|
Post by Vanessa on Nov 22, 2017 12:03:02 GMT 2
Jotain hyötyä oli toki lyhyydestäni. Minun oli mahdollista ratsastaa poneilla ja jokainen mahdollisuus pisti minut aina hymyilemään. Olin toki kasvaessani siirtynyt pitkälti hevosiin, mutta Seppeleessä ensimmäinen maastotunti oli hauska päästä kokemaan pienen russponin kanssa. Peck oli luonteeltaan juuri sellainen kun olin osannutkin odottaa. Se ei ottanut minua iloisin naamoin vastaan, vaan yritti irvistellä minut pois karsinasta heti kun oli sinne astunut. Se ei tuntunut innostuvan harjaamisesta yhtään ja painoi korvansa niskaan joka kerta kun kumisualla lähestyi sen mahaa. Sitä se kuitenkin vaati, sillä poniruuna oli tarhassa ollessa nauttia kauniista sateisista ja mutaisista syyssäistä ja oli pistänyt piehtaroiden.
''Olisitko sä tarvinnut apua?'' Peckin hoitaja Luna saapui karsinalle. Hän oli hakenut Peckin sisään tarhasta ja oli sen jälkeen kaivannut pientä pesua, niin mutainen Peck oli nimittäis ollut. ''Itseasiassa minusta olisi todella ihanaa, jos haluaisit auttaa Peckin hoitamisessa ja varustamisessa*', hymyilin hoitajalle ystävällisesti. Nimittäin tiesin, että vaikka olisin pärjännyt ruunan kanssa oikein mainiosti yksinkin, hoitajat nauttivan jokaisesta tilaisuudesta saada viettää aikaa hoitohevosensa kanssa. Ainakin itse ajattelin niin.
Peck oli pian valmiina lähtöön ja kaikki olivat kokoontuneet valmiina lähtöön. Minua kovin hymyilytti Oilin tanssahtelu ratsastajansa Eveliinan käsissä, se oli niin erilaista kun pienen Peckin ohjien nykiminen, kun se malttamattomana odotti mahdollisuutta päästä jo liikkeelle. Sen selkään oli helppoa nousta ja pikaisesti tarkastin vielä satulavyön ennen lähtöämme. Kun meidän olisi pitänyt asettua jonoon ja odottaa lähtöä, hyppi ruuna melkein tasajalkaa allani ja yritti kipittää miniaskelin edellä seisovan ratsun pehvaan kiinni. Peck oli minulle yhtä työtä jo heti maaston alusta lähtien.
En pistänyt yhtään pahakseni sitä että Peckistä tuntui löytyvän virtaa koko maaston läpi. Sitä ei haitannut syksyiset kelit, eikä se olisi millään malttanut jäädä ihastelemaan maisemia. Se olisi todennäköisesti halunnut laukata iltakauroihin asti ja suurimmalta osin minun aikani meni siihen, että pidättelin innokasta ponia räjähtämästä joka suuntaan. Peck ei meinannut millään rentoutua ravissa, vaan sen tikittävä askel tuntui energiantäyteiseltä ja innostuneelta. Siltä ei tuntunut onnistuvan mikään askellaji, vaan kaikki tuntui olevan sekalaista laukkakäyntiravi askelta.
Laukan koittaessa Peck pääsi vihdoin oikeuksiinsa ja viiletti eteenpäin vauhdin hirmuisena. Se ei halunnut jäädä kenestäkään jälkeen ja olisi halunnut olla ensimmäinen ja nopein. Innokkuutta oli kuitenkin hieman hillittävä ja minun pysyttävä kyydissä läpi maaston. Vasta kun energiaa oli purattu kunnolla, alkoi Peck ymmärtämään että matkanteko saattoi olla toisinaan myös ihan hauskaa. Loppu matkasta osasimme nauttia molemmat ja hetken ehdin vetää keuhkoni täyteen raikasta ilmaa, nauttia maisemista ja tuntea nautinnon väreet selkärangassani kun kuuset tiputtelivat vesipisaroita päällemme.
