Hestian Hoitokirja

[Anne]

Hestia Mor

[Emsku]

Tapaaminen

19.5.2013

(Tarkoitettu eiliselle, mutten kerinnyt laittamaan)

Kävin kurkkaamassa oleskeluhuoneessa ja purin tallikamani omaan kaappiini, ennen kuin menin moikkaamaan Hestiaa jo vihertävälle tarhalle.

Emsku & Hestia 1HM

[Emsku]

Uusia ihmisiä ja ristiseiskaa

21.5.2013

Tuijotin silmä kovana uralla kulkevan Hestian jokaista liikettä. En ollut vielä itse kerinnyt sen selkään, joten halusin tietää kaiken sen selässä istumisesta.

Hestin ratsastaja oli kovin kiireinen (tai ainakin sanoi olevansa), joten hän oli kerinnyt tallille juuri ja juuri ennen tunnin alkua. Olin siis laittanut Hestin hänelle valmiiksi. Tyttö oli tuijottanut Hestian otsatukkaan tekemääni lettiä närkästyneenä, joten päättelin, ettei hän ollut söpöstelijä tyyppiä. Ihan sama, ajattelin, minä ainakin olin söpöstelijä tyyppiä! Muutenkaan tyttö ei ollut tehnyt minuun vaikutusta. Hän oli minusta liian minä, minä, minä tyyppiä. Nytkin, kun Hesti kieltäytyi siirtymästä käyntiin, hän kiskaisi rajusti tamman suusta.
- No, miksi noin tympeä ilme? joku kysyi vierestäni. Vilkaisin sivulleni ja huomasin punatukkaisen tytön istahtavan viereeni katsomoon.
- En tykkää tuosta Hestin ridaajasta. Äskenkin hän repi sitä suusta, tokaisin kiukuspäissäni.
- Ai sä taidatkin olla se Hestian uus hoitaja. Mä oon Fiia.
- Joo oon mä. Emsku, vastasin irrottamatta katsettani kirjavasta tammasta. Normaalisti olisin jo aloittanut innokkaan keskustelun mistä vain aiheesta, mutta nyt olin liian vihainen sanoakseni mitään järkevää.

Tunti päättyi ja tytöllä oli taas kiire pois. Hän jätti Hestian ohjat käteeni ja kiiruhti Annen luo. Kuulin kuinka tyttö sanoi Annelle, ettei halunnut mennä enää Hestialla ikinä, koska se oli kuulemma liian huonosti koulutettu. En jäänyt kuuntelemaan mitä Anne vastaisi vaan kiiruhdin ulos maneesin ovesta. Toivottavasti en näkisi tuota tyttöä enää ikinä.

Tallissa kiukkuni oli jo laantunut ja talutin Hesin karsinaansa. Otin ripeästi satulan ja suitset pois ja vaihdoin tilalle riimun. Ulkona oli taas läkähdyttävän kuuma ja tamma tietysti hionnut. Otin sen riimunnarun päähän ja talutin pesuboxiin. Hestia pyöräytteli silmiään, kun annoin haalean lämpöisen veden valua sen selälle.
- Hölmö! Täähän on vain vettä, kikatin. Hesi päristeli sieraimiaan, mutta oli sitten ihan nätisti.

Talutin kirjavan hevosen ulos tallista lämpöiseen aurinkoon kuivattelemaan. Istahdin alas katselemaan miten Hestia ahmi vihreitä korsia parempiin suihin. Nypein maasta parhaimmillaan olevia voikukkia ja taiteilin niistä kukkaseppeleen. Hesi oli parturoinut jo neliömetrin verran vihreää ruohoa, kun seppele tuli valmiiksi.
- Jaahas, tyttö, joko mennään? kysäisin ja nousin ylös. Hestia viestitti silmillään No ei nyt vielä ja jatkoi ahmimista. Sain jotenkin kiskottua sen pään ylös ja matkamme vei takaisin talliin.

Pyyhkäisin vielä harjalla Hestin silkkisen karvan ja jätin sen odottelemaan iltaheiniään. Pompein rappuset ylös yläkertaan ja avasin oleskelu huoneen oven. Pöydän ympärillä istui jonkin verran porukkaa, joista tunnistin Anthonin, Ansqun, Britan ja Pipsan. Loput kolme tyttöä olivat minulle vieraita. Kaikki kääntyivät minuun päin.
- Moi Emsku! Tuutko pelaa ristiseiskaa? Britta kysäisi.
- Takuulla tuun, vastasin ja kiirehdin pöydän luo.
Pelin lomassa Ansqu esitteli muut tytöt minulle. Pian minulle selvisi, että kolme tuntematonta olivat Inkeri, Loviisa ja Pinja. Peli jatkui ikuisuuksiin ja kello oli jo melkein yhdeksän, ennen kuin se saatiin loppuun. Meillä oli ollut niin hauskaa etten ollut tajunnut ajan kulua.

Kävin vielä nopeasti kurkkaamassa Hestiaa, ennen kuin jatkoin matkaani pyörälleni ja kurvasin sillä pois tallin pihasta.

Emsku & Hestia 2HM

[Emsku]

Ratsailla

28.5.2013

Oltiin Hesen kanssa maastossa ravailemassa tutustumisen merkeissä.

