|
Post by Katsu on Oct 12, 2016 18:22:48 GMT 2
Nostellaan tämäkin topic täältä topien syövereistä!
Cottonessa eli Netta
+ suurimmaksi osaksi ystävällinen + herkkä ja reipas ratsastaa + maastovarma + suloinen ja kauniin värinen + pieni, mulle juuri sopivan kokoinen + inspiroiva + ottaa iisisti jännemmissäkin tilanteissa
- saisi olla hiukan hankalampi ja tarjota hippasen enemmän haastetta - en keksi enempää huonoja puolia :-D
Unohtumattomin kokemus on tähän mennessä ollut hauska retki Mallaspuroon hyvän seuran kanssa. Valitsin juuri Netan siksi, että se vain kolahti mukavasti ja tuntui sopivalta. Alunperin en Nettaan kiinnittänyt kovin paljon huomiota, mutta kaikki muuttuu..! Yhtäkkiä vain tajusin, että Netasta voisi hyvinkin kuoriutua upea ponipaketti, ja on ollut upeeta toteuttaa tamman hoitajanpestiä :-)
|
|
|
Post by Katsu on Oct 12, 2016 17:31:46 GMT 2
Mä tarjoudun vapaaehtoiseksi tekemään luukun 21 :-)
|
|
|
Post by Katsu on Oct 12, 2016 17:30:47 GMT 2
Musta on jotenkin perinteistä että varusteet on mustat, joten sanotaan musta Varusteita varusteita, jänne - vai hivutussuojat?
|
|
|
Post by Katsu on Oct 9, 2016 12:36:57 GMT 2
No sanotaanpa valosarjat, mun mielestä kynttilät sopii ennemmin jouluun :-D
Ratsastusleiri vai - kurssi?
|
|
|
Post by Katsu on Oct 8, 2016 9:17:27 GMT 2
Täällä ei ollakaan höpisty hetkeen, mutta joo... Mitäs muitten sebeläisten arkeen kuuluu? Mulla menee ainakin hevosrintamalla tosi hyvin, viime viikonloppuna tuli kävästyä kisoissa, joista nappastiin 60 cm luokasta seuran minimestaruus ja 50 cm luokasta taas neljäs sija :-)
Täällä on kyllä hirveen syksystä :-D Osa puista on täysin nakuna, kun taas toinen osa puista on täynnä syksyisen sävyisiä lehtiä. Vaikka mä en syksyihmisille olekaan, pakko myöntää, että onhan tää kaunista aikaa, vaikka kylmä on ja talvitakit saa jo pikkusta hiljaa vetää esiin. Tälläkin hetkellä tuulee ihan järkyttävästi :') Talvi onneks lähenee, toivottavasti saadaan sitten jouluksi lunta (terveisin jouluhirviö, joka hankki lahjat jo pari kuukautta sitten)! :-)
|
|
|
Post by Katsu on Oct 8, 2016 8:46:27 GMT 2
Ehkä ne suloiset ponit olisi sitten kumminkin sekä mun että Katsun vastaus :-D
Lyijykynällä / puuväreillä piirtäminen vai maalaaminen?
|
|
|
Post by Katsu on Oct 8, 2016 7:09:21 GMT 2
Ratkaisematon mysteeri osa II (sijoittuu kuudenteen päivään)
Olin nähnyt haaleina, läpinäkyvinä siluetteina näkyvät ratsukot ennenkin. Olin silloin ollut vain viisivuotias, enkä ollut muistellut tapahtumaa paljon mitään. Oli ollut halloween, ja olin kuvitellut pihaamme saapuneet ratsukoiden siluetit jonkun onnistuneeksi naamiaispuvuksi, mutta kun olin mennyt tarkastelemaan "asua" tarkemmin, ratsukoiden siluetit olivat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Olin kyllä silloin tajunnut, ettei läpikuultaviksi hahmoilla ollut varjoakaan, mutta koska olin ollut niin pieni, en jäänyt mietiskelemään asiaa sen kummemmin.