Taputtelin oikein tyytyväisenä tikittävää ratsuani. Ponit olivat oivaa vaihtelua hevosiin ja loivat aina ratsastukseen omat haasteensa. Peck oli ensimmäisiä Seppeleen hevosia, jonka selkään olin nyt noussut ja olin melko varma, että yksi lemppareistani. Se räiskyi energiaa ja iloa ympärilleen, vaikka ei nautiskellutkaan hoitotoimenpiteistä. Sillä oli luonnetta ja pienen ponin jalkoihin, siitä löytyi räjähtävää vauhtia. Syksyiseltä maastoreissulta en rauhan lisääksi olisi voinut parempaa toivoa.
|
|
|
Post by Vanessa on Oct 14, 2017 11:40:57 GMT 2
Kello oli viisi yli kuusi aamulla, kun seisoin tallilainen Pyry seuranani Seppeleen pihalla. Tänään oli ratsastuskoulumestaruuksien ensimmäisen osakilpailun aika, joka tarkoitti, että vilinää ja hulinaa tallilla olisi tiedossa koko päiväksi. Hulina ja vilinä eivät olleet sellaista tekemistä, jotka olisivat houkutelleet minua. Ratsastuskoulumestaruuksiin osallistuminen ei ollut vielä minulle ajankohtaista, olinhan Seppeleessä melko uusi kasvo. Silti olin saaunut aamulla viiden aikaan tallille ja päättänyt auttaa henkilökuntaa koristamaan Seppeleen ulkonäköä kisapäivän kunniaksi. Eilen olin tarjoutunut avustamaan syksyisen liiskaantuneen ja vetisen nurmikon hoitamisessa ja nyt olin ennen kilpailujen ja tallin avautumista saapunut viimeistelemään tallin edustan kanervoilla, erilaisilla violetin, punaisen ja sinisen sävyillä, tuoden koristeellisuutta kilpapäivään ja valokuviin. Niitä jokainen kilpailija tykkäsi napsia omasta hevosestaan ja kilpapäivästään. ''Heräsit siis puoli viisi että ehtisit laittamaan Seppelettä nätiksi, vaikka maneesikin koristeltiin jo eilen'', Pysy tarkensi hämillään. En ollut ennen keskustellut hänen kanssaan, mutta Pyry vaikutti varsin asialliselta nuorelta mieheltä. ''Niin, kävin laittamassa kukkia maneesiin ja ajattelin helliä vähän Oilia ennen varsinaisten kilpailujen alkua'', hymyilin aurinkoisesti. ''Sinähän olet tallilla aikaisessa, jännittääkö kisat?'' Saatoin nähdä Pyryn kasvoilla pientä punastumisen merkkiä hänen vilkaistessaan minua hämillään: ''No ehkä vähän.'' ''Hyvä, se tietää yleensä vain hyvää'', naurahdin ja vilkaisin taivaalle. Hetkeksi lakannut tihkusade alkoi taas. Kevyesti pisarat tipahtelivat poskilleni ja harmaa taivas muuttui hetkessä synkemmäksi. Suuntasin sisälle talliin, nyt sen vihdoin auettua virallisesti ja vilkuilin aikaisia innokkaita kilpailijoita, jotka alkoivat valua talliin. ''Olisitko kaivannut apua Reinon kanssa?'' Kysäisin vielä Pyryltä ennen kun tiemme olisivat erkaantuneet. ''Mulla on nyt homma hoidossa, mutta jos tarvitsen, pyydän'', Pyry nyökkäili hieman etäisen oloisesti. Olinkohan taas päästänyt suustani jotain tyhmää? Yliystävällisyyteni tuntui toisinaan olevan kiusallista joillekin ihmisille. Aikainen aamu oli saanut Oilin ihan pökerryksiin. Vaikka aitassa oli huomattavasti rauhallisempaa kuin muualla, se kuulosteli oikein tarkkaavaisena ulkoa kuuluvia ääniä. '' Älä huoli nuorikko neitonen, ajattelin vain harjata sinut ennen uloslähtöä, että edustetaan kaikki parhaimillamme'', silittelin tamman silkkistä kaulaa ennen kun käännyin harjapakin puoleen. Ei Oili eilisestä ollut yhtään sen kummoisemman näköinen. Halusin vain saada Oilin kanssa luotua luottamuksen, olihan nuoren hevosen elämässä ratsastuskoulun hälinä aina aavistuksen hämmentävää. Oili oli kiltti, eikä