Hestian Hoitokirja

[Emsku]

Rakas

31.8.2013

Istahdin mietteliäänä hoitajien huoneen pöydän viereen lämmin kaakaomuki käsissäni. Ulkona kävi melkoisen kylmä puhuri, joka riisti puista jo värinsä kadottaneita lehtiä. Pian nekin olisivat kaikki pudonneet ja pitkä, kylmä talvi ottaisi vallan. Minusta talvi oli vallananastaja. Se tappoi pakkasellaan kaikki kasvit ja verhosi maan valkoiseksi saaden metsäneläimet näkemään nälkää. Minua puistatti. Talvessa ei ollut muuta hyvää kuin joulu. Katsoin taas ulos ikkunasta ja näin kuinka ensimmäiset, pikkuiset sadepisarat putoilivat vasten ikkunaa. Ulkona kulkevat kiiruhtivat suojaan ennen kuin sade alkaisi kunnolla.

- Niin se syksy vaan tulee. Aika ankeaa vai mitä Niva, tokaisin jalkoihini käpertyneelle koiralleni. Niva kohotti korviaan ja tyytyi inahtamaan vastauksensa.

Otin esille kamerani, joka oli pullollaan kesän kuvia. Leirillä otetut kuvat saivat minut hymyilemään pienesti. Seppeleen kesäleiristäkin oli kulunut jo ikuisuus. Leirikuvien jälkeen alkoi pitkä litania Hestian kuvia. Olimme tehneet kaikenlaista hieman yli kolmessa kuukaudessa. Minusta silti liian vähän. Miksi en ollut hoitanut maailman ihaninta ponia paljon enemmän? Napsautin esiin kuvan Hesin korvista. Tamman korvat olivat hyvin kauniit. Ne olivat aina uteliaasti hörössä ja sisältä suloisen pörröiset. Rakastin Hestian korvia.

Tuuli tuule sinne, missä muruseni on.
Leiki hetki hänen hiuksillaan.
Kerro rakkauteni, kerro kuinka ikävöin.
Kerro häntä ootan yhä vaan.

Muistin yhtäkkiä kuinka paljon Hestia pitää sen korvien rapsuttamisesta ja päätin rapsuttaa niitä joka kerta, kun hoidin tammaa. Hymyilin ajatukselle ja avasin seuraavan kuvan. Kuvassa oli Hestian silmä, kaunis kuin mikä. Katse oli täynnä iloa ja energiaa, ja niiiin suloinen. Päätin rakastaa myös Hestian silmiä.

Ja käsikädessä kuljemme taloon autioon
ja se minua niin ravistaa.
Tämä hetki saa minut pian aivovaurioon,
kun talon aution kanssasi jaan.

Muistutin itseäni katsomaan useammin Hestian silmiä. Napsautin esiin seuraavan kuvan. Kuvassa komeili lähiotos Hestian turvasta. Niin suloinen vaaleanpunainen turpa! Muistin, kuinka samettisen pehmeältä se tuntui vasten kasvoja, ja kuinka partakarvat olivat kutittaneet nenääni. Rakastin myös turpaa.

Tänä yönä viimeinkin
rakastuin mä luuseriin,
joka aito on ja vielä enemmän.
Olin heikko tarrauduin
mä pelkästään vain voittajiin,
kunnes susta löysin oikeen ystävän.

Halusin silittää turpaa useammin, kun vain kerran päivässä. Otin esiin seuraavan kuvan. Kameran pieni näyttö esitteli minulle kuvan Hestian kavioista. Kauniin vaaleat, puhtaat ja sirohkot kaviot. Muistin, kuinka usein olin saanut ne varpailleni ja voivotellut sitä, ettei minulla ollut turvakenkiä. Muistin, myös kuinka usein tamma oli antanut minun puhdistaa kavionsa viimeistä pikkukiveä myöten. Rakastin Hestian putipuhtaita kavioita.

Meidän täytyy keksiä
säännöt rakkaudelle.
Ja rakastaa niiden rajoissa.
Hiljentää risteyksiin ajoissa.
Meidän täytyy keksiä
säännöt rakkaudelle.
Ja rakastaa niiden rajoissa.
Kääntyä kotiin ajoissa.

Päätin puhdistaa kaviot aina säihkyvän puhtaiksi. Seuraavassa kuvassa oli Hestian pää. Tamma repi tyytyväisen näköisenä suuhunsa herkullisen näköistä, pitkää ruohoa. Pääkin oli tavattoman kaunis. Siro ja sitä peitti kauttaaltaan kiiltävä suklaanruskea karva. Mieleeni juolahti, miten kerran vietimme aikaa minun rapsuttaessani Hestian otsaa. Tamman silmät olivat vähän ajan päästä lupsahdelleet kiinni ja se painoi päänsä syliini.

Chillaillaan
kadun kulmilla ja puistoissa.
Chillaillaan
elämä on nyt eikä muistoissa.
Woo-oo-ooo-o-o-ooo-o-o-o Hei!
Woo-oo-ooo-o-o-ooo-o-o-o Hei!

