Chicon päiväkirja

[Emmy]

[Emmy]

Cioccolato
kesäkuussa

Kuluneen kuukauden aikana koeratsastanut hevosia eripuolella Suomea. Onni ei ollut ollut oikein meidän puolella hevosen etsinnässä. Kaikki hevoset jotka olivat meidän hintaluokassa, eivät vastanneet äidin odotuksia. Äidin ystävä, Nina, joka oli estevalmentaja ja asui Englannissa, oli perheensä kanssa Suomessa ja oli lupautunut auttamaan meitä hevosetsinnöissä. Kokeilimme myös muutaman hieman kalliimman vaihtoehdon, tietääksemme mitä haimme ja ne olivat kyllä hintansa arvoisia. Meillä oli kuitenkin tietty budjetti hevoselle ja siinä oli pysyttävä. Lopulta Nina ehdotti hevosen etsimistä ulkomailta, esimerkiksi Saksasta. Muutaman päivän intensiivisen nettiselailun ja muutamien (satojen) puhelinsoittojen jälkeen, meillä oli kolme hevosta kokeiltavana Saksassa. Hevosista kaksi oli tammoja ja yksi ruuna, ne olivat roduiltaan hannovereja ja yksi holsteiner.

Kesäkuun 24. päivä meillä lähti lento Hampuriin. Sieltä ajelimme ensimmäiselle tallille, jossa koeratsastettavana oli 6-vuotias holsteinertamma. Tamma oli suklaanruskea ruunikko ja sillä oli kapea piirto otsassa. Nätti ja utelias, oikein mukava hevonen. Nina oli lupautunut meidän mukaan. Hän ratsasti hevosella ensin ja minä sen jälkeen. Tykkäsin tammasta, se oli aika energinen ja vähän all over the place, mutta hyppäsi hyvin ja liikkui kivasti.

Koeratsastuksen jälkeen ajoimme puolisen tuntia toiselle tallille, sen omistivat saksalainen mies ja italialainen nainen. Täällä meillä oli koeratsastettavana kaksi hannoveria, ruuna ja tamma. Koeratsastimme ensin tamman. Se oli tummaruunikko 7-vuotias, hieman temperamenttinen tamma. Ratsastaessa mukavasti omalla moottorilla liikkuva, mutta hieman haastava. Hyppytyyli oli hyvä, mutta ei jotenkin osunut minun kanssa yhteen. Olin hieman pettynyt koeratsastuksen jälkeen, mielessä kävi, että mitä jos en täältäkään löydä hyvää hevosta ja koko reissu on tehty turhaan. Lähdin kuitenkin uudella innolla koeratsastamaan viimeistä hevosta. Se oli 8-vuotias ruuna, vaaleanrautias, jolla oli leveä läsi ja kolme korkeaa sukkaa. Nätti ja siitä tuli minulle hieman mieleen Kuutti. Ruuna oli vähän lihakseton, mutta sen ilme oli kirkas ja utelias. Omistaja kertoi meille, että se on seisonut jonkun aikaa laitumella, ollut vähän vähemmällä treenauksella. Minusta se oli sanalla sanoen ihana. Katselin kun Nina ratsasti ruunalla. Se liikkui hänen allaan kauniisti ja hyvin. Hypyt olivat hyvännäköisiä.
”Sillä on selkeästi vähän lihaksia ja heikko kunto, mutta muuten hyvinkin potentiaalinen hevonen!” Nina sanoi ja taputti ruunaa kaulalle.
Sitten oli minun vuoro. Nousin selkään ja lähdin ruunan kanssa liikkeelle. Sen askeleet olivat pehmeät, mutta liikkeet melko laajat. Ravi oli mukavaa ja laukka pyöri hyvin. Hypyt tuntuivat oikealta, minun oli helppo mukautua niihin, tässä se oli, minun tuleva hevoseni. Olin onneni kukkuloilla, kun tulin hevosen selästä takaisin maahan.
”Tämä se on!” tokaisin äidille ja Ninalle.
”Hyvä valinta!” Nina totesi ja äiti nyökytteli.
Siirryimme toimistoon hoitamaan paperiasioita ja sopimaan siirrosta Suomeen. Kauppa ei tietenkään olisi virallinen, ennen kuin perusteellinen eläinlääkärintarkastus olisi suoritettu. Katselin ruunan nimeä kauppakirjasta: Cioccolato.
”How do you pronanse that?” Kysyin omistajamieheltä. Hän katsahti nimeä paperissa.
”I honesty don’t know.” Hän sanoi ja naurahti. ”My wife is responsible of the names, she’s Italian and likes to give names that mean something in Italy.”
”I’ll ask her then..” totesin ja hymyilin. Haluaisin tietää, miten tulevan hevoseni nimi lausuttaisiin oikein.

Kun paperiasiat oli kunnossa, menimme talliin ja tapasimme siellä vielä omistajan vaimon. Kysyin häneltä miten ruunan nimi lausuttiin.
”Ilchioccolato” Nainen sanoi ja toisti sen muutamaan otteeseen. ”It means chocolate in Italy.” hän lisäsi ja hymyili.
”It’s beautiful!” totesin ja silitin karsinasta kurkkivan ruunan turpaa.
Saimme vielä kierroksen tallista ja kävimme kahvittelemassa, ennen kuin lähdimme ajamaan kohti Hampuria. Miellä oli vielä yksi päivä ennen lentoa Suomeen, joten vietimme sen aurinkoisessa Hampurissa kierrellen. Seuraavana päivänä lensimme takaisin Suomeen. Cioccolato tulisi Suomeen viikon päästä. En malttanut odottaa.

[Emmy]

Tervetuloa, Chico!
heinäkuun ensimmäinen

Oli maanantai 1.7. ja oli kulunut viikko siitä, kun kävimme katsomassa minulle hevosta Saksasta. Mukaan valikoitui kahdeksanvuotias hannover ruuna, jolla oli hypätty 130cm ratoja. Se oli ollut noin vuoden pois aktiivisesta treenistä ja kilpailuista. Meillä olisi siis hieman työtä tehtävänä, ennen kilpailukuntoa, mutta se ei haitannut minua, tarvitsisimme kuitenkin aikaa tutustua toisiimme ja hioa yhteistyötä.

