|
Post by Pipsa on May 15, 2008 13:01:06 GMT 2
Laitumella oloa, vietettiin vapaapäivää
|
|
|
Post by Pipsa on May 16, 2008 17:30:51 GMT 2
Rusakkotaksi
Pyöräilen reippaasti kohti tallia, ja ihmettelen kuljetusautoa tallirakennuksen edessä. Kaadan pyöräni nojaamaan seinään ja hölkkään kuljetusauton luo, josta ulos astuu voikko puoliverinen. Katselen sitä ihmetellen, olisikohan se yksityinen vai tallin oma?
- Ai hei Pipsa, ihmettelinkin etteikö täällä tallissa ole ketään, kuulen Ellin tervehtivän puoliverisen toiselta puolelta. - Moi, kenen toi on? Kysyn ujona. - Ai tääkö? Sel Zel, tutummin Sentti, Elli vastaa pysäyttäen orin. - Ja Seppeleen oma on, hän jatkaa. Nyökkään ja silitän kookkaan orin päätä. Ellin talutettua hevosen tarhoille päin, minä pujahdan sisälle talliin.
Avatessani tallin puisen oven minua vastaan lehahtaa hevosen tuoksu. - Moi poju, sori viivästyt, puhelen hiirakolle orille ja silitän sitä kaltereiden välistä. - Harjaankin sut heti, jatkan ottaessani riimua ja riimunnarua sen karsinan ovesta. Sen saatuani avaan karsinan oven ja menen sisälle sinne.
Ori hirnahtaa minulle ja tönäisee kevyesti päällään. Rapsutan sitä ihaillen sen turkin kiiltävyyttä. Tallissa on hiljaista lukuun ottamatta joidenkin hevosten mussutusta. Riimun laitan orille ja vien sen käytävälle. Reippaasti teen kestävän solmun niin, että ori saa vedettyä päänsä alas kunnolla. Taputan sitä kaulalle ja otan harjapussista esille.
Reippain vedoin alan harjaamaan päätään roikuttavaa oria. - Ääh… Oot varmasti pyöriny tahallas tarhassa, puhisen sille hinkatessani ruskeita likatahroja orin turkista. Kovan työn tulos kuitenkin palkitaan, tunnin harjauksen jälkeen orin karva on puhdastakin puhtaampi. Hytisen kylmästä, olisi sittenkin kannattanut laittaa enemmän vaatteita.
Kannan Bertin satulaa ja suitsia kohden sen karsinaa. Kurotan laittamaan satulan sen selkään ja vedän sitä hivenen taaksepäin. Kiinnitän satulavyön ja menen pään luo. Avaan reippaasti suitsista tehdyn paketin ja laitan suitset sen kaulalle. Odotan hetken, että ori ottaa kuolaimet, ennen kuin nostan niskahihnan sen korvien yli ja laitan suitsien remmit kiinni. Laitan vielä suojat, minkä jälkeen lähdemme maastoon, josta suuntaamme maastoesteille.
Lämmittelyksi päätän meidän menevän maastoesteille. Lasken jalustinta parilla reiällä, ennen kuin pääsen orin selkään. Selästä säädän jalustimet sopiviksi, minkä jälkeen lähdemme liikkeelle. Maastossa on hiljaisempaa. Tunnen orin säpsähtävän oksan katketessa lähellä. Kannustan sen reippaaseen raviin.
Kevennän reipasta tahtia ja annan orin kulkea rennosti. Yhtäkkiä se pysähtyy niin, että lennähdän sen kaulalle. Ori höristää korviaan ja nostaa päätään kuunnellen tarkkaan. Se liikahtaa sivulla ja alkaa peruttaa. Saan hetken tapella sen kanssa, ennen kuin saan sen liikkeelle taas eteenpäin.
Kuljemme rauhallisesti käynnissä. Kävelemme vielä hetken, ennen kuin näenkin jo ensimmäisen maastoesteen kaukana. Pienellä liikkeellä saan orin nostamaan rauhallisen laukan ja kannustan sitä ennen estettä. Hetken kuluttua liidämmekin sen yllä ja Bert laskeutuu esteeltä horjahtamatta.
Taputan sitä kaulalle yhä laukatessamme. Annan orin pidentää hiukan askelta. Seuraava este lähestyykin kulman takaa, ori hyppää esteen yli epäröimättä ja vauhdilla. Nousen jalustimille orin ponnistaessa ja laskeudumme jälleen tasaisesti.
Koko radan menemme esteet tasaisesti ja rauhallisesti, ja koko rata sujuukin hyvin. Jatkamme matkaa laukassa, kunnes yhtäkkiä pusikosta eteemme juoksee ruskea rusakko. Yritän parhaani ja onnistunkin pysyä orin selässä sen noustessa pystyyn. Lyhennän ohjaa ja yritän ohjata pillastunutta vuononhevosta voltille, joka hetken säntäilemisen jälkeen onnistuukin, tai ainakin hetken luulen niin.
Ori vaikuttaa jo rauhoittuneelta, ja lennänkin yllättyneenä sen hypätessä sivulle. Nousen heti ja lähden reippaasti kävelemään orin perään. Hetken kävelyn jälkeen minua onnistaa, näen orin vähän matkan päässä tutkivan jotain maassa olevaa. Parilla askeleella tavoitan orin ja tarraan sen ohjista. Ori ei yritä yhtään vastustella. - Mitäs sä tässä tutkit? Puhelen orille pitäen yhä tiukasti sen ohjista kiinni. Käännähdän ja silmät suurina katson maassa olevaa otusta.
- Kani?! Huudahdan ällistyneenä. - Voi kun sä oot söpö, puhelen kanille, joka vaikuttaa kesyltä ja kiltiltä. Nostan sen varovaisesti syliini. - Kukas sun omistaja on? Ootkohan sä karannu, jatkan. Bert tönäisee minua turvallaan kuin sanoen, miksi sitä ei rapsuteltu. - En mä kyllä sua siihenkään voi jättää…. Sanon kanille. Päätän taluttaa oria ja kantaa mustaa kania, joka istuu kiltisti sylissäni. - Mutta hei, mullahan on reppu, keksin ja lasken repun selästäni. Reppuni on onneksi tyhjä, ja saan kanin laitettua sinne niin, että sen pää ja etutassut näkyvät. Kani onkin selvästi tottunut tähän kuljetustyyliin ja saan sen pysymään siellä repun ollessa todella löysästi.
Varovaisesti nousen vuononhevosen selkään, huolehtien että reppuni ei heiluisi kamalasti. Päästyäni ratsuni selkään repun heiluminen varmasti vähenee suuresti. Ori ymmärtää kulkea rauhallisesti ja annan sen mennä pitkin ohjin. Hiljaa hyräilen kappaletta, jonka nimeä tai sanoja en muista, ainoastaan sävelmän. Kuitenkin vaihdan kappaleeni pian. - Pannuuni juutuit ja mustaksi muutuit, oi missä oletkaan, sua kaipaan ainiaan, hoilaan täyttä kurkkua, sillä muutakaan kappaletta ei mieleeni tule.
Tallipihaan tullessamme laskeudun varovaisesti selästä ja riisun repun selästäni. Tarkistan kanin olevan vielä siellä ja vedän jalustimet ylös. Sen jälkeen lähden taluttamaan oria talliin päin. - Mikä tuossa sun repussa on? Tiiän kyllä että tykkäät kaneista, mutta eikö tuo mee jo vähän liian pitkälle? Lilly kysyy ällistyneenä. - Löysin, tai oikeestaan Bert löys sen mehästä ja en voinu jättää sitä sinne kylmään, vastaan hymyillen. - No hyvä, luulin että oot tullu niin hulluks että kuskaat rusakoita repussa…. Kohta oisit varmaan perustanut rusakkotaksin, hän vastasi hihittäen.
Hihitellen vien orin karsinan eteen ja sidon sen. Kanin otan pois repusta ja lähden kuskaamaan sitä yläkerran oleskelutilaan. - Vooi kun sulonen, hihnaako sä kaipaisit, Wear huudahtaa ovelta. - Oikeataan joo, vastaan hymyillen. - Vahtisitko sitä hetken? Oisit niin kilttii, vastaan anellen. - Joo muuten, mutta kyyti tuli just, hän vastaa pahoitellen. - Okei.. Laitan sen sit kypärään, vastaan virnistäen ja rupean värkkäämään aitausta.
Tyynyistä saan värkättyä kanille pienen aitauksen ja palaan Bertin luo, jolta Lilly onkin jo riisunut varusteet. Minä alan harjaamaan oria ja vien sen jälkeen tarhaan. Kello alkaakin jo paljon, joten käyn hakemassa kanin ja repun, sanon vielä hyvät yöt Bertille ja tallissa olevalle Lillylle ennen kuin lähden kotia kohden toivoen, että ellei kani saisi omistajaa, saisin vanhemmiltani luvan pitää sen.
|
|
|
Post by Pipsa on May 19, 2008 13:26:54 GMT 2
Maanantai 19.5.08 Unelmia & hattaroita
Ilmassa leijailee tuhansia suuria taivaan hattaroita, pilviä. Näen ratsukkoja, jotka kääntyvät metsään. Ovi kolahtaa hiukan sen avatessani. - Sullahan on pikku apulainen mukana vai? Elli kysyy minulta hiukan naurahtaen. Nyökkään vastaukseksi. Olin joutunut vahtimaan illan pikkusiskoani Sonjaa, vanhempieni ollessa myöhään töissä. Sonja oli melko minun näköiseni, mutta vain lyhyempi ja 7 vuotta nuorempi.
