Siken hoitovihko

[Jassu]

Eikä, Anne, ihana : )) Näytän ihan itseltäni ! Tosi onnistunut !
(jottei ihan offiksi mene, lisään tähän varmaan kuvan/tarinan joskus)

[Pipsa]

Oiih, kiitos ihanasta kuvasta <3
--------------------------------------------------------------------------------------------------------
6. Syyskuuta 2009 Sanan laskentaa

Tallin valot loistavat hämärtyvässä illassa, tallin ollessa jo hiljentynyt. Kävelen hiljaa kohti ovea, raottaen sitä varovaisesti. Hetken aikaa kuuluu vain hevosten tyytyväistä mussutusta, kunnes joku rikkoo rauhan.
- Perkele senkin kaakki! karjaisu kantautuu korviini läheltä, minun tietäessä jo kenestä se oli peräisin. Astellen muutama askelta eteenpäin nään Jaakon, joka tuijottaa Flooraa murhanhimoisesti.
- Floora puri vai? virnistän leveästi katsoen miehen naamalle leviävää ilmettä.

- Puri ja kovasti, teuraaks tollane koni joutas, mies mumisee paukauttaen karsinan oven kiinni.
- Äsh, sillä on vaan vähän hankalaa, hymyilen jatkaen matkaani Siken luo. Kohta senkin perässä kirmailisi pieni ja suloinen varsa. Kuulen lisäosasta pauketta, toivottavasti ponini ei ole potkimista aloittanut. Viimeiset askeleet sännäten huomaan heti Seran olevan äänen lähde. Vilkaisen sisään norjanvuonohevosen karsinaan, jossa se yrittää mahtua piehtaroimaan.
- Sikkee, nouse nyt ylös! murahdan ponille, joka hitaasti kapuaa seisoilleen. Hyräillen pujotan riimun tamman päähän, kiskaistessa karsinassa olevan riimunarun itselleni.
- Harmi, että siulta jäi tuo valmennusrinki käymättä, siitä ois varmasti ollut tulevaisuudessa hyötyä. Vikkelin ottein sidon tamman kiinni, ties vaikka se piehtaroisi ja työni olisi turhaa.

Hyräillen aloitan harjaamaan tammasta pois likoja, kuullen käytävältä lähestyvien askelten ääniä.
- Pipsa, moi! Jassu hihkaisee raottaen karsinan ovea.
- Mooip, hymyilen viitaten aukinaiseen harjapakkiin. Viittaukseni tajuten tyttö kyykistyy ottamaan harjan, pujahtaen tamman toiselle puolelle.
- Miks muuten Jaakko tuolla ärhenteli? tyttö katsoo minua udellen.
- Siksi kai kun Floora puri sitä, arvaan siirtyen mahan harjaukseen.
- Omituinen, mut kai se valittaminen hauskaa on. Onhan hullulla halvat huvit, idiootilla ilmaiset.
- Huvinsa kullakin.

- Jos mie haen varusteet, niin laita sie vaikka pintelit? Jassu ehdottaa taputtaen tamman kaulaa.
- Joo käy, nyökkään aloittaen penkomaan harjapakista pinteleitä, löytäen vihdoin yhdet. Vikkelästi aloitan pinteleiden jalkoihin käärimisen, ollen valmiina juuri ja juuri, kun Jassu palaa.
- Tässä taas, satulan ja suitsien kera.
- Nyt saat sitten mennä takas, ei myö satulaa tarvita, virnistän.
- Ainiin! tyttö mumisee lähtien uudelleen matkaan satula sylissään. Hymyillen otan riimun pois ponin päästä, pujottaen ohjat kaulalle. Tällä kertaa Siken hoitaja palaakin nopeammin, minun vielä kiinnitellessä suitsien remmejä.

- Nonii, nyt mennään, hymyilen kaapaten kypäräni maasta. Hetkeksi mustahiuksinen tyttö jää seisomaan paikoilleen, lähtien palaamaan karsinalle.
- Mitäs sie sinne jäit kuhnailemaan, hae kypäräs niin mennään, virnistän pysäyttäen tamman. Nopeasti tuo neitokainen käväisee ylhäällä kaapillaan, palaten pian. Hiljaa kävelemme ulos, minun kiivetessäni ylös tamman selkään. Hetken aikaa tyttö epäröi, kunnes ponkaisee mukaan kyytiin.
- Kaksin aina kaunihimpi.

Sikke kulkee innokkaasti eteenpäin, tiineyskään ei näy vielä yhtään. Hetken kuluttua siirtyy jo pystyharja raviin, meidän istuessa virnuillen selässä. Kummankaan ehtiessä tehdä mitään, säikähtää poni pusikosta hyppävää rusakkoa, Jassun lennähtäessä selästä.
- Sooo…. sattuko? rauhoittelen tammaa, vilkaisten samalla tyttöön.
- Loppu kuin kanan lento.
- Tarviitko jelppiä? virnistän katsoen kuinka tämä yrittää kavuta selkään.
- Oma apu paras apu.