Heti kun hevosen ostaminen oli selvää ja olimme päässeet Suomeen, olin mennyt sopimaan Seppeleeseen tallipaikasta. Samalla olin törmännyt Salmaan ja kertonut hänelle iloiset uutiset.
”Upeaa!” Salma oli todennut ja onnitellut.
”Joo ja tosi jännää! En malta odottaa, että se tulee.” vastasin Salmalle. Salma oli juuri lähdössä maastoilemaan ja suostutteli minut Agin selkään. Kuutti oli muuttanut uuteen kotiin ennen juhannusta, joten sen kanssa maastoilut oli maastoilut. Minua vähän jännitti Agi, mutta Salma sanoi, että se oli rauhoittunut tosi paljon.

Cioccolato oli saapunut Suomeen, jo juhannusta edeltävänä torstaina ja viettänyt muutaman päivän Helsinkiläisellä tallilla. Lähdimme hakemaan ruunaa sieltä ja veimme sen Viikkiin ostotarkastukseen. Tarkastus meni hyvin ja ruuna sai puhtaat paperit. Matka Seppeleeseen voi siis alkaa. Ruuna matkusti hyvin, pysähdyimme muutaman kerran tsekkaamaan sen vointia ja juottamaan. Lopulta käännyimme Seppeleen pihaan hevosvaunun kanssa. Tallilla oli melko hiljaista, kesä ja ratsastuskoulutoiminnan lopettaminen olivat hiljentäneet tallia paljon. Paikalla pyörivät lähinnä enää ne, kenellä oli oma hevonen. Meitä vastaan tuli kuitenkin Seppeleen uusi omistaja.
Äiti käänsi kuljetusvaunun pihalla ympäri ja pysäytti auton. Nousimme kyydistä ja lähdimme avaamaan luukkuja. Cioccolato oli kopissa rauhassa ja kun peruutin sen ulos se tuli siltaa pitkin nätisti. Ulos päästyään ruuna katseli ympärilleen uteliaasti ja ihmetteli hieman uutta ympäristöä. Äiti kääräisi hevoselta takasista kuljetussuojat pois, jotta voisin taluttaa sitä hieman pihan ympäri. Ruuna katseli ja haisteli ja ihmetteli. Oli kuitenkin koko ajan rauhallinen ja utelias. Olinpa ihanan hevosen löytänyt.

Kun ruuna oli saanut tutkailla pihaa hieman ja haistella ympäristöä, vein sen talliin, karsinaan joka oli Chicolle valittu. Ruuna tutkaili uutta kotikarsinaansa uteliaasti ja löysikin tiensä heti heinäkasalle. Ruunan rouskutellessa heiniään, riisuin siltä loimen ja pintelit hännästä ja etusista. Sitten jätimme sen tutustumaan ja kotiutumaan rauhassa. Taittelin loimen ja suuntasin satulahuoneeseen. Olin tehnyt muutamia varusteostoksia ennen hevosen saapumista, kuten suitset, harjoja, suojia, huopia ja loimia. Satula oli kuitenkin vielä hankkimatta, mutta olin jättänyt sen hankkimisen siihen, että saisin hevosen kotiin ja satulan sovitettua oikeanlaiseksi.
”Tosi nätti hevonen Emmy!” kuului ääni takaani, käännyin ja se oli Salma, tottakai.
”Kiitos..” vastasin ja hymyilin. ”Aika jännää että se on nyt täällä..”
”Niin on!” Salma totesi. ”Mikä sen nimi on?”
”Cioccolato” Sanoin, muistellen miten Sienna oli sen minulle Saksassa lausunut. ”En osaa sanoa sitä ihan niin hyvin kuin Sienna, mutta se tarkoittaa suklaata italiaksi.”
”Nätti nimi, miksi ajattelit kutsua sitä?”
”Olen pyöritellyt Chicoa, se voisi sopia sille..” mietiskelin.
”Kuulostaa hyvältä!” Salma sanoi.
Niinpä kuulosti melko hyvältä, tuumailin kun palasin tallin puolelle ruunan karsinalle. Hevonen laittoi päänsä karsinan oven yli heinää suussa. Se katseli minua uteliaana ja nuuskutti hieman hihaani. Silitin sen läsin peittämää turpaa ja rapsutin otsasta.
”Tervetuloa Seppeleeseen Chico!"

[Emmy]

Olispa aina kesä
heinäkuun viides

Chico oli ollut Seppeleessä muutaman päivän. Satulaa emme olleet äitin kanssa saaneet vielä aikaiseksi hommattua, mutta ylihuomiseksi olimme saaneet varattua ajan satulansovittajalle, joka tulisi sovittamaan Chicolle ja minulle sopivan penkin. Tähän asti oli lähinnä talutellut ja puuhaillut muuten maasta käsin Chicon kanssa. Kerran olin kentällä myös uskaltautunut selkään ilman satulaa. Chico oli vuoden seisoskelun tuloksena melko lihakseton ja sen selkä oli myös melko luinen, joten kohtuullisen epämukava istua ilman satulaa. Teimme kuitenkin hetken helppoja käyntitehtäviä, jotta sain hieman tuntumaa hevoseen ja sitä verryteltyä selästä.

Tänään olin ajatellut uskaltautua hieman uimaan Chicon kanssa. Salma oli lupautunut tulemaan mukaan Bonalla, jotta meillä olisi seuraa. En halunnut ratsastaa rantaan, joten talutin Chicoa Salman ratsastaessa edellä. Rannassa menimme ensin Chicon kanssa maastakäsin veteen, jotta näin miten se siihen suhtautuu. Chico mielellään läträsi ja polskutti vedessä, joten uskaltauduin kahlailemaan sen kanssa myös selästä käsin.
”Se on kyllä tosi fiksun ja rauhallisen oloinen tyyppi!” Salma totesi Bonnien selästä. ”Haluatko mennä uimaan pidemmälle?”
”Joo mennään vaan!” totesin ja kannustin Chicon syvemmälle järveen. Kahlasimme niin pitkälle, että hevosten piti ruveta uimaan, Bonnien tietysti hieman aikaisemmin kuin Chicon. Uimme pienen kierroksen ja palasimme sitten rantaan.
”Olispa aina kesä..” tuumasin Salmalle, kun nousimme rantanurmikolle kuivattelemaan.
”Älä sano..” Salma totesi ja pyllähti koivun viereen istumaan.
Aikamme kuivattelimme ihanassa lämpimässä kesäauringossa ja annoimme hevosten syödä vihreää. Kun uikkarit alkoivat olla kuivat, vedimme vaatteet päälle ja lähdimme takaisin tallille.

