Loeken Hoitokirja

[Verna]

Seikkailu alkaa

[  1.3.2017 | 1 HM  ]

Tänään ei ollut kovin kylmä. Aamulla taivaalta oli tullut alas vaikka mitä kissoista ja koirista alkaen ja lumi oli märkää, mikä oli saanut mut nytkin vuoraamaan jalkani villasukilla ja kumisaappailla. Pipo pyöritti hiukset ihan sotkuun ja tuntui muutenkin niin tukalalta, että mun oli pakko kiskoa se pois päästä ja tempaista hiukset nopeasti kiinni nojatessani taaksepäin veljen auton nuhjuista selkänojaa vasten. Tosi pian ekat merkit ratsastuskoulusta osui mun silmiin, enkä millään malttanut olla kuikuilematta vähän kauemmas ensimmäisiä silmäyksiä tallin asukeista.  

"Jään vaikka tähän." 

"Okei, soita kun haetaan." 

"Moikka." 

Maassa oli loskaa ja liukasta ja jäin hetkeksi katsomaan kuinka tummanvihreä Mazda hitaasti kiihtyen jatkoi matkaansa maantietä pitkin. 

Mua ihan oikeesti jännitti kun kävelin tien yli ja jatkoin matkaa melko hitain askelin koivujen reunustamaa kujaa pitkin kohti tallirakennuksia. Tien viereisessä aitauksessa torkkui iso musta puoliverinen. Tallin ovea raottaessani kopistelin vanhasta tottumuksesta lumet kumppareitten pohjista ja suljin oven perässäni huolellisesti. 

Suuri osa hevosista oli ilmeisesti ulkoilemassa, sillä käytävää reunustavat karsinarivistöt vaikuttivat tyhjiltä. Joku liikkui kuitenkin käytävällä ja näin vilauksen vaaleista hiuksista ja tummansinisestä takista katoavan kulman taakse. Lampsin äänen suuntaan ja törmäsinkin pian satulahuoneessa tavaroita paikoilleen asettelevaan blondiin joka ei aluksi huomannut että sitä varjostettiin. 

"Köhh... tuotaaa, moikka!" 

Nainen säpsähti ja kääntyi puoleeni vähän yllättyneen näköisenä. 

"Kylläpä säikäytit! Moi vaan. Piritta, ratsastuksenohjaaja." 

Tartuin sen ojentamaan käteen. 

"Oon Huhtasen Inka. Alan tänään hoitamaan Loekea, mistähän pääsisin alkuun...?" 

Pirittalla sattui olemaan pieni hetki ylimääräistä aikaa, ja se näytti mulle vähän paikkoja kuten Loeken karsinan ja paikan mistä löytäisin sen varusteet. Se kertoi vähän tallin tavoista ja lopuksi lupasi tulla näyttämään mistä tarhasta Loeken löytäisin. 

"Voisin samalla ottaa Reinon sisälle kun se menee kohta jatkotunnille. Ne on samassa tarhassa." 

Seurasin Pirittan perässä vähän hiljaisena ja koetin painaa mieleeni tämän minulle kertomia ja näyttämiä juttuja. Hoitohevosen saaminen oli mulle tosi iso juttu, ja halusin antaa itsestäni mahdollisimman hyvän ja vastuullisen ensivaikutelman. Mielessä kyti pieni ajatus jopa ratsastustunneista. Ehkä jos vain olisi rahaa...  

Loeken tarha oli maneesin takana. Meinasin haljeta jännityksestä kun Piritta aukoi portteja jotta me saataisi ponit mukaan.  

"Loeke on tuolla ihan takana. Toi millä on valkoinen turpa." 

Kyllähän mä tiesin mikä niistä se oli. Ruuna nosti päätään kun Piritta vislasi laumalle joka lähti valumaan lähemmäs meitä. 

Napsauttaessani narun pikalukon kiinni päitsiin en voinut olla sipaisematta kädelläni Loeken kaulaa. Matkalla takaisin talliin ruuna kulki perässäni verkkaisesti välittämättä tuon taivaallista omasta innostuksestani tai edellä kulkevasta hauskannäköisestä Reinosta. 

"Sä voit viedä sen karsinaan ja vaikka vähän tutustua harjailemalla. Loeke on kans tänään vielä tunnilla mutta ootellaan josko ratsastaja haluais laittaa sen valmiiksi." 

