|
|
Post by Odelie on Nov 1, 2012 19:48:47 GMT 2
Cold wind and darkness - Mä oon ihan loppu, Fiia huokaisi viereisessä karsinassa, kun minä harjailin Ediä. - Liikaa hommia? kysäisin ja Fiia loi minuun väsyneen katseen, kun kurkistin ulos karsinasta. En tuntenut tyttöä kunnolla, mutta väsymys paistoi selvästi ulkokuoren läpi. - Hyvät yöunet niin eiköhän se siitä, Fiia hymyili lopulta ja pakkasi sitten Elmon tavarat kasaan. Katselin vielä hetken, kun tyttö lähti viilettämään satulahuoneeseen yllättävän reippaaseen tahtiin ja sitten käänsin huomioni taas Ediin. Ruuna katseli minua uteliaasti ja ojensi turpansa syliini. Hymyilin hieman ja silittelin hetken sen siroa vaaleaa päätä. - Oot kyllä sä aikamoinen hurmuri, kuiskasin Edille, joka nosti päästä käsistäni ja pudisti sitä, aivan kun haasteeksi. Elmo pärskähti viereisessä karsinassa ja hankasi päätään seinään. Sekiin taisi olla vireisellä tuulella niin kuin Edikin, mutta sen virran jättäisin tuntiratsastajien purattavaksi. Asettelin loimea Edin selkään Annen käskystä. Ulkona satoi viimeisiä syyssateita ja kylmä tuuli porautui luuytimiin asti. En ollut pukeutunut tänäänkään viisaasti, mutta Edillä pitäisi ehdottomasti olla lämmin. Napsautin riimunnarun kiinni Edin riimuun ja maiskautin sen sitten liikkeelle. - Nyt pääset vähän ulkoilemaan, puhelin Edille, joka tuuppi minua alaselkään. Pudistin huvittuneena päätäni ja suuntasin ulos tallista. - Odota hetki, mä tuun Patronin kanssa samaa matkaa, Mappe huikkasi Patronin karsinalta ja maiskautti myös ruskea ponin liikkeelle. - Hyvä kun pääsee ulkoilemaan ennen tunteja vähän, hymyilin ja avasin lopulta tallin oven. Jäiset vesipisarat tipahtelinvat hiuksiini ja pian paitanikin oli aivan märkä. Kannustin kuitenkin Ediä eteenpäin ja varoin liukastumasta märkiin lehtiin. Edillä ei näyttänyt olevan sen kanssa mitään ongelmaa, mutta sileäpohjaisilla lenkkareilla kulkeminen oli erittäin vaikeaa. - Prrr, pidätin hieman innokkaasti harppovaa Ediä ja löysin samalla tasapainoni. Syksyssä oli kaksi puolta, oli kaunista ja rauhaisaa, mutta samalla kylmät sateet ja liukas maa olivat erittäin pirullisia. Avasin tarhan portin ja tylsistyneen näköisen Hype ja Reino katselivat meitä portin vierestä. Ne säpsähtivät hieman kauemmas, kun päästin Edin irti, mutta palasivat pian paikoilleen, kun Patronkin oli ohittanut heidät. - Täällä on kauheen kylmä, Mappe hytisi vähäisissä vaatteissaan ja minä nyökkäsin. - Vois tosiaan alkaa kaivamaan talvivaatteita jo esiin, täällä alkaa tulemaan jo talvi, huokaisin ja käännyin vielä hetkeksi katsomaan tarhassa ilakoivaa Ediä. - Kunhan se lumi sitten tulis ja pysyis, ettei tulis loskakeliä, se on kauheempaa kun tää, Mappe vastasi ja tästä asiasta olin aivan samaa mieltä. Se oli hankalaa meille, mutta myös hevosille ja kuva Edistä maassa liukastuneena neljä raajaa sojottaen Kiinaan ja Suomeen hymyilyttivät minua. - Nyt ollaan kyllä ansaittu kahvit, eikö vaan? ehdotin tytölle ja tämä nyökkäsi. Astuin lämpimään talliin huokaisten ja savistin hieman hiuksiani, jotka olivat lähes läpimärät. Syksyn loppu, pahin hoppu. Odelie&Edi Pvm 01.11.2012
7HM |
|
|
|
Post by Odelie on Nov 7, 2012 15:28:13 GMT 2
Tarhaveijari - Edii, huhuilin toisella puolella tarhaa seisovalle Edille, joka vain huiskautti häntäänsä tylsistyneenä. Minulla ei ollut mitään intoa lähteä tarpomaan märän tarhan läpi ponin luokse, vaan yritin kannustaa Ediä tulemaan portille päin. Hype, joka oli tallilla uusi tuttavuus, lähestyi minua korvat höröllä ja tökkäisi minua kylkeen. Taputin sitä kaulalle ja annoin sen haukata mukaan muutaman makupalan, mutta Edi nökötti päättäväisenä paikoillaan, eikä aikonut ilmeisesti liikkua mihinkään. - Tules nyt, yritin komentaa sitä ja hetken se katsoi minua korvat höröllä, mutta katse kääntyi taas pois ja sen naamalle ilmestyi tylsistynyt katse. Perhanan pellavaponi, kirosin hiljaa ja lähdin kävelemään sitä päin. Edi katseli minua nyt uteliaasti, kun hyppelin lätäköiden yli ja yritin parhaani mukaan piilottaa riimunnarua selkäni taakse. Se vaihtoi painoa jalalta toiselle ja lopulta hörähti haasteellisesti. Ojensin käteni tarttuakseni riimuun, mutta samassa ruuna vetäisi päänsä pois ja lähti ravaamaan karkuun. Puuskahdin vihaisena, mutta en aikonut todellakaan lähteä sen perään. - Alas nyt tulla poni poni, lepertelin sille, mutta nyt Edin silmissä vilkkui iloinen ja viekas ilme, tästä tulisi pitkä jahtaamisleikki. Hype, joka oli tullut luokseni jo kertaalleen, seisoi taas rinnallani. Huokaisin syvään ja käänsin katseeni sen suuntaan. - Sä olet sentään kunnollinen kaveri verrattuna tohon, keskustelin sille, kuin se olisi ymmärtänyt ja ymmärtäväisesti se nyökkäsikin. Kyllästyin kutsumaan Ediä luokseni ja lähdin lopulta kävelemään sen perään. Vaistomaisesti Edi osasi kuitenkin lähteä karkuun aina oikealla hetkellä ja sai myös Humun innostumaan tästä leikistä. Vilkaisin pahoittelevasti tarua, joka oli tulossa hakemaan Humua tarhasta ja yhdessä yritimme saada poneja kiinni. - Noi leikkii meidän kustannuksella ihan kuus nolla, Taru huokaisi turhautuneena hetken kuluttua. - Jep ja kohta tämä täti ei jaksa enää leikkiä, vastasin ja lähdin kävelemään uudestaan. Näin, että Edi lähtisi minä hetkenä hyvänsä taas karkuun, mutta ehtisin ensin. maiskautin ja heilautin kättäni, ajoin Edin liikkeelle ja hämmentyneenä se lähti ravaamaan eteenpäin. Kun ruuna hidasti taas tahtiaan, maiskautin uudestaan ja juoksutin sitä hetken tarhaa ympäri, kunnes se näytti luovuttavan. humu oli kyllästynyt juoksemiseen jo aiemmin ja tullut luokse, mutta silti Taru odotteli hoidokkinsa kanssa meitä. Vihdoin sain Edin kiinni ja puuskutin hengästyneenä. Edi näytti olevan erittäin reippaalla tuulella, toisin kuin minä ja innoissaan se tanssahteli vielä paikallaan, kun Taru avasi porttia. Hype ja Patron jäivät tapittamaan hämillään tapahtumaa, kun poistuimme tarhasta ja kiinnitin portin huolella. - Sä oot kyllä sellanen veijari, kommentoin Edille joka ravisti kosteaa harjaansa ja nyt kiltisti seurasi perässäni. kiirehdimme nopeasti talliin ja vein Edin omaan karsinaansa. Jätin sen hetkeksi sinne ja suuntasin satulahuoneeseen, jossa oli tällä kertaa yllättävän hiljaista. - Mites sie et muuten ole koulussa? kysäisin Tarulta samalla kun nappasin Edin harjapakin matkaani. - Mä oon vähän flunssassa, tyttö virnisti ja minua hieman nauratti. Kouluun ei aina ilmeisesti tarvinnut mennä, mutta tallille oli päästävä hinnalla millä hyvänsä. Puhdistin hieman Edin harjoja, jotka olivat taas kerran likaantuneet. Paksu pölykerros irtosi niistä, mutta en viitsinyt alkaa puhdistaa niitä enempää, vaan astuin Edin karsinaan, jossa ruuna röhnötti turpa melkein maassa ja silmät puoliummessa. Reippaasti aloin pyörittämään kumisukaa sen karvassa ja hetkessä valkoinen irtokarva alkoi täyttää karsinaa. - Sähän kasvatat oikeeta talviturkkia, höpisin Edille, joka antoi vain huulensa venyä vielä pidemmälle. Puhdisti Edin hieman rusehtuneen turkin liasta puhtaaksi. Mutaa keränneet jalat vaativat hieman enemmän työtä, mutta putsattava oli nekin. Harjan setviminen oli lempi hommaani, sillä Edin hieman kihara harja antoi yllättävän paljon haastetta, hännästä puhumattakaan. Odelie&Edi Pvm 07.11.2012
8HM |
|
|
|
Post by Odelie on Nov 11, 2012 0:05:21 GMT 2