Pipsa & Sikke (sekä tietysti Jassu)

[Pipsa]

10.9.09 Varsa syntyy - vai syntyykö sittenkään?

Laahustan tallille hitain, väsynein askelin. Raskas reppu hakkaa selkääni minun harppoessa vielä kaksi viimeistä askelta, ennen kuin pääsen sisälle talliin.

- Raskas koulupäivä vai? käytävällä Senttiä siistivä punapää hymyilee leveästi.

- Jeah, henkäisen vastaukseksi silittäen voikkoa oria. – Mitäs Sentti? Suomalainen puoliverinen katsahtaa minuun ystävällisesti.

- Sikkekin vois ottaa siusta tietyissä asioissa oppia, naurahdan. – Mitäs sie oot tänään hommaillu?

- Mitäs mie, treenattiin Sentin kanssa koulua ja siivoilin karsinoita Jaakon apuna, Elli haukottelee. – Taiankin käyä viemässä Sentturan tarhaan ja mennä kahville Josefiinalle… Jatkan matkaani oleskeluhuoneelle, jonne joku toivon mukaan olisi kuskannut jotain syötävää, ettei nälkään sentään tarvitsisi kuolla. Koulun ruokakin nyt oli… no mitä nyt olikaan, ei järin hyvää tosiaan. Ihanista pyöreistä pullista ja lämpimästä kaakaosta haaveillen taittuu matka rattoisasti, jo portaiden puoli väliin kuuluvia ääniä kuunnellessa samalla.

- Onks siellä mitään syötävää? hihkaisen kuuluvasti.

- Jeeps, Kristian huutaa takaisin, minun saadessa puhtia askellukseeni ruuasta ja noo, ehkä vähän Kristianistakin. Lähempänä oleskelutilaa tuoksuukin jo tuoreet pullat, jotka saavat minuun vauhtia. Pikaisesti säntään sisälle pullavadin ääreen, napaten kaksi isoa pullaa, ja tunkeutuen sohvalle Nanan viereen.

- Ai kato Miro! naurahdan haukaten ison palan pullasta. – Nävkeehän… mummsss… sumaki tääl…mums..lä.

- Juu, pitihän tänne tulla kattomaan mitä täällä touhutaan, poika hymyilee leveästi pörröttäen Nanan hiuksia. Ahmaisen molemmat pullat pikavauhdilla kitusiini.

- Lähen ratsastaa Sikellä, huikkaan pikaisesti, lähtien kipittämään alakertaan pikavauhdilla, jos aikoisin saada kaiken tarpeellisen tehtyä, ei minulla olisi varaa nukkua missään sohvalla, eikä minua muutenkaan valtavasti huvittanut jäädä yläkertaan.

Sydämeni hyppää kurkkuun nähdessäni tamman makaamassa, eihän varsa vielä voinut syntyä, vai voisiko?
- ANNEEE! ELLIII! JOSSUUU! APUAAA! kiljun kurkku suorana Blondin ja Pikun katsellessa minua kummastuneina, eikä kummastuneisuus varmastikkaan vähene Ellin syöksyessa luokseni Jassu ja Sanni perässään.

- Nouse Sikke! NOUSE NY! parkaisen pystyharjan käännähtäessä katsomaan minuun päin ja nousten ylös.

- Huh, ei tainnu olla vielä varsomisen aika, Elli huokaisee helpottuneena. Poskeni punottavat niin säikähdyksestä, että häpeästäkin.

- Helpotus, Jassu huokaisee henkäisten syvään. Sannikaan ei näytä selvinneen ilman säikähdystä, tuskin kukaan huutoni kuullut. Hetkessä on porukkaa kertynyt tallin lisäosaan jo melkoisesti, kunnes Elli nämä häätää meluamasta. Kaikeksi onneksi Sera on raahattu jo sisälle, eikä Hilla enää asusta Blondin karsinassa – onneksi.

Mahdollisimman rauhallisesti tutkin tammani milli milliltä, saaden todeta, ettei se varsoisi vielä vähään aikaan.

