Kurbuksen Hoitokirja

[Emmy]

Pikkujoulut
18.12.2015

Jouluponi 2015-kisa

Emmy & Kurbus 28HM

[Emmy]

Aattoratsastus
24.12.2015

Kuutin kanssa ensimmäinen aattoratsastus sujui rauhallisissa ja iloisen jouluisissa tunnelmissa! <3

Emmy & Kurbus 29HM

[Emmy]

Tapaninpäivä
26.12.2015 / part. 1

Päivä oli aurinkoinen ja kaunis. Tyyni. Pakkasta oli reilusti ja lunta oli kertynyt kauniit kinokset. Oli tapaninpäivä ja joulu oli takana päin. Olimme olleet Henrin kanssa vanhempieni luona ja ahtaneet napamme täyteen laatikoita ja kinkkua. Olimme siellä vieläkin viettelemässä joulunaikaa, mutta tänään minun oli pakko päästä tallille. Hevosilla oli vielä lomaa ja mielessäni kiilteli pitkä ja ihana maastolenkki ilman satulaa.

Tallilla oli vähän väkeä, osa oli varmasti joulunvietossa muualla ja osa vietteli lomaa perheen parissa. Oltiinhan juuri toissapäivänä keräännytty melkein koko tallin voimin ihanalle aattoratsastukselle. Se oli kyllä ollut taianomaista ja ihanan jouluisaa.

Talsin hajamielisesti portaat ylös upouusi punamusta toppahaalarini kahisi jalkojen liikkuessa portaita ylöspäin. Haalari oli joululahja Henriltä. Kassissa kädessäni kulki mukana toinen joululahja, äidin tekemä violetti ratsastushuopa. Siinä oli neljä leveää heijastinnauharaitaa sekä neljä heijastinnauhasta leikattua sydäntä, kaksi molemmissa yläkulmissa, sekin pääsisi käyttöön tänään.
Yläkerrassa kaapeilla rapisteli vaalea hahmo, se oli Cella.
-Moi Emmy, siisti haalari! Cella totesi nostaessaan katseensa nähdäkseen kuka tuli.
-Kiitti, sanoin ja sipaisin toppahaalarin kangasta. –Et lähtis mun kanssa maastoon?
-Sori en ehdi, käyn pikaisesti ratsastamassa Windillä, sitten pitää rientää sukuloimaan, Cella sanoi ja irvisti siihen tyyliin, että mieluummin vaikka siivoaisi Kassun kämpän.
-Okei, hitsi, ehkä mä löydän jonkun toisen seuraks.

Cella kiirehti alakertaan ja minä maleksin kohta perässä. Ei ihan liikaa huvittanut lähteä yksin, mutta Pipsa oli sanonut että Siken jalka tuntui lämpimältä ja Britta oli Inkerin kanssa jo päässyt kentälle puoliväliin kevyttä estetreeniä. Muita tallilla ei juuri näkynyt. Ohimennen ehdin huikata Yasminille heipat hänen lähtiessä autolleen ja Andreihin törmäsin Rotan karsinalle. Häntä en edes kysynyt, jostain syystä en oikein pitänyt miehestä.
Lopulta luovutin ja päätin lähteä maastolenkille yksin, mitä muka voisi tapahtua?

Kuutti seisoskeli tarhassa loimeen käärittynä, Loken ja Reinon välissä. Se nosti päänsä ja höristi korviaan kuultuaan tutun vihellyksen. Mietin, että Kuutti oli ehkä osannut jo yhdistää herkun vihellykseen, mutta en ollut siitä varma. Luokse se ei kuitenkaan vielä tullut.
Talsin lumisen tarhan poikki ja nappasin Kuutin narun päähän. Talutin Kuutin portille ja kohti tallia. Pörrötin Kuutin harjaa taluttaessani sitä pihan poikki.
-Moi hömppä! Mulla ehti olla jo vähän ikävä, höpisin toiselle.
Karsinassa harjasin ruunan ja heitin sille niskaan suitse ja selkään äidin tekemän viltin. Omaan päähän vedin kypärämyssyn ja sen päälle kypärän. Talutin Kuutin pihalle. Räpelsin ruunan suitsiin vielä pari heijastinta ja pujotin satulahuoneesta löytämäni heijastinliivin pään yli, varustus ennen kaikkea.

Pääsimme maastopoluille. Kuutti tuntui innokkaalta ja pirteältä, liikkui mielellään. Sillä oli vapaapäivä takana ja mukavasti energiaa. Sää oli edelleen melko aurinkoinen, mutta pilviä alkoi selkeästi kerääntyä pikkuhiljaa taivaalle ja kirpeän kylmä pakkasilma ilma enteili melkeinpä lumisadetta, navakka tuulenpuuska nostatti maasta pienen pyörteen lunta, jota Kuutti hieman säpsähti, mutta jatkoi kuitenkin eteenpäin varmoin askelin ja iloisesti pöristen. Se ei tuntunut olevan juuri moksiskaan, vaikka joutuikin talsimaan metsässä vailla seuraa.
Pääsimme pian isommalle tielle ja siirsin Kuutin rentoon raviin. Painoin kantapäät alas, jotta pitäisin tasapainoni. Kuutti ravasi innoissaan eteenpäin ja jouduin jopa hieman pidättelemään ruunaa. Lumi narisi ja pöllysi Kuutin kavioiden alla ja hevonen pörisi suloisesti. Tie oli kauniin luminen ja lumisten puiden reunustama. Kuin matkustaisi ajassa taaksepäin, vain minä ja hevonen. Sopivan ravipätkän jälkeen siirsin Kuutin käyntiin ja hengähdin. Laskin ohjiin hieman pituutta ja käänsin katseeni aukeavalle peltomaisemalle. Henkeäsalpaavan kaunista. Hetken kävelimme rauhassa pellon reunustamaa tietä ja ihastelimme maisemia. Kohta kohdalle tuli kuitenkin polku, jonka melkein varmasti tiesin johtavan järvelle. Käänsin Kuutin tien yli ja polulle, se asteli sinne pienen epävarmuuden siivittämänä, mutta jatkoi matkaa pienestä kannustuksesta.