Pieni poika tallipoikana Katselin smaragdin vihreitä silmiä epäluuloisesti. Niissä paistoi puhdas vilpittömyys ja hymy pienen pojan kasvoilla oli niin toiveikas, etten olisi voinut olla suostumatta. Tarkoituksena oli viedä Jason kotiin ennen tallille tuloa, mutta suuret anovat silmät olivat saaneet minut muuttamaan mieltäni. Nyt innoissaan Jason heilutteli jalkojaan ja takoi niitä auton etupenkkiin. - Mä tiesin, että sä otat mut mukaan, hän höpisi innoissaan ja kertoi tarinaa, kuinka oli päässyt kouluttamaan kaltoin kohdeltua hevosta isänsä kanssa. Minua hymyilytti, poika oli hevosmiehen alku henkeen ja vereen, vaikka nuorempana oli väittänyt kivenkovaa toisin. Innoissaan hän hypähti pois autosta, kun parkkasin sen Seppeleen pihaan ja minua odottamatta hän lähti kävelemään jo tallille päin. Minun piti pistää vauhtia kinttuihin, jotta pysyin tupsupipoisen poikani perässä. Hän jutteli jokaiselle karsinassa oleskelevalle hevoselle ja lähestyin varmoin askelin Edin karsinaa. Pojan itsevarmuus oli hienoa, vaikka välillä tuntui kauhistuttavalta katsella, kuinka 7-vuotias lapsi käsitteli isompaakin hevosta erittäin maltillisesti. - Edi asuu tässä, Jason ilmoitti ja minä naurahdin. - Taidat olla ihan kuin kotonasi, kohotin kulmiani ja hän nyökkäsi. Ohjasin Jasonin suoraan yläkertaan ja jätin molempien tavarat turvallisesti kaappiin. Kävimme hakemassa vielä Edin harjat satulahuoneesta, ennen kuin palasimme takaisin Edin karsinalle. Annoin Jasonin pujahtaa karsinaan ja pujottaa riimun Edin päähän. Ruuna katseli hieman hämillään, kun tottuneesti pieni poika sitoi ponin vetosolmulle. En saanut paljoakaan mahdollisuuksia keskittyä Ediin, sillä Jason halusi harjata Edin itse ja kokeilla kavioiden putsaamista. Pienestä vilinästä kiinnostunut Edi katseli pojan touhuja ja lopulta Jason suostui antamaan Edille pienen herkkupalan. - Annatko äiti kaviokoukun mulle? hän pyysi tarmokkaasti ja sanaakaan sanomatta ojensin sen hänelle. Taitavasti hän putsasi jokaisen kavion kerrallaan ja lopuksi taputti tyytyväisenä Ediä kaulalle. - Se on tosi kiltti poni, mutta tiesitkö, ettei hevosta saisi syöttää kädestä, se voi oppia puremaan, Jason sanoi totisena. - kukahan tuon on sinulle opettanut, nauroi ja pojan ilme synkistyi hieman. - Sulta tai isiltä, hän mutisi ja alkoi varovasti setviä Edin harjaa. Kun Jason keskittyi harjan selvittämiseen, pääsin minäkin touhuamaan Edin kanssa jotain ja aloin setvimään sen häntää. Yllättävän tyynenä Edi vain laski päätään ja pärskähti muutaman kerran, kun Jason silitteli sitä kaulasta. Se oli tottunut nuoren lapsen käsittelyyn ja sain olla ylpeä siitä, että Jason osasi käsitellä hevosia kylmän rauhallisesti, asiallisesti, sen hän oli oppinut selvästi isältään. - Mä vähän katoin, että Edin varusteet kaipaavat putsaamista, voidaanko me putsata ne äiti kun Edi on hoidettu? Jason silmät kiiltelivät. - Totta kai, nyökkäsin ja pörrötin pojan tumman ruskeita lyhyitä hiuksia. Halusin antaa Edin olla rauhassa, sillä se oli uurastanut koko viikon ja saanut varmasti tarpeekseen pienistä lapsista ja vanhemmistakin. Seurasin harjapakki käsissäni Jasonia satulahuoneeseen ja annoin pojan kertoa, kuinka varusteet tuli putsata oikein. Minua huvitti hänen totisuutensa, mutta annoin hänen päteä, muistaisihan kaikki opetukset mitä hän oli saanut. - Oi kukas hän on? Britta ilmestyi satulahuoneeseen ja näytti positiivisesti yllättyneeltä. - Mä oon Jason ja tossa on mun äiti, Jason sanoi tomerasti ja Britta vilkaisi minua silmät nauraen. - Voi kun sä olet söpö, Britta naureskeli ja nipisti Jasonia poskesta, joka sai pojan irvistämään. Pidätin nauruani ja käänsin katseeni satulaan jota putsasin. Hän suuttuisi tuosta hyvästä todella paljon. Suitsien putsaamisessa meni kauemmin, kuin mitä touhusin satulan kanssa. Jason teki erittäin tarkkaa työtä suitsien kanssa eikä taukoa puhumisessa näkynyt sitten millään. Seuraamme liittynyt Anthon jaksoi kuitenkin keskustella nuoremman kanssa ja nopeasti Jason oli unohtanut pienen suuttumuksensa Brittaa kohtaan. - Puhuuko tää aina noin paljon? Anthon kääntyi lopulta minun puoleeni. - Mä voin luvata, että nyt se on vielä ujo, kuiskasin ja Jason loi murhaavan katseen minuun. Anthon nyökkäsi hymyillen ja alkoi taas puhuttaa poikaa. Samalla Jason asetti suitset takaisin paikalleen puhtaina ja huolellisesti risti ne vielä kasaan. Minua suorastaan hämmästytti, kuinka hän osasi toimia niin neuvokkaasti, vaikka kokemusta hänellä ei niin paljoa vielä ollutkaan. Ainakin Edillä oli nyt erittäin kiiltävät suitset, jos ei muuta. Minun oli pakko viedä Jason vielä käymään yläkerrassa oleskeluhuoneessa. pistin teetä tulemaan ja hieman ujona Jason kapusi istumaan sohvalle. Nyt hän ei puhunut, vaan seurasi Ansqun, Inkerin, Tarun ja Catrinan erittäin vilkasta keskustelua. Ojensin teekupin pojalle ja hiljaa nyökäten hän otti kuumasta mukista kiinni. - Minkäs ikänen sie olet? Catrina kääntyi lopulta Jasonin puoleen ja poika näytti hieman pelästyneeltä. - Seittemän, mä oon ekalla, Jason puhui mukiin ja Catrinaa nauratti. - Ootko sä ennen käsitellyt hevosia? hän kysyi ystävällisesti ja Jasonin silmät alkoivat loistaa innokkuudesta. - Mä oon käyny täällä alkeistunnilla ja sit mä oon ratsastanut isin kanssa vaikeilla hevosilla ja se on muutenkin opettanut mua käsittelemään hevosia. Musta tulee isona yhtä hyvä hevosten käsittelijä kun siitä, Jason julisti ja Catrina nyökkäsi vaikuttuneena. - Siinä on tulevaisuuteen töitä, Inkeri nyökkäsi totisen näköisenä, vaikka kaikkien silmissä paistoi pieni ilo, joka tarttui pienen pojan itsevarmuudesta ja tarmosta. Odelie&Edi Pvm 11.11.2012
9HM |
|
|
|
Post by Anne on Dec 3, 2012 12:44:52 GMT 2
Tarhasta hakua
Spessu Odelielle!(kuvan piirtäminen aloitettu n. kuukausi sitten, siksi kuvassa ei ole vielä paljoa lunta) |
|
|
|
Post by Odelie on Dec 3, 2012 13:47:04 GMT 2
(Anne, aivan törkeän hieno kuva, kiitoksia paljon tuosta ( Lumihiutale kasvoilla Työpäivä pitkän viikonlopun jälkeen oli ollut uuvuttavampi kuin yksikään päivä Jasonin vauva ajoilta. Tiesin kyllä mitä kaikkea kasvatustieteen maisteriksi opiskeleminen vaati, varsinkin kun suoritin hevosalan tutkintoa sekä hoidin murroikää lähestyvää lasta ja nyt tuntui, että kaikki tosiaan kaatuisi päälle. Syvään huokaisten yritin poistaa painolastin hartioiltani ja parkkasin Seppeleen pihaan. Tallillakaan en ollut ehtinyt käymään pitkään aikaan, vaikka toisaalta olin hevosiakin täynnä tällähetkellä, kun loppunäytöt olivat menossa. Pian olisin ratsastuksen opettaja, enkä enää ohjaaja, opskeleminen turrutti tosiaan jokaisen aivot. - Iloista joulukuuta, Inkeri toivotta ja minä naurahdin. - Pipareita, joulutorttuja ja joulukuusi vai? kysyin ja tyttö nyökkäsi. - Pikku hiljaa hyvä tulee, hän virnisti ja jatkoi kottikärryjen työntämistä. Joulu, apua, ei kiitos. Lunta alkoi taas satamaan. Valkoiset hiutaleet leijailivat hiljalleen maahan ja luivat pieniä pyörteitä tuulen suunnan mukaan. Pieni hymy kulkeutui huulilleni, pidin talvessa ainoastaan lumesta, itseasiassa lumisateesta ja tunteesta, kun hiutale tipahtaa nenän päälle ja sulaa hiljalleen. Suljin silmäni. Tiesin, että Edi joutuisi tänään liikkumaan hieman liikaa, mutta minun oli päästävä ratsaille. Käyntiä hiljalleen maastossa, tasapainottaisi ajatuksiani ja oloa, joka myllersi sisälläni. - Oddie, mihin sie hurmuripojan jätit? Britta ilmestyi eteeni tallissa, kun keräsin kokoon Edin varusteita. - Koulussahan se tähän aikaan, miksi sinä et ole koulussa? loin epäilevän