Kiril
Perustallilainen
Posts: 247
Hoitoheppa: Paahtis
Koulutaso: ???
Estetaso: ???
|
Post by Kiril on Jul 13, 2023 3:43:19 GMT 2
19.5.2023
Tää Liekkijärven ainoo tanssistudio on ihan ookoo, Kiri toteaa huvittuneena. Hylätty tanssilava on yhtä ankea ja ränsistynyt kuin ennenkin, mutta ainakin Kiri on saanut haravoitua pahimmat roskat ja puoliksi mädäntyneet lehdet pois lattiaa peittämästä, eikä merkittävästi lisää ole parissa viikossa ilmestynyt. Appelsiininkultainen ilta-aurinko iskee sisään ikkuna-aukoista, kun Kiri testaa, lahoavatko lankut hyppyjen alta. Se yrittää unohtaa seinänvieruspenkillä hiljaa istuvan Miilon. Sitten se yrittää muistaa sen. Sitten taas unohtaa. Kiri ei osaa olla tosissaan yleisön edessä näin ruosteisena, mutta Miilo on Miilo.
Kiri ei vieläkään uskalla tanssia täysillä muualla kuin täällä, ei oikeasti. Se voi harjoitella yksittäisiä liikkeitä missä vain, pysyä kunnossa salilla, heittäytyä musiikin vietäväksi Fleimissä, mutta tämä on eri asia. On vaikeampaa yllyttää itseään olemaan aina vain parempi, kun tuntee jokaisessa väärin taipuvassa lihaksessaan, ettei juuri nyt ole lähelläkään edes tarpeeksi hyvää. Muualla Kiri joutuisi vastaamaan vähintään itselleen siihen epämukavaan kysymykseen, joka kummittelee jokaisen tulevaisuudenmuotoisen ajatuksen taustalla:
Oonko mä jo luovuttanut kokonaan?
Joskus Kiri miettii, että Liekkijärvellä jumittaminen on vain armollinen tekosyy. Ei ole minkään sortin koe-esiintymisiä, studioita tai mahdollisuuksia, joten eipä niitä voi mokatakaan.
Tänään liike tuntuu tahmealta ja tarkoituksettomalta, kömpelöltä sillä sietämättömällä tavalla, joka tuntuu pahemmalta kuin liitutaulua raapiva haarukka. Tekniikassa on isoja ongelmia, sen tuntee kyllä, mutta ilman jonkun osaavamman neuvoja tai edes peiliä on mahdotonta tietää, miten ne ongelmat pitäisi korjata. Kirillä on pellemäinen ja turhautunut olo. Sitä hävettää, että Miilo katselee.
Sitten, vain aavistuksenlyhyen hetken ajan, Kiri saa kiinni jostain oikeasta. Sen lihaksia särkee ja paita takertuu hiestä nihkeänä ihoon, mutta matkakaijuttimesta kantautuva kappale soljuu kuin itsestään jäseniin ja saa kaiken käymään järkeen. Se tuntuu hyvältä. Kiri lopettaa, ennen kuin kaikki alkaa taas takkuamaan. Se nojaa koivupylvääseen tanssilavan sinertävässä varjossa, juo vesipullonsa tyhjäksi yhdeltä istumalta ja rukoilee mielessään, ettei vieressä istuva Miilo sano mitään. Että Sehän meni ihan hyvin -- kiva esitys -- tapu tapu.
Ehkä, Kiri miettii niiden vähän myöhemmin etsiessä seinistä uusia graffiteja ja töherryksiä, ehkä nyt ois taas ok ees yrittää?
|
|
Kiril
Perustallilainen
Posts: 247
Hoitoheppa: Paahtis
Koulutaso: ???
Estetaso: ???
|
Post by Kiril on Jul 18, 2023 4:55:14 GMT 2
[Joku lämmin päivä toukokuussa] - Perehdytys meripelastuksen alkeisiin
22.5.2023 - Puheluita Takapihan nurmikko on sateen jäljiltä märkä. Se kastelee mun converseja aina vaan nihkeemmiks ja liimaa ruohonopätkiä Miilon jalkoihin, kuin ne ois jotain vihreetä superstaattista konfettia. "Ooks noin suosittu puhelinmyyjien keskuudes?", mä naurahdan nuotilla, joka kai yrittää olla rento (paino sanalla yrittää). Se tapahtuu jo kolmatta kertaa samana iltana. Miilon puhelin soi, Miilo katsoo kuka soittaa, Miilo jännittyy ja katkaisee puhelun vastaamatta. Tällä kertaa sen ei oikeestaan tarvitse edes katsoa näyttöä -- oletussoittoääni sen taskussa ehtii soida vain muutaman tahdin, kun Miilo on jo painanut laitteesta äänet pois. Grillin tirinä ja linnunlaulu taustalla kuuluu sen jälkeen jotenkin paljon voimakkaampina. "Oon", Miilo hengähtää ja kietoo kätensä mun vyötärölle, painaa naamansa vasten niskaa niin, että sen sanat saa automaattisesti aikaan kylmiä väreitä. "Ne tykkää, ku leikkii vaikeesti tavoteltavaa." Vaikka mä en näekään Miiloa, vaan grillin, pitelemäni grillipihdit ja meidän hemmetin hitaasti kypsyvät safkat, mä tunnen sen jännittyvän vähän ja avaavan suunsa -- se on ihan varmasti sanomassa jotain. Mitään ei kuitenkaan kuulu, Miilo vaan rutistaa mua hetken vähän lujempaa ja laskee leukansa sit mun hartialle, niin että sekin voi tuijottaa grilliä. Edes kahden ihmisen tuijotus ei saa ruokia grillaantuun nopeemmin. "Mä olin yhen kesän puhelinmyyjänä", sanon kääntäessäni vartaita, vaikka oikeesti haluisin kääntyy ympäri ja halata Miiloa. "Ai? Oliks se kivaa?", se kysyy. "Ihan helvetin ankeeta. Sain myytyy tasan yhen Avotakka-tilauksen ennen kun tajusin, et saman määrän huutoo voi saada kans paremmalla tuntipalkalla." Miilo hymähtää. "Mä kyl ostaisin sult jonku lehen." "Ha. Ehk soitin sulle sinä kesänä etkä vaan tiiä, kun olit yks niistä jotka ei koskaan vastannu", mä huomautan. Mun ääni on huomattavasti kevyempi kuin sit pari sekuntii myöhemmin, kun saan kysyttyä: "Miks sä et muuten oikeesti vastaa? Tolle?" En: "Kuka sulle soitti?" En oo varma, miks se tuntuu paljon vaikeemmalta kysymykseltä. Ensin mä aattelin et Lotta, mut sille Miilo aina lopulta (vaikka varmaan Estellen vuoksi) vastaa tai soittaa takasin -- ei lyö sille luuriin sillonkaan, kun joutuu kuuntelemaan katkeraa huutolitaniaa kaikesta, mitä on tehnyt väärin. Miilonkaan ääni ei kuulosta erityisen kevyeltä, kun se vastaa: "En tiiä. Ei huvittanu puhuu." Se ei oo mikään kunnon vastaus. Silti tai ehkä just siks mä kuvittelen ymmärtäväni, suljen grillin kannen ja tartun Miiloa kädestä, käännyn pussaamaan sen leukaperää. Kun me sit pitkää hiljasta selkiensilittelymomenttia myöhemmin taas muistetaan grillin olemassaolo, ruoat on yhtä kärähtäneitä kuin Liekitetyn Potun nimikkoannos. Sade palaa. Me kannetaan lautaset sisälle, mut tuntuis jollain perustavanlaatusella tavalla väärältä syödä grilliruokaa keittiönpöydän ääressä (tai ookoo, millon muka oon viimeks syöny Miilon kanssa muutenkaan muualla kun mun sängyssä). Niinpä me jäädään kompromissina verannalle, sadepisarat ropisee sen peltikattoon voimalla ja Katti Helena livahtaa sateensuojaan kuin kutsusta. Karvakasa kiehnää Miilon kylhessä tovin, mutta välittömästi varastettuaan sen vikan makkaranpuolikkaan Katti hyppää alas penkiltä ja häipyy sisälle. Rikoksen uhri vaan hymyilee toisella suupielellään ja kohauttaa harteitaan, toteaa: "Ehk se vie sen Toffolle." "Parasta ois", mä mutisen ja ojennan Miilolle yhden wingseistäni. Äkkiä puhelin soi taas. Mä katsahdan Miiloa odottavasti ja tajuun vasta sen kohotetuista kulmista, että tällä kertaa ääni tuleekin mun kännykästäni. Puhelu ehtii katketa itsestään, ennen kun mä oon pyyhkinyt grillikastikkeen sormistani ja kaivanut luurin esiin. 1 vastaamaton puhelu: Matthias Tallilta, lukee näytöllä. Ehkä Matthias (Tallilta -- tunnenko mä muka muita Matthiaksia?) on tosi nopee kirjottaan tai mä tosi hidas miettiessäni, kehtaanko tai haluanko soittaa Matthiakselle Miilon ollessa siinä vieressä (oon kuullut vaan maailman epämääräsimmän, ympäripyöreimmän selityksen niiden väleistä). Joka tapauksessa viesti ehtii kilahtaa näytölle ennen kun oon soittanut minnekään.
