|
Post by Pipsa on Jul 19, 2008 11:27:59 GMT 2
Löysin tuolta säilöstäni vielä vanhan kuvan Bertsukkaisesta, jonka nyt ajattelin laittaa, ei mitään huippu laatua
|
|
|
Post by Pipsa on Jul 20, 2008 11:31:27 GMT 2
|
|
|
Post by Pipsa on Jul 24, 2008 10:48:11 GMT 2
Nyt vähän uudempi kuva, yritän seuraavalla kerralla tarinan vääsätä
|
|
|
Post by Pipsa on Jul 25, 2008 14:52:36 GMT 2
But I'll never let go
Halaan orin lihaksikasta kaulaa hymyillen. Tuntui jotenkin tyhjältä. Kyynel lähtee liukuun silmäkulmastani, minun jostain syystä tekevän mieli nauraa, nauraa ja itkeä samaan aikaan. Toisaalta kaikki oli hyvin, toisaalta taas ei mikään, elämä tuntuu sekavalta, epätodelliselta, miten voikaan olla onnellinen ja surullinen samaan aikaan, nauraa sekä itkeä. Juuri kun kaikki oli hyvin, meni kaikki täysin pieleen. Halaan tiukemmin oria, en kestäisi että sille kävisi mitään, en kenelle muullekaan.
The warmest heart I've found I lower into the ground My tears, forever with you Resting under your tree (Sonata arctica - Under your tree)
Olisinko voinut nähdä vielä sen elävänä, jos olisin vastannut puhelimeen. Jos, niin jos. Eläisikö se jos olisin ollut enemmän sen seurana. Kyyneleet alkavat tulvia silmäkulmastani, jos olisin tiennyt, olisin voinut olla sen seurassa viime hetkillä, silittää sen mustaa ja pehmeää turkkia, rutistaa sitä rintaani vasten, kertoa että välitän siitä, tiedän että se olisi tajunnut.
Näen sen ruskeat, ymmärtäväiset ja viisat edessäni sulkiessani silmäni, se oli poissa, mutta samalla kaikkialla, ja tulisi aina olemaankin. - Pipsa, kuulen äänen takaani, mutta en käänny katsomaan. - Mitä on tapahtunu, ääni kysyy uudelleen. - Onni… nyyhkytän hiljaa irrottaen Bertistä. - Jatka, Weariksi tunnistamani henkilö kysyy hymyillen.
- Se… Lausun ääni väristen. - On poissa, kuiskaan hieman kuiskausta kovemmin, katsoen tyttöön. - Noniin, nyt mennään oleskelutilaan siistimään sua, tämä sanoo reippaasti, eikä minun auta kuin seurata tätä portaat ylös, kohden oleskelutilaa, jossa tiedän hoitajien parveilevan.
Löntystelen peilin eteen. Silmäni punoittavat ja ovat turvonneet, alan hieman katua tallille tuloa. Vetäisen pitkät ruskeat hiukseni poninhännälle, kyyneleiden alkaen jälleen valua poskilleni. - Se ei ois halunnu että oot surullinen, tyttö yrittää lohduttaa.
Nyyhkyttäen pakenen hoitajien tulvaa vuononhevosen karsinaan. - Bert, kuiskaan hiljaa katsoen oria, ja tunnen oman tunnon pistoksen. Olisinko voinut muuttaa kaiken? Jos se olisi viety aikaisemmin eläinlääkäriin, eläisikö se yhä? Jos…
- Tänään ei ratsasteta, lausahdan orille, muuttaen kuitenkin mieleni, se tarvitsisi liikuntaa. Vauhdikkaasti puikkelehdin satulahuoneeseen, napaten suitset mukaani, rynnäten takaisin karsinan luo, laskien ne harjapussin viereen, alkaen vauhdikkaasti ottaa oria käytävälle, se saisi tyytyä pikaharjaukseen, ja pian olemmekin valmiina, kentän aidan päältä kipuan vuononhevosen selkään.
Nykäisen pienesti oria jaloillani, saaden sen lähtemään rauhalliseen käyntiin, päätään roikottaen. Hiljaisena silitän orin kaulaa, pian häviämme metsän siimekseen, en haluaisi nähdä ketään.
