Chicon päiväkirja

[Emmy]

Kymmenen vuotta
lokakuun ensimmäinen

Syksyn värittämät lehdet leijailivat puista ja laskeutuivat hiljaa maahan. Tallipihaa väritti oranssinpunainen peitto puusta pudonneista lehdistä, syksy oli jo pitkällä, päivät lyhenivät ja ilmat viilenivät. Huomasin nauttivani kirpeistä aamuista, kun hipsin talliin jakamaan hevosille aamukauroja ja siitä kun kirpeänä pimenevänä iltana hengitys höyrystyi ilmaan. Chico tuntui saaneen uutta virtaa viileistä ilmoista ja meidän treenimme kulki paremmin kuin koskaan, olimme päässeet nousemaan esteissä 120cm tasolle ja kenttäpuoltakin herättelin eloon muutamien syksyn kisojen parissa.

Chico käyskenteli tarhassaan muiden ruunien seurassa ja etsiskeli päiväheinien rippeitä. Lulu tutkaili maassa möngertävää kastematoa, sen hetken aikaa ennen kuin Minni tuli ja söi sen. Naurahdin pienesti tytön pettyneelle ilmeelle, kun mato katosi koiran kitaan. Minnistä mato tuntui olevan A-luokan herkkua.


Katselin Seppeleen pihapiiriä ja ajatus harhaili, syyskuun lopussa oli tullut kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun astelin Seppeleen pihaan ensimmäistä kertaa. Olimme vasta muuttaneet Liekkijärvelle ja olin ruvennut kaipaamaan vanhan harrastuksen pariin. Läheisellä ratsastuskoululla oli ollut alkeiskurssi meneillään, jonne päätin ilmoittautua, siihen mennessä en ollut harrastanut englantilaista ratsastusta juurikaan ja siitäkin oli aikaa, joten melko alkeista sain aloittaa. Kun sen ensimmäisen kerran saavuin Seppeleen pihaan ja kävelin tallin ovista sisään, olisinko voinut kuvitella päätyväni juuri tähän hetkeen ja pyörittämään koko tallia. Hullulta se olisi kuulostanut.

Kymmenessä vuodessa oli kerennyt tapahtumaan vaikka mitä. Syksyllä 2012 kävin alkeiskurssin ja hoitajakurssin ja silloin jäin toiveikkaana odottelemaan, josko saisin oman hoitohevosen. Tammikuussa 2013 pääsin Patron-ponin hoitajaksi ja sen jälkeen Seppele on ollut osa elämääni. Patron oli maailman ihanin pikku poni, joka minun mielestä ikinä on rautakengillä kävellyt. Se oli niin suloinen, siro ja vauhdikas. Patronin kanssa koimme monia hienoja hetkiä, epäonnistumisia ja saavuuksia. Vuoden 2013 aikana osallistuimme Patronin kanssa estevalmennuksiin, tunneille, nautimme kesästä yleisleirillä ja elokuussa osallistuin Patronin kanssa jo ensimmäisiin kenttäkilpailuihini, laji vei mennessään jo silloin. Syksyn aikana osallistuimme maastoestetunneille ja harrastelimme rennosti, jouluaattona oli minun ihan ensimmäinen aattoratsastukseni Seppeleessä ja sellaiselle olen osallistunut jokainen vuosi, perinne, jota ei voi jättää välistä.

Vuonna 2014 jatkettiin treenaamista erityisesti esteillä, osallistuttiin Patronin kanssa muutamiin kilpailuihin ja saimme myös leikkiä filmitähteä, kun pääsimme osallistumaan Perlino-elokuvan kuvauksiin. Kesästä nautittiin rennosti ja aloin seurustelemaan Henrin kanssa. Syksyllä pukeuduin Halloweenina Tähkäpääksi, Patron oli loistava torni.

Vuonna 2015 meillä tuli ponin kanssa kaksi vuotta yhteistä taivalta täyteen ja alkuvuosi meni treenatessa maastoesteitä ja esteitä, talven kohokohtana erityisesti upea jäävaellus. Keväällä 2015 kuitenkin oli puhetta ponin myynnistä uuteen kotiin ja minun hoitajaurani sen kanssa päättyi. Toukokuussa aloin hoitamaan Kurbusta ja kesäkuussa Patron lähti uuteen kotiin, se päivä oli hyvin raskas. Kuutin kanssa puuhat lähtivät kuitenkin hyvin käyntiin ja nautin kesästä uuden hoitohevoseni kanssa. Seppeleleen kautta järjestyi kesäkuussa upea matka USA:han Massachusettsin osavaltioon Farhill Riding Centeriin. Viikko oli kerta kaikkiaan upea kaikin tavoin ja oli mahtavaa päästä pitkästä aikaa synnyinmaahani. Heinäkuu otettiin rennosti ja elokuussa kisasin Kuutin kanssa ensimmäistä kertaa vaihtelevalla menestyksellä. Syksyllä jatkettiin estetreenien parissa, vietettiin unohtumaton viikonloppu syysvaelluksella (en tiedä onko varpaat vieläkään ihan kokonaan sulaneet sen jälkeen) ja Halloweenina pukeuduin mehiläiseksi (Kuutti sai olla kukka). Marraskuussa kilpailimme Kuutin kanssa ratsastuskoulumestaruuksissa, sijoittuen jopa hyville sijoille. Jouluaattona oli meidän ensimmäinen yhteinen aattoratsastus Kuutin kanssa ja tapaninpäivänä eksyttiin Kuutin kanssa lumimyrskyyn, mutta selvisimme lopulta ehjin nahoin takaisin tallille.

