|
Post by Sandra on Dec 31, 2016 2:27:44 GMT 2
Miten saada Aristo toimimaan lämmittelyajassa? Siinä vasta mysteeri jota olin yrittänyt selvittää jo useammassa kisassa, tuloksetta. Olin alkanut muuttua hieman epätoivoiseksi, olisiko se ylipäätään mahdollista. Ja jos olisi, ainakaan Aristo ei siinä kyllä auttanut yhtään. Olihan se tietysti niin jännää uudessa paikassa, jännittävä ilmapiiri ja kaikkeen muuhun oli pakko keskittyä, kunhan vaan ei vahingossakaan muhun. Pää oli taivaissa tai vaihtoehtoisesti sinkoili sinne tänne, eikä pohje saatika mikään muukaan apu mennyt minnekkään jakeluun. Siitä, mitä mun pitäis tehdä toisin tai miten mun pitäis ratsastaa enemmän oikein, että ruuna kuuntelis mua, ei ollut kyllä mitään hajuakaan. Mutta ehkä se siitä, kun vain tarpeeksi harjoitteli..
Siirtymisiä tykkäsin tehdä omatoimisessa harjoittelussa paljon, koska a) ne saivat Ariston kuuntelemaan paremmin (yleensä) ja b) se huomais kuinka kiva on mennä muutenkin kuin tuhatta ja sataa (tätä odotellessa). Jos jompikumpi suunta oli Aristolle vaikeampi, en ollut vielä saanut sitä selville. Se tuntui olevan ihan yhtä helppo tai vaikea - millä tuulella nyt sattui olemaankaan, molempiin suuntiin.
Ravi mikä ravi, se oli ihan se ja sama Aristolle. Kunhan vain pääsi puksuttamaan kovaa. Ja mieluiten niin, että jalkoja ei tarvitsisi ylimääräistä nostella. Keskiravista ei ollut tietoakaan. Mutta ainakin askel oli pitkä, eikös se ollut juttu siinä keskiravissa? Vai oliko se vauhti sittenkin vain kova, eikö ne melkeen kuitenkin liity toisiinsa. No, joka tapauksessa.
Laukassa meno oli välillä sellaista, että alta saivat väistyä risut ja männynkävyt. Kyllä Aristo silti voltille aina (useimmiten) kääntyy, eli jos se tarkottaa, että heppa oli kontrollissa niin siltä osin asia oli sitten kunnossa. Ja kulmat oli tietty tehty oiottaviksi, ainakin Ariston mielestä, ei siis mun.
Vaikeinta ohjelmassa oli mulle sen muistaminen. Ehdin tuskin ensimmäistä liikettä ratsastaa kun alan jo miettimään, että unohdinko jotain. Keskittyminen saisi olla parempaa. Muuten kaikki sujuukin ihan hyvin, vielä kun saisi Ariston kuuntelemaan paremmin niin kaikki olisi suorastaan loistavasti!
|
|
|
Post by Sandra on Dec 31, 2016 2:01:50 GMT 2
"Suora heppa Sandra! Tiedätkö sä mitä suora tarkoittaa, koska toi ei oo kyllä suoraa nähnytkään."
Kyllähän mä tiesin mitä tarkoittaa "suora hevonen", mutta Aristo ei selvästikkään tiennyt. Se kiemurteli kuin mikäkin mato menemään, eikä auttanut vaikka kuinka yritin istua suorana molemmilla istuinluilla, pitää molemmat ohjat yhtä hyvin kädessä ja katsoa, että heppa liikkui reippaasti. Silti meno oli välillä sellaista hoipertelua, että oikein tunsin kuinka Danielilla meinasi palaa hermot.
Ravi kuitenkin sujui hyvin! Pysähdykset tosin.. niin ja näin. Liikkeelle lähdöt olivat teräviä - joskaan eivät toivotun suoria, mutta pysähdyksissä oli parannettavaa. "Se ei saa hiipiä tolla tavalla eteenpäin, vaan kun pysäytät sen, niin sitten sen kanssa pitää pysähtyä! Ei voi mennä sieltä mistä aita on matalin."
Tunnin aikaina jouduin todella töihin. Sen lisäksi, että Aristo kiemurteli, se oli myös todella kankea. Itsenäisesti verkatessani tein paljon voltteja ja ymypyröitä yrittäen saada Ariston edes hieman myötäämään ja taipumaan. Se parani onneksi kokoajan tunnin edetessä, vaikkakin hieman vastahakoinen ruuna oli taipumaan.