pistänyt pahakseen ketään, kuka sen karsinaan ilmestyi sitä paijaamaan, mutta kiire sillä tuntui aina olevan joka paikkaan. Siis aina. Kaikki oli vielä uutta ja jännittävää, varsinkin pienet eläimet, suhina pusikoissa ja turhan innokkaan lajitoverit saattoivat saada sen kavahtamaan. Sen lisäksi tamma ei pitänyt liian painavista avuista, se tykkäsi työskennellä, mutta kaipasi herkkiä apuja, joka ei ollut tyypillistä kokeneelle ratsastuskouluhevoselle. Oili olisi opettavainen, varmasti jokaiselle joka sen selkään pääsisi nousemaan. ''Huh Ikinä ei ole jännittänyt näin paljon'', Huiskan hoitaja Sara ilmestyi aitalle kun pyörremyrsky. ''En yhtään tiedä miten laitan Huiskan harjan ja mulla oli niin kiire tänne etten ehtinyt laittaa omiakaan hiuksia.'' Ilmassa väreili vihdoin kilpailupäivien tyypillinen jännitys. Hetkeksi minulle heräsi pienoinen kaipuu jännittävistä kisa aamuista ja jännityksestä, mutta meillä Olisi Oilin kanssa vielä aikaa kokea sellaista. Päästin Oilin hännästä irti tamman astuessa sivuun. Sen mielestä hännän setviminen ei ollut mukavaa puuhaa, joten käännyin hetkeksi saran puoleen. ''Sinulla on kyllä kauniit hiuset, voitaisiin laittaa sinulle kaunis nuttura ja huiskalle hieno letti?'' Ehdotin Saralle joka kääntyi vauhdikkaasti minun puoleeni. ''Se ois täydellistä, etkö sä itse osallistu kilpailuihin?'' tyttö hymyili onnellisen näköisenä. Me olimme ehtineet vaihtaa ari sanaa, sillä me olimme aitta asukkaiden aktiivisimmat kävijät. ''Toki, hoidan vain Oilin pikaisesti loppuun ja autan sinua, sitten karkaan täältä ennen pahimpien kisahulinoiden alkamista'', naurahdin. ''Kisat ei taida olla sun juttu?'' ''Olen vain oppinut arvostamaan rauhaa ja luontoa niin kovin, etten tiedä olisiko minusta edes enää sellaisen hulinan sietoon'', kohautin olkiani mietteliäänä. Edellisestä kisapäivästäni oli yli kolme vuotta. ''Eihän se selviä kuin kokeilemalla, voisit avustaa monessakin asiassa, kun suurin osa kisaa, niin apukäsiä ei ole koskaan liikaa'', Sara heitti viisaan asian ilmoille, jota en rehellisesti ollut tullut edes ajatelleeksi. Hän oli harvinaisen oikeassa. ''Aivan totta, ehkä tämä päivä on se päivä kun voin panostaa muutenkin kun istuttamalla kukkia Sepeleen ihaan ja ruukkuihin maneesiin'', pohdin ääneen. ''Ai sä laitoit ne. Ne oli tosi sulosia'', Sara totesi. ''Kiitos'', hymyilin ja käännyin vielä hetkeksi Oilin puoleen, ennen kuin sukeltaisin mukaan ahdistavaan kisahälinään. neljäs kerta Oilin kanssa
|
|
|
Post by Vanessa on Oct 13, 2017 5:48:36 GMT 2
Nyt täytyy tulla kyllä kehumaan Inkerin tarinaa. Tämä on loistavasti kirjoitettu, toddnmukainen ja Inkerin hahmon kehitykselle täysin luontainen käänne. Tarinan kerronta loistava ja aihe sellainen ettei moni siitä lähde kirjoittamaan, ihanaa Inkeri <3
|
|
|
Post by Vanessa on Oct 12, 2017 16:23:37 GMT 2
Oililla oli toki tänään ratsastajia kuljetettavana tunneilla, mutta herätessäni upea syyssää oli houkutellut minut jo varhais ulos. Meillä oli kotona tapana herätä jo viideltä hoitamaan arkiaskareita, eikä tämä aamu ollut poikkeus. Isoisä ei millään ollut halunnut luopua vuohistaan tai kanoistaan ja ne kuuluivat vastuulleni yhtälailla kuin isoisä. Monta päivää kestäneet rankkasateet olivat ohi ja nyt taivas tuntui olevan valoisampi kuin moneen päivään. Silti taivaalta ropisi pisaroita säännölisesti ja purevan kylmä