Vuosi 2016 potkaistiin käyntiin hankiralleilla ja heti tammikuun alussa onnistuin ajamaan ajokorttini poliisisetien hellään huomaan muutamaksi kuukaudeksi. Henri joutui melkein koko lopputalven ja kevään toimimaan hovikuskinani. Helmikuussa matkustimme talvilomaviikolla taas Seppeleporukan kanssa USA:han, tällä kertaa western-tallille Montanaan. Reissu oli kerrassaan upea henkeäsalpaavine maisemineen. Keväällä osallistuimme estekurssille ja juhlimme Kuutin kanssa ensimmäistä vuosipäivää. Kesän alussa tein positiivisen raskaustestin ja tuskailin sen kanssa, kunnes lääkärikäynnin jälkeen sain tietää, että en sitten kuitenkaan ollut raskaana. Tämän, silloin hyvin helpottavan uutisen, jälkeen nautimme Kuutin kanssa kesästä täysin rinnoin. Syksyllä oli taas perinteinen Halloween pukuratsastus ja marraskuussa treenasimme ahkerasti jälleen ratsastuskoulumestaruuksiin.

Vuonna 2017 ei tapahtunut mitään kovin erikoista. Nautimme Kuutin kanssa toistemme seurasta, juhlimme kaksivuotis-vuosipäivää, nautimme kesästä ja osallistuimme tietysti joulun aattoratsastukselle.

Vuonna 2018 palattiin hieman aktiivisempaan treeniin ja kevään aikana kisasimme ja treenasimme tie tähtiin kilpailuissa. Kesän aikana otettiin rennosti, treenattiin ja kilpailtiin. Elokuussa Seppeleen maneesirakennus paloi, mikä oli varsin järkyttävä ja myös iso taloudellinen isku ratsastuskoululle. Onneksi siitä selvittiin ilman suurempia henkilö- tai eläinvahinkoja. Loppusyksyn nautimme Kuutin kanssa syksyn väreistä ja halloween pukeutumisesta. Jouluaattona 2018 ratsastin Kuutin kanssa viimeisen aattoratsastuksen.

Alkuvuosi 2019 harrastettiin Kuutin kanssa vielä aika normaalisti, mutta keväällä huhut alkoivat kiiriä, että talli ja kaikki hevoset myytäisiin ja ratsastuskoulutoiminta loppuisi. Toukokuussa teimme päätöksen äidin kanssa, että minulle hankittaisiin oikea kisahevonen ja uuden hevosen metsästys alkoi. Kesäkuun lopussa Kuutti lähti uuteen kotiin. Ensimmäinen heinäkuuta ensimmäinen oma hevoseni saapuikin Seppeleeseen ja minulla alkoi täysin uusi arki hevosen omistajana. Loppukesä vietettiin tutustumalla toisiimme ja opettelemassa uutta arkea. Syksyn aikana arki muuttui vielä hitusen verran dramaattisemmin, kun meistä tuli Salman kanssa Seppeleen uusia omistajia. Asia, joka on ehkä vielä tänäkin päivänä vaikea uskoa. Niinpä loppuvuosi meni opetellessa miten ollaan yrittäjänä ja pidetään ratsastuskoulua.

Vuosi 2020 ei lähtenyt kovin iloisesti käyntiin, kun me Henrin kanssa erottiin. Muutin pois keskustan kerrostalokaksiosta Seppeleen tyhjillään olevaan päärakennukseen ja valkoisesta talosta tuli uusi kotini. Talven aikana treenasimme Chicon kanssa ahkerasti ja kevään aikana liityimme Seppeleen estevalmennusrenkaaseen. Kesän aikana kisattiin mm. Sommersolvervissa ja esittelin Chicon kenttäratsastuksen maailmaan. Elokuussa lanseerasimme Salman kanssa Seppele Cupin ja sen ihka ensimmäiset kisat kisattiin hyvällä menestyksellä. Syyskuussa sain kokea taas dramaattisia muutoksia elämässäni kun tein jälleen positiivisen raskaustestin ollen tällä kertaa ihan oikeasti raskaana. Tein päätöksen pitää vauvan ja elämä heitti kerralla kunnolla kuperkeikkaa. Syksyn aikana ratsastin ja kisasin vielä Chicolla, mutta alkutalvesta lopetin ratsastamisen ja Inkeri siirtyi treenaamaan ja kisaamaan kultakimpaleellani.