Pipsa & Sikke

[Jassu]

17.9.2009 » Pullamaha

Varsin mielenkiintoinen ilme kasvoillani tuijotin ahnaasti ruohoa mussuttavaa Sikkeä. Sehän söi kuin hevonen! Tai, tai… Kaksi hevosta! Syököön vain, ajattelin, niinhän se varsa mahassa kasvaisi.
Päivät tuntuivat matelevan suunnattoman hitaasti. Vaikka elettiinkin jo syyskuun keskiväliä, tuntui varsan syntymään olevan tuhat vuotta aikaa. Huokaisin raskaasti, ja tartuin kumisukaan. Jostakin kumman syystä tammalla oli suunnaton karvanlähtöaika, mistä johtuen sen ympärillä lojui kasoittain vaaleaa karvaa. Naurahdin itsekseni. Vaikka Siken maha olikin kasvanut paljon viime aikoina, tuntui siltikin kuin se ei suurenisi laisinkaan. Tosin kyseinen asia saattoi johtua pahanlaatuisesta vainoharhaisuudesta, mikä oli vaivannut minua varsauutisen kuulemisesta lähtien. Pitäisi kai ryhdistäytyä näin loppua kohden, ties mitä aiheuttaisin harhailuillani.

Sikke huokaisi syvään ja vaihtoi lepuutettavaa takajalkaansa. Senkin mielestä oli varmaankin raskasta kantaa sen kokoista mahaa, vaikkei se ollut vielä edes painavimmillaan. Toisaalta sitä ei enää ratsastettaisi niin usein, ja raskaammat tuntityöt jätettäisiin muille. Kihnutin edelleen ponin hallakkoa karvaa irti sen kyljistä; sitä tuntui lähtevän loputtomiin. Väänsin suuni ässänmuotoiseksi katsoessani käyttämääni kumisukaa, ja saman tien puistelin sen jälleen puhtaaksi. Tallissa oli hiljaista. Liian hiljaista. En ollut tottunut hiljaisuuteen, sillä kaikkialla, missä yleensä oleilin, kävi kiivas puheensorina tai muu älämölö. Nyt olisin kuitenkin voinut kuulla nuppineulan putoavan pumpulikasaan. Toisaalta hiljaisuus tekisi hyvää odottavalle norjalaistammalle, joka nuokutti laiskasti päätään turpakarvat maata hipoen. Tunsin katseeni lasittuvan ja tuijotin kaukaisuuteen. Tein aina niin, kun vaivuin haaveilemaan jostakin. Kuvittelin Siken lehtien keskelle, kauniiseen ruskamaisemaan, pieni, pörröinen varsa vierellään. Suuni suli väkisinkin hymyyn, kun tajusin, että tuo kaikki ihanuus olisi tapahtuva vielä kuukauden sisällä. Silitin Siken pehmeää selkää ja painoin poskeni tiukasti sen pystyyn harjaan. Hautasin sormeni jouhien sekaan, ja annoin ajatusten vallata mieleni. Olin niin haaveissani, etten edes kuullut oven pamahtavan kuuluvasti.

»Jassuu», Pipsa huikkasi. Pomppasin jälleen ainakin puoli metriä ilmaan, saaden Sikke-parankin säpsähtämään äkkiliikettä.
»Mitä? Häh? Täh? Missä palaa!» Papatin refleksinomaisena.
»No ei missään», Pipsa rauhoitteli. »Ajattelin vain tulla kysymään, haluaisitko ratsastaa Siken tänään? Alkaa kuitenkin olla viimeisiä hetkiä, jolloin tamman selkään uskaltaa vielä kavuta.»
»Joo! Tai siis… Joo!» Vastasin nopeasti.
»Selvä sitten, saat varmaankin ponin itse valmiiksi», Pipsa huikkasi. »Minä lähden jo nyt kotiin, on… Muuta menoa. Heippa», tyttö saneli vielä ovelta, ja kiiruhti sitten matkoihinsa.

Nykäisin paksun huppuni tiiviimmin kaulaani kiinni, ja vedin samalla limenvihreän kaulahuivini astetta kireämmälle. Vilunväreet kulkivat kehoni yli. Täytyisi kai liikkua, ennen kuin vilustuisin. Otin suunnaksi satulahuoneen, ja kiiruhdin takaisin karsinalle haettuani tamman suitset. Menisin ilman satulaa, sillä satulavyö alkoi käydä jo melko ahtaaksi suurimahaiselle ponille. Siken korvat lotkahtivat masentuneen oloisiksi sen havaitessaan käsissäni olevat suitset. Se huokaisi raskaasti, mutta tyytyi kohtaloonsa ottaen kuolaimet kiltisti suuhunsa. Varustus sujui nykyään varsin vaivattomasti, tamma kun ei ilmeisesti jaksanut pelleillä suuren mahansa kanssa, mikä oli varsin ymmärrettävää. Remmit kiinnitettyäni asettelin vielä Siken tuuhean otsatukan muotoonsa, ja kävelimme sitten rinnakkain kentälle päin.

