Chicon päiväkirja

[Emmy]

Maastoesteitä
heinäkuun kahdeskymmeneskahdeksas

Tiistaisena aamuna olin pakannut Chicon isän kanssa koppiin ja lähtenyt ajamaan muutaman kymmenen kilometrin päähän toiselle tallille. Siellä meillä oli paikka aamupäivän maastoestevalkassa. Olin hulluuksissani ilmottatutunu kenttäratsastus cuppiin, heinäkuun osakilpailuun ja jeesus, että oli ruvennut jännittämään. Olinkin nopealla aikataululla löytänt meille sopivan kuuloisen valmennuksen. Kisat olisi ylihuomenna. Meillä oli viime viikon alussa ollut esterankaan leiri, ja sen jälkeen olin tehnyt parit itsenäiset este treenit, joten se puoli meillä oli hallussa. Kouluakin olin tuuppaillut Chicon kanssa niinä päivinä kun emme hypänneet, joten uskoin suoriutuvani harrasteluokan helposta C:stä kunnialla. Nyt vielä tälle päivälle maastoestevalmennus ja olisimme toivottavasti valmiita kisoihin.

Isä ajoi ja minä höpisin jotain päämäärätöntä etupenkillä. Matka ei kestänyt kauaa ja pian saavuimme tallille. Päivä oli puolipilvinen ja mukavan viileä, joten olisi kiva ratsastaa. Sukelsin traikkuun ja irroitin Chicon, samalla kun isä availi takapuomeja. Peruuttelin ruunan pois autosta ja tallipihalle. Hetken aikaa ukko ihmetteli uutta paikkaa ja haisteli uusia tuoksuja. Talutin hevosen ulkona olevalle hoitopaikalle, jossa oli jo muitakin harjailemassa hevosiaan. Chico oli rauhallisesti hoidettaessa ja sain varustettua sen vikkelästi. Itselle vielä kypärä ja turvaliivi ja olimme valmiita valmennukseen.

Chico oli alkuun hieman vetelä, mutta muutaman verryttelyhypyn jälkeen alkoi saada lihaksia ja jalkoja alle sekä koottua itseään. Valmentaja oli hyvä, melko vaativa, mutta se oli se mitä kaipasin. Ei mitään hissuttelua, että ihan hyvin menee vaan raakaa totutta, että nyt kuule menee ihan päin helvettiä, kokeileppa näin niin menee ehkä vähän paremmin. Valmennuksessa oli tyytyväinen Chicon panokseen ja omaan ratsastukseen. Kykenin tekemään mitä valmentaja minulle kertoi ja korjaamaan virheitäni. Suoritimme tehtävät kerta kerran jälkeen varmemmalla otteella ja Chico hyppäsi rohkeasti. Minulla rupesi olemaan kova luotto Ukkoon ja siihen että me pärjätään myös torstain kisoissa ehjänä maastoestekokeesta maaliin.

[Emmy]

Kisakatsaus syksyyn
syyskuussa

Kesän loppuun ja syksyn alkuun oli mahtunut Chicon kanssa taas kasa kisoja ja uusia kokemuksia. Kenttäcupin heinäkuun osakilpailussa oltiin jääty Chicon kanssa viimeiselle sijalle. Me oltiin ihan täysin möhlitty kouluosuus ja päästy siitä just ja just hyväksytyin prosentein läpi. Esteosuudella oli kolissut muutama puomi ja maasto-osuudella Chico oli ollut väsyteen oloinen ja oltiin saatu sitten aikasakkoa enimmäisajan ylityksestä. Ne ei tosiaan ollut ihan meidän kisat ne. Adinassa sitten otettiin seuraavana päivänä revanssi ja oltiin ensimmäisellä sijalla metrin luokassa. Osallistujia siinä tosin oli vain kolme, mutta eipähän oltu ainakaan viimeisenä. Chico oli ollut niissä pirteämpi ja skarpimpi, ja oltiin suoriuduttu rata tosi jees.

Elokuussa kisattiin Kärkiharjussa 100cm ja 110cm jääden molemmissa puolenvälin paikkeille sijoituksissa. Chico oli tehnyt ihan hyvät radat, mutta joukossa oli ollut meitä parempia.

Elokuun lopussa kisattiinkin sitten kotitallilla Seppele Cupin ensimmäisissä osakilpailuissa. Salma oli päävetovastuussa kisoijen organisoimisessa, mutta oli minullekin osaomistajana riittänyt hommaa. Kisoja oli pedattu jo pitkin kesää ja lopulta elokuussa kaikki oli valmista ja upeat, kansainväliset puitteet oli rakennettu Seppeleen kentälle ja Artsilan raviradan keskialueelle. Upealla derbykentällä olisi ollut siistiä päästä kisaamaan, mutta meidän luokka Chicon kanssa ratsastettiin vielä Seppeleen tutulla hiekkakentällä. Omassa luokassa me jäätiin kolmenkymmenen ratsastajan joukosta kymmenenneksi. Chico taas teki ihan hyvän radan, mutta uusintaradalla otettu yksi puomi takasi sen, että putosimme kärkikahinoista pois. Kaikenkaikkiaan Seppele Cup oli saatu startattua hyvin onnistuneesti käyntiin, mikä sinänsä oli jo saavutus. Siinä jäi ehkä henkilökohtaiset kisatulokset kakkoseksi.

