Siken hoitovihko

[Pipsa]

10.heinäkuuta 2009 Kesäpäivä jona Sikke päätti lähteä karkuteille



Pipsa & Sikke

[Jassu]

10.7.2009 » ...
9. Hoitokerta

Pikapikapikakuva, tuli ihan hyvä, mutta osa layereista katosi salaperäisesti Enkä jaksa enää alkaa värksimään lisää.

Jassu + Sikke

Kyllä se on kaunis! Väritys on ihanan pehmeää ja onnistunutta. Kaikki värit sointuvat kauniisti toisiinsa, sekä kuvan värit luovat rauhallisen tunteen, ja Sikke on oma ihastuttava itsensä, erityisesti tamman silmistä pidän. Kertakaikkiaan ihastuttava kuva (: - Pipsa

[Jassu]

10.7.2009 » Vuosisadan tiimi
10. hoitokerta

Muah. Koska tuo edellinen tämänpäiväinen kuva on tuollainen säälittävä muotokuva, tein nyt toisenkin 888D Eisilti, tämäkin on tällainen 1,5h röpellys.
Huomasin muuten just äskön, että unohin piirtää Siken korvat loppuun 88'''''D *nolo*
Ja ihmisiä miun pitäis piirrellä enemmän, niihin kun en ole ikinä tyytyväinen. Ja Pipsan hiuksista tuli hieman oudohkot .............. En valita enempää, jotenka heippuliheei :3

Jassu + Sikke

Hmm. Mitäs tästä voisi sanoa? Lyhyesti kerrottuna kaunis kuva, minä muistutan minua ja sinä sinua ja tietysti Sikke itseään : ). Itse en heti edes huomannut tuota korvien keskeneräsyyttä, vasta luettuani tuon mitä itse olit kirjoittanut huomasin korvien keskeneräisyyden - joka ei näytä kylläkään pahalta (:. - Pipsa

[Jassu]

11.7.2009 » "Ja sit se vaan piehtaroi.."
11. hoitokerta

Ah, tähän mää oon niiiiin tyytyväinen! ♥ Joo, omakehu haisee ja silleen, mutta tää on ehkä tähänastisista hoidoista eniten panostettu. Aikaa kului n. 5,5h tapellessa Siken asennon kanssa. Lopulta siitä tuli ihan mukava vaikka etujalat vamppaa vieläkin. Samalla tuli kokeiltua hieman rennompaa väritystekniikkaa : D

Eli Sikke rikko päitsensä, ja pääsi vapaana piehtaroimaan tarhassa. Yay!

Jassu + Sikke

Aaaah, että Sikke onkin suloinen! Kaikin puolin upea kuva, jossa kaikki on kohdallaan pieniäkin yksityiskohtia myöten. Asento on onnistunut mahtavasti, kuten myös oma asentosi. Väritys on hienoa ja tasaista, varjoja on juuri sopivasti. Kuvan tapahtuma sopii Sikelle kuin nyrkki silmään, ja tamma on todellakin itsensä näköinen. Mahtava kuva, josta pidän kovasti. - Pipsa

Saakos näitä siun piirtämiä kuvia muuten Siken sivuille laitella, kuin muistaa copyihin sen Jassun laittaa?

Pipsa // Saa toki (eikai siua muuten haittaa, että hoitelen näin paljon kuvilla ? Tarinainspis jossain vasikan takalistossa, nähkääs : D

Ei haittaa (:

[Jassu]

19.7.2009 » Omin avuin
12. hoitokerta

»Sikkelii», huhuilen tarhassa piehtaroivaa hallakkoneitiä. Tuttu homma. Poni piehtaroi itsensä mutaiseksi, ja minä pääsen harjaamaan. Pakko kyllä sanoa, että alan jo tottua rutiiniin.
»Näin», huokaisen, kun ujutan riimunnarun mutaisen ponin päitsiin. »Ja sitten talliin», selostan itselleni.

Päivästä tulisi ehkä mukavin aikoihin, viimeksi hyvin menneestä ratsastuskerrasta loikattaisiin jo maastoilemaan. Pipsa ja Nana kun pyysivät minutkin kokeilemaan heidän vakiomaastoreissuaan. Tosin, en saisi aivan vielä mennä ilman satulaa. Tämä ei kuitenkaan minua haittaisi. Ajatushan on tärkein.

Suin vuonohevostamman vaaleaa karvaa pyörityssualla yrittäen epätoivoisesti hinkuttaa irti mutapaakkuja, joita se sai juuri äsken turkkiinsa piehtaroidessaan. Onneksi moinen pyörityssuka on edes keksitty, en tiedä mitä tekisin ilman sitä juuri nyt. Kapistus kun sattuu olemaan mudanirrotusvälineiden aatelistoa, ainakin hevospiireissä.
Nappaan kaviokoukun Siken harjapakista. Pyöreä poni tapittaa minua tummilla silmillään jo aavistaen, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Tietysti se tietää minun puhdistavan kaviot, sillä se on varmasti joutunut nostamaan kavionsa puhdistettavasti useampia tuhansia kertoja. Ainakin luultavasti.