Halusin heti päästä rapsuttamaan Hestiaa! Mutta, ensin kuvat. Seuraavassa kuvassa tamma laidunsi piiiitkässä ruohossa. Se oli niin kaunis myös kokonaisuudessaan. Ja niin rakas! Rakastin sitä kun se teki mitä tahansa. Se oli minulle niin täydellinen. Olimme täydellinen pari!

Kaksi niin hehkuvaa
ja kaunista saa
kirkkaana loistaa.
Kunpa auringon päivät
päällämme ei
päättyisi koskaan.

Ponnahdin seisomaan ja Niva katsoi minua yllättyneenä. Painoin seuraavan kuvan. Siinä Hestia seisoi takajaloillaan vasten auringonlaskua. Se oli niin upea pikkuhevonen!
- Niva, nyt me mennään sanomaan Hestialle, kuinka paljon me rakastetaan sitä!
Koira haukahti innoissaan ja vilahti perässäni ulos hoitajien huoneesta portaikkoon.

Pilvet piirtää sun kasvot.
Tuuli kuiskaa sun nimesi.
Jäät sointuna kauniina soimaan.
Pilvet piirtää sun kasvot.
Näen valoissa nimesi.
Saat minut aina paremmin voimaan.
Eteesi tekisin
mä mitä vaan!

Emsku & Hestia 14HM

[Emsku]

Talutusmaasto

2.9.2013

Käytiin Hesin ja Nivan kanssa maastossa kävelemässä vain pelkkä riimunnaru kaulalla. Hestia ei olisi halunnut jatkaa matkaa, kun Niva jäi jälkeen. Koivun lehdet olivat jo osa muuttuneet keltaisiksi.

Ja noi ruskeet noissa kuusissa on sitte käpyjä

Emsku & Hestia 15HM

[Emsku]

Vaelluksen ensiaskeleet

Lisämaksu

1.8.2013

Jes! Vihdoinkin vaellus. Tätä olinkin jo odottanut. Hyppelin pihamme poikki autolle ja käännyin katsomaan kotiovea lukitsevaa äitiäni.
- Vauhtia nyt äiti! Tuu nyt jo! huudahdin ja pompein paikoillani.
- Tullaan tullaan. Kyllä sinä vielä kerkiät, nainen naurahti ja kiirehti autolle.
Avasin pelkääjän puoleisen oven ja istahdin penkille. Tästä auto matkasta tulisi toosi pitkä.

Toisin kävi. Melkein heti auton kääntyessä pois pihasta ajatukseni siirtyivät Nivaan. Koira oli näyttänyt niin pettyneltä huomatessaan ettei pääsisikään mukaan. Se juoksi aina perässäni, kun huomasi minut pukemassa tallikamoja päälleni tai etsimässä eväitä. Se tiesi aina, koska olin lähdössä tallille. Ja Niva tahtoi mukaan. Aina. Se rakasti Hestiaa yli kaiken. Koira oli joutunut pettymään silloinkin, kun olin lähtenyt yleisleirille. Mieluusti olisinkin ottanut sen mukaan vaeltamaan vierellemme, mutta asia ei ollut niin yksinkertainen.

Jarrut kirskuivat ja huomasin meidän olevan jo Seppeleen pihassa. Hyppäsin nopeasti ulos autosta ja otin tavarani takapenkiltä. Huikkasin nopeasti heipat ja suuntasin talliin. Muita ei vielä näkynyt, mutta se oli jo arvattavissa. Olin tullut reilusti ajoissa, jotta kerkiäisin laittaa Hestian oikein hienoksi. Heitin tavarani tamman karsinan eteen ja suuntasin yläkertaan johtaville portaille. Kaivoin kaapistani suklaapatukan, joka oli menettänyt pahasti muotonsa. Poloinen oli tainnut sulaa jo muutamaan kertaan. No, nyt se pääsisi parempiin suihin.

Nakersin puolisulanutta suklaapatukkaani suunnistaessani tarhoille punainen riimunnaru toisessa kädessä heiluen. Hestia oli matkannut toiseen päähän tarhaa ja mutusti siellä rehevän näköistä ruohoa.
- Hestiaa! huhuilin ja yllätyksekseni tamma tuli vauhdilla luokseni.
Astuin tarhaan kehuen tammaa vuolaasti ja sain vielä kuulla pienen hörähdyksenkin. Olin onnesta suunniltani kun talutin lehmäläisen omaan karsinaansa.

Kiiruhdin hakemaan tamman harjoja ja nappasin mukaani myös pari porkkanaa. Herkut katosivat nopeasti parempiin suihin ja otin esiin pölyharjan. Harjasin voimakkaasti pitkin vedoin ja Hesi nautti selvästi toimenpiteestä.

Talliin alkoi valua hoitajia jonkin verran juuri kun aloin viimeistellä työni jälkeä. Kipaisin muiden perässä hakemaan Hestian varusteita. Vaihdoin tummansinisen satulahuovan uuteen tummansiniseen, jossa oli pinkki ristikuvio, ihan vain vaihtelun vuoksi. Pinosin vielä satulan päälle jännesuojat, kaksi pinteliä ja suitsien niskapehmusteen.