Syyskuun loppupuolella kisattiin kenttää ja esteitä Auburnin Kalla Cupin syksyn osakilpailussa. Me sijoituttiin kentässä Chicon kanssa puoleen väliin, ollessamme 7. sijalla 16 lähtijästä. Se oli huomattava parannus heinäkuun lopun jumbosijalle. Chico pysyi minulla hyvin kasassa kouluradalla, me suoritettiin maastokoekkin ihan mallikkaasti ja estekokeessa me oltiin 4. sijalla 4 virhepisteellä, joka tuli omasta mokasta otetusta puomista. Chicolta siis ihan loistosuoritus.

Estekisoissa, jotka kisattiin muutama päivä kenttien jälkeen, me tultiin hyvinkin omaksi yllätykseksi ensimmäisiksi Chicon tehtyä upea 0-0 suoritus! Tyyppi oli ihan tykki perusradalla ja vielä tykimpi uusinassa, jossa jokainen käännös ja jokainen lähestyminen tuntui tapahtuvan ihan ajatuksen voimalla. Radan jälkeen olin todella tyytyväinen Chicoon hienosta suorituksesta, mutta en ajatellut, että me oltaisiin oikeasti ekoja! Voitettiin koko luokka! Ihan huikeaa. Tyyppi sai sinäpäivänä paljon porkkanoita.

Seuravaana päivänä suuntasimmekin jo Gladesiin kisaamaan kaksi esteluokkaa. Menomatkalla sinne mietin, että kun näistä selvitään, saa Chico vetää ainakin viikon lonkkaa ja treenailen sillä ihan vain kevyesti. Se oli ollut taas ihan huippu ukko!

[Emmy]

Nugetti ja pahoinvointia
lokakuun seitsemäs

Alkuraskauden pahoinvointi oli hellittänyt aavistuksen, mutta pahoinvointia oli silti ihan liikaa ottaen huomioon, että mun piti pitää yksi hevonen täydessä kisakunnossa ja pyörittää samalla tallia. Me oltiin Salman kanssa alettu suunnittelemaan joulukuun Seppele Cupin osakilpailuja ja musta ainakin tuntui, että mitään ei ollut vielä valmiina. Vaikka hommaan oli vielä kaksi kuukautta, tuntui se toisiaan tosi lyhyeltä ajalta. Raskaudesta en ollut vielä kertonut muille kuin perheelle, Salmalle ja noh.. Henrille. Se ei ollut kauhean tyytyväisen kuuloinen puhelimessa, kun kerroin tästä. Ymmärsin hyvin hänen kantansa, olihan hänellä ihan uusi elämä. Sanoin kuitenkin Henrille, että se saa olla vauvan elämässä mukana, niin kuin itse haluaa ja en todellakaan ole haluamassa palata yhteen. Lopulta Henrikin alkushokista toivuttuaan oli uutisen kanssa ihan positiivisin mielin ja lupasi miettiä, miten haluaa olla lapsen elämässä mukana, tai haluaako ollenkaan.

Minulla oli ollut viimeviikolla ensimmäinen neuvolakäynti ja siellä oli todettu, että kaikki on hyvin ja sikiö on noin 2-3cm mittainen nugetti. Sain kasan erilaisia ohjeita ruokavalioon ja vitamiineihin. Olin tietysti kysynyt miten kauan voin ratsastaa. Neuvolatäti oli sitä mieltä, että laji itsessään oli jo vaarallinen missä tahansa vaiheessa ratsastusta, koska putoamienn voisi olla kohtalokasta. Hän kuitenkin lisäsi, että oman harkinnan mukaan ratsastus on mahdollista noin puoleen väliin raskautta.

Chico vaelteli tarhassaan, etsien heinien rippeitä. Katselin sitä aidalla ja tuumin hieman harmistuksissani, että kisaaminen pitäisi varmaan jättää omalta osaltani lokakuun jälkeen kokonaan. Mietin, löytäisinköhän Chicolle jonkun kisaajan siihen asti, että saisin pullautettua nugetin ulos. Se voisi olla hyvä vaihtoehto. Onneksi talvikaudella jäävät pois muutenkin esimerkiksi kenttäkisat, joten ihan suurensuurta menetystä ei ollut tiedossa. Esteitä Chicolla voisi kisata joku muukin.

