|
Post by Daniel on Dec 21, 2016 16:16:21 GMT 2
Tapaninpäivän jälkeen otetaan loppurutistus kohti viimeistä osakilpailua ja finaalia. Kaikki RKM-osallistujat pääsevät mukaan. Suositeltavaa on nousta hevosen selkään n. 15min ennen oman ryhmän valmennusajan alkua, jotta ehtii kävellä ja vähän verkata. Maneesiin on rajattu verkkapääty, jossa mahtuu kävelemään ja ravailemaan ryhmä kerrallaan.
Jos haluat valmennuksesta pisteitä RKM-rankingiin, maksu tulee olla suoritettu viimeistään 31.12.2016.
Helppo C: Pysähdykset ja siirtymiset Pitkät sivut käynnissä. Pitkän sivun lopussa siirtyminen raviin. 1) Pituushalkaisijalla kaksi pysähdystä ja liikkeellelähtöä (kuin tervehdys kouluradalla, ravi - seis - ravi). Hevonen on hyvin ratsastetun kulman jälkeen suora ja keskimmäisen lamppurivin alla, ravi tarmokas ja pysähdys hyvin valmisteltu, täsmällinen, pyritään tasajaloin. Liikkeellelähtö suora ja tarmokas. -> Joka toisella kierroksella TAI etäisyyden mukaan C-päädystä käännös oikealle tai vasemmalle, VALMISTELE. -> 2) Pitkillä sivuilla voltteja, tötteröt auttamassa reitin tasaisuuden kanssa. Katse johtaa, hevonen asettuu ja taipuu. Volttien välissä pieni eteenratsastus uralla (ettei käynti pääse hyytymään kääntymisiin keskittyessä). Ravi- & laukkatyöskentely 1) Kevyessä ravissa isot voltit (halkaisija n. 15m) molempiin päätyihin. Pitkällä sivulla eteenratsastus, ennen kulmaa takaisin. Molemmat suunnat, hevosia pystyy kääntämään ja löydetään ravissa ajatus temponmuutoksesta. 2) Harjoitusravissa rata leveyssuuntaan leikkaa, pituushalkaisijan alla siirtyminen käyntiin, 4 askelta, siirtyminen raviin. Joutuu suoristamaan ja tekemään siirtymiset nopealla tahdilla. 3) Lopuksi pitkillä sivuilla kevyttä ravia, ennen lyhyttä sivua harjoitusraviin. Lyhyen sivun keskellä laukannosto -> pääty-ympyrä laukassa -> siirtyminen raviin.
Ryhmä 1 klo 12.00-12.45 Clara Hallapuro - Ilo-Huiska Pyry Kallio - Raymond Sarianna Pessi - Cosini Wenla Grenholm - Björks Brigitta
Ensimmäsessä ryhmässä oli hevosia, jotka tarvitsivat enempi vähempi herättelyä ja herkistelyä. Alkeis-Reino piti saada pois tassuttelumoodista, luupää-Gitta yhteistyöhaluiselle tuulelle, jäykkis-Kössiä jumppailtua vetreämmäksi ja nopeammaksi vastaamaan apuihin ja suokki-Huiska pois vauhti korjaa virheet -ajattelutavasta.
Ryhmä 2 klo 12.45-13.30 Alviina Herrala - Lemon Drop Inkeri Johansen - Pickpocket's Trinity Sandra Siipikoski - Aristoteles IV Tuulia Laine - Hestia Mor
Toisessa ryhmässä oli ripeämpiä hevosia. Tirppaan piti saada malttia ja rentoutta ja Hestiankin menoa sai tasata ja yrittää rohkaista se tasaisemmalle ohjastuntumalle. Aristossa oli suoristamista, jotta se tulisi rehellisesti ratsastajan alle ja Lemonia piti ratsastaa pehmeällä kädellä.
Helppo B: Volttikahdeksikko ja kiemuraura Keskityttiin hevosten rehelliseen taipumiseen. Tie taipumiseen kulkee tasapainon saavuttamisen kautta. Hevoset haetaan rehellisesti avuille ja testataan molempiin suuntiin, että niin ulko- kuin sisäavutkin menevät läpi. Kouluohjelmasta napatut yksittäiset osiot, volttikahdeksikko ja nelikaarinen kiemuraura tulevat takuulla ratsastajille tutuksi. Niitä varten lämmitellään erilaisin väistöin, taivutuksin ja kaarevin linjoin, jotta ratsastajat alkavat tuntea missä kopukan ruumiinosat liirailevat ja miten niihin vaikutetaan. Erityisesti pohkeenväistö - suoraan ratsastus - pohkeenväistö - suoraan ratsastus osoittautuu hyödylliseksi: vielä tärkeämpää kuin se, että saa hevosen astumaan ristiin (tai taipumaan) on se, että saa sen lopettamaan ja siirtymään eteen suoralle linjalle heti halutessaan.
Ryhmä 3 klo 13.30-14.15 Emily Daukes - Kurbus Robert Harrington - Mythril Dagger
Erityisesti Kurbukselle tasapainon säilyttäminen oli haastavaa, ja Myntti puolestaan tarvitsi paljon motivointia ja herättelyä saadakseen tarpeeksi energiaa, jottei se hyytynyt tiukkoihin kaarteisiin. Kummallakin hevosella on omat vinoutensa, ja hei, niin jokaisella ratsastajallakin aina.