2021 alkuvuosi ja kevät meni pientä piipertäjää kasvatellessa mahassani ja toukokuussa minusta tuli äiti. Kesän ajan opettelin uutta arkea vauvan kanssa ja pääsin palaamaan Chicon kanssa kisakentille, osallistuimme kotikisoihin, Sommersolverviin ja Kalla Cuppiin. Nautin äitinä olosta ja ihastelin pienen vauva kehitystä ja kasvua. Elokuussa Salma tiputti pommin ja sanoi, ettei voinut jatkaa kanssani enää tallin ohjaksissa sysäten kaiken vastuun tallista harteilleni, muistan ajatelleeni, että miten tulen selviämään pienen lapsen kanssa ison tallin pyörittämisestä ja siinä hetkessä tuntui, että meidän 9 vuotinen ystävyys Salman kanssa valui viemäristä alas. Loppusyksy ja alkutalvi meni sumussa. Jouluna tunnelin päässä näkyi valoa, kun kanssani omistajan saappaita jakamaan astui Hannes.

Vuoden 2022 aloitin hautaamalla sotakirveen Salman kanssa ja keskityin tallin pyörittämiseen, yhteistyöhön Hanneksen kanssa ja olemaan maailman paras äiti ihanalle vauvalleni. Toukokuussa Lulu täytti vuoden ja elokuussa perheeseen liittyi vielä yksi jäsen: sekarotuinen Minni-koira.



Yksittäinen keltainen koivunlehti leijaili ja laskeutui eteeni maahan. Katselin sen laskeutumista ja siirsin sitten katseeni punaposkiseen tyttäreeni, joka oli taas löytänyt kuivien, rapisevien lehtien ilon ja puristeli niitä käsissään. Minni nuuhki jotain läheisessä ojassa ja Chico oli löytänyt tarhasta heinää, jota se nyt tyytyväisenä rouskutteli. Nostin Lulun syliini ja suukotin tytön kylmää poskea. Olisinko voinut kymmenen vuotta sitten kuvitella kaikkea tätä itselleni? En todellakaan. En olisi edes villeissä kuvitelmissani osannut aavistaa, että kun silloin syyskuisena päivänä ilmoittauduin ratsastuskoulun alkeiskurssille, veisi se minut lopulta tallinomistajaksi ja maailman ihanimman tytön äidiksi.

Avasin ruunatarhan portin ja vihelsin. Chico nosti tottuneesti päätään ja lähti melkein välittömästi kevyin raviaskelin luoksemme. Nappasin ruunan riimuun kiinni ja palkitsin pienellä leivänpalalla. Vihelsin vielä Minnin mukaan ja lähdin taluttamaan Chicoa kohti tallia. Sykyinen maisema oli kaunis ja taivas sininen. Aurinko paistoi matalalta ja viileä tuuli pyöritti maassa olevia lehitä. Ja juuri tässä hetkessä minulla oli käsissäni kaikki mitä osasin (ja en olisi osannut) toivoa. Tässä oli perheeni ja kotini.

Alla kuvia Emmyn kymmenvuotisen Seppele-uran ajalta:

SPOILER: Click to show

Alkeistunnit


Aattoratsastukset


Halloween-asut


Seppele-elämää Annen kuvin

[Emmy]

Syksyn kisoja

Kotikisat 15.-16.10.

Oman tallin kisoissa kisattiin kahden päivän aikana koulua, esteitä ja maastoesteitä. Sunnuntainan tuomaroitiin vielä kaikkiin lajeihin osallistuneet erillisenä kenttäluokkana. Chicon kanssa päästiin maastoesteillä, sekä kenttäkisan kokonaispisteillä kolmannelle sijalle. Esteillä tultiin kuudenneksi ja koulussa seitsemännelle sijalle, ihan hyviä sijoituksia siis.

Baffner Estate 23.10.

Baffner Estaten tiluksilla kirpeässä syysilmassa kisattiin maastoesteitä sekä esteitä. Maastoesteillä ratsastettiin viidennelle sijalle, vaikka Chico pöllöilikin radalla ja esteillä pääsimme 33 lähtijän joukosta hienosti kolmannelle sijalle! Hieno Ukkeli.

Maastoesteiden tuotosluoka tuotos, tuotokseen piti sisällyttää sanat: pöllö, punertava ja yllätys

KERJ Cup, 31.10.

Kenttäratsastus Cupissa depytoitiin ensimmäin CIC1 tason kenttäluokka melko kehnoin tuloksin. Koulu meni yllättävän hyvin 68% tuloksella, mutta maastoesteiltä kertyi vihreitä 42 virhepistettä ja esteiltä kolisteltiin puomeja alas 12 virhepisteen edestä. Chico tsemppasi hyvin, taso oli korkea, radat haastavia ja metrin korkuiset maastoesteet ehkä vähän haastavia, ottaen huomioon treenin ja kilpailurutiinin määrän syksyn aikana. Lopullinen sijoitus oli 68. 74 lähtijän joukosta.

[Emmy]

Talven riemuja
joskus maaliskuussa

Kun metsässä oli vielä hankea ja kevään aurinko pilkoitteli puiden lomasta,
teimme Chicon kanssa ihanan metsäretken ilman satulaa.