Nyt tapahtuma palasi kuitenkin mieleeni niin elävänä, että muistin sen kuin eilisen. Ahdistus kasvoi. Vainosiko joku mua? Cellakin näytti valahtaneen kalpeaksi. "Lähdetään", yritin kakistella ja käänsin Netan poispäin silueteista, jotka katosivat kuin pieni päästäinen sakeaan sumuun. Cella nyökkäsi vaivalloisesti. Aistimme olivat loppumatkan ajan säädettynä täysille, ja kavahdimme pientäkin rapinaa, joka kuului loppujen lopuksi vain siitä, että jo piristynyt Netta tallasi pienillä kavioillaan Kasperinkuivan lehden yli. Emme puhuneet mitään koko matkan aikana. Nieleskelimme vain hermostuneena.
Kun pääsimme talliin, hoidamme Netan yhdessä mahdollisimman pikaisesti pois ja lähdimme taukotupaan. Joku saattaisi tietää tapahtumista jotain. Mulla oli silti pahoja aavistuksia. Joku oli ottanut mut kiikariinsa. Asuimme aiemmin kaukana Liekkijärvestä (ok, ei nyt ehkä kovin kaukana mutta kuiteski), ja hahmot olivat saapuneet pihaamme. Nyt ne olivat kuitenkin ilmestyneet Seppeleen lähelle. Vaikka mua pelotti, tahdoin uskoa, että tälle kaikelle löytyisi vielä looginen selitys. Vai löytyisikö? Se selviäisi pian.
Teimme Cellan kanssa ovelan suunnitelman. Windin sinnikäs hoitaja tiesi kokemuksesta, että Anne kävisi kahvilla hiukan ennen tuntien alkua, melkeinpä tasan kello 15:05. Ainakin, mikäli Cellaan oli uskominen. Sniikkasimme siis Annen kahvipalkalla luo siihen aikaan kysymään lisätietoa tapahtuneesta. Enää mua ei pelottanut. Kaikki oli muuttunut hujauksessa jännittäväksi seikkailuksi, josta saattaisi koitua vielä suuremman luokan mysteeri. Mutta... Vain se pelotti minua, että mikä se looginen selitys voisi olla? Kaikella elävällä on varjo. Niillä silueteilla ei ollut.
Kun pääsimme Annen luo, aloin sepittää koko tarinan alusta alkaen. Anne myhäili koko ajan ja yritti selvästi pohtia aivosolunsa puhki, mutta jouduimme silti lähtemään tyhjin käsin pois. Annella ei ollut tietoa tapahtumista. Niinpä ryntäsimme huutelemaan tapahtumasta Robertille, Jutalle ja Inkerille. Kaikki olivat mukana tutkinnassa, Robs enemmän tai vähemmän vastahakoisesti, Jutta ja Inkeri innokkaasti. Mitähän tästäkin vielä tulisi?
9 hm
|
|
|
Post by Katsu on Oct 6, 2016 17:55:41 GMT 2
Ratkaisematon mysteeri osa I
"Pitäiskö mun todella treenata enemmän koulua, kun nyt on ne kisatkin tuloillaan?" kysyin hermostuneesti Cellalta. Luotin siihen, että Windin hoitaja tietäisi ratsastuksesta sen verran enemmän kuin mä, että pystyisi antaa mulle muutamia vinkkejä. "Tjaa. Voitaishan me aina mennä vähän harjottelemaan sitä koulurataa kentälle, nyt kun tunnit ei oo vielä alkanut", Cella virnisti pirteästi. "Windi menee kyllä tänään parilla tunnilla, että sen selkään en voi kivuta, mutta voin mä tulla pitämään sulle seuraa!"
Jännitys mouri mahassani villisti, kasvaen suureksi pariksi, joka paisui kurkkuun asti ja toi sähköisyyttä ilmapiiriin. Mitähän kisoistakin tulisi, kun jännitin jo kuukautta ennen kisoja ylivoimaisen paljon? Yritin silti keskittyä olennaiseen, eli Netan hakemiseen tarhasta. Jo kaukaa huomasi, ettei tammalla ollut se paras päivä. "Tammat", Cella naurahti, kun Netta pinkaisi jo toistamiseen karkuun heti, kun hoksasi selkäni takana piilottelemani riimun. "Tää on tuttua mulle Windin kautta, voin kyllä jeesata sua", pellavapää jatkoi ja vislasi niin kuuluvasti, että jokaisen tarhassa lepäilevät hevosen mielenkiinto heräsi. Erityisesti Bonnie villiintyi Cellan kutsuvihellyksestä ja laukkasi luoksemme, pujotellaan ketterästi hitaampikavioisten ponien välistä. Onneksemme myös vastahakoinen Netta talsi luoksemme maiskuvan mudan keskeltä. Mutisin mietteliäästi, kun tamma antoi kiinni ja käveli vaisusti luimien aittaan.