Emsku & Hestia 3HM

[Emsku]

Retkielämää

4.6.2013

- Mitä tehtäis, tokaisin lojuessani kentän vieressä nurmikolla.
- Sika pestäis! hihkaisi Britta.
- Älä ees alota, voihkaisin, mutta nauroin perään.
- Mut oikeesti. Mitä tehään? No, ehdotuksia, katsoin vuoron perään Brittaa, Niaa, Jennyferiä, Pinjaa, Catrinaa, Akkua ja Tarua. Vihdoin Jenny avasi suunsa:
- Jos ratsastettais Liekkijärvelle uimaan, kun on näin kuum... Hän ei edes ehtinyt sanoa loppuun, kun jo innostuin.
- Loistavaa Jenny! Lähetään heti tän kuuden tunnin loputtua, että saan Hesen tosta. Kuka muuten tulee mukaan?
- Mä! huudahtivat Britta, Cat ja Akku samaan aikaan, mikä sai tytöt hihittämään.
- Harmi kun en pääse mukaan. Humu meinaan menee vielä ens tunnille, Taru harmitteli.
- Niin Huiskakin, sanoi Nia.
- Ja Eela, jatkoi Pinja.
Samassa sain loistoajatuksen.
- Hei! Tulkaa meidän taakse!
Kaikki tuijottivat minua silmät pyöreinä. Hulluksi ristitty Taru suostui ensimmäisenä.
- Joo, vähän siistii!
- No kai mäkin, lupasi Pinjakin. Kaikki kääntyivät katsomaan Niaa.
- Mä en taida nyt tulla, Nia sanoi ujosti.
- Okei, ei oo pakko, mutta jäät paljosta paitsi. Cat sanoi nikaten silmää.
- Nähään tässä sitten seiskalta, sanoin tytöille ennen kuin kaikki katosivat laittamaan hevosiaan kuntoon tai kipaisemaan kuka missäkin.

***

Nostin jalkani jalustimeen ja ponnistin Hestian selkään. Tamma oli melko virkeällä tuulella ja steppasi paikoillaan.
- Tarun ja Pinjan kannattaa varmaan tulla mun ja Jennyn taakse, kun Alma ja Frank on näistä ne rauhallisimmat, totesi Cat.
- Joo se on varmaan järkevintä, vastasi Britta auttaen Pinjan ja Tarun Alman ja Frankin kyytiin. Matkamme alkoi rennossa käynnissä. Hestia yritti koko ajan kiriä Hypen häntään ja siirtyä raviin, minkä vuoksi ravasimme pienen pätkän. Siirryimme käyntiin jo ensimmäisessä mutkassa, koska Frankillä ja Almalla oli kaksikertaa enemmän painoa selässään. Hesi oli jo paljon rauhallisempi, joten käynti oli paljon mukavampaa. Vähän ajan päästä otimme todella lyhyen laukkapätkän, jonka jälkeen matka jatkui pelkässä käynnissä.

***

- Kattokaa! Järvi näkyy jo! huudahti Akku ja kannusti Huijarin rentoon laukkaan. Me muut seurasimme kaksikkoa ravissa.
- Mikä maisema! Mä niin rakastan järviä, ihailin.
Riisuimme hevosilta satulat ja kipusimme takaisin selkään Tarun ja Pinjan avustuksella. Ensimmäisenä veteen suuntasin minä. Kannustin Hestian raviin ja ohjasin sen kohti rantaviivaa. Asiat eivät menneetkään ihan suunnitelmien mukaan, sillä vesi taisi olla Hesille melko uusi asia, joten se teki stopin ihan vesirajaan, laski kaulansa ja minä liu'uin sitä pitkin veteen. Hestia pärskähti ja ravasi ylväästi kavereidensa luo. Kaikki nauroivat, myös minä. Taru sai laikukkaan hevosen kiinni ja ojensi sen ohjat minulle.
- Senkin lehmä! Saat katua jos teet tuon uudestaan, sanoin nauraen. Tamma katsoi minua viekkaasti tummilla silmillään.
Hesi yritti samaa vielä toisenkin kerran, mutta tällä kertaa se ei onnistunut. Huijari päätti järjestää show'n ja nousi vedessä pystyyn. Akku-raukka valui orin selkää pitkin veteen ja kaikki repesivät nauruun. Muita kommelluksia ei enää sattunut, vaan kaikki hevoset polskuttelivat tyytyväisinä viileässä vedessä.
Kello alkoi jo näyttää isoa lukua, joten nostimme satulat takaisin selkään ja lähdimme kohti Seppelettä.

***

Vähän aikaa ratsastettuamme alkoi sataa kuin saavista kaatamalla.
- Kiva, totesi nyrpeä Jenny.
- Älä nyt, tää on sitä retkielämää, virnisti Britta.
Matka jatkui ripeässä käynnissä. Jossain jyrähti ukkonen, mikä sai herkimmät hevoset kääntelemään korviaan hermostuneesti.
- Retkielämää, hihitti Jenny vilkuillen säikyn Hypen selässä poukkuilevaa Brittaa.
- Hyvä sun on sanoo sen pomminvarman Alman selässä, tuus koittaa tätä, Britta irvisti mutta hymyili perään.
- Ravataan vähän. Haluun pois täältä sateesta, hytisi Pinja puristaen Jennyn vyötäröä.
- Ravataan vaan. Onneksi ei ole enää pitkä matka, totesin ja annoin Hestian siirtyä raviin. Tamma lerputti korviaan ja ravisteli harjaansa vähän väliä. Se ei selvästikään pitänyt sateesta.

