Kurbuksen Hoitokirja

[Emmy]

Miten meni noin niinku omasta mielestä?
19.8.2015

Viikonloppuiset harjoituskisat olivat tosiaan olleet osaltani hienoinen pannukakku. Vaikka kuudessakympissä saavutettiin neljäs sija, ei se ihan piilottanut alleen kahta jumbosijaa ja erityisesti melko surkeita prosentteja koulun helppo ceessä. Kesä oltiin humputeltu menemään, pidetty hauskaa ja lorvailtu auringossa ja rannalla. En ollut suunnitellutkaan Kurbuksen kanssa mitään tavoitteellista treenaamista kesälle, mutta nyt pitäisi kursia yhteistyö kuntoon ja alkaa lisätä pökköä pesään.

Kurbuksen kanssa perustyöskentely oli mallillaan, mutta varsinkin kouluratsastuksessa sellainen hienosäätö ja siisti suorittaminen olivat kaukana. Esteillä homma pelasi, jos korkeus ei noussut liiaksi. Vaikka Kurbus hyppäsi kasiakymppiä näppärästi, en minä sen kanssa ihan sillä korkeudella radoilla pärjännyt. Tarkoitus olisi tasoa myös kasvattaa, kun ruunalla hyppylahjojakin oli. Myös maastoesteet kiinnostivat ja Patronin kanssa pienen kenttäratsastuskärpäsen puraisun saaneena, halusin koittaa, mitkä olisivat mahiksemme kenttä- ja maastoesteratsastuksen puolella. Vaikkakin ratsastuskouluhevosen kanssa ei tässäkään lajissa liian pitkälle pötkittäisi, mutta helppo harjoitus- ja seuratason kenttätaso olisi haaveissa, saa nähädä onko Kurbuksessa rahkeita ja aineksia myös maastoestepuolelle.

Oma syksyni jatkui avoimen yliopiston kursseilla (lähinnä verkko- ja etäkursseja), jossa opiskelin biologiaa, maantiedettä ja englantia. Houkutus jättää englanti pois ja keskittyä luonnntieteisiin, oli valtava. Englanti kielenä ei enää kiinnostanut ja olinkin kesän alussa jättänyt käännöstyötkin pois. Tanssikeikkoja oli tiedossa syksylle muutama, se oli mukava asia, olisi muuta mukavaa tekemistä ja yksi keikka vei meidät jopa Ruotsiin, joten ulkomaan matkailuakin olisi tiedossa. Töiden, tanssimisen ja opiskelujen lomassa pitäisi keretä vielä tallille treenaamaan ja kehittämään Kurbusta, joka vaati eteenpäinviejää, joten kädet olivat täynnä. En silti valittanut. Oli mukavata kun oli tekemistä ja touhua.

Talven tullen houkuttelisi matkustaa jonnekkin lämpöiseen ja mikään ei houkutellut enemmän kuin Kalifornia. Haaveissa siinsi hienot patikkaretket ja upeat maisemat. Henyn kanssa oltiin tästä puhuttu ja alustavasti matkaakin jo suunniteltu. Raha oli ainoa iso kynnys, mutta minulla oli säästöjä, joita olin korvamerkinnyt lähinnä jonkin upean matkan toivossa.

Seppeleen piha oli jokseenkin raukean oloinen. Päivä oli kuuma ja tunnit eivät olleet vielä alkaneet, joten piha oli melko autio. Oli tyyntä, joten ainoan äänen pihalle loivat tarhoissa käyskentelevät hevoset. Satuin katsahtamaan tammatarhaan ja huomioni kiinnitti pystyharjainen tamma, jota en ollut aijemmin nähnyt. Hetken kummastelin kuka tuo vieras oli, mutta sitten aivoni alkoivat raksuttaa ja tajusin, että sen täytyi olla se uusi yksäri. Yksärihaku oli siis päättynyt ja Anne oli ottanut uuden tulokkaan talliin. Pieni harmistus pyyhkäisi ohitse, kun tajusin että Tuulian hevonen jäi tälläkertaa ilman tallipaikkaa.

Kävellessäni sisään, aivoni pyrittelivät kuka mahtaisi olla tuon mysteeritamman omistaja. Vastauksen kysymykseeni sainkin paljon aikasemmin, kun satuin kirjaimellisesti törmäämään blondihkoon poikaan satulahuoneen ovella. Kohdatessani miehen kasvot, tunnistin oitis tuon veikeän naamavärkin.
-Robert perkele! totesin hieman kovempaan ääneen kuin oli tarkoitus. -Ihan tosi kiva nähä taas, lisäsin siloitellakseni hieman töykeähköä aloitusreplaani.
-Öh.. moi Emmy.. Robert totesi vaivaantuneena ja mietti selkeästi poispääsyä tilanteesta. -..kiva nähä suakii..
Tunsin oloni kiusaantuneeksi erityisen vaivaantuneessa tilanteessa ja tajusin väistää, että vaikean oloinen Röbertti pääsisi ohitseni käytävälle.
-Nähää taas.. poika huikkasi ja viiletti puolijuoksua yksäripuolelle.
-Joo nähään.. tosesin lähinnä itselleni, sillä poika oli kadonnut ja kauan aikaa sitten kuuloetäsiyyden ulkopuolelle.

Olin jo Robert-insidentin aikana unohtanut mitä olin edes satulahuoneesta hakemassa, joten päätin suosiolla mennä yläkertaan. Aivot olivat vielä kesälomilla, joten toimivat hitaasti. Ylhäällä olikin mukavan ralakasta porukkaa ja omien ajatusten kanssa keskustelemisen vastapainoksi oli mukava hölistä hoitajaporukassa. Vanhemmat hoitajat pulisivatkin innoissaan Robertin paluusta ja Salma viisaana kuitenkin totesi, ettei siitä tulisi tehdä liian isoa numeroa, kun Robert muutenkin näyttää olevan aika vaikea asian kanssa.

Itse istahdin pellavapäisen Tuulian viereen, joka selaili hajamielisesti hevoslehteä.
-Harmi, ettei Rosa päässyt tänne, totesin tytölle myötätuntoisesti.
-No joo, on se tosiaan harmi, olis ollu niin kätevää, ehkä ens kerralla sitte, Tuulia sanoi ja nosti katseensa Polle-sarjakuvasta.
En jatkanut aiheesta enempää vaan siirryin kuuntelemaan Salman huvittavaa kertomusta miniponitunnilla.
-Mulla oli Walma ja se vei mua ihan tosissaan heinäpaali-innarilla. Sai kyllä kesän keksikilot kyytiä. Nää on näitä Annen tallilaisten-syys-dietti-ohjelmia..

Vaivuin sohvatyynyjen syöevereihin ja omiin ajatuksiini. Mitenköhän se kesä oli mennyt, noin niinku omasta mielestä?

Emmy & Kurbus 14HM

[Emmy]

Pahantuulisuutta ilmassa
27.8.2015

Kurbus katseli kaihoisasti aidan yli. Loeke oli sen vierellä ja yritti rapsuttaa korvaansa takajalallaa, tai muuten vaan näyttää erityisen huvittaavalta. Rapsuttelu loppui siihen kun koko hevonen horjahti hivenen epätasaisella maalla ja menasi kaatua tönäisten samalla Kuuttia. Kuutti hieman käänsi korviaan luimuun ja karksi kauemmas selvästi näreissään. Hymähdin ja sukelsin aidan ali tarhaan.
-Mä voin auttaa, tästäkö pitää rapsuttaa? höpisin Loekelle ja rapsutin sitä korvan takaa.
Toinen hamusi huuli pitkällä ja minua nauratti. Kun Loeke oli rapsuteltu, nappasin Kuutin puniseen riimuun ja talutin sen talliin. Kuutilla oli vapaapäivä, joten se tiesi meille ilmaista aikaa treenata. Olin ottanut osaa jo Pirren syksyn rataestetunnille, joten tänään voitaisiin kenties tuuppailla koulukuvioita, sen saralla kun yhteistyö pelitti vähän kehnommin.

Tallissa heilautin Kuutin karsinaan. Sipaisin etusormellani ruunan vaaleaa turpaa ja hetin riimun naulakkoon. Suljin oven ja lähdin kohti satulahuonetta. Matkalla näin yhden A-pentueen hoitajista ja tunnistin ruskeahiuksisen lyhyen tytön Vennan uudeksi hoitajaksi Aukringoksi. Tervehdin uutta kasvoa tapani mukaan hymyllä ja pirteällä heipalla. Odotin vastaukseksi jotain saman tapaista, mutta sainkin takaisin erittäin ilkeän näköisen mulkaisun ja kylmän olkapään. Hämmennyin täysin ja jäin hetkeksi miettimään, mitä olin muka tehnyt? Pieni kiukku ja kaltoin kohdellun tunne syöksähti päälleni ja teki mieli huutaa perään, että voi kyllä moikata, mutta sitten järki tavoitti tunteen ja ajattelin, että kenties tällä henkilöllä ei ollut erityisen hyvä päivä tänään, eikä mulkaisulla varmaankaan ollut mitään tekemistä minun kanssa. Tähän päätelmään päädyttyäni, muistin jatkaa matkaa satulahuoneeseen.

