|
Post by Karoliina on Nov 22, 2008 10:45:53 GMT 2
Hyvä että kelpaa Laitan taas kerran kuvan, sillä ei ole inspistä.. Teen huomenna tarinan --------------------------------------------------------------------------------- 22.11.08. Katse sulattaa sydämmen83HM
|
|
|
Post by Karoliina on Nov 23, 2008 19:39:57 GMT 2
23.11.08. Juoksujalkaa toisen luokse!84HM-------------------------------------------------------------------------------------------- Sorisorisori kamalasti! Piti tulla tarina, mutta tulikin kuva.... Oon laiska, ja kiirekki on... Teen kuiteski tarinan Aksulle, joskus?
|
|
|
Post by Karoliina on Nov 24, 2008 20:35:23 GMT 2
24.11.08. Paras poni maailmassa!
Katse maassa, mieli maassa, paiskasin laukkuni kaapin perälle.
- Mitä ihmettä meluat?, Carkin äkäinen ääni kuului. - Sori. Voin kyllä häipyy, mutisin pahoillani ja kurkistin Carkin suuntaan. - Sorry, ei ollu tarkotus, tyttö vastasi, ja näin tämän makaamassa sohvalla, ja pitelemässä päätään.
- Ok, tokaisin vain, ja istahdin apeana pöydän ääreen. - Onko jokin hätänä?, Alina, joka oli koko ajan istunnut ikkunan ääressä, kysyi. - Kaikki. Vanhemmat ovat kusipäitä, kaverit pettävät, ja kukaan ei arvosta mua!, parahdin, paiskaten pääni pöytään kiinni.
- Karo, sä oot Seppeleessä. Ja tiedätkö mikä paikka tää on?, Alina kysyi, kun makasin puoliksi pöydällä, mustien hiuksieni peittäessä näköyhteyden tyttöön.
- Seppele on hyvien ihmisten, arvokkaiden hoitohevosten ja tärkeiden asijoiden paikka, tyttö kiljahti, ennen kuin kerkesin sanoa mitään.
- Jaa... Oot kai oikeessa, mutisin hiljaa, ja vilkaisin hiusteni läpi tyttöä. - Joo. Allu puhuu totta! Piristy, ja painu hoitamaan nyt se Aksu!, Carkkikin liittyi keskusteluumme, ja kohottautui istumaan.
- Noh, jos vaaditte, vastaisin ja nostin pääni ylös. - Noin sitä pitää. Alahhan kalppia, vai potkinko sua persuuksille?, Alina virnisti, ja vilkaisi jaloissaan olevia kenkiä.
- Mhm... Ootte tosi ihmisiä, hymyilin vaisusti ja nousin ylös tuolista. Kipitin rappuset alas, ja kuulin vielä tyttöjen äänet.
- Muista, pää pystyyn. Hevoset auttavat aina!
Aksu kyyhötti tunnin jälkeen karsinassaan, joten pääsin hoitelemaan ponin kuntoon. Tänään en jaksannut ratsastaa sillä, sillä kuntoni kärsi jo tarpeeksi. Ahterini oli sikakipeä, päätäni kivisti ja käteni olivat mustelmilla... Eiliset jalkkismatsit olivat koituneet oikeaksi kahakaksi, sillä vastapuolen joukkue oli haukkunnut meitä 'aivottomiksi apinoiksi, jotka pelasivat vain vaikuttaakseen hyvältä'. Tietysti olin itsekkin joutunnut kahakkaan, ja huutannut kurkkuni käheäksi käskyillä. ' Painukaa suohon, jos ette osaa pelata' ja 'opetelkaa ääntämään edes yksi sana oikein'.
- Moikka poika, kähisin welshille, joka kurkisti karsinastaan suu täynnä heinään. Raotin karsinan ovea, ja luikahdin ponin vierelle.