Laskettuani reppuni alas, lähden nuorempi tyttö mukanani alas talliin. - Tässä on hoitohevoseni RD Sigebertus eli Bert, esittelen tytölle hevosen sitä samalla silittäen. - Nallekarhu! Sonja hihkaisee ja on vähällä hyökätä sen kaulaan. Komennan tyttöä hakemaan kauempana roikkuvan harjapussin, sillä aikaa kun otan oriin käytävälle. Neuvon tytölle harjaamisen perusteet ja muistutan ettei hevosen takana saa seisoa, eikä mennä mahan ali.
Harjaan hellästi Berttiä, joka katsoo ihmetellen tyttöä. Aivan kuin se ajattelisi tytön olevan jokin ufo. Pian katson orin olevan puhdas ja lähden ratsastus varusteiden hakuun. - Heh.. Sullahan on talli orja, Wear virnistää laskien Taigan satulan telineeseen. - Jooh, ihan kaikilla ei niitä okkaan, virnistän takaisin. Nostan satulan ja pyydän Sonjaa ottamaan suitset. - Saanko mä ratsastaa? Sonja kysyy innoissaan.
- No ehkä vähän, vastaan pohdiskellen. Nopeasti nostan satulan selkään samalla kiristäen satulavyön. Kaapattuani suitset tytön otteesta lasken ohjat kaulalle ja työnnän kuolaimet suuhun. - Voit varmaan hakea kypärän tuolta, osoittaen hyllyä jossa on kasoittain mustia kypäriä. Hetken päästä seisommekin jo kentällä, jossa vedän jalustimet alas. - Saat mennä alkukäynnit, kerron tytölle.
Nostan tytön selkään ja säädän jalustimet sopiviksi. Lähden hitaasti taluttamaan oria kaviouralla. Huomaan Lillyn kävelevän kentänreunalle. - Onks toi sun pikkusisko? Lilly kysyy, johon vastaan myöntävästi. Nopeennan askellustani niin, että ori siirtyy raviin. - Kantsii pitää satulankaaresta kiinni niin et pompi niin paljoa, neuvon.
Pian hiljennän taas käyntiin, ja hidastan askeleeni. - Sähän oot mennyt ilman talutustakin? Kysyn tytöltä joka nyökkää vastaukseksi. - Tuota Lilly, neuvositko Sonjaa pikku hetken kun haen kypäräni ja raipan? - Juu, käyhän se.
Katson vielä kerran kentän suuntaan ennen kuin syöksyn sisään talliin. Pian palasin takaisin kypärä ja raippa mukanani. Näin Sonjan ravaavan ilman talutusta, Lillyn opettaessa keventämistä. - Aika tulla alas selästä, sanon hymyillen. - Höh, haluun mennä joskus uudestaan! Sonja sanoo anovasti. - Joojoo, katotaan sitten joskus, vastaan. Tyttö mulkaisee minuun ja liukuu alas selästä.
- Kato vaikka kun mie ratsastan, vastaan siskolleni ja alan nousemaan orin selkään. - Pöh, eiks täällä oo muita hevosia? Hän kysyy katsoen Lillyyn. - Totta kai on, ei kai tallissa vaan yhtä hevosta oo, lausahdan ja pidennän reilusti jalustimia. Tyttö päättää jäädä kuitenkin tylsistyneenä katselemaan ratsastustani.
Otan ohjaa enemmän ja hiukan nykäisemällä orin harmaita kylkiä saan sen raviin. Huomaan Lillyn taluttavan Senttiä kenttää kohden. Sonja katsoo ihaillen oria, ja vaikeneekin valituksensa uppoutuessa unelmiinsa, jossa selvästikin olisi laukata pellolla vaalealla ja isolla orilla, niin selvästi sen näki. Taputan ratsuani kaulalle ja myönnän, että Sentti on komea, mutta en kyllä vaihtaisi sitä tai mitään muutakaan hoitohevoseeni, joka oli kaukana puoliveristen siroudesta, mutta parempaa ja ihanampaa hevosta ei voinut toivoa, mikään ei koskaan vetäisi vertoja orille.
Silitän orin kaulaa ja vuorostaan minä uppoudun ajatuksiin minusta ja Bertistä Seppeleessä järjestettävällä leirillä, kisoissa, suloisia hiirakoita vuononhevosia lukuun ottamatta, joiden isä olisi, mikäpäs muukaan kun ihana hoitohevoseni RD Sigebertus. - Tänään onkin oikea unelmointipäivä, kuiskaan hiljaa ratsulleni.
Kannustan käyntiin hidastaneen orin uudelleen raviin. Istuudun syvälle satulaan ja annan orin pidentää askeltaan sekä nopeentaa. Nautin vauhdista, joka saa poninhäntäni lepattamaan takana. Ja viimein koittaa se laukan kohta, johon Bert lähtee vauhdilla, suorastaan ampaisemalla.
Ohjaan sen kohden pientä 50cm punavalkeaa ristikkoa kohden, ja näpäytän oria hiukan raipalla ennen estettä. Raipan ansiosta ori ei hidastele vaan pomppaa esteen korkealla ja pitkällä loikalla. Lennähdän hiukan sen kaulalle mutta saan asentoni paremmaksi pari askelta laukattuamme. Taputan sitä kaulalle ja käännän seuraavalle esteelle.
Nopeutan orin laiskahkoa laukkaa ja seuraavaksi liidämme yli 60cm pystyn. Alas tulo ja hyppy ovat tällä kertaa tasaisempia, minkä ansiosta asentonikin pysyy paljon parempana. Vilkaisen kentän laidalle, jossa Sonja piirtelee kepillä hiekkaan. Olen onnellinen siitä, että tyttö on mukanani vain hyvin harvoin.
Radan hyppäämme vielä loppuun, ennen kuin pääsen taputtelemaan ratsuani. Hevonen ravaa taputteluista ja kehuistani ylpeänä, aivan kuin näyttäen kaikille olevansa paras. Naurahdan orille ja silitän sen lihaksikasta kaulaa hymyillen, jos kesä tästä jatkuisi tosin aurinkoisemmalla säällä, tulisi kesästä elämäni paras, minä ja kaksi hoitohevostani, voisiko parempaa kuvitella?
Hiljennän orin käyntiin ja annan pidempää ohjaa. - Voisinks mä ratsastaa nyt? Kilttiii, Sonja ulisee anellen kentän laidalta. Pudistan päätäni. - Mutta mulla on kyllä yks homma missä voit auttaa tosi hyvin, vastaan, jolloin Sonja alkaa hymyillä leveästi. - Nimittäin, tidadidaddaa, karsinansiivous, jatkan virnistäen. Tyttö katsoo minua mulkaisten ja jatkaa hiekkaan piirtämistä.
Bert pärskähtää ja vetää päätään alemmaksi. Kävelemme rauhallisella vauhdilla kokorata leikkaa, minkä jälkeen kiristän ohjaa ja toisesta kulmasta hetken käveltyämme käännän orin menemään kokorataleikalla pohkeenväistön käynnissä. - Hieno poika, kehun oria, enkä turhaan, pohkeenväistö sujuikin tällä kertaa upeasti.
Ori säpsähtää tuulen viskatessa oksan aitaa päin. Lyhennän ohjaa ja nojaan hiukan taaksepäin. Ori rauhoittuu ja jatkaa matkaa rauhallisena kulkien. Silitän jälleen kerran sen kaulaa ja katselen vanhoja ratsastushanskojani, jotka ovat kuluneet. Ajattelen uusien ostoa, mutta sen etusijalle taidan laittaa harjojen ja riimun oston, ovathan ne hanskojani tärkeämmät.
- Tylsää! Meneekö vielä pitkään?! Sonja valittaa kentän laidalta. Hätkähdän ja taputan oria kaulalle. - Ei enää kamalan pitkään, vastaan hymyillen ja käännän orin kaartoon. Otan jalustimet jalasta ja liun alas selästä. Ryhtyessäni vetämään jalustimia ylös, huomaan tytön löytäneen uuden kiinnostuksen kohteen, Taigan, jonka Wear on juuri päästänyt tarhaan. Hymyillen vedän toisenkin jalustimen ylös ja löysään satulavyötä. - Ei kun talliin, tokaisen orille ja lähden reippaasti taluttamaan sitä minne muuallekaan kun talliin.
Haikeana Sonja jättää ponin tarhaan ja lähtee seuraamaan minua ja Bertiä talliin. Sidon orin käytävälle ja ryhdyn riisumaan satulaa. Avaan satulavyön ja nostan sen satulan päälle. Satulan ojennan tylsistyneelle Sonjalle ja riisuttuani suitset annan nekin vielä hänelle, minkä jälkeen hän lähtee kuskaamaan niitä satulahuoneeseen. - Muista pestä kuolaimet, huudahdan vielä hänen peräänsä.
Harjapussista kaivan pehmeänharjan, joka on muiden alla. Saatuani harjan nostan sen muiden harjojen päälle ja ryhdyn ottamaan orilta suojia. - Bert! Kivahdan orille joka nostelee jalkojaan minkä kerkeää. Otan tiukan otteen etujalasta ja avaan suojien tarrat, minkä jälkeen lasken suojan käytävälle. Saatuani kaikki suojat pois, pyyhin niistä hiukan likoja. Sen jälkeen otan harjan ja ihmettelen, mihin Sonja on jäänyt.