Satulahuoneessa ryhdyin hyräillen keräämään Kuutin kamoja, kun Inksu paukkasi jären kiukkuisesti sisään. Hämmennyin jälleen, ja olin jo kysymässä mikä on hätänä, kun blondi äkkiä kysyi äkäisesti: "oonko mä susta lihava?"
Kysymys oli hyvin outo ja tuli niin puun takaa, etten osannut heti vastata.
-Mä arvasin! Inkeri parahti. -Niin vissiin aattelee kaikki tässä tallissa! Läski Inkeri, joka on liian iso Siirille!, Inkeri sanoi, kiukun kyynel silmäkulmassa.
-öö.., sain sanotuksi ja kumarruin poimimaan kädestä pudonneen leipäpalan.
-Etsä musta mitenkää erityisen lihava oo, enkä olis ehkä huomannu jos et olis sanonu, totesin hieman varovaisesti ja poimin samalla Kuutin suitset, jotta välttyisin Inkerin kiukkuiselta katseelta.
-Älä vaheltele! Kyl mä tiiän! Inkeri melkein huusi.
Tyttö nappasi kiukkuisen rivakasti Siirin harjat, samalla pudottaen Walman harjakopan ja paineli ovesta ulos.
Edelleen erityisen hämmentyneenä jäin seisomaan Kuutin satula, ja muut kamat käsivarsillani. Kuskasin tavarat Kuutin karsinalle ja palasin sitten satulahuoneeseen siivoamaan Walman harjat takaisin paikalleen.

Menin Kuutin karsinalle ja aloin harjailemaan lempeäsilmäisen ruunan kaunista vaaleaa karvaa.
-Voi Kuutti.. vaivaako Seppelettä syysmasennus, vai mistä näin kiukkuinen ilmapiiri? puhelin ja suin hajamielisesti ruunan kaulaa.
Harjailin rauhakseltaan Kuutin kauttaaltaan, selvittelin sen pitkän kauniin harjan ja käärin siihen letin. Setvin vielä hännän ja poistuin sitten harjakopan kanssa karsinasta. Vilkaisin vaivihkaa Inkeriä Siirin karsinalle. Blondia ei näkynyt, joten oletin tytön kyhjöttävän karsinan nurkassa ja tekstaavan Britalle.

Ohitse, kohti yksärisiipeä viuhahti blondi poika, moikkasin Robertille joka heilautti kättään kiitäessään kohti Harryn karsinaa. Jaaha, ei vissiin jätkältä saa vieläkään ystävällistä kontaktia. Olin nostamassa Kuutin satulaa, kun Fiia pyyhälsi paikalle Elmon kanssa, kiepautti sen reippaasti viereiseen karsinaan ja tervehti iloisesti.
-Moi Fiia! Vastasin. -Ihanaa nähä joku ilonen kasvo.
-Miten niin? Fiia kysyi huolestuneena.
-No, sain aika vihasen mulkasun siltä uudelta hoitajalta, Aurinkoko se oli joka Vennaa alko hoitaaa. Ja sitte Insku oli tosi vihasena ku joku oli sille kehannu sanoo et se on lihonu. Ja, no Robert potee vissiin jotain kulttuurishokkia, ku ei se mulle ku kättä heilauttanu.. totesin hieman synkkänä.
-Joo.. Pirre oli vissiin sanonu Inksulle, että se vois hetken keskittyy Siirin ajamiseen, että se on.. hmm.. lihonu sen mitoista ulos, Fiia sanoi hieman ääntään madaltaen. -Musta tuntuu, että Anne on laittanut Pirren hoitamaa likaset asiat sen puolesta. Inksu oli siitä tosiaan aika hiilenä.

Olimme Fiian kanssa hetken hiljaa ja pyörittelin käsissäni satulan jalustinhihnaa.
-Ootko maneesiin menossa? Kentällä ku on tunnit? Fiia kysyi yllättäen.
-Joo oon! vastasin helpottuneena puheenaiheen vaihtumisesta.
-Meettekö koulua?
-Joo
-Mahutaanko mukaan Elmona kanssa, Fiia kysyi ja virnisti.
-Tottakai, kiva kun saa seuraa! Totesin ja nostin Kurbuksen satulan vihdoin käsivarsilleni ja tuuppasin sisään karsinaan.

Kurbus käveli rennon letkeästi kiertäen maneesin uraa. Ilma oli viilentynyt selkeästi, joten hupparille oli aihetta. Olisin kuitenkin tyytyväinen, jos joutuisin ottamaan sen pois, koska silloin tietäisin, että olisin treenannut tarpeeksi rankasti.
Olin juuri aloittanut ravailemaan, kun Fiia ja Elmo kolistelivat sisään. Kurbus kohotti päätään ja hirnahti kimeästi kaverille. Elmo luimisteli vastaukseksi korviaan ja Fiiaa nauratti.
Käänsin Kuutin ympyrälle ja työskentelin puolella kentällä hetken, että Fiia sai rauhassa kiivetä Elmon kyytiin. Jatkoin pääty-ympyrällä sittenkin kun poni oli päässyt liikkeelle, koska Kuutti tuntui toimivan aika kivasti ympyrällä.
Vaihdoin ympyrää kahdeksikon kautta ja työskentelin hetken toiseen suuntaan. Kuutti katseli ympärilleen, eikä oikein keskittynyt enää, joten vaihdoin tehtävää ja siirryin käyntiin.

Käynnissä tein vähän sitä sun tätä, pohkeenväistöä ja sulkutaivutusta ynnä muuta epämukavaa, kunnes otin taas raviin ja koitin saada Kuuttiin vähän aktiivisuutta ja muotoa. Pikkuhiljaa herra keräili itseään ja piiiitkän reippaan ja ahkeran työskentelyn jälkeen, missä minulla hiki virtasi selkää pitkin kuin niagaran putouksessa vesi, sain Kuuttiin jopa jotain peräänannon tuntuista.
-Hei! Sehän näyttää hyvälle, huikkasi Fiia Elmon selästä.
Ruuna kyllä tuntuikin hyvältä, joten vielä yhden erityisen hyvän pätkän jälkeen siirsin sen käyntiin ja taputin. Hieno poika! otin vielä lyhyet pätkät laukkaa ja jätin sitten ohjat pitkiksi. Olin hengästynyt kuin puolimaratonin juossut Suurimman pudottajan kilpailija, ja mietin, että ehkä mullakin oli kunto rapistunut kesän mittaan. Pitäisi varmaan alkaa harrastamaan jotain oheisliikuntaa (useammin kuin muutama kerta kuukaudessa tanssia), että pystyisi Kuuttiakin treenaamaan täysillä.

Laskeuduin alas selästä ja talutin Kuutin talliin. Ruuna oli yhtä hikinen kuin minä, joten treeni oli ollut tehokas. Sivellessäni Kuutin hikistä kaulaa ajattelin, että oli aika siirtää frendit ja sipsit syrjään ja tarttua smoothieen ja lenkkitossuihin. Ehkä saisin Inkeristä treenikaverin, oikea Seppeleen kuntopiiri. Ajatus nauratti ja hykertelin sille itsekseni Kuutin karsinassa, kun aloin purkamaan hikistä hevosta.

Emmy & Kurbus 15HM

[Emmy]

Elomaasto
29.8.2015

Maastoilemaan lähdössä. Kuutilla asianmukaiset matkaeväät mukana!

Emmy & Kurbus 16HM

[Emmy]

Syksyn säpinää
10.9.2015

Kyllä Seppeleessä taas kuhistiin. Cella keräsi mielellään porukkaa salapoliisijengiin selvittämään mystisiä ilkivallantekoja, joita Seppeleessä oli alkusyksyn aikana tapahtunut. Viimeisin huomattava ilkivalta oli liittynyt seurakisoihin, kun kaikki kannakkeet olivat kadonneet mystisesti. Cella myös vannoi nähneensä heinäkuisen hevosvarkaan yleisön joukossa.

Seurakisojen kannakkeiden varastaminen olikin ollut kurjempi juttu. Onneksi varakannakkeet saatiin lainaan ja kisat olivat pyörähtäneet käyntiin vain vähän aikataulusta jäljessä. Omalta osalta estekisat olivat menneet jo paljon paremmin, vaikka onnistuinkin ottamaan maakontaktia kuudenkympin radalla.
Kuutti oli kääntynyt toiseksi viimeisen jälkeen yllättäen vasemmalle, vaikka tarkoituksena oli jatkaa suoraan. Liekkö se jotain säpsähtänyt vai oliko komentosillalla ollut niin pahoja ongelmia, että suunta oli aivan hukassa. Niin tai näin, lopputuloksena olin keikahtanut hiekkaan ja tulos oli hylätty. Aluksi asia harmitti kovin, varsinkin kun tipahtaminen tapahtui niin lähellä, muuten ihan hyvän radan loppua, mutta kun Salma näytti minulle radalta kuvaamansa videon, en voinut olla nauramatta. Sen verran huvittavalta putoamiseni oli näyttänyt.

Kasikymppi olikin mennyt paljon paremmin, olin tsempannut ja pitänyt estevalmennuksen opit mielessä. Suoritimme puhtaan radan ja erittäin suureksi yllätyksekseni kipusimme toiselle sijalle. Oli se hienoa pönöttää kentällä palkintojen jaossa. Sininen ruusuke Kuutin suitsissa lähdimme kunniakierrokselle. Olin herraan kovinkovinkovin tyytyväinen!

Lisäksi tallilla kuhisi jälleen hoitajahakujen tiimoilta. Uudeksi tuntiratsuksi kuoriutunut Tollo oli vailla puunaajaa ja sen lisäksi hiljattain ilmoitustaululle oli livautettu kuva ja tiedot syötävän suloisesta lämpöisestä, joka saapuisi tallille lokakuussa. Tämä tarkoitti siis jälleen sitä, että innokkaat ponitytöt ja –pojat viipottivat tallilla, auttoivat askareissa ja keskustelivat hoitohevosvaihtoehdoista. Kohta saisimme porukkaan taas lisää verta. Vastahan a-pentueen saapumisesta oli toivuttu ja lisää oli tulossa. Kunnon säpinäsyksy.

Päivä oli kirkas, aurinkooinen ja yllättävän lämmin. Olin varustautunut hupparilla, takilla ja huivilla, mutta jo talliin kävellessäni huomasin takin ja huivin liiaksi ja kuorinkin talliin päästyäni ne pois. Kiipesin portaat yläkertaan ja käännyin kaapeille. Kaivelin verkkareiden taskuista avaimen ja heitin ylimääräisen vaateparren kaappiin. Nappasin taskuun pari porkkanaa Kuuttendaalerin hemmotteluun.