Nojaudun halaamaan orin kaulaa. Kannustan sen mutkan takana raviin, johon ori lähtee innoissaan, yrittäen lähteä kiihdyttelemään. Vilkaisen pellon suuntaan, jossa olen näkeväni vilahduksen jotain mustaa ruohojen seasta, hymyilen hieman nähdessäni pellolla kolme rusakkoa.
That day I had to say goodbye and turn the bend But I'll never let g (Sonata arctica - under your tree)
Omistettu kanilleni, joka onneksi voi vielä hyvin, sekä Bertille, pitkä aikaiselle hoitohevoselleni <3
|
|
|
Post by Pipsa on Jul 31, 2008 11:04:01 GMT 2
Ähkäisten ponnistan vuononhevos orin selkään. - Moi Pipsa, Anne huikkaa hymyillen kentän laidalta. - Moi, tervehdin lyhentäen jalustimia. - Esteitäkös ajattelit hyppiä? Tämä kysyy. - Juu, vastaan napauttaen oria reippaasti pohkeilla.
Pian Anne häipyy kentän laidalta juttelemaan jotain Ellin kanssa. Kepeästi R.D. Sigebertus vaihtaa kevyeeseen raviin, jossa on helppo keventää. Onnittelen itseäni, että olen jotenkin Seppeleeseen eksinyt, muuten joutuisin nyt elämään tylsästi ilman hoidokkejani, joilla kaikenlisäksi sai samalla ratsastaakin.
Vilkuilen hermostuneena kentän laidalle, jonne tuntilaisten rytäkkä saapuu, saisivat painua muualle. Punastun, ja alan hermostuneena tekemään suuria virheitä, mutta onneksi ori on melko taitava, ja suoriutuu hyvin lisätystä ravista tälläinen tumpelo selässään.
Hyvin ori lähestyy noin. 80cm pystyä, jonka se ylittää voimakkaalla loikalla, huokaisen helpotuksesta huomatessani tuntilaisten häipyvän, minua alkoi aina hermostuttaa jonkun töllätessä. Säpsähdän kuullen kännykkäni aidan vierellä jätetyn takin sisällä alkavan soimaan. Kuin ajatukseni lukien kumartuu Wear ojentamaan tämän minulle. Kiitän vauhdikkaasti tyttöä, ennekuin vastaan puheluun.
- No? Vastaan huomatessani puhujan äidikseni. - Niin, Pipsakulta, muistithan evääsi? Tämä kysyy ärsyttävästi. - Oliko muuta? Murahdan takaisin, tuonko takia olin keskeyttänyt harjoituksen. - Muistathan että Sonjan piti tulla huomenna sitten mukkaan, kun se käy tunnilla? äitini jatkaa. - MITÄ?! miks miulle ei oo sanottu? Ärähdän, en haluasi kamalaa siskoani mukaan. - On kyllä sanottu, mutta kun vaahtoat kokoajan vaan niistä.. Pumpulista ja Brotuksesta. - Ne on kylläkin Pampula, ja Bert, vastaan kylmän viileästi sulkien kännykkäni.
Reippaasti kannustan orin uudelleen laukkaan, jonka se nostaa sirosti suoraan kännistä, lähtien laukkaamaan pitkin, lennokkain ja voimakkain liikkein. Kevyesti se lähtee hyppyyn, vain pienen hetken liidämme ilmassa, tasaisesti laskeutuen. Pian ryhdymme seuraavaan hyppyyn, johon uhraan kaiken taitoni, ja hyvältä kieltämättä tuntuu, aivan kuin tuon pienen hetken olisimme yhtä.
Seuraava, varmaan isoin ikinä hyppäämäni, metrinen pysty tuntuu valtavalta, loikka tuntuu kestävän ikuisuuden, ja hetken pelkään jo orin kaatuvan, mutta hieman horjahtaen, onnistuen kuitenkin pysymään pystyssä. Iloisena ohjaan orin pääty-ympyrälle puikkelehtien esteiden välistä, taputtaen samalla oria.
- Kantapäitä alemmas, Elli huikkaa virnistellen ohittaen kentänlaidan, saaden minut punastumaan, mikä kentän ohi kulkupäivä tänäänkin oli. Pidätän orin kevyeeseen raviin, jossa pujottelen esteiden välissä, ylittäen yhden kavaletin, ennen kuin hiljennämme käyntiin.