MATTHIAS TALLILTA
18:43
Hei:) Voisinko tulla katsomaan kissoja huomenna? Täysin ymmärrän jos se ei ole hyvä idea tai muuten sovi. 18:44
joo tuu monelta vaan! miilo on sit tääl edelleen
18:48 Kiva, tulen ennen työtä! Tuon hiekkaa Feline Dionille ja muille. Ei haittaa ellei haittaa Miilolle. Voin kyllä olla tulematta, ei huolta:) 18:51
eikun hyvä homma et tuut, Felinellä on salee ikävä sua ja silleen vara-avain siellä samassa paikas kun ennenkin toivottavasti 18:55
joo on
Katti Helenan jälkeen grilliruoka-apajille tulee vuorotellen Valtteri, Ilona ja Anton, joka muutostaan huolimatta on tullu taas hengaamaan Savusalontie vitoseen kuin joku sitcom-sarjan vakiokalustojäsen. Mä ja Miilo tiskataan, lojutaan ullakon vinokaton alla, kuunnellaan sadeta. Kun mä kasilta lähden polkemaan Fleimiin, mulla on kaikin puolin kiva ja hyvä ja lämmin fiilis, mut silti pyöränrattaiden vauhtia päässä rämisee jotain epämääräistä -- ihmiset, joille Miilo ei halua puhua (ja eri skenaariot, joissa musta tulee yks niistä).
|
|
Kiril
Perustallilainen
Posts: 247
Hoitoheppa: Paahtis
Koulutaso: ???
Estetaso: ???
|
Post by Kiril on Jul 21, 2023 5:20:07 GMT 2
24.5.2023 - Tanssilattialla kolisevat kallot, pikkukaupungin peilipallot
Salamavalo sattuu silmiin heti, kun mä ja Miilo noustaan tiskin takaa. Jos Juli ikinä päättää, ettei S-Market ja someinfluencerius tuo sen elämään tarpeeks iloa, sillä on salee hiton upee ura edessään jonain Seiskan palkka-paparazzina. "PANETTEKS TE SIELLÄ", se huutaa puhelin kourassa. Huudan musiikin yli takas (varmuuden vuoks, etten kohta saa Julin päättäväisen puppugeneraattorin takia porttikieltoo omalle työpaikalleni): "EI KUN TEHÄÄN TÖITÄ." Juli ei näytä uskovan, mut Summer Is Crazy valuu Euroviisu-Solo:ks täydellisellä hetkellä. Kaaospeikko-Holma näyttää saavan jonkin sortin sähköshokin päätellen siitä, miten se sätkähtää "bAeBe, iT's kInDa cRaEzE":n kuullessaan ja ryntää tanssilattialle kuin rasvattuna. Matkalla kaatuu arviolta kolmen viattoman ohikulkijan juomat. Hetki, ja lonkeroitaan törkeen pitkään venanneet Iiris ja Sisu valuu sen perään.
Lakaistessani loppuja lasinsiruja vielä nopeesti tieltä mä mietin, onko Fleimi pahempi vai parempi kuin ruotsinlaiva. Liekkijärvellä on varmaan aika sama määrä ihmisiä kun täpötäydellä risteilijällä, ja kummassakin Miilo operoi ihan yhtä tottuneen näköisesti kärsimättömien ja jurristen asiakkaiden jonon toisensa jälkeen. Mua hymyilyttää, kun sitä vilkuillessani mietin tän kesän suunnitelmia. Toisella korvalla mä kuulen, miten Cella usuttaa Antonia karaokeen.
Sit jonosta seuraava astuu tiskille ja mä tunnistan sen ja en varmaan enää hymyile. ***
"Kiri?" Miilon ääni on vähän kähee kaikesta musiikin yli huutamisesta, niin varmasti munkin. Nyt Fleimissä on kuitenkin hiljasta sillä pilkunjälkeisellä korvissasoivalla tavalla, portsari on saanut kaikki häädettyä pihalle ja me siivotaan tahmeesta kaaoksesta pahin pois, että saadaan paikka suljettua.
"Joo?" "Mä siis vaan... Ooks tyyliin vihanen? Mulle, tai jotain?"
"Miks mä oisin vihanen? En oo." "En tiiä."
"No en oikeesti oo. Hiton kiitollinen ennemmin, kiitti viel et tulit hoitaan tän tuskavuoron mun kaa", mä vakuutan ja pujahdan Miilon ohi nappaamaan uuden rätin.
"Okei. Tietty tulin", Miilo sanoo ja on hetken hiljaa, luuttuaa vain kulunutta lattiaa. Se kuulostaa edelleen epämääräsen huolestuneelta, kun kysyy hiljaa: "Ooks ok?" Tajuun taas, etten oo niin hyvä esittään kun haluisin kuvitella.
"Joo oon" tulee ulos melkein refleksinä, mut pakotan itteni oleen ees vähän reilu ja yritän tarkentaa: "Tääl oli tänään vaan yks tyyppi, joka-... Tai et, perus Liekkijärvi. Ei johdu sust."
Ei johdukaan. Ja mä oon ihan oikeasti ok. Mä vaan...
Turha märehtiä.
Roskasäkki kädessä lähden kiertään halki klubin. Fleimi näyttää kaikki ankeenkeltaset kattovalot päällä jotenkin paljon pienemmältä. Lattialta löytyy tänään esimerkiks: - aurinkolasit (epäilyttävän samanlaiset kuin Cellalla)
- nurkkaan levinnyt aski kurkkupastilleja (ne on liiskaantuneet askelten alla ja toimii nyt heikkoina menthol-ilmanraikasitmina)
- lähes tyhjä Metsmaasikas-pullo (pisteet sen tänne salakuljettajalle taidosta ja pokasta)
- jonkun Horses In Fire-kantakortti (yritti varmaan maksaa sillä)
- lippis (tiiän et se on Vilin, koska sen lippaan on kirjotettu huulipunalla "JULI<3")
- sormus (siinä on kaiverrus, joka alkaa ehkä L:llä)
Mun kierros päättyy takahuoneen roskiksille. Miilo on just tunkemassa moppia takaisin ylitäyteen siivouskomeroon, mut kääntyy vilkaisemaan mua. Eikä ehkä vaan siks, että mulla on otsallani Cellan aurinkolasit ja päässäni Vilin lippis -- liikkuva yhden miehen löytötavaratoimisto.
"Ooks ihan oikeesti ok?", Miilo kysyy ja tunkee siivouskomeron oven kiinni. "Tai et haluuks--"
"Joo joo oon", haluun purra kieleeni melkein heti perään, niin typerän inttävältä se kuulostaa. "Anteeks. Voinks selittää myöhemmin? Haluun ehk vaan nukkuun", mä mutisen ja painan naamani sen olkaa vasten niin, et samalla Vilin lippis kopsahtaa vahingossa pois päästä.
Miilo ymmärtää. Me viedään roskat ja suljetaan Fleimi, pyöräillään kotiin aamuhämärässä, rojahdetaan sänkyyn.
Mä makaan hereillä vielä sittenkin, kun Ada herää ja hipsii alakertaan.
|
|
Kiril
Perustallilainen
Posts: 247
Hoitoheppa: Paahtis
Koulutaso: ???
Estetaso: ???
|
Post by Kiril on Jul 27, 2023 7:46:56 GMT 2
11.6.2023 - Kuulemma Dragostea din tein sanat on käännettynä yllättävän haikeet
Sekä Seppele Cupin afterit että epämääräsen ankee olo katoaa mun ympäriltä kuin taikaiskusta, kun puhelimeen kilahtaa viesti Miilolta. Ei se johdu mysteerisestä "onnea sijottumisesta"-lahjapaketista josta Miilo lähettää kuvan, ei siitä, miten kivalta kuulostaa et oon ylpee et olit toinen, siin teidän kilpailushan oli joku 20 ratsua.
Ei, vaikka ne saakin mut häkeltyyn ja hymyileen. Koko muun maailman katoominen taas yhen viestiketjun ympäriltä johtuu ihan täysin vaan siitä, että Miilo on Miilo. Ja mulla on vierotusoireita.
Miilo: oisinpa siel
Ajattelematta kirjoitan: oisitpa. hei haluuks tulla yhen ullakkohuoneen näyttöön? Sit kuitenkin tajuun, miten ei-vitsiltä se kuulostaa (ehkä siks, ettei se oikeesti oo vitsi lainkaan). Kirjaimet näytöllä katoo uusien tieltä. Mulla on olo kuin kallionkielekkeeltä just ja just ajoissa peruuttaneella sopulilla.
Kiri: oisitpa, oikeesti ihan älyttömän syvältä ettet oo Kiri: jos tekis savusalontien pihaan sellasen ojan johon tulis vettä liekkijärvestä ja tekis Antonin vanhasta huoneesta jonkun ruotsinlaivasimulaattorin niin voisiks esim siirtyy töihin tänne, naapurista löytyis rasittavia keski-ikäsiä asiakkaiks ja kaikkee Kiri: [muutaman minuutin kuluttua] haha se oli vitsi
Ihan vaan siltä varalta, että Miilo luulis (tajuais) mun olevan jollain epäsuoralla, epävarmalla tavalla tosi vakavissani. Luoja. Se alkaa kirjottaan, lopettaa. Mua ei pitäis jännittää mitä se vastaa mun vitsiin, mut silti mä tuijotan puhelintani koko sen pari minuuttia, joka kestää et näytölle välähtää taas uus viesti.