- Sä oot ainakin onnellinen nelijalkaisena, sulla on luotettavat kaverit, eikä kukaan uskalla käydä potkimassa sua 'jalkkismatsien' jälkeen, hymähdin Aksulle, ja silitin sen pehmeää kaulaa.
Harjasin Aksun puhtaaksi, ennen kuin jouduin siirtymään takaisin oleskeluhuoneeseen hakemaan kamppeeni ja läksimään kotiin. Mieleni oli kohentunut hiukan, sillä ainahan se Aksun seura teki hyvää. Poni oli tietämöttämyyttään oikea terapeutti.
- Noh. Saapuuhan sieltä meidän myrtsi naamamme, Alina huudahti ensimmäisenä, kun ilmestyin ylös.
- Eihän toi oo myrtsiä nähnykkää. Naantalin aurinkohan toi on, Carkki yhtyi sohvalta. - Älkää viittikö, tai näytän teille oikean myrtsin, naurahdin ja keräsin kamat lokerikkostani. - Ohhoh, alkaako tyttö urppimaan meille, Alina virnisti leikkisästi, samalla vinkaten Carkille silmää.
- Jooh. Jos niin haluut, murahdin muka loukaantuneena takaisin. - Älä nyt suutu, pikku enkeli, Alina tirskahti, saaden Carkinkin sanatulvaan. - Jeps. Joko sä lähdet, häntä koipien välissä?. Oli pakko myöntää, vaikka Alina ja Carkki olivat yksi parhaimmista parivaljakosta Seppeleessä, en tajunnut heidän omituista huumorintajua.
- Ja paskit..., tuhahdin vain, näyttäen parivaljakolle leikkisästi kieltä. - Hey, nähdään huomenna, Carkki kiljaisi, ja kääntyessäni katsomaan taakseni, näni Alinan lähettämässä 'lentosuukon' perääni.
- En tajuu teitä, tuhahdin, ja pyöräytin sormeani pari kertaa korvani juuressa. - Joo. Mutta me tajutaan sua!, tytöt huudahtivat, ja näytti Carkkikin ponnahtavan ylös sohvalta. - Meen nyt, etten huku tohon 'nörttien maailmaan', huikkasin, muljauttaen samalla silmiäni ympäri. Omituisia hörhöjä, vaikka niin tärkeitä. Koko Seppeleen porukka, samaten!
85HM
|
|
|
Post by Anne on Nov 25, 2008 17:41:23 GMT 2
Pohkeenväistöä maneesissa. =) 50HM!
|
|
|
Post by Karoliina on Nov 26, 2008 20:00:36 GMT 2
Aww... Kiitoskiitos<33 Iiiihana kuva ------------------------------------------------------------------ 26.11.08 Pieni, ja niin tärkeä...Tuuli paiskoo armottomasti lumihiutaleita ikkunoita vasten, ja ravisuttaa puita rajusti. Tuntuisi siltä, että pian koko katto lentäisi ilmaan, jättäen jälkeensä vain irronneet lankut. Huokaisten vilkaisen kädessäni komeilevia kortteja, ja lyön pataässän pöytään. - Ähäkutti, voitin!, Nana kiljahtaa, iskien pöydälle kaikki korttinsa. - Hyvä Nana!, Alina huudahtaa, ja vilkaisee tyttösen kortteja. Nousen vaivihkaa ylös tuolista, ja lasken tiskipyödälle teekuppini. Karu ilma sai minut järjettömän väsyneeksi, ja toi liiallisen halun päästä Aksun luokse. - Meen, mutisin melkein äänettömästi, lähtien laskeutumaan natisevia portaita alas. Ponit ja hevoset oli tuotu lumimyrskyn takia sisälle, ja osalla komeili loimikin selässä. Blade kurkisti karsinastaan, tervehtien minua pehmeällä hörähdyksellä. Ehei, neiti kaipaili vain heinää turpansa eteen. Hymyillen vilkaisin myös Humua, joka työnsi turpansa aivan silmieni