Pian tyttö tuleekin meidän, eli minun ja orin luo. Hän nappaa harjapussista sinne laskemani pehmeänharjan, jolla alkaa harjaamaan. Minä otan harjapussista kumisuan, jolla etenen pyörivin liikkein.
Taputan oria kaulalle ja puhdistan vielä kaviot, mikä sujuukin hyvin. - Ja muista, ei mitään herkkuja ilman lupaa, muistutan tyttöä, joka innoissaan harjaa orin kaulaa. - Joojoo, kyl mä tuommoset jutut muistan, hän vastaa ja silittää oria. - Koskaan ei voi olla varma, virnistän ja halaan oria.
- Jos ensimmäinen, kajahtaa kännykkäni soimaan. Nappaan sen taskustani ja vastaan puhelimeen. - No? Sanon tervehtimättä. - Mites teillä siellä menee? Onhan se hevonen kiltti? Ei niistä ikinä tiedä, Äitini vastaa. - Ihan hyvin, ja totta kai Bert on kiltti, moi moi, on kiire, sanon ja suljen puhelimeni.
Harjaan vielä orin pikaisesti loppuun, ennen kuin palautan sen karsinaan. Minä ja Sonja lähdemme hyppelehtimään yläkertaan. - Moi, kukas toi on? Chao tokaisee nojatuolista. - Moi, Sonja, mun kaameaakin kaameampi pikkusisko, vastaan iloisesti. Chao nyökkää ja istuudun sohvalle.
- Mul on nälkä, Sonja valittaa vierestäni. Tyttö seuraa minua kuin koira jääkaapille. - Sulle on toi valmis ateria, mulle on nää leivät, tokaisen ja nappaan leipärasiani sekä limpparipullon. Nautiskellen alan mutustelemaan eväitäni, jonka joudun hetkeksi lopettamaan ja näyttämään tytölle, kuinka mikro toimii.
Juon vielä hiukan limppariani ennen kuin repustani kaivan hevoskirjan, jota alan lukea Sonjan yhä syödessä. Tytön syötyä luen vielä hetken, ennen kuin lähden alakertaan. - Kultimussukka, lepertelen orille silitellen sitä. Ori nauttii saamastaan huomiosta ja seisoo kiltisti paikoillaan. Halaan sen kaulaa ja hymyilen sille.
- Noniin, sähän voisit käyä sillä aikaa kottikärryt ja talikon, kun mie vien tän ulos, komennan tyttöä ja laitan riimun orille. Sen jälkeen lähden taluttamaan sitä ulos. - Katos, sulla on kavereita tuolla tarhassa, hihkaisen orille nähdessäni kaukana jonkun hevosen, jota en erota. Avaan portin ja naksautan riimunnarun irti riimusta. Taputan oria lautasille ja pujahdan aidan välistä ulos tarhasta.
Tallissa Sonja onkin jo tuonut talikon ja kottikärryt. Nappaan tältä talikon ja alan vauhdilla mättämään lantakasoja. Ori on ollut siististi, ja pian karsina onkin puhdas ja valmiina asukkaallensa. Vien siivousvarusteet paikoilleen ja lähden oleskelutilaan.
- Haluutko pullan? Ihan tuoreita, Ros sanoo iloisena, ja kumarrun ottamaan pöydällä olevasta vadista hyvän näköisen pullan, jota alan nautiskellen mussuttelemaan. - Tosi hyviä, vastaan hymyillen Rosille ja syön vielä reippaasti loput pullasta.
- Mitäs Blondille kuuluu? Kysyn hiukan ujona. - Ihan hyväähän sille, pullea se ainakin on, Ros naurahtaa. - Se saa varmasti tosi söpön varsan, vastaan hymyillen ja lähden alakertaan. - Millon sen varsan mitäs syntyä? Kysyn uteliaana. - Kesällä sen ois määrä syntyä, Ros vastaa hymyillen.
Lähden takaisin alakertaan, katselemaan hevosia. Silitän Hensua, joka luimistaa hiukan minulle. Jatkan matkaani Blondin luo, joka onkin jo aika pullea. Se nuuskii kättäni uteliaana. Silitän tamman pehmeää turpaa, ja silitän vielä Riinaa ennen kuin lähden hakemaan Bertiä sisälle.
- Beert, kutsun oria ja taputan sitä sen tullessa luokseni. Avaan portin ja työnnän oria kauemmas portista. Naksautan riimunnarun kiinni sen riimuun ja avaan karsinan oven. Sen jälkeen lähden taluttamaan oria talliin päin.
Talutan orin karsinaan ja irrotan sen riimunnarun ja otan riimun siltä. Silitän sen tummaa turpaa. - Hyvä poika, kehun sitä ja avaan karsinan oven. Ori tunkee päänsä luokseni ja tönäisee sillä minua. Taputan orin kaulaa ja tarkistan sen jalat, ettei niissä ole haavoja. Halaan oria vielä, ennen kuin lähden Sonjan kanssa kotiin päin.
|
|
|
Post by Pipsa on May 20, 2008 13:14:12 GMT 2
Astun sisään talliin, itsekseni lauleskellen. Katselen hetken Dreameria, joka taluttaa käytävälle mustaa tammaa. Tervehdittyäni ja hiukan silitettyäni Bladea, jatkan matkaani kohti päämäärää. Pian näen edessäni upean orin - tietenkin RD Sigebertuksen. Taputan sen harmaata otsaa, kyynel melkein nousee silmäkulmaani ajatellessani jos orille sattuisi jotain. Sehän on minulle yksi rakkaimmista otuksista.
Nopeasti pyyhkäisen kyyneleen silmäkulmastani, huomatessani takanani Irenen. - Moi! Onko sulla joku hätänä? Hän kysyy taputtaen orin päätä. - Ajattelin vain jos hevosille tapahtuisi jotain.., vastaan kysymykseen. - Niin, se olisi kauheaa, hän sanoo ja kertoo hänen pitävän lähteä ratsastamaan Mankilla.
Tytön lähdettyä, otin ovessa roikkuvan riimun, sekä avasin Bertin karsinan. Nopeasti laitoin riimun päähän, johon kiinnitin naksauttaen riimunarun. Ori lähtee kiltisti seuraamaan minua ulos käytävälle, jonne orin sidoin. Kaappaan ovessa roikkuvan pussin, ja lasken sen orin viereen.
- Tänään mennäänkin maastolenkille, tiedotan orille, joka kolisuttaa innostuneena ketjuja. Harjaan orin melko nopeasti, sillä se oli nukkunut yönsä siivosti. Pian kaappaan pussista etusuojat, ja päätin aloitta oikeasta. Kumarrun alaspäin ja liutin suojan jalkaa pitkin oikeaan kohtaan. Yrittäessäni kiinnittää suojaa, ori aloitti jalkojen nostelun.
- NYT RIITTI! hermostun orille joka nostelee jalkojaan. Kun ori kuuli ärähdykseni, se katsoi minua hämmentyneenä. Käytän tietysti tilaisuuden hyväkseni, ja kiinnitin suojan, nopeasti. Toisen suojankin sain laitettua, niin hämmentynyt ori oli. Kuittenkin pian hämmennys katosi ja ori aloitti jalkojen nostelun - mutta ei kuitenkaan niin paljon kuin äsken.
Nopeasti kuitenkin nekin olivat jaloissa. Lähden nopeasti noutamaan suitsia ponille. Noin 6 minuutin päästä seisomme pihalla. Olin päättänyt mennä tällä kertaa ilman satulaa, vaikka epäilen tippuvani selästä . Huomaan vasemmalla puolellani kannon, joka olisi mahtava selkään nousu kohta. Olen vähällä valahtaa heti orin toiselta puolelta alas mutta sain otteen kaulasta.
Kannustan Bertin käyntiin ja kohti maastoon vievää tietä. Aurinko porotti täydeltä taivaalta, Meidän kulkiessamme rauhallisesti metsä tietä pitkin. - Nyt testataan ravia, keksin hihkaisten. Aivan kuin ori ymmärtäisi se nostaa ravin. Keikun selässä aika moisesti, samalla kikattaen. - Hyvän näköstä toi sun keikkuminen, taakseni ilmestynyt Maikku virnistää.
Virnistän takaisin ja hiljennän käyntiin. Huomaan, että tytölläkään ei ole satulaa. Ehdotan pienoista laukkakisaa kesantopelloilla. Tyttö suostuu hymyillen haasteeseen, ja jatkamme matkaa pomputtavassa ravissa. Matka kesantopellolle sujuu nopeasti jutellessamme ja hoilatessamme jotain lauluja. - Ootko valmiina häviämään? Maikku kysyy taputtaen Pikun kaulaa. - Siis sähän se häviät, vastasin virnistäen.
- än yyh tee NYT! Maikku kajauttaa ilmoille lähtö laukauksen. Molemmat ponit säntäävät täyteen vauhtiinsa ja ratsastajat hytkyvät selässä. Ponit kiitävät aivan rintarinnan, kunnes Bert alkoi kiihdyttämään. Juuri kun olin varma voitostamme, lensin orin edellä maaliin. Aluksi jään vain maahan istumaan ja katsomaan kun Maikku yritti pysyä selässä naurusta miltei itkien. Nopeasti nousin ylös ja hinauduin orin selkään.