"Ei kait Nettaa vaivaa mikään?" kysyin Cellalta hippasen huolestuneelta äänensävyllä. Normaalisti pirteän elämäniloinen Netta oli leikkisä, kun taas nyt se luimisteli. "Enpä tiiä. Tammat kyllä saattaa olla tällaisia kiima-aikaan, ainakin Windille tällanen käytös olisi peruskauraa", Cella kohautti mietteliäästi olkiaan ja jäi rapsuttelemaan Nettaa sillä välin, kun kipaisin nopeasti hakemassa sen harjapakin. Tallin käytävillä puuhaili Emmy ja Sartsu iloisesti rupatellen. Kun kävelin ohitse, he kyselivät nopeasti kuulumisen ja jatkoivat jutteluaan sitten, kun jatkoin matkaani harjapakeille. Seppeleessä oli kyllä ystävällistä porukkaa, ihan joka tallilla ei moikattu tallijengiinkään kuuluvia ohikulkijoita.
Sää oli syksyisen leuto. Hidastin hetkeksi tahtiani harjapakkia kädessäni riiputtaen ja tunnustelin ilmaa. Syksy oli selvästi saavuttanut luonnon. Lehdet havisivat puista tasaiseen tahtiin, pian koivut olisivat alastomia ja kuuset valmiina talveen sekä puuterilumikerrokseen. Itse asiassa odotin talvea innokkaasti. Yksi syy siihen oli joulu - vuoden suosikkijuhlani. Jouluun liittyi aina se tietty tunnelma ja tuoksu, lämpö, lahjat ja pipari. Hissukseen siirryin aittaan Cellan kaveriksi Nettaa puunaamaan.
Huolestuneisuus todella heräsi sisälläni, kun Netta oli mua vastassa yhtä äkeänä, mitä ennen lähtöänikin. Se höristi korviansa vaivaantuneesti kun aloin sukimaan tamman karvapeitettä, mutta vetäisi heti sen jälkeen korvansa takaisin luimuun. Mitähän päivän ratsastuksestakin tulisi? Puskaratsastaja ja äreän haluton poni? Olikohan Netalla loppujen lopuksi vain kipuja?
Niissä mietteissä hain Netan varusteet, varustein tamman Cellan pienellä avustuksella ja talutin sen kentälle, jossa nousin kyytiin jakkaralta. "Saapa nyt nähä mitä tulee", naurahdin ja taputin Netan ilta-auringossa kultaisena hohtavaa karvapeitettä, kun olin päässyt satulaan ja säätänyt jalustimet sopiviksi. Kävelimme molempiin suuntiin muutamia minuutteja. Netan askeleet olivat tahmeat, mutta ainakin se höristi korviansa tuttavallisesti aina, kun kuljimme aidalla norkoilevan Cellan ohitse. "Haluisitko sä antaa meille vähän neuvoja? Ainakin sä osaat mua enemmän?" huudahdin naisenalulle hiukan ennen, kun keräsin ohjat pikku hiljaa kasaan ja annoin pienen merkin pohkeillani siitä, että saa siirtyä raviin. "En mä nyt mikään Anne oo, mutta kait mä voisin jotain pikkuneuvoja antaa", Cella vastasi, kun ravasimme tahmaravia hänen ohitse. "Ainakin voisit kiinnittää huomiota ravin tahtiin. Netalla on tänään huono päivä, mutta ei anneta sen pilata treeniä!"
Voin myöntää, että mua jopa ärsytti tehdä napakka koulutreeni. Ravivoltteja, muutamia laukannostoja ja istunnon korjaamista. Viihdyin maaston rauhassa paljon paremmin, kuin kentän pölyssä, vaikka olihan se ihan kiva tunne, kun sain tehtyä täydellisen sulavan siirtymisen ravista käyntiin. Aluksi käytin jopa liian huomaamattomia apuja, jotka Netta luki kutitteluksi, mutta kun Cella heitti pari varteenotettavaa vinkkiä korvilleni, homma luisti jo paremmin eteenpäin. Lopputunnista, viimeisen harjoituksen jälkeen, kello oli viisi ja Cella ehdotti, että kävisimme pienen lenkin lähimaastossa. Vastasin toki myöntävästi, joten lähdimme tallustamaan rentoon tahtiin loppukäyntejä metsäpoluille.