Tottuneesti hilpaisin ennen alas menoa oleskeluhuoneeseen. Siellä sohvalla päivän instagramia selaamassa istui Inkeri. Pöydän ääressä hevoslehteä selaili Anni ja häntä vastapäätä punatukkainen tyttö, jonka nimeä en tiennyt.
Istahdin Annin viereen ja esittäydyin mysteeriselle punapäälle.
-Ai moi! Mä oon Mango, Edin uusi hoitaja, tyttö totesi nostettuaan katseensa puhelimen vangitsevasta näytöstä.
Katsahdin ihmeissäni Anniin, ikään kuin nainen tietäisi vastauksen kaikkeen.
-Ilona lähti opiskelemaan, Anni sanoi yllättäen huomattuaan hämmentyneen katseeni. Mango nyökkäsi tiedon oikeaksi.
-Aijaa, vainiin, no.. tervetuloa porukkaan! Tokaisin hämmennyksestä toivuttuani. Mango hymyili.

Kaikki olivat taas syventyneet omiin puuhasteluihinsa, eikä jutunjuurta tuntunut enempää irtoavan, joten läksin alakertaan katselemaan Kuutin tuntimenoja. Yllätyksekseni heppa olikin tänään vapaalla. Vieläkin vanha tottumus Patronin maanantaivapaaseen vaivasi toisinaan ja oli välillä vaikea muistaa, että Kuutin vapaapäivä oli torstaina.

En ollut varautunut ratsastamaan, joten päätin paremman puutteessa lähteä taluttelemaan Kuuttia. Ilmakin kun oli kaunis.
Hain Kuutin tarhaltaja törmäsin siellä Pihlaan joka yritti suotutella jokseenkin vastahakoista Loekea luokseen. Ruuna kun ei olisi millään halunnut jättää heinäkasaa.
-Ehkä se tulee, jos Kuutti tulee, sanoin, mutta heitin Pihlalle kuitenkin yhden porkkanan palan ja lähdin noukkimaan Kuuttia.
Kurbus antoi itsensä hyvin kiinni, varsinkin kun tarjolla oli herkkuja. Pihlakin sai Loeken napattua riimun päähän ja lähdimme yhdessä tallille päin.
-miten teillä menee Loeken kanssa? sanoin ja viritteli keskustelua.
-Ihan hyvin! Pihla totesi ja taputti Loeken kaulaa.
-Ette vissiin osallistunut seuraestekisoihin?
-Ei, me ei oltu sillon paikkakunnalla, mutta harkkakisoissa kävin, ne meni ihan hyvin, oltiin kolmansia kuudessakympissä, tyttö selitti selvästi tyytyväisenä. –Miten teillä meni seurakisat.
-Noh.. vaihtelevasti.. sanoin ja naurahdin. –Kasikympissä otettiin toinen sija, mutta kuudessa kympissä.. noh, sanotaan että tuli kentän hiekan koostumus tutuksi.
-Tipuitsä? Pihla kysyi järkyttyneenä, mutta osin huvittuneena.
-Joo.. meillä oli vähän erimielisyyksiä suunnasta, ni Kuutti meni sitten toiseen suuntaan ja mä toiseen. Se oli aika huvittavan näköstä videolta.
Juttelimme vielä hetken tulevista seurakoulukisoista ja erkanimme sitten ovella Pihlan lähtiessä Loeken kassa toiseen suuntaan ja minun kiepauttaessa Kuutti oven viereiseen karsinaan.

Söpöläinen tuli tutkimaan vielä taskuja, kun olin laskenut sen irti. Annoin pojulle viimeisen porkkanan palan taskusta ja suljin ruunan kauniin pään hellään syleilyyn. Näitä hetkiä vaalin, tämä oli terapiaa parhaimmillaan. Ei voi muuta sanoa, kun että hevoset ovat itselle sellainen henkireikä, että ilman ei voi olla. Paijailin Kuutin päätä ja rapsuttelin sitä otsasta ja korvien takaa. Kihnutin harjan alta juuresta ja säkästä. Ruuna nautti ja hamusi huuli pitkällä.
Kun oltiin pusuhaliteltu tarpeeksi, kipaisin satulahuoneesta Kurbuksen harjat ja palasin ruunan karsinalle. Suin herran kauttaaltaan ja sainkin rapsutella kuivunutta mutaa tovin ruunan lautasilta. Setvittyäni vielä pitkän kauniin harjan, pujotin riimun takaisin surusilmän päähän ja talutin sen ulos laskevaan aurinkoon.
Ilma oli vielä kohtuu lämmin, joten en laittanut takkia. Lähdimme Kuutin kanssa kohti lempireittejäni maastoon rauhakseen käppäillen. Naru löysällä Kuutti tuli perässäni. Annoin hevosen tutkailla ympäristöä ja haistella ja maistella. Meillä ei ollut kiire.

Potkaisin keltaisia lehtiä jotka olivat tipahdelleet puista peittämään kostean kimmoisaa hiekkatietä. Katsahdin ylös haviseviin koivuihin, joiden oksat keinuivat hiljaa vienossa tuulenvireessä. Osa lehdistä oli jo kauniin keltaisia ja niitä näkyi päivä päivältä enemmän maassakin. Ilmassa oli syksyn tuoksua ja illat olivat pimeitä ja viileitä. Syksy teki kovalla tohinalla tuloaan.

Emmy & Kurbus 17HM

[Emmy]

Syysviima
26.9.2015

Viileä syysviima puhalsi läpi Seppeleen tilusten, tehden korvanlehdet ja nenän punaiseksi ja kylmiski. Tuuli heitteli oransseja ja keltaisia lehtiä ilmaan ja kieputti niitä leikkisästi. Maeisema oli selkeän syksyinen ja komeat syksyn sävyt värittivät puiden lehdistöä. Takatarhalla portin lähettyvillä olivat syömssä Loeke, Kurbus ja Edi. Loeke kohotti päätään astellessani lähemmäksi kylkikyljessä seisovaa kaksikkoa. Ruuna kohotti päänsä ikään kuin tervehtiäkseen tulijaa. Kohotin lapasen peittämän käteni ja silitin sen vaalea turpaa. Ruuna puhalsi lämmintä ilmaa sieraimistaan, joka höyrystyi kevyesti viileään ilmaan.

Emmmy & Kurbus 18HM

[Emmy]

Kesämuistoja maastoesteiden merkeissä
3.6.2015

Jännityksestä täristen kiipesin Kuutin selkään. Hullun hommaa tämä oli, lähteä nyt maastoestetunnille hevosen kanssa jota tuskin tunsi. Olin niin tottunut loikkimaan tukkien ja koivujen yli rakkaan Patronin kanssa. Patronin, jonka jokaisen liikkeen tunsin ja tiesin milloin se kyttäsi ja milloin ei hypätty. Tiesin miten se suhtautuu veteen, tukkiin, rengasesteeseen, ylöshyppyihin ja erivärisiin lautoihin. Ja nyt istuin Kurbuksen selässä, josta en tiennyt käytännössä mitään. Hullun hommaa.

Jono keinahti liikkeelle ja ohjasin Kuutin Loeken perään, jonka selässä istui rennon oloinen Fiia. Hengittelin syvään ja yritin purkaa jännitystä. Toisaalta en käsittänyt miksi minua jännitti, olinhan aikaisemminkin ollut maastoestetunnilla jollain muulla kuin Patronilla. Mutta toisaalta noita kertoja oli ehkä kaksi ja muut olin suorittanut tutun ja turvallisen silakkaponin selässä.

Saavuimme maastoesteradalle, jossa Pirre meitä odottelikin.
-Olen tarkastanut radan jalan ja se on hyvässä kunnossa. Tänään harjoitellaan perusesteillä eli tukeilla ja renkailla, sitten otetaan vähän kapeita hyppyjä ja lopuksi ylityksiä vedellä, nainen selosti ja määrisi lopulta kaikki korostetun itsenäiseen alkuverkkaan. -Ei possujonoja!

Siirsin Kuutin raviin ja innokas ruuna lähti lennokkaan reippaaseen raviin. Keventelin ja herättelin ruunaa kuulolle. Tein paljon ympyröitä, jotta saisin pohkeet läpi sekä siirtymisiä, jotta herra olisi herkillä avuilla. Laukan kanssa tein myös ympyröitä ja hain reipasta ratalaukkaa. Kuutti alkoi tuntua hyvältä ja jännitys laski sitä mukaa.

Kun hepat oli lämmitelty, aloitimme hypyt tukeilla. Yksi oli tasaisella maalla ja toinen loivassa ylämäessä. Ekalla kerralla Kuutti vähän katsoi, että hei, minkäs hökötyksen luokse sä oot mua tuomassa, mutta toisella kerralla meni yli jo tottunein elekin. Ylämäkihypytkin sujuivat aika näppärästi. Minulla alkoi jo olla järin itsevarma olo Kuutin selässä. Hevonen selvästi nautti tästäkin.

Tukeilta siirryttiin rengasesteelle, jota Kuutti ei taas ensimmäisen hypyn jälkeen järin paljoa kummastellut vaan hyppäsi kiltisti. Kiitin hevosta jokaisen hypyn jälkeen, tästä herrastahan tulee mainio maastoestekaveri.
Renkaiden jälkeen otettiin käsittelyyn Pirren mainitsemat kapeat esteet. Kapeat hypyt eivät olleet itselle kovin tuttuja, mutta Pirre painotti hevosen suoruutta. Esteelle ei kannattanut lähteä hevonen mutkalla. Pari kertaa tulikin tästä asiasta huutia, kun Kuutti sujahti ohi oltuaan estettä lähestyessä aavistuksen vinossa. Kerran herra kielsikin nuolenkärjelle, mutta monta onnistunuttakin hyppyä mahtui matkaan mukaan.