- Mäpäs voitin, sanoin nauraen. - Ainakin hienoin lento kisassa, Maikku keksi. - Säkin oisit varmana lentäny, mutta Piccolon on niin kiltti, selitin. - Seli, seli, tyttö nauroi. Pian saimme naurumme halittua, ja päätimme lähteä takaisin päin, sillä sää oli muuttunut.
Sää teki minut jotenkin “levottomaksi” ja niin taisi tehdä Bertinkin joka tuntui jännittyneeltä. - Tunnet sä tän? Kysyn vieressäni ratsastavalta tytöltä. - Minkä? Maikku kysyi kummissaan. - Ei mitään, taidan vaan kuvitella…. Sanon hiljaa. Hetkeksi välillemme lankesi kiusallinen hiljaisuus, jonka rikoin aloittamalla lauleskella. - Mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu… Lauleskelen, johon pian myös Maikku liittyi.
Päätämme siirtyä hetken päästä raviin, sillä täytyihän meidän keretä ravata vähän ennen tallille saapumista. - Tykkäätkö muuten Jääkiekosta? takanani ratsastava tyttö kysyi. - Täh? Hätkähdin haaveistani. - Kysyin tykkäätkö jääkiekosta, hän toisti. - Onhan se ihan ok, vastasin.
Tallipiha häämötti nyt horisontissa, ja hidastimme takaisin käyntiin. Vaikka kävelimme ja kävelimme matka tuntui olevan loppumaton. No eihän se tietenkään oikeasti ollut, joten saavuimme pian sinne. Kentällä oli varmaan tunti loppunut, sillä hevosia oli siellä sun täällä taluttajien kanssa. Katsomossa istui Wear suu levällään. - olisittepa nähneet kun yks tyttö lens Bladen selästä. Tyttö lensi silleen että se pääs alas jaloilleen. Tyttö selitti su vaahdoten.
Pian olin tallissa riisumassa orilta suitsia. - Nää kaipais pesuu, mutisin orille kantaen niitä. - Nii nämäkin, viereeni ilmestynyt Maikku sanoi. Nopeasti puhdistin kuolaimet ja laitoin suitset “pakettiin”.
- Haluut kai tarhaan? Jutustelen orille jota lähden taluttamaan ulos, jossa ei ole kylmä eikä kuuma. Avaan nopeasti tarhan portin, ja naksautan narun irti. Ori säntäsi juoksemaan iloisesti aidan viertä. Katsoin vielä kerran oriin ennen kuin kuiskasin tuuleen: Hyvää Yötä
|
|
|
Post by Pipsa on May 21, 2008 10:38:52 GMT 2
|
|
|
Post by Pipsa on May 22, 2008 9:39:47 GMT 2
|
|
|
Post by Pipsa on May 23, 2008 15:15:56 GMT 2
Tottelevaisuutta kaakeille 16.5 Lähden taluttamanaan satulatonta oria kohden kenttää, jossa onkin jo muita. Kentälle tullessamme käännän orin ja katselen Oonaa ja Rensua. Viimein, kun kaikki ovat tulleet Oona aloittaa puheensa. - Hei vaan kaikki, ja tervetuloa tälle minun pitämälleni… oudolle… koulutunnille. Elikkä tässä on tämä minun heppani Rensu ja me näytämme hieman niitä temppuja joita tänään harjoittelemme, hän kertoi iloisesti.
Kaikki järjestyivät jonkinlaiseen riviin ja katsahtivat uudelleen Oonaan joka nappasi raipan ja tiukensi otetta hevosestaan. - Elikkä, nyt yritän jotain tässä näyttää ja samalla selittää miten teidän se pitää tehdä. Okei, tämä tässä on sokerin pala… hän naurahti näyttäen meille sokeripalaa. Sen jälkeen hän lähti jakamaan sokeripaloja, joita Bert katsoi himoiten.
Oona laittoi loput sokerit taskuunsa ja työnsi oria oikeaan paikkaan. - Aloitamme vaikka siitä jalannostosta. Asettukaa niin kuin olisitte puhdistamassa hevosen kaviota, ei siis vielä vaan sitten kun olen näyttänyt, ja jos hevonen nostaa jalkansa automaattisesti otatte siitä tukevan otteen ja viette rauhallisesti eteen. Kun hevonen on siinä asennossa että se näyttäisi sanovan päivää, antakaa makupala ja kehukaa. Sitten toistatte muutamia kertoja, mutta älkää olettako että hevosenne oppisi sen tällä tunnilla, sitä on syytä toistaa aina päivittäin, hän jatkoi hetken kuluttua.
Katselen, kuinka Oona siirtyy Adan ja Siirin luo neuvomaan. Rosilla ja Blondilla temppu sujui mahtavasti, osasihan tamma sen jo ennestään. Jännitin, kuinkahan ori tottelisi minua. Vielä Kukka hevosensa Istelin kanssa oli ennen meitä, ja hetken kuluttua Oona lähtikin meitä kohden.
- Pipsa, näytä Bertille kuka on pomo, ja ota tukeva ote orin jalasta. Hyvin menee, ihan rauhallisesti siirrät Bertin jalan eteen, palkitset ja lasket. Oikein hyvä, Oona neuvoi vuorostaan minua vuononhevosen kanssa. Lopulta sain orin nostamaan jalkansa, jonka jälkeen toistimme sitä pari kertaa.
Hetken kuluttua Oona siirtyi takaisin Rensunsa viereen Lillyn ojentaessa hänelle ohjat. Toistimme temppua uudelleen, tällä kertaa ori ymmärsi hiukan mitä piti tehdä ja sain sen ojentamaan jalkansa. Taputan oria kaulalle ja totean, ettei se mikään ihan tyhmä ole.
Jälleen Lilly pääsi pitelemään Rensua Oonan jakaessa lisää sokeripaloja. - Seuraavaksi voitaisiin kokeilla sitä peruuttamista. Juu, anna ohjat vaan minulle Lilly. Niin elikkä peruuttamisessa ehkä parasta olisi käyttää raippaa, mutta maiskutukset ja paino on vallan tärkeitä apuja, hän kertoi tällä kertaa. Oona siirtyi Rensun viereen ja otti tiukasti raipastaan kiinni.
- Ensin asetutte hevosen viereen, ohjat olisi hyvä pitää lyhyinä, ottaa vaikka kiinni ihan hevosen leuan alta. Hevosta kannattaa kannustaa peruttamaan, ja raippaa voi pitää hevosen lavan ’päällä’. Jos heppa ei meinaa peruuttaa, voi kyynärpäällä hieman työntää kaulasta. Noin, hyvä Rensu, hän neuvoi näyttäen hevosensa kanssa. Peruutin hiukan hoitohevoseni viereen ja lyhensin ohjia. Toteutin Oonan neuvojen mukaan peruutuksen, joka sujuikin hyvin ensimmäiseksi kerraksi.
- Sitten voisi jatkaa Pipsa ja Bert. Berthän menee todella mallikkaasti, Pipsa. Toistakaa muutamia kertoja, hän kehui. Ylpeänä taputin oria kaulalle, se olikin selvästi taitava peruttaja. Huomaan Lillyn virnuilevan Rensun luona. Toistamme tätäkin temppua parikertaa, ennen kuin Oona palaa Rensun luo.
- Toistakaapas kaikki sillä tavalla millä näytin, pistäkää hepot peruuttamaan vaikka sellainen… Viisi askelta voisi olla hyvä, katson näin yleisesti miten se sujuu. Juu, todella hyvä, teidän pitää vain toistaa tätä samaa usein. Tätä voisi toistella aina kun hakee hevosen tarhasta, silloin usein hepot saattavat ns. rynnätä ulos, joten olisi hyvä että hevonen osaa peruuttaa ennen tarhasta hakua sen viisi askelta pois portista, niin portin saa hyvin avattua, ja silloin pystyy senkin takaamaan että siitä ei ihan heti lähdetä huitelemaan… Juu, mitäs mä tässä nyt oikein selitän, mennään seuraavaan asiaan, hän jatkaa kertomista.
Hän neuvoi vielä viimeisen tempun, kumarruksen perusasiat, ennen kuin ryhdyimme kokeilemaan sitä. Pipsa ja Bert. Ota ihan kunnolla ohjien päästä kiinni, ja sokeripala kunnolla sormien väliin niin ettei Bert ryöstä sitä heti sinulta. Vedä kättä taaksemmaksi, hyvä ja palkitse. Toistakaa vain, hän jatkoi meidän kohdallamme.
Bert teki tempun hyvin toisella kerralla ja totteli muutenkin hyvin, innoissaan yrittäen napata sokeripalaa minulta. - Eiköhän tämä riitä tältä kertaa, muistakaa hieman venytellä hevosienne lihaksia aina temppujen jälkeen, tai menkää vaikka ratsastamaan. Jatkokurssi on sitten kahdenviikon kuluttua, joten kaikki tällä kertaa mukana olleet ovat sinne tervetulleita. Kiitos kun olitte mukana, ja kiitos Lillylle joka suostui auttamaan, hän sanoi vielä, ennen kuin lähdimme pois tunnilta, innoissaan odottaen jatkokurssia.