Pitkin ohjin kierrämme kentän pari kertaa, ennen kuin käännymme kaartoon. - Hieeno poika, kehun Berttiä taputtaen sen lihaksikasta kaulaa leveästi hymyillen. Laskeudun hetken kuluttua reippaasti selästä, vetäen jalustimet molemmilta puolilta ylös ja löysään vielä pikaisesti satulavyötä, vetäisten ohjat orin kaulalta, lähtien taluttamaan sitä kohden harjauspuomia.
Riisun suitset nopeasti, siirtyen heti satulaan, jonka helposti saan mukaani, ja lähden kantamaan varusteita satulahuoneelle. Harjauspuomille palatessani nappaan harjapussin lattialta mukaani.
|
|
|
Post by Pipsa on Aug 5, 2008 13:09:07 GMT 2
|
|
|
Post by Pipsa on Aug 6, 2008 17:58:20 GMT 2
Pesupäivä
- Enemmän pohjetta, kantapäitä alemmas, Anne opastaa kentän laidalta. Tämä oli luvannut pitää yksityisten hoitajille ja omistajille tunnin, jolla tekisimme kaikenlaista, Annen päätöksestä menisimme ilman satulaa. - Sul on kuules kova säkä, Dreamer voihkaisee yksityiseksi vaihtuneen hoitohevosensa Bladen, mustan puoliveritamman selästä. - Samat sanat, Irenekin myöntää Mankinsa selästä.
- Laittakaahan vähän vauhtia niihin, nehän lönköttelevät kun kamelit, Anne komentaa kentän reunalta, jokaisen yrittäen saada ratsuunsa vauhtia, eikä ihme että ne laiskottelevatkin, ilma on hiostava, aurinko porottaa taivaalta täysiään, eikä tuulenvirettä ole missään, ei tietoa pienimmästäkään.
- Noniin ja ravi, Anne komentaa kovaan ääneen, väsyneen tuntuisena ori lähtee raviin. - Kovempaa, nainen jatkaa saaden minut voihkaisemaan. Maiskautan. - Lyhyempää ohjaa Bertillä, ja kovempaa vauhtia, samoin Blondiin, tämä komentaa uudelleen. Reippaasti lyhennän hieman ohjaa, napauttaen oria hieman raipalla.
- Noniin, antakaa niille nyt pitkät ohjat, Anne komentaa viimein, lähtien tallustelemaan poispäin kentältä. Huokaisen antaen vuononhevoselle pidempää ohjaa, taputtaen sen kaulaa. Pian käännämmekin ratsumme kaartoon. Liun alas selästä tömähtäen hieman maahan. Nappaan kiinni ohjista, lähtien taluttamaan oria harjauspuomille päin, vaihtaen suuntani kuitenkin pesuboksille päin.
Huolellisesti suihkutan orin läpikotaisin, kylmä sille ei ainakaan tulisi. Kuivaan vuononhevosen vielä kunnolla, ennen kuin lähden viemään sitä kohden tarhaa, jossa huomaan ainakin Leevin laiduntavan. Varovaisesti avaan tarhan oven, kuljettaen oria hieman pidemmälle, ennen kuin lasken sen irtailleen tarhaan. Tyytyväisen näköisenä hevonen lähtee kulkemaan kohden herkullista heinätuppoa.
Pyyhkäisten otsaani lähden etsimään talikkoa ja kottikärryjä, jotka löytyvätkin seinään nojailemasta. Nappaan ne mukaani, ryhtyen mättämään lantakasoja ja likaisia kuivikkeita karsinaan, Bert oli selvästikin sotkenut oikein kunnolla, ja haju karsinassa ei ole niitä miellyttävimpiä.
Ikuisuuden tuntuisen ajan kuluttua karsina on valmis, olen pessyt samalla myös kalterit, sekä orin juoma- ja ruokakipon. - Mikäs siivous päivä siulla on? Mariel kysyy virnistellen Blondin karsinan edestä. - Sepä se, mitäs sie muuten tässä tallissa teet? Kysyn ihmetellen tytöltä. - Mie alan tän persona traineriks, tämä vastaa yhä virnistäen. - Aijaa, vastaan hymyillen. - Taiankin lähtee puhistamaan Bertin varusteita, varmaa aika likaset, huikkaan lähtien kävelemään kohden satulahuonetta, vilkaisten taaksepäin.