Nousin selkään puiselta penkiltä, sillä en jaksanut vaivata tamma enempää hyppäämällä itse, vaikka olisin päässyt perille asti silläkin tavalla. Siken selkä oli lämmin, pehmeä ja leveä, mitä ihanteellisin satulattaratsastukseen. Tänään menisimme vain kevyttä treeniä, sillä tamman vatsa oli sen verran kookas, ettei siitä olisi laukkarevitystä kestämään. Nautin tasaisesta kyydistä täysin siemauksin. Voi olla, että kuvittelin, mutta aivan kuin Siken askeleet olisivat tasoittuneet varsan odotuksen edetessä. Tosin kyse voisi tietysti olla myös vainoharhaisuudestani, jälleen kerran. Nostin rauhallisen harjoitusravin vuonohevosen kulkiessa varsin esimerkillisesti allani. Se ei kenkkuillut eikä pomppinut ympäriinsä, ravasi vain. Se oli hyvä puoli varsan odotuksessa, ettei Sikke jaksanut pelleillä kaksijalkaisille. Kiertelin muutamia kentälle aseteltuja oransseja tötsiä alkuverryttelyksi.



Tunti sujui kerrassaan hyvin, tosin suurimmaksi osaksi aikaa Sikke köpötteli kiltisti allani minun ollessani aivan muissa maailmoissa. Ajattelin vain tulevaa varsaa, minkä niminen se olisi? Olisiko se tamma vai ori? Minne se vietäisiin vieroituksen jälkeen? Kymmeniä kysymyksiä suhahti mieleeni yhtä aikaa, mutten saanut vastausta niistä ensimmäiseenkään. Tyytyen kohtalooni ja huomaten tunnin jo vierähtäneen hyppäsin ratsuni selästä keveästi alas ja talutin tamman talliin. Huollettuani ja puunattuani tamman tarhakuntoon lähdin hyvillä mielin kotiin. En malttanut edes odottaa seuraavaa kertaa, josko tamman maha olisi jo silloin kasvanut?

Jassu + Sikke + tuleva Pikku-Sikke

[Pipsa]

25.09.2009 Kylmä syyskuu

- Sähä oot pyöristyny, mutisen sipaisten hallakon huomattavasti pullistuneita kylkiä.
- Ei kyllä mikään ihme, eihän siihen oo kun viikko tai jotain että se varsoo, Jassu hymyilee tietävän oloisesti, olisin voinut vaikka lyödä vetoa tämän imeneen itseensä joka ikisen varsomisen ja varsoista kertovan kirjan – tai ainakin niin minä olin tehnyt. Olisin osannut luultavasti kirjoittaa itsekin varsojen ABC:n, mutta todennäköisesti synnytyksen koittaessa, menisin täydelliseen paniikkiin, minä kun en satu olemaan mikään teräshermoinen viilipytty, vaan pikemminkin kaikkea muuta. Eiköhän kaikki kuitenkin menisi hyvin, kuten normaalisti, tosin olisihan tämä Siken ensimmäinen varsa…

Tamma töllöttää meitä samalla kuivaa heinää tarhassaan mässäillen, luoden murhaavan katseen heinäkasaa lähestyvään Almaan, Hillan värjötellessä samaan aikaan yksinään, kun taas Seppeleen kasvatti, Kamuliini pinkaisee meidät huomatessaan portille.

- Mitä tyttö? tokaisen pirteästi suomenhevosta rapsuttaen. – Kyllä siussa ehkä jotain samaa on kun Kamussa…
- Kamussa? Jassu kurtistaa kulmiaan.
- Kamuliinin isäpappa, yks vanha suokki, huokaisen tuntien kaipausta. Kaipausta Bertistä, Celestä, Marista ja Kamusta. – Bertin omistajan hoitohepo.
- Aijaa, tyttö luo lohduttavan hymyn kasvoilleen. Tämä tiesi asian kirpaisevan vieläkin, vaikka nykyisin pystyinkin jo muistelemaan tempauksiamme ja yhteisiä aikojamme.
- Nooh, otetaan nyt toi poni sisälle, tokaisen hymyillen hetken, työntäen portin auki Jassu perässäni.
Tamma seisoo hiljaa paikoillaan, nostaen päätäänkin jo valmiiksi.

- Annappas se naru, hihkaisen tytölle.
- Mikä ihmeen naru? tyttö hymähtää.
- No se riimunnaru totta kai, huokaisen silmiäni pyöräyttäen.
- Siunhan se piti ottaa, tämä tokaisee.
- Mitäh? Et sie ottanukkaan sitä?
- En tietenkään, mie luulin että sie otit sen.
- No mitähän varten mie hoitajan Sikelle otin?
- Varmaan riimunnarun kantajaks?
- Täsmälleen.
- Äääh, jotenkin arvasin. Lainataan tota Alman narua, se on paras kuntonen.
- Kerrankin siulla välähti.
- No, nappaahhan se sitten kiinni valopää.
- Juujuu.

Kolmestaan löntystelemme tallille päin mutaisia kuralätäköitä väistellen. Tamma kävelee verkkaisesti eteenpäin pystyharjan heilahdellessa tahdikkaasti.