Lopuksi saimme testailla vesiallasta. Kuutti mittaili allasta aluksi lievästi kauhuissaan. Hieman maaniteltuani hevonen kuitenkin rohkeana työnsi kavionsa veteen ja sen jälkeen ruunalla oli lähinnä kivaa ja se pärskytteli vettä vähän liiankin kanssa, niin että lätäkön reunalla seisovat Sandra ja Elmokin saivat siitä osansa.
Cella esitteli komeita maanmittaustaitojaan mulastessaan Ruusun selästä lammikkoon. Hysteerisesti lammikossa käkättävä Cella pääsi Pirren avuin lopulta läpimärkänä takaisin Ruusun selkään.
Kaikki muutkin nauroivat Cellan tartuttamana. Alun jännityksestä ei ole tietoakaan ja ohjaan rennosti Kuutin jonon jatkoksi, kun hevosjoukko kääntyy kohti tallia.

Emmy & Kurbus 19HM

[Emmy]

Kouluvalmennus
30.8.2015

Heitin jalkani satula kaaren yli. Jalustimet olivat tutun lyhyet ja omaan jalkaan sopivat, esteille siis. Hieman itsekseni irvistäen pidensin jalustimia. Katseeni kohtasi Annen katseen kentän laidalla. Nainen hymyilinja totesi rauhakseen: "pidennä vaan ainakin reijällä vielä." Minähän pidensin. Aavistuksen pitkin hampain, mutta pidensin kuitenkin, me tarvitsimme tätä koulutreeniä kipeästi.

Kuutti keinahti liikkeelle ja ohjasin sen uralle. Sipaisin ruunan kaulaa ja painoin kantapäitä alas. Kohensin ryhtiä ja siirsin pohjetta ja reittä hieman taaemmas, kunnon koulutuuppari.

Ensin pienten alkulämmittelyiden jälkeen Anne otti jokaisen henkilökohtaiseen syyniin.
Keskityimme Kuutin kanssa herkistämään kovapäistä ponia, joten siirtymiset ja tiet tahdittivat treeniämme. Kuutti tuntui aluksi ihan superjäykältä ja hitaalta, mutta pikkuhiljaa ruuna alkoi vertyä. Todellisen läpimurron saimme Kyran kulmaharjoituksessa. Siinä tuntui että todella sain kuutin avuille ja sisäpohkeen oikein läpi. Kuutti tuntui jo letkeältä ja aloin jopa nauttimaan ratsastuksesta.

Laukkatehtävissä Kuutti pyrki aluksi hieman kovapäisesti rynnimään, mutta pitkäpiimäisen hinkkauksen jälkeen aloimme saamaan laukkaankin rytmiä ja jopa vähän koottua sitä. Kuutista alkoi kuoriutua ihan hevonen.

Annen ohjeet ja kommentit auttoivat meitä kokoajan pieniä askelia eteenpäin. Kuutti rupesi tuntumaan oikesti hyvältä ja ratsastaminen keveni. Vaikka tehtävää on vielä huimasti, tuntui että tässä valmennuksessa olimme päässeet hyvään alkuun kouluratsastuksen saralla, joka oli jäänyt meillä kesän humputteluissa vähän vähemmälle. Kun osaisi vielä muistaa nämä kaikki vinkit ja opit omissakin treeneissä.

Kuutti ravasi uralla verkkaakseen ja laskin pikkuhiljaa ohjista lisää tilaa, jotta hevonens sai venyttää kaulaa jokseenkin raskaan ja intensiivisen treenin jälkeen. Itse keventelin rennosti ja seurailin muita. Kaikkien hepat näyttivät enemmän tai vähemmän rennon tyytyväiseltä ja pärskähtelivät elokuun viileässä illassa. Kentän reunalla puut havisivat ja muutama keltainen lehti kieppui maahan.

Valmennuksen päätteeksi taputin Kuuttia ja liu'uin alas selästä. Mielessäni vilahti ajatus, että pärjäisimme näillä eväillä paljon paremmin seurakisoissa, kun olimme harkkakisoissa suorittaneet.

Emmy & Kurbus 20HM

[Emmy]

Rataesteitä
21.9.2015

Rämähdin päin estetolppaa. Kuutin ohjat karkasivat käsistäni ja lysähdin hiekalle. Ilmat olivat puristuneet pihalle keskelle selkää kohdistuneen iskun jäljiltä ja jäinkin kyljelleni maahan haukkomaan henkeä. Keskivartaloa kivisti samalla kun yritin kerätä tyhjiksi puristuneisiin keuhkoihin ilmaa.
-Emmy?! Sattuko! kuului pelästynyt ääni, jonka seurauksena vasta tajusin, että maatessani maassa liikkumatta en antanut kovin hyvää kuvaa.
Keräsin vielä sekunnin ilmaa keuhkoihini ja nousin sitten istumaan. Viereen oli kyykistynyt huolestuneen näköinen Pirre, jolla oli Kuutti toisessa kädessä.
-Sattuko? Pirre kysyi uudestaan.
-Ei, ilmat vaan lähti pihalle. Oon ihan kunnossa, kähisin erityisen vakuuttavasti.
-No istu hetki ja hengitä, nouse ylös kun pystyt, Pirre sanoi ja taputti minua olkapäähän.

Hengitin syvään muutaman kerran ja nousin sitten ylös. Pirre auttoi minut takaisin Kuutin selkään ja patisti samalle tehtävälle uudestaan. Otin Kuutin avuille, laukkasin muutaman ympyrän ja suuntasin sitten uudestaan kohti kohtalokasta sinistä sarjaa. Pidin Pirren ohjeet mielessä ja pohkeet kiinni sekä ohjat tuntumalla. Laskin mielessäni askeleet ja Kuutti ponnisti ensimmäiselle esteelle hyvältä etäisyydeltä. Pidin pohkeet hyvin kyljissä esteiden välillä ja huomioin erityisesti oikean pohkeen, jolle puolelle Kurbus oli viimeksi livistänyt. Tällä kertaa pääsimme b-osastakin yli. Taputin Kuuttia ja siirsin sen käyntiin.
Tippumisen seurauksena adrenaliinin jyllätessä kehossa, kädet vielä tärisivät ja tuntui, että olisin juossut mailin. Sainkin hetken huilaustaukoa, kun Pirre käski Annin ja Lailan seuraavaksi samalle tehtävälle.
Päästin Kuutin ohjat pitkiksi ja yritin tasoittaa hengitykseni ja tykyttävän sydämen.

Tulimme vielä muutamaa tehtävää ja sitten rupesimme tulemaan ratoja. Seurasin katseellani Cellan ja Windin suoritusta perusradalla. Windi oli selvästi saanut tuoreen lähetyksen tammahormooneja ja pisti Cella-raukan totisesti koville. Cella sai painittua Windin kanssa radan läpi. Korkeuden noustessa parin keskittyminen ja suoritus paranivat ja viimeisimmässä korkeudessa Cella väläytteli Windistä aika loistaviakin pätkiä esille.
Lopulta punakka ja hikinen Cella sai luvan löysätä yhtä hikisen Windin ohjat ja minut komennettiin Kuutin kanssa ruuvipenkkiin.
Keräilin Kuutin ohjat ja herättelin sen töihin. Pirre pyöritteli silmiään kädet lanteilla. Ilmeisesti tällaiset toimenpiteet pitäisi tehdä ennen kuin tuli komennus esteille.

Rata alkoi hieman kehnosti, otettuamme ensimmäiseltä esteeltä puomi mukaan, mutta possupystyllä sain keskittymiseni takaisin ja sarjalle tulimme jo hyvin, enkä antanut Kuutille aihetta heittää minua toistamiseen maneesin hiekkaan.
Seuraavat okserit ylitettiin ilman ongelmia, mutta pinkin okserin jälkeen meinasin kadottaa suunnan ja siksi käännös kutoselle jäikin tiukaksi ja Kuutti pudotti raviin.
-Emmy aivot kehiin! Pirre huikkasi kiukkuisesti kentän keskeltä.
Sain nostettua uuden laukan ja jatkettua ilman volttia radan loppuun.

Sain Pirreltä kovan palautteen radan muistamisesta. Nainen korotti esteitä ja saimme tulla homman uudestaan. Nyt muistin kaikki tiet ja esteet pysyivät ylhäällä. Aika tyytyväisenä siihen suoritukseen hidastelin Kuutin käyntiin.
Vielä yhdessä korotetussa korkeudessa tulimme radan. Ekalle esteelle iski rimakauhu, jonka tartutin Kuuttiin ja kielsimme sille.
-Älä kato estettä vaan sen yli! Pirre sanoi. –Silloin korkeus ei kauhistuta. Sitä paitsi, nämä ei oo ees korkeita, joten kerää ittes, Pirre lisäsi ja virnisti.
Huokaisin, nollasin tilanteen ja tulin uudestaan. Pidin Pirren vinkin mielessä ja katsoin esteen yli. Pääsimmekin ensimmäisen esteen yli ja loputkin ihan mallikkaasti paria ponnistuspaikkavirhettä lukuunottamatta.
-Hyvä, sehän alkaa sujumaan, Pirre kehui.
Taputin Kuuttia ja löysäsin jälleen ohjat Annin nostaessa laukan ja suunnatessa radan ensimmäiselle esteelle.

Talutimme hevoset maneesista talliin pienen sateen ripsiessä tummalta taivaalta.
-Emmy leipoo meille vissiin kakkua! Inkeri totesi ilkikurisesti taluttaessaan Ruusua kohti aittaa.
-Niinpä! Saako esittää toiveita, Cella sanoi ja kääntyi virnistämään.
-Saa, mutten lupaa kuunnella niitä, heitin takaisin.
Kiiruhdimme kovenevan sateen alta sisälle talliin. Jokainen hajaantui käytävällä ympärille tallia, kuskatessaan oman ratsunsa oikeaan karsinaan.
Kiepautin Kuutin karsinaan ja suljin oven. Ryhdyin purkamaan varusteita. Nostin satulan ulos telineeseen ja suitset naulaan. Suin ponin ja setvin sen harjan, joka oli ehtinyt estetunnin tiimellyksessä jo sotkeentua.