Miilo: salee kunhan sä oisit siel Miilo: [kirjoittaa, lopettaa, kirjoittaa] Miilo: [hetken päästä] voitais palkkaa liekkijärven arto sinne Miilo: asuisinks siel ojas
Onneks meil on aika samanlainen huumorintaju, mä mietin väistäessäni ihmisjoukkoa tallinvintin seinustalle. Olin ilmeisesti tärkeen "Ja sitten me tehtiin kaarros tästä, toi tuoli ois se okseri, ja--"-demonstraation tiellä.
Kiri: joo asuisit, sulla ois sellanen uimapatja jolla seilaisit Kiri: arto vois kantaa sulle drinkkejä sinne, vaik en kyl tiiä tietääks se muusta kun kaljasta ja kiljusta Kiri: toivon et mahdun sille uimapatjalle kans
Miilo: mahut salee, ainaki talvel ku oja jäätyy eikä haittaa vaik nukkuis niinku vähän reunan yli jäällä Miilo: [kirjoittaa, lopettaa kirjoittaa, lopettaa taas] Miilo: tai niinku et uimapatjalle varmaan mahtuu mun lisäks kerralla joko sä tai mun matkalaukku, niin jos voisin esim säilyttää laukkuu sun huonees ettei se oo tiellä Kiri: joo se saa vaik sit mun sängyn, oon otettu et voitan sun matkalaukkus tossa Kiri: hei
"Vakavasti puhuen, onko sulla ajatuksena olla merillä silleen esimerkiks loppuelämäs ajan, vai ootko miettinyt et voisko joku muu yhtä tuskastuttava duuni jossain toisessa yhtä sulkeutuneessa paikassa olla ihan ok kans? Tai aattelitko, et kotiutuisit ennemmin vaikka Tukholmaan tai kehäkolmoselle? Mitä sä aattelet aina sillon, kun sanot Savusalontietä ohimennen kodiks? Ei sillä et osaisin ees kunnolla hahmottaa, loppuelämää tai mitään. Oon myös ite ihan solmussa kaiken tällasen kaa. Kunhan ois kiva tietää, et mietitäänkö ehkä ees etäsesti jotain samaa." Jotain sellasta mä äkillisessä ikävän ja/tai rohkeudenpuuskassa yritän saada muotoiltua. Vaan lähetänkö mä Miilolle ees osan siitä? No, niin.
Kiri: minkä näistä ottaisit mieluiten [katalogikuva, jossa on kokoelma erilaisia uimapatjoja, sporttinen sinioranssi, yksisarvinen, pizzapala, krokotiili, flamingo, jäätelöpuikko]
Miilo: [kirjoittaa ehkä kaksi sekuntia ja pitää sitten pitkän tauon] Miilo: salee ton kaksvärisen Miilo: tai jäätelön Sitten se kirjoittaa, pyyhkii, kirjoittaa eikä lopulta sanokaan mitään. Mä haluun paeta jostain ikkunasta ihan vaan siks et jokin siinä lasin räsähtelyssä tuntuis oikeelta, vaikka oikeesti ei oo mitään, miltä ees paeta. Ehkä korkeintaan joltain mun omalta idiootilta kriiseilyltä. Ikkunan etsimisen sijaan mä pyydän Miiloo venaamaan hetken ja luovin suoraan juomapöydälle. Voin vaan toivoo, et yks terästetty lasi boolia shottina alas toimii vähän samalla logiikalla kuin pohje ja epämääränen "HO-!" sillä esteellä, jonka Paahtis meinas toissapäivänä kieltää.
Toimiikin. Kuten myös Paahtisken epävarma "No hitto miksei"-hyppy, mun viestit ei ehkä oo niitä sulavimpia, mut pääsee kuin pääseekin jonkun päänsisäsen kiinanmuurin yli. Puomikin varmaan kolahtais samoin lopuks.
Kiri: piti siis vaan kysyy et, tai et mietin vaan Kiri: silleen oikeesti Kiri: et ooks aatellu et oot siellä töissä silleen aina-aina, tai et silleen Kiri: anteeks en oo varma miks kysyn eikä sun tarvii miettii sitä sen enempää
Miilo: [aika pian, mutta kuitenkin pienen tauon jälkeen] Miilo: en aio olla tääl aina töissä Miilo: oon kyl ajatellu sitä Miilo: jonku verran Miilo: [kirjoittaa hetken] mut en tiiä mitä sit teen Kiri: voit aina vaihtaa esim vikinglinelle Kiri: sori
Mä tuijotain umpityperää vastaustani. Mitä toikin muka tarkottaa? Paitsi sitä, et pelkään kuollakseni Miilon luulevan et yritän jotenkin pyytää sen valitseen mut eikä, en ees tiedä, meren kodikasta pakoväylää ja loputtomiin jatkuvii tähtitaivaita? En pyydä. En pystyis. Haluun vaan tietää.
Kiri: hyvä tietää et oot aatellu Kiri: tiiäks yhtään mitä haluisit tehä Kiri: tai siis musta on tosi kiva tietää et et aio olla siellä aina vaik tajuisin jos haluisit olla Kiri: vaik mäkään en tiedä monista asioista Kiri: ja tajuun jos sit haluut esim muuttaa tukholmaan Kiri: eikä sun tarvii tietää tai sanoo
Viestien lukukuittaukset ja Miilon online-merkki katoo. Mun raajoista katoo puolet tunnosta kun aattelen sitä kylmäävää mahdollisuutta, et oon sittenkin vienyt keskustelun liian heikolle jäälle ja Miilo on sen takii vastaamatta. Yritän olla aattelematta. Ja muistaa, et näihin kellonaikoihin kenttä Itämeren ja Liekkijärvne välillä tuppaa muutenkin takkuileen.
Kiri: ok nään et nää ei ehkä tuu perille Kiri: sori Kiri: oon salee aatellu liikaa
Nojaan vinosti heinävintin parrua vasten ja pureskelen kielenpäätäni, kuin se ois jotenkin loukannut mua. Katse jumittaa edelleen puhelimen pimentyneessä näytössä. Haluun ravistella itseeni. Pitäiskö ehkä olla tallilaisten kanssa juhlimassa, eikä jumittaa puhelimen kanssa nurkassa käymässä poikakaverin kanssa keskusteluu, jota ehkä kumpikaan ei ees oikeesti haluu tai osaa käydä? Kyllä mä tajuun, että se epämääräsen ankee fiilis, joka aiemmin muistutti olemassaolostaan ei oo pelkkää sietämättömänkipeetä ikävää, vaan joku sellanen ontto etäisyys kaikkeen muuhun, joka vaan lipuu ohi.
Mun epämukavan syvälliseks käyvän itsetutkiskeluahdistuksen keskeyttää ilmoitus uusista viesteistä. Ne saa kurkun kuristamaan.
Miilo: en oikeestaan tiiä viel mitä haluun sit Miilo: anteeksi
Miilo: [hetken kuluttua] tai et haluun olla sun kaa Miilo: mitä oot aatellu liikaa
Kiri: ei sun tarvii pyytää anteeks sitä ja mäkin haluun olla sun kaa Kiri: en tiiä, jotain typerää Kiri: kai mul on vaan ikävä Kiri: ja en mä osaa miettii tulevaisuutta ite kuitenkaan niin ihan sama ja tää toimii ihan hyvin Onks kukaan koskaan koko maailmankaikkeudessa osannut sanoo "Ihan sama ja tää toimii ihan hyvin" kuulostaen ihan 100% rehelliseltä? Oikeesti? Miilo: mulki on ikävä sua Miilo: ja ei mua oikeesti haittais joskus asuu vaik siin ojas Miilo: tai niinku jossain lähel sua
Kiri: okei hyvä tietää Kiri: mut en haluu et alat inhoon mua Kiri: [kirjoittaa pitkään, lopettaa, kirjoittaa taas hetken, lopettaa]
Voisin mieluusti repii aivoni vaikka kulholliseks pinkkejä muroja, jos se auttais tajuumaan, miks tää on niin vaikeeta siitä huolimatta, et Miilo ei sano mitään huonoo vaan oikeestaan kaikkee hiton huojentavaa, ja et miks musta tuntuu, kuin oisin pilaamassa kaiken.
Miilo: miks alkaisin
Kiri: no jos lopettaisit työs tai muuttaisit johonkin mun takia ja sit tajuisit et se oli huono päätös ja haluisitkin oikeesti olla jossain muualla Kiri: niin alkaisit kyl inhoon Kiri: et ei oikeesti tarvii puhuu tästä enempää en oo varma mitä selitän
Miilo: jos haluisinkin olla jossai muual niin salee kysyisin haluuks sit lähtee johonki muualle mun kaa
Hetkeks mun on pakko puristaa silmäni tiukasti kiinni. Miilo kuulostaa niin varmalta.
Kiri: no mitä jos mä sit alkaisin inhoon sua
Kadun hiton epäreiluu "Eikun etkö tajuu et ehkä kaikki on tuhoontuomittuu"--viestii heti, kun se on lähetetty.
Kiri: anteeks en vois alkaa inhoon sua, ei ois pitäny sanoo noin
Miilo: [viesti on luetulla muutaman minuutin] Miilo: sit varmaan lähtisin takas johonki Miilo: [pienen hetken päästä] mut oot salee vika ihminen jota alkaisin inhoo Miilo: tai niinku et se on ainoo mitä tiiän
Sattuu: se, etten voi tarttuu Miiloo kädestä, se, et en osaa tätä paremmin, ja se hukuttavanpistävä tunne, kun pari itsepintasta osaa kehosta haluu ihan helvetisti itkee ja loput ihan helvetisti ei.