Hetkessä olen etsinyt käsiini satulasaippuan, ämpärillisen vettä sekä pienen sienen, jolla alan puhdistaa satulaa varovaisesti, ja vähän ajan kuluttua on satula hyvässä kunnossa, vauhdikkaasti ryhdyn suitsien kimppuun.
Huokaisen, viimein olen saanut työni loppuun, pitäisi käydä hakemassa vielä taatusti itsensä liannut vuononhevonen sisälle, harjata se kunnolla. Vedän syvään raikasta ilmaa astuessani ulos tallista, lähtien talsimaan kohden tarhaa, jossa Bert olisi. - RD Sigebertus, täältä tullaan, lausun hymyssä suin.
Pipsa & Bert
|
|
|
Post by Pipsa on Aug 7, 2008 22:20:06 GMT 2
Joo, en tehny harjaa kun ei kunnolla onnistunut, ja kaiken lisäksi tuo kuvan laatu on ihan kökkö.
|
|
|
Post by Pipsa on Aug 9, 2008 17:10:40 GMT 2
9.8.2008 Pientä maastoilua
- Ompas täällä muuten kuuma, vastaan avaten takkini vetoketjun, ja ottaen takin päältäni.
- Mitä tossa sun paijassas lukee? sisään astuva Fiia kysyy haukotellen.
- I want to be a punk rocker, vastaan virnistäen.
Pian lähden kävelemään alakertaan, valmistelemaan oria maastolenkille. - Heippa pojuseni, tervehdin oria taputtaen sen harmaata kaulaa.
Varovasti pujotan riimun sen päähän, jossa roikkuukin riimunaru kiinni. Avaan karsinan oven, taluttaen norjanvuonohevosen käytävälle, jonne sen sidon.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
- Ihanaa olla pitkästä aikaa kahden maastossa, kuiskaan orille, kumartuen taputtamaan sen kaulaa.
Pian siirrän katseeni taivaaseen, jossa leijuu paljon tummia pilviä. Huokaisen syvään, toivottavasti ei alkaisi sataa. Olin ajatellut, että kiertäisimme jonkun lyhyen reitin rauhalliseen vauhtiin. Kuitenkin heti alkumatkasta ori oli yrittänyt sännätä laukkaan kuullessaan rasahduksen metsästä.
- Älä nyt jaksa, komennan norjanvuonohevos oria, joka aloittaa tanssahtelemaan allani. Napautan oria kylkiin, jolloin se lähtee syvään huokaisten kävelemään eteenpäin.
- Voitaskin ravata vähän matkaa, mutisen hiljaa puristaen Bertin kylkiä. Melkein heti ori nostaa ravin, jonka tahtiin alan keventää. Orhi ravaa pehmein askelin, korvat suloisesti höröllään. Katsahtaessani eteenpäin, huomaan maassa pienen kaatuneen puun. Päätän siirtää sen polun tieltä.
Huokaisten kapuan alas hevosen selästä, yrittän työntää sitä polun reunaan. Kurkatessani puussa olevaan pieneen reikään, ilman halki kuuluu kova kiljaisu. Puun sisällä nimittäin luikertelee suuri käärme. Bert alkaa hermostuneena ravistelemaan päätään ja luimimaan.
- Ei mitään hätää poju, yritän rauhoitella oria, samalla yrittäen päästä kauas käärmeestä. Orille viimeinen tikki on kun, käärme tulee esille ja alkaa lähestyä oria. Vuonohevonen kiskaisee ohjista, kaataen minut kumoon.
Ori lähtee juoksemaan kohti läheistä autotietä, kohti vaaraa. Olen vähällä ulahtaa yrittäessäni nousta ylös, häntäluutani alkaa taas vihlomaan. Lähden mahdollisimman nopeasti orin perään, mutta se on jo kadonnut näkökentästäni metsänsiimekseen.
Sydämmeni alkaa lyödä kovempaa, kun kuulen huutoa tien suunnalta.
- Bert! Tänne ja heti! kuulen tutun äänen huutavan. Saapuessani tien reunaan, nään Wearin joka taluttaa oria Taigan selästä. - Kiitti, kiitän tyttöä läähättäen. - Miten Bert tuonne pääs? tyttö kysyy. - No, kun huomasin puunrungon polulla, ja yritin siirtää sitä, niin sen sisällä oli iso käärme…. alan selostaa Wearille tapahtumia.