Polku oli melkein näkymätön lumen hautaamana. Raskaan lumen painamat oksat riippuivat alhaalla polun yllä ja loivat metsän hämäräksi ja hiljaiseksi. Hiljaisuus painoi meitä joka puolelta ja minusta alkoi tuntua, ettei tämä polku valinta ollutkaan niin kovin hyvä idea. Jatkoimme kuitenkin eteenpäin, koska siinä kohtaa tiheää kuusikkoa, olisi ollut aika hemmetin vaikeaa kääntää hevonen ympäri, joka hieman säpsähteli jo takamuksen päälle tippuvista lumipaakuista. Vedin hupun kypärän yli, jotta lunta ei menisi niskaan ja olin kiitollinen haalarista: eipähän ainakaan takin alle menisi lunta.

Polku jatkui ja jatkui, ja tuntui ettei se loppuisi ikinä. Pieni pelon tunne kutitteli vatsassa: en tiennyt tarkkaan minne polku päättyisi ja mihin suuntaan olimme menossa, vaikkakin oletin melko vahvasti, että jonnekin päin järveä. Pikkuhiljaa metsä harventui ja muuttui valoisammaksi ja pian helpotuksekseni tupsahdimmekin rantaan. Emme aivan siihen kohtaa mihin olin ajatellut polun johtavan, mutta rantaan kuitenkin. Hetken katselin ympärille ja aloin tunnistaa pikkuhiljaa missä olimme. Ohjasin Kuutin rantaa pitkin eteenpäin. Jostain syystä olimme päätyneet aivan vastakkaiselle puolelle pientä järveä kun olin ajatellut. No, ei sen väliä, maastoretkillä kierrettiin järveä jatkuvasti, ei kestäisi pitkän päästä toiselle puolelle, jossa olisi reittejä, jotka tunsin varmasti. Taisi nimittäin tältä päivältä riittää seikkailut puolituntemattomilla poluilla. Kaikkialla oli niin valkoista, että paikkoja oli vaikeampi tunnistaa kuin kesällä.

Kiersimme järveä ja tuuli alkoi pikkuhiljaa puhaltaa kovemmin. Taivas oli peittynyt täysin pilvistä ja muutama lumihiutale leijaili alas, alkoi sataa lunta.
Lumisade yltyi entisestää ja kun olimme päässeet järven toiselle puolelle, se oli yltynyt jo melko sakeaksi. Valitsin leveän polun, jonka tiesin vievän isommalle tielle, josta pääsisi Seppeleeseen. Sekin polku oli paksujen lumisten oksien kehystämä ja jouduin toisella kädellä siirtelemään oksia tieltä vähän väliä. Pikkuhiljaa polku kapeni ja aloin epäilemään oliko se sittenkin oikea. Metsässä lumisade ei tullut niin rankkana alas, mutta tuuli tuiversi puiden lomasta voimakkaana. Epäilyni kasvoivat entisestään oikean polun valinnasta kun yhtäkkiä se päättyi pienelle aukealle. En tunnistanut paikkaa vaikka henkeni olisi siitä riippunut (kohta varmaan riippuikin). Kiepautin jo hätääntyneenä Kuutin ympäri ja palasimme samoja jälkiä takaisin rantaan. Kun pääsimme pois metsän suojista, suuni loksahti tuuman verran auki: olimme keskellä lumimyrskyä. Järvi oli häipynyt näkymättömiin ja silmänkantamattomiin näkyi vaan valkeaa, sakeaa lumisadetta.

Istuin Kuutin selässä jähmettyneenä: olimme järven rannassa, enkä tiennyt tarkkaan missä, lumisade oli niin sankka, etten nähnyt metriä pidemmälle ja tuuli yltyi entisestää ravistellen ja natisutellen puita takanamme. Minulla ei ollut pienintäkään aavistusta, miten ja mistä pääsisimme kotiin.

To be continued…

[Emmy]

Tapaninpäivä
26.12.2015 / part. 2

Tuuli oli ihan äärettömän kylmä. Käänsin Kuutin takaisin metsän suojiin ja kaivoin kohmeisin sormin puhelimen taskusta. Ei kenttää. No niinpä tietysti. Siitä huolimatta yritin soittaa Annelle, tallille ja hätänumeroon. Mikään ei yhdistynyt. Tungin puhelimen takaisin taskuun ja käänsin Kuutin takaisin järven suuntaan. Jos erottaisin edes liekkisaaren, voisin sen avulla hieman suunnistaa reittiä, mutta hyvin yhtäkkiä nousseessa lumimyräkässä ei näkynyt mitään.

Meidän piti lähteä liikkeelle. Mietin mielessäni toimintasuunnitelmaan, mutta yksi toisensa jälkeen näin ne päätyvän umpikujaan. Lopulta päätin jatkaa järven kiertämistä. Jos kulkisin oikeaan suuntaa, tulisimme jossain vaiheessa Ruskamäen majakalle, mistä voisimme löytää tiemme Ruskamäen tallille. Kannustin Kuutin eteenpäin purevan kylmässä tuulessa.

Kuutin jalka upposi polvea myöten lumeen. Jatkoimme eteenpäin ja Kuutti joutui tarpomaan paksussa hangessa. Tuuli puhalsi onneksi takaapäin, joten se ei piiskannut naamaan. Olin vetänyt vaatteet niin pitkälle naaman suojaksi, niin että vain nenä ja hädin tuskin silmät näkyivät. Jatkomme eteenpäin. Joko yritin olla väkisin optimistinen, mutta minusta tuntui että tuuli alkoi hieman hellittää. Luntakaan ei tullut enää niin raskaasti alas kuin hetki sitten.

Kuutti tarpoi urhoollisesti metrin syvyisessä hangessa ja hetken kahlaamisen jälkeen ruuna sai jalkansa pitävämmälle alustalle. Jos en ollut aivan väärässä, olimme tiellä, tai polulla. Vilkaisin takavasemmalle ja hämärästi lumituiskun läpi näkyi vanha punavalkoinen majakka. Voitonriemu heräsi sisälläni ja kannustin Kuuttia eteenpäin. Jos polku suuntaisi oikeaan suuntaan, pääsisimme kohta ruskamäkeen.