syysilma sai pukeutumaan jo hieman paremmin kun kuukausi taaksepäin. Olin ilmasta niin tohkeissani, että olin Seppeleessä sopivasti jo aamutallin aikaan. Kärttyisen näköinen tallityöntekijä jakoi viimeisille hevosille aamukauroja ja valmistautui tarhaamaan hevosia, joista hienohelmaisimmatkin joutuisivat pian ulos. ''Tarviitteko kenties apua hevosten tarhaamisessa ja karsinoiden siivoomisessa?'' Kysyin ystävällisesti tallityöntekijältä, Kasperilta, joka hämillään vilkaisi taakseen. ''Ketkä te?'' Mies kurtisti kulmiaan hiukan kiukkuisesti. ''Sinä'', hymähdin ystävällisesti, vaikka sieluni huusi maastoon lähtemistä ja raikasta ilmaa. ''Tee kuten parhaaks näät, sairasta että kukaan on vapaaehtosesti tähän aikaan tallilla'', punapäinen mies tuhahti ja jatkoi hommiaan. Minua hieman hämmästytti toisinaan tämä kummallinen tallityöntekijä, mutta uskoi väsyneen ulkokuoren alla hänen olevan oikein sympaattinen. Kaikissa meissä oli jotain hyvää. Myös minussa, päättelin yksikseni samalla kun tartuin talikkoon ja kottikärryihin. Kärttyisän tallityöntekijä Kasperin hakiessa hevosia ulos, minä samassa tahdissa aloin puhdistamaan karsinoita. Minusta oli ilo olla apuna ja päättelin, että tämä Kasper olisi myös kovin kiitollinen päästessään takaisin lepoasentoon. Ja hänen tallinhoitonsa nopeutti myös minun pääsyäni liikkeelle. Ei kulunut edes kahta tuntia, kun seisoimme molemmat, minä ja Oili sadevarusteet päällämme tallin ovella. En ollut kuvitellut Oilin olevan niin kovin hienohelma, mutta tamma pudisteli tyytymättömänä päätään vesipisaroiden tipahdellessa sen paljaalle turvalle. Oili hörähti hieman kiukkuisena ja polkaisi jalkaansa. siitä huolimatta heilautin itseni tamman selkään ja kannustin sen rauhalliseen käyntiin. Me olimme menossa nauttimaan luonnosta, emme hankkimaan kylmien vesipisaroiden lisäksi hikipisaroita. Heti Aamuun innokkaalla nuorella tammalla olisi ollut energiaa niin moneen muuhun kuin käyntimaastoon. Minun katseeni liukuessa värikkäissä puissa ja synkeissä ikivihreissä kuusissa, yritti Oili useasti rikkoa raviin. Pidättelin tammaa kärsivällisesti ja kuinkin sen korvaan rauhoittavasti. Hiljaisuus ruokki luontoa paremmin kuin mikään ja kannusti metsän ujoja eläimiä ilmestymään piiloistaan. Me kohtasimme pian tiellä puoliksi valkoista talvikarvaa keränneen jäniksen. Se jäi katselemaan meitä tien viereen korvat pystyssä liikkumattomana. Ainoastaan sen pieni nenä kävi nuuskutellen, pupun arvioidessa lähestyvää uhkaa, mutta lopulta se koki meidät niin turvalliseksi, että hypähti muutaman askeleen pois päin hiekkatiestä ja teki meille vain tilaa. Pian vanhasta tammesta kuului kauheaa kohinaa ja me pysähdyimme Oilin kanssa katsomaan. Tamman kääntyi myös kuuntelemaan oksien suhinaa ja havahtui kun yhtäkkiä tammesta lensi muutamia tammenterhoja maahan. Oili hypähti hieman sivuun ja sen sieraimet laajeni yhtä suuriksi kuin lentävän lautasen uskoisi olevan. Tamma uskoi meidän kohdanneen nyt metsän mörön. Mutta metsän suuri ja pelottava mörkö osottautui pieniksi oraviksi, jotka hirveällä vauhdilla valmistautuivat talviunille. Ne hyppelivät alas tammesta ja kuljettivat ruokaa mukanaan lähipuuhun varastoiden niitä talven varalle. Toinen ruskeita olennoista pysähtyi tammenterho suussaan katselemaan meitä hetkeksi, Oilin tanssahdellessa puun luota taas hieman kauemmas, mutta sitten