***

- Vihdoinkin! huokaisi Pinja, kun Seppeleen tyylikäs tallirakennus häämötti edessä.
- Päästiinpäs perille, sanoi Cat tyytyväisenä.
Tallin pihassa kaikki hyppäsivät alas satulasta ja taluttivat ratsunsa nopeasti talliin.
- Johan oli retki, kuiskasin Hestialle, kun vedin satulan sen märästä selästä. Kuivasin sitä hieman pyyhkeellä, jonka jälkeen harjasin perusteellisesti. Kaivoin puhelimen taskustani ja pirautin äidille, joka lupasi heti hakea minut. Hyvä. Tuohon sateeseen en enää mene. Nojasin vielä hetken kirjavan tamman kylkeen kuiskaten:
- Oot sä kyllä ihanin...
Painoin pikaisen suukon sen silkkiselle turvalle ja menin oleskeluhuoneeseen odottelemaan kyytiäni.

Emsku & Hestia 4HM

[Emsku]

Kesätamma

11.6.2013

Emsku & Hestia 5HM

[Emsku]

Koulutunti He B-A

29.5.2013

Talutin energisesti ympärilleen katselevan tamman keskelle kenttää ja kiipesin selkään. Ilokseni Anne ilmoitti, että jalustimia pidennettäisiin hieman. Olin ehtinyt jo hieman harjoitella pidemmillä jalustimilla ratsastusta.
Ohjasin Hestian uralle ja se käveli reippaasti eteenpäin käännellen korviaan äänten suuntiin. Tähän mennessä tamma oli ollut unelmien täyttymys, ihanan virkeä ja energinen.

Anne patisti pienen käyntiharjoittelun jälkeen meidät raviin. Hoputin Hestiaa ja se siirtyi reippaaseen, mutta hieman tikittävään raviin.
- Emsku tahdita kevennys rauhallisemmaksi ja hae pitempää askelta. Varo vetämästä ohjasta vaan tee aavistus pienempää kevennystä ja selkeämmät erilliset pidätteet ulko-ohjalla, Anne huusi.
Huh, tällä tunnilla olisi paljon tekemistä, ajattelin samalla yrittäen rauhoittaa kevennystäni.

Vähän ajan kuluttua vaihdoimme suunnan täyskaarrolla. Hestia eteni vähän turhankin vauhdikkaasti, eikä väistöstä takaisin uralle ollut tietoakaan. Etsin jälleen rauhallista kevennystä ja sain kuin sainkin Hesin rauhallisempaan raviin. Anne kehotti alkaa kokoamaan hevosia ja tein työtä käskettyä. Tai yritin tehdä, sillä Hestia ei ollut moksiskaan yrityksistäni. Muutaman yrityksen jälkeen tamma kuitenkin myötäsi ja alkoi liikkua paljon pyöreämmin. Jatkoimme harjoitusravissa ja teimme paljon voltteja, mikä sai Hestian kulkemaan vielä paljon kauniimmin.

Anne antoi käskyn siirtyä käyntiin ja tulla sulkutaivutusta pitkillä sivuilla. Sulku oli Heselle selvästi hieman vaikeaa, mutta loppujen lopuksi sekin onnistui lähes mutkattomasti. Sama harjoitus tehtiin vielä ravissa, mikä oli Hestialle jo hieman helpompaa. Meidän sulkumme ei kuitenkaan ollut ihan oikeaoppisen näköistä, niin kuin Anthonin ja Frankin viimeinen sulku.

Lopuksi vielä laukattiin. Annoin pitkän sivun alussa Hestialle laukka-avut ja se siirtyi nätisti tasaisesti keinuvaan laukkaan.
- Hyvä nosto, Emsku! Rentouta käsi ja myötää laukassa, että hevonen saa työskennellä, Anne kehui.
Sain myös muutaman kerran vähän koottua, mutta suurimmaksi osaksi Hestia vain laukkasi tyytyväisenä eteenpäin.

Anne ilmoitti, että loppuravit mentäisiin maastossa ja kaikki vaikuttivat tyytyväisiltä. Annoin Hestian ravata Gitan perään jonoon rapsutellen sitä tyytyväisenä.

Emsku & Hestia 6HM

[Emsku]

Maastoestetunti

8.6.2013

Katselin hieman huolestuneesti vieressäni ruohoa mutustavaa tammaa. Ei sillä, että pelkäisin Hestialla ratsastamista maastossa, sillä olinhan tehnyt sen jo, mutta tämä olisi ensimmäinen kerta, kun hyppäisin maastossa millään hevosella. Muutkin taisivat huomata hermostumiseni, varsinkin Emmy vilkuili minua vähän väliä. Olin harkinnut jopa turvaliivin laittamista, mutta olin hylännyt ajatuksen. Vihasin turvaliiviäni yli kaiken! Se kamala, hiostava ja tönkkö kapistus pilasi aina jokaisen ratsastuskertani.

Havahduin ajatuksistani, kun Anne antoi käskyn lähteä matkaan ja kertoi tulevansa autolla perästä. No niin, tästä se alkaa, ajattelin kavutessani kirjavan hoitsuni selkään.