Tuuli oli kääntynyt ja puhalsi hyytävästi vastaan. Painauduin matalaksi Kuutin kaulaa vasten ja hautasin kasvoni sen harjaan. Vilkaisin välillä eteen, mutta polku jatkui samanlaisena edelleen. Elättelin edelleen toivoa, että päätyisimme kohta Ruskamäen risteykseen.
Kuutti pysähtyi. Se oli havainnut jotain. Nostin katseeni sen harjasta ja tihrustin lumituiskun läpi asiaa, minkä ruuna oli nähnyt. En nähnyt mitään. Vain pilkahdus jotain punaista, postilaatikko? Painoin pohkeeni Kuutin kylkiin ja kannustin sitä eteenpäin. Hevonen ei liikahtanut senttiäkään vaikka kuinka kannustin ja maiskuttelin. Lopulta minun piti hypätä alas selästä ja taluttaa (kiskoa) Kuutti eteenpäin.

Olin ollut oikeassa: punainen pilkahdus, sama jota Kuutti oli kauhuissaan tarkastellut, oli yksi Ruskamäen postilaatikoista. Käännyin kohti tietä, jonka tiesin vievän tallille ja talutin Kuutti tuulen puhaltaessa lunta maasta isoina pyörteinä. Pian jo laimenevan lumituiskun läpi tuli esiin Ruskamäen asuinrakennus ja tallit. Hypin sisäisesti riemusta, kun talutin Kuutin Ruskamäen pihaan ja suunnistin kohti tallia. Talutin hevosen sisään ja huokaisin helpotuksesta.

Anne-Mari, joka oli ollut tarkastamassa tallissa hevosia, oli kuullut tulomme. Hän järjesti Kuutille nopeasti heiniä ja lämpimän loimen. Kuutti tuntui tyytyväiseltä käytävällä sidottuna ja iso heinäkasa edessään. Minulle Anne-Mari kiehautti kupillisen teetä taukohuoneessa. Sain kaivettua puhelimenkin esiin ja soitettua Seppeleeseen, jossa huolestunut Anne vastasi, poissaoloni myrskyn aikaan oli siis pantu merkille. Vakuutin minun ja Kuutin olevan kunnossa ja tulisimme takaisin tallille heti kun myrsky hellittäisi.

Ei kestänyt kauaakaan kun myrsky taukosi ja taivas selkeni. Kohta ikkunoista pilkisteli matala talviaurinko. Myrsky katosi yhtä nopeasti kuin oli alkanut. Halusin ehtiä tallille ennen pimeää, joten aloin tehdä lähtöä. Anne-Mari tarjoutui viemään meidät, mutta minusta se ei ollut kovin hyvä idea, ottaen huomioon, että tiet olivat varmasti melkoisen lumikerroksen peittämät. Traikun kanssa luistelu ei kuulostanut kauhean kivenkovalta suunnitelmalta. Vakuutin Anne-Marille, että pääsisimme ihan hyvin Seppeleeseen omin avuin, eihän tästä pitkä matka enää ollut ja tie oli tuttu ja selkeä. Kuuttikin vaikutti ihan voimissaan olevalta, joten pian lähdimmekin matkaan.

Jos jotain positiivista tästä reissusta piti saada irti, oli ainakin paluumatkalla metsä aivan älyttömän kaunis. Tuoreet lumikinokset hohtelivat pakkasilmassa kilpaa oranssina helottavan matalan talviauringon kanssa. Siristelin silmiäni auringon paistaessa suoraan päin näköä. Jatkoimme Kuutin kanssa rauhakseen eteenpäin kohti kotia.

Pian tuli pihatto näkyviin ja siitä ei ollut enää kauaa, kun Seppeleen kutsuvat punaiset rakennukset tulivat esiin. Kuutti siirsi raviin kun se tiesi kodin lähestyvän. Hyssyttelin ruunan ja saavuimme kuintekin käynnissä pihaan. Loikkasin kyydistä ja talutin Kuutin turvalliseen ja tuttuun talliin jossa ruuna melkein juoksi omaan karsinaansa. Minua vähän jopa nauratti.
-Luojan kiitos olette kunnossa! Juoksujalkaa paikalle tuleva Anne hössötti. –Ihan hirveä mysky, hyvä kun saatiin hevoset sisään ennen sitä. Laita Kuutille paljon heiniä, loimi ja varmista että sillä on vettä. Sitten menet kotiin ettet vilustu, voitko sä ajaa?
-Rauhotu Anne, naurahdin ja katsoin naisen ruskeisiin silmii. –Ollaan ihan kunnossa, mulla ei varsinkaan oo mitään hätää. Hoidan Kuutin huolella ja ajan sitten himaan, kyllä voin ihan hyvin ajaa.
Anne nyökkäsi ja taputti minua olkapäähän, kääntyi ja lähti toimistolle. Minä purin Kuutin, heitin sille lämpimän fleeceloimen selkään ja annoin isona kasan heiniä. Varmistin vielä vesitarpeen ja vein sitten tavarat satulahuoneeseen. Ripustin läpimärän ja lumisen ratsastus viltin kuivumaan ja vein kypärän yläkerran kaappiin. Istahdin hetkeksi penkille ja huokaisin. Olipahan seikkailu. Ja huomenna pitäisi mennä töihin, huhhuh.

Emmy & Kurbus 30HM

[Emmy]

Syysvaelluspäivityksiä
15.-18.10.2015

Mä aina kirjaudun facebookkiin..

Let's take a selfie..

Emmy & Kurbus 31HM

[Emmy]

Memories
2.1.2016

Oltiin palattu arkeen. Uusi vuosi tuli ja meni ja sitä juhlistettiin lähinnä tanssikavereiden ja Henrin sekä Henrin kavereiden kanssa. Kaikenlaista draamaa ja skandaalia mahtui siihenkin iltaan kun tusina tanssityttöjä ja nuoria miehiä iskettiin samaan seurueeseen. Henrin kanssa onnellisesti naureskeltiin yllätyspusuille ja lähentelyille kuin kaksi teini-ikäistä. Oli ollut hauskaa. Hauskaa oli myös palata normaaliin arkeen kaikkien joulu- ja uudenvuoden hulabaloiden jälkeen.