Tunnin tehtävät olivat todella hyödyllisiä, ja pistin ne tarkoin korvan taakse tulevia treenejä silmällä pitäen. Ensimmäinen tehävä tosiaan ei alkanut parhaimmalla mahdollisella tavalla, kun ainoa mitä siinä haettiin oli suoruus, ja se ei meiltä kyllä mennyt ihan nappiin. Tässäkin Aristo kuitenkin parani ja muutama hyväkin suoritus lopulta saatiin. Pysähdykset olivat Arille hankalia, eikä se millään olisi malttanut pysyä niissä aloillaan.
Temponmuutokset sujuivat hyvin, vaikka mielellään Aristo olisi puksuttanut vain täyttä höyryä eteenpäin. Voltit kuitenkin myös rauhoittivat sen menoa, ja lisäksi ne olivat juuri sellaista jumppaa sille, mitä se tarvitsikin. Myös siirtymiset paranivat huimasti loppua kohden ja olikin mahtavaa huomata, että pitkästä aikaa Aristo ihan oikeasti kuunteli, ja vieläpä ymmärsi mun apuja!
Laukkatehtävä oli myöskin mainio. Aristo hätäili alkuun laukannostossa, ja se ei heti tahtonut ympyrällä asettua vaan viskoi päätänsä. Muutaman noston jälkeen meno kuitenkin rauhoittui, ja ruuna malttoi taas kuunnella. Myös kiemurtelu loppui, kun Aristo tuli rehellisemmäksi ja kuunteli apuja.
Kaiken kaikkiaan valmennus oli erittäin hyödyllinen ja tuli tarpeeseen, kiitos siitä!
|
|
|
Post by Sandra on Dec 31, 2016 1:07:05 GMT 2
Aristolla riitti virtaa alusta alkaen. Se tähyili korvat hörössä ja pää ylhäällä esteitä alkuverkassa. Yritin ratsastaa sitä rennommaksi, enkä vaatinut siltä aluksi juurikaan mitään. Tein paljon ympyröitä, voltteja ja kaaria, joilla yritin saada ruunan kuuntelemaan mua paremmin. Tein myös siirtymisiä, koska Ari oli niin hätäinen. Ensimmäïsten laukkojen aikana meno oli aika pomppuista, eikä rauhallisuudesta ollut tietoakaan. Otin paljon laukkaa pätkissä ja yritin saada sitä paremmin kontrolliin, ettei se olisi kaahaavaa.
Ensimmäiset esteet menivät korkealta ja kovaa. Yksittäisille esteille mun oli vaikea nähdä paikkaa, varsinkin jos lähestyminen oli pitkä. Nyt paikat kuitenkin osuivat ihan hyvin, vaikka turhan kiire Aristolla oli edelleen. Muutaman kerran lähdin tuuppaamaan tai jäin jälkeen, kun rupesin hätäilemään ennen estettä. Näin kävi varsinkin kun esteet nousivat lähemmäs sitä seitsemää kymppiä. Kokeilin nousta ennen estettä kevyeen istuntaan, jolloin en ainakaan jäänyt Ariston suuhun kiinni hypyssä. Mutta toisaalta näin oli vaikeampi kontrolloida vauhtia.
Sarjaesteillä ei ollut mitään ongelmaa ja niissä sain paikat ihan nappiin. Aristokin alkoi pikkuhiljaa valmennuksen edetessä kuunnella ja reagoida apuihini paremmin. Ensimmäisten esteiden jälkeen se oli myös saanut purettua sen ylimääräisen innostuksen ja energian.
Välikäyntien aikana keskityin miettimään, mikä meillä oli kisoissa mennyt pieleen, ja miten lähtisin niitä korjaamaan tulevassa rataharjoitteessa. Ensimmäinen juttu oli, että mun piti uskaltaa ratsastaa loppuun asti, eikä jättää Aristoa yksin. Ensimmäiset esteet yleensä sujuivat hyvin, mutta sen jälkeen alkoi panikointi ja sählääminen. Laukat ei vaihtunut ja hevonen lähti hyppäämään aina askeleen liian kaukaa tai läheltä. Pitäisi harjoitella enemmän nimenomaan rataa, etten turhautuisi virheisiini vaan jaksaisin tsempata koko radan läpi. Rutiinia ennenkaikkea ja paljon paljon treeniä!