Chico jäi vielä mielellään illaksi tarhaan, minä lähdin ajamaan kotiin, luultavasti en kuitenkaan malttaisi pysyä koko iltaa kotona, vaan Chicoa pitäisi tulla illalla vielä paijaamaan. Voisin ihan hyvin varmaan muuttaa sen karsinaan asumaan, niin minusta tuntui, kun olin ollut nyt muutaman päivän aivan kokoajan tallilla...

[Emmy]

Talven tuntua
marraskuun yhdeksäs

Ulkona oli pakkasta ja viimeyönä oli tullut lisää lunta. Maata peitti muutaman sentin lumikerros. Chico tarhaili ulkona loimi päällä ja mutusteli heiniä tyytyväisenä. Meidän yhteistyö ja elämä oli lähtenyt hyvin käyntiin. Chico oli hyvin kohtelias ja lempeä herrasmies, jonka kanssa oli ilo tehdä töitä. Se lähti aina mielellään kentälle, maneesiin tai maastoon, kuitenkin jos sitä joku ei huvittanut se mielummin pelleili. Minä yleensä annoin sen pelleillä kun se oli sillä tuulella ja pidin treenin silloin kevyenä. En halunnut pakottaa hevosta tekemään mitään, silloin hommasta lähti kaikki hauskuus irti.

Tänään meillä oli luvassa kevyt palauttava treeni eilisen estevalmennuksen jälkeen. Vietin kuitenkin ensin hyvän tovin lemppariherrani kanssa harjaillen sitä rauhallisesti ja juttelin sille. Tänään oli just nyt ihanan rauhallinen hetki ja halusin nautiskella siitä. Tuoreena tallinomistajana olin oppinut, että tällaiset hetket olivat harvassa. Niinpä niin, minä ja Salma tallinomistajia.. en ehkä vieläkään uskonut sitä.

Chico oli letkeä ja rento päivän palauttelevassa treenissä.

[Emmy]

Joskus on pakko luopua
Tammikuun kahdeksastoista

Ilta oli päässyt jo pitkälle ja ulkona oli alkanut sataa lunta. Tuore pakkaslumi kerrostui pikkuhiljaa ikkunalaudalle. Katselin ikkunasta ulos Seppeleen pihamaalle. Se oli hiljainen ja pimeän tallin ikkunoistakaan ei enää loistanut valoa, olin hetki sitten käynyt heittämässä hepoille iltakaurat ja heinät ja lukinnut ovet.

Oma kuvajaiseni heijastui tummasta ikkunasta. Takaisin katseli väsyneet ja ilottomat kasvot. Muutamat viimekuukaudet eivät olleet olleet kovin helppoja. Seppeleen pyörittämiseen siirtyminen oli tarkoittanut sitä, että Liekkijärvelle oli jäätävä. Henri oli jo melkein vuoden painostanut minua, että muuttaisimme isompaan kaupunkiin. Lokakuussa Henri oli saanut töitä Espoosta ja jatkoimme suhdetta etänä. Se ei ollut helppoa.

Siirsin teekuppia hieman puisella tupapöydällä. Kuppi oli jättänyt rinkulan pöydän pintaan ja pyyhin sen pois hihallani. Pyörittelin sormiani teekupin kuumaa kylkeä vasten ja hörppäsin hieman. Sisällä oli hiljaista ja autiota. Keittiössä minulla paloi vain yksi valo, muuten talo oli pimeä. Tuntui hassulta istua tässä keittiössä. Se tuntui jotenkin väärältä, ihan kuin en kuuluisi tänne. Tai ehkä jonkun muun kuin minun kuuluisi asua täällä ja istua tässä keittiössä.
Minun olisi kovasti tehnyt mieli käydä vielä tallissa moikkaamassa hevosia, mutta en halunnut häiritä niiden yörauhaa. Olo oli yksinäinen isossa talossa ja kaipasin seuraa.

Etäsuhde Henrin kanssa oli aluksi sujunut ihan ok. Olihan se raskasta viettää viikot erillään ja tavata vain viikonloppuisin, mutta hetken aikaa se toimi ihan hyvin. Minulla oli aikaa paneutua Salman kanssa tallin asioihin ja Henri sai rauhassa tutustua uuteen työhönsä. Jonkin ajan kuluttua ero toisesta kävi raskaaksi ja viikonloppuna tunteet purkautuivat välillä riitelynä. Minusta alkoi tuntua, että kaikki hyvät asiat meidän suhteessa ja se hauskuus mikä minulla oli Henrin kanssa ollut, oli kateissa. Rupesin miettimään syitä, miksi edes olimme yhdessä.

Lumisade oli ulkona yltynyt pyryksi. Hörppäsin kupistani loput teet ja vein sen tiskipöydälle. Tasolla nökötti pahvilaatikko, jonka kyljessä luki ”keittiö”. Se oli purkamatta, kuten oli monta muutakin laatikkoa. Minulla ei ollut energiaa eikä jaksamisen halua ryhtyä toimeen. Ehkä huomenna, tai ylihuomenna. Nojasin tiskipöytään ja katselin ulos ikkunasta. Maa peittyi hiljalleen uuteen lumeen. Huomenna pitäisi tehdä lumitöitä.

Me oltiin Henrin kanssa istuttu alas lähellä joulua ja mietitty meidän yhdessäoloa. Me oltiin oltu yhdessä kuusi vuotta. Ihan hirveän pitkä aika ja oli aina ajatellut, että Henri oli se, kenen kanssa me perustettaisiin perhe. Siitäkin me oltiin aikaisemmin keskusteltu ja molemmat olisivat sitä halunneet, mutta eteen tuli asia siitä missä kumpikin halusi asua. Henri oli jo kuulemma vuosia halunnut muuttaa muualle, mutta ei ollut siitä aikaisemmin juuri puhunut, koska tiesi kuinka tärkeä osa mun elämää Seppele oli. Nyt me oltiin kuitenkin siinä pisteessä, että Henri asui ja teki töitä Espoossa ja mä pyöritin tallia Liekkijärvellä. Yhtälö ei enää toiminut. Eikä etäsuhde toimisi ikuisesti. Me sovittiin Henrin kanssa, että vietettäisiin joulu omien perheiden luona itseksemme ja mietittäisi omalta osaltamme tätä juttua. Pohdittaisiin ilman toista ja keskusteltaisiin sitten asioista.