katseen tyttöön joka vain viattomasti vilkuili ympärilleen. - En mä tahalteen pois oo, meillä on opettajain kokous tänään ja siksi meillä ei ole koulua, Britta selitti ja minä uskoin. Muistin omilta kouluvuosiltani, ala-asteella, yläasteella ja lukiossa,mitä riemunpäiviä ne olivat. Tosin silloin meillä oli juhlinnassa mukana alkoholi ja huumeet, ei hevoset. Löntystelin Edin karsinalle ja asettelin arusteet karsinan eteen. - Et tiedäkkään, mikä sua tänään odottaa, kuiskasin ruunalle, joka vain lotkautti korvaansa. Kello löi vihdoin puoli kaksitoista, kun talutin Edin ulos tallista. Se haisteli uteliaana talvi ilmaa ja polkaisi lunta jalkojensa alla. Sitä oli satanutkin jo reippaasti, joka näytti piristävän muitakin hevosia. Ilo tarttui Ediin ja malttamattomana ruuna asteli tallin edessä, ennen kuin päsin istahtamaan sen selkään. Maiskautin ruunan liikkeelle. En haluaisi ajaa sitä loppuun ennen tunteja, vaan rauhoittua hetkeksi, nauttia. Ajatukset sinkoilivat päässäni kuin mitkäkin holtittomat ajajat ferrarien kanssa. Yritin saada jostain pätkästä kiinni, mutta se tuntui ähes mahdottomalta. Annoin itseni vain keskittyä Ediin ja kauniiseen lumiseen metsään, jossa lumi putoili kuusien latvoista ja kivet olivat peittyneet lumella. Talvi oli tullut aivan hetkessä, aivan liian nopeasti, mutta pimeä syksy oli ainakin takana, valkoinen toi valoa ja piristi kummasti mieltä. - Prrrrrrrr, sanoin Edille, joka hieman havahti pensaikossa olevaa liiketta. - Ei sulla ole mitän hätää, kuiskasin ja poni pudisti päätään. Hiljalleen liikkuminen taisi olla siitä hieman tylsää ja kaikki liike taivaalla tai maassa sai sen huomion. Suuntasin matkamme takaisin tallillepäin. En halunnut rasittaa Ediä, enkä halunnut päästä hengestäni, kun se loppuun asti kyllästyisi. Annoin sen vain vaistomaisesti johdattaa meidät tallille. Lämpimään, kaurojen luokse ja glögin, jota varmasti oli jo tarjolla yläkerrassa. Tallinpihassa liu'uin alas Edin selästä ja kehuin sitä kauheasti. Se puhalsi lämmintä ilmaa ulos keuhkoistaan ja seurasi kuuliaisesti minua sisään. Vein sen karsinalle ja riisuin varusteet siltä pois. Edi ei olisi millään jaksanut seisoi paikallaan odottamassa, että saisin sen valmiiksi, vaan sillä oli kiire päästä katselemaan ruokakupille, olisiko siellä jotain syötävää. - Nyt saat mennä, huokaisin lopulta ja päästin ruunan irti. Innokkaasti se hypähti kupilleen ja hamusi sieltä syötävää. Ihmeellinen otus, muuta ei voi sanoa. Odelie&Edi Pvm 03.12.2012
10HM Talvi 1 -merkki ansaittu talvisesta suorituksesta! =)
 ~Anne
|
|
|
|
Post by Odelie on Dec 5, 2012 13:43:38 GMT 2
Heppapoika ja naisten nielijä Katselin vielä hetken itseäni vessan peilistä. Kuuden kilon laihdutus ja kiinteytyskuuri oli onnistunut ja pikku hiljaa muistutin sitä Odelieta, joka oli ollut elossa vielä ennen Jasonia. Olin pirun tyytyväinen itseeni tai siis vartalooni ja mieleni paloi halusta päästä treenaamaan lisää. Oli kuitenkin keksittävä parempi keino harrastaa liikuntaa, kuin salilla juokseminen. Hevosten kanssa oli aktivoiduttava ihmeellisen paljon. - Äitiii, oot ollu siellä jo ihan liian kauan, kuulin äänen komentavan oven toisella puolen, oli aika astua ulos. - Siitä on kaksi minuuttia Jason, huokaisin hymyillen ja Jason tuhahti tyytymättömänä. - Sä peilasit taas, etkai alota mallijuttuja taas, Jason katsoi minua hieman huolestuneena ja minä pörrötin poikani tummia hiuksia hymyillen. - Turhaan huolehdit kulta, hymähdin ja huulet mutrussa Jason meni laittamaan hiuksensa entiseen uskoon vessaan. Jason ei ollut suostunut laittamaan tallille talvitakkia ollenkaan mukaan, vaan kulki valkoinen kauluspaita ja suorat farkut päällä. Hän oli saanut Dresmannin mainoksesta vaikutteita ja oli päättänyt ryhtyä pitämään huolta ulkonäöstään. - Katos vaan pojua, sähän oot pukeutunut tallille, Britta nauroi ja Jason mulkaisi varoittavasti tyttöä. - Sä vaan kadehdit ja kuolaat kun musta tulee kuuluisa, Jason virnisti ja iski Britalle silmää. Kaunat oli ilmeisesti kannettu, sillä seitsemänvuotias poikani oli taas iskupäällä. Britta pidätti parhaansa nauruaan ja pörrötti Jasonin hiuksia. Hänen oli taas palattava vessaan korjaamaan hiuksen oikeaan asentoon. Avasit Edin karsinan ja pujahdin sinne sisään. Jason jäi kuitenkin ovelle seisoskelemaan ja silitti varovasti Edin turpaa. Sidon Edin kiinni, jottei se osoittaisi liikaa kiinnostusta ulkopuoliseen elämään ja kaivoin sitten harjat esiin harjapakista. - Haluatko tulla auttamaan vai et? kysyin ystävällisesti, mutta Jason pudisti päätään. - Mun vaatteet voi mennä likaseks, Jason vastasi. - Hevostelu ja malleilu ei taida sopia yhteen, kiusoittelin poikaa joka vain tuhahti vastaukseksi. Edi ei ollut likainen. Se näytti juuri puhtaaksi puunatulta, joten en viitsinyt alkaa ylimääräisesti hinkkaamaan sitä. Pelko, että sen karvat voisivat tipahtaa liiallisesta huolenpidosta, käväisi mielessäni. Eihän sellainen ollut kai mahdollista. Asetin harjat huolellisesti harjapakkiin takaisin ja lähdin viemään sitä takaisin satulahuoneeseen. Oli keksittävä jotain tekemistä, miten saisin Jasonin unohtamaan malliuransa. - Jason, mä ajattelin juoksuttaa ihan vähän vaan Ediä tänään, olisitko halunnut tulla mukaan? ehdotin pojalleni joka istui tylsistyneenä satulahuoneen nurkassa. - En mä voi, vaatteet voi mennä likaseks, poika huomautti taas ja huomasin hänen ilmeessään pientä ylimielisyyttä. - Kävi vain mielessä, jos haluaisit oppia, kohautin olkapäitäni ja nappasin juoksutusvyön ja liinan mukaani. - Voisin mä kokeilla, pojan silmät syttyivät yhtäkkiä innostuksesta. - Vaatteethan voi mennä likaiseksi, kohotin kulmiani ja pieni virnistys karkasi huuliltani. - Mä käyn heti vaihtamassa vaatteet autossa, Jason ponnahti ylös ja kiiruhti ulos tallista. Minua nauratti, jos kaikki hänen yllättävät innostuksensa oli noin helposti poistettavissa, murrosiästä tulisi leikkiä. Palasin takaisin Edin karsinalle ja odotin Jasonin saapuvaksi. Nopeasti innokas poika palasi nyt ulkohousut, huppari ja lenkkarit päällä talliin, valmiina toimimaan. Ohjeistin pojalle, kuinka juoksutusvyö laitettiin ja päästin hetkeksi hänet miettimään myös itse, miten asia toimisi loogisesti. - Valmista, Jason ilmoitti ja lähdimme yhdessä maneesille. Seisoin ympyrän keskellä Jasonin kanssa ja kerroin, kuinka liina oli pidettävä poissa maasta ja juoksutusraippa oli pidettävä hyvän matkan päässä hevosesta. Edi seisoi tylsistyneenä vieressämme ja tökki makupalojen toivossa taskujani. Annoin Jasonin ajaa Edin ympyrälle ja vaistomaisesti Edi lähti kulkemaan ympyrää, erittäin hitaasti. Ruuna kuitenkin keksi heti oikomisen salaisuuden ja lähti rikkomaan ympyrää, se sai Jasonin turhautumaan. - En mä osaa, Jason tuhahti suuttuneena ja meinasi luovuttaa heti ensi yrittämällä. - Nyt sä voit viedä sitä raippaa vähän lähemmäs Ediä, mutta älä viuhdo, toi raippa ei ole sitä varten. Pyydät sitä vaan liikkumaan vähän reippaammin. - Näinkö? Jason kysyi ja heilautti vain varovasti juoksutusraippaa. Edi lähti säpsähtäen kulkemaan reippaammin ja pärskähti tyytyväisenä. Juurikin niin. Edi ravasi kiltisti ympyrällä ja vilkuili välillä uteliaana Jasoniin päin. Poika oli vihdoin löytänyt pientä auktoriteettia mukaan menoon ja ympyrän rikkominen oli loppunut siihen paikkaan. Vaikka Edi nyki toisinaan liinaa kireämmälle, Jason sai hyvin pidettyä sen aisoissa ja nyt hän hymyili onnellisena