Kun oli meidän vuoro ratsastaa rata, Aristo lähti korvat innokkaasti eteenpäin osoittaen matkaan. Ensimmäinen este sujui hyvin ja siitä matka jatkui sarjalle, jolle olisin voinut ratsastaa vähän paremman tien. Kolmoselle ratsastin kaarevan ja ison tien, mutta nelonen tuli Aristolle vähän puskasta. Se kuitenkin hyppäsi, vaikka joku toinen hevonen olisi saattanut kieltää. Esteen jälkeen tultiin kuitenkin vähän huonossa asennossa alas ja laukka ei vaihtunut, mikä johti taas sykkeen kohoamiseen ja sähläämiseeni. Vitosen lähestyminen meni siten täysin pipariksi, joten jouduin ottamaan sen täysin uudestaan. Noh, melkein puolet radasta selvitin kunnialla, joten kaipa sekin oli jonkinlaista kehittymistä. Loppurata sujui kuitenkin hyvin. Keskityin erityisesti hengittämiseen, ja ratsastin pitkät ja huolelliset tiet. Ainoastaan kasin jälkeen oli hankaluuksia jälleen laukassa, mutta selvisimme kuitenkin ysin yli ottaen yhden puomin mukaan.
Paljon parannettavaa jäi, se oli sanomattakin selvää. Mutta jo yhden valmennuksen sisällä huomasin parannusta aikaisempaan, se sama pitäisi nyt vain onnistua siirtämään kisoihin. Aristolla ei ollut mitään ongelmaa, se osasi ja tiesin kyllä, että mäkin osasin. Pitäisi vaan tsempata vielä enemmän.
Lopussa verkkasin Aristoa jälleen rennommaksi ja kävelin pitkät loppukäynnit. Se sai myös ansaitut kiitoksensa hyvästä työstä.
|
|
|
Post by Sandra on Dec 30, 2016 23:55:37 GMT 2
Minäkö muka olin herkkänahkainen ja nirppanokka?? En todellakaan!! Vaikka Pirre niin väittikin, mutta olenkin aina ollut sitä mieltä, että hän ei ihan ole perillä kaikesta mitä puhuu. Pisti tekemäänkin kaiken maailman kiemuroita ja hyppäämään pikkuristikoita. Melkein nauratti aina kun näin sellaisia. Mutta tämän päivän tehtävästä tykkäsin!
Tarkoituksena oli mennä kovaa, tai niin minä sen ainakin ymmärsin Hestin menoa katsellessani. Mutta jonkun olisi pitänyt kertoa se myös ratsastajalleni, joka pidätteli minua aloillaan ja käski odottamaan. Juuri tämän takia me ei oltu kisoissa pärjättykkään! Kokoajan sen piti puuttua, vaikka tiesin takuulla paremmin. Mutta kun sitten lopulta pääsin vauhtiin, minua ei paljoa pidätelty. Niin kuin ammattilainen konsanaan - mähän oikeestaan olin käytännössä ammattilainen, hyppäsin komealla ilmavaralla ensimmäisen esteen yli ja säntäsin seuraavalla vauhdilla. Jostain syystä Sandra yritti vieläkin pidätellä minua turhaan, enkä oikein tykännyt siitä. Onneksi olin niin hyvä ja pelastin meidät useasta tilanteesta - ja sitten joku vielä sanoo mua herkkänahkaiseks?!
Katsomopäädyssä tein stopin pelastaen meidät mahdolliselta vaaralta. Mutta huomioni herättänyt rapina kuuluikin vain pienen tytön syömästä karkkipaperista, mutta ainahan se oli hyvä pelata varman päälle. "En tiennytkään että se pelkää kahisevia asioita", Pirre kommentoi muka asiantuntevasti. Minäkö muka pelkäsin?? En missään nimessä, kerrassaan naurettava ajatus! Heti kun olin varmistanut, ettei karkkipaperi syönyt meitä, jatkoin matkaa. Tosin lähempänä kahinaa jäin steppaamaan paikoilleni ja hieman pomppimaan innosta, koska olisin kovasti halunnut maistaa tytön herkkuja. Mutta sillä ei kyllä ollut mitään tekemistä pelon kanssa!
Kaiken kaikkiaan meillä meni ihan kivasti, vaikka itse sanonkin. Okei no muutama ylimääränen puomi sieltä tarttu mukaan, mutta en pitänyt sitä ollenkaan huonona asiana, koska saipahan Pirrekin vähän hommia. Eivätkä ne sitäpaitsi olleet mun syitä ollenkaan, pudotukset siis.
