30.06.2017 - Lomalle maastoesteiden kautta (2R)

[Piritta]

Tässä se on, vika tunti hoitajille ja yksärinomistajille ennen lomaa. Rentoa, mukavaa ja vauhdikasta maastoestehyppelyä helpoilla tehtävillä toiveratsuilla.

klo 13 Ryhmä 1 8/8
Lynn - Tirppa
Fiia - Polar
Salma - Bonnie
Anni - Lumi
Clara - Gekko
Sussu - Gitta
Tuulia - Hestia
Fifi - Edi

klo 14 Ryhmä 2 6/8
Katsu - Kurbus Nope
Pöppeli - Kössi
Cella - Myntti
Vanessa - Lemon
Emmy - Alex
Anthon - Charlie Nope

Tunnilla mentiin helppoja hyppyjä ja pikkuratoja esteniityllä. Oli tukkeja ja tukkipinoja, havueste, autonrenkaat, pieni mökki
ja "piknikpöytä", eli ruudullisella liinalla peitetty vanha penkki. Koivunrungoista tehdyllä sarjaesteellä nähtiin hepparyhmän kohdalla pari innarisuoritustakin, vaikka väliin oli ihan tarkoitus tehdä kokonainen askel... tuntihevoset ja maastoesteet, tarvitseeko muuta sanoa. Alkutunnista toitotin, että ei sitten kaahailla, mutta huomatessani, että kaikki pysyivät ihan hyvin kyydissä ja hevoset pystyssä, innostin jo loppua kohden tuntilaisia välillä vähän hanattamaankin. Pääsisivät kaikki sitten hyvillä mielin kesälomille.


Poniryhmä puhkui ja puhisi. Mukana oli vauhdikkaita poneja: Tirppa, Bonnie, Hestia, Polar ja uusi Lumi-poni - ja sitten oli Gitta, joka ei tavallisesti ollut vauhdikas mutta joka tänään oli runtannut korvansa kiinni ja päätti ihan itse vauhdin. Gekkoa jännitti vähän väliä niin paljon, että se junttasi jalat kiinni estepeltoon ja sanoi Claralle että mene keskenäs. Sain pari kertaa taluttaa ratsukon yli esteistä, ja kerran ihan perustukistakin. Edi oli oikeastaan ainoa, joka suoritti tänään aivan tasaisen varmasti, korvat hörössä ja innoissaan harvinaisesta tilaisuudesta päästä maastoesteille. Lasten tunneilla kun enimmäkseen kävi, se ei ollut ihan yleisin valinta maastoesteiden hevosjakoon.

Intoa riitti hevosryhmässäkin, erityisesti Alexilla, Kössillä ja Charliella. Lemonilla oli myös vauhdissa pitelemistä, kun se pääsi hyppäämisen makuun, mutta kilttinä heppana se tuli yleensä pidätteistä takaisin, toisin kuin Alex ja Kössi. Myntillä oli "en tee yhteistyötä" -päivä, ja kerkesin seota laskuissa ohimenojen ja kieltojen suhteen. Kurbus horjutti välillä Katsua isolla, vähän kulmikkaalla laukalla, mutta itse esteet sille eivät tuottaneet hankaluuksia; se oli ihailtavan rohkealla päällä.

[Jusu]

[fifi]

Tasaisen varmasti suorittavalla ponilla oli korvat koko tunnin ajan tiukasti hörössä, ja ratsastajan hymy olisi varmasti yltänyt pään ympäri, jos se olisi ollut mahdollista - ei mitään lisättävää.

[Fiia]

Pirrestä oli tullut lepsu juuri ennen kesälomaa; tiedossa oli naisen omien sanojen mukaan ”rentoa ja mukavaa maastoestehyppelyä” ja lisäksi saimme vielä itse valita ratsutkin. Minä pyysin pitkällisen harkinnan jälkeen Polaria; en ollut vielä päässyt hyppäämään ruunalla ja arvelin sen olevan kiva uusi tuttavuus.

Ponit menivät ensimmäisessä ryhmässä, ja lähdimme matkaan hyvissä ajoin niin että olimme esteniityllä yhdeltä valmiina aloittamaan hommat. Maastoestetunteihin valmistautumisessa oli jotain omaa taikaa: kaikki olivat yhtä aikaa innoissaan ja vähän jännittyneitä; turvaliivejä kaiveltiin kaappien perukoilta ja suojat teipattiin paikalleen jos ehdittiin.