Nostin satulan ja suitset käsivarsilleni ja talsin satulahuoneeseen. Kun olin saanut varusteet pois käsistäni, riisuin kypärän ja turvaliivin. Haroin hikiset hiukset pois naamalta ja tunnustelin iskua ottanutta selkääni. Selkä ei tuntunut kipeältä, kiitos turvaliivin, mutta epäilin, että huomenna sitä koristaisi kämmenen kokoinen mustelma. Nimittäin, kuten Henri aina tapasi sanoa, I bruise like a peach.

Emmy & Kurbus 21HM

[Emmy]

Talliterapiaa
4.10.2015

Päivä oli ollut melko kaunis. Taivas oli koko päivän ollut melkein sininen, muutaman kumpupilven värittämä. Aurinko paistoi nyt matalalta ja alkoi painua mailleen saaden syksyn värit loistamaan entistä kauniimpana. Istuin kuitenkin jokseenkin allapäin ratin takana naksauttaessani vilkun oikealle ja kääntyessäni Seppeleen pihatielle.
Olimme riidelleet Henrin kanssa aamulla. Jonkinlainen välirauha oli sovittu, mutta kunnolla sopuun ei oltu päästy. Henri oli lähtenyt töihin ja minä olin jäänyt yksin kiukkuisena ja surullisena kotiin.
Kesän jälkeen tehty päätös muuttaa yhteen oli sujunut tähän mennessä hyvin, nyt oli tullut kohdalle ensimmäinen töyssy. Ihan tyhmästä asiasta oltiin riidelty. En edes kunnolla muistanut riidan alkulähdettä mutta jotain tyhmää se oli ollut. Nyt minua lähinnä suretti ja masensi. Toivottavasti saisimme illalla sovittua kunnolla.

Vilkun oranssi valo välähti kun painoin auton ovet lukkoon ja hilpaisin hämärtyvän pihamaan poikki talliin. Sunnuntai-ilta oli rauhallista aikaa tallilla. Siksi olinkin kotona tehnyt päätöksen tulla talleilemaan, koska täällä saisin olla rauhassa ja terapoida mieltäni hevosentuoksuisessa ympäristössä. Tallilla mieli lepäsi ja melkein takuuvarmasti tulisi ainakin hitusen verran paremmalle mielelle. Toisaalta viimeaikoina Seppelekään ei ollut ollut kovin piristävä ilmapiiri. Puoli tallia suri rakastetun Sentin poismenoa.
Kovin traaginen ja onneton kohtalo oli kohdannut kullankeltaista lempeää oripoikaa. Sentin minäkin muistin äärettömän kultaisena, kilttinä, suloisena ja innokkaana orina. Sillä olin ylittänyt yhdellä estetunnilla esteitä ja ori oli ollut maineensa veroinen.
Lynnille asiahan oli raskain koska ori oli ollut naiselle tavattoman rakas. Itse en osannut suhtautua koskaan kenenkään suruun, ja itselleni paras lääke oli yleensä muista asioista puhuminen ja muun tekeminen. Tämän olin ottanut Lynnin kanssa asioidessani linjaksi ja olin huomannut sen olevan ihan hyväkin juttu. Ainakin Lynn ei mulkaissut pahasti kun heitin ilmaan pari vitsiä.

Kuutin siniraidallinen riimunnaru ja punainen riimu kädessä talsin kohti maneesia ja takatarhaa. Ruunat olivat vielä ulkona ja möllöttivät kuka missäkin. Kuutti oli Edin kanssa tarhan toisella laidalla. Suljettuani portin, talsin ruunan luo.
-Hei mussu.. miten on päivä mennyt? höpötin hiljaa vaalealle hevoselle syöttäessäni samalla sille porkkanan palaa.
Pujotin riimun ruunan kauniiden korvien taa ja napsautin lukon kiinni. –Tulehan.

Avasin tallin oven ja pujahdin Kuutin kanssa sisään. Kuulin uhkaavasti läheneviä askelia tallin yksäripäädyn suunnasta ja livahdin pikaisesti Kuutin kanssa sen karsinaan piiloon. Nyt ei huvittanut seurustella kenenkään kanssa.
Kuutin karsinan suojista kurkisti tepastelijaa. Tyttö oli Anastasia, joka oli mitä ilmeisimmin tulossa Alexin karsinalta. Huokaisin ja napsautin Kuutin irti riimusta. Ruuna katseli minua suloisen surullisilla silmillään ja tunsin kaiken ahdistuksen, surun ja kiukun valuvan pikkuhiljaa pois. Nojasin ruunan lapaan ja painoin pääni sen pitkään harjaan. Kuutti käänsi turpansa minuun päin ja hamusi kättäni, terapiaa parhaimmillaan.

Käänsin avainta kaapin lukossa. Se ei kääntynyt kunnolla. Rynkytin ja paukutin ovea, mutta mitään ei tapahtunut, avain ei suostunut kääntymään ja avaamaan kaappia. Olin jo marssimassa uuden kiukkupuuskan siivittämänä alas Annen toimistoon, kun minulle tuntematon tyttö tuli ylös.
-öö.. anteeks mut toi on kyllä mun kaappi, tyttö totesi hiljaa ja osoitti lokerikkoa jota olin äsken väkivalloin yrittänyt rynkyttää auki.
Katsahdin kaapin ylälaitaan jossa luki siistillä käsialalla Kikka. Hieman hämmentyneenä siirsin katseeni vasemmanpuoleiseen kaappiin, jossa komeili lähes kolme vuotta sitten liimamani nimilappu jossa luki jokseenkin haalistunein kirjaimin EMMY.
-Oho.. sori kauheesti.. mä jo meinasin mennä Annelle valittaa että mun avain ei toimi.., totesin saatuani puhekykyni takaisin. –Oon kauheen pahoillani.
-Ei se mitään, Kikka totesi ja hymyili vienosti.

Edelleen hieman noloissani avasin oikean kaapin ja käärin sieltä kiireesti käsiin enkkuviltin, sinisen kouluraipan ja kypärän. Olin jo sulkemassa kaappia, kun silmäni osui aivan kaapin perällä, heinänkorsien ja muun roskan seassa lojuviin muovisessa paketissa oleviin keltaisiin pinteleihin. Noukin paketin ja ihmettelin hetken että eihän mulla ole keltaisia pinteleitä. Hetken pohdittuani kuka oli laittanut kaappiini paketin pinteleitä, lamppu syttyi ja muistin, että olin käyttänyt niitä kaksi vuotta sitten halloweenina, kun olimme olleet Patronin kanssa Pottereita. Patronilla oli ollut silloin takasissa keltaiset pintelit ja etusissa punaiset. Punaisille oli ollut tuon kerran jälkeen käyttöä, mutta keltaiset olivat jääneet selkeästi käyttämättä.
Nyt kuitenkin nappasin pintelit matkaan, koska ne olivat kivan syksyisen väriset ja sopivat enkkuviltin sävyihin. Iloisena löydöstäni, pompin portaat alas. Pudotin tavarat kuutin karsinalle matkallani satulahuoneeseen, josta nappasin pikaisesti Kuutin harjat ja suitset.

Kohta Kuutti seisoi karsinassa suitsittuna ja enkkuviltillä peiteltynä. Itse painoin kypärän päähän ja vedin vaaleanpunaiset lapaset käteen. Nappasin raipan ja talutin Kuutin pimenevälle pihamaalle, kentän portista sisään ja keskelle kenttää. Jakkaran avulla kiipesin Kuutin viltin peittämään selkään. Asettelin viltin hyvin, painoin pohkeeni ruunan kylkiin ja ohjasin sen uralle.
Ohjat pitkinä annoin Kuutin löntystää uraa pitkin. Itse hengitin syvään viileää, raikasta syysilmaa. Syksyn tuoksut tulvivat nenääni, hengittäessäni rauhallisesti. Tuntui taas, että kaikki oli valtakunnassa hyvin ja murheet sekä huolet lensivät uloshengitysilman kanssa taivaan tuuliin.

Keräilin Kuutin ohjat ja aloin jumppailemaan sitä käynnissä. Olin ajatellut pitää treenin lyhyenä ja lähinnä jumppailla Kuuttia käynnissä ja ehkä vähän ravissa. Tuntui etten jaksanut kauheasti pomppia selässä, joten hitahinen ja rauhallinen käyntityöskentely tuntui nyt sopivalta, vaikken yleensä käyntihommista välittänyt.
Jumppailin Kuuttia ja hain siitä rentoutta. Pitkä, rauhallinen käynnissä verryttely, taivuttelu ja jumppaaminen tuottivat tulosta ja Kuutti alkoi tuntua käteen tosi kivalta. Tein muutamia raviin siirtymisiä yrittäen säilyttää hyvän rentouden myös ravissa. Pari kertaa paketti levähti, ja jouduin uudestaan hakemaan fiiliksen takaisin, mutta pari kertaa Kuutti säilytti lähes saman rentouden ja tuntui lähes yhtä hyvälle käteen, kuin käynnissä. Näistä parista onnistumisesta tulin hyvälle mielelle. Tulin hyvälle mielelle myös siitä, että tunsin Kuutin olevat tyytyväinen.

Puolen tunnin köpsöttelyn jälkeen olisin halunnut mennä vielä hetkeksi maastoon, mutta en kehdannut lähteä edes valaistulle lenkille ilman heijastimia ja ulkona oli jo melkein säkkipimeää. Syksyllä ilta pimeni nopeasti. Tyydyin siis kävelemään vielä muutaman kierroksen kentällä ja laskeuduin sitten alas ja talutin Kuutin talliin.