Olin täysin vakuuttunut, että me saatiin koko päivän nopein aika Sandran kanssa, vaikka sillä ei ollut asian kanssa mitään tekemistä. Pomppi selässä kuin mikäkin perunasäkki ja jäi liikaa pidättelemään mua. Niin ja muutaman kerran meinattiin lähtee eri suuntiin, joten meidän yhteistyö kaipasi hieman treeniä vielä. Sandran pitäis oppia, että mä hoidan kyllä homman kotiin. Se voisi keskittyä vaikka enemmänkin porkkanoiden ja muiden herkkujen syöttelyyn sitten treenin lopuksi (niin ja voihan sitä välillä kesken treeninkin maistaa, niin että jaksaa sitten loppuun asti (vaikka mä nyt jaksan mitä vaan)).
Pirre tietenkin jaksoi takertua pikkuseikkoihin - niinkun ketä oikeesti muka kiinnostaa jos hyppää vahingossa yhen väärän esteen tai pysähtyy vähän nappaamaan välipalaa. Pikkujuttuja sanoin minä. Muutenkin se aika vaatimattomasti kehu meitä, mutta kyllä mä tiedän ettei se vaan viittiny kaikkien edessä alkaa ylistämään, ettei muille tullut paha mieli. Mutta kyllä mä sen tietysti ymmärsin, eihän kaikki vaan voinut olla niin luonnonlahjakkuuksia kuin mä.
|
|
|
Post by Sandra on Nov 22, 2016 20:38:35 GMT 2
LK 1 & 4 Sandra Siipikoski - Aristoteles IV
|
|
|
Post by Sandra on Nov 20, 2016 13:55:53 GMT 2
Sandralle voisi ehtiessään laittaa ikää 17-vuotiaaksi
|
|
|
Post by Sandra on Oct 23, 2016 20:01:36 GMT 2
Aivan superihana kuva, kiitos!!
Silloin kun oli vielä kesä..... hikijumpiksi suunnitellut treenit vaihtuivat usein tähän. Joten onneksi on taas kylmä, pimeä ja harmaa syksy <33 48HM
|
|
|
Post by Sandra on Oct 18, 2016 12:36:55 GMT 2
Voisin ottaa luukun 14
|
|
|
Post by Sandra on Jul 25, 2016 22:20:55 GMT 2
Sain tän nyt vihdoin tänne, vaikka ollut varmaan kuukauden kuva valmiina.. Mutta kiitos, tätä oli hauska tehä!
|
|
|
Post by Sandra on Jun 23, 2016 11:27:30 GMT 2
2 vuotta!Meillä tuli Ariston kanssa kaksi ihanaa vuotta täyteen <3 (kaks kuukautta sitten..) 47HM
|
|
|
Post by Sandra on Jun 20, 2016 16:36:20 GMT 2
Aristokin voisi lomailla tuon 27.6.-10.7
|
|
|
Post by Sandra on Jun 11, 2016 21:09:14 GMT 2
Anteeks kamalasti epäaktiivisuuteni! Yritän pikkuhiljaa heräillä horroksesta
|
|
|
Post by Sandra on Jun 6, 2016 10:53:26 GMT 2
Luokka 2 Sandra - Aristoteles IV
|
|
|
Post by Sandra on Jun 6, 2016 10:52:01 GMT 2
Luokka 2 Sandra - Aristoteles IV
|
|
|
Post by Sandra on May 22, 2016 18:27:02 GMT 2
Saavuin paikalle hieman myöhässä, ainakin siitä päätellen, että parhaat paikat sohvalta oli jo viety. Lynn avasi oven hymyillen ja toivotti tervetulleeksi. Astelin peremmälle varovaisesti, vaikka olinhan ollut täällä aikaisemminkin: viime finaalikatsomossa, jota muistellessa piti kyllä kaksi kertaa miettiä, uskaltautuisiko sitä mukaan enää ollenkaan.. Ei oikeesti, parempaa (kovaäänisempää) tunnelmaa ei ainakaan mistään muualta löytänyt.
Kävelin olohuoneeseen, missä kovinta meteliä pitivät Cella, Anni ja Inkeri. Meneillään tuntui olevan jonkinmoinen huutoäänestys siitä, montako maalia Laine onnistuisi tänään iskemään Kanadan verkkoon. "Ainakin yhen, niin ohittaa sen ruottalaisen." "YHEN???! Vähintään kolme sanon minä." "Ainakin, jos se Talbotti vai mikä olikaa imasee taas kaikki." "Niimut onhan siel se Ahokin!" "AINII AHO, en kestä sitä kuin lutunen se on!!!" Ja sitä rataa.
|
|