se jatkoi työntekoaan yhtä ahkerasti kun sen rinnalla kipittävä ystävänsä. Rapsuttelin Oilin kaulaa, juuri tämän takia rakastin luontoa, se oli kaunis, eheyttävä ja metsän asukit olivat synnittömiä pieniä olentoja, jotka elivät elämäänsä ihan yhtälailla kuin me. Me jatkoimme Oilin kanssa matkaa, mutta suuntanamme oli nyt jo Seppele. En halunnut rasittaa tammaa liikaa, sillä sen oli määrä juosta vielä tunneilla iltapäivällä. Sen lisäksi Oili oli läpikotaisin märkä, vaikka ei edes satanut paljon, eikä nuori neiti tuntunut pitävän tästä kosteasta lookistaan. Tärkeintä oli se, että aina toisinaan meillä kaikilla oli mahdollisuus lähteä metsään rauhoittumaan ja todella nauttia siitä, mitä luonnolla oli meille tarjota. Pusikossa suhahti ja vielä kerran pysähdyin katsomaan mikä siellä vilisi. Sykkeeni nousi hetkessä ties kuinka korkeaksi. Siristelin silmiäni ja ymmärsin, että pusikoissa liikkuva otus ei ollut pieni jänis tai orava. Oili pärskähti minulle hermostuneena, eikä olisi halunnut pysyä enää paikallaan. ''Mikä ihme toi on?'' Kuului hengähdyksen takanani, jota pelästyin enemmän kun pusikosta ilmestynyttä mustavalkoista möllykkää. ''Tuo.... on mäyrä. Jonka pitäisi liikkua vain pimeällä ja vaikka sen kuuluisi pelätä meitä enemmän kuin meidän sitä, olisi paras lähteä sen tieltä heti'', hengähdin ihastuksissani. Valkoisella ponilla ratsastava nainen oli kasvoiltaan minulle tuttu Seppeleestä. Emme sanoneet sanaakaan vaan täydellisessä hiljaisuudessa ratsastimme kauemmas päivänvaloon uskaltautuneesta mäyrästä. Vasta kun etäisyyttä oli tullut sopivasti, uskalsin hengittää taas normaalisti ja samalla niin herkästi minun toimiini reagoiva Oili alkoi rentoutua myös. ''En ole ikinä nähnyt mäyrää noin läheltä tai ehkä livenäkään'', lyhythiuksinen nainen totesi, kun koki turvalliseksi puhua. ''Ne harvoin liikkuu näin valoisassa, mitäköhän asiaa sillä on päivänvaloon'', hymähdin hämilläni. ''Suloinen se petoisesta olemuksestaan huolimatta oli. Sä taidat olla Oilin hoitaja'', nainen hymyili. ''Mä olen Salma. Agin omistaja ja Bonnien sponsoriratsastaja.'' '' Muistankin sinut, ratsastat Bonniella oikein mallikkaasti. Minä olen Vanessa ja hoidan Oilia'', naurahdin ystävällisesti. Loppu maastoni, se lyhyt muutama satametriä sujui Salman kanssa hevosista keskustellen. Oli hienoa, että joku muukin jaksoi ilmestyä tallille aikaisin aamulla tai ylipäätään kerkesivät aamuisin. Ehkä tämä oli ennuste siitä, ettei minun joka kerta tarvitsisikaan lähteä maastoon aivan yksin. tai no, vain Oili seuranani. kolmas kerta Oilin kanssa
|
|
|
Post by Vanessa on Oct 8, 2017 8:07:49 GMT 2
VanessaKoulu 11/3 Merkki ok!Koulu 20/3 Merkki ok!Koulu 30/3 Merkki ok!Koulu 40/3 Merkki ok!Koulu 50/3 Merkki ok!Koulu 60/3 Merkki ok!Este 10/3 Merkki ok!Este 20/3 Merkki ok!Este 30/3 Merkki ok!Este 40/3 Merkki ok!Este 50/3 Merkki ok!Este 60/3 Merkki ok!Maasto 12/3 Merkki ok!Maasto 20/3 Merkki ok!Maasto 30/3 Merkki ok!Maasto 40/3 Merkki ok!Maasto 50/3 Merkki ok!Maasto 60/3 Merkki ok!Maastoeste 11/2 Merkki ok!Maastoeste 20/2 Merkki ok!Maastoeste 30/2 Merkki ok!Maastoeste 40/2 Merkki ok!Maastoeste 50/2 Merkki ok!Maastoeste 60/2 Merkki ok!Western 11/3 Merkki ok!Western 20/3 Merkki ok!Western 30/3 Merkki ok!Miniponit!0/3 Merkki ok!Live 10/1 Merkki ok!Live 20/1 Merkki ok!Live 30/1 Merkki ok!Live 40/1 Merkki ok!Live 50/1 Merkki ok!