eteen. - Nonni, rauhassa vaan, naurahdin hiljaa, ja työnsin suomipiekun pään kauemmas. Humu pärskähti tylsistyneenä, ja pakitti karsinansa syöväreihin. Aksu nojasi kevyesti seinää vasten, pää laiskasti riippuen. Ponin silmät olivat aivan ummessa, ja korvat olivat pysähtyneet pystyyn. Hymyillen raotin äänettömästi karsinan ovea, ja luikahdin karsinaan. Welsh uinaili edelleen, välittämättä tulostani. - Terve, muru, kuiskasin hiljaa, saaden rautiaankimon heräämään yllättäen. Poni nosti päänsä rajusti, reväytti silmänsä auki, ja ravisutti päätään unisesti. - Meidät on taidettu veistää samasta puusta, naurahdin, ja painauduin ponin lämpöistä ruumista vasten. Aksu hörähti kumeasti, ja li'utti etusiaan hiukan eteenpäin. Hetken aikaa viihdytin ponia, ennen kuin silmäni alkoivat painaa kuin tuhat kiveä konsanaan. Akselikin näytti torkahtaneen rapsutteluistani, ja lipui jo pikkuhiljaa satamasta kohti Höyhensaaria. Haukotellen laskeuduin seinän vierttä pitkin istumaan karsinan pohjalle, ja hymyilin ponin suloiselle olemukselle. Ulkoa kantautuvat äänet siavat minut lähes nukahtamaan. Yritin pysytellä vielä hetken hereillä, mutta Aksun liikahtaessa hitusen, silmäni eivät enään kestäneet. Ne painautuivat väkisinkin kiinni, ja nukahdin heti. [Tällänen paska tarina...] 86HM
|
|
|
Post by Karoliina on Nov 27, 2008 17:59:48 GMT 2
27.11.08. Torstai.Tuuli ulvoo nurkissa, samalla kun ulkona pauhaa lumimyräkkä. Punaiseen tallissa leijuu pelkkä hevosten ja heinien tuoksu. Jokainen olento ahmii ruokaansa hyvillä mielin, eikä ole moksiskaan ulkona olevasta säästä. Samassa ruatiaankimon ponin pää kääntyy sen karsinassa olevan ikkunan puoleen, ja se tuijottaa ulos. Hämähäkin sietit roikkuvat rennosti ikkunan rajassa, samalla kun poni huokaisee syvään. Se katsoo kaihosti ulos, ja näyttäisi kun se kaipaisi jotakuta. Poni painaa turpansa kiinni ikkunaan, ja hönkäisee siihen. 87HM
|
|
|
Post by Karoliina on Nov 28, 2008 19:51:32 GMT 2
28.11.08. Aina ei voi olla varma...88HM
|
|
|
Post by Karoliina on Nov 29, 2008 18:06:01 GMT 2
29.11.08. Lumi suli...[Nopeasti tein, nimittäin on hiukan kiirus tehdä neljässäkymmenessä minassa kolmen kaakin hoitotarinat Joo, ja peräpää levis xD] 89HM
|
|
|
Post by Karoliina on Nov 30, 2008 10:08:51 GMT 2
30.11.08. Metsässä tapahtuu
Haukotellen aukaisin narisevan oven, ja astuin sisälle talliin. Ulkona oli satannut vettä, ja loskaa lojui pitkin tietä. Jaakko jakeli väsyneesti aamuheiniä kaakeille, ja mutisi jotain minullekkin. Huomasin heti, että mies oli viettännyt yönsä baareissa kavereidensa kanssa, eikä työ näyttännyt maistuvan. Omakin oloni oli kuin puulla päähän löyty. Yö oli sujunnut kamalaa unta nähdessä, ja kuumeessa.
- Krapula?, avasin kesustelun, saaden miehen hätkähtämään. - Mmmm...Jooh, Jaakko sopersi, ja heitti heinät närkästyneelle Palmikolle. - Hienoa. Kannattaako ryypätä viikonloppuna?, virnistin, johon Jaakko vain tuhahti.