Kiri: okei
Kiri: lol katotaan ooks tota mieltä sit kohta kun ollaan oltu työkavereita kuukausi Kiri: mut niin säkin oot Kiri: anteeks kun tää ei oo helpompaa Miilo: ei se haittaa Miilo: anteeks ku mä en osaa sanoo tarkemmin Miilo: mut oon oikeesti miettiny tota paljon Miilo: ja varmaan mietin Miilo: viel lisää Miilo: ja kiva jos sust ei oo niinku ihan hirvee ajatus jos olisin joskus jossai siel Miilo: [pienen hetken päästä] tykkään sust tosi paljon Kiri: mäki tykkään susta tosi paljon Kiri: ei se oo yhtään hirvee ajatus, pelottaa vaan hirveesti et se oiskin susta ihan hirveetä Kiri: ja sul on syys olla sielkin Kiri: mut niin en mäkään osaa sanoo mitään tarkkaa mistään mut tajuun kyl Kiri: tai et en mä haluu ikuisesti olla fleimissä tai paistaa perunoita, mut silleen mitä muutakaan muka sit Kiri: mut en osaa kuvitella etten muka joskushaluis olla sun kaa Kiri: niin siks kai aloin miettiin tota Miilo: tajuun kyl Miilo: ja mulle tää on nyt ihan ok Miilo: tai sillee ihan ok et mul on sua koko ajan ikävä Miilo: mut etenki ku oot tääl kohta pitkään, ehk voidaan puhuu tost sit lisää Miilo: tai joskus Kiri: okei hyvä ja silleen Kiri: et joo ehkä Kiri: [kirjoittaa pitkään, lopettaa, ei jatka]
Jopa tallinvintin parru mun selkäni takana tuntuu huteralta, kun suoristaudun kunnolla seisoon. Räpyttelen silmii ja katson ympärilleni ensimmäistä kertaa ties kuin moneen toviin. Ai juhlat on edelleen olemassa ja käynnissä? Ok.
Mulla on keskustelun jäljiltä nolo ja hyvä ja huono ja nolo olo. Kaikki tutut on... Jossain. Mä puikkelehdin juomapöydälle, väsään maailman epämääräisimmän drinkin ja yritän linnoittautuu oleskeluhuoneen puolelle lukeen ylösalaisin pöydälle jätettyä Hevoshullua. Tuuvan tallilaisilla on taas joku kriisi idyllin keskellä. En osaa keskittyy niihin.
Sen sijaan mietin Miiloa laulamassa Fleimin toukokuun karaokessa, miten kevyeltä ja pehmeeltä sen ääni kuulosti, kun se yritti tapailla mun kanssa Dragostea din tein vieraankuulosia sanoja ja olla nauramatta. Kumpikaan ei onnistunut erityisen hyvin, sanoissa tai nauramattomuudessa. Mietin niin hirveen vakavantuntusta sunnuntaivisiittiä mummin luona, sitä, mikä ero on mun kurkkuun sillon miltei takertuneilla sanoilla -- paras ystävä, poikaystävä. Mietin, miten tällä kertaa bussiasemahyvästejä jättäessä Miilon silmät täytty ja tulvi suolavedestä, enkä mä silti voinut rutistaa sitä kuin ihan liian lyhyen ajan, ennen kun sen piti jo ehtii kyytiin.
Kiri: [kuva mutaisenvärisestä drinkistä oleskeluhuoneen pöydällä] kehitin tän just, sen nimi on Ojameri ja aion tehä siitä hitin sit kun tuun duuniin sun kaa Kiri: se on onneks pian, koska mulkin on koko ajan ikävä sua Kiri: siltä varalta et ei ollu selvä
|
|
Kiril
Perustallilainen
Posts: 247
Hoitoheppa: Paahtis
Koulutaso: ???
Estetaso: ???
|
Post by Kiril on Aug 5, 2023 17:48:01 GMT 2
16.6.2023 - Hitonmerimiesterveys
Laskeva aurinko paistaa tienvieruspuiden halki suoraan silmiin. Aurinkolasien linssit heijastaa Miilon poskille väreilevät läikät, joista on vaikee sanoo, onks ne valoa vai varjoa. Sen sormet naputtelee rattia taas niin rauhallisen tarkkaan tahtiin, et oon melkein varma, et musiikki kuuluu siitä eikä vuokra-auton radiosta. Mä katson, jotenkin häikäistyn, katson pois, hymyilen sivupeilille.
"Onkohan se sun luottokämppä vapaa näin lyhyellä varoajalla?", mietin seuraavan sinisen HELSINKI-kyltin bongatessani.
"Ei oo", Miilo vastaa heti, "Tarkistin ku lähettii. Mut voidaan mennä hotellii."
Heti Miilon paketin avattuani mä olin pujottanut tähdenmuotosen rustokorun korvaani, tunkenut omenanaksut tallireppuun ja yrittänyt rutistuksen voimalla saada Miilon tajuun, miten kiva ja miten sen ei ois tarvinnu ja miten hyvin se mut-- Ihan kuin Miilo ois käärinyt itsensäkin siihen sinivihreeseen paperiin ilmestyessään Savusalontien pihaan. En kysynyt kertaakaan, kuinka pitkään se aiko esittää kipeetä, mut tänään sen pomo soitti ja ilmotti, et se joko kokee yön aikana ihmeparantumisen tai toimittaa lääkärintodistuksen pidemmästä sairaspoissaolosta. Autonkin maksimivuokra-aika oli menossa umpeen. Aattelin noin sekuntin, miltä tuntuis taas katsoo takavalojen katoavan pois näkyvistä Miilo mukanaan ja ilmotin, et mulkin oikeestaan on asiaa Helsinkiin. Et voisin lähtee samaa matkaa.
***
"Must ne vois vaa päästää sut suoraan duuniin", Miilo oli mutissut hiljaa mun korvaani, kun hetkee myöhemmin painoin puhelinta toista korvaa vasten ja kuuntelin Terveystalon rätisevää jonotusmusaa.
"Vois", mä olin hengähtänyt ja kääntynyt tukistaan Miiloa, sillä päätellen sen huulten ja käsien vaeltelusta sillä selkeesti oli vahva agenda häiritä mun vakavaa ajanvarauspuheluani. "Ihan sekoo, et tarvii mennä erikseen johonkin hiton merimiesterveyskeskukseen. Enhän mä teille kapteeniks oo tulossa."
"Mmm", Miilo oli vastannut hampaat mun niskaa hipoen. Kylmii väreitä. "Ehk pääset tuuraan sitäki."
"Jos pääsen, niin käsken sut mun yksityiseks juomanvalmistajaks sinne ohjauskoppiin."
"Kiva. Vaik ooks varma, et pystyisit sit keskittyyn?"
"Aioks tehä niin vahvoi drinkkei, vai?"
"En, ku jotai parempaa."
Kun jonotusmusa naksahtaa pois ja linjan päässä viimein vastataan, mun täytyy äkkiä kammeta itseni nauruaan pidättelevän Miilon alta ja kuulostaa siltä, kuin mulla olis a) edelleen muutama aivosolu päässäni ja b) nolla paria käsiä paitani alla. Onneks onnistun ihan tarpeeks hyvin ja hitonmerimiesterveyskeskukselta löytyy kun löytyykin aika jo seuraavalle aamulle. Kaks kärpästä ja niin edelleen.
***
"Tai voidaan vaik vaan valvoo koko yö", mä hymähdän Miilolle. "Niinkun et haahuillaan vaik Hesan villissä yössä siihen asti, et sun laiva lähtee."
Se on ja ei oo vitsi. Nolottaa myöntää, mut oon pistänyt jo melkein koko kuun palkkani ratsastustunteihin ja kissanhoitohommiin. Sommeritkin on ihan just, ja vaikka Hannes kuinka heittelee kymppitonneja ympäriinsä Seppeleen menestyksen nimissä, tulee siellä silti palaan rahaa ruokaan sun muuhun.
Ehkä Miilo tajuaa, ehkä se on vaan ite saanut ihan tarpeekseen hotelleista, sillä se johdattaa mut autovuokraamolta suoraan rautatieaseman matkatavarasäilytyslokerikoille ja hylkää matkalaukkunsa.
Me haetaan evästä kaupasta ja mennään syömään jollekin rantakivikolle, katsellaan auringonlaskua ja väistellään lokkien näpistysyrityksiä. Eksytään jonkun purjehdusseuran venetelakoille ja piiloudutaan pussaileen yhden S/Y Eilan pressujen alle. Kävellään Tokoinrantaan, Töölönrantaan, ties mihin rantaan -- puhutaan ja kävellään ja puhutaan niin pitkään, et kaupungin valojen tausta muuttuu sinisestä sysipimeeks. Miilo esittelee nopeesti sen vanhan lukion ja mä härnään sitä sydämeni kyllyydestä kalliohipsteriydestä, vaikka oikeesti oisin ollut onneni kukkuloilla, jos oisin ite käynyt kouluni siellä.
Aamuyöllä mä vedän Miilon jonkun lupaavanolosen klubin jonoon. Sisällä basso jyskyttää niin lujaa, et sen tuntee ihollaan. Mä tanssin niin et tulee hiki ja liike virtaa kehoon kuin sähkö, pujotan sormeni Miilon niskahiuksiin ja hymyilen sen huulia vasten hengästynyttä hymyä. Metallitähtiä mun korvissa, tähtiä Miilon silmissä, tähtiä koko uneton yö täynnä.