[Emmy]

Treeniä
17.4.2023

Ilma oli keväinen ja lämmin, auringossa tuli kuuma jo hupparissa ja tallin lumipenkat sulivat kilpaa. Sadevesikaivot olivat menneet tukkoon kaikesta moskasta ja piha oli ajoittain tulvinut. Nyt ne oli puhdistettu ja sulava lumi lorisi pienissä puroissa kaivoihin ja lorisi sinne tyytyväisesti. Tarhat olivat osin lumisia, osin kuivia ja osin mutalätäköitä, ja hevoset löysivät varmasti sieltä aina sen mutaisimman kohdan piehtaroida. Hevoset vaitoivat kilpaa karvaa ja irtokarvaa löytyi takuuvarmasti jokaisesta kolkasta tallinomistaja ja ratsastusopettajan kahvikupista jokaisen tuntilaisen kotiin asti. Karva tukki pesukoneen, mutta onneksi se hoitui itse putsaamalla, ettei tarvinnut kutsua korjaajaa. Loimet olivat joko mutaisia tai karvaisia, kaikki huovat karvaisia ja satulavyöt kenttätuntien jälkeen mutakuorrutteella varustettuja. Tallin ilmoitustaululla ja satulahuoneessa laput muistuttivat jokaista tuntilaista ja hoitajaa putsaamaan varusteet huolella jokaisen käytön jälkeen. Muhkulla oli taas riviä. Kevät oli täyteen buukattu leirejä, kisoja, reissuja ja retkiä, tuntui että puolet porukasta ja hevosista oli kokoajan jossain muualla kuin kotitallilla. Menoa, meininkiä, vilinää ja vilskettä niin ettei perässä pysynyt.

Chico oli onnistunut tänään pitämään itsensä tarhassa puhtaana. Sen turkki kiilteli kilpaa auringossa. Ohutkarvaiseinen puoliverinen ei ollut kovin paksua karvaa kasvattanut talveksi, joten sen kanssa karvanlähtö oli ollut siedettävämpää. Meillä oli ollut upea kisaviikonloppu Korpikulussa Huhtikuun alussa, missä kisattiin esteillä pari luokkaa ja vaikka Chico oli molemmista luokista ottanut pari puomia mukaan, olin sen suorittamiseen erittäin tyytyväinen. Meillä olikin monta valmennusta huhtikuulle ja erityisesti keskityttiin maastoesteisiin. Olin hulluna ihmisenä mennyt ja ilmottautunut CIC2 -luokkaan toukokuun puolessa välissä pidettäville Hannaby Hanami Weekeille Ruotsiin. Kansainvälisiin 5-tason kilpailuihin. Olin selkeästi tulossa hulluksi. Toisaalta valmentajani oli sitä mieltä, että pärjäisimme kyllä, kunhan hieman treenaisimme. Hänellä oli täysi luotto Chicon kapasiteettiin ja niin oli minullakin. En vain ollut ihan varma luotinko omiin kykyihini. No se nähdään toukokuussa. Onnistunut suoritus on, jos palaamme Chicon kanssa Ruotsista takaisin kaikki raajat ehjänä.

Tänään meillä olikin luvassa pieni reissu maastoestevalmennukseen toisaalle. Valmentajani valmensi siellä tänään. Luvassa olisi hieman kisakorkeuden kokeilua ja vaikeampia tehtäviä. Olivia ja Minni olivat isovanhemmilla ja Salma oli luvannut lähteä kanssani reissuun. Oli aina helpompaa, jos mukana oli joku muu. Puunasin Chcion ja heitin sille ohuen loimen selkään, käärin suojat jaljaan ja hännän pakettiin samalla, kun Salma pakkasi autoon muita tavaroita. Lastasimme Chicon ja lähdimme liikkeelle. Matka ei ollut onneksi kuin puolisen tuntia ja meni joutuisasti ilman pysähdyksiä. Paikalla otimme Chicon kopista ja kuorimme sen loimista ja suojista, se sai heti varusteet päälleen ja lähdin verryttelemään sitä ensin kentälle. Chico tuntui hyvältä. Se liikkui vetreästi ja reippaasti, sillä oli sopivasti energiaa ja eteenpäinpyrkimystä. Kevätilmat saivat sen virkeäksi. Kävin huolella kaikki askellajit läpi ja hyppäsin verryttelynä pari kentällä ollutta pystyä. Sitten olikin meidän valmennusajan vuoro ja suuntasimme maastoesteille. Kisakorkeus tuntui korkealta, mutta aloittelimme ensin pienemmillä hypyillä, haimme tuntumaa ja rytmiä. Chico hyppäsi varmasti ja tasaisesti sekä rohkeasti. Minullakin oli hyvä fiilis ja lopulta 115cm estekorkeuskin sujui meiltä melko upeasti. Sain varmuutta omaan tekemiseen jokaisen hypyn kautta ja aloin luottaa siihen että pärjäisimme. Hienoa Chico!

Tallille palasimme illansuussa. Pöly lenteli auringonvalossa kun kurvasin maasturin pihaan. Salma auttoi kantamaan tavarat sisään ja hoidin sekä juotin Chicon. Se oli ollut huippu. Kaikkea sitä onkin osannut tehdä oikein elämässä, että on saanut tällaisen kultapojun rinnalle.