Aksu oli tuikannut uteliaana päänsä ulos karsinastaan, ja hörähti tuttavallisesti. Welsh härnäsi myöskin karsinasta kurkkivaa Humua, ja sai tamman närkästyneenä pyörähtämään ympäri ja potkaisemaan karsinan ovea.
- Moikka poika, tervehdin ruunaa, tallustellessani ponin luokse. Jaakko jakeli vielä eväitä tallin toisessa päässä, joten Blondi, Humu, Aksu, Kalle, shettikset ja Pikku olivat jäänneet saamatta. Kalle ilmoittelikin klijahduksillaan nälästä.
Aukaisin Aksun karsinan oven, ja työnnyin ponin ohitse sisälle kopperoon. Silitin ruunan pehmoista selkää, johon oli jo kasvannut untuvainen talvikarvan alku. Talvi oli siis tulossa, vaikka pysyviä lumia ei ollut näkynnyt. Huomenna saataisiin avata jo ensimmäinen joulukalenterin luukku. Hymyillen rapsutin vielä Aksua otsasta, ennen kuin luikahdin ulos karsinasta.
Varustin Aksun, joka pörräsi energisenä paikallaan. Sähähdin ruunalle pari sammakkoa, ennen kuin sain suitset sen kuontaloon.
- Mennään maastoon!, huikkasin Jaakolle, joka kiiruhti viemään Topia ulos. Mies murahti ensin oriille pari valittua sanaa, ja sitten minulle 'joo' sanan.
- Omituinen mies, mutisin hiljaa, ja talutin ruunan ulos. Aksun hengitys höyrysi kylmässä ilmassa, vaikka sohjoa oli piha täynnä.
Kiristin vyön reiällä, ja laskin jalustimet alas. Ponnistin itseni sitten rakettini selkään, ja mittasin jalkkarit. Pian pääsimme lähtemään.
- Pitäisi kai ryhtyä hiukan treenailemaan viimeisiä vetoja estekisoihin, puhelin ruunalle, sen tarpoessa sohjon läpi hiukan kuivemmalle kohdalle. Aksu vain huokaisi, ja riiputti väsyneesti päätään.
Pian saavuimme tutulle aukiolle, jossa laskeuduin alas ponin selästä. Kävimme usein Aksun kanssa täällä, jonka takia kutsuin sitä 'muistojenpaikaksi'. Olin nimittäin ratsastanut useinkin Marilla tänne, ja siitä nimi tulikin. Tamman nimen muistuessa mieleeni, masennuin heti. En ollut vielä päässyt rakkaan hoitohevoseni muistosta eroon, ja sen takia näin usein karmeita unia siitä.
- Onneks mulla on sut, kuiskasin welshille, löysäten sen satulavyötä. Päätin taas tapani mukaan päästää Aksun vierelleni, ilman kiinni oloa. Nappasin satulan ponin selästä, ja otin suitset pois sen päästä. Tosin sujautin ponin päähän riimun, jos jossain vaiheessa joutuisin ottamaan sen kiinni.
Heittäydyin istumaan kiveä vasten, ja seurasin Aksun syömistä. Pystyin luottamaan poniin satakahdeksan prosenttisesti. Haukotellen painauduin kiinni kiveen, yönuneni olivat olleet aika rankkoja viime aikoina. Ummistin silmäni ja nukahdin.
Kyyhötin edelleen samassa paikassa, mutta kuulin jostain kauempaa kalkatusta. Vilkaisin ympärilleni, ja näin edelleen Aksun laiduntamassa lähellä. Nousin ylös, ja taapersin Aksun vierelle. Otin ponin riimusta kiinni, ja laitoin sille nopeasti suitset. Kalkatus voimistui entisestään, ja saatoin kuulla myös voimakasta puhetta. Punnersin itseni welshin selkään, ja ohjasin sen ääntä kohti.