Palatessani takaisin Hesen karsinalle tamma oli siirtynyt murjottamaan karsinan perälle.
- Tulehan sieltä Lehmä, tokaisin ja pujotin riimun ponin päähän.

Olin juuri kieputtamassa pinteleitä Hestian takajalkoihin, kun muut ratsukot alkoivat valua ulos tallista. Kerkesin vielä jonon perään ja aloin virittää tavaroitani satulan taakse. Pujotin riimun suitsien päälle ja sidoin narun tamman kaulalle ja olin valmis.

Pienten makuupussi ongelmien jälkeen olimme kaikki satulassa ja valmiina lähtöön. Pitkä letka ratsukoita alkoi liikkua metsää kohti. Hestia tuntui hyvin rennolta ja katseli uteliaana ympärilleen. Taputin tammaa ylpeänä siitä ja aloin katsella maisemia nauttien kevyestä tuulen vireestä. Tästä vaelluksesta oli tulossa jotakin hienoa.

Valmiina lähtöön!

Männikön mysteerit

Vaelluksen päämaksu

3.8.2013

Hestia ja Aristo säikkyivät männiköstä kuuluvia rasahduksia.

Ruma tuli. Toteutus olikin hankalaa...

Emsku & Hestia 16HM

[Emsku]

Syysmaasto

7.9.2013

Sänkkärilaukkaa!

Emsku & Hestia 17HM

[Emsku]

Satulatta syyssäässä

27.9.2013

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun odotin talvea. Tämä talvi olikin ensimmäinen talveni Seppeleessä. Kiedoin sormeni tiukemmin lämpimän kaakaomukin ympärille ja pyörittelin paksujen villasukkien peittämiä nilkkojani. Niiskautin vuotavaa nenääni ja vedin löllön tupsupiponi syvemmälle päähäni. Kylmää en silti kestänyt Sebessäkään. Kulautin hieman liian kuuman kaakaon kitaani ja livahdin portaikkoon. Kai se Lehmäkin piti ratsastaa joskus.

Hestia tuijotti minua pörröisen otsatukkansa alta uteliain silmin. Astuin hymyillen karsinaan.
- Moi Hesburgeri. Mentäskö pitkästä aikaa vähän ridailemaan? kysäisin tammalta rapsuttaessani sen harjantyveä. Hese inahti ja venytti alahuultaan nautinnosta. Kipaisin hakemaan tamman harjat ja suitset. Poni nuokkui uneliaana harjatessani sen pörröistä karvaa. Heitin vielä nopeasti suitset kirjavan naamaan ja lähdin kohti maneesia.

Hestia katseli ympärilleen korvat hörössä kirjavien lehtien lennellessä pieninä pyörteinä. Onnekseni tamma ei kuitenkaan säikkynyt. Raotin maneesin ovea ja koko halli oli pimeänä. Talutin Hesin valokatkaisian luo ja napsautin maneesin täyden valaistuksen. Poni muljautti silmiään kauhistuneena, mutta rauhoittui pian. Otin kunnon vauhdit ja ponnistin selkään. Lähdin kävelemään uraa pitkin. Ottaisin aika rennosti, olihan Hestia ollut jo kahdella tunnilla tänään. Kääntelin kaikenmoisia voltteja ja ympyröitä molempiin suuntiin.

Poni ei tuntunut yhtä hyvältä ja rennolta kuin yleensä, joten tein käyntijuttuja aika pitkään. Tamman korvat kääntyilivät levottomina ja selkä tuntui jäykältä. Siirsin Hestian raviin ja jatkoin ympyröiden tekemistä. Pikkuhiljaa poni alkoi rentoutua ja aloin tehdä ravi-käynti-seis-käynti-ravi siirtymisiä. Hestia hangoitteli vastaan joka asiassa ja minun täytyi tehdä tosissani töitä saadakseni sen kuuntelemaan. Lopulta tehtävä alkoi sujua ja vaihdoin sen ravista suoraan pysäykseen ja raviin- tehtävään. Se sujui paremmin ja otin vielä molempiin suuntiin yhden laukannoston. Poni pyrähti reippaaseen laukkaan ja keskityin myötäilemään sen liikkeitä. Kaksivärinen harja piiskasi käsiäni ja tamma pärisytteli sieraimiaan innoissaan. Kaviot kopisivat tasaiseen tahtiin maneesin pohjalla ja tunsin kuinka poni oli täysin rento allani.

Tein vielä loppuverkat ja hyppäsin alas kirjavasta selästä. Talutin tamman talliin ja riisuin suitset. Tartuin ponin päähän ja vedin sen syliini. Painoin suukon Hestian otsaan ja rapsutin sen kaulaa. Oli se suloinen. Sanoin ponille heipat ja kiipesin takaisin yläkertaan nauttimaan vielä toisen kaakaomukillisen ennen kuin olisi kotiinlähdön aika.