[Emmy]

6.-15. toukokuuta

Lauantai

Seppeleen pihassa seisova hevosrekka ei ollut sama, jonka olin useasti vuokrannut Liekkijärven meno ja menopeli liikkeestä (autoja jokaiseen tilaisuuteen hautajaisista polttareihin!). Ei, tämä auto oli paljon hienompi, uudempi ja kiiltävämpi.
- HANNES! huusin, tottuneesti, liiankin tottuneesti.
- Niin mitä ystäväiseni? Hanneksen rauhallinen ääni kuului takaani.
- Mikä tämä on?? kysyin ja viittasin kädelläni hevosauton suuntaan.
- Se on hevosauto, Hannes vastasi rauhallisesti. – Minä olin siinä käsityksessä, että sellainen tarvitaan tulevalle reissulle Ruotsiin.
- Joo, mutta mistä sen hommasit? Meillä oli budjetti ja Pate on antanut meille yleensä hyvän diilin, nurisin ja mietin millaisia summia moinen kiiltokalusto oikein maksoi..
- Älä huoli, en ylittänyt minulle neuvomaasi maallisen rahan rajoitusta, sain neuvoteltua hyvän sponsorisopimuksen tästä autosta, Hannes selosti. – Ja ajattelin, että tallilaiset kaipaisivat jotain luksuta, sisällä voi jopa nukkua!
- Okei, kiva, hyvä.. mutisin ja mietin puhuiko Hannes budjetista totta. – Ei kai siinä, hieno peli, kiitos Hannes.
- Ei kestä kiittää ystävä hyvä, Hannes sanoi perääni kun suuntasin talliin.

- Hieno auto, Emmy! Miksei meillä ole aikasemmin ollut tollasta peliä?? käytävällä vastaan tullut Iiris intoili.
- Äh.. ei ole aikasemmin ollut Hannesta järjestämässä kisamatkoja, tuhahdin.
- Aika magee, kai siitä tyypistä on jotain hyötyä, Iiris tuumasi ja jatkoi matkaansa.
- Niin kai.. tuumasin itsekseni, joskin hänestä tuntui, että mies yleensä aiheutti vain harmaita hiuksia.
Viikon mittaisen kisamatkan järjestäminen Hanneksen kanssa oli ollut melkoista vuoristorataa. Hanneksella oli päävastuu suunnittelusta, minä olin lähinnä ampunut alas sen kaikista överimmät ideat. Hevosia oli lähdössä mukaan kymmenkunta ja siihen hommaan oltiin vuokrattu hevosauto ja sen lisäksi mukaan lähtisi maasturi ja koppi. Hevosautojen järjestäminen laivaan ei ollut mikään pikkujuttu ja sen lisäksi piti varmistaa, että kaikilla hevosilla oli passit ja lisäksi muistutella mukaan lähtevää jengiä, että ajokortti ei ole pätevä matkustusasiakirja edes ruotsinlaivalle.

Äidin kanssa olin sopinut, että Olivia olisi siellä koko viikon ja he tulisivat tiistaista torstaihin käymään Ruotsissa, jottei minun pitäisi olla koko viikkoa erossa tyttärestäni. Äiti oli myös äiti ja halusi nähdä minut kilpailemassa. Olimme treenanneet Chicon kanssa ahkerasti, mutta silti maastoestekorkeus jännitti. Olin ostanut reissua varten uuden korkean luokan turvaliivin, sekä sen päälle paukkuturvaliivin lisäsuojaksi. Chico oli myös saanut uudet kenttäsuojat ja putsit. Kisakaapin pakkaaminen oli vielä vähän vaiheessa ja lähtö olisi jo huomenna. Aika laittaa höpinäksi.

Sunnuntai

Lähtöaamu valkeni kirkkaana ja melko lämpimänä. Kävimme Olivian kanssa ruokkimassa hevoset tavalliseen tapaan, sitten vein Olivian ja Minnin äidille. Äiti toivotti turvallista matkaa ja kurvasin takaisin tallille. Aloitimme pakkaamaan tavaroita hyvissä ajoin. Porukkaa tuntui olevan enemmän kuin ensin oli ilmoittautunut, joten päädyimme lisäämään vielä yhden henkilöauton mukaan. Hevoset pakattiin viimeisenä. Chico pääsi matkustamaan rekkaan, jonne se lastasi tosi nätisti. Kaikki hevoset menivät enemmän tai vähemmän vaivattomasti kyytiin ja pääsimme aikataulun mukaan lähtemään kohti Turkua. Itse ajoin maasturia, jonka perässä oli koppi. Satamaan ei ollut kuin parin tunnin matka, joten se taittui melko vaivattomasti, pysähdyimme paristi katsomaan, että hevosilla oli kaikki ok sekä tarjoamaan niille vähän vettä. Olin pakannut litratolkulla kaupan halvinta omenamehua mukana, jotta nirsoimmat juojatkin joisivat reissussa riittävästi. Juli luuli, että aioin tehdä jättimäisen boolin...

Satamaan saavuttuamme lähdimme Hanneksen kanssa hoitamaan lippuasiat kuntoon ja jäimme odottelemaan, että pääsemme nousemaan laivaan. Tässä välissä oli hyvä hetki talutella ja jaloitella hevosia vähän, pääsivät jopa maistelemaan kevään ensimmäisiä vihreitä ruohonkorsia. Kohta olikin aika lastata hevoset takaisin ja ajaa autot laivaan. Juotimme hevoset vielä ennen kuin poistuimme etsimään hyttejämme.