Polar oli ihastuttava sählä, karsinassa todella levoton ikiliikkuja jota en saanut pysymään paikoillaan sekuntiakaan. Sama meno jatkui senkin jälkeen, kun olin päässyt hyppäämään vauhdissa ponin satulaan: se käveli milloin eteen, milloin taakse tai sivulle sen sijaan että se olisi odottanut aloillaan. Pienestä koostaan huolimatta Polar tuntui Oikealta Ratsulta – ehkä se johtui ruunan ryhdikkyydestä tai kokoisekseen todella pitkästä käynnistä. Jo ennen kuin saavuimme esteniitylle, olin aika varma että tulisin pitämään ponista.

Ja niin pidinkin! Polar oli kuuma ja joskus aiemmin olisin pitänyt sitä minulle turhan hurjana, mutta nyt osasin vain nauttia kyydistä. Vaikka ruuna olikin levoton ja kiireinen, suoritti se kuitenkin tasaisen varmasti – joka esteestä päästiin yli, kunhan en jäänyt työntämään sitä hyppyyn. Polar oli herkkä ja tarkkaavainen, siten paitsi miellyttävän kevyt myös todella opettavainen ratsastaa. Ohjassa roikkuminen ei senkaltaisen ponin kanssa yksinkertaisesti ollut vaihtoehto, ja Polar haastoi minutkin ajattelemaan ensisijaisesti vartalon ja apujen hallintaa ja oikea-aikaisuutta.

Piknikpöytää jännitimme ponin kanssa molemmat; minä kuitenkin enemmän kuin Polar. Hurjalla tiikerinloikalla uljas ratsuni ylitti sen ensimmäisellä yrittämällä, ja vaikka jäin vähän jälkeen ja jouduin nappaamaan harjasta tukea, suostui Polar ylittämään sen vielä toistamiseenkin.

Mukavaa oli, vaikka kuuma tuli – ja kotiin päin Polar suostui jopa kävelemään.

[Sussu]

Meillä meni Gittan kanssa maastoesteillä suoraan sanottuna melko lujaa. Tammasta löytyi vauhtia vaikka muille
jakaa ja loikat maastoesteillekkin olivat niin massiivisia, että ei sielä meinannut kyydissä millään pysyä. 

Kiitos kivasta tunnista!

[Emmy]

Esteaukiolla puhisi joukko innostuneita hevosia, korvat olivat törössä eteenpäin ja sieraimet innosta laajentuneina. Päivä oli kesäinen ja lämmin ja tunnelma oli juuri niin ihana, että olisimme voineen olla suoraan sarjakuvan sivuilta. Itse istuin huiman korkean Alexin selässä ja pitelin sitä vaivoin paikallaan, kun kuuntelimme Pirren ohjeita ja selostusta esteistä ja hypyistä.
-Tänään näyttää olevan enemmän tai vähemmän innostunutta ratsua paikalla, joten yrittäkäähän pitää ne aisoissa, ettei tarvitse kenenkään lähteä käsi paketissa kesälomalle, Pirre sanoi ja patisti meidät samointein verryttelemään.

Alex oli tosiaan, innoissaan, lievästi sanottuna. Se touhotti eteenpäin pitkillä jaloillaa, niin että olimme kokoajan jonkun tiellä tai joku oli meidän tiellä. Tein sen kanssa paljon voltteja, jotta se rauhottuisi ja saisi vauhtia pois, mutta vaikka voltilla meno himmaantuikin, niin se jälkeen ampaistiin taas eteenpäin kuin tykin suusta.
Laukkaverryttelyssä kaahatiin, niin hirveästi, että Pirreä melkein nauratti (selkeästi kesälomafiiliksissä jo tuo nainen). Mutta muutamalla ympyrällä sain Alexiin, pienen kontrollin, että ehkä uskalsin lähteä hyppäämäänkin.

Alex ei meinannut pysyä karvoissaa, kun odottelimme omaa vuoroamme. Ja kun oli aika lähteä hyppäämään tehtävää, se lähti niin reippaaseen laukkaan, että vannon jättäneeni mahani paikalle josta lähdimme. Hypyt olivat, noh, isoja, jos kaunistelen. Alex hyppäsi jokaisen pienen risunkin yli, kuin ne olisi olleet GP-tason esteitä ja minä yritin pysyä kyydissä ja samalla edes vähän kontrolloida kesä-pirteän Alexin menoa. Sanomattakin selvää ettei siitä mitään tullut ja lopulta olin vain tyytyväinen siihen, että selvisin tehtävistä hengissä, enkä esim. lingonnut itseäni pusikkoon.