Yhdessä lähdemme kulkemaan takaisin Seppeleeseen. Pian ilman täyttää iloinen jutustelu, ja kavioiden kopina. Kun vihdoin saavumme Seppeleen pihaan, nousemme selästä. Nostettuani jalustimet ylös, ja löysättyä hiukan satulavyötä, lähdemme Wearin kanssa peräkanaa kulkemaan kohti tallia.
Avattuani tallin oven minä käännyn eri suuntaan kuin Wear, minä vasemmalle ja Wear oikealle.
- Sä oot kyllä maailman paras ori, kuiskaan orin korvaan halatessani sitä.
|
|
|
Post by Pipsa on Aug 10, 2008 9:31:23 GMT 2
|
|
|
Post by Pipsa on Aug 11, 2008 17:28:13 GMT 2
Tein tällä kertaa Bertsukasta kuvan vähän eri tavalla kuin normaalisti.
|
|
|
Post by Pipsa on Aug 13, 2008 19:29:13 GMT 2
Hetki ennen vaellusleirin alkua
- Moi poika, tervehdin oria pörröttäen sen otsaharjaa.
- Mitäs punkkari, naurahdan taputtaen vuononhevosen kaulaa leveästi hymyillen, perhosten leijaillen mahassani, tänään olisi vaellusleirin ensimmäinen päivä.
- Hitsit kun en voi olla siun kanssa sillon, huokaisen raskaasti.
- Tulee varmaan miun lyhyin käynti ikinä, jatkan silittäen orin korvaa.
- Pipsa, kuulen Wearin sanovan innoissaan.
- Moi Wear, vastaan hymyillen.
- Älä huoli, kyllä se sinnuukin ilman pari päivää pärjää, tyttö vastaa tullen viereeni oria rapsuttamaan.
- Niin kai, vastaan jo hieman hymyillen.
Varovaisesti ujottaudun Bertin karsinaan, rapsutellen sitä. Halaan orin tukevaa kaulaa pitkään. Huokaisen, taputtaen hevosen kaulaa.
Tuossa pätkä tarina.
|
|
|
Post by Pipsa on Aug 18, 2008 17:16:14 GMT 2
18.8.08 Päivän viettoa
|
|
|
Post by Pipsa on Aug 20, 2008 17:56:58 GMT 2
Söpöläisten yhteishoito, josta ei vauhtia ja vaaraa puutu
- Moi Pipsa, päätit ottaa mukaan Sonjankin? Wear kysyy virnistäen.
- Huom, en päättänyt, vaan mut pakotettiin ottamaan se mukaan, vastaan luoden “tiedäthän sinä” katseen Weariin. Nopeasti tiputan reppuni nojatuoliin, ja lähden haukotellen kävelemään alas talliin. - Me tehdään tänään niin, että myö ratsastetaan maastossa Pampulallaa ja Bertsukalla, Tiedotan pikkusiskolleni.
- Miks sie hoiat sitä punkkarihevosta, kun tuo ois vaikka hienompi, tyttö kysyy osoittaen Eppua. - No kun mie tykkään siitä “punkkarihevosesta”, tiuskaisen. - Nii varmaan, et oikeesti pärjäis noille, tyttö mutisee hiljaa. Nopeasti luon tyttöön “niinhän sinä luulet” ilmeen, ennen kuin kurkistan Bertin karsinaan. - Heippa söpöläinen, sanon orille kutitellen sen päätä. Säpsähdän kuullessani jonkun aivastavan takanani.
- Moi Pipsa, siulla onkin pikkusisko mukana? taakseni ilmestynyt orin omistaja Johanna kysyy. - Juu, äiti pakotti ottaa sen mukkaan, vastaan hänelle. - No miun pittääkin tästä lähtee Sentin luo, tyttö sanoo heilauttaen kättään.
- Noniin, hyvä juuri noin et sano kellekkään mitään ellei siulta kysytä jotain, luon tyttöön synkän katseen.
- Tyhmää kun sen Marin piti kuolla, kuulen parin tuntilaisen puhelevan. Mieleeni tulee Mari, tuo valkoinen hevonen. Ajatukseni keskeyttää kuitenkin Bertin närkästynyt hirnahdus.