Pian maastoesteet häämöttivät jo edessä. Anne oli jo paikalla ja aloitimme työskentelyn ravissa matalan ristikon yli. Ohjasin Hestian keskelle estettä ja se pomppasi sen yli korvat kiinnostuneina hörössä.

Kun kaikki olivat päässeet hallitusti pikkuesteen yli, siirryttiin tukkiesteen ja banketin pariin. Ratsastin kohti tukkiestettä ja Hesi käyttäytyi hallitusti. Juuri ennen estettä tamma kavahti sivulle ja ponkaisi vinosti esteen yli. Horjahdin, mutta pysyin kyydissä.
- Se taisi nähdä mörköjä. Tulkaa uudestaan, Anne huusi.
Käänsin Hestian uudelleen kohti tukkia ja tällä kertaa se ylitti esteen mutkattomasti. Siirryin banketille, joka oli tammalle hieman oudompi este. Se säpsähteli jälleen puskia ja tuijotti estettä jännittyneesti. Vähän ajan kuluttua se kuitenkin rauhoittui ja ylitti esteen ilman mitään kommervenkkejä.

Pian alettiinkin menemään rataa. Anne määräsi minulle vain pieniä esteitä, koska Hestia oli vielä niin uusi poni, ettei sillä ollut ehditty hyppäämään.
Lähdin radalle jo paljon varmemmin ja Hestia suoritti kaksi ensimmäistä estettä moitteettomasti. Kolmannen esteen jälkeen se alkoi kiriä vauhtiaan ja loikkasi risuesteen yli valtavalla loikalla. Ehdin tarrata harjaan ja sain pidettyä itseni kyydissä.
- Soo, tyttö, rauhassa nyt, onnistuin sanomaan. Hestia nakkeli niskojaan, mutta hidasti ja matka jatkui kohti viimeistä estettä. Se oli matala portti ja tamma suoritti sen leikiten. Esteen jälkeen puskasta kuului rasahdus, mikä sai taas Hestian hypähtämään sivulle ja pyöräyttelemään silmiään. Sain sen pysymään hallinnassani ja laukkasimme Annen ja muun ryhmän luo. Emmy lähti radalle ja annoin Hestin venyttää kaulaansa. Rapsuttelin sitä harjan alta ja kuiskutin:
- Turhaan mä jännitin. Sä pidät musta huolen.

Emsku & Hestia 7HM

[Emsku]

Mustasukkaisuutta

4.7.2013

- Niva nyt ihan oikeesti hiljaa! tiuskaisin vinkuvalle koiralle. Valkoinenpaimenkoira hiljeni samantien, painoi korvansa luimuun ja heilautti häntäänsä vilkuillen samalla minua anteeksipyytävästi. Huokaisin.
- Sori. En muistanu et oot noin herkkä...
Käännyin takaisin punaisen hevosen puoleen. Suklaasilmät tapittivat omiani ja eläin puhalsi varovasti sieraimistaan lämmintä ilmaa käsiini. Kohotin hitaasti käteni ja silitin Arskan poskea. Huokaisin jälleen. Uskomattoman hieno hevonen.

Taakani kuului kärsimätön korskahdus. Hestia oli lopettanut ruohon nyhtämisen ja tuijotti minua paheksuvasti. Tamma peruutti pari askelta, mikä sai narun kiristymään. Horjahdin hieman.
- Hei, kumpi tässä nyt oikeen taluttaa? Sä taidat olla hiukan mustasukkainen, ihan niinku Nivakin, sanoin kääntyen katsomaan valkoista koiraa, joka ei suostunut edes katsomaan Arskaan päin. Hestian tyttö oli jo hyväksynyt laumaansa. Totta puhuen, hevonen ja koira olivat jo ylimmät ystävykset ja yllätin ne kerran leikkimästä keskenään, kun Niva sai päähänsä karata ponitarhaan. Muut ponit eivät liiemmin ilahtuneet koiran näkemisestä ja Niva saikin melkein kaviosta päähänsä.

Kun havahduin ajatuksistani, näin Ariston kyllästyneen meihin ja siirtyvän kiusaamaan Hypeä.
- Mennäämpäs mekin sitten, tokaisin ja vedin kevyesti Hesen liikkeelle.
- Niva seuraa! käskin ja koira siirtyi seuraamaan tiiviisti kiinni jalassani. Kieltämättä tyttösen koulutus oli onnistunut melko hyvin ja ainoastaan Hestian kutsuhuudot ( aivan, Hese hirnuu aina Nivalle ) saivat sen unohtamaan jokaisen koulutetun liikkeen.

Tungin sisälle tallin ovesta ja laitoin Hestian hetkeksi karsinaan. Itse suunnistin satulahuoneelle ja kaappasin mukaani tamman suitset. Tänään mentäisiin ilman satulaa, sillä edellisellä kerralla se ei sujunutkaan niin hyvin ukonilman ansiosta ( yleisleirillä ). Nappasin jälleen ponin mukaan ja tamman tilalle tuuppasin karsinaan Nivan. Se katsoi minua anovasti, mutta saisi pysyä siellä turvassa. Kaivoin repustani sille vesikipan ja kaadoin vesipulloni sisällön siihen. Eipähän ainakaan tukahtuisi kuumuuteen.