Emsku & Hestia 18HM

[Emsku]

Poni karkuteillä

29.9.2013

Syysaamu oli viileä ja sumuinen. Upottauduin syvemmälle tuubihuivini sisään ja pistin juoksuksi. Onneksi Seppele oli ihan nurkan takana.
- Varo nyt vähän, kuulin edestäni pojan äänen. Kurkistin piponi alta ja kohtasin vieraat kasvot.
- Sori. En kattonu eteeni ku on niin kylmä. Kuka sä oot? pamautin kysymyksen ilmoille.
- Oon Eetu. Hoidan nykyään Alexia, poika esittäytyi.
- Ai. Oon Emsku, sanoin ja hymyilin, vaikka poika ei voinut sitä nähdä huivini läpi.

Jatkoin matkaani talliin Hestian karsinalle, mutta se oli tyhjä. Suunnistinkin seuraavaksi tarhalle. Siristelin silmiäni nähdäkseni sumussa laikukkaan ponin. Mutten nähnyt. Hestia ei ollut siellä.

Jalkani olivat juurtuneet maahan ja silmäni nauliutuneet typötyhjään tarhaan. Hestia oli poissa. Se oli karannut. Minne se olisi voinut mennä. Hitaasti sain jalkani irti maasta ja käännyin kohti tallia. Juoksin täyttä vauhtia hoitajien huoneeseen ja paiskasin oven auki.

Huoneessa olijat katsoivat minua pelästyneesti. Jäin huohottamaan ovenrakoon enkä saanut sanaa suustani.
-Missä palaa? kysyi Fiia.
-Ei pala vaan Hestia on karannut, sain vihdoin sanottua.
Kaikki jähmettyivät hetkeksi ja pian porukka alkoi valmistautua etsintöihin. Itse seisoin edelleen ovenraossa juurtuneena. Huomaamattani pieni kyynel karkasi silmäkulmastani.
-Hei älä nyt itke. Ei se ole voinut keritä kauas, sanoi ääni jota en heti tunnistanut.
Nostin katsettani ja näin sen uuden pojan, Eetuko sen nimi oli, seisovan vieressäni. Hymyilin jälleen pienesti huivieni alla.
-Ekaks täytyy kyllä kertoa Annelle, Ilona sanoi järkevästi.

Samassa joukkiomme olikin matkalla alakertaan ja pysähdyimme jyskyttämään toimiston ovea.
-Vähemmästäkin kuulee. Mitä nyt on tapahtunut? sanoi brunette nainen avattuaan oven.
-Hestia on karannut, raakuin yhtäkkiä käheäksi tulleella äänelläni.
Anne kääntyi nopeasti takaisin toimistoon ja palasi heti takki mukanaan.
-Mennään tarkastamaan aita, hän sanoi ja oli jo tallin ovella.

Kiersimme tarhan aitaa muutaman kerran ympäri, mutta mitään jälkiä ei näkynyt. Anne oli jo kerinnyt kysyä Jaakolta ja Kasperilta, olivatko muut tarhan ponit tallella. Heidän mukaansa ne oli jo haettu sisälle, joten Hesi oli ollut yksin tarhassa. Koska jälkiä ei löytynyt, ponin oli täytynyt hypätä aidan yli. Vau, se siis tosiaan osasi hypätä.

Pian etsintäpartiomme olikin jo lähdössä tallin pihasta. Seurueeseen kuuluivat Anne ja Topi, Salma ja Bonnie, Pipsa ja Sikke, Robert ja Venna, Linnea ja Sentti, Ilona ja Laila, Fiia ja Elmo, Britta ja Hype, Anthon ja Taiga sekä minä Frankillä. Eetu oli luvannut kiertää tallin pihapiirin, mikäli Hestia olisikin päättänyt jäädä lähistölle.
Pitkä letkamme ratsukoita lähti liikkeelle ja suunnisti kohti pihattoa. Hestia oli varmaankin menossa lajitovereidensa luo.

***

Tuuli suhisee korvissa. Laukkaan pitkin polkua. Polku on käynyt kapeaksi. Nautin silti joka askeleestani. Kuulen rasahduksia. Mitä siellä on? Peto?! Juoksen kovempaa. Edessäni siintää todella iso kivi. Olen käynyt täällä ennenkin. Vauhtia hidastamatta astun kivelle. Korkealle korkealle. Jalkani lipsahtaa. On hidastettava. Kohoan kapeaa polkua pitkin ylös, ylös. Katsoa alas en voi. Palata takaisin en voi. On mentävä ylös.

(Arvaatko jo missä Hestia on?)

***

Hetken kuluttua saavumme pihatolle. Blade, Riina ja Alma katsovat meitä uteliaina. Pian loputkin pihaton asukkaat tulevat näkyviin. Ne hörisevät tervehdyksensä ratsuillemme.
-Hestia tuskin on täällä, kun hevoset tulevat meidän luoksemme. Kierretään aitaus silti kerran, Anne tuumasi.

Kiersimme tarhan, mutta Lehmäläisestä ei näkynyt jälkeäkään. Britta ilmoitti, että Eetulta oli tullut tekstari. Hestiaa ei ollut näkynyt tallilla. Voi Lehmä mihin sä oot mennyt, ajattelin.
-Jatketaan matkaa Ruolammelle, Anne päätti.
Käänsin Frankin jonon jatkoksi ja matka jatkui taas.