"Okei." 

Ruskea karva pölisi kun harjasin Loekea joka näytti siltä kuin olisi juuri missannut yhdet tärkeimmistä päiväunistaan. Ruuna huokasi välillä syvään takastaan lepuuttaen kun etenin toiselta puolelta toiselle. Vieraan ponin kanssa olin aavistuksen verran varuillani, mutta loppua kohden aloin olla entistä vakuuttuneempi siitä ettei ruunalla ollut pienintäkään viitsimystä minkäänlaiseen temppuiluun. Harjasin vielä jalat ja tarkistin kaviot tilsojen tai kivien varalta ennenkuin aloin olla valmis. Liu'utin kättäni ponin kaulalla ja rapsutin sitä vähän harjan juuresta. Meistä tulisi vielä hyvät ystävykset. 

Siihen mennessä en ollut nähnyt tallilla juuri muita Pirittan lisäksi, mutta pian käytävällä alkoi käydä pieni kuhina kun toisiakin hevosia otettiin sisälle. Kohta saapuivat ensimmäiset tuntilaisetkin. Yksi heistä, lyhyehkö punertavatukkainen tyttö suuntasi kohti Loeken karsinaa. 

"Moikka!" 

"Moi. Mulle oli laitettu Loeke tälle tunnille." 

Tyttö katsoi muhun vähän kysyvästi joten nyökkäsin ja livahdin pois karsinasta. 

"Joo, kerkesin harjata sen mutta käy vaan hakeen satula ja muut varusteet jos haluut varustaa." 

Tyttö pyysi mua mukaan kantoavuksi mihin suostuin ilomielin. Loeken varusteet löytyi nopeasti ja sain kannettavakseni sen satulan. Ruunan suitset vaikuttivat nopeasti vilkaistuna olevan pienen huollon tarpeessa. Ehkä voisin tarttua siihen hommaan seuraavalla kerralla.  

"Ootko kauan käynyt Seppeleessä?" kysyin Riinaksi esittäytyneeltä tuntilaiselta joka kiinnitti keskittyneen näköisenä kiinni Loeken suitsien poskiremmiä. 

"Hmm, oon mä itseasiassa joo. Ehkä vuoden. Kerran viikossa." 

"Okei. Mä aloin just hoitamaan Loekea. Onko sulla hoitohevosta?" 

Riina irvisti vähän. 

"Ei mulla oikein ole aikaa sellaiseen." 

Hm. Keskustelu ei vaikuttanut erityisen jouhevalta mutta mulla ei ollut tapana luovuttaa tuttavuuksien suhteen näin helposti. 

"Onko Loeke sulle tuttu? Tai siis ootko ratsastanut sillä monta kertaa. Osaisitko sä kertoa millainen se on ratsastaa?" 

"Oon mä jonkun verran." Punapää näytti hetken miettivältä. "Loeke on ihan kiva. Oikeestaan yks mun suosikeista. Ehkä." 

En voinut olla virnistämättä. Riina kumartui laittamaan ponille suojia ja minä kurotin silittämään sen pehmeää turpaa.  

Pian tuntilaiset poistuivat tallista hälisevänä letkana. Jäin hetkeksi kuuntelemaan tallin betonilattiasta kaikuvia kavion kopsahteluja ennen kuin livahdin viimeisen ratsukon perässä pihalle jääden seuraamaan niiden kulkua kentälle. Oven tömähtäessä kiinni selkäni takana minusta tuntui, että olin juuri astunut täysin uudenlaiseen maailmaan. Enkä olisi voinut olla siitä enempää onnellinen.

[Verna]

// Ylppäreistä selvitty, jospa sitä nyt vihdoin pääsis kunnolla megeen Seppeleen juttuihin!  //

Hevoskuiskaaja

[  27.3.2017 | 2 HM  ]

Loeke seisoi tarhassa takapuoli kohti suuntaa josta tuuli nakkeli sen niskaan suurikokoisia märkiä lumilastuja. Puikkasin aitauksen portin ali naru kädessäni ruunan luokse. Loeke käänsi päätään hitaasti suuntaani kun olin jo lähellä, huokaisi raskaasti pikalukon kilahtaessa kiinni sen päitsien metallirenkaaseen ja sen kaviot maiskahti märässä maassa ruunan ottaessa verkkaisen ensiaskeleensa perässäni kohti tallia.
"Olisit nyt vähän pirteempi", mutisin kuitenkin hymyä äänessäni. Tarhakaverit jäi möllöttämään meidän perään katkeran näköisinä kastuneista karvoistaan ja mun olis tehnyt mieli inhimillistää niitä ja kaapata ne kaikki sisälle talliin kuivumaan. Mutta enhän mä niin tehnyt. Kyllä ne joku kohta hakisi töihin. 