Henri oli minulle ihan äärettömän rakas, mutta minun oli myönnettävä, että me oltiin pikkuhiljaa, oikeastaan useamman kuukauden kasvettu erilleen. Eikä etäsuhde ollut ainakaan parantanut asioita. Monesti jostain tutusta ja turvallisesta luopuminen on kaikista vaikeinta, vaikka se monelta kantilta olisi oikea päätös.

Me vietettiin uusi vuosi yhdessä kavereilla bileissä. Vedettiin päät täyteen ja pidettiin hauskaa. Uuden vuoden päivä me maattiin sohvalla krapulassa ja katsottiin modern familyä. Toka päivä tammikuuta me juteltiin. Henrin oli vaikea sanoa mitä se halusi sanoa. Ensin se yritti käyttää kaikki mahdolliset kliseet, joten mä sanoin sille suoraan, että puhuu asioista niiden oikeilla nimillä. Oltiinhan me oltu yhdessä kuusi vuotta, joten oltiin se toisillemme velkaa. Niinpä me puhuttiin. Henri ei enää nähnyt suhteella tulevaisuutta niistä lähtökohdista, joista me sitä katsottiin. Me ei pystytty olemaan yhdessä, jos molemmat halusivat pitää omista unelmistaan kiinni ja se, että pyytäisi toista luopumaan omastaan ei olisi ollut kummallekkaan reilua. Sitä mieltä oli Henri ja rehellisesti sanottuna mä olin samaa mieltä, vaikka eroaminen tuntuikin ihan hirveälle. En olisi halunnut luopua, mutta joskus on pakko.

Niinpä me Henrin kanssa erottiin.

Henri muutti tammikuun neljäs päivä lopullisesti Espooseen. Meidän Roope-kissa lähti sen mukana. Se oli aina ollut enemmän Henrin kissa ja tiesin, että sille olisi vaikeampaa olla erossa Henristä kuin musta. Joten vuosi 2020 ei lähtenyt minun kannaltani kovin iloisissa merkeissä käyntiin. Mä menetin mun ihanan miehen ja ääliön kissan. Mulla tulisi ikävä molempia. Me oltiin sovittu Henrin kanssa, että maksettiin tammikuun vuokra kämpästä vielä kahdestaan. Mä en sinne kuitenkaan aikonut jäädä. Olisi ollut liian vaikeaa jäädä. Katselemaan tyhjiä seiniä ja kuuntelemaan sitä hiljaisuutta öisin, kun Roope ei juokse pitkin seiniä. Ja ihan tosissani, jos meinasin elää mun unelmaa, ni siihen unelmaan ei kuulunut kerrostalokaksio Liekkijärven keskustassa. Ei, siihen kuului jotain ihan muuta. Päätös uudesta asunnosta oli kenties liiankin itsestään selvä.

Katselin ympäri valkoisen talon keittiötä, minun keittiötä. Seppeleen tallirakennuksen näkyessä ikkunasta ja tarhojen näkyessä talon toiselta puolelta. Tämä olisi nyt minun koti.

[Emmy]

Hurmuripoika
helmikuun yhdeksäs

Elämäni oli ollut melko vaikeaa siitä asti, kun me Henrin kanssa erottiin. Olin tuntenut itseni hyvin yksinäiseksi isossa talossa. Olin kaivannut Henriä viereeni ja Roope-kissaa pyörimään jalkoihin. Illat olivat pitkiä ja yksinäisiä. Onneksi pihasta löytyi talli täynnä hevosentuoksua. Parempaa terapiaa ei maailmassa ollut, kun upottaa kasvot hevosen pehmeään harjaan. Olin hoitanut melkeinpä kaikki iltatallit siitä asti kun olin taloon muuttanut. Oli mukavaa saada iltaan jotain rutiinia ja tekemistä.

Chico oli ollut iso voimavara erosta toipumisessa. Se oli aina minun tukenani ja paras ystävä pyyteettömästi. Chicosta oli kuoriutunut varsinainen hurmuri. Se flirttaili herkeämättä kaikille sen karsinan ohi käveleville (hevosille tai ihmisille) ja toivoi rapsutuksia. Se kerrassaan rakasti huomiota ja rapsutuksia. Se olisi voinut olla vaikka kokopäivän hipsuteltavana. Usein tykkäsinkin istua vain sen karsinassa Chicon pää sylissä ja rapsutella sen isoja korvia. Parasta terapiaa, kuten sanottua.

Varsinainen hurmuri Chico oli myös ratsastaessa. Se osasi olla varsin velmu välillä, pelleillä ja mennä ihan kieli poskella (välillä ihan kirjaimellisesti) ja välillä taas se teki kaiken mitä pyysin, kuin täydellinen herrasmies. Maailman paras ukko.

Yhtenä iltana tuntien jälkeen vietimme mukavan puolituntisen käyden askellajit kevyesti läpi. Chicolla vähän pellekärpänen surisi aluksi korvissa ja ravissa se velmuili hieman. Laukassa ukko jaksoi kuitenkin kerätä itsensä hienosti ja liiteli maneesin hiekalla ilmavin ja pehmein askelin. Tunsin olevani maailman onnellisin ihminen maailmassa, kun sain ratsastaa niin ihanalla hurmuripojalla. Parasta just nyt.

[Anne]

Estetunnille menossa helmikuu 20 - kaaharit kauhistuttaa!

[Emmy]

Pellehevonen estetunnilla
helmikuun neljäs

Chicolla oli tänään pelleilypäivä. Se oli verkassa ihan apina. Ensin ajattelin sen olevan vain hermostunut siitä, että meidän päälle Salman kanssa oli meinannut ajaa joku kaahari, kun olimme ylittämässä teitä maneesille. Yritin pitää Chicon työntouhussa, jotta se unohtaisi hermoilut, mutta tyyppi vain jatkoi pelleilyä. Hanski ei katsellut meidän menoa kauhean hyvällä silmällä.
-Emmy, sun pitää saada se hevonen keskittymään, jos meinaat selvitä näistä tehtävistä. Nainen huikkasi kentän keskeltä.
Minua hieman hävetti.. pitäisihän minun yksi hevonen saada hallittua.