keskellä. - Hienosti menee, nyökkäsin ja lopulta ohjeistin suunnan vaihtamisessa. Jason toimi kuin vanha tekijä, vaikka Edi ei aluksi meinannut ymmärtää, mitä pieni poika yritti ponille viestiä. Pienen kinaamisen jälkeen Edi kuitenkin käveli kiltisti toiseen suuntaan, alistuneena kohtaloonsa. - Eikö laukata? Jason kysyi hieman haltioissaan. - Ei, Edi liikkuu tänään jo tarpeeksi, tämä on vain sinulle hyvää harjoitusta, suukotin poikani poskea, joka vain mulkaisi minua pahasti. Ilmeisesti hän oli kasvamassa liian isoksi äidin hellyydenosoituksille. Kun toiseen suuntaan oli ravattu ja tehty loppukäynnit, lähdimme viemään Ediä sisään. Jason halusi välttämättä taluttaa kerman väristä ponia ja nyt jutteli innoissaan onnistumisestaan. Suunvuoroja oli vaikea saada hänen innostukseltaan, joten tyydyin nyökkäilemään ja silittämään Edin kaulaa. Edi näytti suorastaan helpottuneelta, kun se pääsi takaisin karsinaansa ja Jasonille tuli kiire mennä juttelemaan Jaakolle. - Siitä tulee vielä kunnon hevosmies, Britta naurahti. - Ja naisten nielijä, nauroin ja Britta naurahti myös. - Mitähän se Jaakon kanssa juttelee, kurkistin karsinasta ulos, samalla kun ripustin juoksutusvyön ja suitset siihen roikkumaan. - Jason haastoi Jaakon karsinanputsaus kilpailuun, nopein voittaa ja saa euron, Britta vastasi. Odelie&Edi Pvm 05.12.2012
11HM |
|
|
|
Post by Odelie on Jan 12, 2013 15:35:25 GMT 2
Vain pieni kosketus oikeaan elämään Astuin ulos pienestä kyläkaupasta, joka sijaitsi vain pienen makan päässä Seppeleestä, kunhan omisti vain auton. Kaivoin taskustani savukkeen ja sytytin sen. Puhalsin savut ulos keuhkoistani ja nojasin autooni. Olin onnistunut laiminlyömään kaikkea, kaikkea siis ihan perheestäni lähtien. Olin keskittynyt itseeni ja unohtanut hetkeksi kaiken sen arjen, jota minun kuuluisi elää. Tein asioita joita ei ehkä olisi kannattanut ja tietysti asioita, jotka auttavat minua taas jatkamaan. Starttasin auton ja käänsin keulan kohti Seppelettä. Pistin musiikin soimaan hiljaiselle ja tarkkailin tietä. Pakkanen oli hieman kiristynyt, vaikka kevättä olin toivonut ja tiet olivat erityisen liukkaat. Olin pitkästä aikaa käynyt vilkaisemassa, kuin Simorassa tapahtuva remontti eteni ja pihassa olin meinannut aja tarhan aidoista läpi. Onneksi koko talli oli pihatoa lukuunottamatta tyhjennety, kukaan ei olisi vahingoittunut. Paitsi minä, kun olisin saanut sedältäni nuhteet. Kaarsin auton Seppeleen pihaan ja loikkasin ulos autosta. Oloni oli kevyt, vaikka olinkin pukeutunut lämpimästi. Ainostaan tieto siitä, että samat vaatteet joita käytin vielä seitsemäntoistavuotiaana, mahtuivat taas päälleni. Tosin, ne taisivat olla asteen liian paljastavia minun makuuni tänä päivänä. Ajatuksissani meinasin kävellä Edin karsinan ohi ja hieman loukkaantuneena poni taisi minua vilkaista. Maastoon, sinne lähtisin tänään. - Hyviä päiviä tytöille ja pojalle, hymyilin ja kaadoin lämmintä juotavaa kuppiini. Mutta vain vähän, että pääsisin pian liikkeelle. - Siuta ei olekaan näkynyt vähään aikaan, Inkeri ihmetteli ja Britta nyökkäsi. - Koulu, perhe, oma aika, luettelin ja se taisi riittää heille selitykseksi. - Ootko Britta tehny tänään jo Hypen kanssa hommas? kysyin pienen hiljaisuuden jälkeen. - Oon mie sen harjannut, mutta en muuta, Britta vastasi hymyillen, että rakastin tytön jatkuvaa pirteyttä ja energiaa, johon en itse kyennyt. - Maastoon? - Mikä ettei. Harjasin Edin rauhassa, vaikka tiesin Britan odottavan minua. Vietin hetken ponin kanssa laatuaikaa, jota en ollut harrastanut sen kanssa pitkään aikaan. Kuukausi viime käynnistä tuntui, sillä Edi tosiaan oli ollut viimeinen hevonen jonka olin nähnyt ennen tätä pitkään jatkunutta kuukautta. Asetin satulan Edin selkään ja pujotin suitset sen päähän. Vaikka ruunalla olikin pitkä talviturkki, laitoin sille silti loimen vielä päälle, ettei se paleltuisi matkalla. - Valmiita? Britta ilmestyi Edin karsinalle Hypen kanssa ja suuntasimme tallin pihalle. Katselin hetken ihailevasti ruunikonkimo puoliveristä, joka tanssahteli Britan alla, kun tyttö sääti jalustimia. Samalla nousin pienen hoidokkini selkään, joka näytti kuitenkin vain asteen pienemmältä kuin Hype. - Me voidaan mennä siihen tielle, jos haluut laukata, Britta ehdotti ja käänsi katseensa minuun hetkeksi. - Voishan sitä kokeilla, kohautin olkiani. Britta näytti hetken mietteliäältä ja katseli maastoteitä päin. Tyttö tunsi maastot kuitenkin paremmin kuin minä, joten oli parempi antaa hänen mennä edeltä. - Seuraa johtajaa, tyttö virnisti. Edi pärskähti tyytyväisenä ja pienen lämmittelymatkan jälkeen siirryimme raviin. Britta kääntyi hetkeksi katsomaan taakseen ja hymyili minulle rohkaisevasti. Hypekin näytti olevan rauhallinen, vaikka sen askeleet kulkivat huomattavasti nopeammin eteen kuin pienen Edin lyhyine jalkoineen. Lopulta Britta hidasti hieman Hypen tahtia ja ohjasi sen osittain viereeni. - Jason soitti mulle viime viikolla sun puhelimesta ja kysy oonko kuullut susta mitään, Britta esitti huolenaiheensa ja minä huokaisin syvään. - Tarvitsin vain vähän omaa aikaa, kohautin olkiani. - Anteeksi, jos se sua on sen takia joutunut häiritsemään. Kai Elias oli silti sen kanssa? - Joo oli se, mutta Jason salaa soitteli kuulema, Britta kohautti olkiaan. - No hyvä, huokaisin helpotuksesta. - Kohta voidaan laukata, Britta ilmoitti taas rennosti hymyillen, kun oli ratsastanut johtajan paikalle. Nyökkäsin hymyillen, vaikka minua tosiaan hieman jännitti. Viime kerrasta hevosen selässä oli aikaa, joten toivoin, ettei Edi lähtisi käsistä ainakaan lian nopeasti. Käänyimme suoralle leveähkölle tielle, jossa ei näyttänyt olevan liukasta ollenkaan. - Ja laukka, Britta kailotti ja maiskautti Hypen liikkeelle. Myös minä pyysin Ediltä laukkaa ja innoissaan ruuna singahti liikkeelle. Se pysyi helposti Hypen perässä ja pienet kaviot takoivat maata tyytyväisenä. - Ja ravia, Britta kailotti ja siirsimme hevoset samaan aikaan hitaampaan askellajiin. - Sehän meni hienosti, Britta hihkaisi ja taputti tyytyväisenä Hypeä, joka pärski malttamattomana. Se olisi halunnut päästää ilmeisesti energiaa vapaaksi ainakin kilometrin verran. Taputin myös tyytyväisenä Ediä ja siirsimme lopulta ratsumme käyntiin. Britta ohjasin Hypen taas vierelleni ja huokaisi syvään. Maastoreissut olivat jostain syystä rauhoittavia. Valkoinen maa, puut lumen peitossa, vielä toistaiseksi pilviä täynnä oleva valkoine taivas. Talvi oli pehmeyden aikaa. - Takasin tallillepäin jo? Britta ehdotti. - Joo ainakin mun puolesta. Nyt kelpaisi lämmin kaakao ja lämpimät villasukat, virnistin ja tyttö nyökkäsi kertoakseen olevansa samaa mieltä. Ohjasimme Edin ja Hypen tallillepäin, vaikka molemmat tuntuivat olevan hieman pettyneitä tähän ideaan. - Ravataanko vielä tää lyhyt pätkä? kysyin Britalta ja hetken päästä tyttö maiskautti reippaasti Hypen liikkeelle. Pudistin huvittuneena päätä ja kannustin Edin Hypen perään. Odelie&Edi Pvm 12.01.2013
12HM |
|
|
|
Post by Odelie on Jan 27, 2013 18:26:04 GMT 2