- Toivottavasti tuolla ei oo kauheasti porukkaa, Jassu toteaa kavioiden jättäessä jäljet meidän kengänjälkiemme keskelle. Talli on valaistu kirkkaasti, silmilläni kestäen hetken, ennen kuin ne tottuvat räikeästi paistavaan valoon.
- Viiään tää karsinaan ja painutaan sen jälkeen lämpimille kaakaoille, puuskahdan. - Tuolla ulkona on tajuttoman kylmä.

- Älä muuta virka, Jassu naurahtaa kaulahuiviaan kiristäen, kun taas minä sen sijaan tungen käsiäni syvemmälle lapasiin. - Laitetaanks Sikuriinalle loimi?
- Ääh, tuskin se tarttee, hymyilen. - Ja sitä paitsi, eihän voi tietää, vaikka se varsos jo tänä yönä.
- Tosiaan, tyttö huokaisee, ajatellen selvästi Sikkeä pienen karvamytyn vierellä.
- Nooh, tätä vauhtia se varsoo tähän paikkaan, naurahdan hoputtaen pystyharjaan vauhtia.

Pian ovat kaikki tyytyväisiä; Sikke karsinassaan lepäämässä ja minä ja Jassu lämpimien kaakao mukien ääressä.

[Pipsa]

26.syyskuuta 2009 Varsan odotusta

[Jassu]

2.10.2009 » Viikonloppufiiliksiä



No ota nyt tostakin sitten selvää. Thaha, eli Jassu sekoilee (ehkä johtuen edessä olevasta viikonlopusta, tai Siken viimeisillään olevasta kantoajasta. Ja Sikke ei jaksaisi kuunnella Norjaa puhuvan hoitajansa lässytyksiä, ja Pipsa ja Kristian ovat ihan huuli pyöreenä että what's wrong with Jassu. Ja jenee jnee jnee..

JA SORI TRILJOONASTI TUO KAAMEA TYYLI, pengoin laatikoista meitin ikivanhoja mangapiirroksia ja tuli pakottava tarve piirtää mangasarjis piirtopöydällä. Ja OMG, piirrän nykyään huonommin mangaa kuin 11-vuotiaana x--------D En oo ruosteessa, en.

**

Ja juoni (niille, jotka eivät norjaa ymmärrä, siis suomennokset puhekuplista):

J: Hyvää huomenta, Seppele! Jassu on jälleen saapunut pilaamaan päivänne.
J: Mites sie voit? Ainakin siun maha on kasvanut ...
S: Mistä minua rangaistaan ?
J: Onpa jännää puhua Norjaa.. Sie oot varmaan ainoa, joka ymmärtää miuta nyt, mutta toisaalta, ethän sie eis puhu ihmistä..
K: Mikäs sille tuli?
P: Norjavajokohtaus.

Jassu + Sikke + Pikku-Sikke (+ Pipsa & Kristian)

[Pipsa]

9. lokakuuta 2009 Ei nimi tammaa pahenna, jollei tamma nimeä

- Kuulostasko Illusion hyvältä? kysyn vilkaisten Weariin. – Vai oisko Sikker på Foten hyvä? Tuleehan siitä tietty menestyvä poni kilpakentille, kun on niin hyvä sukukin. Kumpikaan ei taia olla hyvä…
- Monta nimee siulla on siinä listassa? tyttö vilkaisee minuun kulmiaan kohottaen.
- Nolla, tokaisen. – Mut eiköhän me kohta keksitä joku hyvä nimi.
- Siken Seilori? Aimie huikkaa nojatuolilta.
- Norjankielinen kuulostaa paremmalta, haukottelen. – Ja sitä paitsi se on tamma.
- Mistä sie sen tiiät? Nana kysyy.
- Tiiämpä vaan, hymyilen. – Entäs Pusling?

Tunti on jo kulunut, enkä ole vieläkään saanut nimeä päätettyä.

- Ääh, lähetään putsaa niitä varusteita, Wear hymähtää. – Kohta mekin taas palataan Taigan kanssa kentille.
- Joo, huokaisen. – Käyää Jassu eka kattoo Sikkee.
- Juu, tyttö hymyilee hyppelehtien puiset portaat alakertaan kanssani, ottaen suunnan tamman karsinalle.

Rapsutan tamman turpaa sen napatessa leipäpalan Jassulta.
- Harjataan se nopsasti, tyttö tokaisee. – Tekis sille varmasti hyvää.
- Älä muuta virka, naurahdan napaten riimun ja riimunnarun. Reippaasti kiskaisen tiukasti kiinni olevan oven auki, leukani tipahtaessa lähelle lattiaa. Inahdan puhekyvyttömänä, tuijottaen tammaa ja sen vieressä tärisevin jaloin seisovaa varsaa, joka huojuu uhkaavasti.
- Voooi, Jassu hihkaisee tuijottaen varsaa silmät suurina.
- Ihan emänsä näkönen, hymyilen silmät säihkyen. Tuon kauniimpaa varsaa tuskin maa oli koskaan päällään kantanut – minun silmissäni kun tuo pikkuinen oli täydellinen tamma.