Nostin suitset naulaan ja nappasin käteeni pölärin jolla suin nopeasti ruunan läpi. Tarkistin kaviot ja annoin sitten kiitoksen Kuutille, eli palan porkkanaa.
Rapsitin ruunan kaulaa, sen mutustaessa tyytyväisenä porkkanaa. Kovin paljon paremmalla mielellä, kuin tullessani, vein Kuutin tavarat satulahuoneeseen, käärin keltaiset pintelit siisteille rullille, laitoin ne pakettiin ja vein viltin, kypärän ja raipan kanssa kaappiini. Naksautin lukon kiinni ja tiputin avaimet taskuun.

Hilpaisin alakertaan. Kasper näkyi ottavan hevosia jos sisään, joten Kuuttia ei tarvitsisi enää viedä ulos. Tarjouduin avuksi ja sainkin kuskata Lailan, Eelan ja Windin. Viimeiseksi mainittu yritti matkalla puraista takistani palasen. Ilmeisesti vain Cella oli kyllin arvokas viemään rouvan omaan karsinaansa.
Suljin Windin karsinan oven. Taputtelin taskujani varmistaen, että avaimet ja puhelin olivat matkassa. Sitten suuntasin askeleeni kohti autoa. Mielessäni mietin, että kävisin ostamassa jotain kivaa illaksi, jos vaikka saataisiin päivän riidan Henrin kanssa sovittua. Minä ainakin olin jo hyvällä tuulella ja valmis sopimaan hölmöt erimielisyydet. Onnistunut tallipäivä on parannus kaikkeen, se on varmaa.

Emmy & Kurbus 22HM

[Emmy]

Nollaus
21.10.2015

Sää oli hieman lämmennyt ja melkein pakkaslukemat olivat vaihtuneet sateiseen ja kymmenen asteen lämpöiseen ilmaan. Ilta oli pimeä, kun vihdoin pääsin tallille. Koko päivä oli kulunut opintojen ja työvuoron parissa. Pari deadlinea oli stressannut etäopintojen suunnalta ja olin stressannut niitä koko viikon. Onneksi nyt oli tehtävät ajan tasalla ja olin ansainnut tauon tallilla.

Maneesista kantautui Annen kailotus mikrofoniin ja hevosten kavioiden töminä. Siellä oli tunti meneillään. Tiesin ettei Kuutti kiertäisi tällä hetkellä kehää, sillä se nautti vapaapäivästä. Potkaisin kiveä maassa ja manasin säätä. Olisi ollut kiva lähteä vaikkapa köpsöttelemään maastoon, mutta taivaalta tuli inhottavaa tihkua. Kolkkasin talliin sisään ja nappasin naulakosta Kuutin riimun. Pinkaisin pihalle ja valoisten maneesin ikkunoiden ohi takatarhalle. Olin päättänyt kokeilla Kuutinkin kanssa Patroninkin kanssa opettelemaani temppua, eli vihellyksestä luokse tuloa. En ole varma oppiko Patronkaan sitä, se ei nimittäin aina tullut, joten en ole varma johtuiko se taitavista tempunopetustaidosta vai sattumasta.

Heittelin omenaa kädessäni ylös alas ja puraisin siitä palasen. Heitin omenan uudestaan ilmaan ja nappasin toisella kädellä kiinni. Lähestyin porttia ja vihelsin kimakasti. Vihellys hukkui osittain sateeseen ja tuuleen, mutta ehkä Kuutin korviin kantautui jotain, jos kantautui, se ei siitä kyllä välittänyt. Heitin omenaa taas ilmaan ja pujahdin portista sisään. Reinoa kiinnosti omenani joten se tuli urkkimaan josko pääsisi osille. Puraisin omenasta palasen ja syötin sen Reinolle.
Reinon kinutessa lisää, alkoi Kuutti ja Lakuakin kiinnostaa mitä herkkuja minulla oli. Kuutin tullessa minua kohti, vihelsin hieman hiljaisemmin uudestaan, jotten säikäyttäisi. Kuuttia ei ihmetyttänyt viheltelyni vaan se saapui luokseni omenan kiilto silmissään. Syötin omenan puoliksi Loekelle ja Kuutille, jaoin vielä palasen Paikalle saapuneelle Edille ja yhden vielä Reinolle. Kun omena oli tuhottu, nappasin Kuutin riimuun ja läksin taluttamaan söpöliä portille.

Tallissa oli ulkoisen sumusateen jälkeen ihanan kuivaa ja lämmintä. Sekä valoisaa, syysillat olivat jo tosi pimeitä. Entistä vähemmän halutti lähteä ulos puuhaamaan jotain Kuutin kanssa.
-Moi Emmy! huikkasi aina niin pirteä Salma. –Mitä aattelit puuhata tänään?
-En tiiä, ei kauheesti huvittaisi lähteä ulos.. sanoin hieman alakuloisesti.
-Hmm.. lähtisitkö jos pitäisin sulle pientä hyppytuntia? Salma ehdotti pienen mietinnän jälkeen.
-Oikeesti?! nyt vitsailet! Sanoin ja pyöräytin samalla Kuutin karsinaan.
-Vosin ihan tosissani, oon Bonniella jo tänään liikkunu ja pitää pitää estetaitoja yllä, nyt kun Bonan kanssa on tiedossa hiljaisempaa. Ja oon saanut Pirreltä ihan supervinkkejä.
-Jos sä haluut ni kyl mä kentälle sitte uhraudun, sanoin ja virnistin Salmalle.
Salma naurahti tutulle vinolle hymylleni ja taputti Kuuttia kaulaan.
-Varaudu todelliseen rääkkiin, Salma heitti ja kipaisi yläkertaan.

Jäin Kuutin karsinaan hekottelemaan itsekseni. Kipaisin satulahuoneeseen ja keräilin kamppeet valmiiksi. Olin puolivälissä laittamassa hevosta valmiiksi, kun Salma tanssahteli Kuutin karsinalle sadetakki päällä ja kirkkaan väriset kumisaappaat jalassa, ilmoittaakseen että menee kasaamaan esteitä. Huokaisin. Sade ei ollut ulkona yhtään hellittänyt, mutta kai se oli Salman kovan silmän alle uhrauduttava. Talutin Kuutin ulos kääriytyneenä itse mustaan tuttuun vedenpitävään kuoritakkiini. Sade oli onneksi hieman hellittänyt ja oli enää hyvin pientä tihkua.
Salma oli sytyttänyt kentän valot ja kasannut sinne tänne esteitä. Mietin miten selvittäisiin niistä jokseenkin pimeällä kentällä.
-Älä huoli, tehtävät on helppoja, ette katko Kuutin kanssa jalkojanne, Salma ilmoitti tomerasti nojaillen rennosti märkään aitaan.
Tuhahdin ja nousin Kuutin kyytiin.

Salman ”tunti” osottautui superhauskaksi ja tavallisen estepomppimisen lisäksi Salma laittoi minut ratsastamaan muutaman ristikon yli mm. ilman jalustimia, ohjat ristissä ja yksi helppo jumppasarja tultiin ilman käsiä. Minulla oli hauskaa ja sen lisäksi tunti oli tehokas. Salman into tarttui aina helposti minuun ja tunnin aikana ehdin jo unohtaa kurjan sään. Keskityin vain Kuuttiin ja pitämään hauskaa.
Pitkin syksyä kehityksemme ei Kuutin kanssa ollut ollut kovin nousujohteista, joten oli hauska nollata vähän aivoja, kuitenkin ihan kehittävienkin tehtävien parissa. Nautin täysin rinnoin Salman seurasta, Kuutista, esteistä ja ehkä hieman pimeästä syksystäkin, oli siinä omat hyvät puolensa ja tietty tunnelmallisuus.

Pysäytin Kuutin keskelle kenttää ja molskautin alas selästä kuraiseen kenttään. Salma jo keräili esteitä ja liityimme Kuutin kanssa avuksi. Hyvin menneen estehyppelyn jälkeen omat motivaatiot Kuutin suhteen taas kasvoivat. Kenties saisimme talven mittaan lisä varmuutta ja etenkin tyylikkyyttä esteille. Välillä saatiin nimittäin roiskaistua tuurilla esteistä yli ja radoista läpi, mutta tietty tyylikkyys ja sulavuus meiltä uupui. Videoltakin katsottaessa meno oli toisinaan aika säälittävää räpellystä..

Kun esteet oli kerätty, talutin Kuutin talliin, Salman kävellessä vierellä. Tyttö jäi pölisemään Kuutin karsinalle, oveen nojaillen, samalla kun purin ruunan ja pölisin takaisin. Tuntui ettei Salmankaan kanssa oltu ikuisuuksiin juteltu kunnolla, koulun ja töiden kanssa oli ollut niin viipotusta, että huomasin vasta nyt, etten ollut kunnolla kerennyt edes pysähtyä.

Kun Kuutti oli hoidettu, laitettu ja loimitettu, se sai jäädä sisälle odottelemaan iltaheinien saapumista, koska kello oli jo sen verran paljon. Kannoimme yhdessä Salman kanssa Kuutin kamat satulahuoneeseen, jonka jälkeen minä vaihdoin kuivempaa päälle ja liityimme sitten oleskeluhuoneeseen, missä oli ilmeisesti kuumakaakaokestit meneillään. Useampaakin leivosta ja kakkua sekä keksiä näkyi koreilevan pöydällä, sebeystäväni olivat selkeästi innostuneet leipomaan. Otin käsiini kiittäen Salman ojentaman kaakaon ja nappasin muffinssin. Käperryin sohvan tyhjään nurkkaan mukavaksi sykkyräksi ja jäin kuuntelemaan muiden iloista rupattelua lämpöisessä ilmapiirissä. Ulkona uliseva tuuli ja sateen ropina unohtuivat sen siliän tien.