Maanantai

Laivamatka sujui hyvin tapahtumarikkaasti, hevoset matkustivat rauhassa ja joivat hyvin matkan aikana. Aamulla laiva saapui Tukholman satamaan ja oli aika ajaa autot pois laivasta. Allu tarjoutui ajamaan maasturia vuorostaan. Matka jatkui satamasta kohti kisapaikkaa. Meillä olisi Chicon kanssa tänään jo ensimmäinen luokka.
- Jännittääkö vielä? Allu kysyi ja kaasutti rampilta moottoritielle.
- Ei just nyt, tiistaina varmaan jännittää. Sanoinko että äiti tulee Olivian kanssa katsomaan? vastasin
- Et, aika kivaa! Allu totesi.
- Joo, toivottavasti ei tuu todistamaan ku mut kannetaan paareilla ambulanssiin, vois olla traumaattista Olivialle.. vastasin.
- Miks sä oot niin varma, että tyyliin putoat ja kuolet? Allu kysyi hämmentyneenä.
- Äh.. kunhan vitsailen, mutta ehkä se vähän jännittää. Onneks mulla on kaks turvaliiviä.
- No se kuulostaa ihan hyvältä..

Saavuimme kisapaikalle ja lähdin hoitamaan ilmottautumisia sekä sain meidän karsinapaikat, kaikki vierekkäin sopivasti. Rupesimme purkamaan hevosia omiin karsinoihinsa, minulla oli jonkun verran aikaa ennen omaa vuoroani, koska starttasin luokan viimeisimpien joukossa, joten kävelyttelin hetken Chicoa alueella, jotta se saisi hieman tutustua uuteen paikkaan, sitten se sai jäädä karsinaansa syömään pienen määrän mysliä ja heinää, itse kiertelin kisa-aluetta ja kävin katsomassa muutaman suorituksen, jonka jälkeen rupesin laittamaan Chicoa kisakuntoon. Se oli jo eilen ennen lähtöä letitetty ja letit oli pysynyt ihan siisteinä, onneksi. Pikainen harjaus ja jalkojen siistiminen. Kävin vain vaihtamassa omat vaatteet samalla kun Allu lupautui satuloimaan Chicon. Sitten olikin aika suunnata verryttelemään. Chico oli vähän all over the place verkassa, uusi paikka, pitkä matka takana ja heti olisi pitänyt keskittyä tekemään töitä. Annoin Chicon hieman pelleillä ja keskityin siihen, että se olisi suht rento ja kuitenkin kuuntelisi. Ehkä se radalla osaisi keskittyä paremmin.
Radalla Chico keskittyi ihan hyvin ja saimme tulokseksi 68 % mikä oli mielestäni hyvä suoritus tilanteeseen nähden. Jäimme lopullisissa tuloksissa luokan puoliväliin. Ihan hyvä! Chico sai porkkanaa ja leipää sekä loput päiväruoat. Osa porukasta oli jo siirtynyt hotellille kirjautumaan sisään, joten minäkin suuntasin sinne pienille päiväunille.

Loppupäivän seurasimme esteluokkaa ja kannustimme omiamme. Kurt pääsi hienosti uusintaan ja sijoittui sieltä neljällä virhepisteellä kymmenennelle sijalle! Saaga ja Salma ottivat molemmat yhden puomin perusradalta ja pääsivät luokan puolivälin paikkeille. Valtteri sen sijaan otti 8 virhepistettä perusradalta ja jäi häntäsijoille. Hän oli kyllä vähän huonovointisen näköinen radalla. Ehkä pallomeressä kakun syöminen viimeyönä ei ollut viisainta puuhaa. Toki shoteillakin voi olla osuutensa asiaan.
Hepat saivat illalla vielä iltaheinät ja väkirehut, Chico monta pusua samettiturvalleen. Osa porukasta suuntasi kaupunkiin vielä illaksi, mutta itse vetäydyin hotelliin, kävin kuumassa suihkussa ja kaaduin sänkyyn.

Tiistai

Tiistaina heräsin varhain ja kävin ruokkimassa hevoset. Jännitti liikaa, että olisin voinut nukkua pidempään. Chico tuntui virkeältä. Kävin sen kanssa kävelemässä vähän ennen kuin luokat alkaisivat ja pääsisi verkaan. Lähdimme taas luokan loppupuolella, joten sain hetken seurata muiden suorituksia ja jestas, että esteet näyttivät isoilta! Äiti ja Olivia olivat saapuneet hieman ennen luokkien alkua ja sain viettää Olivian kanssa hetken.