***

Kuuluu ääniä. Petoko taas? Puhetta kuuluu. Voi olla peto niiden joukossa. Hevosia. Kuulen hevosia. Peto niiden perässä voi olla. Täytyy kiertää. Täytyy kiertää. Menen pusikosta. Sinne ne ei tule. Ei kuulu enää. Mennään. Oi. Tuolla on hevosia. Haluan hirnua niille. Mutta en tee sitä. Peto lähellä. Hörähdän tervehdyksen ja menen aidalle. Vanhat ystäväni. He ovat täällä. Kuuluu taas ääniä. Ihminen tulee kaksipyöräisellä. Onko hän ystävä? Vai ei? Paras paeta!

(Ketä/keitä Hestia luuli pedoksi? Ketä Hestia kutsui ystävikseen? Ketä tulee pihatolle pyörällä?)

***

Pysähdyimme syömään eväitä, sillä osalta oli jäänyt aamiainen välistä. Mietimme samalla paikkoja, joihin poni voisi haluta mennä. Mieleemme tuli pihaton ja Ruolammen lisäksi Artsila ja Simora. Tuskin Hestia olisi Simoraan asti menossa, mutta Artsilaan hyvinkin. Olihan se ollut siellä kesäleirilläkin. Päätämme mennä seuraavaksi sinne. Mikäli Hestia ei löydy Ruolammesta.

***

Täälläkin on hevosia. En tiedä olenko tavannut heitä ennen. Tämä on vähän niin kuin minun koti. Mutta ei ole minun koti. Missäköhän minun koti on? Tämä kyllä voisi olla minun koti. Mitä täällä on? Ruokaa! Olikin jo nälkä. Eikun syömään. Mitä nyt? Kuka sinä olet? Miksen saa vähän? Kuule minä olen taivaltanut koko päivän ja sinä vain seisot tässä pienessä aidatussa jutussa. Tämä ei ole minun koti. Minä lähden. Täällä on töykeitä hevosia. Ihminen tulee. Äkkiä pakoon!

(Missä Hestia on nyt?)

***

Saavuimme Ruolammen pihaan ja näimme jonkun tytön seisomassa erään kiihtyneen hevosen tarhalla. Ratsastimme hänen luokseen.
-Onko täällä näkynyt kirjavaa ponia? Anne kysyi tytöltä.
-On kyllä. Se uhitteli tämän kanssa hetki sitten, tyttö kertoi silittäen suuren hevosen päätä.
-Minne se meni? kysyimme yhdestä suusta.
Tyttö osoitti suunnan ja jatkoimme jälleen matkaa.

***

Täytyy juosta kovaa. Peto voi vaania. Näkyy vettä. Paljon vettä. Olen janoinen. Vesi on raikasta. Juon vähän, mutta enempää ei ole aikaa. Kiire. Tämä polku on tuttu. Tästä menen. Laukkaan kovaa niin olen pian perillä. Perillä missä? Sitä en tiedä.

Tiellä on helpompi juosta. Kuuluu ääniä. Täällä olen ollut. En tykkää tästä paikasta. Meidät jätetään aina tuohon. Se on pelottavaa. Äkkiä pois, ettei jätetä!

(Missä Hestia joi? Entä missä se pelkäsi, että se ”jätetään”?)

***

-Älä sure, Emsku. Kyllä se löytyy, Salma lohdutti minua.
Siltä kaikki ei kyllä tuntunut. Olimme taivaltaneet jo kauan eikä Hestiasta näkynyt jälkeäkään. Olimme ottaneet suunnaksemme Artsin ravitallin ja sitten vielä Simoran. Jos sitä ei löytyisi sieltäkään, jatkaisimme etsintöjä huomenna.

Olin murheissani. Miksi tämä kaikki tapahtui juuri minulle. Tästä lähtien Hestiaa ei kyllä jätettäisi viimeiseksi tarhaan.

***

Tämä on tuttu paikka. Ei näytä yhtä kivalta kuin kotona. Täällä on ystäviä. Ne ovat mukavia. Varsinkin tuosta ja tuosta pidän todella paljon. Oho. Ihminen. Hän huutaa jotain. Pelottavaa. Pakoon!

(Missä Hestia oli? Kenestä se mahtoi pitää paljon? Ketä se pelästyi?)

***

Vihdoin saavuimme Artsilaan. Paikka näytti samalta kuin aina ennenkin, aika ränsistyneeltä. Artsi saapasteli esiin tallin takaa.
-No mistä moinen kunnia, hän raakkui.
-Onko näkynyt yhtä meidän poneista? Anne kysyi silmäillen ympäristöä.
-Semmonen lehmän näkönen oli tossa Issen ja Taran luona hetki sitten. Koitin ottaa sen kiinni, mutta pääsi karkuun, sanoi Artsi leukaansa hieroen.
-Mihin suuntaan se lähti? kysyin.
Artsi osoitti suunnan laiskasti kättään heilauttamalla ja pääsimme jouduimme jatkamaan matkaa.

Seuraava pysäkki; Simora.

***

Tästä, tästä mennään. En ole koskaan pitänyt siitä ihmisestä. Huutaa paljon. Tästä ylös. Oho. Tuli äkkiä paljon puita. Eteenpäin. Mikä tuo on? Pieni talo. Onko siellä joku. Ei ole kiva. Jatkan matkaa. Eteenpäin.