»Moi Jassu», kuuluu ääni jostain takaani, joka saa minut pomppaamaan puoli metriä ilmaan.
»Hei», vastaan nopeasti virnuillen säikähdykselleni. Vainoharhainen, ajattelen itsekseni.
»Ajattelimme jo siis lähteä parissakymmenessä minuutissa. Tuletko siis messiin?», tyttö kyselee ja sivelee Siken päätä kädellänsä.
»Toki, siis jos minusta ei ole vaivaa», hymyilen, pitäen katseeni yhä Sikessä.
»Ei ole vaivaa», tyttö nauraa. »Mutta pistä sitten poni ajoissa valmiiksi.»
Nyökyttelen vastaukseksi Pipsan kääntyessä todennäköisesti Pampulan karsinalle. Pipsan mennessä juttelemaan Nanalle minä jatkan Siken harjailua.

Sikke roikottaa päätänsä alhaalla turpakarvat miltei maata hipoen. Sekin taitaa nauttia harjailusta, tosin sen harjauskiintiö on joka päivä täynnä ponin piehtarointipaheen ansiosta. Ovela poni, ajattelen.
Kipitän pikavauhtia varustehuoneeseen ja rahtaan mustan nahkasatulan käsivarsillani karsinan luokse. Nostan kapistuksen kevyesti ponin selkään. Ihme kyllä, en ollut edes sitonut sitä seinään kiinni, eikä poni ole edes yrittänyt karata. Se taitaa pian ymmärtää, että moinen on kiellettyä. Viisas poni.
Haettuani suitset lämmitän metallikuolaimia muutaman sekunnin ajan käsissäni. Pukkaan suitset Sikelle nätisti päähän ja laitan ohjasperät jalustimien taakse. Näin Sikke ei pääse piehtaroimaan. Hah.

»Olen valmis, entäs te?», huikkaan ohitseni kulkeville Pipsalle ja Nanalle, jotka suunnistavat poniensa yhteiselle karsinalle.
»Ollaan oltu jo jonkin aikaa», Nana hymyilee vastaukseksi. »Aletaas sitten marssia pihalle.»

Kuin yhtenä laumana talsimme rivakasti tallipihaan. Pipsa ja Nana menevät ilman satuloita, ja minä satulan kanssa. Kiristän nopeasti Siken satulavyön toisen irvistellessä pahaenteisesti. Ei varmastikaan ole mukavaa, ajattelen. Nousen ketterästi jalustimen avulla selkään ja mittaan ne sopivan kokoisiksi. Pari reikää pidemmäksi, ja sitten matkaan.

Vaikka Sikke onkin porukan kookkain, olemme silti jonon taimmaisena. Johtuen todennäköisesti siitä, että en tiedä heidän reittejään. Naurahdan itsekseni.
Myötäilen rentona vuonohevosen rivakoita käyntiaskelia. Kuljemme vapain ohjin, mutta Sikke tikittää eteenpäin kuin aikapommi. Teen pari puolipidätettä hidastaakseni hieman sen askelta. Virtaa ainakin tuntuu riittävän.
»Voidaan nostaa nyt ravi. Ja jos Sikke kiihdyttelee, mene suosiolla meistä ohi», Pampulan kyydissä oleva Pipsa ilmoittaa.
»Juu», pamautan nopean vastauksen.
Kerään ohjat käteeni ja painan hieman ponin kylkiä. Tuskin edes hipaisen, niin poni on jo liikkeellä. Ohitan kaksi shetlanninponia vasemman kautta. Pidätän Siken reipasta askellusta hiljentämällä kevennystäni ja nojautumalla vielä hieman taemmas. Tiettävästi apuni menivät perille, sillä poni lyhentää askeltansa hieman ja kaartaa kaulansa alemmas. Se menee peräänannossa. Vau, ajattelen. Jopa minä onnistuin moisessa. Löysään hieman ohjaa, kuitenkin pitäen hyvän tuntuman suuhun.
Hiljennämme pian taas käyntiin. Maastopolkujen pehmeä hiekka pöllyää ponien kavioiden alla. Istun rentona kuin hiekkasäkki Siken tasaisen rullaavassa käynnissä. Uskomaton poni. Niin tasainen, ainakin joskus, mutta silti ihanan rempseä. Voiko sellaista edes kuvailla? Niin erilainen, ilkikurinenkin. Rauhallinen. Niin Sikkemäinen.

Jassu + Sikke

Taas kerran ihastuttava tarina, jossa oli mahtavia kuvailuja, jotka saavat leveän hymyn kohoamaan lukijan kasvoille. Kirjoitustyylisi on ihana, eikä siitä oikeastaan ole mitään pahaa sanottavaa, teksti on kepeää, sopivan pituista ja säilyttää lukijan kiinnostuksen täysin. Ja loppu oli jotain järjettömän ihanaa mielestäni, Sikke on todellakin niin Sikkemäinen poni vailla vertaistaan. - Pipsa

[Pipsa]

15.7 korkeita esteitä ja niiden yli (Jokerin pitämä estetunti)



Pipsa & Sikke

Jo 70 yhteistä kertaa (:

[Jassu]

29.7.2009 » Celebrate The Summer
13. Hoitokerta



Celebrate the Summer,
Dive into the Sea
Celebrate the feelin',
You and Me.
Take me to the ocean
Livin' it supreme
Take me to the hot summer dream.