HeA: Laukkatyöskentely ja vaihdot käynnin kautta 1) Verryttely laukassa, ajatus pitkällä sivulla venyen ja lyhyellä sivulla hieman lyhentäen, ei vielä isoja eroja. Erojen haku ensisijaisesti istunnan muutoksilla. Vähitellen mukaan isoja voltteja. 2) Laukka - käynti siirtymisiä ensin pääty-ympyröillä, sitten suoralla uralla. 3) Hetki työskentelyä ravissa: loivaa avotaivutusta ja voltteja pitkällä sivulla, pysähdys ja peruutus lyhyen sivun keskellä. Hevoset saadaan taipumaan ja suoraksi ja ne reagoivat apuihin nopeasti ja kyselemättä. Kun tämä on saavutettu, lyhyet välikäynnit pitkin ohjin. 4) Laukassa pituushalkaisijalle -> keskeltä tötteröiden välistä voltti kootussa laukassa kohti uraa laukanmukaisessa suunnassa -> pituushalkaisijalla siirtyminen käyntiin, uuden laukan nosto ja voltti kootussa laukassa seuraavien tötteröiden välistä uuden laukan mukaisesti kohti uraa. Uusi laukka määrää pituushalkaisijan jälkeisen kierroksen. Tehtävää toistetaan jatkuvasti, koko ajan laukassa pituushalkaisijan käyntipätkää lukuunottamatta. Etäisyyksiä voi korjata kulmavolteilla. 5) Loppuravit pitenevälle ohjalle ja muodolle, aktiivisuus säilyy.
Ryhmä 4 klo 14.15-15.00 Anthon - C Brown Fiia Vierre - Étonnant Anni Salo - Lashay
Charlie ei ole täysin valmis A-tason hevonen, mutta laukanvaihtojututhan ovat estehevosena sen heiniä. Kootut askellajit sillä ovat vielä vaiheessa, ja kokonaisuutena se menettelee RKM:n vaatimalla tasolla. Eela ja Laila sen sijaan osaavat jo, mutta vaativat säännöllistä hyvää ratsastusta, jotteivät mene ratsastuskoulumoodiin vaan ovat oikeasti töissä. Diiva-Eela on vähän lyhytjännitteinen ja Lailalla on joskus keskittymisvaikeuksia.
Ryhmä 5 klo 15.00-15.45 Cella Talve - Whirlwinded Dot Pipsa Hänninen - Rotterdam Adalind Larsson - Funky Frank
Frankin ilme on hupaisa. Se on kisarupeaman aikana muistanut ajoittain olevansa osaava hevonen, mutta näyttää silti välillä siltä, että "eihän tuntsarielämä tällaista ole??" Windiä vähän ärsyttää, niin kuin aina, kun se joutuu töihin, mutta toisaalta sitä nyt ärsyttäisi alkeiskehän kiertokin. Oikeastaan tammasta on sittenkin parempi vaihtoehto, että on jotakin oikeaa tekemistä. Rotta on pontevana ja näyttää kyselevän ahkerasti, että "osasinko? Osasinko?" - se tarvitseekin paljon kehuja ja pieniä taukoja.
|
|
|
Post by Anni on Dec 21, 2016 17:07:57 GMT 2
Danielin laukkaverryttely oli saada herkkäsieluisen Lailan aivan pois tolaltaan: joutuuko tässä heti töihin? Miksi tuo mies murisee tuolla? Oliko tuo mörkö tuolla katsomossa?? "Pistäpä se Laila kerralla töihin, että loppuu tuo vahtaaminen", Daniel totesi tyynesti saaden mut puremaan huultani. Tietenkin mustankimolla oli juuri tänään tällainen päivä.
Ensimmäisten kierrosten kauhujen jälkeen Laila alkoi ohjautua haluttuun työskentelymoodiin - tamman olemus rentoutui ja se alkoi mutustella kuolainta kuin kysyen, että mitäs meidän nyt pitikään tehdä. "Pienempi ero riittää tässä vaiheessa, ei mitään noin radikaalia", Daniel ohjeisti mun otettua Lailaa kiinni vatsalihaksilla vähän turhankin reippaasti. Tamma pärskähteli ja keinui hetken lähes paikallaan, pidentäen sitten tyytyväisenä askeltaan höllättyäni istunnalla. Koska Charlien läikikäs takapuoli alkoi lähestyä uhkaavasti, käänsin Lailan voltille pitkällä sivulla. Tamman laukka oli kuihtua siihen paikkaan, joten jouduin aktivoimaan takaosaa pohkeella. Laila pyöräytti korviaan tyytymättömänä, mutta pyöritti kuuliaisena laukkaansa koko voltin läpi, pysyen yllättävän hyvässä tasapainossa.
Meidän ensimmäinen siirtymä laukasta käyntiin oli Danielin sanoja lainaten radikaali -Laila pysähtyi kuin seinään, näennäisen järkyttyneenä mun hitusen liian terävästä puolipidätteestä. Danielin ei edes tarvinnut sanoa mitään, koska tyytymättömyys paistoi mun kasvoiltani varmaan kilometrien päähän. Pikkuhiljaa siirtymiset paranivat: mä muistin tehdä ne enemmän istunnalla kuin ohjalla, jolloin Laila reagoi pidättäviin apuihin huomattavasti pehmeämmin. "Siinä oli hyvä, Lailalle riittää", Daniel tokaisi työskenneltyämme hetken ympyrän jälkeen suoralla uralla.
Laukkatyöskentelyistä vertynyt Laila oli mukava työstää ravissakin: tamma pyöristi tyytyväisenä kaulaansa ja liikkui eteenpäin hyvässä tahdissa, kuitenkaan kiirehtimättä. Siihen mä olinkin yrittänyt omissa treeneissäni kiinnittää huomiota, koska Laila jäi helposti kiireiseksi etenkin ravissa. Pysähdyksissä Laila oli onnessaan: nyt saa stopata ihan luvan kanssa! Pari kertaa mä ihan häkellyin tamman täsmällisistä tasajalkapysähdyksistä, joita täytyisi ehdottomasti lähteä hakemaan kouluradallakin. Peruutukset sen sijaan olivat tänään hieman jähmeitä, sillä Lailaa ei olisi millään huvittanut liikkua taaksepäin, saatika suoraan. Mä en edes uskaltanut tarkistaa Danielin ilmettä, kun Laila oli kolmannen kerran peruuttanut enimmäkseen kentän keskellä seisovaa Herra Valmentajaa kohti.
