Leikkaa ja liimaa (suljettu)

[Aleksanteri]

Aleksanteri, Eedi ja Manny laittavat autotallia uuteen uskoon.
Ponikarsinoita pitäisi tulla, mutta katsotaan nyt miten käy.

30.9.2020 Suljettu peli (mukana Aleksanteri, Eedi ja Manny)!

[Aleksanteri]

Salma oli nakittanu mut hommiin.

Jos haluutte tietää syyn, niin en todella tienny itsekään. Mä olin ollu Punkun karsinassa syömässä voileipää, kun Salma oli yhtäkkiä työntäny sen helvetin aurinkoisen naaman puolioven yli.

"Ehditkö sä auttaa hetken", se oli kysyny. Mä olin heti aavistellu pahaa.

"Mulla on vähän kiire", mä olin sanonu, mut Salma oli puhunu päälle (lapsellinen).

"Autotallia pitäis vähän laittaa kuntoon, kun sinne rakennetaan taas ponikarsinat. Se on ihan helppo homma, vähän vaan vasaroi väliseinää ja tuo olkia alusiksi." Se oli katsonu mua kirkkain silmin.

"En mä..."

"Kiitos Allu! Mä korvaan tän jotenki."

Mä olin jääny suu auki paikoilleni ja Salma oli lähteny, ja just kun mä olin alkanu kerätä kiukkua ja olin valmis juokseen sen perään, se ilmestyki takas.

"Sinne vois kans laittaa jotain jouluvaloja, niin se näyttää kivalta. Kiitos Aleksanteri! Sinne tulee porukkaa sun kanssa, ei tarvi yksin tehdä kaikkea."

Mun kiukku oli vähän niinku törmänny Salman muotoseen läpäisemättömään seinään ja kimmonnu takas.

Niinpä mä nyt kökötin autotallin nurkassa hiton huono vasara kädessä ja hakkasin naulaa seinään.

Mä en ollu pitkään aikaan toivonu niin paljon, et olisin seinän toisella puolella röökikatoksessa.

[Eedi Myllyoja]

Salma oli yhyttänyt mut juuri kun olin saanut karsinat siivottua ja miettinyt päivän seuraavaa peliliikettä. Kenties tarhoja voisi siivoilla?
"Hei Eedi!"
"Moi, just aattelin lähteä tarhoja siivoamaan", Eedi vastasi yrittäen vaikuttaa tehokkaalle työntekijälle.
"Mulla ois sulle toinen homma"
"Ahaa?"
"Tonne autotalliin pitäis rakentaa ponikarsinoita, ja aattelin että voit mennä sinne autteleen"
"En mä kyllä osaa mitään rakentaa..."
"Sinne tulee muitakin, kyllä te sen verran vasaroita osaatte käyttää!" Salma sanoi turhankin innokkaan näköisesti ja katosi paikalta.

Vähän hämmentyneesti etsiydyin autotalliin ja näin että Aleksanteri hakkasi jo naulaa seinään. Sekö nyt olisi se porukan vasarankäyttötaitoinen? En edes tiennyt mikä oli tavoitteena hakata valmiiseen seinään yksittäistä naulaa. Huokaisin, kai sitä olisi sosiaalinenkin oltava jos tässä mitään pitäisi rakentaa.
"Meinasitko vahvistaa sitä seinää muutamalla lisänaulalla vai?" naurahdin, ja Aleksanteri näytti siltä, että iskisi kauhusta itseään vasaralla sormeen. Ei se kai ollut tajunnut, että olin tullut paikalle.

[Emmanuel]

Onneks mulla oli duunivaatteet aina autossa mukana. Siitä oli hyötyä taas tänään, kun Salma oli nätisti pyytänyt mua auttamaan autotallin remppaamisessa ja mä olin yhtä nätisti suostunutkin. Homma olisi kuulemma “ihan helppo” ja “nopeesti tehty”, ja jos mä jotain olin urallani raksoilla ja sähkärinä oppinut, niin yleensä just ne oli niitä ei-niin-helppoja keissejä.

Mun taskuista pilkotti ties mitä nippusiteistä ruuvimeisseleihin ja kävellessä ruuvit ja mutterit kilisivät iloisesti yhteen. Olo oli kuin jollakin hiton rakentaja-Ranella.

Päästyäni lähemmäs autotallia mä kuulin jo vasaran paukkeen. Kävelin ovensuulle ja kurkkasin sisään.

Aleksanteri oli just keskeyttänyt vasaroinnin ja näytti just siltä, mitä se varmasti olikin - puoliväkisin hommaan nakitetulta. Sen vieressä oli Eedi, Seppeleen uusi tallityöntekijä, jota mä en vieläkään ollut oppinut tuntemaan kunnolla. Great. Tää ilmeisesti oli meidän kokoonpano tälle päivää.