Kiitos mukavasta tempputunnista
|
|
|
Post by Pipsa on May 23, 2008 17:10:33 GMT 2
Salaperäisiä ääniä Lämpimässä kesä ilmassa tunnen pari pientä tuulenvirettä, jotka heiluttavat tummanruskeita hiuksiani. Kumarrun halaamaan norjanvuonohevosen tukevaa kaulaa, kertoen sille miten mahtava otus se on. Kuullessaní oksan rasahtavan nousen pois kaulalta ja katsahdan äänen suuntaan. Vaikka kuinka siristän silmiäni, en näe mitään mikä voisi äänen aiheuttaa. Kohautan hartioitani päätä puistellen, samalla nostaen reippaan ravin. Jos pusikossa jotain olisikin nyt jätän sen jälkeeni.
- Tuskinpa siellä mitään oli, puhun orille kadottaen ajatukseni. Kuin huomaamatta hiljennän käyntiin kuullessani taas saman äänen. Sydämeni tuntuu nousevan kurkkuuni katsoessani taas paikkaan josta ääni oli kuulunut. Kuten arvata saattoi paikka oli taas tyhjä. - Mistä tuo ääni kuuluu? Kuiskaan hiljaa orille, joka tuntu hiukan säpsähtävän ääntäni. - Ei mitään hätää, rauhoittelen oria vaikka se tuntuu tyhmältä sanoa. Kuullessani seuraavan kerran äänen, säpsähdän niin että orikin säikähtää ja hyppää sivulle. - Mikä ihme tuo on? Ajattelen äänen katsoen alaspäin jotain joka näyttää mustalta vyöltä.
Katsoessani tarkempaa ymmärrän sen olevan käärme, eli myös sama otus joka piti ääntä. Nopeasti käärme alkaa sihistä uhkaavasti Bertille, ja ori säntää petoa pakoon. Olen vähällä lentää kaulan yli ori hypätessä korkealle ilmaan. Yritän hillitän laukkaavan orin menoa, mutta turhaan. Orin vielä noustessa pystyyn ohjat luisuvat kädestäni ja tunnen putoavani alas... alas... alas...
- Pipsa oot sä okei? Kuulen kuin sumun takaa. - Mitä tapahtui? Missä Bert? Kysyn pidellen päätäni joka tuntuu räjähtävän. - Bert on tallilla se tuli Lillyä vastaan maastossa, Wear selittää. Nopeasti nousen ylös jalat huojuen. Lähden kävelemään hitaasti kävelevän Taigan vierellä. Nopeasti olemme taas tallin pihalla, josta vajaa tunti sitten lähdin. Näen orin seisovan Lillyn pitämänä edessäni. Hyökkään halaamaan orin pehmeää kaulaa. Tunnen kyyneleen nousevan silmäkulmaani, jonka nopeasti huitaisen pois.
Otan ohjat niitä tarjoavalta Lilly-Marielta, samalla lähtien taluttamaan hevosta. - Eiköhän tossa ollu meidän ratsastus, puhelen orille sitoessa sitä. Ori kuin huokaisee helpotuksesta, ja laskee kaulansa alas. Taputellen sitä avaan satulavyön, joka on löystynyt. Nostan satulavyön ylös, satulanpäälle samalla nostaen satulan selästä. Sen vietyäni satulahuoneeseen avaan turpa- ja leukaremmit. Seuraavaksi otan tukevan otteen ohjista sekä korvaremmistä vetäen suitset pois. Nopeasti kiinnitän riimun, ennen lähtöäni viemään suitsetkin.
Tultuani takaisin satulahuoneesta tekemättä on vielä tarhaan vienti ja ikävin homma eli tietysti karsinan siivous. Irrotan toisen riimunnarun ja lähden taluttamaan Bertiä ulos tarhaan. Avattuani tarhan portin lasken orin irti ja suljen nopeasti portin perässäni. Käännyn hetken oria katsottuani ympäri talliin päin jonne lähden kävelemään. Avattuani tallinoven ja astuttuani sisään, suuntaan hakemaan talikkoa ja kottikärryjä.
Ne raahattuani karsinan luoa, alan tottuneena mättämään lantakasoja kottikärryihin. Lauleskellen työ sujuu nopeampaa, ja piaan karsina onkin valmis, kipattuani aluset sinne. Levitän ne vielä tasaisesti, minkä jälkeen työ onkin valmis. Testaan juomakupin toimivuuden ja käyn hakemassa heiniä, jotka laitan karsinaan. Sen jälkeen ei kun Bertiä hakemaan!
Otan lattialta tippuneen riimunnarun ja hyppelehtien lähden tarhoille päin. Ori olikin syömässä ruohoa, kunnes se huomasi minut ja lähti ravaamaan portin luokse. Huomaan myös orin vanavedessä tulleen Leevin, joka selvästi haluaisi sisälle syömään. Vilkaistuani taakseni päin näen Carkkin lähestyvän laidunta. Kiinnitän riimunarun riimuun sekä avaan portin. - Carkki tulee hakee sut kohta, puhelen Leeville silittäen hiukan sen päätä. Lähden taluttamaan Peetua sisälle talliin, pois vähän aikaa sitten alkaneesta tihku sateesta.
Avaan tallin oven ja kuljen ori vierelläni käytävää pitkin kunnes saavumme orin karsinan kohdalle, johon sen sidon. Kappaan yhä maassa lojuvasta harjapussista pehmeänharjan jolla aloitan harjaamisen. Päätän olla harjaamatta oria kovin pitkään, sillä se näyttää oikein puhtaalta.
- Nähdään varmaan huomenna, juttelen orille irrottaen sen ja taluttaen karsinaan. Taputan oria vielä hetken puhellen, ennen kuin suljen karsinan oven ja lähden kävelemään kotia kohti ajatellen tämän päivän tapahtumia.
|
|
|
Post by Pipsa on May 24, 2008 12:26:54 GMT 2
|
|
|
Post by Pipsa on May 26, 2008 13:34:36 GMT 2
Maastoon ilman satulaa Kuljen hiljaa tallikäytävällä riimu mukanani, jota näplään. Kaltereiden välistä silitän vuononhevosen harmaata turpaa ja sanon jotain hiljaa, niin vain että ori kuulee sen. Talliin on langennut hiljaisuus, suurin osa hoitajista on vielä koulussa. Hevoset pureskelevat hiljaa heiniään ja hirnahtelevat toisilleen.
- Mennään tänään maastoon, sanon hiukan kovemmalla äänellä, yhä pitäen limeä riimua kädessäni. - Ainiin, ostin sulle uuen riimun, toivottavasti tykkäät siitä, sanon hiljaa näyttäen riimua orille, joka näyttää ymmärtävän kaiken mitä sanon. - Sä oot kyllä tosi viisas poika, jatkan hymyillen ja menen karsinaan.
Laitan riimun orille, joka onkin sille juuri sopivan kokoinen. Naksautan siihen riimunnarun ja talutan orin käytävälle, jonne sidon sen ravuri tyyliin. - Hmm… Missä hitsissä se pehmeäharja luuraa? Haa! Tässä se onkin, puhelen hevoselle ja alan harjaamaan sitä hiljalleen.
Halaan orin lihaksikasta kaulaa ja vedän henkeen sen voimakasta tuoksua. En voi kuvitellakaan elämää ilman tuota hevosta, ja ihania hetkiä sen kanssa. Suukotan sen otsaa. Ori seisoo kiltisti paikoillaan ja on rauhallisesti. Se katsoo minuun viisaasti lempeillä silmillään, ja ymmärrän kuinka tärkeä tuo karvapallo minulle onkaan.
Ryhdistäydyn ajatuksistani, tuota menoa kerkeäisin ratsastamaan vasta yöllä. Nopeampaan tahtiin alan harjata. Vaihdan harjan ja puhdistan vielä kaviot, minkä ori antaa tehdä kiltisti. Sen jälkeen lähden satulahuoneeseen, josta nappaan suitset mukaani.
Laitan sille suitset nopeasti, ja jään nojailemaan siihen hetkeksi. - Ihan tyhmää, huomenna en pääse siun luo, enkä välttämättä keskiviikkonakaan typerän leirikoulun takia, pälätän orille, joka nuokkuu vieressäni. - Mennäähän nyt, sanon ja komennan orin liikkeelle ulos.
Talutan orin tallipihalle ja ponnistan sen selkää. Ajattelen jo selkään pääsyn helppoutta, kun siinä samassa luiskahdan orin selästä maahan mahalleni. Ori katsahtaa minuun ihmetellen, mitä minä maassa makasin, maastoonhan meidän piti olla menossa. Otan enemmän vauhtia, mutta totean että olen liian lyhyt, joten täytynee etsiä saavi, jonka päältä nousta.
Käännän kentän luona olevan saavin toisin perin, ja hyppään sen päälle. Varoen nostan toisen jalkani ähisten orin selän yli ja huomaankin pian istuvani selässä. Luiskahdan, mutta pääsen pian taas parempaan asentoon ja komennan orin liikkeelle rauhalliseen käyntiin.
- Au au au, sulla on sika kova selkä, sanon Bertille sen nostaessa ravin, jonka hiljennän hiljaiseksi, jolloin se on pehmeämpi. Alamäen kuljemme käynnissä, yritän istua hyvässä asennossa, mikä osoittautuukin aika vaikeaksi alamäessä. Onnellisesti kuitenkin pääsemme alamäen loppuun ja kannustan orin uudelleen raviin.