Yksi kaksi kolme pohkeet ja hyppy - Ootko sie koskaan unelmoinut suurista kisoista ja esteitä ja sellasesta? Taru kysyi ja nojasi rennosti satulahuoneen oveen. - Onhan ne nyt noussut taas ajankohtasiksi, kun pitkään aikaan en ole kilpailuissa päässyt käymään, kohautin olkiani ja kokosin Edin varusteita. - Mie arvelinki, että sull ois joku kilpahistoria, tyttö hymyili pirteästi ja oletti minun kertovan hieman lisää. En kuitenkaan kehdannut. Olin hyljännyt kisaurani aikanaan niin tylysti Jasonin täyttäessä 6v, etten tiennyt olisiko minusta edes kilparadoille enää. - Pitkä sellanen, vastasin lopulta hiljaa. Edi katseli minua ymmärtäväisesti, kun asettelin hieman hermostuneena satulaa sen selkään. En ollut vieläkään oikein perillä, mitä olisin sen kanssa tekemässä, mutta jollain täytyi aloittaa, että edistyisi mihinkään. Pujotin Edille suitset päähän ja vasta sitten kiinnitin satulavyön, jotta sain martingaalin mukaan leikkiin. - Valmista? kysyin Ediltä, joka vaivautui vain mulkaisemaan minua hiemantylsistyneesti. Sillä ei siis tainut olla minkäänlaista hajua, mitä se pääsisi tänään tekemään. Tai oli katkera siitä, että tänään olisi voinut olla sen vapaapäivä. - Ja mennään, maiskautin Edin liikkeelle samalla kun asettelin kypärää päähäni. - Mä laitoin nyt tän ristikon tähän, kun lähestyminen tosta vähän vasemmalta ois ollu aika vammanen, Taru, joka oli suostunut auttamaan minua, ilmoitti heti kun saavuimme Edin kanssa maneesiin. - No se näyttää siinä paljon paremmalta, mistä sä sen lappusen oikein repäsit? naurahdin pirteästi ja ohjasin Edin kaartoon. - No oleskeluhuoneesta, joka oli suunnitellu, Taru kohautti olkiaan ja korotti yhtä estettä vielä korkeammaksi. - Mittasuhteet ei oo oikein natsannu vaan, hymähdin ja kiristin Edin satulavyötä. Lämmittelin Edin kanssa ravissa ja käynnissä. Yritin rentoutua selässä ja kun se alkoi toimia, myös Edi muuttui huomattavasti joustavammaksi. Takaosa kunnolla mukaan, ajattelin itsekseni ja kannustin Edin venyttämään takajalkojaan. - Tää tuntuu nyt hyvältä, nyökkäilin. - Ja näyttää, Taru hymyili katsomosta ja odotti innolla, mitä saisimme aikaan Edin kanssa laukassa. Sirisin Edin hetkeksi käyntiin ja annoin sille hieman ohjaa. Katselin esteitä hissukseen ja mietin mitä lähtisin tekemään. - Ja laukannosto, kuiskasin itsekseni ja maiskautin Edin liikkeelle. Ruuna singahti reippaasti laukkaan ja katseli esteitä malttamattomana. Laukkasin muutaman kierroksen ympyrällä ja lopulta käänsin Edin ensimmäiselle esteelle. Katse, tiet, vauhti, valmistaudu, yksi, kaksi, kolme, pohkeet ja hyppy. Edi hyppäsin pystyn vaivatta ja laskeutui mallikkaasti. Käänsin ruunan takaisin ympyrälle ja taputin sitä tyytyväisenä. - Se hyppäs hyvin, Taru nosti peukut pystyyn katsomosta. Katseeni oli kiinnittynyt tarkasti seuraavaan kohteeseen. Kannustin Ediä reippaampaan laukkaan ja innokkaasti ruun alähestyi taas pientä ristikkoa. Se hyppäsi ristikon hyvällä ilmavaralla ja seurasi kuuliaisesti ohjeita seuraavalle esteelle. Okseri, joka oli hieman korkeampi kuin muut esteet, näytti miellyttävän Ediä eniten, kun se ponnisti korkeammalle ilmaan ja liisi esteen yli vaivatta. Sarja, ristikko ja pysty hypättiin taas vaivattomasti sain laskettua askeleet täysin oikein. Viimeinen okseri ylittyi vielä helposti. Ohjasin sen jälkeen Edin ympyrälle ja siirsin sen takaisin raviin. Taputtelin ruunaa tyytyväisenä ja vilkaisin Tarua. - Mie alan jo siivoilemaan näitä, Taru käveli reippaasti maneesin keskelle ja alkoi kantaa puomeja pois. - Kiitos, hymyilin pirteästi. Pieni estetreeni oli saanut minut paremmalle tuulelle. - Edi meni tosi hyvin, toi reilu kaheksankymppiä meni siltä ihan helposti, se ois varmaan kaivannu enemmän haasteita, Taru jutusteli pirteästi ja nosti kaksi puomia maasta. - Jep, ei sit kehtaa vaan paljoa lähteä vaatimaan, kun tää ois ollu auvoinen päivä sille pitää taas vapaata, virnisti ja Taru nyökkäsi hieman mietteliäästi. - Mutta mitäpä sitä jos kerran pääsee hyppimään, tyttö hymyili. Talutin hieman väsyneenä Edin talliin. Ruuna ei ollut hionnut lainkaan, vaan katseli utelian silmin pitä pääsisi tekemään seuraavaksi. Ilmeisesti se oli vasta virkistynyt treenistämme, mutta minä olin naatti. Koulussa juokseminen, töissä käyminen, kodin hoito ja ratsastus imivät viimeisetkin voimani, mutta silti minun oli treenattava useasti viikossa. - Hieeno poika, taputin Ediä kaulalle, kun olin saanut varusteet karsinan eteen ja harjasin ruunaa rauhallisesti. Se hamusi taskustani herkkuja ja minun oli pakko antaa sille palkkioksi muutama porkkanapala. Palautin varusteet omalle paikalleen, kun olin saanut Edin hoidettua loppuun. Jätin sen talliin syömään heiniä, joita Jaakko oli juuri tulossa jakamaan. En kuitenkaan jaksanut putsata Edin varusteita liian pikkutarkasti, vaan pikaisesti putsasin suitset, pesin kuolaimet, harjasin jalustimet ja vaihdoin hieman kostealta tuntuvan satulahuovan. - No miten meni? Britta ilmestyi satulahuoneeseen. - Hienosti, hymähdin ja lähdin seuraamaan tyttöä oleskeluhuoneeseen. Ennen kotiin lähtöä joisin virkistävän kupin kahvia ja unohtaisin hetkeksi kaikki velvoitteet mitä minulla olisi vielä edessä. Ja työnhaku, huh, olisi vihdoin löydettävä paikka jossa pääsisin pitämään tunteja. - Taas ajattelet töitä, Britta heristi sormiaan. - Anteeks, anteeks, nauroin. Odelie&Edi Pvm 27.01.2013
13HM |
|
|
|
Post by Odelie on Jan 31, 2013 15:30:52 GMT 2
Marrasmaasto Katsoin ulos tallista ja huokaisin turhautuneena. Tällainen maasto olis iis tiedossa, sadetta ja kylmää tuulta. Pudistin päätäni ja kiedoin takin ympärilleni tiukemmin. Pitäisi yrittää pysyä edes vähän lämpimänä, sadevaatteita minulla ei nimittäin mukana ollut. Myös Edi katsoi väsyneenä minua ja oli sitä mieltä, ettei se ainakaan aikoisi ulos. Silti oli pakko. - Isoilla teillä mennään, kuulin Annen sanovan kun lähdimme liikkeelle. - Pääasiallinen askellaji on ravi, kuului viellä ja vihdoin kävelimme siistissä jonossa kohti puita. Edi näytti valpastuvan kylmästä sateesta ja vilkuili ympärilleen kiinnostuneena. keräsin ohjat paremmin tuntumalle, ettei se keksisi mitään. Se tästä kaikesta vielä puuttuisi. Henkäisin syvään ja rentouduin satulassa. Kaoottisuutta aiheuttaisin varmasti, jos jännittäisin maastoa yhtään itse. Kun siirryimme raviin Edin vauhti tuntui lisääntyvän. Se pörisi innoissaan ja kiihdytti vauhtiaan edella kuolkevan hevosen pehvaa. Rauhallisin pidättein sain sen taas kuulolle ja ruuna tyytyi vain väistelemään inhottavan näköisiä lätäköitä. Sain taistella ponin kanssa, ettei se järjestäisi showta asiasta ja alun jälkeen sen tuntui ylittävän rennoni askelin taas vesilätäköitä. Taisi olla minun syyni, että se ylipäätään niitä pelkäsi. Kevyt istunta ja laukkaa. Tuntui kuin Edi olisi singahtanut eteenpäin innokkaasti, vaikka todellisuudessa se laukkasi aivan normaalia vauhtia. Annoin sille luvan venyttää askeliaan ja tuntui pysyvän hyvin edellisen perässä. pienen pätkän jälkeen istuimme kaikki alas satulaan ja siirsimme ratsumme käyntiin. Levottomuuksia oli herännyt useassa hevosessa, mutta Edi näytti vihdoin rauhoittuneen. Se löntysti allani kiltisti ja pudisti päätään tyytyväisenä. Tämä lenkki taisi tosiaan riittää sille. Viimeinen ravipätkä sujui meiltä hienosti. Edi vaikutti kuitenkin jokseenkin laiskalta, eikä muiden virittyneisyys tarttunut siihen ollenkaan. Purin huultani kun kannustin sitä eteenpäin, sain olla tyytyväinen ruunan hienosta käytöksestä ja siirtyessämme käyntiin taputin sitä tyytyväisenä. - Aikamoinen rauhallisuus sie olet, hymyilin ponille joka tyytyi vastaamaan minulle väsyneellä pärskähdyksellä. Se halusi ilmeisesti äkkiä takaisin talliin nauttimaan lämpimästä ilmasta ja heinistä. Odelie&Edi Pvm 10.11.2012
14HM |
|
|
|
Post by Odelie on Feb 5, 2013 14:53:12 GMT 2