Kävin pyydystämässä Chicon sisälle talliin. Ajattelin mennä sen kanssa tänään kevyen koulutreenin kentällä. Huomenna olisi tarkoitus hypätä vähän valvovan silmän alla, koska lauantaina meillä olisi estekisat Helmipurossa. Kävelin hyvin ajatuksissani satulahuoneeseen ja törmäsin matkalla Pyryyn.
"Hei Emmy!" Pyry sanoi ja naurahti hieman.
"moi Pyry, sori, mä olin ihan ajatuksissani.." totesin.
"Näytätkin siltä, onko jotain vakavaa mielen päällä?" Pyry tiedusteli pieni huoliryppy otsallaan.
"Äh.. ei.. mun pitäs vaan löytää kisaaja Chicolle, kun mun ei varmaan kannattaisi tän raskauden takia kisata esteitä enää.." totesin sen kummempia miettimättä mitä tuli sanottua.
"Siiiis mitä?" Pyry kysyi ja vasta siinä vaiheessa tajusin, että oli kertonut Pyrylle, JOKA EI VIELÄ TIENNYT, että olin raskaana. Just näin.
"Siis ootko sä oikeesti raskaana??" Pyry kysyi pieni järkytys äänessää.
"Joo oon ja aijon ollakkin.." puuskahdin kirotessani omaa lörppäsuutani.
"Vau Emmy! Onnea!" Pyry totesi hetken päästä, selkeästi aidon iloisesti.
"Kiitos, mutta hei, älä sitten kerro kenellekkään, en nyt halua että kaikki tietää, ja ei mun pitänyt sullekkaan kertoa, mutta se nyt lipsahti... niin.." rupesin sopertamaan.
"En tietenkään! Sun asia kertoa milloin haluat!" Pyry sanoi ja hymyili. Hymyilin takaisin ja jatkoimme matkaa omille tahoillemme.

Lopulta olin saanut Chicolle varusteet päälle ja päässyt sen kanssa kentälle. Lola ja Hilppa olivat juuri poistumassa kentältä. Moikkasin heitä, ja talutin Chicon aitojen sisäpuolelle. Päästyäni selkään, tuntui, kun kaikki huolet, murheet ja stressi olisi jääneet kentän pohjalle. Hevosen selässä unohtui kyllä ihan kaikki ikävät asiat.

Chico oli liikkeissään tänään letkeän oloinen ja energinen. Energia ei kuitenkaan ollut pelle-energiaa, vaan sain sen hyvin kanavoitua töyskentelyyn ja Chico liiteli pehmein, matkaavoittavin askelin pitkin kenttää. Meidän yhteistyö toimi ihan täydellisesti tänään, kaikki mitä pyysin, Chico teki ja ratsastuksen jälkeen fiilisi oli kertakaikkiaan mahtava. Toivottavasti huomenna menisi esteillä yhtä hyvin. Hyppäsin alas selästä ja talutin Chicon talliin. Riisuin siltä varusteet ja leijuin pilvien päällä hakemaan sille pari leipää ja porkkanaa.
"Tiedätkö, että oot kyllä ihan paras ukkeli?" Totesin Chicolle sen mutustaessa herkkujaan. "Ihan paras."

[Emmy]

Maastoterapiaa
lokakuun kahdeksastoista

Perjantaina puhaltanut navakka myrskytuuli oli kaatanut puita ympäri Liekkijärveä. Seppeleenkin pihasta oli raivattu muutama puu. Onneksi mitään ei ollut kaatunu tarhojen aitojen tai tallin päälle. Myös sähkökatkoilta oli myräkässä vältytty.

Tuuli oli jatkunut navakkana myös lauantaina. Tänään se oli hieman tyyntynyt, mutta päivä oli silti tuulinen. Pihattohevosten olosuhteet olivat hieman huolettaneet minua ja olin valvonut koko perjantain ja lauantain välisen yön käyden katsomassa noin tunnin välein, että niillä oli kaikki hyvin. Hevoset olivat yöllä viihtyneet ihan rauhassa pihatossa sisällä. Aitojen pysyttyä ehjänä ja kenenkään saamatta mitään paniikkikohtauksta, oli seuraavaan päivään selvitty ihan hyvin. Lauantaina olin nukkunut aamupäivällä yön unia pois ja Chicolla oli ollut vapaapäivä.

Tänään olin kuitenkin taas voimissani nukuttuani hyvät yöunet. Raskausajan pahoinvointikin oli alkanut helpottamaan ja oli ollut viimepäivät enää hyvin satunnaista. Tänään päätinkin hieman rauhoittuneen sään turvin lähteä maastoilemaan. Pitäisi vaan saada joku kaveri mukaan. Sunnuntain talli vuoroa oli tullut tekemään Inkeri. Sen työpäivä ei ollut tänään kovin pitkä, muutama tunti aamusta, jotta saatiin kaikki hevoset ulos ja karsinat siivottua. Muuten sunnuntain hommat oli lähinnä mun juttuja, sunnuntaipalkan maksaminen oli kallista.