Chicon keskittyminen parani hieman, kun pääsimme estetehtävien pariin. Se tuntui kuuntelevan ja ensimmäisessä tehtävässä, jossa esteitä tultiin jatkuvassa liikkeessä, se siirtymisien avulla pysyi hyvin ruodussa ja hyppäsi siististi. Tokalla tehtävällä suoriuduimme hyvin muuten, mutta vesimatto yllätti Chicon ja se sai siitä uutta pelleilyenergiaa. Minulla meni hetki kerätä pakka, mutta lopulta saimme vesimatonkin ylitettyä ongelmitta... ja tässä piti minulla olla tuleva kenttähevonen.. Muut tehtävät, lukuunottamatta nuottiavainta, joka oli ihan supervaikea, meillä meni ihan mallikkaasti. Chico hyppäsi kivalla energialla ja vaikka se toisinaan sortui pelleilemään ja katosi avuiltani, meni meillä kokonaisuudessaan tunti ihan hyvin. Ainakin minun mielestä, en ole varma oliko Hanski ihan samoilla linjoilla.

[Emmy]

Tustutumismaastossa
huhtikuun yhdestoista

Estevalmennusrenkaan tutustumismaaston viimeinen ryhmä oli lähdössä Seppeleen pihasta liikenteeseen. Janna Luhta istui Pinjan selässä ja odotteli, että kaikki olivat valmiita lähtöön. Itse varmistin vielä, että Chicon vyö oli sopivan kireällä. Me oltiin Chicon kanssa lähdetty vähän extempore hommaan mukaan, kun Salma oli Jannan kanssa juteltuaan kertonut, että meillekin olisi tilaa. Salma itse oli myös renkaassa mukana Bonniella. Lopulta se oli ollut minun mielestä tosi hyvä idea. Saataisiin treeniä ja kisakokemusta, mitä me tosissaan Chicon kanssa tarvittiin. Se oli ollut mulla kohta kymmenen kuukautta ja oli aika, että rupeisimme treenaamaan kunnolla ja oikeasti kisaamaan. Ei Chicoa mulle puskaponiksikaan hankittu.

Chico viihtyi keväisessä maastossa hyvin. Meillä oli superhauskaa!

[Emmy]

Pääsiäishubertus
huhtikuun kahdestoista

Hubertusratsastukset oli aina ollut mun lempparitapahtumia. Oli kiva laittaa hepat nätiksi ja pukeutua siististi. Salma oli organisoinut ihan huippukivan pääsiäis-hubertus-tapahtuman. Olin tietysti auttanut järjestelyissä parhaani mukaan. Maastoesteradan kunnostaminen oli ollut yksi työläämmistä hommista ja sen kanssa oli kulunut pari päivää. Talven jälkeen radalla oli kaikenlaista puuhaa.

Vihdoin pilvisenä sunnuntaina päästiin hubertelun makuun ja Chico oli varsin elementissään ja pörhenteli menemään pitkin peltoja ja teitä. Mulla oli jopa vähän vaikeuksia pidätellä sitä ja koikkelehtiva hevonen oli nopeuskisassa toinen! Onneksi päästiin kaikki esteet ehjänä yli. Munanetsinnässäkin pärjättiin kivasti ja oltiin kolmansia. Chico nautiskeli keväisessä maastossa liikkumisesta ja liikkui upein, lennokkain liikkein. Meillä olisi hyvä treenikevät ja -kesä tiedossa. Varsin hauskaa meillä oli Chicon kanssa erityisesti maastoesteiden kanssa ja oli hyvä tietää, että Chicon kanssa ne sujui ilman suurempia pelkotiloja. Olihan siitä tarkoitus tulla mulle kenttähevonen.

Palatessamme tallille, pilkisteli aurinkokin pilven takaa ja ihana keväinen tunnelma oli käsinkosketeltavaa! Ihana kevät.

Pellolla sulassa kohdassa Chico heitti aika kivoja liikkeitä!

[Emmy]

Kesän eka
kesäkuun ensimmäinen

Chico mutusteli ruohoa talon pihalla. Itse istuin talon portailla ruuna pitkän liinan päässä kuin koira. Aurinko lämmitteli melkein liiankin kuumasti, mutta en halunnut siirtyä. Oli kesän ensimmäinen päivä ja siitä piti nauttia ihan täysillä. Meillä oli ollut touhukas toukokuu, olimme käyneet tottakai esterenkaan estevalmennuksissa, sekä niiden lisäksi parilla maastoestevalmennuksella. Kesäkuussa meillä olisikin Chicon kanssa tiedossa ensimmäiset kisat pitkään aikaan. Ihan muutaman päivän päästä meillä olisi pari esteluokkaa kisattavana Sysälässä ja kesäkuun puolivälissä olin uskaltautunut ilmoittamaan meidät kohtuullisen helpolta kuulostaneeseen kenttäkisaluokkaan. Toivottavasti tulisimme sieltä vielä ehjänä takaisin.

Chico siirtyi muutaman askeleen parempien ruohotupsujen ääreen ja nosti päänsä kun Kaija talutti komeaa Poemia tallista pihalle. Nostin käteni tervehdykseen ja Kaija huiskautti takaisin. Siirsin katseeni takaisin ruohoa imuroivaan Chicoon. Se oli saanut kevään mittaan kivasti lihaksia oikeisiin paikkoihin ja oli pysynyt ihan hyvässä lihavuuskunnossakin. Talvella se oli ollut vähän ruikula niin lihaksien kuin laihuudenkin puolesta. Ruokintaan mukaan otettu massaa lisäävä mysli oli tuntunut toimivan ja Chico näytti enemmän hevoselta kuin muulilta.

Pikku Sense vilahti tallin nurkalla ja kipitti pihan poikki kohti taloa. Vaikka Sensen oli tarkoitus olla ulkokissa ja yleensä nukkua tallissa tai satulahuoneessa, oli se pari kertaan livahtanut minun mukana taloon ja käpertynyt viereeni sängylle nukkumaan. En ollut tohdinnut pientä kissa siirtää, joten se sai nukkua kanssani sängyssä. Se tietysti tarkoitti sitä, että heräsin viiden aikaan naukukonserttiin, kun pikku kissa halusi ulos. Parin kerran jälkeen se oli saanut pysytellä yötkin ulkona tai tallissa.

