelettä, jonne on melko pitkä matka vielä, jonka taittaisimme suunnilleen 20-30minuutissa, ei menisi siis kauhean pitkään, kun tämäkin reissu olisi ohi.
- Voi ei, voihkaisen kuuluvasti sadepisaroiden alkaessa tippua tiheämpään tahtiin, ja hetkessä vihreä hupparinikin on märkä. Kannustan orin jälleen kerran reippaaseen raviin, johon orikin lähtee mielellään, sekin haluaisi selvästi jo pois tästä kaatosateesta, minua lukuun ottamattakaan.
Seppeleeseen saapuessamme, olemme kuin uitettuja koiria, ja Bertin hieno seppelekkin on tippunut jonnekin matkan varrelle. Laskeudun kylmästä täristen, ja melkein juosten talutan vuononhevosen käytävälle, jossa alan vauhdilla ottamaan siltä ensin satulan, sen jälkeen suitset, ja viimeisenä suojat, ennen kuin aloitan operaatio Bertin kuivauksen, minkä jälkeen pitäisi saada itsenikin vielä kuivaksi. Huokaisten käyn hakemassa pyyhkeen, jolla alan hiirakon kosteaa karvapeitettä kuivata.
- Hyvää yötä, kuiskaan hiljaa orille suukottaen sen otsaa, muistellen tämän päivän ihania tapahtumia.
|
|
|
Post by Anne on Jul 12, 2008 10:33:01 GMT 2
3 Kohista =)
|
|
|
Post by Pipsa on Jul 15, 2008 22:44:17 GMT 2
Minäkin päätin testata sarjiksen tekoa
|
|
|
Post by Pipsa on Jul 18, 2008 9:46:50 GMT 2
|
|
|
Post by Pipsa on Jul 19, 2008 11:02:50 GMT 2
Kengän heittoa
Mietin mitä olin ilman hoitohevosta, tai Seppelettä. Minulla ei ollut mitään minkä vuoksi odottaa koulusta pääsyä. Yksin kertaisesti minulla ei ollut mitään. Kävelen hitaasti pitkin tallikäytävää, katsoen karsinoista kurkkivia hevosia. Hitaasti otan harmaan vuonohevosen karsinan edestä sen turkoosi-ruskean riimunarun.
- Oletpas sinä aikaiseen täällä, taakseni ilmestynyt Anne rikkoo hiljaisuuden.
Vastaukseksi saan aikaan vain, pienen hiljaisen ynähdyksen. Jatkan matkaani pitkin tallikäytävää, ulos, pois tallista. Kävelen pitkin pihaa, katsoen ylös taivaaseen. Olisiko siellä Sipe tai Kamu? Tai jokin muu vihreimmille niityille laukannut hevonen. Syvään huokaisten käännän katseeni laitumelle, jossa nään Sentin torkkuvan.
Varovaisesti pujahdan aidan välistä laitumelle, etsien katseellani harmaata oria. Hetken katseellani etsittyä sitä, huomaan sen olevan kauempana aidan vierellä.
- Beert! kutsun oria kovaan ääneen.
Vieressäni torkkuva Senttikin avaa hiukan silmiään, ja haukottelee. Kiinnitän riimuun riimunarun, vuonohevosen tultua luokseni.
- Mites voit poju? lepertelen orille, silittäen sen kaulaa.
Olin päättänyt lähteä vain pienelle kävelylenkille, polttavan kuumuden vuoksi. Vielä kuumuus ei tuntunut, mutta kun se alkaisi olisimme jo Liekkijärven viileässä vedessä. Kävellessämme pitkin varjoista maastopolkua, mieleeni ajautuu vakavia asioita. Yksi niistä on kuinka paljon aikaa orilla vielä olisi, tai lukemattomia muita asioita.
- Entä jos… mietiskelen ääneen ja ryhdyn tuumasta toimeen.
Sidon riimunarun ohjiksi, ja etsin sopivan kannon josta voin ponnistaa selkään. Tarkistan vielä kypäräni, ennekuin nousen selkään.
- Hummani hei, hummani hei, huputiti hummani hei, laulan nauttien, puiden lehtien välistä virtaavasta valosta.
Kuulen puskasta rapinaa, ja olen kiljaista jonkun sanoessa nimeni.
- Ku.. Kuka siellä? kysyn hiljaa, valmiina syöksymään pakoon. Kysymykseeni en saa vastausta, vaan hahmo yhä lähestyy minua. Nopeasti kaappaan kengän jalastani, ja heitän sillä hahmoa päähän.
- Au! mitä ihmettä sä teet?! puskasta esiin tuleva Mariel kysyy ihmetellen.
- harjottelen kengänheittoa, vastaan virnistäen.
- Ei kun oikeasti luulin sua joksikin hämärä hiippariksi, vastaan ja alamme kikattaa.
Kun vihdoin saamme naurun loppumaan, Mariel kertoo hänen kännykkänsä tippuneen puskaan maastolenkillä Cassun kanssa. Pian saan kengän takaisin jalkaani ja jatkan matkaa kohti rantaa. Vähän ennen matkan määrän päätä taputan hevosen harmaata kaulaa.
- Sä ja Pampula oiotte maailman parhaat hepat, sanon halaten orin kaulaa.
|
|