Inkeri oli lopettelemassa vuoroaan, joten päätin käydä kysymässä josko nainen lähtisi kanssani maastoon.
"toki emmy! Me kaivataankin Siirin kanssa maastoilupäivää" Inkeri totesi.
"kiva, pihalla reilun vartin päästä?" kysyin.
"joo, katotaan kuinka kurainen Siiri on, että meneekö puol päivää sen harjaamiseen."

Lähdin ulos hakemaan Chicoa. Se tarhaili tyytyväisenä loimen alla. Ukolla ei ollut kovin paksua talvikarvaa, ainakaan vielä, joten sen loimittamisen oli saanut aloittaa melko aikaisin. Chico tuli pyynnöstä melkein portille asti, joten vältin mudassa kovin pitkälle tarpomisen. Tallissa otin Chicolta loimen pois ja vein sen kuivumaan. Aamusella oli selkeästi hieman satanut. Loimen alta Chicon karva oli puhdas, mutta kävin sen harjalla läpi. Pyörähdimme pesupaikalla pesaisemassa Ukkelin mutaiset jalat.

Kävin hakemassa Chicon satulan ja suitset sekä heijastimet jalkoihin ja heijastinloimen. Kun Chico oli saanut kamat päälle, kävin vielä hakemassa itselleni kypärän. Päätin hetken miettimisen jälkeen laittaa päälle myös turvaliivin. Vielä heijastinliivi matkaan ja Chicon kanssa pihalle. Inkeri ja Siiri tulivat perässä ja pääsimme lähtemään kohti maastoja.

Ilma alkoi hieman kirkastua ja taivas selkeni, aurinko kurkisteli pilvien takaa, enää ei tullutkaan niin kovasti. Ilma oli melko viileä, mutta ei kuitenkaan liian kylmä. Juttelimme Inkerin kanssa niitä näitä.
"oon miettiny sopiskohan Siiri kenttäratsastukseen.." Inkeri totesi.
"no se ei varmaan selviä kun kokeilemalla, Chicoa vähän aluksi jännitti ne esteet mutta ihan hyvin me kisattiin kesällä siinä." sanoin
"sähän voisit testata Chicon kanssa kenttää, tarviin sille kuitenkin kevääseen asti ratsastajan kun..." sanoin ja suljin suuni. Inekri oli tunnetusti tallin pahimpia juorukelloja, joten jos sille kertoisi niin sitten kyllä tietäisi koko talli.
"miksi tarviit sille kisaajan, etkö meinaa ite kisata?" Inkeri tiedusteli heti uteliaana.
"ööh.. Noh.. Kun en välttämättä kohta enää voi" sopertelin. Äh, ihan sama.. Kai tän kuitenkin saa jossain vaiheessa kaikki tietä. "kun oon raskaana." lopetin lauseen.
"mitä? Oikeesti!?" Inkeri huudahti, niin että Siiri melkein pomppasi ilmaan. "Sori Siiri.."
"joo, niin tais päästä käymään, kun meillä oli Henrin kanssa yks exien bonusyö tossa kesän lopulla.." sanoin hieman kiusaantuneena.
"no oho.. Ja meinasit sen pitää?"
"no sellanen oli ajatus, kun tässä vielä olen ja pyöristyn kokoajan.." sanoin ja naurahdin.
"wau! Onnea Emmy, ihan oikeasti aika ihanaa!" Inkeri sanoi.
"kiitos, kyllä mäkin alan olla tästä aika innoissani, varsinkin kun toi pahoinvointi alkaa helpottaa." vastasin.
"niin että haluutko ruveta kisaamaan Chicolla?" kysyin vielä.
"Olishan sen aika kiva tarjous, en vaan tiiä riittääkö mulla aika.." Inkeri mietiskeli.
"Riittäisi sen verran, että se ei ihan tipahda kisakunnosta. Se on ollut niin hyvä nyt, että harmittaisi kesällä alottaa sen kanssa alusta.." totesin. "mietitkö asiaa?"
"mä voin miettiä sitä!" Inkeri vastasi. "mutta nyt laukataan!"

Palasimme tallille pitkän ja rentouttavan sekä vauhdikkaan maaston jälkeen. Mulla oli hyvä fiilis pitkästä aikaa ja tunsin itseni energiseksi. Olin pyytäny Inkeriä olematta kertomaan ihan kaikille vielä. Keskenmenon riski oli tässä vaiheessa pienentynyt huomattavasti, mutta oli silti olemassa, joten en halunnut ihan kaikkien vielä tietävän, jos raskaus menisikin kesken. Minun fiilis nugetista oli kuitenkin hyvin positiivinen ja uskoon kaiken järjestyvän. Myös Chicon kisaajan. Jollain tavalla.