Istuin Kuutin karsinan lattialla ja selasin instagramia puhelimella. Sormikkaan peittämä sormi liukui kännykän näytöllä tottuneesti samalla kun silmät selasivat uusimpia päivityksiä. Kuutti mutusti vieressä päiväheinien rippeitä. Oli ilta ja hevoset oli jo otettu sisään. Olin avuliaasti auttanut uudenvuoden juhlinnasta toipunutta Kasperia ja tuonut sisään koko ruunatarhan sekä muutaman ponin. Elmo oli kiittänyt minua Kasperin puolesta ja näykännyt olkavarrestani palasen, kun olin riisunut siltä toppaloimea. Kohta alkoi olla iltaheinien jakamisen vuoro, ajattelin ja siirsin katseeni kännykän näytön kelloon. Ei kuitenkaan vielä puoleen tuntiin. Ajatus käväisi pikaisessa maastolenkissä Kuutin kanssa, mutta hylkäsin ajatuksen. Ulkona oli niin pirun kylmä, että ajatuskin kylmäsi.

Puolen tunnin päästä kömmin auttamaan Kasperia heinien jaossa. Punapää yskäisi minulle pienen kiitoksenikin kun olimme saaneet heinät laitettua.
-Voin laittaa myös nappulat, se on kivaa! Sanoin ja vilkaisin jo rehukärryn suuntaan kääntynyttä Kasperia.
-Ööh.. okei, kiitos, Kasper sanoi vähän sen näköisenä kuin olisin jotenkin kahjo ja lähti satulahuoneen puoleen.
Kiskaisin rehukärryn liikkeelle ja jakelin nappulat jokaiselle omaan karsinaan. Kun olin saanut kärryn parkkeerattua omalle paikalleen, katkoin Kuutille rehujen joukkoon yhden porkkanan ja suuntasin yläkertaan.

Silmäni osui oleskeluhuoneen pöydällä lojuvaan puolitäyteen ilmoittautumislistaan. Maanantaina olisi hallikenttäkilpailut joihin olin ilmoittautunut Frankin kanssa. En ollut ruunan kanssa mitenkään päässyt treenaamaan, mutta ei kai sitä tallin sisäisiin leikkimielisiin hupikisoihin tarvinnutkaan. Frank oli muutenkin niin lupsakka ja kiva, etten nähnyt kisoissa mitään ongelmaa. Ja olinhan minä ruunalla mennyt lukuisia kertoja aikaisemminkin.
Odotin kisoja itseasiassa innolla, oli kiva päästä hyppäämään maastoesteitä, edes hallissa, ne olivat pieni intohimoni. Samalla ajatukset vaeltelivat Patroniin, jonka kanssa olin maastoesteillä päässyt todella eteenpäin ja kehittymään. Poni oli aina ollut enempi vähempi luottoratsu ja kantanut minut jokaisesta tukista ja risusta turvallisesti yli. Ponia oli kova ikävä ja olin vuoden viimeisinä päivinä monesti miettinyt, josko lähtisin moikkaamaan pientä. Pitäisi vaan onkia Annelta sen nykyisen omistajan yhteystiedot.
Suupielet kaartuivat hymyyn kun mietin niitä kahta kymmenvuotiasta kaksostyttöä, jotka olivat olleet ponin uudet onnelliset omistajat. He olivat olleet niin haltioituneita uudesta sirosta ponistaan, että se toi edelleen hymyn huulilleni. Tein hiljaa mielessäni yhden uudenvuodenlupauksen: soittaisin Patronin omistajalle ja kävisin tapaamassa ponia, jos olisi mahdollista.


Sipaisin sormillani nahkaista valokuva-albumia, jonka joku oli tuonut satulahuoneesta yläkertaan. Selasin alkupäähän ja etsin jonkun kuvan meistä Patronin kanssa. Silmääni osui ensimmäisenä kuva minusta ja ponista meidän 2-vuotispäivänä. Pieni kyynel vierähti poskelleni kun katselin kuvaa. Käänsin sivua ja koko aukeaman täyttivät kuvat jäävaellukselta. Siinä oli kuva minusta ja Patronista sekä Wenlasta ja Gitasta. Ponilla oli innokkaasti korvat tötteröllä ja sieraimet suurina, se oli nauttinut vaelluksesta.
Lehteilin albumia eteenpäin ja löysin Henrin ottaman kuvan keväältä. Poni ravasi rentona ja minä ilmeilin kameralle. Naurahdin hiljaa kuvalle ja pyyhkäisin kyyneleen poskeltani. Suljin valokuva albumin ja lähdin ulos. Good times, sweet memories.

Emmy & Kurbus 32HM

[Emmy]

Hankirallit
2.1.2016

Innokkaan Kuutti-ponin kanssa paineltiin menemään !

Emmy & Kurbus 33HM

[Emmy]

Jäässä
6.1.2016

Loppiaisen kunniaksi lähtettiin pellolle vähän humputtelemaan. Pakkasta oli vissiin muutama aste liikaa...

Emmy & Kurbus 34HM

[Emmy]

Ei menny niinku elokuvissa
9.1.2016

Ulkona pakkanen oli hieman laantunut. Enää oli vain 15 astetta pakkasta sen 30 sijaan. Olin huojentunut, vihdoin pystyi tekemäänkin jotain, eikä tarvinnut kökkiä sisällä.

Ajoin tuttua reittiä kohti Seppelettä. Suomipoppi soitti yhtä lempi kappaleistani ja lauloin mukana. Kappale päättyi ja käänsin radiota hiljaisemmalle. Vilkaisin taustapeiliin. Joku ajoi kauhean lähellä ottaen huomioon että siinä oli 80km/h rajoitus. Painoin hieman kaasua, jotta saisin etäisyyttä tyyppiin, mutta muukalainen seurasi minua, kuin autojemme välillä olisi ollut hinausköysi. Väläyttelin jarruvaloja, jos se siitä tajuaisi, mutta ei edelleenkään, tyyppi ajoi aivan samalla etäisyydellä, varmaan yhden auton mitan päässä minusta.
Minua alkoi tosissaan hermostuttamaan, joten painoin reippaasti kaasua ja kaahasin reilua satasta tätä häirikköä karkuun. Olin juuri hidastamassa normaaliin nopeuteen, päästyäni pois hiillostuksesta kun taakseni kääntyi poliisiauto, joka hetken päästä vilkutteli minulle punaista ja sinistä pysähtymisvaloa.
-Ei hemmetti, totesin ääneen katse taustapeilissä ja pysäytin auton seuraavalle bussipysäkille. Itseasiassa juuri sille, joka oli aivan Seppeleen pihatien vieressä.