Loekella oli tänään palauttelupäivä, ja mä olin päättänyt lähteä sen kanssa käymään kentällä vähän humputtelemassa. Moikkasin käytävällä mun ohitse pyyhältävää Claraa, ja se vastas hymyillen tervehdykseen. Vein Loeken karsinaan ja riisuin siltä loimen. Ruunan ruppana roikotti päätään vaakatasossa korvat lerppuen. Sen vasen takajalka kenotti rennosti lepoasennossa, ja niille sijoilleen se jäi kun poikkesin käytävän puolelle ripustamaan loimea kuivumaan ja hakemaan harjoja hollille.  

Nopsan harjailun jälkeen olin nakellut ratsu-uljaalle varustetta niskaan ja hakenut itselleni kaapista taisteluvarustuksen lentäviä (lumi)lautasia vastaan. Talutin Loeken ulos ja kentälle, missä kapusin ratsaille. Loeke liikkui vähän kankean laiskasti, ja me aloiteltiin rauhassa taivuttelemalla ja asettamalla käynnissä ja ravissa kumpaankin suuntaan. Kun Loeke alkoi pikkuhiljaa tuntumaan vähän vetreämmältä otin laukannostot molempiin suuntiin ja annoin sen laukata pari kierrosta kentän ympäri.  

Loppukävelyissä mä juttelin Loekelle. 

"Mitäs sulle kuuluu? Missä vaiheessa sun karvanlähtö on?" 

Naurahdin vähän itselleni. Sekopää. Loeke ei lotkauttanut korvaansakaan. 

"Ootko päässyt millon viimeksi karkaamaan mistään? Kannattaa karata mun äidin luokse huomenna kun se meinas leipoo itselleen synttärikakkua. Tai hei, ehkä sun kannattais tiputtaa joku selästäs ja karata sit syömään sitä putoomiskakkua. Ehkä se ois niin helpompaa niin ei tarvis mennä ees kauas. Vai mitä." 

Joku nauroi. 

"Opetatko sä täällä sille huonoja tapoja?" 

Mä en ihan sillä sekunnilla joutunut toipumaan hämmennyksestä siihen, että joku oli just kuunnellut mun ja Loeken ykspuolista ajantappodialogia. Niinpä mun piti vastata kentän laidalle ilmestyneelle Kasperille siinä vallitsevassa yllättyneessä mielentilassa joka mulla sillä hetkellä oli. 

"Mä yritän herätellä Loeken sisäistä kauneutta. Kaikki keinot pitää käyttää." 

Oikeesti? En tiedä mitä Kasper ajatteli mutta mun ois ainakin tehnyt vaan mieli pyytää sitä pitämään mun hullut yksinpuhelut omana tietonaan. 

"Niin kai", se vaan sanoi pyyhkimättä huvittunutta sävyä äänestään. "Loeke", se lausui, "sun sisäinen kauneutesi - käytä sitä jos sen avulla me muutkin saadaan kakkua." 

Ja vastaukseksi Loeke heilautti päätään kuin nyökätäkseen. Challenge accepted??

[Verna]

Tarhassa
[  26.3.2017 | 3 HM  ]


Loeke nauttii keväästä 

[Verna]

Kumpparikevät

[ 29.4.2017 | 4 HM ] 

Jätin auton parkkiin ja puikahdin sisään tallin ovesta. Kavutessani yläkerran lokerikoille vieviä rappuja hyräilin huomaamattani talliradion särisevistä kaiuttimista kantautuvaa Madonnaa. Perillä potkin tennarinrähjät jaloistani seinille ja astuin samantien veljen vanhoihin kumppareihin joiden pohjista tarttui sukanpohjiin viimekesäisistä metsäretkistä muistuttavia mustikanlehtiä. Kengät vaihdettuani lompsin takaisin tallin puolelle. 