Talutin innokkaan Hesin ulos puomille. Aloin harjata pitkin vedoin, vaikka poni ei ollut likaa nähnytkään.
- Heiiii maastoon menossa? kuului iloinen ääni takaani. Käännyin ja näin Jennyferin Gitan suitset käsissään.
- Ei, ihan kentällä meinasin mennä, mut ilman satulaa, vastasin.
- No jos tulisit kuitenki maastoon mun ja Gitan kanssa? Mäki aattelin mennä ilman satulaa, Jenny maanitteli. Naurahdin.
- No okei sitte.
- Jee! Mä haen Gitan kanssa tähän ulos, tyttö huudahti rynnäten talliin.

Pujotin kuolaimet Hestian suuhun ja kiinnitin remmit. Jennyllä se ei sujunutkaan yhtä hyvin, sillä Gitta oli melko tammamaisella tuulella.
- Avaaaa, Jenny pyysi, mutta Gitan hampaat olivat liimautuneet yhteen. Edes sormella kutittelu kielen päältä ei auttanut. Lopulta kuolaimet saatiin suuhun yhteisvoimin, kun Jenny tunki sormensa Gitan suuhun toiselta puolelta ja minä toiselta.

Sitten seurasi toinen haaste: kuinka nousta selkään? Talutimme ponit kentän aidan viereen ja yritimme nousta siitä kyytiin, mutta tammat siirtyivät aina kauemmas. Vihdoin pääsin heittäytymään mahalleni Hestian selälle ja pääsin istumaan. Hetken kuluttua myös Jenny onnistui.

Suuntasimme iloisesti rupatellen metsään. Hestia tuntui virkeältä, vaikka sää oli todella kuuma. Pitkät heinän korret kutittivat paljaita jalkojani (ratsastan usein paljain jaloin, kun menen ilman satulaa) ja linnut visersivät vielä. Nyt oli kesä parhaimmillaan!
- Kuunteleks sä, kuului Jennyn turhautunut ääni.
Havahduin ajatuksistani ja katsahdin Jennyn nyrpeisiin kasvoihin.
- Sori. Uppouduin vain ajatuksiini. Mutta hei! Nyt laukataan!
Jenny nyökkäsi innostuneesti ja pian laukkasimmekin jo edessä avautuvalla laukkasuoralla.

Palasimme tallille iloisina, mutta mahdottoman hikisinä. Hestia pärisytteli sieraimiaan tyytyväisenä. Laskeuduimme selästä ja vaihdoimme poneille riimut päähän. Sidoin Hestian puomille, mutta Jenny päätti hoitaa Gitan viileässä tallissa. Hestia ei ollut yhtään niin hikinen kuin minä, joten päädyin harjaamaan sen vain läpi pölärillä. Kurkkasin myös kaviot, mutta niissä ei ollut mitään puhdistettavaa.

Talutin Hestian tarhaan nauttimaan olostaan. Otettuani riimun ponin päästä, se karautti nopeasti tarhan toiseen päätyyn päästellen muutaman ilopukin. Katselin, kuinka suojattini irroitteli ja siirtyi sitten syömään kavereidensa seuraan.

Jatkoin matkaani odottelu tilaan ja ostin limuautomaatista Cociksen. Astelin Hestian karsinalle hakemaan Nivaa. Karsinan edessä seisoi muutama hoitaja ihailemassa söpistä koiraani. Astelin heidän joukkoonsa ja moikkasin. Avasin karsinan oven ja salamana valkoinen pyörremyrsky sinkaisi jalkoihini. Hymyilin.
- Moi Niva. Oliko mammaa ikävä? kysyin rapsutellen inisevää koiraa.
Käännyin hoitajiin päin, jotka tunnistin Ansquksi, Loviisaksi ja Nadjaksi.
- Onks toi sun koira? Tosi ihana! Oon sulle mustasukkanen, Nadja sanoi ihastuneesti huokaillen.
- Ja mä oon sulle mustasukkanen, kun sä sait Arskan hoitsuksi, naurahdin.
- Aijaa. No sittenhän me ollaan tasoissa, tyttö virnisti.
- Veit sanat suustani!

Emsku & Hestia 8HM

Anne, Hestiaa ei muuten ole vieläkään tuolla tarhausjärjestyksessä

[Emsku]

Kehystarina yleisleiriltä

Salamia ja salamoita

27.6.2013

- Herää nyt jo! kuulin jonkun kailottavan korvaani.
Mutisin jotakin ja käänsin kylkeäni. Minkäs minä sille voin, että olin aamu-uninen. Britta jatkoi huutamista:
- Vai haluuks sä myöhästyä tunnilta!
Pomppasin hetkessä alas yläsängystä. Vihasin yli kaiken tunnilta myöhästymistä. Nappasin kännykkäni tavarasekamelskasta, avasin näppäinlukon ja katsoin kelloa. Mutta, mitä?! Sehän oli vasta puoli seitsemän. Tunti ei alkaisi vielä pitkään aikaan. Käännyin katsomaan "tää kyllä kostetaan"-ilmeellä virnuilevia ja nauravia kämppiksiäni.
- Mitä varten te herätitte mut näin aikasin, valitin.
Emmy ja Salma vilkaisivat toisiaan.
- Aateltiin mennä pelästyttää pojat, Emmy sanoi viekkaasti.
- Ai miten? Ei niitä ihan niin vaan peläytellä, tokaisin.
- No, pue nyt jotakin järkevämpää päälles nii kerrotaan sitte, Salma hoputti.