Kaukana edessämme liitää puhtaan valkoinen lokki, jonka takana näen kesantopellon. - Pääset kohta laukkaamaan, rauhoittelen oria joka on intona. Annan oriin nopeinta ravia, mutten liikaa. Ja vihdoin tulee se osuus jota ori kaipaa - tietenkin laukka. Nostan laukan, ja ori säntää liikkeelle. Yllätyksekseni se heittää suuren ilopukin, niinpä minä makaan hetken päästä maassa. Ori jatkaa matkaa vähän, mutta pian pysähtyy tajutessaan voivansa syödä.
Lähden oria kohden hitaasti puhuen. Pian saan otteen ohjista ja sidon orin läheiseen puuhun, sillä saan idean. Kaappaan maasta siinä kasvavia voikukkia ja alan pujotella niistä seppelettä. Hetkessä se on valmis, ja pujotan sen Bertin kaulaan. Ori ei siitä näytä välittävän, joka on hyvä. Etsin nopeasti sopivan nousu kohdan, joka tällä kertaan on kivi. Pysäytän vuonohevosen kiven viereen, ja itse hyppään sen päälle. Varovaisesti hivuttaudun orin selkään, kääntäen sen pois kiveltä.
Painan pohkeeni sen kylkiin ja se nostaa melko keinuvan laukan. Tämä se vasta on elämää, ajattelen ja kovennan orin vauhtia. Oikein liidämme pellon yli. Painaudun orin kaulaa vasten ja annan sen vain laukata. Tuntuu kuin kaikki olisi ihanaa unta ja voisi kadota hetken päästä.
Kohta joudun rikkomaan hetken, hiljentämällä raviin. - Sä olet maailman ihanin poika, sanon halaten seppelettä kaulassaan kantavaa oria. Pian hiljennän käyntiin ja päätän olla menemättä Liekkijärvelle. Liekkijärvellä on selvästi käynyt Brenna joka ratsastaa minua kohti Humulla. Molemmat hevonen sekä tyttö ovat märän näköisiä. Pysäytän orin tytön viittoessa jotain. Pian tyttö on kohdallani ja alkaa puhua. - Liekkijärvellä on ainakin kolme käärmettä, tyttö kertoo.
Kiitän tyttöä tiedosta ja päätämme mennä loppu matkan yhdessä. Juttelemme niitä näitä menneistä euroviisuista jäätelöön asti. Pian saavumme tallipihaan, jossa näkyy hoitajia hoitohevostensa kanssa. Laskeudun selästä ja vedän jalustimet ylös. Sen jälkeen lähdemme yhdessä kulkemaan talliin, jossa tiemme erkanevat.
Sidon orin käytävälle taas ravuri tyyliin, ja riisun siltä suitset. Vedän uuden riimun turpahihnan sen turvalle ja alan riisumaan satulaa, minkä kanssa käväisen nopeasti satulahuoneessa, jossa varovaisesti lasken sen paikoilleen. Pesen suitsista kuolaimet haalealla vedellä, minkä jälkeen laitan ne pakettiin ja paikoilleen.
Hyppelehdin iloisena karsinoille, jossa aloitan vuononhevosen harjauksen reippain liikkein, mikä sujuu nopeasti, sillä ori onkin todella puhdas. Palautan sen karsinaansa ja suukotan vielä pikaisesti sen otsaa, ennen kuin käännyn ja lähden marssimaan ulos tallista.
|
|
|
Post by Pipsa on May 29, 2008 11:28:13 GMT 2
Hiljaa raotan ovea, ja astun sisälle talliin, jossa on erityisen hiljaista. - Moi Blondi, tervehdin tammaa, ja katson ihmetellen sen karsinassa makaavaa varsaa, joka vilkaisee minuun suloisesti. - Voi kun sä sait söpön varsan, nyt saa Cele varsansa kanssa seuraa, pälätän ja astelen parin taakse vilkaisun jälkeen Bertin karsinan luo. - Moi poika, tervehdin oria, joka hirnahtaa vaimeasti minulle. - Hetki pieni, käyn viemässä repun ylös, puhelen orille ja pikakävelyllä menen yläkertaan, jossa onkin jo muita hoitajia.
Oleskelutilassa tilanne on jännittynyt, ja kaikki ovat hiljaa. Kuulen vain pari vaimeaa tervehdystä istuutuessani sohvalle. - Mitäs Lilly? Voitas mennä vaikka päivä vaikka taluttaen maastoon, sais Kamukin piristystä, sanon ihmetellen Lillyn outoa ilmettä. - Sä et oo siis kuullu? Hän vastaa hiljaa, surullisella äänellä. - Kamu on poissa, hän jatkaa, ja näen kyyneleen ilmestyvän tytön silmäkulmaan.
- Siis mitä? Rääkäisen kovaan ääneen. Ei voi olla mahdollista, että en enää ikinä näkisi tuota komeaa suomenhevos vanhusta, en enää koskaan. En enää koskaan, ikinä, milloinkaan. Tunnen kyyneleen kohoavan silmiini väistämättä, ja annan sen tulla, ei sitä voi estääkään. Halaan vieressäni istuvaa tyttöä, ja alamme molemmat nyyhkyttää. Kamu, Seppeleen aina niin komea vanhus, olisi poissa, ikuisesti.
Annan kyyneleiden valua orin pehmeään harmaaseen turkkiin. Ori ymmärtää seisoa paikoillaan minun halatessa sen pehmeää kaulaa. Kaikki tuntuu niin epäreilulta. Kaikki ovat varmaan jo kuulleet Kamusta, ja tallin täyttää surullinen, sekä painostava ilma.
Vedän riimun orille ja lähden vauhdilla taluttamaan sitä ulos tallista. Normaalin löntystelymme sijaan kipitämme hirmuista vauhtia tarhalle, jonne lasken orin irtailleen. Se lähtee pää korkealla ravaamaan, mutta pysähtyy yhtäkkiä ja hirnuu sydäntä särkevästi, kuin pieni varsa emonsa perään katsoen jonnekin kauas, kuin odottaen jotakin tai jotain. Äänistä huolimatta se tapittaa vain yhtä kohtaa, mutta lumous särkyy minun kutsuessa oria. Se hirnahtaa vielä viimeisen kerran, ennen kuin kääntyy minuun päin ja työntää päänsä heinien sekaan.
Pyyhin kyyneleet silmistäni, minähän en enää itkisi. Kaivan taskuistani lenkin, jolla sidon hiukseni taa poninhännälle, ja lähden marssimaan sisään talliin. Nappaan kottikärryt ja talikon mukaani talliin, ja alan vauhdilla siivoamaan karsinaa, joka saakin tänään kunnon siivouksen.
- Pipsa, oot sä okei? Anne kysyy kurkaten karsinaan. - Juu, kai mä oon, vastaan hiljaa, pyyhkäisten heti kyynelen silmäkulmastani. Käännän katseeni takaisin karsinaan ja jatkan siivoamista. - Pipsa otti Kamun kuoleman ihmeellisen rankasti, kuulen naisen sanovan hiljaa Ellille, jonka näen vaitonaisena nyökkäävän, myös hänen kasvoiltaan paistaa nukkumaton yö.
Tönäisen kärryt käytävälle, talikon jätän nojaamaan seinään. Kippaan likaiset aluset ja lantakasat lantalaan, ja otan mukaani karsinalle mennessä puhtaita kuivikkeita, jotka karsinaan mätän tasaisesti. Tasoitan niitä vielä hetken, ennen kuin vien siivoustarvikkeet paikoilleen.
- Beert! Tänne, kutsun oria, kutsua vielä tehostaen vihellyksellä. Ori kohottaa korviaan ja lähtee reippaasti ravaamaan minua kohden pujahtaessani aidan välistä. Hevonen pysähtyy eteeni, ja hyvin saan naksattua riimunnarun riimuun. - Tule nyt, ärähdän orille, joka seisoo paikoillaan senttiäkään liikahtamatta maiskutuksistani huolimatta.
- Nyt tule, ärähdän Bertille ja saan sen viimein liikkeelle. Tällä kertaa löntystellen lähdemme sisälle tallirakennukseen, jossa ori kulkee perässäni kiltisti. Sidon sen ravuri tyyliin käytävälle, ja alan vauhdikkaasti harjata kovalla harjalla. Harjaan hevosen kokonaan päätä lukuun ottamatta läpi harjalla, minkä jälkeen putsaan päätä pääharjalla. Kaivan kaviokoukun esille ja liutan kättäni orin vasenta etusta pitkin, jolloin se nostaa jalkansa.
Puhdistan kavion vauhdilla, kuten vielä kolme muutakin jalkaa. - Hyvä poika, kehun oria taputtaen sitä kaulalle. Nousen seisomaan ja silitän oria hetken. Halaan sitä jälleen, minkä jälkeen kipaisen hakemaan reppuni oleskelutilasta, josta säntään takaisin alakertaan. Sanon vielä kerran hyvät yöt orille, minkä jälkeen lähden ulos viileään. - Hyvää yötä Bert, kuiskaan hiljaa raottaen tallirakennuksen ovea, ennen kuin lähden talsimaan kotia kohden.
|
|
|
Post by Pipsa on May 30, 2008 12:08:39 GMT 2
Piirsin eka kuvan käsin, jonka jälkeen väritin koneella
|
|
|
Post by Pipsa on May 31, 2008 21:35:43 GMT 2
31.5.2008 Lauantai Pikahoito
Aaah, ihanaa tänään oli koulussa laulettu Suvivirsi ja jaettu todistukset, eli tietenkin oli alkanut lomista paras - kesäloma. Iloisesti hyräillen hyppelen tarhassa seisovan Bertin luo. - Mitäs poju? Kysäisen iloisesti avaten tarhan porttia. Ori aivan kuin hirnahtaa vastaukseksi, samalla aikaa kiinnitän riimunarun oriin riimuun. Silitän vielä nopeasti vieressämme seisovan Sentin päätä.