Alkumatka sujui hyvin rennosti, niin kuin maastoretken olisi aina odottanutkin sujuvan. Mutta sitten tapahtui jotain odottamatonta. Netta pysähtyi kuin seinään, ja vaikka kuinka yritin hoputtaa sitä kulkemaan eteenpäin, tamma oli kuin liimattu viattomalle, hiekasta rahisevalle tielle. Sitten ihmissilmäkin alkoi erottamaan sen, mitä hevossilmä oli erottanut jo aikoja sitten. Hailakasti näkökenttääni ilmestyi ratsukon ääriviivat. Mutta ei, ne eivät olleet normaalin ratsukon ääriviivat. Ne ääriviivat herättivät mielessäni muistoja ja ahdistusta. Mieleeni palautuivat ne asiat, mitä olin kokenut silloin, kun olin ollut aivan pieni. Ne asiat, joita en ennen ollut edes muistanut. Silloin ne asiat heräsivät henkiin.
8 hm
|
|
|
Post by Katsu on Oct 5, 2016 19:22:01 GMT 2
Luokka 1 Katsu - Cottonessa
|
|
|
Post by Katsu on Sept 22, 2016 17:42:15 GMT 2
Valokuvauspäivä
Päivällä oli ukkostanut ikävästi. Salamat olivat leiskuneet taivaalla ja luoneet kirkkaita valoja talliin, Liekkikalliosta kaikuvat jyrähdykset kuulostivat tavallista kovemmilta. Mutta - kuten sanonta käy - ei poutaa ilman myrskyä. Ukkosen jälkeen, hieman illemmalla, aurinko oli uskaltanut tulla esiin pilven takaa (tosin, jos mä olisin ollu aurinko, mä olisin tullut esiin, vaikka sitten kesken ukkosesityksen). Taukotuvankin sähköinen tunnelma, joka oli laskeutunut ylle, katosi heti, kun jyrähdykset kaikkosivat etelämmäksi. "Cella hei! Kerkeisitkö sä tulla kuvaamaan mua ja Nettaa tonne ulos? On niin sikakaunis keli", kissa palautti mun kielen ensimmäisenä sohvalla loikoilevasta porukasta ukkosen jälkeen. Pellavapäinen naikkonen katsoi seinäkelloa hevosjulisteen vieressä ja kohautti harteitaan. "Mikä ettei. Windillä on muutama tunti illalla, mutta kerkeen tässä välissä kuvatakin, jos sulla on vaan kamera", naikkonen tokaisi ja naurahti, kun singahdin kaapilleni ja kaivoin järkkärini esiin. Olin niin ylpeä synttärilahjastani, jolla sai laadukkaita kuvia puhelinkameran sijaan. "Onkohan se maailmanloppu, jos oon tän pikkuhetken ajan ilman kypärää?" pälätin Cellan korvat paatuneiksi, kun talsimme aittaan Netan luokse. Kamera riippui kaulassani, sillä käteni olivat varatut harjapakille. "Njääh. Tuskinpa vaan, kunhan muistat olla varovainen", Cella heitti vitsillä. En tietenkään olisi ilman kypärää, vaikka nousisin selkään, vaikka idea kyti päässäni. Ehkä tämän kerran? Kuvista tulisi upeampia niin! Eiväthän ne dancinghorse-instagramtähdetkään käyttäneet kypärää kuvissansa? Eihän se olisi niin kamalaa? Jos olisin varovainen. Netan harja oli kasvanut. Siinä oli enemmän selvitettävää, mitä hoitajauran alussa. Siitäkin oli jo kuukausi. Siinä ajassa oli ehtinyt tapahtua paljon. Yhtä paljon, mitä ponini harja oli saanut lisää pituutta. Pörheää talvikarvaakin oli jo alkanut tulla. Kesäkarvan poisharjaaminen sujui leppoisan mukavasti Cellan kanssa rupatellessa. Päätimme ottaa kuvat tarhassa, joka oli tyhjillään hevosista, joita ei tietenkään oltu jätetty ulos ukonilmalla. Onnekseni Cella osasi käyttää kameraani, joten mun ei tarvinnut sepittää siitä juuta eikä jaata. Ainakin Cella tiesi, mistä