Kymmenen minuutin kuluttua hiippailimme kohti saunamökkiä. Aamu oli jo hieman valjennut ja päivästä näytti tulevan lämmin. Hellettä olikin riittänyt mielin määrin. Fiia koputti ovea ja juoksimme sitten paikoillemme. Mökistä alkoi kuulua heräämisen ääniä, "Kuka siel nyt tähän aikaan on"-murahduksia ja kiroilua. Ennen koputusta oven eteen maahan oli pruutattu ketsupilla sana verta. Mökistä alkoi kuulua askelia. Minä ja Britta aloimme raapia ikkunoita taitetuilla oksilla Salman, Emmyn ja Fiian koputellessa talon nurkkia kuiskaillen loitsuja. Sisälle tuli hetkeksi hiljaista, mutta pian ovi avautui ja kuului Anthonin ääni:
- Mit...?!
Kuului kahinaa ja me kaikki viisi odotimme jännittyneinä mitä seuraavaksi tapahtuisi. Vihdoin Anthon puhui jälleen:
- Ketsuppia??!
Repesimme nauruun ja ryntäsimme esiin. Poika kyykki ketsuppitekstimme edessä hölmistynyt ilme kasvoillaan.
- Pelästyitkö? Emmy kiusoitteli.
- Empä juurikaan. Ihmettelin vain mitä meteliä täältä kuuluu, Anthon hymähti.
- Höh! Mälsää, tuhahdin.
- Hei mitä te oikeen mekastatte siellä tähän aikaan? kuului Jessen väsynyt ääni sisältä.
- Se heräsi vasta nyt, Anthon virnisti.
Me muut pudistimme päitämme huvittuneina. Uskomaton tyyppi! Ei herännyt siihen meteliin mitä pidimme aikaisemmin.

Palasimme omaan mökkiimme. Aika kului jutellessa ja nauraessa. Pian Anne tulikin kutsumaan meidät aamupalalle. Iloinen seurue lähtikin mieluusti ahmimaan jotakin tyhjiin vatsoihin, olihan karkit syöty heti ensimmäisinä päivinä. Aamiaisella kerroimme vuorotellen Annelle yllätyksestämme.
- Olette te aika kekseliäitä, vaikkeivat pojat pelästyneetkään, nainen naurahti ja jatkoi, Ottaako joku salamia leivän päälle?
- Minä! huusivat Anthon, Fiia ja Emmy samaan aikaan.
Samassa jyrähti ja ikkunan takana välähti kirkas salama. Sade alkoi ropista voimakkaasti talon kattoon.
- Öhöm, hän sanoi salamia ei salamoita, korjasi Fiia ja kaikki repesivät nauruun.

Aamiaisen jälkeen kaikki menivät hakemaan nopeasti hevosensa tarhasta, sillä sade ei ollut hellittänyt yhtään. Sidoin läpimärän Hestian kiinni karsinaan ja otin hikiviilan tamman harjapakista. Vedin suurimmat vedet pois ja jatkoin kuivaamista pyyhkeen kanssa. Hestia seisoi kiltisti aloillaan ja nautti saamastaan huomiosta. Aina jyrähdyksen kuullessaan poni käänteli korviaan hermostuneesti ja tunki päätään syliini turvaan. En voinut olla hymyilemättä, kun poni luotti minuun niin paljon, että haki sylistäni turvaa. Vedin pölärillä kirjavan ratsuni kertaalleen läpi ja kävin hakemassa suitset ja sadeloimen satulahuoneesta. Poni avasi suunsa kiltisti, kun kohotin kuolaimet sen turvan eteen. Vedin niskahihnan korvien yli ja kiinnitin remmit. Heitin vielä sadeloimen tamman selkään matkan ajaksi.

Maneesissa jätin loimen katsomon reunalle ja nappasin pienen penkin mukaani. Kiipesin kyytiin ja annoin Hestialle luvan lähteä liikkeelle. Tamma tuntui vetreältä ja hyvältä.
- Okei. Aloitetaan alkuverkka ravissa. Pitkille sivuille loivat kiemurat ja keskellä kiemuraa käyntisiirtyminen. Pysähdykset keskelle lyhyitä sivuja! Anne yritti huutaa humisevaa sateen ylitse.
Juuri silloin pilvet päättivät päästää maahan muutaman oikein ison salaman. Patron ja Hype poukkoilivat laukassa hetken aikaa. Tollo sipsutteli nakellen niskojaan Elmon ja Taigan käännellessä korviaan hermostuneina. Hestia allani sekosi täysin. Samoin Bonnie. Takerruin ponin harjaan, kun se ryntäsi kiitolaukkaan. Silmäkulmastani näin, kuinka Bonnie kiikutti Salmaa hurjassa nelissä... Suoraan meitä kohti! Paniikissa vedin Hestian oikeasta ohjasta ja poni pysähtyi kuin seinään jalat harottaen. Bonnie pyyhälsi ohitsemme täyttä laukkaa pukittaen kohdallamme.



Salma onnistui jotenkin ihmeellisesti pysyä kyydissä, mutta se ei hidastanut Bonnieta. Vaalea poni rallitteli vielä maneesin toiseen päätyyn, missä Salma sai ohjattua sen ympyrälle ja sitä kautta pysähdyksiin. Hestia ei ollut liikkunut pysähdyksensä jälkeen milliäkään. Siinä se seisoi jalat harottaen ja korvien kärjet melkein täristen jännityksestä. Silitin hellästi tamman kaulaa.
- Ei hätää tyttö. Kaikki on hyvin, mutisin.
Tunsin Hesen rentoutuvan vähäsen ja kannustin sen uudelleen liikkeelle. Kaikki olivat säästyneet tippumiselta.