Leikitään lapsia lumessa Lumi oli ilmeisesti päättänyt pysyä maassa vielä jonkun aikaa. Vaikka en talvesta pahemmin pitänytkään, voisi suurista lumikinoksista ja kirpeästi pakkassäästä todella nauttia. En jaksanut laittaa autoni ovia edes lukkoon, vaan luotin siihen, ettei kukaan tajuaisi sitä varastaa. Suunnistin suoraan tallin yläkertaan oleskeluhuoneeseen, josta kuului rauhallinen puhe. Astuin sisään ja bongasin sohvalta istumasta Emmyn, Anthonin ja Ilun. - Eikös Patron ole kahdestaan tällä hetkellä Edin kanssa tarhassa, hihkaisin tervehdysten jälkeen ja hetken tyttö näytti hieman mietteliäältä. - Onse, Humu taidettiin just hakea sisään, Emmy kohautti olkiaan ja selvästi odotti, että minulla olisi jotain sanottavaa. Ja tietysti minulla oli, maailman parhain idea, mitä olin kuunaan keksinyt. - Lähetkö mukaan vähän leikittämään noita ruunia, että pääsee käyttämään vähän aivojaan? ehdotin Emmylle, joka reippaasti ponnahti sohvalta ylös ja lähti vetämään takkia päälleen. Iloisesti myös minä kipsutin portaita alas ja pian tyttö seurasi perässä. Tähän aikaan päivästä tallissa oli yllättävän hiljaista. Hoitajia ei näkynyt paljoa ja ratsastajia näkyi vain muutama avustajineen, he olivat selvästi vammaistunnille osallistujia. Hymyillen katsoin yhtä tuntilaisista, joka malttamattomana odotti pääsevänsä Huiskan selkään, oli hienoa, että jokaisella oli mahdollisuus päästä harrastamaan ratsastusta. Pujahdin Emmyn kanssa sisälle takatarhaan. - Idea on tämä, sanoin ja kaivoin pussin omenan palasia taskustani. - Annat Patronin nähä makupalan, piilotat sen lumihankeen tai johonkin, milloin se joutuu käyttämään aivojaan saadakseen sen, selitin ja herkut nähdessään kaksi ruunaa lähestyivät meitä hurjalla vauhdilla. - Tähän on nerokasta, Emmy innostui, kun ojensin tytölle puolet makupaloista. Tyttö ohjasi Patronin hieman kauemmas Edista ja minusta, ettei poneille tulisi kahakkaa makupaloista ja minä jäin seisomaan Edin kanssa aloilleni. Edi seurasi autuaasti perässäni, kun vein ensimmäisen makupalan tarhan tolpan päälle. Pyyhin hieman lumia ensin siitä ja asetin makupalan sitten odottamaan korvat hörössä tuijottavaa ruunaa. Edi lähestyi makupalaa ahnas katse silmissään ja kurotti kaulaansa pienen matkan päästä. Se ei meinannut yltää omenan palaan ja lopulta se tajusi hypähtää vielä hieman eteenpäin ja nappasi makupalan suuhunsa. Tyytyväisenä ruuna rouskutti makupalaa ja pian se taas katsoi minua tummilla silmillään uteliaasti. - Mitäköhän me sulle seuraavaksi keksittäin, hymyilin ja silitin Edin silkkistä turpaa. Ruuna pösisi vieressäni malttamattomana ja tuuppasi minua odottavasti kylkeen. Seuraavan makupalan työnsin lumikinoksen sekaan ja näytin Edille, mistä se sen löytäisi. Hetken Edi hamusi lunta turvallaan, mutta lopulta se kyllästyi hienovaraisuuteen ja työnsi turpansa syvälle lumihankeen. Nopeasti Edi vetä turpansa takaisin ja mauskutti makupalaa tyytyväisenä. Se pärskähti innoissaan ja lumi lennähti sen turvasta takaisin maahan. - Miten Patronilla sujuu? kysyin pirteästi samalla kuin silittelin Edin kaulaa. Edi ei kuitenkaan ollut silittelyistä kiinnostunut vaan kaivoi taas taskuani, jossa makupalat olivat. - Hyvin, se on keksi kaikki paikat jo ja tosi topeesti, se on vähän ahne, Emmy nauroi ja kannusti Patronia etsimään makupalaansa, eikä kerjäämään niitä hoitajalta itseltään. Muutaman makupalan jälkeen Edi oli ymmärtänyt jutun jujun koko leikissä. Viimeisestä makupalasta päätin tehdä hieman hankalamman ja työnsin makupalan taas lumihankeen. Asetin kuitenkin makupalan päälle vielä kokkareen lunta ja tämä taisi olla Edin mielestä hieman vaikeampi leikki. Se yritti turhaan tökkiä turvallaan jäätynyttä palaa. Turhautuneena kaukana odottavasti makupalasta Edi lopulta tajusi jutun jujun. Se upotti kavionsa syvälle lumihankeen ja polki muutaman kerran lunta niin että se pöllysi suoraan silmilleni ja asettui lepäämään Edin ulkoloimen päälle. - Kyllähän sen noinkin voi tehdä Edi, nauroin samalla kun pyyhin silmiäni, sillä olin itsekkin joutunut lumipyryn kohteeksi. Tyytyväisenä Edi rouskutti makupalaa, jonka se joutui kahekaan parin metrin päästä, kun se oli onnistunut polkaisemaan myös makupalan kauemmas. - Valmis? Emmy kysyi huvittuneena ja oli vetäytynyt portille jo Patron riimussa kiinni. Pyyhin vielä housuiltani lunta ja sitten pujotin riimun Edin kaulaan. - Kyllä. Ei kyllä makupalojen etsiminen ole hevoselle lajityypillistä käytöstä, mutta hyvin se onnistu ainakin tältä rohmulta, vastasin ja taputin Edi tyytyväisenä, joka näytti päässeen vasta vauhtiin koko touhussa. - Patronkin innostu alku hämmennyksen jälkeen niitä ettimään, sillä kesti vain hetki ymmärtää miksi sen pitäisi nähdä noin paljon vaivaa herkun eteen, Emmy nauroi ja avasi sitten tarhan portin ja talutimme ponimme sieltä ulos. Talutimme hoidokkimme sisään lämpimään ja riisuin ulkoloimen Edin päältä. Helpottuneena Edi ravisti itseään ja jäi seisomaan paikoilleen odottaen mitä minulla olisi mielessä seuraavaksi. Kävin viemässä edin ulkoloimen paikoilleen ja nappasin samalla harjapakin mukaani. Pieni maastolenkki käynnissä piristäisi oloa mukavasti, mutten halunnut kuluttaa Ediä puhki, kun sillä oli vielä myöhemmin tunteja edessä. - Jaksatko Emmy lähteä vielä kävelylenkille maastoon, kysyin vastapäisessä karsinassa touhuavalta tytöltä. Samalla kaivoin harjoja Edille harjapakista. - En mä varmaan nyt, kun Patron vaikuttaa jo vähän väsyneeltä, Emmy katseli hoidokkiaan mietteliäänä ja sitten jatkoi taas Patronin harjausta. Mutristin huuliani ja käännyin katsomaan Ediä, jolla näytti edelleen olevan vielä paljon energiaa. - Mie olen lähössä Humun kanssa pienelle maastoreissulle, nähäänkö kahdenkymmenen minuutin päästä tossa pihalla. Juuri tallille saapunut Taru ehdotti ja minä nyökkäsi. Palasin takaisin Edin karsinaan ja silittelin hetken sen kaulaa. Ruuna näytti jo rauhoittuneen innostuksestaa ja laski turpansa hellästi käsilleni. Hymyilin hiljaa ja nautin lämpimmästä tuulahduksesta käsilläni. En voisi missään tapauksessa luopua Edistä, vaikka Alex oli juuri saapunut talliin, tunsin, että side minun ja Edin välillä vain vahvistui. Hellän hetkemme jälkeen nappasin harjat taas käsiini ja aloin harjaamaan Ediä pitkin ja rauhallisin vedoin. Lumikinokset ja rauhallinen maasto kutsuivat, olisiko minusta tulossa vihdoin puskaratsastaja. Odelie&Edi Pvm 05.02.2013
15HM |
|
|
|
Post by Odelie on Apr 21, 2013 10:29:54 GMT 2