Chico sai syödä karsinassa vähän päivä ruokaa ja pääsi sitten vielä illaksi ulos. Se käveli loimi kahisten etsimään heiniä, päivä heinät oli tarhoihin vielä laittamatta ja sehän oli kenenkäs muunkaan, kuin minun heiniä. Lähdin siis hommiin, ennen kuin nälkäiset hevoset tulisivat itse hakemaan heinänsä.

[Emmy]

Hubertus
lokakuun kahdeskymmenesneljäs

Äiti oli löytänyt varastojen kätköistä minulle siniharmaan tweedtakin, jota hän oli käyttänyt Englannissa asuessamme ihan oikeilla hubertuksilla. Äidin tweedi oli kokoa reilumpi, kuin oma kisatakkini, joka oli jo hivenen pullistuneen masun ja muutaman lisäkilon myötä jäänyt vähän tiukaksi. Mukaan löytyi myös sininen samettikypärä. Tyyliä kerrakseen.

Hubertuspäivän ilman oli kuulas, viileä ja aavistuksen tuulinen. Päivä oli kuitenkin puolipilvinen ja ilma kaunis. Viimepäivät olimme kärsineet kovasta tuulesta ja myrskyn aiheuttamista vahingoista. Pari päivää sitten koko Seppele ja useat taloudet Liekkijärveltä olivat jääneet ilman sähköä linjojen päälle kaatuneen puun vuoksi. Nyt ilma kuitenkin oli suopea ja ihanan raikkaan syksyinen. Chicon olin puunannut turvasta häntään ja letittänyt sen harjan siisteille sykeröille. Puhtaanvalkoinen huopa ja kiiltäväksi jynssätyt vaaleansiniset suojat odottelivat karsinan edessä, kun harjailin viimeisiä pölyjä Chicon vaalealta karavalta.

Kun koko joukko oli päässyt tallipihalle ja lähtövalmiuteen, lähdimme etenemään kohti Artsilaa. Chico eteni rauhallisessa laukassa pitkin mutaisia metsäteitä. Me hyppäsimme suurimman osan esteistä, ihan muutama korkein jäi hyppäämättä. Chico säilytti malttinsa koko ratsastuksen ajan, eikä ottanut muista hevosista kierroksia.

[Emmy]

Kekri
lokakuun kolmaskymmenesensimmäinen

Vaikka me ei Chicon kanssa osallistuttu pukuluokkaa, halusin silti hieman pukeutua, olihan kyseessä Halloween. Oma aavistuksen pullottava raskausmasu oli antanut minulle idean pukuun. Löysin sopivan oranssiraidallisen paidan ja ruudullisen hameen, jonka puin farkkuratsastushousujen päälle. Chico sai jalkoihinsa keltaiset pintelit sekä punaisen huovan ja keltaisen korvahupun. Olimme ilmetyt Juno MacGuff ja Paulie Bleeker elokuvasta JUNO.

Valokylän tallille olimme suunnanneet Kekrijuhliin ja kisoihin pienen porukan voimin Seppeleestä. Chicon kanssa olimme ilmottautuneet luokkaan kaksi ja valinneet korkeudeksi 80cm. Paikka oli koristeltu hienosti tapahtuman henkeen sopien. Hieman harmaaseen päivään sopivat hyvin oranssin kurpitsalyhdyt ja lepakkokoristeet. Chico oli taas melko rauhallinen vaikka oltiin uudessa paikassa ja ympärillä oli vaikka mitä härpäkkeitä. Hieman se pelästyi lepattavaa kummituskoristetta, mutta pienen säpsähdyken jälkeen se rauhottui.

Verryttelyssä Chico oli hyvin oma itsensä ja hyppäsi hyvällä energialla. Mietin mitenköhän se muuttuisi, kun kohtaisimme tämän luokan pelottavat erikoisesteet. Chico oli yleensä melko rauhaisa hyppääjä, eikä turhaan säpsynyt mitään erikoista. Kohta pääsimmekin kentälle valmistautumaan ja näimme viritetyt erikoisesteet. Paljon niissä oli erilaisia elementtejä, jotka saattaisivat minunkin yleensä hyvin rauhallista hevostani järkyttää. Toivottavasti ei liian pahasti. En haluaisi tulla tänään väkisin alas satulasta.