|
|
|
Post by Vanessa on Oct 2, 2017 17:21:21 GMT 2
|
|
|
Post by Vanessa on Sept 29, 2017 20:53:03 GMT 2
Tunsin hieman syyllisyyttä siitä, etten ollut Liekkijärvellä koko kesänä. Isoveljeni Ville oli päättänyt vuokrata asuntoauton ja lähti kuljettamaan reilun kuukauden ajan minua ja isoisää ympäri Suomea. Isoisä oli aina ollut vanha jääräpää, eikä ollut kokenut tarvetta poistua pahemmin omasta kotikylästään, koskaan. Ainoastaan rekkaa kuljettaessa hän oli nähnyt niin sanotusti maailmaa, mutta suurilla teillä kulkeminen neljäkymmentävuotta sitten luo suhteellisen suppean näkymän. Tälläkin kertaa isoisä oli ollut kovin vastahakoinen reissuun lähtijä, hän ei pitänyt Helsingistä ollenkaan, vasta Lappiin päästessämme hän tuntui hieman rentoutuvan ja jopa ihastelevan pohjoisia maisemia. Reissu oli onnistunut. Se oli saanut minuun myös lisää itsevarmuutta. Olin persoona, joka viihtyi yksin tai perheen piirissä, mutta matkustaminen oli pakottanut minua avaamaan sieluani hieman myös muille ihmisille. Leirintäalueella Villen viihdyttäessä iltanuotiolla istuvia ihmisiä hän rohkaisia minut laulamaan, löysin muutaman tuttavuuden joiden kanssa saatoin nyt kesän jälkeen olla yhteydessä puhelimitse. Sen verran mitä nyt puhelinta käytin. Olin oppinut matkamme varrella myös käyttämään ripsiväriä, se korosti kauniisti vaaleita piirteitä sekä kasvojani, ja teki silmistäni räjähtävän kauniit, vaikka niin kovin pinnallisesti ei olisi saanut ajatella. Olin myös leikauttanut Helsingissä hiukseni kampaajalla, ne olivat nyt hieman yli olkapäiden ja minulla oli ohut kihartuva (tai lennokas) suora otsatukka. Parasta koko matkassa oli kuitenkin kotiin paluu. Se hetki kun tutut maisemat vilisivät silmissä, tutut kaupat ja luonto oli kosketeltavissa, pystyin ensimmäistä kertaa rentoutumaan koko kesänä. Huimista seikkailuista huolimatta, kotona oli aina paras olla. Surullisinta oli, että Oili oli jäänyt täysin huomiotta matkamme aikana. Ensi töikseni olin suunnannut Seppeleeseen katsomaan Oilin vointia ja yrittänyt korvata menetettyä aikaamme istuskellen tallilla joka päivä. Toisaalta osittain tallille oli helppo lähteä, sillä isoisä oli kuukauden samassa autossa meidän kanssa yhdessä asuessaan saanut tarpeekseen meistä ja kaipasi hieman omaa aikaa. Loppu kesä oli kulunut Oilin kanssa kun lennossa. Nuori tamma oli luonteeltaan erittäin ystävällinen ja se oli utelias ympäristöstään, joten uusien asioiden opetteleminen sen kanssa oli hauskaa ja rentoa. Ratsuksi huimaa vauhtia kehittynyt tamma oli ehkä vielä jokseenkin epätasapainoinen, joka saattoi olla minun ratsastukseni vika, siitä kun olin kunnolla ratsastanut viimeksi tosissani oli vuosia ennen kuin aloitin taas Seppeleessä. Meistä alkoi siitä huolimatta kehittyä aikamoinen parivaljakko, vaikka mieluusti jätin tallin henkilökunnalle vaativammat treenit ja keskistyin itse rennompaan menoon. Nyt Oili kävi jo tunneilla. Hieman kokeneemmilla tosin, mutta se oli kasvanut ja kehittynyt niin paljon, ettei varsa ajoista tuntunut enää löytyvän vihjettäkään, paitsi nuorekas pilke silmäkulmassa. Oilin ohjista kiinni pitäen istuimme kalliolla katsomassa iltapäivän auringon laskua. Syksy oli saapunut luoksemme ja samalla viileä ilma ja kylmä tuuli. Puut olivat alkaneet kadottaa vihreää väriään ja yhä useampi puu loisti syksyisillä kirkkailla väreillään. Punaisella, keltaisella, oranssilla. Syksy saattoi olla lempi vuodenaikani, sillä luonnon värit olivat silloin kauneimmillaan. Ilma oli mitä kaunehin. Minua ei häirinnyt jäätävät syyssateet, ne olivat kauniita, samoin myös ne harvinaiset