Pilkku tulee ihan liian aikasin. Me paetaan keskustan aamuneljänkaaosta grillille, puistoon, Tähtitorninmäen kasteenviileään ruohikkoon.
"Paranemisii", mä mumisen Miilon hartiaa vasten satamassa.
"Hyvää tarkastust", se mumisee takaisin ja nostaa kämmenet mun poskille, niin et voi katsoa mua ihan läheltä silmiin.
"Aika sumeeta, en salee saa kapteeninpätevyyksii."
Miilo ottaa askeleen taakse kämmeniään liikuttamatta, siristää mulle käsivarrenmitan päästä silmiään. Se näyttää ihan helvetin väsyneeltä ja villin yön ryvettämältä ja maailman kauneimmalta.
"Auttaaks?"
"Joo", virnistän Miilolle, vaikka silmät alkaakin tuntuun sumeilta nyt ihan muista syistä.
Merimiesterveystarkastus menee läpi. Mut ei täysin rehellisesti.
|
|
Kiril
Perustallilainen
Posts: 247
Hoitoheppa: Paahtis
Koulutaso: ???
Estetaso: ???
|
Post by Kiril on Aug 15, 2023 20:19:08 GMT 2
28.6.2023
Toffo II Helena ja Miilo nukkumassa Kirin ullakkohuoneessa kissanristijäisten jälkeisenä aamuna.
2.7.2023 - Ei mikään Ratatouille
Liekitetyn Perunan keittiössä on ihan helvetin kuuma (kuten aina) ja ihan helvetin kiire (aika epätavallista). Salin puolella ei oo vasta kun yks pöydällinen väkee, mut Teme ja Jonna sinkoilee ja huutaa ympäriinsä jollain ennennäkemättömällä poltteella. Kuin monta tuntii etuajassa ne on tänään tulleet duuniin? Rosteritasot kiiltelee puhtauttaan, Teme näyttää vähemmän darraiselta kun yleensä keskipäivällä ja jopa mun ainanen perunateatterivastuu on jo hoidettu tiskipöydällä komeilevasta perunankuorivuoresta päätellen.
"Kahdet röstiperunat valmistuun, chef!"
"Jes chef!" Paistinpannunvarressa Jonna näyttää niin keskittyneeltä, et keittiö sais vaikka räjähtää ympäriltä. Vieressä Teme operoi lautasille jotenkin tavallista taiteellisempia asetelmia perunamuussista ja lihapullista. Ne toimi kumpikin ennen Liekkijärven peruskoulun keittiössä, eikä kuulemma haluu enää eläessään nähdä yhtäkään kumiperunaa. Onko mun pomokaksikkoni bestiksiä, fwb:itä, vanha aviopari, mitä? Oon tehnyt vuoroja täällä jo päälle vuoden, enkä silti tiedä.
"Mikä tilanne sipulin kanssa, chef?"
"Valmista minuutissa, chef!" "Kiitos, chef!" "Mitä vittua, chef?", tyrskähdän oviaukosta.
Jonna huitoo kättänsä mun suuntaan irrottamatta katsettaan kuullottamistaan sipuleista. Se laskee sormensa yks kerrallaan (laskee kai sekunteja), mut pidellessään ilmassa enää pelkkää nyrkkiään se lykkää pannun Temelle ja kääntyy vastaamaan. "Alotettiin Temen kanssa uusi sarja ja innostuttiin", Jonna selittää hymyissäsuin. "The Bear", Teme tarkentaa ja tyrkkää valmiit lautaset mulle. "...Asia selvä. Chef?" "Chef." *** Huolimatta Temen ja Jonnan innosta minkään sortin asiakasryntäystä ei tänäänkään näy. LiekkiPottu taistelee mättöasiakkaistaan nykyään aika verisesti Brunon pizzerian kanssa, kaikki oikeesti ihenoo illallistamista kaipaavat käy Liekessä ja läpikulkumatkalla olevat mökkiläiset sun muut syö kai mielummin tutussa ja turvallisessa ABC:ssä. Mä vedän taukosalaattiani keittiönnurkan jakkaralla ja kuuntelen, kuinka Teme ja Jonna brainstormaa piakkoin alkavaa remonttiaan, jonka uskoo pelastavan koko lafkan. "Venyy väkisinkin syksylle", Teme pohtii parransänkeään rapsutellen, "jos uusitaan ne lattiatkin." Kiitän onneeni, et laivalla riittää töitä elokuun loppuun asti. ***
Mun työpäivän ilosin hetki on, kun jään hetkeks jutteleen perunavohveleitaan odottelevan Lyytin kanssa. Se ei oo pääsemässä Armas-kuvioiden takia huomenna alkavalle vaellukselle, mut epäilen vähän, et myös viimekesän vaelluksen karmeet käänteet vaikutti sen intoon ilmottautua mukaan. Tajuun hyvin. Oon mäkin miettinyt moneen kertaan, et millä todennäkösyydellä tällä kertaa tulee vastaan kolkkaajia, karmeita viestejä tai vajaanlukitsemisia. Ei me kuitenkaan eletä missään Nummelan ponitalli-maailmassa, et ehkä huonoo tuuria riittää vaan yhdelle kesälle.
Lyytillä on mukanaan myös Allu ja Allun puhelin -- niillä on Mannyn kanssa joku kolmen hengen videopuhelu-ruokailuhetki. Joku pieni osa mussa on aika kateellinen niiden vankkumattomasta ystävyydestä.
Myöhemmin muuttourakan uuvuttamat Rosengårdit eksyy sisään. Tilatessaan Josefina ihmettelee, onko perunat muka joku Liekkijärveläisjuttu (ei oo, vakuutan). Niiden syötyä ja lähdettyä ravintola huutaa taas tyhjyyttään ja koska sulkemiseen on enää puoli tuntia, oman elämänsä tulevat Michelin-kokit häipyy naapurikaupungin keittiötarvikeliikkeeseen ja jättää mut siivoon paikat kuntoon.
Kun etuovi sit kuitenkin käy, mietin et huikkaanko suoraan, et tarjolla on sit enää vaan kylmiä ja/tai mun pohjaan polttamia aterioita. Mulla on jo siivouspopit kajareissa ja rätti kädessä, mut nelihenkinen kyläyhdistysseurue kuitenkin paukkaa sisään niin päättäväisesti, että niiden käännyttämisestä seurais varmaan kuvallinen valitus asiakaspalvelun tasosta johonkin Liekkijärven ilmoitustaulu-ryhmään.
On suuri virhe ajatella, et ne safkais yhtä epätoivosen nopeesti kuin mä lämmitin niille ruoat. Kyläyhdistys rupattelee suunnilleen 1 sp/h (suupalaa/tunti)-vauhdilla jostain julkisivukaavoituksen vastaisista postilaatikoista. Mä yritän siivota kaiken niin valmiiks kun mahdollista, mut heitän haikeet hyvästit sille, et muka enää ehtisin soittaan Miilolle ennen sen baarivuoron alkuu. Lopulta on pakko ottaa järeet aseet käyttöön. Viittä vaille tasan mä käännän LiekkiPotun kajarit niin täysille kuin ne saa ja pistän soimaan mahdollisimman korviariipivät hyperpopit. Kyläyhdistys vaikuttaa ärsyyntyneeltä mut ei kärsivältä. Hitto. Eikö ees Charli XCX voi estää niitä tilaamasta jälkiruokaa?
|
|
Kiril
Perustallilainen
Posts: 247
Hoitoheppa: Paahtis
Koulutaso: ???
Estetaso: ???
|
Post by Kiril on Aug 18, 2023 14:37:32 GMT 2
|
|
Kiril
Perustallilainen
Posts: 247
Hoitoheppa: Paahtis
Koulutaso: ???
Estetaso: ???
|
Post by Kiril on Aug 18, 2023 21:07:35 GMT 2
17.8.2023 - Jotain tosi vakavaa (23:23)
Miilo täyttää 24 ja tänä vuonna Kiri voi antaa sille muutakin kuin venähtäneen onnittelupuhelun.
Valitettavasti Kirin anomus ylimääräsistä vapaapäivistä ei ole mennyt läpi, eikä se voi viedä Miiloa niille törkeän hienoille synttäritreffeille Tukholmaan, joita on suunnitellut salaa viimeiset pari viikkoa. Ei ainakaan oikeana päivänä. Ne on vuoropäällikön mukaan ottaneet jo ihan liikaa omaa lomaa. Kiriä nolottaa -- se tietää olevansa osasyyllinen siihen, miten monta uhkausta potkuista Miilo on kuluneen kuukauden aikana saanut. Onhan varoituksia ja puhutteluja ropissut Kirillekin, mutta vakityö ja kesäpesti on niin eri asioita (vaikkei Miiloa näytä juuri haittaavan; sen työmoraali vaikuttaa vain laskevan ja laskevan, vähän kuin rima siinä laivan limbokisassa, jonka Kiri eilen juonsi). Silti Kiri haluaa tehdä jotain. Vaikkei se itse tykkääkään juhlia omia synttäreitään, tuntuu Miilon merkkipäivä jouluakin tärkeämmältä.
Kiri on mulkoillut pankkitiliään ja pankkitili on mulkoillut takaisin, estänyt ne kaikki korkealentoisimmat suunnitelmat. Hetken se ymmärtää ehkä jopa Hannesta -- se haluaisi antaa Miilolle kuun ja tähdet taivaalta, jonkun naurettavan kalliin illallisen, kultaa, hopeaa, mahdollisuuden mihin tahansa kivaan.