Lähtömerkki vihelsi ja suuntasimme ensimmäiselle esteelle. Se oli ihan tavallinen pysty ja Chico hyppäsi sen rennosti yli. Myös toinen este ylittyi vaivatta, kolmas este, sarja, me tultiin hieman liian reippaasti ja Chico aavistuksen hipaisi B-osan puomia, se pysyi kuitenkin ylhäällä. Neljäs este oli tämä pahamainen erikoiseste. Ratsastin Chicon sille, kuin mille tahansa esteelle. Tunsin hevosen aavistuksen epäröivän sivulla loimottavia kurpitsalyhtyjä, mutta pienellä kannustuksella menimme siitä moitteetta yli, joskin pienellä varalla. Chico kun tuntui olevan sitä mieltä, että kurpitsat olivat hirviöitä, jotka syövät pieniä, pahaa aavistamattomia hevosia lounaaksi.

Jatkoimme rataa eteenpäin ja Chico tuntui etenevän hyvin esteeltä toiselle. Ennen toista erikoisestettä, se kuitenkin säpästi jotain kentän laidalla ja teki pienen sivuloikan. Pysyin kyydissä, mutta ohjauduimme kuitenkin hieman kurssista ja jouduin lähestymään toista erikoisestettä vähän vinosti. Chioa selkesti taas hieman kammoksutti erilaiset härpäkkeet esteessä ja se lähti hyppyyn yhden askeleen kauempaa kuin olisin sen halunnut. Hyppy oli iso tiikeriloikka ja hädin tuskin pysyin kyydissä. Pääsimme kuitenkin esteen toiselle puolelle ehjänä, pysytyssä ja minä vielä selässä. Korjasin nopeasti asentoani, otin Chicoa hieman kiinni ja jatkoimme viimeisille esteille.

Maaliviivan ylitimme reippaassa laukassa ja Chico kävi hieman kierroksilla, kun hidastelin sen käyntiin. Itsellänikin sydän hieman pamppaili, radan suorittaminen ei ollut sujunut loppuun asti ihan niin siististi ja rauhallisesti, kuin olin kaavaillut, mutta tärkeitä oli kuitenkin, että me oltiin selvitty kaikki esteet ja minä olin vielä selässä. Ratsastin pois kentältä ja hyppäsin Chicon selästä alas. Ehkä kilpailut saisivat tälle kaudelle ruveta riittämään, olin pikkuhiljaa ruvennut hieman pelkäämään Chicolta putoamista ja, että jotain tapahtuisi pikku nugetille. Ratsastusta voisin vielä jatkaa, mutta kilpailut saivat jäädä. Chico oli myös kisataukonsa ansainnut hyvin tehdyn kauden jälkeen!

[Emmy]

Lemppari ukko
tammikuun kahdeskymmenes

Chico hörähti lempeästi kun astelin sen luokse lumisessa tarhassa. Hevoset olivat tallanneet suurimman osan tarhan hangesta, mutta maa oli silti epätasainen ja hieman liukas. Yritin tasapainoilla ison mahani kanssa parhaani mukaan, etten lentäisi selälleni hankeen, en ollut varma olisinki omin avuin päässyt enää ylös. Maha oli ottanut kasvuspurttia villisti viimeisen muutaman viikon aikana, se alkoi olla jo iso ja tiellä sekä liikkuminen toisinaan hankalaa. Olin kuitenkin nauttinut raskausajasta ja siitä, että sain tuunnustella pienen potkuja, ne eivät olleet lakanneet ihmetyttämästä minua vielä.

Chico sai leipänsä ja sen rouskuteltuaan Ukkeli nuuhki käteni läpikotaisin, josko minulla vaikka olisi ollut lisää leipää. Silittelin sen kaunista, talvikarvanpörröistä päätä. Kokonaisuudessaan Chicon karva ei ollut kovin paksu, mutta olimme Inkerin kanssa päätyneet klippaamaan sen osittain, olihan se treenissä. Niinpä Chico tarhaili kahden loimen kanssa ja tuntui olevan takeista ihan tyytyväinen. Nyt Chico oli muutaman päivän lepolomalla, koska joku oli potkaissut sille hokinreijän etujalkaan. Kovin paha haava ei ollut, eikä sillä ollut mitään muuta vammaa jalassa (onneksi), mutta muutaman päivän poju sai lepäillä ja parannella koipeaan.

Ilma oli melkein kymmenen astetta pakkasen puolella ja pipoton pääni alkoi hieman kylmettyä, joten lähdin talsimaan Chicon luota takaisin kohti tallia. Chico lähti seuraamaan minua, ihan varmana, että pääsisi tekemään kanssani jotain hauskaa.
"Sori ei tänään poju, sun pitää ensin parannella toi koipes." totesin portilla Chicolle, joka hengitti lämmintä ilmaa niskaani.
Chico hörähti hieman kun suljin portin ja jäi vähän hämmästyneen näköisenä perääni kun kiirehdin pois kylmästä takaisin talliin. Käsi toppatakin päällä, tunsin taas yhden tytön potkuista.