kuva otetaan - ainakin siitä päätellen, että otokset miellyttivät mun silmää. Yksi photo ylsi kuitenkin mun henkilökohtaiseksi lemppariksi, jossa olin toteuttanut kypärättömyysuhkaukseni (Annen mulkoilevista silmistä huolimatta, sillä en tekisi samaa rikkomusta toista kertaa); // Sori siitä, että taustaa näkyy ja paperi on ruudullinen. Tästä tuli vaan niin kiva kuva, että oli pakko julkasta (viis siitä, että piirros syntyi ruotsinvihkoon kesken koulutunnin, miten ne hienoimmat kuvat tuleekin aina keskellä oppituntia?) 7 hm
|
|
|
Post by Katsu on Sept 19, 2016 19:33:21 GMT 2
Hoitamisen huonot puoletAlkeiskurssilaiset olivat siistissä (ok, en vanno, että kaarto oli niin siisti) kaarrossa. Netan ratsastajan lyhyet jalat ylsivät hädin tuskin pikkutamman kylkien ympärille, joten jouduin lyhentämään jalustimia rutkasti. "Onko nää jalkkarit nyt sopivat?" kysyin ja mittailin ratsastajaa katseellani. Ärsyttävän itsevarma ilme. Miksi Netta saa aina ne tallin taitavimmat, aká itsestään liikoja luulevat alkeiskurssilaiset selkäänsä? "Ei oo sopivat, pidennä vähän!" tyttö tokaisi niin napakasti, että jopa mä meinasin kavahtaa. Puhisten siirryin pidentämään jalustimia yhdellä reiällä. // pahoittelut tästä suuresta panostuksesta, oli vaan pakko väsätä jotain kuvaa :''D 6 hm
|
|
|
Post by Katsu on Sept 18, 2016 19:14:49 GMT 2
Katsu: maastoeste 1
|
|
|
Post by Katsu on Sept 18, 2016 19:14:07 GMT 2
Tausta ja laatu 6/5 :-D Kamera odottaa vasta postissa ja skanneria ei ollut käytössä, joten värit kärsi, mutta kaipa tuosta selvää saa..!
|
|
|
Post by Katsu on Sept 15, 2016 16:10:40 GMT 2
En oo nyt varma, menikö miitti jo ja siinä se, mutta jos heräteltäis tätä topicia varovasti Elikkäs ainakin mä tahtoisin tavata Seppeleen porukan livenä, joten olisko uusi miitti mitään? Mulla olisi ideana mökkiviikonlopun sijaan esim. issikkavaellus, jota on toteutettu jo muilla virtuaalitalleilla. En kyllä tiedä, kuinka moni teistä muista on IRL-hevosihmisiä, mutmut... Olisi mahtavaa, jos tällanen onnistuisi!!
|
|
|
Post by Katsu on Sept 15, 2016 16:02:44 GMT 2
Syksyistä menoa (sijoittuu keskiviikolle)
Kuurasin Netan savista karvapeitettä kumisualla. Tamma yritti välistä napata käsivarrestani kiinni, mutta mun tarvitsi vain vähän ärähtää, niin se jo käänsi ajatuksensa pois hammaskalustonsa kiillottamisesta. Netta oli siis onneksi helppo hoidettava – kun ulkona sataa ropsutti, vesilätäköt roiskuivat ja tuuli puhalsi hiukset pois päästä, en olisi kaivannutkaan potkivia kavioita ja teräviä hampaita ympärilleni (ei pahalla, Windi, oot kyllä söpö pilkkujesi kanssa!). Sain kihnuttaa suurimmat ravat Netan ympäriltä rauhassa, sillä kello oli vasta vähän vaille neljä. Jatkotunti, jolle Netta osallistuisi, alkaisi reilun tunnin päästä. Aika kului Netan karsinassa oleskellessa ja Simonan kanssa jutustellessa, mutta tammani ratsastajaa ei kuulunut, eikä kyllä sen koomin näkynytkään.
Kello oli jo varttia vaille viisi, joten kipaisin nopeasti Lailan ratsastajaa jelppaavan Ellin puheilla.
”Tota, Netan ratsastaja ei oo vielä tullu, laitanko sille varusteet vai..?” mutisin.