Vettä. Ei niin paljon. Juon. Viilentää mukavasti jalkoja. Mutta on jatkettava matkaa. Oi, tie. Helppo kulkea. Eteenpäin.

Taas hevosia. Näyttää kivalta paikalta. Olen väsynyt. Olen niin väsynyt, että voisin nukahtaa tähän. Kuka tuo on? Minä tunnen tuon. Se on mukava. Sen luo menen.

(Minkä ”pienen talon” Hestia näki? Missä se joi? Kenen luo Hestia päätti mennä päästessään Simoraan?)

***

Päästessämme Simoran pihaan olimme kaikki väsyneitä, niin hevoset kuin ratsastajatkin. Olin niin väsynyt etten heti tajunnut näkemääni. Sitten tajusin, että keskellä pihaa seisoi väsynyt Hestia pää Odelien sylissä.
-Hestia! huudahdin ja valuin alas Frankin selästä.

Kiiruhdin halaamaan hoitoponiani. Olin niin iloinen. Odelie lupasi tuoda Hestian trailerillaan takaisin Seppeleeseen ja meidän pitkä letkamme aloitti myös kotimatkan.

Kun pääsimme takaisin Seppeleeseen, oli jo myöhäinen ilta. Hoidin nopeasti Frankin ja kiitin sitä turvallisesta kyydistä.

Ujuttauduin Hestian karsinaan ja harjasin sen takkuisen turkin. Tamma oli hyvin väsynyt ja nuokkui koko operaation ajan. Jätin pian ponin rauhaan ja aloin tehdä lähtöä kotiin. Pyöräillessäni pimenevässä illassa, mietin, kuinka onnekkaita olimme, kun löysimme Hestian ennen yötä. Ja Hestia oli onnekas, kun sai nukkua yönsä omassa kodissaan.

Emsku & Hestia 19HM

[Emsku]

Ruskan aika!

4.10.2013

Oikeesti hei tein ton paintilla! Koskakoha viimeksi oon sitäkin käyttänyt. Ja vielä hiirellä piirsin enkä piirtopöydällä!! Paras hiiri-piirros ikinä multa ;D Joo ja tolle taustalle ei voi sanoo kun vaan pitkän "Öööö... Ok?" Suttasin siihen vaan kaikkea.

Emsku & Hestia 20HM !!

[Anne]

Hestia poseeraa

[Emsku]

Poni karkuteillä - Vastaukset kysymyksiin

9.10.2013

Minun nimeni on Hestia. Tässä kello kolmen tunnin alkukäyntien aikana minulla on aikaa kertoa missä kävin karkumatkallani. Oli kyllä aika mukavaa, vaikka kotona on varmaan kivempaa... Tässä siis tulee Emskun kysymykset vastauksineen!

1. Arvaatko jo missä Hestia on?
- Olin Pyöstin vuorella. Olihan se ihan kiva paikka, vaikka vähän korkea.

2. Ketä/keitä Hestia luuli pedoksi? Ketä Hestia kutsui ystävikseen? Ketä tulee pihatolle pyörällä?
- Luulin pedoksi etsintäpartiota, joka oli luullakseni etsimässä minua. Vanhoja ystäviäni olivat ihanat Alma ja Blade! Pyöräilijä oli Alman hoitaja Iiris.

3. Missä Hestia on nyt?
- Olin Ruolampi nimisessä paikassa. Se hevonen oli kovin töykeä kun ei antanut minulle vähän heiniään!

4. Missä Hestia joi? Entä missä se pelkäsi, että se ”jätetään”?
- Join uimarannalla. Olikin jo kova jano! Pelkäsin että minut sidottaisiin kyläkaupan eteen ja ihmiset menisivät sisälle.

5. Missä Hestia oli? Kenestä se mahtoi pitää paljon? Ketä se pelästyi?
- Olin Artsin ravitallilla. Pidän paljon Issestä ja Tarasta. Mukavia otuksia. Toisin kuin heidän omistajansa Artsi jota pelästyin.

6. Minkä ”pienen talon” Hestia näki? Missä se joi? Kenen luo Hestia päätti mennä päästessään Simoraan?
- Näin pikkuisen metsästysmajan. Join sen lähellä olevalla Sepän lammella. Simorassa menin Odelien luo.

Punainen Hestian kulkema reitti

Sininen etsintäpartion kulkema reitti

Kuvassa ei näy metsästysmajaa eikä Sepän lampea, mutta ne ovat siellä missä Hestian reitti menee ulos kartasta.

Siinä vastaukset. Nyt minun on jatkettava tuntia. Ratsastaja potkii jo ilkeästi kantapäillään ja Anne huutaa pää punaisena! Hei Heii!

Emsku & Hestia 21HM

[Emsku]

Katajaan me kapsahdetaan!

15.10.2013

- Ei sulla olis keksii meille jotain tekemistä, kysyin kirjavalta hoitoponiltani, joka antoi itsestään elämäänsä kyllästyneen kuvan.
Hestia nojaili tarhan aitaan silmät puoliummessa ja korvat lerputtaen. Sen vihreä sadeloimi oli kupsahtanut vinoon paljastaen kurakuorrutteisen kyljen. Nice!