[Emmy]

Freeze Frame
helmikuun kuudes

Chico seisoi kopissa ja mutusteli heinäverkon heiniä. Sillä oli lämmin loimi päällä ja paksut kuljetussuojat jaloissa, harja ja häntä letitettynä. Inkeri lastasi vielä viimeisiä tavaroita autoon, itse änkesin itseni ja mahani kuskin paikalle. Olimme lähdössä Edsvikin tallin feeze frame kisaviinonlopulle, jossa Inkeri kisasi Chicolla 90-100cm luokan, eka luokka tälle vuodelle. Chico oli parannellut havan koivestaan ja oli taas hyvässä kisakunnossa ja valmiina radoille. Minua jännitti, lähdimme kisoihin kaksistaan, mutta uskoin silti pärjääväni kisahoitajan hommasta, vaikka olinkin jo melko paksu. Olikin kiva päästä vähän muihin maisemiin Liekkijärveltä ja Seppeleestä, jossa, koska asuin siellä, vietin 99% ajastani.

Kun kaikki oli pakattu, lähdimme ajamaan kohti Edsvikin tallia, matkaa sinne oli muutama tunti. Matka sujui muutamien pysähdysten kanssa melko mukavasti, Chico matkusti hyvin, kuten aina ja saavuimme perille hyvissä ajoin. Saimme parkkeerattua yhdistelmän ja talutimme Chicon ulos. Se ihmetteli uutta paikkaa ja haisteli kirpeää pakkasilmaa. Päivä oli kaunis ja aurinkoinen, Inkeri kävi ilmottautumassa, sai kisanumeronsa, radan ja lähtöpaikkansa, rupesimme heti laittamaan Chicoa valmiiksi. Inkerin kävellessä rataa, taluttelin Chicoa tallipihalla. Kisapaikalla oli ihana tunnelma, jota olin kaivannut ja haaveilin jo pääseväni itse samoihin maisemiin, kesällä sitten...

Autoin Inkeriä valmistelemaan Chicoa verkassa. Inkerillä ja Chicolla tuntui synkkaavan melko hyvin ja Ukkeli tuntui olevan hyvässä vireessä, se hyppäsi hyvällä energialla, eikä sillä tuntunut olevan turhaa pelle-energiaa. Verkan jälkeen meillä oli hetken odottelu, ennen kuin oli Inkerin lähtövuoro. Parin päästessä valmistautumaan, itse livahdin katsomoon. Tuomarin viheltäessä lähtömerkin Inkerille, minua jännitti niin, että mahassa kipristeli. Oli pahempaa seurata hommaa vierestä, kuin olla itse selässä. Inkeri suoritti radan hienosti ja ilman virhepisteitä.

"Jee Inkeri! hieno rata!" Hihkuin kun pääsin kaksikon luo ulos maneesista.
"Chico oli mahtava." Inkeri sanoi ja taputti ruunaa kaulalle. Hän hyppäsi selästä alas ja minä heitin loimen Chicon selkään ja löysäsin vähän vyötä.
Veimme Chicon autolle syömään vähän heiniä ja hörppäämään lämmintä melassivettä, odotellessamme luokan loppua ja uusintaa. Inkeri kipaisi kisakiskalta meille makkarat ja kuumat kaakaot. Pakkasella lämmin makkara maistui maailman parhaalta.

Uusinnan osallistujat ja rata kuulutettiin piakkoin ja rupesimme valmistelemaan Chicoa uusintaan. Uusinnassa ratsasti 10 ratsukkoa ja Inkeri ratsasti heti toisena, joten pääsi kentälle valmistautumaan. Seurasin taas kynsiäni purren ensin ensimmäisen ratsukon suorituksen ja sitten jännitin Inkeriä ja Chicoa. He suorittivat taas tosi hyvän rada, mutta toka vikalla esteellä puomi tuli alas pienen lähestymisvirheen takia.
"Hyvin meni" Sanoin taas tullessani maneesista ratsukkoa vastaan. "Yksi pikkuvirhe, mutta ihan tosi hyvin muuten!"
"Jep, oma virhearvio.." Inkeri hieman harmitteli, mutta vaikutti muuten tyytyväiseltä rataan.
Lähdimme purkamaan Chicoa ja valmistelemaan kotimatkaa. Kuuntelimme kuulutuksista palkintojenjakoihin pyydettävät ratsukot ja Inkeri ei ollut heissä, joten purimme Chicon ja pakkasimme kamat. Kotimatkalla Inkeri katsoi tuloslistoista netistä sijoittuneensa seitsemänneksi. Tosi hyvä suoritus heiltä tämän vuoden ekoiksi kisoiksi!

[Emmy]

Kevät aurinko paistoi ihanasti ja lämmitti Seppeleen aurinkoista pihaa. Ulkolämpötila ei ollut kovin korkealla, mutta aurinkoisella tuulettomalla pihamaalla tuli äkkiä kuuma. Koivujen paljaat oksat liikkuivat hennossa ja lempeässä etelätuulessa, kevään tuoksut kantautuivat nenään ja saivat hymyn huulille. Pihamaa oli vetinen ja mutainen, lumet olivat sulaneet viimeisen viikon aikana reippaalla tahdilla ja joistakin aurinkoisimmista kohdista pilkotti jo hieman kellastunutta ruohoa.