Ah. Tuli inspis tosta yhestä biisistä : ) Ihan onnistunut n. 4 tunnin työn tulos. Jälleen hieman rennommin piirretty, valittelen laatua : ) Tunnelma silti onnistui melko hyvin.

Jassu + Sikke

Ihanan levollinen ja rauhallinen kuva. Siun ja Siken rennot ilmeet luovat tunnelmaa. Onnistunut kuva. - Pipsa

[Pipsa]

3.elokuuta 2009 Muuli x Possu = Sikke

Makaan oranssilla uimapatjalla lueskellen rauhassa kirjastosta löytämääni Uhrilammas kirjaa, kuunnellen iloisesti visertäviä lintuja. Aurinko paistaa polttavasti, lämpötilan ollessa 25 asteen paikkeilla. Puiden lehdet näyttävät kaukaa katsottuna kimaltelevan, voi olla että olen vain näkeväni niin. Hiljainen tuuli heiluttelee puiden oksia puolelta toiselle, minun kavutessa ylös patjaltani. Mahdollisimman varovaisesti kiskaisen oven auki, etsien paperia.
- Tässä, ajattelen hiljaa itsekseni, aloittaen kirjoittamaan paperille pöydällä lojuvalla kynällä. Koukeroisella käsialallani kirjoitan nopeasti paperille, lukaisten vielä kerran paperin läpi.

Hei! Olen varmaan kun luette tämän jo tallilla, ja oikein arvasitte, sinne olenkin tätä kirjoittaessani pian jo matkalla. Syömisestäni on turha huolehtia, minulla on eväitä mukanani. Nähdään joskus myöhemmin, tarkkaa aikaa en osaa sanoa. - Pipsa

Kaappaan vielä kypäräni matkaan, tunkien sen muiden tavaroideni sekaan, vilkaisten eväihini, jotka ovat vain yksi mehukas juustosämpylä ja pullo kokista. Suljen oven hiljaa, oven silti pamahtaessa vaimeasti. Olkiani kohauttaen kaappaan pyöräni lojumasta vasten tiiliseinää, hypähtäen kyytiin. Kuumuus hidastaa pyöräilyäni, eihän näin kuumalla kykene edes ajamaan - varsinkaan jos on luonteeltaan yhtään laiska ja varjoihminen. Pyörä liikkuu eteenpäin tasaista asfalttitietä, kaartaessani oikealle. Ohitseni kaartaa muutamia autoilijoita, joista yksi naputtelee autonrattia hermostuneena, yksi taas puhuu kännykkään hymyillen. Pysähdyn hetkeksi, kaivaen repustani kännykän kuulokkeita. Lasken reppuni maahan, saaden vihdoin kuulokkeet muun romun seasta.

Kuullessani skootterin äänen, vilkaisen äänen suuntaan, toivoen Kristianin ollessa ajaja. Toivomukseni on turha, ensiksikin skootteria ajaa tyttö, ja toiseksi en ole koskaan nähnyt tätä ennen. Huokaisen, ei auttaisi kun jatkaa matkaa kohti Seppelettä, muuten en pääsisi koskaan perille. Nopeasti laitan kuulokkeet kiinni kännykkään, tuttujen kappaleiden alkaessa tulvimaan korviini. Matka pääsee jatkumaan, minun hyräillessä musiikin tahdissa. Ihanasti viilentävä varjo lankeaa ylleni, kiihdyttäessäni vauhtiani. Pian alan jo nähdä Seppeleen, ja sen pihassa seisoskelevan mustan hevosen, Bladen. Pian kaarran tallin pihaan, moikaten Bladen selkään kapuavaa Dreameria. Varovaisesti rojautan pyöräni tallin viereen, hyppelehtien sisälle.

Kuten arvata saattaa on talli täysin tyhjä lukuun ottamatta Blondia, joka seisoo käytävällä Keikin ja Yuffin harjattavana. Kaksikko juttelee pirteästi keskenään, saaden hymyn huulilleni. Huikkaan näillä tervehdyksen, hyppelehtien portaat hymyssä suin yläkertaan kaapeille.
- Brenna.. Carkki… Chao… Pipsa! hihkaisen tunkien siron avaimen avaimenreikään kaapin loksahtaessa auki. - Mitäs miulla on täällä…. mutisen vilkaisten kaappiin jääneitä ruskeita nahkasaappaitani, joita olinkin jo etsinyt. Laitan keltaisen hupparini kaappiin ja napaten nahkasaappaat syliini. Voisin käyttää niitä pitkästä aikaa, vaikken mitään rankkaa treeniä jaksaisikaan tänään. Hymyilen ihailen saappaiden ruskeaa pintaa, viimeksi olin tainnut käyttää niitä Seppeleen kisoissa. Päätäni pudistellen vaihdan citylenkkarini saappaisiin, tunkien sirot kengät kaappiin ja lukiten sen oven. Kaikessa rauhassa kipaisen vielä viemään evääni jääkaappiin, ennen kuin pinkaisen tarhoille.