Astelin tarhaan ja pyydystin tamman.
- Ekaks varmaan sitten pesen sut. Koska ollaan sitäki viimeks harrastettu! tuhahdin ja hinasin Lehmän ulos portista. Että se osasikin olla nyt veltto! Tänään ei tosiaan ollut mikään koulutuuppaus päivä.

Talutin Hesin pitkän käytävän puoleenväliin, omaan boksiinsa Hypen ja Gitan väliin. Gitta näytti hapanta naamaa ja esitteli innokkaasti purukalustoaan, kun kuljimme ohi. Mynttikin pisti päänsä ulos karsinasta ihmetellen Gitan elämöintiä. Muistaakseni Myntti oli saanut uuden hoitajan lähiaikoina. Taisi olla vanhoja Sebeläisiä. Hyvä, hyvä!

Vedin kuraisen loimen Hestian selästä ja tamma päättikin ravistella oikein raivokkaasti kylkensä mudat päälleni.
- Lehmä! huudahdin, mutta en voinut estää pientä hymyä kasvoillani.
Matkasin hyvin kuraisena loimi mukanani satulahuoneelle. Avatessani oven kirjaimellisesti törmäsin Soffiin. Hänen takilleen tuli hiukan mutaa, mutta ei onneksi muualle.
- Hui! sanoin typeränä.
- Mikä mutamonsteri sä oikein olet, Soffi tirskahti ja yritti puuhkiä kuraa takistaan.
- Joo toi Hestia ihan pikkusen ravisteli, virnistin.

Asettelin loimen kuivumaan. Pesisin sen sitten joskus myöhemmin. Keräsin syliini Hesin pintelit, fleeceloimen ja suitsista ohjat.

Palatessani Hestia jatkoi velttoiluaan. Itseasiassa se makasi juuri selällään ja kierähti hiiiitaasti toiselle kyljelleen. Silmät tuikkivat nautinnollisesti. No ainakin se eli rennosti ennen tunteja. Sillä olisikin tänään kaksi tuntia peräkkäin, joten syytäkin oli rentoutua. Talutin ponin käytävän toiseen päätyyn pesuboksiin. Annoin lämpimän veden valua ponin selkään ja ihailin näkyä kun mutakuoren alta alkoi paljastua ruunikonkirjava, oikein kaunis poni. Hestia nautti pesusta ja katseli uteliaasti melkein vastapäätä olevaa Reinoa. Välillä tamma kurkotteli kaulaansa yltääkseen moikkaamaan viereisessä karsinassa asustavaa Patronia.

Ponin ollessa putipuhdas kuivasin sen oikein huolellisesti. Olihan ulkona vain muutama hassu aste lämmintä. Asensin sinisen fleeceloimen ponin selkään ja kieritin pintelit jalkoihin. Ohjat kiinnitin ponin riimuun ja olimme valmiita lyhyelle maastolle.

Ulkona ponnistin selkään ja ohjasin Hestian tallin pihapiirin kiertävälle polulle. Loimen päällä oli hyvä istua ja Hestia oli edelleen leppoisalla tuulella. Lehdet kahisivat tamman sirojen kavioiden alla ja tuuli suhisi korvissa. Osa puiden vähistä keltaisista lehdistä varisi päällemme takertuen ponin kaksi väriseen harjaan. Yhtäkkiä pikkulintu pyrähti pusikosta etteemme ja Hestia sai tietty sätkyn. Luiskahdin selästä ja pian löysin itseni pusikosta. Katajapusikosta. Oikein kiva!

Kapusin pois piikikkäästä pensaasta ja askelsin hieman tyytymättömänä Hestian luo. Tamma oli onneksi jäänyt muutaman metkin päähän eikä keksinyt lähteä käpälämäkeen. Loppumatka sujui ilman säpsyilyä, vaikka linnut kuinka lentelivät. Lisäksi Hese oli vihdoin herännyt horroksestaan ja askelsi reippaasti kohti tallia.

Riisuttuani loimen ja pintelit aloin näpertää ohjia irti riimusta. Ne osasivatkin olla tiukassa, mutta pienen ponnistelun jälkeen sain ne viimein irti. Harjasin tamman vielä huolellisesti ja puhdistin kaviot tarkasti. Tarkistin vielä kerran, ettei ponissa ollut naarmun naarmua. Annoin pikaisen halin hoitsulleni ja suunnistin kohti pyörääni.

Vielä kotonakin kaivoin pipostani katajanneulasia. Olihan tuokin tempaus aika hauska, vaikka ei mukavalta tuntunutkaan. Kapsahdin katajaan sitten oikein kirjaimellisesti. Toivottavasti siitä ei seuraa huonoa onnea. No, se saadaan sitten tulevaisuudessa nähdä.

Emsku & Hestia 22HM

[Emsku]

Ruskamaasto

19.10.2013

Joko laukataan?