Mä roikutin mun JBL:n kaiutinta kädessä ja kun kaksikko kääntyi kattomaan mua, mä rykäisin.

“Moro”, mä sanoin ja astuin vähän peremmälle autotalliin, katseellani seinää mittaillen.

“Tekin ootte vissiin raksaamassa”, mä totesin retorisesti. Aleksanteri nyökkäs ja Eedi selitti jotain auttamisesta, ehkä sitä hermostutti meidän seura. Mä hieroin mun niskaa ja vilkaisin Aleksanteria.

“Tota, haluuttekste kuunnella samalla jotain musaa?” mä kysyin ja yritin vähän sulatella jäätä.


/Anteeksi kesto!

[Eedi Myllyoja]

Mun ja Aleksanterin keskustelu ei ollut päässy puusta pitkälle, kun Emmanuel aidoissa raksavaatteissa astui ovesta. Kerrankin joku, joka ehkä tietäisi mitä ollaan tekemässä! Puolikiusallisen löpinän jälkeen sovittiin, että Emmanuel on meidän työnjohtaja. Varmaan ihan hyvä valinta. Se myös laittoi musiikkia soimaan (aika ok mun makuun, mutta mä nyt kuuntelenkin mitä tahansa).



Emmanuel käskytti mut hakemaan tallista pari siellä kuulopuheiden mukaan lojuvaa työkalua, mikä sopi mulle paremmin kuin hyvin, ainakin mä tunnistaisin työkalut. Paljoa muuta iloa musta tuskin olisi ennen maalausvaihetta, jos sellaiseen joskus päästäisiin. Käännyin kävelläkseni takaisin talliin tajuamatta Aleksanterin seisoneen suoraan mun takana. Tohelona siis tietysti kävelin suoraan sitä päin ja raukka tiputti naulapurkkinsa lattialle. Vasara sentään ei lentänyt kenenkään varpaille, onneksi. Mä varmaan näytin siltä, että voisin kuolla häpeästä, ja Aleksanterikin näytti aika hämmentyneeltä. Emmanuel ei ollut tainnut vielä huomata kaaosta, se mittaili seiniä pätevän näköisenä.

"Öö... Tota, sori, en ihan nähnyt sua", sopertelin samalla, kun suunnilleen heittäydyin lattialle keräilemään sinne lentäneitä nauloja.

[Aleksanteri]

"Laita jotain", mä vastasin Mannylle, joka oli ilmaantunu kajarin kanssa autotalliin (kai Salmalla oli joku salainen fantasia kerätä kaikki seppeleläiset samalle neliömetrille ja hihitellä sit tyytyväisenä itsekseen toimistossa).

Mä vilkaisin sitä syrjäkarein. Tietyllä tavalla mulla oli alkanu olla ihan kiva olo Mannyn seurassa. En mä sitä todellakaan tuntenu, mut musta tuntu et se ainaki tasapainotti sitä saakelin kammottavaa vaivaantuneisuutta joka autotallissa oli vellonu kun me oltiin siellä Eedin kanssa kahestaan. Tuntu TODELLA etäiseltä ajatella et mä olin tanssinu sen kanssa viime viikonloppuna jossain helkatin Auburnin maneesissa.

Mä olin jo tavallaan päässy rakentamisen vauhtiin, kun Eedi yhtäkkiä ilmesty tyhjästä (miten se ees oli mahdollista helkatin metri kertaa metri -kopperossa??) ja onnistu teilaamaan naulapurkin mun kainalosta. Se karahti about saman väriseksi kuin se tukka ja lakos keräilemään nauloja autotallin pimeältä lattialta.

Multa pääs naurahdus.

"Ei se oo niin vakavaa", mä sanoin ja kumarruin lattianrajaan keräileen nauloja. Äkkiä mä vilkaisin kumpaaki.

"Onks teillä muuten mitään tietoo et miks näitä karsinoita pitää ees laittaa? Eiks Salmalla ja Emmyllä oo varaa maksaa sille et joku raksaa täällä? Tai..." mun katse harhaili Eediin. "Sähän kai saat tästä palkkaa?"

[Eedi Myllyoja]

En mä tiennyt miksi mä reagoin niin voimakkaasti muutaman naulan pudotteluun, kai se johtui siitä etten ollut ihan elementissäni epämääräisessä autotallissa karsinoita rakentamassa. Paljon parempi olisi ollut vaikka tallissa tai metsässä (mieluiten kaksi hevosen kanssa).
"Ei pienintäkään havaintoa, mut vaan komennettiin tänne just kun olin matkalla siivoon tarhoja. Ja joo, kyllä mulle maksetaan, mutta toki opparilaisen paskanlappajan palkka on varmasti pienenpi kuin jonkun joka oikeesti osais jotain rakentaa", vastasin Aleksanterin kysymyksiin ainakin melkein todenmukaisesti. Se tarhojen siivous nyt oli vähän sinne päin.