päivät kun paistoi niin kauniisti aurinko kuin tänään. Tänään oli ollut erittäin kaunis ja melkoisen lämmin päivä. Ei lämmintä jota voisi kesään verrata, vaan aurinko lämmitti petollisen kauniisti, samalla kuin kylmä tuuli ajoittain puhalsi kasvoille ja muistutti talven saapumisesta. Olin sonnustautunut kevyt toppatakkiin syystäkin. Kun lähdin maastoon köpöttelemään Oilin kanssa, oli vielä lämmintä, mutta nyt auringon laskiessa ilma viileni huomattavasti. Oili tuuppasi minua kevyesti turvallaan ja loi minuun uteliaan katseen. Se tunsi olonsa hieman epävarmaksi korkealla kalliolla, josta lähti maisema Liekkijärvelle. Tamma oli vielä niin kovin nuori, että sitä jännitti kun hämärä laskeutui luoksemme. Tunsin oloni silti varmaksi. Olimme löytäneet Oilin kanssa rauhallisen yhteisymmärryksen. Olin ymmärtänyt jo heti alkuunsa, että tamma kaipasi lempeää lähestymistä, meiltä oli tullut kavereita. Hämärän kutitellessa niin pian jo olkapäilläni, pörrötin Oilin paksua otsatukkaa ja nousin jo kylmältä kalliolta seisomaan. Talutin tamman takaisin tienvarteen, jossa askeleet olivat satavarmoja, ennen kuin laskin jalustimet takaisin alas ja heilautin itseni takaisin Oilin selkään. Tamma pärskähti hieman kärsimättömästi ja tuskin malttoi odottaa, että pääsisi mahdollisimman pian iltaheiniensä kimppuun. Oili oli hieno, mutta nuorena vielä niin kovin malttamaton. Taputtelin tammaa tyytyväisenä ja vilkaisin vielä kerran Liekkijärvelle päin. Viimeiset auringon säteet näkyivät horisontissa ja ne valaisivat järven sinisien sävyjen sekaan tuhansia muita kauniita eri värien sävyjä. hymyilin hiljakseni. ''Nyt mennään kotiin prinsessa", kuiskasin tamman korvaan ja pujotin samalla otsalampun kypärän ympärille. Painoin pohkeet keveästi Oilin kylkiin ja tamma nytkähti keveästi liikkeelle. Hämärässä meillä ei ollut mikään kiire takaisin kotiin, voisimme edistyä rauhallisessa käynnissä, jotta me molemmat säilyisimme lähestyvän halloweenin aiheuttamilta sydämentykytyksiltä. toinen kerta Oilin kanssa
|
|
|
Post by Vanessa on Jun 18, 2017 17:54:47 GMT 2
Se oli myönnettävä, että Oili oli yhtä kaunis kuin auringonlasku. Se oikein sädehti ravatessaan tarhassa, tutustuen uuteen kotiinsa ja uuteen ympärintöön. Sen korvat viuhtoivat joka suuntaan tamman kuullostellessa ympäristöään, eikä millään malttanut pysähtyä heinäkasalle nauttimaan rauhallisin elkein kesäisestä illasta. ''Kävitkin katsomassa Oilia aikaisemmin pihatolla?'' varmisti tosiaan jo pihatolta tutuksi tullut Krister. ''Kyllä vain, mutta on tamma kasvanut viimenäkemästä hirmuisesti'', totesin hymyillen irroittamatta katsettani kauniista nuoresta tammasta. ''Se on mainio ratsunalku, oikein yhteistyökykyinen'', Krister muisti mainita jo toistamiseen. ''Aivan varmasti! Ja tulevaisuudessa oiva maastokaveri'', minua hymyilytti. En ollut suunnitellut ryhtyväni suuren ratsastuskoulun hoitajakaartin, en todellakkaan, mutta Oili oli tehnyt minuun suuren vaikutuksen. En voinut antaa niin kauniin tamman livetä käsistäni. Nuori ratsu ei näin pitkän tauon jälkeen ehkä ollut paras mahdollinen idea, mutta auttaisi minua sopeutumaan takaisin Liekkijärvelle opiskeluiden jälkeen. En ollut suunnitellut palaavani takaisin isoisän luo, mutta isoisä oli sairas. Hän oli kasvattanut minut ja isoveljeni yhdessä isoäidin kanssa, nyt kun isoäidin kuolemasta oli melkein vuosi, alkoi isoisän fyysinen kunto ja henkinen vointi olla heikossa. He olivat antaneet meille kaikkensa siitä lähtien kun olin neljävuotias. Kun äiti päätti lähteä ja isä ajoi kolarin, joka vei hänet mukanaan, ei isovanhemmilleni