- Sikkee! hihkaisen pirteästi voihkaisten hiljaa - totta kai poni oli heti kerennyt piehtaroimaan tarhan ainoakseen kuraiseen kohtaan. Aukaisen portin, sujahtaen sisään tarhaan pysähtyen rapsuttamaan Taigaa.
- Voi että, sustakin tulee äitsykkeli, hymyilen ajatukselle pikku-Taigasta juoksentelemassa emänsä vierellä. Ehkä sitten joskus tulisi oman pystyharjanikin vuoro, mutta siihen olisi vielä aikaa.
- Millanenhan sun varsastakin tulis, varmaan tollane possu niin kun sä, naurahdan seilaten vuononhevosen viereen ja napaten sen kiinni.
- Tänään lähetään taas maastoon, huokaisen. - Taas kerran, mut pietään nyt vähän rennompaa menoa, sen verran kuuma tänään on. Ens viikolla pitäs harmi kyllä kylmetä…

Hännällään kärpäsiä huiskien hallakko poni kävelee vierelläni sen katseen kirkastuessa huomatessaan vihreän heinätupsun, raahaten minut perässään mässäilemään.
- Senkin…. Muuli, puuskahdan ponille kiskaisten sen pään ylös tupsusta ja lähtien loukkaantuneena marssimaan sisälle talliin tamman tullessa alistuneena perässä. Reippain ottein kuljetan tamman perässäni karsinalle, jonne lasken sen hetkeksi riimu päässään oleskelemaan. Riimunnarun lasken paikoilleen, lähtien kävelemään portaita kohden, päätyen tekemään kuitenkin tiukan käännöksen takaisin päin, eihän tuota possua voisi karsinaan jättää, ellei haluaisi olla karsinaa heti siivoilemassa. Haukotellen löntystelen takaisin ja avaten karsinan oven.
- Tuus tänne pallero, hymähdän tamman peruttaessa komennostani pari askelta taaksepäin, minun kiinnittäessä ruudullinen riimunnaru riimun ja kiinnittäen narun toisen pään vetosolmulla.
- Oot sie kyllä aika moinen possu, naurahdan taputtaen tamman tukevaa kaulaa.

Päättäväisin vedoin harjaan kuivuneen mudan pois ponin karvapeitteestä ja harjaillen pystyharjan muutenkin läpikotoisin, lähtien kaikessa rauhassa kävelemään satulahuoneelle, josta puuttuu vain muutama satula, joita hoitajat ja hevosenomistajat olivat parhaillaan käyttämässä kenties pitkällä maastolenkillä tai rennoilla köpöttelyillä kentällä. Haastavampia harjoituksia kukaan tuskin ryhtyisi tänään tekemään - sen verran kuuma ja hiostava ilma oli. Nappaan satulan ja suitset paikoiltaan rennosti, lähtien satula sylissä ja suitset olkapäällä kipittämään Siken luo.
- Nooniin tyttö, mumisen nostaen satulan ponin selkään, liuttaen sitä hieman eteenpäin ja laskien tumman satulavyön alas satulan päältä lepäämästä.
- Nyt vaikein osuus, huokaisen yrittäen kiristää satulavyötä.

Hetken kuluttua on satulavyö löysästi kiinni, siirryn suitsien laittoon. Otan riimun kokonaan pois ja sujautan ohjat kaulalle, lopun hoituen helposti.
- Nonniin, mennääs nyt, hymyilen tönäisten karsinan ruskean oven auki jalallani ja kääntäen tamman ulos lähimmästä ovesta, lähtien tallustelemaan vaisusti hieman kauemmas tallista, nousten selkään ja kääntäen turvan maastopolkuja kohden. Poni tallustelee eteenpäin vankoin askelin pää alhaalla tyytyväisenä minun istuen rennosti satulassa tutkailemassa leveää polkua. Punertavan ruskea orava kiipeilee jo taakse jääneessä puussa.

Pitkän käyntipätkän jälkeen alan ottaa ohjia tuntumalle vähitellen ponin kulkiessa rennoin askelin eteenpäin pää ylhäällä. Aurinko paahtaa selkääni, minun pelätessä paljaiden olkapäideni ja käsieni palavan. Hoputan tamman raviin, meidän pian sujahtaen tummien varjojen joukkoon.