Olin nukkunut hyvin, kerrankin, melkein 12 tuntia putkeen ja olo oli pitkästä aikaa levänneen oloinen ja niin energinen, kuin näin ison mahan kanssa pystyi olla. Pääasiassa tallilla käyntini oli energian vähäisyyden takia rajoittunut aamukaurojen jakoon ja toimistohommiin. Chicon hoitamisen olin ulkoistanut täysin Inkerille ja Saaralle joka porukoiden naapurin likka. Äiti oli muutama viikko sitten todennut, että tarvisin varmaan jonkun auttamaan ruunan kanssa. Saara oli ihan taitava hevosten kanssa, vaikka olikin vasta 15. Hän kävi toisella tallilla, joten lyhyt hoitajanpesti oli hänelle sopinut hyvin.
Tänään minulla oli kuitenkin energiatasot sellaisella tasolla, että ajattelin lähteä maneesiin juoksuttamaan Chicoa.

Lyllersin mahoineni talliin ja suuntasin satulahuoneen kautta ulos napattuani mukaani pari porkkanaa. Tarhalla viheltelin Chicolle, se hieman ihmetteli, että kuka sitä oikein tuli hakemaan, mutta muutaman kerran sen nimeä toistelteltuani Ukkeli tunnisti äänen ja lähti tulemaan luokseni, jopa muutaman lennokkaan raviaskeleen saattelemana. Chico sai palkaksi porkkanan ja lähdin sitten taluttamaan ruunaa mutaisen tallipihan poikki talliin. Saara odotteli minua karsinalla Chicon harjojen kanssa. Olin pyytänyt tytön mukaan siltä varalta, että joku on viemässä Chicon takaisin talliin, jos päättäisin ruveta synnyttämään kesken juoksutuksen. Saarasta oli myös hyötyä kun piti puhdistaa Chicon kaviot, minulla ei ihan enää ollut liikkuvuutta kumartumaan niin alas.

Suitsittu Chico oli minulla juoksutusliinan päässä, kun kävelimme maneesille. Ajatus oli antaa sen ensin juosta hieman energiaa pois ja sen jälkeen juoksuttaa liinassa. Annoin Saaran kävellä muutaman kierroksen Chicon kanssa maneesiin ympäri ja sen jälkeen laskimme sen irti. Chicolla oli hauskaa, se veti hetken täyttä pierupukkilaukkaa ja irrotteli korvat totteröllä ja iloisesti pöristen. Välillä se ravasi tervehtimään minua ja laski ison pään nopeasti syliini ja lähti sen jälkeen taas vetämään rallia.
Enimmät energiat pois riehuttuaan, otin Chicon takaisin liinaan ja rupesin juoksuttamaan sitä ympyrällä. Chico liikkui kivasti ja energisesti, sillä oli hyvä ravi ja se venytti kaulaansa hyvin eteen-alas.

Juoksutuksen jälkeen, minulla oli vielä sen verran energiaa, että päätin käydä Chicon kanssa kahdestaan pienen taluttelulenkin maastossa. Olisi ollut ihanaa päästä selkään, mutta olin ihan tyytyväinen että pystyin mahani kanssa edes lyllertämään kävellen tämän lenkin. Tallille takaisin päästyämme annoin Chicon Saaralle hoidettavaksi ja menin itse istumaan toimistoon. Vaikka minulla energiaa olikin, oli tuollainen tavallinen arkiaskare hevosen kanssa tämän masun kanssa varsinainen urheilusuoritus.

Pienen hengähdystauon jälkeen palasin tallin käytävälle. Ovista sisään pujahti juuri Aleksanterin sisko Juuli, jonka olimme onneksemme saaneet Windin apuhoitajaksi. Juulista oli ollut iso apu Windin varustamisessa tunneille, Windi kun ei ollut meidän Ratsastus oppilaiden suuressa suosiossa eikä he Windin. Cellan taas ilmestyessä pitkästä aikaa Windin karsinalle, olin joutunut kertomaan hänelle tämän ehkä hieman epämieluisan hoitajavalinnan. Minua ei kuitenkaan juuri kiinnostanut draama tässä, saisivat tulla toimeen, koska Windin hoitajaksi oli tosiaan kauheasti ollut jonoa ja olimme onnellisia, että Juuli oli hommaan edes suostunut.

Saara lähti viemään Chicoa takaisin tarhaan, katselin ruunan vaalea pyllyä, kun se katosi tallin ovista ulos. Energiani alkoi hieman hiipua, joten päätin lähteä talolle pienille päiväunille.