Emmy & Kurbus 23HM

[Emmy]

Halloween
31.10.2015

Suurena Harry Potter –fanina, tämän vuotinen Halloween oli minulle taivas. Astuessani heinävintille, en voinut muuta kuin haukkoa ääneen henkeä. Niin fantastisesti oli paikka koristeltu. Katossa riippui erivärisiä joulupalloja ja opettajanpöydällä olevat lyhdyt toivat saliin mystisen tunnelman. Ainakin hämmästyneen ekaluokkalaisen ilme oli oikea. Kulkiessamme jonossa kohti opettajien pöytää, jossa Anne ja Pirre istuivat vakavina, silmäni osui Kasperiin. Tyrskähdin äänettömästi kuvitellessani miten Anne oli joutunut uhkaamaan, kiristämään ja lahjomaan saadakseen Kasperin mukaan leikkiin. Kuulin jonkun supisevan toisen korvaan ja ihmettelevän hienosti rakennettuja vanhempia oppilaita. "Tuo on ihan selkeä Seamus Finnigan!"

Päästyämme heinävintin perälle, toivotti Pirre meidät tervetulleeksi ja lupasi että oppisimme taikakoulussa yhtä sun toista mielenkiintoista.
-Opitte keittämään taikajuomia, lausumaan loitsuja ja hoitamaan vaarallisia kasveja! Pirre julisit. -Mutta matikkaa tai historiaa ynnä muuta hyödyllistä emme teille opeta, Anne lisäsi ja moni tyrskähteli. Pirre vilkaisi Annea tuimasti ja jatkoi mystisellä äänellän lajitteluun ja nosti kypärän pöydältä.

Minä sain kunnian ensimmäisenä vetää tulevan tupani lajittelykypärästä. Hätkähdin pahoin, kun kuulin Kassun äänen luettelevan ”ominaisuuksiani” ja hetken tuijotinkin häntä ällistyneenä. Toivuttuani ällistyksestä, sain aavistuksen vapisevin käsin avattua paperilappusen ja Kasper julisti minut Saappaankärkeen. Kipitin omaan pöytääni ja pian sainkin seuraani virnistelevän Annin, joka kipaisi istumaan viereeni.
-Mitä me viisaat, tyttö totesi ja kujersimme naurusta.
Pikkuhiljaa jono hupeni ja lopulta saimme vielä joukkoomme weaslymaisen Fiian. Kaikki oli lajiteltu. Fiian ja Annin lisäksi tupaani kuului Clara ja Sandra. Lajitteluseremonian jälkeen oli vuorossa koulun laulu ja rehtorin puheen jälkeen lähtö tutkimaan Seppeleen taianomaisia tiluksia koodisuunnistuksen merkeissä. Ennen lähtöä ehdotin, josko laittaisimme päälle jotain sinistä. Itselleni olin hyvin korpinkynnen (siis saappaankärjen, kröhkröh) toiveissani ottanut mukaan kotoa sinisen hupparin ja pihistänyt äidin korulippaasta pari kuparin (siis pronssin) väristä rannerengasta. Fiia vetäisikin kaapistaan sähkönsinisen pipon päähän ja kun loputkin tuvastamme oli saaneet jotain sinistä päälle, lähdimme suunnistukselle.

Kiersimme Seppeleen tiluksia rastilta toiselle ja toinen toistaan kummallisempien arvoitusten perässä.
-Mitä se Pirre oikeen meinaa tällä? "Oletko nähnyt nuoren taikaolennon kirmaavan? Mene sinne ja löydä tehtävä hurmaava.", mitä tää oikeen tarkottaa? totesin lukiessani nelosvihjettä ääneen.

Kisailu oli tasaväkistä ja kaikkien hoksottimille oli hyötyä rasteilla. Ratkoimme kiperät pulmat toisensa jälkeen ja teimme mitä hullunkurisempia velhotehtäviä. Alkoi jo tuntua melkein kun opiskelisimmekin sittenkin velho-oppikoulussa. Osa tehtävistä oli kuin kirjan sivuilta ja toinen toistaan kiperimpiä, mutta samalla aina vaan hauskempia. Saavuimme viimeiselle rastille hieman Pohjelikkojen ja luimuisten vanavedessä, puuskuponit aivan kintereillämme.
Suunnistuksen jälkeen olikin aika suunnata taikaeläintenhoidon oppitunnille, mitähän se toisi tullessaan?

Pukukilpailu

Kaikki oli lähtenyt siitä, kun olin löhönnyt kotona sohvalla lempivilttini alla pähkäilemässä pukua Halloween-tapahtumaan minulle ja Kuutille. Olin hypistellyt hajamielisesti vilttiä ja seurannut sen kukkakuvioita sormellani.
Se ei ollut kovin kaunis viltti, tai ainakaan se ei sopinut sisustukseen ollenkaan. Viltti oli kirkkaan vihreä ja siinä oli vaaleanpunaisia ja keltaisia kukkia. Se oli kuitenkin lämmin ja mukava, joten en ollut hennonnut laittaa sitä poiskaan.
Seuratessani taas sormellani yhden kukkakuvion ääriviivoja, olin keksinyt sen. Idea oli poksahtanut päähäni kuin klassinen lamppu olisi yhtäkkiä syttynyt. Olisimme Kuutin kanssa kukka ja mehiläinen!

Emmy & Kurbus 24HM

[Emmy]

Estekisoihin tähtäävä valmennus
23.8.2015

Tyylillä vedetään, kuten aina. Only way to do it right.

Emmy & Kurbus 25HM

[Emmy]

Talven tuntua
8.11.2015

Vaati ponnisteluja lähteä sohvalta pimeään sateiseen marraskuun iltaan. Olin kuitenkin kaavaillut sen varaan, että menisin vielä tallille tänään. Meillä oli ollut aamulla ratsastuskoulumestaruuksiin tähtäävä valmennus. Kuutti oli käynyt aika kuumana ja minulla oli ollut tekemistä sen kanssa. Jotain tyylittömiä ja pari tyylikästäkin suoritusta oltiin silti kaavittu kasaan ja Annelta olin saanut vinkkejä ja kannustusta itsenäisiin treeneihin.

Ajomatkan aikana vesi muuttui hiljalleen rännäksi. Mietin ehtisikö se muuttua illan mittana vielä lumeksi, ei nimittäin huvittanut lähteä maastoon käppäilemään, jos taivaalta tulisi rättejä. Henri oli vaihtanut autooni talvirenkaat jo muutama viikko takaperin. Olin minäkin siinä auttanut.. vähäsen.
Käännyin hieman ennen tuttua risteystä Seppeleen uudelle parkkipaikalle ja pysäköin auton trailerin viereen. Heitin ovet lukkoon ja lähdin ripein askelin kohti tallia karkuun taivaalta tipahtelevilta tiskiräteiltä.

Sisällä tallissa oli hiljaista, kuivaa ja lämmintä. Pudistelin pipoon jääneet räntähiutaleet ja suuntasin kohti yläkertaa hakemaan pari porkkanaa ja katsomaan josko löytäisin maastoseuraa. Kähvelsin kaapistani pari porkkanan palasta ja kurkistin oleskeluhuoneen ovesta sisään. Siellä ei ollut ketään, joten painelin alakertaan. Koko talli tuntui kuolemanhiljaiselta. Eikö täällä tosiaan ollut tähän aikaan enää ketään. Kurkkasin yksäripuolelle, ei ketään. Kurkkasin satulahuoneeseen. ei ketään. Vessakaan ei ollut lukossa ja rehula oli yhtä autio kun Sahara.
Hieman hämilläni lähdin kuitenkin hakemaan Kuuttia sisään. Ulkona räntäsade ei ollut muuttunut juuri miksikään, ehkä hieman heikennyt. Saavuttuani takatarhalle, kuulin vihdoin elonmerkkejä. Hiljaista puhetta. Pimeässä en tunnistanut puhuja, menin lähemmäs ja sukelsin portin aidan ali. Mysteerijuttelija puhui pienelle mustalle ponille, Rokille.
-Sussu! moi! sanoin innokkaasti ottaessani kiinni syliini tunkenutta Kuuttia.
-ai moi Emmy, Sussu sanoi tunnistettuaan minut.
Sussu oli jo lähtenyt taluttamaan Rokkia portille, itse lähdin perään. Sussun avatessa porttia kysäisin, että lähtisikö hän maastoon mukaan.
-Joo sopii! Sussu sanoi saatuaan portin vihdoin auki. –Lähdetään vaan.
-Kiva, katotaan jos saadaan muitakin, mutta tallilla oli äskön ainakin aika kuoleman hiljaista, sanoin ja virnistin.
Lähdimme taluttamaan hevosia talliin. Sussu erosi minusta aitalla sovittuamme, että tapaisimme pihalla puolen tunnin päästä.

Talutin Kuutin sisään talliin ja kiepautin sen pesupaikalle, jalat olivat supermutaiset. Pesaisin jalat lämpöisellä vedellä ja kuivasin ne huolella pyyhkeellä. Otin pesupaikalla loimenkin pois ja jätin sen odottelemaan käytävälle, että sain vietyä Kuutin karsinaan. Palasin viemään loimen kuivamaan. Hain samalla reissulla varusteet satulahuoneesta.

Harjasin Kuutin vaaleaa karvaa pitkin vedoin ja juttelin hevoselle. Kuutti kuunteli puhettani ja oli rento. Rapsuttelin ruunaa ja paijailin sitä. Hevonen oli ihanan lämmin ja painoinkin kylmät sormeni Kuutin harjan alle lämpimään.

Räntä oli ulkona muuttunut hienoisen kiteisiksi lumihiutaleiksi, kun puolituntia myöhemmin istuin Kuutin selässä pihalla Rokin ja Sussun kanssa. Lumihiutaleet jäivät hentona kerroksena mustaan maahan ja loivat kauniin marraskuisen illan. Tuulia talutti vielä Ruusun aitasta, josta Sussu oli löytänyt tytön lymyilemästä ja pyytänyt tätä mukaan maastokeikallemme.
Lähdimme Ruusun perässä kohti valaistua maastoreittiä otsalamput kypärään kiinnitettynä ja taikaviitat takkien päälle puettuna.