Pipsa & Sikke

[Pipsa]

10.08.09 Sikke & kukka



Tälläistä teki mieli piirrustaa. Toi pikkuponi on siis Sikke nuorena (:

Pipsa & Sikke

[Pipsa]

13. elokuuta 2009 Helppoa kun Pipsan heitto



Pipsa & Sikke

73 kertaa, ihan huvikseni näitä lasken, kun on kiva vuoden päästä tietää, monta kertaa olen neitokaista hoiellut (:

[Jassu]

25.8.2009 » ”Joka kuuseen kurkottaa…”
14. Hoitokerta

Sain osakseni varsin hämillisiä katseita kävellessäni valintatalon vihanneshyllyn ohitse. Eikä ihme; - kuka nyt ei kiinnittäisi huomiotaan ratsastusvaatteet päällä pomppivasta tytöstä, joka kaiken lisäksi hymisee musiikkisoittimensa tahtiin varsin kuuluvalla äänellä? Kaappasin mukaani puolen kilon porkkanapussin. Eräs ukkeli katsoi minua varsin arvostelevasti, mutta virnistin tälle iloisesti. Hämillään mies käänsi katseensa pois ja meni punnitsemaan ostamansa kesäkurpitsat. Hyppelin kassalle kuin mikäkin kevätvarsa ja maksoin ostokseni. Loikkasin nopeasti uskollisen mustan Joponi selkään, ja aloin polkea kohti Seppelettä.

Matka taittui varsin nopeasti – nopeammin, kuin ehdin edes ymmärtää. Jätin ajokkini nojaamaan aittarakennuksen seinää vastaan ja pompin Siken tarhoille kuin Punahilkka kukkia poimimaan. Voin miltei tuntea hevosten ihmettelevät katseet niskassani niiden tuijottaessa esitystäni.

»No heej, Sikke», puhuin aidan vieressä norkoilevalle pystyharjalle, kuin tämäkin muka omaisi puhekyvyn. Irvistin tyhmyydelleni, ja kaappasin ponin päitsistä kiinni. Riimunvarren avulla talutin vuonohevosen talliin edelleen iloisesti hymisten.
Kun sain hoidettua vuonohevosen putipuhtaaksi, kipitin päätä pahkaa oleskeluhuoneeseen. Sohva oli jälleen kerran tupaten täynnä, joten tyydyin seisoskelemaan ihmisten edessä.

»Heippa kaikille», hihkuin kuin mikäkin telkkaritietovisan juontaja. Sain osakseni kummastuneita katseita, kunnes viimein Lynn uskaltautui avaamaan suunsa.
»Eh, moi vaan», hän hihitti. »Mistäs moinen hyväntuulisuus? Olet tänään kuin mikäkin Naantalin aurinko.»
»Ee-ei mulla mikään ole,…», mietin hetken. »Kaikki on tänään vain niin… ihanaa!», jatkoin, kuin mikäkin optimisti. Lynn naurahti kuivasti.
»Selvä…», hän mumisi. »Taidankin tästä mennä hakemaan Sentin tarhasta, adios!» Lauma tyttöjä huikkasi pikaiset heipat Lynnille tämän kadotessa kulman taakse.

Virnuillen anastin Lynnin istumapaikan sohvannurkasta ja rönähdin laiskasti Ilun viereen. Hiljaisuus laskeutui keskuuteemme; ainoa ääni, joka sen rikkoi, oli vähän väliä kuuluva kahvikupin ryyppäys, joka oli peräisin Yuffista. Joka iikka vain makoili sohvalla tai puoliksi lattialla, eikä kukaan näyttänyt keksivän mitään järkevää sanottavaa. Niinpä muiden yllätykseksi pomppasin salamana ylös.

»Ilu, tuu Tiian kanssa ruoholle syöttämään, minä ja Sikkekin lähdetään», anoin tytöltä. »Ei jaksa homehtua täällä sisällä. Sieni kasvaa otsaan. Oikea iso tatti», uhkailin huvittuneena.
»Hyvä on, tullaan», tyttö huokaisi ja pyöräytti silmiään. Rinnakkain kävelimme hakemaan ponipalleroisemme, ja talutimme ne pihanurmelle, jota koristivat tuoreet vastaistutetut omenapuuntaimet. Pienissä puidenaluissa näkyi jo muutamia lähes kokonaan kypsiä omenia, joita poimimme kaksistaan Ilun kanssa. Toki hevoset saivat osansa herkuista, mutta loppuajan ne tyytyivät mussuttamaan kiltisti ruohonkorsia.

»Hei, katsos, tuolla on viimeinen kypsä omena tästä taimesta», huomasin ja jaoin havaintoni Ilulle.
»Niinpä näkyy. Poimi sinä se vain, tässä puussa on vielä omenia rutkasti jäljellä», tyttö kehotti. Epäröin hetken, sillä eilisöinen sade oli todennäköisesti saanut vastaistutetun mullan epämiellyttäväksi mutakoksi, joka kattoi miltei kaksi metriä puun ympäriltä. Omenien poimiminen olikin aika moista kurottelua.
»No, katsotaas nyt…», ajattelin ääneen ja otin askeleen lähemmäksi ruskeaa mutalätäkköä, joka odotti minua vain viidentoista sentin päässä kengänkärjistäni. Ojensin käteni niin pitkälle kuin ylsin; siltikin minun ja tuon houkuttelevan omenan välillä tuntui olevan ainakin kilometri. Ainakin kymmenen metriä. No, tarkemmin sanottuna kaksikymmentä senttiä. Irrotin taemman tukijalkani maasta, mikä oli valtava virhe – liian kurotteluni takia mätkähdin mutakkoon suoraan pärställeni. Onneksi olin onnistunut kuin onnistunutkin suojelemaan kirkkaanpunaista huppariani, mutta ratsastushanskani, ratsastushousuni ja kasvoparkani eivät olleet säästyneet kuraiselta kohtalolta.