Kurkistan taakseni vielä nopeasti ennen kuin suljen portin takaamme. - Pipsaa! Odota! Kuulen Sirun huutavan takaani. Pysäytän hevosen, jääden odottamaan tyttöä. Pian tyttö saapuu luokseni hiukan läähättäen. - Ootko nähny Annea? Siru kysyy. - Ainakin äsken se taisi mennä toimistoon, vastaan heilauttaen kättä talliin lähtevälle tytölle. Annan hevosen pysähtyä hetkeksi syömään maassa kasvavia voikukkia, jotka ovat kasvaneet pitkiksi. Pian tallista alkaa tulla tunti hevosia ratsastajien mukana.
Nopeasta vilkaisusta huomaan ainakin Henrietan, Andrewin sekä Bladen. - Kato äiti vuonis! kuulen pikku tytön huudahtavan äidilleen. Tytön äiti luo minuun iloisen katseen ja astuu sisään talliin. Hetken päästä ori nostaa päänsä ylös ruohikosta ja lähdemme mekin sisälle. Sidon orin käytävälle, ja vihellellen hyvän tuulisena alan sitä harjailemaan.
Tallissa riittää tänään hälinää ja vilskettä, tuntilaisia ja hoitajia talli on täynnä. Ori kuuntelee korvat höröllään tallin ääniä, mutta rentoutuu pian harjaukseen päätään roikottaen. Harjaan orin vielä läpi kumisualla pyörivin liikkein, josta ori erikoisesti pitääkin. Irrotan riimunnarun ja lähden Bertin kanssa kulkemaan tarhoille päin.
Avaan tarhan portin ja irrotan riimunnarun riimusta. Hipaisen orin kaulaa, ennen kuin hevonen kääntyy ja lähtee ampaisee laukkaan tehden pari pukkia. Hymyillen katselen orin menoa hetken, ja käännyn tallirakennukseen päin. Vilkaisen vielä kerran taakseni naurahtaen, minkä jälkeen jatkan reippaammin matkaani.
Nappaan kottikärryt ja talikon paikoilleen, ja pian olenkin onnistunut raahaamaan ne mukaani orin karsinan eteen. Avaan karsinan oven, ja alan vauhdilla mättämään likaisia alusia ja lantakasat kottikärryihin. Olen tänään yllättävän reippaalla päällä, ja työ sujuu kuin tanssi, paitsi ehkä jopa vauhdikkaammin.
Pyyhkäisen hikeä otsaltani, tänään on erikoisen kuuma päivä. Karsina on valmis, ainoastaan sen asukas uupuu vielä hetken. Riimunnarua heilutellen lähden hyppelehtimään tarhoille päin. Vihellän orille, joka höristää korviaan ja lähtee ravaamaan sirosti portille. Kehun vuononhevosta ja halaan sitä pikaisesti. Kiinnitän riimunnarun riimuun ja lähdemme löntystelemään tallirakennukseen päin.
Tallissa talutan orin suoraan karsinaan, jossa otan siltä riimun pois. Taputan oria kaulalle, ja kipaisen hakemassa sille heiniä, joita se alkaa mutustella. Halaan oria uudelleen ja lähden hölkkäämään tallipihalle, jossa nousen äitini autoon.
|
|
|
Post by Pipsa on Jun 2, 2008 8:36:59 GMT 2
2.6.2008 Maanantai Maastoreissun paikka
Huppu päässä hölkkään kohti Seppeleen tallirakennusta. Ristoa taluttava Anne huikkaa hiljaa tervehdyksen, johon nyökkään takaisin. - No moi kulti, tervehdin tarhassa hirnuvaa vuononhevosta. - Moi Pipsa! Eiks sulla oo hirveen kuuma toi takki päällä? Lilly kysyy pirteämpänä. - Moi, ei mulla kuuma oo, vastaan, vaikka todellisuudessa olen läkähtyä kuumuudesta, mutta en kehtaa takkiakaan päältäni ottaa.
- Moi, Wear huikkaa Taigan vierestä. Vastaamme tervehdykseen Lillyn kanssa, ja menemme taputtelemaan ponia. - Moi tyttö, pälätän sille ja rapsutan sitä. - Huh, kun täällä on kuuma, Wear tokaisee taputtaen hoitoponiansa kaulalle. Lilly nyökkää, kuten minäkin. - Pipsa, miks sä et sitten ota tota takkii pois päältä, ja miks sä piet kaiken lisäks tuota huppuu, Wear kysyy ihmetellen. Puraisen itseäni kieleen, ja yritän keksiä jotakin.
Pohdin yhä, ja menen lähemmäs Bertiä, jota hyväilen vaiteliaana. Pujahdan aidan välistä ja nojaudun oriin, joka heilauttaa itseään. Yhtäkkiä huppu lähtee päästäni tuulen puhaltaessa voimakkaasti. - Pipsa öö… Oot sä huomannu että sun hiukset on vihreet? Lilly kysyy hiuksiani kummastellen, minkä jälkeen alkaa räkättää Wearin kanssa. - Naurakaa vaan, sanon muka loukkaantuneena ja pyörittelen vihreän suortuvan sormani ympärille.
- Okei, näin kaikki tapahtu. Mun piti värjätä hiukset vähän tummemman ruskeeks, ja sisko, eli Sonja, se kaamea kauhukakara oli ostanut vihreetä hiuksen värjäys ainetta, jonka epähuomiossa tungin hiuksiini, alan kertoa. - Hehee.. Lilly hekottaa jo paljon pirteämpänä. Nappaan orin vierestä ruohoa, jonka viskaan päin mustahiuksista tyttöä. Vuononhevonen katselee närkästyneenä, ihmetellen miksi sille ei anneta ruohoa, vaan viskellään toisia päin. Ori kääntyy toisin perin, ja piiloudun sen selän taakse pakoon heinäpommia, jonka Lilly viskaa.
- Epistä! Teillä on noi poni suojat! Lilly valittaa nauraen, Wearin tehden samoin kun minä, piiloutuvan Taigan taa. - Mitä te ruohoa viskelette? Jaakko kysyy nauraen. - Ollaan ruohosotaa, Wear hihkaisee ja linkoaa ruohokasan päin Jaakkoa, joka väistää sen nipin napin, ja pakenee sisälle talliin. Jonkun ajan kuluttua kuitenkin lähdemme jokainen erisuuntaan, minä Bertin kanssa talliin, Wear Taigan kanssa maastopolulle ja Lilly Senttiä hakemaan tarhasta. Iloisesti vihellellen talutan orin käytävälle, jonne sidon sen.
Reippaaseen tahtiin harjaan oria, joka onkin hyvin puhdas vähän työtä tehtyäni. - Onneks alko viimein se kesäloma, puhelen orille. - Mitä sun hiuksilles on tapahtunut? Jaakko kysyy silmät suurina hiuksiani tapittaen. - Värjäsin ne, tietty. Eiks ookkin Cool väri? Kysyn virnistäen ja rupean puhdistamaan orin kavioita.
- Hyvä poika, kehun oria puhdistaessani sen viimeisen kavion ja taputan lautasille. - Mennäänkös ulos? Kysyn orilta, joka hirnahtaa innokkaasti. Taputan sitä kaulalle ja rupean miettimään mitä tekisimme. Pitäisimmekö rauhallisen vapaapäivän, tekisimmekö mukavan maastolenkin, olisimmeko kentällä hyppäämässä esteitä, vai menisimmekö koulua? - Liian paljon vaihtoehtoja, tuhahdan orille.
- Ainiin, tietty maastoon. Joku vois nähdä nää mun hirveet hiukset, tuhahdan uudelleen ja nostan kypäräni lattialta, jonka painan heti päähän, ja tungen hiuksiani vähän sen alle. Nostan varovaisesti satulan syliini ja nappaan vielä suitset, jotka vien karsinoille. Ensiksi lasken nopeasti satulan orin selkään, luisuttaen oikeaan kohtaan. Kiinnitän satulavyön ja laitan vielä suitset ja suojat, minkä jälkeen ori seisoo täysissä kamppeissa käytävällä. Otan riimun sen kaulalta, ja lähden taluttamaan ulos tallista.
Nopeasti onnistun vilahtamaan Palmikkoa taluttelevan Carkin ohi huomaamatta ja pysäytän orin. Kiristän siltä satulavyön, ja vedän jalustimet alas, joita joudun alentamaan usealla reiällä. Pienen, tai aika suurenkin ponnistelun jälkeen pääsen orin selkään. Selästä joudun lyhentämään jalustimia taas usealla reiällä. Otan ne jalkoihini ja ohjia hiukan enemmän, minkä jälkeen saan pienelle nykäisyllä orin käyntiin.