Chicon ruohonautiskelut olivat jatkuneet jo kyllin pitkään, joten keräilin liinan käteen ja nousin paahteisilta portailta. Kävelin Chicon luo ja silittelin sen lämmintä kaulaa. Ohut kesäkarva kiilteli auringossa ja Chicon häntä huiski ötököitä pois. Ilmassa tuoksui tuomi ja tuuli havisutteli vienosti koivunlehtiä. Houkuttelin Chicon lähtemään liikkeelle. Olin päättänyt ratsastaa sillä tänään vähän koulua, jota me ei oltu hetkeen treenattu tosissaan. Lämpimässä auringossa köllöttely oli kuitenkin tehnyt olon hyvinkin raukeaksi, joten ihan hirveästi minua ei huvittanut kiivetä selkään hinkkaamaan koulukuvioita. Viileään talliin päästyämme päätin kuitenkin pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja jätin Chicon pesuboksille odottelemaan varustusta.

Vaikka alkoi olla jo ilta, aurinko paistoi kentälle vielä korkealta ja melko lämpimästi. Tuuli aika ajoin viilensi ilmaa, mutta muuten oli aika lämmin sää treenata. Päivät olivat olleet kuivia, joten kenttä oli hetken ratsastelun jälkeen melkoinen pölypilvi. Tyydyin kuitenkin reippaasti treenaamaan Chicoa hyvät 40 minuuttia ja minusta tuntui, että treeni oli ollut kohtuullisen onnistunut. Ainakaan Chico ei ollut turhaan pelleillyt vaan keskittynyt yllättävänkin hyvin pyytämiini asioihin. Ehkä me kesäkuun puolessa välissä oltaisiin valmiita kenttäkisan koululuokkaankin.

Tulin alas Chicon selästä ja löysäsin vyön. Taputin ruunaa kaulalle. Palatessani talliin vastaan tuli Salma.
“Hei kun oon purkanut Chicon, niin puhutaanko niistä leirijutuista. Mulla on esitteet valmiina kahdelle viikonloppuleirille ja voisit ne kattoa läpi.” Sanoin Salmalle.
“Joo hyvä! Mä just eilen soittelin urakoitsijalle ja kyselin tarjousta leirimökkien rakentamisesta. En oo kyllä ihan vielä päättäny teetänkö työt ulkopuolisella vai saataisiinko me ne turvallisesti kasaan talkoovoimin..” Salma vastasi.
“Mietitään sitä.” vastasin. “Heitän Chicon ulos ja tuun sitten toimistoon.”

Vein Chicon karsinaan ja riisuin sen. Toinen oli hionnut satulan alta, joten pyyhin sitä märällä sienellä. Chico sai vielä juoda karsinassa melassivettä ja mutustaa pari porkkanaa ja leipää ennen kuin vein sen omaan tarhaan. Katselin hetken vaaleaa pyllyä, kun Chico löntysteli lähimmälle heinäkasalle. Sitten palasin talliin ja luikahdin toimistoon.

[Emmy]

Sommersolverv
kesäkuun kahdeskymmenes ja kahdeskymmenesensimmäinen

Chico oli matkustanut tosi hienosti koko matkan. Se oli ihmetellyt jokaista uutta paikkaa, jossa olimme levähtäneet, mutta pysynyt kilttinä ja rauhallisena omana itsenään. Lopulta, pitkän matkan jälkeen saavuimme Lofooteille Shelyesiin ja voi vitsi, että maisemat olivat henkeäsalpaavan kauniit. Silmä lepäsi pitkälle ulottuvissa vuoristomaisemissa. Kesä oli kauneimmillaan ja ilma mitä ihanin, hieman viileä, mutta kesäinen. Nousimme reakasta ja venyttelimme matkasta kankeita jäseniämme. Kävimme tsekkaamassa itsemme sisään ja saimme tapahtuma-alueen kartan ja hevosten majoituspaikat.

Paikalla oli jo melkoisesti väkeä ja päivän ohjelma oli alkamassa. Rupesimme purkamaan hevosia trailerista. Talutin Chicon ulos ja se ihmetteli jälleen uutta paikkaa ja väenpaljoutta. Seuraavaksi ulos peruuttava Poem tuli kuitenkin ilmeisesti liian lähelle ja uudesta paikasta hieman kierroksia ottanut Chico pomppasi kahdelle jalalle. En ollut ikinä nähnyt sen nousevan pystyyn, mutta nyt se pomppi muutaman kerran paikallaan ja rauhoittui sitten takaisin neljälle jalalle.

Kun välikohtauksesta oli selvitty, talutimme hevoset niille varattuihin tilapäiskarsinoihin. Chico asettui omaan karsinaansa rauhallisesti ja rupesi syömään sille annettuja heiniä. Järjestelin Chicon tavarat siististi paikalleen ja seurasin hieman hermostuneesti vielä, miten Chico asettui majapakkaansa. Se tuntui kuitenkin viihtyvän ja lopulta raahauduin lopun porukan kanssa käymään hotellilla.

Lauantai kului seuratessa päivän koulukisoja, joissa Mistel ja Kaija kisasivat. Mistel suoriutui Helposta A:sta hienosti kakkoseksi Lassen kanssa! Kaijalla sen sijaan ei mennut Poemin kanssa ihan niin lositeliaasti ja Kaijan ilme oli radan jälkeen melko pettynyt. Muiden kisaamista seuratessa omakin kisajännitys alkoi hieman nostaa päätään. Toivottavasti meillä menis huomenna luokat Chicon kanssa hyvin.


>> Sunnuntai valkeni Lofooteilla kuulaana ja sumuisena. Aamuauringon kuitenkin kiivetessä korkeammalle, sumu väistyi ja paljasti upeat vuoristomaisemat. Yön olin nukkunut hyvin ja toivoin, että Chicokin olisi. Tallissa minua odotti uteliaalla katseella paikkaa ihmettelevä hevonen, joka hörisi kun tulin lähemmäs.
“Hei poju, miten nukuit?” höpöttelin ruunalle ja tarjosin sille taskustani pari porkkanaa.
Chico rouskutteli porkkanat tyytyväisenä ja jatkoi uudenlaisen ympäristön ihmettelyä. Sen ilme oli kirkas ja puhtaan utelias.