Ratsastimme käyntiä, kevyttä ravia ja otimme muutaman pikkuisen rauhallisen laukkapätkän. Lumisade keventyi hieman matkan aikana ja alkoi sataa hyvin kevyitä pakkashiutaleita. Ilmassa tuoksui pakkanen ja ilma oli raikasta. Hevosten hengitys kohosi höyrynä ilmaan. Lumi kerääntyi Kuutin enkkuviltin peittämän pepun päälle ja polku muuttui pikkuhiljaa valkoiseksi.
-Kaunista.. huokaisin tuskin kuuluvasti.
-Niin on, kuiskasi Tuulia.
-Toivottavasti tulee valkoinen joulu, sanoin kaihoisasti. Mustat joulut olivat masentavinta maailmassa.
-Niinpä, Sussu sanoi takaa, ravattuaan meidät Rokin kanssa kiinni. –Vois muutenkin tulla tosi luminen talvi!
-Jep, sitä odotellessa, Tuulia sanoi.
-Arvatkaa mikä olis muuten siistiä! Joku talvirieha Seppeleessä. Pulkkailua, kelkkailua, hiihtoratsastusta ja muuta. Olis hauskaa! Höpötin yhtäkkiä innostuneena.
-Ei huono idea, pitää varmaan ehdottaa Annelle, Sussu sanoi mietteliäänä.
Pian vaivuimme rauhallisen, talvisen, hiljaisen metsän luomaan rauhaan ja palasimme hiljaisina tallille.

Nostaessani Kuutin jalustimia katselin hentoisen lumen kinostumista katon reunoille ja pihalle. Mielessäni mietin jo talven tuomia riemuja ja taluttaessani Kuuttia talliin, olin uppoutunut hiihtoratsastuksiin, hankibaanailuihin ja aattoratsastuksiin. Kyllä minäkin talvesta vähän tykkäsin.

Emmy & Kurbus 26HM

[Emmy]

Hubertusratsastus
25.10.2015

Hubertusratsastuksella reippaalla laukkaosuudella. Kaunis syksyinen ilman oli tapahtumaan täydellinen!

Emmy & Kurbus 27HM

[Emmy]

Winter Wonderland
17.12.2015

Ratsastuskoulumestaruuksien finaaliluokat lähestyivät ja olin treenannut Kuutin kanssa ahkerasti. Olin harjoitellut esteillä varsinkin rauhallisuutta ja oman ratsastaminen tasaisuutta, sekä esteiden rauhakseen lähestymistä rynnimisen sijaan. Koulupuolella oltiin taas hiottu oma ratsastaminen siistiksi ja avut hienovaraisiksi.

Päivä oli talvisen kuurainen ja pakkasta oli muutama aste. Ilma oli raikas ja kirpeä, hengitys huurustui pakkasilmaan ja kevyt lumipeite narisi jalkojen alla.
Vedin tummansinisen toppatakkini vetoketjun leukaan asti kiinni kun hilpaisin autolta talliin. Kello oli vasta aamupäivän puolella, joten talli oli hiljainen, siisti ja pimeä. Naksuttelin valot käytävälle ja maleksin kohti portaita.

Pieni veto kävi ja puhalsi lunta sisään. Salma ujuttautui sisään ovesta ja kipaisi vierelleni.
-Mitäs pläänejä? Tyttö kysäisi.
-Ajattelin treenata Kuutin kanssa ratsastuskoulumestaruuksiin, tässä kun on vielä muutama päivä jäljellä.
-Hei, kiva! Meillähän on sitten samat suunnitelmat, ajattelin nimittäin hommailla Lemonin kanssa samaa, Salma innostui.
Menimme yläkertaan ja vaihdoin ratsastushousut jalkaan. Nappasin kaapista kypärän ja raipan sekä hanskat. Salma odotteli jo portaiden yläpäässä.
Päästyämme alas, huomasimme vielä yhden yksinäisen sielun Loeken karsinan edustalla.
-Moi Pihla! Salma sanoi ja nosti kättään tervehdyksene.
-Moi, Salma, Emmy, Pihla sanoi ja ripusti Loeken karsinan eteen kassinsa.
-Mitä pläänejä sulla oli tänään? Salma esitti Pihlalle täysin saman kysymyksen kuin minulle hetkeä aikaisemmin.
-Ei suurempia, pikkuisen ajattelin treenata Loeken kanssa mestaruuksiin, Pihla totesi hiljaa ja hypisteli hajamielisesti kassinsa reunaa.
-No kiva, me ajateltiin Emmyn kanssa hommailla samaa, joten jos haluat liittyä seuraan maneesiin niin tervetuloa! Salma sanoi ja hymyili leveästi.

Ulkona oli alkanut sadella hentoja lumihiutaleita. Pakkanen nipisteli mukavasti poskia kun tarvoimme Salman ja Pihlan kanssa tarhoille. Salma erkani joukostamme tammatarhalla ja minä jatkoin Pihalan kanssa takatarhalle hakemaan Loekea ja Kuuttia. Lumen kuorruttamat hevoset tulivat portilla vastaan joten saimme ne helposti kiinni. Lähdimme takaisin tallille.

Kuutti ravisteli itseään ja pöllytti karsinassa kaiken lumen päälleni. Vedin märäksi kastuneen loimen hevosen selästä ja vein sen kuivumaan. Hain samalla Kuutin varusteet ja harjat. Jouduin käymään yläkerran kautta, koska olin ostanut Kuutille punaiset suojat. Samanlaiset kuin Patronilla oli ollut. Olin tykännyt niistä kovasti, mutta harmikseni Patronin vanhat eivät olleet olleet sopivat Kuutille. Olin siis joutunut myymään hieman liian pienet ponisuojat ja ostamaan samanlaiset cob-kokoisena. Nyt jännitin uusien suojieni kanssa, miten ne sopisivat Kuutille.

Satulahuoneessa irrotin Kuutin violetin huovan satulasta ja vaihdoin sen tilalle sen harmaan huovan, jossa oli limenvihreä kantti. Lopulta nostin satulan käsivarsilleni ja palasin Kuutin karsinalle. Laskin satulan telineeseen ja laskin muuta tavarat käsistäni. Pujahdin Kuutin karsinaan harjapakin kanssa ja aloin sukimaan hevosta. Kovin likainen ei loimen peittämähevonen ollut, mutta kävin vaalean karvan läpi kauttaaltaan ja puhdistin kaviot.
Käärin punaiset suojat kaikkiin jalkoihin ja ne sopivat täydellisesti. Nostin satulan Kuutin selkään ja pujotin sen pään vielä suitsiin.

Kuutin kaviot kopisivat käytävän betonilattialla kun talutin sen ulos karsinasta. Jäin odottelemaan käytävälle ja pian Pihla taluttikin Loeken ulos karsinastaa ja Salma tuli kohta perässä. Lähdimme sakenevaan lumituiskuun kohti maneesia.

Maneesissa minä raahasin Salman muutamia puomeja ympäri maneesia, Samalla kun Pihla piti hevosia. Minulla oli omat tehtävät mitä halusin (puomeja ja kavaletteja), Salma halusi pystyn ja yhden sarjan ja Pihla okserin. Kun esteet oli kasattu, talutimme hevoset keskelle ja nousimme selkään.

Kuutti ravasi tuntuvan rytmikkäästi ja ryhdikkäästi. Alun jumppailut olivat tuottaneet tulosta ja olin tyytyväinen hevosen liikkeeseen, vaikka toinen vähän pörhentelikin kun maneesi oli täynnä esteitä. Kohta rupesin tulemaan puomejani. Kuutti innostui jo niistä kovin, eikä oikein tohtinut katsoa jalkojaan, koten kaviot kolisivat.

Parin kerran jälkeen jalat alkoivat sopia väleihin paremmin ja aloinkin tulemaan puomien jälkeen kahden kavaletin kaarevaa sarjaa.
Kun Kuutti tuntui hyvältä puomiharjoittelun jälkeen, odotin, että toisen päädyn esteen kokoiset esteet vapautuivat Pihlalta ja Salmalta ja suuntasin sitten Kuutin kanssa niille. Kuumumista oli odotettavissa, mutta aika hyvin sain mielestäni pidettyä pakan kasassa ja Kuutti hyppäsi jopa maltillisesti.

-Mites Emmy? Hyppäätkö vielä? Salma kysyi pudottaessaan Lemonin raviin ja pidentäessään ohjaa hieman.
-En, taitaa mulle riittää totesin ja siirtelin Kuutin myös raviin.
-Mä tulen vielä kerran ton okserin ja sitten hyvänmielen hypyksi kavaletin, Pihla totesi Loeken selästä ja keräili ohjat.
Kuutti ravasi rennon letkeästi ja pärskähteli tyytyväisenä. Olin tyytyväinen hevoseen, treeni oli mennyt odotettua paremmin. Viimepäivien valmennuksien perusteella olin odottanut paljon pahempaa. Kuutti oli ollut tänään yllättävän järkevä.
-Kävelläänkö loppukäynnit maastossa? Salma kysyi.
-Joo! Tokaisin innoissani ja siirsin Kuutin käyntiin.
Pihalkin nyökkäsi ja siirsi Loeken käyntiin. Ennen kuin lähdimme, vedin maneesin reunalta enkkuviltin Kuutin pepun päälle.

Lumisade oli muuttunut sakeaksi ja taivaalta tuprutti lunta reippaasti. Otimme tuiskussa suunnan valaistulle maastolenkille. Metsä oli hätkähdyttävän kaunis: tuore pakkaslumi oli kinostunut nätisti puihin ja tie oli koskematon. Pakkanen nipisteli poskia ja hevosten hengitys huurustui ilmaan kauniisti. What a winter wonderland.

Emmy & Kurbus 27HM