Kun olimme saaneet molemmat varusteet päälle, oli aika lähteä verkkaan. Hermostukseni tarttui Chicoon ja se kielsi pari kertaa verkassa. Yritin nollata tilanteen ja loppuverryttely meni ihan hyvin. Lopulta kun oli aika lähteä valmistautumaan radalle, tuntui kuin kohta pyöryisin.
- WOOO! EMMMYYY!! kuulin huudon yleisöstä. Se oli, tietenkin, äitini.. -HYVIN SE MENEE!
Myös Seppeleen porukkaa oli seuraamassa suoritustani ja sain siitä hyvää energiaa (vai olikohan se Hanneksen kivien ansiota?) ja radalle lähdin uudella energialla ja rohkeudella.
Alkurata sujui hyvin ja Chico etene ihan hyvin. Veikkaisin kyllä, että osalla osuuksista enimmäisajat ylittyivät, mutta en välittänyt siitä, etenimme sellaista tahtia, joka toisi meidät ehjänä maaliin, se oli pääasia. Kolmanneksi viimeisellä esteellä minulla kuitenkin tapahtui moka, jonka seurauksena Chico kielsi. Kirosin. Ei helvetti, niin hyvin mennyt rata tähän asti! Otin uuden hyvän lähestymisen ja kannustin Chicon yli. Loput kaksi estettä menivät hyvin ja maaliin tulimme yhtenä kappaleena. Kielto kuitenkin toi roimat vihrepisteet aikavihreiden lisäksi, joten putosimme heti viimeiselle sijalle.

Olin kiukkuinen itselleni tyhmästä kiellosta, mutta osin myös ylpeä koska suoriuduimme pääosin kunnialla radasta sekä mikä tärkeintä, pääsimme ehjänä maaliin. Chicoon olin enemmän kuin tyytyväinen, se oli tehnyt hienoa duunia ja saattanut meidät koko radan läpi upeasti. Se sai paljon rapsutuksia ja porkkanoita. Laitoin Ukkelille kylmät jalkoihin ja jätin sen mutustelemaan päiväruokiaan.
- Hyvin meni rakas! Äiti huudahti tallien ulkopuolella! – Upeaa ratsastusta, yksi tyhmä kielto, mutta muuten meni tosi hienosti!
- Niin kai, totesin ja nostin Olivian syliini.

Loppupäivän kannustimme koulu ja esteluokkiin osallistuneita ja hurrasimme äänemme käheiksi, kun Lola voitti Poemin kanssa Vaativan A:n luokan. Myös Anton sijoittui esteluokassa hyvin seitsemännelle sijalle. Olivia nautti hevosista ja kauniista kirsikan kukkasista. Illalla vietimme laatuaikaa hotellilla.

Keskiviikko

Keskiviikkona hypättiin kenttäkokeen viimeinen osakoe, eli esteet. Luokka meni ihan hyvin, tosin yksi tyhmä puomi napattiin mukaan, jolloin tulos perusradalta oli neljä virhepistettä. Ukkeli teki kuitenkin parhaansa ja olin siihen tyytyväinen. Lopullisissa kenttätuloksissa olimme eilisen huonon maastovihrepistemäärän takia viimeisiä, mutta se ei minua oikeastaan haitannut. Kokemuksena tämä oli ollut arvokas ja Chico oli tehnyt hyvää työtä!

Loppuviikon seurasin kisoja ja nautin kirsikkakukkien loistosta sekä Ruotsin lämpimistä kevätilmoista.

[Emmy]

Hempeä herrasmies
marraskuun ensimmäinen

Pihalla oli liukasta vaikka sitä oltiin hiekotettu ja pahimmat kohdat jopa suolattu. Lokakuu oli päättynyt jäiseen vesisateeseen, joka oli yöllä jäätynyt luistinradaksi. Talosta talliin ei ollut pitkä matka, mutta se murtuneen jalan ja kyynärsauvojen kanssa tuntui hengenvaaralliselta koettelulta. Minun oli kuitenkin tehtävä tämä vaarallinen matka, en voinut olla tallista poiskaan. Ilta hämärtyi aikasemmin kellojen siirtämisen jälkeen ja melko nopeasti oli jo pimeää. Olin saanut puettua Olivian ulkovaatteisiin ja olimme lähdössä tallille. Ensimmäinen vaaranpaikka oli liukkaat rappuset, selvisin niistä kuitenkin ehjänä. Olivia oli ehtinyt jo edelleni ja pyllähti heti muutaman pienen askeleen otettuaan pihatielle. Minni meni heti katsomaan oliko tyttö kunnossa.
"Nouseppa Olivia itse ylös, äiti ei pysty nyt auttamaan." Sanoin ja hyvin varovaisia askelia ottaen pääsin neidin luokse.
Olivia ei onneksi itkenyt mutta sanoi "ylös, ylös" ja ojenteli käsiään. Hän ei vielä ihan ymmärtänyt että en pystynyt joka hetki nostamaan häntä syliin.
"Mennään Olivia talliin katsomaan heppoja!" Yritin kannustaa neitiä nousemaan omin voimin ylös.
"Heepoja, heepoja!" Olivia hihkui ja könysi liukkaalla maalla pystyyn.
"Varovaisesti sitten, on liukasta. Nyt ei voi juosta." Yritin toppuutella tyttöä.

Pääsimme ilman uusia liukastumisia talliin, jossa bongasin heti Inkerin.
"Hei Inksu!" huikkasin satulahuoneen suuntaan loittonevalle blondille. Inkeri kääntyi ja jäi odottamaan. Könkkäsin naisen luo ja Olivia seurasi perässä laulellen jotain itsekseen.
"Piha pitäisi hiekottaa." Sanoin lopulta kun pääsin Inkerin luokse.
"Just aamulla hiekotin.." Inkeri sanoi turhautuneen kuuloisena.
"No hiekka on sulanut varmaan jään sisään, se on yhtä luistinrataa. Ainakin etupiha." totesin.
"Pitääkö just nyt?" Inkeri hankaili vastaan.
"Jos viitit, ei siinä kauaa mee." Pyysin ja otin pari askelta toimiston ovelle.