Kuljemme reipasta käyntiä, ja muita ei onneksi näy lähimainkaan. - Aah, kesäloma, viimeinkin, huokaisen syvään ja otan rennomman asennon. Maiskautan orille, joka ottaa vauhdikkaamman, hiukan nykivän käynnin, josta mutkan takana nostamme ravin. Annan orin kulkea hiukan normaalia pidemmin ohjin, ja käyttää kaulaansa ja päätään haluamalla tavallaansa alamäessä, jonka kuljemme samalla tavalla kuin normaalisti. Nojaudun taaksepäin, ja rupean vauhdilla kiristämään ohjia orin käyttäessä pitkiä ohjia hyväkseen, ja painelee käynnissä puiden takaa takaisin paikalleen. Hölmistyneenä saan viimein lyhennettyä ohjat, ja lopun alamäestä menemme normaalisti, ilman oikomisia.
Maiskautan ja nykäisen oria jaloillani, jolloin se nostaa ravin. - Voi ei… kuiskaan orille, nähdessäni meitä vastaan tulevan Jennan. Heilautan kättä tervehdykseksi johon tyttö vastaa. Huokaisen helpotuksesta tytön mentyä ohi. Kuitenkin huonoksi onneksi pian minua vastaan tulee kikattava tyttö lauma. - Kato mitkä hiukset, vaalea hiuksinen tyttö kuiskaa kovaan ääneen eräälle tytölle. - Eivätkö olekin ihanan väriset? Tiuskaisen tytölle. Huomaan tyttöjen säpsähtävän, sekä nopeantavan askellustaan.
Arvioin olevamme melkein laukkasuoralla, joten päätän nostaa laukan. Nousen seisomaan jalustimille, ja annan orin mennä. Vauhti saa vihreän poninhäntäni heilumaan takana orin yhä vain pidentävän ja nopeantavan askellustaan. Nautin laukanhurmasta, samoin kuin vuononhevonen, ja vastahakoisesti hiljennän orin ravin kautta käyntiin. Annan pidempää ohjaa ja taputan reipasta hevosta kaulalle.
Ilmaa halkoo kova pamahdus, ja tunnen Bertin jännittyvän. Se nostaa päätään ja kuuntelee pää ylhäällä, minkä jälkeen metsään palaa hiljaisuus. Ori kulkee hermostuneena, jännittyneenä, valmiina pakenemaan. Kiristän ohjia ja istun syvälle satulaan, samoin kuin ori, kuuntelen ääniä. Säpsähdän kuullessani kuivan oksan katkeavan lähellämme, ja se on vuononhevoselle liikaa. Ori hyppää valtavalla loikalla sivulle ja ampaisee vähän matkan päähän säikähtäneenä.
Hölmistyneenä jään paikoilleni hetkeksi, kunnes nousen seisomaan ja pyyhkäisen tomua housuistani. - Beert! Tänne! Kutsun vuononhevosta, joka lähtee rauhallisena kulkemaan luokseni. - Hyvä poika, kehun oria ja nappaan kiinni sen ohjista, mitä ori ei vastustele. Talutan orin ison kannon luo ja hyppään sen päälle. Kannon päältä nousen selkään ja otan ohjat hyvin.
Maiskautan orille ja annan pohkeita. Ori lähtee rauhalliseen käyntiin. Hetken kuluttua tulemme tielle, jonka vierellä on pari pientä taloa. Katselen pihassa säntäilevää koiraa, johon ori ei reagoi. Taputan sitä kaulalle ja kannustan reippaaseen raviin. Kevennän tarkkaillen ympäristöä ja pian nään Seppeleen siintävän kaukana horisontissa.
|
|
|
Post by Pipsa on Jun 4, 2008 10:04:37 GMT 2
4.6.2008 Keskiviikko Jälleen maastossa
- Heippa poju, tervehdin oria haukotellen. Aivan kuin haukotus tarttuisi, orikin haukottelee hiukan minun jälkeen. Silitän orin harmaana kiiltävää päätä, katsoen aurinkoon. Suunnitelmani mukaan menisimme tänään maastoon, ja samalla kenties menisimme maastoesteitä. Lähden rauhallisesti kävelemään talliin kohti, jossa olenkin vähällä törmätä Weariin. - Sun hiuksilles on kyllä varmasti tapahtunut jotain, kuulen Wearin pohtivan. - Jep, värjäsin ne tällä kertaa oikealla värillä. - Sullahan on muuten Nella mukana, jatkan huomatessani koiran istuvan tytön vieressä. Kyykistyn ja rapsutan koiraa korvan takaa. Hetken päästä lähden noutamaan Bertin ikiomaa riimunarua, joka nytkin roikkuu karsinan ovessa. Nopeasti vetäisen monivärisen narun mukaani, ja lähden se mukanani oritarhalle.
Huomaan sinne äskettäin ilmestyneen Sentin syömässä heinätupsua. Taas hoitohevoseni on tullut portille odottamaan sisään pääsyä. - Vai tahdot sä sisälle? juttelen orille taputtaen sitä kaulalle. Kuin vastaukseksi ori päästää hiljaisen hirnahduksen. Katson sitä hetken leveästi hymyillen, ennen kuin avaan portin, astuen sisään tarhaan. Ori yrittää heti hamuta herkkuja taskustani, jossa niitä ei kuitenkaan ole. Naksauttaen riimunarun lukon kiinni lähden kulkemaan ori vierelläni pois tarhasta. Hetkeksi vielä käännyn tarhaan suuntaan sulkemaan portin, jonka jälkeen jatkamme matkaa. Talli on alkanut täyttyä iloisesta puheensorinasta, ja kavioiden kopinasta. Hymyillen tervehdin oleskeluhuoneesta tulevia Oonaa ja Kismettiä. Tytöt vastaavan myös tervehdyksiini, ja näyttävät lähtevän hoitohevostensa luo, Oona Leidin ja Kismet Pellan.
Päätän jättää vuonohevosen suoraan käytävälle viemättä karsinaansa. - Pipsa, voisitko hakea Epun sisälle? kuulen Annen pyytävän. Nyökättyäni vastaukseksi, otan ruunan riimun ja lähden kulkemaan tarhoille. Episode onkin laitettu mini tarhaan jonka portin avaan lyhyen kävely matkan jälkeen. Rauhallisesti hevonen lähtee seuramaan minua kiinnitettyäni riimunarun sen päitsiin. Vietyäni sen omalle paikalleen, kaappaan oriin harjapussista pehmeänharjan. Ori näyttää sulkeneen silmänsä ja laskeneen kaulansa pitkäksi alaspäin. - Eikös olekin kivaa, juttelen lempeästi orille kutittaen sitä leuasta, jolloin se tekee nautiskelevan ilmeen. Hetken päästä ori on puhtaan näköinen joten vaihdan pehmeän harjan, pääharjaan. Hellästi harjaan orin harmaata päätä, samalla huomaten Lillyn. - Moi! tervehdin tyttöä, joka vastaa iloisesti hymyillen.
- Mites sulla menee Bertin kanssa? Lilly kysyy hymyillen. - Ihan hyvin, muuten paitsi suojien laitossa, vastaan virnistäen. Juteltuani hetken tytön kanssa lähden suuntaamaan satulahuoneeseen, varusteiden noutoon. Kerran tapahtuneen mokani takia, tarkastan tarkkaan, ottavani oikeat suitset ja satulan. - RD Sigebertus, mutisen hiljaa lukien satulatelineestä. Varovaisesti nostan sen syliini, ja ihailen sen kiiltävää pintaa… - Pipsa! Mites sulla menee? Xeni kysyy hymyillen kantaen satulaa talliin. - Moi, ollaan just lähössä maastoon, vastaan hämilläni ja koukkaan vielä suitset. - Mites Celellä ja sillä sen varsalla menee? Kysyn satulahuoneen ovelta. - Hyvinhän nillä menee, tyttö vastaa ja alkaa kiillottamaan satulaa. Hymyillen lähden karsinoille päin.
- Soo poika, rauhassa, rauhoittelen oria, joka säpsähtää tuulenvirettä. Annan orin kulkea pää alhaalla haluamaansa vauhtia, eihän meillä mihinkään ole kiire. Katselen maisemaa, kuinka kaunis keli olikaan. Voikukat olivat täyttäneet maiseman, tunnistin myös pari muuta kukkaa. Silitän orin lihaksikasta kaulaa. Kiristän otettani ohjista, ja maiskauttamalla komennan orin raviin. Hiljaa hyräilen rauhallista kappaletta. Vuononhevonen kuuntelee ääntäni korvat höröllään, ja alkaa liikkua rennommin askelin.
Maiskautan orin vauhdikkaampaan raviin, josta nostan laukan. Innoissaan ori painelee vauhdilla ylämäen, minkä jälkeen otan enemmän ohjaa, ja rauhoitan orin tahtia. Bert hirnahtaa ja yrittää koventaa jälleen vauhtiaan, minkä onnistun estämään, ja hillityssä laukassa jatkamme matkaa. Alamäen lähestyessä hiljennämme ravin kautta käyntiin, ja taputan oria sen hikeentyneelle kaulalle. Ori kulkee nyt rauhallisemmin ja annan sille pidempää ohjaa, jonka jälkeen pian nostamme rennon ja rauhallisen ravin. Vuononhevonen pärskähtää ja pidentää hiukan askeltaan. Kevennän tasaiseen tahtiin orin liikkeiden mukana.
- Katsos, kukas tuolla on, sanon hiljaa orille, joka kohottaa päätään, ja hirnahtaa kovalla äänellä. Kaukana kulkeva hevonen vastaa hirnahdukseen, ja huomaan ratsastajan lähtevän ravaamaan minua ja oria kohden. Kuiskaan vielä pikaisesti orille, kuinka paljon siitä pidänkään.
|
|