Saavuimme keskelle metsää, ja jostain kuului edelleen kalkatus. Aksu jähmettyi aloilleen, ja sai karmean sätkykohtauksen. Lysähdin velttona maahan, ja katsoin ponin karkumatkaa pois. Huokaisten nousin, ja lähdin kulkemaan eteenpäin. Samassa tunsin, kuinka maa jalkojeni alta petti, ja tipahdin suoraa reittiä pitkää tunnelia alas. Alas, alas, alas. Lopulta tömähdin pitkälle käytävälle, jota koristi suuret lamput ja kukkaset.
- Muukalainen näkyvissä!, kuulin pienen äänen. Vilkaistessani ympärilleni, näin taskukokoisen tontun, hakku kädessään. Henkäisin suureen ääneen, kun suuri lauma tonttuja kipitti jalkojeni juureen.
Oliot alkoivat nakuttaa kirveillään ja hakuillaan minua jalkaan, kun seisoin paikallani. Kiljaisin kimeästi, ja yritin lähteä juoksemaan. Ei, tontut olivat naulanneet minut siihen paikkaan, ja käkättivät suureen ääneen.
- Muukalainen tuhottu!, joku kailotti, ja samassa suuri, kalaverkko lysähti päälleni. Eikä mikä tahansa verkko, vaan elävä verkko. Se nielasi minut sisuksiinsa, kun kiljuin sydäntä raastavasti
Hypähdin ilmaan, kiljaisten samalla. Kiivaasti hengittäen vilkaisin ympärilleni. Huh, se olikin vain unta, ajattelin pelästyneenä, ja nousin hiestä märkänä ylös. Vilkaisin vielä ympärilleni, ja saatoin kuulla pientä kalkatusta edelleen.
- Apuaa!, huudahdin, ja rynnistin varustamaan vauhdilla Aksun. Peloissani ponnistin itseni ponin selkään, ja paukautin pohkeet sen kylkiin. Kuulin edelleen päässäni kalkatusta, ja se ei helittänyt.
90HM
|
|
|
Post by Karoliina on Dec 1, 2008 15:49:27 GMT 2
01.12.08. Maanantai
- Nyt on joulukuun eka päivä!, hihkaisin, naksauttaen riimunnarun kiinni Aksun riimuun. Olin ostannut ponille iha oman joulukalenterin, ja olin nähnyt myös muillakin tytöillä samanlaisia.
- Tuu, mennään sisälle. Kohta sataa joko vettä, tai räntää, hymyilin rautiaankimolle, ja talutin sen pois kylmästä ilmasta sisälle talliin.
Sidoin Aksun käytävälle, jossa parveili pari onnettoman näköistä tuntilaista. Taputin Aksua kaulalle, mutta ruuna olikin keskittynyt johonkin muuhun. Se nimittäin kurotteli nälkäisenä lattialla lojuvaa paalia kohti. Naurahtaen silpaisin sille pienen nyytin heinää turvan eteen, ja lähdin hakemaan ponin kamoja.
- Kaarooo! Ootko nähny Elliä tai Anne?, käytävältä kuului yllättäen. Katsoessani, näin Abbyn huitomassa.
- Hä? Joo, Anne on maneesissa pitämässä ainaski tuntia...Elli taasen...Ei oon näkynny, vastasin tyynesti.
- Miks kysyit?, jatkoin, ennen kuin nainen kerkesi avata suutaan. - Orit pääsivät äsken karkuun! Kiitti vinkistä, Abby huikkasi, ja rynnisti ulos tallista kuin pyörremyrsky.
Laskin satulan welshin selkään, ja kiristin vyön. Ruuna seisoskeli maha täynnä heinää paikoillaan, ja kuunteli tallin ääniä.
- Anteeksi, mutta onko tämä Aksu?, muuan, puna päinen, n. kolmentoista vuoden ikäinen, tyttö kysyi.
- Onhan se. Meet varmaan sillä koulutunnin?, kysyin, ja sujautin kuolaimet ruunan suuhun.