Hannes ei onneksi ollut toimistossa. Muistin juuri, etten ollut printannut illan tuntilistoja vielä. Kaivoin ne koneelta ja laitoin printtterin surisemaan. Olivia oli löytänyt lelukoristaan mieleisiä leluja ja leikki nyt Minnin kanssa niillä. Kävin viemässä tuntilistan ilmoitustaululle ja mietin, josko viitisin käydä irtojuoksuttamassa Chicoa. Hevosille tuli muutenkin kisa ja treenitaukoa ja jotain liikuntaa niille pitäisi kuitenkin saada keksittyä. Olin jo tallilaisilta kysellyt liikutus apua ja ainakin Sonia oli lupautunut ratsastamaan. Se olisi iso helpotus.
"Odotatko Olivia täällä jos käyn hakemassa hevosen sisään? vai tuletko mukaan?" kysyin leikkiin uppoutuneelta neidiltä.
"Leikkii täällä Minnin kanssa!" Olivia vastasi.
"Okei, pysyt sitten täällä." sanoin ja lähdin keppien kanssa tallin puolelle. Toivoin, että Inkeri oli aloittanut hiekottamisen takapihasta.

Takapiha ei muutenkaan ollut niin liukas kuin etupiha, lähinnä jäätynyttä kuraa. Kuljin silti keppien kanssa varovasti. Pääsin ruunatarhalle, mikä oli tiestysti melkein viimeinen tarha pihan perällä, ja vihelsin Chicoa. Pimeässä en nähnyt missä hevoset olivat. Kohta kuitenkin kuului reippaita raviaskelia ja vaalea hevonen tuli esiin. Chico tuli herrasmiehenä ihan portille asti, joten minun ei tarvinnut kuin avata portti ja pujottaa riimu herran päähän.
"Hei poju! Lähdetäänkö vähän juoksentelemaan?" Kysyin ja rapsutin ruunan otsaa.
Naru toisessa kädessä lähdin hitaasti keppien kanssa kohti tallia. Onneksi lääkäri ei ollut keksinyt kieltää kuin ratsastamisen. Hevosen taluttamisesta ei oltu puhuttu mitään. Chico hieman ihmetteli miksi kuljin niin hitaasti, ja mulkoili kyynärsauvojani. Se tuli kuintenkin kiltisti ja hitain askelin perässäni, kuin tietäen, että nyt ei kannata hoppuilla.

Tallissa käänsin Chicon karsinaan ja kävin tarkistamassa, että Olivia oli vielä toimistossa. Siellä tyttö oli, eikä näyttänyt saaneen mitään riitaa Minninkään kanssa aikaiseksi.
"Tule Olivia, mennään harjaamaan Chico." Sanoin tytölle, joka nousi oitis ja riensi luokseni.
"siko haljaa!" Olivia intoili ja lähti tottuneesti hakemaan Chicon harjakassia.
Kävelin tytön perässä kun hän tärkeänä kantoi harjakassia Chicon karsinalle. Eihän tyttö yltänyt harjaamaan kuin jalkoja, mutta tunsi silti olonsa hyvin tärkeäksi. Chico oli hempeä herrasmies ja antoi Olivian harjata päänsä laskemalla sen nätisti tytön ulottuville. Itse nojailin keppeihin ne toisessa kädessä ja harjasin Chicon vaaleaa karvaa. Kavioita en lähtenyt putsaamaan. Chicoon nojaamalla sain putsattua sen kaviotkin.

Kun herra oli harjattu, lähdimme maneesille. Olivia halusi taluttaa ja tiesin Chicon olevan kiltti kuin lammas, joten annoin Olivian taluttaa hetken. Luultavasti jos Chico jotain pelästyisi, siinä olisi tällä asetelmalla Olivialla paremmat mahdollisuudet pidätellä hevosta kuin mitä minulla, olisi varmaan pitänyt antaa naru Minnille. Teimme hitaasti tietämme maneesille. Maneesissa oli sopivasti hetken tauko tuntien välissä, joten pääsin juoksuttamaan Chicoa. Maneesilla päästin Olivian ja Minnin katsomoon ja laskin Chicon irti. Jäin itse areenalle katselemaan ja maiskuttelemaan sille, jos se jäi liian kauaksi aikaa nuuskuttelemaan jotain nurkkaa. Chico juoksi mielellään pitkin maneesia ja sillä näytti olevan hauskaa. Se tuli aina tasaisin väliajoin ottamaan rapsutuksia ja lähti sitten takaisin juoksemaan. Annoin sen juosta hyvän tovin ja sitten talutin sitä muutaman kierroksen. Lähdimme takaisin tallille. Maailman paras herra pääsi karsinaansa ja sai vähän heinää ja illan väkirehut jo. Kirjoitin rehulaan lapun, että Chico oli jo saanut iltaruuan ja lähdimme sitten Olivian kanssa iltatoimille.