- Mitä mie sanoin? virnistän Jassulle kääntämättä katsettani. – Se on nyt sitten äiti.
- Eipä uskos meiän Sikestä, tyttö hymyilee liikuttuneena. – Että voikin olla ihana varsa.
Sikke hörähtää, koskettaen pienokaistaan hellästi – sekin oli selvästi tyytyväinen varsaansa. Tammavarsa tutkailee meitä silmissään ystävällinen ja elämänhaluinen pilke.

- Tosta varsasta tulee vielä jotakin, tokaisen ylpeänä, varmana sanoistani.

- Linerle, kuiskaan hiljaa pienen tamman katsoessa minuun kirkkain silmin.

If you fall I'll catch, if you love I'll love

Pipsa, Sikke & pikku Lillan

[Jassu]

9.10.2009 » Uusi alku

Lampsin Seppeleen pihaan silmiäni hieroen. En edes halunnut tietää, miltä näytin. Takana oli huonosti nukuttu yö. Ja edessä pitkääkin pidempi päivä. Kenkieni alla lotisi epämiellyttävästi ja suustani taisi päästä muutama pikkuinen ärräpää, kun erehdyin astumaan ainakin kaksikymmentä senttiä syvään kuralätäkköön. Olisipahan nytkin koko loppupäivän märät sukat. Kiva, kiva.

Lähestyessäni tarhaa, minun oli pakko jälleen hieroa silmiäni. Se tarha, missä olin nähnyt Siken lukemattomia kertoja, oli jotenkin tyhjä. Etsittyäni silmilläni hetken vaaleaa pystyharjaa, näin pettymyksekseni, ettei poni ollut siellä. Ei pörröistä, kermankellertävää turkkia eikä suurta, pulleaa mahaa. Tsong, aivoissani naksahti. Ilmeeni kai kirkastui jotenkin oudoksi, sillä minua vastaan tulevat Veronica ja Sini katsoivat minua jotenkin kummeksuen. Suuri, viininpunainen täyteenahdettu reppuni hölskyi selässäni rasittavasti kiiruhtaessani talliin.

»Pipsa, luoja, missä Sikke on?!», hätäilin nähdessäni ruskeakutrisen tytön pälpättävän Kristianilleen. Minun olisi tehnyt mieli ravistaa tätä olkapäistä, mutta nähdessäni tämän salaperäisen virneen, päättelin, ettei hoitoponilleni olisi tapahtunut mitään pahaa.
»Aittakarsinassa.», tyttö vastasi kipakasti. Vatsaani lehahti parisenkymmentätuhatta pörräävää perhosta, kun viimein hiffasin, että Sikke oli varsonut. Saattanut maailmaan uuden vuonohevosen. Juoksin ennätysvauhtia aittakarsinalle ja avasin oven.
»Ei… ole… totta…», henkäisin silmät lautasen kokoisena. Mitä näinkään edessäni? Siken, kihnuttamassa suloisesti pientä, pörröistä tammavarsaa, joka vieläkin makoili maassa avuttomasti. Tämä siis oli se tunne, kun näkee jotain uskomattoman ihanaa. En voinut edes kuvailla sitä hetkeä. Tarkemmin sanottuna, en voinut päästää sanaakaan suustani.
»No, eikö ole suloinen?», kysyi taakseni ilmestynyt Pipsa, joka asettautui nojaamaan karsinan ovea vasten. Katselin tammavarsaa haltioituneena. Sen vaaleankellertävä karva, takkuinen, ohut harja ja luonnottoman lyhyt häntä saivat katseeni lasittumaan. Päässäni pyöri tuhansia mielikuvia tulevaisuudesta. Ajatella – hoitaisin nyt tuotakin maailman ihmettä, ainakin väliaikaisesti. Se riittäisi minulle.

Siirryin taputtamaan Sikkeä. Olihan se tehnyt uskomattoman hienon työn saattaessaan maailmaan noin hienon tamman. Varsaan en uskaltanut vielä koskea, vaikka mieli olisi tehnytkin. Silti katsoin paremmaksi vain katsoa tuota suloisuutta. Ties, vaikka olisinkin rikkonut sen tai jotain. Siltä se tuntui, varsa oli niin hauras ja rimpula, mutta kaipa tuostakin kasvaisi tuollainen, suuri hevonen, kuin emänsä.
»On.», vastasin viimein Pipsan kysymykseen.
»Linerle. Se sen nimi on.», tyttö kuiskasi puoliääneen. »Linerle.»
Linerle, västäräkki? Kaunis, sointuva nimi kauniille tammavarsalle. Katsoin vielä kerran taakseni ikionnellista vuonokaksikkoa, ja jätimme ne Pipsan kanssa kahdenkeskeiseen rauhaansa. Astelin hiljaa metsänreunaan, ruskan värittämän koivun alle, ja istahdin siihen selvittämään ajatuksiani. Väsymykseni oli poissa. Takana ehkä oli uneton yö, mutta näillä näkymin edessä oli kirkas tulevaisuus.