Ja entä se, miten kirkkaina Miilon silmät oli säihkynyt silloin kerran, kun se kertoi kaipaavansa soittamista? Säihke oli ollut ristiriidassa vähättelevänkasuaalin äänensävyn kanssa, muuttunut nolostuneeksi "Enmänyttiiä":ksi Kirin ihailun kohdatessaan. "Enmänyttiiä en oo soittanu niin moneen vuoteen, kyl mä tykkäsin siitä mut--"
Googlattuaan soitinkauppoja ja hintoja Kiri huomasi nopeasti, ettei sillä ollut varaa ymmärtää Hannesta yhtään enempää. Ehkä jos se alkaisi käymään harvemmin ratsastustunneilla...?
Tänäänkin Kiri ja Miilo on päässeet nukkumaan vasta aamuviideltä, yökerhossa esiintynyt bändi veti baaritiskille ennätysmäärän väkeä. Vuorokauden vaihtuessa ne ehti ainoastaan nopealle tauolle, onnittelusuudelmat jäi lyhyiksi Arton huhuillessa apua ovelta.
Iltapäivällä havahtuessaan Kiri sammuttaa salamannopeasti herätyksen, jonka on laittanut taktisesti soimaan reilusti ennen Miilon puhelimen vastaavaa. Onneksi se on niin sikeäunista sorttia, Kiri miettii livahtaessaan Miilon hytistä ja kohti buffan keittiötä.
Keittiötä ollaan juuri siivoamassa lounastarjoilun jäljiltä. Kokkina toimiva Eemeli on jo vaihtanut hiusverkkonsa takaisin tuttuun lippikseensä ja näyttää siltä, ettei malta odottaa pääsevänsä takaisin jokaviikkoisen ristikkonsa pariin. Se antaa Kirin varastaa yhden niistä linjaston isoista metallisista tarjoilulaatikoista ja täyttää sen tarkkaan valikoiduilla lounaanjämillä. Astiat ja aterimet kilisee koko matkan alas varsin epäilyttävästi, mutta koska Kiri on vetänyt niskaansa sinisen työunivormukauluspaitansa, se voisi varmaan vaikka laskea pelastusveneen vesille kenenkään kyseenalaistamatta.
Miilo venyttelee ja haukottelee ja hymyilee, kun Kiri palaa hyttiin ja laskee kattauksen sängyn jalkopäähän. Se ei todellakaan laula onnittelulaulua, mutta niiden syödessä hedelmiä ja melkein tuoretta leipää ja munakasta ja hienosti aseteltua kalaa ja jälkiruokakakkua Kiri yrittää miettiä kappaleita, joissa laulettaisiin jotain siitä, kun on 24. Lopulta Kiri ja Miilo viivyttelee lakanoissa ja suihkussa ja lakanoissa niin pitkään, että Kiri myöhästyy illallisen kattaus- ja tarjoiluvuorosta. Kello on melkein yksitoista, kun Kiri on saanut sekä työnsä että synttärisuunitelmansa toisen osion valmiiksi. Kevyin askelein se suuntaa kansibaarin tungoksen halki ja tiskin takana varmaan tuhannetta espressomartiniaan väsäävän Miilon luo. Enää Kiri ei jää maleksimaan tiskille, vaan pujahtaa tottuneesti sen taa ja hipaisee Miilon käsivartta heti, kun sen asiakas on häipynyt. "Tuu", Kiri kuiskaa sen korvaan, "sain sulle tuuraajan, niin ei tarvii murtaa kenenkään jalkaa." Miilo kääntyy virnistämään Kirille vähän yllättyneenä, vilkaisee ympärilleen ja näyttää siltä, kuin aikoisi kysyä jotain. Sen sijaan se nojaa lähemmäs ja nyökkää. "Mihin mennään?"
"En kerro, tää on aika ilmiselvästi yllätys", Kiri virnistää ja yrittää sohia Miilon hiuksia sen silmille näköä hämärtämään.
Niiden kadotessa käytävälle baaritiskin taa pujahtaa se Kirille määrätty hyttikämppis, intoa puhkuva Jekku. Se ei ole Harri Hylje-pestiltään päässyt vielä kertaakaan baarin puolelle töihin. Se ei myöskään osaa sekoittaa drinkkejä, mutta Kiri vakuutti luottavansa sen improvisaatiokykyyn yhtä paljon kuin omaansakin.
Kiriä jotenkin jännittää, kun se etsii nipusta oikeaa avainta ja kääntää sitä ovessa. Ehkä idea on ihan typerä? Ehkä Kirin lahjoma/suostuttelema vartija tulikin toisiin ajatuksiin?
Melkein koko viikon on ollut harmaan ankeaa. Nyt laivan pieni allasosasto kuitenkin heijastelee kirkkaimpia mahdollisia taivaita -- Kiri on virittänyt pienen projektorilampun muuten pimeän tilan keskelle. Miilon suosikkikappaleiden lista soi matkakaijuttimesta ja kaikuu kaakeliseinistä.
"Okei voi kattoo", Kiri sanoo hiljaa ja pyyhkii hiuksia silmiltä, jotka Miilo on jossain välissä matkaa sulkenut -- se on vain luottanut siihen, ettei kädestä pitelevä Kiri anna sen törmätä mihinkään.
Nyt Kiri kaivaa omasta taskustaan tuikun ja Miilon työliivin taskusta sytkärin, ojentaa liekkiä Miilole, pyytää sitä toivomaan. Miilo puhaltaa tuikun sammuksiin ja puristaa silmänsä hetkeksi kiinni, hymyilee sellaista hädintuskin-hymyä, joka näyttää Kiristä niin pehmeältä, että tekee melkein kipeää.
"Toivoin." Kello on 23:23. Tänä vuonna Kiri tietää, että Miilo täyttää 24 oikeastaan vasta nyt.
|
|
Kiril
Perustallilainen
Posts: 247
Hoitoheppa: Paahtis
Koulutaso: ???
Estetaso: ???
|
Post by Kiril on Apr 20, 2024 23:15:18 GMT 2
Talven 2023 tekstijuna-merkintöjä
2.10.2023 - Kummi
Mainospostia, sähkölasku, joku Kela-kirje Valtterille – verannan kuluneella kynnysmatolla loju tuttu nivaska. Kaikkein päällimmäisenä oli kuitenkin hattaranvärinen kuori, jonka päältä ei löytynyt ees postimerkkiä. Siinä oli mun nimi.
"Lämpimästi kutsumme Sinut KUMMIKSI, kun rakas tyttäremme NTI. SELJAVAARA–..."
Oli pakko varmistaa vielä pari kertaa, et kutsu todella tuli oikeeseen osoitteeseen.
***
Eilen syysmyrsky ravisteli kerralla maahan varmaan puolet koko Savusalontien oranssinkirjavista lehdistä. Koska mä ja Matthias onnistuttiin hiljattain rikkoon numero vitosen ainoo harava yhessä sähellyksentäytteisessä välikohtauksessa, johon liitty pihapuuhun kiivennyt ja korkeanpaikankammonsa löytänyt kissanpentu, Anton lupas lainata omaansa. Mä lupauduin vastapalvelukseks auttaan sen pihan kanssa.
Ensin mä kiittelin kunniasta jo niinkin vuolaasti, et sekä mua että Antonia alko nolottaan. Nolous piti äkkiä rykiä ja naureskella kauemmas. Vasta kun me kaikessa hiljaisuudessa jatkettiin Antonin ja Sonian pihan haravoimista, mä muistin jotain aika olennaista – jotain sellasta, mikä himmensi mun kummikspääsyiloa.
Vasta hetki sit mä olin kertonut omatoimiadoptoidulle isoveljelleni, et ottaisin kummin duunin ilosesti ja ylpeenä vastaan. Miten mä enää voisin kertoo, et öö sori – ei sittenkään?
***
Myöhemmin samana iltana (tai no on oikeestaan jo yö) mä makaan ullakkohuoneen lattialla koinsyömän viltin alla ja kuuntelin kattoon hakkaavaa rankkasadetta. Syysmyrsky 2: syysmyrskyn paluu. Mun vieressäni loju puhelin ja puhelimessa kaiuttimella Miilo.
“Hei onks Estellellä kummeja?”, mä töksäytän, kun me ollaan ehditty puhuun vasta hetki (ja siihen hetkeen on sisältynyt lähinnä luovan monta eri versioo mulonikäväsua:sta).
Miilo on hetken hiljaa. Toffo pujahtaa sisään ovenraosta ja kipittää mun sänkyni alle.
“Joo”, Miilo vastaa, “kaks Lotan opiskelukaverii vaan. Kui?”
“Eiku mietin vaan. Tieks et kuuluuks ne kirkkon?”
Vielä pidempi hiljaisuus, lopulta: “En, tai kai ne kuuluu? Mut en tiiä niist kirjaimellisesti mitään muuta, ku et Jonna osaa puhuu vaan pöhinätoimistotyöstään ja et Marilla on koira, joka harrastaa agilityy.”
Miilo kuulostaa siltä, että sitä ei tavallaan voisi vähempää kiinnostaa jotkut Jonna ja Mari, mut tavallaan myös siltä, et sitä nolottaa, miten se ei tunne Estellen kummeja.
“Okei. Ei sit mitään.”
“Miks kysyit?”
“Anton ja Sonia pyys mua kummiks. Toiselle niiden kaksosista siis.”