Välikäynnit tulivat enemmän kuin tarpeeseen Danielin tehokkaiden tehtävien päätteeksi. Laila venytteli tyytyväisenä kaulaansa ja säpsähti, kun Daniel pian, aivan liian pian, kehoitti kokoamaan ohjat ja nostamaan laukan. Mun pieni pääni oli mennä pyörälle niiden volttien kanssa ja ihan ensimmäisenä mä sainkin Lailan horjautettua vaihtamaan laukan. Muina miehinä vaihdoin sen takaisin ja käänsin tamman uudelle voltille kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Kun tehtävä alkoi hahmottua mulle kunnolla, sen ratsastaminen helpottui huomattavasti. Laila alkoi kuumua ja painaa ajoittain ohjalle, mutta volteilla mä sain kuin sainkin tammaa kepeämmäksi.
"Ja sitten pehmeä siirtyminen kevyeen raviin. Hakekaa hevoset pidemmälle kaulalle, mutta säilyttäkää ravin aktiivisuus. Tänään työskennellään loppuun saakka." Laila lähestulkoon huokaisi helpotuksesta saadessaan pudottaa laukan raviin ja päästessään venyttelemään kaulaansa. Tamma yritti myös automaattisesti jättäytyä himmailuvaihteelle, mutta Danielin sanat mielessäni pidin mustankimon takajalat töissä.
Laila höristeli korviaan Charlielle, jonka viereen pysäytin tamman. Anthon naurahti huvittuneena, kun Charlie kääntyi kuikuilemaan Lailaa vähintään yhtä hölmönä. "Onkohan nää koskaan tavanneet?" virnistin kun Laila yritti kurottaa päätään yhä lähemmäs charmanttia ruunaa, jonka selästä Anthon oli juuri jalkautunut. "Nähtävästi", Anthon totesi Lailan vinkaistua Charlielle, joka oli lopulta tuikannut turpansa kiinni herkkis-Lailan nenuun.
|
|
|
Post by Alviina on Dec 21, 2016 17:37:40 GMT 2
Daniel oli tyytymätön. Se saattoi olla sen perusluonne, tai sitten se saattoi johtua siitä, että mulla oli jotenkin kova käsi. En mä tahallani mitään kovaa kättä itselläni pitänyt, mutta Lemon vaan olisi halunnut mennä kovempaa kuin mä eikä se meinannut kääntyäkään yhtä hyvin kuin mä olisin halunnut. Siksi mun oli välillä pakko puristaa ohjia. Ehkä vedinkin välillä vähän, mutta en mä tahallani kiskonut!
Danielin mielestä kaahotus ei ollut syy vaan seuraus.
"Alviina, rentouta kättä. Pidä koko ajan tasainen tuntuma, ei niin, että välillä se lörpsähtää ja välillä kiskaiset. Nyt pitää alkaa jo oppia siihen, ettei hevosta jarruteta ohjalla niin kuin alkeiskurssilaiset tekee! Sulla on vatsalihakset sitä varten", tuima mies paasasi. "Pysähdy hetkeksi mun luo."
Ei mulla ollut vaihtoehtoa, joten mä tein justiin niin kuin käskettiin. Daniel tökkäsi mun vatsaa ja mä tuijotin sitä pöyristyneenä. "Täällä näin. Siellä on lihaksia, okei?" se katsoi mua sen näköisenä kuin olisi halunnut varmistaa, olinko vielä kärryillä. PAH. "Joo? Mutta mitä helkkaria mä teen niillä?" kysyin, ja sain seikkaperäisemmän vastauksen kuin ikinä mistään nettikeskustelusta. Kun Daniel selitti, mä kokeilin. Lemonin korvat liikahtivat mun suuntaan, ehkä sattumalta - tai sitten mä tein jotakin, minkä sekin huomasi. Uskomatonta.
Pää suristen lähdin liikkeelle ja ihmettelin mun uutta vatsalihastyökalua. Mun aivot askarteli vatsassa niin kuumeisesti, että mitään muuta mun keskittymiskyky ei sitten käsittänytkään. Unohdin hengittää ja kylkeä alkoi pistää. Perkseles, että ratsastus olikin sitten vaikeaa!
"Lemon on jo tyytyväisemmän näköinen!" Daniel kehaisi ohimennen muutaman kierroksen jälkeen. "Ja edelleen pidä huoli ohjastuntuman tasaisuudesta. Ajattele, että sä pidät kissanpoikia kädessä, tai mitä nyt ikinä. Sä et halua pudottaa niitä, mutta et kuristaa hengiltäkään." Olin jo ehtinyt irvistää, koska mä inhosin kissoja, mutta lopetin äkkiä irvistelyn, jotta en näyttäisi siltä kuin oikeasti haluaisin ottaa joltakin mirriparalta nirrin pois. Mulla oli kaunoja kissoja kohtaan (ne raapi mua AINA), mutta murhanhimoinen mä en ollut.
Oli oikeastaan vähän käsittämätöntä, että mä olin käynyt jopa parilla helppo B -tason tunnilla (tietäen kyllä, etten mä mikään B-ratsastaja vielä ollut). Siis siksi käsittämätöntä, että oikeastaan vasta tällä tunnilla mulle tuli aivan jäätävä ahaaelämys siitä, miten hevonen pysäytettiin. Kai se oli sitä, kun kentän keskellä seisoi Daniel, joka halusi hinkata ja hinkata ja hinkata jotain asiaa. Kun meitä oli vain neljä ja sillä oli meille aikaa superpaljon. Voi kun tunneilla olisi aina vain neljä ihmistä!