Jassu + Sikke + Lilla

[Jassu]

10.10.2009 » Vuonokaksikko

[Jassu]

17.9.2009 » Seisoskelua



Lasketaanko HM rakennekuvasta? Eli Sikkehän se siellä. Lyikkärityöhön panostin - tadaa - 20 minuuttia ! Siksi lievät rakenneonkelmat ynnä muut. Photoshopilla sitten värit päälle (ja onnistuin pilaamaan kuvan tossa vaiheessa aika pahasti XD

Jassu + Sikke (+ Lilla) 20HM?

[Pipsa]

Jassu: Toiset sitten vaan osaa : P

19. lokakuuta 2009 Lunta tulvillaan on raikas talvisää

Tuttu tallille vievä tie näyttää hirvittävän erilaiselta peittyneenä ohuesti vaaleaan lumeen, jota sataa edelleenkin. Lumi tuskin kestäisi pitkään maassa, ennen kuin sulaisi jo pois. Huokaisen – tänään olisi ollut ihana päivä maastoretkelle. Minulla sattuisi sitä paitsi olemaan kolme hevosta Seppeleessä, jolla ratsastaa, mutta Pampula menisi tänään tunnille, Sikke löhnäilisi karsinassa pikku-Lillan kanssa ja Bladella olisi treenit Ellin kanssa. Ravistelen sulavia lumihiutaleita hiuksistani, vetäen syvään henkeen raikasta pakkasilmaa. Uuden toppatakin turvin ei ulkona tuntunut kylmältä, vaikkei siellä kyllä järin kylmää ollutkaan, suurin piirtein vain -2 astetta, ei paha.

Käännähdän taaksepäin ja pysähtyen, huomatessani tutun hahmon kauempana.
- Pipsa, vanha kamu! tyttö kiljaisee harppoen vauhdilla luokseni. – Lähetäänkö maastoon?
- Arvaa vaan lähtisinkö, mutta ei oo heposta jolla tulla, huokaisen. – Pampuki menee varmaan tunnille.
- Kannattaa silti kysyy, tyttö hihkaisee pirteästi. – Ajattele, ilman satulaa me ja shetut.
- Oishan se aika ihanaa, tokaisen. – Mutta, lähetääs jatkamaan matkaa.

Loppumatkan juoksemme, tai pikemminkin minä hyppelehdin ympäriinsä kuin hullu. Suurin osa ihmisistä ei tuntunut pitävän talvesta, mutta minä rakastan talvea. On niin kaunista, lumi kimaltelee auringon säteissä, lumi on niin pehmeää ja kerta kaikkiaan ihanaa. On ihana vain hyppiä ja pomppia ympäriinsä, pyöriä lumihangessa, pukea lämpimästi päälle ja istua sisällä takkatulen ääressä lämmintä kaakaota hörppien. Vaikka talvi onkin pimeä, ei se masenna. Vaikka onkin kylmä, ei se haittaa. Talven kauneus paikkaa sen.

Seppeleen rakennus näyttää kauniilta osittain lumeen peittyneenä. Harvemmin sitä tajuaakaan, miten kauniita suurin osa asioista on. Leveästi hymyillen tallustelen sisälle talliin, vilkaisten ympärilleni. Talli on täynnä hulinaa ja vilinää, tunteja oli hiihtoloman takia varattu entistä enemmän, minkä huomasi satuloita ja suitsia kantavista hoitajista ja tuntiratsastajista. Hymyillen suuntaan tuntilistojen luo, vilkaisten valkeaan paperiin.
- Menee se, huokaisen taakseni ilmestyneelle tytölle. – Siiri ei mee.
- Höh, pitää kai sitten ettii joku muu maastoilukaveriks, Nana tokaisee. - Noh, joku toinen kerta sitten.
- Jep, hymyilen. – Pittää mennä kattoo, tartteeko Pampun ratsastaja apua.

Haikeana raahaudun karsinalle, vilkaisten sinne sisään. Tuntematon blondi hääri siellä tammalle samaan aikaan jutellen, vaikuttaen pärjäävän vallan mainiosti, sillä ponilla oli jo ratsastuskamppeet päällä. Tulleeni tulokseen, ettei apuani tarvita, näen parhaaksi häipyä tutkailemaan Sikkeä ja pikku-Lillaa rauhallisen aitan puolelle. Pelkkä pienen varsan ajattelu saa minut paremmalle tuulelle ja hymyn kasvamaan, olihan pikkutamma ensimmäinen oma kasvattini. Nopeutan askeliani, hengittäen ovella syvään raikasta ilmaa. Lunta sataa tiuhaa tahtia. Lumen keskellä talli näyttää entistäkin kotoisammalta. Pyyhkäisen lumihiutaleita hiuksistani, astuen huokaisten sisälle aittaan.