- Joojoo, pääset kohta harjattavaksi, mutisen orille avaten karsinan oven.
- Hölmö juntti hevonen, Sonja vikisee lähtien kurkistelemaan Bladen karsinaan.
- Ite oot, mutisen tätäkin hiljempää, sujauttaen riimun vuononhevoselle, tuoden sen käytävälle, jossa kliksautan toisenkin riimunnarun riimuun kiinni, lähtien etsimään taas seikkailulle lähtenyttä harjapussia, aina se oli kateissa kun sitä olisi tarvinnut.
- Plööh, harjapussi… Tokaisen tutkien hoitohevoseni karsinan ympärystä, jatkaen etsintäretkeäni kierrellen lähikarsinoiden luona. - Tätäkö etit? virnistelevä Sastu ojentaa sinistä harjapussia. - Just tota, naurahdan ottaen pussukan vastaan. - Pidähän raukasta parempaa huolta, se oli kerinny Antun karsinalle, tyttö naurahtaa.
- Sonjaa, kutsun tyttöä, mihin sekin oli kerennyt. - No mitä? tämä tuhahtaa. - Haluut sie että opetan miten tää suitsitaan vai et? kysyn närkästyneenä. - Juu kai, tyttö hymyilee, lähtien innokkaana pomppimaan perässäni, ei tainnutkaan ollut hirveästi väliä, suitsittiinko “Punkkari” Bert, vai joku hieno puoliverinen.
- Eli eka laitetaan tää riimu näin, sit laitetaan suitset sinne kaulalle, just noin, neuvon. - Toit sie sen satulan? jatkan vilkuillen ympärilleni. - No en, tämä vastaa omaan tyyliinsä uskollisena, jolloin lähden painelemaan satulahuonetta kohden.
Tylsistyneenä lähden tallustelemaan satulasylissäni, ilman siskoani nauttisin jo ihanasta maastoretkestä, mutta nyt jouduin opettamaan idiootti puupää siskoani. - Täältä tullaan… KÄÄK, Karjaisen huomatessani pienen hoitoponini, Pampulan irtaillaan, kuka puupää senkin oli irti laskenut.
Vauhdilla lasken satulan maahan, saaden onneksi nopeasti kiinni rauhallisena seisovan shetlanninponin. - Ei saa karkailla tolleesa, torun hellästi tammaa, eihän sille kukaan voisi vihainen olla. Taluttaessani tammaa karsinaan, alan melkein kiehua raivosta huomatessani karsinassa seisovan tytön. - Mitä sä siinä teet? murahdan tälle, vilkaisten murhaavasti. - Säkö laskit Pampulan irti, tajuan tyynen rauhallisena, vaikka sisälläni kuplii raivosta.
- Joo, yritin suitsii sitä nii se… tämä yrittää selitellä. - Nyt kuule, mie ratsastan, mut sie saat mennä kävellen, murahdan mulkaisten tyttöön. - Johanna hei, hihkaisen ohi kävelevälle tytölle. - Oisitko niin kiltti että satuloisit Bertun, mä rukoilen, virnistän. - Miks ei, tämä tokaisee, lähtien hevosensa luo.
Reippain vedoin alan harjaamaan kuraista ponia, että sen olikin pitänyt sotkea itsensä juuri tänään, ensikerralla en kyllä pakollakaan ottaisi Sonjaa mukaan, tästä seurasi vain harmia. - Sori vaan, mut saat tyytyä pikaharjaukseen, naurahdan taputtaen ponin kaulaa. - Sonja käy hakee tän kamat, juoksutan tyttöä leveästi hymyillen.
Pikaisesti tyttö palaakin, ähkien kantaen satulaa, jonka ensimmäisenä nappaan, laskien vauhdilla tamman selkään, kiinnittäen satulavyön, sekä häntäremmin. - Koska oon näin kiltti, tuut miun vierellä Pampulalla, tokaisen suitsienkin tamman vielä pikapikaa. Tyttö ymmärtääkin häipyä hakemaan kypäräänsä, jota tulisi pian tarvitsemaan.
- Noniin, mie talutan sinnuu täältä Bertin selästä, eli kyl sie selkään pääset, naurahdan kiinnittäen kypälän leukaremmin. Avuliaana Wear säätääkin vierestä Sonjalle jalustimet sopiviksi, kun nousen selkään, ja hetkessä pääsemme matkaan, Pampulaa minä taluttaen.