»Voihan vasikka», murisin naama mutaa täynnä. »Mutta hei, bileet, sain sen omenan!» Heitin mutaiset ratsastushanskani poneja pitelevän Ilun jalkoihin, joka hihitti kuuluvasti minulle. Pyyhin mutaiset kasvoni, mutta tiesin, että en saanut niitä puhtaaksi. Ainoa vaihtoehto oli kai mennä pesulle. Nousin ylös ja puistelin kuraiset polveni jotakuinkin puhtaiksi; onneksi tummaa mutaa ei paljon erottanut mustista ratsastushousuista. Ojensin punertavansävyisen omenan Sikelle, joka nautti sen täysin siemauksin. Toivottavasti se edes oli kaiken näkemäni vaivan arvoinen. Ilu naurahti.
»Joka kuuseen kurkottaa…»
»…se katajaan kapsahtaa. Tiedetään», huokaisin pahantuulisena edelleen puistellen likaantuneita kamppeitani. »Mutta nyt tahdon vain pesemään naamavärkkini», virnistin tytölle, joka lupautui taluttamaan molemmat ponit talliin.
»Hyvä idea, mene sinä vain, minä kyllä pärjään», Ilu lausahti ja katosi hevosineen päivineen talliin. Itse kävelin puolta hitaammin pysytellen varjoissa, ja varmistin, ettei lähimaillakaan näkyisi vahingoniloisia Jaakkoja. Sehän tästä vielä puuttuisikin.

Onneksi onni oli myötä, eikä aina-niin-kiltti tallimestarimme sattunut paikalle hekottelemaan. Hipsin hiljaa kasvojenpesulle, jonka jälkeen pompin jälleen musiikin tahdittamana oleskeluhuoneeseen. Ainakin näillä näkymin tämänpäiväinen toilailuni jäisi vain Ilun ja minun salaisuudekseni – unohtamatta Tiiaa ja Sikkeä.

Jassu + Sikke

Aah, runsaasti ihania kuvailuja! Siun tarinat on kyllä mitä ihanempaa luettavaa, jotka vaan paranee ja paranee päivä päivältä. - Pipsa

[Pipsa]

29.elokuuta 2009 Karvamammutti maastoilee

- Kattokaa mikä karvamammutti! parkaisen tuijottaen poniani, joka on jo nyt saanut kasvatettua itselleen talvikarvaa.
- No, mut hei, ei se sentään oo vielä villamammutti, Nana käkättää vieressäni.
- Njaa, eipä tarvitse aineskaan lointa laittaa, kohautan hartioitani rapsuttaen tammaa.
- Jep, mut ainahan sen voi klipata, tyttö ehdottaa.
- Niin, pitää harkita. - Tuleppas nyt. Poni lähtee seuraamaan minua hitaasti kohti tarhoja, minun kuitenkin pysäyttäessä se. Hitaasti käännyn ympäri tamma perässäni, palaten karsinaan.
- Hei Nana, tiiätkö missä Wear on?
- Se taitaa olla, ehkä oleskelutiloissa.
- Juup, katotko hetken mammutin perään?
- Tottakai, eikös niin Sikke pulla, hyvinhän me tullaan toimeen…

Vikkelästi kapuan portaat ylös, melkein törmäten Kristianiin.
- Moi! hihkaisen iloisesti, siistien nopeasti hiuksiani.
- Sinnuupa ei oo näkyny pitkään aikaan täällä, poika hymyilee.
- Koulu kiireitä katos, koko päivä menee koulumatkoissa ja läksyissä.
- Mmm, niinhän se on. Siulla tuskin on mitään menoo illalla, jos vaikka mentäs käymään jossain?
- Mikäs siinä, sopiikos kuudelta?
- Juu, sovittu. Mut nyt pitää kiirehtii, Jaakko on tosi äreenä.

Katson hetken pojan perään, hyppelehtien sisään olkkariin. Oven narahtaessa auki, sohvalla istujat vilkaisevat minuun päin.
- Hei onks Wertsua näkyny? utelen astuen huoneeseen sisään.
- Täällä näin! Wear hihkaisee sohvalta, nousten seisomaan.
- Mut mites Taiga ja varsukki voi? kysyn hymyillen.
- Ihan hyvin, ootkos jo kuullu, että varsan nimeks tuli Taigan Talitintti?
- Nana kerto, hymyilen aloittaen pölisemään varsoista tytön kanssa.