Lopputunti sujui oikein hyvin. Salamoita ei ollut tullut enempää ja sadekin oli lakannut ennen tunnin loppumista. Kaikki olivat hoitaneet hevoset huolella koettelemuksen jälkeen. Itse olin hieronut Hestian jännittyneitä lihaksia ja tarjonnut runsaasti porkkanoita. Kokoonnuimme oleskelutilaan juomaan kylmää Cocista. Lysähdin sohvalle rättiväsyneenä. Onneksi istuntatunnille minulle oli määrätty Pella, joka tuskin säikkyisi kovaakaan ukkosta, sillä tummat pilvet olivat jääneet uhkaavasti roikkumaan Seppeleen ylle.
- Nyt kelpaisi taas salami, Emmy sanoi maiskutellen suutaan.
- Etkö sä muka saanut tarpeekses niistä salamoista, kysyin ihmeissäni.
Emmy kääntyi katsomaan minua kummastuneena, mutta virnisti sitten:
- Mä puhuinkin salamista enkä salamoista.
- Jaa no sitten, kikatin ja muut yhtyivät nauruun.

Emsku & Hestia 9HM

[Emsku]

Puunausta maan ja taivaan väliltä

9.7.2013

Leuto tuuli pyyhkäisi hiukseni sekaisin, kun kuljin verkkaisesti kohti Hestian tarhaa. Kirjava poni erottui selkeästi muiden joukosta. Tamma lepuutti rennosti takajalkaansa ja nuokkui korvat lerputtaen takamus tuulta päin.



Pujahdin aidan ali tarhaan ja vihelsin.
- Hestiaaa, huhuilin seisten paikoillani portin edessä.
Hestia vilkaisi suuntaani, muttei tehnyt elettäkään kävellekseen luokseni. Tuhahdin ja lähdin tarpomaan ponin suuntaan. Pysähdyin muutaman metrin päähän tammasta, työnsin käteni harmaiden lökäreiden taskuihin ja hapuilin sormillani jotakin, millä houkutella pikkuhevonen luokseni. Ei mitään. Taskut oikein kiljuivat tyhjyyttään, mikäli ei lasketa jo kerran pesukoneeseen joutunutta nenäliinaa. Ei auttanut muu kuin mennä itse ponin luo.

Hestia antoi onnekseni kiinni ilman mitään hepuleita. Napsautin riimunnarun lukon riimuun ja lähdin kulkemaan kohti tarhan porttia pidellen kiinni ihan narun päästä. Poni seurasi perässäni rennosti laahustaen. Avasin portin ja pyöräytin kirjavan tamman tarhan ulkopuolelle. Olin juuri sulkemassa porttia, kun pusikosta hyppäsi suuri rusakko. Hestia kavahti kauemmas ja riimunnaru luiskahti käsistäni. Rusakko oli kadonnut yhtä nopeasti kuin oli tullutkin ja niin olisi kohta Hestiakin, jos en pistäisi toimeksi. Tamma poukkuili muutaman metrin päässä miettien, mihin suuntaan paeta.
- Rauhoituhan tyttö. Ei hätää, tyynnyttelin Hestiaa matalalla äänellä.
Se pysähtyikin, mutta käänteli korviaan ja päätään hermostuneesti. Lähestyin ponia hitaasti ja katse harhaillen maassa ja ties missä. Vihdoin olin tamman kohdalla ja sain roikkuvasta narusta kiinni. Rapsutin rauhoittavasti laikukasta kaulaa ja lähdin kulkemaan kohti tallia.

Vihdoin olimme turvallisesti karsinassa ja pystyin aloittamaan puunauspäivän. Kaivoin harjapakista kumisuan ja aloin pyöritellä sitä Hestian kuraisella kaulalla.



Poni käyttäytyi hyvin. Se nuokkui puoliunessa käännellen korviaan sinne tänne. Alahuuli lerppui pitkänä. Vaihdoin kumisuan kovaanharjaan, kun kaikki kuivunut muta oli pyöritelty irti. Vedin harjaa pitkin tamman selkää, mikä sai pölyn lentämään ilmaan. Yskäisin muutaman kerran ja Hestia kääntyi katsomaan minua kummissaan. Vaihdoin vielä harjani pöläriin ja harjasin sillä kirjavan ponin kiiltäväksi.

Hestia oli jatkanut nuokkumista, joten pääsin helposti käsiksi takkuiseen, kaksiväriseen harjaan.Siinä vasta olikin urakkaa. Hääräsin harjan kanssa melkein puolituntia, ennen kuin siitä sai vedettyä läpi tiheänkin kamman. Tästä lähtien täytyisi muistaa kammata se joka kerta, ettei se palautuisi ennalleen. Annoin välissä Hestialle porkkanan palan palkinnoksi hyvästä käytöksestä ja siirryin hännän pariin.

Hännän kanssa sitten kului toiset puolituntia, sillä se oli ihan yhtä takkuinen ja kamala, kuin harjakin. Ei myöskään auttanut yhtään, että Hestia päätti silloin tällöin huiskia hännällään ja kadotin muutaman kerran kohdan, missä olin. Pian kuitenkin häntäkin oli selvä.