Sukellus viileään metsään tuntuu raikastavalta, ja hevosetkin vaikuttavat hetkessä energisiltä.
- Enks mie.. tyttö aloittaa lauseen empien. - Et, tokaisen arvaten jo tämän kysymyksen. - Paitsi siis kun mie laukkaan, sie saat ravata perässä, mulkaisen tyttöön päin. Metsässä alkaa olla jo hiukan hämärää, ja itikoita yhä enemmän.
- Minnuu on purru jo varmaan sata itikkaa, tyttö inisee. - Mitäpä halusit mukkaan, vastaan irvistäen.
Pampula ja Bert kulkevat sulassa sovussa vierekkäin, välittämättä kovenevasta tuulesta. Löysin ohjin kulkeva ori ravistaa suloisesti päätään, ja pian pieni tamma matkii sitä. - No niin, nyt voitas vähän ravata, puhun tytölle, ja komennan orin raviin. Pampulakin nostaa ravin, ja nään kuinka se kipittää orin vieressä. Nautin kovasti raikkaasta viileästä ilmasta, mutta kuulen Sonjan valittavan jotain - muuten maasto olisi täydellinen
- Hiljennetään takasin käyntiin! komennan Sonjaa, ja hiljennän Bertin vauhtia. Nään molempien hevosten nauttivan maastosta, ja haluavan mennä kovempaa. Tähän mennessä tytöllä ja ponilla näyttää mennen ihan hyvin, kohta voisin laukata.
- Anna sen roikuttaa vähän päätään, neuvon tyttöä, joka pian toteuttaa käskyni. - Nyt mie irottan tän narun Pampulasta, ja sie ravaat tuonne pellon toiselle puolelle. - Joojoo… tyttö mutisee.
Pian tyttö ohjaa hevosen pellon toiselle puollelle, mutta tamma katsoo minuun kysyvästi. Kun tyttö pysähtyy vihdoin, annan orille laukka-avut - Soojaa, rauhoittelen oria, joka säpsähtää. Hetken tapeltuaan se tajuaakin vaaran, mikä sitten onkaan menneen ohi, nostan uudelleen laukan, johon ori lähtee tasaisesti, korvat höröllä. Tasainen kavioiden jymisytys vasten maata rytmittää orin pitkää laukkaa sen liitäessä tasaisesti pirteänä Pampulan luo.
- Ihana poika, naurahdan halaten Bertiä silmät loistaen, että se olikin ihana.
- WEAR, moi, huudan kauempana peltoa rytmikkäässä laukassa ylittävälle tytölle. - Moi Pipsa, tämä vastaa leveästi hymyillen. - Mitäs sanot jos otetaan laukkakisa Pampulalla ja Taigalla, virnistäen tälle, johon tämä nyökkää leveästi hymyillen. - Mie vaan vaihan ratsua, että saa Pampulakin laukata, jatkan hymyillen.
Pian olenkin Sonjan kanssa tehnyt ratsujen vaihdoksen, ja istun huomattavasti matalamman shettiksen selässä, joka vilkuilee Taigaan suloisesti. - Öö, tuota mennään ravissa tuonne toiseen päätyyn, sanon, kannustaen tamman sen tikittävään, shetlanninponeille normaalin tyyliseen raviin.
- Mitenköhän Bert pärjää Sonjan kanssa, mutisen niin hiljaa, ettei Wear kuule sitä, näpläten ohjia hermostuneena samalla. - Paikoillanne, valmiina… HEP, annamme tytön kanssa yhteen ääneen lähtömerkin, ja pienestä komennostani nostaa poni vauhdikkaan laukan, kiitäen hirmuista vauhtia kohden pellon toista päätyä, Taiga vierellämme, tällä kertaa se ei kyllä voittaisi.
Hirmuisella voimalla jyrähtää, taivaan muuttuessa hetkessä sateiseksi. - Bert, lausun valahtaen kalman kalpeaksi, ori kapsahtaa takajaloilleen, lähtien laukkaamaan säikähtäneenä metsän siimekseen, jota ennen Sonja kapsahtaa maahan, alkaen voivotella. Hetkessä ori katoaa kokonaan, jalustimien hakatessa sen kylkiä.