Pian kuitenkin palaan alas, jossa Nana yhä seisoo rapsutellen entistä hoitoponiaan.
- Hei, mie meen nyt laittaa Siiriä tunnille valmiiksi, tyttö hymyilee vilkaisten vielä kerran Sikkeen.
Nyökkään taputtaen tamman kaulaa, sen vilkaistessa minuun päin tylsistyneenä. Hiljaa hyräillen kaappaan harjan käteeni. Annan tamman olla irti, tuskin se pakoon pääsisi. Ovi kolahtaa sulkiessani sen.
- Lähetäänkö kohta ihan vaan kahestaan pikku kävelylenkille? hymyilen harjaten tammasta pois pahimmat liat. Nopeasti säntään hakemaan suitsia, sillä jos poni piehtaroisi, alkaisi harjaus kokonaan alusta. Ennätysvauhtia kiidän muitten ohitse. Suítset vaan mukaan ja nopeasti takaisin.

- Huh, huokaisen tamman seisoessa rauhallisesti aloillaan. - Pysyppäs nyt paikoillas. Varmoin, mutta rauhallisin ottein ovat suitset hetkessä ponin päässä. Hymyillen katselen lopputulosta, jossa huomaan jotain värää. Isken käden otsalleni, nyt tiedän mitä unohdin. Pintelit. Huokaisten pengon harjapakista esiin monta eri väristä pinteliä, yrittäen päättä väriä. Hetkessä päädyn viininpunaisiin, valkoiset eivät tällä kelillä olisi hetkeäkään valkoisia.
- Valmista! hihkaisen kiskaisten karsinan oven auki, ja kaapaten kypärän käteeni. Pian tallin lattiaa vasten kolisevat raudoitetut kaviot, unohtamatta minun askelieni hiljaista töminää. Tamma ravistelee päätään ja yrittää kiihdyttää vauhtiaan, minun roikkuessa ohjissa kiinni. Huokaisten pysäytän tamman, suunnitellen selkään nousuani.
- Pysy siinä, ihan paikoillaan, rauhoittelen tammaa, joka huomaa heti edessään olevan pienen heinätupsun. Välittämättä tästä peräännyn hieman. Pienellä vauhdin otolla ponkaisen Siken selkään, joka onnekseni ei ole erityisen korkea.

Hoputuksistani huolimatta tamma ei hevillä lähde pois mehukkaan tupsun luota. Paukauttaessani kovempaa poni huokaisee syvään, ja jättää heinätupsun rauhaan. Rauhallisesti tamma etenee kohti maastopolkuja, vilkuillen silti aina välillä tarhojen suuntaan.

Pipsa & Sikke

Ps. Sori, huononee loppuu kohden

[Pipsa]

31. elokuuta 2009 "Sikke saa varsan!"

Olen iloinen. Niin iloinen, että voisin tehdä vaikka heti kaksi takaperin volttia, mutta onneksi niin hullu en ole, kun ei yksi etuperin volttikaan onnistu. Sillä nyt ei kuitenkaan ole väliä. Voisin hypätä läpi katosta, huuta kuin hullu, itkeä onnesta.

- Oot sie tullu hulluks kun tolla lailla hypit ympäriinsä nauraen? Kristian lausahtaa tarkastellen minua.
- SIKKE SAA VARSAN! kiljaisen hypäten pojan kaulaan. – Ymmärräks sie? Sikke saa varsan!
- Aaa joo kiva, poika hymyilee hämillään. – Siulla taitaa mennä sitten koko päivä tallilla?
- Joo varmaan, hymyilen leveästi. – Ainiin, meiän piti mennä sinne elokuviin…
- Ei se mitään, kyl myö voiaan mennä myöhemminkin, Kristian naurahtaa epänormaalisti. – Noh, toivota onnee karvamammutille miunkin puolesta.

- Miun pitää mennä kuitenkin kertomaan Jassulle, hihkaisen pinkaisten juoksuun, viilettäen hirmuista vauhtia sisälle talliin, portaat ylös ja pysähtyen viimein hengästyneenä oleskelutilaan saapuessani, hymyillen silti entistä leveämmin.

- Sikke saa varsan, lausun juhlallisella äänellä. – Eiks ookki kiva juttu?
- Täh? Jassu tuijottaa minua silmät suurina. – Mitä sie oikein sanoit?
- Sik-ke saa var-san, lausun rauhallisesti. – Ihan sellasen oikeen, pienen ja sulosen pikku nappisilmäsen otuksen.
- PIKKU-SIKKE! Jassu kiljaisee ponkaisten ylös, ryhtyen tanssimaan keskellä lattiaa kanssani. Ellin astuessa sisään, on näky varmasti kummallinen; minä ja Jassu hyppimässä ympäriinsä Nanan ja Fiian hekottaessa sohvalla.