Musta tuntui, että mä tein jotain superhienoa, kun me tehtiin temponmuutoksia ravissa. Mä osasin! Ei Lemon tietenkään leijaillut niin kuin Valegro, mutta se kuitenkin kuunteli mua ja teki niin kuin mä pyysin. Olin niin onnellinen.
Sekään ei haitannut, että Lemonin laukka tuntui yhä edelleen niin kummalliselta, etten vain löytänyt siihen sopivaa istumisrytmiä. Mun koko keho odotti sen laukkaavan jollakin muulla tavalla kuin mitä todellisuus oli, ja pelkäsin näyttäväni tosi typerältä siellä. Daniel kuitenkin sanoi jotakin, mikä oli väljästi tulkittavissa kehuksi: "Huomaatko? Ne samat vatsalihakset, mitä aikasemmin etsittiin, saa olla aina hommissa kun hevosen selässä istut." Mä ainakin käsitin sen niin, että vatsalihasten metsästys ei ollut jäänyt pelkäksi etsinnäksi, vaan olin myös löytänyt ne. Ihan sama, miten Daniel sen tarkoitti. Mä tarvitsin kehun ja mä otin sellaisen sieltä, mistä edes suurinpiirtein löysin.
|
|
|
Post by Anne on Dec 21, 2016 22:35:52 GMT 2
"Kuin tervehdys kouluradalla, ravi - seis - ravi... vain seis puuttuu."
|
|
|
Post by Robert on Dec 23, 2016 0:39:20 GMT 2
Mua vähän hävetti. Ja Allun mielestä ihan syystä. Tai ainakin siihen malliin se oli tullut aina viemään Myntin multa kisapaikalla kuin kisapaikalla heti kun mun jalkapohjat olivat koskettanet milloin lumihankea, milloin loskapaskaa, milloin peilijäätä. Ensimmäinen osakilpailu oli tullut ihan puskista, ja mä olin tajunnut vasta tervehdykseen ratsastaessani, että mä en oikeasti osannut ratsastaa Mynttiä yhtään. Se oli kulkenut näennäisessä muodossa mun jännittyneen käden alla ja mä olin hytkynyt sen lautamaisen jäykän selän päällä kuin mikäkin heinäsäkki. Ja mikä pahinta, vaikka mä olin tiedostanut tämän, se ei silti lohduttanut yhtään kun meidän sijoitus oli niinkin kaunis kuin koko luokan toiseksi viimeinen.
Olin salaa (tai en niinkään salaa, kailotinhan mä siitä kaikille ja kaikelle, joka vain suostui kuuntelemaan) iloinen siitä, että Danielin RKM-valmennuksessa meitä olisi vain kaksi ja ryhmän taso olisi se helppo B eikä yhtään enempää. Musta tuntui, että mun jokainen solu rentoutui ja kaikki stressi valui pois heti kun Daniel veti maneesin oven meidän perässä kiinni, ja maneesissa oltiin vain me: kaksi ratsukkoa ja yksi valmentaja.
Ja se perkeleen Aleksanteri yleisössä aivan kuin mä olisin joku sen ponilapsi, jonka kautta se yritti elää menetettyä ponilapsuuttaan.
Daniel erosi valmentajana ja opettajana Annesta ihan mielettömästi. Se oli hiljaisempi eikä välttämättä heti tarttunut virheisiin, mutta sitten kun se tarttui, se tarttui yksityiskohtaisemmin ja pidemmällä kaavalla. Anne antoi nopeita ja yksinkertaisia neuvoja, jotka toimi kymmenellä kerralla kymmenestä. Olettaen siis, että osasit itse ratsastaa neuvojen mukaisesti. Anne tunsi hevosensa ja tiesi miten ne toimivat, Anne tunsi meidät ratsastajat ja tiesi miten me ei toimittu ja muisti myös aina tarttua näihin toimimattomuuksiin.
Daniel oli pohdiskelevampi, ja joskus se vaan tuijotti ratsukkoa mietteliäänä kahvikuppi kädessään, melkein huulille nostettuna. Yritä siinä sitten suorittaa jotain pohkeenväistöä kun et uskalla liikauttaa evääkään koulugurun tiukan silmän alla.
"Se liikkuu nyt vinossa", se lopulta sanoi. Mä yritin korjata. "Nyt sä olet itse vinossa. Et voi korjata hevosen vinoutta olemalla itse vino vastakkaiseen suuntaan. Ei ne korreloi toisiaan, pahentaa vaan. Suorista ensin itsesi niin hevonen suoristuu perässä." Sitten se hörppäsi sitä kahvia yhtä tyynenä kuin joku saatanan Dalai Lama kun mua pisti kylkeen kolmestatoista eri kohdasta ja maksa oli vähintäänkin jossain ei alkoholin vaan ihan puhtaan stressimyrkyn aiheuttamassa kirroosissa.
Sitten se mokoma vain käänsi katseensa Emmyyn ja jätti mut yksin suoristelemaan itseäni. Enhän mä ollut suora. Olinko ikinä ollutkaan? Johan tässä oli tullut ilmi, että straight ei missään nimessä ollut mua kuvaava termi. The only straight I am, well, definitely not on a horse either, nevermind, ja niin edelleen.
"Missä sun ulkopohje on", Allu sihahti kun ratsastaa jyskyttelin harjoitusravissa katsomosivun ohi, ja mä vilkaisin sitä hukassa kuten vanhempansa kadottanut lapsi maailman toiseksi suurimassa IKEAssa. En mä tiennyt?? En mä ollut tehnyt kamalasti tuttavuutta mun ulkopohkeen kanssa, eikä se ollut mistään mulle tilivelvollinen?? Mä en edes ollut varma mitä se oikeastaan teki puolet ajasta, tiesin vain, että jotain tärkeää se teki?? Yhtäkkiä termi lihasmuisti pomppasi mun mieleen ja liikautin mun ulkopohjetta tavalla, joka tuntui jotenkin etäisesti normaalilta, luonnolliselta. Oikealta.