- Joo. Millanen se on ratsastaessa? Oon menny täällä vaan Humulla, Antulla ja Pellalla., tyttö sanoi.
- Aksu on mukava ratsiessa. Se vaan vaatii kamalasti ratsastajalta, ja sen askeleet on mitä parhaimmat, kehaisin nopeasti ponia.
- Kiva. Oon Irina, tyttö esittäytyi. - Karoliina, sano Karo, vastasin takaisin. - Noniin! Nyt kaikki kentälle, kuin olisi jo!, Anne kailotti, ja tyrkkäsin Aksun ohjat ratsastajalle.
- Onnea matkaan!, huikkasin tämän perään, ennen kuin kiirehdin ryöstämään kottikärryt itselleni. Ihanaa, vihdoin Joulukuu!
91HM
|
|
|
Post by Karoliina on Dec 2, 2008 19:33:28 GMT 2
02.12.08. Kuutamon taikaa.92HM
|
|
|
Post by Karoliina on Dec 3, 2008 17:12:43 GMT 2
TuntimaksutKuvat: Abbyn western tunti 29.11.08.Carkin pitämä ponien ikimoa ratsastuskurssi 17.-19.10.08Tarinat: Jennan 'leikkejä ilman satulaa 23.11.08' tarina- Voihan, joululaulut tulee jo mieleen, mutta sinne on vielä melkein kuukaus joten siirrytäämpä vähän keskeisempään aiheeseen eli tähän tuntiin! Mutta tervetuloa vain!, Jenna toitotti, kun kiskoimme satulavöitä kiinni. Lähdimme kulkemaan kaviouraa pitkin, ja teimme hiukan alkulämmittelyjä, jotta jokainen kaakki oli kunnossa. - Noniin, seuraava ohjelmanumero onkin hippa. Mennään näitä ohjelmiamme vaikka samassa järjestyksessä kuin toisella ryhmällä. Onko vapaaehtoisia hipaksi?, Jenna kyseli, ja silmäili meitä jokaista. Veera ilmottautui vapaaehtoiseksi, ja kaahasi Pikulla matkaan. Ohjastin Aksun hiukan syrjemmälle, ja silmäilin samalla hippamme menoa. Tämä jahtasi Josefiinaa ja Yuffia, mutta tyttösten hepot olivat nopeita, ja pääsivät karkuun pientä risteytysponia. Siiri taas innostui mahdottomasti, heitti pukit ja jäi ihmettelemään maassa makaavaa Jokeria. Pian oli Sophien vuoro jäädä, ja tämä saikin Eppusella menevän Jennan kiinni. Huomatessani, että tyttönen lähti jahtaamaan minua, kannustin Aksun kovempaan raviin. Poni paineli menemään, eikä jättiläinen pärjännyt sille. Kun hipat oli leikitty, siirryttiin lipunryöstöön. Pääsin Magnumin, Alinan ja Jossun kanssa samaan joukkueeseen. Jenna taasen jäi pois koko jutusta, sillä toisesta joukkueesta olisi tullut liian vahva. Kun peli alkoi, Pella ja Humu viilettivät ensimmäisenä matkaan. He jäivät kuitenkin kiinni, samoin Yuff ja Sophie kaakeillaan. Onneksi Josefiina pääsi vilahtamaan Jambosen kanssa kaikkien ohi hanskalle. Jossu tarttui hanskaan, ja puikkelehti taidokkaasti varitjoiden ohitse meidän luoksemme. Löimme parit yläviitoset, emmekä huomanneet pelin jatkuvan. Yuff pääsi hanskallemme, ja kuljetti sen Blondin kanssa muiden luokse. Kun lipunryöstötkin oli jätetty taakse, oli aika kokeilla Maa-meri-laiva - peliä. Hymyillen ohjasin Aksun 'maalle' ja jäin kuuntelemaan, koska opettajamme huutaisi seuraavan kohteen. - Meri!, Jenna lopulta huusi, ja sai poppoon ihan hämilleen. Onneksi Aksu oli nopsakinttu, ja pääsi