Loppua kohden Alexin energiat eivät suinkaan loppuneet, vaan sen lämmettyä lisääntyivät. Toisaalta, vaikka me mentiin kovaa, aloin saada heppaan kuitenkin jotain tatsia, ja meno ei ollut ihan niin holtitonta koikkelehtimista, kuin se oli alkutunnista ollut. Pirrekin kannusti meitä nyt, kun oli huomannut että kaikki pysyy selässä, hanattamaan vähän, olihan kuitenkin kesäloma alussa.

Viimeisillä hypyillä saatiin ihan kivoja suorituksia aikaiseksi ja kehujakin Pirreltä. Viimeisen esteen jälkeen fiilisi oli melko iloinen ja jokseenkin helpottunut, en ollut pudonnut! Pirre opasti pieniin loppuravailuihin ja loppukäynnit tulikin käveltyä takaisin tallille. Keikuin Alexin selässä tyytyväisenä ja vedin keuhkot täyteen ihanaa, syreenin tuoksuista kesäilmaa. Kesä on kyllä ehdottomasti ja kiistelemättä parasta aikaa vuodessa!

Kiitos tunnista!

[Vanessa]

[Clara]

Pikkuinen poni pörisi ja tuijotti korvat pystyssä lähestyvää tukkipinoa. Sen laukka oli jännittynyttä ja töksähtävää. Puristin pohkeilla ponin kylkiä ja pidin käden rentona, ei mitään hätää, yritin viestittää. Enää muutama laukka-askel. Kolme, kaksi, yksi.. ja töks. Iso töks.

Whiuuuu.

Muks. Mene keskenäs, vastasi Gekko. Ja minähän menin. Valkoiset koivunrungot vain vilahtivat ohitse liidellessäni ilmojen halki.

"Jaha, vai heitit sinä hanskat tiskiin", murahdin ponille kömpiessäni jaloilleni puskasta. Pikkuinen tuijotti minua silmät selällään. "Ei ne esteet sua syö.."

Yritys numero kaksi.

Tasainen tuntuma suuhun, napakka pohje ennen estettä. Suora lähestyminen, rauhoittelevaa juttelua pienelle pelokkaalle ponimukselle. Nyt me muuten mennään, ajattelin. Kolme, kaaksii, yyyksiii.. ponin laukka hyytyi kuin Ooppeli talvipakkasilla. Ei sillä, että mulla olisi ollut jotain Ooppeleita vastaan.

Töks. Vähän pienempi tällä kertaa.

Argh.

Mene keskenäs, sanoi Gekko. No en mennyt.

"Eiköhän tämä riitä", totesi Pirre, ja tarttui ponia suitsista.

Yritys numero kolme.

Paluu alkeistunneille. Minä istuin kyydissä matkustajana, kevensin reippaasti ponin ravissa. Pirre juoksi vielä reippaammin vieressä, kasvoillaan sellainen määrä päättäväisyyttä, että olisi minullakin Gekon housuissa alkanut puntit tutista. Jos ponilla siis olisi housut.

Kolme, kaksi, yksi... Suunnittelin mielessäni poneille housuja, kun poni hidasti käyntiin ja Pirre irroitti otteensa suitsista. Mihin se este oikein katosi? Käännyin katsomaan taakseni.

"Ai me hypättiin se", minulta pääsi.

Esteope vilkaisi minua alta kulmain.

"No niin hyppäsitte, ja ensi kerralla hyppäätte ilman minua.

Virnistin vastaukseksi. Kolmas kerta toden sanoo, vai mites se menikään.



// juuh näin käy kun alkaa kirjoittaa yliväsyneenä ilman mitään suunnitelmaa.. no ainakin mulla oli hauskaa : D

[Robert]

Kössi oli hauska hevonen. Se ei ehkä ollut ihan minun tyyppiseni hevonen--rakenteeltaan vähän hupsu, luonteeltaan vähän möksö. Ratsuna se oli kuitenkin ihan miellyttävä ja siitä sai hyvinä päivinä irti paljonkin. Ja ruuna oli mitä parasta vaihtelua Harryyn--Kössi oli kaikista luonneongelmistaan huolimatta ratsastaessa aika rauhallinen. Toki se jäi helposti painamaan kädelle, mutta ikinä se ei lähtenyt käsistä.

Paitsi tänään.

Ensimmäisen lämmittelyhypyn jälkeen Kössi pieraisi ja lähti niin villiin spurttilaukkaan, että mä tunsin kuinka sen takaosa kerääntyi sen alle ja ponnisti sen metritolkulla eteenäin jokaisella laukka-askeleella. Minä olin ohjat kainaloissa, jalustimilla miltei seisoen aivan kuin se auttaisi jotain. Lopulta Kössi rauhoittui hätäiselle ravivoltille ja siitä puuskuttaen käyntiin. Pirreä nauratti.