Energiapallo ladattu keväällä, done Edi katseli minua suurilla tummilla silmillään anelevasti, kun pyörittelin porkkanan palasta sen turvan edessä. Varovasti se ojensi turpaansa minua päin ja yritti napata herkkupalan käsistäni, mutta naurahtaen toruin pientä pörröistä rosvoa. Tympääntyneen näköisenä Edi vetäytyi karsinan takaseinälle ja mulkoili minua syyttävästi. - Okei, tässä on, hymähdin lopulta ja ojensin porkkananpalan Edille. Tyytyväisenä ruuna mussutti herkkuaan ja pörrötin hölmön ponin korvasta otsatukkaa hymyillen. Ein tavarat painoivat tolkuttoman paljon. Olin vasta toipumassa kaksi viikkoa kestäneestä flunssasta ja se oli vienyt voimiani enemmän kuin vähän, tuntui etten jaksaisi kantaa satulaa edes satulahuoneesta karsinalle. Harpoin varovaisin askelin eteenpäin ja irvistin kivusta. Asetin satulan, suitset ja martsarin omalle paikalleen ja huokaisin syvään. - Tänään leikitään koviksia Edi, tuhahsin ponille, joka pikemminkin leikki söpöin poni maailmassa kilpailun voittajaa. Mitä sille oli tapahtunut. Asetin satulan Edin selkään kevyesti ja kiukustuneena Edi pudisteli päätään. Laitoin saulavyön vielä löysälle ja asetin martingaalin oikealle paikalleen, ennen kuin astuin ulos karsinasta laittamaan itseni ratsastuskuntoon. - Hei, mitä toi on? Jaakko ilmestyi kottikärryjen kanssa kohdalleni. - Mikä? kuristin kulmiani hämmentyneenä. - Ei sulla ennen ollut punertavia hiuksia, Jaakko sanoi hieman epävarmasti ja minä naurahdin keveästi. - Ensimmäinen miespuolinen joka sen on huomannut, hymähdin pirteästi ja vedin hiukset sekaiselle nutturalle, kypärän oli kuitenkin mahduttava päähän. - Toi valo paistaa mukavasti siihen, ne näyttää ihan oransseilta, Jaakko kohautti olkapäitään ja virnisti ilkeästi, ennen kuin jatkoi matkaa. Kosketin hiuksiani epävarmasti, oranssi? Eieiei. Edi hörisi innokkaana, kun laskin jalustimet alas ja mittailin niitä itsellein sopivaksi. Se hypähti kuullessaan kolahduksen maneesin ulkopuolelta ja näytti muutenkin olevan erityisen energisellä päällä. - Haluutko että jään seuraamaan jos toi keksii muutakin touhuamista? ehdotti Linnea, joka oli tullut kokoamaan minulle muutaman esteen maneesiin. Nyökkäsin hymyillen ja nousin Edin selkään. Ruuna lähti heti kävelemään reippaasti pitkin kaviouraa. Kiristin satulavyötä vielä, ennen kuin nappasin ohjat omiin käsiini ja samassa Edin vauhti hidastui huomattavasti. Kannustin ruunaa liikkumaan hieman reippaammin ja vastahakoisesti se vastasi pohjeapuihini. Vai että tällasta. Käynnissä kokeilin Edin kanssa taivutuksia ja ruuna tuntui kankealta kuin rautakanki. Suu mutrussa vaadin siltä enemmän ja enemmän kunnes se suostui taipumaan niin kuin sen pitikin. Ravissa Edi reipastui huomattavasti. Se lähti räväkkäästi liikkeelle ja yritti muutamaan otteeseen puistella ohjia pois käsistäni. Napakasti käskin sitä kuitenkin liikkeeseen ja homma alkoi toimia pehmeämmin, kun Edi vihdoin rentoutui ja otti takajalat mukaan meininkiin. - Nyt se menee oikeesti hyvin, Linnea kannusti katsomossa ja samassa maneesin ovi aukesi ja Edi päätti hypätä metrin loikan sivusuuntaan. Korjasin asentoni ja pistin ruunan äkkiä aisoihin. että kun se pääsi yllättämään. - Haittaako jos tullaan, Jesse ilmestyi suloisen Tollonsa kanssa maneesiin ja hymyili hieman ivallisesti. Hän oli ilmeisesti päässyt todistamaan Edin ihmeloikan. - Eipä se kai haittaa, kohautin olkapäitäni hymyillen ja maiskautin Edin taas liikkeelle. Laukkatyöskentely sujui meiltä hyvin. Edi antoi myöten ja sain nielastua pienen jännityksen sisältäni pois, joka vaikutti selvästi myös Ediin ja toimintaani. Puomit laukassa ylittyivät hienosti, vaikka ruuna meinasikin innostua hieman liikaa niitä lähestyessä. - Ihan kuin se ei olisi koskaan saanut liikuntaa, naurahdin hevosen selästä katsomoon. - Kevät vaikuttaa pirteästi meihin kaikkiin, Linnea naurahti ja katseli hieman huvittuneena vauhdikasta menoamme. Lopulta pääsimme pienien esteiden pariin, joita Edi ilmeisesti oli odotellut jo turhan kauan. Innokkaana se lähti lähestymään ensimmäistä ristikkoa, joka kuitenkin oli vain neljänkymmenen senttimetrin verran korkea. Pidättelin ruunaa tasaisesti ja juuri enen estettä se hidasti ja hyppäsi pienen loikan täysin oikein. Ohjasin Edin ympyrälle ja taputin sitä tyytyväisenä. Harvoin sitä tapasi näin pirteänä. Seuraavaksi lähdimme hyppäämään pientä sarjaa, joka sisälsi puomin ristikon ja pystyn. Edin innostus kasvoi aikasemmasta ja Tollon kanssa tuupertava Jesse nauroi vahingoniloisesti Edin innostukselle ja säntäilylle. hetken pyörimme käynnissä voltilla, että ylimääräiset kierrokset saatiin laskettya Ediltä ja sitten laukkaan. - Nyt alota ne pidätteet ja tässä, Linnea komensi kun ratsastin hänen ohitseen ja niin tein. Sarja onnistui hyvin ja tyytyväisenä Edi pudisteli päätään. ylitimme vielä sarjan uudestaan vähän rauhallisimmissa merkeissä ja lopuksi hyppäsimme hieman isomman pystyn, jonka Linnea oli korottanut Jesselle ja Tollolle, pieneksi huvitukseksi. Edi toimi rauhoituttuaan hyvin ja tyytyväisenä taputtelin sen kaulaa kun ratsastimme ravia ympäri maneesia. Edi hörähteli korvat pystyssä ja olisi varmasti jaksanut enemmänkin. Mutta ei makeaa mahan täydeltä. Olin alkanut jo tottumaan siihen, ettei Edi hevillä hionnut, mutta nyt satulavyön kohdalle oli ilmestynyt muutama hikiläikkä. Jätin ponin varusteet odottamaan huoltoani karsinalle ja kipaisin hakemassa sienen, puhdistaakseni Edin huolellisesti. loppuharjauksesta ruuna tuntui myös nauttivan ja tyyppi minua silmät puoli ummessa tyytyväisenä. - Siinä se sun palkkios, naurahdin ja ojensi porkkananpalan taskustani malttamattomalle ruunalle. Jätin Edin hieman lepäilemään karsinaansa ja raahasin varusteet satulahuoneeseen. matrigaali tippui kuitenkin uljaasti satulan päält ja toivottomana yritin sitä saada ylös painava satula ja muut härpäkkeet mukanani. - Ei perhana, kirosin, kun vahingossa potkaisin martsarin vain kauemmaksi. - Oleppa hyvä, kuului tuntemattoman pojan ääni, joka asetti martingaalin satulan päälle. - kiitos, hymyilin aurinkoisesti punertava hiuksiselle pojalle, joka jatkoi tallista ulos, kaivaen ilmeisesti savukkeita taskusta. Putsasin huolellisesti jalustimet, satulan ja pesin suitset, sillä viime kerrasta, kun olin ne hoitanut, oli jo aikaa. Suitsien kiiltäessä ristin ne ja asetin takaisin naulakkoon, jossa saatoin niitä ihailla hetken. Olin tehnyt hienoa työtä. Samassa satulahuoneeseen saapui Akku ja Salma naureskellen ja yritin olla hymyilemättä kun huomasin Akun vaatteiden olevan märät ja mudassa. - Huijariko? virnistin iloisesti, kun tytöt asettelivat hevosten tavaroita paikoilleen. Salma virnisti vahingoniloisena ja käänsi katseensa pois kun Akku huokaisi. - No kyllä ja meno oli sellasta, että suihkukonekkin kulkee hitaammin, Akku tuhahti, mutta naurahti sitten pirteästi. - Se ei edes ollut enää rodeoesitys vaan oikeasti joku pikajuna veto, Salma myhäili ja harjasi Bonnien satulan jalustimia puhtaaksi. Asetin Edin loput tavarat paikoilleen ja kuuntelin tyttöjen kertomuksen huijarin seikkailuista. Lopulta huikkasin heille heipat ja palasin takaisin Edin karsinalle, jossa ruuna tuijotti minua taas suurilla slmillään. Napsautin riimunnarun sen riimuun kiinni ja maiskauti ruunan liikkeelle. Se saisi nauttia aurinkoisesta päivästä tarhassaan, kerrankin kun oli tajunnut tulla niin aikasin tallille, että sillä oli vielä aikaa. Odelie&Edi Pvm 21.04.2013
16HM |
|
|
|
Post by Odelie on Jun 14, 2013 19:13:17 GMT 2
Edin aatteita, part I Odelie&Edi Pvm 14.06.2013
17HM |
|
|
|
Post by Odelie on Jul 28, 2013 16:26:12 GMT 2
Kesäterveiset Odelie&Edi Pvm 28.07.2013
18HM
Kesä 1 ansaittu kesäisestä suorituksesta:
~Anne |
|
|
|
Post by Odelie on Aug 12, 2013 22:29:10 GMT 2