“Wau. Haluuks sit, niinku, olla kummi?”
“No haluun, mut en mä kai voi?”
“Kuin?”
“Kun sitä varten pitää kuuluu kirkkoon.”
“Aaa.”
“Jep. En silleen hirveesti miettiny tällasta sillon kun erosin, koska siis kenen kummiks muka oisin ruvennu?”
“Ehk sä voisit olla silti? Tai niinku, kuuluuks se muka pelkästään kirkolle.”
“Ehkä. Tai et en tiiä, ei Antonii ainakaan varmaan haittais, mut–... Niin.”
Toffo on hiipinyt sängyn alta lähemmäs ja hyökkää mun housunlahkeen kimppuun. Mä hymähdän ja lähetän siitä kuvan Miilolle. Sekunti, kaks, sittentärähtänyt kuva löytää tiensä Tukholmaan ja Miilokin hymähtää linjan toisessa päässä. Sitten me jutellaan ehkä noin viideltä minuutilta tuntuva tunti siitä, miten mun kesätyökollega Jekku sitten jäikin kokopäivätöihin laivalle Miilon iloks ja/tai riesaks, miten mä tuskailin koko eilisen Paahtisken KAHTA irtokenkää tarhasta etsien ja et pitäiskö kengittäjän seuraavaks ehkä liimata sille kumpparit jalkaan, miten kivaa myrsky on kaikkialla paitsi merellä, miten ehitään näkeen seuraavaks. Puhelun aikana mä ehdin kömpiä sängylleni ja Miilo rojahtaa sateiselta tupakkatauolta omalleen.
“Oisko se susta tyhmää”, kysyn uneliaan sateenropina-itämerenkohina-hiljaisuushetken jälkeen, “jos liittyisin uusiks? Siis kirkkoon, vaan silleen ton takii?”
“Ei ois, jos se ois sust sen arvosta.”
Mä mietin Kiri kahdeksantoistaveetä, joka eros kirkosta täysin pätevistä syistä. Mä mietin mummin pientä ikoninurkkausta ja ukin koirankorvien paksuntamaa raamattua.
“Oisit salee hyvä kummi”, Miilo kuulostaa varovaiselta ja puoliuniselta ja siltä et tarkottaa, mitä sanoo. “Etkä ehkä ees ois töis pöhinätoimistossa.”
“Ehk oikeesti alan harrastaan agilityy”, mä hymähdän samalla, kun avaan googlen. “Toffon kaa.”
“Se ois cool. Etenki jos se ei vaikuta Toffon näyttelyuraan.”
Mua naurattaa.
Sit mä googlaan vähän ja selvitän, et kirkkoon voi liittyy ihan yhtä epäseremoniallisesti kuin siitä voi erotakin – verkkopalvelun nettilomakkeella.
?.11.2024
Aivastuttaa, aivastuttaa ihan helvetisti. Ehkä se lähtee pois, jos sen yrittää unohtaa?
Sitkeä flunssa kummittelee Kirille edelleen, vaikka se makasikin jo yli viikon kotona. Siinä oli jo ihan liikaa päiviä joutilaana toipumiseen. Koulun missaamista Kiri ei harmitellut lainkaan, sieltä olisi voinut jäädä pois vaikka kokonaan. Tallille ja treeneihin oli kuitenkin pakko päästä heti, kun kuume ja toipilasaika on lusittu.
Ollaan vasta tangolla, mutta silti Kiri maistaa jo metallin. Vain ajatus kuumeen pitkittymisestä esti harjoittelemasta kotona koko viime viikkoa, olisihan sillä ollut monta epäluonnollisen vapaata aamuapäivääiltapäivääiltaa ja tyhjä olohuone. Piti tyytyä venyttelemään. Kirotut sydänlihastulehdukset sun muut -- viimeisinä kuumepäivinä Kiri alkoi olemaan sitä mieltä, että hitot moisista riskeistä.
Yläasteella ei ole enää omia pulpetteja, täytyy aina etsiä uusi pöytä (mieluusti mahdollisimman kaukana Saskasta ja muista ääliöistä), mutta tanssisalin tangolla Kiri pääsee aina omalle paikalleen (kolmas seinustalta, Jeminan ja Anhin välistä). Se tuntuu kivalta, kodikkaalta.
Rond de jambe. Toinen. Kolmas. Neljännellä Kiri viimein aivastaa; sen ote irtoaa tangosta, kun käsivarsi lennähtää äkisti peittämään pärskähdyksen. Vasen käsi on edelleen ojennettuna sivulle, vasen jatka on jatkanut puoliympyräänsä. Kiri kiittää mielessään lihasmuistia ja marionettiraajoja. Ehkä opettaja ei--
Opettaja on huomannut aivastuksen. Huoneen toiseelta laidalta se muistuttaa kyllästyneeseen kuinka-monta-kertaa-tästäkin-pitää-sanoa-sävyyn, että lavallahan sitten ei voi niiskuttaa. Että siksi tunneillakin on harjoitettava itsekuria. Oikeaa asennetta, väsymätöntä ryhtiä, hyytymätöntä hymyä.
Kiri muistaa sen kyllä. Samasta syystä tunneilla ei myöskään saa yskiä, ei pitää omatoimisia juomataukoja, eikä varsinkaan haukotella saati näyttää kyllästyneeltä. Lavalla täytyy näyttää jokaisena puuduttavana taustallapönöttämishetkenäänkin siltä, ettei olisi mielummin missään muualla koko maailmassa. Siitä tunnistaa ammattilaisen.
Tämä ei ole kansallisoopperan oppilaitos. Täältä ei juuri tule ammattilaisia. Silti juuri siihen on tähdättävä -- mitä järkeä missään muuten olisi?
Joku loppukevään iltayö
"MITÄ ETKÄ--", Kiri pärskähtää niin, että viiniä meinaa tulla nenästä.
Liinu hihittää ja nyökkää. Se on juuri kertonut jotain villiä ja näyttää niin nololta kuin ylpeältäkin. Kevätillan viimeinen valo viipyilee Liinun luhtikämpän isossa ikkunassa, kun Liinu ja Kiri tuhoaa laskettelukeskuksen kellarista muka vahingossa mukaan tarttunutta viinipulloa.
Päätellen Kirin puheäänen volyymistä ja Liinun karisseesta ujoudesta ne on tuhonneet pulloa jo hyvän tovin. Keskustelu pyörii pitkään hurjien tarinoiden vaihtamisen ympärillä. Kiri ei ole varma, miten ne päätyy puhumaan tanssimisesta, ehkä jonkun notkeusanekdootin kautta.
"Mäkin vähän harrastin balettia joskus", Liinu kertoo jotenkin itseään vähättelevään äänensävyyn. "Se kyllä jäi. Niinkun jäi muutkin harrastukset, etenkin ne, missä piti olla esillä..."
"Ai?", Kiri ihmettelee ja vaihtaa asentoa. Se melkein läikyttää viiniä Liinun matolle, jolla ne kumpikin lojuu. "Mitä kaikkee sä oot sit harrastanu?"
Liinu luettelee. Kiri kuuntelee jotenkin ihaillen -- se on aina pitänyt itseään vähän ikiliikkujana, muttei ole kuvitellutkaan, että joku ehtisi kokeilemaan noin montaa eri lajia. Sen se kertoo Liinullekin.
"Niin... Mutta kai hevoset on ainoo, mikä on säilynyt."
"Hevosten säilymiselle", Kiri nyökkää ja jakaa pullonpohjat kahteen lasiin. Viini loppuu, mutta puhumista riittää vielä hetken -- hevosista, kisoista, uusista tallilaisista, Makesta, Miilosta, kesästä... Ja tietenkin siitä, miten infernaalisen syvältä Juli on.
Kun puhe kääntyy sellaisiin mielipiteitä jakaviin henkilöihin, kuten vaikka Iiriskeen ja Valtteriin ja Jasmiinaan, Kiri ja Liinu vaikenee ja muistaa taas varautuneen luontonsa. Ne on kuin kaksi koulun pihalla seisoskelevaa tyyppiä, jotka silmäilee porukoita ja yrittää miettiä, mikä on joukkoon kuulumisen arvoista.
Ne sopii menevänsä yhdessä maastoon joku päivä. Maastoon meno on aina helppo sopia.
Hauska iltayö kivistää päätä vielä iltapäivälläkin, kun Kiri istuu Pupun kyydissä ja yrittää kuunnella Hanskin ohjeita. Tunti on aika tylsä ja aika tuskantäytteinen. Pupu kiirehtii ja kompastelee jalkoihinsa, eikä Kiri tänään osaa saada sitä pahemmin kuuntelemaan apujaan kuin pyöristämään silakkaselkäänsä. Mitään maailmaa räjäyttävää kehitystä ei synny, kenttä on sateen jäljiltä kurainen ja Kiriä suoraan sanottuna vain vituttaa. Silti se menee heti Pupun tarhaan hoidettuaan toimistoon, että voisi maksaa taas uuden kymppikortin.
Mikä siinä on, että juuri tämä on jäänyt jäljelle, vaikka kaikki muu on vuosien varrella muuttunut?
13.11.2023
Isänpäiväsunnuntai. Alkuilta, aurinko on juuri laskenut. Sen pahemmimn Kiri, Valtteri kuin Adakaan ei ole lähtenyt minkään sortin asiaankuuluvalle perheillalliselle. Siksi ne on paikalla juuri parahiksi todistamassa, kun Savusalontiekin äkkiä pimenee.