Painoin pääni rattiin ja sammutin auton. Voi hemmetin hemmetti. Nyt lähtee kortti ihan varmasti, tulin miettineeksi ja hakkasin muutaman kerran päätä rattiin, sitten painoin ikkunan alas ja odotin.
-Oltiin tossa nopeuksia mittaamassa, ni aikamoista haipakkaa vedit meistä ohi, nuorempi poliisi totesi ja kurkkasi ikkunasta katsoakseen minkälainen taparikollinen ratin takana oikein istui.
-Niin taisin vetäistä, totesin hiljaa ja kohtasin poliisin katseen.
-Eipä siinä, otappa auton paperit ja tuu tohon autolle ni katellaa, poliisi totesi ja jäi odottamaan, että nousisin autosta.
Etsin rekisteriotteen ja kaivoin ajokortin laukun pohjalta, vedin lapaset käteen, pipon päähän ja nousin autosta ulos kohtaamaan tuomioni.

-Minkäs takia tuommoinen tulipalokiire? Poliisi kysyi samalla kun kirjasi tietojani koneelle.
-Ei minkään, ihan tyhmä syy, totesin hiljaa.
-Takana oleva ajoi ärsyttävän lähellä niin otin vähän välimatkaa, tunnustin lopulta toisen hiillostaessa minua katseellaan.
-Päästä seuraavalla kerralla vaikka ohi, vanhempi poliisi sanoi vakavalla naamalla nuoremman kätkiessä virnettään.
-Niin taidan tehdä, totesin hiljaa katse käsissäni.

-Sen verran paljon ylitystä oli, että kortti lähtee vähäksi aikaa kuivumaan, nuorempi poliisi totesi lopulta.
-Eikä?! melkein huudahdin järkyttyneenä. Tarvitsin autoa ehdottoman paljon! minulla oli tanssikeikat, Kurbus ja joitakin läsnäoloja yliopistollakin, joka ei ollut ihan kulman takana.
–Mä tarviin autoa, totesin ääneen lähinnä itselleni.
-No se on voivoi, älä hurjastele jos haluat pitää kortin, vanhempi poliisi kerkesi sanomaan, ennen kuin nuorempi oli ehtinyt avata suutaan, sanoakseen kenties jotain vähän myötätuntoisempaa.
Vilkaisin kuskin penkillä istuvaa poliisia. Oli siinäkin yksi sitruuna.
-Saanko siirtää auton tohon tallin pihaan? kysyin lopulta saatuani sakkolapun käteen ja väliaikaisen ajokiellon. Kortti jäi poliisisetien taskuun.
-Kuinkas lähellä tämä talli on, nuorempi kysyi ja tuli kanssani ulos.
Osoitin ojan ja metsän takana näkyviä punaisia rakennuksia. –Tossa, ja parkkipaikka on ihan tossa vieressä.
-Saat siirtää, me jäädään seuraamaan että siirrät sen vaan siihen pihaan, nuorempi poliisi sanoi ja virnisti.

Palasin autoon ja käynnistin sen. Auto lähti pienellä köhimisellä käyntiin ja hurautin sen muutamassa minuutissa Seppeleen parkkipaikalle. Vilkaisin tielle juuri nähdäkseni kun poliisiauto palasi tielle ja katosi kulman taakse. Loin katseeni muistoksi saamaani paperilappuseen. Luojan kiitos tuloni olivat melko pienet, joten päiväsakkojen summa ei ollut ihan jäätävä. Sen verran se oli kuitenkin että kassalla työskentelevän opiskelijan pussia verottaisi tuntuvasti.
Heitin sakon hanskalokeroon, nappasin kassin pelkääjänpaikalta ja puhelimen etupaneelin lokerosta ja lähdin talsimaan kohti tallia.

Oleskeluhuoneen ovella potkin kengät jalasta ja menin sisälle. Edes vilkaisematta ketä huoneessa oli, menin hakemaan kupin teetä. Rummuttelin pöytää odottaessani veden kiehumista ja vilkaisin huoneen läpi. Sohvalla istuivat Pihla, Sandra, Clara ja Aurinko, ilmeisesti kovat juorut menossa, koska vain Sandra nosti ohimennen kättään. Tukkipöydän ääressä istuivat taas Anni, Cella ja Lynn.
Hulautin kupin täyteen vettä, dippasin sinne pikaisesti teepussin, jonka viskasin sitten tiskialtaaseen ja liityin tupapöytäseurueeseen.
-Sua kiukuttaa joku, huomasi Cella heti.
-Joo, multa lähti kortti, sanoin sen enempää kiertelemättä.
-MITÄ?! Anni sanoi niin kovaan ääneen että sohvanelikon katseet kääntyivät pöydän suuntaan.
-Mitä te mesootte, Clara sanoi tyynesti.
-Emmyltä lähti kortti, informoi Cella ah, aina niin avuliaasti.
-Kiitti Cella, totesin ja näytin naiselle hapanta naamaa.
-Voi ei, tosi kurjaa, totesi Sandra sohvalta myötätuntoisest ja muut nyökyttelivät.

-Mä tarviin autoa, totesin tuskaisena hetken hiljaisuuden jälkeen. Lynn tarttui käteeni pöydän yli.
-Kyllä Henri sua kuskaa, nainen sanoi lohduttavasti.
-Nojoo, tosi kiva senki sitte ajella mua ympäriinsä mun törttöilyjen takia, sanoin ja painoin pääni käsiini. –Miten mä voin olla näin tyhmä?!?
-Huonoa tuuria, kun sattuivat just siihen kohalle, Anni totesi. –Etsä kuitenkaan kokomatkaa kaahannu ni..
Kaikki olivat niin ihania kun yrittivät lohduttaa, mutta minua ei nyt ystävälliset sanat paljon piristäneet.
-Kiitti myötätynnosta, sanoin, yrittäen tosissani tarkoittaa sitä, huuhtaisin kupin ja painelin alakertaan.
Vedin matkalla toppatakin päälle. Satulahuoneessa kiskoin vielä toppahousut jalkaan, nappasin Kuutin suitset ja harjakopasta yhden harjan ja kaviokoukun. Heitin kamat Kuutin karsinalle odottamaan ja painelin pihalle hakemaan vaaleaa ruunaa sisälle.