Emsku & Hestia 23HM

[Emsku]

This is Halloween

27.10.2013

Suin reippain vedoin rakasta hoitoponiani. Hestia nuokkui rauhallisena tuttuun tapaansa. Raukalla ei ollut aavistustakaan mitä kohta tapahtuisi. Minun oli puettava tamman päälle lakana. Aivan, lakana. Poni saisi nimittäin esittää kummitusta. Itse olisin ihan perinteisesti noita. En ollut saanut päähäni mitään järkevää asua, joten olin tarttunut lakanaan ja askerrellut siitä Hestialle puvun. Toivottavasti poni ei saisi mokomasta pysyviä traumoja tai sen loimittaminen olisi tästä eteenpäin yhtä tuskaa.

Satuloituani kirjavan suojattini nostin lakanasysteemin käsivarsilleni. Lähestyin ponia hitaasti ja annoin sen nuuskia uutta varustettaan. Hestia suhtautui välinpitämättömästi, joten nostin lakanan sen selkään kuin loimen. Se saisi luvan sitten olla sopiva! Pukeminen sujui oikein hyvin siihen saakka, kun tuli päähän tulevan osan vuoro. Hese katsoi minua kauhistuneena, kun yritin vetää ”huppua” sen pään yli. Hiki siinä alkoi tulla, mutta lopulta onnistuin tehtävässäni. Kaapu komeili ponin yllä juuri sellaisena, kuin olin toivonutkin. Ja mikä parasta, Hestia oli taas täysin rauhallinen!

Saatuani itseni valmiiksi, suunnistin muiden perässä ulos kentälle. Anne kertoi radan ja antoi otsalamput jokaiselle. Tunsin kuinka Hestian rauhallisuus alkoi karista pikkuhiljaa pois. Silittelin ja juttelin tammalle, mutta se ei korvaansa lotkauttanut, vaan kyttäsi säikysti ulkotulia. Nice!

Pienen odottelun jälkeen tuli meidän vuoromme lähteä matkaan ja kannustin poukkoilevan Hestian reippaaseen raviin. Hetkessä suhahdimmekin sisälle maneesiin. Hämärä halli ei ollut ponista pelottava, mitä nyt piti vähän hypähtää, kun ulkotuli sattui kohdalle. Pujottelun jälkeen nostin laukan ja hyppäsimme kepeästi ja vauhdikkaasti esteiden yli. Hidastamatta vauhtia ohjasin Hestian ulos maneesista takatarhalle. Kasper antoi pullon ja kurotin kohti pataa. No voi piru! Pata oli liian matalalla. Vilkaisin kummitusratsuani. Hesi tuijotti tarkkaavaisena, mutta rauhallisena metsään. Vedin henkeä ja valutin itseni ponin kyljelle. Kauhaisin pullon täyteen vihreää lientä ja apinoin itseni takaisin satulaan. Kasper hekotti vieressä ja mulkaisin häntä murhaavasti, mutta virnistin miehelle, kun istuin taas tukevasti satulassa. Painoin pohkeeni haamuponin kylkiin ja jatkoimme matkaa hitaassa, tasaisessa ravissa loiskuttamatta nestettä.

Metsän reunalla siirryin käyntiin. En halunnut ponin kompastuvan juurakoihin tai kiviin, joten pidin hitainta askellajia parhaana vaihtoehtona. Lientäkin säästyisi. Kävelimme koko matkan Ellin laboradoriolle. Nestettä ei ollut loiskunut juuri ollenkaan.
- Terve noita kollega, virnistin Ellille ja hän nyökkäsi arvokkaasti.
Kaadoin litkun dekantteriin ja Elli sanoi kolme numeroa. Aika vähän!

Jatkoin matkaani jälleen käynnissä halki metsän. Putkahdettuamme avonaiselle alueelle tarhojen lomaan kannustin Hestian reippaaseen raviin. Tamma alkoi taas säpsyillä ulkotulia ja puhisi hermostuneena. Tarhaan päästyämme poni ampaisi sellaiseen vauhtiin, etten osannut edes odottaa mitään sellaista. Ympyrä oli kierretty silmänräpäyksessä ja vauhtiaan hidastamatta Hestia suuntasi kentälle pukkien saattelemana. Sen mielestä tämä touhu sai selvästikin riittää. Tamma pysähtyi Annen eteen katsoen naista Pelasta minut –ilmeellään. Brunette naurahti ja kysyi numerosarjaa.
- 528, sanoin hieman epävarmana ja siirryin pois seuraavaksi lähtevän tieltä. Rata meni melko hyvin, vaikka aika saattoi olla aika huono käynti pätkien takia. Olin kuitenkin todella tyytyväinen hoitoponiini ja se ansaitsikin ison halin palkkioksi urheudestaan.

Emsku & Hestia 24HM

[Emsku]

Joulukalenteri

1.12-24.12.2013

Emsku & Hestia 25HM

[Emsku]

LUUKKU 1

Erimielisyyksiä

Emsku haluaa suitset päähän, Hestia ei...

Emsku & Hestia 26HM

[Emsku]

LUUKKU 2

Pipari sulle, pipari mulle!

Mikä olisikaan sen parempaa kuin rouskutteluhetki parhaan ystävän kanssa!

Emsku & Hestia 27HM