Valokatkaisijoita rämpytetään. Pakastepizza otetaan lannistuneena uunista. Lisää puita takkaan.
"Ei saatanaaa, ei perkeleee, ei jumalauta vittuuu", Valtteri hetkeä myöhemmin laulaamumisee sähkökaapin namiskoja käännellessään luritusta, jonka on oppinut jostain opiskelijatapahtumasta.
Kiri on samaa mieltä ja yrittää näyttää kynttilällä valoa. Steariinia valuu taas sormille. Kiri irvistää.
"Ada onks sul sitä otsalamppuu jossain?", se kysyy Adalta, jonka toivoo edelleen seisovan siinä parin metrin päässä. Pilkkopimeässä on vaikea sanoa varmaksi.
"Se on tallilla", Adan ääni kuuluu pahoittelevana.
"Okei meen hakeen puhelimen--"
Portaat narisee, kun joku tulee alas kylmän valokeilan saattelemana.
"Mul on täs", verannalta viimein palannut Miilo sanoo ihan hiljaa, kun suuntaa valon sähkökaapin ja Valtterin suuntaan. Sen ääni on tavallista painuneempi. Kiri arvaa, että sen kurkkua kuristaa Lotan ja Estellen isänpäiväpuhelun jäljiltä. Tekisi mieli välittömästi häipyä sen kanssa yläkertaan tai ulos lumisateeseen tai sellaiseen yhden pitkän halausken kokoiseen maailmaan, että puhelu unohtuisi. Valitettavasti Savusalontie vaatii huomiota ensin.
"Täält meni taas valot", Kiri naurahtaa tuskastuneena ja hapuilee Miilon käden omaansa pimeyden halki.
Miilo puristaa Kirin sormia ja sanoo värittömästi: "Oho en huomannu."
"Tuol ei ees myrskyä", sähkökaappia rohkeasti ronklaava Valtteri mutisee.
Kiri kurottautuu Valtterin ohi ja yrittää naksauttaa kaikkia namiskoja päälle, pois, päälle, jos vaikka talo kuuntelisi päävuokralaistaan jotenkin paremmin. Ei mitään vaikutusta.
"Helenoil on valot. Ja katulamputki palo äsken. Onks sil merkityst?"
"Sulake?", Ada sanoo vaisusti jo toistamiseen.
Toistamiseen Kiri tarkistaa asian. "Ei oo. Jos joku rotta on järsiny johdot poikki...?"
"Ei ainakaan Ilona", Ada lupaa, "se on koulutettu hyvin."
Adan huomio saa Kirin miettimään kuumeisesti, olisiko Toffo voinut olla asialla.
"Ilona vois vaikka korjaa mun ikkunankin, se on alkanu vuotaan taas... Tää luhistuu koko kämppä niskaan", Valtteri mumisee.
Kukaan ei voi väittää muuta.
Ehkä noin tunnin kuluttua kaikki luovuttaa. Joku tilaa pizzaa. Bruno tuo verannalle pinon litteitä laatikoita, ja ne oikeille omistajilleen jaettuaan talon asukkaat vetäytyy taas omiin oloihinsa. Kiri lojuu ullakkohuoneessa Miilon kanssa. Samalla kun Miilo syöttää sängyn alta löytämälleen Toffolle lohipizzansa parhaita paloja, Kiri onkii käteensä oman laturin päähän hylätyn puhelimensa.
LiekkiSähkö? Google? Anton? Kenen puoleen tässä muka pitäisi kääntyä?
Viestisovelluksessa on auki yksi luonnos, jonka Kiri poistaa. Turhaa ja teennäistä onnitella, se päättää, eihän se ole vaihtanut sanaakaan isänsä kanssa yli vuoteen. Vain hieman alaspäin scrollaamalla löytyy toinenkin ketju, joka ei näytä siltä, miltä sen kuuluisi. Äiti - 12 lukematonta viestiä. Kiri ei ole jaksanut avata sitä hetkeen.
Kiri puree huultansa ja klikkaa viestit auki. Se lukee viestin toisensa jälkeen. Virallisia asioita -- laskunselvittelyitä ja kuntotarkastuksia ja asuntomarkkinatilanteita ja lisää kuntotarkastushommia ja paloturvallisuusriskejä ja-- Palautettuja vuokria? Viimeiseltä kahdelta kuulta?
Pankkitiliäänkään Kiri ei ole uskaltanut katsoa hetkeen. Se olisi ehkä saanut huomaamaan, että jokin on nyt hassusti.
Hetken on ihan hiljaista. Sitten Kiri hieraisee kämmenellä naamaansa, vetää syvään henkeä ja tyrskähtää absurdista, ilottomasta naurusta. Miilo kääntyy katsomaan, kynttilänvalossakin sen ilmeen tunnistaa kysyväksi. Vähän huolestuneeksi.
"Siis täältä on katkastu sähköt. Tarkotuksella."
|
|
Kiril
Perustallilainen
Posts: 247
Hoitoheppa: Paahtis
Koulutaso: ???
Estetaso: ???
|
Post by Kiril on Apr 20, 2024 23:16:37 GMT 2
?.4.2024 - Kirimisestä
Töitä. Kyräilyä. Töitä. Iltoja tallilla, öitä puhelimessa. Mä oon käynyt Matthiaksen kanssa salilla ja Sisun kanssa läväriostoksilla ja Cellan kanssa tanssimassa ja Antonin kanssa lastenvahtikaljoilla ja Liinun kanssa maastossa ja Valtterin kanssa rautakaupassa ostamassa ensiapua sen hulevesitulvivaan kellariluukkuun ja Adan kanssa kävelyttämässä meidän kissakoiria ja Iiriksen kanssa ihailemassa vappupallovatsaista Vappua ja Julin kanssa samaa vanhaa vittuilua ja Miilon kanssa enemmän videopuhelutreffeillä kuin oikeilla ja pääsiäiskirkossa ilman mummia.
Ja. Äkkii on taas kevät, eikä aika oo vielkään antanut mun juosta sitä kiinni. Ei vuodenajat välitä siitä, etten mä oo ehtinyt käsitellä mitään loppuun -- tulevaisuudensuunnitelmia, Seppeleen ihmissuhdesolmuja, sotaa äidin kanssa. Oliks mulla muka vielä joku Köyriönkosken oikeudenkäynti tulossa? Oliks tarkotus kysyä Marjaanalta, viettiks se todella vuodenvaihteen Liekkijärvellä Tainan kanssa? Ollaanks Savusalontie nyt sit purkamassa vai ostamassa? Hitot. Ei mitään uutta. Kaikki langanpätkät lojuu ympäriinsä, ihan kuin ympäriinsä mun huoneessa lojuu vaatekasat, astiat ja paperipinkatkin.
Joku joskus syytti mua kiireen takana piilottelemisesta. Et kun on aina muka hirvee kiire, voi vaan liukua kaiken ohi ja läpi ilman, et tarvii oikeesti kohdata mitään. Mua nauratti. Sit vaihdoin äkkiä aihetta. Paistorasvan, hien ja hevosen hajusena mä lojun puoliks pedatulla sängylläni oottamassa, et kello tulis kymmenen ja mä voisin lähteä tuuraamaan J.P.:tä Fleimin tiskin taa. Samalla käyn läpi kaikkea sitä roskaa, joka on ehtinyt kertyyn mun lipastoni päälle. Löydän: - Paahtiksen muljuuntuneen hoitovihkon, jonka toin kotiin korjattavaks sen jälkeen, kun Paahtis päätti maistella paperia.
- Kuitin Estellen lahjasta, sillä jollain ilveellä sillä on taas synttärit ja tietenkin mä oon menossa Miilon henkiseks tueks, kun se kutsu. Hommasin pienenpienen lelupianon, jonka koskettimista tulee eri eläimien ääniä. Juhlissa mä aion hymyillä Lotalle tosi viattomasti ja esittää, etten tajua, kuinka infernaalisen ärsyttäväks tollasen ääni käy, kun sitä joutuu kuunteleen pidempään. Toivon, et Estelle tykkää siitä. Anton autto mua valitseen sen ja pyys jyrkästi, etten koskaan hommais kummilapselleni samanlaista. Lupasin.
- Veroviraston ilouutiset siitä, että saan 20 euroa ja 15 senttiä veronpalautuksia. Käytin ne jo etukäteen, bussilippuihin.
- Luonnoksen vuokrasopimuksesta, jonka ehdin tehdä sille tosi mukavalle Savusalontien vapaata huonetta katsastaneelle Liekkis-tulokkaalle, ennen kun se huomas olevansa allerginen ihan kaikelle koko kämpässä.
- Kirjekuoren, joka tuli pari päivää sit. Sen yläreuna on revitty auki, mut sisälle taitellut paperit on edelleen vedetty vaan puoliks näkyviin.
OHJEET VALINTAKOKEESEEN
Hei, Kiril Rautiainen. Tervetuloa valintakokeeseen 28.5.2024 (Tanssinopettaja, AMK monimuotototeutus). Koetilaisuus alkaa klo 9:00 salissa A200. Mukaan tulee ottaa henkilöllisyystodistus sekä...
Oon pyörinyt hyrränä paikoillani monta vuotta, maahan mun ympärilleni on piirtynyt syvä ja poukkoileva ura. Nyt, kun pitäis oikeesti pysähtyä ja juosta täysillä jotakin kohti, maailma ympärillä keinahtaa.
|
|