- Mitäs tytöt? hymyilen pystyharjoilleni, rapsuttaen lähelleni tullutta Sikkeä. Lillakin vilkaisee minuun päin, päättäen kuitenkin pysyä vielä emänsä takana suurimmaksi osaksi.
- Onkos Lillan ollu kiltisti? naurahdan taputtaen tammaani. – Huh, kun siulle on kertyny tuota maahaa, pitää alottaa sitten kunnon hikitreenit, niin ei oo enää kohta tuollasia heinämahoja. Poni pärskähtää pyyhkäisten vihertävän kuolaviirun takkini hihaan.
- Kiitos vaan, tuhahdan. – Lilla, uskaltasit sie tulla tänne? hallakko varsa kurkkaa emänsä takaa, astuen pari askelta eteenpäin.
- Hieno tyttö, kehun sitä, käännähtäen Sikkeen päin. Rennosti rapsutan sitä otsasta.

- Eikö ookkin ihanaa kun on lunta? hymyilen. – Harmi vaan, kun sie et oo vielä päässy ulos. Pystyharja vilkaisee ulos päin, kääntäen takapäänsä minuun päin – sille riitti jo jaarittelut.

- Mie lähen kaakaolle, huokaisen tehden pikaisen käännöksen, ja häviten sisälle talliin.

Pipsa, Sikke & pikku-Lillan

[Pipsa]

31. lokakuuta 2009 Hirmuinen halloween



Tollasen nyt tekaisin, kun tällänen idea päähän pulpahti (:

Pipsa, Sikke, Lillan & Pampu

Musiikkina Korn - Intro

[Jassu]

2.11.2009 » Kuvaillen

Punainen taivas kaareutui ylläni talsiessani kohmeista tietä kohti kodikasta tallia. Maa oli kuurassa ainakin sillä ennen niin rehevällä laitumella, jossa norjalainen Sikke ja tämän nuori jälkikasvu Lilla onnellisena laidunsivat. Niin kuin nytkin. Hengitykseni huurusi kirpeässä syysilmassa, vaikka olikin aika lämmin. Puiden siluetit näyttivät kauniilta vasten kirjavaa taivasta, joka pikkuhiljaa alkoi muuttua tummaksi. Ilta pimeni ja astelin yhä lähemmäksi tuttua laidunta. Varpaissani tuntui lämpimältä, mutta sormeni olivat jäässä; - olisi kai pitänyt ottaa ne valkoiset, paksummat lapaset mukaan. Jälkiviisaus ei silti auttanut. Henkäisin raskaasti keuhkoni täyteen kylmää ilmaa ja talsin kohti lämmintä tallia.

Oven alta hohkasi kellertävä valo, kun lähestyin ison tallin suurta ovea. Naristen se avautui ja hilasin itseni sisään. Vahva hevosen tuoksu peitti kylmän syysilman ja sai suuni valumaan vienoon hymyyn. Puhalsin lämmintä ilmaa kohmeisille näpeilleni ja se auttoi hieman. Hiusteni latvat olivat muuttuneet valkoisiksi pakkasen aiheuttamasta huurusta, mutta nyt sekin suli pois. Onneksi pian olisi taas kirkas kevät ja elämä hymyilisi. Toisaalta, kylmä talvikaan ei ollut paha.

Vilkuilin salaperäisesti ympärilleni, enkä nähnyt ristin sielua. Vain karsinoiden ovet seisoivat jykevästi paikallaan, eikä mikään eloperäinen liikkunut huoneessa. Lämmityslaite tohotti hiljaa jossain tallin katossa. Oli hiljaista, ja voin melkeinpä kuulla omat sydämenlyöntini. Mutta en aivan.

Kello oli ties kuinka paljon, mutta silti tallissa ei näkynyt ketään. Luultavasti kaikki kyhnäsivät tiiviisti oleskeluhuoneessa hörppimässä kahviaan. Minä en moisesta välittänyt, vaan tarvoin takaisin kylmään iltaan. Jälleen tämä olisi tällainen iänikuinen pikavisiitti. Ehkä lähipäivinä ehtisin käydä pidemmin. Vain aika sen näyttäisi.

Jassu + Sikke + Lilla 21HM

Koitin saaha tohon paaaljon kuvailua, kuten otsikkokin jo kertoo. Yäh kun tuli lyhyt -__-'

[Pipsa]

6. marraskuuta 2009 Sikke ja Lillan, Lillan ja Sikke



Pipsa, Sikke & Lillan