Myntti kaartui ja keräsi kaulaansa kasaa, kadoten samalla tuntumalta.
"Lyhyempi ohja, Robert! Tuntuma säilyy vaikka muoto elää! Helpoimmissa luokissa työskentelymuoto voi muuttua radalla, pääasia on, että hevonen suorittaa rennosti ja mielellään, se näyttää heti paremmalta kuin pakettiin vedetty tikittäjä", Daniel avasi taas sanaisen arkkunsa, ja mä keräsin nahkaohjia paremmin käsiin. Myntti suuttui ja nosti päänsä taivaan tuuliin.
Mulle tuli kovin aidonoloinen flashback Yläkokon osakilpailuista, joissa Myntti oli peruuttanut sekä alku- että lopputervehdyksessä kymmenisen askelta melkein mua silmiin tuijottaen. Ainakin sillä oli notkea kaula. Mä huokaisin, ja mun suonissa juoksi luovuttajan veri. Oliko millään enää mitään väliä? Me oltiin kustu jo kolmet osakilpailut, niin Annen, Pirren, Danielin kuin Aleksanterinkin häpeäksi. Anne ei varmaan päästäisi mua enää ikinä ratsastustunneille ja tekisi eläinsuojeluilmoituksen Harrysta ja Harry otettaisiin multa pois.
"Siinä oli tosi hyvä voltti, se taipu rehellisesti selän läpi eikä kääntänyt vaan päätään. Pää ja kaula voi olla vaikka suorana ja hevonen voi taipua silti", Daniel yhtäkkiä sanoi ja mä havahduin katsahtamaan Myntin kerrankin rentoa niskaa ilman, että tuijotin sen toista silmää silmästä silmään.
Kaikkea sitä. Ehkä toivoa oli.
|
|
|
Post by Tuulia on Dec 26, 2016 10:09:25 GMT 2
RKM Danin kouluvalmennus 27.12.
12:06 Wilma: Moi, aion tulla kattoo sun kouluvalkan, mut missä oot? Hesti on tarhas ja lämmittely alkaa puolelta!
....!? Täh? Mikä kouluvalkka. Mä istuin tuvan pöydän ääressä mussuttamassa joulupuuron jämiä, eikä mulla ollut mitään hajua mistään kouluvalkasta..
12:08 Tuulia: Nii mikä kouluvalkka?
12:09 Wilma: Danin kouluvalkka!! Mä laitan sulle Hestin, nähää puolelta maneesilla!!
Danin kouluvalkka? Okei... "Mikuu heitätkö mut Seppeleeseen vartin päästä???" Niin, joku Tuulia ei ollut saanut aikaseksi ajaa ajokorttia. Mahtavaa.
***
Wilma odotteli mua sovitusti maneesin edessä hörökorva-Hestian kanssa. "Noniin, tulithan sä! Miten sä voit unohtaa valkan?" Wilma ihmetteli. "Noh, noh, en mä tiiä?" "Älä enää ihmettele siinä, kypärä päähän ja maneesiin, hophop!"
Olin lähes satavarma siitä, että Wilma oli ilmottanut mut tähän valkkaan, tai vähintään ylipuhunut niinkuin koko mestaruuksiinkin. Olin kuitenkin hiljaa ja painelin maneesiin todetakseni, että Hestialla tuntui olevan tänään enemmän vauhtia kuin viime viikolla yhteensä..
Eka valkkaryhmä oli jo hyvässä vauhdissa ja mun ryhmä taisi muuten olla jo paikalla verkkailemassa päädyssä. Mä jouduin jarruttelemaan Hestiaa alusta asti, ja aika äkkiä siirryinkin ravaamaan voltteja ynnä muita pyöreitä ratsastusteitä. Siirtymisillä koitin herätellä tammaa, mutta aina hidastettuamme tamma tahtoi jo juosta. Koitin olla mahdollisimman päättäväinen tamman kanssa, ja lopulta koin olevani valmis valkkaan.
Aloitimme loogisesti tervehdyksen harjoittelulla, missä vaikeinta oli saada Hestia pysymään paikoillaan. Pitkillä sivuilla mentiin käyntiä ja sain jarrutella kokoajan, mutta voltit meni ihan hyvin. Ravissa oli jo vähän helpompaa, kun ei tarvinut niin paljoa jarrutella, mutta silloin sai ajoittaa avut tosi tosi tarkasti. Siirtymisissäkin oli vaikea saada Hestia hiljentämään, ja olinkin helpottunut, kun pääsimme laukkaamaan pääty-ympyröitä. Se oli Hestian kanssa mukavaa!
Pian oli kuitenkin antaa areena seuraavalle ryhmälle ja jalkauduimme ratsujen selistä alas. Wilma puikkelehti maneesin katsomosta luokseni. "Hestillä olikin vauhtia tänään!" "Niinpä", komppasin tyttöä. "Mitäs se kello jo on?" "Puol kaks", Wilma vastasi. "Ai se on jo niin paljon? Voitas mennä hetkeks taluttelemaan Hestiaa loppukäynneiks."