Kirous ja komea poika Katsoin Rosieta, joka käveli reippaasti kohti tallia, eikä nyttänyt olevan kiinnostunut ollenkaan minun seurastani. Tiesin hänen haluavan pikaisesti Alexin luokse, niin hän oli tehnyt jo pari kertaa, enkä oikein osannut asennoitua siihen, että tyttö haluaisi omia täysiverisen taas itselleen. Olin ostanut Alexin Rosielta tämän palatessa Englantiin pistämään elämäänsä kuntoon, mutta minun oli hyväksyttävä se, että Alex tulisi aina henkisellä tasolla olevan hänen. Kiihdytin hieman vauhtiani, että pysyisin edes jotenkin tytön perässä. Olimme sopineet, että kokeilisimme kesäloman lopun kunniaksi pieniä esteitä, hän pääsisi Alexin selkään ja hurjasti lihonut Edi olisi uljas ratsuni tänään. Tosin unelma olisi turha, jos yksikään satulavyö ei ruunan ympäri enään menisi. Kaikkea sai kuitenkin toivoa. Havahduin aatteistani, kun kuulin tallin ovilta kovaäänistä sadattelua. Serkkuni äänen tunnistin heti ja muutamalla harppauksella hypähdin tallin oville. Olisin voinut taata, että serkkuni silmistä räjähteli salamia, kun hän kirosi englanniksi pitkähiuksiselle pojalle, joka oli selvästi pilannut Rosien kengät kottikärryllisellä lantaa. Pitkähiuksinen poika, Kasper, näytti hieman pelästyneeltä, joten tuuppasin Rosieta kylkeen ja tyttö käänsi jäätävät lähes kirkkaan keltaiset silmänsä minuun. - Tota.. Sori oikeesti, Kasper sai sanat suustaan kun Rosie hiljeni. Serkkuni tuijotti poikaa jäisesti hetken, mutta sadaosasekunnissa hän hymyili taas. - It is.. I mean.. Siis tarkotan, ei se mitään, tyttö haki sanoja suustaan, suomen kieli taisi taas kerran hetkeksi unohtua. Kasperis lapioidessa kottikärryt äkkiä täyteen ja kadotessa paikalta Rosie vilkaisi minua hieman syyllistävästi. Kuristin kulmiani ja jatkoin matkaani Edin karsinalle, mutta nopealla liikkeellä serkku nappasi ranteeestani kiinni ja käänsi minut takaisin puoleensa. - Et sitten viitsinyt kertoa, että täällä on poikia, Rosie kohotti kulmiaan ja en oikein tiennyt mitä minun olisi pitänyt vastata. - Itseasiassa muutama, nyökkäsin. - He is hot, Rosie hymyili ja vajosi mietteisiinsä. Nämä olivat niitä hetkiä kun olisin voinut hakata päätäni seinään ja vajota maanalle, vain siksi, että häpesin serkkuani toisinaan. Toisinaan tarkoitti taas aivan liian usein. Päädyin kuitenkin pudistamaan päätäni huvittuneena ja lähdin hakemaan harjapakkia Edille. Rosie päätti nsin lähteä moikkaamaan Alexia ja vasta kun palasin Edin karsinalle, tyttö tuli minua vastaan, tuo ärsyttävä virne naamallaan. Päätin hetkeksi unohtaa Rosien ja katselin hoitoponiani, jonka silmissä paistoi laiskuus ja välinpitämättömyys. Siitä huolimatta oli ihana upottaa kasvot ruunan pehmeän turkin sekaan ja silitellä sitä, kuin olisin ollut pieni tyttö, sillä oli pakko myöntää, että olin ikävöinyt Ediä ja paljon. Hetken halimisen jälkeen aloin kuitenkin harjaamaan Edin hieman plystä harmaantunutta karvaa. Sillä oli ilmeisesti ollut mukavaa tarhassa ja pöly tuntui liimaantuvaan aina uudelleen Edin karvaan, kun olin sen ilmaan pölläyttänyt, ellei se sitten päätynyt heihkoihini. Pitkän taistelun jälkeen ruuna alkoi kuitenkin näyttää taas inhimilliseltä ja päätin lopettaa työni tyydyttävään lopputuloksen, sillä muuten saisin harjata sitä seuraavaan sadepäivään asti. Edin varustaminen ei kuitenkaan sujunut, niin kuin olisin toivonut. Jouduin vaihtamaan satulavyötä kolmesti, ennen kuin tarpeeksi pitkä löytyi. Tyytyväiseltä näyttävä Edi ei tuntunut pistävän pahitteeksi, kun yritin hiki hatussa kiskoa vyötä sille kiinni, vaan se keräsi rauhassa maasta heinänkorsia ja tuntui olevan vahingoniloinen. Talutin Edin ulos kentälle, jossa Rosie meni jo alkukäyntejä Alexin kanssa. tyttö oli saanut Alexin näyttämään hienolta, kiiltävältä ja uljaalta, joka tuntui minusta vain oudolta, sillä sitä Alex ei ole ollut koskaan minulle, vain hassu pelle. Talutin Edin kaartoon keskelle kenttää ja hypähdin keveästi ruunan selkään. Maiskautin sen heti liikkeelle ja liikkeessä, kun se ei enään muistanut pullistella, kiristin satulavyötä ja keskityin sitten ratsastukseen. Edi tuntui erityisen tahmealta, tuntui kun sen maha estäisi sitä liikkumasta eteenpäin ja rasvakerroksen takia en olisi saanut pohkeita läpi. Rosie kuitenkin kannusti, että sivusta katsoen se tuntui vastaavan apuihin. Mutristi huuliani, oli pakko saada Ediä vähän liikkeelle, muuten koko ratsastus olisi pelkkää mongertamista ja sitä varten minulla oli armas ystäväni mukana, raippa. Edin ja minun löytäessä tasapainon toistemme kanssa, työskentely alkoi sujua. Edi onnistui unohtamaan mahansa ja meno alkoi tuntua yhtä hyvältä kuin ennen kesää. Laukassa Edin puhisiessa huono omatunto kuitenkin iski sydämeeni, kun katsoin Alexin ja Rosien ylittävän esteitä keveästi. En voisi vaatia Ediltä sitä, en ainakaan vielä, sillä oli tunnitkin edessä. Siirsin Edin takaisin raviin ja taputin sitä tyytyväisenä. Ruuna oli vähintään yhtä hikinen kuin minä, sillä kesän aurinko tuntui porottavan niskaamme väkisin, mutta loppuravit oli tehtävä. Annoin Edin jolkotella rauhassa ravissa ja seurailin Alexin työskentelyä. Se oli rento, liikkui hyvin, juuri niin kuin oikean hevosen pitikin. Olin ite harvoin onnistunut tuollaisessa, mutta tappio oli nieltävä, Alex oli yhden ihmisen hevonen ja se ihminen oli Rosie. Rosie näytti tyytyväiseltä, kun riisuimme ratsujemme varusteita puomilla. Alex tanssahteli innoissaan puomilla ja yritti nykiä itseänsä irti, aivan kun ei olisi koskaan liikkunutkaan. Edi taas laski turpansa niin alas kuin oli mahdollista ja sulki silmänsä tyytyväisenä. Kylmä vesi ja sieni teki molemmille hevosille kuitenkin hyvää. ratsastuksen jälkeen Rosiekin näytti pirteämmältä ja vaihtoi minun kanssani muutaman sanan. Huomasin, kuinka hän piti Seppeleen sekamelskasta, sillä vain kahden kerran jälkeen tyttö oli oppinut tuntemaan jo muutamat hoitajat. Hän moikkasi Salmaa, Linneaa, Fiiaa ja Brittaa, jotka kaikki tuntuivat moikkaavan meitä molempia iloisesti hymyillen. - Noniin, mennään, hujautin kättä serkulleni ja palasimme hevosien kanssa takaisin sisään, jossa molemmat pääsivät juomaan ja paikalle juuri sopivasti ruoka-aikaan. Rosie roikkui tallin ovilla, kuin minä hinkkasin molempien poikien varusteita kuntoon. Alexin varusteet olivat kyllä vimpan päälle, kuten aina, mutta Edin varusteet olivat minun takiani hieman pölyyntyneet kesän aikana. Tyytyväisenä tuloksesta, asetin Edin suitset takaisin paikalleen ja pyyhkäsin vaatteita puhtaaksi. Suunnistin tallin oville ja autolleni, sillä teki Rosie mitä tahansa, minun oli päästävä laittamaan ruokaa kotona löytyvimme miehille. - Joten, jos haluutte, voitte jäädä Oden kanssa leffailtaan, tunnisti Salman äänen, kun hän jutteli tallin pihalla iloisesti Rosien kanssa. Rosie katsoi minua epäröivästi, kun saavuin paikalle. - Mun pitää olla kotona tekemässä ruokaa, mutta.. ääneni hiipui kun Rosien ilme muuttui taas epäilyttäväksi. Käänsin katseeni tytön katseen suuntaan ja katseeni muuttui jäätäväksi. Kasper käveli ystävänsä seurassa, Tappi vai mikä leineen kohti tallia ja Salma nyökkäsi Rosieta tallin suuntaan. Vilkaisin epäilevästi serkkuani, joka hymyili kuitenkin viattomasti minulle. Pudistin päätäni ja huokaisin lopulta, Simoraan oli lyhyt matka, tyttö saisi tulla kävellen kotiin. Odelie&Edi Pvm 12.08.2013
19HM |
|
|
|
Post by Odelie on Aug 23, 2013 19:40:52 GMT 2
Kahakkaa kaveruksilla Edi ja Ari päättivät vähän kaveerata tarhassa ja laiskan näköisinä rapsuttelivat toisiaan. Edi taisi kerran nappasta Aria hieman liian lujaa niskasta ja siksi Ari näyttää hieman hapanta naamaa ystävälleen. Päätimme Nadjan ja Akun kanssa käyttää hetki hyväksi, kun tunnit eivät olleet vielä alkaneet ja putsasimme hoitohevostemme kaikki varusteet sekä harjat. Työtulos oli erinoaminen ainakin minulla ja tuntien alkaessa otin Edin hetkeksi sisään perusteelliseen harjaukseen, sillä ruuna oli tainnut nauttia piehtaroinnista hieman mutaisessa tarhassa. Odelie&Edi Pvm 23.08.2013
20HM |
|
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!