Sitten oli jäljellä enää kaviot. Puhdistin ne ja tarkistin samalla, ettei jalkojen alaosassa ollut haavoja. En löytänyt kun vain yhden pikkuisen nirhauman, mutta se oli rupeutunut jo täysin umpeen.

Talutin kirjavan ponin pesuboksiin ja suihkuttelin kavioiden ulkopuolella olevat mudat pois. Hestia pyöräytteli silmiään mielenosoitukseksi, mutta tyytyi seisomaan paikoillaan. Kuivasin kaviot ja talutin ponin ulos tallista.

Voi kun se näytti hienolta! Hestian kirjava karva säihkyi auringon valossa ja vaaleat, putipuhtaat kaviot kiilsivät. Kaksivärinen harja ja häntä heilahtelivat kevyessä tuulessa, ilman minkäänmoisia takkuja tietenkin. Minun oli pakko räpsäistä muutama kuva säihkyvän puhtaasta ponista.



Talutin tamman takaisin tarhaan paistattelemaan päivää ja kiiruhdin satulahuoneeseen. Nyt olisi sitten varusteiden vuoro. Satula huoneessa ei ollut ketään, kun astuin sisälle. Etsin käsiini satulasaippuan ja valjasrasvan, istuuduin ikkunan viereen ja aloin puhdistaa Hestian ruskeaa satulaa pikkutarkasti. Huoneessa käväisi vähän väliä hoitajia hakemassa suojattiensa varusteita, pesemässä kuolaimia lavuaarissa tai vain kurkkaamassa, löytyisikö kaveria mukaan maastoilemaan. Moikkailin heille hieman ajatuksissani ja keskittyen enemmän työhöni. Pian ponin satula ja suitset loistivat nekin puhtaina. Vielä täytyisi pestä likaiset satulahuovat, suojat ja pintelit, mutta nyt pitäisin pienen tauon ja kävisin etsimässä itselleni kortin peluu kaverin.

Loikin rappuset ylös ja sinkaisin sisälle hoitajien huoneeseen. Huoneessa istuivat hevoslehtiä lukien ja limsaa juoden Pipsa, Ansqu, Salla ja Essi. Kaikki kääntyivät katsomaan minua.
- Kuka pelaa mun kanssa korttia, hihkaisin ja sain kuulla rutkasti myöntäviä vastauksia.

Emsku & Hestia 10HM !

[Anne]

Yleisleirillä



Emsku ja Hestia yleisleirin maastoesteillä.

Spessu Emskulle!

[Emsku]

Kiitos Anne hienosta kuvasta!

Kaksi kuukautta!

19.7.2013

Väännettiin hiukan koulua kaksikuukautisen hoitotaipaleen kunniaksi.

Emsku & Hestia 11HM

[Emsku]

Hyvää yötä

17.8.2013

Silitin vaaleanpunaista samettista turpaa. Pyyhkäisin otsatukan sivuun, nähdäkseni uneliaat, mutta kirkkaat ja suloiset silmät. Huokaisin ja ojensin käteäni yltääkseni Hestian kaulaan. Karva oli pehmeää ja kiiltävää. Painoin poskeni hellästi vasten tamman otsaa ja suljin silmäni. Miten onnekas olinkaan, kun minulla oli Hestian kaltainen hoitoponi. Vetäydyin askeleen taaksepäin ja kuiskasin:
- Hyvää yötä rakas ystäväni.
Katselin kuinka kirjava poni siirtyi hamuilemaan heinänkorsia karsinan pohjalta ja suljin oven.

Suuntasin askeleeni kohti toisen suosikkini Aristoteleen karsinaa. Ruuna oli jo painunut yöpuulle karsinanperälle, eikä kiinnittänyt minuun mitään huomiota. Miksi sen olisi edes pitänyt? Eihän se edes tuntenut minua, joten en pahastunut.

Viimeiseksi kävelin kohti Lashayn karsinaa. Tamma tuijotti minua pimeydestä korvat hörössä.
- Hei Laila, tervehdin hiljaa.
Suuri, kimo hevonen pärskähti ja astui varovaisesti minua kohti. Ojensin käteni kaltereiden välistä ja tunsin sormenpäissäni lämpimän, epäröivän puhalluksen. Hymyilin. Tamma oli hurmaava. Silitin hellästi sen pilkukasta turpaa ja näin tamman rentoutuvan. Minäkin rentouduin.

- Mitäs sinä täällä vielä? kuulin jonkun kysyvän ja tunnistin äänen kuuluvan Jaakolle.
Laila säpsähti ja perääntyi syvemmälle karsinaan. Käännyin mieheen päin vastaten:
- Tulin vain toivottamaan hyvät yöt suosikeilleni.
Mies kohautti harteitaan ja jatkoi matkaansa rehusangot kalisten. Käänsin katseeni takaisin upeaan tammaan.
- Hyvää yötä Laila, sanoin ja lähdin kohti kotia.

Emsku & Hestia 12HM

Tällaisen pikkutarinan sain värkättyä. Pakkohoito kun en tykkää, että Hestian päikky menee toiselle sivulle

[Emsku]

Irtojuoksutusta

28.8.2013

Irtojuoksutin Hestiaa kevyesti tuntien jälkeen. Kyllä virtaa vielä riitti

Emsku & Hestia 13HM