Kiitos valkasta!
|
|
|
Post by anthon on Dec 27, 2016 2:19:23 GMT 2
Tämä päivä vaati keskittymistä niin minulta kuin Charlieltakin. Tänään oli RKM- Annen este puoli neljästä eteenpäin ja juuri Danin koulurääkki loppunut. Charlie puuskuttaa ja minä hengitän raskaasti. Selkä on hiestä märkä ja huomaan että on tullut työskenteltyä. Tunnin alussa olin näyttänyt, että nyt näytämme taitomme. Se oli kuitenkin jäänyt hieman ajatustasolle. Minun ja Danin ajatusmaailma ei siltikään lyönyt yhteen jonka vuoksi minulla oli hieman vaikeuksia soveltua toisen valmennukseen. Se missä minä näin Charlien potentiaalisena ratsuna nuorta ikää katsomatta niin Dani ennakkoluuloinen tyssäsi meidät heti alkuun heB tasolle tai tälläinen käsitelmä minulla oli. Toki aina pitäisi kuunnella valmentajaa, mutta faktahan oli se että kaikkien valmennus ei vain sovi kaikille. Ei Dani pahaa tarkoittanut, en vain siltikään osannut rentoutua kunnolla tunnin aikana, josta johtuen ei Charliekaan ollut järin rento. Charlie oli hidas pohkeelle ja ei oikein kuunnellut apuja. Minä olin hermostunut ja en jaksanut kertoa ruunalle tarpeeksi selvästi mitä halusin. Valmennus oli turhauttava monella tavalla. Olimmekin sittenkään heA tasoinen pari? Tottahan se oli että Charlie ei yltänyt vielä täydelliseen muotoonsa heA tasoa katsoessa, mutta kyllä se osasi liikkeet ja kokosi itsensä niin hyvin kuin nuorukainen osasi. Dani ei ollut nähnyt meitä treenissä. Dani ei tiennyt millainen pari oltiin yhdessä. Pudistan päätäni ja puren huulta yhteen. Huokaisen, silitän ruunaa ja katson kun Dani antaa loppupalautetta muille. Olin saanut kyllä ihan tarpeeksi palautetta tälle tuntia. "Hitto" murahdan kun näen Danin kävellen kohti meitä. Pysäytän Charlien ja nielaisen. "No miten se meni?", Dani heittää kysymyksen ilmoille. Mitä siihen vastata? Päin persettä vai että päin persettä? En tiedä. Saan vastaukseksi mutistua jotakin en tiedä ja en osaa sanoa ja ei se nyt oikeen - välillä kunnes Dani keskeyttää sönkötykseni ja sanoo: "Charlie on vielä nuori. Älä murehdi turhaan. On hyvä että teillä on tavoitteita, eikä mitkään kilpailut ole ikinä huonoksi hevoselle tai ratsastajalle. Kaikki on hyviä kokemuksia. Mitä itse tuntiin tulee, niin et ratsastanut tarpeeksi. Olit hermostunut. En tiedä miksi, mutta hyvä mies kilpailuissa RATSASTA tai rata loppuu lyhyeen. Koska Charlie on vielä nuorukainen ja aika osaamaton, niin se tarvitsee koko radan ajan sinua. Muista se". En osaa vastata mitään. Dani kuulosti kannustavalta ja heitän vain pienen hymyn ja nyökkäyksen ja soperran kiitokset valmennuksesta.
|
|
|
Post by Daniel on Dec 30, 2016 12:26:39 GMT 2
Tähän astiset maksut ilmoitettu rankingiin. Huomenna viimeinen päivä, maksut klo 13 mennessä. Sen jälkeen en ehdi tarkistaa ja lähettää eteenpäin.
|
|
|
Post by Cella on Dec 30, 2016 13:56:25 GMT 2
Mulla oli ollut koko mun elämäni ajan yksi pieni haave: mä haluan ratsastaa norsulla.
Mä olin sanonut tästä haaveesta varmaan miljoona kertaa ja kymmenelle eri ihmiselle, ja se nosti aina välillä päätään kun selailin facebookissa jonkun Thaimaanlomalla napsittuja kuvia tai kun me oltiin suunniteltu Allun kanssa aikanaan, mitä me tehtäisiin ja mihin matkustettaisiin jos meillä olisi järkyttävän paljon rahaa. Mutta tämän päivän kouluvalmennuksen jälkeen mä aloin ihan toden teolla muuttaa mieltäni tästä haaveesta.
"Cella, Windi ei kannattele nyt itse itseään ollenkaan. Se tömistelee vaan menemään ja nojaa koko painonsa sun käteen."
Daniel oli loistava valmentaja, sillä oli kyky ohjata ratsastajansa keksimään itse, miten korjata ja parantaa toimintaansa, eikä se vaan heittänyt valmiita vastauksia käteen. Mä tykkäsin siitä tavasta ihan kauheasti, koska se jätti asiat ja ongelmat paremmin mieleen, ja mukavan onnistumisen jälkimaun suuhun. Paitsi tietenkin silloin, kun sitä omaa ratkaisua ei vaan löytynyt.
Windi ravasi pääty-ympyrällä lompsien kuin täysin jalkojaan hallitsematon dinosaurus, jolle joku oli erehtynyt pukemaan kumisaappaat. Mä yritin tukea ulkoavuilla. Mä yritin kohottaa kättä ja aktivoida istuntaa. Mä yritin ratsastaa takaosaa paremmin alle, mutta kun se yritys meinasi jäädä hedelmättömämmäksi kuin riisinviljely Pohjois-Lapissa, alkoi kyllä turhauttaa. Välillä toivo läikähti mun vatsanpohjassa, kun paine mun kättä vasten keveni Windin myödätessä niskastaan, vain kadotakseen tamman rojahtaessa takaisin laiskaan muotoonsa.
Mä vedin syvään henkeä, koitin rentouttaa kiristyneet hartiani, ja pidätin Windin raviin. Daniel katseli keskeltä arvioivasti, kun mä lähdin rakentamaan työskentelyä uudelleen hitaammassa askellajissa. Pian me siirryttäisiin laukkatyöskentelyyn, ja se toivottavasti lopulta herättäisi mun täysin työmoraalittoman hevoseni.