Me saatiin naulat kerättyä lattialta onneksi kohtuullisen nopeasti takaisin laatikkoon ja Manny oli sillä välin jo aloittanut jotain järkevääkin rakentelua. Tässä projektissa kyllä menisi varmaan ihan luvattoman pitkään.
"Mä tästä meen hakeen ne loput tavarat, enpähän ainakaan aiheuta enenpää tuhoa", totesin puoliksi naurahtaen ja pujahdin äkkiä autotallin ovesta pihan puolelle.

[Emmanuel]

Kajareista soi joku mun country-listoista ja lyhyen keskustelun jälkeen Eedi oli nimittänyt mut “työnjohtajaksi”. Se tuntui passaavan myös Aleksanterille ja vähän vaivaantuneena mä olin hakenut mun autosta mun työkamppeita, kuten vatupassin ja porakoneen. Takaisin tullessa tunnelma oli kuitenkin jo jokseenkin rennompi ja loppupeleissä mullakaan ei ollut niin vaivaantunut olo. Rakenteluhommat olivat mulle tuttuja ja mulle oli helpompaa tehdä asioita, jotka mä oikeesti osasin. Toisin kuin vaikka joku groomaus tai bileissä sosialisoituminen.

Naulat kilisivät lattialle ja mä vilkaisin Aleksanteria ja Eediä, joka oli ilmeisesti törmännyt edellä mainittuun ja kaksikko keräili laajalle levinneitä nauloja takaisin rasiaan. Mä olin just alkanut ottamaan mittoja seinistä kun Aleksanteri esitti kysymyksen, miks me oikeestaan tehtiin tätä.

“Emmä tiiä”, myönsin ja kirjoitin lyijärillä seinään mittoja ylös. “Onks tänne tulossa uusia hevosia? Tai tulihan tänne jo se suomenhevonen ja se.. Susu tai joku”, jatkoin ja mieleeni muistui kohtaaminen sen Valtterin kanssa. Mä vilkaisin Aleksanteria. Olikohan se jo nähnyt sitä jätkää täällä? Mun teki yhtäkkiä hirveesti mieli kysyä, mutta mä en kehdannut vielä.

Eedi lähti hakemaan lisää tarvikkeita ja mä katsoin Aleksanterin vasaraa, jonka varmaan Salma tai Emmy oli sille antanut.

“Sä voit lainaa tota mun poraa, jos haluut”, mä sanoin ja katsoin Aleksanteriin, joka just käänteli vasaraa käsissään ja näytti miettivän, mitä se hakkais sillä seuraavaksi. “Menee ehkä nopeemmin silleen, kuin jos hakattas kaikki kiinni käsin. Mä voin auttaa pitämään tota lautaa ylhäällä.”

Me siirryttiin autotallin kulmaan ja Eedi pelmahti takaisin tuoden jotain tavaroita mukanaan. “Viittitsä Eedi antaa sieltä sellaisia ristipääruuveja? Mä olin näkevinäni äsken sellaisesessa sinisessä paketissa.”

[Aleksanteri]

Naulojen kiinni saaminen oli noin nelkyttuhatta kertaa nopeempaa Mannyn poralla ku mun käsivoimilla. Manny piteli lautaa seinää vasten ja mä annoin poran jylistä niin et hetkeen pikku kopperossa ei kuulunu mitään muuta ku sen valittava ääni.

Lopuks Manny ravisteli vähän kokeeks seinää ja tais todeta sen tukevaksi, koska jätti sen rauhaan. Mä työnsin kädet taskuun.

”Mä kuulin et Susulla ainaki on jo joku uus hoitaja”, sanoin.

Äkkiä mä sain idean. Autotalli oli mulle käytännössä yhtä ku röökinurkka, joten ajatus kai jotenni tuulahti luonnostaan mun päähän.

”Nyt kun me kerran raksataan täällä niin pitäiskö meidän rakentaa tänne joku luukku?” Mä kysyin. ”Tiiättekö sellanen, jossa vois säilyttää jotain tavaroita ja sellasta. Vaikka tohon ovensuuhun.”

Päässäni mä jo näin miten kätevää ois, kun mun ei enää koskaan tarvis kävellä takas lokerikkohuoneeseen hakeen lisää röökiä, jos aski mun taskussa ois tyhjä.

Tää oli ihan helkatin täydellinen idea!!!!!! Mä alkaisin säilyttää mun kaikkee tärkeetä omaisuutta LUUKUSSA.