Käytävä oli sillä välin täyttynyt äänistä. Pieni iloisenkirjava joukko poneja ja hoitajia oli pelmahtanut sisälle talliin sinä lyhyenä aikana kun olin itse valmistautunut kohtaamaan hiekkaisen mutaiset kevätauringon sulattamat polut ja tarhan portit.  

"Moikka", hymyilin yleisen tervehdyksen kaikille ja sain vastaukseksi monta iloisen pirteää moita ja heippaa. Niistä yksi pysähtyi kohdalleni aurinkoisesti hymyillen.  

"Me ollaan menossa maastoon, haluutko mukaan?" 

Mun ei tarvinnut kauaa vastaustani harkita. 

"Totta kai! Tulin ihan just, Loeke on vielä tarhassa." 

Wilma hymyili. 

"Joo käy vaan hakemassa etköhän sä ehdi matkaan." 

Hain narun naulasta ja hiihdin niin nopeaa pikakävelyä kuin liian isot kumpparit vain salli kohti hoidokkini tarhaa. Kalastin yllätetyn näköisen ruunan ennätysajassa haaviini ja palasin talliin Loeken arvokkaan rauhalliseen tahtiin. 

Ruuna oli piehtaroinut, mutta onnekseni se ei ollut ainoaa laatuaan. Viereisestä karsinasta kuului turhautunutta tupinaa; äänistä päätellen Windi oli päättänyt vähintäänkin värjätä turkkinsa kauttaaltaan luomuruskealla juurikasvua myöten, eikä mulla totta vie käynyt sitä edes jotenkuten puhtaaksi jynssäävää Cellaa kateeksi. Loeke oli ehtinyt jo kuivua lämpimähkössä auringonpaisteessa, ja kuraläiskä sen vasemmasta kankusta irtosi kevyellä kumisuan pyörittelyllä nopeasti. Harjasin jalat ja vuohistupsut huolella. Kohottautuessani suoraksi kavioiden putsaamisen jälkeen Loeke käänsi päätään hitaasti suuntaani huuli pitkällä lerppuen. Silitin sitä korvan takaa. Viisas hevonen. 

Kohta me oltiin kaikki valmiita. Wilma ja Hestia, Nette ja Edi, Inkeri ja Tirkku, Cella ja Windi, Pyry ja Reino sekä tietysti me - Loeke ja minä. Mä toivoin pyhästi että kumpparit pysyisi jalassa huolimatta siitä että olin jättänyt satulan talliin. 

Tiet oli paikoitellen tosi hyvässä kunnossa, jotkut kohdat taas tarjosi meille vastapainoksi roudan vääntämiä kuoppia ja mutavelliläiskiä. Nautin Loeken tasaisesta askelluksesta ja pystyin melkein jo aistimaan lähestyvän kesän siitä huolimatta, että vappusää olisi aiempien vuosien perusteella voinut olla pihtailematta lämmönsäteistään tälläkään kertaa. 

"Ravataan?" 

"Joo!" 

"Mutkan jälkeen laukka!" 

Loeke venytti askeltaan ja mä annoin sille luvan mennä. Voisko olla parempaa tapaa viettää vappua? 

Niin no, sinä hetkenä mä en tullut ajatelleeksi tallissa odottavia kuraisia ja karvaisia varusteita ratsuni mahanalusesta ja jaloista nyt puhumattakaan. Vaikka toisaalta - jos mä olisin muistanutkin ei se välttämättä ois muuttanut mun mieltä mihinkään suuntaan.

[Anne]

Kevätpiehtarointia





Inka vei Loeken tarhaan, poni oli innoissaan =)

Spessu Inkalle!

[Daniel]

Danielin läpiratsastuskuuri

Loeke kuulosteli ihan kieli keskellä suuta, että mikäs juttu tämä nyt on ja kukas se siellä selässä nyt istuu! Pienen, liukkaan hevosen selkään asettuminen vaati hetken sopeutumista, mutta Loeke oli nopeasti juonessa mukana ja käyttäytyi tosi kivasti. Ruuna yritti parhaansa. Sen kanssa tehtiin paljon siirtymisiä ja haettiin rytmikkyyttä ja tahdikkuutta menoon.