Piti vain toivoa, että vanha sanonta epäonnistuneista kenraaliharjoituksista ja onnistuneesta h-hetkestä piti edes joskus paikkaansa.
|
|
|
Post by Pyry on Dec 30, 2016 14:35:36 GMT 2
Pyryllä ei ollut hyvä olo. Se ei johtunut huonosti nukutusta yöstä, ympärillä olevia ihmisiä tartuttavasta influenssasta, jouluähkystä eikä edes siitä kipeästä muistosta, kun Pyryn lemppariscifin tekeminen lopetettiin. Kaikki pahoinvointi ja ahdistus johtuivat vain yhdestä asiasta. Ratsastamisesta.
Innostus Danielin valmennusta kohtaan oli tällä hetkellä jo negatiivisissa lukemissa. Pyry ei halunnut mennä itseään tuhansia kertaa paremman ratsastajan eteen esittelemään olemattomia taitojaan. Lisäksi paikalla olisi satoja kertaa parempia muita ratsastajia. Pyry oli jo vakavissaan harkinnut ratsastamisen lopettamista. Oliko tämä enää edes eläinystävällistä kun hevonen kulki mahdollisimman paljon väärinpäin ja kuski heilui epämääräisesti ristiriitaisten apujensa kanssa. Mielikuvissaan Reino kärsi Pyryn raahaamisesta paikasta toiseen (koska eihän sitä ratsastamiseksi voinut kutsua!) ja kohta olisi koko hevonen hajalla. Eikä Pyryä auttanut ajatukset siitä, että Anne kyllä osaisi sanoa jos asiat olisivat niin huonosti tai se, että Reino hölkkäsi aivan tyytyväisenä aloittelijoiden tunneilla. Ei, entä jos Anne jonain päivänä vaan räjähtäisi kaikesta sisälleen ahdetusta ahdingosta ja toteaisi, että nyt loppuu Pyryn sekoilut hevosten selässä. Ja ne alkeiskurssilaisetkin ovat varmasti oikeasti Pyryä parempia. Tai ainakin ne voivat oppia paremmiksi, kun Pyry taas…
Pyry varisti itseään inhosta harjatessaan Reinoa. Hän kyllä tiesi miten ahdistavilta ja turhauttavilta hänen puheensa muiden mielestä kuulostaisivat, siksipä hän niitä ei suustaan päästänytkään. Paitsi pieninä pihauksina. Kuten silloin viime kisojen jälkeen Cellalle. Cellalle, joka oli superhyvä ja pärjäävä kaikessa mahdollisessa ja joka harmitteli samalla heikkoa menestystään. Mutta eihän sellainen ihminen voi epäonnistua?
Kaiken kaikkiaan, hevosen selässä oleminen arvostelevien silmien alla ei tuntunut tällä hetkellä kovin mukavalta. Ja se varmasti näkyikin. Daniel oli aloittanut terävästi puhuen Reinon laiskasta etenemisestä ja turvallisesta possujunamoodissa olemisesta, mutta suoraan sanoen Pyryä ei nyt vain kiinnostanut. Hän ei saanut sisukkuutta käskytyksestä eikä helpotusta kehuista. Pyry ratsasti kuin unessa, teki mitä käskettiin, mutta ei yrittänyt mitään ylimääräistä. Joo, tähän tulee pysähdys. Joo, tossa voltti. Eteenratsastus, no jotain sinne päin. Laukannostot muutama metri oikean kohdan jälkeen.
Pyry ei kehdannut katsoa Danieliin päin. Mies ei ollut tyytyväinen, mutta sille Pyry ei nyt voinut mitään. Ei hän itsekään ollut tyytyväinen. Reino lompsi korvat heiluen omissa ajatuksissaan, se saattoi ollakin tyytyväinen koska ei ollut joutunut töihin. Muut ryhmäläiset pulputtivat keskenään loppukäyntien aikana niin kiihkeästi maneesin toisessa päädyssä, etteivät edes kiinnittäneet huomiota Danielin paheksuviin katseisiin hänen yrittäessä saada uutta ryhmää kuulolle.
”Ihan ok”, Pyry vastasi automaattisesti Claran kyselyyn tunnin kulumisesta. Clara jäi selkeästi odottamaan että Pyry jatkaisi, ja näytti vähän hämmentyneeltä Pyryn sulkeutuessa itseensä. Muut alkoivat jo laskeutua ratsujensa selistä, kun Pyry totesi vielä käyvänsä lyhyellä kävelyllä Reinon kanssa. Niin kuin Reino muka olisi tarvinnut rankan työskentelynsä jälkeen ylimääräistä palauttelua. Wenla ehti kysyä kaipaisiko hän seuraa, mutta Pyry pudisti päätään ja lähti kohti metsää Reinon selässä. Hän halusi olla yksin.
Metsään päästyään tulivat ensimmäiset kyyneleet.
|
|
|
Post by Wenla on Dec 30, 2016 15:50:42 GMT 2
Mulla oli kovat odotukset seuraavin osakilpailuihin kouluratsastuksen osalta. Me oltiin voitettu kaksi kertaa kolmesta, joten mulla oli voitonnälkää. Mä halusin olla se paras, mun piti olla se paras. Ja siksi mä olin nyt valmennuksessa.
Onnea oli olla ensimmäisessä ryhmässä. Ensinnäkin, me saatiin verkkailla koko maneesissa, toiseksi, meitä oli vain neljä. Neljä seppeleen maneesissa oli luksusta, sillä kaikilla oli hyvin tilaa. Ja kolmanneksi, tallilla ei ollut kahdentoista aikaan juurikaan ylimääräistä porukkaa arvostelemassa mun ratsastusta.
Mutta siihen ne mun onnenaiheet sitten päättyivätkin.
Koska Gitta ei ollut mun kanssa samaa mieltä mistään. Se halusi kävellä eri suuntaan kuin mä, se halusi heittää mut alas selästä heti ensimmäisissä raveissa, se halusi jyrätä Danielin kun me tehtiin volttia ja varmaan se olisi potkaissut Huiskaa, jos olisi päässyt tarpeeksi lähelle.