[Emmanuel]

Me alettiin hommiin. Ja me saatiin ihan oikeesti Aleksanterin kanssa hommia myös eteenpäin. Oikeestaan mun mielestä meidän tiimi toimi ihan helvetin hyvin – ei ollut ylimääräisiä kyselemisiä tai säätämisiä, oli vain toimintaa. Ja se toiminta poiki tulosta.

Sit Aleksanteri sanoi, et sekin oli kuullut, että Susulla oli joku uus hoitaja.

Mä päästin hetkeksi vahingossa irti laudasta, jota mä sillä hetkellä kannattelin, ja se kalahti maahan sillä seurauksella että sekä Eedi että Aleksanteri loivat muhun oudoksuvan katseen. Mä keskityin korjaamaan sitä ylös maasta, mutta Aleksanteri pelasti mut aloittamalla utopistisen selityksen jostain röökiluukusta. Mua alko vähän naurattaa.

“Onks tilaa munkin luukulle?” mä sanoin ja kohotin mun kädessä olevaa sätkää Aleksanteria kohti. Mä olin ymmärtänyt, että Eedi ei polttanut, joten loin siihen nopean silmäyksen.

“Sallitsä pojille nopeen röökitauon?”


Me marssittiin autotallin toiselle puolelle. En mä tiedä, miks mä yhtäkkiä sillä tavalla luotin Aleksanteriin, mut jotenkin mä kelasin että se oli kumminkin mun puolella näissä jutuissa. Ikään kuin meillä ois ollut yhtäkkiä joku sanaton diili keskenämme, meillä kahdella sosiaalisesti rajoittuneella, yleisesti ottaen helvetin pessimistisellä ja näkökulmasta riippuen jopa erittäin ankeilla reppanoilla.

“Ootko sä nähnyt sen Valtterin”, mä rääkäisin ulos sillä siunauksella, kun me oltiin saatu meidän sätkät syttymään. Aleksanteri käänty kattoo mua kun ufoa. Mun sydän hakkas.

Emmä enää tiennytkään, oliko se mun puolella näissä jutuissa. Tai mitä mä olin mennyt kelaileen.

Tai miks mä edes huolehdin näistä asioista.

[Eedi Myllyoja]

Rakentaminen oli Mannyn ja Aleksanterin osalta aika tehokasta, musta tuntui että olin lähinnä tiellä. Aina välillä sain ojennella niille työkaluja, mutta muuten mä lähinnä seurailin sivusta niiden työntekoa ja kuuntelin musiikkia. Jossakin vaiheessa Aleksanteri alkoi selittää jonkun salaisen röökiluukun rakentamisesta ja ennen kuin ehdin ottaa juuri mitään kantaa, kaksikko oli jo hävinnyt röökille autotallin ulkopuolelle. Mä jäin yksin autotallissa vallitsevan lievän kaaoksen keskelle.

Työtä oli saatu mun pienestä työpanoksesta huolimatta aika hyvin eteenpäin ja epäilin, että suurin osa työstä saataisiin tehtyä vielä samana päivänä. Siis jos Manny ja Aleksanteri eivät livistäisi röökitauoltaan pakoon niille molemmille ilmeisesti vähän puoliväkisin nakitettua hommaa. Koska en osannut yksin jatkaa hommia, istuuduin nurkassa lymyilevälle jakkaralle ja selailin puhelintani kaikessa rauhassa. Kai ne kohta palaisivat.

[Salma]

Aleksanteri

Mä olin tyytyväinen siitä, et Manny oli tajunnu röökiluukun tärkeyden (miks muuten se olis pyytäny mua ulos juttelemaan, ku siks että me voitais tarkemmin sopii röökiluukusta???), ja seurasin sitä askia taskusta kaivellen autotallin kulmalle. Mä olin tuskin ehtiny työntää röökin suupieleen ja sytyttää sen, kun Manny jo rääkäs:

"Ootko sä nähny sen Valtterin?"

Se näytti suunnilleen samalta ku Inkeri silloin, kun mä olin vahingossa ottanu sen alusvaatteet pois pyykkinarulta et saisin omat pyykit kuivumaan (miks se roikotti niitä pyykkinarulla monta päivää??). Mä tunsin, miten mun katse harhaili Mannyn naamasta sen takana häämöttävään pimenevään metsään ja takas.

"Öö... no oon kai mä sen nähny", mä vastasin. "Mut en mä nyt oo mitenkään tutustunu siihen. Tai silleen."

Mä vedin röökistä savut ja toivoin, et Eedi tulis pelastaan mut jos Manny vielä pitkään näyttäis yhtä maaniselta.

"Ooksä sit nähny sen? Tai onks sulla joku, öö, juttu siihen liittyen?" Mä sit kysyin.

Rööki Mannyn sormissa kiemurteli vienoa savuvanaa ilmaan ja mä olin ihan varma, et se tutis vähän.