Minulla oli aamupäivästä aikaa seurata muutama ensimmäinen luokka estekisoista, ennen kuin minun tarvitsi lähteä laittamaan Chicoa valmiiksi. Meidän porukalla oli useampi groomi mukana, joten sain apuja Chicon puunaamiseen. Rai taikoi siistit sykeröt Chicon harjaan ja nätin letin sen häntään. Itse keskityin puunaamaan ruunan vaalean karvan niin puhtaaksi kuin kykenin. Chico tuntui tyytyväiseltä pitkään hoitohetken, kunhan sen sai samalla kurkistella käytävälle ja seurata tapahtumia.

Lopulta Chicolla oli kaikki varusteet päällä ja minulla kisavaatteet niskassa, joten suuntasimme hevosen kanssa ulos kisa-alueelle. Ulkona tunnelma vilkas ja paikalla oli paljon väkeä. Chicon korvat pyörivät kuin väkkärä sen koittaessa kuunnella jokaista asiaa ympärillään. Etäällä hirnahti hevonen ja Chico vastasi siihen kimeällä huudahduksella. Ruuna steppaili hetken paikallaan, kun se ei hieman hermostuksissaan tiennyt miten päin olisi. Utelias tutkaileva mieli oli vaihtunut aavistuksen hermostuneeseen hevoseen. Silitin ruunana kaulaa ja puhuin sille matalalla äänellä. Lähdimme Rain kanssa etsimään verkka-aluetta.

Verkka-alueen löydettyämme nousin Chicon selkään. Ruunan hermostuneisuus oli kasvanut sen verran, että Rain piti pitää Chicoa kiinni, että pääsin nousemaan selkään. Selkään päästyäni ruuna hypähteli paikallaan etujalat ilmassa. Istuin rauhassa selässä ja yritin rauhoitella Chcioa. En ollut tottunut sen puolesta tällaiseen käytökseen. Yleensä se oli itse viilipytty, mutta selkeästi uusi paikka, pitkä matka ja levoton ympäristö sekä paljon hevosia ympärillä, saivat sen hieman hermostumaan.

Lopulta Chico rauhoittui sen verran, että pääsimme aloittamaan verryttelyn. Kun sain hevosen työntouhuun, se rauhoittui selkeästi ja keskittyi apuihini. Hetken verryttelyn jälkeen, Chico tuntui jo omalta itseltään ja pääsimme ottamaan muutaman hypynkin. Chico hyppäsi hyvin, vähän liioitellun korkealta, mutta hyvin. Aloin itsekin rentoutua selässä.

Chico ponnahteli taas paikallaan kun odotimme pääsyä kisaradalle valmistautumaan. Mietin hetken, että mitähän tästäkin tulee. Kisakentälle päästyään se rauhoittui ja itsekin totesin mielessäni, että ehkä me päästään ehjänä koko rata läpi. Ehkä. >> (90cm luokan tuotos, sij. 2/7)

90cm rataa suorittamassa...

Rata meni meillä hyvin, Chico hyppäsi rauhallisesti ja tasaisesti koko radan ja kaikki esteet pysyivät ylhäällä. Radan jälkeen olin Chicoon hyvin tyytyväinen ja se sai paljon kehuja. Juotimme Chicon ja odottelimme luokan päättymistä. Lopulta viimeinen ratsukko oli päässyt maaliin ja tuomarit ottivat hetken tulosten kanssa. Kun sijoitukset kuulutettiin, meinasin, että kuulin väärin kun minut ja Chico kuulutettiin sijoittuneen toiseksi. Salman ilme kuitenkin kertoi, että kuulin oikein. Salma punttasi minut takasin Chicon selkään ja ratsastin takaisin kentälle melkein koko Seppeleen jengin hurratessa perään. Chico sai ison, punaisen ruusukkeen suitsiinsa. Maailman hienoin ukkeli!

Voitokkaan aamupäivän luokan jälkeen 110cm ei jännittänyt ihan niin paljon, kuin ajattelin. Ehdin seuraamaan muutaman iltapäivän ensimmäisen luokan ja Inkerin ja Agin suorituksen 80cm luokassa, jossa he olivat yhdeksännellä sijalla, Inkerin ilme oli hieman pettynyt.. Seuraavan luokan alkaessa, lähdin laittamaan Chicoa valmiiksi.

Starttasin Salman kanssa samassa luokassa, meidän startti oli ennen Salmaa. Salma toivotti minulle onnea, kun ratsastin kentälle valmistautumaan. Chico hyppäsi taas hyvin, se eteni rauhallisesti, mutta hyvällä tempolla ja kaikki esteet pysyivät ylhäällä. Ratsastettuani kentältä ulos, Salma oli odottelemassa omaa vuoroaan. Toivotin hänelle onnea ja jäin Chicon kanssa odottelemaan luokan päättymistä. Lopulta olimme viidensiä ja ensimmäisiä, jotka eivät sijoittuneet. Olin Chicoon hyvin tyytyväinen, se teki hienon radan!

Bonnie ja Salma kisasivat seuraavassa luokassa myös ja ehdin hoitamaan Chicon pois, ennen kuin he olivat ratsastaneet ratansa. Harmiksi Bonnie ei ollut tässäkään luokassa ihan vireessä, pari puomia tuli alas ja he olivat toisiksi viimeisiä. Asia harmitti minua suuresti, mutta välillä kisoissa on myös huonoa onnea.. Seruasimme vielä viimeisen luokan. Illalla olisi tiedossa vielä Alfer Ride partyt. Siellä olisi hyvä sauma juhlistaa heitä, joilla meni hyvin ja hukuttaa pettumys huonosti menneistä suorituksista. Täydellinen ilta päättää mahtava kisareissu upeissa kesämaisemissa. Mikä juhannus!