Mä en ehkä lähde tarkemmin käsittelemään meidän alkuvalmennusta, mutta hirveää se oli. Ihan hirveää.
Ihan hirveää siihen asti, kunnes me aloitettiin tekemään kevyessä ravissa ympyröitä. Mä keskityin ihan vain siihen, että mä sain asetuksen läpi ympyrällä ja pitkällä sivulla. Me mentiin ihan kauhean hitaasti, mutta mä sain Gitan vertymään. Ei siihen mennytkään kuin kolme varttia. Ja kuinka ollakaan, mulla ei ollut enää kauaa allani luupää-Gitta, vaan mukava-Gitta.
Ja loppuvalmennuksen ajan mä pystyin keskittymään enemmän tempoon, kun mulla oli allani sopivan letkeä poni. "Gitan kanssa vielä vähän enemmän liikettä," Daniel sanoi kun men tehtiin laukkaympyröitä. "Ja noston jälkeen istut sinne satulaan, tuomarit ei tykkää jos pomppii kuin perunasäkki."
Laukka oli nykyään ehkä se meidän vahvin askellaji. Siihen mennessä mä olin yleensä saanut Gitan kuulolle, eikä kaikki ollut niin vaikeaa. Vaikka kyllä siinäkin oli vielä paljon hiomista.
"Lopussa tosi hyvä Wenla. Se vaan pitää saada hereille nopeemmin, sun pitää keskittyä siihen verkkaan ens osakilpailussa," Daniel sanoi tunnin lopuksi. Mä nyökyttelin.
Mutta tän valmennuksen jälkeen mua jännitti seuraavat osakilpailut. Joko siitä tulisi katastrofi, tai sitten mä verkkaisin ponin niin hyvin kuin ikinä mahdollista ja toisin voiton kotiin.
Tässä maksussa ei oo varmaan mitään päätä eikä häntää mutta kiitos valkusta!
|
|
|
Post by Fiia on Dec 30, 2016 18:12:39 GMT 2
Oli ihanaa päästä ratsastamaan pienessä ryhmässä kaikessa rauhassa.
Tai siis olisi ollut, jos Eela olisi ylipäätänsä tuntenut käsitteen ”rauha”. Nyt tamma pärski, sähelsi, ravisteli päätään, juoksi alta ja pyöritteli häntäänsä mennessään. Maneesi tuntui olevan sille liian pieni jaettavaksi Charlien ja Lailan kanssa, vaikka normaalisti kolmelle ratsukolle olisi ollut ruhtinaallisesti tilaa.
Laukkaverryttely ei aluksi tuntunut hyvältä idealta ensinkään, mutta Daniel käski minun unohtaa vastaan vetämisen ja pitää käsi aivan hiljaa. Yllättävää kyllä, yleensä niin herkästi kuumuva Eela rauhoittui päästessään vähän päästelemään höyryjä. Muutaman suhteellisen hallitsemattoman kierroksen jälkeen tamma hidasti laukan tempoa, painoi korvat takakenoon ja alkoi ottaa apuja vastaan. Pitkillä sivuilla Eela laukkasi rennompana eteen ja lyhyillä sivuilla tuli jännittymättä takaisin, kun keskityin tekemään pidätteen istunnalla ennemmin kuin kädellä. Volttien avulla sain vielä vähän lisää hallintaa, ja kun olimme Danielin mielestä laukkailleet riittävästi, tuntui Eela jo paljon paremmalta ratsastaa kuin aluksi.
Siirtymiset laukasta käyntiin olivat ensin liian hitaita ja sitten töksähteleviä. Tuntui, että olin Eelan reaktioihin nähden ihan liian hidas enkä saanut pidätettä tehtyä oikein, en sitten millään. Ja siinäpä sitä sitten oltiin. Olin aika varma, että Danielkin pyöritteli päätään meidän menoa katsellessaan ja minun teki lähinnä mieli heittää hanskat tiskiin.
Ravissa Eela kuitenkin toimi syystä tai toisesta kuin unelma. Se liikkui rentona ja pehmeänä, teki hyvin jopa meille vaikeat peruutukset ja taipui avotaivutukseen helposti. Tuntui hyvältä, molempiin suuntiin, niin että pääsin aika äkkiä yli laukkasiirtymisten hankaluudesta. Pieniä puolieroja meillä ehkä oli, mutta mielestäni Eela toimi paremmin kuin ihan hetkeen.
Hyvä fiilis jatkui onneksi myös seuraavan laukkatehtävän yli. Kokoaminen laukassa oli vielä vuosi sitten ollut meille ihan mahdoton ajatus, mutta nyt Eela tuntui liikkuvan suunnilleen ajatuksen voimalla. Etenkin vasemmalle pienet laukkavoltit onnistuivat hyvässä tahdissa, oikean suunnan kanssa sai tehdä vähän enemmän töitä.
Loppuravit sain tehdä tyytyväisenä ja tyytyväisellä hevosella. Minulla ei ollut Eelan kanssa enää mitään menestymispaineita enkä uskonut pääseväni sen kanssa finaaliin, mutta no – ainakin treeni oli tuottanut jollain tasolla tulosta. Se jos mikä oli hienoa huomata.
|
|
|
Post by Inkeri on Dec 30, 2016 19:32:45 GMT 2
:--------D antakaa anteeks, mut näissä menee oikeesti yllättävän kauan!
|
|
|
Post by Emmy on Dec 30, 2016 20:46:23 GMT 2
Team Emmy & Kurbus! Kiitos valmennuksesta!
|
|
|
Post by Clara on Dec 30, 2016 21:42:53 GMT 2
Alkutunnin ravailuja (lue: kaahailuja)
|
|