tullut kysymykseenkään kääntää meille selkäänsä. He olivat olleet meidän vanhempiamme niistä päivistä eteenpäin. ''Tuolta tallin yläkerrasta voisi löytyä joku innokas, joka voisi tallia esitellä vielä. Voimme käydä kysymässä jos tahdot'', Krister havahdutti ,imut ajatuksistani. ''Ei sinun tarvitse mukaan tulla'', naurahdus karkasi hyväntahtoisesti huuliltani. ''Olen jo senverta iso tyttö, että minun täytyy uskaltaa pyytää apua ihan itse.'' ''Totta tuokin'', mies hymähti ja kosketti hattunsa reunaa mietteliään näköisenä. ''Vapautan teidät siis omiin hommiin, löydän kyllä oleskeluhuoneelle'', lupailin Kristerille, joka nyökäten poistui sitten paikalta. Jäin hetkeksi seuraamaan vielä Oilia, uutta hoitohevostani. Se oli purkanut nuorekasta energiaansa jo niin riittävästi, että malttoi hidastaa tahtia ja haukata heinää kasalta mukaan matkaan, kun se käyskenteli ympäri tarhaa. Kauniin rautiaan väri oikein sädehti, kun epätoivoiset viimeiset auringonsäteet osuivat siihen, ennen kuin ne katosivat synkkien pilvien taakse. Oili vaikutti tyytyväiseltä ja se riitti minulle tähän päivään. Meillä ei ollut kiire vielä mihinkään, joten tamma oli helppo jättää tarhaan uusien ystäviensä kanssa. Minä taas suuntasin talliin, se nimittäin ei ollut tullut vielä tutuksi. Seppeleen tila oli erittäin kaunis. Se oli suuri, enkä todennäköisesti koskaan tulisi muistamaan missä kaikki paikat olisivat, mutta se oli kaunis ja tilassa vallitsi aivan omanlainen tunnelma. Se oli rauhallinen, vaikka tällaisena rauhallisenakin iltana tallista kuului hulinaa ja kolinaa. Henkäisin terävästi, kun jokin märkä koski selkääni. Se oli turpa, hikinen ja vaahtoinen turpa. ''Anteeksi kauheasti..'', vaaleahiuksinen nainen henkäisi. ''Sun paidasta tuli ihan likainen.'' ''Se on vain kuolaa, ei sillä niin väliä'', naurahdin kepeästi. ''Aivan. Olen Adalind, oletko sinä tuntilaisia vai?'' tyttö kurtisteli kulmiaan. ''En, vaan ihan uusi täällä. Ensimmäistä kertaa. Aloin hoitamaan Oilia'', hymyilin ystävällisesti ja tervehdin Adalindin mukana kulkevaa kaunista suomenhevosta. ''Aivan, tässä on Solttu, olen sen sponsoriratsastaja. Ja Oilihan oli.... se uusi suokkitamma?'' ''Niin'', hymähdin. ''Itseasiassa etsin jotain ihmistä, joka voisi näyttää vähän paikkoja.'' ''No, jos minä saisin hevosen pesuapua, musta voisi kyllä olla esittelijäksi'', Adalind hymyili vinosti ja lopulta virnisti pokan pettäessä. ''Pesuapua tarjolla tältä tytöltä. Mielelläni autan'', hymyilin ystävällisesti ja Adalind viittoi minut mukaansa sisälle suureen talliin. ensimmäinen kerta Oilin kanssa
|
|
|
Post by Vanessa on Jun 15, 2017 20:33:57 GMT 2
Vanessa Koivula, 19-vuotias Hoitohevonen Oili
Vanessa on 19-vuotias aina hymyssä suin ympäriinsä kulkeva vihreäsilmäinen blondi. Hän on niitä tyttöjä, jotka käyvät tallilla suurella työmoraalilla, hän on niitä tyttöjä, jotka tarttuvat talikkoon empimättä ja rientävät henkilökunnan apuun kysymättä. Hän pitää aina huolen, että kaikilla hevosilla on kaikki hyvin ja oma hoitohevonen on varusteineen tiptop kunnossa. Vanessa on maanläheinen nuori ja vaeltaa mieluusti metsissä ihastelemassa luontoa ja maisemia. Hevosten lisäksi hänen heikkoutensa on linnut, joita bongailee vaeltaessaan maastoissa hevosen kanssa tai ilman. Vanessa on aina ystävällinen ja avulias, ulkonäöltään kuin pieni muodokas keijukainen. Hän on rauhallinen eikä puhele turhia, tykkää pukeutua simppelisti, vartalonmyötäisesti, mutta muodikkaasti. Hevosten kanssa erittäin helläkätinen ja kokenut neito, joka haastaa itseään aina aavistuksen parempaan suoritukseen.
|
|