[Emmy]

Kilpailujen täyteinen kesäkuu
kesäkuun kahdeskymmenesneljäs

Kaikki kesäkuun viikonloput tähän asti oli mennyt kisoissa. Kesäkuun ensimmäisen viikon perjantaina me oltiin Salman kanssa lastattu Chico ja Bonnie traileriin ja otettu suunnaksi Sysälä. Siellä oli este-, koulu- ja maastoesteluokkia. Me olimme Salman kanssa molemmat ilmottauduttu esteluokkiin. Minä kisaisin Chicon kanssa 80cm ja 100cm ja Salma Bonnien kanssa 120cm.

Kesäpäivä oli aurinkoinen, mutta vähän viileä. Ajomatka Sysälään sujui rennosti rupatellen ja pari kertaa pysähtyin tarkistamaan ja juottamaan hevoset. Paikalle päästyämme kävimme ilmottautumassa. Luokissa ei ollut kovin montaa lähtijää. Kaikisssa esteluokissa itseasiassa vain kolme ratsukkoa. Pääsimme laittamaan hevosia. Saimme Chicon ensin valmiiksi ja minä pääsin tutustumaan rataan. Rata tuntui suhteellisen yksinkertaiselta ja uskoin suorittavani sen Chicon kanssa kunnialla.

Chico oli 80cm verkassa vähän hidas ja löysä, koitin aktivoida sitä siirtymisillä, mutta se tuntui edelleen radalle päästessäni veltolta. Rata itsessään suijui hyvin, puomit pysyivät ylhäällä ja olimme luokassa toisia! Seuraavan luokan verkka alkoi melkein heti, joten pääsimme Chicon kanssa heti sinne. 100cm verkassa ruuna tuntui paljon terävämmältä ja hyppäsi paremmalla energialla. Rata menikin vauhdikkaammin kuin edellinen ja vaikka korkeus oli isompi, suoritimme sen puhtaasti ja olimme luokassa ensimmäisiä! Hieno Ukkeli!

Radan jälkeen vein Chicon juomaan ja seurasimme Salman ja Bonnien 120cm radan. Salma ja Bonnie olivat (ylläri) luokassa ekoja! Siispä varsin mallikkaan kisapäivän jälkeen pääsimme lähtemään hyvin voitokkaissa tunnelmissa kotimatkalle.


Kesäkuun toinen viikonloppu menikin sitten meidän ihan ensimmäisissä kenttäkisoissa Helmipurossa. Kilpailut olivat kolmipäiväiset, joten siellä meni koko viikonloppu. Äiti ja isä halusivat molemmat lähteä meidän mukaan ja tietysti pikkusiskoni Neean piti myös änkeä takapenkille. Siispä suuntasimme oikein koko perheen voimin kisapaikalle. Chico matkusti traikussa rauhallisesti itsekseen. Pääsimme kisapaikalle ja ilmottauduttuani sekä saatuani Chicon tallipaikan, purimme tavarat ja laitoimme Chicon karsinaan. Muu perhe lähti viemään tavaroita hotellille, mutta minä jäin tallille hoitamaan ja vähän taluttelemaan Chicoa.

Perjantaina ratsastettiin esteosio ja suoriuduimme siitä Chicon kanssa puhtaasti. Tyyppi hyppäsi hyvällä energialla ja lennokkaasti. Lauantaina kisattiin koulua ja se ei meidän puolesta mennyt ihan niin loisteliaasti, kuin edellisen päivän esteet. Mutta saimme kuitenkin kohtalaiset pisteet ja pääasia, että ei tullut hylkyä ja pääsimme jatkamaan maastokokeeseen, joka ratsastettiin sunnuntaina.

Chico oli yöpynyt kaikki yöt vieraassa tallissa varsin hyvin ja oli jokaisena kisapäivänä ollut pirteä oma itsensä. Niinpä myös sunnuntaina lähdimme maastoradalle hyvissä voimissa. Tätä olin odottanut! Meidän ensimmäisten kenttäkisojen maastoesteosuus. Minua jännitti tosi paljon, koska meillä ei ollut hurjasti kokemusta maastoesteistä, mutta luotin Chicoon ja lähdimme radalle innoissamme. Rata sujui hyvin ja tulimme ehjänä maaliin suoritettuamme kaikki esteet. Lopulta olimme kokonaiskisassa neljänsiä kuudesta lähtijästä, ja olin Chicoon supertyytyväinen. Se oli tehnyt hienot radat jokaisena päivänä ja olin siitä todella ylpeä. Lähdimme vasten sunnuntai-iltaa ajamaan kohti Seppelettä. Äiti oli iloinen, että meillä oli mennyt hyvin ja oli selkeästi tyytyväinen Chicoon ostoksena. Niin olin minäkin.


Kesäkuun loppupuolella, Juhannuksena kisattiin vielä esteitä Norjassa. Pitkä kisareissu sisälsi kaksi päivää matkustamista ja kaksi päivää kohteessa. Chico suoriutui näistäkin kisoista tosi hienosti! Hyppäsimme esteluokissa 90cm ja 110cm.

Norjasta olimme paranneet myöhään maanantai-iltana. Tiistaina olin ratsastanut Chicolla hyvin kevyen palauttelevan treenin ja tänään se oli saanut huilia tarhassa. Ensiviikolla se lähtisi kahden viikon laidunlomalle. Sen jälkeen olisi hyvä palata treeniin ja kisoihin. Tämä viikko me otettaisiin siis hyvin kevyesti, oli kuuma ja kesä, joten ainakin jokunen uittoreissu oli kiikarissa.

[Emmy]

Aamuiset maastoesteet
toukokuun kolmastoista

"Siis ihan oikeasti?" totesin katsoessani kuvia Inkerin kameralta. "Miten mä oikeen hyppään.. näytän joltain.. supersankarilta, kun sukellan tolleen.." jatkoin
"ei nyt niin paha, on tällä muitenkin kuvia." Inkeri totesi ja selasi muutaman kuvan taaemmas.
"Ei! Vielä pahempi, voisinkohan opetella hyppäämään ensin ja sitten tulla näille tunneille, ettei tartteis hävetä silmiä päästä." totesin.
"Tai sitten ostaa viitta ja varustevyö ja ruveta pelastamaan ihmisiä, supersankari supersukeltaja valmiina palvelemaan." sanoin ja Inkeri purskahti nauruun.

Sukeltaja-asennoista huolimatta maastoestetunti meni ihan mallikkaasti ja Chico hyppäsi kivasti!