- Voi hitsin hitsin hitsi, manaan kyynelten kihotessa silmiini monestakin syystä. Miksi minulle aina kävi näin? - Mennään, Wear komentaa. - Mut Sonja? kysyn vilkaisten tyttöön.
- Oota siinä, murahdan siskolleni kannustaen Pampulan hurjaa vauhtia ravaamaan kauemmas edenneen Taigan perään, ja pian katoamme metsän syvyyksiin.
- Pipsa, mä luulen.. - Mitä? Keskeytän tytön lauseen. - Että mä näin jotain liikettä tuolla, tämä kuiskaa saaden minut säpsähtämään.
Pysäytän tamman, joka ihmettelee närkästyneenä miksi piti pysähtyä.
- Seiso nyt vaan, ei mitään hätää, kuiskaan ponille silittäen sen lyhyttä kaulaa. - Mihin Bert ois voinu mennä? Wear lausuu edestä. - E-en tiiä, huokaisen huolestuneena. - Okei, alotetaan menemällä sitä hiekkatietä, minkä varrella on niitä taloja, tyttö komentaa.
Ravissa jatkamme etenemistä, ukkoskuuro taitaakin mennä hetkessä ohi, lukuun ottamatta paria pientä jyrähdystä, joita ratsumme hieman säikähtelevät.
**************************************************************************************
Kauempana samalla hetkellä hiirakko hevonen laiduntaa rauhassa. - ÄÄITI, pieni tyttö kiljuu nenä kiinni ikkunassa. - No mitä Silja kulta? nainen, tytön äiti vastaa imuroiden. - Tuolla on hevonen! Tyttö hihkaisee silmät loistaen. - Öh hevonen? Sepä hauskaa, menehän leikkimään sen kanssa, Nainen jatkaa hymyillen. - JOO, tyttö, Silja karjahtaa, rynnäten hakemaan ratsastuskypäräänsä.
- Mihin sie tuota….? siis pidä hauskaa, nainen jatkaa hymyillen, olipas tytöllä mielikuvitusta. Pikaisesti tyttö häipyy ulos. - ÄÄITI, KATO, tyttö karjuu ulkoa. Väsyneenä nainen kääntyy tähän tähän päin, kurkistaen ulos ikkunasta.
- MITÄ IHMETTÄ HEVONEN, nainen karjaisee sännäten ulos. - Mistä sie tuon löysit, tytön äiti jatkaa vaahtoamistaan. - Mähän sanoin, tyttö tuhahtaa pitäen kiinni orin suitsista. - Mitä me nyt tehhään, nainen huokaisee. **************************************************************************************
- PIPSA, tuolla on jokin hevonen, kuuntele! Wear karjaisee herättäen minut ajatuksistani. - Täh? Siis joo, vastaan. Varovaisesti laskeudumme hevostemme selästä, lähtien taluttamaan hoitoponejamme takapihalle.
- BERT, karjaisen sännäten halaamaan oria. - Et enää ikinä tee noin, lupaa, nyyhkytän vasten orin kaulaa, että olinkin ollut huolissani. - Onko.. Onko tuo siis sinun? Nainen vastaa helpottuneen oloisena. - Hoitohevonen juu, vastaan katsoen leveästi hymyillen naiseen päin.
Varovaisesti ryhdyn tarkistamaan oria, joka vaikuttaa olevan yhtä hyvässä kunnossa, kuin ennenkin. Pieni tyttö murjottaa äitiinsä nojaten, naamalla tuttuakin tutumpi ilme. Hymyillen lähdemme talliin päin, unohtaen koko Sonjan, minun taluttaessa Pampulaa Bertin selästä.
************************************************************************************** Talliin saapuessamme ryntää Johanna hevosensa kimppuun, ruveten tarkistamaan sitä hullunkurisen näköisenä kavioista viimeisimpään korvakarvaan asti. - Kunnossa on, tämä vastaa helpottuneena hymyillen, nään Sonjan kurkkaavan tämän takaa.
Johanna ryhtyy riisumaan kamppeita oriltaan, minä taas käyn Pampulan kimppuun, taas oli yksi hevosen täytteinen päivä ohi, toivottavasti vielä monen monta jäljellä.
Pipsa, Pampula & Bert
|
|
|
Post by Pipsa on Aug 22, 2008 13:06:05 GMT 2
|
|