Kuutti oli päättänyt piristää päivää ja haastaa minut hippaan. Kymmenen hikisen minuutin jälkeen seisoin vihdoin ilkikurisesti virnuileva, itseensä tyytyväinen ruuna narun päässä. Lähdin kiskomaan karvapalloa kohti tallia.
-Sun oli tarkotus parantaa mun päivää, hölmö.
Karsinassa suin Kuutin niin pikaiseen kun uskalsin ilman ylemmältä taholta suotavia pahoja katseita, kuopaisin kaviot puhtaiksi. Pikaiseen kääräisin suitset Kuutin karvaiseen päähän ja talutin sen pihalle.
Hain kentän laidalta jakkaran ja punkesin itseni selkään. Painoin pohkeet Kuutin kylkiin ja lähdin kohti maastoja.

Kun pääsimme tallinpihasta ihanaan, puhtaan valkoiseen metsään, kaikki huolet ja murheet maailmassa katosivat. Keskityin vain ja ainoastaan Kuuttiin, sen lämpimään selkään, tuhisevaan, lämpimään hengitykseen, pehmeään talvikarvaan, metsän hiljaisuuteen ja puiden yltiömäiseen kauneuteen. Huokaisin syvään.

Ei ollut tarkoitus tehdä pitkää lenkkiä, joten kiepautin Kuutin melko pian kohti peltoja ja hetken päästä tupsahdimme yhdelle lähimmistä pelloista. Siellä lähdin vähän rennosti tuuppailemaan Kuuttia: tein vähän väistöjä, avoja ja sulkuja käynnissä sekä peruutuksia ja pieniä siirtymisiä raviin. Ravissa keräilin Kuutista rentoa ja letkeää liikettä, mikä osoittautui melko mahdottomaksi, sillä Kuutilla oli virtaa ja se oli innoissaan joten poni porhalsi pitkin peltoa nenä pystyssä ja tuskin kuunteli mitä minulla oli sanottavaa.

Siirtelin Kuutin käyntiin ja hetken kun se oli rauhoittunut, nostin laukan. Ensimmäinen laukkapätkä sujui hyvin, Kuutti heitti pienen pukin, mutta ei muuta. Toisen kerran kun nostin laukan, Kuutti singahti eteenpäin vauhdikkaasti ja innokkaasti. Se veti ohjat käsistäni ja pukkasi muutaman ison pukin sarjaan. Selväähän se oli että olin sen jälkeen pellon pohjalla puolimetrisessä hangessa.

Kuutti huomasi etten ollut enää sen kyydissä, joten tuli tarkastamaan olinko hengissä. Se puhalsi suloisesti lämmintä ilmaa niskaani ja minua alkoi yhtäkkiä naurattaa.

Nauroin hetken itsekseni kuin jokin sekopää ja tartuin sitten Kuutin ohjista kiinni ja nousin ylös. Vaatteet olivat aivan lumiset, samoin lapaset. Yritin pudistella enempiä pois, jotten olisi aivan ilmiselvä palattuani tallille. Ei huvittaisi taas leipoa. Talutin Kuutin pellon laitaan ja etsin sopivat kiven minkä päältä pääsin ponnistamaan takaisin hevosen selkään.
Pyörittelin Kuuttia pellolla vielä hetken ja otin sitten suunnaksi Seppeleen. Mietin kukakohan haluaisi ajaa minut ja auton kotiin ja mitäköhän Henri ajattelisi kun saisi kuulla että joutuisi kuskaamaan minua seuraavan kuukauden pitkin maita ja mantuja, tykkää varmaan, vai mitä?

Emmy & Kurbus 35HM

[Emmy]

Ratsastuskoulumestaruudet
2015

7.11.2015 - kouluvalmennus

Olin päättänyt yllättää Annen ja säätää jalustimet jo valmiiksi epämiellyttävän pitkiksi, niin ettei Annen tarvinnut huomauttaa siitä ensimmäiseen kertaan kahteen vuoteen (miten niin olen hidas omaksumaan asioita..). Kuutti tuntui virkeältä ja uteliaalta alkukäyntien ajan: se käänteli ja väänteli päätään joka suuntaa ja kulki korvat hörössä reipasta käyntiä. Mietin onkohan se vaikea saada keskittymään työntekoon.

Itsenäisen alkuverkan jälkeen Anne otti meidät tiukkaan hiillostukseen. Kuutin kanssa keskityimme lähinnä siihen, että oma ratsastukseni oli siistiä. Varsinkin käsien kanssa minulla oli ongelmia, ne tuppasivat lähteä vaeltamaan omille teilleen. Anne huomautti, että helppo C:n tasoisella kouluradalla hevosen pään asennolla tai muodolla ei ole mitään merkitystä jos ratsastajan ratsastus ei ole siistiä. Istunnan ja apujen pitää olla ensin kunnossa, sitten lähdetään miettimään miltä se hevonen näyttää.

Kuutin kanssa ongelmia oli myös saada sisäpohje kunnolla läpi. Anne vinkkasikin, että verkassa ennen kisoja kannattaa katsoa että sisäpohje menee kunnolla läpi, jotta se sitten radalla toimii. Kuutti jäkittikin kovasti sisäpohjetta vasten, mutta muutamien harjoitusten kautta alkoi sekin ongelma korjaantua.

Loppuvalmennuksesta Kuutti tuntui jo aika hyvältä: se jaksoi keskittyä työntekoon ja otti avut vastaan paljon paremmin kuin alussa. Oikeat nappulatkin alkoivat pikkuhiljaa löytyä.
-Pidä vain oma ratsastus kasassa ja siistinä, niin hyvin se menee! Anne sanoi ja hymyili.