"Kössi onkin vähän kevyempi tänään", opettaja tokaisi.

Vähän kevyempi. Se oli sama, kuin kuvailisi 20-metristä tsunamiaaltoa pikkulaineeksi.

Mulla tuli tunnin aikana rakot sormien väliin nahkahanskoista huolimatta. Kössi oli kuin se ei olisi nähnyt maastoesteitä vuosiin vaikka ne olivat hänen elämänsä rakkaus. Mä kun olin valmistautunut potkimaan uljasta mustaa eteenpäin ja samalla nykimään sen turvan ylös maata kyntämästä. Mutta ei, Kössi oli lennokas ja innokas, ja se yllätti hyppy hypyltä jopa Pirren.

Kössin menohalut tarkoittivat, ettei se kieltänyt eikä kytännyt. Se imi esteille aivan valtavasti, esteen tyypistä riippumatta, ja mun ei tarvinnut kuin ohjata (ja ehkä vähän jarrutella), ja Kössi vaan meni.

[Cella]

Mua otti Myntti niin lujaa päähän.

Sen toinen korva oli jäänyt pysyvään luimuun siitä asti, kun mä olin pyytänyt sitä ensimmäiseen verryttelyhyppyyn matalan koivunrungon yli. Se huiski hännällään ja puri kuolaimeen, laahasi jalkojaan ja oli noin kuusi (6) kertaa meinannut pudottaa mut mäkeen muuttaessaan mieltään juuri ennen ponnistusta ja lähtiessään täysin eri suuntaan kuin hypätessä oli ideana. Mä yritin hengittää syvään ja ratsastaa istunnalla, jotta mun kireys ei vaan pahentaisi tilannetta, mutta se taisi olla myöhäistä. Myntti kompuroi omaan jalkaansa, niin antaumuksella se niitä laahasi.

Vilkaisin myrkyllisesti Robertia, jonka alla Kössi pyrki kovaa eteen ja näytti liikkuvan niin kivasti ja rennosti. Ja esteiden YLI. Mä en ymmärtänyt, miksi kaikilla maailman hevosilla oli aina huono päivä, kun niiden nimi oli mun nimen perässä tuntilistassa. Olinko mä ihan tosissani niin huono ratsastaja, että jo mun olemassaolo pilasi ne.

Taivuttelin sormillani ohjia saadakseni Mynttiä hereille meidän seuraavaan hyppyvuoroon. Se sai aikaan suunnilleen yhtä paljon reaktiota kuin lumipallon heittäminen kallioseinään. Musta tuntui alkeistuntilaiselta, kun irrotin suurieleisesti kyynärpään kyljestä ja siirsin koko ohjan sivulle, kuin Myntti olisi köydestä kiskottava soutuvene. Pirre hymyili mulle vähän anteeksipyytävästi, mutta mä en jaksanut hymyillä takaisin. Oli turhauttavaa, että aina tunneista meni 80% kaikkeen ihan muuhun kuin ratsastamiseen.

Myntin laukka pyörähti lopulta parin oudon peitsiaskeleen kautta käyntiin. Se pureskeli kuolainta, ja mä koitin pysytellä sen selässä mahdollisimman kevyenä ja vähän-ärsyttävänä, jotta se suostuisi toimimaan. Pohkeella taivutin tamman linjalle kohti piknikpöytäestettä, joka oli ollut meidän murheenkryyni koko alkutunnin.

Myntin toinen ei-luimukorva nousi esteen suuntaan pari laukkaa ennen ponnistuspaikkaa. Mä myötäsin, ja hengitin uudestaan syvään saadakseni oloa rennoksi. Odottavasti mä tunnustelin, kuinka hevonen keräsi jalkoja alleen ponnistusta varten, valmistauduin menemään mukaan hyppyyn --

-- ja mäiskähdin ohjineni päivineni Myntin tummaa kaulaa päin, kun se veti jarrut pohjaan. Taas.

"Myntti ei ole tänään kyllä yhtään yhteistyökykyinen", Pirre arvioi ammattimaisesti huitoessaan alkukesän kärpäsiä käsivarsiltaan. Mä hengitin syvään. Taas. Myntin takia mä ylihapettuisin ja kuolisin ennen tunnin loppua.

Luovin tamman vielä kerran kaikkein pienimmän koivunrungon yli saadakseni edes pikkuruisen pilkahduksen onnistumista tähän päivään. Piti varmaan vakavasti harkita alkeiskursseille osallistumista. Ja sitä, miten kurmoottaisin Myntin hoitajan kostoksi kaikesta.

[Tuulia]

Kiitos tunnista!