ekana merelle. Huikkasin 'eka' sanan ilmaan, ja seurasin muita katseellani. Magnum tipahti, ja peli jatkui. Jenna huusi uudestaan meri, mutta kukaan ei lähtennyt mihinkään. Ainoastaan minä olin sydänkurkussa, valmiina pinkomaan ponin kanssa toiselle pisteelle. - Laiva!, kuului taas, ja paukautin pohkeet welshin kylkiin. Aksu johti taas joukkoa, ja pääsimme laivaan ensimmäisinä. Taas. Pian Jenna huusi maa, ja tein äkkikäännöksen ponilla. Aksu singahti raketin lailla eteenpäin, ja saapui hienosti maalle. Jenna rääkäisi ilmoille toisen pisteen, ja porhalsin Aksun kanssa Sohvin vierellä. Jossu taas oli jäännyt ihan vikaksi, ja näin ollen tippui pelistä. Jännittyneenä vilkaisin vastustajaani, joka istui jykevän, ja korkean Tiian selässä. Kun Jenna huusi käskyn seuraavalle pisteelle, tajusin heti paukauttaa pohkeet Aksun kylkiin. Sohvi taasen, ei reagoinnut liian nopeasti. Näin ollen voitin, ja sain suuret onnittelut. Pian saavuimme talliin, ja kiitimme Jennaa tunnista. Menin hoitamaan rankan tunnin jälkeen arvon ratsuni, joka oli ollut moitteeton. Carkin 'ponien ikioma estekurssi 17.-19.10.08.' tuntimaksu.(Ryhmä 1, lauantai)Carkin saapuessa maneesiin, olimme jo kerenneet lämmittelemään ponit jokaisessa askellajissa. Aksu tarpoi allani innokkaana, valmiina uusiin koitoksiin. - Kootkaas niitä kopukoita hiukan allenne, nyt kaikki laahustaa kuin kamelit safarilla, Carkki lausahti, jolloin aloimme kokoamaan ratsuja. Tosin se ei ollut yhtä helppoa minulle ja Nanalle, kuin Pipsalle. Kokennut tyttö kokosi Pampulan hienosti, kun minä ja Nana taas taistelimme kokoamisen kanssa. Onneksi asia alkoi valjeta, ja saimme koppurat koottua. Siirsin Aksun tasaiseen raviin, ja ohjasin pärskivän ruunan kohti puomilinjaa. Carkki kehui meitä siitä, kuinka ripeästi ja mallikkaasti ponit työskentelivät allamme. Hymyillen kuuntelin tytön selostuksia, mitä seuraavaksi tehtäisiin. Pian Carkki jo ohjeisti meitä kaikkia, ja tottelimme mallikkaasti. Yritin ottaa Aksua hallintaan, ponin kaahottaessa Pampun hännäntyvessä kiinni. Carkin määrätessä, että poni olisi saatava heti hallintaan, tein nopeasti työtä käskettyä. - Ja sitten jatkamme laukassa!, Carkki huudahti, jolloin sydämmeni hyppäsi melkein kurkkuun. Mitäköhän siitä tulisi, kun allani oleva koppura oli niinkin villillä päällä? No, yrittänyttä ei laiteta. Antaessani Aksulle laukkapohkeet, ruuna nosti kepeästi pyydetyn askellajin. - Karo, nojaa hiukan taakse, Carkki määräsi, huomatessaan minun nojaavaan eteenpäin. Nojasin rennosti taaksepäin, ja annoin Aksun laukata puomijonoa pitkin. Hetken laukattuamme, Carkki määräsi meidät seisahtumaan. Ohjeistin muiden perässä Aksun keskelle maneesia, ja kuuntelin Carkin selitystä. Omg, seuraavaksi olisi vuorossa ristikoita... Meidän vuoromme koittaessa, paukautin pohkeet ponin kylkiin. Tosin alkumme oli historiaan jäävä - pelkkää pukkihyppyrarjaa edes taas. Olipa ponissa virtaa! Siinä hyppiessä, se loikkasi vahingossa ensimmäisenkin esteen ylitse. Huh. Saatuani ponin kunnolla käsiini, ohjasin sen mallikkaasti kohti estettä. Saimme paljon opettajaltamme kehuja, kuinka hyvin poni oli loikannut esteen. Huomasin itsekkin, että vauhtia löytyi vaikka muille jakaa, kun rynnimme ja puuskutimme kohti esteitä. Puomien lentäessä en voinnut muuta kuin hymyillä Aksun saavutukselle. Yhteensä viisi puomia maassa, kymmenen sekunnin aikana! Carkin ilme ei viestinnyt hyvää, kun tyttö nosti ristikot uudestaan pystyyn. Hyvin selvisimme kuitenkin radan loppuun, ja saatoin myös huomata Nanan ja Pipsan hiukan virnuilevan. - Huomaa, että olette menneet paljonkin maastossa, Carkki sanoi, ja sai minut punastumaan. - Jep, tokaisin, ohjaten Aksun Pipsan ja Pampun vierelle. Nana kurvasi taidokkaasti Pikulla radalle, ja tuijotin hymyillen tytön saavutusta. Lisäilen näitä sitten joskus myöhemmin, nyt muuta tekemistä. Anne merkkaa, jos HM meni vikasivuun...93HM
|
|
|
Post by Karoliina on Dec 4, 2008 16:19:29 GMT 2
04.12.08. Tonttulakki tekee pojan.94HM
|
|
|
Post by Karoliina on Dec 5, 2008 20:11:42 GMT 2
05.12.08. Possuja äidin oomme kaikki, oomme kaikki..[Anne, sano, jos ei oo HM'mäksi sopiva ] 95HMÖÖhh.. mielenkiintoinen...
|
|
|
Post by Karoliina on Dec 6, 2008 20:29:31 GMT 2
06.12.08. Itsenäisyyspäivä
Huokaisten suin likaisia hiuksiani, käppäilessäni piemää hiekkatietä pitkin kohti Seppelettä. Koko päiväni oli mennyt huoneen siivouksessa, ja iltapäivä tädin luonna syömässä. Vihdoin jäi minullekkin muutama minuutti käydä tervehtimässä Aksua.
Aukaisin haukotellen tallin oven, ja luikahdin sisälle. Jaakkoa, saati Annea ei näkynnyt. Tallissa paloi vain valot, ja sen asukkaat söivät antuumuksella. Tepastelin satulahuoneen kautta Aksun karsinalle, jossa ruuna parhaillaan päätti iltapalaansa. Welsh tervehti minua pehmeällä hörähdyksellä, ja tunkeutui karsinan oven eteen. Änkesin ähkien pojun ohitse, ja houkuttelin sen omenalla luokseni.
Reippaasti suin ponin likaista karvaa, ja annoin samalla sen hamuta viimeisiä heinänkorsia suukkeloonsa. Tänään oli ollut koko päivä yhtä hiljaisuutta, olihan Suomi taas täyttännyt vuoden. Yhdellä käden huitaisulla nappasin pakista kaviokoukun, ja rupesin putsaamaan Aksun kavioita. Kahden minuutin päästä oli ruuna valmis, sellainen kuin juhlapäivänä piti olla.
- Ootas, mutisin, kaivaen taskusta pienen pompulan, jossa oli suomenlippu. Otin niitä useammankin, ja aloin letittämään ponin harjasta.
Aksusta tulikin ihan valloittava herra. Tosin pompulat saivat sen näyttämään aivan neidiltä, joka oli todellisuudessa mies. Nauraa kikattaen taputin ponin kaulaa, ja nappasin harjapakin mukaani. En raaskinnut olla sen kauempaa, ettei Jaakko tulisi vain haulikko kädessä tallin ovelle, ja tekisi vaikka mitä.
96HM
|
|