Talutin Kuutin maneesista talliin. Toinen oli ehtinyt jo hiota, olihan 50 minuutin intensiivinen valmennus ollut rankkakin. Minulla oli koko valmennuksesta aikalailla hyvä fiilis: ehkä me kisoissakin pärjätään, no jos ei hyvin niin ei varmaan ainakaan tarvitse hävetä.

8.11.2015 - estevalmennus

Olin maneesin ovella meidän ryhmästä ensimmäisenä. Maneesista kuului hevosten kavioiden töminää ja ajoittain puomin kolahtelua ja Annen ohjeita. Kurbus ei olisi vielä halunnut mennä sisään vaan jäi kärkkäästi odottelemaan kavereita, jotka tulivat vähän matkan päässä. Fiia ja Kuutille luimisteleva Elmo saapuivat vierelleni.
-Miksette mene sisään? Fiia kysäisi.
-Kuutti jäi odottamaan kavereita.. sanoin muina miehinä ja virnistin Fiialle.
-No ei jäädä tänne jäätymään, Fiia tokaisi reippaasti ja työnsi oven auki viheltäen samalla matalan hiljaisesti.

Ensimmäinen ryhmä oli jo lopettanut hyppääminen ja neljä puuskuttavaa ratsukkoa ravasi uraa pitkin neljä puuskuttavaa ratsastajaa selässään.
Talutimme hevoset kaartoon ja ponkaisimme selkään. Heti kun perseeni oli koskettanut satulaa, Kuutti oli ihan menossa. Huokaisten mietin, mitäköhän tästäkin valmennuksesta saataisiin aikaiseksi tämän kuumakallen kanssa. Sain kiristin vyön ja säädin jalustimet sopivan lyhyiksi (<3) ja suuntaisin intopiukean Kuutin uralle.
Kuten olin aavistanut, Kuutti tuntui olevan samalla päällä kuin edellisissäkin valmennuksissa: mennään täysiä, eikä katsota jalkoihin. Kolmannen esteen ollessa meidän jäljiltä pitkin pitäjää, Anne otti ja pisti meidät lähestymään estettä useaan otteeseen ravissa rauhakseen. Ohjat lyhyenä, eikä kontrolli saanut kadota esteen jälkeen, silti Kurbuksen piti antaa hypätä.

Muutaman kerran jälkeen Kuutti oppi, ettei esteelle lähdetä kaahaamaan ja tuli jopa todella nätisti. Hyppuy hypyltä paranevat suoritukset alkoivat ilmeisesti miellyttää Annenkin silmään, hän kun nyökytteli tyytyväisen näköisenä silmäkulmassani.
-Katsos Emmy, kun rauhoitat itsesi ja keskityt, niin Kuutistakin kuoriutuu aika epeli, hän totesi ja antoi meille luvan siirtyä huilaamaan hetkeksi.
Nyökkäsin ja päästin ohjat pitkiksi ja annoin Kuutin kävellä. Se puuskutti hieman. Minullakin oli hiki ja olin jokseenkin hengästynyt.

Samalla kun kävelimme, Anne muutti tehtävää hieman ja teki siitä haastavamman.
-Tästä on hyötyä kontrollissa. Seuraava tehtävä tulee nopeasti, eikä Kuutilla ole aikaa kerätä kierroksia, jos et anna sen heti esteen jälkeen rynniä. Joten sama kuin äsken: pidä Kuutti itselläsi, anna hypätä, mutta säilytä tatsi hevoseen myös esteen jälkeen.
Nyökkäsin jälleen, keräilin Kuutin ohjat ja suuntasin ensimmäiselle tehtävälle. Nostin laukan ja Kuutti singahti heti kuin tykistä ammuttuna. Tein voltin, jotta kuumakalle ottaisi kierroksia hieman alas. Ensimmäinen este hypättiin silti hieman liian vauhdikkaasti.
-Keskity Emmy… Anne mutisi maneesin keskeltä.
Otin taas voltin ja keräsin Kuutin kuuntelemaan minua. Seuraava hyppy oli jo paljon rauhallisempi ja loput esteet suoritimme jopa mielestäni aika hyvin: Kuutti imi esteelle, mutta ei kaahannut sinne päättömästi.
-Hyvä Emmy! Nythän se alkaa jopa sujua! Anne kehaisi suorituksemme jälkeen.

Kuutti ravaili rennosti ja pärski. Se tuntui olevan tyytyväinen ja toimikin allani erityisen hyvin. Se venytti kaulaa kun pyysin ja ravasi rennon letkeästi, mutta jäntevästi. Olo oli kuin kuivaksi väännetyllä sienellä: tuntui että viimeinenkin pisara oli puristettu äskeiseen valmennukseen, niin aivoista kuin kropastakin.
Vaihdoin suuntaa ja ravasin vielä hetken toiseen suuntaan, sitten siirtelin Kuutin käyntiin, samoin tekivät pian Fiia, Sandra ja Pihla.

12.11.2015 - harjoituskisat

Pappilan ponitallilla pidetyissä harjoituskisoissa sijoituttiin kolmansiksi 70cm esteluokassa. Kiitos hienolle hevoselle palkintojen jaon jälkeen! <3

21.11.2015 - estevalmennus

Kuutti seisoi karsinassa melkein valmiina. Sillä oli satula selässä, suojat jaloissa ja suitset päässä. Väkersin vielä lettiä sen pitkään harjaan odotellessani muita ryhmäläisiä. Kohta kavioiden kopina kertoi, että muutkin olivat valmiina, joten kietaisin lettiin kuminauhan ja talutin Kuutin käytävälle.