- Eh? Elli äännähtää minun ja Jassun revetessä nauruun vedet silmissä. – Mitäs te tytöt oikein nauratte?
- Sikke… saa…… varsan, hekotan.
- Sepäs mukavaa, punapää toteaa hymyssä suin. – Millonkas se pikkunen syntyy?
- Lokakuun alkupuolella, lausahdan vastaukseksi viimein nauruni loppuessa ja kaivaessani kännykkäni esille, kirjoittaen varmaan puolille seppeleläisille viestin, kertoen kaiken oleellisen, kännykkäni alkaessa piippailemaan tasaista tahtia onnittelu viestien saapuessa.

Vaikka haluaisinkin juosta, tyydyn kävelemään rakkaan ponini karsinalle – niskat katkenneina minusta tuskin olisi pystyharjaa ja sen varsaa hoitamaan. Kurkistan sisälle karsinaan, pystyharjan henkäistessä lämmintä ilmaa kasvoilleni.

- Voi kultapieni, kuiskaan hiljaa avaten karsinan oven, käännähtäen halaamaan ponia. Tamma hörähtää hiljaa, tuupaten minua pehmeästi selkään turvallaan. – Juujuu, saat porkkanan joo. Kaivan taskustani herkkupalan, vuononhevosen kahmaistessa sen kitaansa. – Lähetään mettään kävelemään ilman satulaa, hymyilen sipaisten tamman lämmintä turkkia.

Pipsa & Sikke

[Jassu]

31.8.2009 » PIKKU-SIKKE

Täysin normaali tallipäivä; paljon duunia, mutainen Sikke ja työllistävä Pipsa odottavat minua Seppeleessä. Loikkaan ketterästi pyöräni selästä jättäen sen nojaamaan aittarakennuksen seinään ja hipsin rutiinilla Siken tarhan edustalle.
»Hejba, tamma», puhelen puoli-itsekseni, kuten tavallista. »Tänään et ole ollenkaan kurainen? Mistäs nyt tuulee?»
Sen enempää viivyttelemättä kipitän oleskeluhuoneeseen etsimään Pipsaa, ja kysymään, olisiko minulle tehtävää. Talsin askel askeleelta lähemmäs tallia, kunnes viiletän salamana portaat ylös oleskeluhuoneeseen. Havaitsen Pipsan sekalaisen ihmislauman edestä, ja ennen kuin ehdin inahtaakaan, tyttö alkaa jo papattaa kuin papupata.
»Sikke saa varsan!», tyttö kiljuu innoissaan ja pomppii ympärilläni kuin aropupu.
»Häh? Täh? Mitäh?!», änkytän ja kasvoilleni piirtyy onnellinen virne.
»Sik-ke saa var-san, sellaisen oikeen pienen, suloisen, nappisilmäisen otuksen», tyttö tavaa edelleen täpinöissään. »Tajuatko? Äs, ii, koo koo, ee, äs, aa, aa..»
»Tajusin kyllä», keskeytän innoissani. Silmäni laajenevat lähes lautasen kokoisiksi. »PIKKU-SIKKE», kiljaisen ja ryhdyn tanssahtelemaan Pipsan kanssa keskellä lattiaa.
»Eh.. Okei?», Elli inahtaa oudoksuvasti meidän edelleen naureskellessa. »Mikäs nyt naurattaa?»
»Sikke… saa… varsan…!», Pipsa sönköttää ja nauraa samaan aikaan.
»Ai, sepä mukavaa», Elli hymyilee. »Milloinkas pienokainen syntyy?»
»Lokakuun alkupuolella», Pipsa vastaa takaisin, onnellinen hymy kasvoillaan.
Kaikki onnittelevat ja nauravat vuoron perään, Pipsan paistatellessa valokeilassa. Ajatella, rakas hoitoponini saa upean varsan!
»Minulle ei ilmeisesti ole tänään hommia?», keskeytän Pipsan.
»Ei, ei oikeastaan. Olen niin täpinöissäni, että en keksi sinulle hommiakaan», Pipsa hymyilee minun poistuessani huoneesta. Kipitän suin päin Siken luo, Pipsan jäädessä vielä lähettelemään viestejä kännykällään.

»Vai, että tulee sinusta äiti?», Lepertelen tammalle, joka nuokuttaa levollisesti päätään karsinan oven yli.
»Tuleekohan siitä tamma vai ori? Minä toivoisin tammaa», sanon ja silitän vuonohevosen silkkistä turpaa. »Tallissahan on jo kaksi orivarsaa, toivoisin, että sinä saisit oikein kauniin neidin. Yhtä kauniin, kuin sinä.
»Minkähän Pipsa keksii sille nimeksi? Solsikkehän tarkoittaa auringonkukkaa Norjaksi», selitän itsekseni muistellen Norjan kielen taitojani. »Oli miten oli, kaunis varsa sieltä tulee, minä tiedän sen. Jos emäkin on noin kaunis, on varsakin.»
»Siken oma pikkuinen», haaveilen. »Pikku-Sikke.»

Jassu + Sikke + Tuleva varsuukkeli

[Anne]

Alaturpahihnan kiristystä



Spessu Jassulle ja Pipsalle!

Oli harvinaisen hauska kuva piirtää, laatu ei taaskaan jyrää, mutta tuli niin ihanan vaivattomasti. =D