”Jaa, kyllä sen Ylvan olisi pitänyt jo olla laittamassa Nettaa kuntoon... Näin sen tässä ihan justiinsa käpsyttelemässä kohti taukotupaa”, Elli tokaisi olkiaan kohauttaen ja sanoi, että menisi etsimään Ylvan pian. Läksin sillä välin jo nostelemaan satulaa Netan selkään mietteissäni. Missähän se Ylva viipyili?
Kun olin saanut viimeisen satulavyön hihnan kiinni vastinhihnaan, hiki virtasi mun otsaa pitkin. Netasta todella löytyi sitä suloista, mutta harmittavan ponimaista pyöreyttä... No, ainakin kunto kasvaisi satulavyötä kiinni kiskoessa, vaikka mun mielestä karsinaa kohti hitaasti maleksiva Ylva olisi saanut hoitaa ratsuansa itse. Nyt muotivaatteisiin ja Ariatin kiiltäviin saappaisiin pukeutunut brunette marssi rehvakkaasti norkoilemaan Netan lähettyville. ”Meenko mä vai tolla tunnilla? Mä luulin saavani vähintään Alexin, jos ei muuta, niin osaan kyllä käyttää gar-, gara-... Niin! Gramaaneja”, Ylva sanoi niin kaikkitetävästi, että mäkin meinasin tirskahtaa. ”Alexin sai valitettavasti joku toinen ratsastaja”, puuskahdin kyllästyneenä jäkätykseen ja passitin Ylvan mahdollisimman ystävällisellä äänensävyllä heittämään suitset Netan niskaan.
Seurasin sivusta, kun Ylva suitsitti Netan ja lähti lipumaan sen kanssa kohti maneesia. Läksin ratsukkojonon mukaan ja autoin Ylvan tammani selkään. Kun olin avustanut vielä jalustimien säätämisessä, saatoin talsia katsomoon. Katsomon puupenkkien päälle oli levitetty lämpimiä lampaankarvoja, joiden päällä oli lämmin ja mukava istua. Seurasin tuntia innostuneena ja osittain ylpeänä itsestäni. Katsu kymmenen vuotta, auttoi ainakin kaksitoistavuotiasta ja nenäkästä tyttöä. Tyytyväisesti myhäillen paneuduin kuuntelemaan Ellin ratsukoille jakamia oppeja. Katsomallakin voisi takoa päähänsä hyödyllisiä tietoja ja taitoja, mitä hevosten parissa tarvitaan.
Tunti oli kulunut varmasti ainakin puoleenväliin, sillä oli laukan aika. Yksitellen jokainen ratsukko nosti laukan. Osalta sujuva laukka ei ollut vielä itsestäänselvyys, kun taas toinen osa tuntilaisista sai ylläpidettyä laukan hienosti. Mutta... Vaikka Netalla onkin normaalisti helppo laukata, Ylva kuului siihen puoliskoon, joka ei nyt välttämättä selviäisi kouluratsastuksen laukkaohjelmista kunnialla. Ronskeja apuja käyttävä tyttö sai Netan vain pieraisemaan ja huiskimaan häntäänsä. Elli saikin huomauttaa monta kertaa siitä, että kärsivällisinkään poni ei siedä liian kovia apuja.
Kun tunti oli ohitse, Ylva karkasi taas velvollisuuksistaan. Sain hoitaa Netan pois itse, mutta sehän ei ollut mulle ongelma. Vaikka sormeni olivatkin yltäpäältä pölyssä, kun olin kihnuttanut sormineni loputkin savet pois, se ei haitannut mua. Leveästi hymyillen painoin pikaisen pusun Netan valkealle otsalle, ja käpyttelin hoitajien huoneeseen, joka hohkasi valoa, lämpöä sekä iloista tunnelmaa. Teevesi porisi vedenkeittimessä, joku mulle tuntematon naikkonen tonki jääkaapista eväitään ja pari muuta juttelivat pirtsakasti syksyn hyvistä ja huonoista puolista. Yritin tunkeutua reippaasti seuraan mukaan. Se, mitä vähiten halusin, olisi ulkopuoliseksi jääminen. Onneksi isotkin tallilaiset ottivat mut lämmöllä porukkaan mukaan. Sainpa tutustua Emmyyn ja Yasminiinkin.
5 hm
|
|