Tapansa mukaan Kuutti oli alkuverkasta lähtien aivan täpinöissään. Se kuskasi minua ympäri maneesia turpa taivaissa ja innokkaasti pöristen. Tämäkin valmennus siis kulutettiin siihen, että saatiin Kuutti ylittämään esteet rauhallisesti.
-Pidä Emmy avut selkeinä ja tee asia kerrallaan. Jos touhuat kaikkea samaan aikaan siellä selässä, Kuutti menee aivan varmasti sekaisin ja kaahottaa entistä enemmän, Pirre opasti.
Yritin ajatella, kaarre kerrallaan, lähestyminen kerrallaan, jokainen pieni apu kerrallaan. Pikkuhiljaa Kuutista alkoi kuoriutua ihan estehevonen ja jokainen tehtävä sujui toistaan paremmin, kun jaksoin keskittyä täysillä hommaan. Ajatukset eivät saaneet harhautua sekunniksikaan.
-Noni! Nyt se alkaa sujua! Tokaisi Pirre yhden erityisen onnistuneen tehtävän jälkeen. –Kyllä siitä vielä estehevonen tehdään.

Kuutti puuskutti. Meillä oli huili tauko ja Piirre järjesteli esteitä vään uudestaan. Lisää haastavia tehtäviä ja aivopelejä. Minusta tuntui että tämä oli yhtä rasittavaa aivoille, kuin se oli ruumiille. Koko ajan sai olla miettimässä, mihin, miten ja milloin.

-Noniin! Tälle tehtävälle ekana vaikka Emmy ja Kuutti, Pirre toitotti.
Keräilin Kuutin ohjat ja herättelin sen tekemään töitä. Kiepautin muutaman voltin ja lähestyin sitten tehtävää, jonne Pirre oli meidät määrännyt. Ensimmäinen este sujui hyvin, samoin toinen. Kolmannella pakka jotenkin levisi, mutta pääsimme esteestä kuitenkin yli. Ennen neljännettä estettä minun olisi pitänyt tehdä voltti, että olisin saanut pakan takaisin kokoon, mutta en tehnyt vaan posotin suoraan esteelle. Kuutti ei ollut ollenkaan tuettuna ja se kaahotti kohti estettä ihan päättömästi. Ennen hyppyä hevonen löi liinat kiinni ja heilahdin rajusti kaulalle. Olisin varmaan pysynyt kyydissä, jos Kuutti ei olisi tehnyt yhtäkkistä 180 asteen käännöstä, jonka seurauksena keikahdin hiekkaan.
-Jaaha, kakkua luvassa, Pirre päivitteli ja auttoi minut takaisin selkään. –Ei kun uudestaan ja pidä tällä kertaa pää pelissä mukana!

Emmy & Kurbus 36HM

[Anne]

Pusuja ja lunta <3



Emmy ja Kurttu, pus pus!

Spessu Emmylle - 10 tapahtumaa!

[Emmy]

En kestä! Kurbus on tossa kuvassa NIIN ssöpö!!!

The Fight
18.1.2016

Vaikka pakkaslumesta sai aika huonoja palloja, käytiin suuri lumisota päivällä pihalla. Lähes koko poppoo osallistui ainakin jossain määrin taisteloon, joskin sitten vaan katsojan ja sivustanaureskelijan roolissa :D

Emmy (& Kurbus) 37HM

[Emmy]

Vuosi kuvina
katsaus vuoteen 2015

Vielä ehtii kerrata viimevuoden tapahtumia. Tehdään se kuvien kautta. Jokaiselta kuukaudelta yksi kuva, joka siltä kuukaudelta parhaiten jäi mieleen.

Tammikuu

Patronin kanssa tuli tammikuun 26. päivä kaksi vuotta täyteen <3

Helmikuu

Helmikuun alussa tehty jäävaellus oli huisin hieno kokemus!

Maaliskuu

Maaliskuun puolessa välissä Henri kävi tallilla ensimmäistä kertaa ja pöllöiltiin Patronin kanssa kentällä.

Huhtikuu

Huhtikuulta ei ole muuta kuvaa kuin tämä hauska selfie Patronin kanssa <3

Toukokuu

Toukokuun lopulla pääsin tutustumaan uuteen hoitohevostuttavuuteen ja taival Kurbuksen kanssa alkoi.

Kesäkuu

Kesäkuussa Patron lähti uuteen kotiin.

Heinäkuu

Uittoreissu! Heinäkuun tunnelmaa parhaimmillaan !

Elokuu

Elokuun harjoituskisat olivat meille Kurbuksen kanssa ensimmäiset yhteiset kisat!

Syyskuu

Syyskuussa Kurbus koetteli maakontaktikestävyyttäni rataestetunnilla.

Lokakuu

Lokakuun viimeisenä oltiin eduksemme Halloweenin pukukisassa.

Marraskuu

Marraskuussa treenailtiin ahkerasti ratsaskuskoulumestaruuksiin.

Joulukuu

Joulukuussa tonttuiltiin iloisesti pikkujouluissa!

Emmy & Kurbus 38HM

[Emmy]

Lumileikkejä
24.1.2016

Kurbus hyppi ja pomppi tarhassa kuin pieni pupu. Sillä oli selvästi pakkasvirtaa ja koskematon polvenkorkuinen lumipenkka tarhan perällä oli loistava paikka lumileikeille. Muut ruunat eivät juuri kiinnostuneet Kurbuksen hyppelystä, mutta ruuna riekkui antaumuksella yksinään. Loeke ravasi pari kertaa Kuutin vanavedessä, mutta kyllästyi nopeasti ja palasi heinäkasoille.

-Meinaatko ratsastaa, kysyi Sandra selkeän huvittuneena, tullessana kanssani nojaamaan aitaan.
-Joo oli vähän suunnitelmissa jotain vääntää, katotaan pysynkö mä ees selässä, totesin naureskelleen.
-Onnee yritykseen, sandra sanoi, nauroi ja tuuppasi minua olkapäähän.
Sandra sukelsi portin ali ja alkoi houkutella Aristoa luokseen. Kun Tyttö oli saanut ruunan matkaansa, Kurbuskin alkoi rauhottua ja ravaili kevyesti portille suloisesti pöristen.

-Ootko nyt kuluttanu kaiken pöllöilyenergias, ni jaksat kekittyö työntekoon? Höpisin Kuutille samalla kun pujotin sen karvaista päätä riimuun. -Tulehan höpsö.

Emmy & Kurbus 39HM

[Emmy]

Pitkiä pellavia, hienoja hamppuja..
7.2.2016

Laskiassunnuntaina hiihtoratsastelemassa. Anni pääsi muiden muassa viilettämään Kuutin perässä!

Emmy & Kurbus 40HM